PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Kokkola/Karleby Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 16.11.2009 LSU-2009-Y-501 (113) ASIA HAKIJA Turkistarhan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta. Toiminnalle on myönnetty määräaikainen ympäristölupa 25.3.2004. Hakija on hakenut turkiseläinten kasvattamiselle vuoden lisäaikaa siten, että turkiseläinten pito loppuisi vuoden 2010 loppuun mennessä ja rakenteet purettaisiin vuoden 2011 loppuun mennessä. Veljekset Myllymäki Oy Yhteyshenkilö: Eero Myllymäki Kevättie 5 67200 KOKKOLA TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Turkistarhassa pidetään keskimäärin noin 850 siitosnaaraskettua. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen 25.3.2004 myöntämän ympäristöluvan mukaan turkistarhassa saa pitää enintään 900 siitosnaaraskettua. Turkistarha sijaitsee Kokkolan kaupungin omistamalla Palmajärven turkistarha-alueella Kokkolan kaupungissa Kuivakankaan kylässä tilalla Lahjoitusmaa RN:o 1:177. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Toiminta on ympäristölupavelvollinen ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentin ja ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n kohdan 11 b) mukaan, koska kyseessä on turkistarha, joka on tarkoitettu vähintään 250 siitosnaarasminkin tai hillerin turkistarhaksi taikka vähintään 50 siitosnaarasketun tai supin turkistarhaksi. Alueellinen ympäristökeskus on toimivaltainen viranomainen käsittelemään eläinsuojan ympäristölupahakemuksen ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n kohdan 10 b) mukaan, koska kyseessä on vähintään 2 000 siitosnaarasminkin tai hillerin taikka vähintään 600 siitosnaarasketun tai -supin turkistarha. ASIAN VIREILLETULO Toiminnan olennaista muuttamista koskeva ympäristölupahakemus on tullut vireille Länsi- Suomen ympäristökeskukseen 3.7.2009.... Koulukatu 19 PL 262, 65101 Vaasa / Skolhusgatan 19 PB 262, 65101 Vasa Puh. / Tfn 020 610 109 Torikatu 40 PL 77, 67101 Kokkola / Torggatan 40 PB 77, 67101 Karleby Puh. / Tfn 020 610 109 Torikatu 16 PL 156, 60101 Seinäjoki / Torikatu 16 PB 156, 60101 Seinäjoki Puh. / Tfn 020 610 109 kirjaamo.lsu@ymparisto.fi www.ymparisto.fi/lsu www.miljo.fi/lsu
2 TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Kokkolanseudun kansanterveystyön kuntainliiton terveyslautakunnan valvontajaosto on myöntänyt 28.8.1979 Mauri Jumppaselle sijoituspaikkaluvan 400 siitosnaarasketun pitämiselle Palmajärven yhteistarha-alueella paikalla n:o 25 sekä Väinö, Eero, Mauri ja Hannu Myllymäelle 300 siitosnaarasketun pitämiselle paikoilla n:o 26 ja 27. Jumppaselle myönnetty sijoituspaikkalupa siihen liittyvine toimintoineen on siirtynyt 80-luvun puolivälissä tehdyllä kaupalla nykyisille toiminnanharjoittajille. Länsi-Suomen ympäristökeskus on 25.3.2004 myöntänyt toiminnalle ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan, jonka mukaan alueella saa tarhata enintään 900 siitosnaaraskettua ja niiden pentua 2009 loppuun saakka, jonka jälkeen varjotalot ja muut rakenteet on purettava ja alue muutoinkin siistittävä. Ympäristölupa on määräaikainen ja voimassa vuoden 2010 loppuun saakka. Kokkolan kaupungin yleiskaavaan alue on merkitty tunnuksella PT 1. Kaavakartassa olevan selityksen mukaan alue on tarkoitettu yksityisten palvelujen ja teollisuuden laajenemisalueeksi. Alue on Kokkolan kaupungin omistuksessa. TURKISTARHAN SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ Turkistarha sijaitsee Kokkolan kaupungin Kuivakankaan kylässä Kokkolan ja Pietarsaaren välisen maantien itäpuolella noin 500 metriä Heimarin ravikeskuksesta länteen. Koivuhaan asuntoalue sijaitsee noin kilometrin etäisyydellä turkistarha-alueesta koilliseen. Meren rantaan on etäisyyttä noin 450 metriä. Aikaisemman lupahakemuksen johdosta tehdyssä maastotarkastuksessa lusikkakairalla 30-70 cm:n syvyydestä otettujen näytteiden ja kentällä tehtyjen määritysten perusteella turkistarhan maalaji on karkeaa hietaa (kht). Maa on hyvin vettä läpäisevää. Turkistarha ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. TURKISTARHAN TOIMINTA Veljekset Myllymäki Oy tarhaa kettuja. Tarhan laskennallinen tuotto nykyisellä eläinmäärällä on noin 4 500 nahkaa vuodessa. Tarha-alueen kokonaispinta-ala on noin 1,6 hehtaaria. Varjotaloja on 20, joista 19 on käytössä. Varjotalojen yhteispituus on noin 1 800 metriä. Turkistarhalla ei ole omaa rehun valmistusta. Rehu hankitaan Terjärv Frys Ab:ltä, joka toimittaa rehun kesällä tarha-alueella oleviin siiloihin ja talvella suoraan ruokintatrukkeihin. Tarhalla on oma nahoittamo. Nahkotut ruhot (60 t/vuosi) ja kaavintarasva noudetaan Isosaaren Turkis Oy:n toimesta rehun raaka-aineeksi. Ruhot varastoidaan tarha-alueella olevalla laatalla. Alueella on henkilökunnan käytössä kuivakäymälä. YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN RAJOITTAMINEN Lanta ja sen käsittely Hakemuksen mukainen eläinmäärä tuottaa lantaa noin 450 m 3 vuodessa. Lanta kuivitetaan oljen avulla. Olkea käytetään noin 20 suurpaalia vuodessa. Hakemuksen mukaan lanta poistetaan alustoilta syyskuussa kerran vuodessa. Olkea ei ole lisätty lannanpoiston välillä.
