Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Järjestö edistää tutkittuun tietoon ja kokemukseen perustuvaa yhteiskunnallista keskustelua päihdekysymyksistä. Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin. Alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja.

2 Tästä oppaasta löydät Smokefree-luokkakilpailun säännöt ja vinkkejä nuorten nikotiinittomuuden tukemiseen. Opasta täydentää smokefree.fi-verkkosivusto. Tänä vuonna teemme nikotiinittomuu desta suuren asian. Tervetuloa mukaan ANTI NKTN -liikkeeseen! Sivustolle lisätään kilpailukauden aikana erilaisia teemaan liittyviä materiaaleja, kuten eri oppiaineisiin integroituja toiminnallisia harjoituksia, tietoa tupakka- ja nikotiinituotteista, kouluille suunnattuja ohjeita tupakointiin ja nuuskan käyttöön puuttumiseen sekä linkkejä erilaisiin videoihin, peleihin ja testeihin. SMOKEFREE MENEE SOMEEN Tänä vuonna laajennamme Smokefree-toimintaa sosiaalisen median puolella myös Instagramissa nostetaan esiin samoja teemoja kuin luok kakilpailussa. Luvassa klippejä, kuvia ja kilpai luja. Kerrothan oppilaille Seuraamalla pysyt kärryillä ajankohtaisista nuorten tupakointiin ja koulujen terveyskasvatukseen liittyvistä uutisista. VIETETÄÄN YHDESSÄ REIPAS KOULUVUOSI ILMAN NIKOTIINIA!

3 Luokkakilpailun tavoitteena on ehkäistä nuorten tupakka-, nuuska- ja sähkösavukekokeiluja, jotta riski näiden käytön aloittamiseen pienenisi. Mitä pidempään nuori pysyy tupakoimattomana, sitä todennäköisempää on, että hän ei aloita ollenkaan. SMOKEFREE-LUOKKAKILPAILU PERUSTUU RYHMÄN YHTEISEEN PÄÄTÖKSEEN. SMOKEFREE-LUOKKAKILPAILUUN VOIVAT OSALLISTUA KAIKKI 7., 8. JA 9. LUOKAT*. Kilpailu perustuu nuoren omaan sanaan. Nuoret ovat siis itse vastuussa omasta nikotiinittomuudestaan. Kilpailukausi on Tänä aikana tupakointi sekä nuuskan ja sähkösavukkeen käyttö on kielletty sekä koulu- että vapaa-ajalla. Aikuinen on mukana tukemassa nuorta pysymään päätöksessään ja koko koulun henkilökunta tekee töitä yhdessä nuorten kanssa tavoitteen saavuttamiseksi. 7., 8., ja 9. luokkalaiset kilpailevat omissa sarjoissaan. Joka kuukausi arvotaan kaikkien kilpailuun osallistuvien luokkien kesken kannustuspalkintoja. Kilpailukauden päätyttyä arvotaan tupakoimattomina pysyneiden luokkien joukosta voittajat. Kunkin sarjan voittajaluokka saa euroa. Voittajista tiedotetaan toukokuun alussa. VIEDÄÄN YHDESSÄ KILPAILU LÄPI! *Ryhmä voi olla myös jokin muu yläkoululaisista koostuva opetus- tai harrastusryh mä, joka kokoontuu säännöllisesti. Se voi olla esimerkiksi urheilujoukkue tai liikuntaryhmä, käsityöryhmä, teknisen työn ryhmä, kotitalousryhmä, koulukuoro tai kerhoryhmä. Jos ryhmässä on oppilaita eri luokka-asteilta, määrittyy kilpasarja nuorimman osallistujan mukaan.

