Charles, M. & Hiidenmaa, P. (toim.) 2001. Tietotyön yhteiskunta kielen valtakunta. AFinLAn vuosikirja 2001. Suomen soveltavan kielitieteen yhdistyksen julkaiuja nro 59. Jyväskylä. s. 408 418 Paketoitua tietoa tuottajalta käyttäjälle Valistuneita arvauksia tieteellisen tiedon tuotteistamisen seuraamuksista Mika Pantzar Helsingin kauppakorkeakoulu Knowledge exists in many versions in an information economy. My hypothesis is as follows: The more information brokering flourishes among new professional groups such as consultants and economic analysts and the more information is transmitted through technical devices, the more the content of information is dictated by the form of information. This polemical article contrasts knowledge formation and diffusion in various arenas. For instance, it seems that the ideals of expectation management are shared equally by the economic policy elite, the entertainment industry and multinational corporations. Keywords: certainty trough, information society, professionalization, virtualism 408
Verkottunutta tietoyhteiskuntaa luonnehtii se, että tietoa tuotteistetaan ja monistetaan erilaisina versioina. Hypoteesini on, että tiedon välityksen koneistojen paisuminen ja uudet tiedon muodot johtavat siihen, että tiedon muoto alkaa yhä enenevästi määrätä sen sisältöä. Tietoyhteiskunta näyttää parantavan valitettavan vähän tiedon tuotannon edellytyksiä ja kykyämme ottaa vastaan tietoa. Poleemisen kirjoitukseni tavoite on rinnastaa tiedon muodostumisen ehtoja hyvin erilaisilla areenoilla. Tieteellisen tiedon - siis hyvin perusteltujen uskomusten - ja muiden tiedon muotojen rajalinja on murtumassa (esim. Carrier, Miller, 1998). Median roolin korostuminen tiedon lähteenä, ja erityisesti Internetin yleistyminen, ovat bensiiniä muutoksen liekille. Muutosta vahvistaa tiedonvälitysammattien - esimerkiksi analyytikoiden, konsulttien, terapeuttien ja journalistien - roolin korostuminen. Edessämme on paradoksi: Entistä nopeampi, laajempi ja tehokkaampi tiedonvälitys sekä uusien tietoa välittävien ammattikuntien kukoistus on johtamassa aidon tietoyhteiskunnan sijaan myös kvasitiedon yhteiskuntaan. Voisiko viihdeteollisuuden kehityksestä ottaa oppia pohdittaessa tutkimuksen ja tieteen tulevaisuutta? Mistä tiedon paketoinnissa ja tuotteistumisessa voisi pohjimmiltaan olla kyse? Aloitan tarkastelun eräästä tieteentutkimuksen paradoksista, varmuusloukusta. Varmuusloukku Miksi pappi epäilee jumalaa kuin paraskin ateisti? Miksi sotilas ja pasifisti näkevät sodan mielettömyyden paremmin kuin moni muu? Miksi insinööri suhtautuu tietotekniikkaan kriittisemmin kuin tietoyhteiskunnan vallankumousta myyvä opettaja? Miksi ravitsemustutkija ymmärtää tavallisen ihmisen ristiriitaista käyttäytymistä paremmin kuin kotitalousopettaja? 409
Tieteentutkijat Donald MacKenzie (1998) ja Steven Woolgar (1994) puhuvat ns. varmuusloukusta ( Certainty Trough ). Vähäinen tieto ruokkii suurta varmuutta - kaikilla aloilla. Esimerkiksi tekniseen tietoon luottavaisimmin suhtautuvat ne, jotka tuntevat sitä pinnallisesti. Ne jotka eivät tiedä siitä mitään ja ne jotka tuntevat tekniikkaa parhaiten, ovat huomattavan epävarmoja. Ydinvoimalainsinöörit, tietokoneohjelmoijat ja ohjusjärjestelmiä kehittävät sotilaat ovat hyvin tietoisia riskeistä ja