3 Toiminnan kirjanpidon mukaan vuosina 2004-2008 lantaa on toimitettu Vapo Oy:n Biotechin kompostointilaitokselle Himangalle (asiakasnumero 94538) ja sopimusperusteisesti lähialueen viljelijöille. Lantaa ei ole viime vuosina varastoitu tai kompostoitu enää maavaraisella kentällä. Lannan luovutussopimuksia on laadittu kaksi, toinen käsittää 17,58 hehtaaria peltoa ja toinen sopimus kattaa 150 m 3 lantaa. Sade- ja jätevesien käsittely Turkistarha viettää loivasti merelle päin. Tarha-alueen ympärillä ei ole ojia. Varjotaloissa ei ole vesikouruja. Kaikissa varjotaloissa on 30 cm pitkät räystäät. Neljän uusimman varjotalon lanta-alustat on korotettu. Muiden varjotalojen lanta-alustat ovat maanpinnan tasalla. Eläinhäkkien alla ei ole vesitiiviitä alustoja. Kuivikkeisiin imeytymätön virtsa imeytyy maaperään. Tarha-alueen valumavesiä ei käsitellä. Eläimet juotetaan lämmitettävällä nippajuottolaitteistolla läpi vuoden. Rehunjakolaitteiden ja rehusiilojen pesuvedet sekoitetaan takaisin rehuun. Muut jätteet ja niiden käsittely Nahkotut ruhot, kaavintarasva ja rasvainen puru toimitetaan luvan omaavaan laitokseen. Kierrätyskelpoinen jäte (metallit, muovit), taanapaperit ja muu sekajäte toimitetaan Ekoroskin keräyspisteeseen Sokojalle. Trukkien polttoaineet säilytetään kolmessa kanisterissa, joiden vetoisuus on yhteensä 90 litraa. Alueella ei säilytetä muita öljytuotteita eikä siellä sijaitse polttonestesäiliöitä. TOIMINNAN VAIKUTUSTEN TARKKAILU Lupahakemuksessa ei ole esitetty toiminnan vaikutusten tarkkailua. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemuksesta tiedottaminen Lupahakemuksesta on kuulutettu ajalla 28.8. - 28.9.2009. Kuulutukset ovat olleet nähtävillä Länsi-Suomen ympäristökeskuksen Kokkolan toimipaikan virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Torikatu 40 b, Kokkola sekä Kokkolan kaupungin virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Kauppatori 5. Hakemuksesta on pyydetty lausunnot Kokkolan kaupunginhallitukselta sekä ympäristö- ja terveydensuojeluviranomaiselta. Hakemusasiakirjat ovat kuulutuksen ajan olleet nähtävillä Kokkolan kaupungintalolla ympäristötoimistossa. Hakemuksesta on lähetetty erikseen tieto niille, joita asian on erityisesti katsottu koskevan. Tarkastus tarhalla Toiminnan olennaisen muuttamista koskevan hakemuksen johdosta ei ole katsottu tarpeelliseksi suorittaa tarkastusta. Edellinen lupaharkintaan liittyvä tarkastus on tehty 14.1.2004. Muistutukset ja mielipiteet Hakemuksesta on jätetty yksi muistutus, jonka on allekirjoittanut 12 henkilöä. 23.9.2009 ympäristökeskukseen saapuneessa muistutuksessa todetaan, että naapurit vastustavat turkistarhan toimintaa ja jatkoajan myöntämistä. Turkistarhalta on levinnyt jatkuvasti hajuhaitto-
4 ja ja karanneet eläimet ovat hakeutuneet asutuksen läheisyyteen etsimään ruokaa, joka on aiheuttanut ja saattaa aiheuttaa vaarallisia tilanteita. Lausunnot Kokkolan kaupunginhallitus on 14.10.2009 Länsi-Suomen ympäristökeskukseen lähettämässään pöytäkirjaotteessa (kokous 14.10.2009 554) todennut seuraavaa: kaupunginhallitus käsitteli turkistarha-alueiden vuokrasopimusten jatkamista kokouksessaan 1.12.2008 612. Päätös tuolloin oli, että Vaasantien ja Palmajärven turkistarhojen vuokrasopimuksia ei enää jatketa. Tuohon päätökseen Vaasantien tarhaajat (Sajat Oy ja Paavo Jussila Oy) ovat jättäneet oikaisuvaatimuksen, jonka kaupunginhallitus on käsitellyt 2.3.2009 177. Palmajärven tarhaajista Isosaaren Turkis Oy sekä Veljekset Myllymäki Oy ovat anoneet jatkoaikaa siten, että tarhaus loppuu vuoden 2010 lopussa ja alueet siivottaisiin kesäkuun 2011 loppuun mennessä. Vaasantien alue on seurakuntayhtymän omistuksessa, ja sen vuokrasopimuksen jatkamisesta ei ole keskusteltu. Toisaalta molemmat alueella olevat tarhat ovat lopettaneet toimintansa, ja kaupungingeodeetin ilmoituksen mukaan molempien tahojen vuokrasopimukset kaupunkiin nähden on ilmoitettu päättyneiksi. Joulukuussa 2008 tilanne Palmajärvellä on muuttunut, koska sinne kohdistunut muunlainen tonttikysyntä on rauhoittunut. Rauhoittumisesta huolimatta alue pitää pystyä kaavoittamaan ja runkoteiden osalta rakentamaan mahdollisimman pian, jotta sinne voidaan kysyntätilanteessa osoittaa isojakin tontteja mahdollisimman pian. Tässä tilanteessa tarhojen puolen vuoden jatkoaika ei tuo vaikeuksia alueen muuhun käyttöönottoon. Lisäksi anomuksensa esittäneiden tarhojen kanssa on sovittu, että tarvittavat maastotyöt alueella voidaan aloittaa vuokrasopimusten jatkumisesta huolimatta. Vuokrasopimusten jatkaminen 30.6.2011 saakka voidaan toteuttaa, kunhan tarhat huolehtivat tarvittavien ympäristölupiensa jatkamisesta. Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Palmajärven alueen turkistarhojen vuokrasopimusten jatkumisen 30.6.2011 saakka. Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on 29.9.2009 Länsi-Suomen ympäristökeskukseen saapuneessa lausunnossa todennut, että Palmajärven turkistarhojen nykyiset vuokrasopimukset ovat kaupunginhallituksen 24.6.2002 ( 361) tekemän päätöksen mukaisesti voimassa 31.12.2010 asti. Päätöksen mukaan tarha-alueet on vuokra-ajan puitteissa myös purettava rakenteista ja siivottava. Pohjois-Suomen Turkiskasvattajat ry oli vuonna 2008 laatinut Palmajärven tarhaajien puolesta esityksen saada jatkaa turkistarhatoimintaa aina vuoden 2010 loppuun asti. Siivoaminen tapahtuisi välittömästi eläinten pidon lakattua. Kaupunginhallitus teki esityksen johdosta 1.12.2008 ( 612) kielteisen päätöksen. Kielteistä päätöstä perusteltiin sillä, että alueen rakentaminen aloitetaan vuoden 2010 aikana ja turkistarhaustoiminta alueella hidastaisi hanketta. Palmajärven alueella toimii tällä hetkellä 7 turkistarhaa, joilla kaikilla on voimassa olevat ympäristöluvat. Yhden luvan osalta alueellinen ympäristökeskus on toimivaltainen lupaviranomainen (Veljekset Myllymäki Oy), muiden osalta Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on toimivaltainen lupaviranomainen. Kaikki ympäristöluvat ovat määräaikaisia ja niissä on ehtona eläinten pidon lopettaminen vuoden 2009 nahkonnan yhteydessä (vuodenvaihde 2009-2010) ja tarha-alueen purkaminen ja siivoaminen 30.9.2010 mennessä. Palmajärven turkistarhojen lupapäätöksissä on huomioitu toiminnan määräaikaisuus keventämällä lupamääräyksiä mm. lannan varastointitilojen osalta. Tarhojen ympäristölupiin on kirjattu myös velvoite selvittää tarha-alueen maaperän ja pohjaveden tila 30.9.2010 mennessä. Veljekset Myllymäki Oy on jättänyt Länsi-Suomen ympäristökeskuk-
5 selle hakemuksen luvan määräaikojen jatkamisesta siten, että ne sallisivat eläinten pidon vuoden 2010 loppuun. Maailmantalouden heikko tilanne on vähentänyt teollisuustonttien kysyntää Kokkolassa, mikä on hidastanut Kokkolan kaupungin tarvetta saada Palmajärven alue teollisuuskäyttöön. Vuodelle 2010 ei ole budjetoitu määrärahoja Palmajärven teollisuusalueen rakentamiseksi. Näin ollen eläinten pidon jatkaminen vuoden 2010 loppuun on mahdollista. Alueen rakenteiden poistamiselle ja siivoamiselle on tällöin annettava aikaa ainakin kesäkuun loppuun 2011. Lisäaikaa tarvitaan, jotta lupaviranomainen voi lumettomana aikana varmistaa ympäristöluvissa määrättyjen purku- ja siivousvelvoitteiden täyttymisestä. Jatkoajan myöntämiselle hakemuksen mukaisesti (1 vuosi lisää eläinten pitoa) ei ole ympäristönsuojelullista estettä. Hakemuksen mukaisen luvan myöntämisen edellytykset täyttyvät, mikäli Kokkolan kaupunginhallitus hyväksyy Palmajärven tarhojen vuokra-aikojen jatkamisen. Myöntämällä alueen tarhaajille lupa jatkaa vuoden 2010 loppuun asti tarhaajat voivat hyödyntää nykyiset varjotalo- ja häkkirakenteet mahdollisimman hyvin. Vuoden 31.12.2010 jälkeen tarhaaminen Palmajärven varjotalojen häkeissä ei ole eläinsuojelusäännösten vuoksi enää sallittua, koska tuolloin häkkikokovaatimukset muuttuvat. Varjotalorakenteiden ja häkkien muuttaminen tulevia säännöksiä vastaaviksi vaatisi tarhaajilta suuria investointeja. Maanomistajapuolella Veljekset Myllymäki Oy:n sekä muiden Palmajärven turkistarhojen vuokra-aikojen mahdollista jatkamista on käsitelty maankäyttöryhmässä ja asia etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn syyskuun 2009 aikana. Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta päättää antaa seuraavan lausunnon Länsi-Suomen ympäristökeskukselle koskien Veljekset Myllymäki Oy:n ympäristölupahakemusta eläinten pidon jatkamiseksi vuoden 2010 loppuun asti: 1. Luvan myöntämisen edellytykset täyttyvät, mikäli Kokkolan kaupunki maanomistajana (kaupunginhallitus) hyväksyy vuokrasopimusten jatkamisen vähintään 30.6.2011 asti. Ympäristönsuojelullista estettä luvan myöntämiselle hakemuksen mukaisesti ei ole. 2. Tarharakenteet on purettava ja alue siivottava 30.6.2011 mennessä. Voimassa olevan ympäristölupapäätöksen toiminnan lopettamista koskevia määräaikoja on korjattava em. aikataulua vastaavaksi. Kokkolan kaupungin ympäristöterveydenhuolto on 21.9.2009 Länsi-Suomen ympäristökeskukseen saapuneessa lausunnossa todennut, että terveydensuojelulain (763/1994) mukaan elinympäristöön vaikuttava toiminta on suunniteltava ja järjestettävä siten, että väestön ja yksilön terveyttä ylläpidetään ja edistetään. Toimintaa on harjoitettava siten, että terveyshaittojen syntyminen mahdollisuuksien mukaan estyy. Jätteiden säilyttäminen, kerääminen, kuljettaminen, käsittely ja hyödyntäminen sekä jäteveden johtaminen ja puhdistaminen on tehtävä siten, ettei niistä aiheudu terveyshaittaa. Lisäksi tulee ottaa huomioon läheiselle asutukselle tarhauksesta mahdollisesti aiheutuvat haitat. Toiminnasta ei saa aiheutua kohtuutonta haittaa asukkaiden terveydelle tai viihtyvyydelle. Koska kyseessä on luvan myöntäminen jo olemassa olevalle toiminnalle, joka tullaan joka tapauksessa lopettamaan vuoden jatkoajan jälkeen, terveysvalvonnalla ei ole huomauttamista hakemuksen suhteen.
