OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT
|
|
- Pauli Majanlahti
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT
2 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin. Tuomarit olivat pääsääntöisesti uusia tuomarikoulutuksen saaneita tuomareita, jotka hakivat kokemusta viheltämiseen Leijonaliigan otteluista. Viimevuotiseen tapaan joukkueita odotetaan jälleen tulevan reilusti mukaan eri ikäluokan sarjoihin. Viime kaudella joukkueita oli reilut 110 mukana. Tulevalla kaudella pyritään jälleen antamaan huikeita hetkiä salibandyn saralla joukkueille, valmentajille ja ennen kaikkea pelaajille. Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUDEN UUDISTUKSET D-junioreiden ikäluokkiin tulee kaksi tuomaria yhden sijasta. Yli-ikäisten pelaajien määrää on nostettu kolmeen / joukkue, mutta olisi tärkeää, etteivät joukkueet peluuta kaikkia Y-pelaajia yhtä aikaa kentällä. Useamman kuin kolmen Y-pelaajan käytöstä peleissä on aina sovittava sarjavastaavan kanssa. OTTELUTAPAHTUMA Ennen peliä valmentajat kättelevät toisensa ja tuomarit/pelinohjaajat. Tarkoituksena on toivottaa pelionnea kaikille osapuolille. Pelin jälkeen kätellään toistamiseen, kiitetään pelistä ja jos niin halutaan keskustellaan asiallisesti pelin kulusta. Pelaajien tulee kätellä vastustajat asiallisesti, oli lopputulos tai tunnelma millainen hyvänsä. Siksi tuomarin ja valmentajan on valvottava, että kättely tapahtuu asianmukaisesti, reilun pelin hengessä. Otteluissa on käytössä SSBL:n tuloskortti, jonka joukkueiden edustajat tulee allekirjoittaa ottelun jälkeen. Joukkueiden valmentajat pitävät huolen oman joukkueen pelaajien käyttäytymisestä niin otteluissa kuin otteluiden välissä. Joukkueilla tulee olla täysi-ikäinen henkilö mukana, joka vastaa joukkueen pelaajien toimista. Jos joukkueessa on useampi taustahenkilö, tulee tästä ilmoittaa sarjavastaavalle. Kyseessä on harrastesarja, joten kaikkien (valmentajat, pelaajat, vanhemmat, kannattajat) tulee muistaa hyvät käytöstavat turnauksissa. Pelit on iloisia tapahtumia, joten ei pilata tätä huonolla käytöksellä.
3 PELISÄÄNNÖT Joukkueen kokoa ei ole määritelty ottelua kohden. G-poikien ja F-tyttöjen ottelut pelataan 4 vastaan 4 systeemillä. Muissa sarjoissa pelit pelataan 5 vs 5. Maalivahtia saa vaihtaa ja peluuttaa myös kenttäpelaajana. Peli keskeytetään, jos peliaika on kulunut loppuun tai maaliero on 12 maalia. Peliajan loputtua voimassa oleva tilanne jää lopputulokseksi. Peliaika on G- ja F-poikien sekä F- ja E-tyttöjen sarjoissa 1 x 25 min. Muissa sarjoissa peliaika on 2 x 15 minuuttia. Pelikello käy koko ajan. Aikaa ei pysäytetä maalin jälkeen eikä jäähyn tullessa. Tuomarin erillisestä käskystä peliaika pysäytetään. Joukkueilla ei ole mahdollisuutta ottaa aikalisää. Erien välissä on 1 minuutin pituinen tauko. G-poikien ja F-tyttöjen ottelussa on 1,5 minuutin mittaiset vaihdot. Toimitsijat mittaavat ajan ja viheltävät pilliin vaihdon merkiksi. Vaihdon jälkeen peli jatkuu normaalisti (sisäänlyönnillä, vapaalyönnillä tai tuomarin näyttämällä kiistapallolla siitä mihin peli keskeytyi). Aikalisä ei ole käytössä alku- ja jatkosarjoissa. Finaaliturnauksessa Aikalisä on käytössä. Jos pelaajalla on vääränlaiset varusteet (esim. liian käyrä maila, yhdistelmämaila, suojalasit puuttuvat), hän saa huomautuksen ja kehotuksen korvata väärän tai puuttuvan varusteen asianmukaisella. Jos pelaaja yrittää vielä huomautuksen jälkeen pelata väärällä varustuksella, hänelle määrätään kilpailusääntöjen mukaisesti pelirangaistus (PR). Muiden pelisääntöjen kohdalla sekä sääntötulkinnoissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton kilpailu- ja pelisääntöjä. EDUSTUSOIKEUS Kaikilla pelaajilla tulee olla ostettuna SSBL:n kerhopassi. Jos joukkueiden pelaajat eivät halua passia ostaa, voi OLS lunastaa lisenssin pelaajalle. Pelaaja saa saman päivän aikana pelata enintään kahdessa eri joukkueessa/ ikäluokka. Pelaaja voi edustaa kauden aikana useamman seuran ja ikäluokan joukkuetta. Pelimaailmassa rinnakkaisedustaminen on voimassa saman sarjatason (esim. kilpa-kilpa) joukkueissa ja alemmasta sarjatasosta ylempään sarjatasoon (haastajasarjasta kilpasarjaan). Lopputurnauksissa pelaaja voi kuitenkin edustaa vain yhtä joukkuetta/ikäluokka. Joukkueessa voi olla enintään kolme yli-ikäistä pelaajaa. Yli-ikäiset pelaajat eivät saa olla yhtä aikaa kentällä. Yli-ikäiset pelaajat voivat olla enintään yhden vuoden vanhempia. Tyttöjen joukkueessa Y-pelaaja on tyttöjen ikäluokkien mukaan. esim E-tytöt Y-pelaajat ovat 2007-syntnyneet pelaajat.
4 Tyttöjoukkueet voivat pelata poikien sarjoissa. Tytöt pelaavat aina nuoremman ikäluokan mukaan vuotta nuorempien sarjassa (D tytöt voivat pelata E poikien sarjaa). Tytöt voivat osallistua myös vanhempien poikien sarjaan (D tytöt voivat pelata E1 07 -poikien sarjaa). OLS edustus- ja kilpajuniorit (E1-, D2-, D1-, C2-,C1-, B-edustus ja kilpajoukkueiden pelaajat) eivät saa osallistua Leijonaliigan otteluihin omana joukkueena. OLS edustus- ja kilpajoukkueen pelaaja voi osallistua yksittäiseen otteluun Leijonaliigajoukkueen mukana, mikäli sarjavastaava antaa tähän luvan. E2- poikien ikäluokassa (kaudella pojat 2008-syntyneet) OLS kilpajoukkueet voivat osallistua Leijonaliigaan omana joukkueena Joukkueella pitää olla täysi-ikäinen toimihenkilö mukana ottelutapahtumissa. Joukkueen yhteyshenkilön tulee myös olla täysi-ikäinen. OLOSUHTEET JA VARUSTEET Kentän koko on vähintään 24 m x 12 m ja enintään 40 m x 20 m (täysi kenttä). Maalina käytetään virallista salibandymaalia (115 cm x 160 cm). G-junioreiden ja F- tyttöjen sarjoissa käytetään maalinpienennyselementtiä tai pienennettyjä maaleja. Peleissä on käytettävä suojalaseja. Jos pelaajalla on silmälasit, hän voi joko hankkia suojalasit vahvuuksilla tai pelata pelkillä silmälaseilla. Jos pelaaja käyttää vain silmälaseja, linssien tulee olla muovia. Varusteilla on oltava Kansainvälisen Salibandyliiton (IFF) hyväksyntä. IKÄLUOKKA PELAAJAMÄÄRÄ KAUKALOSSA PELIAIKA TUOMARIEN LUKUMÄÄRÄ B-POJAT x 15 min. 2 C-POJAT x 15 min. 2 D-POJAT x 15 min. 2 E-POJAT x 15 min. 1 F-POJAT x 25 min. 1 G-POJAT x 25 min. 1 D-TYTÖT x 15 min. 1 E-TYTTÖ x 25 min. 1 F-TYTÖT x 25 min. 1
5 MUUTA OLS JÄRJESTÄÄ PAIKALLE TOIMITSIJAT. TOIMITSIJAT TOIMIVAT SARJAVASTAAVAN ANTAMIEN OHJEIDEN MUKAAN. JOS JOKIN HIERTÄÄ, OLKAA SUORAAN YHTEYDESSÄ SARJAVASTAAVAAN. MUISTUTAN KAIKKIA, ETTÄ TUMARIT VOIVAT OLLA ALOITTELEVIA TUOMAREITA JA KAIKILLE SATTUU VIRHEITÄ. NÄMÄ PITÄÄ OSATA KÄSITELLÄ ASIALLISESTI. TUOMAREITA KOSKEVISSA ASIOISSA VOITTE LAITTAA SUORAAN PALAUTETTA PALAUTEJÄRJESTELMÄN KAUTTA TAI SARJAVASTAAVALLE SÄHKÖPOSTILLA. KAUKALOSSA, KATSOMOSSA TAI KENTÄLLÄ TAPAHTUVISTA YLILYÖNNEISTÄ TUOMARI, TAI SARJAVASTAAVA VOI MÄÄRÄTÄ SSBL:N SÄÄNTÖJEN MUKAISET PELIRANGAISTUKSET. SARJAVASTAAVA VOI RANGAISTA JOUKKUETTA JOKO IRTISANOMISELLA SARJASTA TAI PISTEMENETYKSELLÄ TARVITTAESSA. YHTEYSTIEDOT Sarjavastaava Juice Mustonen
Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.
KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.
PELIMAAILMAN OHJEITA / KS
fax. 09-4542 1420 Sivu 1/10 PELIMAAILMAN OHJEITA / KS F-juniorit: tuomarien / pelinohjaajien tulee sisäistää PeliMaailman henki. Peliä myös ohjataan: kerrotaan minkä virheen pelaaja teki, miten peliä jatketaan
C2-D2 Final Four-turnaukset
C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen
C2-D2 Final Four-turnaukset
C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät
RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT
OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko
Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat
Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat Huomio! Ilmoittautumalla Eteläisen alueen rullakiekkosarjoihin, joukkueet sitoutuvat ilmoittamaan kotiotteluidensa tulokset sähköpostilla osoitteeseen
Jollei näissä säännöissä ole muuta mainittu, noudatetaan D-G -ikäluokissa aina virallisia kilpailu- ja pelisääntöjä.
JUNIORISÄÄNNÖT JA OHJEISTUKSET 1. YLEISTÄ Jollei näissä säännöissä ole muuta mainittu, noudatetaan D-G -ikäluokissa aina virallisia kilpailu- ja pelisääntöjä. 2. D JUNIORIT 2.1. Taklaaminen D -ikäluokat
Suomen Salibandyliitto ry TULOSPALVELUMÄÄRÄYKSET KAUDELLA
Suomen Salibandyliitto ry TULOSPALVELUMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2017-18 1 Yleistä Tulospalvelumääräyksistä 1.1. Nämä ovat Suomen Salibandyliitto ry:n Tulospalvelumääräykset (TulospM) pelikaudelle 2017 18. Näitä
Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015
20142015 Futsalin Kymiliiga Kouvolan jalkapallo 2014-2015 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi peliin. Pelin
Alueet järjestävät mahdollisuuksien mukaan tässä ikäluokassa myös sellaisia sarjoja, joissa taklaamisen rajoittamissääntö on voimassa.
JUNIORISÄÄNNÖT JA OHJEISTUKSET KAUDELLA 2012-2013 1. YLEISTÄ Jollei näissä säännöissä ole muuta mainittu, noudatetaan näissä ikäluokissa (= 1999 ja myöhemmin syntyneet pelaajat) aina virallisia kilpailu-
1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään
SÄÄNNÖT PELIAIKA 1) Peliaika on 18 minuuttia. 2) Peliaika on juokseva. OSALLISTUJAT Pelaajat 1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään kuusi pelaajaa,
Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.