4 Kilpailu käynnistyy Tätä ennen on hyvä tutustua alla olevaan ohjeistukseen kilpailun kulusta. KILPAILUUN OSALLISTUVA LUOKKA ALLEKIRJOITTAA LUOKAN YHTEISEN SITOUMUSLOMAKKEEN. Lomake kannattaa asettaa näkyvälle paikalle kilpailukauden ajaksi, esimerkiksi kotiluokan seinälle. Lisäksi oppilaiden kanssa on hyvä keskustella allekirjoituksen merkityksestä. (Allekirjoitus merkitsee sitoutumista allekirjoittamaansa asiaan parhaalla mahdollisella panoksella.) OPPILAILLE JAETAAN HENKILÖKOHTAISET SITOUMUSLOMAKKEET, JOTKA HE ALLEKIRJOITTAVAT. Huoltajille tulee ilmoittaa kilpailusta Wilman tai muun koulun käyttämän sähköisen viestintäjärjestelmän kautta. OPPILAIDEN TUPAKOIMATTOMANA PYSYMISTÄ TULEE SEURATA KILPAILUKAUDEN AIKANA KESKUSTELUIN. Voitte halutessanne esimerkiksi sopia säännöllisen kuukausittaisen ajankohdan, jolloin asia otetaan yhteisesti esille. TÄRKEIMMISTÄ LUOKKAKILPAILUUN LIITTYVISTÄ ASIOISTA TIEDOTETAAN SÄHKÖPOSTIN VÄLITYKSELLÄ JA KUUKAUSITTAIN ILMESTYVÄSSÄ SMOKEFREE-UUTISKIRJEESSÄ. Lisäksi smokefree.fi-sivustolle päivitetään kilpailukauden aikana ajankohtaista tietoa kilpailusta ja siihen liittyvistä teemoista. KILPAILUKAUDEN PÄÄTYTTYÄ SÄÄNTÖJÄ NOUDATTANEET LUOKAT OSALLISTUVAT RAHAPALKINTOJEN ARVONTAAN. Oppilailta tulee varmistaa suullisesti keskustellen, että he eivät ole käyttäneet nikotiinituotteita kilpailukauden aikana. Jos luokka on pysynyt kilpailussa mukana loppuun asti, tulee yhteyshenkilön täyttää Pysyimme tupakoimattomina -lomake. Lomake on tulostettavissa kilpailukauden päätyttyä huhtikuussa. Lomake lähetetään EHYT ry:lle joko postitse tai skannattuna sähköpostin välityksellä. Lomakkeen tulee olla perillä arvontaa varten mennessä.

5 LUOKKAKILPAILUUN OSALLISTUVAN LUOKAN OPPILAS TUPAKOI, KÄYTTÄÄ NUUSKAA TAI SÄHKÖSAVUKETTA: Tällöin tulee luokanvalvojan tai yhteyshenkilön keskustella asiasta kyseisen oppilaan kanssa. Luokka ei automaattisesti putoa kilpailusta tupakointitapauksen tultua ilmi. Jos luokka haluaa jatkaa kilpailussa, on se mahdollista suorittamalla erillinen Smokefree-tehtävä. Ohjeet tehtävän suorittamiseksi löytyvät osoitteesta Tärkeää on, että ennen tehtävän suorittamista selvitetään kyseisen oppilaan ja koko luokan halukkuus jatkaa kilpailua sekä sitoutua jälleen sääntöihin. LUOKKAKILPAILUUN OSALLISTUVALLE LUOKALLE TULEE UUSI OPPILAS: Uudelle oppilaalle tulee kertoa, että luokka on mukana Smokefree-luokkakilpailussa ja sitoutunut tupakoimattomuuteen. Hänen kanssaan on hyvä keskustella tupakoimattomuuden hyödyistä ja kannustaa mukaan kilpailuun. On kuitenkin uuden oppilaan päätettävissä, haluaako hän sitoutua mukaan kilpailuun. Jos hän ei halua osallistua kilpailuun, voi muu luokka edelleen jatkaa kilpailussa alkuperäisellä kokoonpanolla.

6 TAVOITTEENA NIKOTIINITON KOULU: TUPAKOIMATTOMUUS ON KOKO KOULUYHTEISÖN ASIA. On tärkeää, että koulussa on yhtenäinen linja nikotiinituotteiden käyttöön puuttumiseen. NUORET TARVITSEVAT JA MYÖS TOIVOVAT RAJOJA. Yhteisesti sovitut linjaukset ja kaikille yhteiset säännöt ovat edellytys sille, että nikotiinin käyttö saadaan vähenemään. KESKUSTELULLE ON VARATTAVA AIKAA. Rajojen lisäksi nuoret kaipaavat myös turvallista keskusteluilmapiiriä. Avoin keskustelu herättää nuoret pohtimaan itse omaa suhtautumistaan nikotiiniin. LUE LISÄÄ OSOITTEESTA

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- INFO

LUOKKAKILPAILU- INFO LUOKKAKILPAILU- INFO me emme polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton Suomi 2040

