Siskon salaisuus. Ehkäisevän päihdetyön viikon tarina alakoulun 5. 6. luokille. Keskustelun pohjaksi

Samankaltaiset tiedostot
Ehkäisevän päihdetyön viikon tarina alakoulun luokille

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT

Ehkäisevän päihdetyön viikon tarina yläkouluille

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

Suurin osa suomalaisnuorista ei tupakoi

Mitä nyt (4) What now?

SMOKEFREE- RASTIRATA OPETTAJAN OHJE. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tupakointi vähenee koko ajan

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa. Esimerkki: Lintujen tarkkailua

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Tupakkatuotteet seurakunnan nuorisotoiminnassa Tietopaketti isosille

LUOKKAKILPAILU- INFO

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU

15 Tupakka. s

Löydätkö tien. taivaaseen?

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk Utajärvi

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Kuvien tarinat -tehtävä ( 30 kpl tehtäväsivuja )

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön

HARJOITUKSIA VERBITYYPISTÄ 4

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, LK

o l l a käydä Samir kertoo:


TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tupakkakokeilut, tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja lähiympäristön merkitys. Minttu Mäkelä

Nyhkälä luokat ohjaava opettaja Sari Metsäkivi luokat ohjaava opettaja Heidi Rouvali

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

OMPELUKONEAJOKORTTI H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N. Piirrä oma ajorata

Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

Tupakka ja terveys -päivä Työpaja: Tupakka politiikan kehittäminen. Amisnäkökulma

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Hyvinvointiin vaikuttavia lopettamisen hyötyjä ovat myös parempi suorituskyky, stressin väheneminen, parempi uni ja keskittymiskyky.

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Kimmo Yläkäs Antilooppi KOHTAUS

Osallistujan palautelomake

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

HIIRIKAKSOSET. Aaro Lentoturma

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti.

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely:

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

Transkriptio:

Siskon salaisuus Ehkäisevän päihdetyön viikon tarina alakoulun 5. 6. luokille Keskustelun pohjaksi Ehkäisevän päihdetyön viikolla pohditaan onnellisuutta. Alakoululle tarkoitetussa tarinassa seurataan ystävysten Miken ja Jaakon suhtautumista isosisko Veeran tupakointiin. Tarinassa on kuvailtu tupakointiin liittyvää ristiriitaisuutta ja arkisia kohtaamisia. Tarkoituksena on antaa oppilaille mahdollisuus pohtia tupakointia eri henkilöiden näkökulmasta. Yksinkertainenkin tarina voi antaa hyvän alustan laajalle keskustelulle. Tarinaan liittyviä kysymyksiä voi käyttää keskustelun pohjana koko luokalle tai pienryhmissä. Ne soveltuvat hyvin myös yksilötehtävien virittäjiksi. Kysymysten alle on luonnosteltu mahdollisia vastauksia, ja luonnokset on tarkoitettu opettajalle. Tarinan voi lukea oppilaille tai he voivat työstää aihetta esimerkiksi pienryhmissä. Tarina on tulostettava ja sen loppuun on kirjattu keskustelukysymykset. Tarinan lisäksi luokassa voi pelata teemaviikkoon liittyvää oppimispeliä osoitteessa www.ehyt.fi/ept-viikko. Tietovisassa oppilaat voivat vastata kymmeneen kysymykseen onnellisuudesta, hyvinvoinnista sekä päihteistä. Peliä voi pelata ryhmässä, pareittain tai itsenäisesti. Päihteistä puhumisen tueksi voi lisätietoa saada vierailemalla esimerkiksi sivustoilla www.nuortenlinkki.fi tai www.paihdelinkki.fi. Antoisia hetkiä aineiston parissa! Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry

Keskustelukysymykset 1. Miksi Veeralla on tupakka-aski omassa huoneessaan? Miten hän on voinut saada sen? Veera on voinut saada tupakka-askin ystävältään tai hän on pyytänyt aikuista ostamaan. Hän on myös voinut löytää askin. 2. Mikä on tupakoinnin ikäraja? Saako lapsella olla tupakkaa hallussa? Tupakan, nuuskan ja muiden tupakkatuotteiden käytön ja hallussapidon ikäraja on Suomessa 18 vuotta. Ikärajalla halutaan suojella lasta tupakan haitoilta. 3. Miksi Veera maistoi tupakkaa? Veera on saattanut kokea ryhmäpainetta tai hän on halunnut tehdä vaikutuksen maistamalla tupakkaa. Veera on myös saattanut tuntea kokeilunhalua ja halunnut tehdä jotain kiellettyä. 4. Mitä luulet Veeran ajatelleen maistettuaan tupakkaa? Kuvauksen mukaan Veera ei pitänyt kokemastaan, mutta Veera on saattanut myös tuntea itsensä aikuisemmaksi tai rohkeammaksi. 5. Miksi Jaakko on niin huolissaan siskostaan? Usein pikkusiskot ja -veljet ovat huolissaan tupakoivista sisaruksista. He saattavat pitää tupakointia inhottavana tai pelätä terveysvaikutuksia. 6. Mitä vahinkoa tupakointi voi aiheuttaa? Tupakointi voi aiheuttaa monia terveysvaikutuksia ja sairauksia. Ennen sairauksien, kuten keuhkoahtauman ja syövän ilmenemistä tupakoinnin vaikutukset näkyvät yleiskunnossa, hampaissa ja ihossa. Tupakoiva ihminen on yleensä huonommassa fyysisessä kunnossa kuin tupakoimaton, sillä tupakan myrkyt heikentävät hapenottokykyä ja fyysistä kestävyyttä. Tupakoitsijan hampaat kellastuvat nopeasti ja suun terveys huonontuu. Tupakoivan ihmisen iho vanhenee ja rypistyy nopeammin kuin tupakoimattoman. (Lähde: www.smokefree.fi) Tupakka aiheuttaa riippuvuutta ja nuori kokee sen usein sosiaalisena riippuvuutena. On vaikea olla tupakoimatta tai nuuskaamatta jos hyvät ystävät käyttävät kyseisiä tuotteita. 7. Miten Veeran tupakointi voi vaikuttaa Jaakkoon ja Mikkeen? Jaakko ja Mikke voivat olla huolissaan Veerasta ja Veeran salaisuus voi harmittaa heitä. Veeran käytös voi kuitenkin myös kannustaa poikia kokeilemaan itse tupakkaa. 8. Mitä Jaakko voisi sanoa kotona siskolleen? Pitäisikö Jaakon kertoa vanhemmilleen? Pojat voisivat kysyä Veeralta miksi hän haluaa kokeilla tupakkaa. Varmempaa on kuitenkin puhua asiasta luotettavalle aikuiselle, joka voi auttaa.

Siskon salaisuus Eräänä syksyisenä iltapäivänä Jaakolla ja Mikellä on tylsää. Pojat olivat päässeet koulusta aikaisin, sillä alakoulun opettajilla oli jokasyksyinen suunnittelupäivä. Lyhyen koulupäivän jälkeen ystävykset olivat hypänneet bussiin ja ajaneet Jaakon kotiin. Normaalisti pojat olisivat viihtyneet Jaakon pihalla pelaten jalkapalloa tai pihasählyä. Nyt taivas kuitenkin vaikutti uhkaavalta ja kylmä tuuli vihmoi läpi farkkujen. Pojat olivat ulkoilun sijaan päättäneet syödä välipalaa ja järjestää sitten keskinäisen pleikkamittelön, jonka voittajalle oli luvassa mainetta ja kunniaa. Pelaamisesta oli kuitenkin saatu nopeasti tarpeekseen. Jotain hauskaa tulisi silti keksiä, sillä Jaakon vanhemmat ja Veera-sisko tulisivat vasta myöhemmin kotiin ja talo oli tyhjä vielä tunteja. Sillä aikaa kun Jaakko mietti olohuoneessa seuraavaa ohjelmanumeroa, Mikellä on aikaa katsella ympärilleen. Hän kävelee yläkertaan Jaakon huoneeseen ja ohittaa matkalla Veeran huoneen. Veeran huoneen ovessa on hevosaiheinen juliste ja huoneen ovi on houkuttelevasti raollaan. Ei kai kukaan huomaisi, jos Mikke kurkistaisi huoneeseen? Entuudestaan Mikke tietää, että Jaakon isosiko on tarkka huoneestaan ja ettei sinne saa mennä luvatta. Nyt kukaan ei kuitenkaan ole näkemässä. Mikke astuu sisään huoneeseen ja katselee ympärilleen. Sekaisella kirjoituspöydällä lojuu kasa papereita, joiden alta pilkottaa Veeran tietokone. Kiinnostuneena Mikke tutkailee tietokonetta, mutta samassa koko paperikasa tippuu hänen jalkojensa juureen. Kun Mike kyykistyy siivoamaan papereita hän huomaa neliskulmaisen laatikon. Ihmetellen hän poimii käteensä tupakka-askin. Mikkeä huimaa, sillä hän tietää ettei Veera ole vielä täysi-ikäinen ja ettei hänellä millään voi olla lupaa pitää huoneessaan tupakkaa. Hämmentyneenä Mikke piilottaa askin uudestaan papereiden alle ja nostaa koko pinon takaisin paikalleen. Miken siivotessa jälkiä hän kuulee Jaakon astuvan sisään huoneeseen. - Mitä ihmettä sinä teet? Jaakko kysyy nauraen. Leikitkö etsivää? Mikke hymyilee hermostuneena ja päättää sitten kertoa löydöstään Jaakolle. - Katso mitä löysin, eikö ole outoa? Tiesitkö että Veeralla on huoneessaan tupakkaa? - Oho, Jaakko sanoo, näytä askia minulle. Yhdessä pojat avaavat oudolta tuoksuvan tupakka-askin ja kurkistavat sisään. Askissa on muutama tupakka ja keltainen sytytin. Varovasti Jaakko noukkii askista tupakan ja katselee sitä kiinnostuneena. - Onpas erikoista, en olekaan ennen koskenut tupakkaan. - En minäkään, sanoo Mikke. Minusta tupakointi on aina ollut outoa. Tupakasta tulee hurjasti savua, ja savu haisee aika pahalle. Jaakko nyökyttelee ja laittaa tupakan takaisin askiin. - Pidetäänkö tämä salaisuutena? Veera suuttuisi ihan varmasti jos tietäisi että olemme käyneet täällä. Mikke nyökkää, sillä hän ei halua että Veera saa tietää hänen käyneen penkomassa Veeran papereita.

