Kuurnan voimalaitoksen kalataloudellisen lupaehdon muuttaminen, Kontiolahti

PÄÄTÖS Nro 108/08/2 Dnro ISY-2005-Y-231 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2008 HAKIJA Pohjois-Karjalan TE-keskus ASIA Kuurnan voimalaitoksen kalataloudellisen lupaehdon muuttaminen, Kontiolahti HAKEMUS Hakemuksen esitys lupamääräyksen muutokseksi Pohjois-Karjalan työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksikkö (jatkossa Pohjois-Karjalan TE-keskus) on 7.12.2005 ympäristölupavirastoon toimittamassaan ja 15.2.2006 täydentämässään hakemuksessa esittänyt, että Kontiolahden kunnassa sijaitsevan Kuurnan Voima Oy:n omistaman Kuurnan voimalaitoksen voimassa olevan lupapäätöksen (Itä-Suomen vesioikeus N:o 121/Va/73, 25.2.1974 ja Korkein hallintooikeus N:o 1878, 8.5.1975) kalakannan säilyttämistä koskeva lupaehto muutetaan kuulumaan seuraavasti: Luvan saajan on maksettava vuoden 2006 alusta lähtien Pohjois-Karjalan TE-keskukselle vuosittain, helmikuun loppuun mennessä, kalatalousmaksua 74 850 kalakannan säilyttämistä ylläpitävien ja edistävien toimenpiteiden toteuttamiseen. Maksu tulee käyttää toimenpiteisiin, joilla ylläpidetään ja edistetään kalakantoja ja kalastusta Pielisjoella ja sen Saimaassa olevalla kalataloudellisella vaikutusalueella sekä toimenpiteisiin, joilla edistetään Saimaan järvilohen säilymistä elinvoimaisena kantana Suomessa. Hakija on esittänyt, että ympäristölupavirasto käsitteli Kuurnan voimalaitoksen kalataloudellisen lupaehdon muuttamista koskevan hakemuksen kanssa yhtenä kokonaisuutena TE-keskuksen vireille panemat hakemukset, jotka koskevat Kaltimon voimalai-

2 toksen kalataloudellisen lupaehdon muuttamista (dnro ISY-2005-Y-226) ja Pamilon voimalaitoksen Ala-Koitajokea koskevien lupaehtojen muuttamista (dnro ISY-2005-149). Kuurnan voimalaitoksen voimassa oleva lupa ja siihen sisältyvät kalataloudelliset velvoitteet Itä-Suomen vesioikeus on 25.2.1974 päätöksellään N:o 121/Va/73 myöntänyt vesilain 16 luvun 5 :n 3 momentissa ja 24 :n 2 momentissa tarkoitettua toista vaihetta koskevalta osalta luvan Kuurnan voimalaitoksen rakentamiseen. Voimalaitoksen rakentamista koskeva ensimmäisen vaiheen Itä-Suomen vesioikeuden päätös on annettu 29.6.1967. Vesioikeuden 25.2.1974 antaman päätöksen kohdan A. mukaan: "Lopulliseksi katsottuna maksuna kalakannan säilyttämistä varten velvoitetaan Kuurnan Voima Oy suorittamaan maa- ja metsätalousministeriölle 1.1.1974 lukien vuosittain kesäkuussa 23 000 markkaa vuodelta. Ministeriön on käytettävä varat kalojen istutukseen ja muihin kalakannan säilyttämistä tarkoittaviin toimenpiteisiin Kuurnan voimalaitoshankkeen vaikutuspiirissä olevalla vesialueella." Korkein hallinto-oikeus ei ole 8.5.1975 antamassaan päätöksessä muuttanut kalatalousvelvoitetta koskevaa määräystä. Hakemuksen mukaan velvoitteen määrä vuonna 2005 oli 11 604,97 euroa. Vuonna 2008 kalatalousmaksun suuruus oli 13 152,29 euroa. Perustelut kalatalousvelvoitteen muutokselle Pohjois-Karjalan TE-keskus esittää hakemuksen perusteluiksi seuraavaa: Olosuhteiden olennaiset muutokset (vesilain 2 luvun 22 ) Vesilain 2 luvun 22 pykälän 4 momentin mukaan ympäristölupavirasto voi hakemuksesta muuttaa kalatalousvelvoitetta ja kalatalousmaksua koskevia määräyksiä, jos olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet. Kalatalousyksikkö korostaa myös sitä, että vesilain 2 luvun 3 :n nojalla rakentaminen on, jos sen tarkoitus voidaan saavuttaa ilman kustannusten kohtuutonta lisääntymistä hankkeen kokonaiskustannuksiin ja aiheutettavaan vahinkoon verrattuna, suoritettava mm. siten, ettei kalakantaa vahingoiteta.

Mitä l momentissa (edellä) on sanottu, on voimassa myös vesistöön tehdyn rakennelman käyttämisestä. Kaikkien kolmen voimalaitoksen (Pamilo, Kaltimo, Kuurna) kohdalla voidaan todeta, että olosuhteet ovat kalatalouden näkökulmasta olennaisesti muuttuneet sinä aikana, jonka voimalaitokset ovat olleet toiminnassa. Olosuhteissa (oloissa, asioiden tilassa) on tapahtunut seuraavia olennaisia muutoksia: - Järvilohen olemassaolo Suomessa osoitettiin tieteellisesti vasta Pamilon ja Kaltimon voimalaitosten rakentamisen jälkeen I950-luvun lopulla (Seppovaara 1959). On perusteltua olettaa, että tämän tiedon puuttuminen osaltaan vaikeutti kalatalousintressin asemaa lupaprosessissa. Tuolloin ei myöskään voitu tietää, että kyseessä on Suomen arvokkain ja hyvin pian myös ainoa järvilohikanta. - Vasta 1990-luvulta lähtien on Suomessa alettu kiinnittää enenevässä määrin, osin uusien kansallisten säädösten ja kansainvälisten sopimusten velvoittamana, huomiota kalakantojen perinnöllisen monimuotoisuuden merkitykseen kalakannan hoidossa. Kalakantojen hoito ei pitkällä tähtäimellä voi perustua pelkästään perinteiseen kalojen laitosviljelyyn, vaan monimuotoisuuden säilyminen edellyttää populaation yksilöiden altistumista luonnonvalinnalle kaikissa elinkierron vaiheissa. - Saimaanlohella (eikä muillakaan virtakutuisilla lohikaloilla) ei ole ollut merkittävää luontaista poikastuotantoa yli kolmeen vuosikymmeneen eikä pienpoikasten luonnonvalintaa niiltä osin ole tapahtunut. Nyt luonnonvalintaa on tavoitteena saada aikaan siinä laajuudessa kuin se on kohtuudella mahdollista ja perimän säilyttämisen kannalta välttämätöntä myös poikasvaiheen yksilöille. 3 - Nykyiseen tietämykseen perustuva saimaanlohi- ja järvitaimenkannan ylläpito aiheuttaa valtiolle huomattavat kustannukset, joista istutuskustannukset ovat vain yksi osa. Voimayhtiöiden kustannusosuus on tällä hetkellä 10-15 % vuotuisista ylläpitokuluista eikä 'aiheuttaja maksaa' -periaate likimainkaan tässä tapauksessa toteudu. Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten tulee kustantaa nykyistä suurempi osa Ala-Koitajoen Pielisjoen alueen velvoitetoimenpiteiden tuloksellisuuden tutkimuksesta ja seurannasta, kalastuksen valvonnan toteuttamista, emokalapyynnistä, järvilohen ja järvitaimenen pienpoikaistutuksista, elinympäristöjen parantamisesta sekä muista kantojen hoidon edellyttämistä toimenpiteitä. - Saimaan järvilohi on noussut merkittävään asemaan virkistyskalastajien saalislajina eri puolilla Suomea. Vetouistelijoita oli Suomessa vuonna 2000 noin 335 000 ja heidän järvilohisaaliinsa oli noin 72 000 kg. Järvilohen kokonaissaalis oli ko. vuonna 159 000 kg, josta Itä-Suomen vesiltä saatiin 84 000 kg (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2002). Järvilohi on taloudellisesti ja virkistysarvoltaan erityisen merkittävä laji suomalaisten sisävesilajien joukossa. Vaikka tällä lupahakemuksella tavoitellaan nimenomaan järvilohikannan säilymisen turvaamista, on lopullisena tavoitteena pitkällä tähtäimellä turvata lajin virkistyksellinen ja taloudellinen hyödyntäminen eri puolilla Suomea. - Vuonna 2003 valmistui valtakunnallinen Järvilohistrategia, jota voidaan pitää myös vesilain 22 :ssä tarkoitettuna suojelusuunnitelmana. Strategiassa asetettujen tavoittei-

