SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0"

Transkriptio

1 SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2009

2 LIIKKUKAA LÄHELLÄ! Saarijärven Ladun 41. toimintavuosi on alkamassa. Niin meidän kuin Suomen Ladun teema on edelleen Läheltä liikkumaan. Kirjoittaessani tätä, minulla on suora näköyhteys Mannilan kuntoradalle, missä koko ajan sauvoo hiihtäjiä tasaisena virtana. Vaikka tämänkin talven hiihtokelit ovat olleet oikukkaita, ei hiihto näytä saarijärveläisiltä onneksi unohtuneen. Lähellä asuinpaikkaa tapahtuva liikkuminen on helppoa ja samalla myös ympäristöä vähän kuormittavaa. Kiinteiden luonnonvarojen kulutus (ns. ekologinen selkäreppu) kuntoradalla tai kevyen liikenteen väylällä on alle kymmenesosa siitä mitä se on liikunta- tai uimahallissa. Viimemainittujen kulutukseen vaikuttaa eniten liikuntapaikalle matkustaminen, mutta kun suurin osa saarijärveläisistä asuu alle viiden kilometrin päässä Aarresaaresta, ei uima- tai monitoimihallin käytöstä tarvitse kantaa huonoa omatuntoa. Viime kesä oli sateinen ja kolea, minkä vaikutti kanoottien vuokraukseen. Vaikka ennätysvuosien tasolle ei päästy, melojia oli kuitenkin lähes 150 ja Ladun järjestämissä melontatapahtumissa oli noin 50 osallistujaa. Melontaan on Saarijärvellä erinomaiset luontaiset mahdollisuudet, mutta Saarijärven reitin vesien tilan huononeminen huolestuttaa myös latulaisia. Vaikka ruskea vesi ja sinilevä eivät melomista haittaa, ne vähentävät muutoin vesien virkistyskäyttöä ja vesillä liikkumisen miellyttävyyttä. Suomen Latu on valmistelemassa koulutuspakettia Geo-kätköilystä, jonka toivotaan houkuttelevan varsinkin nuoria mukaan maastossa liikkumiseen. Saarijärven Ladun syyskokouksessa lajia esiteltiin ja jokunen jäsen on jo kokeillutkin sitä. Asiaan palataan kevään aikana, kun mainittu koulutuspaketti valmistuu. Nyt kuitenkin hiihtämään ja avantoon uimaan. Liikunta on kaikista keinoista helpoin ja halvin tapa edistää terveyttä. Matti Honkimäki puheenjohtaja

3 JÄSENASIOITA Saarijärven Ladun jäsenmäärä vuoden 2009 alussa on 398. Jäsenmäärämme on edelleen hieman kasvanut edellisestä vuodesta. Uusia jäseniä, erityisesti nuoria, tarvitaan mukaan, jotta tulevaisuutemme olisi turvattu. Etua jäsenkortista: Latu ja Polku-lehti ks. pitkä lista valtakunnallisista eduista netistä Paikalliset jäsenedut: 15 %:n alennus Paletti Sportista (esitäthän jäsenkortin) Kiilopään lomaosakkeen vuokrausoikeus kanoottien käyttöoikeus jäsenhintaan avantouintikausi jäsenhintaan Jäsenmaksut vuonna 2009: yksilöjäsenmaksu 15 perhejäsenmaksu 20 nuorisojäsenmaksu 6,50 (<19v) Jäsenasioissa voit ottaa yhteyttä jäsensihteeri Nuutti Vilkkiin. Muistathan ilmoittaa myös osoitemuutoksista, jotta mm. Latu ja Polku-lehti löytää perille. KIILOPÄÄN LOMAOSAKE Saarijärven Latu omistaa jäsentensä vuokrattavaksi yhdessä viiden muun latuyhdistyksen kanssa lomaosakkeen Kiilopäällä. Vuonna 2009 ovat vielä vapaina viikot 19, 25, 31(130 ), 37 (335 ), 43 (130 ). Vuonna 2010 ovat vuokrattavissa viikot 2 (130 ), 8 (250 ), 14 (335 ), 20, 26, 32 (130 ), 38 (250 ), 44 (130 ) ja 50 (250 ). Lomaviikon varauksen yhteydessä peritään 50 :n varausmaksu, jota ei palauteta. Tiedustelut: Pirjo Kohonen, puh tai (t) Nuutti Vilkki, p tai

