Vierumäen 2016 jäsenkriteerityöpajan keskustelun pohjustus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vierumäen 2016 jäsenkriteerityöpajan keskustelun pohjustus"

Transkriptio

1 Jäsenkriteerit 2017

2 Vierumäen 2016 jäsenkriteerityöpajan keskustelun pohjustus Työmarkkinoiden muutokset heijastuvat myös koulutusjärjestelmäämme ja tutkintoihimme. Korkeakoulutuksen järjestäminen, tulevaisuuden tutkintojen ja osaamisen kehittämisen muodot vaikuttavat tietenkin myös tutkintopohjaisesti järjestäytyviin liittoihin. Onkin tärkeä seurata tarkoin sekä suomalaisia että kansainvälisiä muutoksia koulutusjärjestelmässä ja tutkinnoissa.

3 Jäsenyystapauksia ja näkökulmia I Nopeatahtiset työmarkkinamuutokset johtavat nykyisten järjestelmien ja tutkintoputkien romuttumiseen. Tämä näkyy uusien, lyhytkestoisempien akateemisten koulutusten (mm. korkeakouludiplomit) sekä yksityisten koulutuksenjärjestäjien lisääntymisenä. KTM-tutkinnot eroavat sisällöiltään jo tällä hetkellä runsaasti. Yliopistot kehittävät myös vetovoimaisia monialaisia KTM-tutkintoja, joiden sisällöissä on runsaasti myös muiden kuin kauppatieteen alan opintoja. Näin ollen itse tutkintonimike ei välttämättä kerro riittävästi tutkinnon sisällöstä edes silloin kun se on nimikkeeltään KTM.

4 Jäsenyystapauksia ja näkökulmia II Kansantaloustieteestä maisteriksi valmistunut voi olla nimikkeeltään KTM, VTM tai YTM koulutusvastuun jakautumisen syistä tai historiallisista syistä, vaikka sisältö tutkinnossa on sama tai lähes sama. Toisaalta taas on myös niitä, jotka haastavat meitä siinä ettemme huoli tuotantotalouden DI-tutkinnon tehneitä, koska myös heilläkin tutkinnon sisältö voi olla lähellä KTM-tutkintoa (LUT School of Business and Management). Käsittelimme Vierumäellä 2016 työpajassa myös henkilöitä, joiden perustutkinto on jotain aivan muuta (esim. eläinlääkäri), mutta jonka urakehitys oli hyvin ekonominkaltainen, esim. vientiyrityksen johdossa. Seuraavissa Vierumäen esimerkit, jotka perustuvat oikeisiin tapauksiin

5 Ekonomijäseneksi voit liittyä suoritettuasi: Suomen Ekonomien ekonomiyhdistysten henkilöjäseneksi hyväksytään suomalaisen alemman (ekonomi, diplomekonom, akateeminen sihteeri, diplomkorrespondent, kirjeenvaihtaja, nykyinen KTK) tai ylemmän kauppatieteellisen tutkinnon (nykyinen KTM). Kauppatieteellisen jatkotutkinnon (KTL / KTT) suorittanut on myös jäsenkelpoinen. Muualla kuin Suomessa opiskelleiden osalta jäsenyyden edellytyksenä on, että henkilö on suorittanut kauppatieteellisen alan perus- tai jatkotutkinnon yliopistossa. Hakemukset käsitellään tapauskohtaisesti. Käsittelyä varten hakijan tulee toimittaa kopio todistuksesta sekä muita asiakirjoja joista ilmenee yliopiston tiedot, opintojen sisältö ja luonne sekä tutkinnon laajuus (esimerkiksi Diploma Supplement). MBA/EMBA -ohjelman suorittaneen henkilön jäsenkelpoisuus arvioidaan tapauskohtaisesti kuitenkin niin, että ohjelman tarjoajan tulee olla yliopisto. Vähintään alempi yliopistollinen perustutkinto yhdessä yliopiston järjestämän MBA/EMBA -ohjelman kanssa oikeuttaa yleensä jäsenyyteen. Tapauskohtaista arviointia varten hakijan tulee toimittaa kopio todistuksesta sekä tarvittaessa muita asiakirjoja, joista ilmenee ohjelman sisältö ja laajuus. Kylterijäseneksi voit liittyä: Kylterijäseneksi voit liittyä, kun opiskelet kauppatieteellistä perustutkintoa suomalaisessa yliopistossa.

