Koulutuslautakunta 48 02.12.2014 TILAPÄISEN PÄIVÄKODIN OSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN Koulutuslautakunta 48 Kunnanhallitus on käsitellyt Pikkupihlajan tilannetta 27.1.2014 ja tehnyt seuraavan esityksen pohjalta päätöksen, jonka voimassaolo päättyy 31.12.2014: RYHMÄPERHEPÄIVÄKODIN TILAPÄINEN MUUTTAMINEN PÄIVÄKODIN OSASTOKSI Kunnanhallitus 28 Kestilän alueen päivähoito on järjestetty päiväkodissa ja ryhmäperhepäiväkodissa. Lisäksi on yksi perhepäivähoitaja omassa kodissa ja yksi lasten kotona. Paikkoja näihin yksiköihin on resurssoitu seuraavasti: Päiväkoti Esikko: 7 kokopäiväpaikkaa tai 13 osapäiväpaikkaa Ryhmäperhepäiväkoti Pikkupihlaja: 12 kokopäiväpaikkaa Perhepäivähoitaja 1: Perhepäivähoitaja 2: 4 kokopäiväpaikkaa 4 osapäiväpaikkaa Päiväkoti Esikon esiopetus-esiopetuksen päivähoito- koululaisten päivähoito ryhmä on täynnä (10 osapäivälasta+ 2 kokopäivälasta). Ryhmäperhepäiväkoti Pikkupihlajassa on kirjoilla 31.1.2014 saakka 18 lasta, joiden hoitoajat ovat pääsääntöisesti saatu järjestymään siten, että lain sallima 12 lasta on yhtäaikaisesti hoidossa. Pikkupihlaja on auki päivittäin n. 5.30 20 välillä, viikonloppuisin aamusta ja illasta, jolloin keskipäivällä ei ole lapsia. Perhepäivähoitajien paikat ovat täynnä. Ryhmän jakamiseksi suunniteltu perhepäivähoitajan siirtäminen ryhmäperhepäiväkotityöstä kotiin työskentelemään ei riitä lisäämään paikkoja tarpeeksi ja uusien hoitajien saaminen kentälle ei ole onnistunut. Toisen ryhmiksen perustaminen edellyttäisi uusien tilojen käyttöönottoa. Uusia hakemuksia on käsittelyssä yhteensä 11, joista yhdelle on tällä hetkellä myönnetty päivähoitopaikka, mutta päivähoitopäiviä ei ole voitu myöntää niin paljon kuin vanhemmat ovat hakeneet. Viisi
paikkaa on myönnettävä helmikuulla ja loput viisi paikkaa myöhemmin kevään aikana. Uusien hakemusten mukaisten päivähoitopaikkojen myöntäminen lisää aukiolotarvetta joinakin iltoina klo 22.00 asti. Myös viikonloppuhoito voi lisääntyä. Lapsimääräkuormitusta aiheuttaa myös perhepäivähoitajan vapaiden järjestelyt. Perhepäivähoidon varalapsia on hoidossa 2-4 päivänä/kk. Tähän tulee joka kerta resurssoida ryhmäperhepäiväkodissa yksi perhepäivähoitaja. Tilanteesta on käyty keskustelua varhaiskasvatustiimissä 17.1.2014. Tilannetta ei voida arvioida nopeasti ohimeneväksi ruuhkatilanteeksi, koska lapsimäärä tulee olemaan vähintään koko kevään samankaltainen. Lainmukainen ryhmäperhepäiväkodin enimmäislapsimäärä rikkoutuisi todennäköisesti joka päivä. Kestilän Pulkkilan alueen päivähoidonohjaaja Sirkka Kemppainen on tehnyt vertailun eri vaihtoehtojen toteuttamisesta ja niihin tarvittavista henkilömääristä (liite ) sekä em. vertailuun perustuvan ehdotuksen. Päiväkodissa 3 vuotta täyttäneitä lapsia voi olla 7/lastentarhanopettaja tai lastenhoitaja