Tutkimusta lähisuhdeväkivallan eri interventioista

Tutkimusta lähisuhdeväkivallan eri interventioista Juha Holma Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto Erikoissairaanhoidon potilaiden lähisuhdeväkivaltakokemukset ja henkilöstön käsitykset väkivaltaan puuttumisesta Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos: prof. Mikko Mäntysaari, YTT Marita Husso, YTT Tuija Virkki Psykologian laitos: PsT Juha Holma, FT Aarno Laitila (nykyisin Itä-Suomen yliopisto) Perhetutkimuskeskus: YTT Marianne Notko PROJEKTIN TUTKIMUKSET Osatutkimus II: Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen: palvelumallin edellytykset ja haasteet henkilöstön näkökulmasta (syys-lokakuu 2009) Osatutkimus III: Lähisuhdeväkivallan aikuisuhrien tunnistaminen ja hoidontarpeen arviointi (maalis-heinäkuu 2010) Osatutkimuksen III tarkoituksena selvittää lähisuhdeväkivallan aikuisuhrien määrää ja väkivallan laatua projektissa kehitetyillä työkaluilla Aineisto: Synnytysyksikkö: 4,5 kk Päivystysalue: 1,5 vrk Psykiatrisen sairaalan vastaanotto-osasto: 1 kk Menetelmä: Kaikille potilaille tehtävä kysely Ohjeet työntekijälle: Kysymykset voi esittää vain tilanteessa, jossa ei saattajia tai muita potilaita paikalla Kyselyn suoritti: Synnytysyksikkö: 11 kätilöä Päivystysalue: 8 sairaanhoitajaa Psykiatrisen sairaalan vastaanotto-osasto: kaikki (28) hoitajaa interventioista 1

Suodatinkysymykset Onko perhe- tai seurustelusuhteissasi tällä hetkellä Sinuun kohdistuvaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai kaltoinkohtelua? Onko perhe- tai seurustelusuhteissasi ollut joskus aiemmin Sinuun kohdistuvaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai kaltoinkohtelua? Jos kyllä, vaikuttaako tämä kielteisesti hyvinvointiisi tai elämänhallintaasi Kartoituskysymykset (jos tällä hetkellä väkivaltaa tai joskus aiemmin ja vaikuttaa hyvinvointiin) Lähisuhdeväkivallan: Muoto Ajankohta Kohteeksi joutumisen useus Tekijä Vaikutukset omaan hyvinvointiin ja turvallisuuteen Avuntarve Lasten läsnäolo väkivaltatilanteissa Työntekijän arvio jatkotoimenpiteiden tarpeesta ja suoritetut toimenpiteet LÄHISUHDEVÄKIVALLAN YLEISYYS Synnytysyksikkö Psykiatrinenosasto Päivystysalue Tutkimusaika 4,5 kk 1 kk 1 vrk n % n % n % SUODATINKYSYMYKSIIN VASTANNEIDEN MÄÄRÄ 381 41 108 Vastanneiden sukupuoli/naisten osuus 381 100,0 % 15 36,6 % 59 54,6 % Tällä hetkellä potilaaseen kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa 10 2,6 % 12 29,3 % 7 6,5 % Joskus aiemmin potilaaseen kohdistuvaa lahisuhdeväkivaltaa 112 29,4 % 21 51,2 % 22 20,4 % Kyselyhetkellä lähisuhdeväkivaltaa oli jokaisessa potilasryhmässä, eniten psykiatrian potilailla Väkivallan muoto KARTOITUSKYSYMYKSIIN VASTANNEIDEN MÄÄRÄ 40 10,5 % 13 31,7 % 8 7,4 % Vastanneiden sukupuoli/naisten osuus 40 100,0 % 8 61,5 % 7 87,5 % Tällä hetkellä potilaaseen kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa 9 22,5 % 12 92,3 % 4 50,0 % Joskus aiemmin potilaaseen kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa 39 97,5 % 10 76,9 % 7 87,5 % VÄKIVALLAN MUOTO Synnytysyks. Psyk. osasto Päivystys alue Fyysistä väkivaltaa 28 70,0 % 6 46,2 % 4 50,0 % Henkistä väkivaltaa 39 97,5 % 13100,0 % 8100,0 % Seksuaalista väkivaltaa 11 27,5 % 4 30,8 % 2 25,0 % Kartoituskysymyksiin vastanneista eli väkivaltaa kokeneista potilaista lähes kaikki kertoivat olleensa henkisen väkivallan kohteena ja lähes kolmasosa seksuaalisen väkivallan kohteena interventioista 2

MILLOIN VIIMEKSI LÄHISUHDEVÄKIVALLAN KOHTEENA Synnytysyks. Psyk. osasto Päivystys alue Viimeisen vuorokauden aikana 5 12,5 % 1 7,7 % 4 50,0 % Viimeisen viikon aikana (mutta ei viimeisen vuorokauden) 0 0,0 % 2 15,4 % 1 12,5 % Viimeisen kuukauden aikana (mutta ei viimeisen viikon) 4 10,0 % 4 30,8 % 0 0,0 % viimeisen vuoden aikana (mutta ei viimeisen kuukauden) 5 12,5 % 3 23,1 % 1 12,5 % Yhteensä viimeisen vuoden aikana 14 35,0 % 10 76,9 % 6 75,0 % Aiemmin aikuisiällä 16 40,0 % 1 7,7 % 2 25,0 % Aiemmin lapsuudessa 10 25,0 % 1 7,7 % 0 0,0 % Synnytysyksikön potilaat olivat olleet lähisuhdeväkivallan kohteena useimmiten aikaisemmin aikuisiällä, kun taas päivystysalueella kyselyyn osallistuneista väkivaltaa kokeneista potilaista puolella väkivalta oli tapahtunut viimeisen vuorokauden aikana. Psykiatrisella osastolla väkivalta oli tapahtunut enimmäkseen viimeisen vuoden aikana KUINKA USEIN LÄHISUHDEVÄKIVALLAN KOHTEENA Useita kertoja viimeisen vuoden aikana 9 22,5 % 8 61,5 % 1 12,5 % Useita kertoja koko elämän aikana 28 70,0 % 1 7,7 % 6 75,0 % Vain yhden yksittäisen väkivallanteon kohteeksi joutuminen oli hyvin harvinaista, sillä synnytysyksikön ja päivystysalueen potilaista 70 75 % kertoi olleensa useita kertoja elämänsä aikana väkivallan kohteena KUKA ON TEHNYT VÄKIVALTAA Synnytysyks. Psyk. osasto Päivystys alue Nykyinen puoliso tai kumppani 7 17,5 % 4 30,8 % 3 37,5 % Entinen puoliso tai kumppani 25 62,5 % 5 38,5 % 4 50,0 % Isä, äiti, isäpuoli tai äitipuoli 17 42,5 % 7 53,8 % 3 37,5 % Yleisin väkivallantekijä oli synnytysyksikön ja päivystysalueen potilailla entinen puoliso tai kumppani, kun taas psykiatrisen osaston potilailla se oli isä, äiti, isäpuoli, äitipuoli tai muu huoltaja. Nykyinen kumppani oli väkivallantekijä 17,5 37,5 %:ssa tapauksista. Lasten läsnäolo ja lastensuojeluilmoitus (Käenmäki & Nieminen) Kartoituskyselyyn vastanneista 11/61 kertoi, että väkivaltaisessa tilanteessa oli ollut läsnä lapsia, jotka altistuivat väkivallalle (näkivät tai kuulivat tapahtumia tai olivat itse väkivallan kohteina). Uusi lastensuojeluilmoitus tehtiin kolmessa tapauksessa. Neljässä tapauksessa työntekijä oli katsonut, että aiemmin tehty lastensuojeluilmoitus tai se, että tilanne oli sosiaalityöntekijän tiedossa, oli riittävä toimenpide. Kolmen tapauksen kohdalla ei ole ryhdytty mihinkään lastensuojelullisiin toimenpiteisiin. interventioista 3