6 Vuoden 2016 lopussa päätettiin selkeyttää jäsenkriteerejä ulkomaisten tutkintojen ja MBA-tutkintojen osalta käsitellen hallituksessa olemassa olevaa jäsenkriteerit-asiakirjaa

7 Tapaukset, joista keskusteltiin 2016 Kansantaloustieteilijät (VTM ja YTM) Turussa opiskelevatkin kauppakorkeakoulussa Tohtorikoulutettavat muilla kuin KTM-tutkinnolla Eivät oikein ole identiteetiltään opiskelijajäseniäkään, mutta nyt eivät voi liittyä lainkaan jäseniksi ennen tutkintoa Tuotantotalouden DI:t Eikö tuo nyt ole aika vanhanaikaista jakaa näitä eri leiriin? palaute LUTista. Jäsenyyskelpoisuuden ratkaisu tietyn opintopistemäärän pohjalta Esimerkiksi laajasti kauppatieteitä sivuaineena opiskelleet Urakehitysperustaiset Entä jos meidän tarjoamamme palvelut ovat jollekin työuran kannalta aivan loistavat, ja hänen oma tutkintopohjainen liittonsa ei sovi hänelle mahdollisesti lainkaan (case vientiyrityksen johtotehtävissä oleva eläinlääkäri)? HY:n elintarvike-ekonomit Hallituksen kokouksessa lisätty keskusteluun myös Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteiden tiedekunnan taloustieteen laitokselta valmistuneet (esimerkiksi elintarvike-ekonomia) Jotta em. tulisivat jäsenkelpoisiksi ja jäsenyyttä voitaisiin laajentaa olisi yhdistysten hyvä muuttaa sääntöjään vastaavasti

8 Yhdistyksen mallisäännöt: 3 YHDISTYKSEN JÄSENET Käsitelty Ekonomien hallituksessa Hallitus voi hyväksyä yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi suomalaisessa yliopistossa alemman tai ylemmän kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneen henkilön, muissa Pohjoismaissa yliopistossa alemman tai ylemmän kauppatieteellisen tutkinnon suorittaneen henkilön sekä henkilön, joka on suorittanut muun sellaisen kauppatieteellisen yliopistotutkinnon, jonka Suomen Ekonomiliiton Ekonomien liittohallitus on hyväksynyt jäsenyyteen oikeuttavaksi. Myös sellaiset henkilöt voidaan ottaa yhdistyksen jäseneksi, jotka ovat suorittaneet kauppatieteellisiä yliopisto-opintoja (60 ECTS, opiskellen n. yhden vuoden opinnot) tai enemmän mikäli henkilö on suorittanut korkeakoulututkinnon. Myös sellaiset henkilöt voidaan ottaa yhdistyksen jäseneksi, jotka ovat saaneet oikeuden suorittaa kauppatieteellistä yliopistotutkintoa, mikäli henkilö on suorittanut aiemmin korkeakoulututkinnon. Varsinaiseksi jäseneksi hallitus voi myös hyväksyä ulkomaisen, sisällöltään ja vaatimuksiltaan ylempää kauppatieteellistä tutkintoa vastaavan tutkinnon suorittaneen henkilön. Yhdistyksen kokous voi kutsua kunniajäseneksi henkilöitä, jotka ovat erityisen ansiokkaasti edistäneet ja tukeneet yhdistyksen toimintaa ja päämääriä. Kunniajäseneksi kutsuminen edellyttää kahta kolmasosaa (2/3) kokouksessa annetuista äänistä. Hallitus voi hyväksyä yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi suomalaisessa yliopistossa alemman tai ylemmän kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneen henkilön, muissa Pohjoismaissa yliopistossa alemman tai ylemmän kauppatieteellisen tutkinnon suorittaneen henkilön sekä henkilön, joka on suorittanut muun sellaisen kauppatieteellisen tutkinnon, jonka Suomen Ekonomiliiton liittohallitus on hyväksynyt jäsenyyteen oikeuttavaksi. Varsinaiseksi jäseneksi hallitus voi myös hyväksyä ulkomaisen, sisällöltään ja vaatimuksiltaan ylempää kauppatieteellistä tutkintoa vastaavan tutkinnon suorittaneen henkilön. Yhdistyksen kokous voi kutsua kunniajäseneksi henkilöitä, jotka ovat erityisen ansiokkaasti edistäneet ja tukeneet yhdistyksen toimintaa ja päämääriä. Kunniajäseneksi kutsuminen edel-lyttää kahta kolmasosaa (2/3) kokouksessa annetuista äänistä.