4 KOULUTUSTA - KURSSEJA: SUKSIEN VOITELUKURSSI KAJAKKIMELOJAN TURVALLI- SUUSHARJOITUKSIA uimahallissa maalis-huhtikuussa GEOKÄTKÖILYN ALKEET toukokesäkuussa KAJAKKIMELONNAN ALKEET -kurssi kesäkuuta TIISTAIMELONNAT kesä-elokuussa KOSKIMELONTAKURSSI kesäkuuta SAUVAKÄVELYHARJOITUKSIA suunnattuna erilaisille ryhmille/ työpaikoille

5 RETKEILYÄ ULKOILUA: KUUTAMOHIIHTO ti PETTUHIIHTO su KEKKILÄ -HIIHTO su KUUTAMOHIIHTO ke VESISTÖRETKIÄ meloen kesäsyyskuussa KUUTAMOMELONTA syyskuussa AVANNOSTA TERVEYTTÄ JA HYVÄNOLON TUNNETTA Aktiivisia avantouimareita on Saarijärven Ladun rekisterissä jo yli 40. Kunnantuvalla saunotaan ja uidaan huhtikuun puoliväliin tiistaisin ja perjantaisin klo Kausimaksu on 30 /kausi ladun jäseniltä ja 50 eijäseniltä. Vajaalta kaudelta maksu on 20/30. Kertamaksu on 5. Avantouintia ilman saunaa voi harrastaa myös muina päivinä. Kausimaksun maksaneet Saarijärven Ladun jäsenet voivat lunastaa käyttöönsä pukuhuoneen avaimen 30 :n panttia vastaan. Saunaa voi vuokrata myös yksityistilaisuuksiin. Maksu 5 /hlö, kuitenkin vähintään 30. Syksyllä aloitamme uintikauden marraskuun ensimmäisenä tiistaina. Lisätietoja saunalta ja Pirkko Riekolta , pirkko.riekko(at)poke.fi LEIRIPÄIVÄT 2009 LAPPEENRANNASSA Leiripäivien ohjelmassa on perinteisiä kilpailuja ( vaellus, lentopallo, suunnistus, kyykkä), joihin latuyhdistykset voivat ilmoittaa joukkueitaan. Leiripäivillä saa myös hyödyllistä tietoa ja on mahdollisuus tutustua muihin latulasiin. Tietoja Leiripäivien ohjelmasta ja kilpailuista löydät Latu ja Polku-lehdestä kevään aikana. Mikäli kilpailuihin löytyy innokkaita osallistujia, Saarijärven Latu maksaa kilpailujen osallistumismaksut. Kilpailuihin osallistuminen edellyttää Ladun jäsenyyttä.

6 VÄLINEVUOKRAUSTA JÄSENILLE LUMIKENGÄT (4 paria) ja RETKILUISTIMET (2 paria) kiinnitys SNS Profil- ja Pilot-hiihtomonoihin. Molempien vuokrat 2 /vrk ja 10 /viikko/pari. Soita ja varaa Jarilta RINKAT ja AHKIOT - tiedustele Markulta puh Vuokra 2 /vrk tai 10 /viikko. MELONTAKALUSTO LUMPERON RANNASSA Kanoottipäivystäjän tavoitat koko melontakauden numerosta Kanoottivarauksia kesän retkille voit tehdä vaikka heti tuohon numeroon. Kanoottien vuokrahinnat ovat entiset. 2 h vrk viikko inkkarit kajakkikaksikot kajakkiyksiköt Kanootteja voi vuokrata myös ns. KÄYTTÖOIKEUSMAKSULLA, joka oikeuttaa Saarijärven Ladun jäsenen käyttämään kanootteja koko kesän tietyin rajoituksin. Maksu on kesältä 50.

