SISÄLLYSLUETTELO. KHALL, 20.5.2013 18:30, Pöytäkirja



Samankaltaiset tiedostot
SISÄLLYSLUETTELO. KHALL, :30, Pöytäkirja

-1, KHALL :30 Sivu 2

Ote pöytäkirjasta. Kulttuuritalo Orrela, Porvarintie 51

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

SISÄLLYSLUETTELO. VAPLTK, :00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. TULEVLTK, :00, Pöytäkirja

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet Edunvalvontaosasto

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

keskiviikkona klo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa.

SISÄLLYSLUETTELO. SIVLTK, :30, Pöytäkirja

Torstai klo

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Muonion kunta Esityslista / 3/

YHTEISTOIMINTANEUVOTTELU

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/ SISÄLLYSLUETTELO

SISÄLLYSLUETTELO. KHALL, :00, Pöytäkirja

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh )

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / 2016

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Maanantaina klo Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark ja päätösvaltaiseksi.

Laihia Pöytäkirja 7/ ( 10) Konsernijaosto Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

SISÄLLYSLUETTELO. TEKNLTK, :00, Pöytäkirja

KUNNANHALLITUS No 18/2017

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2018. Kunnanhallituksen kokoushuone, Kunnanvirasto, Rautalampi. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

Kari Aalto, talouspäällikkö Sirkku Hohenthal, kyvan II vpj Eino Järvinen, kyva:n I vpj Harri Kaunisto, kyva:n pj Tuula Koivula, sihteeri

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 28

PÖYTÄKIRJA. Perjantai klo Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie TERVO. Perjantai

SISÄLLYSLUETTELO. TEKNLTK, :00, Pöytäkirja

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/ SISÄLLYSLUETTELO

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 4/2009

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ ALKAEN

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus

KUNNANHALLITUS No 17/2013

SISÄLLYSLUETTELO. TEKNLTK, :00, Pöytäkirja

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkoneuvosto

Muonion kunta Esityslista/ 3/ (9) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

KUNNANHALLITUS No 4/2018

SISÄLLYSLUETTELO. TULEVLTK, :30, Pöytäkirja

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1(5) Tarkastuslautakunta Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No /2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

Torstai klo

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh )

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2013

Kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki avasi kokouksen klo Todettiin osallistujat liitteen 1 mukaisesti.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Henkilöstösäästöt / /2014. Kunnanhallitus

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-)

Utsjoen kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

1. 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 4/2010

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Henkilökohtaiset varajäsenet

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

SISÄLLYSLUETTELO. VAPLTK, :00, Pöytäkirja

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA /2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet:

Pöytäkirja Nro 3/2018

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkoneuvosto 4/ OSALLISTUJAT läsnä poissa

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 3/2011

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019. Keskiviikko kello , keskeytys klo , jatkui

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 479

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Transkriptio:

i SISÄLLYSLUETTELO KHALL, 20.5.2013 18:30, Pöytäkirja -1 Läsnäolijat... 1 114 Teuvan Vuokratalot Oy:n yhtiökokous... 2 115 Koulukeskuksen peruskorjaus; valmistuskeittiön laitteiden, kojeiden ja korikuljetinastianpesukoneen hankinta... 3 Pykälän liite: Vertailu, koulukeskuksen keittiölaitteet... 5 116 Lakkautettavien koulurakennusten myynti... 6 117 Kaavamääräysten tarkistaminen uimahallin (Säntti) asuntoalueella, Keskustan valtuustoryhmän aloite... 8 118 Henkilöstön lomauttaminen... 11 Pykälän liite: Paikallisneuvottelupöytäkirja 22.2.2013, JHL ja Jyty... 15 Pykälän liite: Paikallisneuvottelupöytäkirja 22.2.2013, Juko... 17 Pykälän liite: Yt-neuvottelupöytäkirja 12.4.2013... 19 Pykälän liite: Yt-neuvottelupöytäkirja 2.5.2013... 22 Pykälän liite: Yhteistoimintamenettely, taloudelliset perusteet... 24 119 Talouden sopeutus / määräaikaiset palvelussuhteet... 26 120 Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien valtuustoaloite elinkeinoasiamiehen palkkaamisesta... 27 121 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Etelä-Pohjanmaalla, kunnilta pyydetyt kannanotot... 29 122 Epanet korkeakouluverkoston koordinoinnin rahoitus vuosina 2014-2018... 32 123 Valtakunnalliseen etäpalvelun käyttöönottoon osallistuminen 1.9.2013 alkaen... 34 124 Vakuutusten kilpailutus... 35 125 Yhteistyöhakemus, Teuvan Yrittäjät ry... 36 126 Erityisopetuksen virkanimikemuutokset ja virkajärjestelyt Teuvan perusopetuksessa 1.8.2013 alkaen... 37 127 Koulutus- ym. tilaisuuksia... 39 128 Ilmoitusasiat, kh 20.5.2013... 40 129 Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän yhtymäkokous 10.6.2013, yhtymäkokousedustajien valinta ja evästys... 41 130 Suupohjan Seutupalvelukeskus Oy:n yhtiökokous 21.5.2013, evästys yhtiökokousedustajalle... 43 9998 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus... 44

-1, KHALL 20.5.2013 18:30 Sivu 1 Paikka Kuohun kokoustila Aika 20.05.2013 klo 18.30 21.00 Saapuvilla olleet jäsenet Leppäniemi Jukka Kaleva Paula Kiviluoma Jarmo Heinola Arto Mäntylä Anu Ranta-Muotio Aulis Riippi Johanna Toivonen Teijo Tuisku Minna-Liisa puheenjohtaja I varapuheenjohtaja II varapuheenjohtaja jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen Muut saapuvilla olleet Lehtimäki Esko Kallio Juhani Mäntysaari Matti Nummela Veli Iso-Koivisto Jari valtuuston puheenjohtaja, klo 19.25-21.00 valtuuston I varapuheenjohtaja valtuuston II varapuheenjohtaja kunnanjohtaja, esittelijä hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Työjärjestys Hyväksyttiin työjärjestys. Lisäasioina otettiin käsittelyyn Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän yhtymäkokous 10.6.2013, edustajien valinta sekä Suupohjan Seutupalvelukeskuksen yhtiökokous 21.5.2013, evästys yhtiökokousedustajalle Asiat :t 114-130 Pöytäkirjan tarkastajat Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Johanna Riippi ja Aulis Ranta-Muotio. Jukka Leppäniemi Paula Kaleva puheenjohtaja puheenjohtaja :t 114-124 ja 126-130 125 Jari Iso-Koivisto pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät Pöytäkirja tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Teuva 22.5.2013 Johanna Riippi Aulis Ranta-Muotio Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä Teuvan kunnanvirastossa 28.5.2013 Jari Iso-Koivisto, hallintojohtaja

114, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 208/2013 Sivu 2 Kunnanhallitus 20.05.2013 114 Teuvan Vuokratalot Oy:n yhtiökokous Dnro D/208/00.01.00.03/2013 Valmistelija / lisätiedot: kunnanjohtaja Veli Nummela, p. 046 850 7700 sähköposti; etunimi.sukunimi@teuva.fi Khall 114 Teuvan Vuokratalot Oy:n yhtiökokous pidetään 24.5.2013. Kunnan yhtiökokousedustaja on kunnanhallituksen jäsen Teijo Toivonen. Tilikaudella liikevaihto laski edellisvuoteen verrattuna 4,4 %. Huoneistojen käyttöaste laski 6,5 % vuoden 2011 vastaavasta luvusta ja oli 81,3 %. Vuoden aikana sattui tavallista enemmän putkirikoista johtuvia vesivahinkoja, joilla oli merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Vahinkojen korjauskustannukset olivat yhteensä 68.000 euroa. Niihin saatiin vakuutuskorvauksia 40.000 euroa. Käyttöaste on vuoden 2013 kahden ensimmäisen kuukauden aikana edelleen 2,3 prosenttiyksikköä (79 %). Tilinpäätös näyttää nollatulosta. Tämä on saatu aikaan 58.000 euroa suunnitelman mukaisia poistoja pienemmillä poistoilla. Rahoitustulos oli 81.000 euroa negatiivinen. Yhtiö on erittäin velkainen. Lainakanta on yhteensä 3,4 miljoonaa euroa. Yhtiön hallitukseen ovat kuuluneet Leila Harju puheenjohtajana sekä jäseninä Sakari Tamsi ja Jarmo Kiviluoma, varajäsenenä Hannu Aho. Toimitusjohtaja Markku Salonen esittelee yhtiön taloudellista tilaa kokouksessa. Yhtiökokousasiakirjat ovat esityslistan ohessa. Kja Ehdotus: Kunnanhallitus antaa Teuvan Vuokratalot Oy:n yhtiökokousedustajalle seuraavan evästyksen: 1. Tilinpäätös vuodelta 2012 voidaan hyväksyä ja vastuuvapaus tilivelvollisille myöntää. 2. Kunnanhallitus nimeää Teuvan Vuokratalot Oy:n hallitukseen jäsenet sekä varajäsenen. 3. Tilintarkastajina jatkavat HTM Lasse Åkerblad (varalla Raimo Kalliokoski) ja emoyhteisön JHTT-tilintarkastaja. 4. Vuokrataloyhtiön lyhyen ja pitkän tähtäimen menestymisedellytyksiä turvaavia toimenpiteitä tulee edelleen kehittää ja jatkaa. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin ja hallituksen jäseniksi esitetään Sakari Tamsia, Eija Sippolaa ja Hannu Ahoa, varaedustajaksi Toni Nevanperää ja puheenjohtajaksi Sakari Tamsia.

115, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 52/2012 Sivu 3 Kunnanhallitus 20.05.2013 115 Koulukeskuksen peruskorjaus; valmistuskeittiön laitteiden, kojeiden ja korikuljetinastianpesukoneen hankinta Dnro D/52/10.03.02/2012 Aikaisemmat käsittelyt: Tekninen lautakunta 7.5.2013 9 Valmistelija / lisätiedot: kunnaninsinööri Markku Salonen, p. 050 386 4626 sähköposti; etunimi.sukunimi@teuva.fi Tekn. ltk 9 7.5.2013 Tekninen toimi on pyytänyt 26.3.2013 klo 14.00 mennessä tarjouksia koulukeskuksen I-rakennusvaiheen valmistuskeittiön laitteista, kojeista ja korikuljetinastianpesukoneesta linjastoineen paikoilleen asennettuna ja käyttökuntoon asennettuna. Hankinta on jaettu kolmeen ryhmään/osakokonaisuuteen: a) padat b) korikuljetinastianpesukone syöttö- ja purkulinjastoineen c) muut laitteet ja kojeet. Tarjouspyyntö kaikkine liiteasiakirjoineen on 8.3.2013 julkaistu sähköisessä muodossa HILMA-palvelussa www.hankintailmoitukset.fi, lisäksi tarjouspyyntö on julkaistu kunnan kotisivuilla www.teuva.fi. Tarjouspyynnön vireilläolosta on myös ilmoitettu kolmelle alan yritykselle. Tarjousten avaaminen Määräajassa saadut kaksi tarjousta on avattu 27.3.2013. Tarjouksensa ovat jättäneet Oy Metos Ab ja Dieta Oy. Tarjouspyyntö laite- ja kalusteluetteloineen sekä tarjousten avauspöytäkirja ovat esityslistan ohessa. Tarjoajien soveltuvuuden arviointi Tarjoajilta on saatu asiapaperit, joiden perusteella soveltuvuusehdot molempien tarjoajien osalta täyttyvät. Tarjousten hyväksyttävyys/tarjouspyynnönmukaisuus Molemmat tarjoukset on laadittu asianmukaisesti tarjouspyynnön liitteenä olleille tarjouslomakkeille ja laiteryhmien a) ja c) osalta ne olivat tarjouspyynnön mukaisia. Sen sijaan kumpikaan tarjous ei ryhmän b) osalta täyttänyt tarjouspyynnön mukaisia vaatimuksia, joten sen osalta siirryttiin neuvottelumenettelyyn. Tarjoajilla oli tilaisuus täsmentää antamaansa tarjousta ryhmän b) osalta 30.4.2013 klo 14.00 mennessä. Liite Tarjousten vertailu Tarjouksista ja niiden tarkennuksista on laadittu liitteenä oleva vertailu. Sen perusteella voidaan todeta, että Dieta Oy:n tarjous ryhmien a) ja c) osalta on edullisin. Tarkennettujen tarjousten perusteella Oy Metos Ab:n tarjous ryhmän b) osalta on edullisin. Todettakoon, että rakennuttajainsinööri Toivo Mäki, ruokapalvelupäällikkö Anne Niemelä ja koulukeskuksen ruokapalveluesimies Sari Mikkilä ovat 23.4.2013 käyneet tutustumassa kolmella eri keittiöllä kummankin laitevalmistajan vastaaviin laitekokonaisuuksiin.

115, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 52/2012 Sivu 4 Kunnanhallitus 20.05.2013 115 Kins. Ehdotus: Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että koulukeskuksen valmistuskeittiön laitteet hankitaan saatujen tarjousten ja niiden tarkennusten sekä suoritetun vertailun perusteella: 1) laiteryhmät a) padat ja c) muut laitteet ja kojeet (uunit, liedet ym.) Dieta Oy:ltä yhteishintaan 101 864,46 euroa (alv. 0 %); 2) laiteryhmä b) korikuljetinastianpesukone Oy Metos Ab:ltä hintaan 47 675,00 euroa (alv. 0 %), sisältäen optiona tarjotut esipesukoneen ja purkausrullaradan jatkon. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Khall 115 20.5.2013 Kja Valmistelija / lisätiedot: kunnanjohtaja Veli Nummela, p. 046850 7700 sähköposti; etunimi.sukunimi@teuva.fi Ehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy lautakunnan esityksen. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

115, KHALL 20.5.2013 18:30 / Pykälän liite: Vertailu, koulukeskuksen keittiölaitteet Sivu 5

116, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 169/2013 Sivu 6 Kunnanhallitus 20.05.2013 116 Lakkautettavien koulurakennusten myynti Dnro D/169/02.07.00/2013 Valmistelija / lisätiedot: kunnaninsinööri Markku Salonen, p. 050 386 4626 sähköposti; etunimi.sukunimi@teuva.fi Khall 116 Kunnanvaltuuston on 22.4.2013 35 päättänyt lakkauttaa Komsin, Kauppilan, Riipin koulut 1.8.2013 alkaen. Koulujen lakkauttaminen on osa Teuvan kunnan talouden sopeutusohjelmaa ja kunnalla ei ole käyttöä ko. koulurakennuksille 1.8.2013 jälkeen niiden poistuessa sivistystoimen käytöstä. Kunnanhallitus on 6.5.2013 päättänyt esittää kunnanvaltuustolle myös Äystön koulun piha-alueella sijaitsevan ent. Äystön ryhmäperhepäivähoidon tiloina toimineen rakennuksen kylmilleen laittamisesta 1.6.2013 alkaen. Talouden sopeuttamisohjelman toteuttamiseksi, suunniteltujen säästötoimien aikaansaamiseksi, ja koska tyhjilleen jääville koulurakennuksille ei ole käyttöä kunnan palvelutoiminnoissa, tulee koulurakennukset laittaa myyntiin. Lisäksi Äystön ryhmäperhepäivähoidon rakennus jäädessään kylmilleen menee nopeasti huonoon kuntoon, joten rakennukselle olisi parempi mikäli sille löytyy jatkokäyttöä poissiirrettävänä rakennuksena esim. jonkin pientalorakentajan toimesta. Liitteenä olevassa taulukossa on esitetty koulurakennusten kokonaismenot, nettomenot, poistot sekä kirjanpitoarvo. Kja Ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1) laittaa myyntiin Komsin, Kauppilan ja Riipin koulut sekä Äystön koulun piha-alueella sijaitsevan rakennuksen (ent. Äystön ryhmäperhepäivähoidon tilat); 2) että koulurakennukset myydään tarjousten perusteella ja ostajan valinnassa huomioidaan mm. seuraavat asiat; ostajan esittämä suunnitelma ostettavan koulun käyttötarkoituksesta, koulun käyttötarkoituksen vaikutus lähialueen ja kunnan elinvoimaan, ostajan kyky ja resurssit toteuttaa esitetyn käyttötarkoituksen mukaiset suunnitelmat, ostotarjouksen tarjoushinta; 3) että Äystön koulun piha-alueella sijaitseva ent. ryhmäperhepäivähoidon rakennus myydään poissiirrettäväksi; 4) antaa tekniselle toimelle tehtäväksi käynnistää koulujen myyntitoimenpiteet ja myynnin päätöksenteon valmistelu. Kunnanjohtaja muutti ehdotusta siten, että Äystön ryhmäperhepäivähoidon entistä rakennusta koskevat esitykset poistetaan. Päätös: Kunnanhallitus päätti 1) laittaa myyntiin Komsin, Kauppilan ja Riipin koulut;

116, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 169/2013 Sivu 7 Kunnanhallitus 20.05.2013 116 2) että koulurakennukset myydään tarjousten perusteella ja ostajan valinnassa huomioidaan mm. seuraavat asiat; ostajan esittämä suunnitelma ostettavan koulun käyttötarkoituksesta, koulun käyttötarkoituksen vaikutus lähialueen ja kunnan elinvoimaan, ostajan kyky ja resurssit toteuttaa esitetyn käyttötarkoituksen mukaiset suunnitelmat, ostotarjouksen tarjoushinta; 3) antaa tekniselle toimelle tehtäväksi käynnistää koulujen myyntitoimenpiteet ja myynnin päätöksenteon valmistelu.

117, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 102/2013 Sivu 8 Kunnanhallitus 20.05.2013 117 Kaavamääräysten tarkistaminen uimahallin (Säntti) asuntoalueella, Keskustan valtuustoryhmän aloite Dnro D/102/10.02.02/2013 Valmistelija / lisätiedot: kunnaninsinööri Markku Salonen, p. 050 386 4626 sähköposti; etunimi.sukunimi@teuva.fi Khall 117 Keskustan valtuustoryhmä jätti kunnanvaltuustossa 4.3.2013 seuraavansisältöisen aloitteen kaavamääräysten tarkistamiseksi uimahallin asuntoalueella (Säntti): Esitämme, että alueelta poistetaan kaavamääräys rakennusten väristä. Lisäksi kattoväreihin tulisi lisätä kaksi vaihtoehtoa nykyisten lisäksi. Lisäksi rakennuksen mallia koskeva määräys tulee poistaa (nyt muun muassa katon malli on tiukasti rajattu). Aloitteen peruste on alueen laimea rakentamisinto, johon liian tiukka määräys vaikuttaa. Paula Kaleva keskustan valtuustoryhmän pj. Juha Palonen keskustan valtuustoryhmän vpj. Uimahallin alueen kaavamääräyksille ja rakentamistapaohjeelle syntyi tarve kaavaprosessin yhteydessä 24.4.2009 viranomaisten kanssa käydyissä työneuvotteluissa (Liite 1). Alueen erityispiirteiden ja luonteen johdosta kaavoitusta ohjaava viranomaistaho ELY-keskus edellytti alueelle tarkempia kaavamääräyksiä harjakattoisuuden ja talojen värityksen suhteen. Rakentamisen tarkempi ohjaus toteutettiin siten kaavamääräyksillä ja kaavamääräysten liiteasiakirjalla rakentamistapaohjeella (Liite 1). Uimahallin alueen kaavamääräyksistä on käyty laajempaa keskustelua kunnanhallituksen ja rakennusvalvonnan kanssa 2010-2011 ensimmäisten talojen lupaprosessien yhteydessä ja talojen valmistuttua. Rakennusvalvonta on toiminnassaan pyrkinyt edistämään Uimahallin alueen rakentamista kaavan keskeisten periaatteiden mukaisesti ja siten, että rakentajien toiveet voitaisiin mahdollisimman hyvin toteuttaa. Teuvan omakotitalojen rakentamisessa on vuoden 2013 aikana havaittu tapahtuneen laskua yleisestä taloudellisesta tilanteesta johtuen. Vuonna 2012 kesäkuuhun mennessä oli haettu rakennuslupa 3 pientalolle ja vuoden 2013 osalta tähän mennessä on haettu vasta yksi pientalon rakennuslupa. Samoin tonttikysyntä kunnan tonttien osalta on ollut alkuvuoden 2013 aikana kaikilla kunnan tonttialueilla hiljaista. Kaavoittajan/kunnaninsinöörin ehdotus: Kaavoittajan käsityksen mukaan Uimahallin alueen rakentaminen on mahdollista toteuttaa nykyisen asemakaavan määräysten ja rakentamistapaohjeen mukaisesti siten, että rakentajan toiveet voidaan tarpeellisessa määrin ottaa huomioon. Mikäli uimahallin alueen asemakaavaa ja siihen liittyvää rakentamistapaohjetta halutaan muuttaa aloitteessa esitetyillä tavoilla, on se mahdollista vain käynnistämällä asemakaavan muutoksen laadintaprosessi.

117, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 102/2013 Sivu 9 Kunnanhallitus 20.05.2013 117 Kja Ehdotus: Kunnanhallitus käy lähetekeskustelun aloitteen valmistelun pohjaksi. Päätös: Keskustelussa käytiin läpi mahdollisen kaavamuutoksen vaikutuksia sekä toisaalta mahdollisuuksia toimia nykyisen kaavan puitteissa. Kunnanhallituksen tavoitteena on hoitaa asia ilman kaavamuutosta niin, että nykyisten kaavamääräysten puitteissa pystyttäisiin rakentajien toiveita mahdollisimman kattavasti huomioimaan. Asian päätöksentekoon pyydettiin kunnaninsinööriä ja rakennustarkastajaa laatimaan selvitys kaavan joustomahdollisuuksista.

118, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 11/2013 Sivu 11 Kunnanhallitus 20.05.2013 118 Henkilöstön lomauttaminen Dnro D/11/01.00.01.01/2013 Aikaisemmat käsittelyt: Kunnanhallitus 14.1.2013 15 ja 4.2.2013 41 Valmistelija / lisätiedot: kunnanjohtaja Veli Nummela, p. 046 850 7700 sähköposti; etunimi.sukunimi@teuva.fi Khall 15 14.1.2013 Teuvan kunnan talous on voimakkaasti alijäämäinen. Vuodelta 2011 alijäämää kertyi 2,5 miljoonaa euroa, vuodelta 2012 alijäämää on syntymässä arviolta noin 3 miljoonaa euroa ja vuoden 2013 talousarvio on 1,7 miljoonaa euroa alijäämäinen. Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän palvelurakenneselvityksen esitysten toteuttaminen tuo säästöjä pääsääntöisesti usean vuoden viiveellä. Lisäksi saavutettavat säästöt eivät kannaltamme ole riittäviä. Valtuusto hyväksyi lokakuun kokouksessaan karsitun säästöpaketin. Mm. yksityisteiden ylläpidosta luopumiseen ja koulujen lakkauttamiseen ei ollut valmiuksia. Kuluvan vuoden aikana valmistellaan lisää säästöesityksiä. Veroprosenttia nostettiin yhdellä prosenttiyksiköllä vuodelle 2013. Taksoja ja maksuja on tarkistettu kauttaaltaan. Kuntien toiminta on hyvin työvoimavaltaista. Kovin isoja menojen vähennyksiä ei voida saada aikaan puuttumatta henkilöstömenoihin joko suoraan kunnan toiminnoissa tai välillisesti kuntayhtymiltä ostettavissa ostopalveluissa. Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa (13.4.2007/449) säätelee menettelyä kunnan sopeuttaessa toimintaansa taloudellisiin resursseihinsa (esityslistan liite). Kja Ehdotus: Kunnanhallitus päättää aloittaa yhteistoimintamenettelyn henkilöstöjärjestöjen kanssa. Tavoitteena on 0,7 miljoonan euron suuruisen vuotuisen henkilöstömenosäästön aikaansaaminen. Käytettäviä keinoja voivat olla sopimukset lomarahojen leikkaamisesta, määräaikaisten palvelussuhteiden päättäminen, lomautukset, osa-aikaistamiset ja irtisanomiset. Yhteistoimintamenettely pyritään saattamaan päätökseen 31.5.2013 mennessä. Päätös: Laajan keskustelun jälkeen ehdotus hyväksyttiin sillä muutoksella, että yhteistoimintamenettely pyritään saamaan päätökseen 30.4.2013 mennessä. Khall 41 4.2.2013 Yhteistoimintaryhmä käsitteli kokouksessaan 18.1.2013 yhteistoimintamenettelyn aloittamista. Yhteistoimintamenettely etenee siten, että kaikista kunnan toiminnoista etsitään virkamiestyönä säästökohteita. Säästöjen kohteena ovat henkilöstömenot, mutta myös kaikki muut toimintamenot. Kunnan henkilöstölle järjestetään yhteinen tiedotus- ja keskustelutilaisuus yhteistoimintamenettelystä. Henkilöstöjärjestöjen kanssa käydään neuvottelut lomarahojen leikkaamisesta ja/tai henkilöstön lyhytaikaisesta lomaut-

118, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 11/2013 Sivu 12 Kunnanhallitus 20.05.2013 118 tamisesta. Neuvotteluja varten on tarpeen nimetä neuvotteluryhmä, jossa on luottamushenkilöedustus. Kja Ehdotus: Kunnanhallitus nimeää neuvotteluryhmän henkilöstöjärjestöjen kanssa käytäviin neuvotteluihin. Päätös: Kunnanhallitus nimesi neuvotteluryhmäksi henkilöstöjaoston eli seuraavat Johanna Riippi, Jarmo Kiviluoma, Anu Mäntylä ja Minna-Liisa Tuisku. Valmistelija/lisätiedot: henkilöstösihteeri Ritva Alarotu p. 0500 267645, sähköposti; etunimi.sukunimi@teuva.fi Khall 118 20.5.2013 Vuotuista 0,7 miljoonana euron henkilöstömenojen säästötavoitetta ja yhteistoimintamenettelyn aloittamista on käsitelty Yhteistyö- ja työsuojeluryhmässä 25.1.2013 ja 8.2.2013. Paikallisneuvottelu vapaaehtoisista henkilöstömenojen leikkauksista käytiin 22.2.2013. Työntekijäpuoli ilmoitti, että he eivät suostu vapaaehtoiseen lomarahojen leikkaamiseen. Ammattijärjestöt olivat myös sitä mieltä, että mahdollisten lomautusten tulee koskea koko henkilökuntaa tasapuolisesti. Teuvan kunta oli pyytänyt yhteistoimintalain 5 :n mukaista yt-neuvottelua säästöjen aikaansaamiseksi henkilöstömenoissa. Neuvottelun aiheena oli koko henkilöstön lomauttaminen kahdeksi viikoksi, mahdolliset irtisanomiset tai osa-aikaistamiset. YT-neuvottelut käytiin 2.4.2013 ja 2.5.2013. (Liite) Ensimmäisessä neuvottelussa todettiin työnantajan pääperiaatteena olevan, että koko henkilökunta lomautetaan kahdeksi viikoksi. Sen lisäksi saattaa tulla myös joitakin irtisanomisia tai osa-aikaistamisia. Näitä toimenpiteitä ei ole tulossa kuitenkaan kovin merkittävissä määrin. Mahdollisesti määräaikaisten työsuhteitten ketjuttamisesta johtuvia irtisanomisia on odotettavissa. Keskusteltiin lomauttamisista ja ammattijärjestöt totesivat yksimielisesti, että he eivät hyväksy niitä. Sovittiin, että kesätyöntekijöitä ja velvoitetyöllistettäviä voidaan palkata lomauttamisista huolimatta, kunhan heitä ei oteta lomautettuina olevien tehtäviin. Toisessa neuvottelussa todettiin, että kahden viikon lomautus tullee pääperiaatteessa koskemaan koko henkilökuntaa. Poikkeukset pääperiaatteesta: 1. Lomautus ei koske luottamusmiehiä eikä työsuojeluvaltuutettuja. Ulkopuolelle jäävät myös oppisopimussuhteiset, määräaikaiset työsuhteiset, elleivät ole sellaisen henkilön sijaisena, jota lomautus myös koskisi sekä määräaikaiset virkasuhteiset, joiden palvelussuhde on kestänyt

118, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 11/2013 Sivu 13 Kunnanhallitus 20.05.2013 118 alle 6 kk. Myös palkkatuella työllistetyt henkilöt jäävät lomautuksen ulkopuolelle. 2. Rajoitetusti lomautetaan: Laaja-alaiset erityisopettajat, jotka lomautetaan 10 vrk ja pienryhmien erityisluokanopettajat 5 vrk. Lomautus koskee henkilöstöä, joka on palvelussuhteessa 1.6.2013 31.12.2013 välisenä aikana. Lomautukset toteutetaan 31.5.2014 mennessä siten, että 7 päivän omavastuu tulee täyteen kahdeksan viikon kuluessa. Lomautussuunnitelmat laaditaan päävastuualueittain. Johtoryhmä koordinoi suunnitelmien tekemistä. OAY:n kanssa tullaan neuvottelemaan vielä opettajien lomautussuunnitelmista, kun ne ovat valmiit. Kunnallisen viranhaltijalain (2003/304) 7 luvun 30 :n 1 momentin mukaan työnantajalla on oikeus lomauttaa viranhaltija siten, että virantoimitus ja palkanmaksu keskeytetään toistaiseksi tai määräajaksi joko kokonaan tai osittain virkasuhteen muutoin pysyessä voimassa, jos työnantajalla on 37 :n mukainen peruste irtisanoa virkasuhde. Viranhaltijalain 7 luvun 30 :n 2 momentin mukaan viranhaltija voidaan 1 momentissa mainitulla tavalla lomauttaa enintään 90 päivän ajaksi, jos tehtävät tai työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat tilapäisesti vähentyneet eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää muita tehtäviä tai työnantajan tarpeisiin sopivaa koulutusta. Työsopimuslain (2001/55) 5 luvun 2 :n mukaan Työnantaja saa lomauttaa työntekijän, jos 1) hänellä on 7 luvun 3 :ssä tarkoitettu taloudellinen tai tuotannollinen peruste työsopimuksen irtisanomiseen tai 2) työ tai työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää työntekijälle muuta sopivaa työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta; työn tai työn tarjoamisedellytysten katsotaan lomauttamisen perusteena vähentyneen tilapäisesti, jos niiden voidaan arvioida kestävän enintään 90 päivää. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä 1 momentissa ja tämän luvun 4 :ssä säädetyn estämättä sopia määräaikaisesta lomauttamisesta silloin, kun se on tarpeen työnantajan toiminnan tai taloudellisen tilan vuoksi. Työnantaja saa lomauttaa määräaikaisessa työsuhteessa olevan työntekijän vain, jos tämä tekee työtä vakituisen työntekijän sijaisena ja työnantajalla olisi oikeus lomauttaa vakituinen työntekijä, jos hän olisi työssä. Lomauttamista edeltävinä toimina työnantajan on esitettävä työntekijälle ennakkoselvitys lomautuksen perusteista sekä sen arvioidusta laajuudesta, toteuttamistavasta, ajankohdasta ja kestosta. Jos lomautus kohdistuu useampaan työntekijään, selvitys voidaan antaa työntekijöiden edustajalle tai

118, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 11/2013 Sivu 14 Kunnanhallitus 20.05.2013 118 työntekijöille yhteisesti. Työnantajan on varattava työntekijöille tai heidän edustajalleen tilaisuus tulla kuulluksi annetusta selvityksestä. Koko henkilöstön lomauttaminen kahdeksi viikoksi tuottaa säästöä noin 303 000 310 000 sivukuluineen. Kja Ehdotus: Teuvan kunnan henkilöstö lomautetaan taloudellisista ja tuotannollisista syistä 14 vuorokaudeksi esittelytekstissä ja liitteissä esitetyin perustein. Lomautus koskee henkilöstöä, joka on palvelussuhteessa kuntaan 1.6. 31.12.2013 välisenä aikana. Lomautukset toteutetaan ajalla 1.6.2013 31.5.2014. Kunkin henkilön lomautus voi jakautua yhtä useampaan lomautusjaksoon, mutta ne toteutetaan kahdeksan viikon ajanjakson kuluessa. Lomautussuunnitelmat laaditaan päävastuualueittain. Johtoryhmä koordinoi suunnitelmien tekemistä. Suunnitelmat tuodaan tiedoksi kunnanhallitukselle. Lomautussuunnittelussa tulee turvata lakisääteisten palvelujen toimivuus ja asiakasturvallisuus. Opettajien lomauttamisesta käydään vielä erillinen neuvottelu lomautuksen toteutuksesta lomautussuunnitelmien valmistuttua. Lomautusilmoituksen antavat päävastuualueiden päälliköt oman toimintansa osalta, kunnanjohtaja päävastuualueiden päälliköiden osalta ja kunnanhallitus kunnanjohtajan osalta. Lomautuksen kesto on lyhyempi seuraavilla henkilöstöryhmillä: laaja-alaiset erityisopettajat 10 vrk pienryhmien erityisluokanopettajat 5 vrk Lomautus ei koske: Luottamusmiehiä eikä työsuojeluvaltuutettuja, oppisopimussuhteisia, määräaikaisia työsuhteisia, elleivät ole sellaisen henkilön sijaisena, jota lomautus koskee, virkasuhteisia määräaikaisia, joiden palvelussuhde on kestänyt alle 6 kk ja palkkatuella työllistettyjä. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

118, KHALL 20.5.2013 18:30 / Pykälän liite: Paikallisneuvottelupöytäkirja 22.2.2013, JHL Sivu ja Jyt 15 PAIKALLISNEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Aika: 22.2.2013 klo 12.00-13.00 Paikka: Kokoushuone Kuohu, Teuva Läsnä: Veli Nummela työnantaja edustaja/kunnanjohtaja, puheenjohtaja Johanna Riippi työnantajan edustaja/henkilöstöjaosto pj. Jarmo Kiviluoma työnantajan edustaja Minna-Liisa Tuisku Anu Mäntylä Anne Niemelä henkilöstön edustaja/jyty Harri Nisula Jarkko Saarela Asko Aalto henkilöstön edustaja/jhl Aila Harju Ritva Alarotu henkilöstösihteeri, pöytäkirjanpitäjä PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI NEUVOTTELUN TARKOITUS NEUVOTTELUN KÄYMINEN Puheenjohtajana toimi kunnanjohtaja Veli Nummela ja sihteerinä henkilöstösihteeri Ritva Alarotu. Työnantaja oli pyytänyt neuvottelua säästötoimenpiteistä henkilöstömenoissa. Veli Nummela avasi neuvottelun ja selvitti kunnan taloudellista tilannetta ja säästötavoitteita henkilöstömenoissa. Työnantaja esitti vapaaehtoista lomarahojen leikkaamista siten, että leikkaus olisi puolet lomarahoista ja vapaata annettaisiin kolme päivää. Toinen vaihtoehto olisi koko henkilökunnan lomauttaminen kahdeksi viikoksi. Työntekijäpuoli ilmoitti, että he eivät suostu vapaaehtoiseen lomarahojen leikkaamiseen. Mikäli lomautuksia tulee, tulee niiden koskea kaikkia tasapuolisesti. Kun lopulliset muut säästöt ovat selvillä voidaan neuvotella mahdollisesta sopuratkaisusta. Työnantaja etsii koko ajan muitakin säästöjä. Johtoryhmä kokoontuu 5.3 käsittelemään asiaa laajemmin, minkä jälkeen esitys viedään YTR:n käsittelyyn.

118, KHALL 20.5.2013 18:30 / Pykälän liite: Paikallisneuvottelupöytäkirja 22.2.2013, JHL Sivu ja Jyt 16 JATKONEUVOTTELUT Neuvottelua jatketaan 6.3. klo 13.00 siten, että myös opettajat ovat mukana samassa neuvottelussa. Veli Nummela, puheenjohtaja Ritva Alarotu, pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty Teuvalla / 2013 Työnantajan edustajat: Työntekijöiden edustajat: Johanna Riippi Harri Nisula Minna-Liisa Tuisku Anne Niemelä Jarmo Kiviluoma Jarkko Saarela Anu Mäntylä Asko Aalto Aila Harju

118, KHALL 20.5.2013 18:30 / Pykälän liite: Paikallisneuvottelupöytäkirja 22.2.2013, Juko Sivu 17 PAIKALLISNEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Aika: 22.2.2013 klo 13.00-14.00 Paikka: Kokoushuone Kuohu, Teuva Läsnä: Veli Nummela työnantaja edustaja/kunnanjohtaja, puheenjohtaja Johanna Riippi työnantajan edustaja/henkilöstöjaosto pj. Jarmo Kiviluoma työnantajan edustaja Anu Mäntylä Tiina Kangas henkilöstön edustaja/juko Sanna-Maija Loukasmäki Eija-Leena Liukku Ritva Alarotu henkilöstösihteeri, pöytäkirjanpitäjä PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI NEUVOTTELUN TARKOITUS NEUVOTTELUN KÄYMINEN Puheenjohtajana toimi kunnanjohtaja Veli Nummela ja sihteerinä henkilöstösihteeri Ritva Alarotu. Työnantaja oli pyytänyt neuvottelua säästötoimenpiteistä henkilöstömenoissa. Veli Nummela avasi neuvottelun ja selvitti kunnan taloudellista tilannetta ja säästötavoitteita henkilöstömenoissa. Työnantaja esitti vapaaehtoista lomarahojen leikkaamista siten, että leikkaus olisi puolet lomarahoista ja vapaata annettaisiin kolme päivää. Toinen vaihtoehto olisi koko henkilökunnan lomauttaminen kahdeksi viikoksi. Työntekijäpuoli ilmoitti, että heillä ei ole valtuuksia minkäänlaisiin vapaaehtoisiin palkanalennuksiin. He myös vastustavat lomautuksia. Työnantaja etsii koko ajan muitakin säästöjä. Johtoryhmä kokoontuu 5.3 käsittelemään asiaa laajemmin, minkä jälkeen esitys viedään YTR:n käsittelyyn.

118, KHALL 20.5.2013 18:30 / Pykälän liite: Paikallisneuvottelupöytäkirja 22.2.2013, Juko Sivu 18 JATKONEUVOTTELUT Neuvottelua jatketaan 6.3. klo 13.00 siten, että myös opettajat ovat mukana samassa neuvottelussa. Veli Nummela, puheenjohtaja Ritva Alarotu, pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty Teuvalla / 2013 Työnantajan edustajat: Työntekijöiden edustajat: Johanna Riippi Tiina Kangas Jarmo Kiviluoma Sanna-Maija Loukasmäki Anu Mäntylä Eija-Leena Liukku

118, KHALL 20.5.2013 18:30 / Pykälän liite: Yt-neuvottelupöytäkirja 12.4.2013 Sivu 19 1 YT-NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Aika: 12.4.2013 klo 13.00-14.10 Paikka: Kokoushuone Kuohu, Teuva Läsnä: Veli Nummela työnantaja edustaja/kunnanjohtaja, puheenjohtaja Ritva Alarotu henkilöstösihteeri, pöytäkirjanpitäjä Jari Iso-Koivisto hallintojohtaja Johanna Riippi työnantajan edustaja/henkilöstöjaosto pj. Jarmo Kiviluoma työnantajan edustaja Minna-Liisa Tuisku Anu Mäntylä Harri Nisula henkilöstön edustaja/jyty Jarkko Saarela Asko Aalto henkilöstön edustaja/jhl Aila Harju Tiina Kangas Henkilöstön edustaja/juko Sanna-Maija Loukasmäki Kirsi Viinikainen JÄRJESTÄYTYMINEN Puheenjohtajaksi valittiin kunnanjohtaja Veli Nummela ja sihteeriksi henkilöstösihteeri Ritva Alarotu. Todettiin läsnäolijat ja heidän asemansa. Jukon edustaja Tiina Kangas halusi merkittäväksi pöytäkirjaan, että heidän mielestään Minna-Liisa Tuisku on jäävi toimimaan työnantajan edustajana, koska on itse asianosainen. Todettiin, että Tuisku ei kuulu OAJ:n hallitukseen, ei ole siten asianosainen. Hän jäi paikalle, mutta asia luvattiin selvittää seuraavaa neuvottelua varten. NEUVOTTELUN TARKOITUS Teuvan kunta oli pyytänyt yhteistoimintalain 5 :n mukaista yt-neuvottelua säästöjen aikaansaamiseksi henkilöstömenoissa. Neuvottelun aiheena oli koko henkilöstön lomauttaminen kahdeksi viikoksi, mahdolliset irtisanomiset tai osa-aikaistamiset. (Liitteenä kokouskutsu liitteineen)

118, KHALL 20.5.2013 18:30 / Pykälän liite: Yt-neuvottelupöytäkirja 12.4.2013 Sivu 20 2 NEUVOTTELUN KÄYMINEN Veli Nummela avasi neuvottelun ja totesi sen tarkoituksen. Hän antoi puheenvuoron hallintojohtaja Jari Iso-Koivistolle, joka selvitti kunnan taloudellista tilannetta. Käytiin läpi myös johtoryhmän käsittelemä säästölista, joka kohdistui muihin, kuin henkilöstömenoihin. Puheenjohtaja totesi, että työnantajan pääperiaatteena on, että henkilökunta lomautetaan kahdeksi viikoksi. Sen lisäksi saattaa tulla myös joitakin irtisanomisia tai osa-aikaistamisia. Nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan ole kovin merkittäviä. Mahdollisesti määräaikaisten ketjuttamisesta johtuvia irtisanomisia on odotettavissa. Keskusteltiin lomauttamisista ja ammattijärjestöt totesivat yksimielisesti, että he eivät hyväksy niitä. Sovittiin, että kesätyöntekijöitä ja velvoitetyöllistettäviä voidaan palkata lomauttamisista huolimatta, kunhan heitä ei oteta lomautettuina olevien tehtäviin. Keskusteltiin määräaikaisten asemasta ja todettiin, että heitä voidaan lomauttaa mm. seuraavissa tapauksissa: - viranhaltija, jonka palvelussuden on kestänyt vähintään puoli vuotta voidaan lomauttaa - määräaikainen työsuhteinen voidaan lomauttaa, mikäli henkilö, jonka sijaisena on, voidaan lomauttaa. Keskusteltiin myös työnantajan velvollisuudesta antaa työtä lomautetulle henkilölle. Todettiin, että seuraavaan neuvotteluun valmistellaan mm. lomautusten rajoituksia ja lomautuksen pituudesta mahdollisia poikkeuksia. Tehdään myös alustavat lomautussuunnitelmat. Lomautusvaroitus annetaan seuraavassa kunnanhallituksen kokouksessa, joka pidetään 6.5. JATKONEUVOTTELUT Neuvottelua jatketaan 25.4. klo 15.00. Veli Nummela, puheenjohtaja Ritva Alarotu, pöytäkirjanpitäjä

118, KHALL 20.5.2013 18:30 / Pykälän liite: Yt-neuvottelupöytäkirja 12.4.2013 Sivu 21 3 Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty Teuvalla / 2013 Työnantajan edustajat: Työntekijöiden edustajat: Johanna Riippi Harri Nisula Minna-Liisa Tuisku Jarkko Saarela Jarmo Kiviluoma Aila Harju Anu Mäntylä Asko Aalto Jari Iso-Koivisto Tiina Kangas Sanna-Maija Loukasmäki Kirsi Viinikainen

118, KHALL 20.5.2013 18:30 / Pykälän liite: Yt-neuvottelupöytäkirja 2.5.2013 Sivu 22 1 YT-NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA 2 Aika: 2.5.2013 klo 13.00-14.00 Paikka: Kokoushuone Kuohu, Teuva Läsnä: Veli Nummela työnantaja edustaja/kunnanjohtaja, puheenjohtaja Ritva Alarotu työnantaja edustaja/henkilöstösihteeri, pöytäkirjanpitäjä Jari Iso-Koivisto työnantaja edustaja/hallintojohtaja Johanna Riippi työnantajan edustaja/henkilöstöjaosto pj. Jarmo Kiviluoma työnantajan edustaja Minna-Liisa Tuisku Anu Mäntylä Harri Nisula henkilöstön edustaja/jyty Jarkko Saarela Asko Aalto henkilöstön edustaja/jhl Aila Harju Sanna-Maija Loukasmäki henkilöstön edustaja/juko Kirsi Viinikainen JÄRJESTÄYTYMINEN Puheenjohtajaksi valittiin kunnanjohtaja Veli Nummela ja sihteeriksi henkilöstösihteeri Ritva Alarotu. Todettiin läsnäolijat ja heidän asemansa. EDELLISEN NEUVOTTELUN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN Luettiin ja hyväksyttiin edellisen neuvottelun pöytäkirja. NEUVOTTELUN JATKAMINEN Veli Nummela avasi neuvottelun ja totesi sen tarkoituksen. Hän esitteli neuvottelujen pohjaksi johtoryhmän kannan, jonka mukaan tällä kierroksella ei toteutettaisi lainkaan irtisanomisia eikä osa-aikaistamisia. Ketjutetut määräaikaiset palvelussuhteet todetaan vakinaisiksi, ellei ole laillista syytä useaan peräkkäiseen palvelussuhteeseen. Koulujen lakkauttaminen katsotaan lailliseksi syyksi. Kahden viikon lomautus tullee pääperiaatteessa koskemaan koko henkilökuntaa. Poikkeukset pääperiaatteesta: 1. Lomautus ei koske luottamusmiehiä eikä työsuojeluvaltuutettuja. Ulkopuolelle jäävät myös oppisopimussuhteiset, määräaikaiset työsuhteiset, elleivät ole sellaisen henkilön sijaisena, jota lomautus myös koskisi sekä määräaikaisessa vir-

118, KHALL 20.5.2013 18:30 / Pykälän liite: Yt-neuvottelupöytäkirja 2.5.2013 Sivu 23 kasuhteessa olevat, joiden palvelussuhde on kestänyt alle 6 kk. Myös palkkatuella työllistetyt henkilöt jäävät lomautuksen ulkopuolelle. 2. Rajoitetusti lomautetaan: Laaja-alaiset erityisopettajat, jotka lomautetaan 10 vrk ja pienryhmien erityisluokanopettajat 5 vrk. Lomautus koskee henkilöstöä, joka on palvelussuhteessa 1.6.2013 31.12.2013 välisenä aikana. Lomautukset toteutetaan 31.5.2014 mennessä siten, että 7 päivän omavastuu tulee täyteen kahdeksan viikon kuluessa. Lomautussuunnitelmat laaditaan päävastuualueittain. Johtoryhmä koordinoi suunnitelmien tekemistä. OAY:n kanssa tullaan neuvottelemaan vielä opettajien lomautussuunnitelmista, kun ne ovat valmiit. 2 NEUVOTTELUJEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja totesi, että yhteistä näkemystä ei löytynyt. Kunnanhallitus tekee tarpeelliset lomautuspäätökset kokouksessa 20.5.2013. Puheenjohtaja totesi näin ollen neuvottelujen päättyneiksi ja kiitti neuvottelijoita. Veli Nummela, puheenjohtaja Ritva Alarotu, pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty Teuvalla / 2013 Työnantajan edustajat: Työntekijöiden edustajat: Johanna Riippi Harri Nisula Minna-Liisa Tuisku Jarkko Saarela Jarmo Kiviluoma Aila Harju Anu Mäntylä Asko Aalto Jari Iso-Koivisto Sanna-Maija Loukasmäki Kirsi Viinikainen

118, KHALL 20.5.2013 18:30 / Pykälän liite: Yhteistoimintamenettely, taloudelliset perusteet Sivu 24 1 Teuvan kunta YHTEISTOIMINTAMENETTELY Taloudelliset perusteet Taloustilanne Teuvan kunnan taloudellinen tila on 2000-luvulla ollut hyvä, taloutta on hoidettu tarkasti, palvelut on järjestetty asianmukaisesti ja investointitaso on ollut matala. Tilanne on heikentynyt oleellisesti tultaessa 2010-luvulle sillä haasteet taloudellisen tasapainon löytämiseksi ovat täysin muuttuneet: 1. sosiaali- ja terveyspalvelut eivät ole enää kunnan omaa toimintaa ja niiden taloudellinen hallittavuus tunnutaan menetetyn; 2. kunnan verotulokertymät eivät kasva, vaikka veroprosenttia nostetaan; 3. valtionosuuksia on leikattu ja leikataan edelleen; 4. pakollisia investointeja on kasautunut; 5. useille palveluyksiköille on jouduttu järjestämään uudet tilat rakennusten sisäilma- ym. vastaavien ongelmien vuoksi; 6. taustalla on myös Metsä-Botnian tehtaan lopetus Kaskisissa v.2009 (äkillisen rakennemuutoksen alue), siellä työskenteli merkittävä määrä Teuvan kunnan asukkaita, jotka menettivät työpaikan ja joista osa muutti pois paikkakunnalta. Teuvan kunnan vuoden 2011 tilikauden tulos oli -2 462 119 euroa alijäämäinen. Vuoden 2012 tilinpäätös tulee päätymään -2 365 101 euroa alijäämäseksi, mikä tarkoittaa sitä että kahden vuoden alijäämä näyttää muodostuvan n. 5 milj.euron suuruiseksi tilanteessa, jossa kunnan investoinnit vuosille 2013-2014 tulevat olemaan lähes 20 milj.euroa. Miinusmerkkisten tulosten seurauksena kunnan taseeseen kertynyt yli-/alijäämäerä muodostuu nyt ensimmäistä kertaa negatiiviseksi -1 065 547 euroa. Kuntalain säännösten (65.3 ) mukaan kunnan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Taloussuunnitelman neljän vuoden tasapainovaatimus sitoo nimenomaan kuntaa, jonka taseeseen ei kerry ylijäämäeriä. Toisin sanoen kunnan, jonka talousarviovuoden taseen arvioidaan muodostuvan alijäämäiseksi tai jonka kuluvan vuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää, on laadittava tasapainossa oleva taloussuunnitelma. Mikäli kunta ei pysty esittämään uskottavaa talouden sopeuttamisohjelmaa ja seuraavat kriteerit täyttyvät, asettaa valtiovarainministeriö kuntaan selvityshenkilön. Tämä tarkoittaa käytännössä kuntaliitoksen valmistelua. 1. Kunnan vuosikate on negatiivinen. 2. Kunnallisveroprosentti on vähintään 0,5 yksikköä korkeampi kuin kuntien painotettu keskimääräinen veroprosentti. 3. Asukasta kohti laskettu lainamäärä ylittää keskimääräisen lainamäärän vähintään 50 prosentilla. 4. Kunnan taseessa on kertynyttä alijäämää. 5. Kunnan omavaraisuusaste on alle 50 %. 6. Kunnan suhteellinen velkaantuneisuus on yli 50 %.

118, KHALL 20.5.2013 18:30 / Pykälän liite: Yhteistoimintamenettely, taloudelliset perusteet Sivu 25 2 Syyt Alijäämäisen tuloksen merkittävin ja käytännössä yksinomainen syy on sosiaali- ja terveystoimen kustannusten ennakoimaton kasvu. Teuvan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut on tuottanut vuodesta 2009 lukien Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (LLKY). LLKY:ltä tai sen kautta ostettujen palveluiden kustannukset kasvoivat vuodesta 2010 vuoteen 2011 yhteensä 16,6 % ja ylittivät sopimustason 2,2 miljoonalla eurolla ollen yhteensä 19 990 179 euroa. Edelleen vuonna 2012 Teuvan maksuosuus kasvoi n. 1 milj. euroa vuodesta 2011. Sosiaali- ja terveyspalvelujen asukaskohtaiset kustannukset ovat vuoden 2008 tilinpäätöksestä (2 465 /asukas) kohonneet n. 3 590 euroon/asukas vuoden 2012 tilinpäätöksessä. Vuodesta 2008 vuoden 2011 tilinpäätökseen erikoissairaanhoidon nousu on ollut 17,4% ja muun sosiaali- ja terveystoimen nettomenot ovat nousseet 36,8 %. Kunnan verotulot ovat vuodesta 2008 kasvaneet 1 % ja valtionosuudet 15,3 % vuoden 2011 tilinpäätökseen eli yhteensä 2 262 626 euroa kolmessa vuodessa, kun pelkästään sosiaali- ja terveyspalvelumenot ovat vastaavana aikana kasvaneet -4 810 504 euroa. Vastaavasti muutos on vuodesta 2010 vuoteen 2011 valtionosuuksien ja verotulojen osalta 819 294 ja sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta -2 852 255 euroa. Lisäksi on huomioitava, että kunta on kyseisenä ajanjaksona nostanut kunnallisveroprosenttia 1,25 % ja edelleen vuodelle 2013 1% eli ilman korotuksia verokehitys olisi negatiivinen. Kunnan taloudellisen tilanteen kehitys konkretisoituu erityisen hyvin tarkasteltaessa kunnan toimintakatteen kehitystä vuodesta 2008 (-26 634 881) toimintakate on heikentynyt n. 6 milj.euroa vuoteen 2011 (-32 620 419). Sosiaali- ja terveyspalvelut muodostavat n. 61 % kunnan nettomääräisistä toimintamenoista. Lopun n. 17, 5 milj. euron osalta kunnan menotalous on pysynyt tasapainossa ja menojen kasvu on ollut alle palkkakustannusten kasvun. Johtopäätökset Teuvan kunnan taloudelliset toimintaedellytykset liittyvät verotulojen ja valtionosuuksien tasaiseen kehitykseen suhteessa palvelutuotannon menokehitykseen. Kunnan taloussuunnittelu on vuodesta 2010 alkaen perustunut n. 4 % menokasvulle vuoteen 2013. Samalla on arvioitu, että verotulot ja valtionosuudet kasvavat samassa tahdissa ja veronkorotuksilla varaudutaan investointeihin. Investoinneista aiheutuvat rahoituskulut ajoittuvat vasta vuoteen 2013 ja siitä eteenpäin eli ne eivät ole syynä kunnan taloudelliseen tilanteeseen. Verotulot eivät tule lähivuosina merkittävästi kasvamaan ja kuntien valtionosuuksista on jo olemassa leikkauslista, joka tulee näkymään Teuvankin osuuksissa lähivuosina. Tästä lähtökohdasta tilanne on taloudellisesti kestämätön, ellei menoja saada laskusuuntaan välittömästi. Esim. vuoden 2013 tilinpäätös tulee päätymään 2,5 milj. euroa miinukselle vaikka kokonaismenot eivät kasvaisi vuoden 2012 tilinpäätöksestä yhtään. Tämän jälkeen taseessa on jo 3,4 milj. euroa alijäämää. Nollakasvulla vuonna 2014 tulos on edelleen n. 2 milj. miinuksella ja taseessa yli 5 milj. alijäämää.

119, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 177/2013 Sivu 26 Kunnanhallitus 20.05.2013 119 Talouden sopeutus / määräaikaiset palvelussuhteet Dnro D/177/02.02.02.00/2013 Valmistelija / lisätiedot: hallintojohtaja Jari Iso-Koivisto, p. 040 572 2104 sähköposti; etunimi.sukunimi@teuva.fi Khall 119 Kunnan talouden sopeuttamistoimiin liittyen on laadittu selvitys kunnan määräaikaisista työsuhteista sekä arvio kunnan työntekijöiden eläköitymisestä. Kunnan taloudellisesta tilanteesta johtuen määräaikaisuuksia jatketaan vain perustellusta syystä tai siksi, että pitkään jatkunut määräaikaisuus katsotaan muodostuneen vakinaiseksi työsuhteeksi. Arvio työntekijöiden eläköitymisestä on suuntaa-antava, koska työntekijällä on oikeus toimia haluamallaan tavalla joustavan eläköitymisiän puitteissa. Kja Ehdotus: Todetaan seuraavat määräaikaiset palvelussuhteet vakinaisiksi Takalo Merja (äidinkielen opettaja), Tuisku Jukka (uinninvalvoja), Piikkilä Aino (avustaja perusopetus, lomautetaan kesäajaksi), Marttila Suvi (avustaja perusopetus, lomautetaan kesäajaksi) Hangasluoma Anneli (toimistotyöntekijä), Riihioja Timo-Pekka (opettaja, Syreeni). Muiden määräaikaisuuksien osalta toimitaan liitteen mukaisesti. Merkitään tiedoksi liitteen mukainen eläköitymisennuste. Kunnanjohtaja muutti ehdotusta siten, että Merja Takalo ja Timo-Pekka Riihioja poistetaan listalta, koska virkasuhteisten osalta edellytetään toisenlaista menettelyä. Päätös: Kunnanhallitus päätti todeta seuraavat määräaikaiset palvelussuhteet vakinaisiksi Tuisku Jukka (uinninvalvoja), Piikkilä Aino (avustaja perusopetus, lomautetaan kesäajaksi), Marttila Suvi (avustaja perusopetus, lomautetaan kesäajaksi) Hangasluoma Anneli (toimistotyöntekijä). Muiden määräaikaisuuksien osalta toimitaan liitteen mukaisesti. Kunnanhallituksen jäsenet Anu Mäntylä ja Minna-Liisa Tuisku jääväsit itsensä, eivätkä osallistuneet tämän asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

120, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 165/2013 Sivu 27 Kunnanhallitus 20.05.2013 120 Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien valtuustoaloite elinkeinoasiamiehen palkkaamisesta Dnro D/165/00.01.00.00/2013 Valmistelija / lisätiedot: kunnanjohtaja Veli Nummela, p. 046 850 7700 sähköposti; etunimi.sukunimi@teuva.fi Khall 120 Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä jätti kunnanvaltuuston kokouksessa 22.4.2013 seuraavansisältöisen aloitteen: Teuvan kunnalle olisi ensisijaisen tärkeää, että alueen elinkeinoelämä olisi vireää ja Teuvalla olisi myös tulevaisuudessa yksityisen sektorin työpaikkoja mahdollisimman paljon. Verotulot ovat kunnassamme olleet viime aikoina laskusuunnassa vaikka veronkorotuksilla on tätä suuntaa yritetty muuttaa. Näemmekin, että ainoa keino millä suunnan voisi muuttaa pysyvästi positiiviseksi, olisi vahva panostus elinkeinoelämään ja työpaikkoihin. Teuvalla on hankittu viime aikoina uusia yritysalueita vanhojen alueiden lisäksi ja näille alueille tarvitsemmekin markkinointihenkistä henkilöä. Teuvan kunnan taloudellinen tila ei kuitenkaan anna paljon vaihtoehtoisia keinoja suunnan muuttamiseksi ja tästä syystä haemme toimintoja ja organisaatiota tehostamalla ratkaisuja ongelmaan. Alla olevasta taulukosta huomaamme, että kustannukset elinkeinotoimen osalta ovat 248518,46 euroa. Tämä kustannus ei kuitenkaan vastaa saatua hyötyä Teuvan elinkeinoelämälle. Teuvalaiset yritykset eivät ole olleet aktiivisia palvelun käyttäjiä ja lisäksi kuntayhtymän toiminta on niin vahvasti Kauhajoki orientoitunutta, että Teuvalaiset eivät saa vastinetta rahoilleen. Tässä on myös ilmeinen vaara, että uusia yrityksiä houkutellessa alueella ne kaikki sijoittuvat Kauhajoen keskustan alueelle. Myös nämä yritykset ovat toki tärkeitä Teuvalle ja Teuvalaisille, mutta Teuva jää ikään kuin sivulähiöksi emmekä Teuvalla tätä toivo. Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä Teuvan kustannukset 2012 kustannukset Teuva projektit 39222,66 yksiköt/hallinto 134710,82 yhteensä: 173933,48 Kustannusten ja laskutuksen jako (jaettavat kustannukset) luottamustoimikustannukset: yhtymävaltuusto 1419,74 hallitus 2215,14 tarkastustoimi 538,92 muu 8,29 yhteensä: 4182,09 Kunnille suoraan kohdistuvat kustannukset: Johto/hallinta/viestintä 36908,88 Yrityspalvelut/koordinointi 2057,51 Yrityspalvelut/palkkakulut 4337,63 Strategiset painopistealueet 1465,53 Aluekehitysyksikkö 16723,04 Painopistealueet: Logistiikka 1775,56 Bio- ja elintarvike 404,3 Kalusteet ja asuminen 1663,28 Uusiutuva energia ja ympäristö 549,31 yhteensä: 65885,04

120, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 165/2013 Sivu 28 Kunnanhallitus 20.05.2013 120 Kuntien erityismaksuosuudet palkkakustannuksiin: 4017,85 Ostetut yrityspalvelut: konsulttisekit 500 kustannukset Teuva 173933,48 Kuntien asukasluvun mukaiset jaettavat kustannukset 74584,98 SEK kustannukset Teuvalle 248518,46 UUSI VAIHTOEHTO: Teuvan kunnan elinkeinoasiamies (kunnanjohtajan alainen) Luottamustoimikulut 4000 Henkilöstökulut sivukuluineen 108000 muut kulut edustus ym. 3000 Matkakulut 10000 Viestintä 3000 Ostopalvelut/konsultit 5000 Tilavuokrat 6000 Aineet ja tarvikkeet 20000 yhteensä: 159000 Teuvan kunnan oma elinkeinoasiamies toimisi suoraan kunnanjohtajan alaisuudessa. Elinkeinoasiamies voisi käyttää myös ulkopuolisia konsultteja. Kunnan oma henkilö toisi säästöjä verrattuna elinkeinotoimen kuntayhtymään vuositasolla lähes 100 000 euroa. Kuitenkin suurimpana hyötynä saisimme kuntaan ns. oman henkilön, joka ajattelisi Teuvan kunnan etua ja houkuttelisi elinkeinoelämää nimenomaan Teuvalle. elinkeinotoimella olisi myös oma toimisto Teuvan keskustassa jossa nykyiset- ja yritystoimintaa ajattelevat henkilöt voisivat helposti asioida. Tässä laskelmassa on myös huomioitu, että elinkeinoasiamiestä Teuvalla käytettäisiin nykyistä enemmän. Edellä esitettyihin laskelmiin, perusteluihin ja selvityksiin perustuen esitämme, että Teuvan kunnan tulisi tutkia ja arvioida elinkeinoasiamiehen (henkilö) palkkaamista kunnan omaksi toiminnaksi. Aloitteemme tulisi käsitellä pikaisessa aikataulussa. Kunnanhallituksen kokouksen yhteydessä 6.5.2013 Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymän yhtymävaltuuston puheenjohtaja Arto Heinola ja yhtymähallituksen puheenjohtaja Heikki Ahola esittelivät Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymän toiminnan lähinäkymiä. Kja Ehdotus: Kunnanhallitus käy lähetekeskustelun aloitteen johdosta tehtävän valmistelun pohjaksi. Päätös: Kunnanhallitus kaipaa muutosta elinkeinojen kehittämiseen. Se toivoo ratkaisua, jossa Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymän kautta voitaisiin osoittaa Teuvalle suurempaa työpanosta, mahdollisesti vaikka kunnan lisärahoituksen turvin. Myös yhteistyö TEAK Oy:n kanssa elinkeinojen kehittämisessä tulisi nostaa vahvemmin esiin. Asiaa tulisi viedä eteenpäin näiden tavoitteiden ja aloitteen lähtökohtien pohjalta.

121, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 41/2013 Sivu 29 Kunnanhallitus 20.05.2013 121 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Etelä-Pohjanmaalla, kunnilta pyydetyt kannanotot Dnro D/41/00.01.00.00/2013 Valmistelija / lisätiedot: kunnanjohtaja Veli Nummela, p. 046 850 7700 sähköposti; etunimi.sukunimi@teuva.fi Khall 121 Maakunnallista sosiaali- ja terveydenhuoltoa valmisteleva työryhmä on pyytänyt kunnilta 30.6.2013 mennessä seuraavat kannanotot: 1) Kunta vahvistaa olevansa mukana maakunnallista sote-mallia koskevassa selvitystyössä. 2) Kunta toteaa olevansa valmis rakentamaan maakunnallista sotealuetta kuntayhtymänä ja/tai vastuukunta-malliin perustuvana. 3) Kunta ja kunnan yhteistyöalueen sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat osallistuvat selvitystä eteenpäin vievien työryhmien työhön kuntien edustajina ja kustannuksella. 4) Mahdolliset muut näkökulmat, jotka kunta toivoo sote-selvitystyössä huomioitavaksi? Sote-alueen valmistelutyön ehdotetaan etenevän seuraavan mallin mukaisesti: Maakunnallinen sote-työryhmä ja sote-työvaliokunta o Tehtävänä kuntien yhteistoiminnan koordinointi o Kuntien poliittisen ja virkamiesjohdon työskentelyn koordinointi Sote-alueen palveluiden ohjausryhmä (Aksila), johtoryhmät (elämänkaaripalvelut, henkilöstö ja palveluverkosto) ja niiden alle mahdollisesti organisoituvat asiantuntijatyöryhmät o Aksilan ohjausryhmä toimii palvelurakenteen ohjausryhmänä täydennettynä Alavuden, Ilmajoen, Jalasjärven, Kuortaneen ja Ähtärin sosiaalipalveluiden johtajalla sekä Eskoon kuntayhtymän edustajalla Sote-työvaliokunnan kokouksessa päätettiin, että puheenjohtaja Lasse Anttila ja sihteeri Anna-Kaisa Pusa rakentavat valitsemiensa asiantuntijoiden avulla ehdotuksen työryhmistä ja tuovat sen sote-työryhmään 29.4.2013. Puheenjohtajan ja sihteerin valmistelun pohjalta ehdotetaan asetettavaksi johtoryhmät seuraaville elämänkaari/hyvinvointipalveluille ja henkilöstöasioille: Perheiden palvelut Terveyden ja sairaanhoidon palvelut Ikäihmisten palvelut Varhaisen tuen ja kuntoutuksen palvelut Henkilöstöasioiden johtoryhmä Lähipalveluiden ja palveluverkoston johtoryhmä Sote-ohjausryhmä (Aksila) valitsee näiden johtoryhmien jäsenet. Valmistelutyön tavoitteet:

121, KHALL 20.5.2013 18:30 D: 41/2013 Sivu 30 Kunnanhallitus 20.05.2013 121 Maakunnan kattava sote-alue aloittaa vuonna 2016 Vastuukunta tai kuntayhtymämallilla Elämänkaariajattelu pohjana sekä selkeiden prosessien työstäminen asiakkaan ja potilaan näkökulmasta Rohkeutta tulevaisuuden palveluratkaisuihin Lähipalveluiden ja palveluverkoston linjausten määrittely Hankesuunnitelman työstäminen syksyyn 2013 mennessä Menetelmät: Hyödynnetään Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen Aksilan ohjausryhmää Aksilan osaamisvoimavaroista saadaan tukea työskentelylle Aksilan ohjausryhmässä on koko Etelä-Pohjanmaan sote-johto edustettuna, kun ryhmää täydennetään muutamien kuntien sosiaalipalveluiden johdolla Yhteistoiminta-alueiden muutososaaminen tulee hyödynnettyä palveluiden ja henkilöstön mahdollisiin muutoksiin liittyvissä kysymyksissä Valmisteluvoimavarojen käyttö jakaantuu tasaisesti koko Etelä- Pohjanmaalle Sote-palveluiden johtoryhmät kokoavat omat tarpeelliset asiantuntijaryhmät pitkälti lainsäädäntöön pohjautuviin palveluihin, jos tähän on tarvetta Johtoryhmät valmistelevat esitykset ohjausryhmälle Johtoryhmät valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin Aikaisemmin tehtyjä selvityksiä hyödynnetään mahdollisimman paljon ja suuntaudutaan tulevaisuuden ratkaisuihin ja väestön tulevaan palvelutarpeeseen Johtoryhmien tehtävät: Työryhmien asiantuntijoiden määrä, edustavuus ja toimivien työryhmien koko täsmentyy sote-alueen ohjausryhmässä. Palvelualueittain tuotantovolyymit suoritteina eli esim. käynteinä koko maakunnassa kunnittain ja vuosittain (pohja tilinpäätös 2012) Tuotteiden eli suoritteiden hinnat, jos ovat tiedossa Kustannukset toimintayksiköittäin palvelualueen eri toimintasektoreilla esim. ikäihmisten ennaltaehkäisevät palvelut, kotiin tarjottavat palvelut sekä asumispalvelut Kustannukset yhteensä koko maakunnassa palvelualueella Nykyinen ja tulevaisuuden palveluverkko Henkilöstötilanne palvelualueella maakunnallisessa tarkastelussa Palvelun, hoidon ja hoivan laadun arviointi ja kehittäminen missä tilanteessa ollaan esim. valtakunnan suosituksiin Palvelualueen strateginen kehittäminen maakunnallisena palveluna - visio, strategia ja tavoitteet Lähipalveluperiaatteen huomioiminen EPSHP:n selvityksen vaihtoehto 2 sote-työryhmän evästyksenä Aikataulutus: Maakunnallinen sote-työryhmä ja -työvaliokunta varautuvat jatkamaan työtään vuoden 2015 loppuun Linkitys uuden lainsäädäntövalmistelun ajankohtiin Sote-ohjausryhmä (Aksila) ja johtoryhmät työskentelevät vuoden 2015 loppuun