VANHEMPIEN KOKEMUKSIA VERTAISTUESTA ESPOON PERHEKESKUSPROJEKTIN PERHEVALMENNUKSESSA

VANHEMPIEN KOKEMUKSIA VERTAISTUESTA ESPOON PERHEKESKUSPROJEKTIN PERHEVALMENNUKSESSA Marika Ståhlberg Tiina Virtanen Diakonia ammattikorkeakoulu Helsingin yksikkö Sosiaali-, terveys ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) Terveydenhoitaja (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Ståhlberg, Marika ja Virtanen, Tiina. Vanhempien kokemuksia vertaistuesta Espoon Perhekeskusprojektin perhevalmennuksessa, Helsinki 2005, s.61 ja 4 liitteet Diakonia ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali- terveys ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosionomi (AMK), terveydenhoitaja (AMK). Opinnäytetyömme käsittelee Espoon Perhekeskusprojektin perhevalmennusta. Tutkimuksemme on tarkoitus kartoittaa ensimmäistä lastaan odottavien tulevien vanhempien kokemuksia uudentyyppisen perhevalmennuksen vertaistuesta. Tavoitteena on saada perhevalmennuksen kehittämistä palvelevaa tietoa. Valmennukseen osallistuneet vanhemmat vastasivat kyselykaavakkeeseen viimeisen ennen vauvan syntymää olleen perhevalmennuksen päätteeksi. Tutkimustapa on kvantitatiivinen. Aineisto, 48 vastauslomaketta on analysoitu käyttäen SPSS-ohjelmaa. Vastaukset kolmeen avoimeen kysymykseen teemoiteltiin ja analysoitiin erikseen. Vanhempien kokemukset perhevalmennuksesta olivat pääpiirteiltään positiivisia. Vastauksissa ei ollut vahvoja kannanottoja vertaistuesta, vanhemmat olivat odottavalla kannalla toisiinsa tutustumisen suhteen. Ystävyyssuhteiden luominen vasta vauvan syntymän jälkeen tuntui monesta todennäköisemmältä. Vauvan syntymään liitettiin myös odotus vahvemmasta vertaisuuden kokemisesta ryhmässä. Asiasanat: Vertaistuki, sosiaalinen verkosto, perhekeskus, perhevalmennus,

3 ABSTRACT Ståhlberg, Marika and Virtanen, Tiina. Peer Support in Family Coaching Groups: parents experiences. Helsinki, spring 2005. Language: Finnish, 61 pages, 4 appendices. Diaconia Polytechnic, Helsinki Unit. Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education; Bachelor of Social Sciences and Public Health Nurse. This study concerns family coaching in a family center project (Perhekeskus-projekti) in the City of Espoo, Finland. The goal of the study is to evaluate how parents who had participated in family coaching groups experienced peer support. In Finland, the addition of peer support to family coaching is a relatively new approach. All parents involved in the study were expecting their first child. The study was made in order to promote the further development of family coaching. The information was gathered with the help of questionnaires (n=48) handed out to the parents after the last meeting before the birth of their child. The research method is quantitative. The data was analyzed using SPSS-program. The answers to three open questions were divided into themes. The parents responded mainly positively to the peer support. However, the respondents had been primarily awaiting information and practical advice from the family coaching. Meeting other parents before the birth of the child was seen as a positive addition to the coaching. Nevertheless, many of the respondents were expecting more support from the group after the birth of the child. Key words: Peer support, social network, family center, family coaching

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...6 2 TUTKIMUKSEN TARKOITUS...7 3 TUTKIMUKSEN TAUSTAA...7 3.1 LEKSANDIN MALLI...8 3.2 LEKSANDISTA ESPOOSEEN...9 4 VERTAISTUKI...10 4.1 VANHEMPIEN TUENTARVE...11 5 PERHEVALMENNUS...12 5.1 RYHMÄN TOIMINTAEDELLYTYKSIÄ...13 5.2 TUTKIMUKSIA PERHEVALMENNUKSESTA...14 5.3 PERHEVALMENNUS ESPOOSSA...16 5.4 PERHEVALMENNUSRYHMÄT PERHEKESKUSPROJEKTISSA...16 6 NEUVOLA...17 6.1 NEUVOLAN ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ...19 6.2 PERHEKESKEISYYS...19 7 PERHE...20 7.1 VANHEMMUUS...21 7.1.1 PARISUHDE...22 7.1.2 ODOTUS...22 7.2 ÄITIYS...23 7.3 ISYYS...25 7.4 LAPSIPERHE ESPOOSSA...26 8 TUTKIMUSMENETELMÄ JA AINEISTON KERUU...27

5 9 TUTKIMUKSEN TULOKSET...28 9.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT...28 9.1.1 ÄIDIT...29 9.1.2 ISÄT...29 9.2 RYHMIEN VIIHTYVYYS JA TAPAAMISET...30 9.3 RYHMIEN VUOROVAIKUTUS...31 9.4 ITSETUNTEMUS JA VANHEMMUUTEEN KASVU...38 9.5 RYHMIEN YHTEISHENKI...41 9.6 VANHEMPIEN MUITA TOIVEITA JA AJATUKSIA VALMENNUKSESTA...43 9.7 ANTOISINTA PERHEVALMENNUKSESSA...44 9.8 VANHEMPIEN ARVIOITA PERHEVALMENNUKSEN MERKITYKSESTÄ...44 10 POHDINTA...45 10.1 TULOSTEN POHDINTA, JOHTOPÄÄTÖKSET JA JATKOTUTKIMUSEHDOTUS...46 10.2 TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS...49 10.3 TUTKIMUKSEN EETTISYYS...51 11 OMA AMMATILLINEN KASVU...52 12 LÄHTEET...53 13 LIITTEET...58 LIITE 1 HAUKILAHDEN NEUVOLAN PERHEVALMENNUSOHJELMA...58 LIITE 2 SAATEKIRJE...60 LIITE 3 KYSELYKAAVAKE...61 LIITE 4 TUTKIMUSLUPA... VIRHE. KIRJANMERKKIÄ EI OLE MÄÄRITETTY.

6 1 JOHDANTO Monet tutkimukset ja lehtikirjoitukset kertovat huolestuttavia uutisia tämän päivän perheiden tilanteesta. Lapsiperheet ovat tiukoilla taloudellisesti ja sosiaalisesti. Taloudellisten resurssien heikkous rasittaa perheitä. Parempien työmahdollisuuksien perässä joudutaan muuttamaan pois kotiseudulta, jossa olisivat tutut sosiaaliset kontaktit ja esimerkiksi lastenhoitoapua saatavilla tarvittaessa. Arjen paineet aiheuttavat kireyttä vanhempien välille. Vaikeudet saattavat jopa kärjistyä perheen hajoamiseen. Avioerotilastot kertovat myös perheiden ongelmista. Neuvoloissa on huomattu lapsiperheiden tilanne ja sen parantamiseksi on kehitetty vanhemmuutta tukevia työmuotoja. Espoon kaupungissa on aloitettu Espoossa on lapsen hyvä kasvaa-ohjelma, joka linjaa alueen lapsipolitiikkaa. Sen arvoperusta on lapsilähtöinen ja lapsiperheiden palvelut rakennetaan sen mukaisiksi. Ohjelma painottaa lapsuuden ainutkertaisuutta elämänvaiheena. Kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi lapsi tarvitsee hoivaa, rakkautta, turvaa ja rajoja. Espoon kaupungin peruspalveluiden yhtenä tehtävänä on tukea vanhempia lasten kasvatuksessa. (Espoon kaupunki 2005.) Tutkimuksemme liittyy Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) ja Espoon kaupungin kumppanuushankkeeseen, joka muodostuu Diakin perhekeskusprojektista sekä Espoon Perhekeskusprojektista. Espoossa projekti on alkanut vuonna 2003 ja päättyy 2005. Sen tavoitteena on lasten hyvinvoinnin edistäminen ja vanhemmuuden tukeminen. Diak on mukana suunnittelemassa uutta perhevalmennusmallia, joka on suunnattu espoolaisille ensimmäistä lastaan odottaville perheille. Tutkimuksemme käsittelee vanhempien kokemuksia näiden perhevalmennusryhmien vertaistuesta. Espoossa on panostettu lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseen muidenkin hankkeiden kautta. Vuosina 2001-2004 on järjestetty kaksi vanhemmuuden tukemiseen keskittyvää projektia; Haasteena vanhemmuus ja Osallistuva vanhemmuus -projektit. Näille hankkeille sekä Perhekeskusprojektille on yhteistä, että niillä kaikilla pyritään vanhemmuuden