7 TIEDOTUSTOIMINTA Tapahtumista julkaistaan yleensä Sampossa ilmoitus ja maininta Latu-palstalla. Seuraa ilmoittelua. Toiminnasta löydät tietoa myös sivuiltamme: TULE MUKAAN TEKIJÄKSI! Ideat uusista toiminnoista otamme innolla vastaan. Samoin kuin aktiiviset toimijat/järjestäjät erilaisiin tapahtumiin. Esim. hiihtotapahtumat kaipaavat talkooapua tarjoiluihin. Ota reilusti yhteyttä vaikkapa johtokunnan jäseniin JA TULE MUKAAN! JOHTOKUNTA 2009 Matti Honkimäki pj, edustusasiat, kävelytapahtumat Pirjo Kohonen sihteeri, kävelytapahtumat Heikki Kolari taloudenhoitaja Nuutti Vilkki jäsensihteeri Juha Haapakoski, melonta Kati Kurkipuro, melonta Markku Nuutinen, varapj Jari Rauhala, melonta Pirkko Riekko, avantouinti Stephan Rühlmann, perheliikunta Jaakko Salo, hiihtoretket Eero Sekki, pyöräily

8

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2013 HYVÄ JÄSENEMME Talvipäivän seisaus ja joulukiireet ovat takana. Mieli halajaa tämän vuoden ulkoiluhaasteisiin. Varmaankin useimmilla Ladun jäsenillä on tapana huipentaa

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2012 TERVEHDYS PALAVASALMEN AVANTOSAUNALTA Vuoden viimeisenä tiistaina on ihan kauhea keli : tuulee niin, ettei meinaa pystyssä pysyä. On loskaista ja pimeää. Ajattelen,

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2014 Hyvät Saarijärven Ladun jäsenet Saarijärven Ladun 45. toimintavuosi on takana. Toiminta on noudatellut perinteisiä linjoja. Talviuinnin suosio on jatkunut hyvänä. Tosin

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 HYVÄÄ LIIKUNTAVUOTTA 2015 Saarijärven Ladun 47. toimintavuosi on alkamassa. Nyt näyttää siltä, että tulossa on jälleen luminen oikea talvi. Vuosi sitten näytti aivan

Lisätiedot

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. 20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

SAARIJÄRVEN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 SAARIJÄRVEN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 YLEISTÄ Saarijärven Latu on perustettu vuonna 1968. Helmikuussa 2018 tuli kuluneeksi 50 vuotta Saarijärven Ladun perustamisesta. Tuolloin alkoi siis yhdistyksen

Lisätiedot

Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014

Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014 Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014 HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP)

Lisätiedot

Jäsentiedote 2013. Huittisten Latu ja Polku ry Luontoliikuntaa jo yli 35 vuotta

Jäsentiedote 2013. Huittisten Latu ja Polku ry Luontoliikuntaa jo yli 35 vuotta Jäsentiedote 2013 Huittisten Latu ja Polku ry Luontoliikuntaa jo yli 35 vuotta HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 FI8 050590040008590 FI95 44561040010091 Toimihenkilöt

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2016. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2016. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2016 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017

Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Huittisten Latu ja Polku ry. perustettu 1976 Pankkiyhteydet FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna 2017

Lisätiedot

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote II/2016. www.kokkolanlatu.fi facebook.com/kokkolanlatu *********************************************************

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote II/2016. www.kokkolanlatu.fi facebook.com/kokkolanlatu ********************************************************* Kokkolan Latu ry Jeriksen lomaosakkeen Kokkolan Ladun viikot 2016 Viikot 31, 37, 43 ja 49 haettava 31.5.2016 mennessä. Jos useampi hakija samalle viikolle, arvotaan viikon saaja. Vko 25 vielä myös saatavilla

Lisätiedot

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Tapahtumakalenteri 2019 SÄILYTÄ! Ulkoilukahvio palvelee Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Puijon Latu on Suomen Latu ry:n Kuopiossa toimiva jäsenyhdistys. Postiosoite:

Lisätiedot

IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2018

IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2018 Olemme mukana Suomen Ladun juhlavuodessa liikkumalla luonnossa iittiläisin voimin. sivu 1(8) Hyvät Kipinän lukijat Hiihtäjät vaihtuvat vuosikymmenten saatossa, mutta suomalaisilla on oma paikkansa hiihtokansojen

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2015 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Jäsentiedote Kuva Marketta Mäenpää

Jäsentiedote Kuva Marketta Mäenpää Jäsentiedote 2018 Kuva Marketta Mäenpää Huittisten Latu ja Polku ry. perustettu 1976 Pankkiyhteydet FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna 2018 Puheenjohtaja Marketta Mäenpää

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2012... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2012 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa, vireyttä ja terveyttä Suomen Ladun teeman

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry Jäsentiedote 1/2007 Hyvä KoS:n jäsen. Kos:n hallitus vuodelle 2007 Seuramme syyskokouksessa joulukuussa valittiin KoS:n uusi hallitus. Hallitukseen kuuluvat Simo Kattilakoski (pj.),

Lisätiedot

KANGASALAN MELOJAT RY

KANGASALAN MELOJAT RY KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan

Lisätiedot

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET!

