Julkinen palvelulupaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Julkinen palvelulupaus"

Transkriptio

1 Julkinen palvelulupaus Pauli Rautiainen julkisoikeuden apulaisprofessori valtiosääntöoikeuden dosentti Maaseutuakatemia , Porvoo

2 Julkisen palvelulupauksen määrittelystä on sovittu Juha Sipilän hallituksen ohjelmassa Hallituksen yhtenä tavoitteena on sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaprosessien uudistaminen tuomalla asiakas keskiöön. Osana tämän tavoitteen toteuttamista määritellään julkinen palvelulupaus linjaamalla strategisesti tärkeät julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelulupauksen piirissä olevat toiminnot ja palvelulupauksen tarkemmat sisällöt. Hallituksen tavoitteena on, että julkinen palvelulupaus on määritelty vuonna

3 Sote-uudistuksen säästötavoite on 3 miljardia euroa. Sote-menojen ennustettu vuosittainen reaalikasvu (2,4 %) on hillittävä 0,9 %:iin vuosina Pääministeri Sipilän hallitus Jos alueet, joiden sote-menot ylittävät valtakunnan keskitason asukaskohtaiset sote-menot, pystyisivät pienentämään sote-menonsa valtakunnan keskitasolle, koko maan tasolla syntyisi säästöä 1,1 miljardia euroa. SITRAn arvio lokakuussa 2015 Säästötavoitteen saavuttamiseksi olisi ( ) määriteltävä hallitusohjelmassa tarkoitettu julkinen palvelulupaus siten, että palvelulupauksen kattama toiminta olisi osin nykyistä palvelua rajatumpi. Sote-uudistuksen säästömekanismit, alustava virkamiesselvitys marraskuussa

4 Perustuslaki asettaa raamit julkisen palvelulupauksen vähimmäistasolle Palvelulupauksen määrittely merkitsee ainakin joidenkin ihmisten sosiaalisten oikeuksien tason heikentämistä suhteessa niiden toteutumisen nykytilaan, joten määrittelyä on arvioitava mm. suhteessa perusoikeuksien heikennyskieltoon. Heikennyskielto ei estä täysin sosiaali- ja terveyspalveluiden tason heikentämistä, mutta asettaa sille esimerkiksi eriarvoistumisen hillintää koskevia reunaehtoja. Palvelutaso ei saa missään tilanteessa eikä kenenkään osalta laskea tasolle, jossa se loukkaa sosiaalisten oikeuksien ydinsisältöä. 4

5 Palvelulupauksen on otettava huomioon maan eri osissa asuvien yhdenvertaisuus Perustuslakivaliokunta piti kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä tärkeänä, että uudistusta toimeenpantaessa kiinnitetään vakavasti huomio maan eri osissa asuvien yhdenvertaiseen kohteluun ja heidän tosiasiallisiin mahdollisuuksiinsa saada perusoikeuksien toteutumisen kannalta välttämättömiä palveluja. (PeVL 20/2013) 5

6 Palvelulupausta on tarkasteltava nykyisten kuntakeskusten palvelutarjonnan turvaamisen sijaan yksilöiden oikeuksien näkökulmasta Jos ambulanssin optimaalinen sijainti olisi tässä, se olisi ihmisten perusoikeuksien taloudellisesti tehokkaimman toteuttamisen turvaamiseksi myös sijoitettava tähän. Näin olisi tehtävä siitä huolimatta, että tällöin se ei ole näkyvillä ja tuota yleisesti kokemusta peruspalveluiden toteutumisesta. 6

7 Palvelulupauksen on otettava huomioon erot alueiden ja yksilöiden tarpeissa Viittaus jokaiseen terveyspalveluihin oikeutettuna edellyttää valiokunnan mielestä viime kädessä yksilökohtaista arviointia palveluiden riittävyydestä. (PeVL 30/2013) Palvelun järjestämiseen velvoitetun on mitoitettava palveluiden järjestämiseen varattavat määrärahat ja järjestettävä palvelut alueellaan ilmenevän tarpeen mukaisesti. (KHO /3118; KHO 1997:90) 7

