KANSAINVÄLINEN VALUUTTARAHASTO IMF:n neljännen sopimusartiklan mukainen Suomea koskeva konsultaatio 9. 18.6.2003 Alustava loppulausunto 1. Suomen talous on kehittynyt erittäin voimakkaasti 1990-luvun alun laman jälkeen. Lamaa seuranneet talouden uudelleenjärjestelyt ja nousukausi kertovat yksityisen sektorin aloitteellisuudesta ja vakaasta makrotalouden hallinnasta. Tällöin myös julkisen talouden suuresti alijäämäinen rahoitusasema on muuttunut tuntuvasti ylijäämäiseksi. Suomen fyysinen ja sosiaalinen infrastruktuuri (mukaan lukien koulutus) ovat niin ikään erinomaisessa kunnossa, ja hyvinvointivaltio on pitkälle kehittynyt. Siirtyminen euron käyttöönottoon onnistuikin Suomessa hyvin. Myös Suomen talouskasvu ja julkisen talouden kehitys ovat viime aikoina olleet parempia kuin muiden euroalueen maiden. Kahden viime vuoden vaikeista oloista huolimatta Suomen talous on kehittynyt melko hyvin, joskin aktiivisuus on hidastunut merkittävästi ja on edelleen vaihtelevaa. Inflaatio on kuitenkin tällä hetkellä vaimeaa. Vuosien 1994 2000 nousukauden tiedetään olleen poikkeuksellinen, ja jotta talouskasvu jatkuisi edelleen, uusia työpaikkoja syntyisi ja hyvinvointivaltion toimintaedellytykset voitaisiin säilyttää, Suomen on tehostettava eri kannustimia. 2. Vaikka rakenteellisia uudistuksia on jo toteutettu, korkea työttömyysaste on yksi merkki siitä, että uudistuksia tarvitaan yhä. Työhön kohdistuvan verotuksen korkeus ja palkkaerojen puute ovat johtaneet siihen, että työttömyys on pitkälti rakenteellista. Tämä näkyy työttömyyden jatkumisena sekä pitkäaikaistyöttömien osuuden suuruutena ja vähän koulutettujen työntekijöiden työpaikkojen puutteena. Samaan aikaan tosiasiallisen eläkeiän alhaisuus on yhtenä tekijänä vähentänyt työvoiman tarjontaa. Kun otetaan huomioon työvoimasta ennenaikaisesti poistuneet ja aktiivisen työvoimapolitiikan piirissä olevat henkilöt, työttömyysaste on noin 16½ %. Virallinen työttömyysaste on sen sijaan hieman yli 9 %. 3. Suomen väestö myös ikääntyy nopeasti. Vanhushuoltosuhde nousee 40 prosenttiin vuonna 2020 ja 50 prosenttiin vuonna 2030. Näin ollen se lähes kaksinkertaistuu nykyisestä ja on tuolloin yksi EU:n korkeimmista vanhushuoltosuhteista. Väestörakenteen muutos aiheuttaa työvoiman vähenemispaineita ja hidastaa siten potentiaalista talouskasvua, mikä vaikuttaa mahdollisuuksiin luoda resursseja hyvinvointipalvelujen tuottamiseen. 4. BKT:n määrän kasvu on todennäköisesti maltillista vuonna 2003, mutta nopeutunee vuonna 2004. Euroalueen kasvuennustelukuja on äskettäin tarkistettu aiempaa pienemmiksi, ja IMF:n asiantuntijaryhmä arvioi BKT:n määrän kasvavan Suomessa 1,3 % vuonna 2003. Tämä perustuu yksityiseen kulutukseen ja viennin jonkinasteiseen, mutta aiempia arvioita hitaampaan kasvuun. Vuonna 2004 BKT:n määrä kasvaa asiantuntijaryhmän arvion mukaan 2,6 %, ja tämän kasvun perustana on viennin ja investointien elpyminen.