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! 3 TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! Edellinen toimintavuosi oli meille monella tapaa yhteistyön vuosi. Järjestimme itse tapahtumia, joissa kumppanina oli muita organisaatioita avustamassa tai sitten me

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE Oikein mukavaa ja liikunnallista vuotta 2010! Uusi vuosikymmen toi päivitetyn johtokunnan kera uuden puheenjohtajan.

JÄSENTIEDOTE Oikein mukavaa ja liikunnallista vuotta 2010! Uusi vuosikymmen toi päivitetyn johtokunnan kera uuden puheenjohtajan. JÄSENTIEDOTE 2010 Oikein mukavaa ja liikunnallista vuotta 2010! Uusi vuosikymmen toi päivitetyn johtokunnan kera uuden puheenjohtajan. Toivommekin näiden sanojen välityksellä, että kaikki pohjoismäntsäläläiset

Lisätiedot

Hinnasto 1.8.2015 alk.

Hinnasto 1.8.2015 alk. Liikuntapalvelut Hinnasto 1.8.2015 alk. Uimahalli Veteraanit ja alle 5-vuotiaat veloituksetta Aikuisten uinti * ma ja to klo 11-13 ja ma-pe klo 13-15 alennettu maksu Alle 18-vuotiaiden uinti Eläkeläisten

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2013

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2013 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2013 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote I/ *********************************************************

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote I/ ********************************************************* - 1 - Kokkolan Latu ry Kokkolan Latu ry:n Kevätkokous To 16.03.2017 klo 18:00 Kokkolan 4H-yhdistyksen Terra Novatoimintakeskuksella Isollajärvellä. Osoite: Laajalahdentie 89. Jäsentiedote I/2017 Esillä

Lisätiedot

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Vastaajia yhteensä 1849 Vastaajien ikähaitari 1945 1995 syntyneet 48% ulkoilee useamman kerran viikossa, 46%

Lisätiedot

Jäsentiedote Kuva Jukka Mäenpää

Jäsentiedote Kuva Jukka Mäenpää Jäsentiedote 2019 Kuva Jukka Mäenpää Huittisten Latu ja Polku ry. perustettu 1976 Pankkiyhteydet FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Johtokunta vuonna 2019 Puheenjohtaja Marketta Mäenpää

Lisätiedot

JÄSENOPAS 2015 EURAN KANOOTTIKLUBI RY

JÄSENOPAS 2015 EURAN KANOOTTIKLUBI RY EURAN KANOOTTIKLUBI RY JÄSENOPAS 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Jäsenyys 1.1. Liittyminen 1.2. Jäsen- ja muut hinnat 1.3. Jäsenedut 1.4. Jäsenen vastuu 1.4. Seurasta eroaminen 1.5. Seurasta erottaminen 2. Seuran

Lisätiedot

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote I/2016. www.kokkolanlatu.fi - 1 - *********************************************************

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote I/2016. www.kokkolanlatu.fi - 1 - ********************************************************* - 1 - Kokkolan Latu ry Kokkolan Latu ry:n Kevätkokous Ke 16.03.2016 klo 18:00 Kokkolan 4H-yhdistyksen Terra Novatoimintakeskuksella Isollajärvellä. Osoite: Laajalahdentie 89. Jäsentiedote I/2016 Esillä

Lisätiedot

Alajärven latutilanteesta saa tietoa ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta.

Alajärven latutilanteesta saa tietoa   ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta. MESTARISUKSITTELIJA KAMPPANJA käynnissä ja päättyy 30.4.2019 Tavoitteena kampanjan aikana (talvi 2018 30.4.2019) 500 km. Ilmoita talven aikana hiihtämäsi kilometrit paikkakuntasi liikuntatoimistoon ma

Lisätiedot

Kotkan Latu Kallionsivu 1 A 6 48310 Kotka www.kotkanlatu.net

Kotkan Latu Kallionsivu 1 A 6 48310 Kotka www.kotkanlatu.net Kotkan Latu Kallionsivu 1 A 6 48310 Kotka www.kotkanlatu.net Puheenjohtajan kynästä Suomen Ladun teema Yhdessä oli vielä kuluneenkin vuoden teemana. Yhdessä liikkuminen onkin osoittautunut varsin toimivaksi.

