Kalatuotteiden jäljitettävyys Tiedotus- ja koulutusristeily kaupallisille kalastajille 2016 3.-4.2.2016 Katriina Partanen Pro Kala
Jäljitettävyys EU:n yhteinen kalastuspolitiikka YKP:n jäljitettävyyssäännöillä pyritään siihen, että missä tahansa kohdassa tuotanto- ja markkinointiketjua pystytään todentamaan, että kalastustuote on peräisin EU-säädösten mukaisesti (laillisesti) pyydetystä saaliista. Elintarvikelainsäädäntö jäljitettävyyden avulla pyritään estämään hylättyjen elintarvike- ja rehuerien pääsy ihmisten tai eläinten ravinnoksi.
YKP asetus kalastus- ja vesiviljelytuotteiden jäljitettävyydesta Voimaan vuoden 2015 alussa Koskee EU:n alueella merestä pyydettyjä tai meressä kasvatettuja kalastus- ja vesiviljelytuotteita Perustuu eräkohtaiseen jäljitettävyyteen
YKP eräkohtainen jäljitettävyys Eräkohtainen jäljitettävyysvaatimus koskee elintarvikkeeksi toimitettavia Eläviä kaloja, tuoreita kaloja, jäädytettyä kalaa Jäähdytettyjä tai jäädytettyjä kalafileitä tai muuta kalan lihaa Jäähdytettyjä tai jäädytettyjä mursketta tai jauhetta Kuivattuja, suolattuja, savustettuja ja hiillostettuja kaloja Mätiä
YKP eräkohtainen jäljitettävyys Eräkohtainen jäljitettävyysvaatimus EI koske Nilviäsiä eikä äyriäisiä EU:iin kolmansista maista tuotuja kalastusja vesiviljelytuotteita Makeasta vedestä pyydettyjä tai makeassa vedessä kasvatettuja kalastus- ja vesiviljelytuotteita Muuhun kuin elintarvikekäyttöön tulevia tuotteita
YKP eräkohtainen jäljitettävyys Jäljitettävyys perustuu kalaerään, joka muodostetaan ensimyynnin yhteydessä Jokainen kalaerä on pystyttävä ketjun jokaisesta vaiheesta jäljittämään suoraan ketjun alkuun, kalaerän pyyntiin tai nostoon
Kalaerän muodostaminen Kalaerä koostuu pyydetystä tai viljellystä kalasta joka on: samaa kalalajia pyydystetty/nostettu samalta alueelta pyydetty/nostettu samana päivänä samalta kalastusalukselta tai vesiviljelylaitokselta
Eräkoodin muodostaminen Kustakin erästä on oltava osoitettavissa vähintään seuraavat tiedot: erän tunnistenumero kalastusaluksen rekisterinumero ja nimi (tai useammilta kalastusaluksilta, jos alkuperäinen erä alle 30 kg ja muut edellä mainitut edellytykset täyttyvät) tai vesiviljelytuotantoyksikön nimi kunkin lajin kolmikirjaiminen FAO-lajikoodi pyyntipäivä tai tuotantopäivä kunkin lajin määrä nettopainoina ilmaistuna kilogrammoina tai tapauksen mukaan kappalemäärä toimittajan nimi ja osoite
Eräkoodin muodostaminen Eräkoodi muodostetaan ensimyynnin yhteydessä Kala-alan järjestöt Ammattikalastajaliitto Kalankasvattajaliitto Kalakauppiasliitto ETL Kalateollisuusyhdistys Pro Kala ovat sopineet että eräkoodi muodostetaan seuraavan esimerkin mukaisesti
Eräkoodin muodostaminen Eräkoodi muodostetaan kalastusaluksen rekisterinumerosta tai vesiviljelyn laitosnumerosta, erän pyynti- tai nostopäivästä, kyseisen kalalajin FAO-koodista sekä erän nettopainosta ja eränumerosta (monesko erä kyseisenä päivänä). KALAERÄN TUNNISTENUMERO = ERÄKOODI Kalastusaluksen tunnus (FIN-1234A) Eviran hyväksymän vesiviljelylaitoksen laitosnumero (F12345EY) Pyynti-/nostopäivä (vvkkpp) Kalalajin FAO-koodi (esim. FPP= kuha ja TRR=kirjolohi ) Toimitettumäärä (netto, kg) FIN1234A 151129 FPP 150 1 F12345 151012 TRR 1200 2 Kyseisen päivän eränumero Ylempi rivi: kalastusaluksen, jonka tunnus on FIN-1234A, marraskuun 29. päivänä vuonna 2015 pyytämän ja toimittaman 150 kg:n kuhaerän eräkoodi olisi: FIN1234A151129FPP150-1 Alempi rivi: kalanviljelylaitoksen Eviran laitostunnus on F12345, lokakuun 12. päivänä nostetun ja toimitetun toisen 1200 kg:n kirjolohierän eräkoodi olisi: F12345-151012TRR1200-2
Eräkoodi toimitusketjussa Eräkoodin on seurattava kalaerää aina kauppaan tai ravintolan keittiöön saakka Jäljitettävyystieto on toimijoiden välillä siirrettävää tietoa Jäljitettävyystiedot voidaan ilmoittaa pakkausmerkinnöissä pakkauksessa erän mukana olevassa kaupallisessa asiakirjassa koodilla viivakoodilla elektronisessa sirussa merkintäjärjestelmällä
Eräkoodi toimitusketjussa Jäljitettävyystieto / eräkoodi on esitettävä valvontaviranomaiselle sitä kysyttäessä Mikäli alkuperäisiä kalaeriä jaetaan tai yhdistetään toimitusketjussa, on alkuperäisen eräkoodin seurattava myös uutta muodostettua kalaerää
Eräkoodin muodostamiseksi tarvittavien tietojen ilmoittaminen Jotta eräkoodi on mahdollista ensimyynnin yhteydessä muodostaa, on alkutuottajan, kaupallisen kalastajan tai kalanviljelijän, toimitettava ensiostajalle tähän tarvittavat tiedot
LÄHETYSLISTA / Pyydetty kala FÖLJESEDEL / Fångad fisk Vastaanottaja: Mottagare: ERÄN TUNNISTENUMERO / IDENTIFIKATIONSNUMMER Toimituspvm: Leveransdag: Toimittajan nimi ja osoite: Leverantörens namn och adress: Laitosnumero: Anstaltsnummer: Saalisilmoituksen numero: Fångstanmälans nummer: Kalalaji / Fiskart Pyydystyyppi Redskapstyp Kalastusaluksen tunnus Fiskefartygets beteckning Pyyntipäivä (vvkkpp) Fångstdatum (ååmmdd) FAO-koodi FAO-kod Toimitettu määrä (kg) Levererad kvantitet (kg) Erä nro/pv Parti nr/dag Silakka* Strömming* Clupea harengus membras* FIN HER Kilohaili Vassbuk Sprattus sprattus FIN SPR Turska Torsk Gadus morhua FIN COD Lohi** Lax** Salmo salar** FIN SAL Kuha Gös Sander lucioperca FIN FPP Siika Sik Coregonus lavaretus FIN PLN Hauki Gädda Esox lucius FIN FPI Ahven Abborre Perca fluviatilis FIN FPE Made Lake Lota lota FIN FBU Muikku, maiva Siklöja Coregonus albula FIN FVE Meritaimen Havsöring Salmo trutta trutta FIN TRS Särki Mört Rutilus rutilus FIN FRO Lahna Braxen Abramis brama FIN FBR Kuore Nors Osmerus eperlanus FIN SME Pyydystyyppi, koodi Redskapstyp, kod Verkko/Nät = Ve Rysä/Ryssja = Ry Trooli/Trål = Tr Nuotta/Not = Nu Koukku/Krok = Ko Siima/Rev = Si Pyyntialue (rasti) Fångstområde (kryss) Pyydetty Itämerestä Fångad i Östersjön Pyydetty makeasta vedestä Suomessa Fångad i sött vatten i Finland Pyyntialue tarkemmin Fångstområde närmare * Yli 17 cm tai kokoluokittelemattomana ei saa toimittaa Ruotsia lukuun ottamatta muihin EU:n jäsenvaltioihin Strömming över 17 cm eller strömming som inte sorterats i storleksklasser får inte förutom Sverige levereras till övriga medlemsländer i EU ** Ei saa toimittaa Ruotsia ja Latviaa lukuun ottamatta muihin EU:n jäsenvaltioihin Får inte förutom Sverige och Lettland levereras till övriga medlemsländer i EU OSITTAIN EMKR RAHOITTAMA DELVIS FINANSIERAT AV EHFF PRO KALA/SAKL 12/2015
LÄHETYSLISTA / Pyydetty kala Lomaketta voi veloituksetta tilata Pro Kalasta SAKL:sta Sähköisen lomakkeen voi ladata SAKL sivuilta
Kiitos!