TYÖNTEKIJÄN ARVION MUKAAN MERKITTÄVÄ HYVINVOINTIIN TAI TURVALLISUUTEEN LIITTYVÄ RISKI Synnytysyks. Psyk. osasto Päivystys alue N 15 5 6 Osuus kartoituskysymyksiin vastanneista 37,5 % 38,5 % 75,0 % Osuus kaikista kyselyyn vastanneista potilaista 3,9 % 12,2 % 5,6 % Synnytysyksikössä viisi potilasta (1,3 % kaikista potilaista) ohjattiin projektin aikana perustettuun VISHtiimiin jatkohoitoon. Päivystysalueella VISH-tiimille ohjattiin neljä potilasta (3,7 % kaikista potilaista). Psykiatrian osastolla väkivaltakokemuksen käsittely jatkui yleisimmin osastolla osana hoitoa. Marianne Notko, Juha Holma, Marita Husso, Tuija Virkki, Aarno Laitila, Juhani Merikanto & Mikko Mäntysaari (2011) Lähisuhdeväkivallan tunnistaminen erikoissairaanhoidossa. Duodecim, 127(15):1599-606. Lähisuhdeväkivallan kehystäminen erikoissairaanhoidossa: puuttumisen ja muutoksen mahdollisuudet Tuija Virkki, Marita Husso, Marianne Notko, Aarno Laitila, Juha Holma ja Mikko Mäntysaari Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2011: 48, 280-293 Tutkimuskysymykset Millaiset väkivallan kehystämisen tavat estävät väkivallan ja sen seurausten tunnistamista sekä väkivaltaan puuttumista terveydenhuollossa? Millaiset väkivallan kehystämisen tavat edistävät väkivallan ja sen seurausten tunnistamista ja väkivaltaan puuttumista terveydenhuollossa? Tutkimusaineisto 6 erikoissairaanhoidon ammattilaisten fokusryhmähaastattelua 3-7 henkilön ryhmiä, yhteensä 30 terveydenhuollon ammattilaista: hoitajia, lääkäreitä, psykologeja ja sosiaalityöntekijöitä Taustateoria Erwing Goffmanin arkielämän vuorovaikutustilanteiden tutkimiseen kehittämä kehysanalyysi interventioista 4

Tulokset Puuttumattomuutta perustelevat kehykset 1) medikaalinen kehys 2) käytännölllinen kehys 3) individualistinen kehys 4) psykologinen kehys Puuttumista edesauttavat kehykset 1) terveyden edistämisen kehys 2) oikeutetun puuttumisen kehys 3) prosessin käynnistämisen kehys Terveyden edistämisen kehys Oikeutetun puuttumisen kehys interventioista 5

Prosessin käynnistämisen kehys Johtopäätöksiä terveyden edistämisen kehys huomioi väkivallan vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin ja siten kyseenalaistaa näkemyksen, jonka mukaan väkivalta ei ole terveydenhuoltoon kuuluva ongelma oikeutetun puuttumisen kehyksessä keskeistä ovat väkivaltainterventioita legitimoivat perusteet, yhteiset käytännöt ja ammatilliset työvälineet puuttumiseen prosessin käynnistämisen kehys, eli ymmärrys väkivallan vaikutuksista ja omasta työstä osana laajempaa ketjua, lisää ymmärrystä väkivallan vaikutuksista ja muutosten haastavuudesta väkivaltatyöllä on edessään niin mahdollisuuksia kuin suuria haasteitakin väkivaltatyön erityisenä haasteena on individualistisen näkökulman ( väkivalta yksilön ongelma, johon emme voi eikä meidän tarvitse puuttua ) kyseenalaistaminen väkivaltainterventioon liittyvissä kysymyksissä toimivien käytäntöjen kehittäminen väkivaltaa kokeneiden tunnistamiseen, kohtaamiseen ja väkivallan kierteen katkaisuun on mahdollista edellyttää väkivallan ammatillisten käytäntöjen, uskomusten, vastuiden ja oikeuksien uudelleenmäärittelyä toimivien väkivaltatyön käytäntöjen kehittäminen vaatii ymmärrystä väkivallan vaikutuksista ja väkivallan terveydenhuollon organisatorisille ja ammatillisille käytännöille asettamista haasteista PARITERAPIA PARISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISEMISEN KEINONA Juha Holma, Aarno Laitila, Jaakko Seikula Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto interventioista 6

Parisuhdeväkivaltaan haetaan apua usein pariterapiasta (Nyqvist, 2001). Myös pariterapiaan ensisijaisesti muista syistä hakeutuneista pareista monilla oli taustalla väkivaltaa. Tutkimusten mukaan 60% pareista, jotka hakeutuivat pari/perheterapiaan, oli ollut väkivaltaa viimeisen vuoden aikana. Kuitenkin vain 10 % heistä paljasti tai tunnistivat sen spontaanisti (Ehrensaft & Vivian, 1996). Feministisestä näkökulmasta on kritisoitu perinteisiä psykoterapioita naisiin kohdistuvan väkivallan hoidossa. Naisuhrien kokemukset pari- ja perheterapiasta ovat olleet kielteisiä ja näiden toimintatapojen on katsottu vain edistävän miehen valta-asemaa perheessä ja tekevän väkivallasta näkymättömän (Kaufman, 1992). Pariterapiaa ei ole katsottu sopivaksi hoitokeinoksi koska vaarana on uhrin syyllistäminen ja patologisoiminen sekä vastuun siirtäminen uhrille (Hansen & Harway, 1993). Myös tutkimustulokset Suomessa ovat osoittaneet että naisuhrit ovat kokeneet pariterapian epäonnistuneen ja naiset eivät kokeneet saaneensa ääntään kuuluville tai heitä ei oltu ymmärretty. (Husso, 1996; Nousiainen, 1996; Nyqvist, 2001). Mies hallitsi terapiatilannetta, oli vakuuttava ja uskottava. Tilanteisiin joissa väkivalta ei ole erityisen vaarallista on kehitetty pari- ja perheterapiakäytäntöjä, jotka ottavat huomioon parisuhdeväkivallan erityispiirteet ja pariterapiaan kohdistetun kritiikin (esim. Stith et. al. 2003; Cooper & Vetere, 2005). Tutkimukset näiden erityisesti parisuhdeväkivaltaan keskittyvien pariterapioiden tehokkuudesta parisuhdeväkivallan hoidossa valikoiduille pariskunnille osittavat niiden olevan yhtä tehokaita väkivallan vähentämisessä kuin erilliset interventiot sukupuolen mukaan (Stith et al. 2003). Myös Suomessa on ollut hankkeita parisuhdeväkivallan hoitamiseen pariterapialla muun muassa Porvoon seudulla (Jäppinen & Ewalds, 2003) tai osana turvakotitoimintaa (Antikainen, 1999). Parisuhdeväkivaltaan erikoistuneissa pariterapiamalleissa kiinnitetään huomiota turvallisuuteen, väkivallan sukupuolistuneisuuteen ja sen seurauksiin sekä lasten asemaan perheessä. Pariterapiaa ei aloiteta jos väkivalta on ollut erityisen vaarallista tai se jatkuu. Väkivallan tekijän/tekijöiden tulee ottaa vastuu omasta käyttäytymisestään ja osoittaa halua muuttaa käyttäytymistään. Molempien puolisoiden tulee haluta yhteisiä keskusteluja ja kokea pystyvänsä puhumaan avoimesti näissä keskusteluissa. Pariterapian päämääränä tulee säilyä kaikenlaisen (henkinen, fyysinen, seksuaalinen, taloudellinen) väkivallan eliminoiminen parisuhteesta. Tapaamisten vaikutusta väkivallan vähenemiseen tulee seurata tapaamisten yhteydessä. (Stith, Rosen & McCollum, 2003). interventioista 7

