Yhteisöllistä Kierrättämistä Loppuraportti Ympäristötaiteen ja yhteisötaiteen välille on usein vaikea vetää rajaa. Kumpikin taiteenlaji ottaa intensiivisen kontaktin yleisöön. Oman projektimme tueksi tutustuimme erilaisiin yhteisötaiteilijoihin.
Työpaja Tulikettu Mirja Hiltunen on valmistunut Taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmasta. Hiltunen toimii yhteisöllisenä taidekasvattajana ja opettaa tällä hetkellä Lapin yliopistossa. Hänen työstään voi esimerkiksi mainita työvoimapoliittisen nuorisokoulutuksen puitteissa luontoon rakennetun ja paikalliskulttuuriin tukeutuvan taidetapahtuman. Hän on myös toteuttanut kulttuuri- ja elämysmatkailuun liittyviä tapahtumia ja esityksiä. Taiteellisessa toiminnassani olen ohjannut lukuisia pohjoiseen ympäristöön kiinnittyviä taidetapahtumia ja projekteja sekä rakentanut näyttelyitä. Kiinnostukseni on keskittynyt etenkin lapissa toteutettuihin taidekasvatushankkeisiin, joissa on etsitty pohjoisten kylien ja nykytaiteen välistä vuorovaikutusta sekä keinoja toteuttaa yhteisöllistä taidekasvatusta. Taidetoiminnan avulla voidaan nostaa esiin ympäristöjen ja yhteisöjen erityispiirteitä ja vahvuuksia sekä kehittää niitä aktiivisesti. Yhteisöllisen taidetoiminnan lähtökohtana ovat paikkakunnan sosiokulttuurinen ympäristö ja sen traditiot. Tehdessään yhdessä taidetta lapset ja ikäihmiset, taiteilijat ja taiteen harrastajat, eri kulttuuritaustoista lähtöisin olevat ihmiset sekä eri alojen, kuten sosiaali- ja terveysalan, koulutoimen ja matkailun ammattilaiset voivat kohdata, jakaa osaamistaan sekä tuoda esille itselleen ja ympäristölleen merkityksellisiä asioita. Yhteisöt voivat myös huomata unohduksiin tai syrjään jääneitä asiantiloja tai ryhmiä. (http://www.ulapland.fi/suomeksi/taide/taidetta_ henkilokunnalta/hiltunen_mirja.iw3) Hiltusen työssä yhteisöllisen taidetoiminnan lähtökohtana ovat paikkakunnan sosiokulttuurinen ympäristö ja sen traditiot. Näitä voidaan Hiltusen mukaan muuttaa taiteellisen toiminnan avulla, ja siksi taidekasvatusta tuleekin laajentaa ulos luokkahuoneista koko yhteiskuntasektoriin. Lähteet: http://www.curec.net/index.php?option=com_content&view=article&id=121:mi rja-hiltunen-yhteisollinen-taidekasvatus-vaitos-lapin-yo&catid=45:viisastenkivi- 22009&Itemid=2
Performanssi School Lea Kantonen Lea Kantonen (s. 1956) on valmistunut taidemaalariksi Suomen taideakatemian koulusta 1984. Kantonen on kuvataiteilija ja tutkija, joka on 1980-luvulta lähtien tehnyt ympäristö-, performanssi- ja videotaidetta sekä sittemmin myös yhteisötaidetta. Valtaosa teoksista on syntynyt yhdessä Pekka Kantosen kanssa. Lea Kantonen edustaa suomalaisen performanssin, ympäristö- ja yhteisötaiteen ensimmäistä sukupolvea. Kantosen väitöskirja Teltta käsittelee keskustelevan yhteisötaiteen keskeisiä kysymyksiä ja on ensimmäinen laaja tutkimus yhteisötaiteesta. Yhteisötaiteessa ja keskustelutaiteessa ei ehkä ole olennaista kysyä, onko projekti onnistunut vai epäonnistunut, vaan pikemminkin miten projekti lisää sekä keskusteluun osallistuneiden ihmisten että myöhemmin taideyleisön ymmärrystä keskusteltavasta aiheesta tai keskustelemisesta ylipäänsä, Kantonen määrittelee. Väitösteoksen perusaineistona on kirjoittajan oma taiteellinen työ eri alkuperäis- ja pienten kansojen nuorten kanssa Meksikossa, Virossa ja lapissa. Lea Kantonen on yhdessä kuvataiteilija Pekka Kantosen kanssa kehittänyt yli vuosikymmenen ajan yhteisötaiteen menetelmiä. Keskeistä niissä on ollut valtaväestön ja vähemmistön nuorten kohtaaminen. Usein vuosia jatkunut yhteistyö on ollut perustana yhdessä nuorten kanssa rakennetuille installaatioille, jotka ovat olleet esillä sekä nuorten omissa yhteisöissä että taidemuseoissa. Lähteet: http://joyx.joensuu.fi/helio/pitkospuut/yhteis%f6taide.htm Taideteollisen korkeakoulun tiedote Lea Kantosen yhteisötaidetta käsittelevästä väitöskirjasta
Kuva Tuulikki Holopainen Ritva Harle Suomalainen ympäristö- ja yhteisötaiteilija (s. 1958), joka on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutista. Tuottelias moniosaaja on esimerkiksi suunnitellut pukuja teattereihin ja oopperoihin. Pääpainoisesti Harle on tehnyt ympäristö- ja yhteisötaidetta, mutta on ollut mukana luomassa maisema-arkkitehtuuria ja erilaisia maankäyttösuunnitelmia lähiöihin. Hän on tehnyt projekteja yhteistyössä erilaisten sosiaalisten instituutioiden kanssa. Hän on työllistänyt työttömiä, taiteillut lasten, nuorten ja syrjäytyneiden kanssa. Harle on myös vetänyt kursseja ja toiminut eri taidekouluissa opettajana ja luennoitsijana. Ympäristötaiteilijana hänen työtään on verrattu sosiaalityöhön. Hankkeita on myös tuettu sosiaalitoimien puolesta eikä ainoastaan kulttuurirahastojen kautta. Harlen taide on yleensä häviävää yhteisötaidetta, jolle hän itse toivoisi lisää julkisuutta. Hän kertoo projektiensa olleen täynnä ruumiillista ja aikaa vievää työtä. Ympäristötaideteoksissa hänen materiaaleinaan ovat olleet muun muassa oljet, lumi ja puuhalot. Lähteet: http://www.ritvaharle.com/ https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2006/09/tapahtuma-2009-10-01-20-17-45-849015
Oman projektimme kehitys Projektimme toteutus muuttui alkuperäisestä suunnitelmasta loppua kohden huomattavasti. Aluksi oli tarkoitus tehdä käsityönä kortteja ja lahjoja vähäosaisille ihmisille. Se herätti paljon keskustelua ryhmän sisällä siitä mikä on sopivaa ja onko kohderyhmämme oikea taideprojektille. Päädyimme ostamaan kirpputoreilta ja keräämään omista nurkistamme käyttämättä jääneitä ja hyväkuntoisia vaatteita ja tavaroita lahjoitettavaksi niitä enemmän tarvitseville. Huomasimme kuitenkin pian, että tempauksen onnistumisen kannalta olisi helpompi ottaa yhteyttä johonkin valmiiseen organisaatioon, jotta tavoittaisimme lahjojen saajat luontevasti. Kaikille sopivaa yhteistä aikaa ei ollut joulun alla ja projekti oli saatava myös rajattua. Yhteistyöhön suostui Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö, mutta jouduimme kuoppaamaan joululahja-idean, sillä lahjoitus oli mahdollista toteuttaa vasta joulun jälkeen.