- 2 - Kasvun hidastumisen riskit liittyvät lähinnä ulkoiseen ympäristöön euroalueen talouden elpyminen näyttää yhä epävarmalta ja euron kurssi Yhdysvaltain dollariin nähden saattaa vahvistua edelleen mutta myös yritysten investointien mahdolliseen jatkumiseen heikkona. Kuluttajien vahvan luottamuksen heikkeneminen saattaa niin ikään hidastaa kasvua. Vastaavasti vaikka tieto- ja viestintätekniikan sektorin näkymiin liittyy huomattavaa epävarmuutta, ei ole mahdotonta, että kasvua nopeuttavia vaikutuksia syntyy. 5. Väestön ikääntyessä nopeasti on keskeisintä tukea talouden ja työllisyyden kasvua keskipitkällä aikavälillä sekä turvata julkisen talouden kestävyys pitkällä aikavälillä. Tämä edellyttää monia toisiinsa liittyviä toimia. On muun muassa nostettava työllisyysastetta lisäämällä työnteon kannustimia kaikissa ikä- ja ammattitaitoryhmissä. On kevennettävä varsinkin työhön kohdistuvaa verotusta, koska se vaikuttaa keskeisesti työllisyyden lisäämiseen, kilpailukyvyn turvaamiseen ja talouskasvun kohentumiseen. On ylläpidettävä menokuria, jotta uskottavat veronkevennykset ovat mahdollisia vaarantamatta kuitenkaan julkisen talouden rahoitusasemaa. Eläkeuudistuksia on jatkettava, jotta olisi houkuttelevaa olla pitkään työelämässä ja jotta tosiasiallinen eläkeikä tällä tavoin nousisi. Hyödykemarkkinoita on uudistettava taloudellisen tehokkuuden edistämiseksi ja työllisyyden luomiseksi. Useimpia näistä toimista on käsitelty hallituksen talousohjelmassa. Se, miten ne saadaan nivottua yhteen, vaikuttaa ratkaisevasti talouskasvuun ja julkisen talouden kestävyyteen. FINANSSIPOLITIIKKA 6. Veronkevennykset ja julkisille menoille asetetut ylärajat ovat finanssipoliittisia toimenpiteitä koskevan keskustelun tärkeimpiä aiheita. Verotuksen varsinkin työhön kohdistuvan verotuksen keventäminen on keskeinen tekijä työllisyysasteen nostamisessa. Veronkevennysten vaikutusten maksimoimiseksi kevennysten on oltava uskottavia: verotus ei saa vastaavasti kiristyä tulevaisuudessa. Tämä edellyttää julkisen talouden tasapainon turvaamista. Jos julkisen talouden rahoitusasema heikkenee liikaa, voi syntyä odotuksia, että veroja on myöhemmin nostettava, mikä heikentäisi veronalennusten vaikutuksia. Julkisten menojen ylärajat asetettuna tasolle, joka ei herätä tällaisia odotuksia voivat olla hyödyllinen väline veronkevennysten haluttujen vaikutusten maksimoimiseksi, kunhan yleisö voi täysin luottaa siihen, ettei menorajoja ylitetä. 7. Väestön ikääntyminen vaikuttaa myös merkittävästi julkisen talouden rahoitusasemaan. Tämä käy selvästi ilmi Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön tuoreimmista tutkimuksista. Kummassakin tutkimuksessa päädytään suurin piirtein samaan näkemykseen siitä, että julkisen talouden ylijäämälle asetetun tavoitteen tulisi olla keskimäärin noin 4 % BKT:stä vuosina 2003 2010. Valtiovarainministeriön tutkimuksessa otetaan huomioon viimeaikaisten uudistusten (esimerkiksi vuoden 2002 eläkeuudistus) vaikutukset. Tutkimuksen mukaan julkisen talouden bruttovelka kaksinkertaistuu vuosina 2020 2050 väestön ikääntymisen vuoksi ja nousee lähes 80 prosenttiin BKT:stä. Suomen Pankin tutkimuksessa otetaan niin ikään huomioon vuoden 2002 eläkeuudistus, ja siinä arvioidaan, että sekä eläkemaksuja suhteessa palkkoihin että veroja suhteessa BKT:hen olisi nostettava noin 4 prosenttiyksikköä kahden seuraavan vuosikymmenen aikana. Tällöin
