Kaupunginhallitus 266 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 60 07.11.2016 Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi sekä niihin liittyviksi laeiksi 678/00.01.00/2016 KH 31.10.2016 266 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta ja siihen liittyvää maa kun tahal lin non perustamista valmistellaan sosiaali- ja terveysministeriön ja valtionvarainministeriön yhteisessä hankkeessa. Sosiaali- ja ter veysmi nis te riö sekä valtiovarainministeriö pyytävät jakelussa mai ni tuil ta tahoilta lausunnot luonnoksesta hallituksen esitykseksi. Myös muut kuin jakelussa mainitut tahot voivat antaa asiassa lausuntonsa. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman sekä hallituksen 20.10.2015, 7.11.2015 ja 5.4.2016 tekemien linjausten mukaan Suomes sa toteutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja maa kunta uu dis tus. Suomeen perustetaan 18 maakuntaa, joilla on omat vaalit ja valtuustot. Vuoden 2019 alusta alkaen maakunnat järjestävät kaik ki alueensa sosiaali- ja terveyspalvelut eli maakunnilla on vastuu sii tä, että väestö saa lain mukaiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Maakun nil le kootaan sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi myös muita tehtä viä: työ- ja elinkeinopalvelut sekä aluekehittäminen, ym pä ris tö tervey den huol to, liikennejärjestelmä- suunnittelu, maaseudun ke hit tämi nen ja pelastustoimi. Valtio rahoittaa maakuntien toiminnan, eli jatkos sa kunnilla ei ole enää vastuuta sosiaali- ja terveyspalveluiden jär jes tä mi ses tä tai rahoituksesta. Lausuntopyynnön kohteena olevalla hallituksen esityksellä on tar koitus muun muassa perustaa uudet maakunnat sekä säätää maa kuntien hallinnosta ja taloudesta, siirtää järjestämisvastuu sosiaali- ja ter veys pal ve luis ta kunnilta maakunnille, säätää maakuntien saa masta rahoituksesta, rahoituksen keräämisen veroperusteista, uu dis tuksen voimaanpanosta, henkilöstön asemasta sekä omai suus jär jes telyis tä. Lisäksi tarkoitus on kuntiin jäljelle jäävien pe rus pal ve lu jen osalta säätää uusi kuntien peruspalvelujen val tion osuus jär jes tel mä. Muiden kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien siirrosta maa kunnil le sekä rahoituksesta valmistellaan erillinen hallituksen esi tys. Lausuntopyyntöön vastataan sähköisellä kyselyllä, jossa on koh dennet tu ja kysymyksiä luonnoksesta hallituksen esitykseksi. Kyselyyn an net tu ja vastauksia on mahdollista perustella, minkä lisäksi ky selyyn on varattu runsaasti tilaa myös vapaamuotoiselle kom men toinnil le. Lausuntopyynnön materiaalit löytyvät Internet-osoitteesta:
Kaupunginjohtajan ehdotus: http://alue uu dis tus.fi/hallituksen-esitysluonnos-31-8-2016 Uudistuksen voimaanpanolaki sisältää säännökset maakuntajaosta. Mi kä li kunta päättää esittää kunnan kuulumista voimaanpanolain 5 :n mukaisesta maakuntajaosta poikkeavaan maakuntaan, pää tökses tä tulee toimittaa kunnanvaltuuston päätösasiakirja sosiaali- ja ter veys mi nis te ri öön joko sähköisesti kirjaamoon tai postitse. Lausunnot pyydetään toimittamaan sosiaali- ja ter veys mi nis te riöön 9.11.2016 klo 16.15 mennessä. Annetut vastaukset ovat jul kisia. Lausuntoyhteenvedossa otetaan huomioon vain määräaikaan saa pu neet lausunnot. Sote- ja maakuntauudistuksessa laaditaan lisäksi valinnanvapauslain sää dän