Harjavallan Latu ja Polku ry. Jäsentiedote 1/2012
Hyvät Latulaiset Luonnon armoilla tässä mennään ja jos Untoon on uskominen, niin taidamme saada vähälumisen talven. Pakkasta kyllä lupaili tammi helmikuulle, joten voimme saada paksun jääpeitteen Kokemäenjoelle. Toivotaan myös että lumi peittäisi maan UUTTA! Mestari- ja Kisälliliikkujatittelin voi suorittaa nyt myös hiihtäen! Lisäksi voit hankkia kilometrejä lumikenkäillen ja sauvakävellen. Suoritusajanjakso on 9.1-18.3.2012 välisenä aikana ja siihen voivat osallistua kaikki halukkaat henkilöt. Kampanjan järjestää LiikU ja Satakunnan Hiihto ry. Kirjauksia tilattavaan suorituskorttiin voi tehdä kaikista kolmesta eri liikuntamuodosta, jotta huonokaan lumitilanne ei estä sinua liikkumasta! Mestariliikkujakampanjan tavoitteena on haastaa ja motivoida henkilö liikkumaan sekä suorittamaan vaaditut kriteerit Kisälli- tai Mestariliikujatittelin saavuttamiseksi. Vaatimukset Mestariliikkuja-tittelin saamiseksi: Hiihdän, sauvakävelen tai lumikenkäilen, suorituksia vähintään 35 kertaa eri päivinä, vähintään 500km. (kortin hinta 12 e) Vaatimukset Kisälliliikkuja- tittelin saamiseksi: Hiihtäen, sauvakävellen tai lumikenkäillen, suorituksia vähintään 20 kertaa eri päivinä, vähintään 250 km (kortin hinta 10 e) Suoritukset kirjataan Mestari- tai Kisälliliikkujakorttiin. Suoritukset lähetetään/tuodaan 31.3. mennessä LiikUn toimistoon. Tarkempia tietoja ja kortin tilaus osoitteessa http://www.liiku.fi/mestariliikkuja. PS. Kysy Harjavallan vapaa-aikatoimesta. HYVÄÄ ALKAVAA VUOTTA! toivoo Seija
Latusauna lämpiää sunnuntaisin klo16.00-20.00, mahdollisuus avantouintiin, tammikuusta alkaen myös keskiviikkoisin klo 18.00-21.00 Avantouinti- Top 10 Kannattaa lämmittää lihaksisto ennen avantoon menoa Anna kehon vähän viilentyä ennen avantoon menoa Viivy avannossa aluksi hetki Ensimmäisillä kerroilla kylmä vesi voi aiheuttaa normaalia ja vaaratonta hengityksen salpaantumista, joka menee ohi Pukeudu lämpimästi saunomisen ja avannon jälkeen vilustumisen välttämiseksi Älä koskaan mene avantoon alkoholin vaikutuksen alaisena tai sairaana Avannossa käyntien määrä, avannossa viipymisen kesto, sekä se käykö avannossa vai ilman ovat yksiöllisiä valintoja: omaa kehoa kannattaa kuunnella, jotta oppii tietämään mikä sopii itselle Kaikki avantouinnin vaikutukset ovat yksiöllisiä Sukeltaminen ja pään kasteleminen avannossa ei ole suositeltavaa. Pään kastelu lisää lämmönluovutusta, jossa voi seurauksena olla alilämpöisyys Avantouinti voi aiheuttaa riippuvuutta!!!! TERVETULOA
Lumikenkäilyä! Lumikenkäily on yksi tehokkain liikuntamuoto - jopa 60% tehokkaampaa kuin kävely, riippuen keliolosuhteista, maastosta ja vauhdista. Lumikenkäilytapahtumia pyrimme järjestämään talven aikana Hiittenharjun maastossa. Tapahtumista ilmoitetaan Sydän Satakunnassa Seurat toimii -palstalla. Tervetuloa tarpomaan Kuntokiekan/ Luistelu Ice Skating Tour 18.01.12 klo 18.00 Ice Skating Tour saapuu jälleen Harjavaltaan ja starttaa kuntokiekan käyntiin. Tapahtumassa on lainattavissa retkiluistimia ym. luistelutarvikkeita. Jos sää sallii, saavat retkiluistelijat luistella ulkoradalla. Kuntokiekkaan osallistujat kirjaavat nimensä ja siten he osallistuvat arvontaan. Tule mukaan mukavaan meininkiin!