den mukaisesti luontaisen lisääntymisen aikaansaaminen tai toteuttaminen mahdollisimman täydellisenä on yksi kannan ylläpidon avainkysymyksiä. - Ala-Koitajoen koskialueita koskevassa kunnostussuunnitelmassa todetaan virtaaman pienuuden heikentävän kunnostuksista saatavaa hyötyä (Takkunen 1999). Ala- Koitajoen merkitystä saimaanlohikannan hoidolle on tarkasteltu varsin kattavasti mm. riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunnossa 20.8.2003, Dnro 417/40112003. Voimalaitosrakentamisen vaikutukset järviloheen ja alueen muihin kalalajeihin Ratkaisevin muutos tuhansiin vuosiin Saimaan järvilohen elinoloissa tapahtui silloin, kun lajin olemassaololle välttämättömät koskialueet, noin 250 hehtaaria, Pielisjoessa ja Ala-Koitajoessa tuhoutuivat. Emokalojen kutupaikat ja poikasten elinalueet jäivät lähes kokonaan voimalaitospatojen tai niiden yläpuolisten altaiden alle taikka vesi ohjattiin muihin uomiin. Laji, joka oli sopeutunut kutemaan koskissa ja elämään ensimmäiset 2-3 elinvuottaan koskialueilla, menetti kerralla mahdollisuutensa tulla toimeen ilman kalanviljelyn apua. Muutos tapahtui vaiheittain koskien rakentamisen edetessä alkaen 1950-luvulla ja päättyen 1970-luvun alkuun. Muutoksen seurauksena saimaanlohesta tuli hyvin nopeasti uhanalainen laji. Uusimmassa IUCN:n mukaisessa luokituksessa järvilohi luokitellaan 'luonnosta hävinneeksi' ja lajin uhkatekijöiksi mainitaan kalastus, vesirakentaminen ja kemialliset haittavaikutukset. Kalatalousyksikön käsitys on, että Saimaan järvilohikannan uhkatekijät voidaan esittää tärkeysjärjestyksessä seuraavasti: 1. Pamilon, Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten rakentaminen, koska se on tuhonnut Saimaan järvilohen tärkeimmät kutu- ja poikastuotantoalueet sekä kutuvaellusmahdollisuuden. 2. Kalanviljelyn riskit: rahoituksen riittävyyden ongelma, laitosten toimintahäiriöt ja taudit, poikasten laatu ja monimuotoisuuden kapeneminen viljelyolosuhteissa. 3. Istutusten tuloksellisuus: hallitsematon järvilohen kalastus syönnösalueella ja vaellusreitillä kohdistuu liian nuoriin ikäluokkiin. On myös ilmeistä, että istutetut poikaset joutuvat luonnonpoikasia helpommin petokalojen saaliiksi varsinkin ensimmäisinä päivinä ja viikkoina istutuksen jälkeen. 4. Ympäristömuutokset: veden laatu, kemialliset haittavaikutukset tms. Ennen Pamilon, Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten rakentamista kutu- ja poikastuotantoalueita oli Pielisjoessa yhteensä 177 hehtaaria ja Ala-Koitajoessa 70 hehtaaria (Paavilainen 1983, Mäkinen 1972 ja 1977). Näihin lukuihin on laskettu mukaan silmämääräiseen arviointiin perustuvat koski- ja virta-alueet, jotka asiantuntija-arvion mukaan soveltuvat lohen ja taimenen poikasten elinalueiksi. Nykyisin vastaavaa aluetta on jäljellä Ala-Koitajoessa seitsemän hehtaaria (+ arvio kunnostetusta 4 ha) sekä Pielisjoen Kaupunginkoskissa ja Kuurnan alakanavassa yhteensä enintään 4 8 hehtaaria. Pielisjoen jäljellä olevat virta-alueet ovat enimmiltä osin liian syviä ja pudotuskorkeudeltaan liian loivia taimenen ja lohen poikasten elinalueiksi, joten niiden merkitys luonnonkierron läpikäyneiden poikasten tuottamisessa on lähes olematon. Ala- Koitajoen ongelma on ennen kaikkea liian alhainen virtausnopeus sekä pienet koskipinta-alat, jotka johtuvat pienestä kokonaisvirtaamasta. 4

5 Mäkisen mukaan Ala-Koitajoen ja Pielisjoen koskien luonnontilainen järvilohen ja järvitaimenen vaelluspoikastuotanto on ollut jopa 100000 vaelluspoikasta vuodessa (Mäkinen 1972). Kyseinen tuotantomäärä on kuitenkin vain arvio, koska aikanaan asiaa ei ole tarkemmin tutkittu. Myöskään lajisuhteesta järvilohi/järvitaimen ei ole olemassa varsinaista tutkimustietoa. Po. vesialueen merkitys järvilohen (ja järvitaimenen) arvokkaana tuotantoalueena on kuitenkin todennettavissa mm. laajojen koskialueiden ja toisaalta vanhojen saalistilastojen (mm. Järvi 1915, Seppovaara 1969) perusteella. Ne osoittavat lohipetokalojen nousseen merkittävässä määrin Pielisjokeen ja Ala- Koitajokeen. Arviot lohi/taimensuhteesta viittaavat siihen, että järvilohta on ollut enemmän kuin järvitaimenta. Tutkimustiedon puuttumiseen on monia syitä (mm. tutkimusresurssien puute, nykyistä kevyempi lupaprosessi, nykyajasta poikkeavat yhteiskunnalliset arvot). Kattavien tietojen puuttuminen ei voine kuitenkaan olla esteenä sille, että asia nyt otetaan uuteen tarkasteluun ja arvioidaan nykyaikaisten vaatimusten, tarpeiden ja tietojen perusteella. Pamilon osalta erityisesti Ala-Koitajoen kalataloudelliset vahingot ovat jääneet vaille riittävää huomiota aiempien lupaprosessien yhteydessä. Kuurnan ja Kaltimon voimalaitosten kohdalla kalataloudelliset menetykset on otettu paremmin huomioon, mutta kompensoinnin taso ei silti ole läheskään kattava. Mäkisen laskelmien mukaan järvilohen ja järvitaimenen vaelluspoikastuotanto olisi ollut yhteensä noin 400 kpl/hehtaari. Nykyisten tietojen perusteella tuo tuotantomäärät edustavat hyvää keskitasoa. Moninkertaisia tuotantolukuja on arvioitu mm. Ruotsin Vänern-järveen laskevissa järvilohen kutujoissa. Erik Degerman (suullinen tiedonanto) on arvioinut Gullspångälven-joen voivan tuottaa jopa 2 000 järvilohismolttia hehtaarilta. Riippumatta luonnontilaisen poikastuotannon tasosta, käytännön kokemukset Saimaan reitillä ovat osoittaneet, että istuttamalla vuosittain 70 000 100 000 vaellusikäistä poikasta, saavutetaan istukasmäärissä se taso, joka on välttämätön turvaamaan sekä kalastuksen että kannan hoidon tarpeet. Nykyisen, määrältään luonnontilaista vaelluspoikastuotantoa mahdollisesti jopa suuremman, istutusmäärän säilyttämistä puoltaa osaltaan se, että kasvatetun poikasen kuolevuus on hyvin todennäköisesti korkeampi kuin luonnonpoikasen. Mm. Jokikokko ym. (2004) havaitsivat merilohella Simojoella tekemässään tutkimuksessa, että villien merilohismolttien eloonjäänti oli vuosina 1991 ja 1993 tehdyssä tutkimuksessa keskimäärin 4,5-kertaa viljeltyä poikasta suurempi. Samalla suhteella laskettuna Pielisjoen ja Ala-Koitajoen järvilohen vaelluspoikasistutukset vastaisivat vain 15 500 22 000 luonnossa kasvanutta poikasta. Kalatalousasiantuntijoiden keskuudessa on pidetty eräänlaisena nyrkkisääntönä sitä, että luonnonpoikanen vastaa (tuottavuudessa, eloonjäännissä) keskimäärin kahta kasvatettua poikasta. Istutusten tuloksellisuutta voidaan myös tarkastella vertaamalla pienpoikasistutusten suhdetta niiden tuottamaan smolttimäärään. Vaikka jokipoikasten istuttaminen on kalliimpaa kuin kannan hoito 2-vuotialla poikasilla, altistuminen luonnonvalinnalle kuitenkin puoltaa pienpoikasten istuttamista. Esimerkiksi Simojoella tuli istuttaa 15 kpl l- kesäistä poikasta tai 5 kpl 1-vuotiasta poikasta yhden vaelluspoikasen tuottamiseksi. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos onkin siirtämässä Simo- ja Torniojoella istutusten painopistettä smolteista pienpoikasiin (Jokikokko ja Jutila 2005).