tö, uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavais ta rahoitusta sekä siirretään valtion aluehallinnon sekä kuntien ja kun ta yh ty mien muiden kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä maa kun nil le. Niitä valmistellaan erillisissä valmisteluhankkeissa, mutta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaissa on otettu huo mi oon valinnanvapauden edellytyksenä oleva monituottajamalli. Va lin nanva paut ta ja monikanavaisen rahoituksen yksinkertaista- mista kos keva hallituksen esitysluonnos toimitetaan lausunnoille lop pu vuo des ta. Valtion aluehallinnon sekä kuntien ja kuntayhtymien mui den kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien siirtoa koskeva hal li tuk sen esitysluonnos toimitetaan lausunnoille keväällä 2017. Lisäksi so si aali- ja terveyspalvelujen tuottamista koskeva hallituksen esitys on erikseen lausuttavana yhtäaikaisesti tämän hallituksen esityksen kans sa. Äänekoskella lausuntoa on valmisteltu johtoryhmän jäsenistä koo tussa työryhmässä. Työryhmän jäseniä on osallistunut asian val mis teluun myös maakunnan eri valmistelutyöryhmissä, joissa on pyritty ha ke maan maakunnan yhteisiä näkemyksiä. Lausunto käsitellään pe rus tur va lau ta kun nas sa ja kaupunginhallituksessa; päätös lau sunnon sisällöstä tehdään kaupunginvaltuustossa. Kaupunginhallitus hyväksyy laaditun maakuntalakia ja sosiaali- ja ter veys pal ve lu jen järjestämislakiehdotuksia koskevan Äänekosken kau pun gin lausunnon ja toimittaa sen edelleen kaupunginvaltuuston kä si tel tä väk si. Päätös: KVALT 60 Hyväksyttiin. - - - - -
Käsittely: Leila Lindell esitti Pentti Salmisen kannattamana, että kau pun gin halli tuk sen ehdotus hyväksytään seuraavilla lisäyksillä: "Kysymys 2 Sote-uudistuksen alkuperäisen ajatuksen mukaan säästöjä py rittiin saamaan perusterveydenhuollon, sosiaalitoimen ja eri kois sairaan hoi don integraation kautta. Tämä tavoiteltu integraatio hä viää. Toimintojen sirpaloituminen aiheuttaa käyttäjien eriar vois ta mi sen. Myös vastuu seurannasta hämärtyy, koska yhteismitallisia laa dun ja vaikuttavuuden mittareita ei ole käytettävissä. Säästöt ovat toteutettavissa ainoastaan niin että kuntoutus huomioidaan kat tavas ti palveluiden tuottamisessa. Eniten palveluja käyttävien osuus väestöstä on 10-15 %. Erityisesti tämän ryhmän pal ve lui den käytössä perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja so si aa litoi men integraatio on varmistettava Kysymys 11 Maakuntien tulee voida sopia yhteistyösopimuksen sisällöstä. Valtion toimivallan tulee rajoittua yleisten periaatteiden to teu tu mi seen. Kysymys 14 lisäys loppuun Tilaajan ja tuottajan erottaminen tulee olla mahdollista siten, että joh ta mis- ja vastuusuhteet ovat selkeät. Kysymys 43 lisäys Muutoksen huolellinen valmistelu tulee toteuttaa niin, että maakun nal li nen valmistelu on valmistelussa keskiössä. Tämän moniuloit tei sen ja laajan uudistuksen toteutukseen tarvitaan asian tunti ja re surs se ja. Liikkeenluovutusta koskeva juridinen asian tun tija-apu tulee olla käytettävissä sekä valmistelussa että to teu tuk sessa." Jani Salo ilmoitti kannattavansa kaupunginhallituksen ehdotusta. Rolf Nyholm esitti Pentti Salmisen kannattamana, että kau pun gin halli tuk sen ehdotus hyväksytään seuraavilla muutoksilla: "Kysymys 7: d. ei (avotila) Maakuntalakiluonnoksen 9 luvun säännökset maakunnan pal ve lulai tok ses ta eivät sovi itsehallinnollisen maakunnan toimintaan. Mai ni tut säännökset on poistettava lakiesityksestä. Vaaleilla va litul la maakuntavaltuustolla tulee olla suorat vai ku tus mah dol li suudet sen vastuulla olevien palveluiden strategisiin linjauksiin ja oman palvelutuotannon kokonaisuuteen. Maakunnan palvelulaitos olisi itsenäinen oikeushenkilö, jolla olisi