Lisätiedot

Ulkoile Osallistu Vaikuta

Ulkoile Osallistu Vaikuta Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen - valitaan puheenjohtaja, sihteeri, 2 pöytäkirjan tarkastajaa, 4 ääntenlaskijaa 3. Virallisten kokousedustajien toteaminen 4. Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8. Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:

Lisätiedot

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com Pieksän Ladun Jäsentiedote 2015 www.pieksanlatu.fi pieksanlatu(at)gmail.com 1 Hei Latulaiset ja ulkoilukansa! Hiihtokauden lähestyessä toivotan kaikki ulkoilijat jälleen tervetulleeksi hiihtämään Partaharjun

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2016

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2016 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2016 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2015

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2015 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2015 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2014

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2014 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2014 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Alajärven latutilanteesta saa tietoa ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta.

Alajärven latutilanteesta saa tietoa   ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta. - MESTARISUKSITTELIJA KAMPPANJA käynnissä ja päättyy 30.4.2019 Tavoitteena kampanjan aikana (talvi 2018 30.4.2019) 500 km. Ilmoita talven aikana hiihtämäsi kilometrit paikkakuntasi liikuntatoimistoon ma

Lisätiedot

Nurmijärven Latu ry TURVALLISUUSASIAKIRJA

Nurmijärven Latu ry TURVALLISUUSASIAKIRJA Nurmijärven Latu ry TURVALLISUUSASIAKIRJA Marraskuu 2010 Nurmijärven Latu ry TURVALLISUUSASIAKIRJA Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan kuvaus 2. Yhdistyksen vastuuhenkilöt ja toimijat 3. Toimintatavat 4.

Lisätiedot

Pieksän Latu ry. Jäsentiedote

Pieksän Latu ry. Jäsentiedote Pieksän Latu ry Jäsentiedote 2018 www.pieksanlatu.fi 1 Lähde mukaan toimintaan - kouluttaudu kanssamme Suomen Latu kouluttaa ohjaajia noin kymmeneen ulkoilulajiin. Lajeissa järjestetään koulutusta harrastajille,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2019 Huovinretki ry

JÄSENTIEDOTE 2019 Huovinretki ry JÄSENTIEDOTE 2019 Huovinretki ry HUOVINRETKI Huovinretki ry on perustettu 1963 ja on Suomen Ladun jäsenyhdistys. Jäsenetuina saat mm. Latu ja Polku lehden 4x vuodessa ja OP- tapaturmavakuutuksen Suomen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2011 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on yhtenä Suomen Ladun jäsenyhdistyksenä tarjota kuntoa,

Lisätiedot

tapahtumakalenteri johtokunta / toimikunnat jäsenmaksut vuokrataan JÄSENTIEDOTE 2007/1

tapahtumakalenteri johtokunta / toimikunnat jäsenmaksut vuokrataan JÄSENTIEDOTE 2007/1 tapahtumakalenteri johtokunta / toimikunnat jäsenmaksut vuokrataan JÄSENTIEDOTE 2007/1 SIILIN LADUN JOHTOKUNTA JA TOIMIKUNNAT Johtokunta Olavi Oinonen pj. 0400-804203 olavi.oinonen@dnainternet.net Seija

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Pieksän Latu ry. Jäsentiedote

Pieksän Latu ry. Jäsentiedote Pieksän Latu ry Jäsentiedote 2019 www.pieksanlatu.fi 1 Tervehdys Latulaiset! Vuosi 2019 on Pieksän Ladun 51. toimintavuosi. Pieksän Latu on edelleen virkeä keski-ikäinen yhdistys, jonka teemana on saada

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2017 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen. VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI TALVEN TAIKAA PAJASANOMAT 1 /2012 Joulukuussa näytti talven tulo jäävän muutamaan pakkasasteeseen ja lumihiutaleeseen, olihan joulukuussa jopa

Lisätiedot

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Silloin tutkimusten mukaan 40 % asuinkunnista on sinkkutalouksia Yli viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä Yli puolet suomalaisista liikkuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU Tiedotteen sisältö Minimelontaleirin 8.-9.8.2017 kuulumiset... 2 Nuorisomestaruuskilpailuiden 12.-13.8.2017 kuulumiset... 3 Lajikokeilu: iltapurjehdus partiolaisten

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Torstaisin klo 17-18.30

Torstaisin klo 17-18.30 HEI NOLAN HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2011 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu Torstaisin klo 17-18.30 Torstai-ilta ei ole tosikkomaista liikuntaa, vaan letkeää ja rentoa lentopallon

Lisätiedot

Q1 Sukupuolesi? 1 / 24. Marjaniemen Melojat - Jäsenkysely. Vastattuja: 349 Ohitettuja: 10 50,43% 176. Nainen 49,28% 172. Mies 0,29% 1.