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton

Lisätiedot

SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO

SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO 2016 2017 1 KOUKUSSA ELÄMÄÄN ilman nikotiinia 2 Tervetuloa mukaan edistämään nuorten tupakoimattomuutta! Smokefree-luokkakilpailua on järjestetty Suomessa vuodesta 1989. Vuosien

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- INFO

LUOKKAKILPAILU- INFO LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. *2* Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton

Lisätiedot

Opas yhteyshenkilöille

Opas yhteyshenkilöille Smokefree-tupakoimattomuuskilpailut 2009 2010 Opas yhteyshenkilöille Irmeli on kova jätkä! Irmeli ei tarvitse tupakkaa. Sisällysluettelo Lukijalle... 3 Ohjeet kilpailusarjoittain Luokkakilpailu... 4 Yksilökilpailu...

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI EHYT ry on vahva ehkäisevän päihdetyön toimija, joka toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi ja joka kokoaa

Lisätiedot

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Miten ne vaikuttavat nuorten parissa toimiessa? Minttu Tavia 29.11.2016 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Toimimme valtakunnallisesti koko väestön parissa terveiden

Lisätiedot

SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO 2015 2016. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree

SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO 2015 2016. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO 2015 2016 1 KOUKUSSA ELÄMÄÄN ilman nikotiinia TUPAKOIMATTOMUUS ON KOKO KOULUYHTEISÖN ASIA Tästä oppaasta löydät Smokefree-luokkakilpailun säännöt ja vinkkejä nuorten tupakoimattomuuden

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILUINFO SAVUTON KOULU -TOIMINTA TUE TUPAKOIMATTOMUUTTA HUOMIO MYÖS NUUSKAAN

LUOKKAKILPAILUINFO SAVUTON KOULU -TOIMINTA TUE TUPAKOIMATTOMUUTTA HUOMIO MYÖS NUUSKAAN LUOKKAKILPAILUINFO SAVUTON KOULU -TOIMINTA TUE TUPAKOIMATTOMUUTTA HUOMIO MYÖS NUUSKAAN PITÄÄKÖ POKKA TÄNÄKIN VUONNA? Viime vuoden tapaan Smokefree-työryhmä lähestyy teitä Pokkateemalla. Jos nuorilla oli

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI EHYT RY KOULUTYÖ EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI Mikä EHYT? Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on vahva toimija, joka toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi

Lisätiedot

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki HANKONIEMEN YLÄASTEEN JA LUKION PÄIHDESTRATEGIA 1. TUPAKKATUOTTEIDEN KÄYTÖN EHKÄISEMINEN Tupakkatuotteiden käytön ehkäisevä työ on tarpeen tupakoinnista aiheutuvien huomattavien niin yksilölle, kuin yhteiskunnallekin

Lisätiedot

Terveydeksi-hanke

Terveydeksi-hanke Terveydeksi-hanke 1.8.2016-31.7.2019 Hanketoteuttajat ja rahoitus Työttömien Keskusjärjestö ry päätoteuttaja Osatoteuttaja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Sosiaali- ja terveysministeriöltä kolmivuotinen Euroopan

Lisätiedot

Tupakkakokeilut, tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja lähiympäristön merkitys. Minttu Mäkelä

Tupakkakokeilut, tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja lähiympäristön merkitys. Minttu Mäkelä Tupakkakokeilut, tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja lähiympäristön merkitys Minttu Mäkelä 13.3.2014 Tupakkalaki Tupakkalaissa suunnataan ennaltaehkäiseviä toimia erityisesti lasten ja nuorten tupakointiin,

Lisätiedot

Vanhempainilta Kuusiston koulu Melissa Sukanen

Vanhempainilta Kuusiston koulu Melissa Sukanen Vanhempainilta 31.1.2019 Kuusiston koulu Melissa Sukanen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Valtakunnallinen ehkäisevän päihdetyön järjestö Vauvasta mummoon - EHYT ry:n koulutyö: Alakoulu: Juteltaisko?, Pelitaito

Lisätiedot

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Yhdistys aloitti toimintansa 1.1.2012, kun Elämäntapaliitto, Elämä On Parasta Huumetta

Lisätiedot

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia 29.11.2016 Tupakoinnin suosio on laskenut. Vanha tapa saa uusia muotoja sähkösavuke, vesipiippu, nuuska Yhteinen nimittäjä? Nikotiini