9 Uudet säännöt laajentaisivat jäsenkuntaa Jäsenyyden piirin tulisivat/vuosi: Tuotantotalouden DI:t: (valmistuneet) n. 200 VTM, kansantaloustiede (valmistuneet) n. 90 Elintarvike-ekonomia ym. HY:n taloustieteiden laitos (valmistuneet) n. 80 (Maisterin tutkintoa tekevät ei KTK-taustaiset n. 900) Tarvitaan siis Yhteinen ymmärrys ja jaettu kokemus jäsenyyden muutoksista Sääntömuutokset

10 Vielä kaksi huomiota 1. Muualla kuin suomalaisessa yo:ssa opiskelevien kauppatieteilijöiden määrä on kasvava. Näiden saaminen jäsenyyden piiriin tulevaisuudessa? EBS:n opiskelijayhdistys n. 250 opiskelijaa Muissa ulkomaisissa aloittaneet n. 700 opiskelijaa Maailmalla oleva määrä siis huomattava Ekspatriaattikylterit ry. 2. Pitkän aikaa opiskelijastatuksella olleiden saaminen maksaviksi jäseniksi n opiskelijaa, josta 700 kauppatieteen kandidaatteja (tarkistetaan luku Tuijalta kun palaa töihin)

OHJEET: Yhdistysten sääntömuutokset 2018

OHJEET: Yhdistysten sääntömuutokset 2018 OHJEET: Yhdistysten sääntömuutokset 2018 Miksi pitäisi muuttaa myös yhdistysten sääntöjä? Miksi sääntöjä pitäisi muuttaa? Palataan ajassa syysliittariin 2017 Suomen Ekonomeissa on keskusteltu syksystä

Lisätiedot

Lahden Seudun Ekonomit. Vaalikokous

Lahden Seudun Ekonomit. Vaalikokous Lahden Seudun Ekonomit Vaalikokous 22.11.2018 Esityslista LAHDEN SEUDUN EKONOMIT R.Y. Sääntömääräinen vaalikokous Aika: torstai 22.11.2018 klo 17.30 Paikka: Radio- ja tv-museo Mastola, Radiomäenkatu 37,

Lisätiedot

5 JÄSENMAKSUT Yhdistyksen vuosikokous vahvistaa vuotuisen jäsenmaksun varsinaisille jäsenille. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.

5 JÄSENMAKSUT Yhdistyksen vuosikokous vahvistaa vuotuisen jäsenmaksun varsinaisille jäsenille. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kymenlaakson Ekonomit ry ja sen kotipaikka on Kotkan kaupunki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. Yhdistys on Suomen Ekonomit - Finlands

Lisätiedot

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa AHOT-käytännöt Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 2 Sisältö Reunaehtoja Aiempien tutkintojen hyväksilukeminen Aiempien / muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Muun osaamisen tunnustaminen

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 1. Maisteriohjelman nimi Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 Kauppatieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 2. Maisteriohjelman yleiskuvaus Maisteritason erillisessä

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA VALINTAPERUSTEET 2017 KOULUTUKSEN KUVAUS Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri (KTM), pääaine laskentatoimi Opintojen laajuus: 120 opintopistettä

Lisätiedot

TUTKINNON REKISTERÖINTI

TUTKINNON REKISTERÖINTI Helsingin yliopisto WinOodi 1 TUTKINNON REKISTERÖINTI Opiskelijan perustietojen käsittely ikkunassa voidaan opiskelija hakea joko opiskelijanumerolla tai henkilötunnuksella. Kun opiskelijan tiedot ovat

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

TUTKINNON REKISTERÖINTI

TUTKINNON REKISTERÖINTI Helsingin yliopisto WinOodi 1 TUTKINNON REKISTERÖINTI Opiskelijan perustietojen käsittely ikkunassa haetaan opiskelija joko opiskelijanumerolla tai henkilötunnuksella. Kun opiskelijan tiedot ovat esillä,

Lisätiedot

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016 Opiskelu avoimen yliopiston väylällä Opiskelu avoimen yliopiston väylällä on pääosin päiväsaikaan tapahtuvaa opiskelua, joitain opintojaksoja saattaa olla

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Vuosikokous 2018

Vuosikokous 2018 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Helsingin Ekonomit ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys on Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer ry:n jäsen. 2 YHDISTYKSEN JÄSENET Hallitus voi hyväksyä yhdistyksen

Lisätiedot

sekä henkilön, joka on suorittanut muun sellaisen tutkinnon, jonka Suomen Ekonomien hallitus on hyväksynyt jäsenyyteen oikeuttavaksi.

sekä henkilön, joka on suorittanut muun sellaisen tutkinnon, jonka Suomen Ekonomien hallitus on hyväksynyt jäsenyyteen oikeuttavaksi. Sivu 1 / 7 HELSINGIN EKONOMIT RY SÄÄNNÖT - nykyiset ja muutokset rinnakkain 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Helsingin Ekonomit ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys on Suomen Ekonomiliitto-Finlands

Lisätiedot

HT- ja KHT-vaatimukset

HT- ja KHT-vaatimukset HT- ja KHT-vaatimukset Tilintarkastajatutkintojärjestelmä uudistui 1.1.2016. Tällä hetkellä tilintarkastajat voivat perustutkinnon (HT-tutkinto) suorittamisen jälkeen erikoistua yleisen edun kannalta merkittävien

Lisätiedot

HY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation

HY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation HY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation Dokumentin tarkoitus Haka-infrastruktuuri on korkeakoulujen yhteinen käyttäjätunnistusjärjestelmä, jota käytetään mm. käyttöoikeuksien

Lisätiedot

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET 1.10.2010 Sivu 1 / 7 Kauppatieteellisessä ja teknillisessä tiedekunnassa suoritettavista kauppatieteellisen alan tutkinnoista ja opinnoista sekä opetuksesta ja

Lisätiedot

Opiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa

Opiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa Opiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa Minna Kaartinen-Koutaniemi Urhean oppilaitostapaaminen 17.4.2013 19.4.2013 1 Palvelut ja neuvonta Yleinen opiskelijaneuvonta palvelee henkilökohtaisesti,

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen 1.8.2005 aloittaneille opiskelijoille Kaikki ennen 1.8.2005 aloittaneet opiskelijat on siirretty uuden tutkintosäännön piiriin. Uuteen tutkintosääntöön siirtyvien opiskelijoiden

Lisätiedot

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 7. päivänä kesäkuuta 2011. Niissä kohdissa, joissa päättäjä johtuu jostain muusta säännöstä

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA

KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA 1(7) KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA ERITYISPEDAGOGIIKKA Erityispedagogiikan perusopinnot Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä erityispedagogiikasta vähintään syventävät opinnot. Opintojen järjestäminen

Lisätiedot

Diplomi-insinööriksi Porissa. Let science be your playground

Diplomi-insinööriksi Porissa. Let science be your playground Diplomi-insinööriksi Porissa Let science be your playground your Haaveissa urakehitys? Opiskele diplomi-insinööriksi Porissa! 2 Voit suorittaa johtamisen ja tietotekniikan diplomi-insinööritutkinnon työn

Lisätiedot

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Pääaineinfo 17.4.2018 Tervetuloa! Omaohjaaja Ulla Laakkonen

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNITTAIN 5/2012 3/2017. Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen

TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNITTAIN 5/2012 3/2017. Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNITTAIN 5/2012 Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen 29.6.2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA 2017 1 JOHDANTO Tässä raportissa tarkastellaan

Lisätiedot

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat 14 Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat Opiskelijat, joiden tutkinnonsuoritusoikeus on myönnetty 1.8.2005 jälkeen sekä ne aiemmin aloittaneet opiskelijat,

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010

Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010 Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010 Pekka Neittaanmäki ja Johanna Ärje Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos 13.07.2010 1. Johdanto Tässä raportissa tarkastellaan

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen 1.8.2012 aloittaneille opiskelijoille Tampereen yliopiston hallituksen 13.6.2012 hyväksymän ja 1.8.2012 voimaan tulevan tutkintosäännön 33 2 momentin mukaan

Lisätiedot

Korkeakoulututkintojen kehittämistarve kauppatieteellisellä

Korkeakoulututkintojen kehittämistarve kauppatieteellisellä Korkeakoulututkintojen kehittämistarve kauppatieteellisellä alalla Professori Ilkka Virtanen Vaasan yliopisto, kaupallis-tekninen tiedekunta Kauppatieteellisen alan valtakunnallinen tapaaminen Turun kauppakorkeakoulu,

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 Aika Paikka tiistaina 15.2.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

Siirtohaku, Historia, Joensuu Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3v+2v)

Siirtohaku, Historia, Joensuu Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3v+2v) YHTEISKUNTATIETEIDEN JA KAUPPATIETEIDEN TIEDEKUNTA Katso koulutusten kuvaukset yliopiston verkkosivulta tai koulutustarjontaesitteestä tai Opintopolusta. Siirtohaku, Historia, Joensuu Humanististen tieteiden

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

Korkeakoulujen KOTA-seminaari

Korkeakoulujen KOTA-seminaari Tilastokeskuksen tiedonkeruut korkeakouluilta Opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut Korkeakoulujen Vesa Hämäläinen Oppilaitostilastojen tiedonkeruut korkeakouluilta Tutkintoon johtavan koulutuksen yliopisto-opiskelijat

Lisätiedot

Täydennyskoulutusohjelman esittely

Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma 70 op Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 ohjelman Lahdessa klo 15.45 alkaen Koulutuspäällikkö Tuuli Ikäheimonen Ohjelman sisältö KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Teknillinen tiedekunta asiantuntija Ulla Laakkonen Luennon sisältö Kauppatieteiden kandidaatin

Lisätiedot

PERUSUUTISOINTI HYVÄÄ JÄRJESTELMÄARVIOINNEISSA TOIVOMISEN VARAA. Arenen mediatapaaminen Helsinki Varapuheenjohtaja Jorma Niemelä

PERUSUUTISOINTI HYVÄÄ JÄRJESTELMÄARVIOINNEISSA TOIVOMISEN VARAA. Arenen mediatapaaminen Helsinki Varapuheenjohtaja Jorma Niemelä PERUSUUTISOINTI HYVÄÄ JÄRJESTELMÄARVIOINNEISSA TOIVOMISEN VARAA Arenen mediatapaaminen 28.09.2009 - Helsinki Varapuheenjohtaja Jorma Niemelä Ammattikorkeakoulututkinnot eivät vedä työmarkkinoilla (professori

Lisätiedot

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto!

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! 15 ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta Insinööri (ylempi AMK) Kemiantekniikka Projektijohtaminen Tekniikka (sis. Marine Technology,

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Vaasan yliopisto Vaasan kauppakorkeakoulu 1968 Vaasan korkeakoulu 1980 Vaasan yliopisto 1991

Vaasan yliopisto Vaasan kauppakorkeakoulu 1968 Vaasan korkeakoulu 1980 Vaasan yliopisto 1991 Vaasan yliopisto Vaasan kauppakorkeakoulu 1968 Vaasan korkeakoulu 1980 Vaasan yliopisto 1991 Kolme tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta Kauppatieteellinen tiedekunta Teknillinen tiedekunta 2 Suurimpia kauppatieteellisen

Lisätiedot

Valitse Opinto-oikeudet

Valitse Opinto-oikeudet Helsingin yliopisto WinOodi 1 UUDEN TUTKINNON REKISTERÖINTI OODIIN Opiskelijan perustietojen käsittely ikkunassa haetaan opiskelija joko opiskelijanumerolla tai henkilötunnuksella. Valitse Opinto-oikeudet

Lisätiedot

ULKOMAISTEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN. Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010, Kuopio Opetusneuvos Raija Timonen, Opetushallitus

ULKOMAISTEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN. Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010, Kuopio Opetusneuvos Raija Timonen, Opetushallitus ULKOMAISTEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010, Kuopio Opetusneuvos Raija Timonen, Opetushallitus ESITYKSEN SISÄLTÖ Tunnustamisen tarkoitus ja toimivalta Akateeminen ja

Lisätiedot

EPV + KPV Riika Hemming. Liittokokousponnen toimenpiteet toiminnan kehittämiseksi ja sovintoesitys

EPV + KPV Riika Hemming. Liittokokousponnen toimenpiteet toiminnan kehittämiseksi ja sovintoesitys Liittokokousponnen toimenpiteet toiminnan kehittämiseksi ja sovintoesitys Liittokokousponnen toimenpiteet toiminnan kehittämiseksi Sovittiin liittokokouksen ponnen edellyttämistä toimenpiteistä toiminnan

Lisätiedot

Korkeakouluun ulkomaille. Maailmalle.net Opetushallitus

Korkeakouluun ulkomaille. Maailmalle.net Opetushallitus Korkeakouluun ulkomaille Maailmalle.net Opetushallitus Tietoa opiskelusta ulkomailla www.maailmalle.net tietoa ulkomailla opiskelusta, harjoittelusta sekä vapaaehtoistyöstä maakohtaisia oppaita korkeakoulutukseen

Lisätiedot

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus 13.12.2016 Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Opetushallituksen päätökset Opettajan

Lisätiedot

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Kuka voi lähteä vaihtoon? Vaihtoon voi lähteä kaikista kauppatieteiden kandidaatin ohjelman erikoistumisalueista

Lisätiedot

Lapin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Lapin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/6 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak. YO Valtak.