Edellä tehty tarkasteltu osoittaa, että virtavesien lohikalakannoille aiheutuneita vahinkoja ei ole tarkoituksenmukaista kompensoida pelkästään halvimman vaihtoehdon mukaan, 2-vuotiaita smoltteja istuttamalla. Kannan elinkyvylle välttämätön poikasten korkean laadun säilyttäminen edellyttää asian kokonaisvaltaista tarkastelua. Myös koskivaiheen poikasille tulee järjestää riittävä määrä kasvuympäristöjä siten, että poikaset joutuvat siellä luonnonvalinnan kohteeksi. A1a-Koitajoessa ja Pielisjoessa on ollut ennen voimalaitosrakentamista myös merkittävät harjus- ja siikakannat. Harjuskanta on hyvin heikko, mutta alueen planktonsiikakanta jonkin verran parempi. Saimaanlohen ja Vuoksen järvitaimenen välttämättömien hoitoistutusten arvo on vuoden 2000 hintatason mukaan Ala-Koitajoen Pielisjoen reitillä noin 224 500 vuodessa. Istutusten lisäksi kustannuksia syntyy mm. emokalapyynnistä, kalanviljelyn ylläpidosta, mäti- ja pienpoikasistutuksista, lisääntymis- ja elinalueiden kunnostamisesta, emokalojen ja vaelluspoikasten suojelemiseksi tarvittavista valvontatoimenpiteistä sekä hoitotoimenpiteiden tuloksellisuuden seurannasta ja tutkimuksista. Niistä aiheutuviin kustannuksiin tulee varata kalatalousmaksua vähintään 25 000 vuodessa, joten tarvittavan hoidon kokonaiskustannus on 249 500 vuodessa. Kolmen voimalaitoksen kalatalousmaksujen osuus em. kokonaiskustannuksesta on nykyisin vain 13,2 %. Kalatalousmaksun määräytymisperusteena käytetään voimalaitoksen vaikutusalueella ollutta koski- ja virta-alueiden määrää. Sen mukaan Kuurnan voimalaitoksen kalatalousmaksun osuus on arvioitu 30 % kokonaishaitasta eli 74 850 vuodessa. Pamilo Oy:öön kohdistuvan lisävirtamavaatimuksen takia sen osuudeksi hakija esittää vain 10 000 kalatalousmaksua ja Kaltimon voimalaitoksen kalatalousmaksuksi 102 295. Kolmen voimalaitoksen kalatalousmaksun tulee olla näin ollen yhteensä 187 145 vuodessa. Niiltä osin, kun kustannuksia ei voida kattaa tällä maksulla, jäävät kustannukset valtion vuosittain maksettavaksi. Joka tapauksessa muuttuneet velvoitemaksut vähentävät valtion kustannusosuutta merkittävästi ja ovat siten nykytilanteeseen verrattuna oikeudenmukaisempi ratkaisu kustannusten jakamisessa. 6 Hakijan mukaan Kuurnan voimalaitoksen lupaehtojen muuttaminen on välttämätöntä Suomen ainoan järvilohikannan, saimaanlohen, perinnöllisen monimuotoisuuden turvaamiseksi ja luontaisen lisääntymisen palauttamiseksi osaksi kannan hoitoa. Lupaehdon muutos edistää myös järvitaimen-, harjus- ja siikakantojen tilan parantamista.

7 Maa- ja metsätalousministeriön vuonna 2003 julkaisemassa Järvilohistrategiassa (Kala- ja riistahallinnon julkaisuja 66/2003) velvoitevastuu eri voimalaitosten kesken on jaettu seuraavasti: Alue Voimalaitos Hävinnyt koskipinta-ala Osuus velvoitevastuusta Koitajoki Pamilon vml. n. 70 ha 29 % Pielisjoki Kaltimon vml. n. 98 ha 41 % Pielisjoki Kuurnan vml. n. 73 ha 30 % Yhteensä n. 241 ha 100 % Hakemukseen on liitetty seuraavat raportit tai suunnitelmat: 1) Maa- ja metsätalousministeriö, Luonnonvaraneuvosto 1990: Vuoksen alueen uhanalaisten kalakantojen hoito. 2) Pohjois-Karjalan maaseutuelinkeinopiiri, kalatalouden vastuualue 1995: Suunnitelma Pamilo Oy:n voimalaitokselle määrättyjen kalataloudellisten velvoitteiden muuttamisesta. 3) Pohjois-Karjalan TE-keskus, kalatalousyksikkö 2000: Esitys Pamilon, Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten kalataloudellisten velvoitteiden muuttamisesta. 4) Maa- ja metsätalousministeriö 2003: Järvilohistrategia Saimaan järvilohikannan säilymisen ja kestävän käytön turvaaminen. TIEDOKSIANTO Hakemus on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :n mukaisesti annettu tiedoksi kuuluttamalla Joensuun kaupungissa sekä Enon ja Kontiolahtien kunnissa. Muistutukset, vaatimukset ja mielipiteet on tullut toimittaa ympäristölupavirastolle kirjallisesti viimeistään 10.4.2006. Muistutukset 1. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus on lausunut: "Suomen vielä jäljellä olevien alkuperäisten, uhanalaisiksi muuttuneiden kalalajien ja kantojen säilyttäminen mahdollisimman monimuotoisina on Suomelle velvollisuus, jota edellyttävät monet kansainväliset sopimukset ja kansalliset päätökset ja säädökset. Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus, ns. Rion sopimus, edellyttää mm. edistämään elinkykyisten kalakantojen säilymistä luonnollisessa ympäristössään, perustamaan suojelualueita, säätelemään kalakantojen käyttöä, edistämään ekosysteemin suojelua sekä luomaan tarvittavat olosuhteet kalakantojen suojelun ja kestävän käytön yhteensovittamiseksi. Euroopan unionin elinympäristödirektiivi edellyttää monimuotoisuuden säilyttämistä suojelemalla luonnonvaraisia elinympäristöjä, eläimiä ja kasveja. Tavoitteena on esim. uhanalaisten eläinten osalta saavuttaa suotuisa suojelun taso siten, että laji pystyy pitkällä aikavälillä selviytymään luonnollisten elinympäristö-