vas tuul laan palveluiden tuottaminen, eikä se olisi maa kun ta valtuus ton ohjauksessa juuri muuten kuin tavoitteiden asettamisen ja jä sen ten valinnan suhteen. Tällainen järjestely luo vakavia on gelmia toiminnan johtamiselle sekä maakunnan toiminnan ja ta louden kokonaisuuden hallinnalle. Lakiluonnoksen 60 :n mukaan maakunnan palvelulaitoksen sellais ten menojen rahoituksesta, joita ei muuten saada katetuiksi, vas tai si joka tapauksessa maakunta. Kunnissa saatujen kokemusten mukaan tilaajan ja tuottajan näin pit käl le menevä erottaminen aiheuttaa epäselvyyttä johtamis- ja vas tuu suh teis sa ja lopulta myös kustannusten nousua. Jär jes tämis vas tuun ja operatiivisen johtamisen erottaminen aiheuttaa yhtääl tä hallinnon päällekkäisyyttä ja toisaalta asiantuntemuksen painot tu mis ta operatiiviseen toimintaan. Esitetty malli on ongelmallinen myös demokratian toteutumisen nä kö kul mas ta. Maakuntavaltuuston päätösvaltaa rajattaisiin merkittävästi suhtees sa sen keskeisempään tehtävään eli sosiaali- ja terveyden huol lon järjestämiseen. Myös pelastustoimen varautuminen häi riöti lan tei siin ja turvallisuuteen edellyttävät vahvaa järjestäjän roolia. Sinänsä tärkeä päämäärä palvelutuotannon talouden ja kus tannus ra ken teen läpinäkyvyydestä voidaan saavuttaa edellyttämällä pal ve lu tuo tan non talouden eriyttämistä ja kustannusten esit tä mis tä niin, että niitä voidaan vertailla muiden palvelutuottajien kus tannus ra ken tei siin." Sirpa Martins kannatti sekä Leila Lindellin että Rolf Nyholmin esi tyksiä. - - - - - Puheenjohtaja keskeytti kokouksen neuvottelutauon ajaksi kello 18.49. Puheenjohtaja julisti kokouksen jatkuvan kello 19.03, jolloin val tuus to oli saapuvilla täysilukuisena. - - - - - Simo Holopainen ja Jari Halttunen ilmoittivat kannattavansa kau pungin hal li tuk sen ehdotusta. Leila Lindell esitti Rolf Nyholmin kannattamana, että valtuusto hy väksyy lausunnoksi kaupunginhallituksen ehdotuksen muutettuna se kä Lindellin aiemman esityksen että Nyholmin aiemman esityksen mu-
kai ses ti. Kaupunginvaltuuston päätös: Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kau pun ginhal li tuk sen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka ovat kaupun gin hal li tuk sen ehdotuksen kannalla, äänestävät JAA ja ne, jot ka ovat Leila Lindellin esittämän ja Rolf Nyholmin kannattaman eh dotuk sen kannalla, äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Puheenjohtaja esitti, että äänestys suoritetaan nimenhuudolla. Äänes tys ta pa esi tys hyväksyttiin. Pöytäkirjanpitäjä suoritti nimenhuudon. Toimitetussa äänestyksessä an net tiin 21 JAA-ääntä ja 22 EI-ääntä. Tyhjiä ääniä ei annettu. Valtuus to oli äänestyksessä saapuvilla täysilukuisena. Puheenjohtaja totesi Leila Lindellin esittämän ja Rolf Nyholmin kannat ta man ehdotuksen tulleen valtuuston päätökseksi. Puheenjohtaja totesi, että valtuuston tekemän päätöksen perusteella Ää ne kos ken kaupungin lausuntona annetaan kaupunginhallituksen