8 Mihin harvaan asutulla maaseudulla sosiaalisten perusoikeuksien toteuttamisen näkökulmasta julkisella palvelulupauksella olisi pyrittävä? 1. Toimiin, jotka purkavat (taloudellista) huonoosaisuutta koteloivia köyhyystaskuja. Harvaan asutun maaseudun väestön työllisyydestä on huolehdittava, sillä köyhyystaskujen muodostuminen kytkeytyy harvaan asutulla maaseudulla keskeisesti työllistymisen ongelmiin. 2. Toimiin, joissa kiinnitetään huomio erityisesti haavoittuviin ryhmiin kuuluvien ihmisten asemaan. Nykyisin sosiaaliset oikeudet toteutuvat harvaan asutulla maaseudulla THL:n indikaattorien perusteella sangen tyydyttävästi muiden kuin haavoittuvien ryhmien kohdalla. Esim. mielenterveyspalveluita tarvitsevat ovat keskimääräistä heikommin tarvitsemiensa palveluiden piirissä. 8

Sote-uudistus ja perusoikeudet

Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistuksen tärkeimmät kysymykset ja niiden eettinen ulottuvuus 29.11.2018 Eeva Nykänen, oikeustieteiden laitos, UEF eeva.nykanen@uef.fi Etiikasta ja perusoikeuksista

Lisätiedot

Asiakas, järjestöt ja sote. Sote-seminaari

Asiakas, järjestöt ja sote. Sote-seminaari Asiakas, järjestöt ja sote Sote-seminaari 5.3.16 SOSTE kokoaa järjestöt 275 jäsentahoa - Edistää ihmisten hyvinvointia ja järjestöjen elinvoimaa - 1,5 miljoonaa jäsentä, 500 000 vapaaehtoista, 300 000

Lisätiedot

Juha Lavapuro

Juha Lavapuro Juha Lavapuro 17.11.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 111/2015 vp eduskunnalle laiksi eräiden kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta

Lisätiedot

Tilannekatsaus Harri Jokiranta

Tilannekatsaus Harri Jokiranta Tilannekatsaus 9.8.2017 Harri Jokiranta Alueelliset erot talouskehityksessä väestökartat Muuttoliike kartta Yle.fi 6.8.2017 Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta koskevan lakiesityksen

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5. 2015 Mihin sote kaatui? Sote uudistuksen perustuslailliset kysymykset Kansanvaltaisuus (asukkaiden itsehallinto)» Sote alueet olisivat

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Missä nyt mennään? Pekka Järvinen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa Taina Mäntyranta 12.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp)

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Olli Mäenpää 15.8.2018 Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Hallituksen

Lisätiedot

Mitä valtio odottaa sote uudistukselta?

Mitä valtio odottaa sote uudistukselta? Mitä valtio odottaa sote uudistukselta? Sosiaalialan AMK - verkosto Mikkeli 16.4. 2015 Pirjo Sarvimäki STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma 19.2.2018 Järjestämissuunnitelman sisältö Järjestämissuunnitelma laaditaan Maakuntien järjestäminen valtakunnallisen valmisteluryhmän laatiman järjestämisen

Lisätiedot

SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea

SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea Turvallinen Suomi - seminaari Scandic Park Hotel Mannerheimintie 46 Helsinki 18.3.2015 Timo Keistinen lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Paljon palveluita tarvitsevien vammaisten ihmisten sosiaaliset oikeudet seminaari, THL

Paljon palveluita tarvitsevien vammaisten ihmisten sosiaaliset oikeudet seminaari, THL Paljon palveluita tarvitsevien vammaisten ihmisten sosiaaliset oikeudet seminaari, THL 7.12.2017 Pauli Rautiainen, oikeustieteen professori, Itä-Suomen yliopisto Lähtökohtia 8.12.2017 2 Julkisen vallan