- 3 - voitaisiin kattaa väestön ikääntymisestä aiheutuva kulujen kasvu ja välttää valtiontalouden rahoitusaseman muuttuminen alijäämäiseksi sekä taata, että sosiaaliturvarahastojen ylijäämä olisi noin 2 3 % BKT:stä. Suunnitellessaan finanssipolitiikkaa viranomaisten onkin tehtävä vaikeita päätöksiä kahden vaihtoehdon välillä: kasvattaako nyt julkisen talouden ylijäämää huomattavasti tai, jos julkista velkaa ei lisätä eikä eläkejärjestelmää muuteta, niin nostaako tulevaisuudessa verotusta ja eläkemaksuja. 8. Kun nämä näkökohdat pidetään mielessä, julkisen talouden ylijäämälle asetettu keskipitkän aikavälin tavoite vähintään 4 % BKT:stä on hyödyllinen sääntö pyrittäessä pitämään julkinen talous kestävänä väestön ikääntymisen alkaessa vaikuttaa täysimääräisesti. Tämän tavoitteen saavuttaminen siten, että tarvittaville työhön kohdistuvan verotuksen kevennyksille jää tilaa, asettaa menojen hillitsemisen keskeiseen asemaan. Vuonna 2004 noudatettava neutraali finanssipolitiikan linjaus (ei harkinnanvaraista elvytystä, perustuen rakenteelliseen perusjäämään) näyttäisi tarkoittavan hyvin vähäisiä finanssipoliittisia toimia. Asiantuntijaryhmän arvion (mukaan lukien sen BKT:n kasvua koskevat arviot) mukaan tämä merkitsisi sitä, että julkisen talouden ylijäämä olisi vähintään 2 % BKT:stä (ja vastaavasti valtiontalouden alijäämä 0,4 % BKT:stä). Esitetyn keskipitkän aikavälin ylijäämätavoitteen saavuttaminen edellyttäisi voimakkaampia finanssipoliittisia toimia. Koska tuotantokuilu ei ole vielä umpeutunut, olisi järkevää valita vaiheittainen lähestymistapa, jolloin tavoiteltaisiin rakenteellisen perusjäämän tasapainottamista vuosittain ½ prosentilla BKT:stä. Tällöin automaattiset vakauttajat voisivat toimia tasapainottamisuran ympärillä. Kun otetaan huomioon asiantuntijaryhmän tuotantoa koskeva ennuste, tämä merkitsisi sitä, että julkisen talouden todellista ylijäämää kasvatettaisiin lähes vastaavansuuruisesti vuoden 2003 arvioidusta tasosta (2 % BKT:stä) 4 prosenttiin BKT:stä vuoteen 2006 mennessä. 9. Viranomaisten finanssipoliittista ohjelmaa työstetään edelleen, mutta keskusteluissa tuli esille seuraavia keskeisiä seikkoja. Budjetista vuodelle 2003 on jo sovittu. Koska verotus kevenee ½ prosenttiyksikköä BKT:stä ja menot kasvavat reaalisesti 4 %, valtiovarainministeriö arvioi, että valtiontalouden ylijäämä muuttuu 0,2 prosentin alijäämäksi BKT:stä. Vuosien 2004 2007 menoja ja tuloja koskeviin arvioihin vaikuttavat useat tekijät. Ensiksikin menoille on täksi ajanjaksoksi esitetty sovellettavaksi ylärajoja. Menokehyksissä on keskeistä se, että niiden ulkopuolelle jäävät suhdannekehitys ja korkomenot ja että niihin sisältyvien erien menojen vuotuinen reaalikasvu on ajanjaksolla keskimäärin 1,3 %. Tämä kasvu on etupainotteista, joten menot kasvavat reaalisesti 3,2 % vuonna 2004. Toiseksi tuloihin vaikuttavat valtiovarainministeriön arvion mukaan yritysverotuksesta saatavien tulojen supistuminen, huomattavat veronkevennykset vuonna 2004 (kevennykset vastaavat lähes 0,6 prosenttia BKT:stä ja kohdistunevat suurelta osin työn verotukseen, mutta leikkausten yksityiskohdista keskustellaan vielä) ja välillisestä verotuksesta saatavien tulojen supistuminen, mikä on lähinnä seurausta EU:n lainsäädännön soveltamisesta Suomessa.