Lisätiedot

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info 15.6.2016 http://www.helsinki.fi/okl/koulutukset/aineenopettajan/uudet_opiskelijat.html INFO 15.6.2016 Opettajan pedagogisten opintojen opiskelijavalinta

Lisätiedot

Haku tutkinto-opiskelijaksi tekniikan maisteriohjelmiin johtavalta väylältä

Haku tutkinto-opiskelijaksi tekniikan maisteriohjelmiin johtavalta väylältä HAKU AVOIMEN YLIOPISTON TEKNIIKAN MAISTERIOHJELMIIN JOHTAVIIN VÄYLÄOPINTOIHIN 2017 Opiskelu avoimen yliopiston väylällä Opiskelu avoimen yliopiston väylällä on pääosin päiväsaikaan tapahtuvaa opiskelua,

Lisätiedot

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset 109 Hallintotieteiden tiedekunta Hyväksytty hallintotieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 5.6.2007. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset Tutkintojen suorittamisessa noudatetaan

Lisätiedot

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus HAKIJAN OPAS AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI Seinäjoella toteutettava koulutus Seinäjoen ammattikorkeakoulun tekniikan yksikössä järjestetään avoimet

Lisätiedot

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 Valokuvataiteilijoiden liitto ry SÄÄNNÖT 2 SISÄLLYS 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 3 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Venäläisten tutkintojen tunnustaminen Veera Minkin, erityisasiantuntija

Venäläisten tutkintojen tunnustaminen Veera Minkin, erityisasiantuntija Venäläisten tutkintojen tunnustaminen 4.6.2018 Veera Minkin, erityisasiantuntija Venäjän koulutusjärjestelmä 01/06/2018 Opetushallitus 2 Perusaste Ennen oppivelvollisuuskoulun aloittamista jokaisella lapsella

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS ICT-ALALLA KESKI-SUOMESSA 2006-2011

TYÖTTÖMYYS ICT-ALALLA KESKI-SUOMESSA 2006-2011 TYÖTTÖMYYS ICT-ALALLA KESKI-SUOMESSA 2006- Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen 2.8. Informaatioteknologian tiedekunta Jyväskylän yliopisto työttömien lkm % työttömistä ja lomautetuista Tässä raportissa tarkastellaan

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet

Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet VALINTA JATKOKOULUTUKSEEN 1. Yleinen hakukelpoisuus Yleinen hakukelpoisuus määritellään yliopistolaissa

Lisätiedot

Jatkotutkinnon suorittaminen työn ohella työnantajan näkökulma

Jatkotutkinnon suorittaminen työn ohella työnantajan näkökulma TYÖELÄMÄSSÄ TOHTORIKSI 27.10.2005 Oulun yliopisto Jatkotutkinnon suorittaminen työn ohella työnantajan näkökulma Outi Hyry-Honka Opetustoiminnan kehitysjohtaja Rovaniemen ammattikorkeakoulu AMMATTIKORKEAKOULUJEN

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

KOTA-AMKOTA-seminaari

KOTA-AMKOTA-seminaari Tilastokeskuksen opiskelija- ja tutkintotietojen tilastointi ja tiedonkeruu korkeakouluista KOTA-AMKOTA-seminaari Vesa Hämäläinen 14.11.2008 Oppilaitostilastojen tiedonkeruut korkeakouluilta Tutkintoon

Lisätiedot

Maailmalta palaavaa maisteria voivat odottaa paperityöt ja lisäopinnot

Maailmalta palaavaa maisteria voivat odottaa paperityöt ja lisäopinnot Yle Uutisvahti Sinua kiinnostavat uutiset ensimmäisenä Avaa Valikko Maailmalta palaavaa maisteria voivat odottaa paperityöt ja lisäopinnot Ulkomaisen korkeakoulun tutkinto taskussa ja halu työllistyä Suomessa?

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan tutkintomääräykset

Teknillistieteellisen alan tutkintomääräykset 1 Teknillistieteellisen alan tutkintomääräykset (jatkotutkintoja koskevat määräykset löytyvät jatkotutkintojen opetussuunnitelmista) Teknillisessä tiedekunnassa suoritettavista tutkinnoista ja opinnoista

Lisätiedot

KOTA-AMKOTA -seminaari

KOTA-AMKOTA -seminaari Tilastokeskuksen tiedonkeruut korkeakouluilta Opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut Vesa Hämäläinen 24.9.2010 Oppilaitostilastojen tiedonkeruut korkeakouluilta Tutkintoon johtavan koulutuksen yliopisto-opiskelijat

Lisätiedot

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO 22.3.2018 Presentation Name / Firstname Lastname 29/03/2018 1 KLO 16.00-17.00 YLEISINFO KLO 17.00-18.00 VALINNAISTEN OPINTOJEN ESITTELYÄ ERI PISTEISSÄ Presentation Name / Firstname

Lisätiedot

Syksyllä 2010 opintonsa aloittavat uudet opiskelijat hyväksytään suoraan uuteen oppiaineeseen (tiedekuntaneuvoston päätös ).

Syksyllä 2010 opintonsa aloittavat uudet opiskelijat hyväksytään suoraan uuteen oppiaineeseen (tiedekuntaneuvoston päätös ). INFORMAATIOTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tampereen yliopisto 6.5.2010 Hyväksytty tiedekuntaneuvostossa 12.5.2010. Liite B3/1 Informaatiotutkimuksen oppiainenimen muutoksesta ja uusista informaatiotutkimuksen ja

Lisätiedot

Opettajankoulutus Suomessa

Opettajankoulutus Suomessa Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Aikaisemmin hankitun osaamisen hyväksilukeminen tutkintoon

Aikaisemmin hankitun osaamisen hyväksilukeminen tutkintoon Aikaisemmin hankitun osaamisen hyväksilukeminen tutkintoon Vaasan yliopistossa on hyväksytty yhteiset Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen (AHOT) periaatteet http://www.uva.fi/fi/for/student/studying/information/compensation/.

Lisätiedot

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello 11-12 Opintokoordinaattori Heli Tontti KTM, tutkinnon rakenne laajuus 120 op tutkinnon suorittamisaika tavoiteaika

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Kauppatieteellinen ala Väylä - Erillisvalinta Kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan - Hakijoille, joilla ei

Lisätiedot

Laitosten FL-jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa. Ajanmukaistamista (esim.

Laitosten FL-jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa. Ajanmukaistamista (esim. O U L U N Y L I O P I S T O L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a F L - t u t k i n n o n s u o r i t t a m i n e n 1. Opinto-oikeus Jatko-opinto-oikeuden saaminen. Tieteellisen, taiteellisen

Lisätiedot

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNISSA Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen

TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNISSA Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNISSA 2011 2016 Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen 5.8.2016 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA 2016 1 JOHDANTO Tässä raportissa tarkastellaan

Lisätiedot

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN CIDESCO ry 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomessa kosmetologin ammatin edistämiseksi, valvoa alalla toimivien

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Uusi tutkintoasetus 2004 ja opinto-oikeuden käsittely

Uusi tutkintoasetus 2004 ja opinto-oikeuden käsittely Uusi tutkintoasetus 2004 ja Tässä ohjeessa kuvataan silloin kun perustutkinto-opiskelija siirtyy uuteen tutkinto-asetukseen opiskelija suorittaa uuden asetuksen mukaisen alemman tutkinnon jatko-opiskelija

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Mitä? Osaamisen tunnistamisella on tarkoitus tehdä opiskelusta mielekkäämpää. Niitä asioita, joita opiskelija jo osaa, ei tarvitse enää

Lisätiedot

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Nimi ja pvm Suomen korkeakoulujärjestelmä perustuu duaalimalliin Yliopistot Tohtori Lisensiaatti Ylemmät korkeakoulututkinnot Maisteri 120 op Ammattikorkeakoulut Ylemmät

Lisätiedot

Aikaisemmin hankitun osaamisen hyväksilukeminen tutkintoon

Aikaisemmin hankitun osaamisen hyväksilukeminen tutkintoon Aikaisemmin hankitun osaamisen hyväksilukeminen tutkintoon Vaasan yliopistossa on hyväksytty yhteiset Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen (AHOT) periaatteet http://www.uva.fi/fi/for/student/studying/information/compensation/.

Lisätiedot

ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma Hopsin tekeminen WebOodin ehops toiminnolla

ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma Hopsin tekeminen WebOodin ehops toiminnolla ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma Hopsin tekeminen WebOodin ehops toiminnolla Mikä on ehops? ehops on WebOodin toiminto, jolla voit laatia sähköisen henkilökohtaisen opintosuunnitelman eli hopsin

Lisätiedot

Erikoistumisaluevalinta 2015

Erikoistumisaluevalinta 2015 Erikoistumisaluevalinta 2015 Marja Elonheimo marja.elonheimo@aalto.fi 15.4.2015 Esityksen sisältö Erikoistumisaluevalintaprosessi yleisesti, aikataulu Valintaperusteet, lykkäys ja erikoistumisalueiden

Lisätiedot

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info 10.4.2019 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2015

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2015 HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2015 Opiskelu avoimen yliopiston väylällä Opiskelu avoimen yliopiston väylällä on pääosin päiväsaikaan tapahtuvaa opiskelua, joitain opintojaksoja saattaa olla

Lisätiedot

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto Yhteishaku 2017 Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö Hakukohteet 2017 Kandidaatti + maisterikoulutukset 3+2 v oulu.fi/yliopisto/hakijalle 3 Aloituspaikat ja ensikertalaiset - Vuoden 2017 yhteishaussa on n.

Lisätiedot

Venäjän koulutusjärjestelmä

Venäjän koulutusjärjestelmä Venäjän koulutusjärjestelmä Tutkintojen tunnustaminen -yksikön seminaarit syksyllä 2019 Veera Minkin, erityisasiantuntija Venäjän koulutusjärjestelmä 03/10/2019 Opetushallitus 2 Perusaste Ennen oppivelvollisuuskoulun

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2014

Koulutukseen hakeutuminen 2014 Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2014 Uusien ylioppilaiden välitön pääsy jatko-opintoihin yhä vaikeaa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan uusia ylioppilaita oli vuonna 2014 noin 32 100. Heistä

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Ulla Laakkonen

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Ulla Laakkonen Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot 24.8.2016 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen Luennon sisältö Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) tutkinnot

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Liite 1 1 (10) Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa koulutusaloittain ja nimikkeittäin tiedekunnille

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2015 2018 VÄLILLÄ VAKUUTUKSEN JA RISKIENHALLINNAN OPINTOSUUNTA

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2015 2018 VÄLILLÄ VAKUUTUKSEN JA RISKIENHALLINNAN OPINTOSUUNTA SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 2015 2018 VÄLILLÄ VAKUUTUKSEN JA RISKIENHALLINNAN OPINTOSUUNTA Siirtymäsäännökset on pääasiassa tarkoitettu vuonna 2012 2014 aloittaneille opiskelijoille. Tätä

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 1 ( 5) Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston lausunto hallituksen esitykseen (HE 354/2014 vp) laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN ja VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN ja VÄLILLÄ SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN 2012 2015 ja 2005 2012 VÄLILLÄ Siirtymäsäännökset ovat pääasiassa tarkoitettu vuonna 2005 2011 aloittaneille opiskelijoille. Tätä aiemmin aloittaneita opiskelijoita kehotetaan

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan (OKM) Opiskelijavalintoja uudistamalla pyritään alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää, saamaan

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki, kieli suomi ja toimintavuosi 1.7. 30.6.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki, kieli suomi ja toimintavuosi 1.7. 30.6. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kansainvälisen eläinlääketieteenopiskelijoiden järjestön Suomen jaosto ry ja sen lyhenne on IVSA Finland. Näissä säännöissä sitä kutsutaan jäljempänä nimellä Yhdistys.

Lisätiedot

HAKULOMAKE 1/10. Neuropsykologian alan erikoispsykologikoulutuksen sisältävä psykologian lisensiaatin tutkinto

HAKULOMAKE 1/10. Neuropsykologian alan erikoispsykologikoulutuksen sisältävä psykologian lisensiaatin tutkinto HAKULOMAKE 1/10 Hakemusten viimeinen palautuspäivä on 13.2.2015 klo 15.45, johon mennessä hakemusten tulee liitteineen olla perillä. Hakemukset ja sen liitteet palautetaan 4 kappaleena sen yliopiston psykologian

Lisätiedot