7 tukemiseen moniammatillisen työn, vertaistuen ja ennaltaehkäisevän työn keinoin. Ajatus perhekeskusten perustamiseen Espooseen saatiin Ruotsin Leksandista. (Espoon kaupunki 2005.) 2 TUTKIMUKSEN TARKOITUS Tämän tutkimuksen tarkoitus on kartoittaa Espoon Perhekeskusprojektin perhevalmennusryhmiin osallistuneiden tulevien vanhempien kokemuksia vertaistuesta valmennusryhmässä. Tutkimuksessamme pyrimme selvittämään, ovatko vanhemmat saaneet tukea ryhmän jäseniltä, ovatko he kokeneet antaneensa sitä ja minkä merkityksen vanhemmat ovat tuelle antaneet. Selvitämme myös, mitkä tekijät kokemuksiin ovat vaikuttaneet. Toivomus vertaistuen toteutumisen tutkimiseen perhevalmennusryhmissä tuli Perhekeskusprojektin työntekijöiden ja suunnittelijoiden taholta. Samaan aikaan käynnistyivät myös tutkimukset monimuotoisesta isyydestä ja moniammatillisuudesta. Vertaistukea perhevalmennusryhmissä on tutkittu aiemminkin, mutta Espoon Perhekeskusprojektin perhevalmennuksen vertaistuesta ei ole vielä tutkimuksia. 3 TUTKIMUKSEN TAUSTAA Ruotsissa perhekeskukset syntyivät laman jälkeisessä tilanteessa, jossa hyvinvointipalveluita karsittiin. Eri ammattiryhmien keskuudessa heräsi huoli perheiden pärjäämisestä. Heidän ajatuksenaan oli moniammatillisen yhteistyön kautta säilyttää perheille suunnatut palvelut mahdollisimman koskemattomina. Yhteistyön pohjalta perustettiin Ruotsiin ensimmäinen perhekeskus 1997. (Mulju 2002, 28.)

8 Perhekeskuksissa toimii useita sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. He kaikki tekevät koulutuksensa mukaista työtä. Moniammatillisessa yhteistyössä he pyrkivät kehittämään perhekeskuksen toimintaa ja muokkaamaan omaa työtään perhekeskusta hyödyttäväksi. Mukana toiminnassa on myös kolmannen sektorin perheiden hyvinvoinnista kiinnostuneita tahoja, esimerkiksi kirkko. Työtä tehdään perheiden parhaaksi, lasten psyykkisen ja fyysisen terveyden hyväksi sekä sosiaalisen osallisuuden vahvistamiseksi. (Mulju 2002, 28.) Perhekeskustoiminta on laajentunut Ruotsissa koskemaan yli 60 kuntaa. Toimintaa varten perustettuja keskuksia kutsutaan eri nimillä esimerkiksi familjecentrum tai familjens hus. Toiminta on kuntakohtaista, mutta yleismallina perhekeskuksissa on avoin päiväkoti, äitiysja lastenneuvola sekä sosiaalitoimen palvelut kaikki saman katon alla. (Paavola 2004, 8.) Vuonna 1999 perustettiin Ruotsissa perhekeskuksien yhdistys Föreningen för Familjecentraler. Sen jäsenyys voi olla perhekeskus- tai työntekijäkohtainen. Tavoitteena yhdistyksellä on luoda kansanterveystyön pohjalta moniammatillisia menetelmiä lasten terveyden edistämiseksi sekä kehittää työmuotoja, jotka lisäävät yksilöiden vaikutusmahdollisuuksia. Tukitoimet perustuvat yhteistyöhön vanhempien kanssa. (Paavola 2004, 8.) 3.1 Leksandin malli Thomas Johansson ja Ingegerd Jons käynnistivät Leksandissa perhekeskustoiminnan vuonna 1996. Työ perhekeskuksissa on kehittynyt synnytysvalmennuksesta laajaksi perheiden hyvinvointia tukevaksi eri alojen asiantuntijoiden yhteistyöksi. Työssä on edetty vahvalla luottamuksella siihen, että lisäämällä vanhemmuuden ja parisuhteen tukea sekä vanhempien vertaisryhmätoimintaa voidaan lasten hyvinvointia parhaiten edistää. Valmista mallia työn kehittämiselle ei ole ollut. Johansson ja Jons uskovat, että suhteellisen yksinkertaisen vanhempainkasvatuksen keinoin voidaan antaa työkaluja vanhemmuuteen ja että vanhemmat tarvitsevat toistensa tukea. (Paavola 2004, 8-9.)

9 Perhekeskuksen toimintamalli perustuu pitkäkestoiseen vanhempainkasvatukseen, joka antaa mahdollisuuden kaikkien vanhempien osallistumiseen sekä yksilöllisesti, että ryhmässä. Tavoitteena on luoda pysyvä sosiaalinen verkosto, johon lapset ja vanhemmat osallistuvat ja jota he kehittävät. Toiminnalla pyritään edistämään hyvinvointia, eikä sitä ole suunnattu erityisesti ongelmiin. Leksandin mallin työtavat ovat sovellettavissa myös muihin kuntiin. (Paavola 2004, 9.) 3.2 Leksandista Espooseen Diakonia-ammattikorkeakoulun Kauniaisten yksikön johtaja Timo Junkkaala innostui Ruotsin Leksandin mallista ja sai Espoon kaupungin mukaan hankkeeseen. Espoossa perhekeskusprojekti käynnistyi 2003 ja vuoden 2004 alussa sille saatiin Etelä-Suomen lääninhallitukselta valtion avustus. (Viinikka 2004, 28.) Kumppanuushankkeessa Diakin vastuualueeksi sovittiin koulutus, kehittäminen ja arviointi. Hankkeelle saatiin Rahaautomaattiyhdistyksen rahoitus vuosiksi 2003-2005. (Pietilä-Hella 2004, 24.) Kilossa perhekeskusprojekti on aloitettu 1.1.2002. Nyt mukana ovat myös Espoon keskus, Espoonlahti, Tapiola ja Matinkylä-Olari. Projektin tarkoituksena on luoda suomalaiseen yhteiskuntaan soveltuva uudenlainen, moniammatillinen neuvola- ja perhetyön malli. Perhekeskuksen tavoite on vastata paremmin perheiden tarpeisiin tukemalla vanhemmuutta ja lasten turvallista kasvua. Perheiden arjessa selviytymistä pyritään tukemaan luomalla perhe- ja sosiaalipalveluihin uusia toimintamalleja ja -kulttuureja. (Viinikka 2004, 28.) Toimintaa toteutetaan mm. perheryhmien, äiti-vauvaryhmien, isäryhmien, perheleirien, perhevalmennuksen ja vanhempainryhmätoiminnan kautta. Projekti on Diakoniaammattikorkeakoulun Helsingin ja Kauniaisten yksikön ja Espoon kaupungin yhteishanke. Diakonia-ammattikorkeakoulu osallistuu toiminnan arviointiin ja suunnitteluun sekä vastaa perhekeskustoiminnan mallintamisesta ja työntekijöiden lisäkoulutuksesta. Perhevalmennuksessa, päivähoidossa ja muissa lasten palveluissa on otettu käyttöön toimintamalleja, joissa edistetään vanhempien osallistumista ja vertaisryhmätoimintaa.

10 4 VERTAISTUKI Vertaistuki on vapaaehtoista ja vastavuoroista kokemusten vaihtoa. Vertaisryhmissä samassa elämäntilanteessa olevien tai samoja ongelmia kohdanneiden on tarkoitus tukea toisiaan. Vertaistuen keskeinen funktio on siinä kokemuksessa, että henkilö ei ole yksin tilanteessaan. Vertaisuuden kokemus antaa toivoa ja uskoa tilanteesta selviytymiseen. Mukana oleminen vertaisryhmässä antaa myös mahdollisuuden uudelleen suuntautumiseen ja tulevaisuuteen orientoitumiseen. (Pöyhtäri 2005.) Tutustuminen toisiin vanhempiin kasvattaa henkisiä voimavaroja ja uskoa omaan itseensä. Muiden tilanteiden näkeminen ja samanlaisuuksien havaitseminen auttaa vanhempia näkemään omat ongelmansa laajemmasta näkökulmasta. Ongelmia aletaan pitää kaikille vanhemmille yhteisinä ja ratkaistavissa olevina. (Rönkä & Kouvalainen 1997, 31.) Vallimies-Patomäen (1998, 32) mukaan naisten odotukset sosiaalisesta tuesta raskauden aikana eroavat paljon toisistaan. Toiveet liittyvät kuitenkin usein tiedon saamiseen, rohkaisuun ja konkreettisiin neuvoihin. Vertaistuki on yksi sosiaalisen tuen elementti. Vertaistuesta vanhempi saa itsearviointinsa tueksi ryhmän jäseniltä tietoa, joka auttaa häntä arvostamaan itseään vanhempana. Vanhempi voi ryhmässä esimerkiksi todeta sen, että muillakin perheillä on samoja ongelmia ja että vaikeudet eivät aina merkitse huonoa vanhemmuutta. (Viljamaa 2003, 47.) Järvisen (1998, 38) tutkimuksessa äitien kokemuksista lastenneuvolan vanhempainryhmistä selvisi, että äidit toimivat toisilleen arvokkaina tiedonlähteinä. He saivat toisiltaan tietoa, jolla oli käyttöä juuri sen hetkisessä tilanteessa. Tiedollinen tuki avarsi äitien ajatuksia. Uudet näkökulmat auttoivat käytännön tilanteissa ja elämän jäsentämisessä. Äitien mielestä vertaisryhmän jäseniltä oli helpompaa ottaa vastaan neuvoja kuin muulta sosiaaliselta verkostolta. Äidit kokivat ryhmätapaamiset mielekkääksi vaihteluksi ja arjen rytmittäjäksi. He kokivat, että ryhmä oli heidän oma juttunsa, jossa äiti ja lapsi olivat

11 pääosassa. Positiivisena nähtiin myös se, että he saivat itse olla vaikuttamassa ryhmän toimintaan. Äidit pitivät lastenneuvolaa luontevana paikkana pitää ryhmätapaamisia. (Järvinen 1998, 38) Kotona olevat äidit kokivat vertaistuen tärkeämmäksi kuin työssäkäyvät. Muualta kuin neuvolasta saatu sosiaalinen tuki korreloi positiiviseen kokemukseen neuvolapalveluista. Vanhemmat, jotka saivat tukea muualtakin kuin neuvolan taholta, olivat yleisesti tyytyväisiä neuvolan toimintaan ja kokivat sen omakohtaisen merkityksen ja henkilökohtaisen tuen suureksi. (Viljamaa 2003, 101-102.) Vähemmän tukea muualta saaneilla tilanne oli päinvastainen. Naiset, jotka kokivat puolisoltaan saamansa tuen riittämättömäksi, eivät olleet tyytyväisiä myöskään vertaistuen ja perhekeskeisen työotteen riittävyyteen. Sosiaalista tukea saaneet miehet toivoivat muita miehiä enemmän neuvolan auttavan heitä vanhemmuuden rakentumisessa. (Viljamaa 2003, 101-102.) 4.1 Vanhempien tuentarve Häggman-Laitilan ym. (2000, 28-29) Varhaista tukea lapsiperheille-teoksesta käy ilmi, että perheet tarvitsevat tukea vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen ja hoitoon, sosiaalisen verkoston ylläpitämiseen, parisuhteeseen ja perheenjäsenten terveyteen liittyviin asioihin. Näistä eniten apua vanhemmat toivoivat vanhemmuuden tukemisen. Tulokset kertovat vanhempien uupumuksesta, epävarmuudesta ja riittämättömyyden tunteista. Ajan jakaminen työn ja perheen välillä sekä vastuun jakaminen herättivät erimielisyyksiä vanhempien kesken. Lasten kasvatuksessa ja hoidossa vanhempien yleisin huolenaihe on lapsen luonne ja käyttäytyminen. Pienten lasten vanhempien huolena ovat

12 usein lapsen unirytmi ja ruokailu. Rajojen asettaminen lapsille ja oikeanlaisten virikkeiden tarjoaminen askarruttavat myös monia vanhempia. (Häggman-Laitila ym. 2000, 28 29.) Vanhemman ja lapsen suhteen tukeminen on keskeistä lapsen terveen kehityksen edistämisessä. Lapsen ja hänen vuorovaikutusympäristönsä arvioiminen voi olla hankalaa. Perheen toimintaa tarkkailemalla voidaan arvioida tuen tarvetta. On olemassa tiettyjä piirteitä, joita voidaan tulkita jonkinasteiseksi häiriöksi lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksessa. Näitä ovat fyysiseen rankaisemiseen ja hylkäämiseen perustuvat kasvatustavat, lämmön puuttuminen vanhemmuudesta, vanhempien keskinäiset ristiriidat ja epäedulliset psykososiaaliset olot. Biologisiksi riskitekijöiksi voivat muodostua mm. lapsen ja vanhemmat temperamentit. (Poikkeus, Laakso, Aro, Eklund, Katajamäki & Lajunen 2002, 161.) Tarkan ym. (2001) mukaan sosiaalinen verkosto lisää vanhempien itseluottamusta vanhempana ja herkistää heitä lapsen tarpeille. Pekki ja Tamminen (2002, 62) ovat tutkimuksessaan kartoittaneet aikuisten näkemyksiä lapsen perustarpeista ja oikeuksista. Tärkeimpinä asioina olivat lasten turvallisuuteen ja suojelemiseen liittyvät näkökohdat. Terveydenhuollon ammattilaisten ohjaus ja tuki on merkittävää äitiyteen kasvussa. Konkreettista neuvontaa toivottiin esimerkiksi imetyksestä, lapsen ruokailusta sekä unirytmeistä. Tietoja ja keskustelua lapsen kasvusta ja kehityksestä toivottiin enemmän. Tässäkin tutkimuksessa vanhempien toive kasvatus -ja parisuhdeasioiden käsittelystä nousi myös esille. Äidit kritisoivat liiallista keskittymistä kasvun seurantaan. He sen sijaan odottivat enemmän psykososiaalista tukea. (Tarkka ym. 2001.) 5 PERHEVALMENNUS Vanhemmuuteen valmistautumisen ja synnytyksen onnistumisen tukeminen on neuvolan perhe- ja synnytysvalmennuksen päämäärä. Valmennusryhmät ovat tärkeä osa äitiyshuoltoa. Osallistumista perhevalmennusryhmiin tulisi tarjota vanhempien tarpeista lähtien, huomioiden myös esimerkiksi monikkoperheet. Nykyajan vanhemmat tietävät

13 paljon lapsen saamisesta jo ennen esikoisensa syntymää. Perhevalmennukselta toivotaan toisten vanhempien sekä ammattilaisten tukea ja enemmän isien huomioimista ja tukemista. (Stakesin perhesuunnittelun ja äitiyshuollon asiantuntijaryhmä 1999, 79.) Myös Mäkelän ja Siewertin (2001) tutkimuksen sekä Stakesin asiantuntijaryhmän (1999) mukaan vanhemmat toivovat perhevalmennustapaamisilta aikaa keskusteluun. Parhaiten perhevalmennus toteutuu pienryhmissä, joissa ryhmän koko on neljästä kuuteen paria. Tällöin edellytykset keskustelulle ovat parhaimmat. Koottaessa ryhmää on hyvä ottaa huomioon kyseisen ryhmän tietotaso. Näin voidaan tarjota heikoimman tietotason omaaville perheille heidän tarvitsemaansa tukea ja autetaan heitä myönteisempään synnytyskokemukseen ja vältetään enemmän tietävien vanhempien turhautuminen. (Stakesin perhesuunnittelun ja äitiyshuollon asiantuntijaryhmä 1999, 80.) 5.1 Ryhmän toimintaedellytyksiä Ryhmän toimintaedellytyksiä ovat sen ulkoiset rakenteet. Näitä ovat fyysinen ympäristö, ryhmän kokoontumistiheys, tapaamisaika, ryhmän henkilömäärä ja siihen liittymisen tapa. Ihmissuhderyhmissä ryhmän intensiivisyys eli riittävä kesto ja kokoontumistiheys nousevat tärkeiksi tekijöiksi. (Niemistö 1999, 51-54). Ryhmän koko vaikuttaa sen luonteeseen. Yleensä pienryhmäksi katsotaan 5-12 henkilön ryhmä. (Niemistö 1999, 58-59.) On kuitenkin tärkeämpää määritellä ryhmä sen tarkoituksen kuin henkilömäärän mukaisesti. Ryhmän jäsenmäärä vaikuttaa kahteen vastakkaiseen ryhmäilmiöön, ryhmän kiinteytymiseen ja toisaalta sen hajoamiseen. Kiinteytyminen näkyy jäsenten ryhmää kohtaan tuntemana samanmielisyytenä ja vetovoimana. Ryhmän kiinteys ymmärretään usein myönteisesti. Se kertoo yhteishengestä ja ryhmäytymisestä. Kiinteytymisessä on myös kielteinen puoli, ryhmäpaine. Sillä tarkoitetaan jonkin asteista vaatimusta ryhmän normien mukaiseen käyttäytymiseen. (Niemistö 1999, 58-59.)

14 Toisena ryhmän ominaisuutena nähdään hajoaminen, jota tapahtuu ryhmän jäsenten pyrkiessä muodostamaan pienempiä alaryhmiä. Alaryhmät voivat edustaa vastakkaisia näkemyksiä, jolloin tilanne on altis ristiriidoille. Tämä on yleisempää jos ryhmäkoko on suuri. Tutkimuksissa on todettu, että ryhmän jäsenten vuorovaikutus vähenee, jos ryhmässä on enemmän kuin yhdeksän henkilöä. Ryhmäkoon kasvaessa jäsenten passiivisuus lisääntyy ja henkilökohtaiset kontaktit vähenevät. (Niemistö 1999, 58-59.) Suurissa ryhmissä koetaan usein turhautumista, koska yksimielisyyteen on vaikea päästä. Ryhmän tuottavuutta haittaavat sen koosta johtuvat vaikeudet. Vaikka tällaisessa ryhmässä olisi pienryhmään verrattuna enemmän aineellisia ja henkisiä voimavaroja, niin ryhmän tuottavuutta vähentävät henkilöiden impulssit ja ryhmän taipumus vastakkaisuuksiin. Pienryhmässä yksilöt pääsevät helpommin esiin ja sen toiminta voi muodostua yhdenmukaiseksi ja yhteistyökykyiseksi. Pienryhmän etuja ovat sen aktiivisuus ja jäsenten tasainen osallistuminen. Pienessä ryhmässä mahdollistuvat jäsenten persoonallinen vuorovaikutus ja yksilöllisten tarpeiden esiintuominen ja huomioiminen. (Niemistö 1999, 58-59.) Tutkimuksen mukaan yksilön ominaisuuksista ryhmätilanteessa vaikuttavat sukupuoli, älykkyys, sopeutuvuus, ihmiskeskeisyys. Dynamiikkaan vaikuttavat myös yksilön erityistaidot, motivaatio, kyvykkyys sekä itsevarmuus ja dominoivuus, jotka ovat usein johtajan ominaisuuksia. Naiset ovat tutkimusten mukaan ryhmätilanteissa miehiä aktiivisempia. Naiset käyttävät enemmän elekieltä sanomansa tueksi. He mukautuvat enemmistön mielipiteeseen helpommin kuin miehet. Miehet esiintyvät ryhmässä naisia varmemmin ja kilpailevammin. Ryhmän jäsenen älykkyys tekee hänestä suositumman ja vähemmän mukautuvan. (Niemistö 1999, 58-59.) Perhevalmennus tapahtuu ryhmissä, joten edellä esitetyt seikat määrittävät myös sen toimintaa. 5.2 Tutkimuksia perhevalmennuksesta Stakesin toimesta on tutkittu perhevalmennuksen nykytilaa ja kehittämistarpeita. Perheet toivovat tutkimuksen mukaan ajan tasalla olevaa tietoa eri ammattiryhmiltä. Tietoa tarvitaan raskauden kulusta ja tunne-elämän muutoksista sekä sosiaalisen tuen

15 merkityksestä raskauteen ja synnytykseen. Synnytyspeloista, poikkeavista synnytyksistä sekä kivunlievityksestä kaivataan myös informaatiota. Näiden lisäksi lapsivuodeaika, imetys ja lapsen hoito sekä isän rooli raskauden aikana, synnytyksessä ja lapsen hoidossa nousivat esiin vanhempien toiveissa perhevalmennukselta. (Viisainen 1999, 79-80.) Helsingin terveysviraston äitiysneuvonnan asiantuntijaryhmä on 1.1.1998 julkaissut suosituksensa perhevalmennuksen sisällöstä ja toteutuksesta. Suosituksessa annetaan ohjeet tukimateriaalista, valmennuksen suunnittelusta, siihen käytettävistä tiloista, kokoontumiskertojen määrästä ja yhteistyöstä ammattiryhmien välillä. (Mäkelä & Siewert 2001, 33.) Mäkelä ja Siewert (2001, 35-46) ovat tutkineet Helsingin alueella pidettyjen perhevalmennusten asiakastyytyväisyyttä. Tutkimusprojektin aikana seurattiin yhdeksää eri perhevalmennusryhmää. Ryhmäkoot vaihtelivat 2-24 henkilöön. Suurin osa osallistujista oli ensisynnyttäjiä. Osalla havainnoiduista terveysasemista seurattiin tarkoin äitiyshuollon asiantuntijaryhmän suosituksia perhevalmennuksesta. Toiset etenivät eri järjestyksessä, kuitenkin perusasiat läpikäyden. Kokoontumiset olivat pääsääntöisesti luentomaisia ja suurin osa ajasta kuunneltiin terveydenhoitajan puhetta. Vierailevia asiantuntijoita olivat mm. kätilö, hammaslääkäri, fysioterapeutti ja psykologi. Osallistujat eivät alkaneet aktiiviseen keskusteluun. Erillinen isäryhmä oli vain yhdellä terveysasemalla, muillakin sellainen oli ollut, mutta toiminta oli loppunut osallistujien puutteessa. Isäryhmäkokeiluja oltiin käynnistämässä kahdella terveysasemalla. Tutkimukseen osallistujat, perinteisen mallin perhevalmennuksen käyneet vanhemmat antoivat valmennuksesta pääosin myönteistä palautetta. Vanhemmat kokivat saaneensa eniten eväitä lapsen hoitoon ja synnytykseen. He kokivat hyötyvänsä valmennuksesta myös raskauden kannalta ja kasvussaan vanhemmuuteen. Vanhemmat pitivät siitä, että saivat mahdollisuuden kuunnella vauvaperheen kokemuksia jo lapsensa saaneelta perheeltä. Tärkeänä pidettiin myös sitä, että puoliso saa tietoa. Kritiikki kohdistui mm liian suuriin ryhmäkokoihin, opetuksen teoreettisuuteen ja passiivisuuteen. Jotkin vanhemmat toivoivat lisää keskustelua ja pitivät antoisana muiden vanhempien tapaamista. Jotkut vastaajista olisivat halunneet enemmän tietoon keskittyvää valmennusta. (Mäkelä & Siewert 2001, 37-39.)

16 Mikkasen (2003, 51) tutkimuksessa, joka koski terveydenhoitajien näkemyksiä perhevalmennuksesta, kävi ilmi, että suurin osa tutkituista arvioi perheiden tarvitsevan perhevalmennusta ja piti sitä erittäin tai melko tarpeellisena. He kokivat perheiden tarvitsevan oikeaa tietoa ja taitoa koskien lastenhoitoa ja kasvatusta. 5.3 Perhevalmennus Espoossa Espoon alueella tarjotaan kaikille vanhemmille perhevalmennusta neuvolan toimesta. Tulevilla vanhemmilla on mahdollisuus tutustua etukäteen synnytyssairaalaan ja osallistua neuvoloiden perhevalmennusryhmiin. Valmennuksessa tarjotaan perheille mahdollisuus vanhemmuuden pohdiskeluun ja valmennetaan koko perhettä vauvan syntymään. Tulevia vanhempia autetaan ymmärtämään raskausajan fyysisiä ja psyykkisiä muutoksia ja heille annetaan ohjausta synnytykseen. (Espoon kaupunki 2005.) Perhettä tuetaan myös vastuulliseen vanhemmuuteen korostaen parisuhteen merkitystä lapsen kasvulle ja kehitykselle. Perhevalmennuksessa pyritään vastaamaan tiedollisesti tämän ajan haasteisiin. Tutkimuksemme kohteena oleva uudenmallinen perhevalmennus eroaa kaikille tarjottavasta valmennuksesta eniten moniammatillisuuden, vertaistuen ja isien erityisen huomioimisen osaltaan. (Espoon kaupunki 2005.) 5.4 Perhevalmennusryhmät perhekeskusprojektissa Perhekeskuksen pilottityöntekijät saivat suunnitelman laajennetusta perhevalmennusmallista valmiiksi syksyllä 2003 (Viinikka 2004, 30). Valmennuksessa painotetaan tiedon ja vanhemmuuden tukemisen lisäksi toimivan parisuhteen merkitystä sekä vertaistukea (Paavola 2004, 4). Tämä uudentyyppinen perhevalmennus alkoi maalishuhtikuussa 2004 viidellä pilottialueella. Alueiksi valittiin Suvela (Espoon keskus), Latokaski-Nöykkiö (Espoonlahti), Kilo (Leppävaara), Haukilahti (Tapiola) ja Matinkylä- Olari.

17 Valmennus sisältää kuusi tapaamista ennen lapsen syntymää (E-kerrat) ja kuusi lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana (J-kerrat). (Pietilä-Hella 2004, 26.) Tapaamiset kestivät kerrallaan 1½-2 tuntia (Viinikka 2002, 17). Osalla valmennuskerroista äidit ja isät jakaantuvat omiin ryhmiin keskustelemaan. Erityisesti tuleviin isiin ja isyyden vahvistamiseen on kohdistettu huomiota. Ohjaaja määräytyy kunkin kokoontumiskerran aiheen mukaisesti. Pilottitiimien työntekijöille järjestettiin tehtävään valmentavaa koulutusta. Lisäksi Diak on pitänyt pilottiryhmien vetäjille kolme konsultaatiokertaa moniammatillisesta työskentelystä. (Viinikka 2004, 30.) Perhevalmennuksen oli tarkoitus toteutua laadullisesti ja määrällisesti valmennusrungon mukaisesti. Liitteenä on Haukilahden uuden perhevalmennuksen toteutunut ohjelma (LIITE 1). Espoon uudenlainen valmennus tarjoaa perheille mahdollisuuden tutustua samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin, vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia heidän kanssaan sekä saada tietoa. Tietoa annetaan pienen vauvan hoitamisesta, synnytykseen valmistautumisesta ja itse synnytyksestä sekä asuinalueen lapsiperheiden palveluista. (Espoon kaupunki 2005.) Valmennuksessa keskustellaan parisuhteen hoitamisesta uudessa elämäntilanteessa, vanhemmuuteen kasvamisesta, vauvaperheen arkipäivän sujumisesta ja perheen kasvamiseen liittyvistä asioista yleensä. Aiheita voivat olla muutkin vanhempien esille nostamat aiheeseen liittyvät asiat. Perhevalmennuskokoontumisten kautta pyritään luomaan äideille ja isille mahdollisuus ystävyys-, yhteistyö- ja avunantoverkostojen luomiseen omalla asuinalueellaan. (Espoon kaupunki 2005.) 6 NEUVOLA Suomessa neuvolan palvelut ovat maksuttomia. Näin ollen ne ovat kaikkien perheiden ulottuvilla. Palveluiden käyttö on vakiintunutta ja runsasta. Suomessa vain kaksi tuhannesta raskaana olevasta naisesta ei ole ollut neuvolan seurannassa ennen synnytystä. Raskauden aikana äidit käyvät noin 16 kertaa neuvolassa ja isät osallistuvat käynteihin enenevässä määrin. Äitiysneuvolan tavoite on perinteisesti ollut täysiaikaisen ja

18 terveen lapsen syntymä. Parinkymmenen viime vuoden ajan tavoitteet ovat laajemmat. Raskausaikana perheille tarjotaan valmennusta synnytystä varten ja tukea vanhemmuuteen kasvamisessa. Sosiaalisen ja henkisen tuen tarve perheissä on tullut ilmeiseksi neuvolakäynneillä. (Lehto ym. 2001, 57.) Suomalaiset lapset käyvät neuvolassa ensimmäisen vuoden aikana noin 12 kertaa. Neuvolassa seurataan lapsen kasvua ja kehitystä, tuetaan imetystä sekä annetaan lapselle tarpeelliset rokotukset. (Lehto ym. 2001, 57). Neuvolan palveluita kohdennetaan perheiden tarpeiden mukaan. Toiset perheet tarvitsevat vain neuvolan peruspalveluita, kun taas toiset tarvitsevat hyvinkin intensiivistä tukea. Neuvolan tulee olla mukana terveyseroja kaventavassa ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta edistävässä työssä. (Neuvolatoiminnan asiantuntijatyöryhmä 2003, 11.) Neuvolatoiminnan asiantuntijatyöryhmän (2003, 11) suosituksen mukaan neuvolan tehtäviin kuuluu lapsiperheitä koskevien ongelmien ennaltaehkäisy ja jo olemassa oleviin ongelmiin vaikuttaminen. Yhteisöllisyyden, lapsiperheiden yhteenkuuluvuuden, perheiden keskeisen yhteistyön ja yleensä vertaistuen edistäminen ovat niin ikään neuvolan työkenttää. Neuvolan tulisi myös huolehtia siitä, että vanhemmilla on mahdollisuus osallistua vertaistukiryhmiin ennen ja jälkeen lapsen syntymän. Neuvolan asiakkaiden vuorovaikutusta voidaan edistää myös ryhmäneuvolatapaamisilla. Vanhemmat voivat keskustella keskenään lapsen kehityksestä ja pyytää terveydenhoitajalta neuvoja. Ryhmäneuvolasta on saatu vanhemmilta myönteistä palautetta. Ryhmiä on järjestetty jatkoksi perhevalmennusryhmille ja vanhemmat ovat itse jatkaneet tapaamisia. (Rantamaa 1990, 78.) Viljamaan (2003, 95-98) tutkimuksen mukaan mitä enemmän vertaistukea ja pienryhmiä naisen palveluhistoria on sisältänyt, sitä suuremmaksi he ovat kokeneet neuvolapalveluiden merkityksen ja saadun henkilökohtaisen tuen. Miesten kokemus omakohtaisen merkityksen kohdalla oli sama. Vähemmän koulutetut vanhemmat toivoivat neuvolapalveluilta vanhemmuuden pohtimista ja sosiaalista tukea. Korkeammin koulutetut naiset toivoivat enemmän oman lapsisuhteen pohtimista ja vertaistukea. He olivat haluttomampia käymään läpi puolisosuhdettaan perhevalmennuksessa. Avoliitossa elävät naiset ja yksinhuoltajat olivat neuvolapalveluihin tyytyväisempiä kuin avioliitossa elävät.

19 6.1 Neuvolan ennaltaehkäisevä työ Ennaltaehkäisevästä työstä puhutaan silloin, kun perheen tukeminen aloitetaan ennen lapsen syntymää tai kun lapsi on alle kolmevuotias. Työskentely aloitetaan ajoissa ja lapsen kannalta keskeisessä vaiheessa. Tarkoitus on antaa perheille valmiuksia tulevien ongelmatilanteiden ratkaisuun ja mahdollisuus saada apua heti kun he sitä kokevat tarvitsevansa. Varhaisen tuen antaminen merkitsee myös perheiden tukiverkostojen vahvistamista. (Häggman-Laitila, Ruskomaa, Euramaa 2000, 21.) Neuvoloiden ennaltaehkäisevää työtä on vaikeuttanut asiakkaiden ongelmien kasvu ja resurssipula. Kritiikki on kohdistunut neuvolatyön painottumiseen liiaksi mittauksiin, punnituksiin ja rokotuksiin. Jotkut asiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että neuvoloiden työn luonnetta pitäisi muuttaa enemmän perheterapeuttiseen suuntaan. Neuvolatyöntekijät ovat myös muutoksen kannalla, mutta resurssipula ja kiire ovat olleet esteenä uusien työmuotojen kehittämiselle. Lapsiperheprojektin yhteydessä haastateltujen terveydenhoitajien mielestä intensiivinen perhetyö sopisi perinteisen neuvolatyön ohella heidän tehtäväkenttäänsä. Vertaisryhmätoiminta neuvoloissa koettiin työntekijöiden taholta myös tärkeäksi ongelmien ennaltaehkäisyn kannalta. (Kaakinen & Hietikko 2001, 65-66.) 6.2 Perhekeskeisyys Perhekeskeisyydellä tarkoitetaan sitä, että jokainen perhe on omanlaisensa ja työ rakentuu perheen arvojen ja voimavarojen pohjalta. Ei ole olemassa tiettyä mallia, jota voitaisiin soveltaa kaikkiin perheisiin. Yleensä toimivin työmuoto on perheen omia selviytymiskeinoja ja yhteenkuuluvuutta tukeva. Perhe on oman tilanteensa ja arkipäivänsä asiantuntija. Oletus perhetyössä on, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, esimerkiksi jos joidenkin perheenjäsenten välisessä suhteessa tapahtuu muutos, se vaikuttaa toisiin perheenjäseniin. Ulkopuoliset asiat heijastuvat koko perheeseen. (Häggman-Laitila ym. 2000, 51-52.)

20 Perhekeskeisyys ja perheiden asiantuntijuus ovat merkityksellisiä myös perhekeskusten toiminnassa. (Kalliomaa 2004, 34.) Mikkasen (2000, 47) kyselytutkimuksessa terveydenhoitajille perhekeskeisyyttä perhevalmennusryhmissä toteutettiin lähinnä perheen kuulumisia ja tilannetta kyselemällä ja kannustamalla perhettä neuvolapalvelujen käyttöön. Perhekeskeisyydeksi koettiin myös useiden kotikäyntien teko. Osalle vastaajista perhekeskeisyyden toteutumiselle oli keskeistä lisäksi perheen tunteminen, heidän tarpeidensa, tilanteen ja toiveiden huomioiminen. Pelkosen (1994, 30) mukaan lähtökohtana lapsiperheiden varhaiselle tuelle pidetään perheen voimavaroja ja asiantuntijuutta sekä ennaltaehkäisevän työn merkitystä. Lapsiperheiden omien voimavarojen tukemisen on useissa tutkimuksessa todettu olevan tärkeää. Vatajan (1998, 13) mukaan voimavaroja painottavalle perhetyölle on ominaista tulevaisuusorientaatio ja tavoitteellisuus. On tärkeää että perhe itse uskoo mahdollisuuksiinsa parantaa tilannettaan. (Välimäki 2001, 117-119.) Työntekijän ja perheen välinen yhteistyö vaatii perheen asiantuntemuksen arvostamista. Perhe itse määrittää heille merkitykselliset asiat. Kun kohderyhmä on pienten lasten perheet, on yleensä mahdollista tukea ja auttaa perhettä ajoissa, ennen ongelmien syntymistä tai pitkittymistä Ennaltaehkäisevälle työlle tyypillistä on, että huoli lapsesta on vielä vähäinen ja perheellä on motivaatiota ratkaista tilanne. (Heino, Berg & Hurtig 2000, 190.) 7 PERHE Perheympäristö ja perhe-elämä tarjoavat palkitsevaa ja rakastavaa vastavuoroisuutta. Ne ovat keskeisiä lapsen kasvamiselle ehjäksi aikuiseksi sosiaalis- moraalisella sekä persoonallisella tasolla. (Gerris 1994, 144.) Taskinen (1994, 3-5) määrittelee perheen sosiaaliseksi ja psykologiseksi yksiköksi. Perinteisesti perheellä on tarkoitettu ryhmää, jonka jäsenet liittyvät toisiinsa avo- tai avioliiton kautta tai biologisin perustein. Nykyisin perusteita saattavat olla myös adoptio tai keinohedelmöitys.

21 Sosiaaliset, tunteenomaiset ja juridiset siteet perheenjäsenten välillä erottavat heidät muista sosiaalisista ryhmistä. Ulkoisista muutoksista huolimatta tunne perheeseen kuulumisesta säilyy sen jäsenten kesken. Perhemuotoja ovat ydinperhe, suurperhe ja uusperhe. Länsimaissa ydinperheet, joihin kuuluu yksi tai kaksi huoltajaa lapsineen ovat yleisimpiä. Suurperheeseen kuuluu joko enemmän kuin kaksi sukupolvea tai kaukaisempiakin sukulaisia. Uusperheet ovat uudelleen avioituneita tai avoliitossa asuvia henkilöitä lapsineen. (Taskinen 1994, 3-5.) Lapsiperheeksi katsotaan avo- tai avioliitossa elävät yhteisessä taloudessa elävät puolisot ja heidän kanssaan asuvat alle 18-vuotiaat lapset. Tämän lisäksi lapsiperheen muodostaa toinen vanhemmista lapsineen. Lapsena pidetään myös ottolasta sekä toisen puolison lasta mutta ei kasvattilasta. Lapsiperheet jaetaan neljään tyyppiin, aviopari tai avopari ja lapsi / lapset, äiti tai isä ja lapsi / lapset. (Sulku & Välimäki 1996, 6.) Euramaa-Granin (1998, julkaisematon moniste) mukaan Mannerheimin lastensuojeluliiton Lapsiperhe-projektin yhteydessä haastateltujen terveydenhoitajien mukaan asiakasperheet kärsivät uupumuksesta, väsymyksestä ja jaksamattomuuden tunteesta. Perheiden ongelmat liittyivät vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen sekä puutteisiin sosiaalisessa verkostossa. Arkipäivän käytännön asioista selviytyminen aiheutti myös ongelmia, etenkin äidit kärsivät väsymyksestä. Äidit tunsivat itsensä yksinäisiksi, perhe eristäytyi muusta yhteisöstä ja sukulaiset saattoivat asua kaukana. 7.1 Vanhemmuus Nykyään vanhemmuus nähdään lapsen edun kautta tai vanhemmuutta voidaan hahmottaa ihmisen henkilökohtaisena, vapaana valintana ja hänen yksilöllisyytensä ilmentymänä. Vanhemman tehtävä on rakastaa lastaan, pitää tästä huolta ja tarjota turvallisen elämän perusta. (Hirsjärvi, Laurinen & tutkijaryhmä 1998, 17-21.) Vanhemmuuden roolikarttaa käytetään sosiaali- ja terveydenhuollossa työvälineenä esimerkiksi perhevalmennuksessa. Sen avulla vanhemmuutta käsitellään eri roolien kautta; huoltajan, rakkauden antajan, opettajan, ihmissuhdeosaajan ja rajojen asettajan. Lapsi tarvitsee vanhempia kaikissa näissä rooleissa. (Helminen & Iso-Heiniemi 1999,15.)

22 Vanhemmat ovat entistä tietoisempia kasvatustehtävästään, mutta sitä vaikeuttavat yhä moninaisemmat asiat. Tietoa kasvatuksesta on saatavilla paljon, mutta se on usein ristiriitaista. Keskustelua on käyty eri tahojen vaikutuksista lapsen kehitykseen. Mikä on vanhempien osuus kasvatuksesta, kun lapseen vaikuttavat myös mm. päiväkoti, media ja muu yhteisö? (Rönkä & Kinnunen 2002, 4-5.) Vanhemmat ovat menettäneet auktoriteettiasemansa tiedon, viisauden ja elämäntaidon jakajina. Muutokset vanhemmuudessa ovat johtaneet lasten ja vanhempien roolien hämärtymiseen. Suhde on muuttunut tasavertaisemmaksi. (Hirsjärvi ym. 1998, 31.) 7.1.1 Parisuhde Väestöliiton tutkimuksen mukaan puolisot etsivät parisuhteesta etenkin tunteiden jakamista. Monet vastaajista näkivät myös, että hyvä parisuhde turvaa lapsen terveen kasvun. Etenkin naiset kokivat riitojen lisääntyneen lasten syntymän jälkeen. (Paajanen 2003, 32-35.) Mannerheimin lastensuojeluliiton tutkimuksen mukaan lasta odottavia pareja askarruttaa lapsen parisuhteeseen tuoma muutos. He miettivät ajankäytön ja sukupuolielämän muuttumista sekä uudenlaisia roolejaan, äitinä ja isänä. Parisuhteen säilyminen hyvänä vaatii puolisoilta työskentelyä ja kommunikointia. (Häggman-Laitila & ym 2000, 55.) 7.1.2 Odotus Raskaus on psykoanalyyttisen teorian mukaan yksi naisen elämän keskeinen käännekohta, niin sanottu kehityskriisi. Raskauden kulku vaikuttaa sekä hänen persoonallisuutensa kehitykseen, että hänen suhtautumiseensa tulevaan lapseen. Positiivisen synnytyskokemuksen tulkitaan merkitsevän onnistunutta kehitystehtävien ratkaisemista. (Nieminen & Nummenmaa 1985, 72.) Naisen tullessa raskaaksi hänessä käynnistyy kehitystapahtumia, jotka muuttavat hänen suhdettaan omaan itseensä, puolisoonsa, äitiinsä ja muokkaavat suhdetta tulevaan lapseen. Tulevan äidin on rakennettava minäkuvaansa elementit, jotka liittyvät äitiyteen.

23 Lapsen tulo perheeseen merkitsee kehitystapahtumaa myös parisuhteessa. Vanhempien välisen suhteen tulee väljentyä niin, että syntyvä lapsi saa elintilaa. Odottavan äidin suhde omaan äitiinsä muuttuu. Hänen on läpikäytävä prosessi, jossa hän siirtyy tyttären roolista äidin rooliin. (Nieminen & Nummenmaa 1985, 29.) Raskauteen liittyy useimman naisen kokemuksissa huolta ja pelkoa. Alkuraskaudessa nainen saattaa huolehtia raskauden jatkumisesta. Raskauden edetessä kasvaa huoli sikiön hyvinvoinnista. Loppuvaiheessa useita naisia alkaa huolettaa synnytys: Selviääkö vauva, ovatko kivut kestettävissä? Pelkoa tunnetaan asioista, joiden tiedetään kuuluvan synnytykseen ja myös niistä, joita ei osata odottaa. (Sevon & Huttunen 2002, 90.) Penin (1994, 74-75) mukaan moni raskaana oleva nainen ei spontaanisti kerro synnytyspeloistaan, siksi neuvolan henkilökunnan tulisi tehdä aloite asian käsittelylle. Synnytyksestä saadaan tietoa monista eri lähteistä. Tämä tulisi huomioida perhevalmennuksessa ja siellä olisi tarjottava ajankohtaista ja paikkansapitävää tietoa. 7.2 Äitiys Äiti on yleensä lapsen ensisijainen suojan ja turvan antaja (Seppälä 2000, 16). Äitiydestä on hankala löytää kattavaa määritelmää. Se merkitsee jokaiselle hieman eri asiaa. Määrittelemisen vaikeus ilmeni useista tutkimuksista. Äitiys on koko elämän kestävä työ (Roos & Rotkirch 1997, 8). Se vaihtelee kulttuureittain ja ajan mukana, sen merkitys ei siis ole pysyvä eikä itsestään selvä. Äitiys on yhä suuressa määrin normi, vaikka nykyään on hyväksyttävää olla nainen monella tavalla. Äitiyden identiteetit ovat kuitenkin rajoitetumpia, niitä ohjaavat kulttuuri ja sosiaalisesti hyväksytyt ideologiat. (Hirsjärvi ym. 1998, 18-20.) Äidin hoivaa kuvataan psykoanalyyttisin teorioin, kiintymyssuhdeteorian ja evoluutiopsykologiaan pohjaavista näkökulmista. Ensin mainitussa teoriassa korostetaan äidin ja lapsen tiiviin yhdessäolon välttämättömyyttä vauvan ja lapsen tasapainoiselle kehitykselle. Isän tehtävänä on sen mukaan sosiaalisen ja taloudellisen turvan antaminen. (Säävälä, Keinänen & Vainio 2001, 4-5.)

24 Sosiaali- ja terveysalalla lasten ja vanhempien parissa työskenteleviä koulutetaan varhaisen vuorovaikutuksen tarkkailuun ja tukemiseen. Koulutus pohjautuu mm. Bowlbyn 1950-luvulla kehittämän kiintymyssuhdeteoriaan. Malli perustuu äidin ja vauvan väliselle vuorovaikutukselle ja jättää isän sivurooliin. Kiintymyssuhdeteoriaan pohjautuva ajattelu saattaa syyllistää äitiä, kun tämä ei kykene täyttämään Bowlbyn esittämiä vaatimuksia. Säävälän, Keinäsen ja Vainion (2001, 5) mukaan nämä näkökulmat korostavat tarpeettomasti vanhempien sukupuolieroja. Isät ja äidit luovat erilaiset suhteet vauvaan. Neuvolatyössä on huomioitava, että hyvän äitiyden kriteerit ovat usein erilaiset kuin hyvän isyyden. Äidiksi tulemiseen liittyy voimakkaita sosiaalisia ja kulttuurisia merkityksiä ja arvostuksia. Ne vaikuttavat naisen elämään jo raskausaikana. Tutkimustiedon mukaan äidit kantavat valtaosan lapseen liittyvästä vastuusta erityisesti vauvaikäisten hoidossa. Odotusaikaan liittyy vauvan hyvinvointiin tähtäävä, suureksi osaksi lääketieteellinen kontrolli neuvolassa. (Sevon & Huttunen 2002, 72.) Tarkka, Lehti, Kaunonen, Åstedt-Kurki ja Paunonen-Ilmonen (2001) ovat tutkineet äitien odotuksia terveydenhoitajan äideille antamasta tuesta. Odotukset kohdistuivat sekä tuen sisältöön että tapaan, jolla tukea annetaan. Tutkimuksesta ilmeni että, perheiden kanssa työskentelyssä kaivataan yksilöllisempää ja keskustelevampaa työotetta. Keskusteleva ja yksilöllinen työote on pyritty saamaan myös Espoon pilotti-perhevalmennusryhmien työn osaksi. Perhevalmennus perustuu sekä ammattilaisten antamaan informaatioon että ryhmässä käytyihin keskusteluihin. Naiset tulevat äideiksi nykyisin hyvin vaihtelevissa elämäntilanteissa. Synnytysiän nousun myötä raskaaksi tulo on epävarmempaa. Raskausajan ongelmat ovat näistä syistä moninaisemmat. Tietoa raskaudesta on saatavilla runsaasti, mikä on hyvä asia, mutta tieto lisää mielikuvia ainoasta oikeanlaisesta raskaudesta. (Sevon ym. 2002, 74.) Useimmat naiset kokevat äitiyden osaksi elämänsuunnitelmaansa. Naiset pohtivat usein tarkkaan sitä, ovatko he itse ja heidän kumppaninsa valmiita lasten tuloon. Yhteinen päätös lasten hankkimisesta sisältää lupauksen siitä, että tulevasta yritetään selvitä yhteisvoimin. (Sevon ym. 2002, 79-80.)

25 7.3 Isyys Tutkimuksissa isistä, jotka ovat toimineet joko päävastuussa lapsesta tai tasavertaisena vanhempana äidin rinnalla, ovat osoittaneet, että isä pystyy antamaan vauvalle kaiken, mitä äitikin, imetystä lukuun ottamatta. Myös isä ja vauva pystyvät luomaan toisiinsa symbioottisen suhteen. Kyvyn hoitaa voidaan sanoa löytyvän ihmisestä, jota itseä on hoidettu kyllin hyvin lapsena. Hoivatakseen ihmisen täytyy pystyä eläytymään toisen tilanteeseen, sekä tarjota lohtua ja turvaa. Vauva hyväksyy hoitajakseen henkilön, joka vastaa hänen tarpeisiinsa, tarjoaa hellyyttä ja huomiota. (Keinänen 1997, 67.) Molempien vanhempien osallistuessa yhtälailla hoitoon lapsi saa monipuolisemman kuvan todellisuudesta. Lapsen maailmankuvan ja todellisuudentajun kehittymiselle on edullista, että häntä hoivaavat kaksi erilaista, mutta turvallista ihmistä. Lapsi käyttää molempia vanhempiaan kehityksensä palveluksessa. Mahdollisuus samaistua sekä miehisiin että naisellisiin ominaisuuksiin näyttää olevan kytköksissä vahvan ja joustavan minuuden, sekä hyvän sukupuoli-identiteetin kehittymiseen. (Keinänen 1997, 67.) Tutkimuksen mukaan noin 40 % isistä käy satunnaisesti vauvan kanssa neuvolassa. Perhevalmennukseen osallistuu 80-90 % isistä, kun perhe odottaa ensimmäistä lastaan. Ryhmätilanteen on oltava riittävän turvallinen, jotta isä tai tuleva isä uskaltaa puhua avoimesti. Isäryhmien tehtävä on rohkaista ja tukea isiä löytää oma tapansa toimia vanhempana. Ryhmä tarjoaa mahdollisuuden omien kokemusten jakamiseen odotusaikana ja vauvan synnyttyä. Tapaamisissa jaetaan tietoa isyyteen liittyvistä asioista ja pohditaan käytännön tilanteisiin toimintatapoja. Neuvola ja ryhmätoiminta voivat auttaa isiä saamaa kokemuksia hyväksytyksi ja kuulluksi tulemisesta. (Säävälä, Keinänen & Vainio 2001, 24-26.) Perhevalmennus ja isäryhmät ovat muodostuneet tuleville isille siksi osaksi neuvolatoimintaa, jonka he katsovat itselleen sopivimmaksi tavaksi hankkia valmiuksia elämänmuutokseen. Resurssien niukkuuden vuoksi isäryhmät ovat hyvä vaihtoehto kun halutaan saada mahdollisimman moni isä mukaan yhteiskunnan palveluihin joiden tavoite on tukea miesten kasvua isyyteen. Yksi tärkeä isäryhmien järjestämisen syy on se, että isät saavat keskustella vertaistensa kanssa ilman äidin läsnäoloa. Äidin paikallaolo saattaa passivoida isää kun äiti ottaa perheen edustajan roolin. (Säävälä ym. 2001, 30-37.)

26 Perhesuhteiden ja isän vanhemmaksi kasvussa on tärkeää, että hän lähtee mukaan neuvolakäynneille jo raskausaikana. Työntekijän olisi osattava saada myös isä tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Terveydenhoitajan suhdetta tulevaan isään saattaa vaikeuttaa se, että miehillä on toisistaan poikkeavia toiveita ja valmiuksia isyyteen. Oikeanlaisen vuorovaikutustavan löytämiseksi terveydenhoitajan tulisi kyetä arvioimaan tulevan isän lähtökohtia jotta isä saataisiin mukaan perheen muutosprosessiin. (Säävälä ym. 2001, 30-37.) 7.4 Lapsiperhe Espoossa Vuoden 2004 alussa Espoossa oli 62 200 perhettä. Niistä 46 % oli avio- tai avopareja, joilla oli lapsia. Perheistä 41 % oli lapsettomia ja yksinhuoltajaperheitä 13 %. Perheissä oli keskimäärin 1,79 lasta. Suurimmat perheet olivat Pohjois-Espoossa ja Suur- Kauklahdessa. Alle kouluikäisten lasten osuus on vähentynyt noin kahdella prosentilla viime vuosina. Vuoden 2004 aikana syntyi 495 uutta perhettä. Lapsellisten avioparien määrä kasvoi eniten. (Munter 2004, 11-13.) Noin kolmasosa Espoon kotitalouksista on lapsiperheitä. Lapsista suurin osa on terveitä ja hyvinvoivia. Lasten saamassa perushoivassa saattaa kuitenkin olla perheiden välillä suuriakin eroja. Lapsiperheistä joka kymmenes saa toimeentulotukea. Heikosti toimeentulevien perheiden määrä on kasvussa. (Espoon kaupunki 2005.) Koulutus- ja tulotaso Espoossa on muuhun maahan verrattuna korkea. Työttömien määrä on kuitenkin Espoossa noussut vuoden 2001 jälkeen. Vuonna 2002 avioerojen määrä oli 44% solmituista avioliitoista. Noin viidennes lapsiperheistä on yksinhuoltajaperheitä. Yksilapsisia perheitä on muuhun maahan verrattuna paljon. Puolessa lasten perheistä molemmat vanhemmat käyvät työssä. Erityisesti nuorissa lapsiperheissä vanhempien työpäivät ovat pitkiä. Lapset siirtyvät varhain päivähoitoon vanhemman palatessa työhön. Vilkas kaupungin sisäinen muuttoliike aiheuttaa nuorissa perheissä juurettomuuden ja yksinäisyyden tunteita. Vanhemmilla ei aina ole suvun turvaverkkoa auttamassa lapsen kasvatus- ja hoitotehtävässä. (Espoon kaupunki 2005.)

27 8 TUTKIMUSMENETELMÄ JA AINEISTON KERUU Kysymykset laadittiin aiheesta kirjoitetun teoriatietoon perustuen. Vastausvaihtoehdot kysymyskaavakkeen asteikossa olivat yhdestä viiteen, jossa yksi merkitsi erittäin huonoa ja viisi erittäin hyvää. Numero kolme tarkoitti kohtalaista. Avoimia kysymyksiä oli lisäksi kolme. Tutkimusmenetelmämme oli suurelta osin kvantitatiivinen ja tulokset analysoitiin käyttäen SPSS-ohjelmaa. Ristiintaulukoimme äitien ja isien vastaukset saadaksemme tietää, onko heidän vastauksissaan merkittäviä eroja. Avoimet kysymykset analysoitiin luokitellen vastaukset teemoittain. Kaavakkeen alussa on taustatieto-osuus. Viimeisen sivun kysymykset ovat yhteiset toisen tutkijaparin kanssa. Niistä käytimme omaan aiheeseemme liittyvät vastaukset. (LIITE 3) Tiedon keruu tapahtui jokaisen viiden pilottialueen viimeisellä valmennuskerralla ennen vauvan syntymää. Pilottialueet ovat Suvela, Latokaski-Nöykkiö, Kilo, Haukilahti ja Matinkylä-Olari. Nämä ensimmäistä lastaan odottavat vanhemmat olivat olleet mukana yhteensä kuudessa ryhmätapaamisessa. Tapaamiskertojen perusteella vanhemmat arvioivat uudenlaista perhevalmennusta ja vertaistuen toteutumista siinä. Tiedon keruu tapahtui kyselykaavakkein. Äitien ja isien kysymykset olivat samat, mutta he vastasivat niihin erikseen. Tarkoituksenamme oli kerätä vastaukset saman tien takaisin. Kysymyksemme oli yhdistetty toisen tutkijaparin kaavakkeisiin. Perhevalmennusta haluttiin tutkia myös isien ja moniammatillisuuden näkökulmista. Vanhempien vaivaaminen pyrittiin näin minimoimaan. Vanhemmat täyttivät lomakkeet perhevalmennuksen päätteeksi tai vastasivat niihin kotona. Vanhemmat saivat meiltä suullisesti lyhyen selostuksen tutkimuksesta. Lisäksi kyselyn ohessa oli saatekirje. Jokaiselle valmennuskerralle oli ennalta sovittu ohjelma, myös viimeiselle. Kyselyiden täyttämiseen ei kaikilla pilottialueilla oltu varattu aikaa. Tarkoituksena oli saada kaikki vastaukset paikan päällä, jotta kato olisi mahdollisimman pieni. Emme tarjonneet postitusvaihtoehtoa ensimmäiseksi, vaan vain jos emme muuten olisi saaneet vastauksia lainkaan. Osa vanhemmista halusi mieluummin vastata kysymyksiin kotona. Olimme

28 varautuneet tähän ja kotona täytettävien lomakkeiden mukaan annettiin vastauskuori ja postimerkki. Kotiin viedyistä kaavakkeista osaa ei palautettu. Valmennusryhmissä oli keskimäärin kuudesta seitsemään paria, joista vastauksen saimme 48 vanhemmalta. 9 TUTKIMUKSEN TULOKSET Olemme jaotelleet tulokset siten, että taustatietojen jälkeen käsittelemme ryhmän viihtyvyyteen ja ajankohtaan sekä osallistumiskertoihin liittyviä asioita. Seuraavassa kappaleessa selvitämme vanhempien näkemyksiä keskustelun mahdollisuudesta, kuulluksi tulemisesta, ryhmän avoimuudesta sekä keskinäisestä neuvomisesta ja tukemisesta. Kolmannessa kappaleessa keskitytään vanhempien kokemukseen itsetuntemuksen kasvusta ja luottamuksesta itseen ja puolisoon vanhempana. Siinä käsitellään myös vanhempien näkemystä siitä, missä määrin valmennusryhmään osallistuminen hyödytti heidän parisuhdettaan. Vanhempien arvio ryhmähengestä ja toisiinsa ystävystymisestä sekä perhevalmennukselle annettu arvosana selviävät viimeisessä osassa. 9.1 Vastaajien taustatiedot Kaikki vastaajat odottivat ensimmäistä lastaan. Täytettyjä lomakkeita saimme yhteensä 48. Käsittelemme työssämme äidit ja isät erikseen. Äitiyttä ja isyyttä ei voi suoraan verrata keskenään. Heillä on lapsen elämässä osittain eri merkitykset. Aiemmissa tutkimuksissa heidät on käsitelty erikseen ja havaittu vastauksissa olevan eroja. Samanaikaisesti työmme kanssa on tutkittu myös monimuotoista isyyttä. Oletamme, että Perhekeskusprojektille on eritellyistä vastauksista enemmän hyötyä, onhan isille ja äideille eri ryhmätkin. Tutkimuksemme aihe, vertaistuki, vaatii sukupuolten erittelyä. Äidit ovat ensisijaisesti vertaisia toisille äideille ja isät toisille isille. Vertaisuus voidaan kokea myös perheenä tai vanhempana sukupuolesta riippumatta.