1 2008 työsuojelurahaston selvityksiä Jonna Käpylä, Aki Jääskeläinen, Sanna Kaisa Seppänen, Maiju Vuolle ja Antti Lönnqvist Tuottavuuden kehittäminen Suomessa Haasteet ja tutkimustarpeet
Tuottavuuden kehittäminen Suomessa: haasteet ja tutkimustarpeet Tampereen teknillinen yliopisto, tiedonhallinnan ja logistiikan laitos Työsuojelurahaston tutkimus- ja kehityshanke 107389 Jonna Käpylä Aki Jääskeläinen Sanna Kaisa Seppänen Maiju Vuolle Antti Lönnqvist 1
Julkaisija: Työsuojelurahasto Toimittaja: Leena Aho Graafinen suunnittelu: Kampin Viesti, Ilkka Kumpunen Painopaikka: Edita, Helsinki Painosmäärä: 500 kpl 1. painos, 2008 ISSN 1796-2102 (Painettu) ISSN 1796-2110 (Verkkojulkaisu) ISBN 978-952-9711-11-6 (Painettu) ISBN 978-952-9711-12-3 (Verkkojulkaisu) 2
SISÄLTÖ Esipuhe............................ 5 Tiivistelmä............................ 6 1 Johdanto........................ 7 1.1 Tuottavuustutkimuksen tila ja tulevaisuuden tutkimustarpeet 7 1.2 Raportin tavoitteet, tutkimusmenetelmät ja rajaukset....... 8 2. Tuottavuustutkimuksen taustaa............... 11 2.1 Tuottavuuden määrittely.................. 11 2.2 Tuottavuusajattelun historiaa ja nykypäivää........... 13 2.3 Näkökulmia tuottavuuteen................. 16 2.4 Tuottavuuden taso Suomessa eri toimialoilla.......... 18 2.4.1 Koko kansantalous.................... 18 2.4.2 Yksityiset toimialat.................... 19 2.4.3 Julkinen sektori 21 2.4.4 Tuottavuusvertailujen haasteista.............. 24 2.5 Tuottavuus ja globaalit muutostrendit............. 25 3 Katsaus tuottavuustutkimukseen ja -kirjallisuuteen........ 31 3.1 Kotimainen tuottavuustutkimus............... 31 3.1.1 Suomalaiset tuottavuusväitöskirjat.............. 31 3.1.2 Työsuojelurahaston tuottavuustutkimushankkeet........ 40 3.1.3 Kansallinen tuottavuusohjelma 44 3.1.4 Esimerkkejä käytännön tuottavuustyöstä........... 48 3.2 Tuottavuustutkimus maailmalla............... 53 3.3 Vertailu 57 4 Valikoitujen tutkimusteemojen esittelyä............ 59 4.1 Tieto- ja viestintäteknologian tuottavuusvaikutukset....... 59 4.2 Innovaatiojärjestelmät tuottavuuden ja talouskasvun lähteenä... 61 4.3 Henkilöstön rooli tuottavuuden rakentamisessa......... 66 3
4.4 Palvelut ja tuottavuus................... 69 4.5 Tuottavuus julkisella sektorilla................ 74 5 Tuottavuusasiantuntijoiden haastattelut............ 79 5.1 Tuottavuuskeskustelun ongelmakohdat............ 79 5.2 Tuottavuuden kehittäminen käytännössä 82 5.2.1 Tuottavuuden tilan ja sen kehityksen arviointi......... 82 5.2.2 Tuottavuuden kehittämisen keinot.............. 85 5.2.3 Tuottavuuden kehittämisen haasteet............. 89 5.2.4 Tutkimustiedon hyödyntäminen............... 92 5.3 Tuottavuustutkimuksen haasteet 93 5.3.1 Suomalaisen tuottavuustutkimuksen ongelmakohdat...... 93 5.3.2 Suomalaisen tuottavuustutkimuksen asema kansainvälisesti.... 94 5.3.3 Tutkimukselliset haasteet................. 95 5.3.3.1 Tutkimuksen luonne................... 98 5.3.3.2 Tutkimusaiheet 101 5.4 Tuottavuuden kehittämisen haasteet tulevaisuudessa...... 104 5.4.1 Yhteiskuntaa ja työelämää koskettavat muutokset....... 104 5.4.2 Muutoksiin vastaaminen................. 106 5.4.3 Tutkimustarpeet muutosten valossa 109 6 Päätelmät....................... 111 6.1 Tutkimuksen keskeiset havainnot.............. 111 6.1.1 Suomalainen tuottavuustutkimus 111 6.1.2 Tuottavuuden kehittäminen käytännössä 112 6.1.3 Tulevaisuuden haasteet tuottavuustutkimukselle 113 6.2 Kirjallisuus- ja haastatteluaineistojen vertailu.......... 115 7 Tutkimusryhmän puheenvuoro 117 7.1 Miten päästään eroon tuottavuustutkimuksen hajanaisuudesta? 117 7.2 Millaisilla tutkimuskysymyksillä ja -asetelmilla päästään eteenpäin? 121 Lähteet........................... 124 Liitteet........................... 128 4
Esipuhe Työsuojelurahasto rahoittaa työelämän turvallisuuteen, terveyteen ja tuottavuuden kehittämiseen liittyviä hankkeita. Se, että tuottavuushankkeet kuuluvat rahoitettaviin kohteisiin, aiheutti keskustelua rahaston alkuvuosina. Vuonna 1996 hallitus päätti, että tuottavuus kuuluu sääntömääräisiin aiheisiin. Tämän vahvistamiseksi kirjattiin vastaava muotoilu rahaston sääntöihin, jotka valtuusto hyväksyi marraskuussa 1996. Käytämme rahastossa sanontaa, että tehtävällä tuottavuustutkimuksella tulee olla inhimilliset kasvot. Tutkimuksenhan pitää palvella sekä työnantajan että työntekijän etua. Nyt on sopiva aika tarkastella, millaiseksi tuottavuustutkimus on Suomessa kehittynyt. Toisaalta meidän on syytä kysyä, mikä voisi olla tulevaisuuden suunta. Tämän asian selvittämisen annoimme toimeksiantona Tampereen teknillisen yliopiston tutkijoille keväällä 2008. Käsillä on nyt heidän raporttinsa. Työsuojelurahaston kannalta tämä on selvitys, joka perustuu aikaisemman tutkimuksen kartoittamiseen, asiantuntijoiden haastatteluihin ja tutkijoiden johtopäätöksiin. Rahasto toivoo, että nämä johtopäätökset auttavat tutkijoita uusien tuottavuusaiheisten tutkimusten virittämiseen. Rahasto ei tässä vaiheessa aseta uusia painopisteitä tälle alueelle. Toivomme, että tutkijat jatkuvasti seuraavat työ- ja talouselämää ja tekevät johtopäätöksenä siitä, missä uusi tutkimus voisi olla hyödyksi. Raportti on tehty Tampereen teknillisen yliopiston Mittaritiimi-tutkimusryhmän toimesta. Selvityksen suunnittelusta ja hankkeen johtamisesta vastasi vs. professori Antti Lönnqvist tiedonhallinnan ja logistiikan laitokselta. Tutkimusapulainen Jonna Käpylä samalta laitokselta on kerännyt raporttia varten laajan haastatteluaineiston. Tutkija Aki Jääskeläinen teollisuustalouden laitokselta on kartoittanut laajan tuottavuuskentän projekti- ja julkaisutoimintaa. Tutkijat Sanna Kaisa Seppänen ja Maiju Vuolle tiedonhallinnan ja logistiikan laitokselta tuottivat raporttiin tausta-aineistoa ja osakokonaisuuksia. Koko ryhmä on osallistunut tulosten analysointiin ja raportointiin. Projektia on ohjannut ohjausryhmä, johon kuuluivat seuraavat henkilöt: Juha Antila (SAK), Erkki Auvinen (STTK), Niilo Hakonen (EK), Mika Hannula (TTY), Riitta-Liisa Lappeteläinen (Työsuojelurahasto), Mika Maliranta (ETLA), Tiina-Mari Monni (Työturvallisuuskeskus), Peter Rehnström (Työsuojelurahasto), Kari Reijula (Työterveyslaitos) ja Jukka Tiihonen (Teknologiateollisuus). Tutkijat kiittävät asiantuntijoita heidän ajastaan ja ajatuksistaan. Samoin he kiittävät myös haastatteluun osallistuneita 38 tuottavuusasiantuntijaa siitä, että he halusivat antaa panoksensa tähän työhön. Helsingissä syyskuussa 2008 Peter Rehnström toimitusjohtaja 5
Tiivistelmä Tämän raportin lähtökohtana on ollut tarve kartoittaa ja jäsentää moniulotteista tuottavuustutkimuksen kenttää. Raportissa kuvataan suomalaisen tuottavuustutkimuksen tilaa vuonna 2008 ja hahmotetaan tulevaisuuden tutkimustarpeita. Raportin tavoitteena on vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) Millaista on suomalainen tuottavuustutkimus? 2) Millaista on tuottavuuden kehittäminen käytännössä? 3) Millaisia haasteita tuottavuuden kehittämisessä Suomessa on? Tutkimuskysymyksiin on haettu vastauksia kirjallisuustutkimuksen ja haastattelujen avulla. Kirjallisuustutkimuksen avulla tarkastellaan laajemmin toteutettuja suomalaisia tuottavuustutkimuksia ja niissä esillä olleita teemoja sekä perehdytään lyhyesti kansainväliseen tuottavuustutkimukseen. Tämän jälkeen syvennytään valikoituihin ajankohtaisiin tutkimusteemoihin: tieto- ja viestintäteknologian tuottavuusvaikutuksiin, innovaatiojärjestelmiin, henkilöstön rooliin tuottavuuden rakentamisessa, palveluihin sekä tuottavuuteen julkisella sektorilla. Haastatteluissa perehdytään tuottavuusasiantuntijoiden näkemyksiin tuottavuuden kehittämisen haasteista sekä tutkimustarpeista. Raporttia varten tehtiin 38 noin tunnin kestävää haastattelua. Raportissa nostetaan esiin myös keskeisiä eroja ja yhtäläisyyksiä kirjallisuus- ja haastatteluaineistojen välillä. Lisäksi esitetään myös raportin tekijöiden subjektiivisia näkemyksiä suomalaisen tuottavuustutkimuksen tulevaisuuden kehittämiskohteista ja tutkimustarpeista. Raportin aineiston pohjalta voidaan päätellä, että tuottavuusalueen tutkimus on varsin monipuolista ja aktiivista Suomessa. Suomessa tyypillistä tutkimusta on yhdessä tutkittavien organisaatioiden kanssa tehtävä toiminnan kehitystyö. Lisäksi tehdään myös perinteisempää makrotason tutkimusta. Ongelmia liittyy kuitenkin muun muassa tuottavuustutkimuksen hajanaisuuteen ja sirpaleisuuteen, mikä johtuu useista erillisistä tutkimustraditioista. Tuottavuuden kehittämistä tehdään monella tavalla ja sitä tukevat muun muassa töiden organisointi, yksilöiden motivointi sekä tiedonkulun ja yhteistoiminnan luominen toimiviksi. Eräs tuottavuustutkimuksen heikkous näyttää olevan tutkimustiedon melko vähäinen hyödyntäminen organisaatioissa. Lisäksi yksi tuottavuuden kehittämisen haaste lähivuosina on positiivisemman kuvan välittäminen tuottavuudesta ja sen kehittämisestä. Sekä haastatteluissa että kirjallisuudessa nousi esiin kolme yhteiskuntaa koskettavaa haastetta: väestön ikääntyminen, globaalin kilpailun kiristyminen sekä ilmastonmuutos. Suomalaisessa työelämässä kehityssuuntina ovat muun muassa monikulttuurisuuden lisääntyminen, kiireen ja turbulenssin lisääntyminen, kansainvälistyminen, muuttuvat rakenteet ja ei-pysyvät työyhteisöt, tietointensiivisyyden lisääntyminen sekä palveluvaltaisuus. Tuottavuustutkimus ja tuottavuuden kehittäminen voivat tarjota ratkaisuja ainakin joihinkin muutosten aikaansaamiin haasteisiin. 6
1 Johdanto 1.1 Tuottavuustutkimuksen tila ja tulevaisuuden tutkimustarpeet Raportti pyrkii kuvaamaan suomalaisen tuottavuustutkimuksen tilaa vuonna 2008 ja hahmottamaan tulevaisuuden tutkimustarpeita. Jotta tuottavuuteen liittyvä tutkimus- ja kehitystyö hyödyttäisi mahdollisimman hyvin suomalaista yhteiskuntaa, on tärkeää hahmottaa, millaisia tuottavuuteen liittyviä haasteita on olemassa ja toisaalta, mistä asioista on jo olemassa riittävästi tutkimustietoa. Tuottavuus vaikuttaa jokaisen organisaation menestymiseen keskeisesti. Sekä yksityisen että julkisen sektorin organisaatioiden on jatkuvasti pystyttävä parantamaan tuottavuuttaan. Tuottavuuskehitys määrittää suurelta osin myös yhteiskunnan elintason ja hyvinvoinnin. Määritelmällisesti tuottavuudella tarkoitetaan tuotosten ja panosten suhdetta. Tutkimusalueena ja käytännön toimintana tuottavuus on kuitenkin hyvin monitahoinen ilmiö. Esimerkiksi Työturvallisuuskeskuksen Tuottavuustyö-verkkosivuilla tuottavuuden osa-alueiksi määritellään seuraavat tekijät: toiminnan ja prosessin suunnittelu enemmän arvoa asiakkaalle esimiestyö ja johtaminen verkostomainen toiminta osaaminen innovaatiot ja teknologia työ ja menetelmät joustavat ja monipuoliset työajat kannustava palkkaus ja palkitseminen turvallisuus ja ympäristö tuottavuusyhteistyö ja luottamus tuottavuuden ja laadun mittaaminen. Edellä listattuja ja muita tuottavuuteen liittyviä teemoja voidaan tarkastella monilla tasoilla, kuten yksittäisen työvaiheen, prosessin, työryhmän, liiketoimintayksikön, yrityksen, kansantalouden tai vaikkapa Euroopan Unionin tasolla. Tuottavuus ei ole mikään oma tutkimusalueensa, vaan se on oikeastaan teema, joka liittyy monenlaisiin toimintoihin yrityksissä ja jota tutkitaan monilla tutkimusalueilla. Tuottavuuteen liittyviä asioita on Suomessa tutkittu muun muassa johdon laskentatoimen, kansantaloustieteen, teollisuustalouden, tilastotieteen, työpsykologian ja työterveyden tutkimuskentillä. Suomessa on toteutettu vuosina 1993 2003 Kansallinen tuottavuusohjelma, jossa tutkittiin ja kehitettiin tuottavuutta lukuisissa yksittäisissä hankkeissa. Tämän jälkeen tuottavuustutkimusta on tehty muun muassa Tykesin ja Työsuojelurahaston rahoittamissa hankkeissa. Tuottavuuden parantaminen on nostettu tärkeäksi tavoitteeksi myös EU:n ta- 7
solla. Tuottavuudesta on paljon tutkimustietoa ja kirjallisuutta saatavilla. Tuottavuudella on tärkeä rooli myös jatkossa suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta. Kotimaisten yritysten on pysyttävä mukana tuottavuuskehityksessä pärjätäkseen globaalissa kilpailussa. Globalisaation vuoksi tietyt työtehtävät ja jopa toimialat (esim. vaatetusteollisuus) ovat merkittävästi vähentyneet Suomesta. Suurten ikäluokkien eläköityminen lähitulevaisuudessa tarjoaa haasteita muun muassa vanhustenhoidon palvelujen tuottavuuden kehittämiselle. Tuottavuuden kehittämisellä voidaan nähdä merkittävä rooli myös ympäristöongelmien ratkaisemisessa: on löydettävä uusia teknologioita ja toimintamalleja, jotka vähentävät energian käyttöä ja jätteiden tuottamista. Raportin lähtökohtana on tarve kartoittaa ja jäsentää moniulotteista tuottavuustutkimuksen kenttää. Raportti rakentuu taustoittavasta osuudesta (luku 2), jossa pyritään avaamaan tuottavuuskäsitettä ja -ajattelua eri näkökulmista ja luodaan katsaus tuottavuuden tasoon Suomen eri toimialoilla. Kirjallisuusosuudessa (luvut 3 ja 4) tarkastellaan ensin laajemmin toteutettuja tuottavuustutkimuksia ja niissä esillä olleita teemoja, minkä jälkeen syvennytään hieman tarkemmin valikoituihin ajankohtaisiin tutkimusteemoihin. Luvussa 5 esitellään valittuihin teemoihin luokiteltuna keskeisimmät havainnot raporttia varten toteutetuista tuottavuusasiantuntijoiden haastatteluista. Tämän jälkeen (luku 6) esitellään koko raportin aineiston pohjalta esiin nousevat päätelmät. Lopuksi luku 7 tiivistää raportin tekijöiden subjektiivisia näkemyksiä suomalaisen tuottavuustutkimuksen tulevaisuuden kehittämiskohteista ja tutkimustarpeista. 1.2 Raportin tavoitteet, tutkimusmenetelmät ja rajaukset Tämä raportti pyrkii vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: 1. Millaista on suomalainen tuottavuustutkimus? a. Millaista tuottavuuteen liittyvää tutkimusta Suomessa on tehty? b. Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä suomalaisella ja kansainvälisellä tuottavuustutkimuksella on? 2. Millaista on tuottavuuden kehittäminen käytännössä? a. Mitä yritykset ja julkisen sektorin yritykset tekevät käytännössä tuottavuutensa kehittämiseksi? b. Millaisia menetelmiä käytetään? c. Millaista tutkimustietoa on hyödynnetty? 3. Millaisia haasteita tuottavuuden kehittämisessä Suomessa on? a. Mitkä yhteiskunnan muutokset vaikuttavat tuottavuuden kehittämiseen? b. Mitä haasteita tuottavuuden kehittämiselle on nähtävissä lähivuosina? c. Millaisia tutkimustarpeita tuottavuuteen liittyy Suomen työelämän näkökulmasta? Raportti on toteutettu etsimällä vastauksia tutkimuskysymyksiin kahdella menetelmällä: kirjallisuustutkimuksella ja haastatteluilla. Kirjallisuustutkimus painottuu enemmän ensimmäiseen kysymykseen ja haastattelut toiseen ja kolmanteen kysymykseen. Lisäksi ra- 8
portin päätelmissä esitetään joitakin havaintoja, joita on tunnistettu vertailemalla kirjallisuustutkimuksen ja haastattelututkimuksen aineistoja. Kirjallisuustutkimuksessa selvitetään olemassa olevista julkaisuista tutkittuja faktoja tuottavuudesta ja sen tutkimuksesta Suomessa. Kirjallisuusosuudessa tehdään myös lyhyt katsaus kansainväliseen tuottavuustutkimukseen. Haastatteluiden (38 noin tunnin haastattelua) avulla selvitetään valittujen elinkeinoelämän edustajien näkemyksiä tuottavuudesta ja siihen liittyvistä haasteista sekä tutkimustarpeista. Haastateltavien valinnassa on pyritty siihen, että näistä teemoista saataisiin mahdollisimman monipuolisia näkemyksiä. Tutkimuksessa haastatellut henkilöt on listattu liitteessä 2. Tämän raportin lähtökohtana toimii teknis-taloudellinen näkökulma tuottavuudesta, jossa tuottavuus ymmärretään tuotosten ja panosten suhteena. Raportissa esiteltävää tuottavuustutkimusta on kuitenkin tehty erilaisin rajauksin. Laajimmillaan (esim. osa Työsuojelurahaston tuottavuustutkimuksista) hyvin monentyyppinen työpaikoilla tapahtuva kehitystyö on laskettu mukaan tuottavuustutkimukseksi. Tiukin rajaus on jouduttu tekemään kansainvälisen tuottavuustutkimuksen esittelyssä. Luonteeltaan raportti on pikemminkin selvitys tai kartoitus kuin systemaattisen tieteellinen tutkimus tiukasti määritellystä tutkimusaiheesta. Raportti on toteutettu 1.2.2008 30.6.2008. Kirjallisuustutkimus ja haastattelut toteutettiin osin rinnakkaisina tutkimuksina (ks. kuva 1). Luvun 3 kirjallisuushaut toteutettiin helmi maaliskuussa ja haastattelut huhti toukokuussa. Koska tuottavuuskäsitteen yhteydessä voidaan tarkastella melkeinpä mitä tahansa organisaation toiminnan kehittämiseen liittyvää toimintaa tai ilmiötä, tuli tarkastelua rajata. Tehtyihin rajauksiin on vaikuttanut ensinnäkin raportin toteutuksessa käytetyt resurssit (työntekijät ja aikataulu). Aiheeseen liittyvän tutkimusaineiston määrä on niin runsas, että monia tutkimuksia ei ole ollut mahdollista ottaa huomioon. Mukana on kuitenkin suhteellisen monipuolinen ja runsas kirjallisuusja haastatteluaineisto. Lisäksi on hyödynnetty monia aiempia kokoomateoksia ja raportteja, joten myös välillisesti työssä katetaan suuri määrä tuottavuustutkimusta. Raportissa käytettyihin rajauksiin ja aineiston valintoihin on vaikuttanut keskeisesti myös raportin tilaajan (Työsuojelurahasto) ja ohjausryhmän mielenkiinnon kohteet. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että tiettyjen rahoittajien tuottavuustutkimukset on käsitelty systemaattisemmin ja yksityiskohtaisemmin kuin jotkin muut tuottavuustutkimukset. On tiedostettava, että on olemassa myös sellaista suomalaista tuottavuustutkimusta, jota tämä raportti ei ole huomioinut. Esimerkiksi Suomen Akatemian ja Tekesin piirissä tehtyjä tuottavuushankkeita oli hankala löytää. Eri aineistojen käsittelyssä käytettyjä rajauksia on käsitelty yksityiskohtaisemmin niiden esittelyn yhteydessä. Haastattelujen osalta ohjausryhmän 1 vaikutus haastateltavien tunnistamisessa oli merkittävä. 1 Selvityksen toteutuksen tukena on toiminut seuraavista henkilöistä muodostunut ohjausryhmä: Juha Antila (SAK), Erkki Auvinen (STTK), Niilo Hakonen (EK), Mika Hannula (TTY), Riitta-Liisa Lappetelainen (Työsuojelurahasto), Mika Maliranta (ETLA), Tiina-Mari Monni (Työturvallisuuskeskus), Peter Rehström (Työsuojelurahasto), Kari Reijula (Työterveyslaitos) ja Jukka Tiihonen (Teknologiateollisuus). 9
Kirjallisuustutkimus Selvityksen yksityiskohtainen suunittelu Haastattelut Alueiden täsmällinen valinta ja rajaus Haastateltavien valinta Kirjallisuushaku Haastattelukysymysten valinta Aineiston analysointi Haastattelujen toteutus Aineiston analysointi Tulosten vertailu Raportointi Kuva 1: Selvityksen vaiheittainen eteneminen. Edellä kuvatun prosessin avulla saadaan lopputuloksena varsin kattava nykytilan kuvaus laajasta ja moniulotteisesta tutkimusalueesta. Rajausten vuoksi tarkastelusta puuttuu todennäköisesti joitakin keskeisiä kotimaisia tuottavuusprojekteja, näkymä kansainväliseen tutkimukseen on suppea ja kaikkia Suomen keskeisiä tuottavuusasiantuntijoita ei ole saatu haastateltavaksi. Rajaukset on syytä pitää mielessä raporttia lukiessa eräänlaisena heikkoutena. Niiden avulla on kuitenkin pystytty käymään läpi valtava määrä tutkimusraportteja ja julkaisuja sekä haastattelemaan joukko keskeisiä suomalaisia tuottavuusasiantuntijoita, mikä on mahdollistanut haasteellisen tuottavuustutkimuskentän tilan ymmärtämisen. 10
2. Tuottavuustutkimuksen taustaa Tässä luvussa esitetään raportin aiheen taustaa. Luku alkaa tuottavuuden määrittelyllä, minkä jälkeen käsitellään tuottavuusajattelun historiaa ja nykypäivää. Tämän jälkeen esitellään erilaisia tuottavuusnäkökulmia ja tarkastelutasoja. Alaluvussa 2.4 kerrotaan lyhyesti tuottavuudesta ja sen kehityksestä Suomessa: 1) koko kansantalouden tasolla, 2) toimialakohtaisesti sekä 3) valtion hallinnon ja kuntien ja kuntayhtymien tarjoamien palveluiden osalta. Kuvaus perustuu kirjallisuusanalyysiin, eikä sen laatimiseen ole tuotettu omia tilastollisia analyysejä, vaan tiedot ovat peräisin erilaisista kirjallisista lähteistä. Lopuksi esitetään tiivis katsaus globaaleihin muutostrendeihin, yhteiskunnallisiin kehityssuuntiin ja työelämän muutoksiin. Katsaus toimintaympäristön muutostrendeihin perustuu kolmeen vuonna 2006 julkaistun tulevaisuusselvitysraportin sisältöön ja yhteen vuonna 2008 ilmestyneeseen julkaisuun. 2.1 Tuottavuuden määrittely Tuottavuus-sanan (productivity) alkuperä on maatalouden piirissä, jossa tuottavuutta on arvioitu tarkastelemalla sadon määrää tiettyä peltopinta-alaa kohden (Uusi-Rauva 1997). Tuottavuutta lähestytään usein vastaavalla tavalla tuottavuussuureen kautta, jolloin tuottavuus tarkoittaa tuotosten ja niiden aikaansaamiseksi käytettyjen panosten välistä suhdetta. Eli kaavan muodossa tuottavuus näyttäytyy seuraavana: Tuotokset Tuottavuus = Panokset Tuottavuuden kehittämisessä on pohjimmiltaan kyse siitä, kuinka toimintaan sijoitetuilla panoksilla saadaan aikaiseksi mahdollisimman suuri tuotos. Tai toisinpäin ymmärrettynä: kuinka vaadittava tuotos saadaan aikaiseksi mahdollisimman pienin panoksin. Tuottavuus on siis kykyä yhdistää panostekijät tavalla, joka aikaansaa mahdollisimman hyvän tuotoksen (Uusi-Rauva 1997). Tuottavuussuure määritellään usein yksinomaan määrällisesti, jolloin laadun oletetaan pysyvän vakiona (Grönroos & Ojasalo 2004), tai vaihtoehtoisesti laatua tarkastellaan tuottavuudesta irrallaan ja sen rinnalla (Uusi-Rauva 1997). Kuva 2 osoittaa erilaisia tuottavuuteen vaikuttavia tekijöitä. 11
Kuva 2: Tuottavuuteen vaikuttavat tekijät (Uusi-Rauva 1997, Hannula 1999). Panokset - Työvoima - Pääoma - Energia - Materiaalit - Muut Järjestelmä tai tuotantoprosessi Tuotokset - Tuote 1 - Tuote 2 - Palvelu 1 - Palvelu 2 - jne. Tuottavuus syntyy näin ollen reaaliprosessin puolella, eli niissä käytännön toimissa, joissa tuotannontekijöistä tehdään suoritteita (Uusi-Rauva 1997). Sen sisältöön vaikuttavat panokset, järjestelmä eli tuotteen tai palvelun tuotantoprosessi, sekä tuotokset. Panokset erotellaan usein työhön, pääomaan, materiaaliin, energiaan ja muihin panoksiin (Hannula 1999). Kokonaistuottavuutta mitattaessa tarkastelukohteen tietyn ajanjakson kokonaistuotos jaetaan sen tuottamiseen käytetyillä kaikilla panoksilla. Tällöin joudutaan ottamaan kantaa tuotosten ja panosten yhteismitallistamiseen, joka on iso haaste tuottavuuden mittaamisessa (Uusi-Rauva 1997). Osatuottavuudessa kokonaistuotos suhteutetaan yhteen panostekijään. Esimerkiksi työn tuottavuudessa tuotos jaetaan työpanoksella. Työpanoksena käytetään usein henkilömäärää, työtuntimäärää tai työvoimakustannuksia (Uusi-Rauva 1997). Tuottavuuden käsite, ja näin myös tuottavuuden kehittäminen, voidaan ymmärtää eri tavoin. Pritchard (1995) esittää kolme erilaista tapaa käsittää tuottavuus: 1. Teknis-taloudellinen lähestymistapa: Tuottavuudessa on kysymys tuotosten ja panosten suhteesta, eli tuottavuutta voidaan pitää tehokkuuden mittarina. 2. Tuottavuus tehokkuuden ja vaikuttavuuden yhdistelmänä: Tuottavuudessa on kyse tuotosten ja panosten suhteesta, mutta myös siitä, miten tuotokset asemoituvat suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. 3. Laaja näkökulma: Tuottavuus pitää sisällään kaiken, mikä saa organisaation toimimaan paremmin. Tämän raportin tuottavuustutkimuksen analyyseissä on sovellettu edellä kuvattua luokittelua tuottavuudesta. Luokittelua on täydennetty tarkastelutason mukaan makro- ja mikrotasoilla (ks. esim. Taulukko s. 40). Makrotason tarkastelussa tutkitaan esimerkiksi kansantalouden tai toimialan tuottavuutta. Mikrotason tutkimus liittyy esimerkiksi yrityksen tai sen yksikön tuottavuuteen. Makrotason tuottavuustutkimukset soveltavat käytännössä 12
usein teknis-taloudellista lähestymistapaa. Mikrotason tarkastelussa myös muut näkökulmat ovat hyvin edustettuina. Tässä raportissa tuottavuus ymmärretään teknis-taloudellisesti: tuotosten ja panosten suhteena. Tuottavuuden perusteella ei siis voida arvioida kaikkea, mikä saa organisaation toimimaan paremmin. Muitakin mittareita ja näkökulmia toiminnan arviointiin on olemassa, kuten esimerkiksi vaikuttavuus ja työelämän laatu. Tuottavuus on organisaation tuotos/panos -suhdetta tarkastelevaa toiminnan arviointia. Tuottavuuden kehittäminen organisaatiossa on puolestaan kehitystyötä, jota arvioidaan tuotos/panos -suhteen näkökulmasta käsin. Eli kyseessä on kehitystyö, jolla on tavoiteltu tuottavuuden paranemista. Tuotos/panos -suhteen kehittymiseen voidaan yrittää vaikuttaa hyvin monin eri tavoin, joten tuottavuustyölle on tässä suhteessa vaikea asettaa muunlaisia rajauksia. Tuottavuus herättää voimakkaita mielikuvia, minkä vuoksi se on saanut julkisessa keskustelussa myös paljon negatiivisia sävyjä. Tuottavuuden kehittämiseen tähtäävät toimet yhdistetään organisaatioissa kustannusten karsimiseen: irtisanomisiin ja kiristyvään työtahtiin. Tuottavuutta itsessään voidaan kuitenkin pitää arvovapaana käsitteenä. Onhan kysymys suhdeluvusta. Tuottavuus ei tarjoa suoraan ratkaisuja tuottavuuden kehittämiseen. Se ei myöskään kerro, miksi tuottavuutta on syytä kehittää jossakin asiassa tai kohteessa. Sen ympärillä käydään kuitenkin paljon arvokeskustelua, joka liittyy kehittämisen syihin, keinoihin ja tavoitteisiin. Arvolatautuneita päätöksiä tehdään muun muassa siitä, millä asialla on niin paljon merkitystä, että sen tuottavuutta kannattaa kehittää, ja siitä, mikä asia on sellainen, että sen tuottavuutta on ylipäätään mahdollista kehittää. Vaikka tuottavuustavoitteita asetetaan, tuottavuuden kehittäminen itsessään ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi se todellinen päämäärä, jota tavoitellaan. Tuottavuutta kehittämällä voidaan kuitenkin saavuttaa haluttuja tavoitteita paremmin tai vähintäänkin kasvattaa valintamahdollisuuksien kirjoa. Usein tuottavuuden kehittäminen mielletäänkin välttämättömyydeksi ja elinehdoksi niin yrityksen, julkisen sektorin organisaation kuin koko kansantalouden näkökulmasta. Se vähentää resurssien haaskausta, sillä kehittämällä tuottavuutta on mahdollista saada aikaiseksi sama tuotos aikaisempaa vähemmillä resursseilla. 2.2 Tuottavuusajattelun historiaa ja nykypäivää Tuottavuusajattelun juuret ovat taloustieteessä. Niin kansantaloustieteessä kuin liiketaloustieteessäkin tuottavuusajattelua on leimannut pyrkimys kehittämiseen ja kehittymiseen. Teollinen vallankumous nosti tuottavuuden ilmiönä taloustieteilijöiden kiinnostuksen kohteeksi 1700-luvun lopulta lähtien, vaikka tuottavuus-sanaa ei vielä tuolloin johdonmukaisesti käytettykään (Uusi-Rauva 2006). Tuottavuusajattelu kytkeytyi tuolloin läheisesti taloudellisen kasvun teorioihin. Kasvuteoreetikot Adam Smith (1723 1790) ja David Ricardo (1772 1823) tutkivat molemmat työn ja pääoman tuottavuutta ja niiden korvaamista toisillaan (Ibid.). Smith kiinnitti huomionsa erikoistumiseen ja työnjakoon: työtä helpottavien koneiden sekä osaamisen parantumisen myötä saavutettava tuottavuus toimi kestävän taloudellisen kasvun perustana (Maliranta & Ylä-Anttila 2007). Ricardo puolestaan lähti liikkeelle tuotantopanosten laskevasta 13
rajatuottavuudesta ja näki taloudellisen kasvun ennen pitkää tyrehtyvän, koska pääomakannalla aikaansaatavat tuotot vähenevät. Hän ei ottanut huomioon teknisen kehityksen ja muiden innovaatioiden mukanaan tuomaa kasvua (Berghäll et al. 2006). Tuottavuuden kehittäminen teollisuustalouden näkökulmasta sai sysäyksensä Frederick Winslow Taylorin (1856 1915) kehittämästä tieteellisestä liikkeenjohdosta (Scientific Management) ja Henry Fordin (1863 1947) massatuotantoajattelusta, jotka muotoutuivat etupäässä metalliteollisuuden piirissä. Taylor pyrki työn tieteelliseen ja järkiperäiseen tutkimiseen. Työntutkimuksen avulla oli tarkoituksena tehostaa työtä ja materiaalien käyttöä poistamalla kaikki turhat liikkeet ja työvaiheet (Uusi-Rauva 2006.) Näin työtä pyrittiin erikoistamaan, osittamaan ja mekanisoimaan mahdollisimman yksinkertaiseksi, minkä myötä työvaiheiden koneistaminen tuli myöhemmin mahdolliseksi (Brax 2007). Rationaalinen suhtautuminen työhön karsi toisaalta työntekijöiden yksilöllisiä vapauksia ja oikeuksia sekä teki työstä yksitoikkoista (Uusi-Rauva 2006). Ford toteutti samassa hengessä autojen liukuhihnatuotantojärjestelmän ja kiinnitti erityistä huomiota tuotantoprosessin ja sen logistiikan tehokkuuteen (Michelson 2001). Tämänlainen yksin taloudellisten etujen nimissä tehty rationalisointi työn järkiperäistäminen onkin ehkä seikka, joka edelleen lyö negatiivista leimaa tuottavuudelle. Hawthorne-tutkimusten myötä taylorismiin perustuva johtaminen sai vastapoolikseen 1920 1930-luvuilla kehittyneen George Elton Mayon (1880 1949) ihmissuhdekoulukunnan, joka korosti työntekijöiden sosiaalisia tarpeita ja psykologisia ominaisuuksia. Hawthorne-tutkimuksissa havaittiin, että fyysisten olosuhteiden ja taloudellisten palkkioiden sijaan, työntekijöiden huomioimisella, ryhmään kuulumisella, kommunikaatiolla, inhimillisellä johtajuudella ja työn mielekkyyden kokemisella oli merkitystä tuottavuudelle (Takala 2001). Näin myös työ- ja organisaatiopsykologian näkökulmat tulivat mukaan tuottavuuden kehittämisen tutkimukseen. Tuottavuusajattelu on kehittynyt koko ajan vuorovaikutuksessa toimintaympäristön kanssa. Teollistumisen seurauksena ei enää käsitelty yksinomaan maa-alan tuottavuutta, vaan myös tehdastyön ja teollisuuskoneiden tuottavuutta. Tiedon määrän kasvu, osaamistason kohoaminen, palvelujen lisääntyminen ja tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen puolestaan tarjoavat tänä päivänä erilaiset puitteet tuottavuuden kehittämiselle Suomessa kuin aikaisemmin. Asiantuntijatyö, aineeton pääoma ja palvelut ovat nousseet teollisen työn rinnalle. Tuottavuusajattelun alkuperäinen ydin, rationalisointi, on yhdistynyt kokonaisvaltaisempaan laatuajatteluun ja edelleen uudistumiseen ja innovatiivisuuteen. Edelleen tuottavuutta pidetään taloudellisen kasvun, yhteiskunnan elintason nousun ja kilpailukyvyn perustana (Uusi-Rauva 1997). Taloudellista kasvua voidaan aikaansaada joko tuotantoa kasvattamalla pääomien lisäämisen myötä tai kehittämällä tuottavuutta. Pitkällä tähtäimellä talous voi kasvaa vain tuottavuuden kasvun kautta (Berghäll et al. 2006). Kone- ja laiteinvestointeja tai henkistä pääomaa tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä koulutusta ei voida määrättömästi lisätä. Tärkeää onkin pyrkiä hyödyntämään niitä entistä tehokkaammin (Pohjola 1996; Maliranta & Ylä-Anttila 2007). Investointien määrää painottava ekstensiivisen kasvun tie on lopuillaan. Kasvun perusta on tulevaisuudessa luotava intensiiviselle kasvulle eli tuottavuudelle (Hyytinen & Rouvinen 2005). 14
Puitteet taloudelliselle kasvulle ovat 1700-luvun kasvuteoreetikkojen päivistä muuttuneet: luonnonvarojen rajallisuus ja kasvun ekologinen kestämättömyys on tullut vastaan lisääntyneen väestön ja materiaalisen kulutuksen kasvun myötä (Berghäll et al. 2006). Nykyinen energian ja materiaalien läpivirtaus luonnosta talouden lävitse takaisin ympäristöön jätteinä ja saasteina on tahdiltaan liian kova, eikä ekosysteemi kykene ylläpitämään nykyistä läpivirtauksen nopeutta pitkällä tähtäimellä (Meadows et al. 2005). Materiaalisen tuotannon kasvattaminen nykyisestään on ympäristön kannalta tuhoisaa (Worldwatch-instituutti 2008). Tuottavuuden kehittäminen sopii hyvin tähän kuvaan, koska siinä on kuitenkin kysymys kehityksestä, eikä saman tuotoksen lisääntyvästä tuottamisesta. Suurin osa tuottavuuden kasvusta on teknologisen kehityksen ansiota. Koneet ovat korvanneet ihmiskäsiä, jolloin niitä on voinut käyttää toiseen tarkoitukseen. Kehityksen myötä koneista on tullut entistä tehokkaampia, minkä vuoksi olemassa olevilla panoksilla on saatu aikaiseksi entistä enemmän. Tuottavuus on tällä tavoin kasvanut koko ajan teknisten innovaatioiden ja niiden tehokkaamman hyödyntämisen vuoksi. Voidaankin ajatella, että tuottavuus kehittyy juuri tehokkuuden ja innovaatioiden ansiosta. Yleisesti tuottavuuden kasvun ratkaisuna ei voida pitää yhä suurempiin tehoihin pyrkimistä olemassa olevien toimintatapojen ja teknologioiden puitteissa, vaan pitkällä juoksulla tuottavuuden kasvu aikaansaadaan nimenomaan teknologisten ja sosiaalisten innovaatioiden avulla uudistamalla prosesseja ja tuotteita sekä hyödyntämällä uudenlaisia panoksia. Tieto- ja viestintätekniikassa nähdään tänä päivänä suuri potentiaali tuottavuusparannuksiin (Pohjola 2005), mutta on myös havaittu, että teknologia itsessään ei riitä parantamaan tuottavuutta. Lisäksi tarvitaan sosiaalisia innovaatioita eli uusia työn organisointitapoja, uusia hallinnollisia ja rakenteellisia ratkaisuja, sekä toimintatapojen muuttamista, jotka joko itsessään tai teknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin yhdistettynä mahdollistavat tuottavuuden parantamisen. Ennakoidaan, että tuottavuuden kehittäminen on tulevaisuudessa entistä haasteellisempaa kansantalouden tasolla, koska monet alat Suomessa lähestyvät jo tuottavuuden eturintamaa (Maliranta & Ylä-Anttila 2007). Näin ollen tuottavien toimintatapojen jäljittely ja omaksuminen eivät enää onnistu samassa määrin. Eturintamassa kyse on kokeiluista, valikoitumisesta ja jatkuvasta sopeutumisesta, mikä vaatii sekä innovointi- että käyttöönottokykyä (Maliranta 2005). Tämä nostaa erityisesti sosiaaliset innovaatiot tärkeään rooliin: niiden avulla voidaan luoda uutta eturintamaa. Kansantalouksien välisessä kilpailussa niiden avulla voidaan paremmin myös ylläpitää tuottavuusasemaa suhteessa muihin maihin, koska siinä missä teknologiaa voi ottaa käyttöön missä vaan, vaativat sosiaaliset innovaatiot soveltavampaa otetta. Tätä nykyä tuottavuuden kehittäminen perustuukin enemmän oivalluksille kuin suoritteille (Uusi-Rauva 2006). Tuottavuuden pyöreän pöydän (2008) tekemän katsauksen mukaan työn tuottavuus on kehittynyt Suomessa kahdella tavalla. Nykyisin merkittävä osa, jopa puolet toimialan tai sektorin tuottavuuskasvusta syntyy niin sanotun luovan tuhon, eli tuottavuutta vahvistavan rakennemuutoksen vuoksi, jolloin työpaikkoja syntyy ja tuhoutuu samanaikaisesti. Työpaikkojen tuhoutuminen on yleistä, mutta viime vuosina työpaikkojen syntyminen on ollut vielä yleisempää. Toinen puoli tuottavuuden kasvusta syntyy työpaikoilla tehtävän kehittämistyön myötä. Katsauksessa painotetaan tuottavuuden ja työelämän laadun samanaikais- 15
ta ja jatkuvaa kehittämistä. Jotta työmarkkinat, työhyvinvointi ja työn tuottavuus voisivat kehittyä myönteiseen suuntaan, tulisi katsauksen mukaan työelämän turbulenssia hallita niin yhteiskunnan, työpaikan kuin yksilönkin tasolla. Esimerkiksi yhteiskunnan tasolla tämä tarkoittaa valmiussuunnitelmien laatimista suurten alueellisten rakennemuutosten varalle, yritystasolla toimintatavan ja palvelukonseptin uudistamista sekä esimerkiksi tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksien tehokasta hyödyntämistä ja yksilötasolla oman ammattitaidon päivittämistä ja monipuolistamista (Tuottavuuden pyöreä pöytä 2008). 2.3 Näkökulmia tuottavuuteen Miten tuottavuuden kehittäminen kulloinkin ymmärretään, riippuu valitusta näkökulmasta ja sen laajuudesta. Kansantalouden tasolla tuottavuutta mitataan kokonaistuottavuutena, pääoman tuottavuutena ja työn tuottavuutena (Pohjola 1996). Tuottavuutta voidaan kuitenkin tarkastella hyvin monenlaisina osatuottavuuksina, kuten esimerkiksi energian käytön tuottavuutena tai organisoinnin tuottavuutena (Uusi-Rauva 1996). Lisäksi tarkasteluissa rajaudutaan erilaisiin tarkastelukohteisiin (esim. kansantalous, yritys, yksikkö, prosessi) ja aikajänteisiin sekä määritellään tuotoksia ja panoksia eri tavoin. Esimerkiksi kivihiilivoimalasta voidaan saada suhteessa pienemmin panoksin sama määrä energiaa kuin tuulivoimalasta. Tuottavampi tapa voi kuitenkin olla tuottavuudeltaan heikompi, jos panoksissa huomioidaan luonnonvarojen käyttö laajemmin ja myös haittatekijät sisällytetään tuotokseen. Tämä tuo esille sen, että tuottavuuden arvioiminen on monitahoinen kysymys, joka riippuu tarkastelukohteesta, tarkastelun tasosta, valitusta näkökulmasta ja sen laajuudesta. Tuottavuutta voidaan tarkastella monilla eri tasoilla. Makrotason tarkastelusta on kyse, kun tuottavuus nähdään maailmantalouden, kansainvälisen talousalueen, kansantalouden tai toimialan tasolla. Mikrotason tarkastelussa tuottavuutta tarkastellaan yksittäisen yrityksen, viraston tai laitoksen näkökulmasta tai tätä vielä alemmilta tasoilta, esimerkiksi osaston, prosessin, toiminnon, yksittäisen työntekijän tai tuotteen näkökulmasta (Hannula 1999). Tuottavuuden kehittäminen saa erilaisia sisällöllisiä merkityksiä eri tasoilla tarkasteltuna. Jos tuottavuus lopulta syntyykin yksittäisten työntekijöiden käsissä ja ajatuksissa, niin yhteiskunnan tasolla tuottavuuden kehittämisen edellytyksiin vaikutetaan eri politiikan lohkoilla kilpailu- ja innovaatiopolitiikasta koulutus- ja työvoimapolitiikkaan. Yrityksissä ja julkisen sektorin organisaatioissa pidetään tuottavuuden kehittämisen keinoina muun muassa prosessien tehostamista, toimintatapojen, organisoinnin ja johtamisen kehittämistä tai innovaatioita tuotteissa, palveluissa ja prosesseissa. Kansantalouden tasolla tuottavuuden kehittämisessä on kyse talouspoliittista keinoista ja taloudellisten instituutioiden kehittämisestä. Mikrotasolla tuottavuuden kehittyminen näkyy organisaatioiden toimintaedellytysten parantumisena. Makrotasolla se näkyy ensisijaisesti siinä, että tuottamattomat yritykset lopettavat toimintansa ja paremmin tuottavat säilyvät hengissä, sekä niin, että korkean tuottavuuden yritykset kasvavat panosmäärillä mitattuna nopeammin kuin matalan tuottavuuden yritykset (Maliranta 2005). Toimialojen tuottavuuden kasvusta merkittävä osa selittyy tällä niin sanotulla luovan tuhon -mekanismilla, eli yrityssektorin vaihtuvuuden ja rakennemuutoksen myötä tapahtuvalla resurssien uudelleen kohdentumisella (Ibid.). 16
Tuottavuuden kehittäminen näyttäytyy myös hieman erilaisessa kontekstissa yksityisellä sektorilla verrattuna julkiseen sektoriin, jossa tuottavuuden kehittymisen arviointiin liittyy enemmän vaikeuksia erityisesti laadun huomioimisen osalta. Yritystoiminnassa tuottavuuden kehittämisellä tavoitellaan kannattavuutta ja kilpailukykyä. Toisin kuin kannattavuutta, tuottavuutta ei voida yhtä yksiselitteisesti pelkistää rahalliseen muotoon, koska tuottavuudessa on kysymys käytännön ilmiöstä. Usein kannattavuus tuodaan julki tulojen ja menojen erotuksena eli kykynä tuottaa voittoa. Ilmaistessa kannattavuus tulojen ja menojen suhteena lähestyy se muodoltaan tuottavuuden määritelmää, jolloin ainoana joskin merkittävänä erotuksena on se, että tuottavuudessa on kyse fyysisistä asioista, kannattavuudessa rahasta (Uusi-Rauva 1997). Tuottavuutta pystytään kuitenkin harvoin määrittämään fyysisin mittayksiköin luotettavasti ilman, että näkökulma kaventuu liikaa, jolloin joudutaan käyttämään rahapohjaisia mittareita. Tällöin tuottavuuden mittaus lähestyy helposti kannattavuuden mittausta (Uusi-Rauva 1997). On kuitenkin perusteltua haluta säilyttää tuottavuus omana identiteettinään, koska parantunut kannattavuus ei aina johdu toiminnan tuottavuuden parantumisesta. Tuottavuuden nousu luo edellytyksiä kannattavuuden nostolle, mutta tämän ohella siihen vaikuttavat panosten ja tuotosten hinnat. Kannattavuuden ja tuottavuuden suhde voidaan pelkistettynä ilmaista kaavamuodossa: kannattavuus = tuottavuus hintasuhde. Tuottavuus nähdään usein siitä syystä tärkeänä, että panosten ja tuotosten hinnat saattavat pitkälti määräytyä maailmanmarkkinoilla, jolloin tuottavuus on se osa, johon yritys voi itse vaikuttaa. Suhteessa kannattavuuteen tuottavuus siis on selkeästi sisäisen tehokkuuden mitta, ja sen toimintaa ohjaava vaikutus on näin ollen myös suurempi (Uusi-Rauva 1997). Julkisella sektorilla valtion- ja kunnallishallinnossa tuloksellisuuden käsitteellä on vankempi jalansija kuin tuottavuuden käsitteellä. Julkisella sektorilla nähdään, että tuotoksia on vaikea määritellä ja mitata, eikä mitattavissa olevat tuotokset kata toiminnan kaikkia puolia. Tuotoksia on myös vaikea yhteismitallistaa, koska markkinahintojen hyväksikäyttö ei yleensä ole mahdollista (Summa & Niemi 1997). Tuottavuus näyttäytyy julkisella sektorilla yhtenä tuloksellisuuden osatekijänä. Esimerkiksi kunnallisen palvelutoiminnan tuloksellisuuden arviointia koskeva suositus vuodelta 2000 pohjautuu viitekehykseen, jossa tuloksellisuutta tarkastellaan tuottavuuden lisäksi kolmen muun osatekijän kautta: vaikuttavuuden, laadun ja asiakastyytyväisyyden sekä henkilöstön aikaansaannoskyvyn. Vaikuttavuudella tarkoitetaan kykyä saada aikaan haluttuja vaikutuksia. Siinä on kysymys palvelujen riittävyydestä, kohdentuvuudesta sekä kustannusvaikuttavuudesta. Henkilöstön aikaansaannoskyky pitää sisällään muun muassa osaamisen, innovatiivisuuden, viihtyvyyden, työmotivaation ja työkyvyn. Tuottavuus ymmärretään viitekehyksessä perinteiseen tapaan suoritteiden ja niiden tuottamiseen käytettyjen panosten suhteena. Sen yhteydessä tarkastellaan myös prosessien sujuvuutta ja taloudellisuutta (Kunnallinen työmarkkinalaitos 2000). 17
2.4 Tuottavuuden taso Suomessa eri toimialoilla 2.4.1 Koko kansantalous Suomen bruttokansantuote on kasvanut koko 2000-luvun ajan, ja kasvuvauhti on ollut erityisen ripeää viimeisen kahden vuoden ajan. Tilastokeskuksen mukaan Suomen bruttokansantuote vuonna 2007 oli 179 miljardia euroa, ja kasvua vuoteen 2006 verrattuna oli 4,4 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan. EU-maiden bruttokansantuotteen keskimääräinen kasvuvauhti oli 2,9 prosenttia vuonna 2007. Suomen bruttokansantuotteen kasvuvauhti vuonna 2007 oli nopeampaa kuin EU-maissa keskimäärin (Tilastokeskus 2008). Kuvassa 3 kolme esitetään Suomen bruttokansantuotteen vuosimuutos prosentteina. Kuva 3: Bruttokansantuotteen volyymin vuosimuutos, %. * merkityt ennakkotieto (Tilastokeskus 2008). 5 4 5,2 3,9 5 3,7 4,9 4,4 3 2,6 2,8 2 1 1,6 1,8 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006* 2007* Suomi on noussut vuoden 1960 jälkeen EU15-maiden keskiarvon yli Eurostatin AMECO-tietokannan ostovoimakorjatun bruttokansantuotetta mittaavan tilaston perusteella ja ohittanut muun muassa Saksan ja Ranskan. Kuitenkaan Suomen asema ei ole koko maajoukossa muuttunut kovin merkittävästi. Samalla Suomi on saavuttanut OECD-maiden keskiarvon (Kaitila et al. 2008). 18
2.4.2 Yksityiset toimialat Yksityisillä toimialoilla tuottavuutta mitataan yleensä työn ja pääoman tuottavuutena sekä niistä johdettuna kokonaistuottavuutena. Kansainvälisissä vertailuissa käytetään usein työn tuottavuutta tuottavuuden mittarina, koska pääoman tuottavuuden laskemiseen tarvittava kansainvälinen tilastomateriaali on vielä puutteellista. Normaalisti työn tuottavuus lasketaan tuotannon määrän suhteena tehtyihin työtunteihin. Tuotannon määrä voidaan laskea joko arvonlisäyksestä tai tuotoksesta (Kaitila et al. 2006). Tilastokeskuksen Tuottavuuskatsaus 2007 käyttää toimialojen tuottavuuden tarkastelemiseen aggregoituja kuuden toimialan ryhmiä. Kyseisen tuottavuuslaskelman mukaan teollisuus, mukana energia (C+D+E), on kasvattanut työn tuottavuuttaan eniten. Vuosien 1970 ja 2006 välillä työn tuottavuus on kasvanut 5,2 kertaiseksi. 2000-luvulla työn tuottavuuden keskikasvu on ollut 4,8 vuodessa. Toiseksi nopeimmin toimialakohtainen tuottavuus on kasvanut Maatalous, riistatalous ja metsätalous sekä Kalastus ja kalanviljely toimialalla (A+B). Kyseisellä toimialalla työn tuottavuus on kasvanut vuodesta 1970 vuoteen 2006 välisenä aikana 4,3 kertaiseksi. 2000-luvulla työn tuottavuus on kasvanut keskimäärin 2,9 prosenttia. Seuranta-ajanjaksolla kolmanneksi eniten työn tuottavuutta on kasvattanut Tukku- ja vähittäiskauppa, moottoriajoneuvojen ja kotitalousesineiden korjaus, majoitus- ja ravitsemustoiminta sekä liikenne (G+H+I) aggregoituna toimialana. Työn tuottavuus on kasvanut 3,0 kertaiseksi. Keskimääräinen työn tuottavuuden kasvu on ollut 2000-luvulla 3,3 prosenttia vuodessa. Teollisuuteen verrattuna Rakentamisen toimialan (F) työn tuottavuuden kasvu on ollut vähäisempää. Seuranta-ajanjaksolla vuodesta 1970 vuoteen 2006 työn tuottavuus on kasvanut 2,1 kertaiseksi. Toimialan työn tuottavuus on 2000-luvun aikana kasvanut keskimäärin yhdellä prosentilla vuodessa. Työn tuottavuuden kasvu Rahoitus-, kiinteistö-, vuokraus- ja liike-elämää palveleva toiminta toimialalla (J+K) sekä Muut palvelut (L-P) -toimialalla on ollut vuosien 1970 ja 2006 välisenä aikana vähäistä, kun työn tuottavuus on kasvanut 1,4 kertaiseksi. Rahoitus-, kiinteistö-, vuokraus- ja liike-elämää palvelevan toiminnan työn tuottavuus on pienentynyt 2000-luvulla, kun keskimäärin kasvu on ollut -0,4 prosenttia vuodessa. Myös Muut palvelut -toimialan keskikasvu 2000-luvulla on ollut muita toimialoja huomattavasti vähäisempää 0,5 prosentin keskikasvulla. Kuuden aggregoidun toimialan tuottavuuden kehitys vuosina 1970 2006 esitetään kuvassa 4. 19
Kuva 4: Kuuden aggregoidun toimialan tuottavuuden kehitys (Tilastokeskus 2007b). 600 500 400 300 200 100 0 1970 1971 1972 1973 1974 1975 1976 1977 1978 1979 1980 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005* 2006* A+B C+D+E F G+H+I J+K L-P ETLA:n raportissa Tuottavuuden mittaaminen Suomi kansainvälisessä vertailussa (Kaitila et al. 2008) on tarkasteltu työn tuottavuuden tasoa ja kehitystä eri maissa vuosien 1975 ja 2004 välisenä aikana. Työn tuottavuus Suomessa oli vuonna 2004 vertailun mukaan koko yrityssektorin (pois lukien kaivostoiminta ja louhinta, rahoitustoiminta ja kiinteistöalan palvelut) Irlannin ja Yhdysvaltain jälkeen seuraavaksi korkein yhdessä Belgian kanssa. Muihin Euroopan maihin verrattuna työn tuottavuuden kasvu on ollut Suomessa selvästi nopeampaa. Työn tuottavuus on viimeksi kuluneena vuosikymmenenä kasvanut hitaammin Saksassa ja euroalueella keskimäärin kuin Suomessa tai Ruotsissa. Kasvu on kiihtynyt eniten Yhdysvalloissa. Suomi sijoittuu valmistavan teollisuuden osalta vertailussa joko keskitasolle tai aivan kärkijoukkoon. Erittäin hyvän sijoituksen Suomi on saavuttanut työn tuottavuudessa sahatavaran ja puutuotteiden valmistuksessa (DD), massan, paperin ja paperituotteiden valmistuksessa, kustantamisessa ja painamisessa (DE), massan, paperin ja paperituotteiden valmistuksessa (DE21), elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistuksessa (DL) sekä radio-, televisioja tietoliikennevälineiden valmistuksessa (DL32). Työn tuottavuus on suhteellisen alhainen lääkintäkojeiden, hienomekaanisten kojeiden ja optisten instrumenttien sekä kellojen valmistuksessa (DL33) ja hyvin alhainen kuljetusneuvojen valmistuksessa (DM). Yksityisten palvelualojen osalta Suomi sijoittuu hieman EU15-maiden keskiarvon yläpuo- 20
lelle. Erittäin hyvän sijoituksen Suomi on saavuttanut tukku- ja vähittäiskaupassa, moottoriajoneuvojen, henkilökohtaisten esineiden ja kotitalousesineiden korjauksessa (G). Vuokraus-, tutkimus- ja liike-elämän palveluiden (71 74) osalta Suomi on keskimääräistä heikompi EU15-maa. Myös tuottavuuden kasvu on tällä alalla ollut heikkoa. Raportissa todetaan, että erityisesti palvelualojen työn tuottavuuden mittaamiseen liittyy ongelmia. Esimerkiksi toimialan 71 74 tuottavuuden kasvuluvut ovat hyvin yleisesti laskennallisia ja siten epäluotettavia. 2.4.3 Julkinen sektori Julkisen sektorin tuottavuutta ja sen kehitystä kuvataan tässä Tilastokeskuksen kahdesta raportista, Valtion tuottavuustilasto 2006 ja Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006, kerättyjen tietojen perusteella. Valtion tuottavuustilasto kuvaa valtion tilivirastojen ja laitosten tuotoksen, työ- ja kokonaispanosten määrämuutoksia sekä näistä laskettuja työn ja kokonaistuottavuuden muutoksia. Kunkin vuoden tiedot on laadittu niiden yksiköiden tiedoista, joista on saatavilla peräkkäisiltä vuosilta käyttökelpoiset ja vertailukelpoiset tiedot. Valtion tuottavuustilastossa peräkkäiset vuodet ovat keskenään parhaiten vertailukelpoisia. Usean vuoden tarkastelussa pystytään havaitsemaan merkittävät tuotantoprosessien rakennemuutokset. Tuloksia tulkittaessa on huomioitava, että osa laatumuutoksista saattaa jäädä huomioimatta tuotosmittauksessa. Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto puolestaan sisältää tietoja kuntien ja kuntayhtymien koulutuksen, terveydenhuoltopalveluiden ja sosiaalipalveluiden kokonaistuottavuuden muutoksista sekä tuotoksen ja kokonaispanoksen volyymimuutoksista vuodesta 2001 lähtien. Valtion tuottavuustilastossa valtionhallinnon virastojen ja laitosten tuotosmäärä on kasvanut tasaisesti paria heikompaa vuotta lukuun ottamatta vuosina 1995 2005. Työn tuottavuus pysyi pitkään ennallaan vuoden 1996 tasolla, mutta 2005 kehityksessä näkyi lievää tuottavuuden parantumista. Työpanoksen ja kokonaispanoksen määrien muutokset selittävät tuottavuuden muutoksen vuonna 2005, sillä tuotosmäärä on kasvanut tasaisesti prosentin vauhtia. Tilanne muuttui hieman vuonna 2006, jolloin tuotosmäärän kasvu pysähtyi ja tuottavuuskehitys oli seurausta yksinomaan tuotantopanosten määrän laskusta. Kokonaistuottavuus parani kaikilla erikseen tarkastelluilla hallinnonaloilla vuonna 2006. Työpanos ja kokonaispanos pysyivät lähes ennallaan tai laskivat kaikilla tarkastelluilla hallinnonaloilla. Tuottavuuskehitys olikin seurausta ennen kaikkea panoskäytön alenemisesta (Tilastokeskus 2007c). Taulukossa 1 esitetään valtion virastojen ja laitosten tuotoksen, tuotantopanosten ja tuottavuuden kehitys vuosina 1995 2006 prosenttina edellisvuodesta. 21
Taulukko 1: Valtion virastojen ja laitosten tuotoksen, tuotantopanosten ja tuottavuuden kehitys 1995 2006, % edellisvuodesta (Tilastokeskus 2007c). 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 Tuotos 3,9 4,9 4,2 4,1-0,6-0,9 1,5 0,8 0,5 1,1 1,0-0,1 Työpanos -0,1-1,7 4,2 0,8 0,9 0,2 1,2 1,0 0,3 1,2-0,2-0,5 Kokonaispanos 4,4 4,1 2,3.. -1,4-0,2-1,3 2,3 2,7 1,2 0,0-1,0 Työn tuottavuus 3,0 6,8 0,0 3,3-1,5-1,1 0,3-0,2 0,2-0,1 1,1 0,4 Kokonaistuottavuus -0,5 0,8 1,9.. 0,8-0,7 2,8-1,4-2,1 0,0 1,0 0,9 Kattavuus <40 <40 <40 51,0 53,0 59,0 65,0 67,0 70,0 72,0 75,0 75,0.. tietoa ei saatavilla valtionliikekirjanpidon muutoksen takia * tiedot eivät täysin vertailukelpoisia edellisten vuosien kanssa ** vuoteen 2004 asti kattavuus mitattu henkilöstökuluilla ja vuodesta 2005 alkaen kokonaiskuluilla Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilaston 2006 mukaan kokonaistuottavuuden lasku hidastui vuosittain vuosituhannen alussa, kunnes kääntyi vuonna 2005 ensimmäistä kertaa 2000-luvulla lievään nousuun laskeakseen taas hieman vuonna 2006. Vuoden 2006 kehityksessä merkittävää on se, että kokonaispanoksen volyymin kasvu hidastui selvästi alimmalle tasolleen koko tarkastelujakson aikana. Myös tuotoksen volyymin kasvu hidastui kahden nopeamman vuoden jälkeen. Kokonaisuudessaan vuodesta 2000 vuoteen 2006 kuntayhteisöjen koulutuksen, terveydenhuoltopalveluiden ja sosiaalipalveluiden yhteenlaskettu kokonaistuottavuus on laskenut seitsemän ja puoli prosenttia. Tuotoksen volyymi on vuosina 2000 2006 kasvanut kuusi ja puoli prosenttia ja kokonaispanoksen volyymi 15 prosenttia (Tilastokeskus 2007a). Koulutus, terveydenhuoltopalvelut ja sosiaalipalvelut kattavat yhteensä noin 70 prosenttia kuntien ja kuntayhtymien tuotoksesta. Kolmen tarkastellun toimialan yhteenlasketusta tuotoksesta terveydenhuoltopalvelut on lähes 45 prosenttia, koulutus vajaan kolmanneksen ja sosiaalipalvelut lopun neljänneksen. Tuotoksesta muu markkinaton tuotos kattaa liki 85 prosenttia, markkinatuotos ja markkinattomien tuotteiden myynnit käytännössä loput. Kokonaispanoksesta palkansaajakorvaukset ovat kaksi kolmasosaa, välituotekäyttö vajaat 30 prosenttia lopun ollessa kiinteän pääoman kulumista. Vuodesta 2000 osuudet ovat muuten pysyneet vakioina, mutta terveydenhuoltopalveluiden osuus on kasvanut pari prosenttia ja koulutuksen vastaavasti laskenut saman verran. Lisäksi välituotekäytön ja markkinatuotoksen osuudet ovat kasvaneet muutaman prosentin, mikä on seurausta ennen kaikkea terveydenhuoltopalveluiden liikelaitostamisista (Tilastokeskus 2007a). Terveydenhuoltopalveluiden kokonaistuottavuus laski hidastuen vuosittain vuoteen 2004 ja kääntyi kasvuun vuonna 2005, kunnes taas laski hieman vuonna 2006. Myös koulutuksen kokonaistuottavuus laski tasaisesti 2000 2004, kunnes vuonna 2005 se kääntyi kasvuun. Sosiaalipalvelujen kokonaistuottavuuden kehitys on ollut aaltoilevaa. Vuodesta 2000 vuoteen 2006 on sosiaalipalveluiden kokonaispanoksen volyymi kasvanut 13 prosenttia ja kokonaistuottavuus laskenut yhdeksän ja puoli prosenttia, kun tuotoksen volyymi on kasvanut pari prosenttia. Tuotos pysyi vuosina 2003 ja 2004 likimäärin ennallaan, kun vuosina 2000 ja 2001 tuotos ensin laski 22