Tilaviesti. Paremman sisäilman puolesta. Kiinteistömanagerit palveluksessanne. Vanhasta uutta Viitaniemessä. Kaupungin suurin muutto



Samankaltaiset tiedostot
Jyväskylän Tilapalvelun asiakaslehti

Liikelaitokset + konserni perehdyttämistilaisuus

Kiinteistöjen ylläpitopäivät Hämeenlinna, Rantasipi Aulanko

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys

Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh

Jyväskylän Tilapalvelu

Tilaviesti. Tilapalvelu vahvistui vuoden alusta. Kiinteistötietojärjestelmien. Tarve- ja hankesuunnittelu. Koulupihojen pyörätelineet

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija

sisäympäristöasiantuntija, puheenjohtaja Mika Smirnov kiinteistöpäällikkö poissa Iiris Laukkanen kaupunginlakimies poissa

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Hannele Koskinen varhaiskasvatusjohtaja poissa Terhi Nissinen perusopetusjohtaja poissa

Esimies Kiinteistönhoito Tilakeskus

SOTEMAKU esiselvitysraportti

Julkisen ja rakennetun kiinteistöomaisuuden hallinta Jyväskylässä Kunnallisvaaliehdokkaiden yhteinen tilaisuus

Jyväskylän Tilapalvelun vuosi

Sisäilmainfo Jyväskylän yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille

OSALLISTUJAT Iitiä Markus kokouksen puheenjohtaja Pietiläinen Päivi. Hallituksen jäsenet Ruokoniemi Kimmo hallituksen puheenjohtaja

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Mari Wefvar työsuojelupäällikkö poissa työterveyshoitaja (Attendo), asiantuntija sisäympäristöasiantuntija

Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus

Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta

Tilaviesti. Jyväskylän Tilapalvelun asiakaslehti Kyllön peruskorjaus Kiinteistö-Helpdesk Korpilahti tuo uutta tilaa Jyväskylään

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy

sisäympäristöasiantuntija kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Jarmo Vakkila liikuntapäällikkö poissa terveystarkastaja, asiantuntija

Muistio 2/

Sisäilma-asioita ratkaistaan Porvoossa yhdessä ja avoimesti. Leena Juvakka Työsuojelupäällikkö Porvoon kaupunki

UUSI JYVÄSKYLÄ KOKOUSKUTSU 6/08 Työvaliokunta

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

MENETTELYTAPA SISÄILMAEPÄILYISSÄ

Sisäilmaongelman ratkaisumalli

Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Tilaviesti Jyväskylän Tilapalvelun asiakaslehti Numero 1 / 2002

LOPEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA

KÄYTTÖTALOUS NETTO

Menettelytapaohje sisäilmasto-ongelmien hoitamiseen

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa

Tilaviesti Jyväskylän Tilapalvelun asiakaslehti

SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015

Koordinoiva sisäilmaryhmä

Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia

Tilaliikelaitos. Tilaliikelaitos. Kiinteistöpalvelut Pauli Jokkala Kiinteistöpäällikkö

Jenna Kohtamäki työterveyshoitaja (Attendo) Tuula Airaksinen työterveyshoitaja (Attendo) kaupunginlakimies, muistion laatija

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1

Jupperin Koulu/Kohdekohtainen sisäilmaryhmä, 1. kokous

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Peter Ström Asiakkuusjohtaja

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017

Kaupunginhallitus Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat. Kh

Tilapalvelu Liikelaitos Päättäjien perehdytystilaisuus

Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista

Yhteysopettajaseminaarin kysymykset työsuojelulle

TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 10/2015. Kokousaika Tekninen toimisto. Asiat :t Asialista

Uusi aluejako tiivistää asiakaspalvelua Energiatehokkuus keskiössä Kukkulalle nousi uusi koulu Hyvä sisäilma syntyy yhteistyöllä

Maankäyttö Kaupunkirakennelautakunnan Perehdytystilaisuus

Tilaviesti. Siistiä! Tilapalvelu muutti peruskorjattuun Virastotaloon. Koulujen hiilidioksidipitoisuudet

Tilaviesti Jyväskylän Tilapalvelun asiakaslehti Numero 2 / 2002

Seniori Cup 2018 Seniori 2 vakiot

Ruokolahden kunta Kh / 38 1 Kv / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES

LOPEN KUNTA MUISTIO 1 (5) Sisäilmatyöryhmä 3/2019

Someron kaupungin organisaatio

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS

ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT. Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä

Tilaviesti Jyväskylän Tilapalvelun asiakaslehti

JOHANNA IHANAMÄKI Johanna Ihanamäki puheenjohtaja ja esittelijä

SISÄILMASTOSEMINAARI 2018 TILOJEN SIIVOTTAVUUDELLA PAREMPAAN SISÄILMAAN. Satu Lahtinen Helsinki

Elinvoiman kehittäminen Matkailun kehittäminen Hankekehittäminen Vapaa-ajan asukastoimikunta Markkinointi / internet

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla

PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Hannele Koskinen varhaiskasvatusjohtaja Poissa: johtava hallinnon erityisasiantuntija

Huollon ja ylläpidon merkitys sisäilmakysymyksissä Maija Lehtinen Espoo, Tilapalvelut-liikelaitos

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

TEKNISEN TOIMEN ORGANISAATION SUUNNITTELU LIITTYMISVAIHTOEHDOSSA JALASJÄRVI-KURIKKA, ALATYÖRYHMÄPALAVERI

Tilaviesti. Tilapalvelu perii tiloistaan kohtuuvuokraa. Kattorakenteet tarkastettiin varmuuden vuoksi. Asiakaspalautteeseen reagoidaan heti

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

2.1 Työsuojelun turvallisuudesta vastaavat henkilöt. Kunnanvirasto Juhani Kylämäkilä kunnanjohtaja

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Kerimäen kuntapalvelujen keskittäminen

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Menettelytapaohje sisäilmasto-ongelmien hoitamiseen

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit

Tekninen lautakunta määrää laskujen hyväksyjiksi toistai seksi seuraavat henkilöt: Tekninen johtaja Jussi Salo Teknisen toimen kaikki tilitositteet.

Jyväskylän Tilapalvelu 20 vuotta Mielipiteellä on väliä Hyvä sisäilmasto ykkösasia Elävällä kaupungilla on värikäs historia

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU

Liikenne- ja viheralueet

Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari. Arto Kemppainen LVI-asiantuntija

UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 01/2008 Työvaliokunta

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Vallan Suunta Maija Hall Sähly Markus Mäkinen

Jyväskylän Tilapalvelun vuosi

Someron kaupungin organisaatio. Vuosi alkaen

Päivitetty Organisaatio

SIDONNAISUUS ILMOITUKSET

Transkriptio:

Tilaviesti Jyväskylän Tilapalvelun asiakaslehti 2 2008 Paremman sisäilman puolesta t palveluksessanne Vanhasta uutta Viitaniemessä Kaupungin suurin muutto

Eskon terveiset Kuva: Valokuvaamo Lehtinen. Uusi Tilapalvelu kovien haasteiden edessä Vaikka Uusi Jyväskylä syntyy virallisesti vasta ensi vuoden alussa, on se käytännössä jo jokapäiväistä elämää. Näin myös Uuden Tilapalvelun kohdalla. Vaikka toimimme vielä fyysisesti erillään, toimintaorganisaatio ja käytännön toiminta on jo sulautettu yhteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että homma olisi hoidettu. Paljon on vielä tehtävää kolmen kunnan erilaisten toimintakulttuurien yhteensovittamisessa sekä uusien, parempien ja tehokkaampien toimintamallien kehittämisessä. Tässä vaiheessa on tärkeätä, että yhteishenki on hyvä, tavoitteemme ovat yhteisiä ja niihin ollaan aidosti sitouduttu. Uusi kaupunginvaltuusto hyväksyi ensi vuoden talousarvion. Siinä yksi suurimmista painopisteistä on mittavat talonrakennusinvestoinnit, joiden toteuttaminen yhdessä palvelualueiden kanssa tulee olemaan Uuden Tilapalvelun suurin haaste tulevina vuosina. Odotukset ja paineet terveellisten tilojen saamiseksi kaikille ovat melkoiset. Ennen kuin päästään varsinaiseen rakentamiseen, pitää meillä olla hyvät suunnitelmat, jotka perustuvat kestävään kaupunkirakenteeseen sekä perusteellisiin teknisiin ja toiminnallisiin selvityksiin. Jokaisesta investointiohjelmassa olevasta talonrakennuskohteesta tehdään yksityiskohtainen hankesuunnitelma. Niissä tarkennetaan mitoitukset, laatutavoitteet, hankkeen laajuus sekä tietenkin niiden kustannusarviot. Tämä työ on jo käynnistynyt. Syksyn aikana hyväksytyt palveluverkkoselvitykset antavat suunnitelmille hyvän pohjan. Vielä ennen varsinaisia hankesuunnitelmia meidän on yhdessä käyttäjien kanssa mietittävä tarkoituksenmukaiset väistötilaratkaisut peruskorjausten ja rakentamisen ajaksi. Tehtävä ei ole helppo, koska esimerkiksi vapaita koulu- ja päiväkotitiloja ei ole missään valmiina odottamassa. Lisäksi jokaisen kohteen väistötilatarve on erilainen. Esimerkiksi koulujen tarvitsemia keittiö-, liikunta- ja teknisentyön tiloja ei kannata useinkaan rakentaa väliaikaisesti, vaan niihin on mietittävä muita ratkaisuja. Uskon kuitenkin, että näistä poikkeuksellisen suurista haasteista selviämme hyvällä yhteistyöllä ja käytännön realiteettien tunnistamisella. Tavoitteemme on sama - Terveelliset, Turvalliset ja Toimivat tilat kaikille. Jyväskylän Tilapalvelun puolesta toivotan kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme rauhaisaa joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta. Esko Eriksson kiinteistöjohtaja 2

Paremman sisäilman puolesta Sisäilmatyöryhmä, josta on jo 15 vuoden kokemus, jatkaa Uudessa Jyväskylässä tehtäväänsä puhtaan sisäilman puolesta. Irene Pakkanen Sisäilmatyöryhmän valttina on nopeus. Koska Tilapalvelulla on ryhmän puheenjohtajuus, sen ehdottamiin korjauksiin voidaan ryhtyä tarvittaessa heti. Ryhmä voi päättää korjauksista 100.000 euroon saakka ja ohjata isompia hankkeita investointiohjelmaan, kiinteistöpäällikkö Olli Salmela kertoo. Ryhmään kuuluvat terveystarkastajat, työterveyslääkäri, työterveyshoitaja, työturvallisuusvaltuutetut, kiinteistöpäällikkö, kunnossapidosta ja asiakkuuksista vastaavat ja tekniset isännöitsijät. Kiinteistöstä vastaava voi ottaa sisäilmaongelmissa yhteyttä omaan kiinteistömanageriinsa tai kehen tahansa ryhmän jäseneen. Työpaikoilla sisäilmaepäilyissä kannattaa kääntyä oman esimiehen puoleen, Salmela sanoo. Sisäilmatyöryhmä kokoontuu kuukauden välein tai tarvittaessa. Vuoden mittaan ryhmässä käsitellään 20 30 kohdetta. Ongelmakohteisiin jalkaannutaan pienemmällä porukalla, jossa ovat mukana terveystarkastaja, työsuojeluvaltuutettu ja Tilapalvelun edustajat. Kohteessa päätetään jatkotutkimuksista ja siitä, tarvitseeko tilaa suojata tai käyttöä rajoittaa. Mahdollisesta oireilusta keskustellaan yleisellä tasolla, ei ihmisten nimillä, Salmela sanoo. Ennaltaehkäisevää terveystyötä Terveystarkastaja Jari Pihlajaniemi on ollut alusta saakka sisäilmatyöryhmässä. Ryhmän piti Pihlajaniemen mukaan tehdä itsensä tarpeettomaksi, mutta siitä tulikin pysyvä työkalu, jonka merkitys vain korostuu kuntaliitoksessa. Sisäilmatyöryhmä on toimiva työkalu. Kun paikalla on yhtä aikaa terveyden ja rakentamisen asiantuntijoita, tilan käyttäjät ja tietty määrä rahaa käytettävissä, ongelmiin voidaan reagoida nopeasti. Aina ei sisäilmaongelmissa ole kyse homeesta tai kehnosta ilmanvaihdosta. Sisäilmatyöryhmän tehtäviin kuuluu opastaa käyttäjiä, sillä tiloja voidaan myös käyttää väärin. Hyväkään ilmanvaihto ei riitä, jos tila on tupattu täyteen ihmisiä. Siivous jää tehottomaksi, jos kaikki paikat pursuavat roinaa. Moniammatillisuudella, toiminnan avoimuudella ja tiedottamisella on viranomaisena kiinteistöjen sisäilmaa valvovan terveystarkastajan näkökulmasta tärkeä merkitys työntekijöiden henkisenä tukena. Vakiintuneella työmallilla on painoarvoa myös rahavirroista päättävien keskuudessa. Kiinteistöjen hyvä sisäilma on ennaltaehkäisevää terveystyötä. Jos joku ihminen joutuu vaihtamaan työpaikkaa tai lopettamaan työt, se on paitsi ihmiselle itselleen, myös työyhteisölle iso menetys, Pihlajaniemi sanoo. Aistinvaraiset havainnot Esim. haju, kosteusvaurio, maalin kupliminen Esimies tietoiseksi havaituista epäkohdista Esimies vie havaitusta epäkohdasta tiedon kiinteistönomistajalle ottamalla yhteyttä manageriin tai kiinteistönhuoltoon Sisäilmaportaat käyttäjälle Tilanteen toteaminen Työntekijän oireet Ota yhteys työterveyshuoltoon Jos käytetään yksityistä terveydenhuoltopalvelua, sisäilmaongelman ratkaisun kannalta on tärkeää saada asia keskitetysti oman työterveyshenkilöstön tietoon. Jos oireilu työpaikan sisäilmasta johtuvaa, ota yhteys esimieheen ja/tai tarvittaessa työsuojeluvaltuutettuun sekä työsuojelupäällikköön Esimies seuraa tehtäviä tutkimuksia ja toimenpiteitä sekä huolehtii tiedottamisesta yhdessä kiinteistönomistajan sekä Jyväskylän sisäilmatyöryhmän kanssa Sisäilmatyöryhmä Jyväskylän Tilapalvelu kiinteistöpäällikkö Olli Salmela (pj.) projektipäällikkö Anneli Arve kiinteistömanageri Jaana Lehtoranta- Makkonen (sihteeri) tekniset isännöitsijät Markku Varakas ja Pertti Eskola Jyväskylän seudun työterveys ylilääkäri Maire Laaksonen työterveyshoitajat Carita Arrimo, Paula Salo ja Johanna Gummerus Ympäristöterveysosasto terveystarkastajat Jari Pihlajaniemi, Seija Pulkkinen ja Pirjo Loka-Huotari (varajäsen) Työturvallisuus työturvallisuusvaltuutetut Tuula Jokela, Timo Kiiveri, Jari Poikolainen, Juha Murtorinne, Anneli Patrikainen ja Veijo Koskinen (varajäsen) työturvallisuuspäällikkö Simo Oksanen (tarvittaessa) 3

Kiinteistömanagerointi laajenee maalaiskuntaan ja Korpilahdelle Irene Pakkanen Uuden Jyväskylän Tilapalvelussa jatketaan hyväksi koettua kiinteistömanagerointia. Tilapalveluissa jokaiselle kiinteistölle on palvelualueittain nimetty kiinteistömanageri, jonka puoleen voi kääntyä missä tahansa kiinteistöpalveluihin liittyvässä asiassa. Yhden luukun periaatetta on kiitetty eniten Tilapalvelun asiakastyytyväisyysmittauksissa. Voit laittaa sähköpostia tai soittaa omalle managerillesi kaikissa kiinteistöpalveluihin liittyvissä kysymyksissä. Manageri ohjaa toimeksiantosi oikeaan paikkaan ja huolehtii, että se myös etenee, managerituesta vastaava Jaana Lehtoranta- Makkonen lupaa. Yleensä manageria tarvitaan, kun kiinteistöllä ilmenee teknisiä tai toiminnallisia muutoksia, tilantarve muuttuu tai tilaa on järjesteltävä uudelleen. Yhden luukun periaate kantaa siivoukseen saakka Kiinteistöpalvelut tarkoittaa kaikkia kiinteistöihin liittyviä tukipalveluita. Niitä ovat muuan muassa siivous, kiinteistönhoito, Kiinteistö-HelpDesk, vuosi- ja pienkorjaukset, ulkoalueiden hoito, kaukovalvonta, vaihtomatot, jätehuolto ja turvallisuuspalvelut. Tilapalvelu hankkii ja kilpailuttaa kiinteistöpalvelut asiakkaan tarpeen mukaan. Managerin tehtävänä on pitää asiakkaan puolta palveluja hankittaessa ja laadunvalvonnassa. Managerituki on uutta Tilapalvelussa. Jaana Lehtoranta-Makkosen tehtävänä siinä on Uuden Jyväskylän managerialueiden ja palvelujen yhtenäistäminen, sisäänajo ja päivitys. Lisäksi Lehtoranta-Makkonen osallistuu tarjouskilpailujen valmisteluun ja toimii kaupungin sisäilmatyöryhmän sihteerinä. Managerointi ja vikailmoituspalvelu Kiinteistö-HelpDesk ovat uutta maalaiskunnassa ja Korpilahdella. Erilaiset tiedotus- ja koulutustilaisuudet, joissa kerrotaan niistä ja Tilapalvelun toiminnasta ovat kuntaliitoksen alussa tärkeä osa työtäni. Managerit palveluksessasi Tilapalvelussa työskentelee tällä hetkellä kolme kiinteistömanageria: Satu Altén, Maritta Lahti ja Sirpa Väyliö. Vuoden alussa aloittaa neljäs, Anu Hakala. Managereiden palvelualueet tarkentuvat vuodenvaihteeseen mennessä. Jokaisella on tuttuun tapaan omat vastuukiinteistönsä, kiinteistöpäällikkö Olli Salmela kertoo. Tekninen isännöitsijä Pasi Mastola vastaa manageripalveluista Korpilahdella. Hänelle kuuluvat kiinteistöjen ylläpito ja kor- 4

Ikkuna rikki? Paleleeko? Vuotaako hana? Kiinteistönhoitoasioissa ota yhteys Kiinteistö- HelpDeskiin. Manageritiimi palveluksessasi. Vasemmalta Satu Altén, Sirpa Väyliö, Jaana Lehtoranta-Makkonen, Annika Viljakainen ja Maritta Lahti. Jos ongelmasi liittyy kiinteistönhoidon tehtäviin, esimerkiksi jos hana vuotaa, ikkuna on rikki, kiinteistössä palelee, on liian kuuma tai muuta vastaavaa, ota yhteys Kiinteistö- HelpDeskiin. jausvastuu sekä sisäilma- ja vuosikorjausten tilaus ja valvonta. Virastotalolla työskentelevä Mastola toimii Tilapalvelun edustajana Korpilahden kiinteistöosakeyhtiöissä. Hän on myös oman alueensa työsuojelupäällikkö. Siivouspäällikkö Annika Viljakainen vastaa Jyväskylän, maalaiskunnan ja Korpilahden siivouksen kartoituksesta ja mitoituksesta. Hänen tehtävänään on sopimusten ja palvelujen yhdenmukaistaminen, kilpailuttaminen ja laadun seuranta. Myös siivoukseen liittyvissä asioissa oma manageri on ensimmäinen, johon otetaan yhteyttä, Lehtoranta-Makkonen sanoo. Vastuu managerille, työrauha itselle Vesangan koulun rehtori Joel Linna on yksi Tilapalvelun uusista manageriasiakkaista. Asiakastilaisuuden perusteella yhden luukun managerimalli kuulostaa hyvältä, mutta aika tietysti näyttää, mikä on totuus. Kun yhdelle talon omalle henkilölle voi uskoa kaikki kiinteistöön liittyvät huolet, olipa kyse maalaamisesta, lvi-tekniikasta tai lampunvaihdosta, voi samalla siirtää vastuun itseltään ja keskittyä omaan työhönsä, Linna sanoo. Suurin osa koulun tiloista sijaitsee nykyään Vesankatalossa kirjaston, päiväkodin ja jälkkärin kanssa saman katon alla. Kiinteistössä on lisäksi seurakunnan toimintaa ja henkilöstön yhteiset taukotilat. Vesankatalon ideana on olla mahdollisimman täyttä päivää kyläläisten käytössä. Alakoulussa on 122 oppilasta, yksi kutakin luokkaa. Päiväkodissa on kaksi ryhmää. Vesankalaisten erikoisuus on oma valmistuskeittiö. Kiinteistö-HelpDesk on yhteyspalvelu, joka palvelee kiinteistönhoitoon liittyvissä asioissa 24/7 eli vuorokauden ympäri kaikkina viikonpäivinä. Saat yhteyden palveluun tietokoneeltasi tai puhelimitse. Käytitpä kumpaa väylää tahansa, asiasi siirtyy Kiinteistö-HelpDeskistä suoraan kiinteistönhoitajalle tai palveluntuottajalle. Viestisi välittyy huoltokirjaan, ja tarvittaessa kiinteistöstä vastaavalle managerille ja tekniselle isännöitsijälle. HelpDeskistä vastaava henkilö ohjaa viestin oikeaan paikkaan ja tiedoksi oikealle managerille, Jaana Lehtoranta-Makkonen lupaa. Näin jätät vikailmoituksen Intranet: Jyväskylän kaupungin Intran pääsivu käynnistysalusta Kiinteistöjen HelpDesk TAI soita (014) 62 5400 (numero päivystää 24/7) 5

Pieni mutta avara Viitaniemen koulun oppilaat (vasemmalta) Tiina Virtanen, Liisa Heino, Miia Niesniemi, Minni Heinström, Sinna Kärppä ja Sara Metso listasivat porukalla uudistetun koulun plussat ja miinukset. Uusi ja vanha toimivasti yhteen Nisulassa + valoisa + avara + hyvä ilma + moderni + kioski, josta saa mokkapaloja + luokissa videotykit - pieni ruokala - sukat likaantuvat - vähän tilaa - liian paljon valkoista Teksti ja kuva: Irene Pakkanen Vanhasta uutta uuden hinnalla Viitaniemessä Viitaniemen yläkoulun valoisaa aulaa ympäröivät luokat kolmessa kerroksessa. Aulaan avautuva ruokala pyöreine pöytineen luo sisääntuloon häivähdyksen kauppakeskuksesta. Arkkitehtitoimisto Cedercreutz ja Railon suunnittelema Viitaniemen yläkoulu on peruskorjattuna kuin uusi. Ainoastaan vanha betonirunko perusrakenteineen säästettiin. Rakennuksen korjausaste oli 95 prosenttia. Samalla 9,6 miljoonalla eurolla, mikä korjaamiseen ja kalustamiseen meni, olisi rakennuttajapäällikkö Kari Sension mukaan saanut tilankäytöltään tehokkaamman uuden koulun. Vuonna 1962 valmistunutta koulua ei purettu, sillä rakennus kuuluu Viitaniemen suojelukaavaan. Koululle saatiin lupa tehdä uusi liikuntasali. - Uusituissa julkisivuissa pyrittiin säilyttämään vanhan koulun ulkonäkö ja 60-luvun henki, Sensio sanoo. Valtio tuki puolitoista vuotta kestänyttä peruskorjausta 2,2 miljoonalla. Arkkitehtisuunnittelusta vastasi jyväskyläläinen Arkkitehtitoimisto LPV pääsuunnittelijana Jorma Peltonen. Opettajille asianmukaiset työtilat Rehtori Olli Lehtosesta parhaita uudistuksia ovat teknisen työn tilat ja opettajien työskentelytilat. Pienehkön liikuntasalin jakaminen useammalle ryhmälle on hankalaa, mutta kokonaisuudessaan uudet tilaratkaisut toimivat hyvin. Eteisaulaan avautuva ruokala tuntui aluksi vieraalta, mutta hyvin se on toiminut. Nuoret ovat tottuneet vastaaviin kauppakeskuksissa, Lehtonen sanoo. Akustiikkaratkaisujen ansiosta betonikaiku on muisto vain. Koulun käytävillä voi puhua ja tulla kuulluksi normaalilla äänellä, vaikka 450 oppilaalle mitoitetussa koulussa on lähes 500 oppilasta. - Terve sisäilma on ehdoton ykkösasia, oppilaanohjaaja Essi Riihinen sanoo. Riihisen mukaan uudet tilat ovat muuttaneet opettajien työrutiineja, sillä monet ovat siirtäneet kirjoitustyöt kotoa työpaikalle. Oppilaanohjaajana hänellä itsellään oli työhuone myös vanhalla koululla. - Kotitaloutta emme valitettavasti tilojen puolesta voi tarjota kaikille halukkaille. Koululla on vain yksi kotitalousluokka, hän sanoo. Pihalle rakennettiin skeittirata ja koripallokenttä. Mopoparkkia valvoo kamera. Sisällä rakennuksessa on helppo liikkua kaikkialla myös pyörätuolilla. Remontin vanavedessä omaksuttiin uusia tapoja. Luokissa ollaan nykyään sukkasillaan tai sisäkengissä. Vielä kun saisi ulkokengille säilytystilat, rehtori sanoo. Viitaniemen yläkoulussa on seitsemän tavallista luokkaa, englanninkielinen luokka ja autismiluokka. Oppilaat tulevat keskustasta, Kortepohjasta ja Lohikoskelta. 6

Kaupungin suurin muutto Jouluun mennessä noin 400 Uuden Jyväskylän työntekijää on hyvästellyt vanhan työpöytänsä ja muuttanut uuteen toimistoon. Muuttajista lähes kaikki työskentelevät hallinto- ja asiantuntijatehtävissä. Irene Pakkanen Kuntaliitoksesta aiheutuva muuttoliike alkoi lokakuussa. Matkaan pakattiin tietokoneet ja paperit, mutta kalusteet jätettiin paikoilleen. Toimistot ovat samantapaisia joka paikassa. Suurmuutossa ei ole järkeä raahata kalusteita paikasta toiseen, suunnittelupäällikkö Ulla Rannanheimo-Gylling Tilapalvelusta toteaa. Tilapalvelu muutti Rakentajantalolta naapuriin Tietotalon neljänteen kerrokseen. Sosiaali- ja terveyspalvelut muuttivat alta pois Vapaudenkadulle Tietohallinnon naapuriksi. Tilapalvelua, alakerran ravintolaa ja muutamia muita tiloja lukuun ottamatta loput Tietotalosta on Sivistyspalvelujen käytössä. Tilapalveluun tulee yhdeksän uutta työntekijää. Rannanheimo-Gyllingin mukaan ahdasta ei tule, mutta kaikilla ei ole enää omia huoneita tai yhtä väljää kuin ennen. Esimerkiksi kaupungintalolla joudutaan tiivistämään siten, että huoneeseen tulee yhden sijasta kaksi tai kolme työntekijää. Onneksi huoneet ovat aika isoja. Todellinen pula tulee autopaikoista, sillä keskuskorttelissa niitä ei riitä kaikille, hän sanoo. Kaikki rakentamiseen liittyvät toiminnot ja palvelut eli kaavoitus, kunnallistekniikka, tonttituotanto ja rakennusvalvonta keskitettiin saman katon alle Rakentajantalolle. Palvelupiste Hannikainen ja pysäköinninvalvonta jäivät alakertaan tutuille paikoilleen. Talouspalvelukeskus muutti ensimmäisten joukossa Vapaudenkadulta maalaiskunnan vanhaan virastotaloon Puistokadulle. Kaikki hankintoihin, laskutukseen, maksuihin ja perintään liittyvät asiat hoidetaan nyt Puistokadulla. Virastotalolla toimivat lisäksi Päivähoidon palvelukeskus ja Ympäristöterveydenhuolto. Valtuustosalista kirjasto Korpilahdella Korpilahden valtuustosali avataan yleisökäyttöön. Saliin avataan syksyllä Korpilahden lähikirjasto ja vuoden alusta yhteispalvelupiste. Uusiokäytetty valtuustosali on hieman isompi kuin vanha kirjasto Koulunmäellä. Yhteispalvelupisteessä on asiakirjojen vastaanotto, neuvontapalveluja ja kassa. Tekninen isännöitsijä Pasi Mastola, palopäällikkö Seppo Hormalainen ja maaseutuasiamies Aila Rekola työskentelevät edelleen virastotalolla, samoin sosiaali- ja vanhuspalvelut. Kunnanjohtajan tehtävästä kehittämisjohtajaksi siirtynyt Timo Rusanen työskentelee vuoden loppuun saakka osan viikosta Korpilahdella ja siirtyy vuoden alusta kokonaan kaupungintalolle. Virastotalon huoneita varataan taustatyö- ja asiakaskäyttöön. Tyhjiksi jäävät tilat vuokrataan toimistokäyttöön ulkopuolisille, Rannanheimo-Gylling kertoo. Kaupungin arkistot muuttavat palvelujen mukana. Maalaiskunnan ja Korpilahden vanhat keskusarkistot jäävät toistaiseksi virastotaloille. Työpaikat säilyvät kuntaliitoksessa, mutta palveluja keskitettäessä tilaa jää tyhjilleen tai vajaakäyttöön. Tilojen kohtalosta päätetään tulevalla valtuustokaudella. Muutamista vuokratiloista luovutaan jo tässä vaiheessa. Maalaiskunnan virastotalostakin piti luopua, mutta toistaiseksi se on mahdotonta. Maalaiskunnan Tilapalvelun tyhjiksi jääviä tiloja Palokassa selvitetään väistötilana tai niistä luovutaan, Rannanheimo-Gylling kertoo. Mitä missäkin virastotalossa Kaupungintalo Vapaudenkatu 32 Kaupungin johto Hallintokeskus Tietotalo Kilpisenkatu 1 Sivistyspalvelut Tilapalvelu Hyve-projekti Sisäiset tarkastajat Tulevaisuus- ja kaupunkisuunnittelulautakunta Rakentajantalo Hannikaisenkatu 17 Kaavoitus Tonttituotanto Kunnallistekniikka Rakennusvalvonta Pysäköinnin valvonta Palvelupiste Hannikainen Hallinto ja kehittäminen Vapaudenkatu 28 Sosiaali- ja terveyspalvelut Tietohallinto Maalaiskunnan virastotalo Puistokatu 35 Talouspalvelukeskus Päivähoidon palvelukeskus Ympäristöterveydenhuolto Maataloussihteerit Korpilahden virastotalo Virastotie 2 Lähikirjasto Yhteispalvelupiste Sosiaali- ja vanhuspalvelut Palopäällikkö Maaseutuasiamies Tilapalvelun ja kaupunkirakennepalvelun lähityöpiste 7

Rauhallista Joulua toivottaa Tilapalvelun henkilökunta. Jyväskylän Tilapalvelun henkilöstö 1.1.2009 alk. ERIKSSON ESKO Kiinteistöjohtaja (014) 625 348 0500 641 621 (85 5348) VIINIKKA TAIJA Johdon sihteeri (014) 625 357 0400 839 434 (85 5357) Kiinteistökehitys LEPO MIKKO Kiinteistökehityspäällikkö (ulkoinen vuokraus, kiinteistöjen ostot ja myynnit) (014) 625 367 040 830 6379 (85 5367) Talous ja hallinto KINOS SOILE Talous- ja hallintopäällikkö (talous, rahoitus, hallinto) (014) 625 354 0400 455 015 (85 5354) PARNI MERJA Toimistosihteeri (014) 625 408 SUURONEN AIRA Suunnittelusihteeri (014) 625 396 TERVO TIMO Kustannussuunnittelija (014) 625 352 0400 738 616 (85 5352) Rakennuttaminen SENSIO KARI Rakennuttajapäällikkö (projektien ohjaus ja valvonta, investointien budj., valtionavut) (014) 625 363 0400 648 465 (85 5363) EKONEN KAUKO Kustannussuunnittelija (014) 625 296 040 773 2596 (85 5296) REIN MAUNO Talonrakennuspäällikkö 050 343 1287 REUNAMA JUHA Kunnossapitorakennuttaja (014) 625 329 0400 648 387 (85 5329) VIITANEN ILMO Projektipäällikkö (014) 625 293 0400 783 800 (85 5293) Tarve- ja hankesuunnittelu RANNANHEIMO-GYLLING ULLA Suunnittelupäällikkö (tarve- ja hankeselvitykset, palveluverkot) (014) 6250401 050 606 87 (85 5401) KOIVISTO MARJUT Hankesuunnittelija 0400 368 124 KORKALAINEN-HALMU EIJA Projektipäällikkö (014) 625 405 050 552 3754 (85 5405) LIUKKONEN KIRSI Suunnittelusihteeri (014) 625 383 Kiinteistö- ja tilapalvelut SALMELA OLLI Kiinteistöpäällikkö (014) 625 325 0400 648 389 (85 5325) ALTÉN SATU (014) 625 365 0400 807 598 (85 5365) ARVE ANNELI Projektipäällikkö (014) 625 371 0400 995 077 (85 5371) ESKOLA PERTTI Isännöitsijä 0500 540 251 HAKALA ANU 050 581 3683 HÄMÄLÄINEN ARI Tekninen isännöitsijä (kiinteistönhoidon ja huollon ohjelmointi) (014) 625 351 0400 544 333 (85 5351) LAHTI MARITTA (014) 625 350 0400 648 386 (85 5350) LEHTORANTA-MAKKONEN JAANA (014) 625 366 040 830 6378 (85 5366) MASTOLA PASI Tekninen isännöitsijä (Korpilahti) 040 545 7105 VARAKAS MARKKU Tekninen isännöitsijä (014) 625 399 0500 575 952 (85 5399) VILJAKAINEN ANNIKA Siivouspalvelupäällikkö 0500 788 913 VÄYLIÖ SIRPA 050 599 6003 Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän Tilapalvelu Katuosoite: Kilpisenkatu 1, 4.krs Postiosoite: PL 193, 40101 JYVÄSKYLÄ Laskutusosoite: PL 524, 40101 JYVÄSKYLÄ Puh. (014) 626 953, Faksi (014) 625 360 www.jyvaskyla.fi/tilapalvelu Kannen kuva: Irena Pakkanen