6 Hakijan kuuleminen ja vastine Hakijaa on kuultu annetun muistutuksen ja lausuntojen (ei Kokkolan kaupunginhallituksen) johdosta 30.9. 14.10.2009 välisenä aikana. Hakija ei antanut määräaikaan mennessä asiassa vastinetta. YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Ympäristökeskus myöntää Veljekset Myllymäki Oy:lle ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen ympäristöluvan turkistarhan toiminnalle Kokkolan kaupungin Kuivakankaan kylään tilalle Lahjoitusmaa RN:o 1:177. Ympäristölupa myönnetään enintään 900 siitosnaarasketun ja niiden tuottamien pentujen kasvattamiselle. Turkiseläimet tulee sijoittaa enintään 19 varjotaloon, joiden yhteispituus saa enintään olla 1 800 metriä. Turkiseläinten pito turkistarhalla tulee loppua 31.12.2010 mennessä. Hakemuksesta poiketen turkistarha-alueen kaikki varjotalot ja muut rakenteet tulee purkaa ja alue tulee siistiä 30.6.2011 mennessä. Toimintaa tulee harjoittaa siihen saakka annettujen lupamääräysten mukaisesti. Vastaus yksilöityihin vaatimuksiin Ympäristökeskus on huomioinut annetut lausunnot ja muistutuksen lupamääräyksissä ilmenevin tavoin. Eläinten pito tulee lopettaa 31.12.2010 mennessä ja varjotalot ja muut tarharakenteet tulee purkaa ja alue tulee siistiä 30.6.2011 mennessä Kokkolan kaupungin vuokrasopimuksen aikatauluun perustuen. Jätteiden varastoinnista ja hyödyntämisestä on annettu ympäristöterveydenhuollon edellyttämät määräykset. Lähialueelle kohdistuvan hajuhaitan vähentämiseksi ympäristökeskus on antanut määräyksiä muun muassa kuiviketurpeen käytöstä, lannan poistosta sekä jätteiden varastoinnista ja hyödyntämisestä. Muistutuksesta on lisäksi huomioitu, että alue tulee olla aidattu tai varjotalot pakovarmoja niin, että eläinten karkailu voidaan estää. Ympäristöluvan jatkoajan myöntämisen hylkäämiselle ei ole ollut riittävästi perusteita, kun annettujen lupamääräysten lisäksi otetaan vielä huomioon ympäristöluvan määräaikaisuus ohjaavana tekijänä. LUPAMÄÄRÄYKSET Varjotalojen rakenteet 1. Varjotalot tulee olla varustettuna vähintään 30 cm pitkillä räystäillä häkkien ulkoreunasta mitattuna. Lanta-alustojen tulee olla korotettuna vähintään 30 cm ympäröivästä maanpinnasta, korotus voidaan toteuttaa esimerkiksi kuivikkeilla. Lannan hyödyntäminen 2. Lannanpoisto on tehtävä vähintään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Lannanpoisto tulee tehdä ajankohtana, jolloin varjotalojen välit ovat mahdollisimman kuivia ja kantavia. Lanta tulee poistaa huolellisesti, erityisesti syksyllä 2010 ja siten, että sitä ei varise maahan tai ympäristöön. Lannanpoistojen jälkeen alustalle on levitettävä vähintään 10 cm turvetta. Turvetta on lisättävä niin, että kokonaiskäyttömäärä on vähintään 15 cm kunkin lannanpoiston välisenä aikana.
7 3. Lanta tulee toimittaa suoraan lannanpoistosta ympäristöluvan saaneeseen kompostointilaitokseen käsiteltäväksi ja/tai sitä tulee toimittaa sopimusperusteisesti viljelijöille. Mikäli lantaa toimitetaan vain kompostointilaitokseen, tulee sopimuksen kattaa vähintään 450 m 3 lantaa/vuosi. Mikäli lantaa toimitetaan vain peltolannoitteeksi, tulee sopimusalan olla vähintään 45 hehtaaria ja lanta tulee toimittaa sellaisena ajankohtana, että se voidaan käyttää suoraan lannoitteena, muussa tapauksessa lanta tulee toimittaa kompostointilaitokseen. Toiminnanharjoittajan tulee pitää lannan hyödyntämisestä määräyksen 9. mukaista kirjaa. 4. Lannan hyödyntämisessä tulee noudattaa maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamista koskevan valtioneuvoston asetuksen (931/2000) määräyksiä. Levityksessä tulee huomioida myös viljeltävän kasvin ravinnetarve sekä lannan typpi- ja fosforipitoisuus. Toiminnanharjoittajan tulee varmistaa, että lannan ja virtsan vastaanottajat ovat tietoisia niiden käyttöä koskevista määräyksistä. 5. Lannan kuormaus ja kuljetus tulee järjestää siten, että lantaa ei joudu ympäristöön, teille, ojiin, vesistöön tai pohjaveteen ja, ettei siitä aiheudu kohtuutonta haittaa naapureille, tien varrella asuville asukkaille, muille tien käyttäjille tai tiestön kunnolle. Jätevesien ja muiden jätteiden käsittely 6. Rehusiilojen ja rehunjakolaitteiden pesuvedet on kierrätettävä takaisin rehuun tai mikäli se ei ole mahdollista, on ne otettava talteen ja johdettava umpisäiliöön ja edelleen luvan omaavaan laitokseen käsiteltäväksi. Jätevesiä ei saa käyttää sellaisenaan peltolannoitteena. 7. Nahoitusjätteet, kuten ruhot, rasvat ja rasvainen nahkontapuru sekä nahoituskauden ulkopuolella kuolleet eläimet tulee mahdollisimman nopeasti toimittaa laitokseen, jolla on lupa vastaanottaa ja käsitellä kyseisiä jätteitä. Rasvaista kaavintapurua ei saa polttaa turkistarhan lämpökeskuksessa. Rasvainen kaavintapuru tulee toimittaa luvan omaavaan laitokseen käsiteltäväksi. Nahkotut ruhot tulee välittömästi siirtää tiiviiseen katettuun vaihtolavaan tai muuhun vastaavaan tilaan. Ruhoja ei saa varastoida turkistarhalla pidempiaikaisesti. Kaikki ruhot tulee toimittaa käsiteltäväksi viikko sen jälkeen, kun nahkonta turkistarhalla on päättynyt, viimeistään kuitenkin helmikuun loppuun mennessä. Nahoituskauden ulkopuolella kuolleille eläimille tulee turkistarhalla varata asianmukainen kylmäsäilytystila, kuten esimerkiksi varastoon sijoitettava pakastin. 8. Turkistarhalla muodostuvat ongelmajätteet tulee toimittaa ongelmajätteiden vastaanottopisteeseen. Hyötyjätteet kuten paperit, pahvit, metallit ja lasit tulee kerätä erikseen ja toimittaa ensisijaisesti hyötykäyttöön kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti. Hyötykäyttöön kelpaamattomat jätteet ja yhdyskuntajätteet tulee toimittaa hyväksyttävään keräyspaikkaan. Jätteiden varastointi alueella ja niiden kuljetus käsittelyyn tai loppusijoituspaikkaan tulee järjestää niin, että varastoinnista tai kuljetuksesta ei aiheudu terveyshaittaa, epäsiisteyttä, roskaantumista, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai maaperän tai pohjaveden pilaantumisvaaraa tai muutakaan haittaa ympäristölle. Jätevesiä ja jätettä kuljettavan henkilön tulee olla rekisteröitynyt ympäristökeskuksen ylläpitämään jätteen ammattimaista kuljettamista koskevaan rekisteriin.
8 Tarhalla säilytettävät polttonesteet, kemikaalit ja muut tarvikkeet on varastoitava niin, että niistä ei aiheudu maaperän tai pinta- ja pohjaveden pilaantumisen vaaraa eikä muutakaan haittaa ympäristölle. Toiminnan tarkkailu ja kirjanpitovelvoite 9. Juottolaitteiston kuntoa on tarkkailtava päivittäin. Havaitut vuodot on korjattava välittömästi. Turkistarhaustoiminnasta, erityisesti lannan ja nahkontajätteiden hyödyntämisestä, tulee pitää kirjaa. Vuosien 2009 ja 2010 kirjanpidosta tulee ilmetä seuraavat tiedot: - turkistarhan siitoseläinmäärä ja kokonaiseläinmäärä - lantamäärä (m 3 /vuosi), lannan poistoajankohdat ja toimituspaikat/vastaanottajat - uudet tai muuttuneet lannan levityspinta-alat ja vastaanottosopimukset - turkiseläinruhojen (kpl/vuosi), rasvan ja rasvaisen kaavintapurun määrät (tn/vuosi) ja toimituspaikat/vastaanottajat - viimeisin lanta- ja virtsa-analyysi - poikkeukselliset tilanteet Vuotta 2009 koskeva kirjanpito tulee lähettää helmikuussa 2010 ja vuotta 2010 koskeva kirjanpito helmikuussa 2011 Länsi-Suomen ympäristökeskukselle ja Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Muut määräykset 10. Kaikkien ympärysaitojen kunto on tarkistettava säännöllisesti ja tarkastuksessa havaitut vauriot on korjattava viivytyksettä. Myös varjotalojen pakovarmuus tulee säännöllisesti tarkistaa. Karanneet tarhaeläimet tulee ottaa välittömästi kiinni. Tuhoeläimiä tulee tarvittaessa torjua, kuitenkin niin, ettei torjunta aiheuta haittaa ympäristölle tai muille eläimille tai linnuille. Haittaeläinten viihtymistä alueella tulee ehkäistä riittävällä turkistarha-alueen siisteydellä ja puhtaudella sekä rehun asiallisella varastoinnilla ja jakelulla. Toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä aiheuttamiensa vaikutusten vähentämismahdollisuuksista ja seurattava parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä toimialallaan sekä varauduttava tällaisen tekniikan käyttöönottoon. Jos päästöjä voidaan parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisen vuoksi vähentää ilman kohtuuttomia kustannuksia, voidaan lupapäätöstä vaatia muutettavaksi. Toiminnan lopettaminen 11. Turkiseläinten pito turkistarhalla tulee loppua 31.12.2010 mennessä. Turkistarhaalueen kaikki varjotalot ja muut rakenteet tulee purkaa ja alue tulee siistiä 30.6.2011 mennessä. Turkistarha-alueella sijaitsevat rakennukset ja rakenteet, kuten aidat yms. tulee purkaa ja purkujätteet tulee toimittaa asianmukaisiin käsittely- tai keräyspaikkoihin. Varjotalojen alla oleva lanta ja varjotalojen lanta-alustat tulee toimittaa kompos-
9 RATKAISUN PERUSTELUT tointilaitokseen tai sopimusperusteisesti viljelijöille varjotalojen purkutyön edistyessä. Turkistarha-alueen maanpinta tulee purkutyön jälkeen tasata ja siistiä. Kaikki toimenpiteet tulee tehdä 30.6.2011 mennessä. Toiminnanharjoittajan tulee määrittää tarha-alueen maaperän ravinnepitoisuus. Myös pohjaveden laatu alueella tulee selvittää. Maaperää ja pohjaveden laatua koskevat tiedot tulee toimittaa Länsi-Suomen ympäristökeskukselle ja Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle vuoden 2011 loppuun mennessä. Tulosten perusteella valvontaviranomainen katsoo, onko lupaviranomaisen vielä annettava maaperän tai pohjaveden puhdistamista koskevia lisämääräyksiä. Luvan myöntämisen edellytykset Ympäristönsuojelulain 41 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Ympäristönsuojelulain 42 :n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa 1) terveyshaittaa, 2) merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, 3) ympäristönsuojelulain 7-9 :ssä kiellettyä seurausta, 4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella, tai 5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Pykälän 2 momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Sijoittamisesta on lisäksi noudatettava, mitä 6 :ssä säädetään. Ympäristönsuojelulain 42 :n 3 momentin mukaan jätteen hyödyntämis- tai käsittelytoiminnan harjoittajan on lisäksi asetettava toiminnan laajuus, luonne ja toimintaa varten annettavat määräykset huomioon ottaen riittävä vakuus tai esitettävä muu vastaava järjestely asianmukaisen jätehuollon varmistamiseksi. Saman lainkohdan 4 momentin mukaan jätteen hyödyntämis- ja käsittelytoiminnan harjoittajan käytettävissä tulee olla lisäksi toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden riittävä asiantuntemus. Ympäristönsuojelulain 43 :n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset pilaantumisen ehkäisemiseksi muun muassa päästöistä, niiden ehkäisemisestä ja muusta rajoittamisesta sekä päästöpaikan sijainnista, jätteistä sekä niiden synnyn ja haitallisuuden vähentämisestä. Päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevien lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Ympäristönsuojelulain 46 :n 1 momentin mukaan luvassa on muun muassa annettava tarpeelliset määräykset toiminnan käyttötarkkailusta, päästöjen ja jätehuollon sekä toiminnan vaikutusten tarkkailusta. Lupaharkinnan perusteet Länsi-Suomen ympäristökeskus on myöntänyt ympäristöluvan siitoseläinmäärälle (900), joka sopii hakemuksessa esitettyihin kasvatustiloihin ja, jota määrää voidaan pitää eläinsuojelusäädösten mukaisesti vielä vuonna 2010. Tarhattavien pentujen määrää rajoittaa eläinsuojeluasetuksen (396/1996) 49 :n nojalla annetussa maa- ja metsätalousministeriön
10 päätöksessä 16/EEO/1999 turkiseläinten pidolle asetetut tilavuusvaatimukset. Eläimiä saa kasvattaa turkistarhalla vuoden 2010 loppuun saakka, sen jälkeen niiden pitäminen ei ole sallittua. Päätös perustuu Kokkolan kaupungin vuokrasopimuksen kestoon, jonka mukaan alue on siivottava 30.6.2011 mennessä. Alueella on toiminut useita muita turkistarhoja, joten toiminta on ollut alueelle tyypillistä. Kokkolan kaupungin yleiskaavaan alue on merkitty tunnuksella PT 1. Kaavakartassa olevan selityksen mukaan alue on tarkoitettu yksityisten palvelujen ja teollisuuden laajenemisalueeksi. Koivuhaan asuntoalue sijaitsee noin kilometrin etäisyydellä turkistarha-alueesta koilliseen. Meren rantaan on etäisyyttä noin 450 metriä. Hakemuksesta on jätetty yksi muistutus, jonka on allekirjoittanut 12 Koivuhaan asuinalueen asukasta. Luvassa on annettu tarpeelliset määräykset ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi. Varjotalot varustetaan pitkillä räystäillä ja juomalaitteistosta pidetään hyvää huolta. Lantaalustat tulee korottaa ja niillä tulee käyttää riittävästi kuivikkeena turvetta, jotta lannan ja virtsan ravinteita ei pääse helposti imeytymään läpäisevään maaperään ja, jotta hajuhaittoja voidaan riittävästi ehkäistä. Lanta tulee poistaa vähintään kaksi kertaa vuodessa ajankohtana, mikä on ympäristön kannalta sopivin. Lantaa ei saa varastoida alueella. Syksyllä 2010 tehtävä lannanpoisto tulee suorittaa erityisen tarkasti, jotta alueelle jää purkuvuonna mahdollisimman vähän lantaa. Kaikki toiminnassa muodostuva jäte tulee varastoida ja hyödyntää asianmukaisesti. Tarha-alue tulee pitää siistinä, varjotalot tulee olla pakovarmat ja alue tulee olla aidattu. Ympäristökeskus on lisäksi määrännyt, että varjotalot ja muut rakenteet tulee purkaa 30.6.2011 mennessä. Länsi-Suomen ympäristökeskus katsoo, että turkistarhan toiminta täyttää laissa säädetyt ympäristöluvan myöntämisen edellytykset. Mikäli toimintaa harjoitetaan annettujen lupamääräysten mukaisesti, ei toiminnasta voida ennalta arvioiden katsoa etäisyyksien tai alueen aikaisemman käytön perusteella aiheutuvan naapurustolle lain tarkoittamaa kohtuutonta rasitusta eikä sellaista ympäristönsuojelulain 42 :ssä mainittua seurausta, mikä ei olisi lupamääräyksellä poistettavissa, kun otetaan vielä huomioon, että ympäristölupa myönnetään määräaikaisena. Lupamääräysten perustelut Riittävän pitkillä räystäillä ja korotetuilla lanta-alustoilla estetään sade- ja sulamisvesien pääsy kosketuksiin lanta-alustoilla olevan lannan kanssa ja samalla estetään lannan sisältämien ravinteiden sekoittuminen maahan imeytyviin sadevesiin. (lupamääräys 1) Poistettaessa lanta säännöllisesti ja siihen soveltuvimpana ajankohtana sekä käyttämällä riittävästi kuivikkeita, erityisesti turvetta, vähennetään ilmaan ja maaperään sekä pohjavesiin kohdistuvaa kuormitusta. (lupamääräys 2) Toiminnanharjoittaja on hakemuksessaan esittänyt sopimusperusteisesti sekä hyödyntävänsä lantaa lannoitteena että toimittavansa sitä ympäristöluvan omaavaan laitokseen. Hakemuksessa on esitetty 17,58 ha lannanlevityspeltoa ja 150 m 3 :n lantamäärää kattavan lannan luovutussopimuksen. Lisäksi toiminnanharjoittaja on Vapo Oy:n Biotechin asiakas. Asiakkuuden perusteella kompostointilaitokseen voidaan toimittaa esimerkiksi koko vuotta vastaava lantamäärä. Lannan vuosittaisesta hyödyntämisestä tulee pitää kirjaa määräyksessä 6. edellytetyllä tavalla ja kirjanpidosta tulee ilmetä 450 m 3 koskevan lantamäärän käyttö. Kaikki lanta tulee lanta-alustoilta poistamisen jälkeen toimittaa välittömästi hyödynnettäväksi joko pellolle ja/tai kompostointilaitokseen ilman turkistarha-alueella tapahtuvaa väli-
11 varastointia, koska lantalan rakentaminen on kohtuuton vaatimus ottaen huomioon toiminnan määräaikaisuus. Se osa lannasta, mitä ei voitaisi suoraan hyödyntää vastaanottajien pelloilla lannoitteena, tulee toimittaa kompostointilaitokseen hyödynnettäväksi. (lupamääräys 3) Lannan levityksestä annetut määräykset vähentävät nitraattien huuhtoutumista vesistöihin ja määräys perustuu valtioneuvoston asetukseen 931/2000. Lannan kuormaamisesta ja kuljettamisesta annettu määräys on tarpeen siitä mahdollisesti aiheutuvan hajuhaitan ja tiestön muun käytön takia. (lupamääräykset 4 ja 5) Jätevedet tulee kierrättää rehussa tai ne tulee toimittaa luvan omaavaan laitokseen käsiteltäväksi ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi. (lupamääräys 6) Jätehuolto on hoidettava kaupungin jätehuoltomääräysten edellyttämällä tavalla ja toiminnanharjoittajan on huolehdittava jätehuollon asianmukaisesta järjestämisestä. Toiminnanharjoittajan tulee huomioida, että jätteitä kuljettavan tulee olla rekisteröitynyt ympäristökeskuksen ylläpitämään jätetiedostoon, jolloin voidaan varmistaa, että jätteen kuljettamisessa noudatetaan ympäristömääräyksiä. Ruhojen varastointivaatimuksia koskeva määräys on annettu terveys-, ympäristö- ja hajuhaittojen ehkäisemiseksi. Toimittamalla kaikki nahoitusjätteet luvan omaavaan laitokseen käsiteltäväksi estetään maaperän ja pohjaveden pilaantuminen ja rajoitetaan mahdollisten eläintautien leviäminen tarhan ulkopuolelle ja tästä aiheutuvaa ihmisten tai eläinten terveyteen kohdistuvaa vaaraa. Polttonesteiden ja muiden öljytuotteiden asianmukaisella varastoinnilla ehkäistään maaperän ja pohjaveden pilaantumisvaaraa. (lupamääräykset 7 ja 8) Toiminnan tarkkailua koskeva määräys on annettu toiminnan ympäristövaikutusten ja riskien vähentämiseksi. Säännöllisellä tarkkailulla varmistutaan laitteistojen ja muiden tilojen kunnosta ja mahdolliset vuodot ja viat voidaan korjata välittömästi. Turkistarhan toiminnasta on edellytetty pidettävän vuosittaista kirjanpitoa valvonnallisista syistä. (lupamääräys 9) Aitaamalla turkistarha-alue tai varmistamalla, että varjotalot ovat pakovarmoja, estetään tarhaeläinten karkailu ympäristöön. Turkistarhan yleisestä siisteyttä ja rehun asiallista varastointia koskeva määräys on annettu ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ja haittaeläinten torjumiseksi. Toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi tietoinen toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista. Ilmoituksella varmistetaan tiedonkulku ympäristöviranomaiselle toiminnassa tapahtuvista muutoksista kuten laajentamisesta tai tuotantosuunnan muuttamisesta. Toiminnanharjoittajan on ilmoitettava myös muista valvonnan kannalta olennaisista