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Sote-uudistus ja vammaispalvelut. Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT

Sote-uudistus ja vammaispalvelut. Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT Sote-uudistus ja vammaispalvelut Anu Muuri, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, VTT 26.4.2016 Anu Muuri 1 26.4.2016 Esityksen nimi / Tekijä 2 Kestävyysvajetta vähennetään Sote-uudistuksen säästötavoite

Lisätiedot

Mikä on järjestämisvastuisten tahojen rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tukemisessa

Mikä on järjestämisvastuisten tahojen rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tukemisessa Mikä on järjestämisvastuisten tahojen rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tukemisessa Taina Mäntyranta Taina Mäntyranta, lääkintöneuvos 19.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja soteuudistus

Päijät-Hämeen maakunta- ja soteuudistus Päijät-Hämeen maakunta- ja soteuudistus Maakunta- ja sote-uudistuksen yleisesittely Uudistuksessa perustetaan uudet maakunnat, uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne, palvelut ja rahoitus sekä

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Julkinen vastuu ja yhteistyöpinnat sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksessa

Julkinen vastuu ja yhteistyöpinnat sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksessa Julkinen vastuu ja yhteistyöpinnat sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksessa Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Lapin sosiaali- ja terveysturvan syyspäivät, Johtopäätöksiä eduskunnan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan Anne Koskela Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena TERVIS hyvinvointifoorumi 02.09.2015 Kuopio Neuvottelevavirkamies Heli Hätönen Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Lisätiedot

Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja?

Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja? Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja? Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 4.4.2019 1 8.1.2019 Uudistukset Pääministeri Matti Vanhasen

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

Palvelulupaus - alustava hahmotelma

Palvelulupaus - alustava hahmotelma Palvelulupaus - alustava hahmotelma 18.5.2016 1 Palvelulupaus hallitusohjelmassa Hyvinvoinnin ja terveyden 10 v tavoite: eriikäisten vastuuta omasta terveydestä sekä elämäntavoista on tuettu. Julkinen

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote järjestäminen sekä HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 15.3.2017 Sotejärjestämislain

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Sosiaalipäivystys osana päivystysuudistusta 26.5.2016 Valmiusseminaari erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM Päivystysuudistus lausunnolla Valmisteilla oleva uudistuksen

Lisätiedot

Miten valtio tukee sotekehittämistä. tulevaisuudessa. Taina Mäntyranta STM terveyspalveluryhmä

Miten valtio tukee sotekehittämistä. tulevaisuudessa. Taina Mäntyranta STM terveyspalveluryhmä Miten valtio tukee sotekehittämistä nyt ja tulevaisuudessa Taina Mäntyranta STM terveyspalveluryhmä 29.4.2015 Kehittämisen tukea Kaste-ohjelman jatko? Sote-kehittämisrakenne? Kansallinen asiantuntijatuki?

Lisätiedot

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Kohti lapsiystävällisiä maakuntia, LAPE seminaari 24.1.2018 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen -

Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Kommenttipuheenvuoro - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Juha-Pekka Konttinen oikeusasiamiehensihteeri 4.11.2015 Helsinki 9-Nov-15 1 Sosiaalisten perusoikeuksien turvaaminen Perustuslain 19 :n 1

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan lausunto , Dno. YVTltk 552/2018. Lausuntopyyntö , Saamelaiskäräjät, Dnro. 362/D.a.9/2018.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan lausunto , Dno. YVTltk 552/2018. Lausuntopyyntö , Saamelaiskäräjät, Dnro. 362/D.a.9/2018. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan lausunto 29.11.2018, Dno. YVTltk 552/2018 Lausuntopyyntö 17.9.2018, Saamelaiskäräjät, Dnro. 362/D.a.9/2018. Lausunnon pyytäjä kuvaa ongelmaa seuraavasti. Saamelaiskäräjät

