VALMENTAJATUTKIMUS KARTOITTAMAAN Suomalaisen SEUROJEN jalkapallon VALMENTAJIEN KOULUTUSTASOJA, toimintastrategia TARVETTA JA HALUKKUUTTA 2010-2013 KOULUTUKSEEN HELSINGIN PIIRISSÄ Mika Riutto Valmennuspäällikkö SPL Helsingin piiri
Tiivistelmä Keväällä 2012 toteutettiin tutkimus kartoittamaan valmentajakoulutustilannetta seuroissa nettilomakkeen avulla. Tutkimuksessa selvisi se, että suurelta osin valmentajien koulutustilanne on liian alhainen valmentamaansa ikäryhmään nähden. Valmentajat haluavat lisäkoulutusta pelikäsityksen opettamisesta. Erityisesti alle 12-vuotiaiden valmentajat toivovat koulutusta pelikäsityksestä ja sen opettamisesta. Tämän lisäksi tutkimuksen perusteella on tarvetta lisätä erilaisia teemakoulutuksia eri ikäryhmille. Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään erityisesti, kun piirissä suunnitellaan koulutuskalenteria kaudelle 2012-2013. Tuloksista johtuen enemmän kursseja tullaan järjestämään etenkin seuraavista kursseista: Taidon opettaminen, Pelikäsityksen opettaminen ja C-taso.
Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin netin kautta olevalla kyselylomakkeella. Jokaisen seuran valmennuspäällikölle ja nuorisotoiminnan vastuuhenkilölle lähetettiin linkki ja tunnus. Heitä pyydettiin välittämään tieto oman seuransa jokaiseen joukkueeseen. Sama viesti lähetettiin myös suoraan jokaiseen tiedossa olevaan joukkueeseen (joukkueenjohtaja ja valmentaja). Viestissä pyydettiin jokaisen joukkueen valmennukseen osallistuvan täyttävän kyselyn.
Tutkimuksen tarkoitus Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää seurojen valmentajakoulutustilannetta 18-vuotiaiden ja nuorempien valmennuksessa. Tutkimuksesta saatujen tulosten avulla seurat saavat tietoa oman seuransa valmentajien koulutustasoista, heidän kiinnostuksestaan koulutukseen ja saavat mahdollisuuden hyödyntää saamiaan tietoja luodessaan koulutussuunnitelman oman seuransa valmentajille. Piiri- ja liittotasolle saadaan tietoja, kuinka moni valmentaja on kiinnostunut mistäkin kurssista tai minkälaista koulutusta tulisi jäsenistölle järjestää. Näitä tietoja hyödynnetään suunniteltaessa valmentajakoulutusta kaudelle 2012-2013.
Kuluvan kauden sarjoihin on ilmoittautunut 551 joukkuetta. 397 joukkuetta on ilmoittanut joukkueen valmentajan. 154 joukkuetta ei ole ilmoittanut joukkueensa valmentajaa. Alle 12-vuotiaiden joukkueita on 329 (pojat 263 / tytöt 66) 12-15 -vuotiaiden joukkueita on 159 (pojat 122 / tytöt 37) 16-18 -vuotiaiden joukkueita on 63 (pojat 48 / tytöt 15) Seuraavassa diassa on kuvattu nykyinen Suomen Palloliiton koulutusjärjestelmä.
Yleistä tutkimustuloksista Kyselyyn vastasi 530 valmentajaa, joista miehiä oli 476 ja naisia 54. Vastauksia saatiin 24 seurasta. Vastanneista 253 toimi vastuuvalmentajana ja 277 apuvalmentajana. Naisista vastuuvalmentaja toimi 23 henkilöä. Vastanneista 371 valmensi poikajoukkueita ja 125 valmensi tyttöjoukkueita. 34 valmentajaa valmensi niin tyttö- kuin poikajoukkueita. Vastanneiden keski-ikä oli 39 vuotta. Nuorin valmentaja oli 15-vuotias ja vanhin 60-vuotias. 24 valmentajaa ei ilmoittanut ikäänsä.