Tutkimus Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten parisuhdeväkivaltaa kohdataan pariterapiatapaamisissa erilaisissa toimipisteissä. Erityisen mielenkiinnon kohteena on tarkastella vastuun, turvallisuuden ja väkivallan pysymiseen keskustelun kohteena. Tarkoituksena on myös seurata eri keskustelukäytäntöjen vaikutusta eri osapuolten kokemuksiin pariterapiakäynneistä. Päämääränä on tuoda näkyväksi parisuhdeväkivallan käsittelyn erityispiirteet pariterapiassa, kehittää tutkimuskeskusten toimintaa tätä kautta ja tarjota mallia parisuhdeväkivallan kohtaamiseen myös laajemmin julkisten palvelujen piirissä. Tutkimus toteutetaan monikeskustutkimuksena: Suomen mielenterveysseuran Koulutuskeskuksen psykoterapiaklinikka (Helsinki), Setlementti Naapurin perheväkivaltaklinikka (Tampere), Jyväskylän perheneuvola, Keski-Suomen seurakuntien perheasiainneuvottelukeskus Jyväskylän yliopiston Psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikka yhteistyössä kriisikeskus Mobilen kanssa, Helsingin kaupungin sosiaalivirasto, Eteläinen A-klinikka, Kampin toimipiste Miesten keskus (Helsinki), Oulun ensi- ja turvakoti. TERAPIAISTUNNON ARVIOINTIASTEIKKO (SRS V.3.0) Tutkimusmenetelmät Pariterapiatapaamisten nauhoitteet Eri osapuolien arviot istunnoista Yksilöhaastattelut mm. väkivallan määrästä, seurauksista, parisuhteen tilasta ja muutoksista ennen pariterapian aloittamista ja pariterapian loputtua Kahden vuoden yksilöseurantahaastattelut Pvm: Asiakas nro: Arvioisitko tämänkertaisen keskustelumme seuraavien asteikkojen osalta. Aseta merkki sille kohdalle, joka parhaiten kuvaa Sinun kokemustasi Terapiasuhde: En kokenut tulevani -------------------------------------------------------------------- Tulin kuulluksi, minua ymmärrettiin ja kuulluksi kunnioitettiin Päämäärä ja keskustelun aiheet: Me emme työsken- Me työskentelimme ja kesnelleet ja keskustel- ------------------------------------------------------------------- kustelimme toivomistani leet niistä aiheista, aiheista joista olisin halunnut Lähestymistapa ja menetelmä: Terapeuttien Terapeuttien lähestymitapa lähestymistapa -------------------------------------------------------------------- sopi minulle hyvin ei sopinut minulle Yleisesti: Keskustelusta -------------------------------------------------------------------- Yleisesti ottaen tämän puuttui jotain päivän istunto oli hyvä minulle Institute for the Study of Therapeutic Change/ L. Johnson, S.D. Miller & B. Duncan interventioista 8

KYSELYLOMAKE hyväksikäytöstä ja väkivallasta parisuhteessa (Abusive and controlling behaviour inventory. Davies, L., Holmes, M., Lundy, C. & Urquhart. L.) Tutkimusnumero: Pvm: Ole hyvä ja täytä lomake sen mukaan, kuinka usein (ex)kumppanisi on käyttänyt sinua kohtaan emotionaalista tai psykologista väkivaltaa viimeisen 12 kuukauden aikana. 0 ei koskaan 5 kerran tai kahdesti viikossa 1 kerran tai kahdesti 6 kertoja viikossa useita 2 useita kertoja 7 kerran tai kahdesti päivässä 3 kerran tai kahdesti kuukaudessa 8 useita kertoja päivässä 4 useita kertoja kuukaudessa ES ei sovellu minuun ollenkaan Kuinka usein kumppanisi on loukannut kironnut sinua tai kritisoinut sinun vaatteitasi tai fyysistä olemustasi murjottanut tai kieltäytynyt puhumasta asioista ollut töykeä/epämiellyttävä ystäviäsi kohtaan huutanut ja raivonnut sinulle vaatinut sinua tilille siitä, miten olet käyttänyt rahaa tehnyt taloudellisia päätöksiä neuvottelematta kanssasi epäillyt ja syyttänyt sinua pettämisestä/toisesta suhteesta koettanut estää tai häirinnyt kontaktejasi ystäviin ja/tai sukulaisiin häirinnyt työtäsi tai opiskeluasi nolannut sinut muiden edessä estänyt sinun auton tai puhelimen käyttöäsi ajanut autoa huolimattomasti/vastuuttomasti pelotellaksesi sinua kritisoinut sinun lasten hoitoasi ja vanhemmuuttasi uhannut viedä lapset sinulta pois uhannut soittaa sosiaalitoimistoon tai vastaavaan ilmoittaakseen sinusta lasten hyväksikäytön takia häirinnyt nukkumistasi tai ruokailuasi kiusatakseen sinua syyttänyt sinua omasta väkivallan käytöstään uhannut satuttaa itseään tai sinua, jos jätät hänet seurannut sinun tekemisiäsi/menemisiäsi tarkkaillut sinun ajankäyttöäsi ja vaatinut sinua tilille jokaisesta minuutista evännyt/pidättänyt sinulta rahaa uhannut soittaa poliisille sinusta kritisoinut työtäsi kotona Kuinka usein (ex)kumppanisi on käyttänyt seksuaalista väkivaltaa sinua kohtaan viimeisen 12 kuukauden aikana? 0 ei koskaan 5 kerran tai kahdesti viikossa 1 kerran tai kahdesti 6 kertoja viikossa useita 2 useita kertoja 7 kerran tai kahdesti päivässä 3 kerran tai kahdesti kuukaudessa 8 useita kertoja päivässä 4 useita kertoja kuukaudessa ES ei sovellu minuun ollenkaan Kuinka usein kumppanisi on verrannut sinua seksuaalisesti toisiin naisiin/miehiin pettänyt sinua/ollut suhteessa uhannut aloittaa suhteen pidättäytynyt hellyydenosoituksista pidättäytynyt seksistä kanssasi ei ole huomioinut tarpeitasi ja halujasi painostanut sinut seksiin satuttanut sinua seksuaalisesti fyysisesti pakottanut sinut seksiin tullut vihaiseksi kun et ole suostunut hänen vaatimuksiinsa seksissä PARISUHDEVÄKIVALTAAN LIITTYVÄN VALLANKÄYTÖN MUODOT PARITERAPIAISTUNNOISSA (Kulta & Kyrö, 2012, Perheterapia, 29 (3), 32-44.) 1. Miten vallasta puhutaan terapiaistunnoissa? Millaisella puheella kuvataan istunnon aikaisia valtasuhteita? 2. Miten parisuhteen sisäiset valta-asetelmat näkyvät terapiaistunnoissa puheenvuorojen jakautumisessa, määrässä ja pituudessa? 3. Miten terapiaistunnoissa koettu vallankäyttö vaikuttaa asiakkaiden arviointeihin terapiaistunnoista? Yhden asiakasparin tapaustutkimus, 5 käyntiä Videoitujen istuntojen lisäksi aineisto koostuu asiakkaille tehdyistä väkivaltaa kartoittavista alkuhaastatteluista sekä jokaisen istunnon jälkeen täytetyistä arviointilomakkeista. Arviointilomakkeena on käytetty Session Rating Scale - lomaketta (Johnson, Miller & Duncan 2000) Tavat puhua istunnon aikana koetuista valtaasetelmista Tilan vieminen: Erityisesti nainen toi esiin useissa puheenvuoroissaan kokemuksen, että mies vie häneltä terapiaistunnoissa puheaikaa ja kontrolloi hänen mahdollisuuttaan puhua. Nainen kommentoi puheenvuorojen epätasaista jakautumista terapiaistunnoissa. Nainen koki myös, että mies ei antanut hänelle mahdollisuutta lopettaa puheenvuorojaan, vaan keskeyttämällä ja omalla hallitsevalla puheellaan esti naisen kokemusten kuulluksi tulemisen. Mitätöinti: Nainen kokee, että mies käyttää valtaa istunnoissa mitätöimällä hänen kokemuksiaan. Naisen mukaan mies kyseenalaistaa ja kieltää muun muassa hänen kokemansa tunteet ja hänen kuvauksensa kotona tapahtuneesta väkivallasta. Mitätöinti tapahtuu usein siten, että mies keskeyttää naisen puheen ja alkaa selittää omaa näkökulmaansa asiasta kumoten naisen kertomuksen. Välillä mies sanoo suoraan, etteivät tilanteet menneet naisen kuvaamalla tavalla ja ettei hänen tunnekokemuksensa ole tosi. Torjuminen: Molemmat asiakkaat kokevat joutuvansa terapiatilanteessa tietoisen torjumisen kohteeksi. Nainen kokee, että mies ohittaa hänen kokemuksensa kieltäytymällä vastaanottamasta hänen puheensa sisältöä. Miehen torjutuksi tulemisen kokemus liittyy enemmän siihen, että vaikka hän kuinka puhuu, hänen näkökulmaansa ei huomioida vaan jätetään tietoisesti keskustelun ulkopuolelle. Torjuminen aiheuttaa molemmille kokemuksen siitä, ettei heitä kohdata ja arvosteta ihmisenä. Pakottaminen: Molemmat asiakkaat kokevat, että heitä pakotetaan terapiaprosessin kuluessa toimimaan vastoin tahtoaan. Sekä mies että nainen tuovat esiin kokemuksen siitä, etteivät terapian puheenaiheet ja toimintatavat vastaa heidän odotuksiaan ja toiveitaan. Molemmat asiakkaat tuovat esiin, että heitä painostetaan valitsemaan terapiatilanteessa passiivisen kuuntelijan ja hiljaisen hyväksyjän rooli. interventioista 9