1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä
OLS SALIBANDY HARRASTE-JA KERHOJOUKKUEIDEN TOIMINTAOPAS
OLS SALIBANDY HARRASTE-JA KERHOJOUKKUEIDEN TOIMINTAOPAS 2018-2109 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 4 1. OLS SALIBANDYKERHOJEN JA LEIJONALIIGAN TOIMINTAFILOSOFIA... 5 2. OLS SALIBANDYN VASTUUHENKILÖT... 6 LAJIVASTAAVA...
Jalkapallon Maire-liiga
2018 Jalkapallon Maire-liiga jari.kujala@kouvolanjalkapallo.fi Kouvolan jalkapallo 2.3.2018 Kortteliliigan (Maireliiga) ajatuksena on järjestää jalkapallon harrastusmahdollisuus lähikentille eri puolille
Futsalin INTERSPORT-liiga
2018-2019 Futsalin INTERSPORT-liiga Jari Kujala Kouvolan jalkapallo 2018-2019 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi
Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt
Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen
Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.
1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin
Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/
Kuntokiekon lisäohjeet: Pelaajaluettelot Joukkueet toimittavat aluepäällikölle joukkueensa pelaajaluettelot ennen sarjan alkua. Yhteyshenkilö ilmoittaa pelaajamuutokset välittömästi aluepäällikölle. Vain
Kesämäki 06 Kevätturnaus
Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.
Jalkapallon Kaslink liiga
2015 Jalkapallon Kaslink liiga jukka.latva@saunalahti.fi Kouvolan jalkapallo 4.2.2015 Kortteliliigan (Kaslink liiga) ajatuksena on järjestää jalkapallon harrastusmahdollisuus lähikentille eri puolille
Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C
Hallisarja 2016-2017 9.10.2016-6.5.2017 46 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Osallistumismaksu Karsinnat/karsintaturnaus 2.
EROTUOMARIN KÄSIKIRJA
EROTUOMARIN KÄSIKIRJA Tämän oppaan tarkoituksena on auttaa sinua erotuomariurasi alkuun. Oppaassa on kootusti perusasioita, joita tarvitset matkan varrella. Pidä opas aina mukanasi, kun olet tuomaroimassa.
Futsalin INTERSPORT-liiga. Kouvolan jalkapallo
2019-2020 Futsalin INTERSPORT-liiga Kouvolan jalkapallo 2019-2020 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi peliin.
Näin pelataan seuraseminaari
Näin pelataan seuraseminaari 16.2.2017 Näin pelataan seuraseminaari Rauma 16.2.2017 Pelaajien liikkuminen Pelaajien liikkumista saman seuran saman ikäluokan joukkueissa ei ole rajoitettu! Kaksoisedustus
Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT
Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Toimitsijavuorot ilmoitettava toimitsijoille hyvissä ajoin ennen kotiotteluita. Toimitsijatehtävät (ainakin seuraavat): Kuuluttaja Kirjuri Näyttötaulun/kellon
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
VASTALAUSEPÄÄTÖS /
VASTALAUSEPÄÄTÖS 2.3.2017 44 / 2016-17 Limingan kiekko Kiimingin Kiekko-Pojat 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Limingan kiekon (jàlj. LiKi) tekemän vastalauseen
Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali. kausi D-Naiset
Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali kausi 2019 2020 D-Naiset (muutokset kauteen 2018-19 punaisella) Suomen Kaukalopalloja Ringetteliitto www.skrl.fi Varmista, että hyökkäysaikakellot ovat paikoillaan
Futsalin INTERSPORT-liiga
2016-2017 Futsalin INTERSPORT-liiga Jari Kouvolan jalkapallo 2016-2017 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi
Futsalin INTERSPORT-liiga
2017-2018 Futsalin INTERSPORT-liiga Jari Kujala Kouvolan jalkapallo 2017-2018 Futsalin INTERSPORT-liiga 2017-2018 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä
KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET
KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden nuorten, minien ja mikrojen
Hockeyliitto - Torneopal
Hockeyliitto - Torneopal 2018_2019 Hockeyliiton sähköinen tulospalvelujärjestelmä löytyy osoitteesta www.hockey.torneopal.fi tai sisäkaudella www.indoorhockey.torneopal.fi Sivulta löydät kaikkien sarjojen
INDOOR-SARJAT
INDOOR-SARJAT 2018-2019 30.9.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Naisten SM 2. Miesten SM 3. Naisten I divisioona 4. Miesten I divisioona 5. U16 SM 6. U13 Hokkiliiga 7. U11 turnaukset 8. Ikämiesten SM Naisten SM-sarja
NAPPULALIIGAN säännöt 2014
NAPPULALIIGAN säännöt 2014 Osanotto- ja edustusoikeus 1. Kaarinan kaupunki jaetaan kaupunginosien mukaan alueisiin (Hovirinta, Kairiskulma, Kesämäki, Kuusisto ja Littoinen) 2. Kaupunginosajoukkueiden lisäksi
OLS LEIJONALIIGAN JA SALIBANDYKERHOJEN TOIMINTAOHJEET
OLS LEIJONALIIGAN JA SALIBANDYKERHOJEN TOIMINTAOHJEET JOHDANTO Tämä toimintaohje on kattava ohjeistus OLS Leijonaliigan joukkueiden toimijoille siitä, millaista toiminta on OLS Leijonaliigassa ja miten
SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008
SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008 Vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se/ne sääntökirjan (SK), erotuomarin ohjekirjan (CB) tai kilpailusääntöjen (KS) kohta/kohdat
TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.
OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan
Ajanottajan tehtävät TOIMITSIJAOHJE AJANOTTAJA
1 Ajanottajan tehtävät Toimitsijoilla tarkoitetaan kaikkia niitä henkilöitä, jotka on sijoitettu toimitsijapöydän taakse. Virallisten pelisääntöjen mukaan toimitsijoita ovat kirjuri, ajanottaja ja 24 sekunnin
Joukkueenjohtajien opas
Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.
SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty
SBS MASKU versio 1.2 Hyväksytty 6.8.2015 1 1. Seura 1.1. Seuran toiminta-ajatus SBS Masku on salibandyyn keskittynyt erikoisseura, jonka pääpaino on junioritoiminnassa. Seura pyrkii asettamaan vähintään
Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C
Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016 50 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Suomen pitkäikäisin ja paras hallisarja Sapluuna
PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET
PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET I FIFA:N SÄÄNNÖT Pärnu Summer Cup 2013 järjestetään FIFA:n jalkapallon sääntökirjan pelisääntöjen (FIFA Laws of the Game 2012/2013: http://www.fifa.com/mm/document/affederation/generic/81/42/36/lawsofthegame_2012_e.pdf)
TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS. Laaksolahdessa
TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS Laaksolahdessa 6.4.2013 Turnaukseen osallistuu 6 seuraa yhteensä 10 peliryhmällä. Ottelut pelataan turnauksen otteluohjelman mukaisesti. Joukkueiden/peliryhmien
KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET
KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
C-NUORTEN SM-SARJA OTTELUMANUAALI. pelikausi 2012-2013 1. SARJASTA VASTAAVIEN HENKILÖIDEN YHTEYSHENKILÖT JA VASTUUALUEET
C-NUORTEN SM-SARJA OTTELUMANUAALI pelikausi 2012-2013 SISÄLTÖ 1. SARJASTA VASTAAVIEN HENKILÖIDEN YHTEYSHENKILÖT JA VASTUUALUEET 2. PELIPAIKAT JA LAITTEET 2.1 Kentän varusteet 2.2 Pelipallo 3. PELAAJAT,
Ilves-Tappara lopputurnaus pelataan SPORTIA-10 turnauksena
Ilves-Tappara lopputurnaus pelataan SPORTIA-10 turnauksena Yhteistyössä mukana PÄIVITETTY 21.3.2014 TURNAUSPÄIVÄT 5-6.4.2014 Paikka Hakametsän jäähallit 2 ja 3 Yleistä Turnaukseen osallistuu 44 joukkuetta.
HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY 1 (5) Nuorisotyö PALOBANDY -SÄÄNNÖT
HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY 1 (5) PALOBANDY -SÄÄNNÖT 1 KILPAILUN TARKOITUS Kilpailun tarkoituksena on kehittää palokuntanuorten fyysistä kuntoa ja opettaa toimimaan ryhmänä, sekä antaa tilaisuus kisailla
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja
OLS Jalkapallo OLS Kaupunkisarja OLS Kaupunkisarjassa lapsi pääsee aloittamaan jalkapalloharrastuksen lähellä kotia. Muut harrastukset vs. OLS Kaupunkisarja Kaupunkisarjatoiminnan lisäksi lapsilla pitää
KESKIMAAN ALUEPÄIVÄ. Kuortane Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila 1
KESKIMAAN ALUEPÄIVÄ Kuortane 3.9.2016 3.9.2016 Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila 1 PELIPASSIT JA PELAAJASIIRROT 3.9.2016 Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila 2 Pelipasseista Nippupelipassitunnukset
INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT
INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT PELATTAVAT SARJAT 1. Miesten SM 2. Naisten SM 3. I divisioona 4. U21 SM 5. U15 SM 6. U12 Hokkiliiga 8. Ikämiesten SM Miesten SM-sarja Joukkueet valitaan sarjaan hakemusten
Vastustaja vai kilpakumppani? Ringeten Reilu Peli periaatteet Suomen Ringetteliiton syyskokous
Ringeten Reilu Peli periaatteet 12.11.2011 Suomen Ringetteliiton syyskokous Ringette on suurenmoinen peli. Se tarjoaa parhaimmillaan mukana oleville ympäristön, jossa opitaan voittamaan ja häviämään sekä
Mitä tehdään tehdään kunnolla.
SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:
Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit
Vanhempainkokous 19.4.2012 E-00 POJAT -> D2 juniorit Käsiteltäviä asioita Kausi 2012-2013 Joukkueiden vastuuhenkilöt Toiminta tulevalla kaudella 2012-2013 D2-junioreiden Pelimaailma Operaatio pelisäännöt
JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN
JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN B-nuorten alueellinen Mestiksen karsintasarja (36 joukkuetta, 6 lohkoa) Etelän kiintiö on kahdeksan (8) joukkuetta mikäli joukkueita ilmoittautuu
VASTALAUSEPÄÄTÖS /
VASTALAUSEPÄÄTÖS 15.2.2017 38 / 2016-17 Parkanon Kiekko (PK 83) Rengon Syke 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Parkanon kiekon (jälj. PK 83) tekemän vastalauseen liittyen
Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1
Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harraste Aamu/päiväsarja (HAP) 6 joukkueen kolminkertainen runkosarja. Runkosarjan neljä parasta joukkuetta pelaa playoff
Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan?
Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2016 Nimi: Kerho: Alue: Kuinka monta kautta olet toiminut erotuomarikortillisena toimitsijana? Kuinka monta toimitsijatehtävää sinulla oli kaudella
NAPPULALIIGAN säännöt 2017
NAPPULALIIGAN säännöt 2017 Osanotto- ja edustusoikeus 1. Kaarinan kaupunki jaetaan kaupunginosien mukaan alueisiin (Hovirinta, Kairiskulma, Keskuri, Kesämäki, Kuusisto ja Littoinen) 2. Kaupunginosajoukkueiden
Marja-Vantaa -turnaus
Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!
Futis-Liigan ottelut pelataan Suomen Palloliiton Kaikki Pelaa -sääntöjä noudattaen, seuraavin poikkeuksin ja lisäyksin:
ILVES ry FUTIS-LIIGAN KILPAILUSÄÄNNÖT 2015 Futis-Liigan ottelut pelataan Suomen Palloliiton Kaikki Pelaa -sääntöjä noudattaen, seuraavin poikkeuksin ja lisäyksin: 1. Osanotto-oikeus 1.1 Joukkueen toimintaan
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
Leevi Jokilahti (s. 2000) on pelannut kauden aikana kahdessa eri ikäluokassa seuraavasti:
PÄÄTÖS 18.02.2016 Juniori-SaPKo ry (SaPKo) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt C2-nuorten AA jatkosarjan ottelusta SaPKo NurmSe (14.02.2016) ilmi tulleen Leevi Jokilahden edustuskelvottomuuden
TOIMITSIJAMÄÄRÄYKSET (ToimM) KAUDELLE voimassa
Suomen Salibandyliitto TOIMITSIJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2017 18 I YLEISTÄ 1 Nämä ovat Suomen Salibandyliitto ry:n Toimitsijamääräykset (ToimM) pelikaudelle 2017 2018. Näitä toimitsijamääräyksiä noudatetaan
KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ( )
KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET (2019-2020) 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden nuorten,
Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet)
Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) 31.5.2010 Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä parantamaan informointia
P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI
EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään
NAPPULALIIGAN säännöt Osanotto- ja edustusoikeus
NAPPULALIIGAN säännöt 2013 Osanotto- ja edustusoikeus 1. Kaarinan kaupunki jaetaan kaupunginosien mukaan alueisiin (Hovirinta, Kairiskulma, Kesämäki, Kuusisto, Littoinen) sekä ruotsinkielisistä lapsista
MP D13. VANHEMPAINILTA Urpolan koululla klo 18.00
MP D13 VANHEMPAINILTA 22.2.2016 Urpolan koululla klo 18.00 ASIALISTA 1. Joukkueen toimihenkilöt kaudella 2016 2. Pelisäännöt 3. Harjoitukset 4. Pelit ja turnaukset kaudella 2016 5. Pelipassit + vakuutukset
Ylialueellinen seurafoorumi.
Ylialueellinen seurafoorumi www.floorball.fi Sähköinen tulospalvelu turnausmuotoisissa sarjoissa Nykyinen tulospalvelujärjestelmä on ollut käytössä kaudesta 2013-14 lähtien Järjestelmä on Jääkiekkoliiton
Kauden lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa Etelän D2 AA lohkojen osalta)
Kauden 2018-2019 lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa 11.3.2019 Etelän D2 AA lohkojen osalta) Sarjat ja lohkot, joiden lopputurnauksista vastaa Etelän alue. (päivitetty 11.3.2019)
Nokian Palloseura. Joukkueiden yhtenäiset säännöt ja periaatteet
Nokian Palloseura Joukkueiden yhtenäiset säännöt ja periaatteet Mistä on kyse Jokainen seuran pelaaja ja toimihenkilö edustaa oman itsensä lisäksi mitä suuremmissa määrin seuraa ja ikäluokkaa. Pelaajilta
Hockeyliitto -Torneopal
Päivitetty 26.5.2017 Hockeyliitto -Torneopal Hockeyliiton sähköinen tulospalvelujärjestelmä löytyy osoitteesta www.hockey.torneopal.fi Sivulta löydät kaikkien sarjojen sarjataulukot, otteluohjelmat ja
PE JULA NIAJ O A R IP OL P K O U LKU 1 Rami Peltomaa
JUNIORI PELAAJA POLKU 1 NUOREMPI SÄBÄKOULU TAVOITTEET KAUDEN AIKANA Pelataan/leikitään yhdessä. Opetellaan käytöstapoja, niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin Opetellaan ryhmässä olemista/toimimista/sääntöjä
KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015
SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika
8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti
Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2015 Nimi: Kerho: Pisteet: 4. Käytösrangaistus merkitään minuuttimääräisesti 5. Pelirangaistus merkitään minuuttimääräisesti 6. Ottelurangaistus
Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry
Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry Harrastekiekko palaveri 18.9.2018 Kotka SÄÄNTÖTULKINNAT 7.10.18 1 HARRASTE- JA SENIORISÄÄNNÖT Kotka 18.9.2018 Mitä tarvitaan harrastekiekon pelaamiseen? 7.10.18 Suomen Jääkiekkoliitto
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -
TOIMITSIJAOPAS (muokattu E-junnukiekolle sopivaksi)
TOIMITSIJAOPAS (muokattu E-junnukiekolle sopivaksi) Viimeksi muokattu: 1.09.2014 / Taru Nieminen, HaKi03 SISÄLLYSLUETTELO 1. Tuomarikortillisen toimitsijaesimiehen rooli 2 2. Kirjurin toimenkuva 2 3. Kuuluttajan
PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi
LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on
Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa
Keimolan Kaiku ry Turnausohje Kivistö -turnaus Yhteistyössä Hyundain kanssa 8.-9.2.2014 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään
Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.
1(5) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.
Ohjeet pelaajien siirtymiseen
Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu
HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja
HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien
Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus.
1(6) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus
Futis-Liigan ottelut pelataan Suomen Palloliiton Kaikki Pelaa -sääntöjä noudattaen, seuraavin täsmennyksin, poikkeuksin ja lisäyksin:
ILVES ry FUTIS-LIIGAN KILPAILUSÄÄNNÖT 2018 Futis-Liigan ottelut pelataan Suomen Palloliiton Kaikki Pelaa -sääntöjä noudattaen, seuraavin täsmennyksin, poikkeuksin ja lisäyksin: 1. Osanotto-oikeus 1.1 Joukkueen
MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015
MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt
SALIBANDYLIITON YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2016 17
Suomen Salibandyliitto Sivu 1/8 SALIBANDYLIITON YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2016 17 Miesten II divisioona Naisten I divisioona A-poikien SM-sarja A-tyttöjen SM-sarja B-tyttöjen
MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010
MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D-tytöt - d-pojat - f-pojat - F-tytöt - g-tytöt - Ruoveden Pirkat - F-tytöt - d-tytöt - g-tytöt
Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa
Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!
SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITON RINGETEN ETELÄ-SUOMEN ALUEEN SARJAKIRJA
SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITON RINGETEN ETELÄ-SUOMEN ALUEEN SARJAKIRJA 1.5.2019 30.4.2020 1 Sisällysluettelo: 1 ETELÄ-SUOMEN ALUETYÖRYHMÄN YHTEYSTIEDOT... 3 2 KURINPITO ja VASTALAUSEET... 3 3 SARJOIHIN
MINISÄÄNNÖT
MINISÄÄNNÖT 2018-2019 Muutokset edelliseen kauteen merkitty punaisella (E- ja F-ikäisten verkon korkeus, D-E-nuorten virallinen pelipallo, F-ikäisten säännöt). 21.8. päivitetty F-ikäisten sääntöjä, kohta
P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE
Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle
MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA
MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA KUN KUNNIOITAMME TOISIAMME, PELISTÄ NAUTTIVAT KAIKKI. Kunnioita peliä -ohjelma on suunniteltu, jotta suomalainen jääkiekko olisi reilumpaa kaikille osapuolille. Kyse on
SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014
LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN
TOIMITSIJAMÄÄRÄYKSET (ToimM) KAUDELLE 2014-15 voimassa 1.6.2014-30.4.2015
Suomen Salibandyliitto TOIMITSIJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2014 15 I YLEISTÄ 1 Nämä ovat Suomen Salibandyliitto ry:n Toimitsijamääräykset (ToimM) pelikaudelle 2014 15. Näitä toimitsijamääräyksiä noudatetaan
KAUSIJULKAISU 2014-2015
KAUSIJULKAISU 2014-2015 www.salibandy.ols.fi TERVETULOA MUKAAN OLS-SALIBANDYN TOIMINTAAN! OULUN LUISTINSEURA Oulun Luistinseura (OLS) on perustettu vuonna 1880. Toiminnassa olevista palloiluseuroista OLS