Lisätiedot

Nuorten trendit ja päihteet. Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen

Nuorten trendit ja päihteet. Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen Nuorten trendit ja päihteet Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen Nuorisoalalla työskentelevien osaamisen vahvistaminen: mielenterveyden edistäminen ja päihde- ja pelihaittojen

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnassa

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnassa Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnassa Tuula Sundman osastopäällikkö EHYT ry ELÄMÄNILOA JA HYVINVOINTIA Ilman päihdeja pelihaittoja JOKAINEN MEISTÄ RAKENTAA SUOMALAISTA PÄIHDEKULTTUURIA

Lisätiedot

,6 % 44,6 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:3.18, Hajonta:2.43) (Vastauksia:606)

,6 % 44,6 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:3.18, Hajonta:2.43) (Vastauksia:606) 1 (6) KENELLÄ ON VASTUU NUORILLE ANNETTAVASTA PÄIHDEKASVATUKSESTA Selvitys yläkouluikäisten nuorten vanhempien ajatuksista koskien nuorille suunnattua päihdekasvatusta ja nuorten päihteidenkäyttöä Etelä-Karjalassa

Lisätiedot

WWW.Janakkala.fi. Uudet www.janakkala.fi- sivut palvelevat sinua entistä. paremmin ja tehokkaammin. Tässä muutamia vinkkejä sivujen tarjonnasta.

WWW.Janakkala.fi. Uudet www.janakkala.fi- sivut palvelevat sinua entistä. paremmin ja tehokkaammin. Tässä muutamia vinkkejä sivujen tarjonnasta. WWW.Janakkala.fi Uudet www.janakkala.fi- sivut palvelevat sinua entistä paremmin ja tehokkaammin. Tässä muutamia vinkkejä sivujen tarjonnasta. 5.3.2009 1 Etusivulta löydät: Tekstin suurentaminen Hakutoiminto

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön näkökulma ja päihdeneuvonta matalan kynnyksen tukimuotona. Minttu Tavia

Ehkäisevän päihdetyön näkökulma ja päihdeneuvonta matalan kynnyksen tukimuotona. Minttu Tavia Ehkäisevän päihdetyön näkökulma ja päihdeneuvonta matalan kynnyksen tukimuotona Minttu Tavia 14.11.2018 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Toimimme valtakunnallisesti koko väestön parissa terveiden elämäntapojen

Lisätiedot

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Tampere. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Tampere. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö Päivän yhteenveto Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Tampere kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö 19.4.2016 Markkula 1 Yhteenveto STM:n tervehdys: Ehkäisevää työtä

Lisätiedot

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia

Lisätiedot

Mikä ratkaisuksi tilanteeseen? Minttu Mäkelä Nuuskaa taskussa -seminaari Vaasa

Mikä ratkaisuksi tilanteeseen? Minttu Mäkelä Nuuskaa taskussa -seminaari Vaasa Mikä ratkaisuksi tilanteeseen? Minttu Mäkelä Nuuskaa taskussa -seminaari Vaasa 14.4.2014 Suuret linjat on kunnossa: o Nuuskan myynti on kiellettyä EU:ssa (poikkeuksena Ruotsi). o Tupakkalakiin kirjattu

Lisätiedot

Neljä parasta joukkuetta palkitaan rahapalkinnoin. Varat on tarkoitettu käytettäväksi esim. leirikoulua varten.

Neljä parasta joukkuetta palkitaan rahapalkinnoin. Varat on tarkoitettu käytettäväksi esim. leirikoulua varten. YLÄASTE KEILAA Uudistunut keilailukilpailu yläasteelle! Muodostakaa oma joukkueenne ja osallistukaa! Pääpalkinto 1350 euron stipendi. PALKINNOT: 1. 1350 2. 680 3. 500 4. 340 5.-10. Tavarapalkintoja Neljä

Lisätiedot

Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä

Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä 1 2 Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä 3 Terveys ry siirtää toimintansa uudelle Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:lle Yhdessä

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN

OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN JOHDANTO Kouluista ja oppilaitoksista tukea nuorten tupakoinnin lopettamiseen Kouluissa ja oppilaitoksissa toteutetaan monenlaista terveyden

Lisätiedot

Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu

Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu Tätä mieltä suomalaiset oikeasti ovat alkoholin vapauttamisesta Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu Kenen etu? Alkoholin saatavuuden lisäämistä perustellaan usein paitsi alkoholielinkeinon näkökulmilla,

Lisätiedot

Mitä ammattilainen voi tehdä - miten puhua nuuskasta? Minttu Tavia

Mitä ammattilainen voi tehdä - miten puhua nuuskasta? Minttu Tavia Mitä ammattilainen voi tehdä - miten puhua nuuskasta? Minttu Tavia 3.4.2017 Tupakoinnin suosio on laskenut. Vanha tapa saa uusia muotoja sähkösavuke, vesipiippu, nuuska Yhteinen nimittäjä? Nikotiini Tupakointi

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan toimijoille LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ:

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä. Kristiina Hannula Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry

Kansalaisjärjestöt terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä. Kristiina Hannula Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Kansalaisjärjestöt terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä Kristiina Hannula 29.5.2013 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen

Lisätiedot

Taide lähtee kasista! Koulumme osallistuu Taidetestaajiin. Tietopaketti opettajankokoukseen Syksy 2018

Taide lähtee kasista! Koulumme osallistuu Taidetestaajiin. Tietopaketti opettajankokoukseen Syksy 2018 Taide lähtee kasista! Koulumme osallistuu Taidetestaajiin Tietopaketti opettajankokoukseen Syksy 2018 Satsaus koulujen kulttuurikasvatukseen Taidestaajat on Suomen historian suurin nuorille suunnattu kulttuurihanke.

Lisätiedot

Tupakoimattomuutta tukeva koulu

Tupakoimattomuutta tukeva koulu Tupakoimattomuutta tukeva koulu Pohja nuoruusiän ja aikuisuuden tupakoimattomuudelle luodaan jo alakouluiässä. Alakoululla on tärkeä rooli yhdessä vanhempien kanssa tukea lapsen tupakoimattomuutta. Tupakoinnin

Lisätiedot

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019 KOULUJEN KERHO-OPAS syksy 2019 ASEMAN KOULU KUUHANKAVEDEN KOULU NIEMISJÄRVEN KOULU RISTIMÄEN KOULU HANKASALMEN KOULUJEN KERHO-OPAS Koulujen kerhotoiminta käynnistyy! Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus

Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Katsaus alkoholi-, tupakka-, huumausaine- ja rahapelitilanteeseen 29.4.2016 Kirsimarja Raitasalo 1 ALKOHOLI 29.4.2016

Lisätiedot

Herttoniemenrannan ala-asteen päihdesuunnitelma 2017

Herttoniemenrannan ala-asteen päihdesuunnitelma 2017 1 Herttoniemenrannan ala-asteen päihdesuunnitelma 2017 Herttoniemenrannan ala-asteen päihdesuunnitelma 2017 1. Tavoitteet 2. Ehkäisevä toiminta 2.1 Terveen kasvun ja kehityksen tukeminen 2.2 Päihdekasvatus

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ajankohtaiset

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ajankohtaiset Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ajankohtaiset Aluekoordinaattori Heli Vaija Uusimaa Kanta-Häme Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala 12.10.2018 www.asunnottomienyo.fi Syksyn tulevat verkkovanhempainillat

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Turku. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Turku. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö Päivän yhteenveto Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Turku kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö 26.4.2016 Markkula 1 Lounais-Suomen avin avaus: Parhaimmat menetelmät

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-

Lisätiedot

Viidennen luokan Askelma

Viidennen luokan Askelma Askelmat-ohjelma Tavoitteet Askelmat-ohjelman tavoitteena on mahdollistaa keskustelua koulun, kodin ja muiden nuorten kanssa toimivien tahojen kesken. Keskustelun aiheet nousevat esiin aina sen hetkisen

Lisätiedot

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli 2018 Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli 2018-2019 YHTEISÖLLINEN HYVINVOINTIRYHMÄ TUPAKKATUOTTEET 1. Oppilas käyttää tupakkatuotteita koulun alueella Tupakkatuotteiden käyttö ja hallussapito ovat

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS KOULU JA OPISKELU

VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS KOULU JA OPISKELU VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS KOULU JA OPISKELU VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS Valtakunnallinen yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa. Yksi leiritystä toteuttavista

Lisätiedot

ELÄMÄNILOA JA HYVINVOINTIA. Ilman päihdeja pelihaittoja

ELÄMÄNILOA JA HYVINVOINTIA. Ilman päihdeja pelihaittoja ELÄMÄNILOA JA HYVINVOINTIA Ilman päihdeja pelihaittoja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen järjestö, joka toimii koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi.