Koko iltapäivän ja alkuillan poikia puhututtaa tupakka ja tupakointi. Pojat ihmettelevät ovatko tupakat Veeran omia vai kenties jonkun muun. Jaakko ja Mikke sopivat, että he aikovat ottaa selvää Veeran tupakoinnista ja vakoilla Veeraa koulun pihalla. Suunnitelmat kuitenkin keskeytyvät, kun Mikkeä tullaan hakemaan. On aika lähteä kotiin. Seuraavana päivänä Jaakko ja Mikke päättävät etsiä Veeran ja selvittää tupakka-askin arvoituksen. Koulupäivän jälkeen he kävelevät tien poikki Veeran koulun pihalle ja jäävät roskakatoksen taakse odottamaan Veeran välituntia. Vaikka on kylmä, pojat odottavat kärsivällisesti. Kellon lähestyessä kahta koulun ovet avautuvat ja oppilaat tulevat pihalle. Suuri osa jää välitunnilla sisälle, mutta osalla näyttää olevan kiire ulos. Kun Jaakko ja Mikke huomaavat Veeran kävelevän koulun portaita alas he pujahtavat yhä kauemmas roskakatoksen taakse ja painautuvat sen seinää vasten. Veera ja pari muuta oppilasta suuntaavat koulun vieressä olevan ojan toiselle puolelle, alueelle joka ei näy koululle. Mikke ja Jaakko seuraavat katseellaan miten Veera ja muut nuoret nostavat huput päähän ja puhaltelevat kylmissään sormiaan. Jaakko henkäisee, kun Veera kaivaa taskustaan tupakka-askin. - Katso Mikke, Veeralla on nyt se sama aski kädessään kun eilen! Jaakko supattaa. Hiljaa pojat katsovat, kun Veera ojentaa tupakka-askin porukassa olevalle pitkälle pojalle, joka tarttuu askiin, avaa sen ja sytyttää tupakan. Sitten poika laittaa askin omaan taskuunsa. Ilmeisesti tupakka ei ollutkaan Veeran. - Huh! Jaakko sanoo ja huokaisee. Ei ne tupakat ollutkaan mun siskon. Ne oli sillä vaan säilössä. - Ei, odota, sanoo Mikke. Katso, se maistaa tuon pojan tupakkaa! Pojat katsovat tarkkaan, kun Veera nenäänsä nyrpistellen ja silmiään siristellen imaisee tupakkaa ja yskäisee heti perään. Nopeasti Veera antaa tupakan takaisin pitkälle pojalle, joka nauraa tilanteelle. - Ei voi olla totta, Jaakko sanoo. Mun sisko tupakoi. - Ehkä se maistoi tupakkaa ensimmäisen kerran vasta? Se ei näyttänyt kauhean tyytyväiseltä, Mikke sanoo. - Silti, aika outoa. En olisi uskonut Veerasta. Tule, mennään pois! Pojat lähtevät Veeran koulun pihalta ja suuntaavat viereiseen puistoon. Istuessaan puiston penkillä he pohtivat näkemäänsä. Jaakkoa harmittaa siskon salaisuus, kun taas Mikke haluaisi selvittää asiaa lisää. Hänen mielestään tilanne on tosi jännittävä ja salamyhkäinen, mutta samalla hän ymmärtää, että ystävä on huolissaan. Keventääkseen tunnelmaa Mikke ehdottaa vierailua läheiselle kioskille. Taskurahoilla kioskilta saisi ainakin suklaapatukan ja ehkä limunkin. Yhdessä pojat lähtevät kävelemään kohti kioskia ja Jaakkokin huomaa mielensä paranevan. Ehkä tästä tuleekin mukava iltapäivä? Ehkä Veeralla on tilanteeseen selitys? Hän aikoo kysyä asiaa illalla.

Pohdittavaksi 1. Miksi Veeralla on tupakka-aski omassa huoneessaan? Miten hän on voinut saada sen? 2. Mikä on tupakoinnin ikäraja? Saako lapsella olla tupakkaa hallussa? 3. Miksi Veera maistoi tupakkaa? 4. Mitä luulet Veeran ajatelleen maistettuaan tupakkaa? 5. Miksi Jaakko on niin huolissaan siskostaan? 6. Mitä vahinkoa tupakointi voi aiheuttaa? 7. Miten Veeran tupakointi voi vaikuttaa Jaakkoon ja Mikkoon? 8. Mitä Jaakko voisi sanoa kotona siskolleen? Pitäisikö Jaakon kertoa vanhemmilleen? 9. Mitä itse tekisit vastaavassa tilanteessa?