- 4 - Kaiken kaikkiaan valtiovarainministeriö katsoo, että valtiontalouden rahoitusasema on tasapainossa vuoteen 2007 mennessä, jos työllisten määrä lisääntyy 100 000 hengellä. Jos se ei lisäänny riittävästi, valtiovarainministeriö arvioi valtiontalouden olevan 1,1 1,3 % alijäämäinen suhteessa BKT:hen vuosina 2004 2007, mikä vastaa ainoastaan 1,7 prosentin suuruista julkisen talouden ylijäämää vuonna 2007. Jos työllisten määrä lisääntyy 100 000 hengellä, tulot kasvavat ja menot vähenevät ja julkisen talouden ylijäämä suhteessa BKT:hen on 3½ % vuonna 2007. Työllisten määrän kunnianhimoiseen lisäämiseen tähtäävien toimien vaikutuksia julkiseen talouteen ei ole tarkasti arvioitu, mutta ylimääräisten menojen oletetaan mahtuvan menokehysten puitteisiin. Hallitus on asettanut valtiontalouden alijäämän enimmäisrajaksi 2¾ % BKT:stä. Menokehysten odotetaan kuitenkin toimivan sitovana rajoitteena, ja oletuksena on, että valtiontalouden tasapaino saavutetaan normaalioloissa Näyttääkin siltä, että strategiassa, jossa painotetaan oikeutetusti työllisyyden kasvun tärkeyttä, pidetään työhön kohdistuvan verotuksen keventämistä kiireellisempänä kuin julkisen talouden rahoitusylijäämän kasvattamista hillitsemällä menoja aiempaa tiukemmin. Suhdannenäkymät ja hidas inflaatio auttavat lieventämään sellaisia lähiajan ongelmia, jotka voisivat muutoin liittyä finanssipoliittiseen elvytykseen. Aiemmat vaihtelevat kokemukset menokurin noudattamisesta korostavat kuitenkin riskiä rahoitusaseman heikkenemisestä edelleen. Näissä oloissa hallitus painottaa, että menokehyksien noudattamiseen tullaan suhtautumaan vakavasti. 10. Tätä taustaa vasten IMF:n asiantuntijaryhmä esittää useita huomioita ja suosituksia seuraavasti: On ensinnäkin erittäin tärkeää toteuttaa rakenteellisia toimenpiteitä (esimerkiksi työmarkkinoiden ja eläkejärjestelmien lisäuudistuksia, joita tarkastellaan jäljempänä) mahdollisimman nopeasti. Rakenteellisia toimia aikaistamalla työllisyyden tavoiteltu lisääminen tulisi entistä realistisemmaksi, mikä osaltaan edistäisi julkisen talouden kestävyyttä. Nykyiseen lähestymistapaan liittyvät riskit huomioon ottaen ajoissa toteutettavilla rakenteellisilla toimenpiteillä on erittäin keskeinen merkitys luottamuksen vahvistamisessa julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyteen. Verotuloja koskevat valtiovarainministeriön arviot ovat ehkä varovaisia. Odotettua suuremmat tulot (muun muassa odotettua nopeamman talouskasvun myötä) tulisi käyttää velan vähentämiseen ja julkisen talouden ylijäämän kasvattamiseen edellä mainitun tavoitteen mukaisesti. Ainoastaan tällöin odotettua suurempia tuloja tulisi hyödyntää verojen keventämiseksi. Tässä yhteydessä joudutaan pohtimaan myös muita tuloihin liittyviä näkökohtia, joita on käsitelty edellisessä konsultaatiossa. Erityisesti silloin, kun julkisten palvelujen käyttö on niiden maksuttomuuden vuoksi liiallista, on tarkoin harkittava tuloja lisääviä toimia (esimerkiksi käyttäjämaksuja) samalla, kun julkiset menot pidetään mahdollisuuksien mukaan kurissa. Yhtenä tulolähteenä voisi olla muun muassa kiinteistöveron korottaminen (Suomen kiinteistövero on OECD-maiden alhaisimpia BKT:hen suhteutettuna).
