Elossa - luonto ja elävä perintö. Helsinki 9.11 2016 Suojeleva harrastus - luonnontieteellinen sivistys, yhteisöt, elämäntapa ja ympäristö Ilona Hankonen ilona.hankonen@eurajokinetti.fi
Mistä on kyse? Toiminta asettuu osaksi luonnontieteellisen kansalaissivistyksen ja kansalaistutkimuksen traditiota Toiminta edellyttää affektiivista, kokemusperäistä tietoa, joka kehittyy tietoyhteisöissä. Tietoa siirretään uusille harrastajapolville ja kvalifioidaan harrastajayhteisössä. Harrastajayhteisö on arvoyhteisö, joka jakaa halun toimia tietyn luonnon osatekijän hyväksi ja tuottaa siitä tietoa. Harrastajayhteisöt ovat kiinnittyneet yhteiskuntaan kansalaisyhteiskunnan ja myös erilaisten professioiden kautta
Luonnontieteellisen sivistyksen juuret ovat valistuksessa. Lars Levi Laestadius ja Elias Lönnrot olivat varhaisia Suomen kasvilajiston tutkijoita. Luonnontieteellinen sivistys osana 1800-luvun sivistyneistön yleissivistystä ja harrastuneisuutta
1900-luvun alkuvuosikymmenet, luonnonsuojeluliikkeen alku ja metsänhoitajien professio. Mitä Sphagnum teres kertoi metsäammattilaiselle?
1930 60 luvuilla oppikoulujen laadukas luonnontiedon opetus, Luonto-Liitto ja luontokerhot, Suomen luonnonsuojeluyhdistys; luonnontieteellisen sivistyksen yleistyminen. Hyvin korkeatasoista julkaisutoimintaa, esim. Luonnon Tutkija
1960-luvulta eteenpäin peruskoulu, kaupungistuminen, luonnontieteellisen yleisja professiosivistyksen rapautuminen, luontoharrastuksen viihteellistyminen, suuret luonnonvarojen käytön kestävyysongelmat ja luonnonsuojelukonfliktit. Minkälainen on luonnontieteellisen yleissivistyksen ja kansalaistieteen asema ja yhteiskunnalle tuoma hyöty nykyään?
Suomessa on tällä hetkellä arkistoituna noin 50 miljoonaa yksittäistä luontotietoa, joista noin 20 miljoonaa on kokoelmanäytteitä ja 30 miljoonaa havaintotietoja ilman näytettä. Hallinnon ja akateemisen tutkimuksen tarvitsemasta luontotiedosta noin 70 % on harrastajien vapaaehtoistyönä tuottamaa. Luontoharrastus on tärkein luonnontieteellisen tiedontuotannon muoto. Harrastus jakautuu erilaisiin lajiryhmäkohtaisiin harrastusmuotoihin ja organisoituu paikallisissa harrastajayhteisöissä. Luontotieto on pitkälti affektiivista, toimintaan sitoutuvaa tietoa. Siksi se edellyttää toimijayhteisöjä. Luontotiedon pohjalta syntyy yhteisöllistä, paikalliseen luontoon sidottua toimintaa.
Esimerkkitapaus : nummimatara Rauman Reksaaressa
Nummimatara Galium saxatile on Suomessa äärimmäisen harvinainen, läntinen kasvilaji. Kasvupaikkoja on Suomessa vain kourallinen. Laji on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi ja erityisesti suojeltavaksi. Laji on vaikea tunnistettava. Sen elinympäristö on puoliavoimet hakamaat ja metsäniityt Kasviharrastaja Ilmari Kause löysi lajin 60-luvulla Rauman Reksaaresta Lajin elinympäristön hoitokokeilut aloitettiin 80-luvulla paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen toimesta 90-luvulta alkaen ELY-keskuksen (aiemmin ympäristökeskuksen )vahvistama hoitosuunnitelma) Hoitoa toteuttaa Suomen luonnonsuojeluliiton Rauman seudun paikallisyhdistys, joka järjestää vuosittain elokuussa hoitotalkoot. Talkoiden yhteydessä inventoidaan kasvupaikat ja arvioidaan kasvustojen kehittymistä sekä etsitään mahdollisia uusia kasvustoja.
Mikä luonnossa, sen harrastamisessa ja suojelussa on aineetonta kulttuuriperintöä? Minkälaisia merkityksiä luontokappaleet saavat kulttuurissa? Mitä luonto kertoo menneestä? Miten luonto tuottaa yhteisöjä ja toimii osana yhteisöjä? Minkälaista affektiivista tietoa syntyy luonnon ja ihmisen muodostamissa toimijaverkoissa? = Aihetta voi lähestyä sekä perinteisen humanistisen tutkimuksen konstruktivistisesta että uudemmasta, esim. Berleant n, Latour n ja Ingoldin posthumanistisista näkökulmista.
Lopuksi: Onko värimaratti kulttuuriperintökysymys?