Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari
|
|
- Juha Hovinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty /Teimola Sari
2 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista 3 kk sitten alkaneista työttömyysjaksoista Aktivointiaste % = TE - palveluissa laskentapäivänä olevien osuus palveluissa olleiden ja työttömien työnhakijoiden yhteissummasta Vastavalmistunut = Vastavalmistuneisiin lasketaan sellaiset henkilöt, joiden uusimman tutkinnon suorittamisesta on kulunut korkeintaan vuosi Muualla luokittelematon työ = Ilman ammattia, ammatillista koulutusta tai pidempää työhistoriaa olevat työnhakijat *Alle 30-vuotiaiden ikäryhmään kuuluvat myös henkilöt, jotka eivät virallisesti ole nuorisotakuun piirissä (25-29-v., jotka eivät ole vastavalmistuneita)
3 Nuorisotakuun piiriin kuuluvat nuoret työttömät työnhakijat elokuussa Hämeessä elokuun lopussa elokuun lopussa elokuun lopussa 195 elokuun lopussa 214
4 Alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja koko Hämeessä (kaaviossa vuodet -) Syyskuu Lokakuu Marrasku u Joulukuu Tammik. Helmikuu Maalisk. Huhtik. Toukok. Kesäkuu Heinäkuu Häme K-H P-H 18,2 18,1 17,5 20,9 19,8 18,9 18,2 16,6 15,8 20,6 20,6 17,0 16,6 16,3 15,5 19,2 17,7 16,9 16,5 14,8 14,9 19,3 19,6 15,9 19,6 19,7 19,2 22,4 21,6 20,7 19,6 18,1 16,5 21,7 21,6 17, HÄME KANTA-HÄME PÄIJÄT-HÄME TEM/Työnvälitystilastot
5 Alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden osuus (%) alle 25-vuotiaasta työvoimasta kunnittain ja seutukunnittain Kanta-Hämeessä KUNTA 8/ 8/ Muutos: 8/15 Hattula 10,2 10,1 0,1 Hämeenlinna 15,0 16,5-1,5 Janakkala 17,9 20,5-2,6 Hämeenlinnan sk 15,1 16,5-1,4 Forssa 19,1 20,3-1,2 Humppila 22,0 18,5 3,5 Jokioinen 13,7 17,3-3,6 Tammela 13,8 11,0 2,8 Ypäjä 11,4 17,8-6,4 Forssan sk 17,2 18,2-1,0 Hausjärvi 14,7 15,0-0,3 Loppi 13,9 12,8 1,1 Riihimäki 17,7 18,4-0,7 Riihimäen sk 16,9 17,4-0,5 KANTA-HÄME 15,9 17,1-1,2
6 Alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden osuus (%) alle 25-vuotiaasta työvoimasta kunnittain ja seutukunnittain Päijät-Hämeessä KUNTA 8/ 8/ Muutos: 8/15 Asikkala 18,4 20,7-2,3 Hollola 11,9 16,7-4,8 Kärkölä 10,5 17,1-6,6 Lahti 18,9 22,0-3,1 Orimattila 15,5 19,4-3,9 Padasjoki 13,1 15,5-2,4 Lahden seutu 17,7 21,1-3,4 Hartola 11,1 16,9-5,8 Heinola 20,9 25,4-4,5 Sysmä 12,8 13,3-0,5 Heinolan seutu 18,9 23,3-4,4 PÄIJÄT-HÄME 17,9 21,4-3,5
7 Alle 25-vuotiaiden nuorten työttömyyden kehitys v Hämeessä KOKO HÄME Päijät-Häme Kanta-Häme
8 Alle 25-vuotiaiden nuorten työttömien määrän vuosimuutos ELY-keskuksittain elokuu v % 3 % 1 % 5 % % -5 % -8 % -3 % -6 % -5 % -2 % -6 % 0 % -5 % % -10 % -15 % % -15 % % -20 % 0 UUSIMAA VARSINAI SATAKUN S-SUOMI TA HÄME PIRKANM AA KAAKKOI S-SUOMI ETELÄ- SAVO POHJOIS- SAVO POHJOIS- KARJALA KESKI- SUOMI ETELÄ- POHJAN MAA POHJAN MAA POHJOIS- POHJAN MAA vuosimuutos -3 % 2 % -5 % -14 % 3 % -8 % -3 % -6 % 1 % -5 % -9 % -2 % -6 % -15 % -21 % KAINUU LAPPI -25 %
9 Nuorisotakuun piiriin kuuluvat työttömät työnhakijat elokuussa työnhaun päättymissyyn mukaan Hämeessä Alle 25-v. työttömät työnhakijat, työnhaku päättynyt henkilöllä joista: v. vastavalmistuneet työttömät työnhakijat, työnhaku päättynyt 57 henkilöllä joista: 1 % Aloittanut työn 2 % Aloittanut työn 26 % 23 % Siirtynyt koulutukseen 3 % 2 % 9 % Siirtynyt koulutukseen Muussa palvelussa kuin koulutuksessa Muussa palvelussa kuin koulutuksessa 3 % 12 % 35 % Siirtynyt työvoiman ulkopuolelle Ei ole uusinut työnhakuaan 26 % 58 % Siirtynyt työvoiman ulkopuolelle Ei ole uusinut työnhakuaan Muu syy tai ei tietoa Muu syy tai ei tietoa
10 Alle 25-vuotiaiden työllisyystilanne elokuun lopussa Hämeessä Muutos Alle 25-vuotiaat työttömät ,7 % Alle 25-vuotiaiden aktivointiaste, % Alle 25-vuotiaita palveluissa yhteensä -Työvoimakoulutuksessa -Valmennuksessa -Työllistettynä/työharjoittelussa -Kokeilussa - Vuorotteluvapaasijaiset - Kuntouttava työtoiminta -Omaehtoinen opiskelu 30,0 % 27,2 % 2,8 % ,2 % ,9 % ,6 % ,9 % ,9 % ,5 % ,3 % ,3 %
11 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat (ml. henk.koht. lomautetut) kuukauden lopussa Hämeessä Nuoret työttömät työnhakijat (ml. henk.koht. lomautetut) kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu
12 Työttömät alle 25-vuotiaat koulutuksen mukaan elokuussa Hämeessä 1 % 0 % 3 % 2 % 0 % 0 % 68 % 26 % ALEMPI PERUSASTE YLEMPI PERUSASTE KESKIASTE ALIN KORKEA-ASTE ALEMPI KORKEAKOULUASTE YLEMPI KORKEAKOULUASTE TUTKIJAKOULUTUSASTE KOULUTUSASTE TUNTEMATON HÄME ALEMPI PERUSASTE YLEMPI PERUSASTE KESKIASTE ALIN KORKEA-ASTE ALEMPI KORKEAKOULUASTE YLEMPI KORKEAKOULUASTE.... TUTKIJAKOULUTUSASTE 0 0 KOULUTUSASTE TUNTEMATON KOULUTUS YHTEENSÄ , huom. alle viiden luvut ovat salattuja ja ne on merkitty pisteillä (..).
13 Työttömät alle 25-vuotiaat koulutuksen mukaan elokuussa Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä Kanta-Häme Kanta- Häme Päijät- Häme Päijät-Häme 0 % 1 % 2 % 0 % 0 % 2 % 22 % ALEMPI PERUSASTE YLEMPI PERUSASTE KESKIASTE ALEMPI PERUSASTE.. 7 YLEMPI PERUSASTE % 1 % 0 % 0 % 3 % 0 % ALEMPI PERUSASTE YLEMPI PERUSASTE 29 % KESKIASTE ALIN KORKEA-ASTE ALEMPI KORKEAKOULUASTE KESKIASTE ALIN KORKEA-ASTE ALIN KORKEA-ASTE 73 % YLEMPI KORKEAKOULUASTE TUTKIJAKOULUTUSASTE KOULUTUSASTE TUNTEMATON ALEMPI KORKEAKOULUASTE YLEMPI KORKEAKOULUASTE 0.. TUTKIJAKOULUTUS ASTE 0 0 KOULUTUSASTE TUNTEMATON KOULUTUS YHTEENSÄ % ALEMPI KORKEAKOULUASTE YLEMPI KORKEAKOULUASTE TUTKIJAKOULUTUSASTE, huom. alle viiden luvut ovat salattuja ja ne on merkitty pisteillä (..).
14 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Hämeessä ammattiryhmittäin 0 Sotilaat 0 % X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät 39 % 9 Muut työntekijät 4 % 8 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät 4 % 1 Johtajat 0 % 2 Erityisasiantuntijat 3 % 3 Asiantuntijat 4 Toimisto- ja 6 % asiakaspalvelutyönte kijät 3 % 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 19 % 5 Palvelu- ja myyntityöntekijät 20 % 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 2 % HÄME JOHTAJAT.... ERITYISASIANTUNTIJAT ASIANTUNTIJAT TOIMISTO- JA ASIAKASPALVELUTYÖNTEKIJÄT PALVELU- JA MYYNTITYÖNTEKIJÄT MAANVILJELIJÄT, METSÄTYÖNTEKIJÄT YM RAKENNUS-, KORJAUS-,VALMISTUSTYÖNTEKIJÄT PROSESSI- JA KULJETUSTYÖNTEKIJÄT MUUT TYÖNTEKIJÄT SOTILAAT.. 6 AMMATTEIHIN LUOKITTELEMATTOMAT RYHMÄT (mm. vailla ammattia olevat tai ammatti ei ole tiedossa) AMMATIT YHTEENSÄ , huom. alle viiden luvut ovat salattuja ja ne on merkitty pisteillä (..).
15 Työttömät alle 25-vuotiaat ammattiryhmittäin elokuussa Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä Kanta-Häme Ammattiryhmä Kanta- Häme Päijät- Häme Päijät-Häme JOHTAJAT Johtajat ERITYISASIANTUNTIJAT Johtajat 36 % 0 % 4 % 4 % 0 % 3 % 6 % 22 % 3 % 20 % 2 % 2 Erityisasiantuntijat 3 Asiantuntijat 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät 5 Palvelu- ja myyntityöntekijät 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 8 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät 9 Muut työntekijät 0 Sotilaat X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät ASIANTUNTIJAT TOIMISTO- JA ASIAKASPALVELUTYÖNTEKIJÄT PALVELU- JA MYYNTITYÖNTEKIJÄT MAANVILJELIJÄT, METSÄTYÖNTEKIJÄT YM RAKENNUS-, KORJAUS-,VALMISTUSTYÖNTEKIJÄT PROSESSI- JA KULJETUSTYÖNTEKIJÄT MUUT TYÖNTEKIJÄT SOTILAAT.... AMMATTEIHIN LUOKITTELEMATTOMAT RYHMÄT (mm. vailla ammattia olevat tai ammatti ei ole tiedossa) % 0 % 4 % 4 % 0 % 3 % 6 % 17 % 3 % 20 % 1 % 2 Erityisasiantuntijat 3 Asiantuntijat 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät 5 Palvelu- ja myyntityöntekijät 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 8 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät 9 Muut työntekijät 0 Sotilaat X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät AMMATIT YHTEENSÄ , huom. alle viiden luvut ovat salattuja ja ne on merkitty pisteillä (..).
16 Alle 25-vuotiaat, vuotiaat vastavalmistuneet ja alle 30-vuotiaat vastavalmistuneet työttömät työnhakijat Hämeessä Alle 25v Muutos % n lopussa Yhteensä Miehet Naiset Yhteensä Miehet Naiset ,7 % 25-29v Vastavalmistuneet n lopussa Yhteensä 195 Muutos % Yhteensä 214-8,9 % Miehet 78 Naiset 117 Miehet 96 Naiset 118 Alle 30-vuotiaat vastavalmistuneet n lopussa Yhteensä 887 Muutos % Yhteensä ,5 % Miehet 400 Naiset 487 Miehet 559 Naiset 585
17 Alle 25-vuotiaat nuoret työttömät työnhakijat kunnittain, seuduittain ja maakunnittain KUNTA KUNTA Hattula Hämeenlinna Janakkala Hämeenlinnan sk Forssa Humppila Jokioinen Tammela Ypäjä Forssan sk Hausjärvi Loppi Riihimäki Asikkala Hollola Kärkölä Lahti Orimattila Padasjoki Lahden seutu Hartola Heinola Sysmä Heinolan seutu PÄIJÄT-HÄME Riihimäen sk KANTA-HÄME
18 25-29-vuotiaat vastavalmistuneet ja alle 30-vuotiaat vastavalmistuneet työttömät työnhakijat seuduittain ja maakunnittain vuotiaat vastavalmistuneet Hämeenlinnan sk Forssan sk 7 13 Riihimäen sk KANTA-HÄME Lahden ja Heinolan seutu PÄIJÄT-HÄME Alle 30-vuotiaat vastavalmistuneet, Huom. alle viiden luvut ovat salattuja ja ne on merkitty pisteillä (..) Hämeenlinnan sk Forssan sk Riihimäen sk KANTA-HÄME Lahden seutu Heinolan seutu PÄIJÄT-HÄME
19 Virta yli 3 kuukauden työttömyyteen alle 25- vuotiailla ja vuotiailla vastavalmistuneilla Hämeessä Alle 25v : Yhteensä 332 = 39,3 % Miehet 174 = 38,3 % Naiset 158 = 40,5 % : Yhteensä 389= 35,8 % Miehet 205 = 36,9 % Naiset 184 = 34,7 % vuotiaat vastavalmistuneet : : Yhteensä 26= 59,1 % Yhteensä 40= 69,0 %
20 Työttömien alle 25-vuotiaiden virta yli 3 kuukauden työttömyyteen ssa Yhteensä Miehiä Naisia ssa Koko maa osuus /lkm 42,0 % (4 561) 42,8 % 41,0 % 41,0 % Häme osuus /lkm 39,3 % (332) 38,3 % 40,5 % 35,8 % Koko maa osuus %/lkm 41,0% (5 919) Syyskuu 34,0 % (8 434) Lokakuu 29,3 % (3 260) Marraskuu 33,5 % (4 691) Joulukuu 41,8% (5 857) Tammikuu 41,3% (5 302) Helmikuu 42,6% (4 536) Maaliskuu 39,4 % (6 657) Huhtikuu 38,6 % (5 081) Toukokuu 39,3 % (3 787) Kesäkuu 35,3 % (3 669) Heinäkuu 38,4 % (3 901) 42,0 % (4 561) Häme osuus %/lkm 35,8% (389) 33,5 % (602) 31,4 % (289) 34,2% (367) 43,0 % (466) 42,1% (411) 41,2% (335) 38,9 % (447) 38,7 % (397) 39,1 % (282) 28,8 % (220) 32,5 % (235) 39,3 % (332)
21 Työttömien vastavalmistuneiden vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen ssa Yhteensä Miehiä Naisia ssa Koko maa osuus / lkm 47,8 % (418) 49,2 % 46,8 % 57,1 % Häme osuus / lkm 59,1 % (26) 71,4 % 53,3 % 69,0 % Koko maa osuus %/lkm 57,1% (625) Syyskuu 50,6 % (926) Lokakuu 37,3 % (265) Marraskuu 43,7 % (396) Joulukuu 39,9 % (409) Tammikuu 42,3% (412) Helmikuu 46,7% (368) Maaliskuu 49,5% (632) Huhtikuu 44,1 % (548) Toukokuu 33,4 % (242) Kesäkuu 25,5 % (196) Heinäkuu 38,4 % (302) 47,8 % (418) Häme osuuslähde: 69,0% TEM/Työnvälitystilastot 50,5 % 31,0 % %/lkm (40) (55) (13) 57,1 % (24) 38,8 % (19) 46,2% (24) 61,5% (24) 60,6% (40) 56,6 % (30) 39,3 % (11) 22,2 % (6) 39,4 % (13) 59,1 % (26)
22 Alle 25v. aktivointiaste ssa Yhteensä Miehiä Naisia ssa Koko maa % 25,6 25,4 25,9 25,8 Häme % 30,0 29,9 30,1 27,2 Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammik. Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Koko maa % 25,8 28,9 30,1 30,9 23,2 26,4 28,4 29,9 30,9 30,7 23,4 20,5 25,6 Häme % 27,2 30,3 31,3 32,7 26,3 28,2 30,2 31,9 34,3 34,9 26,3 23,7 30,0
23 Alle 25v työttömille nuorille tehty työllistymis-, kotoutumis- tai aktivointisuunnitelma ennen 3kk työttömyyden ylittymistä (seuraava tilasto tammi-joulukuu, julk ) tammi-elokuu Yhteensä Miehiä Naisia tammi-elokuu Koko maa 87,4 % 87,5 % 87,2 % 91,0 % Häme 91,6 % 92,4 % 90,3 % 96,2 %
24 Työttömiä nuoria alle 25v työllistynyt palkkatyöhön avoimille työmarkkinoille ssa ssa Koko maa Häme Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Koko maa Koko Häme
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 25.10./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 23.08./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 21.06./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 26.04./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.05./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 23.02./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 22.12./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 22.12./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 22.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 26.9./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 27.01.2016/Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 25.7./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 27.4./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.5./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 20.12./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 20.6./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 28.8./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 20.10./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 26.8./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 27.05./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 25.08./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 24.10./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 23.7./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Päivitetty 22.11./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 26.1.2017/Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 21.2./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 23.9./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 24.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 29.3./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 26.07./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa Päivitetty 23.12./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 21.07./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot
Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa tammikuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot
Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa joulukuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot
Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa lokakuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista 3
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2013
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Jesse Marola / Hämeen ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2016 Päivitetty 25.10.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 30 000 Työttömät työnhakijat
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2016 Päivitetty 20.09.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 30 000 Työttömät työnhakijat
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.7.2017/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017 30
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.8.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 21.11.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012
LisätiedotTyöttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa 2015 Päivitetty 24.11.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015
LisätiedotTyöttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa 2015 Päivitetty 25.08.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015
LisätiedotTyöttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2015 Päivitetty 27.01.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Marraskuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.12.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotTyöttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa 2015 Päivitetty 21.07.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015
LisätiedotTyöttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.1.
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2014 Päivitetty 20.1.2015/SariTeimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu 2013 Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % = Alle 25-vuotiaiden kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyyden ylittävien osuus
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Joulukuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 1.2.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Tammikuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 23.2.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Kesäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.7.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Heinäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 28.8.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu 2013 Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % = Alle 25-vuotiaiden kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyyden ylittävien osuus
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Toukokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.6.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Huhtikuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.5.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Maaliskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 27.4.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2016 Päivitetty 26.07.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 Hämeen ELY-keskuksen
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu 2014 Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotHÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA
HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS 31.3.2016 Sanna Paakkunainen / Hämeen ELY-keskus Häme 2015 ka. 25 203 (osuus 7,2 %) Häme 2014 ka. 23 796 2 Häme 2015 ka.
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2016 Päivitetty 22.11.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 2 Hämeen ELY-keskuksen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Lokakuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.11.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Syyskuu 2018 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 23.10.2018 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015
NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015 Julkaisuvapaa 25.8.2015 kello 9.00 Koko Hämeessä työttömien osuus työvoimasta 15,0 %, Lahdessa jo 19,5 % Kanta-Hämeen
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015 Julkaisuvapaa 27.1.2016 kello 9.00 Työttömyyden kasvu hidastui vuositasolla loppuvuotta kohden joulukuussa Hämeen
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2015
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2015 Julkaisuvapaa 22.9.2015 kello 9.00 Hämeessä elokuussa työttömänä työnhakijana yli 24 000 henkilöä Kanta- ja Päijät-Hämeen
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus toukokuu 2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus toukokuu 2015 Julkaisuvapaa 24.6.2015 kello 9.00 Alle 25-vuotiaiden nuorten työttömien määrä laski viime vuodesta Kanta-Hämeen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, tammikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, tammikuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 8.3.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 Julkaisuvapaa 20.10.2015 kello 9.00 Työttömyys kasvoi Hämeessä, mutta maltillisemmin kuin maassa keskimäärin Kanta-
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa
Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa Jesse Marola / en ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, helmikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, helmikuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.3.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2014
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2014 Julkaisuvapaa 20.1.2015 kello 9.00 Joulukuussa työttömyys paheni merkittävästi Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, lokakuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu 2015 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 27.1.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Elokuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Toukokuu. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Marraskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Marraskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, maaliskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, maaliskuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.4.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, maaliskuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.5.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.7.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 11.10.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.10.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2013
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2013 Julkaisuvapaa 21.1.2014 kello 9.00 Teollisten työpaikkojen suuri määrä vähenee jatkuvasti ja tämä näkyy joulukuun
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu 2014 Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
Lisätiedot