Puhtaus on aina ollut suomalaisessa kodissa arvossaan Gasum Energiapalvelut tuo maakaasun parhaat ominaisuudet kotiisi.



Samankaltaiset tiedostot
Puhdas talousmatematiikka puoltaa maakaasua. Energiaratkaisuja asumiseen, rakentajille, teollisuudelle ja energiayhtiöille.

Edullisempi vaihtoehto luonnolle ja lompakolle.

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli asukkaan kaupungit

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Indeksitalo tutkimus

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT?

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

LUONNONKAASUA TEOLLISUUDELLE NYT KAIKKIALLE SUOMEEN.

OPTIMI. Kokoa unelmasi.

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

Imatra

Kaukolämpöä kotiisi. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä

Tyrnävä SÄÄSTÖÄ JA MUKAVUUTTA

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Kuntien yritysilmasto Helsinki Asiantuntija Jari Huovinen

Luonnonkaasuratkaisuilla puhtaampaan huomiseen

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

24/7. Tulevaisuuden lämmitys kotiisi yksinkertaista, tehokasta ja etäohjattua. smartheating.danfoss.fi. Danfoss Link -lämmityksen ohjaus

LUONNOSTAAN PAREMPIA ENERGIARATKAISUJA

Energia-ja Huoltotalo Järvi

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta

Kaasuautoilu Suomessa ja Keski-Suomessa Gasum Oy:n (ja Biovakka Suomi Oy:n) silmin TÄYTTÄ KAASUA ETEENPÄIN, KESKI-SUOMI! Jyväskylä

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä ,8 0,6 8,3 2,9

RBM. Vesikiertoinen lattialämmitys

Maakaasu. Monipuolinen ja moderni energianlähde

Aurinkoenergia Suomessa

Ensto Intro -kodinohjain Aina kotona.

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1

Kuntien yritysilmasto Kuopion seutukunta

Kuntien yritysilmasto Helsingin seutukunta

MÄÄRÄYS Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika toistaiseksi

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

Kuntien yritysilmasto Jyväskylän seutukunta

Kuntien yritysilmasto Oulun seutukunta

Kuntien yritysilmasto Vaasan seutukunta

REXEL VAN DIGITAALISET OTOT & AUTOMAATTISET TÄYDENNYKSET. Rexel Van parantaa työn tuottavuutta urakoinnissa ja huoltotoiminnassa

KUNTIEN YRITYSILMASTO Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

Kuntien yritysilmasto Lappeenrannan seutukunta

EFFINOX CONDENS 5000

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA

Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme tai

Kuntien yritysilmasto Lahden seutukunta

Ammattilaisen elämä helpommaksi

Indeksitalo 2016 Varsinais-Suomi

Rajapintojen käyttöönotto, kysely v. 2011

Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset

Kokoeko-seminaari. Kaasutankkausverkoston laajeneminen ja sen edellytykset

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

KUNTARATING TOP 20 EPSI RATING FINLAND 2016 Indeksi 0-100

Kuntien ilmastotavoitteet ja -toimenpiteet. Deloitten toteuttama selvitys (2018)

RUUKKI AURINKOLÄMPÖ- RATKAISUT

Biokaasun jakelu Suomessa

Rakentaja kiristyvien vaatimusten keskellä Tapio Hirvonen laatupäällikkö

Kiinteistö- ja mittaustoimi v Tontin lohkomistoimituk sen kesto keskimäärin (vrk)

Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa.

Indeksitalo Lisäaineistoja ja Indeksitalon laskentaperusteet Embargo klo 11

Kuntien yritysilmasto Turun seutukunta

TULIKIVI Green tuoteperhe. Onni Ovaskainen

Luotettavaa lämmitystekniikkaa

LÄMPÖPERUSTUS. Turvallinen nyt ja tulevaisuudessa

BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa

ADAX CLEA ADAX DESIGN LÄMMITTIMET

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

Ota käyttöön kaukolämpö Teet hyvää itsellesi ja ympäristölle

HUOLTOLIIKELUETTELO ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki ESPOO p. (09)

Kuntien yritysilmasto Seinäjoen seutukunta

Hyvinkään Lämpövoima. Vastuulliset lämmitysratkaisut ja palvelut hyvinkääläisille Asiakkuus- ja verkostopäällikkö Sami Pesonen Hyvinkään Lämpövoima Oy

Biokaasun jakelu Suomessa

Indeksitalo Lisäaineistoja ja Indeksitalon laskentaperusteet

Lämpöpumppuala. Jussi Hirvonen, toiminnanjohtaja. Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry,

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari Piia Savolainen

Vesikiertoinen lattialämmitys

RUUKKI AURINKOLÄMPÖ- RATKAISUT

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, Jyväskylä

Kuntien yritysilmasto Kouvolan seutukunta

Kuntien yritysilmasto Tampereen seutukunta

Vesikiertoinen lattialämmitys

Pirttisuonraitti. Vuoreksessa! Viihdy vehreässä. As Oy Tampereen. Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV. As Oy Tampereen Pirttisuonraitti

Biokaasua yritysten kuljetuksiin ja energian tuotantoon Oulun alueella

Kuntien yritysilmasto Kotkan-Haminan seutukunta

-40% Noblessan resepti. Kokkausvalmiit KOKKAUSVALMIISEEN KEITTIÖÖN KEITTIÖT. facebook.com/noblessafi instagram.