Hiittenharju Järilä laturetki 12.02.12 Laturetki hiihdetään Hiitenharju Järilänmaja välillä. Jos lumitilanne ei salli luonnonlatua, hiihdetään Sortin kansahiihtoladuilla. Ilmoittautuminen Harjavallan uimahallilla klo 12.00 Yhteislähtö klo 12.30. Huoltopiste Järilässä. Harjavallan uimahalli on retkeilijöiden käytössä klo 17.00 asti Järjestäjät: Harjavallan Latu ja Polku, Harjavallan vapaaaikatoimi, Kokemäen liikuntapalvelut ja KK-V hiihtojaosto Hiihdetään yhdessä! Kuutamohiihtoa 24.02.12 Kokemäenjoella Koko perheen hiihtotapahtuma, Latumajalla klo 18.00. Hiihdetään jokijäällä tai Pirkkalan koulun laduilla. Makkara- ja mehutarjoilu Latumajan laavulla ja hiihtäjille sauna lämpimänä. Tervetuloa! pakkasraja -10 C.
Mahdollisuus Mestarihiihtäjäksi! Hiihdä mestarihiihtäjäksi. Haastepyöräily sai jatkoa. Seuraa lehti-ilmoituksia, tiedät enemmän! Lähde lappiin viikko11. Porin Latu järjestää hiihtomatkan Saariselälle! Hotelli Kieppi on majatalomaisen mukava lomahotelli keskellä Saariselkää. Viihtyisät huoneet, jotka sijaitsevat erillisessä rakennuksessa ravintolahälinän ulkopuolella on uudistettu 2005. Hotellin historiaan kuuluu paikallinen mutkaton ja ystävällinen palvelu. Matkan hinta n. 420e Kysy lisää Timo Korhonen puh.0400531034 tai Seija 0405460275
Harjavallan Latu ja Polku ry:n Sääntömääräinen kevätkokous Latumajalla, Pyydyskatu 4 29200 Harjavalta 24.04.12 klo.18.00 Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Tervetuloa! Kuntien välinen haastepyöräily Harjavalta osallistuu tänäkin vuotena haastepyöräily kisaan, osallistu myös SINÄ, sinun kirjauksellasi on huomattavan suuri merkitys siihen, miten me Harjavaltalaiset pärjäämme kisassa! Yhteiset torstaipyöräilyt näet muistiosta. Pyöräily tavaksi! Käytä kypärää! Heinäkuussa pyöräilemme Ahvenanmaalla. Tarkemmin seuraavassa jäsentiedotteessa
Kotiseuteretki Kauvatsalle 17.05.12 Pitää kuvata tätä päivää, joka huomenna on jo historiaa Kuljemme Jaakko Suontaustan opastamana Veissupolun. joka on Kulkkilassa. Matka ja vauhti ovat kaikille sopivat. Tätä polkua ei ole viime aikoina kuljettu, joten emme pidä kiirettä. Polun historiasta saamme kuulla matka aikana. Koivurannan sauna lämpiää ja Sääksjärven vesi virkistää retkeläisemme. Eväät nautimme Koivurannan takkatuvassa. Ilmoita tulostasi puh.040 4560275 Seija, viimeistään 30.4.12 Kuntokiekan pyöräily/ rullaluistelu Tapahtuma järjestetään kesäkuussa, aika on vielä avoin. Osallistumalla kaikkiin viiteen kuntotapahtumaan, olet mukana arvonnoissa. Järjestäjä: Harjavallan vapaa-aikatoimi.
Toukokuussa järjestetään Mini-Triathlon Tämä ei ole kilpailu, vaan kiva yhdessäoloiltapäivä! Pyöräilemme n. 30 km (Nakkilan lenkki?). Sitten lähdemme kävelemään Sortin 5 km lenkin, minkä jälkeen siirrytään uimahalliin ja uimme vähintään puoli tuntia. Kaikkiin suorituksiin osallistuneiden kesken arvotaan lahjakortti kahdelle Ravintola Hakuninmäkeen. Tervetuloa mukaan, viettämään kivaa yhdessäoloiltapäivää, mukaan kannattaa ottaa pientä purtavaa.