Veikko Hursti Veikko Hursti syntyi vuonna 1924 25. marraskuuta ja kuoli 2005 10. toukokuuta. Hän tuli tunnetuksi työstään yhteiskunnan vähäosaisten hyväksi. Hursti opiskeli kuvataiteita sekä musiikkia ja toimi avustustyön lisäksi myös mainospiirtäjänä sekä akrobaattina sirkuksessa. Avustustyöhön Hursti päätyi oman alkoholisminsa kautta. Hän ystävystyi syrjäytyneiden ja vähäosasten kanssa. Tämän kautta hän valitsi avustustyönsä kohteeksi erityisesti rappioalkoholistit ja muut vakavista päihdeongelmista kärsivät ihmiset. Hursti aloitti toimintansa majoittamalla alkoholisteja kotiinsa ja jakamalla näille ruokaa. Hursti aloitti avustustyönsä jo 60-luvulla, mutta järjestö Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö tuli erityisen tunnetuksi 90-luvun laman aikaan. Tänä päivänä toiminta on laajentunut kaksi kertaa viikossa järjestettävään ruoanjakeluun ja kerran kuukaudessa järjestettyyn ruoka- ja vaatejakoon, joka on suunnattu opiskelijoille. Suurta suosiota ovat herättäneet myös Hurstin joulujuhla Töölön kisahallilla sekä köyhien itsenäisyyspäivätanssit. Ruokaa ja vaatteita toimitetaan ihmisille myös postitse. Hursti on saanut useita kunniamainintoja toiminnastaan. Vuonna 2000 hän sai sosiaalineuvoksen arvonimen. Veikko Hurstin kuoltua sairaskohtaukseen 2005, avustustyöstä vastaa hänen poikansa Heikki Hursti. Järjestön toiminnassa uskonto on hyvin vahvasti läsnä.
Projektin toteutus Sovimme nykyisen toiminnanjohtajan Heikki Hurstin kanssa tulevamme paikan päälle auttamaan 12.1 ja tutustumaan heidän toimintaansa. Saavuimme paikanpäälle Kallioon yhdeksän maissa aamulla ja meidät otettiin sydämellisesti vastaan. Pääasiallinen työmme koostui aluksi lahjoitettujen ruoka-tavaroiden lajittelusta. Meitä ällistytti se ruokamäärä mitä oltiin saatu vain muutamista kaupoista. Kaikki se ruoka olisi muuten joutunut roskiin vaikka oli vielä aivan syömäkelpoista! Parasta ennen päiväys ei tarkoita sitä että ruoka olisi jo pilaantunutta vaan tuotetta voi käyttää vielä oikein hyvin, jos se on säilytetty oikein. Päivän päätteeksi huomasimme myös keräämiemme vaatteiden ja tavaroiden menettäneen merkityksensä. Vapaaehtoinen apumme paikanpäällä oli ollut itsessään paljon tärkeämpää, kuin mitä olisimme voineet kuvitella. Työporukka koostui pääasiassa meitä vanhemmista ihmisistä, joten meistä oli varmasti apua lajittelussa ja painavien laatikoiden nostelussa. Nämä apua tarvitsevat ihmiset käyttäytyivät todella hyvin meidän ennakko odotuksista huolimatta ja kaikki tuntuivat olevan iloisella mielellä, vaikka joutuivatkin odottamaan pitkän aikaa hyisessä pakkassäässä sisälle pääsyä.
Yhteenveto Yhteisötaide on yllättävyydessään ja hallitsemattomuudessaan loistava tapa herättää ajatuksia. Taiteilija itsekin oppii ja saa uusia virikkeitä omista töistään. Emme kuitenkaan halua väittää, että työllämme olisi minkäänlaisia taiteellisia ulottuvuuksia. Valitsimme kohderyhmäksi vähäosaiset ja usein myös päihdeongelmista kärsivät ihmiset. Emme halunneet tehdä näistä ihmisistä luovan toimintamme objekteja vaan antaa näille ihmisille jotain mistä he oikeasti hyötyvät.