jensä elinkelpoisena osana ja lajin levinneisyysalue ei pienene eikä ole vaarassa pienentyä ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa. Direktiivin mukaan suojelun taso ei ole suotuisa esim. silloin, kun kanta on viljelyn varassa. Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarastrategian päämäärinä on luonnonvarojen elinvoimaisuuden sekä uusiutumis- ja tuottokyvyn turvaaminen kestävän käytön periaatteiden mukaisesti; kalakantojen lisääntymis- ja elinympäristöt turvataan sekä suojataan ulkopuolisilta haitoilta. Pamilon, Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten rakentamisen yhteydessä arvioidaan menetetyn virtakutuisten kalojen lisääntymisalueita yhteensä noin 240 ha. Saimaan järvilohen tiedetään lisääntyneen ainoastaan Pielis- ja Koitajoessa. Parhaat lisääntymisalueet ovat olleet Pielisjoessa. Lohen lisääntymisalueista valtaosa menetettiin voimalaitosrakentamisen seurauksena. Pielisjoen viimeiset luontaiset lohelle soveliaat lisääntymisalueet tuhottiin Utran koskien perkauksessa 1970-luvun alussa. Ala- Koitajoen uomassa valtaosa lisääntymisalueista jäi kuiviksi jo 1950-luvulla, kun Koitereen ja Koitajoen valuma-alueiden lähes koko virtaama johdettiin Pamilon voimalaitoksen kautta Jäsysjärveen. Ala-Koitajokeen Hiiskosken säännöstelypadon kautta juoksutettava vesimäärä on nykyisten juoksutusmääräysten mukainen minimivirtaama 2 m 3 /s. Ala-Koitajokeen on arvioitu jääneen jäljelle virtakutuisille kaloille sopivia lisääntymisalueita noin 7 ha. Pielisjoessa olevat voimalaitospadot estävät kuitenkin Pielisjokeen nousevien virtakutuisten kalojen vaelluksen Ala-Koitajokeen ja on myös ilmeistä, että Ala-Koitajoen nykyinen virtaama ei olisi edes riittävä houkuttamaan ainakaan nousulohia Ala-Koitajokeen. Viimeaikaisten selvitysten perusteella näyttää myös siltä, että ilman virtaaman lisäystä Ala-Koitajoessa jäljellä olevien koskialueiden kyky tuottaa lohen poikasia jää suhteellisen vaatimattomaksi. Lisääntymisalueiden menetyksen seurauksena Saimaan järvilohi luokitellaan nykyisin luonnontilaisena lajina hävinneeksi. Kannan ylläpitäminen on kokonaan kalanviljelyn varassa. Saimaan järvilohen voidaan katsoa kuitenkin olevan vielä osittain luonnonvalinnan alainen: kudulle Pielisjokeen nousevien emokalojen mädistä saatuja poikasia istutetaan pääsääntöisesti joko pienpoikasina Ala-Koitajokeen tai kaksivuotiaina istukkaina Pielisjokeen, joista vaelluspoikaset laskeutuvat Saimaalle. Viljelyn avulla ylläpidettävän kannan uhkana on kuitenkin mahdollinen perimän monimuotoisuuden kapeneminen, joka tuhoaisi kannan elinkelpoisuuden lopullisesti. Saimaan järvilohi voidaan luokitella nykyisin myös uhanalaiseksi lajiksi. Varmaa Pielisjoen koskialueilla tehtyihin tutkimuksiin perustuvaa tietoa Pielisjoen voimalaitosten rakentamisen seurauksena menetetystä virtakutuisten kalojen poikastuotantomäärästä ei ole. Mäkinen (1964, 1972) on arvioinut luonnontilaisen Pielisjoen ja Ala-Koitajoen vuosittaisen tuotantopotentiaalin olleen 400 vaelluspoikasta/poikastuotantoaluehehtaari. Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten rakentamisen seurauksena on arvioitu menetetyn virtakutuisten kalojen poikastuotantoalueita yhteensä noin 170 ha. Tämän mukaan laskettuna menetetty vaelluspoikastuotanto Pielisjoen osalta on noin 68 000 kpl/vuosi. Kun ottaa huomioon, että nykytietämyksen mukaan yksi luonnossa kasvanut vaelluspoikanen vastaa vähintään kahta kalanviljelyllä tuotettua poikasta, pitäisi aiheutettua poikastuotannon menetystä vastaava täysi kompensaatioistutus vuosittain olla vähintään 136 000 vaelluskokoista istukasta. Pohjois-Karjalan TEkeskuksen kalatalousyksiköstä saadun tiedon mukaan viime vuosina ns. alueellinen keskihinta vaelluskokoisille istukkaille on ollut järvilohella noin 1,80 /kpl ja järvitaimenella noin 1,70 /kpl. Täysi-määräinen kalataloudellisen vahingon kompensaatio vaellusikäisiä poikasia istuttamalla, ottamatta huomioon istutuskustannuksia, olisi si- 8

ten viime vuosina maksanut noin 240 000 vuodessa. Hakemusasiakirjojen mukaan järvilohikannan geneettisen monimuotoisuuden ylläpito aiheuttaa istutuskustannusten lisäksi merkittäviä lisäkustannuksia. Kun geneettisen huollon tarpeen voidaan katsoa johtuvan pääasiassa voimalaitosrakentamisen seurauksena tapahtuneen luontaisen lisääntymisen loppumisesta kokonaan, myös nämä kulut tulisi ainakin osittain sisällyttää kalataloudellisen kompensaation kustannuksiin. Hakemusasiakirjojen mukaan Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten maksamat kalatalousmaksut ovat tällä hetkellä yhteensä noin 31 000 vuodessa. Voidaan siis perustellusti todeta, että Pielisjoen voimalaitoksille lupapäätöksissä asetetut kalataloudelliset velvoitteet ovat huomattavassa määrin alimitoitettuja. Hakemuksen mukaan Saimaan järvilohen ja Vuoksen järvitaimenen kantojen välittömien hoitotoimenpiteiden vuotuiset kokonaiskustannukset ovat nykyisin noin 250 000 vuodessa. Valtaosan näistä kustannuksista katetaan valtion varoin. Kuurnan ja Kaltimon voimalaitosten nykyisin maksamat kalatalousmaksut kattavat näistä kustannuksista vain 12 %. Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten kalataloudellisten lupaehtojen perusteena olevien vahinkoarvioiden voidaan nykyisten kalataloudellisten asiantuntija-arvioiden perusteella katsoa olleen todellista aiheutunutta kalataloudellista vahinkoa aliarvioivia. Tästä johtuen Pielisjoen voimalaitoksille asetetut kalataloudelliset velvoitteet ovat selvästi alimitoitettuja. Aiheutunutta kalataloudellista vahinkoa koskevan tiedon tarkentuminen on lupien myöntämisen jälkeen tapahtunut oleellinen muutos kalataloudellisen vahingon arviointiperusteissa, mikä tekee tarpeelliseksi aikaisemmin määrättyjä kalataloudellisten lupaehtojen tarkistamisen vastaamaan todellista syntynyttä vahinkoa. Myös Saimaan järvilohen suojelustatuksen muuttuminen viljelyllä ylläpidettävästä kannasta uhanalaiseksi lajiksi on merkittävä olosuhteiden muutos, jonka perusteella Pielisjoen voimalaitoksille asetetut kalataloudelliset velvoitteet on syytä arvioida uudelleen. Uhanalaiseksi katsottavan Saimaan järvilohen säilymisen turvaaminen lajina ja geneettisesti mahdollisimman terveenä kalakantana on velvollisuus, jonka täyttämiseen myös lajin lisääntymisalueiden tuhoamisesta taloudellista hyötyä saavien voimalaitosten tulee osallistua täysimääräisesti voimalaitosten rakentamisesta aiheutuneen kalataloudellisen vahingon mukaisesti. Kuurnan ja Kaltimon voimalaitoksille määrätyt nykyiset kalatalousmaksut eivät riitä täyttämään tätä vastuuta." 9 2. Etelä-Savon TE-keskuksen kalatalousyksikkö on lausunut, että hakemus Kuurnan voimalaitoksen kalataloudellisen lupaehdon muuttamiseksi tukee laaditun Järvilohistrategian toteuttamista. Hakemus on hyvin perusteltu muun muassa voimassa olevan lupapäätöksen antamisaikaan verrattuna tapahtuneiden olennaisten muutosten osalta. Etelä-Savon TE-keskus kannattaa haettua lupaehdon muuttamista hakemuksen mukaisesti. 3. Kontiolahden kunnan ympäristölautakunta on lausunut, että Pielisjoen kalataloudellinen arvo on vähentynyt voimalaitosrakentamisen vuoksi. Hakemus kalataloudellisten ehtojen muuttamiseksi on perusteltu ja aiheellinen. On ilmeistä, että Pielisjoen kalakantojen arvoa ei ole lupia aiemmin käsiteltäessä riittävästi huomioitu. Ympä-

ristölautakunta pitää TE-keskuksen hakemusta ja laskelmia maksuosuuksista oikean suuntaisina ja kannatettavina. 10 4. Sulkavan kalastusalue on muistutuksessaan yhtynyt pyyntöön muuttaa Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten lupaehtoja haetulla tavalla. Lupaehtojen muuttaminen on yksi tärkeä osa kokonaisuutta, jolla turvataan järvilohen lisääntyminen Pielisjoessa ja sitä kautta ylläpidetään kalastettava järvilohikanta niin Sulkavan kalastusalueen vesissä (Tuohistonselkä, Lepistönselkä ja Tolvanselkä) kuin muuallakin Saimaan vesistössä. Sulkavan kalastusalue on tehnyt ne kalastuksen säätelytoimenpiteet, joita on esitetty maa- ja metsätalousministeriön julkaisemassa Järvilohistrategiassa. 5. Vuokalan kalastusalue on muistutuksessaan yhtynyt pyyntöön muuttaa Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten lupaehtoja haetulla tavalla. Lupaehtojen muuttaminen on yksi tärkeä osa kokonaisuutta, jolla turvataan järvilohen lisääntyminen Pielisjoessa ja sitä kautta ylläpidetään kalastettava järvilohikanta niin Vuokalan kalastusalueen vesissä (Oriveden Savonselkä ja Paasivesi sekä Pyyvesi) kuin muuallakin Saimaan vesistössä. 6. Jakokosken yhteisen vesialueen hoitokunta on pitänyt hakemusta oikeana, perusteellisena ja nyky-yhteiskunnan arvojen mukaisena. Hyödynsaajan tulee korvata aiheuttamansa haitat, ei valtion. Pielisjoen kalataloudellinen arvo romahti aikoinaan voimalaitosrakentamisen vuoksi. Arvoa ei ymmärretty eikä tarpeeksi hyvin määritetty. Tulevaisuudessa tulisi pyrkiä Pielisjoen kalatalousarvon osittaiseksi ennallistamiseksi ja Saimaan järvilohikannan elinvoimaisuuden takaamiseksi rakentamaan Pielisjoen voimalaitoksiin kalaportaat, joilla mahdollistettaisiin emokalojen nousu lisääntymisalueille. Veden nousu entisillä lisääntymisalueilla estänee niiden toimimisen kutupaikkoina, mutta korvaavia kutualueita lienee mahdollista ennallistaa Pielisjoen jokialueelle ja Ala-Koitajoen uomaan.

11 7. Kuurna Voima Oy on vaatinut, että hakemus hylätään ja hakija velvoitetaan korkoineen korvaamaan yhtiön kulut 20 000 eurolla. Lisäksi yhtiö on varannut tilaisuuden lausua muistutuksen johdosta mahdollisesti annettaviin lausumiin. Kuurnan Voima Oy on perustellut vaatimustaan seuraavasti: "I. Lainsäädännöllinen peruste Vesioikeus oli lupamenettelyn ensimmäisen vaiheen päätyttyä antamassaan päätöksessä 29.6.1967 velvoittanut Kuurnan suorittamaan maataloushallitukselle kalakannan säilyttämistä varten ennakkomaksun. Ennakkomaksuksi oli määrätty perusmaksuna 30 000 mk ja vuotuismaksuna 2 300 mk. Maksu perustui Pohjois-Karjalan maanviljelysseura ry:n ja Oy Kaukas Ab:n sopimukseen 5.5.1958 kalakannanhoitomaksuista. Sopimuksen mukaan Kuurnan voimalaitostyön alkamisen johdosta suoritettavat maksut vähentävät kyseisessä sopimuksessa Kaltimolle sovittua maksua. Kalakannanhoitoa varten saatavat varat pysyivät siis kokonaismäärältään sovitun suuruisena. Vesioikeus ensimmäisen vaiheen lupamenettelyssä nimenomaan päätti, että maksun lopullisesta määrästä annetaan lausunto toisen vaiheen osalta annettavassa päätöksessä. Kuurnan voimalaitoksen rakentamisesta Pielisjoen Laurinvirtaan toisen vaiheen katselmuskirjassa on käsitelty kalakannan säilyttämistä varten suoritettavaa maksua (katselmuskirja s. 3-11). Maataloushallitus suorittamiensa kalataloudellisten tutkimusten johdosta vaati toisen vaiheen katselmuksessa, että Kuurnan velvoitettiin suorittamaan kalakannanhoitomaksuna 36 000 mk vuodessa. Toisen vaiheen katselmuksessa 29.6.1967 irtauduttiin Kaukas Oy:n ja maanviljelysseuran välisestä sopimuksesta. Nimenomaan todettiin, että maksuvelvollisuus on arvioitava sopimuksesta riippumatta, käyttäen hyväksi aluetta koskevia kalataloudellisia tutkimuksia ja lausuntoja. Lausunnon mukaan Kuurnan maksuvelvollisuus oli siinä vaiheessa määrättävä sen vahingon mukaan, jonka voimalaitos aiheutti sen rakentamista edeltäneeseen tilaan nähden. Maksuvelvollisuus arvioitiin niiden toimenpiteiden kustannuksina, joilla voimalaitoksen rakentamisen jälkeen kalakanta saatiin pysymään vuoden 1967 arvoisena. Kuurnan aiheuttama kompensaatiotarve on siis harkittu itsenäisesti muista voimalaitoksista riippumatta, kuten nytkin tulee tehdä. Kuurnan on 1.4.1962 voimaan tulleen vesilain 264/1961 perusteella määrätty voimalaitoksen rakentamisesta ja käyttämisestä maksamaan vahingon, haitan ja edunmenetyksen korvauksena toimitusmiesten päätöksellä 29.6.1967 kalatalousmaksua.17 000 markkaa. Tämä perustui tarkkaan laskelmaan, joka ilmenee edellä kertotuilta katselmuskirjan sivuilta. On tosin niin, että vesioikeus 25.2.1974 korottaessaan maksun 23 000 markkaan ei kertonut korotusperustetta. Asiakirjoista, lähinnä vesiylioikeuden käsittelystä selviää, että kyseessä oli asian käsittelyn aikainen inflaatiotarkistus. Asiantuntija Erkki Huttulan lausunnosta saattaa saada sen virheellisen käsityksen, että Kuurnan korvauksen perusteet olisivat jollain lailla epämääräiset. Kuurna itse kuitenkin lähtee siitä, että korvauksen perusteet ovat olleet edellä sanotut. Tämä ei vähennä Huttulan asiantuntijalausunnon arvoa, jossa oleviin näkemyksiin muuten Kuurna yhtyy. Vesiylioikeus on 16.9.1975 kyseiseltä osalta pysyttänyt päätöksen.

Vesilain 3 luvun 5 :n nojalla määrätty kalatalousmaksu on vahingosta sen täyttä arvoa vastaava korvaus. Hakija väittää nyt, että sillä olisi oikeus vesilain 2 luvun 22 :n 4 momentin nojalla saada aikaisempaan täyden korvauksen periaatteella määrättyyn kalatalousmaksuun korotusta olosuhteiden olennaisesti muututtua. Hakemuksessa ei sanota selvästi, mihin ajankohtaan siinä olosuhteita verrataan. Vesilain sanotun säännöksen perustana olevasta hallituksen esityksestä ilmenee (HE 266/1984 vp, s.13), että muutosajankohtana on pidettävä Vesiylioikeuden päätöksen antamisajankohtaa syyskuuta 1975, koska silloin on viimeksi käsitelty kalatalousvelvoitteesta johtuvia korvauksia. Hakija näyttää perustavan hakemuksensa myös vesilain 2 luvun 3 :n säännökseen siitä, että veteen rakentaminen on toteutettava ja vesistöön tehtyä rakennelmaa on käytettävä siten, ettei kalakantaa vahingoiteta, jos tämä voidaan saavuttaa ilman kustannusten kohtuutonta lisäystä. Säännöstä ei voida soveltaa nyt kysymyksessä olevaan tapaukseen, koska sen soveltamisalueena on rakentamisen aikainen tilanne. Myöhemmin tässä osoitamme lisäksi, ettei Kuurnan rakentaminen vahingoittanut kalakantaa koskessa kutevien kalalajien osalta, koska niitä ei enää rakennettaessa ollut. Kun Kuurnan kalatalousvelvoite on määrätty täyden korvauksen periaatteella, ei voida enää sanoa, että jollain muulla tavalla kuin kalatalousmaksulla olisi päästy kohtuullisella kustannuslisäyksellä parempaan lopputulokseen. Kaiken lisäksi ei kohtuullisena kustannuslisäyksenä voida pitää hakemuksessa vaadittua nykyiseen verrattuna kymmenkertaista vuosittaista toistuvaismaksua. II. Hakijan väitteet olennaisista muutoksista ovat: Väite 1: Järvilohen olemassaolo on osoitettu tieteellisesti Pamilon ja Kaltimon voimalaitoksen rakentamisen jälkeen 1950-luvun lopulla (Seppovaara 1959). Kuurnan voimalaitoksen toisen vaiheen katselmuskirjan sivulla 4 todetaan, että perusteena oleviin selvityksiin ovat kuuluneet muun muassa maisteri Kyösti Mäkisen 1964 Suomen kalastusyhdistyksen toimeksiannosta antama lausunto "Pielisjoen ja Koitajoen rakentamisen kalataloudelliset vaikutukset ja ehdotukset kompensaatiotoimiksi"(jäljempänä Mäkinen 1964). Se on hakijan kirjallisuusviitteenä. Kuurna varmuuden vuoksi oheistaa sen. Selvityksiin on kuulunut myös Oy Keskuslaboratorion limnologi tohtori Ossi Seppovaaran 1.7.1965 maksuvelvollisen yhtiön toimeksiannosta antama lausunto "Teollisuuden ja uiton vaikutus Pielis- ja Koitajoen kalatalouteen ja aiheutuneen haitan korvaaminen" (jäljempänä Seppovaara 1965). Sekin on hakijan lähteenä, mutta yhtiö oheistaa sen vielä tähän. Hakija ei edes väitä, että järvilohen olemassaolo ei olisi ollut tiedossa Kuurnan voimalaitosta rakennettaessa. Järvilohi on ollut keskeisesti esillä Kuurnan kalataloudellisissa selvityksissä, kuten edellä olevat lupaehtojen perustana olevat selvitykset osoittavat. Tosiasiassa tietoisuus järvilohesta on ollut olemassa jo silloin, kun Kaltimon voimalaitosta on rakennettu, koska järvilohta on käsitelty Kaltimonkin lupaehdoissa. 12

