1 Juhlapuhe MPKK:n 20-vuotisjuhlassa 11.1.2013 (päiväjuhla) Evesti evp Esko Vaahtolammi Sisältö julkaisuvapaa klo 14.00. Puhetta sellaisenaan ei saa julkaista, mutta lainaukset on sallittu. Herra kenraali! Arvoisa juhlayleisö! Kiitän Maanpuolustuskorkeakoulua saamastani kunniasta pitää juhlapuhe 20-vuotisjuhlassa. Korkeakoulua perustettaessa 20 vuotta sitten vastuullani oli juhlan jälkeisen cocktailtilaisuuden järjestelyt tuolla ruokasalin puolella. Tätä juhlaurani nousujohteisuutta en ryhdy arvioimaan, koska tällöin joutuisin arvottamaan tietyllä tavalla akateemista ja käytännön osaamista. Tätä pohdintaa Maanpuolustuskorkeakoulun historiassa on muutoinkin esiintynyt ihan riittävästi. Käytän samalla tätä tilaisuutta hyväkseni ja kiitän teitä kaikkia salissa istuvia, jotka olette tukeneet minua Maanpuolustuskorkeakoulun historian kirjoitustyössä. Me juhlimme tänään vuonna 1993 Kadettikoulun, Taistelukoulun ja Sotakorkeakoulun yhdistämisellä muodostetun Maanpuolustuskorkeakoulun 20 vuotista taivalta. Upseerikoulutuksen yhdistämistä oli tosin pohdittu jo paljon aikaisemmin. Vuonna 1932 silloinen Sotakorkeakoulun johtaja ja sotakoulujen tarkastaja eversti Per Zilliacus esitti Munkkinimessä sijainneen Kadettikoulun, Viipurissa sijainneen Taistelukoulun ja Kruununhaassa olleen Sotakorkeakoulun alistamista saman johdon alle ja koulujen siirtämistä sellaiseen paikkaan, että harjoitusosaston sijoittaminen samalla paikalle on mahdollista. Siten nyt 2010-luvulla upseerikoulutuksen järjestely on saavuttamassa yli 80 vuotta sitten asetetun keskittämispäämäärän. Helsingin sanomat uutisoi vuonna 1993 Maanpuolustuskorkeakoulun perustamistilaisuuden otsikolla Maanpuolustuskorkeakoulu aloitti sotilaiden koulutuksen. Korkeakouluneuvosto ei hyväksyisi opinahjoa tiedekorkeakouluksi. Korkeakouluneuvosto oli tuolloin opetusministeriön asiantuntijaelin yliopistoasioissa. Räväkällä otsikolla haluttiin varmaankin herättää lukijoiden kiinnostus, mutta se osoitti myös, että tavoitteena ollut yliopistollisuus ei ollut itsestäänselvyys. Eräänä mielenkiintoisena yksityiskohtana löysin arkiston kätköistä Maanpuolustuskorkeakoulun ja Helsingin Poliisilaitoksen keväällä 1993 solmiman hevosten laiduntamissopimuksen. Päätin historian kirjoitustyön edistyessä pitää sopimuksen mielessäni, josko se olisi mahdollinen viite uudesta operatiivis-taktisesta innovaatiosta, jonka kehittämiseen ja kouluttamiseen yhdistetty upseerikoulutus loi hyvät edellytykset. Tarkastelen esityksessäni ajallisista rajoitteista johtuen lyhyesti Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimuksen ja opetuksen eräitä kehityspiirteitä. Tutkimus mainittiin Maanpuolustuskorkeakoulun tehtävänä asetustasolla ensimmäisen kerran vasta vuonna 1997. Samalla asetusmuutoksella luotiin perusteet sotatieteiden tohtorin tutkinnolle. Seuraavan kerran vuoden 2006 asetusmuutoksessa todettiin selkeästi opetuksen ja tutkimuksen yhteys. Nykyisen muotonsa tehtävä sai Maanpuolustuskorkeakoulusta annetussa laissa vuonna 2008. Nyt tutkimus mainitaan ensimmäisenä tehtävänä. Tutkimus sai siten säädöstasolla sille yliopistollisessa korkeakoulussa kuuluvan aseman.
2 Sotakorkeakoulussa käynnistettiin 1980-luvun lopulla valmistelut tohtorikoulutuksen järjestämiseksi yhteistoiminnassa Helsingin yliopiston ja Kauppakorkeakoulun kanssa. Tutkinto pohjautui tuolloin yleisesikuntaupseerin tutkintoon ja edellytti päätoimista opiskelua upseerin virassa. Tässä jatkokoulutusohjelmassa suoritettiin Maanpuolustuskorkeakoulun virassa ensimmäinen tohtorin tutkinto vuonna 1995. Maanpuolustuskorkeakouluun nimettiin ensimmäiset kaksi professoria elokuun alussa 1998. Tämä loi edellytykset Maanpuolustuskorkeakoulun omalle tieteelliselle jatkokoulutukselle. Sotatieteiden tohtorin opiskeluoikeudet myönnettiin kesäkuussa 1999 kolmelle upseerille. Ensimmäinen sotatieteiden tohtori väitteli vuonna 2003. Vuosittain keskimäärin kahdesta neljään opiskelijaa on aloittanut opintonsa sotatieteiden tohtoriohjelmassa. Tähän mennessä valmistuneita sotatieteiden tohtoreita on 18 henkilöä. Valtiotieteiden maisteri Ulla Anttila väitteli ensimmäisenä naisena sotatieteiden tohtoriksi elokuussa 2012. Hän on myös ensimmäinen sotatieteiden tohtoriksi väitellyt siviili, jolla ei ole taustalla sotilaskoulutusta. Ensimmäinen ulkomaalainen sotatieteiden tohtori valmistui samoin vuonna 2012. Kaikilla ainelaitoksilla on tällä hetkellä omat sotatieteiden tohtorikoulutusohjelmansa. Sotatieteiden tohtorikoulutuksessa oman hankaluutensa muodosti alkuvaiheessa se, että professorin virka oli siviilitehtävä. Tämä ongelman poistamiseksi Pääesikunta oli jo vuonna 1998 tehnyt asetusmuutosesityksen, joka loisi upseerille edellytykset hoitaa professorin tehtävää sotilasvirassaan. Esitys ei kuitenkaan tuolloin johtanut toivottuihin säädösmuutoksiin. Vasta vuoden 2009 säädösmuutosten jälkeen perustettiin vuonna 2011 neljä sotilasprofessorin virkaa joista kolme täytettiin keväällä ja neljäs syksyllä 2012. Sotilasprofessorien virkoja täytettäessä painotetaan akateemisen pätevöitymisen lisäksi korkeaa sotilaskoulutusta. Upseerien koulutusjärjestelmässä koulutusideologiana oli aina 1990-luvulle saakka lyhyiden, vain seuraavaan tehtävään tähtäävien kurssien järjestäminen. Näin upseeri oli muutaman vuoden välein saamassa jatkokoulutusta seuraavaan tehtävään. Upseerin ammatin arvostuksen lisäämiseksi peruskoulutuksen pituutta kasvatettiin ja opetukseen lisättiin yliopistollisia sekä aikaisempien lyhyiden jatkokurssien oppisisältöjä. Jatkokoulutuksessa pyrittiin kursseja yhdistämällä lyhentämään kokonaisopiskeluun tarvittavaa aikaa. Suomalaisen upseerikoulutuksen tehokkuus on johtunut kyvystä sopeuttaa sen tavoitteet ja menetelmät olosuhteiden sekä ajan vaatimusten mukaisiksi. Maanpuolustuskorkeakoulun opetuksen vahvuuksia ovat olleet teorian ja käytännön yhdistyminen ja opetuksen palautejärjestelmän pitkä perinne. Maanpuolustuskorkeakoulun aloittaessa toimintansa, oli kadettien koulutuksessa käytössä 1991 aloitettu nelivuotinen perustutkinto. Upseerin perustutkinto oli tuolloin sotilasopetuslaitoksia koskevan asetuksen perusteella ylempi korkeakoulututkinto. Upseerin perustutkinnon päämääränä oli rauhan ja sodan ajan joukkoyksikön päällystön tehtäviin kykenevä upseeri. Kaikille puolustushaaroille yhteiset opinnot suoritettiin Kadettikoulussa. Tutkijakoulutuksen tasoa oli nostettu, että saavutettaisiin tiedekorkeakoulun ylemmän perustutkinnon tutkintovaatimusten tasoiset tutkijavalmiudet. Ensimmäinen nainen valmistui tässä koulutusohjelmassa upseeriksi vuonna 2000. Seuraava laajempi muutos vuonna 2001 sai alkusysäyksensä opistokoulutuksen poistumisesta ja sen aiheuttamista paineista muuttaa opistoupseerien koulutusta. Puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan kesäkuussa 2000 allekirjoittamassa aiepöytäkirjassa todettiin, että
3 koulutusjärjestelmän uudistamisen perusteina olivat yleisen koulutustason nousu ja opistotason koulutuksen päättyminen, sotilaseläkeratkaisusta johtuva päällystön keski-iän nousu ja sijoituskelpoisen evp-henkilöstön määrän väheneminen sekä valmiusyhtymien edellyttämän ammattitaitoisen nuoren johtajareservin luominen. Yhtenä merkittävänä perusteena olivat myös kustannussäästöt rationalisoimalla hajanainen päällystökoulutus. Maanpuolustuskorkeakoulusta annetulla asetuksen vahvistettiin kesäkuussa 2001 uudet tutkintonimikkeet sotatieteiden kandidaatti ja maisteri. Upseerikoulutusohjelma oli tuolloin kolmivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa suoritettiin upseerin perusopinnot, toisessa vaiheessa sotatieteiden kandidaatin tutkinto, joka oli upseerin alempi korkeakoulututkinto, ja kolmannessa vaiheessa sotatieteiden maisterin tutkinto, joka oli upseerin ylempi korkeakoulututkinto. Opintojen kokonaiskesto oli noin neljä vuotta. Opinnot antoivat laajan sotilasammatilliset erikoistiedot ja taidot sekä akateemisen yleissivistyksen. Maavoimien ja merivoimien opinnot aloitettiin Maasotakoulussa Lappeenrannassa. Vuonna 2006 toteutetun Bolognan prosessin mukaisen koulutusuudistuksen yleisenä tavoitteena oli lisätä eurooppalaisen korkeakoulutuksen kilpailukykyä. Suomessa opetusministeriö päätti ottaa kyseisen kaksiportaisen tutkintorakenteen käyttöön elokuusta 2005 alkaen. Puolustusvoimissa uudistus päätettiin toteuttaa vuotta myöhemmin ja samalla palautettiin kaikille yhteinen opintojen alkaminen Santahaminaan. Opintojen laskennallista pituutta määritettäessä voitiin korkeakoulun virastotyöajasta johtuen kokonaiskoulutusaikaa lisäämättä erottaa sotatieteellisiin tutkintoihin kuuluvat yliopistollisten tutkintovaatimusten mukaiset opinnot sekä tutkinnon rinnalla suoritettavat sotilasammatilliset opinnot. Järjestelyllä mahdollistettiin myös sotatieteellisten perustutkintojen avaaminen siviiliopiskelijoille. Näin luotiin nykyään käytössä oleva koulutusjärjestelmä. Pääosalle myönnetään opinto-oikeus suoraan sotatieteiden maisterin tutkintoon. Pääsykokeeseen on muun muassa liitetty aineistokoe. Sotatieteiden kandidaatin tutkinto suoritetaan kolmessa vuodessa. Sotatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen välissä on edellisestä upseerikoulutusjärjestelmästä ja muista korkeakouluista poiketen neljän vuoden työelämäjakso. Työelämäjakson jälkeen suoritetaan vakinaisen viran edellytyksenä oleva sotatieteiden maisterin tutkinto kahdessa vuodessa. Lentäjien koulutuksessa järjestelyt poikkeavat yleisestä linjasta. Vuoden 2006 uudistuksessa tarkistettiin myös sotatieteiden maisterin tutkintoon johtavien opintojen sisältöä ja tavoitteita. Ensimmäinen siirtymävaiheen sotatieteiden maisterin tutkintoon johtava koulutus aloitettiin 2009. Upseerin jatkotutkintoon sisältyvien esiupseerikurssin ja yleisesikuntaupseerikurssin yleiset tavoitteet ovat säilyneet pääpiirtein koko korkeakoulun toiminnan ajan ennallaan. Muutokset ovatkin kohdistuneet lähinnä järjestelyihin. Esiupseerikurssi ja yleisesikuntaupseerikurssi yhdistettiin. Vuodesta 1994 alkaen esiupseerikurssista tuli yleisesikuntaupseerikoulutukseen karsiva kurssi ja uusimuotoinen yleisesikuntaupseerikurssi käynnistyi muutoksesta johtuen vuodesta 1997 alkaen joka vuosi. Vuoteen 2006 mennessä muodostunut jatkotutkinnon järjestelymalli oli periaatteiltaan kohtuullisen hyvin toimiva. Esiupseerikurssin opintotulosten perusteella tapahtunutta yleisesikuntaupseerikoulutukseen valinnan ja kurssien eriyttämisen ajankohtia oli vaihdeltu pari kertaa. Vuodesta 2002 alkaen otettiin käyttöön lisävalintamenettely oikeusturvan takaamiseksi ja riittävän suuren ja monipuolisen yleisesikuntaupseerikurssikohtaisen opiskelijajoukon aikaansaamiseksi. Vuonna 2005 tapahtuneessa uudistuksessa otettiin esiupseerikurssilla käyttöön etäopetus osana monimuoto-opetusta. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että syyskaudella pääosa
4 opiskelusta tapahtui etäopiskeluna omissa joukko-osastoissa. Maanpuolustuskorkeakoulun sadan upseerin esiupseerikurssi päättyi viime vuoden kesäkuussa ja heidän joukossaan olivat ensimmäiset kaksi esiupseerikurssin suorittanutta naista. Yleisesikuntaupseerikurssille opintooikeuden sai 43 upseeria. Heidän joukossaan oli ensimmäinen Suomessa yleisesikuntaupseerikurssille hyväksytty nainen. Laki Maanpuolustuskorkeakoulusta vuonna 2008 mahdollisti muuhun kuin upseerin virkaan johtaviin opintoihin pyrkivän opiskelijan ottamisen sotatieteellisiin opintoihin. Sotatieteiden maisterin tutkinto, joka ei johda upseerin virkaan, avattiin siviilitaustaisille opiskelijoille vuonna 2009. Maanpuolustuskorkeakoulusta annettu asetuksen muutos vuonna 2001 oli jo avannut sotatieteiden tohtorin tutkinnon myös muussa korkeakoulussa suoritetun ylemmän korkeakoulututkinnon pohjalta suoritettavaksi. Ajoittaisista, lähinnä taloudellisten syiden, aiheuttamista henkilöstövähennyksistä huolimatta korkeakoulun henkilöstön määrä on pääpiirtein pysynyt halutulla tasolla. Korkeakoulu on ajoittain vääntänyt kättä Pääesikunnan kanssa henkilöstön laadusta ja upseerien pysyvyydestä opettajatehtävissä. Eittämättä jatkuvuudella on omat hyvät puolensa. Esimerkkinä otettakoon vaikkapa tänään rehtorin tehtävästä luopuva kenraalimajuri Vesa Tynkkynen. Hänellä on takanaan pitkä kokemus Maanpuolustuskorkeakoulusta ja sen edeltäjistä. Korkeakoululla suunniteltiin eurooppalaisen korkeakoulu-uudistuksen aiheuttamia toimenpiteitä. Eräänä aamuna vuonna 2003 ensimmäisellä luomiskaudellaan työskennellyt professori Vesa Tynkkynen toi nähtäväkseni edellisenä yönä piirtämänsä hahmotelman tulevaisuuden upseerikoulutuksen järjestelyiksi. Menemättä tuon psykosomaattisen piirroksen yksityiskohtiin, voin todeta, että kyseinen hahmotelma on yleispiirteiltään toteutunut. Osaltaan tähän on varmasti vaikuttanut Vesa Tynkkysen tavanomaista pidempi ja monipuolisempi työura Maanpuolustuskorkeakoulussa. Jään jännityksellä odottamaan hänen tänään alkavan toisen luomiskautensa tuloksia. Perinneasiat ovat aina tunteita herättävä muutoskohde. Korkeakoulun lippu on hyvä esimerkki perinteiden monitahoisuudesta. Perinnetyöryhmä vuonna 1992 tekemä esitys Maanpuolustuskorkeakoulun perinteiksi korosti 200-vuotista upseerikoulutusperinnettä ja nosti osan Kadettikoulun perinteistä uuden korkeakoulun perinteiden perustaksi. Työryhmä totesi Kadettikoulun lipun soveliaimmaksi Maanpuolustuskorkeakoulun lipuksi. Lipun arvoa lisäsi siihen kiinnitetty vapaudenristi. Näin oli myös menetelty Kadettikoulun tilalla toimineessa Maasotakoulussa vuosina 1941 1952. Sotatieteen laitos hyväksyi suunnitelman. Muutos olisi myös noudattanut joukkojen yhdistämisen heraldisia periaatteita. Niiden mukaan arvokkaimmasta lipusta tulee tehdä uuden muodostettavan joukko-osaston lippu. Tasavallan presidentti hyväksyi esittelyn marraskuussa 1992. Saman päivän iltapäivällä Vapaudenristiritarikunnan kansleri ilmoitti, että ritarikunta ei anna lupaa kadettilipun käyttöön Maanpuolustuskorkeakoulun lippuna, koska siihen kiinnitetty vapaudenristi on myönnetty Kadettikoululle. Puolustusvoimien komentaja päätti peruuttaa kyseisen esittelyn. Pystymättä tarkistamaan asiaa ritarikunnan silloiselta kanslerilta, muihin haastatteluihin perustuva oletukseni on, että asian valmisteluissa ei ilmeisesti ymmärretty informoida ritarikuntaa riittävästi etukäteen ja näin syntyi tämä ilmeiseen väärinkäsitykseen perustunut lippuepisodi. Korkeakoululle suunniteltiin pikaisesti nyt täällä edessä oleva uusi lippu, jonka Tasavallan presidentti vihki käyttöön huhtikuussa 1995. Arvoisa juhlayleisö!
5 Alussa siteeraamani Helsingin Sanomien otsikko olisi varmasti huomisessa uutisessa erisisältöinen. Korkeakouluneuvoston työn jatkaja Korkeakoulujen arviointineuvosto auditoi Maanpuolustuskorkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmän lokakuussa 2010. Kokonaisarviona auditointiryhmä totesi Maanpuolustuskorkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmän täyttävän Korkeakoulujen arviointineuvoston asettamat kriteerit ja esitti auditoinnin läpäisyä. Arviointineuvosto hyväksyi esityksen. Laatujärjestelmään sisältyvä viivästetty palaute on viimeisten vuosien tuloksien mukaan osoittanut eri kurssitasoilta valmistuneiden upseereiden osaamisen vastaavan työyhteisön asettamia vaatimuksia. Maanpuolustuskorkeakoulu hyväksyttiin korkeakoulujen tutkintojärjestelmäasetuksen muutoksessa vuonna 2005 yliopistojen joukkoon. Upseerikoulutuksen keskittämisen mahdollistavan rakennustyö käynnistyy tänä vuonna. Sotatieteellisen tutkimuksen tukemiseen keskittyvä Sotatieteiden tutkimussäätiö on pari vuotta sitten aloittanut toimintansa. Alussa mainitsemani hevosetkin myytiin heti korkeakoulun toisena toimintavuotena ja hevostalliin laadittiin piirustukset tietokonepohjaisen operaatiotaidon ja taktiikan opinnoissa käytettävän simulaatiokeskuksen rakentamiseksi. Tavoitteena olleet peruspilarit ovat näin 20 vuoden aikana vihdoin muotoutuneet, luoden edellytykset kehittää Maanpuolustuskorkeakoulua Puolustusvoimia ja Rajavartiolaitosta sekä muuta yhteiskuntaa palvelevaksi sotatieteelliseksi yliopistoksi. Onnittelen omasta puolestani Maanpuolustuskorkeakoulua merkkipäivän johdosta ja toivotan menestystä tuleville vuosille!