Segregaation aika: Pääkaupunkiseudun kehitys 1990-2010 Matti Kortteinen Kaupunkisosiologian professori Helsingin yliopisto
Johdanto Matti Kortteinen & Mari Vaattovaara: Segregaation aika. Yhteiskuntapolitiikka80 (2015):6, 562-574. Tarkastelutapa: katse pääkaupunkiseudun köyhyystaskuissa, kysymys huono- osaisuuden kasautumisesta, pohjana GIS koodatut väestötilastot: leikataan erikseen korttelin kokoisten ruutujen (250m kertaa 250 m) alin viidennes tulojen, koulutuksen ja työllisyyden osalta, seurataanmuutosta1990-2010. Kolme keskeistä tulosta, kaupunkipolittinen keskustelualoite.
Tulos 1: Segregaatiokehityksen jatkuvuus Tarkastelun mukaanpaä kaupunkiseudunkehitysta korttelitasolla on koko viimeksi kuluneen nelja nnesvuosisadan ajan leimannutse, etta koÿhaẗ ja huono- osaisetentista selvemminasuvatomissanaapurustoissaanja koulutetut ja hyvaẗuloiset omissaan. V. 1990 2000 välillä kasautuneesti huono- osaisilla pienalueilla asuvien ihmisten lukumääräyli kolminkertaistui, v. 2000-2010 välillä kasvu on ollut hitaampaa mutta jatkunut (+32 %).
Tulos 2: Köyhyystaskujen keskittymisessä selkeä rakenne Huono- osaisuudenydinalueetnaÿtta va t keskittyva n seudun sisa lla ennen muuta Helsinkiin. Itäinen suuraluehelsingin sisa lla ratkaisevastihallitseehuono- osaisuudenalueellista sijoittumista kuvaavia karttoja. Jos v. 2010 Hgin osa- alueetjärjestää sen mukaan, kuinka paljon niiden sisällä on tällaisia huono- osaisuudenkeskittymiä, 20 kärkisijan joukossa on vain kaksi sellaista osa- aluetta, jotka eivät paikannu Itäisellesuuralueelle(tai sen välittömään naapurustoon), 17 joukossa ei yhtään.
The Helsinki Capital District 1990: the spatial structure of multiple deprivation
The Helsinki Capital District 2000: the spatial structure of multiple deprivation
The Helsinki Capital District in 2010: spatial structure of multiple deprivation
Kun koko seudun väestöstä keskimäärin n. 10% asuu tällaisissa, kasautuneesti huono- osaisissa naapurustoissa, Itäisellä suuralueella osuuson 41%. Sekoittamispolitiikan nimenomaisenatarkoituksena on ollut estää erityisen heikkojen alueiden syntyä. Siis v. 1990-2010 välinen kehitys on ollut tämän politiikan etenevän epäonnistumisen aikaa. Näin on käynyt ilman että politiikassa tai sen toteuttamisessa olisi tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka tuloksen voisivat selittää. Mistä siis on kysymys?
Tulos 3: Uusi kehitysvaihe 1990 luvulla alueellista eriytymistä leimasi syvä taloudellinen taantuma ja työttömyys seurauksineen; vuosikymmenen lopun nousu ei nostanutlaman aikana taantuneita alueita yhtä nopeastikuin muita; kummatkin muutoksetolivat rakenteellisestituotettuja; 2000 luvulla tilanne on tältä osin toinen 2000 luvulla vieraskielisten osuus on noussuttyöttömyyteen rinnastettavissa olevaksierottelijaksi eri pienalueiden välillä; samalla erot eri alueiden välillä ovat kasvaneet lähes kolme kertaa nopeamminkuin väestössäkeskimäärin; väestöneri ryhmät siis kasvavassa määrinhakeutuvatomille alueilleen, hyväosaisten väistäessä sellaisia alueita, joilla on keskimääräistä enemmän huono- osaisuutta ja vieraskielisiä.
2000 luvulla kysymys siis on asuntomarkkinoiden kautta tapahtuvasta vähittäisestäeriytymisestä, joka perustuu yksittäistenkotitalouksien muutto- ja sijoittumispäätöksiin (vrt. Vilkama ym. 2014).
Keskustelualoite Kun tiedämme, kuinka heikkoa talouden ja työllisyyden kehitys on ollut vuoden 2010 jälkeen ja kun otamme huomioon uudet pakolaisvirrat, on vakavia syitä olettaa, että kuvaamamme eriytyminen on vuoden 2010 jälkeen vain korostunut. Jos tulosta lukee kaupunkipoliittisten pyrkimysten kautta, ydin on tiivistettävissä lyhyeen: sekoittamispolitiikka on alkanut toimia aiempaa heikommin. Miksi?
Taustalla rakenteellinen ongelma: erot eri väestöryhmien välillä ovat sekä sosioekonomisesti että etnisesti kasvaneet aiempaa suuremmiksi, niin, että hallinnollisesti tuotettu läheisyys paikoin tuottaa väistämistä ja/tai pyrkyä pois. 1990- luvun aikana tällaista ei tutkimuksissa löytynyt, mutta nyt näyttö ilmiön olemassaolosta ja merkityksestä on varsin vahva. On syytä kysyä, mitä tulos merkitsee sosiaalisen sekoittamisen politiikkaa ajatellen.
Keskustelu teemasta on toistaiseksi osoittautunut vaikeaksi. Helposti syntyy vastakohta- asetelma, jossa kysytään, onko keskustelija sekoittamisen puolesta tai sitä vastaan. Tämä on politiikalle tyypillinen mutta analyyttisesti heikko tapa jäsentää asiaa. Yhtä epäviisasta on torjua tulokset epäilemällä niiden taakse poliittista motiivia tai salattuja pyrkimyksiä. Tällainen on tosiasioiden poliittista karsintaa, jonka jäljet pelottavat.
Jos tasapainoista kaupunkirakennetta pidetään hyvänä, viisaampaa olisi uusien tulosten valossa kysyä, millainen sekoittaminen tuottaisi parhaita tuloksia nykyisten erojen oloissa. Millainensekoittaminensiistuottaa sosiaalisestikestäviä tuloksia, millainen korostuneita vastakohta- asetelmia ja poismuuttoa? Eritellen: keitä on viisasta sekoittaa, missä, ja millä tavalla? Yksi ja sama, monipuolinenväestöpohja voidaan sijoittaa annetullealueelle monella eri tavalla, joista kaikki rakentavat saman kysynnän paikallisillepalveluille. Viisasta olisi valita erilaisista vaihtoehdoista sellainen, jossa tulos on kestävä.
Tällaista keskustelua meillä ei vielä ole syntynyt. Ratkaisuja kohti voisi yrittää edetä näyttöön perustuen: etsiä ja arvioida erilaisia ratkaisuja niiden tulosten kautta, empiirisen näytön nojalla.