Järvilohen olemassaolon toteaminen ei ole asioiden tilassa Kuurnan rakentamisen jälkeen tapahtunut muutos. Tieto on ollut olemassa. Sen puuttuminen ei ole millään tavalla vaikeuttanut kalatalousintressin asemaa lupaprosessissa. Asian olosuhteissa pidettävänä olennaisena muutoksena ei voida pitää hakijan hakemuksessaan esittämää arviota siitä, että käsittelyaikaan olisi puuttunut tieto siitä, että kyseessä on Suomen arvokkain ja hyvin pian myös ainoa järvilohikanta. Ainakin Mäkinen 1964 pitää kirjoituksessaan järvilohta arvossa ja ainoana järvilohilajina. Tässäkään suhteessa tiedon tasossa ei siis ole tapahtunut mitään muutosta. Väite 2. Perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttämisen vaatimus Hakija väittää, että vasta 1990-luvulta lähtien olisi osin kansallisten ja kansainvälisten säädösten velvoittaman alettu kiinnittää huomiota kalakantojen perinnöllisen monimuotoisuuden merkitykseen kalakantojen hoidossa. Kuurna toteaa, että perimällä on merkitystä, mutta kiistää sen, että voimalaitosten rakentaminen olisi aiheuttanut perimän kapeutumisen. Jäljempänä jaksoissa 3 ja 4 Kuurna käsittelee sitä, mikä on ollut järvilohen tila ja luontaisen uudistumisen mahdollisuus ennen sen ja Kaltimon voimalaitosta. Tässä vain yhteenvetona hakijan tämän väitteen torjumiseksi todetaan, että järvilohi oli loppuun kalastettu ennen voimalaitoksia. Sen poikastuotanto oli niin vähäistä, että perimä oli kapea ilman voimalaitoksiakin. Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvarainneuvoston julkaisu 1990: Vuoksen alueen uhanalaisten kalakantojen hoito (jäljempänä Luonnonvarainneuvosto) pohtii perimän vaikutusta kannan olemassaoloon. Väitetystä perimän kapeudesta huolimatta ei kannan romahtamista (Luonnonvarainneuvosto s. 9) ole 16 vuoteen tapahtunut. Vaikka (Luonnonvarainneuvosto s. 10) pohtii sitä, vaikuttasiko perimän kapeus emokalojen nousun vähäisyyteen, tämä pohdiskelu välttämättä osoita perimän ja järvilohen Pielijokeen nousun vähäisyyden välistä yhteyttä. Lohen muista lohijoista vähäisempi nousu Pielisjokeen voi olla hyvin "normaaliin" Saimaan lohen perimään kuuluva ominaisuus. Todennäköisintä kuitenkin on, että nousun vähäisyys johtuu siitä, että kalastuksen määrä on runsasta. Lohet kalastetaan ennen kuin ne tulevat nousuikään. Luonnonvarainneuvosto ehdotti emokalojen saannin turvaamiseksi emokalojen pyyntilaitteiston rakentamista. Se piti sitä kiireellisimpänä tehtävänä (Luonnonvarainneuvosto s. 10-11). Voimalaitoksien rakentamisen jälkeen laitteisto on rakennettu Kuurnan maalle. Kuurna ei peri maa-alueesta vuokraa ja antaa sähköenergiaa normaalia halvemmalla hinnalla. Olosuhteet eivät näin ollen ole muuttuneet ainakaan huonompaan suuntaan. Väite 3. Luontainen poikastuotanto puuttuu Hakemuksessa lähdetään siitä mustavalkoisesta lähtökohdasta, että voimalaitosten rakentaminen on ollut järvilohen luontaisen poikastuotannon loppumisen syy. Näin asia ei kuitenkaan ole ollut ainakaan Kuurnan ja Kaltimon osalta. On ilmeistä, että Pamilon koskialueet, joissa virtaama on ollut suuri ja jonka lähes 50 metrin putouskorkeus on ollut noin kolmikertainen Kuurnan ja Kaltimon yhteenlaskettuunkin 17 metrin putouskorkeuteen, ovat joskus saattaneet olla merkittävä poikastuotantoalue. Kuurna ja Kaltimo eivät sitä voimalaitosten rakentamista edeltäneinä vuosina ole enää olleet. Tosiasiassa lohi oli kalastettu loppuun jo ennen niiden rakentamista. Lohen määrää selvitetään jäljempänä jaksossa 5. 13