BIOKAASUN LIIKENNEKÄYTÖN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT. Gasum l Ari Suomilammi

Transkriptio:

Puhtaus on aina ollut suomalaisessa kodissa arvossaan Gasum Energiapalvelut tuo maakaasun parhaat ominaisuudet kotiisi.

Yhä useampi perhe valitsee maakaasun puhtaasti järkisyistä Perheesi ja luonnon hyvinvointi ovat Gasumille tärkeitä. Ne kulkevat rinta rinnan. Maakaasu on ympäristöystävällistä energiaa. Se ei sisällä rikkiä ja sen typpi- ja hiukkaspäästöt ovat olemattoman pienet ajanmukaisen polttotekniikan ansiosta Maakaasu on asumisen ihanteellinen energiamuoto. Nykyaikainen polttotekniikka on ällistyttävän tehokasta. Asuintalojen lämmitykseen tarkoitetun kondenssikattilan hyötysuhde on jopa 110 %. Maakaasu on käytössä edullista ja vaivatonta. Sen monipuolisuus on kiistatonta. Järjen lisäksi myös tunne puhuu maakaasun puolesta. Asumisen laatua arvostavat perheet päätyvät maakaasuun, sillä esimerkiksi vesikiertoon perustuva lämmitys on lapsiperheissä turvallinen. Miellyttävän tasainen lämpö tuntuu selittämättömällä tavalla luksukselta.

Gasum Energiapalveluista saat suunnittelua ja ratkaisuja asumiseen ja vapaa-aikaan. Maakaasulaitteiden teknologia on kehittynyt harppauksenomaisesti. Gasum toimittaa vain energiatehokkaimpia ja tekniikaltaan varmoja maakaasulaitteita. Kun kotisi sijaitsee maakaasuverkoston alueella, voit hankkia vesikiertoisen lattialämmityksen matalalämpöratkaisuna. Monien mielestä se on tämän hetken miellyttävin kodin lämmitysjärjestelmä. Sen mahdollistaa ylivoimaisen hyöty suhteen kondenssikattila, jonka voi sijoittaa vaikka kodinhoitohuoneeseen se ei vaadi erillistä kattilahuonetta eikä piippua. Ratkaisu säästää neliöitä ja rahaa. Saat yhdestä paikasta muutkin kaasulaitteet ja niiden huollon. Gasum Energiapalvelut on asian tuntijasi, jolta saat parhaat laitteet ja asiantuntevan palvelun. Samasta paikasta.

Kaasuliittymä on ensi askel viihtyisään asumiseen Maakaasu-Suomessa asuu jo noin puolet väestöstä. Maakaasun runkoputki ulottuu lähitulevaisuudessa myös Lounais-Suomeen. Tarkista, että olet maakaasun saatavuusalueella ja tilaa kaasuliittymä Gasumista tai paikallisesta energiayhtiöstä. Maakaasun vähittäismyynnistä ja paikallisjakelusta huolehtii useimmiten alueella toimiva energiayhtiö tai erillinen maakaasun paikallisjakeluyhtiö. Helsingissä noin 30 000 taloutta ja reilut 300 ravintolaa käyttävät maakaasua keittiöliedessään. Yli 3 500 pientaloa ja yli 1 800 suurta rakennusta on liittynyt maakaasuverkkoon eri puolella maakaasu-suomea. KYRÖSKOSKI MIKKELI SAVONLINNA NOKIA TAMPERE VALKEAKOSKI IMATRA HÄMEENLINNA LAHTI LAPPEENRANTA KOUVOLA RIIHIMÄKI VALKEALA NAANTALI TURKU HYVINKÄÄ ORIMATTILA MÄNTSÄLÄ KERAVA PORVOO ANJALANKOSKI HAMINA KOTKA VIIPURI LOHJA ESPOO VANTAA HELSINKI HANKO Nykyinen verkko Suunnitteilla

Omakotiasukkaan tai pientaloasuntoyhtiön moderni lämmitysratkaisu perustuu uuden teknologian maakaasulaitteistoon. Uudenaikainen kondenssikattila on koko lämmitysjärjestelmän sydän, jonka toimintaa voit tarkasti säätää vaikka olohuoneesta huomaamattoman ohjausyksikön avulla. Jos talossa on entuudestaan vesikiertolämmitys, siirtyminen maakaasulämmitykseen on helppoa. Kokonaiset uudet asuntoalueet voivat valita maakaasun. Näin on tehty mm. Kirkkonummelle nousevalla Sundsbergin pientaloalueella. Maakaasu ei ole riippuvainen kaukolämpöverkosta, joten sen ulottumattomissa olevilla alueilla lämmitysratkaisu voi perustua maakaasuun. Alueelle rakennetaan oma lämmönjakeluverkkonsa, joka laajenee asuntoalueen rakentamisen edistymisen tahdissa. Gasum Energiapalvelut vastaa lämmityksen suunnittelusta ja sen kautta ovat saatavissa kaikki maakaasun käyttöön liittyvät laitteet puutarhan kaasuvalosta parhaisiin kotiliesiin. Lämpöä puhtaasta sydämestä

Kotiliesi, joka tekee keittiöstä kotisi kestipisteen Kun perheesi on solminut kaasusopimuksen ja tilannut kaasuliittymän, monipuolinen maakaasu pääsee oikeuksiinsa. Ruoanlaitto on hauskempaa ja lopputulos herkullista kaasuliedellä, sillä lämpötilan voi säätää tarkasti ja nopeasti. Oletpa kotikokki tai chef, sinulla on ruoanvalmistus täydellisesti hallinnassa. Kodin lämmön voit viileinä iltoina siirtää terassille lämpösäteilijällä, jonka lämmössä on leppoisa istahtaa maakaasukiukaan löylyjen jälkitunnelmissa. Sitten voikin palata sisälle maakaasutakan loimuun. Pihagrillistäsi ei lopu koskaan kaasu Ei mustia käsiä, tyhjiä kaasupulloja eikä haisevia sytytysnesteitä vaan aina palvelukseen valmis pihagrilli perheesi ja ystäviesi iloksi. Energiapalvelujen edustamat pihagrillit ovat tunnettuja laadustaan ja käyttömukavuudestaan.

Maakaasu liikuttaa Maailmalla on miljoonia maakaasukäyttöisiä autoja. Suomessa puhtaampi autoilu saa uusia mahdollisuuksia, kun Gasum rakentaa tavoiteaikataulun mukaan vuoden 2010 loppuun mennessä noin 30 tankkausaseman verkoston. Maakaasua käyttävät kotitaloudet ovat tässäkin asiassa etulyöntiasemassa. Kotiin voi hankkia auton tankkauslaitteen, joka automaattisesti täyttää maakaasukäyttöisen auton omalla pihalla. Kotipihalla tankattu maakaasu on halvempaa kuin mikään muu liikennepolttoaine. Gasum Energiapalvelun oman henkilöstön lisäksi asiakkaitamme palvelevat paikallisesti koulutetut putki- ja LVIS-liikkeet. Toimitamme lämmityskattilat ja laitteistot sekä teemme suunnitelman niiden asentamisesta. Laitteet ja asennukset kannattaa tilata samasta paikasta. Se säästää aikaa ja vastuukysymykset ovat selviä. Asennuspalvelua oikealla asenteella Huolehdimme kodin kaasupolttoisen keskuslämmitysjärjestelmän asentamisesta avaimet käteen -periaatteella. Teemme myös kiinteistössä tarvittavat kaasuputkityöt ja asennamme kaasupolttoisen keskuslämmityskattilan yhdessä asiakkaan valitseman LVI-urakoitsijan kanssa. Asennamme myös muut kaasulaitteet. Lämmitysjärjestelmän muuttaminen kaasukäyttöiseksi on helppoa. Varmistamme lämmitysjärjestelmän toimivuuden sekä annamme tarvittavan käytön opastuksen. Kaasulieden saat avaimet käteen -periaatteella. Me vastaamme siitä minkä teemme. Kun teet Gasumin kanssa huoltosopimuksen, voit katsella rauhassa sinisiä unia. Määräaikaistarkistuksissa havaitaan kunnostusta vaativat kohteet etukäteen. Kaasulaitteet toimivat moitteettomasti, kun niiden kuntoa tarkkaillaan ammattitaitoisesti huoltosopimuksessa määritellyllä tavalla. Vastaamme kaikkien edustamiemme laitteiden varaosista.

Monipuolisinta ja puhtainta energiaa koteihin. Luonnollisesti maakaasusta. Maksuton palvelunumeromme koko maassa 0800 122 722 Gasum Energiapalvelut Oy Asentajankatu 5 B, 3. krs, 00880 Helsinki www.gasum.i