ja alle 3-vuotiaita lapsia 4 / lastentarhanopettaja tai lastenhoitaja. Käytännössä alle 3-vuotiaat siis vievät kaksi paikkaa päiväkotiryhmässä. Joka kolmannella kasvatushenkilöllä tulee olla lastentarhanopettajan kelpoisuus. Ryhmäperhepäiväkodissa lapsen iästä riippumatta lapsia voi olla 4 lasta/lastenhoitaja tai perhepäivähoitaja. Yli kahdeksan lapsen ryhmässä yhdellä on oltava lastenhoitajan kelpoisuus. Kestilässä on jo päiväkotitoimintaa, jonka nk. satelliittiksi voisi liittää ryhmäperhepäiväkoti Pikkupihlajan. Ryhmäperhepäiväkodin tilojen soveltuvuus päiväkotitoiminnan järjestämiseen on hyvä ilman eri järjestelyjä. Henkilöstörakenne edellyttää ryhmään lastentarhanopettajan toimen. Pikkupihlajan nykyisestä henkilökunnasta kolme on lastenhoitajia, jotka voidaan laskea resurssihenkilökuntaan. Laajat aukioloajat edellyttävät lisäksi yhden lastenhoitajan palkkaamisen määräajalle. Ryhmässä olevia perhepäivähoitajia (1,5) tarvitaan avustajatehtäviin ja sijaistamiseen. Vuosilomia on pitämättä kevään aikana n. 8 viikkoa. Henkilökunnasta tulisi tarvittaessa voida irrottaa myös esiopetuksen puolelle sijainen. Henkilöstön lisääminen ja henkilöstörakenteen muuttaminen ei aiheuta lisämäärärahan tarvetta vuoden 2014 talousarvioon. Muutokset tehdään lastentarhanopettajan toimen osalta sisäisellä
siirrolla ja lastenhoitajan toimen osalta palkkaamalla määräaikainen lastenhoitaja. Valmistelijan ehdotus/päivähoidon johtaja: Kunnanhallitus muuttaa ryhmäperhepäiväkoti Pikkupihlajan päiväkoti Esikon osastoksi ajalle 1.2.-31.12.2014 ja määrittelee sen 0-6 vuotiaiden sisarusryhmäksi ja antaa luvan palkata siihen määräajalle 1.2.-31.12.2014 lastentarhanopettajan ja lastenhoitajan. Liitteinä ovat Kestilän ja Pulkkilan päivähoidonohjaaja Sirkka Kemppaisen laatima ehdotus päivähoitopaikkojen lisäämisestä, vertailu vaihtoehdoista sekä Kuntaliiton erityisasiantuntija Jarkko Lahtisen vastaus tiedusteluun järjestelyjen lainmukaisuudesta. Päätösehdotus (Sivistys- ja perusturvajohtaja): Päätösehdotus tehdään kokouksessa. Päätösehdotus (sivistys- ja perusturvajohtaja): Kunnanhallitus hyväksyy valmistelijan ehdotuksen. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. TILAPÄISEN PÄIVÄKOTIOSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN Kestilän alueen päivähoitolasten määrässä on tapahtunut laskua keväästä syksyyn tultaessa. Toukokuussa Pikkupihlajan päiväkotiosaston kirjoilla oli peräti 26 lasta. Tällä hetkellä kirjoilla on 16 lasta, mutta arviolta lapsimäärä nousee pikkuhiljaa koko ajan kevättä kohden mentäessä. Ryhmässä on kaksi alle 3 -vuotiasta ts. nämä lapset ovat kahden paikalla sisarusryhmässä. Erityisen tuen tarvetta on seitsemällä lapsella. Tuen tarve vaihtelee puhe- ja toimintaterapiasta muutoin pedagogisen tai vanhemmuuden tukemisen tarpeeseen.
Henkilökuntamäärää on säädelty lapsimäärän ja hoitoaikojen suhteessa (henkilökuntaa on nyt 2 vähemmän kuin alkuperäisessä suunnitelmassa, jolloin lapsia oli enemmän ja aukioloaika laajempi). Tällä hetkellä lapsia ei ole viikonloppuhoidossa, joten se lisää lapsimäärää arkipäivinä. Hoitoajat vaihtelevat 6.15 ja 21.45 välillä, mutta tavallisin iltahoitoaika on päättynyt tänä syksynä klo 19.30. Henkilökuntarakenne on syksyllä 2014 seuraava: lastentarhanopettaja kolme (3) lastenhoitajaa perhepäivähoitaja avustajana päiväkotityöntekijän tehtäviä hoitava osa-aikainen perhepäivähoitaja. Lapsimäärä puoltaa edelleen Pikkupihlajan päiväkotiosastona jatkamista, koska lapsimäärät ylittävät yhtäaikaa paikalla ollessaan 12 lapsen rajan. Sen lisäksi, että Kuntaliiton Jarkko Lahtinen antoi vastauksensa keväällä päivähoitojärjestelymme lainmukaisuudesta, on myös Aluehallintoviraston opetustoimen ylitarkastaja Hanna-Mari Sarlin vastannut lähettämässään sähköpostissa: " Ryhmiksenkään toiminnassa ei voi edes tilapäisesti poiketa asetuksen 8 :n määräyksistä ryhmäkoossa ja henkilöstömitoituksessa." Päivähoitoasetus 8 : Erityisistä syistä ja huomioon ottaen paikalliset olosuhteet kolme hoitajaa voi hoitaa samanaikaisesti enintään kahtatoista lasta. Sekä päiväkoti- että ryhmäperhepäivähoidossa tulee huomioida aina myös asetuksen määräys: Kun päiväkodissa/perhepäiväkodissa hoidetaan yhtä tai useampaa erityisen hoidon ja kasvatuksen tarpeessa olevaa lasta, tulee tämä ottaa huomioon hoidettavien lasten lukumäärässä, jollei päiväkodissa/perhepäiväkodissa ole tällaista lasta varten erityistä avustajaa. Pikkupihlajan erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä puoltaa päiväkotitoiminnan jatkamista ja lastentarhanopettajan pedagogisen osaamisen käyttämistä ryhmässä. Lastentarhanopettajan ammattitaito edesauttaa varhaista puuttumista lasten ongelmiin (ks. varhaiskasvatuksen talousarvion 2014 tekstiosa). Laskelmia Pikkupihlajan päiväkotiosastona toimimisesta on tehty keväällä. Kustannusten näkökulmasta henkilöstömäärän tarkalla sääntelyllä voidaan kustannukset pitää kurissa. Jos
ryhmäperhepäivätoiminta voitaisiin järjestää vain klo 8-16 välille ja lapsia olisi kahdeksan, voitaisiin sen osoittaa olevan selkeästi edullisempi vaihtoehto kuin päiväkotitoiminta. Vuorohoitoa järjestäessä ryhmäperhepäivätoiminta on osoittautunut yleensä kalliimmaksi eikä se anna samanlaista mahdollisuutta kuin päiväkotitoiminta joustaa henkilöstömäärissä lapsimäärän kasvaessa. Valmistelijan ehdotus/päivähoidon johtaja: Koulutuslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se muuttaa ryhmäperhepäiväkoti Pikkupihlajan päiväkoti Esikon osastoksi pysyvästi ja määrittelee sen 0-6 vuotiaiden sisarusryhmäksi ja antaa luvan palkata toimintaa varten lastentarhanopettajan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.1.2015 alkaen. Määräraha lastentarhanopettajan palkkaamiseksi on varattu vuoden 2015 talousarvioon. Päätösehdotus (Koulutoimenjohtaja): Koulutuslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se muuttaa ryhmäperhepäiväkoti Pikkupihlajan päiväkoti Esikon osastoksi pysyvästi ja määrittelee sen 0-6 vuotiaiden sisarusryhmäksi ja antaa luvan palkata toimintaa varten lastentarhanopettajan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.1.2015 alkaen. Määräraha lastentarhanopettajan palkkaamiseksi on varattu vuoden 2015 talousarvioon. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Merkitään, että Marjo Mällinen totesi itsensä esteelliseksi ja poistui asiasta käydyn keskutelun ja päätöksenteon ajaksi.