muutoksista. Ilmoituksen perusteella viranomainen tarkastelee muutoksen vaikutuksia nykyisessä luvassa annettuihin määräyksiin ja arvioi onko lupaa tarpeen muuttaa. (lupamääräys 10) Toiminnan lopettamista koskevat määräykset ovat tarpeen, koska turkistarhaustoiminta alueella loppuu viimeistään 31.12.2010 ja alue tulee olla kunnostettuna Kokkolan kaupungin vuokrasopimuksen aikatauluun perustuen 30.6.2011 mennessä. Määräys on tarpeen valvonnallisista syistä. Lanta-alustojen puutteista ja käytetystä kuivikemateriaalista johtuen on maaperään saattanut päästä haitallisia määriä fosforin ja typen yhdisteitä. Ravinteiden määrän selvittäminen maaperästä ja pohjavedestä on katsottu tarpeelliseksi, jotta analyysitulosten perusteella voidaan päättää tarvittavista jatkotoimista. (lupamääräys 11)
12 ASETUKSEN JA MUIDEN SÄÄDÖSTEN NOUDATTAMINEN Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla jo myönnetyn luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Päätöksen voimassaolo Tämä lupapäätös on määräaikainen ja voimassa vuoden 2011 loppuun saakka. Mikäli toiminnassa tapahtuu päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävä tai muu olennainen muutos, on toiminnalle haettava uusi ympäristölupa. Tämä päätös on voimassa, kunnes uudesta lupahakemuksesta tehty päätös on saanut lainvoiman. Lainvoimaiseksi tultuaan tämä päätös korvaa aikaisemman 25.3.2004 Länsi-Suomen ympäristökeskuksen myöntämän ympäristöluvan turkistarhan toiminnalle Kokkolan kaupungin Kuivakankaan kylässä tilalla Lahjoitusmaa RN:o 1:177. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 5-8, 28, 35-38, 41-43, 45-46, 52-56, 96 ja 105 Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 1, 6, 16-19, 21-23 ja 30 Jätelaki (1072/93) 6 Laki eräistä naapuruussuhteista 13.2.1920/26 17-18 Valtioneuvoston asetus 931/2000 maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta LISÄKSI ON OTETTU HUOMIOON Maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja -ohjeet (MMM-RMO-C4) Ympäristöministeriön työryhmän ehdotus (31.05.2000) turkistarhauksen ympäristönsuojeluohjeesta Paras käytettävissä oleva tekniikka kotieläintaloudessa (Suomen ympäristö 564) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä (1774/2002) Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräitä eläimistä saatavia sivutuotteita käsittelevien laitosten valvonnasta ja eräiden sivutuotteiden käytöstä (850/2005) KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Käsittelymaksu 785 euroa. Maksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) perusteella annetussa ympäristöministeriön asetuksessa (1237/2003) alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista perittävistä maksuista esitetyn maksutaulukon mukaan. Kyseessä olevan turkistarhan perusmaksu on 1 570 euroa. Toiminnan olennaista muuttamista koskevan lupahakemuksen käsittelystä peritään maksu, jonka suuruus on 50 % taulukon mukaisesta maksusta.
13 Asian käsittelystä perittävästä maksusta haetaan muutosta samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Hakijalle Jäljennös päätöksestä Kokkolan kaupunginhallitus Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta Kokkolan kaupungin ympäristöterveydenhuolto Suomen ympäristökeskus Ilmoitus päätöksestä --- Tieto päätöksen antamisesta ilmoitetaan erikseen niille, joille on annettu tieto hakemuksen jättämisestä sekä niille, jotka ovat esittäneet hakemuksen johdosta muistutuksia ja vaatimuksia. Ilmoittaminen ympäristökeskuksen ja kunnan ilmoitustaululla Tieto päätöksestä julkaistaan Länsi-Suomen ympäristökeskuksen ilmoitustaululla Kokkolassa osoitteessa Torikatu 40 B ja Kokkolan kaupungin virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Kauppatori 5. MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Muutosta saavat hakea kirjallisella valituksella: - luvan hakija; - ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea; - rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristö-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät; - laitoksen sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät; - alueellinen ympäristökeskus sekä laitoksen sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen; - muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen.
14 Valitusosoitus on liitteenä. Ylitarkastaja Mikaela Rudnäs Ylitarkastaja Anne Polso LIITTEET Valitusosoitus Huomautus: Verkkopalveluun vietäviin ympäristölupapäätöksiin sovelletaan ympäristöministeriön 29.4.2004 päivättyä ohjetta. Sen mukaan päätöksiä verkkopalvelussa julkaistaessa otetaan henkilötietolain (523/1999) tavoitteet yksityisyyden suojasta huomioon siten, että verkkopalveluun vietävistä päätöksistä poistetaan muistuttajana, mielipiteen ilmaisijana tai korvauksen saajana olevien yksityisten henkilöiden nimet. Korvausluettelon voi nimien muokkaamisen sijaan kokonaan jättää julkaistavasta päätöksestä pois. Tässä päätöksessä yllä tarkoitetut yksityisten henkilöiden nimet on korvattu kirjaimilla A, B, C jne. ja päätöksen lopussa olevan otsikon Ilmoitus päätöksestä alla oleva luettelo poistettu.