antaa meille HARJAVALLAN LADUN JA POLUN jäsenille 15 % alennuksen. Esitä jäsenkortti tehdessäsi ostoksia SPORTIASS MERKILLISEN HYVÄ URHEILUVÄLINEKAUPPA LIIKEKESKUS, KOKEMÄKI, HAAPIONKATU 17, PUH. 02-5648 1355 Harjavallan Latu ja Polku ry. hallitus 2012 puheenjohtaja 0405460275 seija.hakala(at)pp2.inet.fi Seija Hakala varapuheenjohtaja 0452769387 tytti.virtanen(at)satsh.fi Tytti Virtanen sihteeri 0407582996 marjohelena.haapanen(at)dnainternet.net Marjo Haapanen Reijo Pajula 0400738262 reijo.pajula(at)gmail.com Jorma Virtanen 0405143111 virtanen.jorma(at)suomi24.fi Anne Tuominen 0500590241 tuominen.anne(at)pp.inet.fi Juha Karvonen 0500864668 Juha.Karvonen(at)koylio.fi Mauri Sivula 0405905884 mauri.sivula(at)boliden.com Kaisu Yli- Priia 0505461014 kaisuyp(at)gmail.com Matti Takala 0503514059 matti.takala3(at)luukku.com Websivut Reijo Roininen reijo.roininen(at)wippies.fi
Jäsenmaksut 2011 Henkilöjäsen 18.00e jäsenkortti, Latu ja Polku - lehti Perhejäsen (aikuiset ja alle 16v. lapset) 25.00e 2 perhejäsenkorttia, Latu ja Polku -lehti Nuorisojäsen alle 19v Rinnakkaisjäsen jäsen myös toisessa yhdistyksessä 10.00e jäsenkortti, Latu ja Polku -lehti 10.00e jäsenkortti Latu ja Polku -lehti Latumaja Latusauna vuokraus Hinta Aika Latumaja ilta 80.00e klo. 17.00-24.00 Latumaja vuorokausi 100.00e klo. 14.00-12.00 Latusauna ilta 90.00e klo. 17.00-24.00 Latumaja ja Latusauna yhdessä ilta 150.00e klo. 17.00-24.00 Latumajan tai saunan varaus on peruttava viimeistään 14 vrk ennen sovittua päivämäärää. Myöhemmin peruutetuista varauksista laskutetaan tilaajalta 40 e Maja/saunavaraukset Seija Hakalalta puh.0405460275 tai 0407675604
MUISTIO tammikuu avantouinti sunnuntai klo 16.00-20.00 Latusauna avantouinti keskiviikko klo 18.00-21.00 Latusauna lumikenkäilyä aika avoin ilmoitetaan lehdessä kuntokiekan luistelu 20.01.12 klo 18.00-20.00 Puustelli Areena helmikuu laturetki 12.02.12 klo 9.00-12.00 Uimahalli klo 15.00 maaliskuu kuutamohiihto 09.03.12 klo 18.00 latumaja kuntokiekan hiihto osuus aika avoin ilmoitetaan paikallislehdessä huhtikuu kevätkokous 24.04.12 klo 18.00 Latumaja Maanantai kävely Kakkosen parkilta klo 18.00 Sauvakävelyretki 6.04.12 klo 9.00 Palojärvenlaavulle toukokuu Mini Triathlon ilmoitetaan paikallislehdessä Vapunpäivän pyöräily 1.5.12 klo 15.00 Apteekin edestä Ainon päivän pyöräily 10.5.12 klo 18.00 Apteekin edestä kesäkuu Tuukan päivänpyöräily 24.5.12 klo 18.00 Apteekin edestä Suvin päivänpyöräily 7.6.12 klo 18.00 Apteekin edestä
KUNTOKORTTI 12/2012 vk ma ti ke to pe la su yht. vk ma ti ke to pe la su yht. 1 14 2 15 3 16 4 17 5 18 6 19 7 20 8 21 9 22 10 23 11 24 12 25 13 26 suoritus=väh. 30 min yhtämittaista liikuntaa KÄ= kävely SA= sauvakävely HÖ= hölkkä PY= pyöräily UI= uinti ME= melonta PA= pallopeli HI= hiihto LU= luistelu JU= jumppa RL= rullaluistelu LK= lumikenkäily MU= muu liikunta HY= hyötyliikunta Palauta kortti 10.07.12Latumajalle tai Seija Hakalalle, Pohjoisrannantie 459. Palauttaneiden kesken arvontaa NIMI: PUH. OSOITE: 30.8.11 kuntokorttien arvonnassa onni oli suosiollinen Mauri Sivula, Jorma Välimäki ja Tuula Haapanen Onnea voittajille!