Lisätiedot

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa 1 Aluksi esittäytymiskierros ja nimilista kiertämään Valintojen

Lisätiedot

Missä mennään Kouluterveyskyselyn valossa? Hanna Ollila THL

Missä mennään Kouluterveyskyselyn valossa? Hanna Ollila THL Missä mennään Kouluterveyskyselyn valossa? Hanna Ollila THL Tupakka ja terveys -päivä 3.1.19 1 Päivittäin tupakoivien osuudet () yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa 00 1 Tytöt Pojat Yläkoulu

Lisätiedot

Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin

Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin Mikko Meriläinen mikko.merilainen@ehyt.fi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, 00510 Helsinki www.ehyt.fi www.pelitaito.fi

Lisätiedot

Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön

Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Lukio-hankkeen tekemässä selvityksessä Lukiolaiset ja päihteet laadullinen selvitys opiskelijoiden ja opettajien näkemyksistä

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettamisen tuki ryhmässä. Muutos Motivaatio Vuorovaikutus 28 päivää ilman

Tupakoinnin lopettamisen tuki ryhmässä. Muutos Motivaatio Vuorovaikutus 28 päivää ilman Tupakoinnin lopettamisen tuki ryhmässä Muutos Motivaatio Vuorovaikutus 28 päivää ilman 1 Muutoksen vaiheet Esiharkintavaihe (haluttomuus) Harkintavaihe (ambivalentti)

Lisätiedot

Nikotiiniton amis -hanke

Nikotiiniton amis -hanke Nikotiiniton amis -hanke Viitekehyksenä yhteiskunnallinen markkinointi 24.4.2017 1 Yhteiskunnallisen markkinoinnin prosessi Tarpeen tunnistaminen ja ennakkosuunnit telu Määrittely Kehitys ja suunnittelu

Lisätiedot

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Katariina Lappalainen, erityissuunnittelija, Sivistystoimi Kouluterveyskyselystä

Lisätiedot

Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018

Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018 Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö Aluefoorumit 2018 Järjestöyksikkö palvelee Osastopäällikkö Jiri Sironen Järjestöasiantuntija Teresa Tenkanen: Jäsentuki- ja yhteistyö, EHYT Järjestö Järjestösuunnittelija

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

Ehkäisevää päihdeja pelikasvatusta. kouluille ja oppilaitoksille

Ehkäisevää päihdeja pelikasvatusta. kouluille ja oppilaitoksille Ehkäisevää päihdeja pelikasvatusta kouluille ja oppilaitoksille Tehdään se yhdessä! Me EHYT ry:ssä teemme ehkäisevää päihde- ja pelikasvatustyötä alakouluista korkeakouluihin saakka. Koulutamme oppilaita,

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön viikko

Ehkäisevän päihdetyön viikko Ehkäisevän päihdetyön viikko Valtakunnallista Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään tänä vuonna 19. kertaa, perinteisesti marraskuussa viikolla 45 (5. 11.11.2018). Teemaviikon koordinoinnista vastaavat

Lisätiedot

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely 25.8.2018 Tiina Rintanen TAPIO 26.9.2018 2 Kampanjan tiedot Ajankohta viikko 41 (8.10-14.10.2018) Kampanja käynnistyy ma 8.10 klo 8.30 videon julkaisulla Hastag

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019)

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019) SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019) KAIKILLE SOPIVA HAVAINTOMATERIAALI Tervapurkki ja opaste Rahapurkki ja opaste (tupakasta) Tuoksupurkit (tupakanhajuinen ja raikas t-paita) ja opaste Nuuskapurkit

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä Oikeusministeriö teknisen kehittämisen koordinointi kaikki demokratiapalvelut www.demokratia.fi Opetus-

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET MUUTA ELOKUU Edellisenä keväänä päättötodistuksen saaneitten 9.- luokkalaisten

Lisätiedot

Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016

Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016 Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016 Tervetuloa Esittäytymiskierros Ajankohtaista ja vaikuttamistoiminta Jäsenpalvelut ja -yhteistyö Rahapeliyhtiöiden fuusio Rahapeliyhteisöjen yhdistäminen

Lisätiedot

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5 Taitaja9 säännöt SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus, eettiset säännöt ja arvot... 3 3. Käsitteitä... 3 4. Kilpailutehtävät... 4 5. Osanottajat... 4 6. Arviointi... 4 7.