Hakemuksessa väitetään, että ennen voimalaitoksia Pielisjoessa oli 177 hehtaaria ja Koitajoessa 70 hehtaaria kutu- ja poikastuotantoalueita. Tieto ei ole Kuurnan kannalta uusi. Jo Mäkinen 1964 esitti (s.16) ko. suuntaisia pinta-aloja. Tiedon paikkaansa pitävyyttä arvioitaessa merkittävää on se, että kyseessä on silmämääräinen arvio. Alueeseen on laskettu mukaan kaikki koski- ja virta-alueet, "jotka asiantuntija-arvion mukaan soveltuvat lohen ja taimenen poikasten elinalueiksi". Vaikka alue soveltuisikin poikastuotantoalueeksi, ei se sitä kuitenkaan välttämättä ole ollut. Kuurna kiistää, että tällä tavalla sen osalta poikastuotanto-alueeksi arvioitu n. 70 hehtaaria olisi todella ollut poikastuotantoaluetta. Kyseessä on arvio, jonka perustana siis ilmeisesti on Mäkinen 1964 tarkoitushakuinen lähtökohta. Arviossa on kokonaan jätetty huomiotta kaikki se rakentaminen, joka on tapahtunut Pielisjoessa uittoa, vesiliikennettä ja kalastamista varten. Uittoa varten rakentamista on dokumentoitu ainakin toisen vesistötoimikunnan uittosäännön vahvistamista Ahvenisen virran ja Pyhäselän välille koskevassa päätöksessä (jäljempänä Uittosääntö). Asiakirja ei osoita, mitä muutoksia vuosien varrella ennen asiakirjassa käsiteltyä tilannetta rakenteissa oli tehty. Uittosäännön selostuksesta, joka liitetään tähän, ilmenee, että Pielisjoki oli vahvasti paalutettu. Vaikka Uittosäännön selostuksesta tarkemmin ilmenevät kaikki rakenteet, jotka siihen on dokumentoitu, Kuurna tässä korostaakseen rakennelmien kalataloudellisesti merkittävää määrää ja laatua toistaa pääkohdittain rakenteita: Laiskansalmessa oli molemmin puolin yli 100 metriä pitkät suisteeet. Rahkeenvesi oli paalutettu ja arkutettu. Kaunisniemestä Häihän niskalle oli rakennettu 80 metriä pitkä lisäväylä. Ylimmäiseen Kaltimonkoskeen oli rakennettu rautatiesilta ja koski oli arkutettu. Alimmaisen Kaltimonkosken alasuussa on ollut kaksi isoa suistetta. Niloksen kohdalla oli kaksi kärkisuistetta. Kolinkosken kohdalla oli suiste. Saapaskoskessa oli arkkuja ja suiste. Petäjänsaaresta Helmisalmeen asti on ollut rakennettuna keskimäärin 70 metriä leveä lisäväylä. Helmisalmen jälkeen on ollut rakennettuna paitsi laivaväylä myös lisäväylä uitolle. Jakokoskessa on ollut arkku. Haapavirrassa on ollut kaksi suistetta. Haapavirran alla on ollut tyhjennysväylä, laivaväylä ja uittoväylä. Vänteenkoskessa on ollut kaksi suistetta. Kuurnankoskessa on ollut suiste. Laurinvirrassa on ollut arkkuja. Ristisaaressa on ollut erottelupaikka. Kulhossa on ollut neljä rakennettua uittoväylää rinnakkain. Utrankoskessa on ollut laivankulkua varten kanava ja uittoa varten sulku ainakin vuodesta 1917. Se ilmenee uittosäännössä 22.8.1917. Suisteilla, arkuilla ja rakennetuilla väylillä on kutualueille ja poikastuotannolle merkitystä ainakin kahdessa suhteessa. Ne olemassa olollaan vievät aluetta ja estävät kalan kulkua ja niiden rakentaminen on vielä merkittävämmin aiheuttanut jokialueen ruoppaantumista ja sitä kautta kutu- ja poikastuotantoalueiden laajaakin menetystä. Voimalaitosten rakentaminen ei siis ollutkaan niin merkittävä muutos vesistön rakentamisessa kuin hakemuksessa annetaan ymmärtää. Vesistöä oli jo rakennettu ennen voimalaitoksia. Tätä ei voida sivuuttaa siitä syystä, että rakennelmat olisivat olemassa edelleen estämässä kutua ja poikastuotantoa, vaikka voimalaitoksia ei olisi rakennettukaan. Uiton vaikutus ei pysähdy rakenteisiin. Lisänä on vuotuinen puutavaran kuljetuksen, jota tapahtuu edelleen, vaikutus kalakannalle. Mäkinen 1964 arvio uiton kompensaation tarpeeksi 20 %. Korostettava kuitenkin on, että siinä määrässä on mukana vain vuotuisen uiton kompensaatiotarve. Tämän lisäksi on laskettava rakenteiden vaikutus. 14

Jo tässä yhteydessä Kuurna toteaa, että hakijan virheellisenä lähtökohtana on maksattaa kaikki voimalaitoksilla. Mukaan täytyy ottaa myös muut tekijät kuten uitto, jonka osuus ei ole vähäinen. Vesiliikennettä varten Pielisjokea on kanavoitu 1800 luvun lopulta. Pielisjoki on ollut ja on edelleen laivaliikenneväylä. Suomen Kalastuslehti 1907 W. Wallenius artikkelissaan: "Anomus kalankasvatuslaitoksen perustamisesta Puntarinkoskelle" (jäljempänä Wallenius) kertoo laivaliikenteen merkityksestä kalastolle (s. 204): "Alituisesti edestakaisin liikkuvien höyrylaivojen hyökyaallot taas sekoittavat ei ainoastaan rantavedet virroissa ja järvissä vaan myös veden selkäluodoilla, joihin siiat syksyllä ja kuhat ym. kalat keväällä ovat mätinsä laskeneet. Suuri osa luodoille lasketusta mädistä, joka entisissä oloissa kehittyi kaloiksi, menee siitä syystä hukkaan" Laivaliikenne jo siis aikanaan vaikutti heikentävästi lohen lisääntymismahdollisuuksiin. Laivaliikennettä on edelleenkin olemassa. Hakemus lähtee siis virheellisestä liian suuresta poikastuotantoalueesta vaatiessaan poikastuotannoksi Kuurnalle 70 hehtaaria. Nykytietämyksen valossa on tapahtunut se olennainen muutos, että aikaisemmin suuriksi (noin 300 ha) arvioidut poikastuotantoalueet ovatkin olleet vain 1/4 aikaisemmasta arviosta. Kuurna vetoaa Riista- ja kalatalouden Tutkimuslaitoksen Kalantutkimusosaston julkaisuja N:o 49 Tuomo Eronen, Ari Hanski, Lasse Hyytinen ja Veli Matti Kaijomaa: Vuoksen vesistönalueen lohi- ja taimenkantojen puiteohjelma (jäljempänä Puiteohjelma) (s. 10), jossa todetaan 300 hehtaarin asemasta, että "hyvälaatuista poikastuotantoaluetta on ollut luonnontilan aikana 75-100 ha." Olennaisena poikastuotantoon liittyvänä olosuhteiden muutoksena ei voida pitää Erik Degermanin suullista arviota Gullspångälvenin järvilohituotannosta. Kyseessä on ensinnäkin suullinen tieto. Toiseksi kyseessä on arvio ja kolmanneksi kyseessä on eri olosuhteessa olevista lohista tehty arvio. Hakija itsekään ei poikastuotantomäärissä vetoa ko. arvioon, vaan perustaa hakemuksen Mäkisen laskelmiin. Mäkinen on hakijan mukaan esittänyt arvion 400 smolttia/ ha vasta vuonna 1972 käsikirjoituksessaan: Jokien rakentamisen vaikutus vaeltavien lohilajien poikastuotantoon Suomessa (myöhemmin Mäkinen 1972). Hakemuksen olennaisena olosuhteiden muutoksena pidetään tiedon tason lisääntymistä. Mäkinen 1972 tieto poikastuotantomäärästä / ha ei ole tuolloin ollut uusi, vasta voimalaitosten rakentamisen jälkeen tullut tieto. Jo Mäkinen 1964 käyttää tuotantolukuna samaa 400 smolttia /ha. Hän on vain siirtänyt tiedon Mäkinen 1964 myöhempään teokseensa Mäkinen 1972. Mäkinen 1964 kannanotto poikastuotannon määrästä ei ole kritiikitön, vaikka mm. Järvilohistrategiassa käytetään poikastuotantolukuna samaa Mäkisen v 1972 (siis oikeastaan Mäkinen 1964) arviota 400 poikasta /ha. Hakemuksessakin hyväksytään kritiikittä luku hyväksi keskitasoksi. Kuitenkin Seppovaara 1965 toteaa (s. 13), että "voidaan pitää varmana, että ei ennen vuotta 1955, jolloin Pamilon voimalaitos rakennettiin, jokialueen poikastuotanto ole voinut olla läheskään 400 vaellusikäistä poikasta hehtaaria kohden. Tällaiset luvut saattavat nähtävästi tulla kysymykseen rauhoitetuissa järvialueemme koskivesissä". Mäkinen 1972 (s. 19) tutkii veden laadun merkitystä lohen nousemiselle ja sitä kautta poikastuotannolle. Hän toteaa, että lohi on vaativampi kuin taimen. Hänen tutkimuksensa mukaan veden väriluku vaikuttaa lohen viihtyvyyteen. Niinpä hänen mukaansa 15

