Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja"

Transkriptio

1 Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta-alan tuloksellisuuskampanja

2 Hallitusohjelman kirjaukset Valtio: Nykyinen valtionhallinnon tuottavuusohjelma korvataan uudella vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmalla, josta hallitus sopii vaalikauden kehyksestä päätettäessä. Kunnat: Hallitus käynnistää yhdessä valtion eri toimijoiden, kuntien ja työmarkkinajärjestöjen kanssa yhteisen kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämis-kampanjan, jonka yhteydessä luodaan kuntapalvelujen laadun ja vaikuttavuuden arvioimiseksi kestävän kuntatuottavuuden mittaristo

3 Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämiskampanja VM/kuntaosasto, KT ja pääsopijajärjestöt ja KL jäseniä koordinaatioryhmässä Hallitusohjelman mukainen työ käynnistyi v alussa Koordinaatioryhmän asettaminen 2012 Työryhmän toimikausi on Tavoitteena on tukea ja vahvistaa kuntien ja kuntayhtymien tuottavuuden ja tuloksellisuuden edistämistyötä sekä luoda sille edellytyksiä ja yhteistä käsite-, arviointi- ja tietopohjaa. että työ ja tuotettava aineisto tukevat kuntia myös kuntarakenteita uudistettaessa, jotta kunnat kykenevät tehokkaasti hyödyntämään kuntaliitoksiin sisältyvän kehittämispotentiaalin ja sen mahdollistaman tuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisen.

4 Tuottavuus ja tuloksellisuus Panos-tuotossuhteeseen perustuva tuottavuus Tehokkuus ja tuottavuus Tavoitteen saavuttamiseen liittyvä tuloksellisuusajattelu Vaikuttavuus ja laatu Organisaation suoritus ja kyvykkyys Tuloksellisuus ja elinvoimaisuus Kestävä tuottavuus Tuloksellisuus ja työelämän laatu Julkisen toiminnan tuottavuus Panos-prosessi-tuotos-vaikutus -ketju

5 Laaja näkökulma julkisten palveluiden tuottavuuteen SISÄISET TEKIJÄT PANOKSET TUOTOKSET Kustannukset Aineettomat panokset - henkilöstön osaaminen - henkilöstön tyytyväisyys - työilmapiiri Aineelliset panokset - työntekijöiden lukumäärä - tilojen ja laitteiden kapasiteetti - aika PROSESSIT - töiden organisointi - sisäisten ja ulkoisten prosessien sujuvuus - palvelun toiminnallinen laatu (palvelutapahtuma) Määrälliset tuotokset - asumisvuorokaudet - hoidetut asiakkaat - käyntien lukumäärä - aukiolotuntien määrä Tuotosten laajuus tai vaativuus (tekninen laatu) Asiakkaiden kokema laatu VAIKUTUKSET - kansalaisten terveys, koulutus ja elintaso ULKOISET TEKIJÄT Asiakkaiden rooli - palveluiden kysyntä - panokset Palveluvalikoima Lait ja ohjeistukset (Jääskeläinen, 2010)

6 Palvelutuotannon mittauskohteisiin liittyviä käsitteitä tuottavuus Suorituskyky Panokset - henkilöstö - tilat ja laitteet - materiaalit - aika Prosessi - panosten muuttaminen tuotoksiksi Tuotokset - tuotteet ja palvelut Tuotosten laatu Vaikutukset - asiakkaan kokemat hyödyt suhteessa ennakko-odotuksiin ja tarpeisiin tehokkuus vaikuttavuus Panosten hinta Tuotosten hinta Kustannukset kannattavuus Tuotot Jääskeläinen 2010

7 Vaikuttavuuden nostaminen keskiöön julkisessa toiminnassa! Toiminnan vaikuttavuus (aikaansaatu ja tavoiteltu hyvinvointi) Toimintaprosessien sujuvuus ja taloudellisuus Asiakaskohtaamisten ja Sidosryhmäyhteistyön toimivuus Lähde: Prof. Ismo Lumijärvi Henkilöstön aikaansaannoskyky (sitoutuminen, koulutus ja oppiminen, innovatiivisuus ja jaksaminen)

8 Minkälaisella prosessilla tuloksellisuutta tavoitellaan Yhteistoiminnallisuus tuloksellisuustyön ohjenuorana Normitettu yhteistoimintajärjestelmä Yhteistoiminnallisuus kehittämisprosessin ominaisuutena Edellyttää että muutostarpeet määritellään yhdessä tavoitteet sovitaan yhdessä ja työvälineet rakennetaan yhdessä sekä yhteisöllinen että yksilöllinen oppiminen resursoidaan työntekijä kykenee hahmottamaan omaa tulevaisuuttaan muutoksessa taataan maksimaalinen turvallisuus lähtökohtaisesti muuttuvassa ympäristössä muutostyötä tuetaan palkitsemisen keinoin rakennetaan luottamuksen ja sosiaalisen pääoman kulttuuria johtaa sitoutumiseen ja yhteisiin toimenpiteisiin

9 Kampanjan yhteiset lähtökohdat Pääneuvotteluryhmä mm. linjaa kunta-alan työmarkkinaosapuolten edunvalvontaa tuloksellisuuskeskustelussa Osapuolten yhteisiä lähtökohtia ovat: palvelujen tuloksellisuutta tarkastellaan vaikuttavuuden, laadun, prosessien sujuvuuden ja henkilöstön aikaansaannoskyvyn näkökulmasta. työelämää kehitetään työpaikoilla työurien pidentämiseksi valtakunnan tasolla kuntien toimintaa mitataan tunnusluvuilla, jotka kertovat kestävästä tuottavuudesta kunnat ovat taloudellisesti ja toiminnallisesti riittävän vahvoja vastaamaan niille asetettuihin velvoitteisiin. kuntapalvelujen rahoitus varmistetaan ajantasaisesti valtion kunnille asettamien tehtävien aiheuttamien kustannusten kanssa. 9

10 KT ja pääsopijajärjestöt Kampanjan tavoitteet Turvata kuntapalvelujen tulevaisuus ja talouden tasapaino Valvoa kuntien etua siinä, ettei valtakunnan tasolla aseteta määrällisiä tuottavuustavoitteita kunnille Mahdollistaa rakennemuutoksen toteutuminen ja palvelujen uudistuminen Edistää tuloksellisuutta ja työelämän laatua kehittäviä toimia työpaikoilla 10

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Kuntakiertueen esittely (vrt. tuloksellisuussuosituksen teemat) 27.3. Naantali Kuntaliitoksen yhteistoiminnallinen toteuttaminen,

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta alan tuloksellisuuskampanja

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta alan tuloksellisuuskampanja Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta alan tuloksellisuuskampanja 2011 2014 Toimintaympäristön haasteet Väestön ikääntyminen Palvelujen kysyntä (eläkejärjestelmä, hoito ja hoiva) Työvoiman tarjonta

Lisätiedot

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet Versio 6.7.2012 Johdantoa kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteisiin Käsitemäärittelyssä tavoitteena selkeys, johdonmukaisuus ja käytettävyys, ei

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Työmarkkinakatsaus Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen

Kuntajohtajapäivät Työmarkkinakatsaus Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Kuntajohtajapäivät 2011 Työmarkkinakatsaus 12.8.2011 Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Ajankohtaista Hallitusohjelma kunta-alan ja työmarkkinoiden kannalta: Talouspolitiikan ja työmarkkinoiden koordinointi

Lisätiedot

Tuloksellisuudesta. Mitä on tuloksellisuus? Henkilöstönäkökulma. Tuloksellisuussuositus. Haasteita

Tuloksellisuudesta. Mitä on tuloksellisuus? Henkilöstönäkökulma. Tuloksellisuussuositus. Haasteita Tuloksellisuudesta Mitä on tuloksellisuus? Henkilöstönäkökulma Tuloksellisuussuositus Haasteita Mitä on tuloksellisuus? Käsitteet: Tuloksellisuus = vaikutukset / kustannukset Tuottavuus = tuotokset / panokset

Lisätiedot

Työelämän kehittäminen sopimuksissa ja hallitusohjelmassa. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen HR-verkoston ideatyöpaja 1.

Työelämän kehittäminen sopimuksissa ja hallitusohjelmassa. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen HR-verkoston ideatyöpaja 1. Työelämän kehittäminen sopimuksissa ja hallitusohjelmassa Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen HR-verkoston ideatyöpaja 1. KT:n HR-verkoston tausta Henkilöstöjohtamisen (HR-verkosto) verkosto työnantajien

Lisätiedot

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuopio 19.11.2009 Miten suositus toimii? KT ja järjestöt

Lisätiedot

Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella

Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella Varsinais-Suomen liiton kuntatalouspäivä 21.5.2013 Neuvotteleva virkamies Hannele Savioja Valtiovarainministeriö Talouden ja

Lisätiedot

Tuloksellisuuserä 1.9.2010. Akavan Erityisalojen linjauksia

Tuloksellisuuserä 1.9.2010. Akavan Erityisalojen linjauksia Tuloksellisuuserä 1.9.2010 Akavan Erityisalojen linjauksia Linjauksia Järjestelyerän käytöstä sovitaan paikallisesti järjestöjen edustajien ja työnantajan kesken Työnantajan tarjottava tuloksellisuushankkeita

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta laajapohjaisella yhteistyöllä

Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta laajapohjaisella yhteistyöllä Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta laajapohjaisella yhteistyöllä Innovaatiojohtamisella kestävää tuottavuutta hankkeen seminaari 14.12.2011 valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori Pääministeri Jyrki Kataisen

Lisätiedot

Kuntien tuottavuuden mittaaminen. KEHTO-FOORUMI 3.10.2013 Kauko Aronen

Kuntien tuottavuuden mittaaminen. KEHTO-FOORUMI 3.10.2013 Kauko Aronen Kuntien tuottavuuden mittaaminen KEHTO-FOORUMI Kauko Aronen Miksi? V. 2009 hallitus kehysriihessä asetti 20 suurimalle kaupungille tehtävän laatia tuottavuusohjelma ja päätti sen seurannasta Tuottavuuden

Lisätiedot

Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Anne-Marie Välikangas

Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Anne-Marie Välikangas Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 2.12.2014 Anne-Marie Välikangas KUNTIEN TUOTTAVUUTEEN JA TULOKSELLISUUTEEN VAIKUTTAVIA

Lisätiedot

Tutkijatohtori Aki Jääskeläinen Tampereen teknillinen yliopisto

Tutkijatohtori Aki Jääskeläinen Tampereen teknillinen yliopisto Tutkijatohtori Aki Jääskeläinen Tampereen teknillinen yliopisto aki.jaaskelainen@tut.fi 27.9.2011 Esityksen sisältö Tuottavuustyö ja siihen liittyvät haasteet Case Helsingin kaupunki: mittaristohankkeessa

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Tulevaisuuden kunnalliset palvelut perustuvat kestävään tuottavuuskehitykseen ja vastuulliseen työelämään. Tämä tarkoittaa työelämän

Lisätiedot

- kunta-alan työelämän kehittämisohjelma

- kunta-alan työelämän kehittämisohjelma - kunta-alan työelämän kehittämisohjelma Kuntekon tavoitteet ja toimenpiteet 2 Tavoite Tehdä näkyväksi ja levittää kuntakentällä tehtyä kehittämistyötä Tukea työpaikoilla tapahtuvaa kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Tuottavuustyön historiaa valtio kunta -yhteistyössä Peruspalveluohjelmassa

Lisätiedot

HYVINVOINTI VAIKUTTAVUUS TUOTTAVUUSOHJELMA (LUONNOS) SISÄLLYSLUETTELO. 1. Johdanto. 2. Tavoitteet. 3. Kehittämiskohteet. 4. Organisaatio. 5.

HYVINVOINTI VAIKUTTAVUUS TUOTTAVUUSOHJELMA (LUONNOS) SISÄLLYSLUETTELO. 1. Johdanto. 2. Tavoitteet. 3. Kehittämiskohteet. 4. Organisaatio. 5. Toimitusjohtaja SUUNNITELMA 08.03.2012 HYVINVOINTI VAIKUTTAVUUS TUOTTAVUUSOHJELMA (LUONNOS) SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Tavoitteet 3. Kehittämiskohteet 4. Organisaatio 5. Toteutus 6. Aikataulu 7. Rahoitus

Lisätiedot

Tuottavuus ja tuloksellisuustyö kunnissa 20 suurimman kaupungin tuottavuusyhteistyön tuloksia

Tuottavuus ja tuloksellisuustyö kunnissa 20 suurimman kaupungin tuottavuusyhteistyön tuloksia Tuottavuus ja tuloksellisuustyö kunnissa 20 suurimman kaupungin tuottavuusyhteistyön tuloksia Kauko Aronen Kunta-alan pääsopijajärjestöjen tuloksellisuuskampanjan seminaari 3.5.2012 Kunta-alan tuloksellisuustyö

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tuottavuus mittaamisen ja seurannan

Julkisten palvelujen tuottavuus mittaamisen ja seurannan Liite 1 Julkisten palvelujen tuottavuus mittaamisen ja seurannan kehittäminen Talousneuvoston kokous, 16.11.2011 Antti Moisio GOVERNMENT INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH (VATT) Tutkimuksen toimeksianto:

Lisätiedot

KUNTIEN TUOTTAVUUSKEHITTÄMINEN MAHDOLLISUUDET JA SUDENKUOPAT

KUNTIEN TUOTTAVUUSKEHITTÄMINEN MAHDOLLISUUDET JA SUDENKUOPAT KUNTIEN TUOTTAVUUSKEHITTÄMINEN MAHDOLLISUUDET JA SUDENKUOPAT Taloustorstai, Helsinki, Kuntatalo, 22.11.2018 Jarmo Vakkuri Professori, Tampereen yliopisto, johtamiskorkeakoulu, jarmo.vakkuri@uta.fi ESITELMÄN

Lisätiedot

KUNTIEN TUOTTAVUUS- JA TULOKSELLISUUSTYÖ VUOSINA 2012 2014 SEKÄ TARPEET JATKOSSA

KUNTIEN TUOTTAVUUS- JA TULOKSELLISUUSTYÖ VUOSINA 2012 2014 SEKÄ TARPEET JATKOSSA VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto 27.11.2014 KUNTIEN TUOTTAVUUS- JA TULOKSELLISUUSTYÖ VUOSINA 2012 2014 SEKÄ TARPEET JATKOSSA Sisältö 1 Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden koordinaatioryhmän

Lisätiedot

Tuloksellisuustyö kunnissa -20 suurimman kaupungin tilanne. Kauko Aronen Kunta-alan pääsopijajärjestöjen seminaari 19.10.2011

Tuloksellisuustyö kunnissa -20 suurimman kaupungin tilanne. Kauko Aronen Kunta-alan pääsopijajärjestöjen seminaari 19.10.2011 Tuloksellisuustyö kunnissa -20 suurimman kaupungin tilanne Kauko Aronen Kunta-alan pääsopijajärjestöjen seminaari 19.10.2011 Kunta-alan tuloksellisuustyö - järjestöjen yhteistyön lisäksi tuottavuustyö

Lisätiedot

Aki Jääskeläinen Tutkijatohtori Tampereen teknillinen yliopisto aki.jaaskelainen@tut.fi www.tut.fi/pmteam 17.5.2013

Aki Jääskeläinen Tutkijatohtori Tampereen teknillinen yliopisto aki.jaaskelainen@tut.fi www.tut.fi/pmteam 17.5.2013 Aki Jääskeläinen Tutkijatohtori Tampereen teknillinen yliopisto aki.jaaskelainen@tut.fi www.tut.fi/pmteam 17.5.2013 Esityksen sisältö Keskeiset käsitteet Mittaamisen tila kuntien teknisessä toimessa Näkökulmia

Lisätiedot

Kuntatilastot valtiovarainministeriön hallinnonalalla

Kuntatilastot valtiovarainministeriön hallinnonalalla Kuntatilastot valtiovarainministeriön hallinnonalalla Kuntatieto-ohjelman käynnistystilaisuus Tieteiden talo 8.5.2013 Ylijohtaja Päivi Laajala Kuntatilastoilla keskeinen rooli 1) Kuntapolitiikan valmistelu

Lisätiedot

Kannattavuus / Tuottavuus

Kannattavuus / Tuottavuus Kannattavuus / Tuottavuus Toiminnan kannattavuus / tuottavuus mistä on kysymys? Tuottavuuden perusteet Toimittaja Asiakas Koulutusta 35 vuotta. KANNATTAVUUS TUOTTAVUUS Raaka-aine, Palvelu Yritys Oy Tuote,

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuus ja tuloksellisuustyön eteneminen. Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 12.6.

Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuus ja tuloksellisuustyön eteneminen. Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 12.6. Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuus ja tuloksellisuustyön eteneminen Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 12.6.2014 Päivi Laajala Kuntatuottavuus ja tuloksellisuus, organisaatiokaavio Peruspalveluohjelman

Lisätiedot

Tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta valtionhallintoon. Tieto talouden ja innovaatioiden moottorina 18.11.2011 valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori

Tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta valtionhallintoon. Tieto talouden ja innovaatioiden moottorina 18.11.2011 valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori Tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta valtionhallintoon Tieto talouden ja innovaatioiden moottorina 18.11.2011 valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori Kansantalouden tuottavuuden kasvu - talouskasvun keskeinen

Lisätiedot

Euroopan paras työelämä. Tavoitteena tuloksellisuus ja parempi työelämän laatu - myös sinun työpaikallasi! Kunteko 2020

Euroopan paras työelämä. Tavoitteena tuloksellisuus ja parempi työelämän laatu - myös sinun työpaikallasi! Kunteko 2020 Euroopan paras työelämä Tavoitteena tuloksellisuus ja parempi työelämän laatu - myös sinun työpaikallasi! Kunteko 2020 Testi: Soveltuvatko omat kehityshankkeenne Kuntekoon Kyllä Ei 1. Kehittämisen kohteena

Lisätiedot

Kohti tasapainoista tuloksellisuutta - kommenttipuheenvuoro. Marja Heikkinen- Jarnola, liikenne- ja viestintäministeriö

Kohti tasapainoista tuloksellisuutta - kommenttipuheenvuoro. Marja Heikkinen- Jarnola, liikenne- ja viestintäministeriö Kohti tasapainoista tuloksellisuutta - kommenttipuheenvuoro Marja Heikkinen- Jarnola, liikenne- ja viestintäministeriö 31.10.2014 Tuottavuus tuloksellisuuden edistäjänä Tuottavuuden parantaminen on tärkeää

Lisätiedot

Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen

Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen Avo- ja asumispalveluissa 2017 2018 29.11.2017 1 Asiakkaan osallistumisen ympäristöt 1. Asiakaslähtöiset arvot 2. Asiakkuuksien johtaminen 3. Asiakkuudenhallinta

Lisätiedot

Työhyvinvointi asiakas- ja potilasturvallisuuden edistäjänä

Työhyvinvointi asiakas- ja potilasturvallisuuden edistäjänä Työhyvinvointi asiakas- ja potilasturvallisuuden edistäjänä THL 24.9.2015 Ritva Inkinen 1 Yhteinen työpaikka Sosiaali- ja terveysalalla työskentelee n. 383 000 ammattilaista, se on 15 % koko työllisestä

Lisätiedot

1 (15) TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS. Esipuhe

1 (15) TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS. Esipuhe 1 (15) TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS Esipuhe Tämä suositus on tarkoitettu kuntien ja kuntayhtymien poliittiselle ja virkamiesjohdolle sekä henkilöstölle tuloksellisuuden ja tuottavuuden

Lisätiedot

Mitä tarkoitetaan kuntatalouden tuottavuudella? Mikko Mehtonen

Mitä tarkoitetaan kuntatalouden tuottavuudella? Mikko Mehtonen Mitä tarkoitetaan kuntatalouden tuottavuudella? Mikko Mehtonen Lyhyt käsitekertaus Tuottavuus = tuotos / panos» Paljonko panoksilla saadaan aikaiseksi tuotosta, yhdellä panoksella aikaansaatu tuotos» Kuvataan

Lisätiedot

Parempaa työelämää Ulkoisen arvioinnin tuloksia. SoteNavi-hankkeen loppuseminaari

Parempaa työelämää Ulkoisen arvioinnin tuloksia. SoteNavi-hankkeen loppuseminaari Parempaa työelämää 2020. Ulkoisen arvioinnin tuloksia SoteNavi-hankkeen loppuseminaari 15.1.2019 Tuottava ja tuloksellinen työelämäkoordinaatiohanke 2014-2020 www.tuottavajatuloksellinentyoelama.blogspot.fi

Lisätiedot

Työpaikkakoulutus koulutuspalveluna

Työpaikkakoulutus koulutuspalveluna Työpaikkakoulutus koulutuspalveluna Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry kevätseminaari Jyväskylässä 30.3.2017 Annukka Norontaus, FT, Jyväskylän Oppisopimuskeskus Taustaa Esitys perustuu 4.5.2016

Lisätiedot

1 (15) 17.12.2008 TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS. Esipuhe

1 (15) 17.12.2008 TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS. Esipuhe 1 (15) TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS Esipuhe Tämä suositus on tarkoitettu kuntien ja kuntayhtymien poliittiselle ja virkamiesjohdolle sekä henkilöstölle tuloksellisuuden ja tuottavuuden

Lisätiedot

http://www.kuntatyonantajat.fi/modules/release/show_release~id~30d27ae5493f42f...

http://www.kuntatyonantajat.fi/modules/release/show_release~id~30d27ae5493f42f... http://www.kuntatyonantajat.fi/modules/release/show_release~id~30d27ae5493f42f... Page 1 of 3 26.3.2010 www.kuntatyonantajat.fi Yleiskirje 24/2008, 18.12.2008, Taavitsainen Kunnanhallituksille ja kuntayhtymille

Lisätiedot

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Kuntien ICT-muutostukiohjelma Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Ossi Korhonen 11.12.2014 ICT-muutostukiprojekteissa nyt mukana yhteensä 135 kuntaa ICT-muutostuki

Lisätiedot

Palvelurakenteen ja -verkkojen uudistaminen tuloksellisuuden välineenä Hämeenlinnan kaupunki. Palvelutuotantojohtaja Päivi Raukko 3.6.

Palvelurakenteen ja -verkkojen uudistaminen tuloksellisuuden välineenä Hämeenlinnan kaupunki. Palvelutuotantojohtaja Päivi Raukko 3.6. Palvelurakenteen ja -verkkojen uudistaminen tuloksellisuuden välineenä Hämeenlinnan kaupunki Palvelutuotantojohtaja Päivi Raukko 3.6.2013 Miten kunta voi kehittää tuottavuutta? (VM) 1) Henkilöstö, osaaminen

Lisätiedot

Kehittämishankkeet ja tuottavuus

Kehittämishankkeet ja tuottavuus Kuntakehto-hankkeen loppuseminaari, Kuntatalo 18.4.2013 prof. Ismo Lumijärvi Kehittämishankkeet ja tuottavuus Miksi tutkia tuottavuutta? Kunnissa on tuottavuusohjelmia ja yleistä tarvetta suunnata hankkeita

Lisätiedot

Tuottavuus ja sen mittaaminen. Petri Suomala, TTY petri.suomala@tut.fi

Tuottavuus ja sen mittaaminen. Petri Suomala, TTY petri.suomala@tut.fi Tuottavuus ja sen mittaaminen Petri Suomala, TTY petri.suomala@tut.fi Voimassa olevassa hallitusohjelmassa sana tuottavuus esiintyy 31 kertaa Perusasetelma Yritykset, joiden keskeinen tavoite on kannattavuus,

Lisätiedot

Tuottavuuden mittaus Helsingin kaupunginkirjastossa Toimintolaskennan testailua. Keskuskirjastokokous Jouni Juntumaa

Tuottavuuden mittaus Helsingin kaupunginkirjastossa Toimintolaskennan testailua. Keskuskirjastokokous Jouni Juntumaa Tuottavuuden mittaus Helsingin kaupunginkirjastossa -------------- Toimintolaskennan testailua Keskuskirjastokokous 30.1.2014 Jouni Juntumaa Helsingin kaupunginjohtajan päätöksen 30.11.2011 mukaan virastojen

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012 TEM ja työelämän laatu Antti Närhinen Antti Närhinen 30.3.2012 1 Esitykseni TEM ja työelämän laatu eli TYLA kavereiden kesken Mitä tarkoittamme? Miten palvelemme? Hallitusohjelma

Lisätiedot

Tuottavuus ja kuntatalouden kestävyysongelma

Tuottavuus ja kuntatalouden kestävyysongelma Jarmo Vakkuri Kunnallistalouden professori Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu 33014 Tampereen yliopisto Puh. 050-318 6042, 040-516 2479 e-mail jarmo.vakkuri@uta.fi Tuottavuus ja kuntatalouden kestävyysongelma

Lisätiedot

Tuottavuusohjelman prosessi

Tuottavuusohjelman prosessi Tuottavuusohjelman prosessi Tuottavuus Panokset (I) Voimavarat Kustannukset Tuotantoprosessi Voimavarojen yhdistely Tuotos (O) Suoritteet Palvelut Menetelmät? Vaikuttavuus (E) Elämän pituuden ja/tai laadun

Lisätiedot

HANKETYÖN VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI

HANKETYÖN VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI HANKETYÖN VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI Mitä vaikuttavuus on? Vaikuttavuuden arviointi? Kokemuksia Anu Räisänen 2012 Tuloksellisuuden käsitteistö (VM) Tuloksellisuus tehokkuus taloudellisuus suoritteet tulokset/tuotokset

Lisätiedot

TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015. Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni

TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015. Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015 Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni 1 VUOSIKERTOMUKSESTA JA RAPORTOINNISTA 2 RAPORTOINNISTA Mikä on tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen (vuosikertomuksen)

Lisätiedot

Hallitusohjelman ratkaisut ja kuntien kestävyysvaje

Hallitusohjelman ratkaisut ja kuntien kestävyysvaje Hallitusohjelman ratkaisut ja kuntien kestävyysvaje Valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen Kunta-alan pääsopijajärjestöjen tuloksellisuuskampanjan seminaari 19.10.2011 Kuntatalous Kuntien tuottavuus- ja tuloksellisuustyölle

Lisätiedot

http://www.kuntatyonantajat.fi/modules/release/show_release~id~65e40e63427c4342... Page 1 of 1 15.3.2010 www.kuntatyonantajat.fi Yleiskirje 10/2010, 12.3.2010, Ojanen Kunnanhallituksille ja kuntayhtymille

Lisätiedot

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN Ossi Aura & Guy Ahonen Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2780-0 ISBN 978-952-14-2781-7 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-2782-4

Lisätiedot

Tuottavuus diskurssina miten tuottavuus rantautui sosiaalipolitiikkaan?

Tuottavuus diskurssina miten tuottavuus rantautui sosiaalipolitiikkaan? Tuottavuus diskurssina miten tuottavuus rantautui sosiaalipolitiikkaan? Sosiaalityön kehittämisen foorumi 15.11.2012, Socca Elina Aaltio, VTM, jatko-opiskelija Helsingin yliopisto, politiikan ja talouden

Lisätiedot

Palkkamontun umpeenluonti kohti 1800 alinta palkkaa. SAK:n tasa-arvoviikonloppu 8.-9.6.2013/Jarkko Eloranta

Palkkamontun umpeenluonti kohti 1800 alinta palkkaa. SAK:n tasa-arvoviikonloppu 8.-9.6.2013/Jarkko Eloranta Palkkamontun umpeenluonti kohti 1800 alinta palkkaa SAK:n tasa-arvoviikonloppu 8.-9.6.2013/Jarkko Eloranta Toimintaympäristön haasteet Väestön ikääntyminen Palvelujen kysyntä (eläkejärjestelmä, hoito-

Lisätiedot

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Henkilöstövoimavarojen arviointi suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Suosituksen tavoitteet Tämä suositus tukee strategista henkilöstöjohtamista sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä

Lisätiedot

Suomalaisen työpolitiikan linja

Suomalaisen työpolitiikan linja Suomalaisen työpolitiikan linja - Työmarkkinoiden muutostilanne ja haasteet - Suomalaisen työpolitiikan kokonaisuus ja tavoitteet - Suomen työmarkkinareformin lähtökohtia - Hallituksen periaatepäätös Työministeri

Lisätiedot

Tuloksellisuuden edistämistä tukeva paikallinen järjestelyerä 1.9.2010

Tuloksellisuuden edistämistä tukeva paikallinen järjestelyerä 1.9.2010 Tuloksellisuuden edistämistä tukeva paikallinen järjestelyerä 1.9.2010 Paikallinen järjestelyerä 1.9.2010 KVTES 2010-2011 allekirjoituspöytäkirja 3 Yleiskirje 10/2010 Käytännössä Käsittely yt-käytännöillä

Lisätiedot

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittäminen. Tuottavuusseminaari, Kuntamarkkinat Anne-Marie Välikangas

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittäminen. Tuottavuusseminaari, Kuntamarkkinat Anne-Marie Välikangas Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittäminen Tuottavuusseminaari, Kuntamarkkinat 11.9.2014 Anne-Marie Välikangas Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden koordinaatioryhmä Valtiovarainministeriön asettama

Lisätiedot

TAVOITTEENA HYVIN JOHDETTU, TULOKSELLINEN JA UUSIEN RATKAISUJEN LÖYTÄMISEEN INNOSTAVA VALTIONHALLINTO

TAVOITTEENA HYVIN JOHDETTU, TULOKSELLINEN JA UUSIEN RATKAISUJEN LÖYTÄMISEEN INNOSTAVA VALTIONHALLINTO TAVOITTEENA HYVIN JOHDETTU, TULOKSELLINEN JA UUSIEN RATKAISUJEN LÖYTÄMISEEN INNOSTAVA VALTIONHALLINTO Valtionhallinnon henkilöstölle suunnatun kyselyn tuloksia 16.03.2012 Koonneet: Virpi Einola-Pekkinen

Lisätiedot

Kuntasektorin ajankohtaisia haasteita

Kuntasektorin ajankohtaisia haasteita Kuntasektorin ajankohtaisia haasteita Tykyhelmi, Kuopio 12.2.2013 Tutkimuspäällikkö Margareta Heiskanen www.kt.fi Kunta-alan haasteet ja mahdollisuudet Julkisen talouden rahoituksen riittävyys -> henkilöstömenosäästöt

Lisätiedot

Tietosuojavaltuutetun toimisto

Tietosuojavaltuutetun toimisto Tietosuojavaltuutetun toimisto TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON TULOSTAVOITEASIAKIRJA Aika 27.9.2005 Paikka Osallistujat Oikeusministeriö OM:n edustajat: Hallintojohtaja Olli Muttilainen (pj) Ylitarkastaja

Lisätiedot

Terveyden edistämisen vaikutus vai vaikuttavuus? Vaikuttavuuden seurannan mahdollisuudet

Terveyden edistämisen vaikutus vai vaikuttavuus? Vaikuttavuuden seurannan mahdollisuudet Terveyden edistämisen vaikutus vai vaikuttavuus? Vaikuttavuuden seurannan mahdollisuudet 04.02.2014 HUSn kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistäjien yhteistapaaminen Heli Hätönen, TtT, Eritysasiantuntija

Lisätiedot

Kohti vaikuttavaa ja tuloksellista toimintaa Matti Hyytinen/Talousjohtaja/Maanmittauslaitos

Kohti vaikuttavaa ja tuloksellista toimintaa Matti Hyytinen/Talousjohtaja/Maanmittauslaitos Kohti vaikuttavaa ja tuloksellista toimintaa Matti Hyytinen/Talousjohtaja/Maanmittauslaitos 2013 IBM Corporation SISÄLLYS Maanmittauslaitoksen esittely Uusi suunnittelu- ja seurantamalli Vaikuttava ja

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen tutkimuksen ulkoinen arviointi. Susan Kuivalainen

Eläketurvakeskuksen tutkimuksen ulkoinen arviointi. Susan Kuivalainen Eläketurvakeskuksen tutkimuksen ulkoinen arviointi Susan Kuivalainen Arvioinnin sisältö ETK tilasi ulkoisen arvioinnin tutkimustoiminnastaan keväällä 2013. Arvio tutkimustoiminnasta yleisesti ja painopistealueittain

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa. StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén

Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa. StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén Markkinoinnin tila -kyselytutkimus Tavoitteena laaja yleiskuva suomalaisen markkinoinnin tilasta ja kehityksestä

Lisätiedot

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009 Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien toimintaympäristö Kuntaorganisaatioiden toimintaan ja tavoitteenasetteluun osallistuu monia suorittavia,

Lisätiedot

Suomen työelämästä Euroopan paras. Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Suomen työelämästä Euroopan paras. Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Suomen työelämästä Euroopan paras Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Suomen työelämä eurooppalaisessa vertailussa Vahvuudet Eniten kehitettävää

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen kehittäminen. Mikko Huovila STM OHO DITI

Tiedolla johtamisen kehittäminen. Mikko Huovila STM OHO DITI Tiedolla johtamisen kehittäminen STM OHO DITI Tiedolla johtamisen SMART S Strategia ja strategiset tavoitteet M R A Mittaaminen ja data Analyysi ja analytiikka Raportointi ja visualisointi T Toiminnan

Lisätiedot

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia Liite 1, LTK 6/2010 Potilas Vetovoimaisuus - julkinen kuva -ympäristö Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Hoitaminen Asiointi ja viestintä - sähköinen asiointi

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin johtaminen ja hyvinvointi tiukentuneissa resursseissa. Terttu Pakarinen 10.2.2015

Työhyvinvoinnin johtaminen ja hyvinvointi tiukentuneissa resursseissa. Terttu Pakarinen 10.2.2015 Työhyvinvoinnin johtaminen ja hyvinvointi tiukentuneissa resursseissa Terttu Pakarinen 10.2.2015 Nykyisen muutosvauhdin, yllätyksellisyyden ja epävarmuuden aikana työelämässä tarvitaan kestävä, luottamusta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan vaikuttavuuden mittaamisen periaatteet ja mittaristo. Juha Metso Terveydenhuollon atk-päivät, 24.5.

Sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan vaikuttavuuden mittaamisen periaatteet ja mittaristo. Juha Metso Terveydenhuollon atk-päivät, 24.5. Sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan vaikuttavuuden mittaamisen periaatteet ja mittaristo Juha Metso Terveydenhuollon atk-päivät, 24.5.2016 Espoolaisen johtamisen kulmakivet Johtaminen luo edellytykset

Lisätiedot

Turvaa, kasvua ja työtä suomalaisille. Pääministeri Matti Vanhanen Hallituksen politiikkariihi

Turvaa, kasvua ja työtä suomalaisille. Pääministeri Matti Vanhanen Hallituksen politiikkariihi Turvaa, kasvua ja työtä suomalaisille Pääministeri Matti Vanhanen Hallituksen politiikkariihi 23.- Hallitus varautuu huonoon kehitykseen Lähivuosina Suomi velkaantuu kymmenillä miljardeilla Työllisyydestä

Lisätiedot

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Espoo 05-11-2014 2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Tuottavuuden ja tuloksellisuuden mittaaminen. Kauko Aronen

Tuottavuuden ja tuloksellisuuden mittaaminen. Kauko Aronen Tuottavuuden ja tuloksellisuuden mittaaminen Kauko Aronen 4.6.2013 Kuntien ja kuntayhtymien koulutuksen, terveydenhuoltopalveluiden a sosiaalipalveluiden kokonaistuottavuuden kehitys vuosina 2002 2011

Lisätiedot

Työelämä 2020 -hanke. Hyvää huomenta Hyvää huomista Workshop 12.11.2014. Margita Klemetti hankejohtaja

Työelämä 2020 -hanke. Hyvää huomenta Hyvää huomista Workshop 12.11.2014. Margita Klemetti hankejohtaja Työelämä 2020 -hanke Hyvää huomenta Hyvää huomista Workshop 12.11.2014 Margita Klemetti hankejohtaja SUOMEN TYÖELÄMÄ EUROOPAN PARAS VUONNA 2020 Hallitusohjelma TYÖELÄMÄSTRATEGIA TULEVAISUUDEN TYÖPAIKALLA

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 2018 sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.2015 Strategia Strategia (kreik. στρατός sotaväki ) tarkoittaa

Lisätiedot

Työelämä Hankkeen yleisesittely Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020

Työelämä Hankkeen yleisesittely Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020 Työelämä 2020 Hankkeen yleisesittely 19.2.2018 Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020 Pähkinänkuoressa Työelämä 2020 on valtakunnallinen yli 80 työelämätoimijan verkosto, joka tähtää suomalaisen työelämän

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamisen ajankohtaispäivä Toimintaympäristö, tulevaisuus, haasteet Jukka Lindberg, tilaajajohtaja

Sosiaalialan osaamisen ajankohtaispäivä Toimintaympäristö, tulevaisuus, haasteet Jukka Lindberg, tilaajajohtaja Sosiaalialan osaamisen ajankohtaispäivä 17.5.2013 Toimintaympäristö, tulevaisuus, haasteet Jukka Lindberg, tilaajajohtaja Toimintaympäristön voimavaroja Lähes kaikilla hyvinvoinnin (sosiaalisen koheesion)

Lisätiedot

Maatalousyrityksen kasvu ja kannattavuus

Maatalousyrityksen kasvu ja kannattavuus Maatalousyrityksen kasvu ja kannattavuus Timo Sipiläinen Helsingin yliopiston taloustieteen laitos Hollola, 28.4.2014 www.helsinki.fi/yliopisto 2.5.2014 1 Sisältö Kasvulla tavoitellaan kannattavuutta (maataloudessa

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaminen tuottavuus

Henkilöstöjohtaminen tuottavuus Henkilöstöjohtaminen ja tuottavuus kunnallisissa palveluissa Tuottavuus ei ole jyvien laskemista, vaan kasvun mahdollistamista. Professori Tor Dahl, Euroopan tuottavuuskongressi 2009 Tilastot kertovat

Lisätiedot

Miksi julkisten palvelujen tuottavuutta kannattaa tutkia? - Valtion kysyntä ja VATT:n tarjonta

Miksi julkisten palvelujen tuottavuutta kannattaa tutkia? - Valtion kysyntä ja VATT:n tarjonta Miksi julkisten palvelujen tuottavuutta kannattaa tutkia? - Valtion kysyntä ja VATT:n tarjonta Ylijohtaja Aki Kangasharju GOVERNMENT INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH (VATT) FORS-seminaari, Tieteiden talo,

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskus TTK. Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin

Työturvallisuuskeskus TTK. Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin Työturvallisuuskeskus TTK Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin Taustatietoja Perustettu 1.4.1970 Liikevaihto n. 5,9 miljoonaa euroa Päärahoitus 3,1 miljoonaa euroa tapaturmavakuutusmaksuista TSR:n kautta

Lisätiedot

Kunta-alan tuloksellisuuskysely 2012

Kunta-alan tuloksellisuuskysely 2012 KT Kuntatyönantajat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO Kunta-alan unioni (Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry) Tekniikka ja

Lisätiedot

Henkilöstölähtöinen palvelutuotannon mittaaminen

Henkilöstölähtöinen palvelutuotannon mittaaminen Henkilöstölähtöinen palvelutuotannon mittaaminen TkT Aki Jääskeläinen aki.jaaskelainen@tut.fi 12.4.2011 HAKU- hankkeen ASIANTUNTIJASEMINAARI Mitä on henkilöstölähtöinen mittaaminen? Mittareiden kehittämisprosessi

Lisätiedot

Arvioijan kolme huoneentaulua. Arvioinnin tuloksellisuuden ja henkilöstön sitouttamisen haaste

Arvioijan kolme huoneentaulua. Arvioinnin tuloksellisuuden ja henkilöstön sitouttamisen haaste Arvioijan kolme huoneentaulua Arvioinnin tuloksellisuuden ja henkilöstön sitouttamisen haaste Henkilöstöön kuuluvat arvioinnin kannalta Organisaation toiminnan ylläpitäjää (valtio, kunta, kuntayhtymä,

Lisätiedot

Ergonomia, tuottavuus ja työhyvinvointi Työkaari kantaa Teemu Suokko, Työsuojelupäällikkö Mathias Pukkila, Pääluottamusmies

Ergonomia, tuottavuus ja työhyvinvointi Työkaari kantaa Teemu Suokko, Työsuojelupäällikkö Mathias Pukkila, Pääluottamusmies Ergonomia, tuottavuus ja työhyvinvointi Työkaari kantaa 4.9.2018 Teemu Suokko, Työsuojelupäällikkö Mathias Pukkila, Pääluottamusmies Omien tuotteiden valmistus Sopimusvalmistus Yhdistetyt luvut Liikevaihto

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan valtakunnallinen kehittäminen. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI

Tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan valtakunnallinen kehittäminen. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI Tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan valtakunnallinen kehittäminen Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI Toiminnan tarpeet TOIVO:n lähtökohtana Mikä malli uudella hallituksella? TOIVO-ohjelma

Lisätiedot

Palvelutuotannon tuottavuuden mittaaminen ja kehittäminen. Antti Lönnqvist Tampereen teknillinen yliopisto

Palvelutuotannon tuottavuuden mittaaminen ja kehittäminen. Antti Lönnqvist Tampereen teknillinen yliopisto Palvelutuotannon tuottavuuden mittaaminen ja kehittäminen Antti Lönnqvist Tampereen teknillinen yliopisto Performance Management Research Group Suorituskyvyn johtamisen tutkimusryhmä Ryhmän tutkimukset

Lisätiedot

ONNISTUNUT HANKE. Koulutuksen teemat:

ONNISTUNUT HANKE. Koulutuksen teemat: ONNISTUNUT HANKE Koulutuksen teemat: Kehittämishanke osana ohjelmallista aluekehittämistä ja suunnittelua Hankkeen arviointi osana hankkeen laadunvarmistusta SUUNNITTELU Kuva 1. Aluekehityshankkeen suunnittelun

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Budjettia tehdään haasteellisessa taloustilanteessa Suomen kansantalous supistui v.

Lisätiedot

MARKO KESTI. Strateginen henkilöstötuottavuuden johtaminen

MARKO KESTI. Strateginen henkilöstötuottavuuden johtaminen MARKO KESTI Strateginen henkilöstötuottavuuden johtaminen TALENTUM Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad ISBN: 978-952-14-1508-1 Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 246 78767 4,0 41,8 82,0 256,0 12938,0 78767 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,5-3,0-100,0-6,8-1,9 2,4 370,8-3,0

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 240 81210 4,0 39,0 82,0 227,0 13364,0 81210 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,6-1,9-64,2-4,4-0,7 2,4 150,0-1,9

Lisätiedot

Tarinasta toimintaan. Päivi Sutinen KT, palvelujen kehittämisjohtaja Kuntaliitto 4.12.2012

Tarinasta toimintaan. Päivi Sutinen KT, palvelujen kehittämisjohtaja Kuntaliitto 4.12.2012 Tarinasta toimintaan Päivi Sutinen KT, palvelujen kehittämisjohtaja Kuntaliitto 4.12.2012 1 Tulevaisuus Kaupungin haasteita Asiakkaisiin liittyviä haasteita Väestön rakennemuutoksen vaikutukset palvelutarpeisiin

Lisätiedot

Henkilöstötuottavuuden johtamisella muutoksiin

Henkilöstötuottavuuden johtamisella muutoksiin Henkilöstötuottavuuden johtamisella muutoksiin 13.9.2017 Ossi Aura Tieteellinen johtaja, FT HPM Dashboard Oy johtajuus johtajuus johtajuus johtajuus Alustuksen sisältöä 2019... 202x... Henkilöstötuottavuus

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : Taso 3 2940300 Arkistolaitos : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 318 86383 3,0 29,0 64,0 224,0 5536,0 86383 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta -29,1-100,0-3,4

Lisätiedot

TUOTTAVUUSTUTKIMUKSEN TILA VUONNA 2011?

TUOTTAVUUSTUTKIMUKSEN TILA VUONNA 2011? 1 TUOTTAVUUSTUTKIMUKSEN TILA VUONNA 2011? Antti Lönnqvist Tampereen teknillinen yliopisto 2 3 Haasteita tutkimusalueen tilan kuvailulle Miten määritellään tuottavuus? Tuottavuus = tuotos / panos Tuottavuus

Lisätiedot

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa Tuula Selonen Mitä ikäjohtamisella tarkoitetaan? 1/3 Ikäjohtaminen on eri-ikäisten ihmisten johtamista eli hyvää henkilöstöjohtamista. Työurien parantamiseen ja pidentämiseen

Lisätiedot

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen

Lisätiedot

Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan

Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan Tietohallintoneuvos, yksikön päällikkö Maria Nikkilä JulkICT 8.4.2019 @VM_MariaNikkila JulkICT Suomi on vakaa ja kestävä yhteiskunta, jossa on hyvä hallinto ja toimivat

Lisätiedot