INS FORMATION Kesäkuu 2012 Insinööritoimisto Äyräväinen Oy:n asiakaslehti INSider-vieraamme TkL Mika Vuolle koulutustilaisuudessa: "Suunnittelijoilla on energiaratkaisuissa avainrooli" NUORET SUUNNITTELIJAT TUONEET PIRISTYSTÄ Jouni Koivula, Pistoke Oy "Uusiutuva energia on ratkaisutekijä" www.ayravainen.fi
Äyräväinen on turvallinen talotekniikan kehittäjä Kulutusta pitää laskea energia- ja ympäristöasiat jokaisen yksikkömme haaste Kesäkuvassa toimitusjohtaja Mikko Äyräväinen, seuranaan yksiköiden vetäjät Henri airaksinen, pasi heiskanen ja markku lilja Rakennusten energiankulutuksista on keskusteltu jo pitkään ja tullaan puhumaan yhä enemmän. Kulutusta on pyrittävä saamaan alaspäin, mikä onkin hyvä tavoite. Hyvin harvasta uudesta rakennuksesta puuttuu nykyään esimerkiksi ilmanvaihdon lämmöntalteenottolaitteistot ja energiaa otetaankin talteen yhä tarkemmin. Pienikin talteen saatu energiamäärä on positiivinen asia kansantaloudelle. Suuntaus on kuitenkin, että pelkkä energian talteenotto ei ole avainsana energian primäärikulutusta tulee laskea. Vaatimuksia tulee kahdelta suunnalta: valveutuneilta rakennuttajilta ja määräysten muodossa. Energialaskennan perusteet muuttuvat Uusi rakentamismääräyskokoelman osa D3 Rakennusten energiatehokkuus astuu voimaan heinäkuun ensimmäinen päivä 2012. Se korvaa vanhan D3:n lisäksi osan C3 eli Rakennusten lämmöneristystä koskevat määräykset. Uudessa D3:ssa on kaksi oleellista eroa vanhaan. Ensinnäkin vanhassa D3:ssa ilmavuotoluvun laskenta perustui rakennuksen tilavuuteen, mutta uudessa laskentaperusteena on rakennuksen vaipan pinta-ala. Toiseksi energiat uudessa laskentamenetelmässä ovat eriarvoisia. Lämmitettyyn nettoalaan perustuva energialaskenta vaikuttaa suunnittelussa rakennuksen muotoihin ja kokoon. Uudessa laskentamenetelmässä suuri vaipan pinta-ala suurentaa ilmavuotolukua ja edelleen laskennallista kokonaisenergiankulutusta lämmitystarpeen lisääntyessä, kun vanhassa menetelmässä tilavuuden lisääntymisellä saattoi olla jopa positiivinen vaikutus energiatehokkuuslukuun. Energialähteen valinnalla voi puolestaan olla joko positiivinen tai negatiivinen vaikutus kokonaisenergialukuun, koska eri energiamuodoille on laadittu erilaiset kertoimet laskentaa varten. Esimerkiksi kaukolämmön kerroin on 0,7 ja sähkön 1,7. Jokainen voi päätellä, kumpi energiamuoto kannattaa valita esimerkiksi lämmitykseen, jos on haasteellista saavuttaa rakennuksen kokonaisenergialukutavoitteet. Aikaisen suunnittelun vaikutukset ovat kauaskantoisia Vaikka uusi E-luku tässä vaiheessa tuo suunnitteluun lähinnä muutoksen laskentamenetelmään, on sillä vuosikymmenen loppupuolella suurempi merkitys. Tuolloin uusien rakennusten sallitut energiankulutukset tulevat radikaalisti pienemmiksi. Siksi on hyvä jo tässä vaiheessa oppia ymmärtämään ja sisäistää uusien määräysten merkitys suunnitteluun. Äyräväisellä on tähän varauduttu kouluttautumalla ja taustoittamalla. Suunnittelijamme tietävät, millaisilla konsepteilla saavutetaan hyvät kokonaisenergialuvut ja tuovat asiat esille suunnittelukokouksissa. Tärkeää onkin, että rakennuksien energiankulutukseen puututaan jo suunnitteluprosessin alkuvaiheessa. Energialaskelmia tulee hyödyntää aikaisessa vaiheessa suunnittelun ohjaukseen, koska hyvällä suunnittelulla voidaan varmistaa rakennukselle edullisia ja energiatehokkaita käyttövuosia eikä lopputulosta tarvitse arvailla. Koulutuksella lisätietoa Insinööritoimisto Äyräväisen kevään koulutuspäivänä esitelmöi arvostettu energia-asiantuntija ja tuttu kasvo lukuisista koulutustilaisuuksista - tekniikan lisensiaatti Mika Vuolle EQUA Simulation Finland Oy:stä. Hän kertoi uusiutuvasta rakentamismääräyskokoelman osasta D3 ja sen vaikutuksista suunnitteluun. Lisäksi saimme kuulla uutta hyödyllistä tietoa uusiutuvista energioista, kun Jouni Koivula Pistoke Oy:stä kertoi niiden hyödyntämisestä. Näistä hieman lisää seuraavilla sivuilla. 2 INSformation Kesäkuu 2012 INSformation Kesäkuu 2012 3
INSide vieraana Tekniikan lisensiaatti Mika Vuolle, EQUA Simulation Finland Oy Muutokset määräyksissä Kaikkiin uusiin rakennuksiin on tehtävä energiaselvitys. Energiaselvitys laaditaan kaikista sellaisista uusista rakennuksista, joissa käytetään energiaa tilojen ja ilmanvaihdon lämmitykseen ja sen lisäksi mahdollisesti jäähdytykseen tarkoituksenmukaisten sisäilmasto-olosuhteiden aikaansaamiseksi. Poikkeuksiakin löytyy, mm. tietyntyyppiset tuotantolaitokset, pienet lämmitetyt rakennukset (<50 m²) ja loma-asunnot on rajattu energiaselvitysten ulkopuolelle. Rakennukset, joihin energiaselvitys laaditaan, on jaoteltu ryhmiin käyttötarkoitusluokkien mukaan. Energiaselvitys laaditaan kahdessa vaiheessa: suunnitteluvaiheessa ja rakennuksen valmistuessa ennen käyttöönottoa. Suunnitteluvaiheessa energiaselvitys toimii ohjaavana elementtinä suunnitteluratkaisuja tehtäessä. Rakennuksen valmistuessa energiaselvityksen tiedot on päivitettävä ja pääsuunnittelijan on varmennettava se ennen käyttöönottoa. Rakentamismääräysten osan D3 liitteistä löytyy taulukot, joilla energiaselvityksen tiedot viranomaisille annetaan. Muistetaan vielä, että uusi D3 korvaa edellisen D3:n lisäksi myös osan C3 Rakennusten lämmöneristys. Kuka laatii energiaselvityksen Energiaselvitystä ei voi kuka tahansa laatia, vaan energiaselvityksen osana olevan energiatodistuksen laatijalla on oltava määritelty pätevyys. Lisäksi pätevyyden ylläpitämiseksi on selvitysten laatijan uusittava tentti määräajoin. Luonnollinen valinta energiaselvitysten laatijaksi olisi LVI-suunnittelija. Rakentamismääräyskokoelman A2:een on muiden pätevyysvaatimusten lisäksi mahdollisesti tulossa maininta energiateknisestä suunnittelijasta. Tältä osin asia on vielä auki, mutta LVI-suunnittelualan kannattaa olla aktiivisena energiaselvitysasioissa. Energialaskentaa jo projektin alkuvaiheessa Aikaisemmin rakennusten