lohi nousi Pielisestä Lieksanjokeen (väriluku 60-80 mgpt/l), mutta ei Jongunjokeen (jossa väriluku 100 mgpt/l), Saimaasta Koitajokeen (jossa väriluku 80-90 mgpt/l), mutta ei Ylä-Koitajokeen (jossa väriluku 90-120 mgpt/l). Mäkisen tutkimuksesta voi vetää sen johtopäätöksen, että lohi ei mielellään nouse jokeen, jossa väriluku on 90 tai enemmän. Kuurna oheistaa Pielijoesta Kaltimosta tehdyt värilukututkimukset graafisena esityksenä. Kaaviosta voidaan todeta, että yli kahdesta sadasta havaintokerrasta väriluku yli neljänneksessä havainnoista ollut 90 tai enemmän. Tähän nähden onkin asetettava kysymyksenalaiseksi se, onko Pielisjoki ollut kaikin ajoin veden laatunsa puolesta sellainen, että vaativa järvilohi olisi siihen ylipäätänsä noussut kutemaan ainakaan siinä määrin, kun nyt hakemuksessa vielä väitetään. Hakijan ilmoitus siitä, että yli kolmeenkymmeneen vuoteen ei ole ollut merkittävää luontaista poikastuotantoa, pitää paikkansa. Hakija ilmeisesti haluaa aikamääreellä yhdistää voimalaitokset ja luontaisen poikastuotannon loppumisen. Niillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Hakijakin myöntää tämän sanoessaan, että Saimaan järvilohen viljely aloitettiin jo 1940-luvulla, siis yli kaksikymmentä vuotta ennen Kaltimoa ja yli kolmekymmentä vuotta ennen Kuurnaa. Hakemuksesta (s. 12) ilmeneekin, että jo vuodelta 1946 on saalispäiväkirjoja, jotka osittavat tuolloin viljelyä varten pyydetyksi emokaloja. Viljelyn tarve oli siis olemassa, vaikka voimalaitoksia ei ollutkaan. Puhakan saalispäiväkirjasta kerrotusta ilmenee, ettei 1946-1957 emokalasaalis ollut vuosittain kovin kaksinen. Se ei paljoakaan poikennut nykyisestä vuosittaisesta emokalasaaliista eikä määrä riittänyt ylläpitämään lohikantaa. Kaiken lisäksi emokalasaaliin pyyntipaikasta kerrottu osoittaa, ettei pyynti tapahtunut Kuurnan eikä ilmeisesti edes Kaltimonkaan alueelta vaan Koitajoen Hiiskoskelta siis Pamilon alueelta. Oletettavaa on, että emokalat on pyydetty sieltä, missä niitä on ollut. Pyyntipaikasta on tehtävä se johtopäätös, että noin 50 vuotta sitten Kuurna-Kaltimo seutu ei ollut luontaista kutualuetta. Poikastuotannon osalta hakemus perustuu ihanteelliseen olotilaan, mikä voisi vallita, jos Pielisjoessa ei olisi tapahtunut mitään; jokea ei olisi koskaan millään tavalla rakennettu, sillä ei tapahtuisi mitään liikennettä eikä kalastusta olisi. Samaan on perustunut Mäkinen 1964 arvio poikastuotannosta. Tämän virheellisen lähtökohdan vesioikeus on havainnut (katselmuskirja s. 8). Kuurna ei kuitenkaan ole vastuussa ihanteellisen olotilan saavuttamisesta, vaan siitä, mitä rakentaminen on vaikuttanut aikaisempaan olotilaan ja siitä, onko rakentamisen jälkeen olosuhteet olennaisesti muuttuneet. Rakentamisen vaikutus on määrätty täyden korvauksen periaatteella korvattavaksi. Hakija ei ole näyttänyt, että olosuhteet Pielisjoessa olisivat voimalaitosten rakentamisen jälkeen muuttuneet niin, että poikastuotantomäärä olisi arvioitava lupamenettelyssä määritettyä suuremmaksi. Poikastuotantomäärästä on Itä-Suomen vesioikeuden päätös vuodelta 1974 Kuurnan lupamenettelyssä. Poikastuotanto oli arvioitu lupamenettelyssä (katselmuskirja s. 8) 150 poikasta /ha ja sillä perusteella Kuurna on määrätty maksamaan kalatalouskorvausta. Sitä vesioikeus ei muuttanut. Tätä määrää ei hakemuksessa ole osoitettu vääräksi. Hakemuksessa vaaditaan Kuurnan kalatalousvelvoitteen korottamista sen vuoksi, että tavoitteena on saada aikaan poikastuotannossa luonnonvalintaa siinä laajuudessa, kun se on kohtuudella mahdollista ja perimän säilyttämisen kannalta välttämätöntä. Kuurnan pyytämästä asiantuntujalausunnosta ilmenee, että omaehtoiseen kalakannan itsensä tuottamaan jatkuvaan kiertoon ei voida päästä. Hakija ilmeisesti itsekin on tiennyt 16

tämän, koska hakemuksessa ei sanallakaan Kuurnan osalta sanota, miten hakijan poikastuotannon luonnonvalinta- ja perimänsäilymistavoitteeseen pyritään. Väite 4. Kustannukset ovat nousseet Hakija väittää, että nykyiseen tietämykseen perustuva lohi- ja taimenkannan ylläpito aiheuttaa huomattavat kustannukset ja että voimalaitosten osuus on vain 10-15 % vuotuisista ylläpitokuluista. Hakijan mielestä aiheuttaja maksaa periaate ei toteudu. Jo edellä on käsitelty sitä, mikä on aiheuttanut lohi- ja myös taimenkannan vähenemisen. Suomen kalatalous - teoksesta vuodelta 1915, joka sekin on hakijan lähteenä, T.H. Järvi kertoo artikkelissaan "Pielisjoen kalastusoloja valaisevia tietoja" (jäljempänä Järvi 1915) vähäisistä lohimääristä ja lukuisista lohipadoista. Lohi oli kalastettu loppuun ennen voimalaitoksia. Uitto ja laivaliikenne olivat vaikeuttaneet lohen nousua ja tuhonneet kutu- ja poikastuotantoalueita ja joka tapauksessa heikentäneet kudun ja poikastuotannon onnistumista. Kuurna myöntää kustannusten nousun. Sekin joutuu maksamaan aikanaan määrätyn 17 000 markan asemasta hakijan ilmoittamat 11 600 euroa vuodessa. Kuurna on maksanut siltä perittävällä kalatalousmaksulla noin 8 000 kalan istutuksen (liitteenä kalatalousraportti v. 2005). Alun perin maksu määrättiin 80 ha x 150 poikasta hehtaarille. Siitä maksuperusteeksi otettiin 80 % sen vuoksi, että kalataloudellisen suunnittelun ansiosta kustannukset vähenevät (Katselmuskirja s. 11). Hakemuksessa tuodaan esiin poikastuotantoalueena Mäkinen 1972 hehtaarimäärä 73 hehtaaria. Kuurna edellä 3 kohdassa kertomallaan perusteella pitää pinta-alaa liiallisena. Jos kuitenkin käytetään aikaisempaan tietämykseen perustuvaa ylintä mahdollista teoreettista 70 hehtaarin määrää, niin Kuurnan maksamalla maksulla istutusvelvollisuus on täytetty ihan kohtuullisesti varsinkin, kun otetaan huomioon alun perin suunnittelun alentava 20 %:n vaikutus. Kustannusten nousu ei siis ole vaikuttanut siihen, että Kuurnan osuus olisi jäänyt jälkeen alun perin määritellystä korvaustasosta. Jos taas asiaa arvioidaan Puiteohjelman tietämyksen valossa, jossa poikastuotantoalueena voidaan pitää vain neljännestä aikaisemmasta, niin istutusvelvollisuus täyttyy erittäin hyvin. Kustannukset ovatkin ilmeisesti kasvaneet niistä painotuksista johtuen, jotka yhteiskunta on tehnyt kalatalouden suhteen. Tätä ja sen merkitystä käsitellään tarkemmin kohdassa 5. Hakija luettelee joukon toimia, joihin Kuurnan tulisi sen mielestä osallistua suuremmalla rahaosuudella. Vaatimus osallistua kalastuksenvalvontaan kiistetään. Kalastuksenvalvonta on laissa säädettyä toimintaa. Se on yhteiskunnan ylläpitämää ja siinä on mahdollisuus käyttää pakkokeinoja. Yhteiskunta kustantaa sen. Kuurnalla ei ole sen maksamiseen velvollisuutta, varsinkaan kun hakemuksessa ei sanota, kuinka paljon hakemuksessa kerrotuksi käytetystä määrästä kuluu kalastuksenvalvontaan. Emokalan pyyntitoiminnan järjestämistä Kuurna on jo tukenut antamalla sijoittaa pyyntilaitteiston korvauksetta maalleen ja kustantamalla sähköä alle käyvän hinnan. Hakemuksesta saa käsityksen, että ongelma ei ole pyynti, vaan saaliin vähäinen määrä. Sitä ei pyynnilläkään pystyä lisäämään, koska emokaloja ei ole. Ne on kalastettu ennen kuin niistä tulee pyydettäviä emokaloja. 17