Raportti etsivästä nuorisotyöstä

Samankaltaiset tiedostot
Etsivä nuorisotyö 2012

Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta

Etsivä nuorisotyö Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla 2012

Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä

Jaana Walldén jaana.wallden(at)minedu.fi

Ajankohtaisia asioita etsivän nuorisotyön päivillä. Tampere Jaana Walldén, Nuorisoyksikkö

Ajankohtaista nuorisotakuusta ja nuorten ulkopuolisuuden kenttiä

Perusopetuksesta ilman koulutuspaikkaa jäävät tai keskeyttäneet aikaisin nuoria seuraavasti

Nuorten tilanne ja yhteiskuntatakuu Varsinais-Suomessa

ETSIVÄ NUORISOTYÖ PSAVI-ALUEELLA Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä

Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella. Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö

Miksi monialainen yhteistyö, työpää työpariajat ja etsivää työparitoimintaa?

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja

Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus Jukka Tapio

Vieraskieliset ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen

Kansalaistutkimus STTK

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen

Hukassa! Mistä olemme tulossa ja mihin menossa? Pekka Myrskylä, kehittämispäällikkö (eläkkeellä), Tilastokeskus

Etsivä nuorisotyö 2014

Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan. Jukka Ohtonen, sosiologi Puh

Väestön koulutusrakenne 2013

ETSIVÄ TYÖPARITOIMINTA RAPORTOINTI 2/2008

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013

Köyhyyden notkelmat. Pieksämäki Pekka Myrskylä

Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola,

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere

Syrjäytetty Nuori? Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman

Nuorisotakuu määritelmä

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Syyskuu 2016 Jaana Walldén

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa

Nuorisotakuun määritelmä

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä kesäkuu 2016

Pojat Tytöt Ei ilmoittanut sukupuolta

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Pitkäaikaistyöttömyydestä Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Marraskuu 2016 Jaana Walldén

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Etsivä nuorisotyö Pohjois- Suomen aluehallintoviraston alueella 2016

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista.

Nuorisotakuun seuranta TEMissä huhtikuu 2013

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Etsivä nuorisotyö ja yhteistyön kentät. Nuori

Etsivä nuorisotyö Pohjois- Suomen aluehallintoviraston alueella 2017

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kevään yhteishaku Turun AMK:n hakijatilastoja

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Nuorisotakuu. Timo Mulari

Arvosanajakaumia syksy

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Yliopistokoulutus 2011

ETSIVÄ- JA PAJATYÖ PAIMION KAUPUNGISSA JA SAUVON KUNNASSA

Nuoren tukeminen on poikiva sijoitus

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Yliopistokoulutus 2009

Kaakkois-Suomen nuorisotilastoja

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua

YLIOPPILASTUTKINNON KOEVALINNAT

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen

OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN. Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

JHL:n jäsenkysely lastenhoitajien koulutustarpeista


Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.00

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä

Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016

Ammatillinen koulutus 2009

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta

Ammatillinen koulutus 2010

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus

Isännöinnin laatu 2015

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Lapin maahanmuuttotilastoja

Transkriptio:

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Raportti etsivästä nuorisotyöstä Raportti etsivästä nuorisotyöstä Häggman Erik 2012

1 Sisältö 1 Johdanto... 5 2 Kyselyn toteutus ja raportti... 5 2.1... 5 3 Etsivän nuorisotyön edellytykset... 6 3.1 Nuorisolain uudistus... 6 3.2 Etsivän nuorisotyön rahoitus vuosina 2008 2012... 6 3.3 Etsivän nuorisotyön kattavuus 2008 2011... 6 3.4 Etsivän nuorisotyöntekijöiden määrä... 7 3.5 Arvio etsivän nuorisotyön kohderyhmän (NEETs) suuruudesta... 8 3.6 Yhteiskuntatakuu 2013 uutena avauksena... 10 3.7 Johtopäätöksiä... 10 4 Etsivä nuorisotyö oli yhteydessä 15 000 nuoren vuonna 2011... 10 4.1 Yhteyksissä nuoriin 2008 2011... 10 4.2 Suurin osa nuorista 16 20-vuotiaita... 11 4.3 Nuorten sulupuolijakautumat... 12 5 Etsivä nuorisotyö tavoitti vuonna 2011 10 041 nuorta... 15 5.1 Tavoitettujen nuorten määrä vuosina 2008-2011... 16 5.2 Tavoitettujen nuorten sukupuolijakautuma 2008-2011... 16 5.3 Tavoitetut nuoret ikäryhmittäin 2009 2011... 18 6 Mitä kautta etsivät tavoitti nuoret... 21 6.1 Mitä kautta nuoria tavoitettiin vuosina 2009-2011... 21 6.2 Miten nuoret eri alueilla tavoitettiin 2011... 24 7 Tavoitettujen nuorten koulutustaustat... 27 7.1 Nuorten koulutustaustat vuosina 2008-2011... 27 7.2 Koulutustaustat sukupuolittain 2008-2011... 29 7.3 Nuorten koulutustaustat alueittain 2011... 29 7.4 Sukupuolten koulutustaustat alueittain 2011... 31 8 Tavoitettujen äidinkielet... 33 8.1 Tavoitettujen nuorten äidinkielet 2008 2011... 33 8.2 Tavoitettujen nuorten äidinkielet 2011 eri alueilla... 35 9 Nuorten toiminta tavoitettaessa... 36 2

9.1 Tavoitettujen nuorten toiminta 2008 2011... 36 9.2 Tavoitettujen nuorten toiminta eri alueilla 2011... 37 10 Tavoitettujen nuorten asumismuoto... 38 10.1 Nuorten asumismuoto 2008 2011... 38 10.2 Nuorten asumismuoto eri alueilla 2011... 39 11 Tavoitettujen toimeentulo... 40 11.1 Tavoitettujen pääasiallinen toimeentulo 2008 2011... 40 11.2 Tavoitettujen nuorten toimeentulo alueittain 2011... 41 12 Tavoitettujen nuorten sijoittuminen toimenpiteisiin... 42 12.1 Sijoittumiset vuosina 2008 2011... 42 12.2 Tavoitettujen nuorten sijoittuminen alueittain 2011... 42 12.3 Tavoitettujen nuorten sijoittuminen ikäryhmittäin 2011... 44 13 Toimenpiteissä ikä ja sukupuoli... 45 13.1 Toimenpiteissä ikäryhmittäin ja sukupuoli... 45 13.2 Toimenpiteissä alueittain, ikäryhmittäin ja sukupuoli... 45 14 Toimenpiteissä... 47 14.1 Ensisijainen toimenpide 2009 2011... 47 14.2 Ensisijaiset palvelut alueittain 2011... 48 14.3 Ensisijaiset palvelut 2011 sukupuolittain... 50 15 Nuoret toimenpiteissä... 52 15.1 Kaikki toimenpiteet vuosina 2009 20011... 52 15.2 Nuorten saamat toimenpiteet alueittain 2011... 54 15.3 Toimenpiteet sukupuolittain... 56 15.4 Toimenpiteitä per nuori... 58 16 Etsivät... 59 16.1 Valtioavustukset henkilötyövuodet 2008-2011... 59 16.2 Etsivän työn työntekijät alueittain 2008 2011... 59 16.3 Etsivien koulutusta vuosina 2008 2011... 60 16.4 Etsivien työkokemus keskiarvo 2008 2011... 60 16.5 Etsivien sukupuoli 2011... 61 16.6 Etsivien koulutustaustat 2011... 62 16.7 Etsivien kielitaito... 65 16.8 Etsivien aloittamisvuosi... 67 16.9 Etsivien työnohjaus... 67 3

17 Etsivä nuorisotyö ja Time out-toiminta... 69 17.1 Etsivä nuorisotyön hankkeet mukana Time Out toiminnassa... 69 17.2 Osallistuminen Time Out koulutukseen... 70 17.3 Etsivät mukana kutsunnoissa... 72 18 Etsivä nuorisotyö ja oppilashuoltoryhmät... 73 18.1 Yläasteella... 73 18.2 Ammatillisissa oppilaitoksissa... 74 19 Etsivien moniammatilliset taustaverkostot... 74 19.1 Tahot... 74 19.2 Tausta tahot alueittain... 76 4

1 Johdanto 2 Kyselyn toteutus ja raportti 2.1 Kysely etsivästä nuorisotyöstä toteutettiin webropol-ohjelmalla Opetus- ja kulttuuriministeriön pyynnöstä keväällä 2012. Käsillä olevan raportin trenditiedot mm. valmentautujien lukumäärästä on koottu Opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallista toimintakyselyjen tuloksista vuosilta 2008 2011. Raportin tarkoitus on osoittaa etsivän nuorisotyön tuloksia ja merkittävyyttä nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Kyselyyn vastasi keväällä 2012 yhteensä 167 etsivää nuorisotyötä toteuttavaa organisaatiota eri puolilta Suomea. Raportissa esitellään tuloksia maakuntajaon 2011 ja ELY-keskusjaon mukaan (nuorisotoimen tehtävät on hallinnollisesti keskitetty kuuteen ELY-keskukseen). ELY-keskus Lappi Savo Uusimaa Maakunnat Lappi Etelä-, Keski-, Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Kainuu ja Etelä-Savo, Karjala ja Savo Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta ja Varsinais-Suomi Taulukko 1 ELY-keskusten Nuorisotoimen laajennetut vastuualueet Opetus- ja Kulttuuriministeriön etsivän nuorisotyön hankkeille suunnattu toimintakysely on onnistunut vuosittain erinomaisesti. Vastausprosentti on ollut joka vuosi 100 %. ELY-keskus 2008 2009 2010 2011 Lappi 3 4 9 15 16 17 30 41 6 7 15 24 Savo 8 9 22 29 Uusimaa **15 16 32 40 Varsinais-Suomi *9 *12 *17 18 Yhteensä ***57 ***65 ***125 167 * Turku vastasi erikseen 4 parista joten hankkeita VS 6 (2008), 9 (2009) ja 14 (2010) ** Diak vastasi erikseen kahdesta parista joten Uusimaa 14 hanketta *** Hankkeita yhteensä valtakunnallisesti 53 (2008), 62 (2009) ja 122 (2010) Taulukko 2 Vastaajien (hankkeiden määrä) vuosittain 5

3 Etsivän nuorisotyön edellytykset 3.1 Nuorisolain uudistus Raportti etsivästä nuorisotyöstä 3.2 Etsivän nuorisotyön rahoitus vuosina 2008 2012 ELY-keskus 2008 2009 2010 2011 2012 Lappi 117 000,00 152 000,00 472 200,00 605 500,00 766 700,00 717 000,00 645 000,00 1 733 000,00 2 172 000,00 2 890 000,00 260 000,00 295 000,00 800 000,00 1 000 000,00 1 320 000,00 Savo 365 000,00 370 000,00 1 112 000,00 1 279 700,00 1 407 500,00 Uusimaa 671 000,00 700 000,00 2 000 300,00 1 948 800,00 2 828 000,00 Varsinais-Suomi 370 000,00 338 000,00 749 000,00 903 700,00 1 113 000,00 Koko maa 2 500 000,00 2 500 000,00 6 866 500,00 7 909 700,00 10 325 200,00 Taulukko 3 Etsivän nuorisotyön valtion rahoitus 2008-2012 3.3 Etsivän nuorisotyön kattavuus 2008 2011 Etsivä nuorisotyö alkoi kokeiluna vuonna 2008, tämän jälkeen Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on ollut saada etsivä nuorisotyön palveluja kattamaan koko maata. Vuonna 2008 etsivä nuorisotyön palveluja oli 36 % kunnista, vuonna osuus oli noussut jo 77 %. Ollaan siis lähellä asetettua tavoitetta. Osuus kunnista joissa etsivän nuorisotyön palveluja Ely-keskus 2008 2009 2010 2011 Lappi 19,05 28,57 38,10 71,43 45,45 38,04 60,44 71,59 42,55 48,84 72,09 88,37 Savo 38,60 38,89 64,81 76,92 Uusimaa 25,58 34,72 64,71 76,12 Varsinais-Suomi 37,18 46,00 69,39 81,63 Koko maa 36,84 39,46 63,50 77,19 Taulukko 4 Osuus kunnista joissa etsivän nuorisotyön palveluja ely-keskuksittain 2008 2011 Osuus kunnista joissa etsivän nuorisotyön palveluja Maakunta 2008 2009 2010 2011 Etelä-Karjala 41,67 54,55 80,00 90,00 Etelä- 73,08 68,42 94,74 100,00 Etelä-Savo 27,78 23,53 64,71 76,47 Kainuu 11,11 11,11 55,56 88,89 Kanta-Häme 0,00 0,00 54,55 100,00 Keski- 41,67 11,11 25,00 37,50 Keski-Suomi 22,22 17,39 47,83 73,91 Kymenlaakso 41,67 85,71 85,71 71,43 6

Lappi 19,05 28,57 38,10 71,43 Pirkanmaa 53,57 50,00 45,83 59,09 29,41 29,41 76,47 68,75 Karjala 62,50 64,29 78,57 85,71 50,00 58,82 76,47 88,24 Savo 30,43 34,78 56,52 71,43 Päijät-Häme 16,67 16,67 25,00 36,36 Satakunta 4,00 18,18 52,38 80,95 Uusimaa 29,41 35,48 75,00 78,57 Varsinais-Suomi 52,83 67,86 82,14 82,14 Koko maa 36,84 39,46 63,50 77,19 Taulukko 5 Osuus kunnista joissa etsivän nuorisotyön palveluja maakunnittain 2008-2011 3.4 Etsivän nuorisotyöntekijöiden määrä Ely-keskus 2008 2009 2010 2011 Lappi 6 10 18 38 32 33 59 80 12 13 29 49 Savo 16 18 44 57 Uusimaa 30 33 83 102 Varsinais-Suomi 18 28 31 42 Koko maa 114 135 264 368 Taulukko 6 Etsivää nuorisotyötä tekevät henkilöt ely-keskuksittain 2008 2011, Lähde OKM:n toimintakyselyt 2008-2011 Ely-keskus 2008 2009 2010 2011 2012 Lappi 6 7 18,5 23,55 26,35 36 30 58,5 73,00 94 11 13 25 34,00 44 Savo 15 14 37,5 43,40 48,15 Uusimaa 30 52,5 66,95 66,10 94,5 Varsinais-Suomi 16 17 25,5 32,40 38,9 Koko maa 114 133,5 231,95 272,45 345,9 Taulukko 7 OKM:n rahoittamat etsivän nuorisotyön henkilötyövuodet ely-keskuksittain 2008 2011 7

3.5 Arvio etsivän nuorisotyön kohderyhmän (NEETs) suuruudesta NEETs ( not in education, employment or training) on ollut Euroopan nuorisopoliittisen ja yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä jo muutaman vuoden. Suomessa keskustelu työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevista nuorista käynnistyi vuonna 2007. Keskustelun avasi Erik Häggmanin kirjoittama ja Länsi-Suomen lääninhallituksen julkaisema Polarisaatiomuistio 1, joissa todettiin että 95000 nuorta oli vuonna 2004 koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Keskustelu on tämän jälkeen pyörinyt sen ympärillä että mikä on oikea luku. Vuonna 2011 ja 2012 asia otti askeleen eteenpäin Tilastokeskuksen Pekka Myrskylän kahden julkaisun osalta; 2010 Työ- ja elinkeino ministeriön tilaamana Nuoret koulutuksen ja työelämän ulkopuolella 2 sekä Elinkeinoelämän Valtuuskunnan (EVA) 2012 tilaamana analyysi ; Hukassa keitä ovat syrjäytyneet nuoret? 3. Myrskylä on tilastoaineiston perustella katsonut kuinka moni pelkällä peruskoulupohjalla on työelämän ja koulutuksen ulkopuolella. Pyynnöstä Pekka Myrskylä toimitti, Erik Häggmanin pyynnöstä samanlaisen aineiston pelkästään ylioppilastutkinnon suorittaneista. Aineiston mukaan vuonna 2010 oli työelämän ja koulutuksen ulkopuolella vuonna 2010 pelkkä yo tai perusaste pohjalla 65000 nuorta Alue Koko ikäluokka Kaikki Työttömät Ulko puolella UP ikäluokasta 15-29 Ulkopuolella suhteessa työttömät Koko maa 1005927 65641 24558 41083 6,53 1,67 Uusimaa 304851 22920 6351 16569 7,52 2,61 Varsinais-Suomi 86617 5652 2173 3479 6,53 1,60 Kanta-Häme 29445 1930 902 1028 6,55 1,14 Päijät-Häme 34646 2762 1249 1513 7,97 1,21 Kymenlaakso 29246 2356 1070 1286 8,06 1,20 Etelä-Karjala 22469 1441 611 830 6,41 1,36 Satakunta 38188 2275 1113 1162 5,96 1,04 Pirkanmaa 95315 6035 2695 3340 6,33 1,24 Keski-Suomi 53174 3251 1507 1744 6,11 1,16 Etelä- 34295 1429 564 865 4,17 1,53 34098 1604 487 1117 4,70 2,29 Etelä-Savo 24138 1473 607 866 6,10 1,43 Savo 44430 2545 1007 1538 5,73 1,53 Karjala 30063 1665 705 960 5,54 1,36 Kainuu 13732 826 334 492 6,02 1,47 Keski- 12818 626 214 412 4,88 1,93 80194 4433 2012 2421 5,53 1,20 Lappi 33506 2053 882 1171 6,13 1,33 Ahvenanmaa 4702 365 75 290 7,76 3,87 Taulukko 8 Ulkopuolella, E Häggman Pekka Myrskylän aineiston pohjalta 1 Länsi-Suomen Lääninhallitus, Polarisaatiomuistio, Vaasa 2007 2 TEM 2011/12 Nuoret koulutuksen ja työelämän ulkopuolella, Helsinki 2011 3 EVA 2012/2 ; Hukassa keitä ovat syrjäytyneet nuoret?, Helsinki 2012 8

Erilaisten ulkopuolisuus tilastojen valossa, sekä vastaavien pohjoismaisten tutkimusten tulosten perustella, soidaan todeta että nuorten työttömien määrä on hyvä indikaattori joilla arvioida koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien määrää. Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta on tämän perusteella luonut arviointi laskelman, joilla voidaan arvioida näitten nuorten määrää eri aluetasolla. Indikaattorit ovat että ulkopuolella on 0,5, 1, 1,2 ja 1,5 kertaa työttömien määrää. Valtakunnan tasolla nuoria koulutuksen ja työelämän ulkopuolella (NEET) olevien määrä eri vuosina on alla olevassa taulukossa. Työttömyyslukuna ei vuosina on käytetty keskimäärin työttömänä olevien nuorten määrä kunnittain eri vuosina. Työttömät nuoret ja arvio koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevista nuorista vuosittain Fakta/arviot 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Työttömät nuoret alle 2 35631 31173 26881 22567 22305 36105 34627 29968 1:0,5 Ulkopuolella 17816 15587 13441 11284 11153 18053 17314 14984 NEET 1:0,5 53447 46760 40322 33851 33458 54158 51941 44942 1:1 Ulkopuolella 35631 31173 26881 22567 22305 36105 34627 29968 NEET 1:1 71262 62346 53762 45134 44610 72210 69254 59936 1:1,2 Ulkopuolella 42757 37408 32257 27080 26766 43326 41552 35962 NEET 1:1,2 78388 68581 59138 49647 49071 79431 76179 65930 1:1,5 Ulkopuolella 53447 46760 40322 33851 33458 54158 51941 44952 NEET 1:1,5 89078 77933 67203 56418 55763 90263 86568 74920 Taulukko 9 Arvio ulkopuolella olevien nuorten määrästä vuosittain 2004-2011 Käyttäen samaa järjestelmää ja työttömien nuorten määrä alueittain voidaan arvioida vuonna 2011 ulkopuolella olevia nuoria alueittain Arvio työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevista nuorista 17-24 ELY-keskus työttömät keskimäärin 2011 1:0,5 1:01 1:1,2 1:1,5 Lappi 1475 2213 2950 3245 3688 7362 11043 14724 16196 18405 3619 5429 7238 7962 9048 Savo 3563 5345 7126 7839 8908 Uusimaa 10028 15042 20056 22062 25070 Varsinais-Suomi 3921 5882 7842 8626 9803 Koko maa 29968 44952 59936 65930 74920 Taulukko 10 Arvio ulkopuolella olevista nuorista alueittain 2011 Maakunnittain vastaavat luvut ovat. Vastaavat luvut kunnittain ovat raportin lopussa liitteenä. 9

Arvio työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevista nuorista 17-24 Maakunta työttömät keskimäärin 2011 1:0,5 1:1 1:1,2 1:1,5 Etelä-Karjala 885 1328 1770 1947 2213 Etelä- 973 1460 1946 2141 2433 Etelä-Savo 888 1332 1776 1954 2220 Kainuu 520 780 1040 1144 1300 Kanta-Häme 934 1401 1868 2055 2335 Keski- 384 576 768 844,8 960 Keski-Suomi 2151 3227 4302 4732 5378 Kymenlaakso 1392 2088 2784 3062 3480 Lappi 1475 2213 2950 3245 3688 Pirkanmaa 3206 4809 6412 7053 8015 648 972 1296 1426 1620 Karjala 1117 1676 2234 2457 2793 3099 4649 6198 6818 7748 Savo 1558 2337 3116 3428 3895 Päijät-Häme 1307 1961 2614 2875 3268 Satakunta 1379 2069 2758 3034 3448 Uusimaa 5510 8265 11020 12122 13775 Varsinais-Suomi 2542 3813 5084 5592 6355 Koko maa 29968 44952 59936 65930 74920 Taulukko 11 Arvio koulutuksen ja työelämän ulkopuollela olevista nuorista maakunnittain 2011 3.6 Yhteiskuntatakuu 2013 uutena avauksena 3.7 Johtopäätöksiä 4 Etsivä nuorisotyö oli yhteydessä 15 000 nuoren vuonna 2011 Yhteydenotolla tarkoitetaan; Yhteydessä olemisella ("nuoren löytämisellä") tarkoitetaan tilannetta, jossa nuori on ollut yhteydessä työpariin tai johon työpari on ollut yhteydessä. Yhteydenotoksi lasketaan nuoren käynti työntekijän tai työntekijän käynti nuoren luona, yhteistyö tai palveluverkostosta tullut yhteydenotto nuoresta tai yhteistyö ja palveluverkoston yhteydenotto nuoreen etsivien pyynnöstä. Yhteydenotoksi lasketaan puhelinsoitto, sähköpostiviesti, yhteydenotto verkon kautta, kirjallinen yhteydenotto jne. 4.1 Yhteyksissä nuoriin 2008 2011 ELY-keskus 2009 2010 2011 Lappi 207 418 938 1207 1769 3114 375 865 1330 Savo 2604 1667 2218 10

Uusimaa 3070 5314 5980 Varsinais-Suomi 737 935 1474 Koko maa 8200 10968 15054 Taulukko 12 Nuorten määrä joihin etsivät oli yhteydessä 2009 2011 ely-keskuksittain Maakunta 2009 2010 2011 Etelä-Karjala 197 275 374 Etelä- 254 317 407 Etelä-Savo 607 629 828 Kainuu 3 83 267 Kanta-Häme 0 22 409 Keski- 57 126 206 Keski-Suomi 401 592 1372 Kymenlaakso 127 203 553 Lappi 207 418 938 Pirkanmaa 420 352 766 75 382 363 Karjala 509 601 341 372 782 1063 Savo 1488 437 1049 Päijät-Häme 1199 2047 160 Satakunta 186 185 433 Uusimaa 1547 2767 4484 Varsinais-Suomi 551 750 1041 Koko maa 8200 10968 15054 Taulukko 13 Nuorten määrä joihin etsivät oli yhteydessä 2011 maakunnittain 4.2 Suurin osa nuorista 16 20-vuotiaita ELY-keskus - 15v. 16-20v. 21-25v. 26-28v. Ei tietoa Yhteensä Lappi 184 503 223 22 6 938 156 1995 802 130 31 3114 83 866 289 77 15 1330 Savo 307 1304 372 52 183 2218 Uusimaa 346 4000 1318 205 111 5980 Varsinais-Suomi 72 1047 301 34 20 1474 Koko maa 1148 9715 3305 520 366 15054 Taulukko 14 Nuorten ikäjakautuma ely-keskuksittain ELY-keskus - 15v. 16-20v. 21-25v. 26-28v. Ei tietoa Yhteensä Lappi 19,62 53,62 23,77 2,35 0,64 100,00 5,01 64,07 25,75 4,17 1,00 100,00 6,24 65,11 21,73 5,79 1,13 100,00 Savo 13,84 58,79 16,77 2,34 8,25 100,00 Uusimaa 5,79 66,89 22,04 3,43 1,86 100,00 Varsinais-Suomi 4,88 71,03 20,42 2,31 1,36 100,00 11

Koko maa 7,63 64,53 21,95 3,45 2,43 100,00 Taulukko 15 Eri ikäryhmien osuus ely-keskuksittain Maakunta - 15v. 16-20v. 21-25v. 26-28v. Ei tietoa Yhteensä Etelä-Karjala 50 221 66 7 30 374 Etelä- 14 268 103 17 5 407 Etelä-Savo 189 559 62 14 4 828 Kainuu 63 137 50 15 2 267 Kanta-Häme 5 281 113 1 9 409 Keski- 2 122 58 18 6 206 Keski-Suomi 128 841 331 62 10 1372 Kymenlaakso 13 434 84 15 7 553 Lappi 184 503 223 22 6 938 Pirkanmaa 11 507 220 24 4 766 1 257 90 9 6 363 Karjala 18 254 66 3 0 341 20 729 239 62 13 1063 Savo 100 491 244 35 179 1049 Päijät-Häme 7 102 44 1 6 160 Satakunta 5 313 95 10 10 433 Uusimaa 271 2962 1011 181 59 4484 Varsinais-Suomi 67 734 206 24 10 1041 Koko maa 1148 9715 3305 520 366 15054 Taulukko 16 Nuorten määrä ikäryhmittäin ja maakunnittain Maakunta - 15v. 16-20v. 21-25v. 26-28v. Ei tietoa Yhteensä Etelä-Karjala 13,37 59,09 17,65 1,87 8,02 100,00 Etelä- 3,44 65,85 25,31 4,18 1,23 100,00 Etelä-Savo 22,83 67,51 7,49 1,69 0,48 100,00 Kainuu 23,60 51,31 18,73 5,62 0,75 100,00 Kanta-Häme 1,22 68,70 27,63 0,24 2,20 100,00 Keski- 0,97 59,22 28,16 8,74 2,91 100,00 Keski-Suomi 9,33 61,30 24,13 4,52 0,73 100,00 Kymenlaakso 2,35 78,48 15,19 2,71 1,27 100,00 Lappi 19,62 53,62 23,77 2,35 0,64 100,00 Pirkanmaa 1,44 66,19 28,72 3,13 0,52 100,00 0,28 70,80 24,79 2,48 1,65 100,00 Karjala 5,28 74,49 19,35 0,88 0,00 100,00 1,88 68,58 22,48 5,83 1,22 100,00 Savo 9,53 46,81 23,26 3,34 17,06 100,00 Päijät-Häme 4,38 63,75 27,50 0,63 3,75 100,00 Satakunta 1,15 72,29 21,94 2,31 2,31 100,00 Uusimaa 6,04 66,06 22,55 4,04 1,32 100,00 Varsinais-Suomi 6,44 70,51 19,79 2,31 0,96 100,00 Koko maa 7,63 64,53 21,95 3,45 2,43 100,00 Taulukko 17 Eri ikäryhmien osuus maakunnittain 4.3 Nuorten sulupuolijakautumat 12

2009 2010 2011 ELY-keskus Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Lappi 77 130 176 242 364 574 431 776 660 1109 1181 1933 182 193 410 455 597 733 Savo 1153 1451 583 1084 865 1353 Uusimaa 939 2131 1416 3898 2517 3463 Varsinais-Suomi 289 448 347 588 593 881 Koko maa 3071 5129 3592 7376 6117 8937 Taulukko 18 Nuorten määrä sukupuolittain 2009 2011 2009 2010 2011 ELY-keskus Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Lappi 37,20 62,80 42,11 57,89 38,81 61,19 35,71 64,29 37,31 62,69 37,93 62,07 48,53 51,47 47,40 52,60 44,89 55,11 Savo 44,28 55,72 34,97 65,03 39,00 61,00 Uusimaa 30,59 69,41 26,65 73,35 42,09 57,91 Varsinais-Suomi 39,21 60,79 37,11 62,89 40,23 59,77 Koko maa 37,45 62,55 32,75 67,25 40,63 59,37 Taulukko 19 Sukupuolijakautuma vuosina 2009 2011 ely-keskuksittain 2009 2010 2011 Maakunta Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Etelä-Karjala 69 128 90 185 156 218 Etelä- 104 150 132 185 170 237 Etelä-Savo 119 488 131 498 254 574 Kainuu 0 3 40 43 123 144 Kanta-Häme 0 0 11 11 200 209 Keski- 20 37 46 80 89 117 Keski-Suomi 136 265 221 371 525 847 Kymenlaakso 46 81 75 128 224 329 Lappi 77 130 176 242 364 574 Pirkanmaa 148 272 118 234 264 502 23 52 143 239 133 230 Karjala 242 267 298 303 138 203 182 190 370 412 474 589 Savo 792 696 154 283 473 576 Päijät-Häme 313 886 225 1822 44 116 Satakunta 86 100 81 104 178 255 Uusimaa 511 1036 1015 1752 1893 2591 Varsinais-Suomi 203 348 266 484 415 626 Koko maa 3071 5129 3592 7376 6117 8937 Taulukko 20 Nuorten määrä sukupuolittain ja maakunnittain 2009-2011 13

2009 2010 2011 Maakunta Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Etelä-Karjala 35,03 64,97 32,73 67,27 41,71 58,29 Etelä- 40,94 59,06 41,64 58,36 41,77 58,23 Etelä-Savo 19,60 80,40 20,83 79,17 30,68 69,32 Kainuu 0,00 100,00 48,19 51,81 46,07 53,93 Kanta-Häme 0,00 0,00 50,00 50,00 48,90 51,10 Keski- 35,09 64,91 36,51 63,49 43,20 56,80 Keski-Suomi 33,92 66,08 37,33 62,67 38,27 61,73 Kymenlaakso 36,22 63,78 36,95 63,05 40,51 59,49 Lappi 37,20 62,80 42,11 57,89 38,81 61,19 Pirkanmaa 35,24 64,76 33,52 66,48 34,46 65,54 30,67 69,33 37,43 62,57 36,64 63,36 Karjala 47,54 52,46 49,58 50,42 40,47 59,53 48,92 51,08 47,31 52,69 44,59 55,41 Savo 53,23 46,77 35,24 64,76 45,09 54,91 Päijät-Häme 26,11 73,89 10,99 89,01 27,50 72,50 Satakunta 46,24 53,76 43,78 56,22 41,11 58,89 Uusimaa 33,03 66,97 36,68 63,32 42,22 57,78 Varsinais-Suomi 36,84 63,16 35,47 64,53 39,87 60,13 Koko maa 37,45 62,55 32,75 67,25 40,63 59,37 Taulukko 21 Sukupuolijakautuma maakunnittain 2009-2011 Maakunta Kaikki Naiset Osuus Miehet Osuus Etelä-Karjala 374 156 41,71 218 58,29 Etelä- 407 170 41,77 237 58,23 Etelä-Savo 828 254 30,68 574 69,32 Kainuu 267 123 46,07 144 53,93 Kanta-Häme 409 200 48,90 209 51,10 Keski- 206 89 43,20 117 56,80 Keski-Suomi 1372 525 38,27 847 61,73 Kymenlaakso 553 224 40,51 329 59,49 Lappi 938 364 38,81 574 61,19 Pirkanmaa 766 264 34,46 502 65,54 363 133 36,64 230 63,36 Karjala 341 138 40,47 203 59,53 1063 474 44,59 589 55,41 Savo 1049 473 45,09 576 54,91 Päijät-Häme 160 44 27,50 116 72,50 Satakunta 433 178 41,11 255 58,89 Uusimaa 4484 1893 42,22 2591 57,78 Varsinais-Suomi 1041 415 39,87 626 60,13 Koko maa 15054 6117 40,63 8937 59,37 Taulukko 22 Sukupuolijakautuma maakunnittain 2011 2009 2010 2011 14

Ikäryhmä Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet -15 166 249 617 667 558 590 16-20 1374 2766 2012 4568 4029 5686 21-25 486 939 624 1705 1151 2154 26-28 98 209 162 253 203 317 Ei tietoa 947 966 177 183 176 190 Kaikki 3071 5129 3592 7376 6117 8937 Taulukko 23 Nuorten määrä sukupuolittain ja ikäryhmittäin 2009 2010 2011 Ikäryhmä Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet -15 40,00 60,00 48,05 51,95 48,61 51,39 16-20 33,19 66,81 30,58 69,42 41,47 58,53 21-25 34,11 65,89 26,79 73,21 34,83 65,17 26-28 31,92 68,08 39,04 60,96 39,04 60,96 Ei tietoa 49,50 50,50 49,17 50,83 48,09 51,91 Kaikki 37,45 62,55 32,75 67,25 40,63 59,37 Taulukko 24 Sukupuolijakautuma ikäryhmittäin Maakunta Naiset -15 Miehet -15 Naiset 21-25 Miehet 21-25 Etelä-Karjala 46,00 54,00 50,00 50,00 Etelä- 0,00 100,00 35,92 64,08 Etelä-Savo 48,68 51,32 41,94 58,06 Kainuu 60,32 39,68 24,00 76,00 Kanta-Häme 60,00 40,00 51,33 48,67 Keski- 50,00 50,00 34,48 65,52 Keski-Suomi 50,00 50,00 38,67 61,33 Kymenlaakso 7,69 92,31 29,76 70,24 Lappi 42,93 57,07 34,08 65,92 Pirkanmaa 27,27 72,73 25,00 75,00 100,00 0,00 41,11 58,89 Karjala 33,33 66,67 28,79 71,21 60,00 40,00 41,84 58,16 Savo 62,00 38,00 35,25 64,75 Päijät-Häme 28,57 71,43 20,45 79,55 Satakunta 40,00 60,00 42,11 57,89 Uusimaa 50,92 49,08 32,34 67,66 Varsinais-Suomi 46,27 53,73 30,58 69,42 Koko maa 48,61 51,39 34,83 65,17 Taulukko 25 Sukupuoli jakautuma kahdessa ikäryhmässä 5 Etsivä nuorisotyö tavoitti vuonna 2011 10 041 nuorta Tavoitetulla nuorella tarkoitetaan että etsivät ovat käyneet nuoren kanssa keskusteluja henkilökohtaisemmalla tasolla ja että esim. nuoren tuen tarvetta on selvitetty 15

5.1 Tavoitettujen nuorten määrä vuosina 2008-2011 ELY-keskus 2008 2009 2010 2011 muutos 2010-2011 Lappi 137 158 197 667 470 478 876 1290 2327 1037 140 274 751 1104 353 Savo 466 597 719 1444 725 Uusimaa 590 989 2041 3365 1324 Varsinais-Suomi 188 469 726 1134 408 Koko maa 1999 3363 5724 10041 4317 Taulukko 26 Tavoitettujen nuorten määrä ely-keskuksittain 2008 2011 Maakunta 2008 2009 2010 2011 muutos 2010-2011 Etelä-Karjala 67 168 227 255 28 Etelä- 159 197 253 363 110 Etelä-Savo 222 97 240 374 134 Kainuu 12 3 83 236 153 Kanta-Häme 0 0 22 244 222 Keski- 25 24 62 123 61 Keski-Suomi 91 248 434 986 552 Kymenlaakso 29 101 148 246 98 Lappi 137 158 197 667 470 Pirkanmaa 182 338 314 554 240 21 69 227 301 74 Karjala 118 91 156 266 110 128 271 668 868 200 Savo 126 409 323 804 481 Päijät-Häme 57 66 77 122 45 Satakunta 23 109 145 291 146 Uusimaa 437 654 1567 2498 931 Varsinais-Suomi 165 360 581 843 262 Kaikki yhteensä 1999 3363 5724 10041 4317 Taulukko 27 Tavoitettjuen nuorten määrä maakunnittain 2008-2011 5.2 Tavoitettujen nuorten sukupuolijakautuma 2008-2011 2008 2009 2010 2011 ELY-keskus N M N M N M N M Lappi 43 94 62 96 81 116 262 405 200 278 312 564 486 804 920 1407 75 65 120 154 360 391 496 608 Savo 158 308 238 359 250 469 590 854 16

Uusimaa 177 413 297 692 650 1391 1214 2151 Varsinais-Suomi 63 125 181 288 265 461 458 676 Koko maa 716 1283 1210 2153 2092 3632 3940 6101 Taulukko 28 Tavoitettujen nuorten määrä sukupuolittain ja ely-keskuksittain 2008 2011 2008 2009 2010 2011 ELY-keskus N M N M N M N M Lappi 31,39 68,61 39,24 60,76 41,12 58,88 39,28 60,72 41,84 58,16 35,62 64,38 37,67 62,33 39,54 60,46 53,57 46,43 43,80 56,20 47,94 52,06 44,93 55,07 Savo 33,91 66,09 39,87 60,13 34,77 65,23 40,86 59,14 Uusimaa 30,00 70,00 30,03 69,97 31,85 68,15 36,08 63,92 Varsinais-Suomi 33,51 66,49 38,59 61,41 36,50 63,50 40,39 59,61 Koko maa 35,82 64,18 35,98 64,02 36,55 63,45 39,24 60,76 Taulukko 29 Tavoitettujen nuorten sukupuolijakautuma ely-keskuksittain 2008 2011 2008 2009 2010 2011 Maakunta N M N M N M N M Etelä-Karjala 28 39 59 109 80 147 109 146 Etelä- 86 73 79 118 105 148 154 209 Etelä-Savo 80 142 34 63 78 162 126 248 Kainuu 9 3 0 3 40 43 105 131 Kanta-Häme 0 0 0 0 11 11 106 138 Keski- 11 14 10 14 27 35 63 60 Keski-Suomi 33 58 84 164 175 259 393 593 Kymenlaakso 16 13 33 68 52 96 91 155 Lappi 43 94 62 96 81 116 262 405 Pirkanmaa 66 116 119 219 100 214 191 363 4 17 20 49 79 148 119 182 Karjala 44 74 40 51 69 87 111 155 66 62 120 151 320 348 391 477 Savo 34 92 164 245 103 220 353 451 Päijät-Häme 13 44 19 47 18 59 32 90 Satakunta 8 15 45 64 57 88 113 178 Uusimaa 120 317 186 468 489 1078 876 1622 Varsinais-Suomi 55 110 136 224 208 373 345 498 Kaikki yhteensä 716 1283 1210 2153 2092 3632 3940 6101 Taulukko 30 Tavoitettujen nuorten määrä sukupuolittain ja maakunnittain 2008-2011 2008 2009 2010 2011 Maakunta N M N M N M N M Etelä-Karjala 41,79 58,21 35,12 64,88 35,24 64,76 42,75 57,25 Etelä- 54,09 45,91 40,10 59,90 41,50 58,50 42,42 57,58 Etelä-Savo 36,04 63,96 35,05 64,95 32,50 67,50 33,69 66,31 17

Kainuu 75,00 25,00 0,00 100,00 48,19 51,81 44,49 55,51 Kanta-Häme 0,00 0,00 0,00 0,00 50,00 50,00 43,44 56,56 Keski- 44,00 56,00 41,67 58,33 43,55 56,45 51,22 48,78 Keski-Suomi 36,26 63,74 33,87 66,13 40,32 59,68 39,86 60,14 Kymenlaakso 55,17 44,83 32,67 67,33 35,14 64,86 36,99 63,01 Lappi 31,39 68,61 39,24 60,76 41,12 58,88 39,28 60,72 Pirkanmaa 36,26 63,74 35,21 64,79 31,85 68,15 34,48 65,52 19,05 80,95 28,99 71,01 34,80 65,20 39,53 60,47 Karjala 37,29 62,71 43,96 56,04 44,23 55,77 41,73 58,27 51,56 48,44 44,28 55,72 47,90 52,10 45,05 54,95 Savo 26,98 73,02 40,10 59,90 31,89 68,11 43,91 56,09 Päijät-Häme 22,81 77,19 28,79 71,21 23,38 76,62 26,23 73,77 Satakunta 34,78 65,22 41,28 58,72 39,31 60,69 38,83 61,17 Uusimaa 27,46 72,54 28,44 71,56 31,21 68,79 35,07 64,93 Varsinais-Suomi 33,33 66,67 37,78 62,22 35,80 64,20 40,93 59,07 Kaikki yhteensä 35,82 64,18 35,98 64,02 36,55 63,45 39,24 60,76 Taulukko 31 Tavoitettujen nuorten sukupuolijakautuma maakunnittain 2008-2011 5.3 Tavoitetut nuoret ikäryhmittäin 2009 2011 Tavoitetut - 15-vuotiaat Maakunta 2009 2010 2011 Muutos 2010-11 Etelä-Karjala 5 12 36 24 Etelä- 3 2 12 10 Etelä-Savo 36 25 69 44 Kainuu 0 12 59 47 Kanta-Häme 0 0 5 5 Keski- 0 0 0 0 Keski-Suomi 6 24 95 71 Kymenlaakso 2 2 12 10 Lappi 13 4 106 102 Pirkanmaa 8 3 11 8 2 10 1-9 Karjala 0 26 11-15 14 47 20-27 Savo 81 18 91 73 Päijät-Häme 0 1 6 5 Satakunta 12 5 3-2 Uusimaa 30 42 141 99 Varsinais-Suomi 9 16 47 31 Koko maa 221 249 725 476 Taulukko 32 Tavoitetut 15 vuotiaat ja nuoremmat 2009-2011 16-20-vuotiaat Maakunta 2009 2010 2011 Muutos 2010-11 Etelä-Karjala 96 152 169 17 Etelä- 114 147 239 92 18

Etelä-Savo 58 157 232 75 Kainuu 1 30 115 85 Kanta-Häme 0 19 168 149 Keski- 20 48 76 28 Keski-Suomi 155 250 598 348 Kymenlaakso 82 127 196 69 Lappi 100 129 385 256 Pirkanmaa 218 191 357 166 40 135 209 74 Karjala 73 92 203 111 152 366 608 242 Savo 163 199 396 197 Päijät-Häme 47 46 80 34 Satakunta 57 94 213 119 Uusimaa 360 1050 1616 566 Varsinais-Suomi 254 395 590 195 Koko maa 1990 3627 6450 2823 Taulukko 33 Tavoitetut 16-25-vuotiaat 2009 2011 21-25-vuotiaat Maakunta 2009 2010 2011 Muutos 2010-11 Etelä-Karjala 58 41 40-1 Etelä- 57 79 90 11 Etelä-Savo 3 28 56 28 Kainuu 1 14 48 34 Kanta-Häme 0 2 61 59 Keski- 4 12 34 22 Keski-Suomi 63 102 255 153 Kymenlaakso 14 15 28 13 Lappi 35 49 156 107 Pirkanmaa 49 90 163 73 25 67 78 11 Karjala 14 17 49 32 77 140 187 47 Savo 56 73 197 124 Päijät-Häme 17 24 30 6 Satakunta 30 36 67 31 Uusimaa 203 365 629 264 Varsinais-Suomi 82 131 176 45 Koko maa 788 1285 2344 1059 Taulukko 34 Tavoitetut 21-25-vuotiaat 2009-2011 26-28-vuotiaat Maakunta 2009 2010 2011 Muutos 2010-11 Etelä-Karjala 9 12 3-9 Etelä- 20 18 17-1 19

Etelä-Savo 0 2 14 12 Kainuu 1 7 14 7 Kanta-Häme 0 0 1 1 Keski- 0 1 13 12 Keski-Suomi 23 27 35 8 Kymenlaakso 3 2 7 5 Lappi 10 10 18 8 Pirkanmaa 9 12 19 7 1 11 7-4 Karjala 4 6 3-3 28 46 47 1 Savo 4 21 33 12 Päijät-Häme 2 0 1 1 Satakunta 9 9 7-2 Uusimaa 57 75 77 2 Varsinais-Suomi 13 21 21 0 Koko maa 193 280 337 57 Taulukko 35 Tavoitetut 26-28-vuotiaat 2009-2011 Ei tietoa Maakunta 2009 2010 2011 Muutos 2010-11 Etelä-Karjala 3 0 7 7 Etelä- 0 6 5-1 Etelä-Savo 0 5 3-2 Kainuu 0 6 0-6 Kanta-Häme 0 0 9 9 Keski- 0 1 0-1 Keski-Suomi 1 5 3-2 Kymenlaakso 0 0 3 3 Lappi 0 0 2 2 Pirkanmaa 54 15 4-11 1 0 6 6 Karjala 0 0 0 0 0 5 6 1 Savo 105 6 87 81 Päijät-Häme 0 6 5-1 Satakunta 1 0 1 1 Uusimaa 4 6 35 29 Varsinais-Suomi 2 5 9 4 Koko maa 171 66 185 119 Taulukko 36 Tavoitetut ei tieoa iästä 2009 2011 20

6 Mitä kautta etsivät tavoitti nuoret Raportti etsivästä nuorisotyöstä 6.1 Mitä kautta nuoria tavoitettiin vuosina 2009-2011 Taho 2009 2010 2011 Muutos 2010-11 Koulutuksen järjestäjät 809 1712 3970 2258 Julkishallinto muu 1248 2002 3037 1035 Sosiaaliset verkostot 912 1385 1963 578 Puolustusvoimat 0 0 263 263 Muu 394 625 808 183 Yhteensä 3363 5724 10041 4317 Taulukko 37 Mitkä tahojen kautta nuoria tavoitettiin 2009 2011 Mitä kautta 2009 2010 2011 Muutos 2010-11 Peruskoulun 249 752 1182 430 Lukion 34 79 271 192 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen 526 881 2517 1636 Nuorisotyön 211 246 392 146 Työpajan 258 374 627 253 Sosiaalitoimen 456 788 1121 333 Terveystoimen 114 157 263 106 Työ- ja elinkeinohallinnon 209 437 634 197 Puolustusvoimat * * 263 263 Vanhempien/vanhemman yhteydenotto 192 294 496 202 Kaverien 164 233 267 34 Katutyön 223 287 142-145 Sähköisen median 88 145 155 10 Nuoren suoran yhteydenoton 245 426 903 477 Muuta 394 625 808 183 Kaikki 3363 5724 10041 4317 Taulukko 38 Mitä kautta nuoria tavoitettiin 2009 2011 Taho 2009 2010 2011 Muutos 2010-11 Koulutuksen järjestäjät 24,06 29,91 39,54 9,63 Julkishallinto muu 37,11 34,98 30,25-4,73 Sosiaaliset verkostot 27,12 24,20 19,55-4,65 Puolustusvoimat 0,00 0,00 2,62 2,62 Muu 11,72 10,92 8,05-2,87 Yhteensä 100,00 100,00 100,00 Taulukko 39 Eri tahojen osuus nuorten tavoittamisessa 2009-2011 21

Tiedot 2009 2010 2011 Muutos 2010-2011 Peruskoulun 7,40 13,14 11,77-1,37 Lukion 1,01 1,38 2,70 1,32 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen 15,64 15,39 25,07 9,68 Nuorisotyön 6,27 4,30 3,90-0,39 Työpajan 7,67 6,53 6,24-0,29 Sosiaalitoimen 13,56 13,77 11,16-2,60 Terveystoimen 3,39 2,74 2,62-0,12 Työ- ja elinkeinohallinnon 6,21 7,63 6,31-1,32 Puolustusvoimien kautta 0,00 0,00 2,62 2,62 Vanhempien/vanhemman yhteydenotto 5,71 5,14 4,94-0,20 Kaverien 4,88 4,07 2,66-1,41 Katutyön 6,63 5,01 1,41-3,60 Sähköisen median 2,62 2,53 1,54-0,99 Nuoren suoran yhteydenoton 7,29 7,44 8,99 1,55 Muuta 11,72 10,92 8,05-2,87 Kaikki 100,00 100,00 100,00 Taulukko 40 Mitä kautta nuoret tavoitettiin 2009-2011, osuudet Mitä kautta naiset Taho 2009 2010 2011 Muutos 2010-11 Koulutuksen järjestäjät 320 668 1613 945 Nuorisotyö ja työpajat 170 242 364 122 Viranomaiset 251 448 786 338 Sosiaaliset verkostot 325 520 823 303 Puolustusvoimat 0 0 6 6 Muu 144 214 348 134 Yhteensä 1210 2092 3940 1848 Taulukko 41 Mitkä tahojen kautta naiset tavoitettiin 2009 2011 22

Mitä naiset Mitä kautta 2009 2010 2011 Muutos 2010-11 Peruskoulun 82 304 457 153 Lukion 22 33 123 90 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen 216 331 1033 702 Nuorisotyön 65 92 149 57 Työpajan 105 150 215 65 Sosiaalitoimen 142 276 437 161 Terveystoimen 53 61 119 58 Työ- ja elinkeinohallinnon 56 111 230 119 Puolustusvoimien 0 0 6 6 Vanhempien/vanhemman yhteydenotto 58 94 155 61 Kaverien 61 95 115 20 Katutyön 53 59 31-28 Nuoren yhteydenotto sähköisen median 41 80 70-10 Nuoren suoran yhteydenoton 112 192 452 260 Muuta 144 214 348 134 Yhteensä 1210 2092 3940 1848 Taulukko 42 Mitä kautta naiset tavoitettiin 2009 2011 Mitä kautta miehet Mitä kautta 2009 2010 2011 Muutos 2010-11 Koulutuksen järjestäjät 489 1043 2356 1313 Nuorisotyö ja työpajat 299 380 655 275 Viranomaiset 528 934 1232 298 Sosiaaliset verkostot 587 864 1141 277 Puolustusvoimat 0 0 257 257 Muu 250 411 460 49 Yhteensä 2153 3632 6101 2469 Taulukko 43 Mitkä tahojen kautta miehet tavoitettiin 2009-2011 Mitä kautta miehet Mitä kautta 2009 2010 2011 Muutos 2010-11 Peruskoulun 167 447 725 278 Lukion 12 46 148 102 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen 310 550 1483 933 Nuorisotyön 146 156 243 87 Työpajan 153 224 412 188 Sosiaalitoimen 314 512 684 172 Terveystoimen 61 96 144 48 Työ- ja elinkeinohallinnon 153 326 404 78 Puolustusvoimien 257 257 Vanhempien/vanhemman yhteydenotto 134 200 342 142 Kaverien 104 137 152 15 Katutyön 169 228 111-117 Nuoren yhteydenotto sähköisen median 47 234 85-149 Nuoren suoran yhteydenoton 133 65 451 386 Muuta 250 411 460 49 23

Yhteensä 2153 3632 6101 2469 Taulukko 44 Mitä kautta miehet tavoitettiin 2009-2011 2009 2010 2011 Mitä kautta N M N M N M Koulutuksen järjestäjät 26,45 22,71 31,93 28,72 40,94 38,62 Nuorisotyö ja työpajat 14,05 13,89 11,57 10,46 9,24 10,74 Viranomaiset 20,74 24,52 21,41 25,72 19,95 20,19 Sosiaaliset verkostot 26,86 27,26 24,86 23,79 20,89 18,70 Puolustusvoimat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,15 4,21 Muu 11,90 11,61 10,23 11,32 8,83 7,54 Yhteensä 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 Taulukko 45 Eri tahojen osuus nuorten tavoittamisessa 2009 2011 2009 2010 2011 Mitä kautta N M N M N M Peruskoulun 6,78 7,76 14,53 12,31 11,60 11,88 Lukion 1,82 0,56 1,58 1,27 3,12 2,43 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen 17,85 14,40 15,82 15,14 26,22 24,31 Nuorisotyön 5,37 6,78 4,40 4,30 3,78 3,98 Työpajan 8,68 7,11 7,17 6,17 5,46 6,75 Sosiaalitoimen 11,74 14,58 13,19 14,10 11,09 11,21 Terveystoimen 4,38 2,83 2,92 2,64 3,02 2,36 Työ- ja elinkeinohallinnon 4,63 7,11 5,31 8,98 5,84 6,62 Puolustusvoimien 0,00 0,00 0,00 0,00 0,15 4,21 Vanhempien/vanhemman yhteydenotto 4,79 6,22 4,49 5,51 3,93 5,61 Kaverien 5,04 4,83 4,54 3,77 2,92 2,49 Katutyön 4,38 7,85 2,82 6,28 0,79 1,82 Nuoren yhteydenotto sähköisen median 3,39 2,18 3,82 6,44 1,78 1,39 Nuoren suoran yhteydenoton 9,26 6,18 9,18 1,79 11,47 7,39 Muuta 11,90 11,61 10,23 11,32 8,83 7,54 Yhteensä 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 Taulukko 46 Mitä kautta nuoria tavoitettiin 2009-2011, sukupuolittain 6.2 Miten nuoret eri alueilla tavoitettiin 2011 24

Lappi Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Koko maa Lappi Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Koko maa Raportti etsivästä nuorisotyöstä Mitä kautta Koulutuksen järjestäjät 275 869 521 546 1280 479 3970 Nuorisotyö ja pajat 72 177 94 169 397 110 1019 Viranomaiset 165 604 183 207 722 137 2018 Sosiaaliset verkot 110 374 173 323 701 282 1963 Puolustusvoimat 9 64 32 108 23 27 263 Muu 36 239 101 91 242 99 808 Yhteensä 667 2327 1104 1444 3365 1134 10041 Taulukko 47 Mitkä tahojen kautta nuoria tavoitettiin ely-keskuksittain 2011 Mitä kautta Peruskoulun 92 223 148 118 504 97 1182 Lukion 30 76 42 19 81 23 271 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen 153 570 331 409 695 359 2517 Nuorisotyön 29 46 51 87 137 42 392 Työpajan 43 131 43 82 260 68 627 Sosiaalitoimen 90 317 94 133 412 75 1121 Terveystoimen 33 60 36 23 87 24 263 Työ- ja elinkeinohallinnon 42 227 53 51 223 38 634 Puolustusvoimien 9 64 32 108 23 27 263 Vanhempien/vanhemman yhteydenotto 36 88 39 31 252 50 496 Kaverien 15 54 43 15 89 51 267 Katutyön 7 11 14 17 41 52 142 Nuoren yhteydenotto sähköisen median 7 28 17 15 56 32 155 Nuoren suoran yhteydenoton 45 193 60 245 263 97 903 Muuta 36 239 101 91 242 99 808 Yhteensä 667 2327 1104 1444 3365 1134 10041 Taulukko 48 Mitä kautta nuoria tavoitettiin 2011 ely-keskuksittain 25

Lappi Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Koko maa Lappi Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Koko maa Raportti etsivästä nuorisotyöstä Mitä kautta Koulutuksen järjestäjät 41,23 37,34 47,19 37,81 38,04 42,24 39,54 Nuorisotyö ja pajat 10,79 7,61 8,51 11,70 11,80 9,70 10,15 Viranomaiset 24,74 25,96 16,58 14,34 21,46 12,08 20,10 Sosiaaliset verkot 16,49 16,07 15,67 22,37 20,83 24,87 19,55 Puolustusvoimat 1,35 2,75 2,90 7,48 0,68 2,38 2,62 Muu 5,40 10,27 9,15 6,30 7,19 8,73 8,05 Yhteensä 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 Taulukko 49 Eri tahojen osuus nuorten tavoittamisessa ely-keskuksittain 2011 Mitä kautta Peruskoulun 13,79 9,58 13,41 8,17 14,98 8,55 11,77 Lukion 4,50 3,27 3,80 1,32 2,41 2,03 2,70 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen 22,94 24,50 29,98 28,32 20,65 31,66 25,07 Nuorisotyön 4,35 1,98 4,62 6,02 4,07 3,70 3,90 Työpajan 6,45 5,63 3,89 5,68 7,73 6,00 6,24 Sosiaalitoimen 13,49 13,62 8,51 9,21 12,24 6,61 11,16 Terveystoimen 4,95 2,58 3,26 1,59 2,59 2,12 2,62 Työ- ja elinkeinohallinnon 6,30 9,76 4,80 3,53 6,63 3,35 6,31 Puolustusvoimien 1,35 2,75 2,90 7,48 0,68 2,38 2,62 Vanhempien/vanhemman yhteydenotto 5,40 3,78 3,53 2,15 7,49 4,41 4,94 Kaverien 2,25 2,32 3,89 1,04 2,64 4,50 2,66 Katutyön 1,05 0,47 1,27 1,18 1,22 4,59 1,41 Nuoren yhteydenotto sähköisen median 1,05 1,20 1,54 1,04 1,66 2,82 1,54 Nuoren suoran yhteydenoton 6,75 8,29 5,43 16,97 7,82 8,55 8,99 Muuta 5,40 10,27 9,15 6,30 7,19 8,73 8,05 Yhteensä 100 100 100 100 100 100 100 Taulukko 50 Mitä kautta nuoria tavoitettiin 2011, osuudet 26

7 Tavoitettujen nuorten koulutustaustat 7.1 Nuorten koulutustaustat vuosina 2008-2011 Koulutustausta 2008 2009 2010 2011 peruskoulussa 258 247 519 788 peruskoulu keskeytynyt 71 116 87 151 peruskoulu suoritettu 482 834 1609 2450 suorittamassa lukiota 0 39 156 273 lukio keskeytynyt 49 77 118 300 lukio suoritettu 33 25 49 87 ylioppilas 36 62 117 200 suorittamassa ammatillista perustutkintoa 212 429 740 1089 keskeytynyt ammatillinen perustutkinto 527 846 1411 3020 ammatillinen perustutkinto suoritettu 117 240 449 779 keskeytynyt alempi korkeakoulututkinto 5 11 22 42 alempi korkeakoulututkinto 5 6 9 15 keskeytynyt ylempi korkeakoulututkinto 3 4 4 10 ylempi korkeakoulututkinto suoritettu 1 1 0 2 Muu koulutus 30 53 107 139 Lähtömaassa suoritettu koulutus/tutkinto 0 40 56 62 ei tietoa 170 333 271 634 Kaikki 1999 3363 5724 10041 Koulutustausta 2008 2009 2010 2011 Peruskoulussa tai keskeyttänyt 329 363 606 939 Peruskoulu on suoritettu 1270 2225 4034 7132 Lukio tai ylioppilas 69 87 166 287 Ammatillinen perustutkinto on suoritettu 117 240 449 779 Keskeytynyt korkeakoulu 8 15 26 52 Korkeakoulu 6 7 9 17 Muu 30 53 107 139 Lähtömaa 0 40 56 62 Ei tietoa 170 333 271 634 Kaikki 1999 3363 5724 10041 27

Koulutustausta 2008 2009 2010 2011 peruskoulussa 12,91 7,34 9,07 7,85 peruskoulu keskeytynyt 3,55 3,45 1,52 1,50 peruskoulu suoritettu 24,11 24,80 28,11 24,40 suorittamassa lukiota* 0,00 1,16 2,73 2,72 lukio keskeytynyt 2,45 2,29 2,06 2,99 lukio suoritettu 1,65 0,74 0,86 0,87 ylioppilas 1,80 1,84 2,04 1,99 suorittamassa ammatillista perustutkintoa 10,61 12,76 12,93 10,85 keskeytynyt ammatillinen perustutkinto 26,36 25,16 24,65 30,08 ammatillinen perustutkinto suoritettu 5,85 7,14 7,84 7,76 keskeytynyt alempi korkeakoulututkinto 0,25 0,33 0,38 0,42 alempi korkeakoulututkinto 0,25 0,18 0,16 0,15 keskeytynyt ylempi korkeakoulututkinto 0,15 0,12 0,07 0,10 ylempi korkeakoulututkinto suoritettu 0,05 0,03 0,00 0,02 Muu koulutus 1,50 1,58 1,87 1,38 Lähtömaassa suoritettu koulutus/tutkinto* 0,00 1,19 0,98 0,62 ei tietoa 8,50 9,90 4,73 6,31 100,00 100,00 100,00 100,00 Koulutustausta 2008 2009 2010 2011 Peruskoulussa tai keskeytynyt 16,46 10,79 10,59 9,35 Peruskoulu suoritettu 63,53 66,16 70,48 71,03 Lukio tai ylioppilas 3,45 2,59 2,90 2,86 Ammatillinen perustutkinto suoritettu 5,85 7,14 7,84 7,76 Keskeytynyt korkeakoulu 0,40 0,45 0,45 0,52 Korkeakoulu 0,30 0,21 0,16 0,17 Muu 1,50 1,58 1,87 1,38 Lähtömaa 0,00 1,19 0,98 0,62 Ei tietoa 8,50 9,90 4,73 6,31 Yhteensä 100,00 100,00 100,00 100,00 2008 2009 2010 2011 Koulutustausta N M N M N M N M Peruskoulussa tai keskeytynyt 15,36 17,07 8,77 11,93 12,33 9,58 10,00 8,95 Peruskoulu suoritettu 59,36 65,86 64,85 66,90 68,83 71,42 70,30 71,48 Lukio tai ylioppilas 4,61 2,81 2,89 2,41 3,20 2,73 3,68 2,33 Ammatillinen suoritettu 5,59 6,00 7,44 6,96 7,46 8,07 6,83 8,36 Keskeytynyt korkeakoulu 0,98 0,08 0,74 0,28 0,81 0,25 0,51 0,52 Korkeakoulu 0,42 0,23 0,33 0,14 0,24 0,11 0,15 0,18 Muu 1,96 1,25 2,15 1,25 1,82 1,90 1,55 1,28 Lähtömaa 0,00 0,00 1,24 1,16 0,76 1,10 0,36 0,79 Ei tietoa 11,73 6,70 11,58 8,96 4,54 4,85 6,62 6,11 Yhteensä 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 28

Lappi Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Koko maa Raportti etsivästä nuorisotyöstä 7.2 Koulutustaustat sukupuolittain 2008-2011 2008 2009 2010 2011 Koulutustausta N M N M N M N M peruskoulussa 12,57 13,09 6,95 7,57 11,19 7,85 8,71 7,31 peruskoulu keskeytynyt 2,79 3,98 1,82 4,36 1,15 1,73 1,29 1,64 peruskoulu suoritettu 19,27 26,81 23,82 25,35 26,48 29,05 24,59 24,26 suorittamassa lukiota* 0,00 0,00 1,74 0,84 3,20 2,45 3,12 2,46 lukio keskeytynyt 3,77 1,71 3,14 1,81 2,49 1,82 3,45 2,69 lukio suoritettu 2,37 1,25 0,91 0,65 0,96 0,80 0,94 0,82 ylioppilas 2,23 1,56 1,99 1,76 2,25 1,93 2,74 1,51 suorittamassa ammatillista 10,89 10,44 13,23 12,49 12,91 12,94 10,86 10,83 perustutkintoa keskeytynyt ammatillinen perustutkinto 25,42 26,89 22,91 26,42 23,76 25,17 28,27 31,24 ammatillinen perustutkinto suoritettu 5,59 6,00 7,44 6,96 7,46 8,07 6,83 8,36 keskeytynyt alempi korkeakoulututkinto 0,56 0,08 0,50 0,23 0,67 0,22 0,46 0,39 alempi korkeakoulututkinto 0,42 0,16 0,33 0,09 0,24 0,11 0,13 0,16 keskeytynyt ylempi korkeakoulututkinto 0,42 0,00 0,25 0,05 0,14 0,03 0,05 0,13 ylempi korkeakoulututkinto suoritettu 0,00 0,08 0,00 0,05 0,00 0,00 0,03 0,02 Muu koulutus 1,96 1,25 2,15 1,25 1,82 1,90 1,55 1,28 Lähtömaassa suoritettu 0,00 0,00 1,24 1,16 0,76 1,10 0,36 0,79 koulutus/tutkinto määrä* ei tietoa 11,73 6,70 11,58 8,96 4,54 4,85 6,62 6,11 Kaikki 100 100 100 100 100 100 100 100 7.3 Nuorten koulutustaustat alueittain 2011 Koulutustausta peruskoulussa 110 132 88 142 257 59 788 peruskoulu keskeytynyt 8 22 8 7 94 12 151 peruskoulu suoritettu 138 530 180 192 1139 271 2450 suorittamassa lukiota 34 63 32 49 67 28 273 lukio keskeytynyt 21 77 49 27 114 12 300 lukio suoritettu 8 25 12 7 25 10 87 ylioppilas 11 60 24 24 59 22 200 suorittamassa ammatillista perustutkintoa 117 234 155 191 277 115 1089 keskeytynyt ammatillinen perustutkinto 145 797 359 390 929 400 3020 ammatillinen perustutkinto suoritettu 45 254 98 97 207 78 779 keskeytynyt alempi korkeakoulututkinto 4 12 7 5 11 3 42 alempi korkeakoulututkinto suoritettu 0 7 2 1 3 2 15 keskeytynyt ylempi korkeakoulututkinto 1 2 1 0 3 3 10 ylempi korkeakoulututkinto suoritettu 0 0 0 0 2 0 2 Muu 5 15 38 31 20 30 139 Lähtömaassa suoritettu koulutus/tutkinto 2 4 0 0 17 39 62 ei tietoa 18 93 51 281 141 50 634 kaikki 667 2327 1104 1444 3365 1134 10041 29

Lappi Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Koko maa Lappi Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Koko maa Raportti etsivästä nuorisotyöstä Koulutustausta Peruskoulussa tai keskeytynyt 118 154 96 149 351 71 939 Peruskoulu suoritettu 455 1701 775 849 2526 826 7132 Lukio tai ylioppilas 19 85 36 31 84 32 287 Ammatillinen suoritettu 45 254 98 97 207 78 779 Keskeytynyt korkeakoulu 5 14 8 5 14 6 52 Korkeakoulu 0 7 2 1 5 2 17 Muu 5 15 38 31 20 30 139 Lähtömaa 2 4 0 0 17 39 62 Ei tietoa 18 93 51 281 141 50 634 Yhteensä 667 2327 1104 1444 3365 1134 10041 Koulutustausta peruskoulussa 16,49 5,67 7,97 9,83 7,64 5,20 7,85 peruskoulu keskeytynyt 1,20 0,95 0,72 0,48 2,79 1,06 1,50 peruskoulu suoritettu 20,69 22,78 16,30 13,30 33,85 23,90 24,40 suorittamassa lukiota 5,10 2,71 2,90 3,39 1,99 2,47 2,72 lukio keskeytynyt 3,15 3,31 4,44 1,87 3,39 1,06 2,99 lukio suoritettu 1,20 1,07 1,09 0,48 0,74 0,88 0,87 ylioppilas 1,65 2,58 2,17 1,66 1,75 1,94 1,99 suorittamassa ammatillista perustutkintoa 17,54 10,06 14,04 13,23 8,23 10,14 10,85 keskeytynyt ammatillinen perustutkinto 21,74 34,25 32,52 27,01 27,61 35,27 30,08 ammatillinen perustutkinto suoritettu 6,75 10,92 8,88 6,72 6,15 6,88 7,76 keskeytynyt alempi korkeakoulututkinto 0,60 0,52 0,63 0,35 0,33 0,26 0,42 alempi korkeakoulututkinto suoritettu 0,00 0,30 0,18 0,07 0,09 0,18 0,15 keskeytynyt ylempi korkeakoulututkinto 0,15 0,09 0,09 0,00 0,09 0,26 0,10 ylempi korkeakoulututkinto suoritettu 0,00 0,00 0,00 0,00 0,06 0,00 0,02 Muu 0,75 0,64 3,44 2,15 0,59 2,65 1,38 Lähtömaassa suoritettu koulutus/tutkinto 0,30 0,17 0,00 0,00 0,51 3,44 0,62 ei tietoa 2,70 4,00 4,62 19,46 4,19 4,41 6,31 kaikki 100 100 100 100 100 100 100 30

Lappi Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Koko maa Lappi Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Kaikki yhteensä Raportti etsivästä nuorisotyöstä Koulutustausta Peruskoulussa tai kesk. 17,69 6,62 8,70 10,32 10,43 6,26 9,35 Peruskoulu suoritettu 68,22 73,10 70,20 58,80 75,07 72,84 71,03 Lukio tai ylioppilas 2,85 3,65 3,26 2,15 2,50 2,82 2,86 Ammatillinen suoritettu 6,75 10,92 8,88 6,72 6,15 6,88 7,76 Keskeytynyt korkeakoulu 0,75 0,60 0,72 0,35 0,42 0,53 0,52 Korkeakoulu 0,00 0,30 0,18 0,07 0,15 0,18 0,17 Muu 0,75 0,64 3,44 2,15 0,59 2,65 1,38 Lähtömaa 0,30 0,17 0,00 0,00 0,51 3,44 0,62 Ei tietoa 2,70 4,00 4,62 19,46 4,19 4,41 6,31 Yhteensä 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 7.4 Sukupuolten koulutustaustat alueittain 2011 Naisten koulutustaustat Koulutustausta peruskoulussa 16,41 5,33 10,48 13,22 8,24 4,59 8,71 peruskoulu keskeytynyt 1,15 0,76 0,81 0,17 2,64 0,87 1,29 peruskoulu suoritettu 22,90 24,13 17,34 13,39 31,88 29,48 24,59 suorittamassa lukiota 5,73 3,70 2,02 2,37 3,29 2,18 3,12 lukio keskeytynyt 3,05 4,02 4,64 2,54 4,12 0,66 3,45 lukio suoritettu 1,15 0,98 0,40 0,34 1,48 0,66 0,94 ylioppilas 1,53 3,70 3,23 2,71 1,89 3,28 2,74 suorittamassa ammatillista perustutkintoa 17,56 11,52 14,31 11,36 7,58 10,04 10,86 keskeytynyt ammatillinen perustutkinto 22,52 32,07 31,65 21,19 27,02 32,75 28,27 ammatillinen perustutkinto suoritettu 4,20 9,46 7,46 3,90 6,43 7,21 6,83 keskeytynyt alempi korkeakoulututkinto 0,38 0,65 0,60 0,51 0,25 0,44 0,46 alempi korkeakoulututkinto suoritettu 0,00 0,11 0,20 0,17 0,08 0,22 0,13 keskeytynyt ylempi korkeakoulututkinto 0,38 0,00 0,00 0,00 0,00 0,22 0,05 ylempi korkeakoulututkinto suoritettu 0,00 0,00 0,00 0,00 0,08 0,00 0,03 Muu 1,15 0,65 3,83 2,03 0,33 3,71 1,55 Lähtömaassa suoritettu koulutus/tutkinto 0,38 0,11 0,00 0,00 0,58 1,09 0,36 ei tietoa 1,53 2,83 3,02 26,10 4,12 2,62 6,62 kaikki 100 100 100 100 100 100 100 31

Lappi Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Kaikki yhteensä Lappi Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Koko maa Raportti etsivästä nuorisotyöstä Naisten tutkinnot Koulutustausta Peruskoulussa tai kesk 17,56 6,09 11,29 13,39 10,87 5,46 10,00 Peruskoulu suoritettu 71,76 75,43 69,96 50,85 73,89 75,11 70,30 Lukio tai ylioppilas 2,67 4,67 3,63 3,05 3,38 3,93 3,68 Ammatillinen suoritettu 4,20 9,46 7,46 3,90 6,43 7,21 6,83 Keskeytynyt korkeakoulu 0,76 0,65 0,60 0,51 0,25 0,66 0,51 Korkeakoulu 0,00 0,11 0,20 0,17 0,16 0,22 0,15 Muu 1,15 0,65 3,83 2,03 0,33 3,71 1,55 Lähtömaa 0,38 0,11 0,00 0,00 0,58 1,09 0,36 Ei tietoa 1,53 2,83 3,02 26,10 4,12 2,62 6,62 Yhteensä 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 Miesten koulutustausta Koulutustausta peruskoulussa 16,54 5,90 5,92 7,49 7,35 5,62 7,31 peruskoulu keskeytynyt 1,23 1,07 0,66 0,70 2,88 1,18 1,64 peruskoulu suoritettu 19,26 21,89 15,46 13,23 34,91 20,12 24,26 suorittamassa lukiota 4,69 2,06 3,62 4,10 1,26 2,66 2,46 lukio keskeytynyt 3,21 2,84 4,28 1,41 2,98 1,33 2,69 lukio suoritettu 1,23 1,14 1,64 0,59 0,33 1,04 0,82 ylioppilas 1,73 1,85 1,32 0,94 1,67 1,04 1,51 suorittamassa ammatillista perustutkintoa 17,53 9,10 13,82 14,52 8,60 10,21 10,83 keskeytynyt ammatillinen perustutkinto 21,23 35,68 33,22 31,03 27,94 36,98 31,24 ammatillinen perustutkinto suoritettu 8,40 11,87 10,03 8,67 6,00 6,66 8,36 keskeytynyt alempi korkeakoulututkinto 0,74 0,43 0,66 0,23 0,37 0,15 0,39 alempi korkeakoulututkinto suoritettu 0,00 0,43 0,16 0,00 0,09 0,15 0,16 keskeytynyt ylempi korkeakoulututkinto 0,00 0,14 0,16 0,00 0,14 0,30 0,13 ylempi korkeakoulututkinto suoritettu 0,00 0,00 0,00 0,00 0,05 0,00 0,02 Muu 0,49 0,64 3,13 2,22 0,74 1,92 1,28 Lähtömaassa suoritettu koulutus/tutkinto 0,25 0,21 0,00 0,00 0,46 5,03 0,79 ei tietoa 3,46 4,76 5,92 14,87 4,23 5,62 6,11 kaikki 100 100 100 100 100 100 100 32

Lappi Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Kaikki yhteensä Raportti etsivästä nuorisotyöstä Miesten tutkinnot Koulutustausta Peruskoulussa tai kesk 17,78 6,97 6,58 8,20 10,23 6,80 8,95 Peruskoulu suoritettu 65,93 71,57 70,39 64,29 75,69 71,30 71,48 Lukio tai ylioppilas 2,96 2,99 2,96 1,52 2,00 2,07 2,33 Aammatillinen suoritettu 8,40 11,87 10,03 8,67 6,00 6,66 8,36 Keskeytynyt korkeakoulu 0,74 0,57 0,82 0,23 0,51 0,44 0,52 Korkeakoulu 0,00 0,43 0,16 0,00 0,14 0,15 0,18 Muu 0,49 0,64 3,13 2,22 0,74 1,92 1,28 Lähtömaa 0,25 0,21 0,00 0,00 0,46 5,03 0,79 Ei tietoa 3,46 4,76 5,92 14,87 4,23 5,62 6,11 Yhteensä 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 Koulutustausta Kaikki Naiset Miehet Peruskoulussa tai kesk 9,35 10,00 8,95 Peruskoulu suoritettu 71,03 70,30 71,48 Lukio tai ylioppilas 2,86 3,68 2,33 Ammatillinen suoritettu 7,76 6,83 8,36 Keskeytynyt korkeakoulu 0,52 0,51 0,52 Korkeakoulu 0,17 0,15 0,18 Muu 1,38 1,55 1,28 Lähtömaa 0,62 0,36 0,79 Ei tietoa 6,31 6,62 6,11 Yhteensä 100,00 100,00 100,00 8 Tavoitettujen äidinkielet 8.1 Tavoitettujen nuorten äidinkielet 2008 2011 33

Kielet 2008 2009 2010 2011 suomi 1705 2915 4884 9018 ruotsi 79 91 293 405 saame 0 1 1 7 eesti 4 5 29 24 englanti 4 6 8 10 ranska 2 4 8 18 saksa 0 0 0 1 somali 77 99 132 105 venäjä 17 44 104 115 albania * 22 23 11 arabia * 18 40 30 muu 111 139 151 183 ei tietoa * 19 51 114 Yhteensä 1999 3363 5724 10041 Äidinkieli 2008 2009 2010 2011 Kotimaa 1784 3007 5178 9430 Maahanmuuttaja 215 337 789 611 Yhteensä 1999 3344 5967 10041 Kielet 2008 2009 2010 2011 suomi 85,29 86,68 85,32 89,81 ruotsi 3,95 2,71 5,12 4,03 saame 0,00 0,03 0,02 0,07 eesti 0,20 0,15 0,51 0,24 englanti 0,20 0,18 0,14 0,10 ranska 0,10 0,12 0,14 0,18 saksa 0,00 0,00 0,00 0,01 somali 3,85 2,94 2,31 1,05 venäjä 0,85 1,31 1,82 1,15 albania 0,65 0,40 0,11 arabia 5,55 0,54 0,70 0,30 muu 4,13 2,64 1,82 ei tietoa 0,56 0,89 1,14 Yhteensä 100,00 100,00 100,00 100,00 Äidinkieli 2008 2009 2010 2011 Kotimaa 89,24 89,92 86,78 93,91 Maahanmuuttaja 10,76 10,08 13,22 6,09 34

Lappi Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Koko maa Lappi Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Koko maa Raportti etsivästä nuorisotyöstä Yhteensä 100,00 100,00 100,00 100,00 8.2 Tavoitettujen nuorten äidinkielet 2011 eri alueilla Kielet suomi 652 2083 1094 1428 2840 921 9018 ruotsi 0 158 0 0 202 45 405 saame 7 0 0 0 0 0 7 eesti 1 0 0 0 20 3 24 englanti 1 3 0 0 5 1 10 ranska 0 1 0 0 17 0 18 saksa 0 0 0 0 1 0 1 somali 0 21 2 2 43 37 105 venäjä 1 8 0 7 85 14 115 albania 0 0 1 0 4 6 11 arabia 0 7 0 0 10 13 30 muut kielet 5 34 7 2 53 82 183 ei tietoa 0 12 0 5 85 12 114 kaikki yhteensä 667 2327 1104 1444 3365 1134 10041 Maahanmuuttajat Kotimaa 659 2241 1094 1428 3042 966 9430 Maahanmuuttajat 8 86 10 16 323 168 611 Yhteensä 667 2327 1104 1444 3365 1134 10041 Maahanmuuttajien osuus 1,20 3,70 0,91 1,11 9,60 14,81 6,09 35