eh do tus muutettuna seuraavasti: "Kysymys 2 Sote-uudistuksen alkuperäisen ajatuksen mukaan säästöjä pyrittiin saa maan perusterveydenhuollon, sosiaalitoimen ja eri kois sai raanhoi don integraation kautta. Tämä tavoiteltu integraatio häviää. Toimin to jen sirpaloituminen aiheuttaa käyttäjien eriarvoistamisen. Myös vas tuu seurannasta hämärtyy, koska yhteismitallisia laadun ja vai kutta vuu den mittareita ei ole käytettävissä. Säästöt ovat to teu tet ta vis sa ainoastaan niin että kuntoutus huomioidaan kattavasti pal ve lui den tuottamisessa. Eniten palveluja käyttävien osuus väestöstä on 10-15 %. Erityisesti tämän ryhmän palveluiden käytössä pe rus ter vey denhuol lon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen integraatio on var mistet ta va Kysymys 7: d. ei (avotila) Maakuntalakiluonnoksen 9 luvun säännökset maakunnan pal ve lu laitok ses ta eivät sovi itsehallinnollisen maakunnan toimintaan. Mainitut sään nök set on poistettava lakiesityksestä. Vaaleilla valitulla maa kunta val tuus tol la tulee olla suorat vaikutusmahdollisuudet sen vas tuul la olevien palveluiden strategisiin linjauksiin ja oman pal ve lu tuo tan non
kokonaisuuteen. Maakunnan palvelulaitos olisi itsenäinen oikeushenkilö, jolla olisi vas tuul laan palveluiden tuottaminen, eikä se olisi maa kun ta val tuuston ohjauksessa juuri muuten kuin tavoitteiden asettamisen ja jä senten valinnan suhteen. Tällainen järjestely luo vakavia ongelmia toimin nan johtamiselle sekä maakunnan toiminnan ja talouden ko konai suu den hallinnalle. Lakiluonnoksen 60 :n mukaan maakunnan palvelulaitoksen sel laisten menojen rahoituksesta, joita ei muuten saada katetuiksi, vastaisi jo ka tapauksessa maakunta. Kunnissa saatujen kokemusten mukaan tilaajan ja tuottajan näin pitkäl le menevä erottaminen aiheuttaa epäselvyyttä johtamis- ja vastuu suh teis sa ja lopulta myös kustannusten nousua. Jär jes tä mis vastuun ja operatiivisen johtamisen erottaminen aiheuttaa yhtäältä hallin non päällekkäisyyttä ja toisaalta asiantuntemuksen painottumista ope ra tii vi seen toimintaan. Esitetty malli on ongelmallinen myös demokratian toteutumisen näkö kul mas ta. Maakuntavaltuuston päätösvaltaa rajattaisiin merkittävästi suh tees sa sen keskeisempään tehtävään eli sosiaali- ja terveyden huollon järjes tä mi seen. Myös pelastustoimen varautuminen häiriötilanteisiin ja turvallisuuteen edellyttävät vahvaa järjestäjän roolia. Sinänsä tärkeä päämäärä palvelutuotannon talouden ja kus tan nusra ken teen läpinäkyvyydestä voidaan saavuttaa edellyttämällä pal velu tuo tan non talouden eriyttämistä ja kustannusten esittämistä niin, et tä niitä voidaan vertailla muiden palvelutuottajien kus tan nus ra kentei siin. Kysymys 11 Maakuntien tulee voida sopia yhteistyösopimuksen sisällöstä. Val tion toimivallan tulee rajoittua yleisten periaatteiden toteutumiseen. Kysymys 14 lisäys loppuun Tilaajan ja tuottajan erottaminen tulee olla mahdollista siten, että johta mis- ja vastuusuhteet ovat selkeät. Kysymys 43 lisäys Muutoksen huolellinen valmistelu tulee toteuttaa niin, että maa kunnal li nen valmistelu on valmistelussa keskiössä. Tämän mo niuloit teisen ja laajan uudistuksen toteutukseen tarvitaan asian tun ti ja re sursse ja. Liikkeenluovutusta koskeva juridinen asiantuntija-apu tulee olla käy tet tä vis sä sekä valmistelussa että toteutuksessa."
- - - - -