Lisätiedot

Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus

Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus Sanna Ahola, erityisasiantuntija, OTK 8.12.2017 Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus / Sanna Ahola 1 Sosiaalihuollon palvelujärjestelmän tavoitteet Sosiaalihuollon

Lisätiedot

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Kansliapäällikkö Aikuissosiaalityön päivät 2013 Tampere 24.1.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Tiivistelmä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Amartya Sen:in haaste Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja

Lisätiedot

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Valtion virastotalo, Turku 26.4.2017 Lääkintöneuvos, STM 1 9.5.2017 Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Palvelut asiakaslähtöisiksi

Palvelut asiakaslähtöisiksi Palvelut asiakaslähtöisiksi 2 Sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeet 01/2017 Budjetti vahvistetaan vuositasolla Uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaprosessit - asiakas keskiöön Valtio,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Missä nyt mennään Liisa-Maria Voipio-Pulkki 10.4.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta

HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Taustaa Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

VALINNAN VAPAUDEN REITIT - TIPPUUKO VIESTIKAPULA MAAHAN?

VALINNAN VAPAUDEN REITIT - TIPPUUKO VIESTIKAPULA MAAHAN? VALINNAN VAPAUDEN REITIT - TIPPUUKO VIESTIKAPULA MAAHAN? 21.8.2017 Jouni Nummi, sosiaalineuvos, Eskoon sosiaalipalvelujen ky:n johtaja (Lyhennelmä Vaivaisukkoseminaarista 14.7.2017) Lähteet: Alueuudistus.fi,

Lisätiedot

MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS TEHDÄÄN KOKO SUOMELLE LÄHDE: ALUEUUDISTUS.FI STM & VM

MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS TEHDÄÄN KOKO SUOMELLE LÄHDE: ALUEUUDISTUS.FI STM & VM MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS TEHDÄÄN KOKO SUOMELLE LÄHDE: ALUEUUDISTUS.FI STM & VM 11.5.2018 NYKYJÄRJESTELMÄ EI TURVAA TULEVAISUUTTA Suomessa väestö ikääntyy ja tulevaisuudessa yhä pienempi joukko rahoittaa

Lisätiedot

Yksilön suoja vai. Niklas Vainio. Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -seminaari

Yksilön suoja vai. Niklas Vainio. Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -seminaari Yksilön suoja vai tutkimuksen vapaus? Niklas Vainio Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -seminaari 28.1.2011 2011 Säännöt ja periaatteet t oikeussäännöt soveltuvat t täysin tai eivät ollenkaan esim. ehdottomat

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 37b

KUUMA-johtokunta Liite 37b KUUMA-johtokunta 20.9.2017 37 Liite 37b MAAKUNTA- JA SOTEVALMISTELU / Tilannekatsaus KUUMA -johtokunta 20.9.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Valiokunnan kritiikki koski kahta asiaa / 29.6.2017 Yhtiöittämispakko

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon Subjektiivinen oikeus päivähoitoon Näkökulmia yksilön ja julkisen vallan suhteeseen. Mervi Eskelinen mervi.eskelinen@uta.fi Sisältö Päivähoito Suomessa Tutkimustehtävä Sosiaaliset perusoikeudet Osana perusoikeuksia

Lisätiedot

Arvot ja etiikka maakuntauudistuksessa. Tommi Lehtonen

Arvot ja etiikka maakuntauudistuksessa. Tommi Lehtonen Arvot ja etiikka maakuntauudistuksessa Tommi Lehtonen 2.2.2018 Jeremy Bentham (1748 1832) Yhteiskunnan tehtävä on lisätä onnellisuutta ja vähentää kärsimystä. 2.2.2018 2 John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

ARTTU2-kuntaseminaari Tiedon voimalla maaliin

ARTTU2-kuntaseminaari Tiedon voimalla maaliin ARTTU2-kuntaseminaari Tiedon voimalla maaliin 15.12.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio Lähde: Alueuudistus.fi 2 15.12.2017 KUNTAPULSSI Miten hyvin arviot seuraavien sote- ja maakuntauudistukselle asetettujen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti Kunnanhallitus 252 01.10.2013 Kunnanhallitus 64 17.03.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti KH 01.10.2013 252 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 8.6.2016 Päijät-Häme 9.6.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM

AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 4.6.2019 Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM HALLITUSOHJELMA OSALLISTAVA JA OSAAVA SUOMI 3.6.2019 Toimeentulon turva, toimivat

Lisätiedot

POSKE-PÄIVÄT Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski

POSKE-PÄIVÄT Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski SOTE-uudistus POSKE-PÄIVÄT 13.6.2013 Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski Esityksen sisältö Hallitusohjelman painoalueet Toimintaympäristön muutos Tavoitetila Palvelurakenneuudistuksen linjaukset Palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot

Maakuntien sote- ohjaus

Maakuntien sote- ohjaus Maakuntien sote ohjaus Hallintovaliokunta 28.3.2017 Hallitusneuvos RiittaMaija Jouttimäki STM 1 28.3.2017 Sotepalvelujen ohjaus Tavoitteena varmistaa Perustuslaissa turvatut riittävät sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Omat kielelliset oikeudet - lainsäädännöllinen viitekehys

Omat kielelliset oikeudet - lainsäädännöllinen viitekehys Omat kielelliset oikeudet - lainsäädännöllinen viitekehys Laura Pajunen Vertais- ja vapaaehtoistoiminnan johtaja Turun aluefoorumi 13.4.2018 Kuurojen Liitto ry Perustuslaki (1999/731) 17 Oikeus omaan kieleen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 16.6.2016 Lappi 25.8.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

5/6/2016. Sote-uudistus. Sote-uudistuksen tavoitteet. Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa

5/6/2016. Sote-uudistus. Sote-uudistuksen tavoitteet. Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa Saamelaisten sote-palvelujen tulevaisuusseminaari 20.1.2016 Pekka Järvinen, STM 6.5.2016 1 Sote-uudistuksen

Lisätiedot

ja sote Liisa Heinämäki,STM Etunimi Sukunimi 21.5.2015

ja sote Liisa Heinämäki,STM Etunimi Sukunimi 21.5.2015 Paikalliset erityispiirteet ja sote Liisa Heinämäki,STM Etunimi Sukunimi 21.5.2015 Väestö 1970 Väestö 2007 Asukkaita neliökilometrillä Asukkaita neliökilometrillä Asuttamaton alue Asuttamaton alue 14.10.2014

Lisätiedot

Hallitusohjelma - kosketuspinnat köyhyyteen ja huono-osaisuuteen

Hallitusohjelma - kosketuspinnat köyhyyteen ja huono-osaisuuteen Hallitusohjelma - kosketuspinnat köyhyyteen ja huono-osaisuuteen Kari Ilmonen DIAK-työpaja Pieksämäki 9.12.2015 Pääministeri Sipilän hallituksen hallitusohjelma - toukokuu 2015 visiona: Suomi 2025 - yhdessä

Lisätiedot

Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus

Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaosto 5.11.2015 Silja Hiironniemi Kuntien tehtävien ja velvoitteiden kehitys

Lisätiedot

Ratkaisujen Suomi Suomen kuntoon laittaminen jatkuu. Puolivälitarkastelu Pääministeri Juha Sipilä

Ratkaisujen Suomi Suomen kuntoon laittaminen jatkuu. Puolivälitarkastelu Pääministeri Juha Sipilä Ratkaisujen Suomi Suomen kuntoon laittaminen jatkuu Puolivälitarkastelu 25.4.2017 Pääministeri Juha Sipilä SÄÄSTÖT 4 mrd Identifioitu noin 4 mrd KOKONAISUUS 10 mrd TYÖLLISYYSTOIMET 2 mrd Lisätoimia tarvitaan

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Helena Vorma Terveyttä Lapista 2014 8.10.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa

Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa Taru Ijäs Kallio Perusterveydenhuollon yksikkö, LSHP Perusterveydenhuollon yksikkö 1 LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN

Lisätiedot

Sote-asiakastietojen käsittely

Sote-asiakastietojen käsittely Sote-asiakastietojen käsittely Lainsäädännön asettamat rajat ja mahdollisuudet Pia-Liisa Heiliö 20.5.2015 Säädösten hierarkiset suhteet Kansainväliset valtiosopimukset - YK, EN Kansainväliset säädökset

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Kuntauudistuksen ja sote-uudistuksen eteneminen Kuntien ilmoitukset selvitysalueista 30.11.2013 mennessä Poikkeusten ja erityisten kuntajakoselvitysten

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta Maarit Varjonen-Toivonen, ylilääkäri PSHP ja Johanna Riippi, Pirkanmaa 2021 muutosvalmistelusuunnittelija Maakuntien

Lisätiedot

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi 5.5.2017 1 Sote-järjestämislain ennakkoarviointi THL on toteuttanut STM:n toimeksiannosta sote-uudistuksen eri vaiheissa valmisteltavan lainsäädännön vaikutusten

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve. Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off

THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve. Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off 21.3.2017 22.3.2017 1 THL:n uudet sote-laissa suoraan määritellyt tehtävät 30 Palvelujen saatavuuden ja rahoituksen riittävyyden

Lisätiedot

Terveydenhuollon matkat Kelalta maakunnille SOSTE. Mitä siirrossa tulee huomioida

Terveydenhuollon matkat Kelalta maakunnille SOSTE. Mitä siirrossa tulee huomioida Terveydenhuollon matkat Kelalta maakunnille 15.1.2019 SOSTE Mitä siirrossa tulee huomioida Anne Giss Vastaava suunnittelija Terveydenhuoltoetuuksien osaamiskeskus Lainsäädäntö Kelan korvaamissa matkoissa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Lyyli Raatikainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN-

VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN- VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN- Vammaispalvelujen neuvottelupäivät, Scandic Park, Helsinki 18.2.2016 Jaana Huhta, STM Ajankohtaista Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä:

Lisätiedot

Sote-uudistus on jo käynnissä! Markku Seuri Vaihtoehtoja katastrofille Nykyisen SOTE-ehdotuksen kipupisteisiin Helsinki

Sote-uudistus on jo käynnissä! Markku Seuri Vaihtoehtoja katastrofille Nykyisen SOTE-ehdotuksen kipupisteisiin Helsinki Sote-uudistus on jo käynnissä! Markku Seuri Vaihtoehtoja katastrofille Nykyisen SOTE-ehdotuksen kipupisteisiin Helsinki 24.1.2017 KIITOS KUTSUSTA! - Työterveyslääkäri - Työlääketieteen dosentti Itä-Suomen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjauksen simulointi

Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjauksen simulointi Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjauksen simulointi 8.9.2017 1 Esityksen rakenne 1. Simuloinnin käsitteestä 2. Lainsäädännöstä hieman 3. Sote-simuloinnin vaiheistus 4. Tietopohja ja mittaristo 5. Neuvottelut

Lisätiedot

Hallituksen esitykset kustannuskilpailukyvyn. 8.9.2015 I Pääministeri Juha Sipilä

Hallituksen esitykset kustannuskilpailukyvyn. 8.9.2015 I Pääministeri Juha Sipilä Hallituksen esitykset kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi a a s 8.9.2015 I Pääministeri Juha Sipilä Syyskuun aikataulu 31.8. 8.9. 9. 10.9 28.9. 30.9. Kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanon päälinjat

Lisätiedot

Hallituksen esitys laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (HE 224/2016 vp)

Hallituksen esitys laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (HE 224/2016 vp) Olli Mäenpää 18.10.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (HE 224/2016 vp) Riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut Esitys sisältää

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN

SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN Vaikutukset ICT-yhteistyön sisältöön ja organisointiin Maritta Korhonen 5.5.2015 Taustaa Sote-rakenneuudistuksen valmistelu käynnissä jo kahden edellisen vaalikauden aikana.

