Kuntien tuottavuuden mittaaminen. KEHTO-FOORUMI Kauko Aronen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntien tuottavuuden mittaaminen. KEHTO-FOORUMI 3.10.2013 Kauko Aronen"

Transkriptio

1 Kuntien tuottavuuden mittaaminen KEHTO-FOORUMI Kauko Aronen

2 Miksi? V hallitus kehysriihessä asetti 20 suurimalle kaupungille tehtävän laatia tuottavuusohjelma ja päätti sen seurannasta Tuottavuuden kehitys kuntapalveluissa on välttämätöntä, se vaikuttaa kustannuskehitykseen pitkällä tähtäyksellä ja hoivatarpeiden kasvusta johtuvaan kuntapalveluiden työvoimatarpeeseen hillitsevästi jää muille tilaa Tuottavuuden parantamien on eri asia kuin säästöt ja leikkaukset, joissa kustannusten leikkausta seuraa myös suoritteiden väheneminen (tai huononeminen) Tuottavuus voi parantua myös siten, että tuotos ja suoritteet lisääntyvät enemmän kuin kustannukset

3 Kuntien keinot parantaa tuottavuutta

4 Nykyisen hallituksen aikana ohjaus kuntatuottavuuden parantamiseksi on tiivistynyt Hallitusohjelma: Hallitus toteuttaa vahvoihin peruskuntiin perustuvan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen koko maassa, jonka puitteissa hallinnon rakenteita sekä kuntien tuottavuutta ja vaikuttavuutta parannetaan. Kuntatalouden kestävyyttä edistetään uudistamalla kunta ja palvelurakenteet, vahvistamalla kuntien tulopohjaa, parantamalla kunnallisen toiminnan tuottavuutta ja vaikuttavuutta sekä Hallitus käynnistää yhdessä valtion eri toimijoiden, kuntien ja työmarkkinajärjestöjen kanssa yhteisen kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämiskampanjan, jonka yhteydessä luodaan kuntapalvelujen laadun ja vaikuttavuuden arvioimiseksi kestävän kuntatuottavuuden mittaristo. Budjettiriihen 2013 rakennepol. päätös: julkisten palveluiden tuottavuuskasvu 0,5% - näyttää vähältä, mutta

5 Kuntien ja kuntayhtymien koulutuksen, terveydenhuoltopalveluiden a sosiaalipalveluiden kokonaistuottavuuden kehitys vuosina (2002=100), Tilastokeskus: Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto [verkkojulkaisu].

6 Olennaista on, minkälaisella mittarilla kuntatuottavuuden muutosta mitataan Tuottavuus määritellään suoritteiden ja panosten suhteena. Mittari perustuu suhdelukuun, jossa viivan päällä osoittajana on suoritteita mittaava indeksi ja viivan alla panoksia mittaava indeksi. Tilastokeskuksen mittari ei arvioi oikein suoritteiden laadullista muutosta. Vähittäiseen laadun muutokseen kuluu panoksia. Sitä aiheuttaa myös palveluympäristön ja palvelun asiakkaiden muuttuminen. Kun laadun paranemiseen lisätään panoksia, mutta suoritteiden määrä pysyy samana, mittari näyttää määritelmällisesti huononevaa kuntatuottavuutta. Esimerkiksi koulupäivä ei ole tänään sama kuin muutama vuosi sitten.

7 Yhteisymmärrys laadun ja vaikuttavuuden huomioon ottamisesta, kun kuntien tuottavuutta tarkastellaan 1. Joko integroidaan laadun ja vaikuttavuuden mittaus tuottavuusmittariin (vanhuspalvelut, Kuntaliitto ja VATT), mikä vaatii työtä ja aikaa ja onnistuu vaihtelevalla tavalla eri palveluissa, tai 2. Joudutaan tyytymään mekaaniseen kapeaan mittariin, mutta otetaan sen rinnalle laadun ja vaikuttavuuden mittareita sen kontrolloimiseksi että mahdollisesti saavutettu tuottavuuden paraneminen ei ole tapahtunut laadun ja vaikuttavuuden heikentymisen kustannuksella (tai jos on päinvastoin haluttu panostaa laadun ja vaikuttavuuden parantamiseen, voidaan tässä tapauksessa hyväksyä mekaanisen kapean tuottavuusmittarin heikentyminen).

8 20 kaupungin omat tuottavuusmittarit Tulostetaan ko. palvelulohkon tuottavuuden muutos-%. Laskelmat tehty v muutoksista. Sovittu jatkettavaksi muutoksista 2011/2012. Tuloksia julkistettiin jälleen Kuntamarkkinoilla syyskuussa Olennaista on, että kaupungit voivat mittarin avulla asettaa tuottavuustavoitteita vuosittain ja seurata niiden saavuttamista. Jo 1-2 prosentin vuotuinen tuottavuuden paraneminen on hyvä tulos. Rinnalla laatua- ja vaikuttavuutta kuvaavia mittareita

9 Mittarit nyt ja tulevaisuudessa Vanhuspalvelut:» vanhainkotihoito: RUG-painotetun asumisvrk:n muutos / deflatoitu kustannuksen muutos (kustannukset saatavissa TK, tiedot RUG-painotetusta asumisvrk:sta kerätty 20 kaupungin mittarihankkeessa)» hoito terveyskeskuksen vuodeosastolla: laskennallinen hoitopv muutos / deflatoitu kustannus muutos» vanhusten palveluasuminen: hoitopv muutos / deflatoitu kustannusten muutos» kotihoito: asiakkaan luona suoritetun työajan muutos / deflatoitu kustannusmuutos Varhaiskasvatus:» päivähoito: laskennallisten lasten määrän muutos / deflatoitu kustannusten muutos Opetustoimi/perusaste» perusopetus: oppilaiden määrän muutos / deflatoitu kustannusten muutos (Kouluikkuna) Opetustoimi/2. asteen koulutus» lukio-opetus: opiskelijoiden määrän muutos / deflatoitu kustannusten muutos (Kouluikkuna)

10 ja tulevaisuudessa vesihuolto kiinteistöjen hoito katujen (talvi)kunnossapito puistojen ja yleisten alueiden hoito Miksi ainakin nämä tekniseltä sektorilta aluksi? Soveltuvat laskennan tuotteistusasetelmaan

Tuottavuuden ja tuloksellisuuden mittaaminen. Kauko Aronen

Tuottavuuden ja tuloksellisuuden mittaaminen. Kauko Aronen Tuottavuuden ja tuloksellisuuden mittaaminen Kauko Aronen 4.6.2013 Kuntien ja kuntayhtymien koulutuksen, terveydenhuoltopalveluiden a sosiaalipalveluiden kokonaistuottavuuden kehitys vuosina 2002 2011

Lisätiedot

Tuloksellisuustyö kunnissa -20 suurimman kaupungin tilanne. Kauko Aronen Kunta-alan pääsopijajärjestöjen seminaari 19.10.2011

Tuloksellisuustyö kunnissa -20 suurimman kaupungin tilanne. Kauko Aronen Kunta-alan pääsopijajärjestöjen seminaari 19.10.2011 Tuloksellisuustyö kunnissa -20 suurimman kaupungin tilanne Kauko Aronen Kunta-alan pääsopijajärjestöjen seminaari 19.10.2011 Kunta-alan tuloksellisuustyö - järjestöjen yhteistyön lisäksi tuottavuustyö

Lisätiedot

Tuottavuus ja tuloksellisuustyö kunnissa 20 suurimman kaupungin tuottavuusyhteistyön tuloksia

Tuottavuus ja tuloksellisuustyö kunnissa 20 suurimman kaupungin tuottavuusyhteistyön tuloksia Tuottavuus ja tuloksellisuustyö kunnissa 20 suurimman kaupungin tuottavuusyhteistyön tuloksia Kauko Aronen Kunta-alan pääsopijajärjestöjen tuloksellisuuskampanjan seminaari 3.5.2012 Kunta-alan tuloksellisuustyö

Lisätiedot

Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella

Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella Varsinais-Suomen liiton kuntatalouspäivä 21.5.2013 Neuvotteleva virkamies Hannele Savioja Valtiovarainministeriö Talouden ja

Lisätiedot

KESTÄVÄN KUNTATUOTTAVUUDEN JA TULOKSELLISUUDEN MITTARISTO. Tuloksellisuuden ulottuvuudet, tarkastelu valtakunnan tasolla ja kuntakohtaisesti

KESTÄVÄN KUNTATUOTTAVUUDEN JA TULOKSELLISUUDEN MITTARISTO. Tuloksellisuuden ulottuvuudet, tarkastelu valtakunnan tasolla ja kuntakohtaisesti 1(6) 29.9.2014 KESTÄVÄN KUNTATUOTTAVUUDEN JA TULOKSELLISUUDEN MITTARISTO Tuloksellisuuden ulottuvuudet, tarkastelu valtakunnan tasolla ja kuntakohtaisesti Tuottavuus ja taloudellisuus Palvelujen laatu

Lisätiedot

Kuntien tuottavuustyön valtakunnalliset tavoitteet. neuvotteleva virkamies Hannele Savioja 16.6.2011

Kuntien tuottavuustyön valtakunnalliset tavoitteet. neuvotteleva virkamies Hannele Savioja 16.6.2011 Kuntien tuottavuustyön valtakunnalliset tavoitteet neuvotteleva virkamies Hannele Savioja 16.6.2011 Valtakunnallisten tuottavuustavoitteiden valmistelu Tuottavuusohjelman koordinaatio- ja seurantatyöryhmän

Lisätiedot

Mitä tarkoitetaan kuntatalouden tuottavuudella? Mikko Mehtonen

Mitä tarkoitetaan kuntatalouden tuottavuudella? Mikko Mehtonen Mitä tarkoitetaan kuntatalouden tuottavuudella? Mikko Mehtonen Lyhyt käsitekertaus Tuottavuus = tuotos / panos» Paljonko panoksilla saadaan aikaiseksi tuotosta, yhdellä panoksella aikaansaatu tuotos» Kuvataan

Lisätiedot

Kuntatilastot valtiovarainministeriön hallinnonalalla

Kuntatilastot valtiovarainministeriön hallinnonalalla Kuntatilastot valtiovarainministeriön hallinnonalalla Kuntatieto-ohjelman käynnistystilaisuus Tieteiden talo 8.5.2013 Ylijohtaja Päivi Laajala Kuntatilastoilla keskeinen rooli 1) Kuntapolitiikan valmistelu

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Hallitusohjelman kirjaukset Valtio: Nykyinen valtionhallinnon tuottavuusohjelma korvataan uudella vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmalla,

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Tuottavuustyön historiaa valtio kunta -yhteistyössä Peruspalveluohjelmassa

Lisätiedot

Kuntien kestävyysvaje, taloudellisuus ja tuottavuusmittaus. Tuloksellisuuskampanjan asiantuntijaseminaari Kuntatalo 17.8.

Kuntien kestävyysvaje, taloudellisuus ja tuottavuusmittaus. Tuloksellisuuskampanjan asiantuntijaseminaari Kuntatalo 17.8. Kuntien kestävyysvaje, taloudellisuus ja tuottavuusmittaus Tuloksellisuuskampanjan Kuntatalo 17.8. Kestävyysvajeesta Kestävyysvaje vs. julkisen talouden alijäämä?» Alijäämä = euromäärä tai BKT osuus, jota

Lisätiedot

20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelma Mittarit-kärkihankkeen sote tiedonkeruun tuloksia 2012. Kuntamarkkinat 2012

20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelma Mittarit-kärkihankkeen sote tiedonkeruun tuloksia 2012. Kuntamarkkinat 2012 20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelma Mittarit-kärkihankkeen sote tiedonkeruun tuloksia 2012 Kuntamarkkinat 2012 Sisällys Yleistä Tiedonkeruun tulokset» Lasten päivähoito» Vanhainkotihoito» Tk pitkäaikaishoito»

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Kuntakiertueen esittely (vrt. tuloksellisuussuosituksen teemat) 27.3. Naantali Kuntaliitoksen yhteistoiminnallinen toteuttaminen,

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tuottavuus mittaamisen ja seurannan

Julkisten palvelujen tuottavuus mittaamisen ja seurannan Liite 1 Julkisten palvelujen tuottavuus mittaamisen ja seurannan kehittäminen Talousneuvoston kokous, 16.11.2011 Antti Moisio GOVERNMENT INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH (VATT) Tutkimuksen toimeksianto:

Lisätiedot

HUS:N TUOTTAVUUDEN MITTAUS JA TUOTTAVUUSKEHITYS. Laskentapäällikkö Taru Lehtonen Yhtymähallinto, talousryhmä taru.k.lehtonen@hus.

HUS:N TUOTTAVUUDEN MITTAUS JA TUOTTAVUUSKEHITYS. Laskentapäällikkö Taru Lehtonen Yhtymähallinto, talousryhmä taru.k.lehtonen@hus. HUS:N TUOTTAVUUDEN MITTAUS JA TUOTTAVUUSKEHITYS Laskentapäällikkö Taru Lehtonen Yhtymähallinto, talousryhmä taru.k.lehtonen@hus.fi TUOTTAVUUDEN MITTAUS DRG-pisteet / htv (tuotos / panos mittari) Tuottavuus

Lisätiedot

Tuloksellisuudesta. Mitä on tuloksellisuus? Henkilöstönäkökulma. Tuloksellisuussuositus. Haasteita

Tuloksellisuudesta. Mitä on tuloksellisuus? Henkilöstönäkökulma. Tuloksellisuussuositus. Haasteita Tuloksellisuudesta Mitä on tuloksellisuus? Henkilöstönäkökulma Tuloksellisuussuositus Haasteita Mitä on tuloksellisuus? Käsitteet: Tuloksellisuus = vaikutukset / kustannukset Tuottavuus = tuotokset / panokset

Lisätiedot

Kuntasektorin valtakunnallisten tuottavuustavoitteiden toteutuminen Hannele Savioja

Kuntasektorin valtakunnallisten tuottavuustavoitteiden toteutuminen Hannele Savioja Kuntasektorin valtakunnallisten tuottavuustavoitteiden toteutuminen 12.6.2014 Hannele Savioja Valtakunnallisten tavoitteiden asettaminen 20 suurimman kaupungin työ: kuntien, ministeriöiden, THL:n, VATT,

Lisätiedot

Kuntien tuottavuusvertailun tuloksia

Kuntien tuottavuusvertailun tuloksia Kuntien tuottavuusvertailun tuloksia vuoden 2016 tiedoilla Kuntamarkkinat 14.9.2017 Samuel Ranta-aho, projektitutkija, kuntatalous Tuottavuus kunnissa Tuottavuus käsitteenä nivoutuu yksityisen ja julkisen

Lisätiedot

Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Anne-Marie Välikangas

Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Anne-Marie Välikangas Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 2.12.2014 Anne-Marie Välikangas KUNTIEN TUOTTAVUUTEEN JA TULOKSELLISUUTEEN VAIKUTTAVIA

Lisätiedot

Ajankohtaista sotetuottavuusmittauksesta. Kuntamarkkinat, 14.9.2011

Ajankohtaista sotetuottavuusmittauksesta. Kuntamarkkinat, 14.9.2011 Ajankohtaista sotetuottavuusmittauksesta Kuntamarkkinat, 14.9.2011 Luennon sisältö Yleistä Vanhustenhuollon tuottavuusmittaushanke 20 suurimman kaupungin tuottavuusmittaushanke 15.9.2011 Kuntamarkkinat,

Lisätiedot

Hallitusohjelman ratkaisut ja kuntien kestävyysvaje

Hallitusohjelman ratkaisut ja kuntien kestävyysvaje Hallitusohjelman ratkaisut ja kuntien kestävyysvaje Valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen Kunta-alan pääsopijajärjestöjen tuloksellisuuskampanjan seminaari 19.10.2011 Kuntatalous Kuntien tuottavuus- ja tuloksellisuustyölle

Lisätiedot

Ehdotus kaupunkien omien tuottavuustavoitteiden seusseurannassa käytettäviksi mittareiksi. Tuottavuusmittarit -työryhmän raportti

Ehdotus kaupunkien omien tuottavuustavoitteiden seusseurannassa käytettäviksi mittareiksi. Tuottavuusmittarit -työryhmän raportti Ehdotus kaupunkien omien tuottavuustavoitteiden seusseurannassa käytettäviksi mittareiksi Tuottavuusmittarit -työryhmän raportti 7.4.2011 Sisällys 1 Johdanto.........................................................................................................................

Lisätiedot

Tuottavuus diskurssina miten tuottavuus rantautui sosiaalipolitiikkaan?

Tuottavuus diskurssina miten tuottavuus rantautui sosiaalipolitiikkaan? Tuottavuus diskurssina miten tuottavuus rantautui sosiaalipolitiikkaan? Sosiaalityön kehittämisen foorumi 15.11.2012, Socca Elina Aaltio, VTM, jatko-opiskelija Helsingin yliopisto, politiikan ja talouden

Lisätiedot

INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito)

INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito) INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito) Kuntien tuottavuusvertailu Yleistä Tuottavuusindeksillä kuvataan kuntien kehitystä ajassa.

Lisätiedot

Kestävän kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden MITTAAMISEN KÄSIKIRJA

Kestävän kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden MITTAAMISEN KÄSIKIRJA Kestävän kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden MITTAAMISEN KÄSIKIRJA 2 Sisältö Ehdotukset/kannanotot Kunnille ja kuntayhtymille 3 Ehdotukset/kannanotot Kansallisille toimijoille 5 1. Taustaa 7 2. Kestävän

Lisätiedot

Valtion tuottavuustilasto 2007

Valtion tuottavuustilasto 2007 Julkinen talous 2008 Valtion tuottavuustilasto 2007 Valtion tuottavuuden kasvu hidastui vuonna 2007 Valtion virastojen ja laitosten tuottavuuskehitys heikkeni vuonna 2007 edellisvuoteen verrattuna. Työn

Lisätiedot

INFO: Ikäihmisten palvelut Yleistä Kotihoito Vanhainkotihoito Palveluasuminen Vuodeosastohoito

INFO: Ikäihmisten palvelut Yleistä Kotihoito Vanhainkotihoito Palveluasuminen Vuodeosastohoito INFO: Ikäihmisten palvelut Yleistä Kotihoito Vanhainkotihoito Palveluasuminen Vuodeosastohoito Kuntien tuottavuusvertailu Yleistä Tuottavuusindeksillä kuvataan kuntien kehitystä ajassa. Tuottavuuden taso

Lisätiedot

Talouskriisi ja kuntatalouden tulopohja

Talouskriisi ja kuntatalouden tulopohja Talouskriisi ja kuntatalouden tulopohja Tutkimusprofessori, Aki Kangasharju VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) SUOMEN TALOUDEN TILA JA TULEVAISUUS 17.9.2009 Wolff-auditorio, Vaasan yliopisto Mitä

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,

Lisätiedot

- Tavoite - Soten vaikutus

- Tavoite - Soten vaikutus Kuntien tuottavuuden parantaminen rakennepoliittisessa ohjelmassa - Tavoite - Soten vaikutus 8.5.2014 Martti Hetemäki 12.6.2014 Martti Hetemäki Rakennepoliittinen ohjelma: - julkisten palvelujen tuottavuus

Lisätiedot

Kohti tasapainoista tuloksellisuutta - kommenttipuheenvuoro. Marja Heikkinen- Jarnola, liikenne- ja viestintäministeriö

Kohti tasapainoista tuloksellisuutta - kommenttipuheenvuoro. Marja Heikkinen- Jarnola, liikenne- ja viestintäministeriö Kohti tasapainoista tuloksellisuutta - kommenttipuheenvuoro Marja Heikkinen- Jarnola, liikenne- ja viestintäministeriö 31.10.2014 Tuottavuus tuloksellisuuden edistäjänä Tuottavuuden parantaminen on tärkeää

Lisätiedot

Tuottavuus ja sen mittaaminen. Petri Suomala, TTY petri.suomala@tut.fi

Tuottavuus ja sen mittaaminen. Petri Suomala, TTY petri.suomala@tut.fi Tuottavuus ja sen mittaaminen Petri Suomala, TTY petri.suomala@tut.fi Voimassa olevassa hallitusohjelmassa sana tuottavuus esiintyy 31 kertaa Perusasetelma Yritykset, joiden keskeinen tavoite on kannattavuus,

Lisätiedot

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuopio 19.11.2009 Miten suositus toimii? KT ja järjestöt

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus kuntainfran hoidon ja korjauksen hankkeisiin

Ajankohtaiskatsaus kuntainfran hoidon ja korjauksen hankkeisiin Ajankohtaiskatsaus kuntainfran hoidon ja korjauksen hankkeisiin Maini Väisänen, yhdyskuntatekniikan asiantuntija Tuulia Innala, erityisasiantuntija Infra 2015, Vanha Satama, Helsinki Kuntaliiton ajankohtaiset

Lisätiedot

Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja. Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011

Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja. Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011 Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011 Suomen väestöllisen huoltosuhteen muutokset vuosina 1970-2040 indeksi 80 indeksi 80 70

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 9.9.2014

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 9.9.2014 20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 9.9.2014 Tasovertailut Vuosi 2013 120 Kotihoito, kunnallinen 4,00 100 3,50 3,00 80 ka. 76 2,50 60 2,00 40 1,50 1,00 20 0,50 0 1

Lisätiedot

Projektitutkijat Anssi Vartiainen ja Hanna Ahlgren-Leinvuo, Kuutosvertailut/ Helsingin kaupungin tietokeskus

Projektitutkijat Anssi Vartiainen ja Hanna Ahlgren-Leinvuo, Kuutosvertailut/ Helsingin kaupungin tietokeskus Palvelusisältöjen ja kustannusten määrittelytyön tärkeys taloudellisuus- ja tuottavuusvertailuissa. Kokemuksia kuutosvertailuista Kuntien tuottavuus- ja tuloksellisuus seminaari, Valtionvarainministeriö

Lisätiedot

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittäminen. Tuottavuusseminaari, Kuntamarkkinat Anne-Marie Välikangas

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittäminen. Tuottavuusseminaari, Kuntamarkkinat Anne-Marie Välikangas Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittäminen Tuottavuusseminaari, Kuntamarkkinat 11.9.2014 Anne-Marie Välikangas Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden koordinaatioryhmä Valtiovarainministeriön asettama

Lisätiedot

Tuottavuusisku katsaus ajankohtaisiin tuloksellisuusasioihin

Tuottavuusisku katsaus ajankohtaisiin tuloksellisuusasioihin Tuottavuusisku katsaus ajankohtaisiin tuloksellisuusasioihin Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Mikko Mehtonen, erityisasiantuntija Tuottavuuden ja talouden perusyhtälö - Maailman talouden kehitys - Verotulot

Lisätiedot

Tuottavuusohjelman työsuunnitelman sisältö

Tuottavuusohjelman työsuunnitelman sisältö Tuottavuusohjelman työsuunnitelman sisältö 1 20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelmat Hallitus linjasi politiikkariihessään 24.2.2009, että 20 suurinta kuntaa laatii palveluidensa kehittämiseksi tuottavuusohjelmat.

Lisätiedot

Tuottavuusmittareiden seuranta ja hyödyntäminen kunnan taloudessa ja toiminnassa

Tuottavuusmittareiden seuranta ja hyödyntäminen kunnan taloudessa ja toiminnassa Tuottavuusmittareiden seuranta ja hyödyntäminen kunnan taloudessa ja toiminnassa Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden vaikuttajafoorumi 6.11.2012 Tarja Saarelainen, dosentti, HTT, tarkastuspäällikkö KONSERNIRAKENNE

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus kuntainfran hankkeisiin

Ajankohtaiskatsaus kuntainfran hankkeisiin Ajankohtaiskatsaus kuntainfran hankkeisiin Tuulia Innala, erityisasiantuntija KEHTO-foorumi Oulu 27.3.2015 Ajankohtaista hankkeista - sisältöä 1. Yhteinen nimikkeistö (Kuntaliitto) 2. Tuottavuusmittariston

Lisätiedot

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Ulla-Maija Laiho Työ- ja elinkeinoministeriö, HYVÄ hanke Helsinki 26.11.2009 Miksi TEM:n linjauksia hyvinvointialalle? Sosiaali-

Lisätiedot

7 Onko jatkossa kunnilla lainkaan säästöpotentiaalia vai lähteekö tuottavuusruuvi soten mukana?

7 Onko jatkossa kunnilla lainkaan säästöpotentiaalia vai lähteekö tuottavuusruuvi soten mukana? Mikko Mehtonen, erityisasiantuntija Susa Säkkinen, projektitutkija Samuel Ranta-aho, projektitutkija 7 Onko jatkossa kunnilla lainkaan säästöpotentiaalia vai lähteekö tuottavuusruuvi soten mukana? Sote-

Lisätiedot

Miksi julkisten palvelujen tuottavuutta kannattaa tutkia? - Valtion kysyntä ja VATT:n tarjonta

Miksi julkisten palvelujen tuottavuutta kannattaa tutkia? - Valtion kysyntä ja VATT:n tarjonta Miksi julkisten palvelujen tuottavuutta kannattaa tutkia? - Valtion kysyntä ja VATT:n tarjonta Ylijohtaja Aki Kangasharju GOVERNMENT INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH (VATT) FORS-seminaari, Tieteiden talo,

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä

Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä Kirsi Varhila ylijohtaja, STM Tuottavuuden peruskaava Management of resources TARGET INPUT resources PROCESS methods OUTPUT PRODUCTIVITY INPUT/

Lisätiedot

Raportissa on käytetty perusopetuksen ja lukiopetuksen kustannustietoja sekä toimintaan ja vaikuttavuuteen liittyviä tunnuslukuja.

Raportissa on käytetty perusopetuksen ja lukiopetuksen kustannustietoja sekä toimintaan ja vaikuttavuuteen liittyviä tunnuslukuja. Kuopion tilastotiedote 2/2016 Kuopion perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kustannuskehitys vuonna 2014 2 / 2016 Raportti perustuu: - Kouluikkuna-raporttiin Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kustannuskehitys

Lisätiedot

Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta laajapohjaisella yhteistyöllä

Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta laajapohjaisella yhteistyöllä Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta laajapohjaisella yhteistyöllä Innovaatiojohtamisella kestävää tuottavuutta hankkeen seminaari 14.12.2011 valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori Pääministeri Jyrki Kataisen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015

Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015 Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015 Koko maassa sote-palveluiden nettokustannusten kasvu ei vastaa maksukyvyn kasvua Toteutunut ja ennustettu kustannuskasvu 2004-2020

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 LIIKENNELAITOS. Tuottavuustoimenpiteet

HELSINGIN KAUPUNKI 1 LIIKENNELAITOS. Tuottavuustoimenpiteet HELSINGIN KAUPUNKI 1 LIIKENNELAITOKSEN TUOTTAVUUSOHJELMA 2013-2016 Yleistä Kaupunginhallituksen hyväksymissä talousarvion 2014 ja taloussuunnitelman 2014-2016 laatimisohjeissa pyydetään virastoja ja laitoksia

Lisätiedot

Mistä löytyy Suomen kuntien tie?

Mistä löytyy Suomen kuntien tie? Mistä löytyy Suomen kuntien tie? Kuntajohtajapäivät, Seinäjoki Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja Uhkaava talouskriisi tuo lisähaasteita entisetkin isoja Uhkaava talouskriisi tuo vain lisähaasteita,

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon tuotteistus

Perusterveydenhuollon tuotteistus Perusterveydenhuollon tuotteistus pdrg johtamisjärjestelmän tukena lisää tuottavuutta perusterveydenhuoltoon Tuula Haatainen Suomen Kuntaliitto Varatoimitusjohtaja Kuntatalo, 14.11.2012 Perusterveydenhuolto

Lisätiedot

Palvelualan yritysten kehitysnäkymät ja haasteet

Palvelualan yritysten kehitysnäkymät ja haasteet Palvelualan yritysten kehitysnäkymät ja haasteet Valtakunnalliset kotityöpalvelupäivät 19.1.2013 1 Tuomas Telkkä Suomen Yrittäjät Esityksen sisältö Toimintaympäristön muutos ja ennusteet tulevaan Lainsäädännön

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuus ja tuloksellisuustyön eteneminen. Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 12.6.

Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuus ja tuloksellisuustyön eteneminen. Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 12.6. Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuus ja tuloksellisuustyön eteneminen Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 12.6.2014 Päivi Laajala Kuntatuottavuus ja tuloksellisuus, organisaatiokaavio Peruspalveluohjelman

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta alan tuloksellisuuskampanja

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta alan tuloksellisuuskampanja Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta alan tuloksellisuuskampanja 2011 2014 Toimintaympäristön haasteet Väestön ikääntyminen Palvelujen kysyntä (eläkejärjestelmä, hoito ja hoiva) Työvoiman tarjonta

Lisätiedot

HYVINVOINTI VAIKUTTAVUUS TUOTTAVUUSOHJELMA (LUONNOS) SISÄLLYSLUETTELO. 1. Johdanto. 2. Tavoitteet. 3. Kehittämiskohteet. 4. Organisaatio. 5.

HYVINVOINTI VAIKUTTAVUUS TUOTTAVUUSOHJELMA (LUONNOS) SISÄLLYSLUETTELO. 1. Johdanto. 2. Tavoitteet. 3. Kehittämiskohteet. 4. Organisaatio. 5. Toimitusjohtaja SUUNNITELMA 08.03.2012 HYVINVOINTI VAIKUTTAVUUS TUOTTAVUUSOHJELMA (LUONNOS) SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Tavoitteet 3. Kehittämiskohteet 4. Organisaatio 5. Toteutus 6. Aikataulu 7. Rahoitus

Lisätiedot

HUS TUOTTAVUUSSEMINAARI 3.2.2015 BIOMEDICUM. Hyksin tuottavuusohjelma. Reijo Haapiainen johtava ylilääkäri HYKS johto

HUS TUOTTAVUUSSEMINAARI 3.2.2015 BIOMEDICUM. Hyksin tuottavuusohjelma. Reijo Haapiainen johtava ylilääkäri HYKS johto HUS TUOTTAVUUSSEMINAARI 3.2.2015 BIOMEDICUM Hyksin tuottavuusohjelma Reijo Haapiainen johtava ylilääkäri HYKS johto TUOTTAVUUS = Tuotos Panos» Hoitoepisodi Mikä panos» DRG-piste Mikä panos» Euroa Asukas

Lisätiedot

Pääekonomistin katsaus

Pääekonomistin katsaus Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Minna Punakallio Pääekonomisti Twitter: @MinnaPunakallio Maailmantalouden kasvu on ollut vakaata, työttömyys vähentynyt pikku hiljaa. Euroalue yllättänyt

Lisätiedot

Tuottavuus ja kuntatalouden kestävyysongelma

Tuottavuus ja kuntatalouden kestävyysongelma Jarmo Vakkuri Kunnallistalouden professori Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu 33014 Tampereen yliopisto Puh. 050-318 6042, 040-516 2479 e-mail jarmo.vakkuri@uta.fi Tuottavuus ja kuntatalouden kestävyysongelma

Lisätiedot

ARTTU Kuntalaiskysely Lappeenranta

ARTTU Kuntalaiskysely Lappeenranta ARTTU Kuntalaiskysely Lappeenranta Tulosten vertailu: 0,, 2.. Kko Kunnan palvelujen hoito koettu hyväksi Parantumista verrattuna 0/ Sairaan-/terveydenhoitajan vastaanotto Kouluterveydenhuolto Joukkoliikennepalvelut

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen

Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää Paikallispolitiikan seminaari 6.4.2014 Lahti Isoja kuntatalouteen vaikuttavia päätöksiä Kuntien

Lisätiedot

KUNTIEN TUOTTAVUUS- JA TULOKSELLISUUSTYÖ VUOSINA 2012 2014 SEKÄ TARPEET JATKOSSA

KUNTIEN TUOTTAVUUS- JA TULOKSELLISUUSTYÖ VUOSINA 2012 2014 SEKÄ TARPEET JATKOSSA VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto 27.11.2014 KUNTIEN TUOTTAVUUS- JA TULOKSELLISUUSTYÖ VUOSINA 2012 2014 SEKÄ TARPEET JATKOSSA Sisältö 1 Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden koordinaatioryhmän

Lisätiedot

Turvaa, kasvua ja työtä suomalaisille. Pääministeri Matti Vanhanen Hallituksen politiikkariihi

Turvaa, kasvua ja työtä suomalaisille. Pääministeri Matti Vanhanen Hallituksen politiikkariihi Turvaa, kasvua ja työtä suomalaisille Pääministeri Matti Vanhanen Hallituksen politiikkariihi 23.- Hallitus varautuu huonoon kehitykseen Lähivuosina Suomi velkaantuu kymmenillä miljardeilla Työllisyydestä

Lisätiedot

HO sotehy palvelutuotannon ja uudistumisen näkökulmasta. alustavia pohdintoja

HO sotehy palvelutuotannon ja uudistumisen näkökulmasta. alustavia pohdintoja HO sotehy palvelutuotannon ja uudistumisen näkökulmasta alustavia pohdintoja 17.6.2019 Mikko Martikainen Yleisiä lähtökohtia Talouskasvua, kestävyyttä, tuottavuutta ja innovaatioita korostava ohjelma Nämä

Lisätiedot

Aki Jääskeläinen Tutkijatohtori Tampereen teknillinen yliopisto aki.jaaskelainen@tut.fi www.tut.fi/pmteam 17.5.2013

Aki Jääskeläinen Tutkijatohtori Tampereen teknillinen yliopisto aki.jaaskelainen@tut.fi www.tut.fi/pmteam 17.5.2013 Aki Jääskeläinen Tutkijatohtori Tampereen teknillinen yliopisto aki.jaaskelainen@tut.fi www.tut.fi/pmteam 17.5.2013 Esityksen sisältö Keskeiset käsitteet Mittaamisen tila kuntien teknisessä toimessa Näkökulmia

Lisätiedot

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen?

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Turku 27.10.2011 Hallitus toteuttaa koko

Lisätiedot

Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää.

Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää. SIPOO Väestökehitys on runsaan 17 100 asukkaan kunta (väkiluku 31.12.1999) itäisellä Uudellamaalla. Kunnan väestö on keskimääräistä nuorempaa, alle 15 vuotiaita on noin 12 % väestöstä eli selvästi enemmän

Lisätiedot

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet Versio 6.7.2012 Johdantoa kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteisiin Käsitemäärittelyssä tavoitteena selkeys, johdonmukaisuus ja käytettävyys, ei

Lisätiedot

Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta

Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta LIITEOSA (liite 16) Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta Selvitysalue, Keuruu, Multia ja Mänttä-Vilppula Lähde: Miettinen/FCG 5/2015 Lähtötiedot Kuntatalouden trendiennusteen lähtötiedot

Lisätiedot

Palkkamontun umpeenluonti kohti 1800 alinta palkkaa. SAK:n tasa-arvoviikonloppu 8.-9.6.2013/Jarkko Eloranta

Palkkamontun umpeenluonti kohti 1800 alinta palkkaa. SAK:n tasa-arvoviikonloppu 8.-9.6.2013/Jarkko Eloranta Palkkamontun umpeenluonti kohti 1800 alinta palkkaa SAK:n tasa-arvoviikonloppu 8.-9.6.2013/Jarkko Eloranta Toimintaympäristön haasteet Väestön ikääntyminen Palvelujen kysyntä (eläkejärjestelmä, hoito-

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006

Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006 Julkinen talous 2007 Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006 Kuntien ja kuntayhtymien kokonaistuottavuus laski vuonna 2006 Kuntien ja kuntayhtymien koulutuksen, terveydenhuoltopalveluiden ja sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

KUNTA 2030 Kunnan palvelutarpeiden sekä talouden ennakointi. Sulkava Heikki Miettinen ja Sari Pertola

KUNTA 2030 Kunnan palvelutarpeiden sekä talouden ennakointi. Sulkava Heikki Miettinen ja Sari Pertola KUNTA 2030 Kunnan palvelutarpeiden sekä talouden ennakointi Heikki Miettinen ja Sari Pertola 21.4.2010 Miten palvelutarpeet muuttuvat seuraavien 15 vuoden kuluessa? Väestökehityksen vaikutukset voidaan

Lisätiedot

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA 15.1.2015

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA 15.1.2015 1 AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN Heli Koski, ETLA 15.1.2015 2 Taustaa esitutkimuksesta Julkisen datan avaamisen potentiaaliset hyödyt on arvioitu ennakollisissa arvioinneissa

Lisätiedot

Oululaisten tyytyväisyys kuntapalveluihin. ARTTU2 kuntalaiskyselyn tuloksia

Oululaisten tyytyväisyys kuntapalveluihin. ARTTU2 kuntalaiskyselyn tuloksia Oululaisten tyytyväisyys kuntapalveluihin ARTTU2 kuntalaiskyselyn tuloksia Kirjasto- ja kulttuuripalvelut, äitiys- ja lastenneuvolat sekä jätehuolto ja kierrätystoiminta parhaiten hoidettuja kuntapalveluita

Lisätiedot

Tuottavuustutkimukset 2016

Tuottavuustutkimukset 2016 Kansantalous 2017 Tuottavuustutkimukset 2016 Työn tuottavuus kasvoi 1,2 prosenttia vuonna 2016 Kansantalouden tilinpidon arvonlisäyksen volyymin ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti

Lisätiedot

Kehittämishankkeet ja tuottavuus

Kehittämishankkeet ja tuottavuus Kuntakehto-hankkeen loppuseminaari, Kuntatalo 18.4.2013 prof. Ismo Lumijärvi Kehittämishankkeet ja tuottavuus Miksi tutkia tuottavuutta? Kunnissa on tuottavuusohjelmia ja yleistä tarvetta suunnata hankkeita

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Hissillä kotiin Valtakunnallinen hissiseminaari, 8.5.2014, Lahti Ohjelmapäällikkö, FT Sari Hosionaho, ympäristöministeriö Ikääntyminen koskettaa yhteiskuntaa

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Työmarkkinakatsaus Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen

Kuntajohtajapäivät Työmarkkinakatsaus Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Kuntajohtajapäivät 2011 Työmarkkinakatsaus 12.8.2011 Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Ajankohtaista Hallitusohjelma kunta-alan ja työmarkkinoiden kannalta: Talouspolitiikan ja työmarkkinoiden koordinointi

Lisätiedot

Tuloksellisuuserä 1.9.2010. Akavan Erityisalojen linjauksia

Tuloksellisuuserä 1.9.2010. Akavan Erityisalojen linjauksia Tuloksellisuuserä 1.9.2010 Akavan Erityisalojen linjauksia Linjauksia Järjestelyerän käytöstä sovitaan paikallisesti järjestöjen edustajien ja työnantajan kesken Työnantajan tarjottava tuloksellisuushankkeita

Lisätiedot

Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä

Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä Työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelma Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä Maarit Lindström Keskuskauppakamari ml1 Talouskasvu Bkt asukasta kohden kasvuvauhdin määrittäjät: TEM-seminaarin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/4 27.05.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/4 27.05.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 43 Suomenkielisen työväenopiston talousarvioehdotus 2015 ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2015-2017 HEL 2014-002682 T 02 02 00 Päätös Suomenkielisen työväenopiston

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Kuntaliiton tuki kuntien tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa

Sote-uudistus ja Kuntaliiton tuki kuntien tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa Sote-uudistus ja Kuntaliiton tuki kuntien tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa DRG-käyttäjäpäivät 2015 Lahti 4.12.2015 toimitusjohtaja Kuntaliitto Sote palvelurakenneuudistuksen tavoitteet Luoda

Lisätiedot

SPB -malli / Vertikal Oy

SPB -malli / Vertikal Oy Päivähoito Jyväskylä Salo Seinäjoki Kouvola Porvoo Pietarsaari Vihti Lohja Siuntio Karjalohja Sipoo Ylöjärvi Kuopio Joensuu Pori SPB Vanhuspalvelut Jyväskylä Ylöjärvi Heinola Perusopetus Jyväskylä Ruokapalvelut

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa

Lisätiedot

Valtion tuottavuustilasto 2009

Valtion tuottavuustilasto 2009 Julkinen talous 2010 Valtion tuottavuustilasto 2009 Valtion tuottavuus heikkeni vuonna 2009 Valtion virastojen ja laitosten tuottavuus heikkeni vuonna 2009 edellisvuoteen verrattuna. Verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Palvelustrategia Helsingissä

Palvelustrategia Helsingissä Palvelustrategia Helsingissä Strategiapäällikkö Marko Karvinen Talous- ja suunnittelukeskus 13.9.2011 13.9.2011 Marko Karvinen 1 Strategiaohjelma 2009-2012 13.9.2011 Marko Karvinen 2 Helsingin kaupunkikonsernin

Lisätiedot

KUNTA 2030 Kunnan palvelutarpeiden sekä talouden ennakointi. Rovaniemen kaupunki. Heikki Miettinen

KUNTA 2030 Kunnan palvelutarpeiden sekä talouden ennakointi. Rovaniemen kaupunki. Heikki Miettinen KUNTA 2030 Kunnan palvelutarpeiden sekä talouden ennakointi Rovaniemen kaupunki Heikki Miettinen 132.2012 Miten palvelutarpeet muuttuvat seuraavien 20 vuoden kuluessa? Väestökehityksen vaikutukset voidaan

Lisätiedot

Tuottavuustutkimukset 2017

Tuottavuustutkimukset 2017 Kansantalous 2018 Tuottavuustutkimukset 2017 Työn tuottavuus kasvoi 2,0 prosenttia vuonna 2017 Kansantalouden tilinpidon arvonlisäyksen volyymin ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti

Lisätiedot

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014 20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014 Tasovertailut Vuosi 2013 120 Kotihoito, kunnallinen 4,00 100 3,50 3,00 80 ka. 76 2,50 60 2,00 40 1,50 1,00 20 0,50 0

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa

Lisätiedot

Julkisten menojen hintaindeksi

Julkisten menojen hintaindeksi Hinnat ja kustannukset 2015 Julkisten menojen hintaindeksi 2015, 1. vuosineljännes Valtion menojen hintaindeksi nousi 0,3 ja kuntatalouden prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä vuodentakaisesta

Lisätiedot

DIGITALISAATIO MIKKELISSÄ 17.8.2015 Kokonaisvaltainen digitalisaatio kunnassa vapauttaa ja mahdollistaa!

DIGITALISAATIO MIKKELISSÄ 17.8.2015 Kokonaisvaltainen digitalisaatio kunnassa vapauttaa ja mahdollistaa! MIKKELIN KAUPUNGIN LUPAUS 2016 DIGITALISAATIO MIKKELISSÄ 17.8.2015 Kokonaisvaltainen digitalisaatio kunnassa vapauttaa ja mahdollistaa! Ohjelmajohtaja Juha Ropponen Esityksen sisältö 1. Muutama sana Mikkelistä

Lisätiedot

Kuntalain uudistus ja kunnan talouden sääntely. Arto Sulonen Johtaja, lakiasiat

Kuntalain uudistus ja kunnan talouden sääntely. Arto Sulonen Johtaja, lakiasiat Kuntalain uudistus ja kunnan talouden sääntely Arto Sulonen Johtaja, lakiasiat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Kuntauudistus, kuntalaki, VOS ja sote ovat yksi kokonaisuus Kuntarakenneuudistus muodostaa perustan

Lisätiedot

Tuottavuustutkimukset 2014

Tuottavuustutkimukset 2014 Kansantalous 2016 Tuottavuustutkimukset 2014 Kansantalouden tuottavuuskehitys 1976-2014 Kansantalouden tilinpidon ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti vuonna 2014 oli 0,4 prosenttia

Lisätiedot

Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2015 Tulosjakaumia ARTTU2- tutkimuskunnista 2015

Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2015 Tulosjakaumia ARTTU2- tutkimuskunnista 2015 Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2015 Tulosjakaumia ARTTU2- tutkimuskunnista 2015 *Arviot palvelujen hoidosta (palvelutyytyväisyys) *Arviot palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta Marianne

Lisätiedot

Valtion tuottavuustilasto 2008

Valtion tuottavuustilasto 2008 Julkinen talous 2009 Valtion tuottavuustilasto 2008 Valtion tuottavuus parani vuonna 2008 Korjattu 3.7.2009. Korjatut kohdat on merkitty punaisella. Valtion virastojen ja laitosten tuottavuuskehitys parani

Lisätiedot