Lisätiedot

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä! Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja

Lisätiedot

Suomi, Sinä ja päihteet

Suomi, Sinä ja päihteet Suomi, Sinä ja päihteet Asiaa päihteistä maahanmuuttajille Tule mukaan Päihdetyö Tältä se näyttää: Tähän se johtaa: Kännissä olet ääliö. Suomi ja päihteet Ehkäistään Hoidetaan Laki ohjaa Silti: Nuoria

Lisätiedot

FESTARIPAKKA. Vastuullista juhlimista, vastuullista anniskelua ja vastuullista vanhemmuutta

FESTARIPAKKA. Vastuullista juhlimista, vastuullista anniskelua ja vastuullista vanhemmuutta FESTARIPAKKA Vastuullista juhlimista, vastuullista anniskelua ja vastuullista vanhemmuutta Ulla Frantti-Malinen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori, Seinäjoen kaupunki 2018 FESTARIPAKKA

Lisätiedot

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta:

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten tupakointi Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten terveystapatutkimus (Tampereen yliopisto) - Kouluterveyskysely (THL) Koulutyypin mukainen tarkastelu: Yläkoulun 8. ja 9. luokat

Lisätiedot

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,

Lisätiedot

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA 21.5.2019 TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA 21.5.2019 Järvenperän koulu Järvenperän koulu 1 Muutoksia koulutyössä Koulussa ollaan noin 30 tuntia viikossa eli tavallisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) 7 Tupakoinnin ehkäisy- ja vähentämisohjelma Helsinkiin 2007 2015, Savuton Helsinki, loppuraportti sosiaali- ja terveyslautakunnalle HEL 2016-000009 T 00 01 04

Lisätiedot

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 SISÄLLYSLUETTELO 1. KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 3 2. KILPAILUN TARKOITUS, EETTISET SÄÄNNÖT JA ARVOT... 3 3. KÄSITTEITÄ... 3 4. KILPAILUTEHTÄVÄT... 4 5. OSANOTTAJAT... 4 6. ARVIOINTI...

Lisätiedot

Saat seitsemän NY-ohjelmaa käyttöösi.

Saat seitsemän NY-ohjelmaa käyttöösi. NY Materiaalipankki Saat seitsemän NY-ohjelmaa käyttöösi. Kirjautumalla NY Materiaalipankin käyttäjäksi luot henkilökohtaiset tunnukset, joiden avulla hyödynnät aina päivitettyjä opettajan materiaaleja.

Lisätiedot

Eurooppalaisen monitasoisen hallinnon peruskirja Allekirjoittajan opas

Eurooppalaisen monitasoisen hallinnon peruskirja Allekirjoittajan opas Eurooppalaisen monitasoisen hallinnon peruskirja Allekirjoittajan opas Alueiden komitea hyväksyi 3. huhtikuuta 2014 eurooppalaisen monitasoisen hallinnon peruskirjan ja kehottaa nyt kaikkia Euroopan unionin

Lisätiedot

Rekisteröityminen. Tulossa syksyllä 2018.

Rekisteröityminen. Tulossa syksyllä 2018. Rekisteröityminen Rekisteröidy ja saat useamman NY-ohjelman käyttöösi. Kirjautumalla luot henkilökohtaiset tunnukset, joiden avulla hyödynnät aina päivitettyjä opettajan materiaaleja. Lisäksi tilaat käden

Lisätiedot

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen

Lisätiedot

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Avoin kaikille:

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Avoin kaikille: 1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Silver Dressage Rider Trophy SilverJumping Rider Trophy Avoin kaikille: Gold Dressage Rider Trophy Gold Jumping

Lisätiedot

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat 11.5.2018 KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa 2017-2018 vuosiluokka 7 + tukioppilaat 5.9.2017. 1. aihe: Miten vuorovaikutus vaikuttaa? Oppitunnit 1-3. Meidän luokkamme ryhmänä. Laaditaan luokkakohtaiset

Lisätiedot

Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö

Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö 1 INTERVENTIOMATERIAALI YLÄKOULUIKÄISTEN VANHEMPAINILTAAN Tavoitteena huoltajien tietoisuuden lisääminen nuorten päihteiden käytöstä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Interventiomateriaali sisältää 1.