- 5 - Uuden hallituksen painoalueena on korkean verorasituksen alentaminen. Se on varsin paikallaan, mutta julkisten menojen aiempaa rohkeampi rajoittaminen kasvattaisi julkisen talouden ylijäämää ja vahvistaisi veronkevennysten todennäköistä vaikutusta. Kun otetaan huomioon aiempien menorajojen ylitykset, voi olla syytä pidättäytyä aluksi veronkevennyksistä, kunnes menot on saatu vakuuttavasti hallintaan. Menopuolella vaihtoehtona voitaisiin harkita finanssipolitiikan muutosta edellä esitetyn tavoitteen suuntaan esimerkiksi siten, että julkisia menoja ei reaalisesti kasvatettaisi lainkaan vuoden 2003 tasosta. Menojen viimeaikaisen kasvun valossa tällainen muutos ei todellisuudessa olisi niin jyrkkä kuin ensi näkemältä saattaisi vaikuttaa. Asiantuntijaryhmä arvioi tämän toimenpiteen kasvattavan julkisen talouden ylijäämää noin 1 prosentilla BKT:stä vuonna 2004 ja 1,3 prosentilla vuonna 2007. Jos menoja rajoitettaisiin vielä tiukemmin, voisivat taloudelliset hyödytkin olla suuremmat. Vaikka asiantuntijaryhmän mielestä julkisille menoille asetetut ylärajat ovat monessa mielessä tervetulleita, joitakin muutoksia kannattaa harkita. Positiivisena on pidettävä, että julkisen talouden menokehykset ulottuvat hallituksen toimikauden yli ja että kehyksiin ei ole sisällytetty suhdanteista riippuvia osasia, joten kehysten mukaisia menoja voidaan hallita. Menokehyksissä ei myöskään oteta huomioon koronmaksujen vähenemistä, jolloin menokehysten tiukkuus tehostuu entisestään. Menokehyksistä on myös tiedotettu hyvin julkisuuteen. Asiantuntijaryhmän näkemyksen mukaan menokehysten tehokkuutta voidaan kuitenkin parantaa muun muassa jättämällä ne eduskunnan harkittavaksi osana säännöllistä budjettiprosessia. Samalla on esitettävä menokehysten perusteet ja niiden saavuttamiseen tähtäävä strategia. Menokehyksille pyrittäisiin siis saamaan laajempi poliittinen sitoutuminen ei ainoastaan kuluvana vuonna vaan myöhempinäkin vuosina. Menokehysten tehokkuutta voidaan vahvistaa myös lisäämällä järjestelyn avoimuutta siten, että reaalisista menorajoista siirrytään nimellisiin. Näin vältyttäisiin ongelmatilanteilta, joita menokehysten seurannassa on ilmennyt, koska on ollut vaikea muuntaa nimelliset menot kiinteähintaisiksi. Julkisen talouden menojen rajoittamiseksi voitaisiin harkita monia eri toimenpiteitä.vaikka julkisten menojen taso ei Suomessa erityisen suuresti poikkea muiden Pohjoismaiden korkeasta tasosta (todellisuudessa nämä menot ovat Suomessa pienemmät kuin muissa Pohjoismaissa), vertailu EU-maiden keskiarvoon osoittaa, että tarkistamisen varaa on useissa menoluokissa, erityisesti sosiaaliturvassa (jolloin tavoitteena on myös lisätä työnteon houkuttelevuutta) ja koulutuksessa. Säästöjä voitaneen saavuttaa myös terveydenhuollossa. Lisäksi merkittävä osa julkisen sektorin työntekijöistä kaikilla julkisen hallinnon tasoilla siirtyy eläkkeelle lähivuosina. Tämä auttanee käynnistämään uudelleenjärjestelyt julkisella sektorilla. Valtiovarainministeriössä