Q1 Sukupuolesi? 1 / 24. Marjaniemen Melojat - Jäsenkysely. Vastattuja: 349 Ohitettuja: 10 50,43% 176. Nainen 49,28% 172. Mies 0,29% 1. Q1 Sukupuolesi? Vastattuja: 349 Ohitettuja: 10 Nainen Mies n / a Nainen Mies n / a 50,43% 176 49,28% 172 0,29% 1 YHTEENSÄ 349 1 / 24 Q2 Ikäsi? Vastattuja: 356 Ohitettuja: 3 alle 20 vuotta 20 29 vuotta

Lisätiedot

Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi 22.2.2012. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu

Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi 22.2.2012. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu HEI NOLAN HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu Napakelkka on Laskiaisriehan suosikkivempain ollut jo vuosia. Päät ovat varmaan pyörällä aisan molemmissa

Lisätiedot

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä

Lisätiedot

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2010 IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2010. Retkimuistoja Iitin Ladun alkuvuosilta

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2010 IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2010. Retkimuistoja Iitin Ladun alkuvuosilta L I I K U N N A N K I P I N Ä Maritta Saarenpää kuvasi kesäillan pyöräilijät vuonna 2009. Otammeko opiksi tästä? Retkimuistoja Iitin Ladun alkuvuosilta Keväinen hiihtoretki Repovedelle Iitin Ladun toimintaan

Lisätiedot

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Suomen Latu ry ulkoilun ja retkeilyn asiantuntija Perustettu 1938 Toimii valtakunnallisesti ja paikallisesti 215 yhdistystä, joissa 80 000 jäsentä Kaikki löytävät mielekkään

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Vihdin kunnan kävelyä ja pyöräilyä palveleva kartasto

Vihdin kunnan kävelyä ja pyöräilyä palveleva kartasto SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY Tarjouspyynnön liite 1 25.6.2013 Vihdin kunnan kävelyä ja pyöräilyä palveleva kartasto TYÖOHJELMA Sisällys Vihdin kunnan kävelyä ja pyöräilyä palveleva kartasto... 1 1 Työn

Lisätiedot

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 1/2010 IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 1/2010 LATUALUEEN YHTEISELOSTA

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 1/2010 IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 1/2010 LATUALUEEN YHTEISELOSTA L I I K U N N A N K I P I N Ä LATUALUEEN YHTEISELOSTA Vuoden 2009 elokuussa aloitimme Kouvolan seudun latuyhdistysten yhteistyön. Vietimme keskusteluiltaa Kouvolan Ladun Latupirtillä alueemme yhteistyömahdollisuuksista.

Lisätiedot

Luonnon virkistyskäytön merkitys Suomessa. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu ry eki.karlsson@suomenlatu.fi www.suomenlatu.

Luonnon virkistyskäytön merkitys Suomessa. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu ry eki.karlsson@suomenlatu.fi www.suomenlatu. Luonnon virkistyskäytön merkitys Suomessa Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu ry eki.karlsson@suomenlatu.fi www.suomenlatu.fi Esityksen sisältö Suomen Latu ry ja näkökanta luonnon virkistyskäyttöön

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2007 Toukokuu

JÄSENTIEDOTE 2/2007 Toukokuu Porin Latu ry:n T O I M I N TA K E S K U S S U S I S U O Ulkoilumajaa vuokrataan erilaisiin tarkoituksiin, esim. perhejuhlien viettoon, yhdistysten kokouksiin ja illanviettoihin. Majan vuokra on 80 euroa

Lisätiedot

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät. L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2015

Suunnistuskoulu 2015 Suunnistuskoulu 2015 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa yhdistyksessä 7,00

Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa yhdistyksessä 7,00 JÄSENTIEDOTE 2011 HUOVINRETKI RY Suomen Ladun jäsenyhdistys Perustettu 1963 www.huovinretki.fi Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen 19.00 Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa

Lisätiedot

Harjavallan Latu ja Polku ry. Jäsentiedote 1/2012

Harjavallan Latu ja Polku ry. Jäsentiedote 1/2012 Harjavallan Latu ja Polku ry. Jäsentiedote 1/2012 Hyvät Latulaiset Luonnon armoilla tässä mennään ja jos Untoon on uskominen, niin taidamme saada vähälumisen talven. Pakkasta kyllä lupaili tammi helmikuulle,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

* alle 16-vuotiaiden jäsenmaksu 5 * 16-vuot. ja vanhempien jäsenmaksu 10 * perhejäsenmaksu 30 * yrityksen kannatusjäsenmaksu 50

* alle 16-vuotiaiden jäsenmaksu 5 * 16-vuot. ja vanhempien jäsenmaksu 10 * perhejäsenmaksu 30 * yrityksen kannatusjäsenmaksu 50 HIIHTOKAUDEN 2019-2020 JÄSEN- ja LISENSSIMAKSUT Jäsenmaksut: * alle 16-vuotiaiden jäsenmaksu 5 * 16-vuot. ja vanhempien jäsenmaksu 10 * perhejäsenmaksu 30 * yrityksen kannatusjäsenmaksu 50 Jäsenmaksu pitää

Lisätiedot

Kauppi-Niihama vertaissuunnittelu Kauppi-Niihama latuverkon saavutettavuuden parantaminen Kaupin hiihtäjät Heikki Hankela 13.2.

Kauppi-Niihama vertaissuunnittelu Kauppi-Niihama latuverkon saavutettavuuden parantaminen Kaupin hiihtäjät Heikki Hankela 13.2. Kauppi-Niihama vertaissuunnittelu Kauppi-Niihama latuverkon saavutettavuuden parantaminen Kaupin hiihtäjät Heikki Hankela 13.2.2019 Kauppi-Niihama vertaissuunnittelu Kauppi-Niihama latuverkon saavutettavuuden

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT 2016 RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT 2016 Raision kaupungin liikuntapalveluiden kevätkausi alkaa pääsääntöisesti viikolla

Lisätiedot

3 Asialistan hyväksyminen Päätettiin käsitellä talven hiihtotapahtumat ja pyöräilyasiat siinä vaiheessa, kun Hannu tulee kokoukseen.

3 Asialistan hyväksyminen Päätettiin käsitellä talven hiihtotapahtumat ja pyöräilyasiat siinä vaiheessa, kun Hannu tulee kokoukseen. PÖYTÄKIRJA 4/2013 Joensuun Ladun johtokunnan kokous Aika tiistaina 23.4.2013 klo 18.00 Paikka Itä-Suomen Liikuntaopisto ISLO Läsnä Liisa Oura, puheenjohtaja Hannu Melin (asiakohdasta 5) Eero Oura Ilkka

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

Liittymiskaavake löytyy tämän asiakirjan lopusta sekä Kiurunetistä: Henkilöstöasiat -> Henkilökuntayhdistys -> Henkilökuntayhdistyksen asiakirjat

Liittymiskaavake löytyy tämän asiakirjan lopusta sekä Kiurunetistä: Henkilöstöasiat -> Henkilökuntayhdistys -> Henkilökuntayhdistyksen asiakirjat HENKILÖKUNTAYHDISTYS Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän henkilökuntayhdistys on perustettu huolehtimaan henkilökunnan virkistys-, vapaa-ajan ja harrastustoiminnan järjestämisestä.

Lisätiedot

JYYn liikunta-avustukset

JYYn liikunta-avustukset JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden

Lisätiedot

Liikun terveemmäksi päivät: Yhdessä. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu

Liikun terveemmäksi päivät: Yhdessä. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu Liikun terveemmäksi päivät: Yhdessä Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu Suomen Latu ry Suomen Latu on ulkoilun edistäjä, retkeilyn asiantuntija ja kaikille avoin kansalaisjärjestö. Edunvalvomme suomalaisia

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA

JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA TIEDOTTEEN SISÄLTÖ - Junnujaoston uuden kauden avajaisjuhlan ajankohta - Muutoksia ohjattuihin harjoituksiin - Harjoitusten perumisesta ja kahden tunnin varoajasta - Ilmoittautuminen harjoituksiin - SMM

Lisätiedot

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI TUNTURIIN (14:00-16:00) päivittäin (paitsi su) Tällä vauhdikkaalla safarilla kiertelemme Saariselän lähiympäristössä

Lisätiedot

Nurmijärven Latu ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Nurmijärven Latu ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 YLEISTÄ :n toiminnan muodostaa virkistys-, luonto- ja kuntoliikunta. Toiminnan pääalueita ovat avantouinti, melonta, retkeily, maastopyöräily ja polkujuoksu. Yhdistys seuraa toimintamuotojen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2007/2. syyskokouskutsu retkitarinat: Marita Jääskeläinen Paula Halonen Teuvo Ryynänen

JÄSENTIEDOTE 2007/2. syyskokouskutsu retkitarinat: Marita Jääskeläinen Paula Halonen Teuvo Ryynänen JÄSENTIEDOTE 2007/2 syyskokouskutsu retkitarinat: Marita Jääskeläinen Paula Halonen Teuvo Ryynänen Puheenjohtajan porinat Syksy on muljahtanut jo lokakuun lopulle tätä naputellessa ja lehtiä tippuu puista

Lisätiedot

Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio, Tuovi Alarudanjoki, Pirjo Katajamaa, Saima Ranta

Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio, Tuovi Alarudanjoki, Pirjo Katajamaa, Saima Ranta OIKARAISEN HAKA RY PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 15.11.2015 AIKA 15.11.2015 klo 18.00-1917 PAIKKA LÄSNÄ Jokkapirtti Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio,

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS. Latumajalla 12.3. 2007 klo 18.30. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2007 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu

KEVÄTKOKOUS. Latumajalla 12.3. 2007 klo 18.30. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2007 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu HEI NOLAN HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2007 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu Akukoski talven kangistamana kyyristelee uomassaan. Heinolan Ladun sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS Latumajalla

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

PUHEENJOHTAJAN PALSTA PUHEENJOHTAJAN PALSTA Hei! Mitäpä ajattelit, kun tämän Latuviestin postissa sait? Olet jo enemmän tai vähemmän mukana toiminnassa, ja ajattelit katsoa, milloin tämän vuoden perinteiset tapahtumat onkaan

Lisätiedot

SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ JA JÄSENJÄRJESTÖT 2014

SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ JA JÄSENJÄRJESTÖT 2014 SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ JA JÄSENJÄRJESTÖT 2014 SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ - on vuonna 1935 perustettu valtakunnallinen hostellitoiminnan keskusjärjestö. - liittyi kansainväliseen hostelliliittoon, IYHF:ään,

Lisätiedot

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2015 SYYSKUU

Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2015 SYYSKUU Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2015 SYYSKUU 1 PJ:N PALSTA Kesä tuli ja meni. Alku ei sään puolesta ollut lupaava. Ulkoilijoita se ei suuresti haitannut sillä luonnossa viihtyminen on pukeutumiskysymyskin.

Lisätiedot

YHDESSÄ - Liiku terveemmäksi -päivän teema vuodelle 2011. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu

YHDESSÄ - Liiku terveemmäksi -päivän teema vuodelle 2011. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu YHDESSÄ - Liiku terveemmäksi -päivän teema vuodelle 2011 Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu Suomen Latu ry Suomen Latu on ulkoilun edistäjä, retkeilyn asiantuntija ja kaikille avoin kansalaisjärjestö.

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

LATUNEN. Kuusaan Ladun jäsenjulkaisu 1/2015

LATUNEN. Kuusaan Ladun jäsenjulkaisu 1/2015 LATUNEN Kuusaan Ladun jäsenjulkaisu 1/2015 Tervehdys puheenjohtajalta Viime talvi oli haasteellinen latuyhdistykselle. Hiihtokelit olivat tosi vähissä meidän latualueella. Jotkut innokkaat tosihiihtäjät

Lisätiedot

Kankaistenjärven suojeluyhdistys ry Pöytäkirja 5/2015

Kankaistenjärven suojeluyhdistys ry Pöytäkirja 5/2015 Kankaistenjärven suojeluyhdistys ry Pöytäkirja 5/2015 Hallituksen kokous Aika 24.9.2015 klo 17 Paikka Sepänkalliontie 164, Parikka Läsnä Jarmo Holma, Pekka Honkala, Matti Nykänen, Kirsti Parikka, Pirkko-Liisa

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot