Jaana Walldén jaana.wallden(at)minedu.fi
|
|
- Marja Aro
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Monialainen viranomaisverkosto, etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta. Tuloksia vuodesta Jaana Walldén jaana.wallden(at)minedu.fi
2 Paikallisten viranomaisten monialainen yhteistyö (7a ) kunnissa on nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, jossa mukana opetustoimi sosiaali- ja terveystoimi nuorisotoimi työhallinto poliisihallinto myös muita viranomaistahoja voi olla mukana, esim. puolustushallinto, pelastustoimi, seurakunta kunnat voivat perustaa verkoston yhdessä verkosto toimii vuorovaikutuksessa nuorten palveluja tuottavien yhteisöjen kanssa
3 Tilanne vuoden 2011 lopussa
4 Nuorisolaki 7 a nuorten ohjaus- ja palveluverkoston tehtävänä on: 1) koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi; 2) edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista ja vaikuttavuutta tavoitteena palvelujen riittävyys, laadukkuus ja saavutettavuus; 3) suunnitella ja tehostaa yhteisiä menettelytapoja nuorten palveluihin ohjautumiseksi ja tarvittaessa palvelusta toiseen siirtymiseksi; 4) edistää nuorten palveluiden järjestämiseen liittyvän tietojen vaihdon sujuvuutta suunnittelemalla yhteisiä menettelytapoja viranomaisten kesken.
5 Mikä taho päättänyt verkostosta Minkä tahon tai kenen päätöksellä kuntasi nuorten ohjaus- ja palveluverkosto on asetettu?/vilken insats har fattat beslut om tillsättandet av nätverket för vägledning av och tjänster för unga? Ei ole tehty virallista asettamispäätöstä/det har inte fattas ett officiellt beslut om tillsättandet Muu, mikä/annan, vilken Viranhaltija, virkanimike/tjänsteinnehavare, tjänstebenämning Lautakunta, mikä/nämd, vilken Kunnanhallitus/Kommunstyrelse Kunnanvaltuusto/Kommunfullmäktige
6 Onko yhteistyö parantunut? kuntien lukumäärät Onko paikallinen yhteistyö nuorten asioiden hoitamisessa parantunut nuorisolain 7 a :n myötä?/har 7 a i ungdomslagen förbättrat samarbete på lokal nivå vid skötandet av ungdomsärenden? Ei, miksi/nej, varför Kyllä, millä tavalla/ja, på vilket vis
7 Verkosto hoitaa nuorisotakuuta kunnassa kuntien lukumäärät Hoitaako kunnan nuorten ohjaus- ja palveluverkosto myös nuorisotakuuseen liittyviä asioita?/sköter nätverket för vägledning av och tjänster för unga i kommunen ärenden som ansluter sig till ungdomsgarantin? Ei/Nej Kyllä/Ja
8 Mitkä tahot kunnassa mukana nuorisotakuussa viranomaisten lisäksi? kuntien lukumäärät Mitkä seuraavista ovat mukana nuorisotakuun toteuttamisessa kunnassasi?/vilka av följande är med i samarbete i genomförandet av ungdomsgarantin i din kommun? * Ei mikään edellisistä/ingen av föregående Kansalaisjärjestöt/Medborgarorganisationer Yrittäjät/työnantajat/Företagare/arbetsgivare Työmarkkinajärjestöt/Arbetsmarknadsorganisationer
9 Nuorten työpajatoiminta vuonna 2012 Nuorten työpajatoiminnassa oli lähes alle 29-vuotiasta nuorta Työpajatoimintaa on n. 270 kunnassa (Kunnat, joissa ei työpajaa nuorille, on merkitty kolmiolla. Kartta vuodelta 2011)
10 Nuorten työpajatoiminnan valmennuksen tasot TPY:n laatima kuva, päivitetty helmikuu
11 Nuoria alle 29-v = HUOM. taulukon luvuista puuttuu n. 470 nuorta, joissa menossa tarkistuslaskenta ELY-keskus Nuoria (alle 29-v.)) Työpajalla valmentautujia yhteensä, Lappi Pohjanmaa Pohjois- Pohjanmaa Pohjois-Savo Uusimaa Varsinais-Suomi Kaikki yhteensä
12 Työpajan valmentautujien ikäjakauma v ELYkeskus Alle Yli 50- Työpajalla valmentautujia Lappi Pohjanm aa Pohjois- Pohjanm aa Pohjois- Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Kaikki yhteensä
13 Etsivä nuorisotyö vuonna 2012: yhteydessä nuoreen, joista pidempi tuki nuorelle, + Hyvinkää nuorta päivystyksessä Nuorisolaki: 7 b Etsivä nuorisotyö 7 c Tietojen luovuttaminen etsivää nuorisotyötä varten 7 d Etsivää nuorisotyötä varten luovutettujen tietojen käsittely
14 Kuinka moneen alle 29-v. nuoreen oltiin yhteydessä vv ELY-keskus Lappi Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Uusimaa Varsinais-Suomi Kaikki yhteensä Hyvinkää Yhteensä Työ- ja elinkeinoministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö 14
15 Nuoret, joihin oltiin yhteydessä ikäryhmittäin v ELY-keskus - 15v v v v. Ei tietoa yhteensä Lappi Pohjanmaa Pohjois- Pohjanmaa Pohjois-Savo Uusimaa Varsinais-Suomi Kaikki yhteensä Etunimi Sukunimi 15
16 Pidempi etsivän nuorisotyön tuki, nuoret ikäryhmittäin v ELY-keskus - 15v v v v. Ei tietoa Yhteensä Lappi Pohjanmaa Pohjois- Pohjanmaa Pohjois-Savo Uusimaa Varsinais-Suomi Koko maa Työ- ja elinkeinoministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö 16
17 Mitä kautta nuori tuli etsivään nuorisotyöhön Taho Lappi Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Uusimaa Varsinais-Suomi Koko maa Koulutuksen järjestäjät 33,88 33,93 47,80 38,37 43,28 34,85 39,54 Julkishallinto muu 43,86 32,89 22,97 24,10 18,93 26,03 25,72 Sosiaaliset verkostot 15,74 18,32 16,52 28,23 22,17 24,71 21,22 Puolustusvoimat 1,25 6,48 5,97 4,08 3,04 3,46 4,22 Muu 5,28 8,39 6,75 5,22 12,58 10,96 9,31 Kaikki 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 Työ- ja elinkeinoministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö 17
18 Mitä kautta Lappi Työ- ja elinkeinoministeriö Opetus- Kaikki ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö 18 Pohjanmaa Pohjois- Pohjanmaa Pohjois-Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Peruskoulun kautta. 6,43 6,39 10,91 9,10 17,54 2,94 10,96 Lukion kautta 2,30 3,21 3,98 2,28 3,14 3,31 3,09 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen kautta 25,14 24,32 32,91 26,99 22,60 28,60 25,49 Nuorisotyön kautta 18,62 1,64 3,44 2,69 2,09 3,38 3,52 Työpajan kautta 4,51 6,69 3,44 3,57 4,34 4,63 4,71 Sosiaalitoimen kautta 11,52 13,26 8,50 11,43 6,98 10,00 9,79 Terveystoimen kautta 4,32 3,54 2,65 1,81 2,09 2,35 2,63 Työ- ja elinkeinohallinnon kautta 4,89 7,76 4,94 4,60 3,42 5,66 5,06 Puolustusvoimien kautta ( Time Out) 1,25 6,48 5,97 4,08 3,04 3,46 4,22 Vanhempien/vanhemman yhteydenotto 4,51 5,35 5,79 2,74 5,76 4,71 5,08 Kaverien kautta 2,02 2,68 1,69 1,09 1,37 4,34 1,99 Katutyön kautta 0,77 1,37 0,24 0,57 0,88 1,91 0,96 Nuoren yhteydenotto sähköisen median kautta 1,25 1,10 3,92 1,14 2,89 2,94 2,25 Nuoren suoran yhteydenoton kautta 7,20 7,82 4,88 22,70 11,26 10,81 10,93 Muuta kautta 5,28 8,39 6,75 5,22 12,58 10,96 9,31 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 Koko maa 100,0 0
19 Nuorten koulutustausta v Lappi Pohjanmaa Pohjois- Pohjanmaa Koulutustausta Peruskoulussa tai kesk Työ- ja elinkeinoministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö 19 Pohjois-Savo Uusimaa Varsinais- Suomi Peruskoulu suoritettu Lukio tai ylioppilas Ammatillinen suoritettu Keskeytynyt korkeakoulu Korkeakoulu Muu Lähtömaa Ei tietoa Kaikki Pelkkä peruskoulu Koko maa
20 Nuoren toiminta tavoitettaessa v Toiminta tavoitettaessa peruskoulussa 13,06 8,47 10,66 8,43 8,01 työssä käyvä 1,40 3,09 2,31 3,80 4,51 työttömäksi ilmoittautunut työnhakija 22,51 27,71 25,02 25,51 25,69 työtön, ei työttömäksi 16,36 18,14 21,94 19,98 20,29 ilmoittautunut opiskelija 14,71 19,12 23,36 22,28 20,62 sairaana 2,30 2,08 2,97 2,46 2,68 eläkkeellä 0,50 0,42 0,58 0,60 0,42 asevelvollisuus 0,55 0,48 0,33 0,36 0,51 kotona (lastenhoito) 0,40 1,84 0,89 1,27 0,97 kotoutumistoimenpiteessä 0,86 1,35 0,46 0,21 muu 4,10 6,60 4,33 6,16 5,75 ei tietoa 24,11 11,18 6,27 8,69 10,33 Työ- ja elinkeinoministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- yhteensä ja terveysministeriö 100,00 100,00 100,00 100,00 100,0020
21 Nuoret ohjattu toimenpiteisiin Lappi Pohjanmaa Pohjois- Pohjanmaa Palveluissa Tavoitetut nuoret 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 100,00 Pohjois-Savo Uusimaa Varsinais-Suomi Koko maa Ohjattu palveluihin 75,14 78,38 72,57 68,87 73,54 80,74 74,71 Etsivän nuorisotyön piirissä Kieltäytynyt kokonaan yhteistyöstä 19,00 18,20 21,52 23,99 21,90 13,60 20,30 5,85 3,42 5,91 7,14 4,57 5,66 4,99 Työ- ja elinkeinoministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö 21
22 KIITOS Verkkosivut:
23 Monialaiset viranomaisverkostot maakunnittain, kattavuus 2012 Maakunta/Landskap Varsinais-Suomi/Egentliga Finland Uusimaa/Nyland Satakunta/Satakunda Päijät-Häme/Päijänne-Tavastland Pohjois-Savo/Norra Savolax Pohjois-Pohjanmaa/Norra Österbotten Pohjois-Karjala/Norra Karelen Pohjanmaa/Österbotten Pirkanmaa/Birkaland Lappi/Lappland Kymenlaakso/Kymmenedalen Keski-Suomi/Mellersta Finland Keski-Pohjanmaa/Mellersta Österbotten Kanta-Häme/Egentliga Tavastland Kainuu/Kajanaland Etelä-Savo/Södra Savolax Etelä-Pohjanmaa/Södra Österbotten Etelä-Karjala/Södra Karelen
24 Pidempi etsivän nuorisotyön tuki nuorele ELY-keskus muutos % Lappi ,36 Pohjanmaa ,31 Pohjois-Pohjanmaa ,90 Pohjois-Savo ,15 Uusimaa ,65 Varsinais-Suomi ,13 Koko maa ,89 Työ- ja elinkeinoministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö 24
25 Mitä kautta nuori tuli etsivälle nuorisotyölle v Taho Muutos Koulutuksen järjestäjät Julkishallinto muu Sosiaaliset verkostot Puolustusvoimat Muu Yhteensä Työ- ja elinkeinoministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö 25
KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä
KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA Päivi Pienmäki-Jylhä Nuorisotakuu kunnissa Nuorten monialaiset ohjaus- ja palveluverkostot Etsivä nuorisotyö Työpajatoiminta Nuorisolain mukaiset nuorten
LisätiedotAjankohtaista nuorisotakuusta ja nuorten ulkopuolisuuden kenttiä
Ajankohtaista nuorisotakuusta ja nuorten ulkopuolisuuden kenttiä 20.11.2013 Jaana Walldén Nuorisotakuun työryhmän sihteeri, neuvotteleva virkamies Opetus- ja kulttuuriministeriö, nuorisoyksikkö Nuorten
LisätiedotToimivat(ko) monialaiset verkostot?
Toimivat(ko) monialaiset verkostot? Santa Claus 6.2.2015 9.2.2015 1 Nuorisolain 7 a :n mukainen monialainen yhteistyö lähti liikkeelle v. 2010 Paikallisten viranomaisten monialaisen yhteistyön yleistä
LisätiedotNuorisotakuun toteuttaminen
Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu
LisätiedotAjankohtaisia asioita etsivän nuorisotyön päivillä. Tampere Jaana Walldén, Nuorisoyksikkö
Ajankohtaisia asioita etsivän nuorisotyön päivillä Tampere 31.10.2013 Jaana Walldén, Nuorisoyksikkö Aiheita organisaatioon, valtionavustuksiin ja valtakunnallisten kyselyjen tuloksiin liittyviä. muuta
LisätiedotNuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta
Nuorisotakuu koulutus 21.3.2014 Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 25.3.2014 1 Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuusta
LisätiedotEtsivä nuorisotyö 2012
OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2012 Trenditiedot 2008-2012 Erik Häggman 2013 [KIRJOITA YRITYKSEN OSOITE] Sisältö 1. Johdanto... 5 2. Etsivän nuorisotyön palvelujen saatavuus 2008 2012...
LisätiedotNuorisolaki uudistuu. Alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi
Nuorisolaki uudistuu Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.-18.2.2016 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 0-29-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä vuosina 1994-2024 1994
LisätiedotEtsivä ja ehkäisevä nuorisotyö
Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.
LisätiedotEtsivä nuorisotyö Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla 2012
Etsivä nuorisotyö Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla 2012 Lähteenä vuosittain tehtävä valtakunnallinen kysely etsivää nuorisotyötä tekeville sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön laatima kooste Etsivä nuorisotyö
LisätiedotRaportti etsivästä nuorisotyöstä
VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Raportti etsivästä nuorisotyöstä Raportti etsivästä nuorisotyöstä Häggman Erik 2012 1 Sisältö 1 Johdanto... 5 2 Kyselyn toteutus ja raportti... 5 2.1... 5 3 Etsivän nuorisotyön
LisätiedotAjankohtaista etsivästä nuorisotyöstä
Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä 29.-30.10.2014 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi, Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto 31.10.2014 2 lukumäärä 1 700 1 600 1
LisätiedotKuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa
Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen
LisätiedotAjankohtaista Georg Henrik Wrede 1
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1 Georg Henrik Wrede Päivän tarjous! TAE 2014 Ei hätä ole TAE 2014 näköinen Nuorisotakuu nuorisosektorilla Me olemme hoitaneet omat työt hyvin! Nuorisolaki uudistus? Mitä
LisätiedotEtsivä työ osana organisaatiota
ETSIVÄ NUORISOTYÖ Etsivä työ osana organisaatiota Nuorisojohtaja Kehittämistoiminta Ulkoiset ohjaus- ja neuvontapalvelut Alueellisen- ja kulttuurisen nuorisotyön palvelut Sosiaalisen tuen palvelut Nuorisosihteeri
LisätiedotMonialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa. (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck
Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck Tavoitteet Siirrytään nuorten julkisen sektorin palvelujärjestelmässä varhaisemman tuen toteuttamiseen
LisätiedotMonialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa
Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa (Laki 693/2010) http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20100693 (HE 1/2010 vp) http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100001 Tuula
LisätiedotMonialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolakiin. - Miten nuorisolaki muuttuu?
Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolakiin - Miten nuorisolaki muuttuu? Taustaa Valtaosa suomalaisista nuorista voi hyvin, mutta sosiaalinen ja henkinen syrjäytyminen on lasten
LisätiedotVerkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa
Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,
LisätiedotYhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
LisätiedotNuorten ohjaus- ja palveluverkostot kunnissa 2014 sekä nuorisotakuu
Nuorten ohjaus- ja palveluverkostot kunnissa 2014 sekä nuorisotakuu Sisältö Sivu Taustaa 2 Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen kattavuus 2 Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen kokoonpano ja kokoontumiskerrat
LisätiedotUudistunut nuorisolaki
Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka
LisätiedotKaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom
Kuntakyselyn tuloksia Itä-Suomesta nuorisotakuun kannalta Miten kunnat ovat järjestäneet nuorten ohjausja palveluverkostoja ja miten ne tukevat nuorisotakuun onnistumista? Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen
LisätiedotETSIVÄ NUORISOTYÖ PSAVI-ALUEELLA Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi
ETSIVÄ NUORISOTYÖ PSAVI-ALUEELLA 2016 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 1 Etsivän työn tekijä kunnioittaa yksilön yksityisyyttä, luottamuksellisuutta ja tiedonkeruun
LisätiedotNuorisolain uudistusta valmistellaan
Katsaus toimialaan Nuorisolain uudistusta valmistellaan Valmistelussa hyödynnetään vuosittaiset toimialan seminaarit ja muut yhteiset tilaisuudet, edetään teemoittain, hyödynnetään avoimia nettikyselyjä
LisätiedotYhdessä tunnistettuun ongelmaan tarttuminen nuoren hyvinvoinnin edistämiseksi
Yhdessä tunnistettuun ongelmaan tarttuminen nuoren hyvinvoinnin edistämiseksi Valtakunnallinen tapaturmien ehkäisyn seminaari Seinäjoki OKM/KUPO/NY GH Wrede Hyviä käytäntöjä rakentamassa Nuorisolain uudistus
LisätiedotMonialainen yhteistyö Kuinka luoda yhteistyöverkostoja ja käyttää niitä hyväksi
Monialainen yhteistyö Kuinka luoda yhteistyöverkostoja ja käyttää niitä hyväksi Timo Mulari Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Syitä monialaisuuteen
LisätiedotNUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorten työpajatoiminta Nykyisen nuorisolain 7 :n mukaan kunnan nuorisotyöhön
LisätiedotPerusopetuksesta ilman koulutuspaikkaa jäävät tai keskeyttäneet aikaisin nuoria seuraavasti
Nuoret koulutus ja työllisyys/ taustoja Turkuun 14.5. Koulutus on keskeinen tekijä syrjäytymisen/työllistymisen tekijä Yhteiskuntatakuutyhmä; Tuo esille seuraavat faktat: 110 000 perusasteen varassa olevaa
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 7 A. Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
LisätiedotNuori oikeudenhoidon asiakkaana - syistä ja seurauksista
Nuori oikeudenhoidon asiakkaana - syistä ja seurauksista Terve-SOS 2013 -tapahtuma Turku 16.5.2013 Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen Mielensäpahoittaja / Tuomas Kyrö: Hyvästelin lapset. Kyllä sanon, että
LisätiedotNuorisolaki ja toisen asteen koulutuksen järjestäjät
Nuorisolaki ja toisen asteen koulutuksen järjestäjät Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Kaksi muutosta nuorisolaissa 2010 1. Paikallisten
LisätiedotNUORTEN OHJAUS- JA PALVELUVERKOSTOT KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNNISSA 2014
NUORTEN OHJAUS- JA PALVELUVERKOSTOT KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNNISSA 2014 2 Sisältö Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen tilanne... 3 Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen kokoonpano... 6 Nuorten
LisätiedotNuorten ohjaus- ja palvelujärjestelmät Etelä-Savossa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Katja Komonen
Nuorten ohjaus- ja palvelujärjestelmät Etelä-Savossa Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 2.-3.9.2015 Katja Komonen Mitä on monialainen yhteistyö (Kuure & Lindman 2013)? Yhden hallinnonalan sisäinen
LisätiedotAjankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.
LisätiedotNuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla
LisätiedotNuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Syyskuu 2016 Jaana Walldén
Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö Syyskuu 2016 Jaana Walldén Sisältö: nuorisotyö mukana toisen toimialan johtamassa palvelussa; nuorisotyön lähtökohdat yhteistyöhön ja nuorisolaista
LisätiedotMiten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta
Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
LisätiedotELYT ja alueelliset ELO-ryhmät -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) kehittäminen
ELYT ja alueelliset ELO-ryhmät -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) kehittäminen Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella
LisätiedotElinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset
Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa
LisätiedotNuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä
LisätiedotEtsivä nuorisotyö ja yhteistyön kentät. Nuori
Etsivä nuorisotyö ja yhteistyön kentät Nuori2017 29.3.2017 Nuorisotyö tiedontuottajana 4.4.2017 Nuorisoasiain neuvottelukunta ylläpitää Tietoanuorista.fi sivustoa: Indikaattoritietoja nuorten hyvinvoinnista
LisätiedotEtsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen
Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa Ohjaamopäivä 15.9.2016 Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja
LisätiedotNuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Marraskuu 2016 Jaana Walldén
Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö Marraskuu 2016 Jaana Walldén Sisältö: nuorisotyö mukana toisen toimialan johtamassa palvelussa; nuorisotyön lähtökohdat yhteistyöhön ja nuorisolaista
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Opetuslautakunta OTJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (7) 142 A. Tuomo Valokaisen ym. valtuustoaloite 18-22-vuotiaiden neuvontapalvelujen lisäämisestä HEL 2012-002557 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (7) Opetuslautakunta OTJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (7) 208 A. Tarja Tenkulan ym. valtuustoaloite etsivän nuorisotyön tehostettujen kokeilujen toteuttamisesta HEL 2012-012539 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle
LisätiedotHyppy nuoruudesta aikuisuuteen on aikamme suuri sosiaalinen kysymys.
Mitä kuuluu, nuorisotakuu? EP 6.5.2014 Hyppy nuoruudesta aikuisuuteen on aikamme suuri sosiaalinen kysymys. Nuorisotakuun toteutus edellyttää uudenlaista yhteistyötä ja sitoutumista alueellisilta ja paikallisilta
LisätiedotEtsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti Trenditietoja 2008-2013 Häggman Erik 2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Sivu 1 [KI R J O I T A Y R I T Y K S E N O S O I T E ] Sisältö
LisätiedotETSIVÄ- JA PAJATYÖ PAIMION KAUPUNGISSA JA SAUVON KUNNASSA
ETSIVÄ- JA PAJATYÖ PAIMION KAUPUNGISSA JA SAUVON KUNNASSA 2.6.2016 Mia Lemberg, erityisnuorisotyöntekijä Kristina Mäntymaa, etsivä nuorisotyöntekijä Jenni Leponiemi, pajaohjaaja ETSIVÄTYÖ Opetus- ja kulttuuriministeriö
LisätiedotNuorisotakuu määritelmä
Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,
LisätiedotELY-keskuksen nuorisotoimen puheenvuoro nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön kehittämisestä
ELY-keskuksen nuorisotoimen puheenvuoro nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön kehittämisestä Alueellisen nuorisotoimen nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön kehittämispäivä Tiina Mattila
LisätiedotOulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri
Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaajat Hailuoto: vapaa-aikasihteeri Satu Rahkola Haukipudas:
LisätiedotNuorisolaki uudistus. Tammikuu 2015
Nuorisolaki uudistus Tammikuu 2015 Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue Uudistustarpeet LANUKE, ohjelman nimi, tarkoitus ja arviointi sekä NUORAn tehtävät. Nuoren määritelmä eli ikärajat nuorilla alle
LisätiedotNuorisotakuu ja elinikäinen ohjaus - aluetason näkökulma. Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus
Nuorisotakuu ja elinikäinen ohjaus - aluetason näkökulma Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus 26.9.2013 ELO -palvelut Pirkanmaalla Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus 26.9.2013 Palvelutarjonta nuorille
LisätiedotSynergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen
Synergiaseminaari Hämeenlinna 10.10.2017 Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminta Nuorisolaki 1285/2016 Nuorisolain tavoitteena edistää nuorten
LisätiedotLasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö Inno-työryhmissä
Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö Inno-työryhmissä 2.9.2013 Ella-hankkeen loppuseminaari Tehtävät 1) Löytää välineitä lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen koordinaation kehittämiselle
LisätiedotNuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén
Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Ajankohtaisia teemoja, joita on pohdittava: nuorisotyön idea, kohderyhmä ja sijainti;
LisätiedotNuorisolain uudistus. Lokakuu 2014 Seija Kähkönen Nuorisotyön ja politiikan vastuualue
Nuorisolain uudistus Lokakuu 2014 Seija Kähkönen Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Nuorisolain uudistusta valmistellaan Valmistelussa hyödynnetään vuosittaiset toimialan seminaarit ja muut yhteiset
LisätiedotLapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa. Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman
Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa Pori 17.9.2013 Pelkkä peruskoulun varassa 2010 - toiminta Kouluttamattomat (pelkkä peruskoulu) vuonna 2010 Tilanne Määrä Osuus
LisätiedotNuoret ja monialainen yhteistyö. Helmikuu 2018 Jaana Walldén
Nuoret ja monialainen yhteistyö Helmikuu 2018 Jaana Walldén Nuorisotyö tiedontuottajana 1.3.2018 Valtion nuorisoneuvosto ylläpitää Tietoanuorista.fi sivustoa: Indikaattoritietoja nuorten hyvinvoinnista
LisätiedotNuorisotakuu määritelmä
Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
LisätiedotMiten varmistamme koulutustakuun toteutumisen. Elise Virnes
Miten varmistamme koulutustakuun toteutumisen Elise Virnes Nuorisotakuu 1.1.2013 Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi
LisätiedotKäytännön kokemuksia yhteistyöstä Etelä-Pohjanmaalla Hannele Koivumäki TE-toimisto
Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Etelä-Pohjanmaalla 24.9.2015 Hannele Koivumäki TE-toimisto Nuorisotakuun rahoituksen painopisteet Hallitusohjelmassa linjattu (60 M /vuosi): Valmistelutyöryhmän analyysin
LisätiedotNuorten ohjaus- ja palveluverkostot Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kunnissa 2015
Nuorten ohjaus- ja palveluverkostot Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kunnissa 2015 Jaana Jämsä Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 20/2015 Pohjois-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 17/ (6) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (6) Päätöshistoria Nuorisolautakunta 07.02.2013 5 HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös Nuorisolautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Pääministeri
LisätiedotNuorisotakuu tilannekatsaus 01/2014. Timo Hakala/ Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä
Nuorisotakuu tilannekatsaus 01/2014 Timo Hakala/ Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden
LisätiedotMoniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry
Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden
LisätiedotEtsivä nuorisotyö 2017
Etsivä nuorisotyö 2017 YHTEYSTIEDOT(kysymykset1-4) Tunnukset (AVI täyttää) Kysely ID PAR ID Hankkeen kotikunta AVI (OKM vastuualue) Maakunta 1) Avustuksen saajan yhteystiedot: Korjaa mahdolliset virheet
Lisätiedot27.1.2006/72. Nuorisolaki 27.1.2006/72. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 of 7 21/03/2011 13:10 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2006» 27.1.2006/72 27.1.2006/72 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Nuorisolaki 27.1.2006/72
LisätiedotOnnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä
Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Valtakunnalliset ehkäisevän työn päivät, Lahti 25.9.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. Sosiaalisen vahvistamisen
LisätiedotMiksi monialainen yhteistyö, työpää työpariajat ja etsivää työparitoimintaa?
Miksi monialainen yhteistyö, työpää työpariajat ja etsivää työparitoimintaa? Kokkola 24.11.2010 Kokkola 24.11.2010 1 Hiljaisia signaaleja. Erityisopetusta saavien nuorien määrä on kasvanut 1990-luvun puolivälistä
LisätiedotLiite 1. Nuorisotoimi 2015
Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden
LisätiedotNuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes
Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
LisätiedotNuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa
Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa - nuorten määrä - koulutus ja opiskelu - työttömyys, työnhaku ja työvoimapalvelut - työpajat ja etsivä nuorisotyö Tietoja vuositasolla Pohjois-Savon ELY-keskus
LisätiedotSyrjäytetty Nuori? Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman
Syrjäytetty Nuori? 9.10.2013 Avaus ulkopuolisuuskeskustelun näkökulmasta Ungas levekår koulutuksen ulkopuolella työelämän ulkopuolella sosiaalinen ulkopuolisuus taloudellinen ulkopuolisuus Terveydellinen
LisätiedotEtelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen
Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Merja Hilpinen Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku VTVn nuorten
LisätiedotPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN MONIALAISESSA YHTEISTYÖSSÄ PIEKSÄMÄKI
PALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN MONIALAISESSA YHTEISTYÖSSÄ PIEKSÄMÄKI 1.4.2015 PUHEENVUORON TEEMAT Nuorten monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojen sekä ohjauspalveluiden tila ja tilanne Etelä-Savossa
LisätiedotEtsivä nuorisotyö Pohjois- Suomen aluehallintoviraston alueella 2017
Etsivä nuorisotyö Pohjois- Suomen aluehallintoviraston alueella 2017 Virpi Haverinen Kirsi-Marja Stewart OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 54/2018 Aluehallintovirastojen julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket
LisätiedotFinansiering av landskapen Maakuntien rahoitus LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA
Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus Verksamheten i det nya landskapet Österbotten
LisätiedotNuorisotakuu -koulutus Onnistunut monialainen verkostoyhteistyökohtaaminen. Marja Heinistö, Tapu Nieminen/ Villinikkarit Oy
Nuorisotakuu -koulutus Onnistunut monialainen verkostoyhteistyökohtaaminen 21.3.2014 Marja Heinistö, Tapu Nieminen/ Villinikkarit Oy Tänään 8.30 Aamukahvit tarjolla (AVI tarjoaa) 9.00 Tervetuloa! / Opetustoimen
LisätiedotNuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013
Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,
LisätiedotALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET
ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta
LisätiedotEtsivä nuorisotyö Pohjois- Suomen aluehallintoviraston alueella 2016
Etsivä nuorisotyö Pohjois- Suomen aluehallintoviraston alueella 2016 Virpi Haverinen Kirsi-Marja Stewart OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 32/2017 Aluehallintovirastojen julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket
LisätiedotAlueelliset verkostot
Alueelliset verkostot työpajatoiminnassa ja etsivässä nuorisotyössä Parempia palveluja nuorille Alueellisen verkostoyhteistyön yhdyspinnat Etsivä nuorisotyöntekijä tukee alle 29- vuotiaita nuoria, jotka
LisätiedotNuorisolain uudistus Pohjois-Suomen AVIn nuorisotoimen työpajapäivät Syötekeskuksessa 12. marraskuuta 2014 Jaana Walldén Nuorisotyön ja politiikan
Nuorisolain uudistus Pohjois-Suomen AVIn nuorisotoimen työpajapäivät Syötekeskuksessa 12. marraskuuta 2014 Jaana Walldén Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Nuorisolain uudistusta valmistellaan Valmistelussa
LisätiedotMaahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille
Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-
LisätiedotDesing Sprint työvälineenä Aikalisä-toiminnan kehittämisessä Jaana Walldén
Desing Sprint työvälineenä Aikalisä-toiminnan kehittämisessä 9.5.2018 Jaana Walldén Time out! Aikalisä! Elämä raiteilleen hanke toteutettiin vuosina 2004-2009 (Stakes/THL) Toiminnan lähtökohtana huoli
LisätiedotYhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen
Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
LisätiedotLänsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen
Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 6.6.2017 Merja Hilpinen Länsi- ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku
LisätiedotNuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista
Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on kirjattu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan. Sillä tavoitellaan nuorten työllisyyden edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä.
LisätiedotNUORTEN OHJAUS- JA PALVELUVERKOSTOT SEKÄ NUORISOTAKUU ETELÄ-SUOMEN KUNNISSA 2014
NUORTEN OHJAUS- JA PALVELUVERKOSTOT SEKÄ NUORISOTAKUU ETELÄ-SUOMEN KUNNISSA 2014 - KOOSTE KUNNILLE TEHDYN KYSELYN VASTAUKSISTA Sisältö Taustaa 2 Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen kattavuus 2 Nuorten
LisätiedotLappeenrannan kaupungin Etsivä Nuorisotyö. Ohjausryhmä
Lappeenrannan kaupungin Etsivä Nuorisotyö Ohjausryhmä 13.12.2016 ETSIVÄN TYÖN TIIMI ETSIVÄ NUORISOTYÖNTEKIJÄT: Minna Jäkkilä Harry Kiianen OHJAAMO NUORISOTYÖNTEKIJÄT: Jonna Huttunen Saila Melto Tukee niitä
LisätiedotKUTSU. Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY
Lappi KUTSU Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 (NUPO) -projekti kutsuu kuntien opetus-, nuoriso-, sosiaali- ja terveystoimen
LisätiedotNuorten ohjaus- ja palveluverkostot sekä nuorisotakuu Pohjois- Pohjanmaalla ja Kainuussa 2013
Nuorten ohjaus- ja palveluverkostot sekä nuorisotakuu Pohjois- Pohjanmaalla ja Kainuussa 2013 Sisällys JOHDANTO... 3 POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN VERKOSTOT SEKÄ NUORISOTAKUU... 4 Verkostojen toteutuminen...
LisätiedotNuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Helmikuun lopussa 45 919 46 107 +
LisätiedotNuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Maaliskuun lopussa 44 037 44 722
LisätiedotTaloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan. Jukka Ohtonen, sosiologi Puh
Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan Jukka Ohtonen, sosiologi Puh. 045 8722 118 @-posti: juohtonen@gmail.com Työpajat valmentavat, kouluttavat ja kuntouttavat Menetelminä käytetään mm. yksilövalmennusta,
LisätiedotNuorisotakuu Kotkassa
Nuorisotakuu Kotkassa Nuorisotakuun toteutumista seurataan seuraavien mittareiden kautta (Tem -raportti 8/2012): Ammatillisen peruskoulutuksen taso (paikkojen) suhteessa alueen toiselle asteelle siirtyvän
LisätiedotEtsivä nuorisotyö Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella 2014
Etsivä nuorisotyö Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella 2014 Kirsi-Marja Stewart OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 24/2015 Pohjois Suomen aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket
LisätiedotNuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku
Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku on tarkoitetun niille nuorten työpajoille, jotka järjestävät työpajatoimintaa ja aikovat hakea
Lisätiedot