Valmentajia eri ikäryhmissä (määrät seuraavassa diassa). 66 valmentajaa valmentaa kahdessa eri ikäryhmässä. 11 valmentajaa valmentaa kolmessa eri ikäryhmässä. 4 valmentaa neljässä eri ikäryhmässä. Kaikki 4 ovat seurojen valmennuspäälliköitä. Nämä monessa ikäryhmässä toimivat valmentajat nostavat vastausten määrää jokaisessa ikäryhmissä. Opetus- tai liikunta-alan koulutus oli 108 valmentajalla.
Vastauksia vs joukkueita 350 300 250 200 150 100 50 0 Alle 112v 12-15v 2 16-18v 3 vastauksia 343 177 71 joukkueita 329 159 63
Vastaus % vastuuvalmentajat 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0 20,0 10,0 0,0 alle 12v 12-15v 16-18v vastaus % 46,5 59,7 69,8
Vastaus % apuvalmentajat 60,0 50,0 40,0 30,0 20,0 10,0 0,0 alle 12v 12-15v 16-18v vastaus % 57,8 51,6 42,9
Valmentajia eri ikäryhmissä 250 200 150 100 50 0 alle 8v 8-11 v 12-15 v 16-18 v Määrä 116 227 177 71
Kauanko valmentanut? 160 140 120 100 80 60 40 20 0 alle 1v 1-2v 3-5v 6-10v yli 10v määrä 73 115 159 93 90
Vastuuvalmentajien koulutustilanne 60 50 40 30 20 10 0 Ei koulut usta E-taso D-osia D-taso C-taso UEFA B NuVK UEFA A määrä 32 17 23 51 41 60 13 12 4 UEFA PRO
Alle 12-vuotiaiden valmentajat 350 300 250 200 150 100 50 0 miehiä naisia vastuu apu määrä 303 40 153 190
Alle 12-vuotiaiden valmentajien koulutustilanne 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 Ei koulu tusta E- taso D- osia D- taso C- taso UEFA B NuV K UEFA A UEFA PRO määrä 94 76 42 59 29 30 8 2 2
12-15 -vuotiaiden valmentajat 160 140 120 100 80 60 40 20 0 miehiä naisia vastuu apu määrä 159 18 95 82
12-15 -vuotiaiden valmentajien koulutustilanne 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Ei koulut usta E-taso D-osia D- taso C- taso UEFA B NuVK UEFA A UEFA PRO määrä 34 16 13 37 20 32 11 10 1
16-18 -vuotiaiden valmentajat 70 60 50 40 30 20 10 0 miehiä naisia vastuu apu määrä 64 7 44 27
16-18 -vuotiaiden valmentajien koulutustilanne 25 20 15 10 5 0 Ei koulut usta E- taso D- osia D- taso C- taso UEFA B NuVK UEFA A UEFA PRO määrä 6 2 4 11 12 22 4 6 1
Valmentajien toive seuraavasta koulutuksesta 70 60 50 40 30 20 10 0 E D1 D2 D3 D4 MV1 C MOJ UEFA FH UEFA UEFA B A PRO määrä 48 56 17 66 17 12 66 12 40 34 27 15
Toive teemakoulutuksesta 300 250 200 150 100 50 0 pelikäsitys fyysinen henkinen rakenne vuorovaiku tekniikka tus määrä 286 117 139 146 48 142
Tuloksia / johtopäätöksiä Vastausprosentti (diat 9-11) Jokaisessa ikäryhmässä saimme vastauksia enemmän kuin ikäryhmässä on joukkueita -> merkittävä tulos! Alle 12-vuotiaiden vastuuvalmentajien vastausprosentti 46,5% oli yllättävän alhainen. 329 :stä joukkueesta 112:sta ei ole ilmoittanut joukkueen valmentajan nimeä (34%). -> osalla sama valmentaja useammassa saman ikäluokan joukkueessa ja siksi joukkueenjohtaja ei ole ilmoittanut valmentajaa jokaiseen joukkueeseen? 12-15 -vuotiaiden vastuuvalmentajien vastausprosentti 59,7% oli tyydyttävä. 12-15-vuotiaiden joukkueista (159 kpl) 30 joukkuetta ei ole ilmoittanut joukkueensa valmentajan nimeä (18,9% ). -> sama valmentaja on useammassa joukkueessa?