Väärien syytösten esittäminen Mies kokee, että terapiatilanteessa käytetään valtaa esittämällä vääriä, perusteettomia syytöksiä häntä kohtaan. Erityisen epäoikeudenmukaisena mies pitää sitä, että häntä kutsutaan väkivaltaiseksi, koska hän itse ymmärtää sen tarkoittavan fyysistä väkivaltaa. Mies tekee selvän eron henkisen ja fyysisen väkivallan välille eikä hän koe itse koskaan käyttäneensä fyysistä väkivaltaa. Uhrin syyllistäminen Miehen tuottamassa uhria syyllistävässä puheessa käy ilmi, että hän ei omasta mielestään ole ollut yksin vastuussa kotona tapahtuneesta väkivallasta. Mies syyllistää vaimoaan myös siitä, ettei tämä hänen mielestään tee tarpeeksi työtä parisuhteen korjaamisen eteen eikä anna hänellekään mahdollisuutta siihen. Valta-asetelman näkyminen puheenvuorojen jakautumisessa, määrässä ja pituudessa Mies puhuu terapiaprosessin aikana enemmän ja hän käyttää pidempiä puheenvuoroja kuin nainen. Lyhyitä, alle minuutin kestäviä huomion keskipisteenä olemisen hetkiä on naisella enemmän kuin miehellä. Mies on huomion kohteena yleensä pidempiä aikoja. Hän on jokaisessa terapiaistunnossa yhteenlaskettuna pidemmän ajan huomion kohteena. Mies myös keskeyttää usein naisen puheen ja puhuu hänen päälleen. Asiakkaiden arviot istunnoista Asiakkaat arvioivat ensimmäisen ja toisen istunnon positiivisemmin kuin muut istunnot. Näissä kahdessa istunnossa naisen ja miehen ajankäyttö oli jakautunut huomattavan tasaisesti verrattuna kolmanteen ja viidenteen istuntoon - nainen oli näissä istunnoissa huomion kohteena ajallisesti puolet vähemmän kuin miehensä. Asiakkaat eivät näissä istunnoissa myöskään kommentoineet istunnon valtasuhteita. Vallankäytön heijastuminen arviointeihin näkyy erityisen selvästi kolmannessa istunnossa. Tämä istunto koettiin kaikista arvioiduista istunnoista epäonnistuneimpana. Kyseisessä istunnossa myös ajankäyttö oli jakautunut hyvin epätasaisesti: mies oli huomion kohteena lähes kolme kertaa enemmän kuin vaimonsa. Kolmannessa istunnossa asiakkaat myös toivat eniten esiin kokemustaan puolison vallankäytöstä istunnon aikana. Näkemyksiä parisuhteesta ja väkivallasta sekä näkemysten yhteneväisyyden merkitys terapian tuloksellisuudessa (Rantanen & Bunda, Perheterapia, 30(3), 47-60) Aineisto koostui yhteensä viiden pariskunnan videoiduista ensimmäisestä pariterapiaistunnosta. Lisäksi neljän pariskunnan viimeinen istunto sisällytettiin tutkimukseen. Puolisot keskustelevat fyysisestä ja henkisestä väkivallasta, väkivallan syistä, parisuhteessa ilmenevästä pelosta ja terapian tavoitteista. Väkivallan muodot: Fyysisestä väkivallasta keskustellessaan puolisoiden puhe oli toisiaan täydentävää ja kertomukset ja kuvaukset väkivallan tapahtumista olivat pääosin yhdenmukaisia. Naisten puheessa esiintyneitä miehen käyttämän henkisen väkivallan muotoja olivat naisen menojen ja tekemisten kontrollointi, vallankäyttö, fyysisellä väkivallalla uhkaaminen, naisen vähättely ja mitätöinti. Miehet kuvasivat käyttämäänsä henkistä väkivaltaa yleisemmällä tasolla. Miehet määrittelivät henkisen väkivallan pahan olon purkamiseksi, pelon aiheuttamiseksi ja uhkaavaksi käyttäytymiseksi. Miehet saattoivat myös kuvata naisten käyttäytymistä henkisenä väkivaltana. Tällöin miehet puhuivat naisten ylimielisyydestä, tavasta olla huomioimatta mies tai sanallisesta loukkaamisesta. interventioista 10

Henkisen väkivallan määrittelystä ei yleensä käyty vastavuoroista keskustelua. Puolisot saattoivat kuvata kokemaansa henkistä väkivaltaa, ilman että toinen puoliso täydensi kertomusta. Myös väkivallan toistuvuudesta eri näkemyksiä. Henkisestä väkivallasta puhuttaessa valta, valtasuhteet ja vallankäyttö parisuhteessa oli toistuvin teema. Näkemykset naisen kokemasta pelosta saattoivat olla puolisoiden välillä hyvinkin erilaiset ja siitä käytiin neuvottelua. Nyqvistin (2001) tutkimuksessa miehet kokivat väkivallan episodimaisena, väkivallan rikkoessa normaalin elämänkulun. Naisilla sen sijaan väkivalta oli jatkuvasti läsnä esimerkiksi pelon tai varautumisen muodossa. Naiset raportoivat sekä fyysistä, mutta etenkin henkistä väkivaltaa enemmän kuin heidän puolisonsa (Dobash ym., 2000; Holma, 2009). Parisuhteen tila Puolisoiden näkemykset suhteen nykytilasta ja sen jatkumisesta olivat yhteneväiset. Yleisesti tämänhetkinen parisuhteen tila koettiin huonona. Istunnoilla puhuttiin väkivaltatapahtumien vaikutuksista parisuhteen nykytilaan. Puolisot kuvasivat väkivallan tuoneen pettymyksen tunteita niin itseen kuin suhteeseen liittyen, sekä luottamuksen puutetta. Ensimmäisellä pariterapiaistunnolla kaikki pariskunnat olivat sitä mieltä, että ovat valmiita jatkamaan suhteessa ja tekemään töitä muutoksen eteen. Vastuu Miehet eivät syyttäneet naista omasta käyttämästään fyysisestä väkivallasta. Naiset eivät syyttäneet myöskään itse itseään miehen käyttämästä väkivallasta. Kun miehen tavoitteeksi nousi kommunikointitaitojen paraneminen, kytkeytyi tavoitteeseen myös naisen osuus. Vastuuta henkisestä väkivallasta siirrettiin näin osittain naiselle. Mies saattoi myös siirtää vastuuta henkisestä väkivallasta naiselle kuvaamalla naisen käyttämää henkistä väkivaltaa. Naiset toivat myös esiin toiveensa kommunikoinnin paranemisesta osana riitojen ja henkisen väkivallan vähenemistä. Myös tasa-arvo parisuhteessa ja elämä ilman pelkoa nousivat esiin naisten toiveina. Hyvän hoitotuloksen saavutti kaksi paria ja huonon hoitotuloksen sai kolme paria. Hyvän hoitotuloksen pariskunnissa puolisoiden näkemykset eri teemoista olivat terapian alkaessa yhdenmukaisempia kuin huonon hoitotuloksen pariskuntien puolisoilla. Huonon hoitotuloksen pariskunnilla oli näkemyseroja siinä, mikä aiheuttaa parisuhteeseen ongelmia, kuka käyttää parisuhteessa väkivaltaa ja millaista se on, ja miten väkivalta on suhteessa ilmennyt. Näillä pareilla ensimmäisellä istunnolla käytiin paljon neuvottelua siitä, kuka väkivaltaa käyttää, millaista se on ja keneen tai mihin toivotaan muutosta. Huonon hoitotuloksen pariskunnilla mies ei tunnistanut pelkoa jota väkivalta on aiheuttanut. Kunkin tuloksettoman pariskunnan ensimmäisellä tapaamisella on havaittavissa pariterapialle osoitetussa kritiikissä esitettyjä pariterapian kontraindikaatioita, kuten muutosmotivaation puute, muiden syyttäminen väkivallasta, kyvyttömyys nähdä oma vastuu ihmissuhteissa sekä empatian puute (Cooper & Vetere, 2005; Jäppinen & Ewalds, 2003). interventioista 11

Tavoitteiden asettaminen terapian alussa oli hyvän hoitotuloksen pareilla yhdenmukaisempaa kuin huonon hoitotuloksen pareilla. Puolisoiden näkemysten yhteneväisyys terapiassa voi helpottaa yhteistyötä sekä puolisoiden välillä että asiakkaiden ja terapeuttien välillä. Puolisoiden välillä voidaan ajatella muodostuvan työskentelyä edesauttava allianssiin verrattava side, joka ennustaa parempaa hoitotulosta. Puolisoiden välinen yhteistyö ja näkemysten yhteneväisyys voi taas puolestaan vahvistaa asiakkaiden ja terapeuttien välille muodostuvaa allianssia, ja siten välillisesti vaikuttaa parempaan hoitotulokseen. Jos puolisot eivät jaa näkemyksiään parisuhteen tilasta tai väkivallasta olisi syytä harkita muita hoitomuotoja Jyväskylän malli parisuhde- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyssä Jyväskylässä alkoi verkostoitunut yhteistyö perheväkivallan ehkäisyssä ja hoidossa vuonna 1995 verkostoon kuuluu sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoita, myös poliisi uhri, silminnäkijä ja tekijä ohjataan tunnistettaessa kriisikeskus Mobileen miehille Vaihtoehto väkivallalle -ohjelma oma ohjelma naisille ja lapsille kriisikeskus Mobilessa läheisessä yhteistyössä ja seurannassa miesten ohjelmaan sisältää mm. turvasuunnitelman tekemisen naisen kanssa avoin ryhmä naisille Moniammatillinen verkostoituminen Psykoterapian opetus- ja tutkimus- Seuraklinikkkunta, Perheneuvola PAK Perusterveydenhuolto Kriisikeskus Paikallinen poliisi Mobile Aikuisten Sosiaali- ja lasten toimi, mielenter lasten- veyspalve suojelu lut Päihdepalvelut Ensi- ja turvakoti Vaihtoehto väkivallalle ohjelma Miesten ohjelma aloitettiin yhteistyössä Kriisikeskus Mobilen ja Jyväskylän yliopisto Psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikan kanssa ohjelmaan kuuluu yksilölliset tutkimus-, motivointi- ja hoitojaksot, jonka jälkeen ryhmä. mies joko ohjataan, häneen otetaan yhteyttä sen jälkeen kun nainen on hakeutunut Mobileen tai hän hakeutuu itse mieheen ei tule koskaan ottaa yhteyttä ja tarjota keskusteluja jos se uhkaa naisen tai lasten turvallisuutta Yksilökäyntejä ennen ryhmää n. 5 kertaa interventioista 12

Vuosina 2001-2011: 478 miestä aloitti käynnit Mobilessa parisuhdeväkivallan vuoksi (2008 vain 18, 2009: 32, 2010:42, 2011:31) 202 (42%) lopetti yksilökäynnit ennen viidettä tapaamista 193 (40 %) kävi 5-8 kertaa 48 (10%) kävi 9-12 kertaa Vain 72 (15%) aloitti ryhmän Vuosina 2002-2005 (n=192, 2001 ei tietoja lähettäneestä tahosta) Itse hakeutui 26% (2010:26%; 2011:35%) Puolison toimesta 16% (2010:30%, 2011:32%) Sosiaalitoimen lähettämänä 21% (2010:19%; 2011:3%) Poliisi neuvoi/ohjasi 11% (2010:9%; 2011:3%) Muut (a-klinikka, pene) 26% Itse hakeutuneilla yhtä vähän käyntikertoja kuin muilla, sosiaalitoimen lähettäneillä eniten 1-4 käyntikertoja Ryhmään: Itse hakeutuneita 29%, muut lähettäneet 25%, puolison toimesta 21%, sosiaalityö ja poliisi 13% Yhteistyön lopettaminen 41% kohdalla yksipuolisesti asiakkaan taholta Itse hakeutuneista lopetti yhteistyössä 79%, sosiaalityön lähettämistä 41% Uusi vaihe: puoliavoin ryhmä keväästä 2001 ryhmästä voi lähteä ja siihen tulla 2-3 kertaa vuodessa miehet sitoutuu vähintään 15 kertaan Ryhmä viikottain 1,5 tuntia kerrallaan, kaksi vetäjää miehet haastatellaan ja väkivallattomuussopimus Psykoterapiaklinikan työntekijä haastattelee naiset ryhmän alkaessa ja lopussa heiltä kysytään väkivallasta (ACBI) naiselle kerrotaan hänelle tarkoitetuista palveluista ja miesten ryhmän toimintaperiaatteista, väärinkäytön mahdollisuudesta, yhteydenottotiedot yms. tiedotetaan jos mies lopettaa ohjelman, poissa jne. ryhmän lopussa heiltä pyydetään palautetta ja kysytään väkivallasta ryhmän aikana. (ACBI) Kahden vuoden seurantahaastattelu sekä miehelle että naiselle VAIHTOEHTO VÄKIVALLALLE RYHMÄÄN HAKEUTUMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT (Heiskanen & Karttunen, 2009) Seurantahaastattelut miehille vuosina 2004 2009: 27 ryhmässä ollutta miestä. Mitkä olivat merkittäviä tekijöitä mitkä saivat sinut hakeutumaan Mobileen ja ryhmään? Parisuhde/perhe (12 vastausta) Halu säilyttää parisuhde, avioerouhka, pelko lapsen tai puolison menettämisestä ja lastensuojelu-uhka (8) miehen toive saada jo kariutunut parisuhde korjattua (4) Ulkopuolisen aloite (5) perheenjäsenen aloite (mm. tytär) (3) viranomaisen painostus (poliisi, sos.tt.) (2). Vakava väkivaltatilanne (5) Puolison vamma tai pelko vieläkin pahemmasta väkivaltateosta Oman toiminnan kyseenalaistaminen (4) oman havahtumisen kautta. Esimerkki vastauksesta: Itse säikähti kun väkivallan käyttö tiheni ja raaistui. Oman väkivallattomuusperiaatteen kariutuminen, pettymys itseen. interventioista 13

Miesten haastattelu ennen ryhmää (1996-2008): 124 miestä haastatteluissa, joista 5% ei aloittanut ryhmää Eronneita 18%, asumiserossa tai harkinta-aika 3%, naimissa lähes puolet, avoliitossa neljäsosa 30% suhde kestänyt yli 10 vuotta 88% yli 10 v suhteessa olevista olleet yli 3 v väkivaltaisia Vain 3% mainitsi henkisen väkivallan Yleisimmät vammat mustelmat ja verenvuoto 47% (/66) uhreista tarvitsi lääkärin/sairaalahoitoa. 50% lääkärinhoitoa tarvinneista oli tuomittu tai syyteharkinnassa. 41% (/66) naisista oli lähtenyt pois kotoa väkivallan takia 45% (/65) hakeutunut turvakotiin tai sukulaisten luo 51% väkivalta oli vaikuttanut jokapäiväiseen toimintaan. % 40 30 45 40 35 30 25 20 15 10 % 20 10 0 5 0 44 Väkivaltaa viimeisen vuoden aikana 9 14 1-3 krt 4-6 krt 7-10 krt 10-15 krt yli 15 krt 5 Väkivallan kesto 2 13 alle 3 kk 4-6 kk 6-12 kk yli vuosi yli 3 vuotta 7 37 29 39 Poliisi tarvittu 63% 40% syyte, rikosilmoitus, tuomio, kuulusteltu 33% (/67) ilmoitti jommallakummalla vanhemmista olleen alkoholiongelma 56% (/75) miehen oma isä ollut väkivaltainen äiti kohtaan 57 % (/72) isä väkivaltainen miestä kohtaan lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty 4% (/67)(yksi epävarma) tekijöinä joko äiti tai tuntematon mies 73% (/66) kertoi lasten nähneen väkivaltaa 47% (/59) kertoi olleensa itse väkivaltainen lapsia kohtaan 25% (/57) lastensuojelu oli ollut puuttunut asiaan 56% (/63) humalassa aina tai lähes aina; 45% korkeintaan puolessa tapauksista; 16% aina selvinpäin väkivaltainen miehet, joilla syytteitä tai tuomio, yli puolet aina tai melkein aina humalassa. 21% ollut alkon/huumeongelman vuoksi hoidossa 52% ollut mielenterveysongelmien vuoksi hoidossa 21% masennus, 6% työuupumus, lopuilta tieto syystä puuttui 67% ollut joskus itsemurha-ajatuksia Sukupolvelta toiselle siirtyvän parisuhdeväkivallan, alkoholin käytön ja hoidon tuloksellisuuden väliset yhteydet (Ensomaa, 2009) Tutkittavina oli 39 miestä, jotka olivat ennen hoitoryhmän aloittamista ottaneet osaa alkuhaastatteluun ja joiden puoliso oli täyttänyt parisuhdeväkivaltaa koskevan kyselylomakkeen ryhmän alkaessa ja päättyessä. Miehistä 64 % ilmoitti, että hänen isänsä oli ollut väkivaltainen äitiä kohtaan. Tällä ei ollut merkitystä parisuhdeväkivallan määrän tai muotoon (fyysinen, henkinen, seksuaalinen), jota puoliso raportoi tapahtuneen 12 kk ennen ryhmään tuloa. Miehistä 56 % ilmoitti, että heidän vanhempansa olivat olleet väkivaltaisia heitä kohtaan. Tällä ei ollut yhteyttä väkivallan määrään tai muotoon ennen ryhmää. interventioista 14

Alkoholin käytön yhteys eri parisuhdeväkivallan muotoihin. alkoholin käytön määrä ei ole merkitsevässä yhteydessä mihinkään kolmesta parisuhdeväkivallan muodosta Fyysinen ja seksuaalinen väkivalta vähenivät hoidon kuluessa tilastollisesti merkitsevästi. Myös henkisen väkivallan väheneminen oli marginaalisesti merkitsevää. Etan neliön ja Cohenin D:t eri parisuhdeväkivallan muodoille ja vähentymiselle hoidon kuluessa. Cohen (1988) on teoksessaan määritellyt erilaiset efektikoot: pieni (0.2), keskimääräinen (0.5) ja suuri (0.8). ei lainkaan vähäinen kulutus keskimääräinen kulutus suuri kulutus n = 10 n = 7 n = 12 N = 10 ka sd ka sd ka sd ka sd F df1 df2 p henkinen 1.56.73 1.46.55 1.59 1.13 1.08.79.74 3 35.53 seksuaalinen.68.53.53.55.56.68.55.57.12 3 35.94 fyysinen.95.90.77.75.79.59.65.38.32 3 35.80 ɳ 2 d henkinen parisuhdeväkivalta.13.24 seksuaalinen parisuhdeväkivalta.22.45 fyysinen parisuhdeväkivalta.48.89 Asema parisuhteessa ja väkivalta (Valkonen, 2007) Vuosina 2001-2006 puolisohaastattelua joissa alku ja loppuhaastattelu 21 Kolme ryhmää: Tyytyväiset: näkivät aseman parisuhteessa hyväksi ryhmän päättymisen jälkeen 12 naista (57%) aiempaa enemmän vapautta mennä ja päättää tekemisistään parisuhde tasa-arvoistunut, mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin päätöksiin ja parempi huomioonotto keskustelu vaikeista asioista joustavampaa eikä tarvinnut niin paljon varoa sanojaan Oman arvion mukaan fyysinen väkivalta oli loppunut 9 kohdalla, kolmella yksittäinen väkivalta ryhmän aikana ACBI: 5 jonkinlaista fyysistä vv, kaikilla vähentynyt. Henkinen vv vähentynyt useimmilla mutta loppunut vain yhdellä Epävarmat: eivät luota asemaansa suhteessa 4 naista (19%) pelko että tilanne palaa takaisinryhmän loputtua kokivat että ryhmästä oli ollut apua esim. miehen itsehillintä oli lisääntynyt ja olivat saaneet lisää päätäntävaltaa. kahdella oli ollut fyysistä vv kotona, kahdella ei. henkistä väkivaltaa kaikilla, edellistä ryhmää enemmän. yhdellä henkinen väkivalta loppunut, kahdella vähentynyt ja yhdellä pysynyt samana interventioista 15

Pettyneet: pettyneet asemaansa suhteessa 5 naista (24%) suhde samanlainen kuin ennen ryhmää 2 suhde heikentynyt: 2 suhde parantunut, mutta muutos lyhytkestoinen Kolmen kertoi fyysisestä väkivallasta, kaikilla uhkaavia tilanteita. Yhden kohdalla fyysinen vv lisääntynyt -> ero, mies keskeytti ryhmän ACBI: kahdella fyys. vv vähentynyt, Yhden kohdalla määrä sama mutta muodot lievempiä.yhden kohdalla fyysinen väkivalta pysynyt samana (vv muita vakavampaa) kahdella henkinen väkivalta samanlaista, yhdellä lisääntynyt ja yhdellä vähentynyt Kaksi oli eronnut ja yksi harkitsi eroa UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ Tapaustutkimuksia muutoksesta ohjelman aikana. Ei satunnaistettua koeasetelmaa tai quasikokeellista asetelmaa. Vertaillaan väkivallan vähentämisessä onnistuneita niihin jotka jatkavat väkivallan käyttöä (puolison raportointi). Mahdollista saada tietoa mitä muutoksia tapahtuu ryhmän aikana, kuinka muutokset ovat yhteydessä käyttäytymisen muutokseen ja mitkä interventiot auttavat muutoksen aikaansaamisessa. UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ Individual changes in discursive practices of batterers during group treatment: - different theorethical approaches Identified by qualitative analysis methods from recordings of therapy meetings Individual changes in violent behavior reported by women (ex)partner: - In-depth interviews - Abusive and Controlling Behaviour Inventory (ACBI) Change between before and after the treatment, and two years after completing the treatment. REFLEKSIIVISYYDEN MUUTOS VÄKIVALTAISTEN MIESTEN RYHMÄTERAPIASSA (Keltanen & Räsänen, 2009, Psykologia, (44) 4, 275-286) Kognitiivis-konstruktiivisen teorian mukaan psykoterapeuttista muutosta voidaan kuvata uudenlaisten refleksiivisten prosessien rakentumisena. Kun refleksiivisyys suhteessa johonkin kokemisen alueeseen on riittämättömästi kehittynyt, yksilön välitön, tunteisiin perustuva kokeminen ja tämän kokemisen tulkinta eivät sovittaudu riittävän hyvin yhteen. Toskala ja Hartikainen (2005) kutsuvat tällaista tilaa ja yksilön suhdetta sisäiseen kokemusmaailmaansa nähden reaktiiviseksi positioksi. interventioista 16

Toskala ja Hartikainen (2005) refleksiivisyys rakentuu seuraavien osaprosessien kautta: 1) tarkkaavaisuuden suuntaaminen ongelmalliseen kokemukseen ja kokemuksen tunnistaminen, 2) ongelman käsitteellistäminen ja uudelleenmuotoilu (reformulaatio), 3) vaihtoehtoisen suhteen rakentaminen ongelmalliseen kokemukseen ja 4) kokemuksen omistaminen ja integrointi minuuteen sekä pyrkimys luoda säätelevä eli agenttinen suhde kokemukseen (refleksiivinen positio). Tutkimuskysymykset Muuttuuko väkivaltaongelman käsittely aikaisempaa refleksiivisemmäksi ryhmäterapian aikana? Kuinka miehet käsitteellistivät väkivaltaongelmansa hoidon alussa ja kuinka käsitteellistäminen muuttui hoidon aikana? Tarkasteltiin refleksiivisyyden kehittymisen yhteyttä käyttäytymisen säätelyyn. Aineisto: 5 miehen ryhmäkeskustelut Menetelmä: laadullinen sisällönanalyysi Ryhmän aikana miesten työskentely keskittyi määrällisesti eniten tunnistavan työskentelyn ja reformulaation vaiheisiin. Reaktiivinen puhe väheni ryhmän aikana kaikkien kohdalla. Reaktiivinen kokemustila näyttäytyi miesten puheessa konkreettisena keinottomuutena, mielensisäisen kontrollintunteen puuttumisena ja väkivallan vastuun kieltämisenä ja siirtämisenä oman itsen ulkopuolelle kuten alkoholiin, geeneihin tai puolisoon. Tunnistavan työskentelyssä miehet kuvailivat päällimmäisiä, ongelmallisen kokemuksen yhteydessä välittömästi viriäviä tunteita, kehollisia tuntemuksia ja reagointitapoja. Miehet alkoivat nyt jo tarkastella väkivaltaisuuttaan puolison näkökulmastakin. Ulkokohtaisten keinojen käyttö ongelmallisen kokemuksen / tilanteen yhteydessä (aikalisä) ja ulkokohtainen tai epävarma kontrollintunne. Ongelman uudelleenmuotoilu eli reformulaatio Ongelmalliseen kokemukseen liittyvien ydintunteiden tavoittaminen ja nimeäminen: avuttomuuden tai voimattomuuden kokemukset tilanteen hallinnassa, esimerkiksi riidan yhteydessä. mitätöidyksi, alistetuksi, torjutuksi, nöyryytetyksi tai epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi tulemisen tunteet. tunsivat jääneensä alakynteen riitatilanteissa, pitivät itseään heikompina, huonompina tai alempiarvoisempina suhteessa puolisoon. liittyi häpeää tai syyllisyyttä ja henkisen yksinjäämisen kokemusta. Lisäksi mustasukkaisuus, seksuaalinen epävarmuus ja luottamuksen puute puolisoa kohtaan. Miehet alkoivat nyt myös pohtia pidempiä tapahtumaketjuja hermostumisen taustalla ja ymmärtää väkivaltaisuuttaan omien sisäisten prosessien pohjalta rakentuvana = itselähtöisyys. Useimmat alkoivat yhdistää väkivaltaisuuttaan taipumukseensa padota edellä kuvattuja ikäviä tunteita sisäänsä. uusina keinoina ja toimintatapoina miehet kertoivat opettelevansa nyt välttämään tunteiden patoutumista puhumalla vaikeista asioista ja selvittämällä riidat heti niiden syntyessä. Stressaantumista ja hermojen kiristymistä pyrittiin välttämään huolehtimalla omasta jaksamisesta aiempaa paremmin. Kun miehet osasivat paremmin tehdä rajanvetoa sen välillä, mikä lähtee itsestä ja mikä puolisosta, tilanteita pystyttiin aiempaa enemmän tarkastelemaan toisenkin kannalta. Puolison ymmärtäminen näkyi esimerkiksi tämän pelon huomiointina interventioista 17

Vaihtoehtoisuuden rakentuminen. Hyväksyvä ja salliva suhde ongelmalliseen ydinkokemukseen. Kun miehet löysivät yhteyden lapsuuden traumaattisten kokemusten (esim. väkivalta) ja nykyhetken vaikeiden kokemustilojen välillä, heidän oli hieman helpompaa hyväksyä kipeiden tunteiden olemassaoloa. Ongelmallisen kokemuksen generoitumisen ymmärtäminen Jotkut miehistä huomasivat samankaltaisten ongelmallisten tilanteiden tai vuorovaikutuskuvioiden toistuneen useasti esimerkiksi aiemmissa parisuhteissa tai vaikkapa suhteessa sekä puolisoon että omaan äitiin. Toisen asemaan asettuminen. ymmärsivät väkivallan kauheuden puolison näkökulmasta, mikä mahdollisti myötätunnon heräämisen puolisoa kohtaan. Vähiten koodattu puhetapa. Refleksiivinen positio ei koodattu aineistosta lainkaan. olisi voinut ilmetä esimerkiksi siten, että suhde avuttomuuden kokemukseen olisi muuttunut vähemmän uhkaavaksi, eikä herättäisi suojautumisen ja puolustautumisen tarvetta. Myös suhde avuttomuuden kokemusta laukaiseviin tekijöihin olisi muuttunut niin etteivät enää toimisi suojautumista provosoivina tilannevihjeinä. Sisäiseen kokemustilaan liittyvä agenttisuus mahdollistaisi myös ulkoisen käyttäytymisen tulemisen oman hallinnan piiriin. Parisuhdeväkivalta mentalisaation näkökulmasta (Kuurtokoski, 2009) Mentalisaatio on psykoanalyyttisessä ja psykodynaamisessa psykoterapiaviitekehyksessä syntynyt termi, jolla viitataan kykyyn hahmottaa oma ja toisen mieli erillisenä sekä kykyyn ymmärtää käyttäytymistä tunteiden, tarpeiden ja ajatusten kautta. Mentalisaatiokyvyt ovat edellytys sille, että lapsen on mahdollista jättää väkivalta käyttäytymisen keinovalikoimasta pois (Fonagy, 2003). Mentalisaatiokyvyt kehittyvät varhaisessa vuorovaikutuksessa, jossa aikuisen hoitajan tehtävänä on järjestää vauvalle turvallinen ympäristö, jossa oman ja toisen mielen ymmärtäminen voi kehittyä. Lähtökohtana mentalisaatiokykyjen kehittymiselle on, että vauva oppii hahmottamaan omia ja toisten tunnetiloja erillisinä. Keskeistä tässä on äidin tekemä vauvan tunnetilojen peilaus. Kiintymyssuhteen funktio on eräänlainen väkivaltaisen käyttäytymisen sosialisaatio. Kiintymyssuhteessa tapahtuvia häiriöitä ovat erilaiset traumaattiset kokemukset, joiden vuoksi lapsen mentalisaatiokyvyt eivät kehity tai kehittyvät, mutta mentalisaatio estyy traumaattisten mieleenpalaumien kohdalla. Lapselle muodostuu kokemus vieraasta minästä ( alien self ): Lapsi ei enää pyri hakemaan käsitystä omasta tunnetilastaan vaan viitteitä toisen minää uhkaavista tunnetiloista. Vieraan minän kokemus aiheuttaa voimakkaan nöyryytyksen, mitätöinnin tai häpeän kokemuksen ja vieras minä pyritään ulkoistamaan muihin ihmisiin, yleensä omiin läheisiin. Tämän ulkoistusmekanismin käyttö johtaa jäykkiin ihmissuhteisiin, joissa pyrkimyksenä on toista kontrolloimalla varmistaa vieraan minän kokemuksen pysyminen itsen ulkopuolella. Mikäli toinen osoittaakin vastarintaa, eikä suostu kantamaan vieraan minän projektiota, koetaan tämä nöyryyttävänä ja minän olemassaoloa uhkaavana. Niin uhkaavana, että rakennelman säilyttämiseksi turvaudutaan tarvittaessa väkivaltaan interventioista 18

Aineistona 2 miestä Tutkimusmenetelmä: laadullinen sisällönanalyysi Mentalisoivan puheen taso oli huono ryhmän alkaessa. Ilmeni yleisimmin oman mielen mentalisoinnista kieltäytyvänä puheena. Kieltäytyminen esiintyi joko suorina en tiedä, en osaa sanoa tai en ole ajatellut tyyppisinä vastauksina tai mentalisointia edellyttävien kysymysten ohittamisena. Toiseksi eniten esiintyi tunteiden ja motivaatioiden puuttumista puheesta. Tyypillistä oli puheen pysyminen konkreettisten tapahtumien, tekemisten tai sanomisten tasolla. Fokusointi fyysisiin leimoihin oman käyttäytymisen selittäjinä ja mentalisoinnin väistäviä lausahduksia kuten päässä pimeni, väkivalta tuli, hermot menee tai patoumat repesi. Toisen mielen puutteellinen mentalisaatio ilmeni kiinnostuksen puutteena puolison ajatuksia kohtaan tai varmuutena toisen ajatuksista. me ei kumpikaan haluta sitä Puheessa alkoi näkyä muutosta viidennestä tapaamiskerrasta eteenpäin; mentalisaatiosta kieltäytyvän puheen rinnalle alkoi ilmentyä orastavan mentalisaation puhetta: Kuvataan omassa mielessä olevia konkreettisen toiminnan ajatuksia tai konkreettisen toiminnan seurausten pohdintaa. Myös toisen mielen orastavan mentalisaation puhetta T: Mistä voisit arvella, että puoliso purkaa paineita? M: Se tiuskii kotona Ja hyvän mentalisaatiotason kriteerit täyttävää puhetta. tyypillistä abstraktien ajatusten kuvauksen sekä omien tunteiden alkeellinen tunnistaminen ja nimeäminen. Keskeisin muutos oli kuitenkin oman ajattelun ja tuntemusten muuntuvuuden hahmottaminen sekä ymmärrys tunteen vaikutuksesta omaan käyttäytymiseen. T: Onko sulle väliä sillä, mitä muut ajattelevat, jos peräännyt uhkaavasta tilanteesta. M: "Ennen piti olla kova jätkä ja näyttää ettei peräänny mistään. Piti pitää yllä mainetta, ettei menetä kasvojaan, kai se jotain hyväksynnän hakemistakin oli" Puheisiin alkoi sisältyä enemmän toisen mielen ja tunteiden tarkasteluun, toisaalta puheessa kuului myös toisen käyttäytymisen perusteella tehtyjä tulkintoja toisen tunnetilasta tai motiiveista. [Puheessa pohditaan puolison reaktiota oman toimintaan.] M: "Se oli ihan selvä kosto, että hänkin ilmottaa ihan yhtäkkiä omasta menosta. Kumminkin se ihan selvästi suuttu siitä, mutta ei sanonu mulle mitään." Puheessa kuuluu paikoitellen myös jonkinlainen ymmärrys siitä, että puhuja ei varmasti voi tietää, mitä toinen ajattelee tai tuntee. Kummankin miehen mentalisoivassa puheessa tapahtui muutosta mentalisoivan puheen lisääntymisen suuntaan ja kummallakin miehellä väkivallan käyttö parisuhteessa myös väheni. Toisella miehellä jäi henkistä väkivaltaa. Hänelle jäi läpi ryhmähoidon jatkuneet puutteet toisen mieltä mentalisoivassa puheessa. Puheessa puoliso näyttäytyi uhkaavana, provosoivana, aggressiivisena ja torjuvana. Ilmiö viittaa siten Fonagyn esittämiin kuvauksiin traumaattisten kiintymyssuhteiden aktivoitumisesta parisuhteessa ja puolison näyttäytymisestä lapsuuden uhkaavana ja torjuvana vanhempana ja siten vieraan minän kantajana. interventioista 19

Näkemyksiä isyydestä väkivaltaisten miesten ryhmäterapiassa (Grönholm & Veteläinen, 2013, SAGE Open, 3. doi:10.1177/2158244013492083) Traditionaalisen isyyden kautta miehet perustelivat passiivisuuttaan tai välinpitämättömyyttään sekä kontrolloivaa rooliaan perheessä. He myös kuvasivat vahvoja perinteisiä sukupuolirooleja perustellen näin muun muassa asemaansa perheen päänä ja perheen elättäjänä. Uusi isyys nähtiin sekä toteutuneena että oman isyyden tavoitteena, ja tässä puheessa miehet loivat itsestään kuvaa aktiivisina ja välittävinä isinä, jolloin isyyteen kuuluivat olennaisesti myös hoiva ja empaattisuus. Traditionaalisen isyyden passiivisuuttaan tai välinpitämättömyyttään sekä kontrolloivaa rooliaan perheessä miehet perustelivat Perinteisillä sukupuolirooleilla muun muassa miehen asemaalla perheen päänä ja perheen elättäjänä. Kulttuurinen asema. He puhuivat yleisellä tasolla isyydestä itsestään selvinä oikeuksina suhteessa lapseen, jotka väkivallasta huolimatta ovat olemassa biologisen isyyden kautta. Oikeus isyyteen kaikissa tilanteissa. Kontrollia ja väkivaltaa oikeutettiin hyvällä kasvatuksella. Violent fathers may interpret their children as impulsive, stubborn, mean or hard-headed (Fox & Benson, 2004), and justify the control-based fathering as an attempt to educate or shape the child s character (Perel & Peled, 2008). Mathews (1995): the violent fathers focus more on control aspects of punishment than on teaching aspects of discipline Väkivalta oikeutettiin myös Suoraan jopa todettiin että on helpompi toimia autoritatiivisesti kuin ottaen huomioon lasten tarpeet ja tunteet. keinottomuuspuheella Isyys suhteessa äitiyteen. Perhedynaaminen malli He myös katsoivat että heille oli tarjottu/luotu kurinpidollinen tehtävä silloin kun äidin kunnioitus/totteleminen loppui. Miehet kokivat myös äidin toimivan äidillisenä portinvartijana estäen miestä osallistumaan ja luomaan hyvän suhteen lapsiin. Violent men expressed the ideology of shared parenting (Ruckenstein, 2004), although most of the spouses considered their husbands not participating enough (Lahti, 2001). Toisaalta kuten aikaisemmissakin tutkimuksissa todettu että väkivaltaa tehneet miehet osallistuvat vain miellyttäviin tehtäviin lasten kanssa sai osittain tukea. Isyys ohimenevä, häiriötila Perusolettamus että miehillä oikeus omaan itsenäiseen elämään, joka palautuu kun lapset kasvavat tarpeeksi isoiksi ja lasten äiti voi yksin hoitaa kasvatuksen ja kotiasiat. Julkaisuja Jyväskylän projektista Partanen, Terhi (2008). Interaction and Therapeutic Interventions in Treatment Groups for Intimately Violent Men. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research, 332. Jyväskylä: University of Jyväskylä. Räsänen, Eveliina (2013). Dialogues in Group Interventions Among Partner-Violent Men: Different Approaches for Different Clients. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research, 472. Jyväskylä: University of Jyväskylä Holma, J. & Laitila, A. (2003). Irti väkivallasta - Jyväskylän malli: Auttajaverkosto toimijuuden palauttajana. In H. Toivakka (Ed.), Perheterapian kehittyvä ammattikäytäntö (pp. 43-56). Loimaa: Suomen Perheterapiayhdistys ry. Holma, J. & Partanen, T. (2008) Lähisuhdeväkivalta tutkimuskohteena. In Sevón, E. & Notko, M. (eds.) Perhesuhteet puntarissa (pp. 274-291). Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press. Lassila, M. & Holma, J. (2007). Sukupuolistuneet tavat kertoa parisuhteesta ja parisuhdeväkivallasta. Perheterapia, 23 (4), 6-17. interventioista 20

Holma, J. (2009) Sukupuolistuneet tavat hahmottaa väkivalta parisuhteessa ja perheessä. Teoksessa: Soisalo, R. (toim.) Mitä meille tapahtuu, perheen arjessa, perheterapeutteina, perheterapiassa. III Suomalainen perheterapiakongressi Jyväskylässä 19.-21.3.2009 (s. 115-122). Suomen Perheterapiayhdistys ry. Lohman, A., Kuznetsov, M. & Holma, J. (2009) Kiintymyssuhde ja väkivalta parisuhteessa. Perheterapia (25) 4, 21-33. Jansson, A. & Holma, J. (2011) Traumapuhe parisuhdeväkivaltaan syyllistyneiden miesten ryhmämuotoisessa hoidossa. Perheterpia, 27 (1), 5-17. Päivinen, H. & Holma, J. (2012). Positions constructed for a female therapist in male batterers' treatment group. Journal of Feminist Family Therapy, 24 (1), 52-74. doi:10.1080/08952833.2012.629132 Juntunen, J. & Holma, J. (2011). Pariterapian soveltaminen lähisuhdeväkivallan hoidossa. Kehysanalyysi työntekijöiden näkökulmasta. Perheterapia, 27 (4), 5-17. interventioista 21