ilmanpitävyys perustui tilavuuteen. Uudessa laskentamenetelmässä laskentaperusteena on rakennuksen vaipan pinta-ala. Laskentatavan muutoksella on vaikutus rakennusten suunnitteluun ja rakentamisen laatuun. Suurella tilavuudella ei enää voida vaikuttaa positiivisella tavalla energialaskennan tuloksiin. Tämä pakottaa joko parantamaan ulkovaipan lämpöominaisuuksia tai pienentämään ulkovaipan pintaalaa, jos halutaan saavuttaa matalia E-lukuja. Tästä syystä onkin tärkeää, että jo hyvin aikaisessa suunnitteluvaiheessa tehdään rakennuksesta energialaskelmia, jolloin on vielä vaikutusmahdollisuuksia rakennuksen muotoihin ja teknisiin ratkaisuihin. Myöhemmin vaikutusmahdollisuudet ovat paljon pienemmät tai ainakin työläämmät. Perusratkaisut ratkaisevat. Rakennusten kokonaisenergialuku eli E-luku INSide Uusien rakentamismääräysten vaikutukset suunnitteluun ja laskentaan TkL mika vuolle, equa simulation finland oy Insinööritoimisto Äyräväisen koulutuspäivillä on perinteisesti luennoinut ansioituneita alan asiantuntijoita. Näin oli asian laita myös tällä kertaa. Luennoitsijaksi saapui tekniikan lisensiaatti Mika Vuolle EQUA Simulation Finland Oy:stä. Mika Vuolle on ansioitunut tutkijana ja etenkin energialaskenta on ollut ja on yhä lähellä sydäntä. Vuolle on ollut mm. kiinteästi mukana IDA ICE ohjelman kehitystyössä. Lisäksi Vuolle on tuttu ja haluttu kouluttaja energiaan liittyvissä koulutustilaisuuksissa. Tällä kertaa Mika Vuolle tuli esittelemään Äyräväiselle uusiutuvia rakennusten energiatehokkuusmääräyksiä (D3), jotka astuvat voimaan 1.7.2012. Mainittakoon vielä, että Mika Vuolle on toinen konsulteista, jotka yhdessä Ympäristöministeriön vastuuhenkilöiden kanssa ovat laatineet määräykset. Rakennusten kokonaisenergialuku eli E-luku tarkoittaa vuotuista ostoenergian laskennallista kulutusta ja sen yksikkö on kwh/m². Ostoenergiat ovat esim. sähköverkosta, kaukolämpöverkosta ja uusiutuvasta tai fossiilisesta polttoaineesta peräisin olevaa energiaa, joka hankitaan rakennukseen. Eri energiamuotoja kohdellaan kuitenkin eriarvoisesti, ja tässä onkin uusien määräysten yksi ohjaava tekijä. Energialaskennassa energiamuodoilla on erilaiset kertoimet, joilla energiankulutus kerrotaan. Esimerkiksi sähkön kerroin on 1,7 ja kaukolämmön 0,7. Uusiutuvilla energioilla kerroin on 0,5. Summaamalla eri energiamuotojen kulutukset edellä mainituilla kertoimilla ja jakamalla se lämmitetyllä nettopintaalalla, saadaan rakennuksen kokonaisenergialuku eli E-luku. Mainittakoon vielä, että jos rakennuksen eri osilla on erilaiset käyttötarkoitukset, esimerkiksi toimisto ja sen yhteydessä oleva autohalli, lasketaan kummallekin E-luku erikseen. Kun rakennusten kokonaisenergiankulutuksille on määritetty rajaarvot, on rakennuksia suunniteltaessa tarkkaan mietittävä myös energianlähteet. Laskennassa käytettyjen kertoimien valinta perustuu siihen, mihin suuntaan suomalaista energiapolitiikkaa halutaan rakentamisen osalta viedä. Vaikutus suunnitteluun Uusien rakentamismääräysten osan D3 tarkoituksena ei ole kiristää vaatimuksia äärimmilleen, vaan tässä vaiheessa sen tarkoituksena on totuttaa suunnittelijat ja tilaajat uuteen laskentamenetelmään ja ohjata suunnitteluakin oikeaan energiatehokkaaseen suuntaan. Muutama vuosi erikoistutaan ja totutellaan rauhassa uuteen energialaskentatapaan. Näillä näkymin vuosikymmenen loppupuolella laskentamenetelmä joutuu tositoimiin, kun rakennusten energiakulutusten raja-arvoja tiukennetaan huomattavasti, kun lähes nollaenergiatalomääräykset tulevat. Mutta kuten Mika Vuolle totesi: "Hommiin on ryhdyttävä, mikään ei tapahdu itsestään. Energialaskennassa kannattaa olla aktiivisesti mukana ja mielellään eturintamassa, koska muuten jää auttamatta jalkoihin". 4 INSformation Kesäkuu 2012 INSformation Kesäkuu 2012 5
Ajankohtaista Äyräväiseltä Äyräväisen nuoret suunnittelijat Pekka, Tuomas, Aleksi ja Teppo Nuorisotiimi on piristysruiske Äyräväisen toimiston viime vuosien kasvu on tuonut luonnollisella tavalla vahvuuteen nuoria ja nälkäisiä suunnittelijoita. Useimmat ovat olleet opiskelu- ja lomaaikoinaan harjoittelijoina toimistossamme ja kotiutuminen on ollut mutkatonta. Erityisesti energia- ja ympäristöasiat ovat nuoremmalle ikäluokalle jo itsestään selviä ja tämä asenne on tuonut suunnittelutyöhön raikkautta ja luovuutta. Yhteistyö konkarisuunnittelijoiden kanssa on vuorovaikutteista ja molemmin puolin palkitsevaa. Sisäisesti positiivinen suunta on näkynyt siinä, kun taustalla soi rokki ja energiajuomaa kuluu kuin kahvia. Kansainvälistyminen vaatii kielitaidon ylläpitoa Suunnittelutoimistojen kansainvälinen kieli on englanti. Lvi-ala kehittyy ja muuttuu jatkuvasti ja samoin tekee kieli ja sanasto. Siksi Äyräväisen henkilöstö on jo vuosia ylläpitänyt ja kehittänyt kielitaitoaan viikottaisilla kielitunneilla. Perusopintojen kautta kielitaidolle on vankka pohja, jota näin viritetään ammattitaidon ylläpitämisen ja ajan vaatimusten tasalle. Kiinteistöomistusten viime vuosien kansainvälistyminen on lisännyt kielitaidon tarvetta ja monessa tapauksessa asiakasyhteydet ovat kokonaan englanninkielisiä. Teknisen englannin lisäksi yhteistyön jouheva hoito vaatii myös suomalaisille haasteellisen small talkin osaamista. Uusiutuva energia puhutti Äyräväisen koulutustilaisuudessa Pistokkeen Jouni Koivula on vannoutunut uusiutuvan energian puolestapuhuja Insinööritoimisto Äyräväinen järjesti sisäisen koulutustilaisuuden toukokuussa Hotelli Haagassa. Hotelli Haaga on yksi lukuisista pääkaupunkiseudun kohteista, johon Äyräväinen on tehnyt suunnittelua. Koulutuspäivillä oli kaksi esitystä, joista ensimmäinen koski uusiutuvaa ja 1.7.2012 voimaan tulevaa rakentamismääräyskokoelman osaa D3 eli rakennusten energiatehokkuus. Esitelmöitsijänä oli tekniikan tohtori Mika Vuolle. Insinööritoimisto Äyräväinen kiittää Mika Vuolletta esityksestä. Energiatehokkuuksien laskenta on jo tätä päivää ja tulee näyttelemään tulevaisuudessa yhä suurempaa osaa rakennusten suunnittelussa. Toinen koulutuspäivien esitys koski uusiutuvia energioita, jotka ovat tulevaisuuden energiaratkaisuja. Tulevaisuus onkin jo kosketusetäisyydellä. Öljy ja muut fossiiliset energialähteet loppuvat vääjäämättä jossakin vaiheessa, eikä ydinenergiakaan ole lopullinen ratkaisu. Energiaa kuitenkin riittää yllin kyllin nimittäin aurinkoenergiaa ja geotermistä energiaa. Ne pitää vain saada valjastettua. Suunnittelijat ovat avainasemassa tässäkin asiassa. Se, joka tuntee ja ymmärtää uusiutuvien energioiden käyttöpotentiaalin ja vieläpä osaa soveltaa tietojaan käytäntöön, on tulevaisuudessa vahvoilla. Kiitokset Jouni Koivulalle Pistoke RES Oy:stä mielenkiintoisesta ja avartavasta esityksestä. Rovaniemen toimi ston kapasiteetti kasvanut Rovaniemen toimiston vahvuuteen on liittynyt kaksi uutta suunnittelijaa, Jussi Huhtala ja Petri Ylitalo. Oulusta LVI-insinööreiksi valmistuneet suunnittelijat ovat kuitenkin jo tuttuja, sillä molemmat ovat työskennelleet opintojensa ohella toimistossamme kesä- ja loma-aikoina. Toimiston täystyöllisyys on viime vuosina pysynyt vakaana, mutta suunnittelukapasiteetin kasvaessa ovat jatkossa uudet asiakkuudet mahdollisia. Koulutus, ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen on toimistossamme säännöllistä ja jatkuvaa. Suunnittelijamme ovatkin viime aikoina käyneet mm. puhdastilakoulutuksessa sekä energiatehokkuuden E-luku-koulutuksessa. 3D-mallintaminen ja olosuhdemallintaminen Riuska ja IDA ICE ohjelmistoilla on muodostunut jo luontevaksi osaksi suunnittelutyötämme. Käyttökohteena on ollut mm. sisäilmaston ja energiatehokkuuden varmistuspistemenettely. Toimiston vetäjä Jukka Kärki on tyytyväinen toimiston tiiviiseen asiakasyhteistyöhön, kuin myös yhteistyöhön Helsingin toimiston kanssa. rovaniemen toimiston henkilöstö yhteiskuvassa, yksikön vetäjä jukka kärki toinen oikealta 6 INSformation Kesäkuu 2012 INSformation Kesäkuu 2012 7
000000 138724 Toivotamme kaikille asiakkaillemme Hyvää Kesää! Äyräväinen Oy:n vastuuhenkilöt Toimitusjohtaja, DI Mikko Äyräväinen JUSE-yksikkö, DI Markku Lilja Suunnittelupalvelua julkisen sektorin rakennuttajille YKSE-yksikkö, LVI-ins. Pasi Heiskanen Suunnittelupalvelua yksityisen sektorin rakennuttajille JOLA-yksikkö, DI Henri Airaksinen Suunnittelupalvelua turva- ja suojatilojen rakennuttajille ROVA-yksikkö, LVI-ins. Jukka Kärki Pohjois-Suomen toimisto, Rovaniemi Toimistopalvelut, Anne Aurila Insinööritoimisto Äyräväinen Oy kehittää ja tarjoaa asiakkailleen turvatilojen ja laitesuojien sekä hotellien, toimistojen että koulujen ja päiväkotien taloteknistä suunnittelu-, asiantuntija- ja kehittämispalvelua. Insinööritoimisto Äyräväinen Oy Malminkaari 23 A 00700 Helsinki puh. (09) 7250 2500 fax (09) 7250 2501 www.ayravainen.fi Jaakonkatu 3 96200 Rovaniemi puh. (016) 31 23 23 fax (016) 31 99 93