aidosta epävarmuudesta, jota uusimpaan tekniikkaan kuuluu. Vastaavasti näiden teknisten järjestelmien käyttäjät ja markkinamiehet vähättelevät systemaattisesti riskejä. (MacKenzie, 1998.) Tutkimustuloksen voisi laajentaa koko yhteiskuntaa koskevaksi. Mitä lähempänä tiedon tuotantoa ollaan, sitä enemmän korostuu tiedollinen epävarmuus. Vastaavasti tiedon välittäjät - esimerkiksi opettajat, poliitikot, journalistit ja konsultit - korostavat tiedon varmuutta. Tiedon paketointi ja paketin toimittaminen eteenpäin onnistuu sitä paremmin, mitä kestävämmän ja tiivimmän paketin onnistuu rakentamaan. Nykypäivän tiedon kivettyminen voi liittyä moneen seikkaan. Ensinnäkin siihen, että tiedon tuottajille sallitaan epävarmuuden esiintuominen, mutta välittäjälle ei (työnjaollinen periaate: älä kyseenalaista asiantuntijatietoa). Toiseksi siihen, että tiedon tuottajat tuntevat paremmin epävarmuuden lähteet (tiedollinen lähtökohta). Kolmanneksi siihen, että tiedon tuottaminen ei ole institutionaalisesti ja teknisesti yhtä automatisoitua ja tuotteistettua - edes tietoyhteiskunnassa - kuin tiedon välitys (tekninen lähtökohta). Olivatpa syyt mitkä tahansa, tiedon välityksen suhteellisen roolin voimistuminen voi heikentää tieteelliselle tiedolle ominaista tiedon itsekorjaavuutta. Tämä liittyy ainakin kahteen yhteenkietoutuvaan tietoyhteiskunnan murrokseen: yhtäältä tiedon sisältötuotannon kustannuskriisiin ja toisaalta uusien ammattikuntien ja välityksen tekniikoiden nousuun. 410
Sisällöntuotannon kustannuskriisi Ekonomistin näkökulmasta digitalisoituvan tietoyhteiskunnan oleellisin piirre on se, että sisältöjen tuottamisen ja sisältöjen kopioinnin hintasuhde muuttuu dramaattisesti. Niin tieteessä kuin viihteessä. Samaan aikaan kun ihmistyöhön sidotun produktion hinta kasvaa, mekaanisesti välitettävien kopioiden hinta romahtaa 1. Tulevaisuudessa tietoa paketoidaan ja versioidaan asiakastarpeen mukaisesti. Samalla tavalla kuin Disneyn Pocahontas-elokuva muuttui nukeiksi, videofilmeiksi ja kirjoiksi, samalla tavalla tutkimustulosten jakelu ja muodot monimuotoistuvat. Tulokset muuntuvat konsulttien kalvoiksi, opetusmonisteiksi, videoesityksiksi, luennoiksi, tutkimusraporteiksi ja -tiivistelmiksi, lehtijutuiksi ja niin edelleen. Tieteessä tuotteistuminen ei ole mennyt vielä yhtä pitkälle kuin viihdeteollisuudessa. Yhtä kaikki, produktion ja reproduktion hintasuhteen muutoksella on laadullisia seurauksia myös tieteen alueella: Esityksistä tulee tärkeämpiä kuin löydöksistä. Maine voittaa puurtamisen. Yksittäisestä tutkimuksesta tulee samanlainen markkinoilla arvotettava kulttuurituote kuin vaikkapa Daruden Sandstorm- kappaleesta. Voi vain arvailla, mikä rooli medialla, coolhuntereilla ja talent scouteilla, TOP10-listoilla ja vastaavilla markkinoiden muokkaajilla on tulevaisuuden tiedekäytännöissä. Esimakua tulevaisuudesta voi ehkä löytää liikkeenjohdon konsultoinnista, jossa tieteellisestä tutkimuksesta virikkeensä saavat muotiopit siirtyvät konsultilta toiselle valmiina Powerpoint-esityksinä. Seminaariaktivisteille maailma näyttäytyy Microsoftin valmiiden esitysmallien mukaisesti hierarkkisesti ja lineaarisesti etenevänä kausaalimallina. Powerpoint- esityksessä suuret ongelmat pitää ja- 1 Mielestäni Carl Shapiro ja Hal Varian (1999) ovat kirjoittaneet parhaan ekonomistisen analyysin tietoyhteiskunnasta. Shapiron ja Varianin herättämiä kysymyksiä tarkasteli yhdysvaltalainen taloustieteilijä William Baumol jo vuonna 1967 runsaasti huomiota herättäneessä artikkelissaan, jossa hän ennusti synkkää tulevaisuutta palvelu- ja kulttuurialoille (Baumol, 1967). Palveluiden tuottavuuden tavaratuotantoa hitaampi kasvu johtaisi väistämättä syvään kustannuskriisiin erityisesti kulttuurituotannossa. Baumol on tämän jälkeen korjannut omaa näkökulmaansa siltä osin, että hän on tuonut esiin mahdollisuuden monistaa palveluita, erityisesti viihteen ja tiedonvälityksen alueilla (Baumol jne., 1985). 411
kaa alaongelmiin ( bullets ). Yksittäinen ajatus pitää pystyä ilmaisemaan lyhyin lausein, ilman pilkuja ja muita häiritseviä välimerkkejä. Jo apuvälineen nimitys Autocontent Wizard vihjaa siihen, että sisältö syntyy automaattisesti käymättä edes esiintyjän aivoissa. Informaation paketoiminen käännökset ja uudelleen koodaamiset ei voi olla vaikuttamatta tietotuotteiden ominaisuuksiin eikä myöskään sisältötuotannon logiikkaan. Tietotuotteiden etääntyminen tuotantopaikasta johtaa muun muassa uudenlaisiin oikean tiedon perusteltavuuden kriteereihin. Tiedon tuotteistuminen saattaa merkitä esimerkiksi sitä, että tiedon relevanssi ja helppokäyttöisyys tulevat tärkeämmäksi kuin totuudenmukaisuus. Julkisuus ja tulosten pakeneminen tutkijoilta tiedon välittäjille ei suosi tiedon itsekorjaavuutta, jota pidän tieteellisen tiedon oleellisimpana ominaisuutena. Tieto luutuu ja kivettyy. Viihdeteollisuuden kehitys viittaa siihen, että tiedon välityksen ja tuotannon muutokset tulevat murtamaan perinteisiä tiedon tuotannon instituutioita ja nostamaan sinänsä korvaamattomat välikädet entistä ratkaisevampaan asemaan. Tällaisia välikäsiä ovat mm. ohjelmaprofiilien myyjät, kustannustoimittajat ja -talot, journalistit, terapeutit ja konsultit. Tietoyhteiskunnassa koneiden rinnalla myös institutionaaliset koneistot kukoistavat. Tarkastelen kysymystä talousopin näkökulmasta. Analyytikoista ja ekonomisteista on tullut nykypäivän filosofeja ja pappeja 2, jotka edustavat todellisuuden ja realiteettien ääntä. Tahdommepa tai emme. 2 Olen toisessa yhteydessä kuvannut ilmiötä teknologiakeskustelun osalta (Pantzar, 2000, 2001). Vaikka tekniikan kerrotaan muuttuvan äärimmäisen nopeasti ja ennakoimattomasti, samat deterministiset puhetavat, jäsennykset ja jopa ennusteet säilyvät vuosikymmenistä toiseen. Yhtä lailla sama ilmiö on nähtävissä vaikkapa ympäristökeskustelussa (Väliverronen, 1996). 412
Voidaanko valtiovarainministeri korvata koneella? Miksi talouspoliittinen ja institutionalisoitunut puhe säilyy vuodesta toiseen niin samanlaisena, vaikka maailma muuttuu radikaalisti ja todellisuuden haltuunoton välineet ja ammattikunta osaamisineen kehittyvät yhä hienostuneemmiksi? Tällaisen kysymyksen esitimme valtiovarainministerin budjettipuheita koskevassa tutkimuksessamme (Heinonen, Mykkänen, Pantzar, Roponen, 1996). Tilinpitojärjestelmien kehityksen myötä kielen abstrahoituminen, teoretisoituminen ja objektivisoituminen etäännyttää talouspoliittisen kielen poliittisen aktivismin kontekstista. Niinpä taloutta koskeva puhe ymmärretään usein luonteeltaan mekaaniseksi ja ulkoapäin annetuksi välttämättömyyden politiikaksi 3. Ekonomistin tehtävä on pitää paketti kasassa. Toisto on liimaa. Kansantaloutta mitataan ja suunnitellaan 300 vuotta sitten kehitetyn kansantalouden tilinpidon varassa (kts. Miller, 1996). Tutkijat toki ymmärtävät, että kyseessä on hyödyllinen ajattelukehikko, mutta ammattiekonomisteille kehikko on myös hyödyllinen ulkopuolinen auktoriteetti, jonka viisauteen voi aukottomasti vedota. Paradoksaalisesti ekonomistien äärimmäisen kehittyneet tilinpitojärjestelmät ja pitkälle viety professionaali osaaminen ovat johtaneet tilanteeseen, jossa tieto ei enää välttämättä reagoi muuttuneisiin olosuhteisiin. (Heinonen ym. 1997) Tällaisten havaintojen siivittämänä kysyimme mainitussa kirjassamme, voidaanko tietoyhteiskunnan valtiovarainministeri - ja kaikki sen ekonomistit - korvata koneella. Yhtä lailla voisimme kysyä, voiko talousjournalistin tai pörssianalyytikon korvata koneella. Taloudellisen tiedonvälityksen professionalisoituminen - esimer- 3 On hämmentävää lukea vaikkapa Ahti Pekkalan puheita 1980-luvulta ja Iiro Viinasen 1990-luvun puheita. Täsmälleen samat painotukset esimerkiksi valtion velan osalta on löydettävissä kummastakin: Velan taso ei sinänsä ole välttämättä ongelma, vaan velkaantumisen tahti on ongelma, Ruotsissa asiat ovat kuitenkin vielä huonommalla tolalla jne. Tilanteessa, jossa Suomi oli historiallisesti vähiten velkaantunut, ja tilanteessa, jossa velka löi aikaisemmat ennätykset, puhetapa ja sisältö oli täsmälleen samanlainen. (Heinonen jne., 1996) 413
kiksi ekonomistikunnan ja talousjournalismin synnyn myötä - on johtanut siihen, että tieto on lokeroitunut erillismaailmoiksi. Tämä on kriittistä nykytilanteessa, jossa sosiaaliset ja yhteiskunnalliset osajärjestelmät ovat kiinteässä riippuvuussuhteessa. Varhaisvaiheen laskentajärjestelmien kehittäjät tunnustivat ja tunnistivat paremmin kuin monet talousihmiset nykyään, että esimerkiksi tuotannon ja kulutuksen tai kulttuurin ja luonnon rajanveto on mitä harkinnanvaraisin. Kivettyneelle tiedolle on ominaista, että talouden toiminnallisten kokonaisuuksien eri puolet irtaantuvat kielellisesti (ja mielellisesti) toisistaan. Tiedollisia erillispaketteja ei enää välttämättä tajuta saman kokonaisuuden osiksi ja sellaisenaan toistensa välttämättömiksi edellytyksiksi. Pintahavaintojen pohjalta voidaan puhua paradoksista: tieteen metodisen kehityksen avittamana taloustieteen produktio on jäämässä yhä enemmän reproduktion, itsestään selvän ja mitäänsanomattoman talous- ja strategiapuheen jalkoihin. Ekonomististen ajattelumallien hallitsemassa maailmassa suurimpia vallankäyttäjiä ovat menneisyyden ilmiöitä varten kehitetyt teoriat. Niin kauan kuin nämä ajattelumallit elävät meissä ja niin kauan kuin ne tukevat ekonomistien ammattikuntaa, niin kauan ne voivat hyvin. Kysymys jähmettyneen reproduktion ja elävän tietoproduktion suhteesta tulee yhtä lailla keskeiseksi modernin yhteiskunnan monen muunkin ammattikunnan tulevaisuudessa. Vaikka tiedon jakaminen uusien ammattikuntien kasvun (analyytikot, konsultit, terapeutit, ekonomistit, journalistit) ja sofistikoituneempien metodien myötä saattaa sinänsä kohottaa ja laajentaa sivistystasoa, riippuvuutemme erilaisista kivettyneistä opinkappaleista ja asiantuntijoista samalla kasvaa. Talouden dikotomiat ja välttämättömyyden determinismi ovat vain yksi esimerkki kivettyneistä opinkappaleista, joita tiedon välitykseen - mutta ei sen kriittiseen sisältötuotantoon - keskittyvä yhteiskuntamuoto suosii. Tietotulvan voisikin ajatella johtavan kahdenlaisiin ratkaisuihin: Yhtäältä se suosii uusia mekaanisia tiedon välityksen koneita ja 4 Tiedon räjähdysmäisen kasvun väite toistuu arkikeskustelussa usein. Olen yrittänyt löytää tutkimustietoa, joka osoittaisi myös empiirisesti väitteen todenmukaisuuden. Toistaiseksi en ole onnistunut löytämään väitteelle tukea. 414
toisaalta se edistää tiedon välitykseen keskittyvien ammattikuntien, tiedon koneistojen syntyä. Tämä ei tietenkään koske ainoastaan yhteiskuntatieteitä, vaan koko tieteen kenttää. Tiedon koneistot ja tiedon kasvu Luonnontieteellisen tiedon määrän sanotaan kaksinkertaistuvan kymmenessä vuodessa 4. Uusia tieteitä syntyy kiihtyvästi, tiedon kohteet muuttuvat yhä nopeammin, tiedon välittämisen kanavat moninkertaistuvat mm. Internetin myötä ja jatkuvasti syntyy uusia tiedon käsittelyn ammattikuntia. Onko kyseessä todella relevantin tiedon, hyvin perusteltujen uskomusten, kasvu vai mahdollisesti olemassa olevan tiedon aikaisempaa tehokkaampi jakelu? Onko kysymyksessä datan, informaation vai viisauden lisääntyminen? Tiedon jakautuminen ja jalkautuminen vai laadullinen evoluutio? Samaan aikaan kun tiedon määrä kasvaa, myös tiedon kriteerit muuttuvat. Tiedon sosiologit ja tieteen filosofit ovat lähestymässä toisiaan muutaman vuosikymmenen kuhnilaisen välirikon jälkeen. Nykypäivän sosiologit tunnistavat, että tieteellinen tieto ei ole puhtaasti sosiaalisesti tuotettua tietoa (social construction). Tiedon kohteella on oma itsenäinen olemuksensa. Tieteen filosofit hyväksynevät puolestaan ajatuksen, että esimerkiksi Louis Pasteurin sankaruuden takana oli runsaasti suostutteluja puhetaitoa. Ranskalainen Bruno Latour lienee tunnetuin ja myös kiistanalaisin tieteellisen tiedon pyhyyden kyseenalaistaja. Latourin sanoma on yksinkertainen: tieteen ( science ) aika on ohi. Elämme tutkimuksen aikaa ( research ). Bruno Latourin mukaan triviaalit realismin ja pragmatismin tai subjektin ja objektin vastakkainasettelut eivät enää tarjoa älyllistä haastetta. Lähes jokainen tunnustaa, että havainnot ovat aina teoriapitoisia ja näin ollen puhtaasti induktiiviset tai deduktiiviset periaatteet ovat turhaa tieteellisen ajattelun painolastia. Kiinnostavat hypoteesit, rohkeat arvaukset, ennakkoluulottomat empiiriset koe- 415
asetelmat mahdollistavat sen, mitä Albert Einstein piti tieteen perimmäisinä tavoitteina: irti itsestäänselvyyksistä ja irti ihmeistä. Tietoyhteiskunnassa tiedon tuottajien määrä ei kasva samassa suhteessa kuin tiedon välittäjien määrä. Tämä ei olisi ongelma, mikäli tiedon välittäjät olisivat reaaliaikaisessa ja välittömässä suhteessa tiedon tuotantoon. Näin ei kuitenkaan ole. Yleensä tiedon välitystä ohjannee toisenlainen logiikka kuin uuden keksimistä. Tutkimuslöydösten tekemisen ja tutkimustiedon välityksen dynamiikka on erilaista. Tiedon välittäjien, esimerkiksi ravitsemusterapeuttien tai ammattiekonomistien, legitiimi asema voi edellyttää pitäytymistä vanhassa tiedossa. Asiantuntija, joka muuttaa mieltään liian herkästi, on entinen asiantuntija. Ammattiliiton ekonomistin asema voi perustua siihen, että hänen tietämyksensä tukee vanhaa järjestystä, jonka perusteella hänet on palkattu 5. Tutkija voi säilyttää uskottavuutensa epävarmuuttaan esiin tuoden, mutta miksi joku ostaisi epävarman konsultin näkemyksiä. Vastoin ekonomistien tietomarkkinoita liikkeenjohdon konsulttien tieto näyttäisi uusiutuvan huomattavasti nopeammin kuin liikkeenjohtotutkijoiden tai liikkeenjohdon arjen tieto. Konsulttimarkkinoilla kuten yhtä lailla gallup-yrittäjien markkinoilla vain arvomurrokset ja toimintatapojen vallankumoukselliset muutokset ovat kauppatavaraa: total quality management, human reengineering jne. Kohti tiedon merkkituotteita? Yhtä merkityksellistä kuin uusien tiedon jakeluun erikoistuvien ammattikuntien nousu on tiedon tuotannon demokratisoituminen Internetin myötä (esim. Barlow, 1996). Tänä päivänä lähes kuka ta- 5 Oma kokemukseni on, että esimerkiksi työmarkkinakysymyksissä rintamalinja ei kulje niinkään poliittisesti vaan ammattikunnittain. Työväen taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkija puolusti yhdessä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ja Suomen Pankin ekonomistien kanssa palkkamalttia. Tutkimuslaitos ei edustanut palkansaajia vaan pikemminkin yhteiskunnallista järkeä, jonka vastapuolena oli devalvaatiosykliin Suomen kymmenen vuoden välein ajava ahne puutyöläinen. 416
hansa voi tuottaa tietoa Internetiin vaikkapa ihmisrodun alkuperästä ja saattaa sanomansa sähköisen kirjan muotoon. Tiedon tuotannon demokratisoitumisesta ollaan kuitenkin vielä kaukana. Suurimmalla osalla maailman väestöstä ei ole käytössään edes puhelinta. Uuden tiedonvälityksen tekniikan myötä monet perinteiset portinvartijat - esimerkiksi kustannustalot, aikakauslehdet ja yliopistot - ovat saamassa rinnalleen runsaasti aluskasvillisuutta. Voisi kuvitella, että tiedollisten virikkeiden määrän kasvun myötä perinteiset auktoriteetit saattavat nousta lopulta takaisin kunniaan. Mahdollisesti syntyy täysin uudenlaisia tiedon auktorisoinnin keinoja. Mallia sertifioiduista yliopistoista ja tiedon merkkituotteista voi etsiä Yhdysvaltain monien yliopistojen toimintatavoista (MIT University Press jne.). Legitiimin tiedon inflaatio näkyy myös koulutusmarkkinoilla. Ehkäpä yksi ilmeinen syy siihen, miksi yliopistot eivät poikkea esimerkiksi ammattikorkeakouluista, on opetuksen ja tutkimuksen liiallinen eriytyminen. Kun yliopistot ovat alkaneet kilpailla titteleillään ja koulutusputkillaan, ovat ne samalla lähestyneet muita koulutusinstituutteja. Yliopistot tarjovatkin nykyään tutkintoja kuin makkaramerkkejä (MBA, BA). Koska saamme ostaa HKKK:n sinistä? Tiedon digitaalibasaareissa vaeltavat etsijät tekevät virheitä, ostavat vääriltä kauppiailta ja tulevat huijatuiksi. Optimistisen visioni mukaan ajan kuluessa ja kokemusten karttuessa luotettavia tiedon kanavia ja välikäsiä alkaa kehittyä. Lopulta asiakassuhteet vakiintuvat. Näin on käynyt itselleni ainakin verkkokaupan alueella. Näennäisen kaoottisilla tietomarkkinoilla tiedon kenttä muuttuu ainakin ulkopuolisen silmin äärimmäisen mutkikkaaksi. Asiakassuhteet perustuvat luottamukseen ja pysyvyyteen. Miten tiedon tarjoajien ja asiakkaiden verkosto sitten vakiintuu? Johtaako uusi tilanne jatkuvan muutoksen tilaan vai pikemminkin kiinteiden osajärjestelmien kehitykseen? Ehkäpä tulevaisuudessa jokainen tutkija kuuluu jättimäiseen tieto-organisaatioon, jossa on sekä tiedon tuottajia, tiedon yhdistelijöitä, jakelijoita ja myyjiä. Arkistot ja hakurobotit ovat työsuhde-etu. Yhtä lailla kuin uuden vuosituhannen vaihteessa kulttuurituotannon sisällöntuottajat ja -välittäjät integroituvat yhä selkeämmiksi leireiksi, yhtä lailla voisi ennakoida uudenlaisia yhteistyömuotoja 417
tieteellisen tiedon tuotannossa ja monistamisessa. Kiinnostava kysymys on, ovatko yliopistot enää keskeisimpiä toimijoita tällaisessa tietoteollisuudessa. Mitä tapahtuu tieteenalarajoille, entäpä mikä on valtion tai yksityisten yritysten rooli tässä muutoksessa? Viihdemaailmassa valta on yhä enemmän keskittymässä tiedon ja virikkeiden jakajille, esimerkiksi suurille lehtitaloille. Sisältöosaajat pelkäävät, että tekijänoikeudet ja tekijäkorvaukset muuttuvat historiallisiksi kurioisiteeteiksi (Barlow, 1996). Mahdollisesti palaamme keskiaikaan, jolloin kulttuurityötä tukivat varakkaat suojelijat ja aristokraatit. Tiedon tuotteistaminen sopii hyvin maailmaan, jossa tiedonmuodostumista ohjaavat muut kuin akateemiset intressit. Tästä huolimatta - tai ehkäpä juuri siksi - hieman naiivi toiveeni on, että tulevaisuudessa tiedon tuotantoa ohjaa kaiken muun ohella myös puhdas uteliaisuus ja nöyryys selitettävien ilmiöiden edessä. Lähteet Barlow, John Berry (1996) Selling wine without bottles: the economy of mind on the global net. in Ludlow P.(ed.) High Noon on the electronic frontier. MIT Press, Cambridge (Ma.). Baumol, William (1967) Macroeconomics of Unbalanced Growth: The Anatomy of Urban Crisis. American Economic Review. June, Vol. 57, 415-26. Baumol, William (1985) Unbalanced Growth Revisited: Asymptotic Stagnancy and New Evidence. American Economic Review. Sept. Vol. 75, 806-817 Carrier, James G., Daniel Miller (1998) Virtualism. A New Political Economy. Berg. Oxford. Heinonen, Visa, Juri Mykkänen, Mika Pantzar ja Seppo Roponen (1996): Suomalaisen talouspolitiikan ajattelumallit valtiovarainministerien budjettiesitelmissä 1974-1994. Helsinki, Kuluttajatutkimuskeskus. Heinonen, Visa, Juri Mykkänen, Mika Pantzar ja Seppo Roponen (1997): Taloudellinen ajattelu ja kansantalouden tilinpito - Tekstianalyyttinen tutkimus valtiovarainministereiden budjettipuheista 1974-1994. Kansantaloudellinen aikakauskirja 1/1997, 32-47. MacKenzie, Donald (1998) The Certainty Trough. Kirjassa Exploring Expertise. Issues and perspectives. (R.Williams, W.Faulkner, J.Fleck, eds.), Macmillan, London. 418
Miller, Peter (1986) Accounting for Progress - National Accounting and Planning in France: A Review Essay. Accounting, Organization and Society. Vol. 11, No. 1, 83-104. Pantzar, Mika (2000) Tulevaisuuden koti. Arkisia tarpeita keksimässä. Otava, Helsinki, 2000. Pantzar, Mika (2001) Tyydytystä ja turmiota - Teknologiavisioiden sudenkuopat. kirjassa Inhimillinen tietokone - konemainen ihminen (E.Hyvönen, toim.), Gaudeamus, Helsinki. Shapiro, Carl, Hal Varian (1999) Information Rules: A Strategic Guide to the Network Economy, Harvard Business School Press, Cambridge (Mass.). Woolgar, Steve (1994) Rethinking the Dissemination of Science and Technology. Crict Discussion Paper No. 44. Väliverronen, Esa (1996) Ympäristöuhkan anatomia. Vastapaino, Gummeruksen kirjapaino, Jyväskylä. 419