Lisätiedot

Hyvinvointia lukioihin tukea ehkäisevään päihdetyöhön ja päihdesuunnitelman laatimiseen

Hyvinvointia lukioihin tukea ehkäisevään päihdetyöhön ja päihdesuunnitelman laatimiseen Hyvinvointia lukioihin tukea ehkäisevään päihdetyöhön ja päihdesuunnitelman laatimiseen Mitä on ehkäisevä päihdetyö? Ehkäisevä päihdetyö edistää päihteettömiä elintapoja, vähentää ja ehkäisee päihdehaittoja

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

Näin teet oman tilin!

Näin teet oman tilin! Twitter Näin teet oman tilin! Mene osoitteeseen https://twitter.com/, missä uuden tilin luominen alkaa syöttämällä oma nimi, sähköpostiosoite (Tili pitää vahvistaa eli olemassa oleva osoite) sekä salasana.

Lisätiedot

Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa

Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa Auditointikoulutus 14.2.2019 2 Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa. 14.2.2019 3 14.2.2019 4 Tähtimerkit osa-alueittain 14.2.2019 5 14.2.2019 6 Tähtiseura-ohjelman polussa 3 vaihetta 14.2.2019 7 14.2.2019

Lisätiedot

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 31.8.2005 SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 SEUROJEN YHTEYSTIEDOT PELISÄÄNNÖT LISENSSIT RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2005-2006 HAE TUKEA LASTEN JA NUORTEN RINGETTEEN LIITON UUDET HENKILÖT HYVÄÄ

Lisätiedot

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 10/2017)

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 10/2017) SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 10/2017) KAIKILLE SOPIVA HAVAINTOMATERIAALI Tervapurkki ja opaste Rahapurkki ja opaste Tuoksupurkit (tupakanhajuinen ja raikas t-paita) ja opaste Nuuskapurkit ALAKOULUIKÄISET

Lisätiedot

Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma. Antti Blom, Varkaus,

Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma. Antti Blom, Varkaus, Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma Antti Blom, Varkaus, 11.04.17 Rehtorin rooli opettajien Liikkuva koulu toiminnan mahdollistajana Keskustelua väittämistä Rehtorin tehtävä on luoda edellytyksiä

Lisätiedot

Yhdessä meissä on voimaa

Yhdessä meissä on voimaa 8. lk Yhdessä meissä on voimaa 1. Yhdessä 8.-luokkalaisina 2. Mielen hyvinvoinnin tukitekijät ja kompastuskivet 3. Kaverisuhteet 4. Empatiataidot 5. Järkeä ja jämäkkyyttä 6. Elämän pulmista ja kriiseistä

Lisätiedot

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapsivaikutusten arviointi kunta- ja palvelumuutoksissa hanke Sirpaleena Toikka 2.4.2008 Aihealueiden toteutus huhtikuussa 2008 Nuorimmat lapset (3-7 vuotiaat) piirtävät/

Lisätiedot

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT 1 TUPAKOINTI ENNEN JA NYT Alla näkyvät viivadiagrammit kertovat tupakkaa kokeilleiden ja päivittäin tupakoivien osuudet 12 18-vuotiaista nuorista vuosina 1981 2017. Vastatkaa viivadiagrammeja tulkitsemalla

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulokset maakunnittain v. 2017: alkoholin ja tupakkatuotteiden hankintapaikat alaikäisillä

Kouluterveyskyselyn tulokset maakunnittain v. 2017: alkoholin ja tupakkatuotteiden hankintapaikat alaikäisillä Kouluterveyskyselyn tulokset maakunnittain v. 2017: alkoholin ja tupakkatuotteiden hankintapaikat alaikäisillä 8.2.2018 Tupakoi päivittäin (%), kaikki 8.2.2018 Ollila, THL 2 Nuuskaa päivittäin (%), pojat

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4

Lisätiedot

Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina

Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Hyvien käytäntöjen levittäminen kentälle Kunta- ja koulukohtaisen kehittämistyön tukeminen Osaamisen lisääminen Oppilaiden = vertaisohjaajien koulutus

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot

Jotta kaikki menisi hyvin. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa

Jotta kaikki menisi hyvin. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa Jotta kaikki menisi hyvin Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa Opettaja yhteisöllisen oppilashuollon toteuttajana Luokan/opetusryhmän ryhmäyttäminen Positiivinen palaute

Lisätiedot