KANSAINVÄLINEN VALUUTTARAHASTO IMF:n neljännen sopimusartiklan mukainen Suomea koskeva konsultaatio 30.5. 10.6.2002 Loppulausunto 1. Suomen talouden nopea toipuminen 1990-luvun alun syvästä lamasta on poikkeuksellista Euroopassa. Järkevien politiikkavalintojen ja talouden avoimuuden lisääntymisen ansiosta BKT:n määrä kasvoi keskimäärin lähes 5 % vuosina 1994 2000, inflaatio oli 1 3 % ja suuresti alijäämäinen julkisen talouden rahoitusasema muuttui huomattavasti ylijäämäiseksi. Myös markkinoiden joustavuuden ja ulkoisen kilpailukyvyn paraneminen näkyi selvästi Suomen vientiteollisuuden suotuisassa kehityksessä sekä perinteisen teollisuuden että dynaamisen tieto- ja viestintätekniikan sektoreilla. Julkisen talouden rahoitusylijäämän tukemana rakenteelliset uudistukset, kuten toimet työmarkkinoiden tehokkuuden parantamiseksi ja tosiasiallisen eläkeiän nostamiseksi, edistivät osaltaan tehokkaasti valmistautumista väestön ikääntymisen vaikutuksiin. 2. Maailmantalouden suhdanteiden heikentymisen seurauksena talouskasvu hidastui tuntuvasti vuonna 2001. Tieto- ja viestintätekniikka-alan markkinoiden nopea käänne huonompaan päin vaikutti osaltaan merkittävästi sekä viennin että kokonaistuonannon määrän kasvun hidastumiseen. Sen heijastusvaikutukset työllisyyteen ja kotimaan talouteen olivat kuitenkin vähäisiä. BKT:n määrän kasvu pysyikin positiivisena noin ¾ prosentissa, ja työllisyys lisääntyi lähes 1½ %. Vuotuinen inflaatiovauhti puolestaan hidastui vuoden aikana alle 2½ prosenttiin eli lähelle EU:n keskiarvoa. 3. Suomen taloudessa oli havaittavissa myös joitakin rakenteellisia jäykkyyksiä, jotka haittaavat suotuisaa kehitystä tulevaisuudessa, jos niitä ei poisteta. Virallinen työttömyysaste pysyi liian suurena eli noin 9 prosentissa, ja laajemman työttömyysasteen määritelmän mukainen työttömyysaste saattaisi olla jopa kaksinkertainen. Tällöin mukaan luetaan työvoimasta ennenaikaisesti poistuneet työttömät sekä ne, jotka eivät aktiivisesti hae työtä, samoin kuin työvoimapoliittisten toimenpiteiden kohteena olevat. Työttömyyttä ovat osaltaan suurentaneet riittämätön palkkaerojen kasvattaminen ammattitaidon mukaan sekä monet työnhakuun, työmarkkinoilla pysymiseen ja työvoiman palkkaamiseen kannustamattomat tekijät ja vähän koulutusta vaativien yksityisten palvelujen markkinoiden kehittymättömyys yrityssektorin ulkopuolella. 4. Ratkaisevia ovat lähivuodet, jolloin nimenomaan olisi varauduttava väestön ikääntymiseen. Tähän varautuminen edellyttää asiantuntijaryhmän käsityksen mukaan seuraavia toimenpiteitä:
- 2 - Työllisyysasteen nostaminen. Jos työllisyysastetta ei onnistuta nostamaan, se lisää ikääntymisestä aiheutuvia kustannuspaineita ja hidastaa talouskasvua, kun liian pieni ja lähivuosina yhä supistuva joukko työllisiä joutuu ylläpitämään kasvavaa eläkeläisten määrää tulevina vuosina. Kaiken tämän seurauksena julkisen talouden rahoitusasema heikkenisi, jolloin julkisten palvelujen ylläpitäminen vaikeutuisi entisestään, ellei tulevien sukupolvien verotaakkaa vastaavasti lisättäisi entisestään. Toimiin, joilla vähennetään työttömyyttä, tehostetaan uusien työpaikkojen luomista ja siten edistetään talouskasvua, tulisi sisällyttää eläke-, työ- ja hyödykemarkkinoiden uudistuksia. Lisäksi on jatkettava työn verotuksen keventämistä menoja kasvattamatta. Julkisen talouden ylijäämän säilyttäminen keskipitkällä aikavälillä. Väestön ikääntymisen myötä terveydenhoitokustannusten ja työeläke- ja kansaneläkemenojen arvioidaan kasvavan, jolloin julkisen talouden rahoitusasema heikkenee merkittävästi. Tämän vuoksi on tärkeää pitää julkinen talous ylijäämäisenä ja lyhentää valtion velkaa etupainotteisesti, jotta vältyttäisiin suurilta alijäämiltä väestön ikääntymisen alkaessa vaikuttaa täysimääräisesti. Vuoden 2000 vakausohjelman mukainen suositus vähintään 1½ 2 prosentin suuruisesta ylijäämästä suhteessa BKT:hen BKT:hen suhteutetun julkisen talouden ylijäämän ollessa 4½ % tai enemmän on edelleen tarkoituksenmukainen valtiontalouden ylijäämätavoite. Tiukkojen menokehysten noudattaminen ja menojen järkeistäminen. Näin voitaisiin jatkaa työn verotuksen keventämistä ilman, että vaarannettaisiin keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoite, jonka mukaan julkinen talous pidetään ylijäämäisenä (vastaa myös Suomen sitoutumista EU:n vakaus- ja kasvusopimukseen). Tämän strategian vaihtoehtona on siirtää väestön ikääntymisestä johtuva rasitus siten, että tulevien sukupolvien verotus kiristyy ja/tai julkisten palvelujen tuottamiseen tarkoitetut resurssit supistuvat. 5. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että uudistuksiin pitäisi ryhtyä viipymättä ja väestörakenteen kannalta lähivuosien suotuisaa tilannetta pitäisi hyödyntää. Muutoin väestön nopea ikääntyminen tulee rajoittamaan mahdollisuuksia keventää raskasta työn verotusta ja edistää tuntuvaa ja kestävää työllisyyden kasvua. Jos ryhdytään määrätietoisesti toimiin julkisten menojen hillitsemiseksi ja toteutetaan laajamittaisia rakenteellisia uudistuksia ja verokevennyksiä, voidaan käynnistää myönteinen kehitys, jossa työllisyys ja talous kasvavat nopeasti ja julkisella sektorilla saadaan aikaan säästöjä ilman niitä Suomen olisi entistä vaikeampi toteuttaa hyvinvointiyhteiskunnan tavoitteitaan. Lähivuosien talousympäristö ja talouspolitiikan linja 6. Talouskasvu saattaa jäädä hieman vaisuksi vuonna 2002 mutta piristyä vuonna 2003 samalla kun taloudessa yhä oleva liikkumavara hillinnee inflaatiota. Asiantuntijaryhmä arvioi BKT:n määrän kasvun tänä vuonna noin 1 prosentiksi. Olettaen, että ulkomainen kysyntä kiihtyy ja kotimainen kysyntä vilkastuu yksityisten investointien elpyessä, BKT:n kasvun arvioidaan ensi vuonna nopeutuvan noin 3 prosenttiin. Huomattavaa
- 3 - epävarmuutta on kuitenkin siitä, miten langattomaan teknologiaan perustuvien tietoliikennelaitteiden kysyntä kehittyy ja miten se vaikuttaa Suomen tieto- ja viestintätekniikkasektoriin ja sen investointinäkymiin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kasvua hidastavat riskit hallitsisivat tätä ja ensi vuotta. Samalla inflaation odotetaan hidastuvan noin 2 prosenttiin. Markkinoiden odotukset korkojen ja valuuttakurssien kehityksestä seuraavina 12 kuukautena viittaavat rahapolitiikan virityksen todennäköiseen kiristymiseen. 7. Finanssipolitiikka on ajautumassa raiteiltaan. Samalla, kun työn verotuksen ilmoitetut kevennykset ovat tervetulleita, kasvavat vuoden 2002 budjettiin ja vuotta 2003 koskeviin tämän hetken suunnitelmiin perustuvat valtion menot reaalisesti noin 5 % tänä vuonna ja 1½ % ensi vuonna, mikä asiantuntijaryhmän arvion mukaan merkitsee vuonna 2002 noin 1 prosentin ylijäämää suhteessa BKT:hen ja vuonna 2003 tasapainoista rahoitusasemaa. Tämä on huomattavasti vähemmän kuin vuoden 2000 vakausohjelman mukainen valtion ylijäämätavoite ja menotavoite, joka on enintään ½ prosentin vuotuinen reaalikasvu vuoden 2000 menojen tasosta (eikä yhtään reaalikasvua vuoden 1999 menoista hallituksen alkuperäisten suunnitelmien mukaan). Julkisen talouden ylijäämän asiantuntijaryhmä arvioi pienenevän BKT:hen suhteutetusta vajaasta 5 prosentista vuonna 2001 noin 3 ¼ prosenttiin vuonna 2002 ja suunnilleen 2 ¼ prosenttiin vuonna 2003. Kuitenkin tämä julkisen talouden rahoitusaseman heikkeneminen on paljon merkittävämpää kuin verokevennysten (joihin sisältyy ansiotuloveron ja sosiaaliturvamaksujen alentaminen ¾ prosenttiyksikön verran suhteessa BKT:hen vuonna 2002) ja automaattisten vakauttajien vaikutukset. Finanssipolitiikan strategia ja eläkeuudistus 8. Kun työhön kohdistuva verotus on yhä hyvin kireää, finanssipolitiikan on oltava paremmin tasapainossa. Finanssipolitiikan virityksen muuttamista menojen lisäyksestä työn verotuksen (eli ansiotuloverojen ja sosiaaliturvamaksujen) alentamiseen on harkittava vakavasti. Jos verojen keventämistä ei jatkettaisi, Suomi ei enää entiseen tapaan pystyisi houkuttelemaan ulkomaista pääomaa ja kansainvälistä, korkeasti koulutettua työvoimaa, johon myös suomalaisia kuuluu. Viimeaikaisen työhön kohdistuvan verotuksen keventämisen jälkeenkin työtulojen verokiila on Suomessa paljon suurempi kuin EU:ssa keskimäärin, mikä haittaa työllisyyttä kannustavia hankkeita, kun työvoima on kallista yrityksille ja työntekijöille taas palkat ovat pienet. 9. Kun julkisille menoille asetetut rajat on nyt jouduttu ylittämään, se on asettanut hallituksen vaikeaan kahden tavoitteen väliseen valintatilanteeseen: työhön kohdistuvan verotuksen keventäminen tai ylijäämäiset budjetit. Alkuperäisiin menotavoitteisiin pitäytyminen olisi ollut suotavaa, jotta ikääntyvän väestön ongelmaan voitaisiin puuttua tehokkaasti nyt, kun ensimmäiset suurten ikäluokkien edustajat ovat lähestymässä eläkeikää. Tämä ei ehkä kuitenkaan ole mahdollista vaalien lähestyessä ja muiden poliittisten paineiden takia. Yksi pragmaattinen lähestymistapa voisi olla se, että valtion perusmenot (ilman korkomenoja) pidetään tulevina vuosina ennallaan eli samansuuruisina kuin vuoden 2002 budjetissa. Asiantuntijaryhmän arvion mukaan silloin olisi mahdollista alentaa työhön kohdistuvia veroja noin 1 prosentilla suhteessa BKT:hen vuosina 2003 2004 samalla, kun
- 4 - valtiontalouden rahoitusasemaa ei päästettäisi alijäämäiseksi. Finanssipoliittisesta elvytyksestä johtuvia riskejä lieventäisivät talouden ennakoitu liikkumavara, mahdolliset kasvun hidastumisen riskit ja rahapolitiikan todennäköinen kiristyminen. Vaikka valtiontalouden rahoitusasema jäisi tänä ajanjaksona hyvinkin alle valtion ylijäämätavoitteen, joka on vähintään 1½ prosentin ylijäämä suhteessa BKT:hen, valtiontalouden ylijäämän odotettaisiin palautuvan tavoitteen mukaiseksi vuoteen 2006 mennessä. Tässä tapauksessa tosin oletetaan, että työn verotusta ei enää kevennettäisi. Lisäverokevennykset edellyttäisivät vastaavasti menoleikkauksia, kun taas odotettua suuremmat mutta kertaluonteiset tulojen lisäykset tulisi käyttää velan lyhentämiseen. 10. Verostrategian tulisi nyt olla kaksiulotteinen: työllisyyttä ei lisättäisi ainoastaan työhön kohdistuvan verotuksen keventämisellä vaan myös löydettäisiin keinot uusien tulolähteiden luomiseksi helpottamaan julkisen talouden paineita. Verokilpailu estää yritysverotuksen kiristämisen, kun taas verotulot tupakasta ja alkoholista todennäköisesti pienenevät EU:n vaatimusten mukaisesti. Tällöin olisi vakavasti harkittava toimia, joilla lisätään tuloja (esimerkiksi käyttäjämaksuilla) samalla, kun julkiset menot pidetään kurissa. Tämä koskee erityisesti kalliita ilmaispalveluita, jotka saattavat aiheuttaa julkisten varojen tuhlausta. Valtiovarainministeriön hiljattain julkistamassa tutkimuksessa todettiin, että korkeamman asteen tutkinnon suorittamiseen keskimäärin käytetty aika on Suomessa pisimpiä maailmassa. Vertailukohteena käytettiin Alankomaita, jossa korkeamman asteen koulutuksen rahoituksen uudistaminen nopeutti selvästi loppututkinnon suorittamista. Siellä on otettu käyttöön lukukausimaksut ja muutettu opintorahat takaisinmaksettaviksi lainoiksi siinä tapauksessa, että opintoja ei saateta päätökseen määräajassa. Käyttäjämaksujen lisäksi muina tulolähteinä voisivat olla alemman arvonlisäveroprosentin nostaminen ja omaisuusverot (Suomen omaisuusvero on OECD-maiden alhaisimpia BKT:hen suhteutettuna). 11. Viimeaikaiset kokemukset ovat tuoneet esiin alueita, joilla julkista taloutta voitaisiin vahvistaa. Sekä eduskunnan että hallituksen entistä laajempi sitoutuminen on olennaisen tärkeää pyrittäessä varmistamaan julkisille menoille asetetuissa ylärajoissa pysyminen keskipitkällä aikavälillä. Sitoutumista voitaisiin parantaa esimerkiksi ottamalla käyttöön monivuotiset menokehykset ja selostamalla niiden taustalla olevaa strategiaa siinä yhteydessä, kun vuosibudjetti esitellään eduskunnalle. Tavoitteena olisi hyväksyttää menojen ylärajat (ja varmistaa sitoutumisen seuranta) samoin kuin menokehysten perusteet ja niiden saavuttamiseen tähtäävä strategia. Tulisi myös voida lähteä siitä, että seuraavaa vuotta koskevien budjettikeskustelujen pohjana ovat sille vuodelle laaditut menokehykset. Lisäksi siirtymisellä reaalisista menokehyksistä nimellisiin on etunsa ainakin siinä mielessä, että julkistamalla tavoitteet parannetaan menopolitiikan avoimuutta. Näin yleisö voi paremmin seurata menojen tosiasiallista käyttöä. Julkisten menojen ylärajoista voitaisiin jättää pois korkomenot, jotta sitoutumista muita eriä koskeviin menorajoitteisiin voitaisiin vahvistaa ja yleensäkin hillitä julkisia menoja. Selvästi hyödyllisiä olisivat myös keinot, joilla poikkeamia menotavoitteista voitaisiin korjata. Voitaisiin esimerkiksi vaatia, että menojen lisääminen säännöllisestä budjettimenettelystä poikkeavasti edellyttäisi menojen leikkauksia toisaalla. Tällaista prosessia mahdollisesti helpottaisi entistä tavoitepohjaisempi budjetointi.
- 5-12. Jotta väestön ikääntymisen vaikutuksiin varautumista voitaisiin jatkaa, jo valmisteilla olevat eläkeuudistukset olisi pantava toimeen nopeasti mutta valikoivasti. Marraskuussa 2001 tehdyt uudistusehdotukset olivat yleisesti oikean suuntaisia. Ehdotettuja uudistuksia olivat mm. seuraavat: 1) Eläkeikä on määriteltävä nykyistä joustavammin siten, että eläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana ja varhaiseläkkeelle 62-vuotiaana. 2) Eläkkeen karttumisprosentteja on muutettava ja poistettava 60 prosentin katto eläkkeen karttumiselta, jotta olisi taloudellisesti kannustavaa pysyä työelämässä pitkään. 3) Vähimmäisikäraja, jolta eläke alkaa karttua, on alennettava 18 ikävuoteen. 4) Kaikkiin eläkkeisiin on sovellettava yhdenmukaisia indeksiehtoja. 5) Osa-aikaeläkkeen alaikäraja on nostettava 58 ikävuoteen. 6) Yksilöllinen varhaiseläkejärjestelmä ja vanhuuseläkkeeseen johtava työttömyyseläkeputki on lakkautettava. Useimpiin näihin ehdotettuihin toimiin ryhdytään kuitenkin vasta vuonna 2005, ja asiantuntijaryhmän mielestä muut uudistukset eivät tue pyrkimystä pidentää keskimääräistä työssäoloikää. On esimerkiksi ehdotettu, että yksilöllisen varhaiseläkejärjestelmän lakkauttamista kompensoitaisiin työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisperusteiden höllentämisellä, vaikka työkyvyttömyyseläkettä käytetään jo muutenkin yleisenä keinona päästä varhaiseläkkeelle. On erittäin epävarmaa, miten ehdotetut uudistukset vaikuttavat kaiken kaikkiaan eläkejärjestelmään, ja riippuen siitä, millaisiin päätöksiin lopulta päädytään, vaikutukset saattavat olla odotettua vähäisempiä. Jos kuitenkin todellinen eläkeikä nousee, ehdotettujen uudistusten pitäisi nopeuttaa potentiaalisen BKT:n trendikasvua ja lujittaa julkista taloutta. Asiantuntijaryhmä suosittaa, että näitä tavoitteita tuettaisiin lisäuudistuksilla. Esimerkiksi osa-aikaeläkejärjestelmän subventio-osan poistamisella voitaisiin taata, ettei varhaiseläkkeiden rahoittamisen vuoksi olisi rankaisevaa palkata ikääntyviä työntekijöitä. Muina lisäuudistuksina asiantuntijaryhmä suosittaa eläkepalkan määrittelyä koko työhistorian tulojen perusteella, jotta eläke karttuisi aiempaa oikeudenmukaisemmin, lakisääteisen eläkeiän määrittelemistä aiempaa joustavammin, jotta eläkkeessä voitaisiin ottaa huomioon elinajanodotteen muutokset, ja työkyvyttömyyseläkkeen tämänhetkisten myöntämisperusteiden tiukkaa soveltamista. Työmarkkinauudistus 13. Työmarkkinauudistukset voisivat täydentää tehokkaasti muita pyrkimyksiä lisätä työvoiman tarjontaa. Aiemmat työmarkkinoiden toimivuuden tehostamistoimet ovat auttaneet lisäämään työmarkkinoiden yleistä joustavuutta, mutta korkea verotus ja tulosidonnaiset sosiaalietuudet synnyttävät edelleen kannustinloukkuja erityisesti kaikkein vähiten koulutetuille. Verokiilan kaventamisen lisäksi olisi harkittava uudistuksia useilla eri aloilla, jotta työn tekemisestä tulisi kannattavaa ja työvoiman tarjonnasta tehokasta. Esimerkiksi työn etsimiseen voitaisiin innostaa karsimalla työttömyysetuisuuksia työttömyyden pidentyessä eikä lisäämällä niitä, kuten äskettäin on päätetty tehdä. Etuisuusjärjestelmää pitäisi myös muuttaa, jotta työn vastaanottaminen ei olisi rankaisevaa. Lisäksi olisi tiukennettava työn vastaanottamiseen velvoittavia ehtoja ja mahdollisesti sisällytettävä niihin velvollisuus vastaanottaa osa-aikatyötä. Uudistuksiin kuuluu myös eri työmarkkinaohjelmien tehokkuuden jatkuva seuranta: tehottomia ohjelmia pitäisi supistaa tai lakkauttaa ja samalla lisätä rohkeasti tehokkaiden ohjelmien rahoitusta. Merkittäviä toimia tarvitaan myös, jotta voitaisiin kaventaa yhä suurenevia eroja Suomen eri alueiden työmarkkinoiden toimivuudessa. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi kannustimet työvoiman
- 6 - liikkuvuuden lisäämiseksi ja tähän liittyvien asunto-ongelmien ratkaiseminen. Tässä suhteessa saattaisi olla tarkoituksenmukaista arvioida valtion ja paikallishallinnon välisiä rahoitusjärjestelyjä uudelleen, jotta voitaisiin rohkaista asuinrakentamista ja suosia verotuksessa vuokra-asuntojen rakentajia. 14. On pyrittävä ratkaisemaan varsinkin vähän koulutettua työvoimaa koskevat työmarkkinoiden tarjonnan ja kysynnän perimmäiset kohtaanto-ongelmat. Keskitetyt palkkaneuvottelut ovat auttaneet pitämään palkankorotukset maltillisina, mutta se, että työntekijöiden kilpailukyky on huonontunut heikon tuottavuuden sektoreilla, on yleisesti pikemminkin pahentanut kuin parantanut vähän koulutettujen työllisyysongelmaa. Vähän koulutettujen nettotuloja ja osallistumista työmarkkinoille on yritetty lisätä esimerkiksi ansiotuloista tehtävillä verovähennyksillä. Nämä toimet ovat kuitenkin vaikuttaneet työllisyyteen vain vähän, koska keskitettyihin palkkaneuvotteluihin perustuvalle järjestelmälle on ominaista, että palkkaerot ovat pieniä. Vaikka ansiotulovähennyksellä onnistuttaisiinkin lisäämään työvoiman tarjontaa, siitä ei ole juurikaan hyötyä, kun vähän koulutettujen työntekijöiden kysyntä on heikkoa. Kun ansiotulovähennys vielä katoaa korkeammissa tuloluokissa, korkeasti koulutettujen efektiivinen marginaaliveroaste nousee, mikä heikentää ansiotulovähennyksen kokonaisvaikutuksia työllisyyteen entisestään. Jotta vähän koulutettujen työllisyyttä voitaisiin lisätä, työmarkkinaosapuolten pitäisi mahdollisimman pian löytää keinoja, joilla palkkaeroja voitaisiin kasvattaa tuottavuuskehityksen ja työvoiman kysyntäerojen mukaisesti aiempaa enemmän. Palkoista pitäisi myös voida sopia vapaammin yritystasolla. Lisäksi on aiheellista harkita ansiotulovähennyksen supistamista ja lakisääteisen marginaaliveroasteen alentamista, jotta verotuskäytäntö ei rankaisisi korkeasti koulutettuja työntekijöitä. Kannattaisi niin ikään tutkia keinoja supistaa kustannuksia, joita työnantajille aiheutuu vähän koulutettujen työllistämisestä. Sosiaaliturvamaksuja voitaisiin esimerkiksi alentaa ja kompensoida näitä supistuksia tulonsiirroilla valtiolta. Tämä olisi vielä tehokkaampaa, jos työmarkkinaosapuolet sopisivat vastaavasti, etteivät ne nosta sen vuoksi palkkoja. Hyödykemarkkinat 15. Tehostamalla yksityistämiseen ja kaupan vapauttamiseen liittyviä toimia voitaisiin parantaa talouden toimintaa ja työllisyyden kasvua. Suomi oli ensimmäisten EU-maiden joukossa avaamassa sähkö- ja tietoliikennemarkkinat kilpailulle. Aiemmat yksityistämis- ja vapauttamistoimet ovat puolestaan edistäneet yksityisten markkinoiden tehokkuutta yleensä. Uudistusten etenemisvauhti on kuitenkin hidastunut. Yksityistämistoimet olivat vähäisiä vuonna 2001, jolloin valtionyrityksille annetut pääomantuet ylittivät merkittävällä tavalla yksityistämisestä saadut tulot. Yksityistämistoimia on äsken arvioitu uudelleen, ja nyt niitä tulisi jälleen viedä pikaista vauhtia eteenpäin. Yksityistämisestä saadut tulot pitäisi käyttää julkisen velan lyhentämiseen. Yksityisen sektorin osallisuutta julkisten palvelujen tarjontaan olisi myös lisättävä esimerkiksi hyödyntämällä julkisia hankintoja ja tietojärjestelmiä aiempaa paremmin. Tämä voisi parantaa julkisten palvelujen tehokkuutta ja laatua. Samalla tuettaisiin yksityisen palvelusektorin kehitystä, mikä on tärkeää siksi, että mahdollisuudet uusien työpaikkojen syntymiseen ja vähän koulutettujen työllistymiseen ovat huomattavat juuri yksityisellä palvelusektorilla.
- 7-16. Joidenkin markkinoiden kilpailukykyä voitaisiin kohentaa. Useilla aloilla esim. rakennus-, energia- ja televiestintäalalla sekä vähittäiskaupassa on erittäin keskittyneet markkinat, joilla on vain muutamia hallitsevia toimijoita. Tästä näkökulmasta onkin tervetullutta, että viime aikoina on ryhdytty toimiin, jotta mahdollisia uusia markkinoille tulijoita voitaisiin informoida paremmin julkisten rakennushankkeiden urakointiin liittyvistä seikoista. Tarvitaan kuitenkin myös muita toimia. Varsinkin televiestintäalan markkinat ovat selvästi keskittyneet paikallisella tasolla, mikä heikentää voimakkaasti useiden erilaisten telepalvelujen kilpailukykyä kuluttajien kannalta. Kilpailukyvyn parantamisessa pitäisikin keskittyä mm. voimassa olevan kilpailulain soveltamisen tehostamiseen paikallisilla televiestintäalan markkinoilla. Rahoitusalan vakaus 17. Suomen rahoitusjärjestelmä on edelleen hyvin vakaa. Rahoitussektorin vakautta koskevassa vuoden 2001 arviointiohjelmassa (Financial Sector Stability Assessment, FSSA) todettiin, että Suomen pankkijärjestelmällä ja vakuutus- ja eläkealoilla on paljon omaa pääomaa, pankkijärjestelmän kannattavuus on hyvä ja luottotappiot ovat hyvin vähäisiä. Rahoitusjärjestelmän hyvä kunto on tullut selkeästi todistetuksi viime vuosien aikana. Nämä myönteiset tulokset pitävät edelleenkin paikkansa, vaikka jotkin stressitestausten pahimmista skenaarioista ovatkin suureksi osaksi toteutuneet talouskasvun hidastuessa jyrkästi. Koska tämänhetkisiä talousnäkymiä uhkaa riski kasvun hidastumisesta, asiantuntijaryhmä suhtautuu myönteisesti siihen, että viranomaiset seuraavat jatkuvasti rahoitusjärjestelmän vakautta, ja kannustaa heitä päivittämään jatkossakin rahoitusjärjestelmän kestävyyden stressitestauksia vienti-, osakemarkkina- ja kiinteistöjen hintojen sokkeja vastaan. 18. Näistä tuloksista huolimatta sääntelyn ja valvonnan vahvistamista jatkamalla voitaisiin lieventää mahdollisia tulevia riskejä. Suomen rahoitusmarkkinat ovat erittäin keskittyneet ja yhä enemmän monikansallisten finanssitavaratalojen hallinnassa. Näissä oloissa on myönteistä, että Pohjoismaat ovat viime aikoina vahvistaneet rahoitusmarkkinoiden valvontaan liittyvää yhteistyötä. Tätä yhteistyötä voitaisiin jatkaa yhdenmukaistamalla edelleen sekä Pohjoismaiden että euroalueen maiden sääntely- ja valvontajärjestelmiä ja kehittämällä entistä perusteellisemmin kriisienhallintajärjestelmää. Asiantuntijaryhmä suhtautuu myönteisesti myös uuteen finanssitavarataloja koskevaan lakiin mutta katsoo, että olisi vielä harkittava pankki- vakuutus- ja arvopaperimarkkinoiden valvontaviranomaistahojen yhdistämistä rahoitusmarkkinoilla. Vaikka Rahoitustarkastuksesta (Rata) tehty lakiehdotus on edistysaskel Ratan itsenäisyyden, tilivelvollisuuden ja varhaisen vaiheen interventio-oikeuksien kehittämiseksi, on mahdollista, että ehdotukset Ratan uudesta johtokunnasta hämärtävät valtuuksien ja tilivelvollisuuden jakautumista ja heikentävät jonkin verran Ratan tehokkuutta. Tässä yhteydessä olisi harkittava vähintäänkin sitä, että toimilupien myöntäminen ja seuraamusten määrääminen siirretään Ratan johtokunnan poliittisen päätöksenteon tasolta operaationaliselle tasolle. Asiantuntijaryhmä pitää myönteisenä myös rahanpesua ja terrorismin rahoittamista koskevan lainsäädännön vahvistamista.
- 8 - * * * * * * * * * * * Poliittisten päätöksentekijöiden, työmarkkinaosapuolten ja Suomen koko yhteiskunnan kyky työskennellä yhteisen tavoitteen puolesta tuli selväksi, kun Suomi vaikuttavalla tavalla selvitti 1990-luvun alkuvuosien kriisin. Tämä yhteistyökyky on jälleen koetuksella, kun väestö ikääntyy nopeasti. Asiantuntijaryhmä on vakuuttunut siitä, että kaikkien osapuolten päättäväisellä ja yhteisellä toiminnalla saavutetaan toivottu talouskasvun, vaurauden ja sosiaalisen turvan taso. Asiantuntijaryhmä kiittää viranomaisia, työmarkkinaosapuolia ja muita kokoukseen osallistuneita avoimista, informatiivisista ja tuloksekkaista keskusteluista. Poliittiset päätöksentekijät olivat jo käsitelleet useita tässä loppulausunnossa ehdotetuista toimista. Asiantuntijaryhmä suhtautuu erittäin myönteisesti hallituksen päätökseen julkaista loppulausunto, mikä on jälleen kerran osoitus Suomen sitoutumisesta avoimuuteen. Helsingissä 10.6.2002