käymiemme keskustelujen mukaan on myös näyttöä siitä, että jos kaikki kunnat pystyisivät tarjoamaan palveluita yhtä tehokkaasti kuin tehokkain kunta, olisi mahdollista päästä 20 30 prosentin kustannussäästöihin. Skaalaetujen entistä tehokkaampi hyödyntäminen paikallista yhteistyötä lisäämällä (esimerkiksi terveydenhuollossa) on yksi tapa, jolla kuntien taloudessa voidaan saavuttaa säästöjä. Toisena keinona on rohkaista kilpailuttamisen kautta yksityistä sektoria tuottamaan julkisia palveluja samalla, kun parannetaan kuntien omaa asiantuntemusta näiden tehtävien hoitamisessa. Asiantuntijaryhmä suhtautuu myönteisesti työryhmän tavoitteisiin
- 6 - parantaa julkisen sektorin tehokkuutta, mutta myöntää, että uudistusten toteuttaminen ja julkisen talouden säästöjen aikaansaaminen vievät aikaa. Näin ollen lyhyellä aikavälillä voitaneen harkita yleisluonteisia leikkauksia useissa menoluokissa. Jos julkisen talouden tasapainoa ei saavuteta esitetyn tavoitteen mukaisesti, on sitäkin tärkeämpää pyrkiä toteuttamaan vielä perusteellisempia eläkejärjestelmien uudistuksia. Vaikka suomalaisessa yhteiskunnassa on vahva yksimielisyys siitä, että tietty reaalitulotaso on taattava, merkitsee julkisen talouden rahoitusaseman väistämätön heikkeneminen väestörakenteen muutoksen myötä sitä, että ilman nyt karttuvia riittäviä rahoitusylijäämiä ja julkisen velan vastaavaa vähentämistä eläkkeensaajille maksettavia etuuksia joudutaan pienentämään, jos halutaan välttää verotuksen ja työntekijämaksujen huomattavaa kiristämistä. Vaihtoehtoisesti tai mahdollisesti näiden toimien lisäksi saattaa olla tarpeen sopeuttaa eläkejärjestelmien muita piirteitä, kuten myöhentää eläkkeelle siirtymistä edelleen. Työllisyysasteen nostaminen ensisijaisesti ja eläkejärjestelmien lisäuudistukset ovat joka tapauksessa tarpeen, jotta voitaisiin nostaa tosiasiallista eläkeikää, joka on nyt alhainen. RAKENTEELLISET UUDISTUKSET 11. Vaikka huomattava eläkeuudistus on parantanut julkisen talouden näkymiä, se ei ole poistanut olemassa olevia jännitteitä. Vuoden 2002 eläkeuudistus parantaa merkittävästi julkisen talouden rahoitusaseman kestävyyttä esimerkiksi nostamalla tosiasiallista eläkeikää, mahdollistamalla ansiotulosidonnaisen eläkkeen karttumisen alkamisen entistä aikaisemmin, muuttamalla indeksiehtoja ja ottamalla huomioon elinajanodotteen pidentymisen. Suuret ikäluokat jäävät kuitenkin paljolti eläkeuudistuksen vaikutusten ulkopuolelle. Tosiasiallisen eläkeiän nostamiseksi edelleen on asiantuntijaryhmän näkemyksen mukaan aiheellista 1) poistaa osa-aikaeläkejärjestelmien subventio-osa, 2) tiukentaa työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisperusteita ja 3) vähentää kannustinvääristymiä, jotka estävät ikääntyvien työllistymisen. Ikääntyvien työllistymistä estävien kannustinvääristymien vähentäminen edellyttää, että pienennetään rasitusta, joka yrityksille aiheutuu sekä eläkemenojen kasvun että muiden työttömyyden ja työkyvyttömyyden suorien kustannusten kasvun vuoksi yritysten työntekijöiden iän noustessa. Voitaisiin myös harkita niiden siirtymäaikojen lyhentämistä, joiden vuoksi huomattava osa suurista ikäluokista jää vuoden 2002 eläkeuudistuksen ulkopuolelle. 12. Koska talouskasvun hidastuminen on pysäyttänyt työttömyyden vähittäisen alenemisen, työmarkkinoiden rakenteellisten uudistusten tarve on sitäkin selvempi. Vaikka monet näistä ongelmista eivät olekaan uusia, työttömyyden ratkaiseminen ja työllisyysasteen nostaminen on hoidettava kiireellisesti hitaamman potentiaalisen kasvun takia. Tieto- ja viestintätekniikan sektorin vaikutus kokonaistuotannon kasvuun oli 1990-luvulla suuri, mutta yhtä merkittävä vaikutus tuskin toistuu vastaisuudessa. Sen lisäksi, että pyritään kaventamaan verokiilaa ja vähentämään vähiten koulutettujen kannustinloukkuja, asiantuntijaryhmä pitää yhä tärkeänä monien muiden uudistusten toteuttamista. Uudistukset koskevat ensinnäkin keskitettyjen palkkaneuvottelujen käytäntöä. Keskitetyt palkkaneuvottelut ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että palkankorotukset ovat keskimäärin olleet maltillisia, mutta on ratkaisevan tärkeää kasvattaa palkkaeroja siten, että palkat vastaavat entistä paremmin
- 7 - työvoiman kysynnän eroja maan eri alueilla ja eri ammattien välisiä tuottavuuseroja. Näin voitaisiin osaltaan vähentää alueellisia ja ammatillisia kohtaanto-ongelmia ja lisätä halukkuutta palkata vähemmän koulutettua työvoimaa. Tilaisuuksien tarjoaminen työkokemuksen hankkimiseksi kohentaisi puolestaan työllistymisedellytyksiä vastaisuudessa ja parantaisi mahdollisuuksia nostaa elintasoa omin ponnistuksin. Aiempaa suurempi palkkajousto ja julkisen sektorin hallitsemien sosiaalipalvelujen markkinoiden avaaminen parantaisi myös mahdollisuuksia kehittää yksityisiä markkinoita henkilökohtaisille palveluille. Näiden palvelujen kysyntä tulee lisääntymään väestön ikääntyessä, ja jos uudistukset toteutetaan oikein, voitaisiin näin osaltaan lievittää vähemmän koulutettujen työttömyyttä. Muita toimenpiteitä ovat muun muassa työnhaun kannustaminen vähentämällä työttömyyskorvauksia ja työn vastaanottamista koskevien vaatimusten entistä tiukempi soveltaminen (mahdollisesti mukaan lukien osa-aikatyö). Myös työmarkkinoille siirrytään opiskelun jälkeen liian myöhään. Koulutuspoliittisten keskustelujen painoalueina ovat aiheellisesti olleet koulutusjärjestelmän tehokkuuden lisääminen ja kannustimien luominen opintojen pitkittymisen estämiseksi, jotta opiskelijat siirtyisivät työmarkkinoille aiemmin. 