Lisätiedot

Kunnan järjestämisvastuu, tietohallinto ja digitalisaatio. julkisoikeuden professori, IT-oikeuden dosentti Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopisto

Kunnan järjestämisvastuu, tietohallinto ja digitalisaatio. julkisoikeuden professori, IT-oikeuden dosentti Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopisto Kunnan järjestämisvastuu, tietohallinto ja digitalisaatio julkisoikeuden professori, IT-oikeuden dosentti Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopisto Tomi.Voutilainen@uef.fi 25.11.2015 1 Lähtökohta Tietohallintolaki

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Yksikanavainen julkinen (valtion) rahoitus. Näkymättömän käden ohjaus: Valinnanvapauden lisäämisen uskotaan lisäävän tuottajien välistä kilpailua

Yksikanavainen julkinen (valtion) rahoitus. Näkymättömän käden ohjaus: Valinnanvapauden lisäämisen uskotaan lisäävän tuottajien välistä kilpailua Sote-arviointi 2019 21.5.2019 Tiedosta arviointiin tavoitteena paremmat palvelut / arviointijohtaja Pekka Rissanen 1 Mitä sote-uudistus muuttaisi? Järjestämisen ja tuottamisen erottaminen Sote-uudistus

Lisätiedot

Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista. Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista. Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mistä Sotessa olikaan kyse? 17.1.20173.1 1.20161 Vammaispa lveluiden neuvottelu

Lisätiedot

Hallituksen linjaus 7.11.2015

Hallituksen linjaus 7.11.2015 Hallituksen linjaus 7.11.2015 Aluejaon perusteet ja sote-uudistuksen askelmerkit Hallitus on sopinut neuvottelussaan itsehallintoalueiden määräksi 18 ja sote-palvelut järjestettäväksi 15 alueen puitteissa.

Lisätiedot

Maakuntien rahoitus - säätämisjärjestysperustelujen läpikäynti

Maakuntien rahoitus - säätämisjärjestysperustelujen läpikäynti Maakuntien rahoitus säätämisjärjestysperustelujen läpikäynti Perustuslakivaliokunta 30.3.2017 Neuvotteleva virkamies, VM/BO 1 29.3.2017 Maakuntien rahoitus perustuu valtion rahoitukseen Lähtökohtana on

Lisätiedot

Sote-tietopaketit osana kansallista sote-uudistusta

Sote-tietopaketit osana kansallista sote-uudistusta Sote-tietopaketit osana kansallista sote-uudistusta 24.1. 2018 Pasi Pohjola, johtaja 1 24.1.2018 Kiitos hyvästä työstä! Sote-tietopakettien valmistelu käynnistyi vuonna 2015 Sitran ja :n välisenä yhteystyönä

Lisätiedot

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen uudessa terveydenhuollon mallissa Liisa-Maria Voipio-Pulkki/ Terveyspalveluryhmä Sosiaali- ja terveysministeriö Mikä on uusi terveydenhuollon malli? Työ on vielä

Lisätiedot

Asiakkaan oikeudet ja hoitoon pääsy

Asiakkaan oikeudet ja hoitoon pääsy Asiakkaan oikeudet ja hoitoon pääsy Muuttuva päihdetyö Pohjois-Karjalassa 16.1.2018 Heidi Poikonen, sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos Päihdepalvelujen oikeudellinen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen

Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen tilannekatsaus Terveyttä Lapista -päivät 2.9.2015 Ylitarkastaja Kati Hokkanen Etunimi Sukunimi Perustuslakivaliokunnan lausunnot Perustuslakivaliokunta katsoo, että

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus PPSHP:n KUNTAJOHDON TAPAAMINEN Sote -palvelurakenne Oulu 16.1.2013 Kuntauudistuksen kokonaisuus Kuntarakenteen uudistaminen (kuntarakennelaki) Kuntalain

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Pohjoinen päihdetyö Sajos, Inari 7.5.2015 Kati Hokkanen Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot