Keski-Suomen Autismiyhdistys ry Toimintasuunnitelma 2014
1 Yhdistyksen johto Yhdistyksen toimintaa johtaa yhdistyksen vuosikokouksessa valittu 5 henkinen hallitus. Toimintakauden 2014 hallitus valitaan yhdistyksen vuosikokouksessa 31.3.2014. Kalevankatu 10:ssä. Hallituksen jäsenistä kaksi Markku Tuomi ja Sari Kujanpää ovat erovuoroisia. Yhdistyksen vuosikokouksessa valitaan jäsenet hallitukseen erovuoroisten ja eroavien jäsenten tilalle. 2 Yhdistyksen jäsenistö Yhdistyksen jäsenistö koostuu yksityisistä henkilöistä ja yhteisöjäsenistä. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 2013 lopussa 126. Yhdistyksellä on tavoite kasvattaa jäsenmääräänsä toimintakaudella 2014 tiedottamisen ja markkinoinnin avulla muun muassa kehittämällä www-sivuja helpottamalla jäseneksi liittymistä sekä lisäämällä tietoisuutta yhdistyksestä sosiaalisen median avulla. 3 Tiedotus ja koulutustoiminta Yhdistys pyrkii edistämään ja tukemaan autismin kirjon henkilöiden osallisuutta Autismi- ja Aspergerliiton vuoden 2014 teeman mukaisesti Esteetön osallisuus. Keski- Suomen Autismiyhdistys toteuttaa kyselyn, millaista toimintaa autismin kirjon henkilöt ja muut yhdistyksen jäsenet haluavat yhdistykseltä. Yhdistys tiedottaa toiminnastaan Autismi- ja Aspergerliiton julkaisemassa Autismilehdessä, jäsenkirjeillä, sähköpostitse sekä yhdistyksen internetsivuilla osoitteessa www.ksautismi.fi. Sivustoja kehitetään enemmän jäsenistön tarpeita vastaavaksi. Marika Mäkinen päivittää yhdistyksen www-sivuja. Uutena toimintamallina mietitään keskustelufoorumin avaamista esimerkiksi Facebook sivustolle. Tiedotustoiminta rahoitetaan jäsenmaksutuloilla. Hallituksen jäsenistä Sari Kujanpää osallistuu Autismin Talvipäiville 2014. Tiedotusta ja koulutustoimintaa varten varataan rahaa 200 euroa.
4 Yhteistoiminta Keski-Suomen Autismiyhdistys jatkaa Keski-Suomen vammaispalvelusäätiössä. Yhdistystä edustaa säätiön hallituksessa Päivi Norvapalo. Valtuuskunnassa yhdistystä edustavat edelleen Sari Kujanpää ja Ari Hartikainen. Vammaispalvelusäätiössä toimiessaan yhdistys voi vaikuttaa alueensa autististen, Asperger-henkilöiden ja heidän perheidensä saamiin palveluihin. Autismi- ja Aspergerliitto ry:n liittohallituksen varapuheenjohtajana toimii Päivi Norvapalo ja hänen varajäsenenään Virva Jylänki. Yhteistyökumppaneina yhdistyksellä ovat myös toimialueen kunnat, ammatilliset oppilaitokset ja eri vammaisjärjestöt sekä Oppimis- ja ohjauskeskus Onervan ohjauspalvelut ja Bovallius-ammattiopisto. Tavoitteena toimikaudella 2014 on lisätä yhteistyötä toisten Autismi - ja Aspergerliiton alaisten paikallisyhdistysten kanssa ja Keski-Suomen ADHD-yhdistys ry:n kanssa. 5 Lasten, nuorten ja perhetoiminta VANHEMPAINRYHMÄ, Minna ja Pete Luomajoki Vanhempainryhmä kokoontuu jälleen! Yhdistyksen vanhempainryhmä aloittaa kokoontumiset lauantaisin. Ensimmäinen tapaaminen on 12.4.2014 klo 13 Päivätoiminta Avaran tiloissa Kalevankatu 10:ssä. Konkari vanhempia toivotaan kokoontumisiin mukaan. Vanhempainryhmää vetävät Minna ja Pete Luomajoki. UINTIKERHO OPPIMIS- JA OHJAUSKESKUS ONERVAN HAUKKARANNAN TOIMIPISTEESSÄ, Päivi Norvapalo Keski-Suomen autismiyhdistys järjestää uintikerhoa vuonna 2014 keväällä kahdessa ryhmässä ja syksyllä ainakin yhdessä ryhmässä. Keväällä uintikertoja on molemmissa ryhmissä 9x eli yhteensä 18 x. Syksyllä uintikertoja on 8-10x/ yksi ryhmä. Uinnit ovat talviaikaan n. joka toinen viikko. Osallistujina on keväällä yhteensä 12 perhettä ja syksyllä ainakin 7 perhettä, joissa kaikissa on lapsi, nuori tai aikuinen, jolla on autismi tai Aspergerin oireyhtymä. Syksyn lauantain ryhmän jatkoa mietitään vielä kevään aikana. Uinti kestää kerrallaan 1½-2 tuntia Oppimis- ja ohjauskeskus Onervan Haukkarannan toimipisteestä varatuissa uimahallitiloissa. Uimahallitilojen vuokra on
55 /uintikerta. Perheet maksavat itse omavastuuosuuden 50 /lukukausi eli yhteensä 100 /vuosi. Autismiyhdistys maksaa omavastuuosuuden ylittävät kulut. Näihin kuluihin Keski-Suomen Autismiyhdistys anoi tammikuussa 2014 avustusta 1000 /vuosi Jyväskylän kaupungin liikuntatoimelta. Uintikerhoon käytetään mahdollisesti myös Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorven lahjoitusrahoja. AUTISTISTEN JA ASPERGER-NUORTEN KESÄLEIRIT 2 KPL PIISPALASSA TORSTAISTA SUNNUNTAIHIN HEINÄKUUSSA 2014, Päivi Norvapalo Keski-Suomen Autismiyhdistys järjestää jäsenilleen kaksi leiriä. Toinen leiri on autistisille nuorille ja aikuistuville nuorille ja toinen Asperger nuorille ja aikuisille. Kesäleirit pidetään Kannonkosken Piispalassa heinäkuussa. Molemmille leireille otetaan 10 nuorta avustajineen ilmoittautumisjärjestyksessä. Vanhemmat hankkivat itse nuorelleen avustajan leirin ajaksi, jolle yhdistys maksaa kolmesta vuorokaudesta ylläpidon ja palkan 255. Vastaavalle ohjaajalle maksetaan 330. Leirin omavastuu on 50 sisältäen matkat, vakuutuksen, täysihoidon sekä vapaa-ajan toimintaa ohjattuna ja avustajan kanssa ryhmässä ja itsenäisesti. Leiri on 3 vuorokautta, jonka osaltaan mahdollistaa leiriin saatu lahjoitus sekä Autismiliitolta ja Jyväskylän kaupungin liikuntatoimelta anottavat avustukset. Keskisuomalainen on lahjoittanut 12/2012 1500 Piispalan kesäleiriin, joka käytetään nyt vuonna 2014. Jyväskylän kaupungin liikuntatoimelta on anottu kohdeavustusrahoja 1000 leirien toteuttamiseksi. Autismi- ja Aspergerliitolta anotaan kesäleireihin avustusta keväällä 2014. ASPERGER-AIKUISTEN VERTAISRYHMÄT, Suvi Hytönen Aikuisten aspergereiden vertaistukiryhmät kokoontuvat Äänekoskella ja Jyväskylässä. Molempia ryhmiä vetää Suvi Hytönen. Äänekosken ryhmä kokoontuu Onnimannilassa kerran kuukaudessa (joka kuukauden kolmas maanantai) osoitteessa Äänekoskentie 351. Ensimmäinen tapaaminen Äänekoskella on maanantaina 17.2.2014 klo 17.00. Jyväskylän Ryhmä kokoontuu Avarassa osoitteessa Kalevankatu 10 kerran kuukaudessa (joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko). Ensimmäinen tapaaminen Jyväskylässä on keskiviikkona 5.2.2014 klo.18.00.
ASPERGER-HENKILÖIDEN PUOLISOIDEN VERTAISRYHMÄ, Margaret Tuomi AS-puolisoiden ryhmä jatkaa keskinäistä yhteydenpitoa ja tapaa joka kerta yhdessä sovittuina aikana, koska osallistujien ei aina ole helppo löytää yhteistä aikaa. Ryhmä pyrkii tavoittamaan lisää osallistujia, sillä tapaamiset ovat osoittautuneet voimauttaviksi ja tärkeiksi. Koska AS-puolisot ovat paljon kiinni perheittensä pyörittämisessä, aiomme järjestää mahdollisimman pian uudelleen yhteisen viikonlopun, jonka voimme viettää pelkästään toistemme seurassa. Puolisoryhmään saa yhteyden osoitteessa aspuolisot@gmail.com. TUTUSTUMISTILAISUUS IPAD TAULUTIETOKONEELLA MUSISOINTIIN 12.3.2014 KLO 17.30 19.30 Tilaisuudessa, kahden kokeneen erityisryhmien musiikinopettajan johdolla, tutustutaan ja testataan ipad taulutietokoneen mahdollisuuksiin taipua, ihan miksi vain soittimeksi vaikka huuliharpusta, pianoon, bändissä soittamisesta, musiikintekoon. Tähän tutustumistilaisuuteen voi osallistua autisminkirjon lapsen, nuoren tai aikuisen kanssa yhdessä pareittain niin, että jokaisella on vanhempi/avustaja/ohjaaja tai terapeutti mukana. Osallistujapareja tilaisuuteen otetaan kymmenen. Muita läheisiä voi tulla mukaan seurailemaan halutessaan. Kouluttajat tuovat kymmenen ipadia mukanaan, joten omaa ipadia ei välttämättä tarvita. Tutustumistilaisuus järjestetään keskiviikkona 12.3.2014 klo 17.30 19.30 Jyväskylässä ensisijaisesti Keski-Suomen autismiyhdistyksen jäsenille. Tutustumistilaisuus on maksuton Keski-Suomen autismiyhdistyksen jäsenille, muille koulutus maksaa 10. Tilaisuuden pitopaikka ilmoitetaan ilmoittautuneille. Ennakkoilmoittautuminen on välttämätön. Ilmoittautumiset 3.3.2014 mennessä mieluiten sähköpostilla paivi.norvapalo@onerva.fi, puhelimitse mieluiten tekstiviestillä puh. 040 571 2460. Näin saadaan helpoiten ilmoitettua koulutuspaikka Jyväskylän keskustasta osallistujille. Koulutus järjestetään Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorven lahjoitusrahoin. 7 Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tukeminen Yhdistys tukee kehittämis- ja tutkimustoimintaa autismin kirjossa olemalla työelämänohjaajina opinnäytteissä ja tuomalla opinnäyteaiheita kentältä.
8 Toiminnan rahoitus Yhdistyksen toiminnan rahoitus koostuu jäsenmaksutuloista, koulutustuloista, lahjoituksista sekä yleis- ja kohdeavustuksista. Yhdistys anoo toiminta-avustusta Autismi- ja Aspergerliitolta toimikaudeksi 2014. 9 Päivätoiminta Avaran toimintasuunnitelma 2014 Kuva: Papunetin kuvapankki Vuoden 2014 alusta Päivätoiminta Avarassa työskentelee kymmenen asiakasta. Asumisharjoittelupäivistä johtuen toimintapäivinä Avarassa on paikalla 9 asiakasta kerrallaan. Työntekijöitä Avarassa on viisi; vastaava ohjaaja, kaksi ohjaajaa ja kaksi avustajaa. Avaran toimintoja koskevaa suunnittelupäivää vietetään henkilökunnan kesken keväisin ja syksyisin, jolloin Avara on suljettu asiakkailta. Toimintaa aina seuraavalle viikolle kerrallaan suunnitellaan yksityiskohtaisemmin viikoittain pidettävissä palavereissa. Tänä vuonna henkilökunta saa osaavaa työnohjausta Erja-Riitta Niskaselta kerran kuussa. Henkilökunta päivittää vuoden alusta ensiaputaitojaan koulutusvaroilla. Päivätoiminta sisältää arjen askareiden sekä harrastus- ja vapaa-ajan toimintojen harjoittelua. Opittuja taitoja siirretään aktiivisesti myös Avaran fyysisten tilojen ulkopuolelle. Toimintaan kuuluu myös yksilöllisiä kuntoutuksellisia toimintoja. Noin kerran kuukaudessa toteutetaan Avaran ulkopuolelle suuntaava retki. Osallistumme myös vammaisille suunnattuihin tapahtumapäiviin. Vuonna 2014 perehdymme toimintavuorojen ryhmätoiminnoissa minun elämäni teeman mukaisesti jokaisen elämänkaareen syntymästä lapsuuteen sekä nuoruudes-
ta tähän hetkeen eli aikuisuuteen. Pohdimme myös mitä haluamme tulevaisuudelta ja vanhuudeltamme. Käymme läpi omaa elämää kuvien, tarinoiden, keskustelun ja muiden asiakkaillemme sopivin harjoitteiden avulla. Perehdymme myös tarkemmin kierrätykseen. Tutustumme kierrätysmenetelmiin, toteutamme kierrättämistä käytännössä ja harjoittelemme kädentaitoja kierrätysmateriaaleja hyödyntäen. Päivätoiminta Avaran arjessa on vahvasti mukana liikunnallisuus ja terveelliset elämäntavat. Esimerkkejä liikuntamuodoista ovat keilaaminen, luontopoluilla kävely, lenkkeily, motoriset harjoitteet, aktiiviset kuntoradat/piirit sekä venyttely. Terveys ja hyvinvointi huomioidaan ravintosuositusten mukaisilla aterioilla, jotka pääasiassa tilataan Kylän Kattaukselta. Keväällä toteutamme koko päivän reissun Ähtärin eläinpuistoon. Keväällä pyrimme järjestämään myös yöreissun tuttuun Kiponniemen toimintakeskukseen. Kesälomaa vietämme heinäkuussa. Opettelemme vuonna 2014 toimimista osana työyhteisöä ja koko yhteiskuntaa. Pohdimme yhdessä noudatettavia sääntöjä ja sitoudumme niihin. Kunnioitamme toisiamme ja teemme yhteistyötä päivittäin erilaisten ihmisten kanssa opetellen samalla suvaitsevaisuutta. Erilaisten opeteltavien ja harjoittelua vaativien asioiden suunnittelussa käytämme hyväksi asiakkaillemme tehtyjä toimintatason mittauksia (Toimi ja AAPEP) sekä kunkin henkilökohtaista suunnitelmaa (MAPS- McGill Action Planning System). Jokaiselle asiakkaalle mietitään vastuutehtäviä, joiden tekemiseen heitä kannustetaan. Pyrimme siihen, että jokainen kykenisi tekemään yhä haastavampia tehtäviä itsenäisesti. Toimintoja suunniteltaessa otamme huomioon asiakkaan yksilöllisyyden sekä mielenkiinnon kohteet. Tavoitteena on mahdollisimman itsenäinen arjessa selviytyminen. Vuoden 2014 teemoja ovat minun elämäni, liikunta, terveys ja hyvinvointi, yhteisöllisyys, kierrätys, tunnetaidot sekä kommunikaation kehittäminen. Avaran viikko-ohjelma:
Maanantai- Torstai Aamupäivän keittiövuoro ma-ke o Keittiöviikot toteutetaan yksilöohjauksena asiakas/ohjaaja o Keittiöllä pääpaino vuorotellen joko välipalan valmistamisen tai kaupassa käynnin harjoittelussa Aamupäivän toimintavuorossa ryhmätyöskentelyä ja yksilötöitä o yksilötöissä pääpaino kommunikaatioharjoituksissa yksilölliset tarpeet huomioiden, mahdollisuus myös toteuttaa askareita omien mielenkiinnon kohteiden mukaan iltapäivisin yhteinen toimintatuokio (liikunta, kädentaidot, musiikki, lenkkeilyä yms.) tiistai iltapäivisin kodinhoitoa; siivousharjoittelua tai levyraati yms. ryhmätoimintaa keskiviikko aamuisin henkilökunnan seuraavan viikon suunnittelupalaveri Perjantaisin on lyhyempi työpäivä sisältäen ryhmätoimintoja/yksilöohjausta aamupäivällä sekä rentoutuksen lounaan jälkeen. Suuntaamme myös toimintoja Avaran ulkopuolelle viikoittain. Lisäksi päivittäin toistuvat sanomalehden luku, viikonlevyn kuuntelu, aamukokous, ruokailu, lukutuokio, välipala ja yksilölliset puuhat ja vastuutoimet. Yksilölliset vastuutoimet ovat tauolla joka 5. viikko pidettävällä lepoviikolla.