13. Asiantuntijaryhmä pitää tervetulleina viimeaikaisia pyrkimyksiä yksityistämisen lisäämiseksi ja kannattaa hyödykemarkkinoiden toiminnan tehostamiseen tähtääviä hankkeita. Kilpailupolitiikka vaikutti keskeisesti markkinoiden vapauttamisen onnistumiseen Suomessa ja voisi nyt tehostaa markkinavoimien toimintaa joillakin sektoreilla esimerkiksi rakennusalalla. Voimassa olevien lakien noudattamisen aiempaa tehokkaampi valvonta ja seuraamusten tiukentamisen mahdollisuuden esille tuominen auttaisivat varmistamaan sopivasti kilpailukykyisten markkinoiden toteutumisen. Yksityistäminen nopeutui vuonna 2002, mikä on erittäin myönteistä. Asiantuntijaryhmä rohkaisee jatkamaan tämänsuuntaisia toimia. RAHOITUSSEKTORI 14. Suomen rahoitusjärjestelmä on kestänyt talouskasvun hidastumisen ja osakkeiden hintojen laskun melko hyvin. Siitä huolimatta, että pankkien kannattavuus heikkeni hieman vuonna 2002 ja vuoden 2003 ensimmäisellä neljänneksellä, pankkien taseet pysyivät terveellä pohjalla. Vaikka korkojen laskun jatkuminen tai vakava talouden taantuma vaikuttaisivatkin pankkien kannattavuuteen, Suomen Pankin hiljattain tekemät stressitestit osoittavat, että pankkisektori kestäisi vaikeammakin tilanteen. Vaikka osakekurssien lasku on vaikuttanut voimakkaammin vakuutussektoriin kuin pankkitoimintaan ja vaikka joidenkin suhteellisen uusien yritysten vakavaraisuus on vain tyydyttävää, vakavaraisuus on yleensä pysynyt melko hyvänä. Tämä rajoittaa systeemiriskin toteutumisen mahdollisuutta, mutta on edelleen tärkeää seurata tilannetta tarkasti, kuten tällä hetkellä tehdäänkin, jotta ennalta ehkäiseviin toimiin voidaan tarvittaessa ryhtyä. Asiantuntijaryhmä pitää myönteisenä, että rahoitusmarkkinoiden valvontaan ja sääntelyyn osallistuvien eri laitosten yhteistyö mahdollistaa kattavan stressitestauksen. 15. Asiantuntijaryhmä suhtautuu myönteisesti myös Rahoitustarkastusta (Rata) koskevaan uuteen lainsäädäntöön ja hankkeisiin vahvistaa yhteistyötä pohjoismaisten valvojien kesken. Erityisesti Rahoitustarkastuksen riippumattomuutta ja valtuuksia ryhtyä
- 8 - pikaisiin korjaaviin toimiin on vahvistettu. Koska Rahoitustarkastuksen valtuuksia ryhtyä pikaisiin toimiin olisi edelleen vahvistettava EU:n rahoituspalveludirektiivin ja ns. Basel 2 -sopimuksen hyväksymisen myötä, asiantuntijaryhmä toivoo, että löydetään valtuuksien lisäämisen mahdollistavat lainsäädännölliset ratkaisut. Koska rahoitusmarkkinat ja siten myös pankit, vakuutusyhtiöt ja arvopaperimarkkinat edellyttävät kattavaa ja koordinoitua yleisvalvontaa, myös valvontaviranomaistahojen yhdistämistä on syytä harkita vakavasti. Sekä rahoitusvalvojien että keskuspankkien pohjoismaisessa valvontayhteistyössä viime aikoina saavutettu edistyminen on positiivista. Kriisinhallinnan edelleen kehittäminen sekä sääntelyn ja valvonnan yhdenmukaistamisen jatkaminen, ei ainoastaan Pohjoismaiden kesken vaan myös euroalueen laajuisesti, ovat tärkeitä valvontapoliittisia kysymyksiä. Suomi on myös kiitettävästi pyrkinyt pitämään rahanpesun estämistä ja terrorismin rahoittamista koskevan lainsäädäntönsä ajanmukaisena. * * * * * * * * * * * Asiantuntijaryhmä kiittää viranomaisia ja muita kokouksiin osallistuneita avoimista ja innostavista keskusteluista, tietojen ajanmukaisesta toimittamisesta ja vieraanvaraisuudesta. Erittäin myönteisenä on pantu merkille selvä sitoutuminen yhteistyöhön ja avoimuuteen. Helsingissä 18.6.2003