Vastausprosentti (diat 9-11) 16-18 -vuotiaiden vastuuvalmentajien vastausprosentti 69,8% oli hyvällä tasolla. 16-18-vuotiaiden joukkueista (63kpl) 12 joukkuetta ei ole ilmoittanut joukkueensa valmentajan nimeä ( 19,0%). -> tässäkin ikäryhmässä sama valmentaja on saman ikäluokan toisessa joukkueessa? Vastuuvalmentajien osuus apuvalmentajiin nousee vanhemmissa ikäluokissa, koska pelaajamäärät pienenevät ja siten apuvalmentajien tarve vähenee.
Vastausprosentti (diat 9-11) Joukkueiden pitää nykyisin täyttää joukkuetietolomake helmikuun alkuun mennessä, eikä heidän ole pakko ilmoittaa valmentajaansa lomakkeeseen. -> ensi kaudella tavoitteena on saada jokainen joukkue ilmoittamaan valmentajansa, vaikka hän olisi sama useammassakin saman ikäluokan joukkueessa. Tämä toteutetaan laittamalla joukkuetietolomakkeen valmentajan kohta täytettäväksi pakollisena. Samalla ajatus voisi olla myös kysyä valmentajan koulutustaso, jolloin saamme heti vastuuvalmentajien koulutustasot selville. Näin saamme täydelliset tiedot joukkueista ja voimme tulevaisuudessa toteuttaa tämän kyselyn uudestaan. -> samalla saamme myös tietoomme joukkueiden apuvalmentajien koulutustasot ja toiveet koulutuksista.
SEUROJEN KOULUTUSTILANNE Ei koulutusta tai E-taso käytynä oli 212 vastanneella valmentajalla (40% vastanneista). Tämä on erittäin huolestuttavaa! Näistä 49 toimi vastuuvalmentajana ja 163 toimi apuvalmentajana.185 oli miehiä ja 27 oli naisia. Valmentajien toive seuraavasta kurssista (dia 21). Suurinta halukkuutta oli piiritasolla: Taidon opettamisen kurssille Pelikäsityksen opettamisen kurssille C-tasolle Ensi kaudella pyritään järjestämään enemmän näitä kursseja.
Seurojen koulutustilanne Maalivahti osana joukkuetta (MOJ), Fyysinen harjoittelu ja UEFA B ovat vielä tämän vuoden erillisiä osioita, mutta ensi vuonna kaikki ovat yhden kokonaisuuden alla -> UEFA B -> 52 valmentajaa on kiinnostunut osallistumaan UEFA B:lle -> liiton tulee miettiä, tulisiko heidän järjestää enemmän UEFA B kursseja Jos valmentaja ei ole suorittanut kaikkia edellä mainittuja osia, tulee valmentajan hakeutua muihin osiin mahdollisimman pian. Liitto järjestää vielä ensi vuonna yksittäisiä kursseja. Muussa tapauksessa hän joutuu suorittamaan uudistetun UEFA B kurssin. UEFA A:lle on valintapäivät, joiden kautta valmentajat valitaan kurssille. Kurssille kiinnostuneita on hyvin (27 kpl) ja toivottavasti moni pääsisi myös kurssille.
Seurojen koulutustilanne 84 jätti vastaamatta, mikä olisi heidän seuraava koulutus. Näistä: ei koulutusta tai E-taso käytynä oli 30:lla valmentajalla. D-osia ja D-taso käytynä oli 23:lla valmentajalla. C-taso käytynä oli 5:llä valmentajalla. B tai ylempi koulutus 24:llä valmentajalla. -> miksi valmentajat eivät kouluttaudu? Vapaassa tekstissä useat valmentajat ilmoittivat ajankäytön haasteet (perhe/työ/harrastus). Kaikkeen ei riitä aikaa ja siksi henkilöt eivät mene koulutukseen.
Alle 12-vuotiaiden valmentajien koulutustilanne Vastanneista 79,2 %:lla koulutustaso on D-taso tai alempi koulutus. Taidon oppimisen herkkyyskausi on juuri alle 12-vuotiaissa. Siksi olisi tärkeää, että lapsilla olisi tässä ikäryhmässä myös kokeneita ja pidemmälle koulutettuja valmentajia. Näillä valmentajilla olisi kykyä ja tietoa opettaa lapsille tähän ikävaiheeseen kuuluvat asiat huolella ja pitkäjänteisesti kuntoon. Koulutetut valmentajat voivat olla myös hyvinä esimerkkeinä joukkueensa aloitteleville valmentajille, miten ja minkälaisia harjoitteita tulee ikäryhmään kuuluville lapsille tehdä. Vastanneista 12,2%:lla koulutustasona on B-taso tai ylempi koulutus.
12-15 -vuotiaiden valmentajien koulutustilanne Vastanneista 42,2% on C-taso tai ylempi koulutus Vastanneista 30,2% on B-taso tai ylempi koulutus Vastanneista 57,8% on D-taso tai alempi koulutus Tilanne on hieman parempi kuin alle 12-vuotiaiden valmentajilla, mutta ei kuitenkaan voi puhua hyvästä tilanteesta. Yli puolella valmentajista koulutustaso on D-taso tai alempi. Pelaajat siirtyvät isommalle kentälle ja useamman pelaajan yhteistoiminta alkaa kehittyä, fyysistä harjoittelua aloitellaan ja pelaajien fyysisen kehittymisen myötä pelinopeus kasvaa. Valmentajilla tulisi olla tieto siitä, mitä vaatimuksia tulevaisuus tuo eteen ja kyettävä valmistamaan pelaajia siihen.
16-18 -vuotiaiden valmentajien koulutustilanne Vastanneista 48,5%:lla koulutustasona on B-taso tai ylempi koulutus. Vastanneista 33,8%:lla koulutustasona on D-taso tai alempi koulutus. Valmentajien koulutustilanne on tyydyttävällä tasolla, mutta jälleen liian monella valmentajalla koulutustaso on liian alhainen ikäluokkaan nähden. Tässä ikäryhmässä kaikki pelaavat jo 11v11 peliä, jossa useamman pelaajan yhteistyön on tärkeää (taito ja pelikäsitys). Koska peliä pelataan isolla kentällä ja peliaika on jo 80-90 minuuttia niin pelaajan kyky fyysisesti selviytyä ottelusta on hyvin tärkeää. Valmentajan tulee osata valmistaa pelaajia kyseiseen rasitukseen niin palloharjoittelulla kuin muulla harjoittelulla. D-tason koulutus ei anna riittävästi työkaluja tähän.
Teemakoulutukset (dia 22) Suurinta mielenkiintoa on pelikäsityksen opettamisen teemakoulutukseen (286 valmentajaa). Näistä valmentajista 194 (67,8%) toimii alle 12-vuotiaiden kanssa 87 (30,4%) toimii 12-15 -vuotiaiden kanssa 30 (10,5%) toimii 16-18 -vuotiaiden kanssa -> osa valmentajista on mukana useammassa ikäryhmässä ja siksi prosenttiluku on 108,7% -> ensi kaudella tulemme järjestämään teemakoulutuksia erityisesti tästä aiheesta alle 12-vuotiaiden valmentajille, mutta myös muille ikäryhmille
Teemakoulutukset (dia 22) Mielenkiintoinen huomio tuloksissa on se, ettei vuorovaikutukseen ollut niin paljon kiinnostuneita. Tämä on kuitenkin hyvin oleellinen taito, että valmentaja saa pelaajan ymmärtämään/oppimaan halutun asian. -> onko termi ymmärretty väärin? -> ovatko valmentajiemme vuorovaikutustaidot hyvällä tasolla? Samalla tasolla olivat: (117-146 valmentajaa kiinnostunut) Fyysinen harjoittelu Henkinen valmennus Harjoittelun suunnitelmallisuus ja rakenne Taidon oppiminen Näihin teemoihin pyritään myös järjestämään teemakoulutuksia.
Loppusanat On hienoa, että meillä on valmentajia auttamassa pelaajiamme eteenpäin. Mielestäni kuitenkin suurin osa valmentajista kaipaa kipeästi apua valmennukseensa. Valmentajien koulutustasot ovat suurimmaksi osaksi liian alhaiset ikäryhmään nähden. Erityisesti seurojen, joissa on päätoimisia seuratoimijoita, tulee tehdä valmentajiensa kanssa koulutussuunnitelma ja näin motivoida valmentajiaan eteenpäin. Kun valmentajalle kerrotaan, että olet tärkeä seuralle ja sinun kehittymiseesi ollaan valmiit panostamaan niin uskon, että moni valmentaja saa tästä positiivista energiaa ja halua kouluttautua lisää.
Seurojen tulee huomioida valmentajien halu / tarve kouluttautua myös ylemmille kursseille ja siksi koulutussuunnitelman tekeminen on tärkeä. Ylemmän tason kurssien kustannukset ovat korkeammat kuin D-tason, mutta valmentajan osallistuminen näille kursseille on sijoitus oman jäsenistönsä toiminnan laadun paranemiseen ja sitä kautta yksilön parempaan kehittymiseen. Kouluttautuminen on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää olisi se, kuinka saisimme valmentajille ns. jatkuvaa tutor-toimintaa. Eli kokenut ja ylemmille tasoille kouluttautunut valmentaja kävisi seuraamassa toisen valmentajan harjoituksia. Harjoitusten jälkeen tutor voisi antaa positiivista palautetta hyvistä asioista ja muutaman kehitysvinkin harjoituksesta. Fortum tutor ohjelma on ollut erittäin hyvä päänavaus tähän alle 12- vuotiaiden toiminnassa, mutta tarvitsisimme vielä enemmän tätä toimintaa ja kohdistamista myös vanhempien ikäluokkien valmentajille.
Teemakoulutukset ovat tärkeä osa jatkuvaa kouluttautumista ja syventävät tietoa aiheeseen liittyen. Näitä koulutuksia tulee järjestää jatkuvasti ja tarjota jäsenistölle juuri heidän toivomiaan aiheita. Tämä tutkimus antoi hyvän lähtösykäyksen siihen, mitä valmentajamme haluavat juuri nyt. Samanlainen tutkimus tullaan varmasti tekemään tulevaisuudessa, ehkäpä jo ensi keväänä. Jos haluamme tulevaisuudessa yhä laadukkaampia pelaajia, meidän tulee ehdottomasti kehittää valmentajiemme tasoa etenkin alle 12-vuotiaiden valmennuksessa. Kouluttautuminen on varmasti hyvä asia, mutta mielestäni meidän tulee saada aloitusvaiheeseen enemmän ylemmän koulutuksen käyneitä valmentajia ja mahdollisesti saada heille räätälöityä valmennuspaketti, jolla heistä saataisiin päätoimisia valmentajia.
Ylemmän koulutuksen käyneet valmentajat menevät usein vanhempiin ikäluokkiin tai aikuisten toimintaan. Onko syynä oma motivaatio aikuismaiseen jalkapalloon eli pelaamiseen 11v11 vai onko syynä palkkiot? Mitä alle 12-vuotiaiden valmennuksesta maksetaan? Tästä minulla ei ole tarkkaa kuvaa ja tämä olisi mielenkiintoista selvittää. Vanhemmilla ikäluokilla tai aikuisilla on kuitenkin tapahtumia enemmän, joten siksi uskon palkkioiden olevan suuremmat kuin alle 12-vuotiaiden toiminnassa. Miten siis ylemmän koulutuksen valmentajia saataisiin mukaan alle 12-vuotiaiden toimintaan? Minusta yksi keino voisi olla tarjota heille kahden tai kolmen ikäluokan valmennusta. Tämä voisi myös mahdollisesti lisätä päätoimisia valmentajia lasten ja nuorten toimintaan.
Jatkotutkimuksena olisi hyvä selvittää, kuinka moni valmentaja olisi kiinnostunut maalivahtikoulutuksesta. Tässä tutkimuksessa tämä asia jäi suurelta osin selvittämättä. Olen toiminut piirissä reilut 10 vuotta, enkä ole nähnyt vastaavaa tutkimusta tehdyn aiemmin. Tuloksia on siten mahdoton verrata, mutta tulevaisuudessa meillä on tähän mahdollisuus. Mielestäni tämä tutkimus tulisi toteuttaa jokaisessa piirissä. Jokainen piiri saa arvokasta tietoa seurojensa valmentajien koulutustilanteesta ja pystyy kohdentamaan toimintaansa paremmin oikeille kohderyhmille. Seurat saavat arvokasta tietoa omien valmentajien halusta ja tarpeesta kouluttautua. Myös Suomen Palloliitto tulee hyötymään tällaisesta tutkimuksesta.
KIITOS KAIKILLE VASTANNEILLE!