Luennon rakenne: Tapaustutkimus englannin menneen ajan verbimuodon yliyleistämisestä Suomen kielen rakenne Mitä on tutkittu kielen omaksumisesta? Graduni: suomen kielen negaation omaksuminen 1-6-vuotiailla lapsilla Nykyinen tutkimukseni Son: Nobody don t like me. Mother: Nobody likes me. (Above sequence repeated eight times.) Mother (in desperation): Now listen carefully. Nobody likes me. Son: Oh! Nobody don t likes me. (From McNeill 1966) Child: Mommy goed to the store. Father: Mommy goed to the store? Child: No, Daddy, I say it that way not you. Father: Mommy wented to the store? Child: No. Father: Mommy went to the store. Child: That's right. Mommy wen... Mommy goed to the store. (From Bewer 1975) Lapsen kielen kehitys Lapsen jokeltelu alkaa 4-kuukauden ikäisenä Erikoistuminen oman kielen äänteisiin 6-10kk Lapset tuottavat ensimmäiset tunnistettavat sanansa noin 1-vuotiaina Tässä vaiheessa ei ole merkkejä syntaksista tai produktiivisesta taivutuksesta 1-2-ikävuoden välillä sanasto kehittyy nopeaa vauhtia Tämän jälkeen sanaston kehitys hidastuu 1
Kaksisanaiset ilmaukset ilmaantuvat vähän ennen kahden vuoden ikää Ensimmäiset merkit produktiivisesta taivutuksesta ja syntaksin kehityksestä ilmaantuvat 2,5-vuotiaana useampisanaiset ilmaukset Noin 3-vuotiaana lapset ovat omaksuneet kohdekielen ydinkieliopin ja taivutuksen Muodostavat kysymyksiä ja relatiivilauseita Joitain virheitä esiintyy edelleen Noin 5-vuotiaana lapsen kielioppi on lähes aikuisen tasolla Yliyleistäminen: tapaustutkimus englannin epäsäännöllisistä menneen ajan verbimuodoista Lapset käyttävät taivutusmuotoja, joita he eivät kuule ympäristössään, esim. goed, buyed Lapset eivät ole voineet oppia näitä muotoja vanhemmiltaan, vaan heillä näyttää olevan jokin abstrakti sääntö niiden tuottamiseen Lapset käyttävät englannin menneen ajan muotoa jo ennen kuin ovat omaksuneet säännön Tällöin he käyttävät myös epäsäännöllisiä verbejä oikeissa muodoissa Oletettavasti lapset muistavat nämä muodot aikuisen puheesta ja käyttävät niitä kuten mitä tahansa muita sanoja Lapset alkavat yliyleistää 2-3-vuotiaina englannin kielen mennyttä aikamuotoa Lapset ovat omaksuneet jonkinlaisen säännön, miten menneen ajan verbimuoto voidaan muodostaa Kun lapsi on omaksunut säännön, niin hän voi syöttää siihen minkä tahansa verbin, säännöllisen tai epäsäännöllisen Ennen säännön oppimista lapsi voi käyttää vain niitä menneen ajan verbimuotoja, jotka pystyy palauttamaan muistista Ongelmana ei ole se, että lapset eivät ole koskaan kuulleet epäsäännöllisiä verbejä taivutettavan säännöllisesti, vaan että he ovat kuulleet epäsäännöllisen muodon 2
Englannin kielen aikamuodon omaksuminen Aluksi lapsi ei pysty merkitsemään aikamuotoa ollenkaan Nykyhetken muoto on lapsen kieliopissa oletusmuoto, jota hän käyttää kaikissa tilanteissa Toisessa vaiheessa lapsi pystyy käyttämään niitä muotoja, joita on kuullut aiemmin, säännöllisiä tai epäsäännöllisiä Tällöin menneen ajan verbimuotojen oletetaan olevan leksikossa yksittäisinä sanoina, jotka lapsi palauttaa muistista Kolmannessa vaiheessa lapsi yliyleistää Lapsi on omaksunut säännön, jolla tuottaa menneen ajan verbimuotoja On parempi merkitä menneen ajan muoto, kuin olla merkitsemättä sitä ollenkaan Lapsi käyttää sekä oikeaa epäsäännöllistä muotoa että väärää "säännöllistä" muotoa Yliyleistämistaso pysyy samana koko vaiheen ajan Lapset tekevät enemmän virheitä niissä verbeissä, joita kuulevat vanhempiensa käyttävän vähemmän Neljännessä vaiheessa lapset tietävät, että yliyleistämiset ovat epäkieliopillisia, mutta silti käyttävät niitä Viidennessä vaiheessa lapsi käyttää epäsäännöllisiä ja säännöllisiä verbimuotoja oikein aikuisen kieliopin mukaan Estämisperiaate Epäsäännöllinen muoto, joka on mentaalisessa sanakirjassa ja vastaa sanan tiettyä kieliopillista muunnosta, estää yleisen säännön soveltamisen Esimerkiksi englannin menneen ajan muoto went on verbin go kieliopillinen muunnos ja estää muodostamasta verbimuotoa goed Estämisperiaate olisi osa universaalia kielioppia 3
Epäsäännölliset muodot, jotka lapsi on omaksunut aikuisen puheesta, eivät katoa, kun lapsi alkaa käyttää omaksumaansa sääntöä Niiden muistista palauttaminen epäonnistuu Mitä enemmän lapsi kuulee epäsäännöllisiä muotoja, sitä varmemmin hän pystyy ne palauttamaan Yliyleistäminen ja konnektionistinen malli Lapset voisivat käyttää analogista mallia, jonka he jo tuntevat verbimuotojen muodostamisessa Viime aikoihin asti ei ole oikein tiedetty, miten tällainen analogia toimisi. Rumelhartin ja McClellandin (1986) mallissa yleistäminen tapahtui verbivartalon äännemallien avulla Malli kävi läpi saman yliyleistämisvaiheen, vaikka se oli aiemmin tuottanut oikean epäsäännöllisen verbimuodon Heidän mukaansa lapset omaksuvat ensin yleisimmät verbit, joista suurin osa on epäsäännöllisiä ja tämän jälkeen alkavat nopealla vauhdilla omaksua säännöllisiä verbejä Tutkimusten mukaan lapset eivät kuitenkaan kuule yhtäkkiä enemmän säännöllisiä verbejä vaan säännöllisten ja epäsäännöllisten verbien suhde pysyy vakiona Sanaston kehityksen spurtti ei tapahdu samaan aikaan yliyleistämisen kanssa, niin kuin malli ennustaa, vaan noin vuoden ennen sitä Joidenkin verbien kohdalla yliyleistämistä pitäisi esiintyä enemmän, koska niille löytyy enemmän analogioita Joitakin englannin verbejä voidaan käyttää sekä pääverbinä että apuverbinä (esim. be, have) 4
Jos yliyleistäminen liittyisi analogiaan ja verbivartalon ääntämiseen niin molempia verbiluokkia pitäisi yliyleistää yhtä paljon Näin ei ole, vaan lapset eivät koskaan yliyleistä apuverbiä Vaikka lapset eivät näytä käyttävän säännöllisten verbien analogiaa epäsäännöllisiin verbeihin, he käyttävät sitä muihin epäsäännöllisiin (esim. grow-grew, know-knew) Suomen kielen väitelauseen CP perusrakenne C C Pekka i TP T 0 [Present] T t i VP V V 0 rakastaa Merjaa CP kertoo millainen lause on kyseessä, kuten väite- tai kysymyslause C on tyhjä väitelauseissa ja kysymyslauseissa siihen tulee kysymyssana, kuten mikä tai miksi VP:ssä on verbi ja mahdollinen objekti sekä objektin taivutus TP sisältää verbin taivutukset Subjektikongruenssi (persoona ja luku), aikamuoto (present, past) ja aspekti TP erottaa infiniittiset lauseet finiittisistä, koska tavallisesti infiniittisistä lauseista puuttuu aikamuoto ja subjektikongruenssi Tavallisesti oletetaan, että subjekti luodaan positiossa [Spec, VP] and subjekti nousee positioon [Spec, TP] Siirtynyt konstituentti jättää jäljen i [Spec, TP] Pekka i TP T 0 T [Spec, VP] t i VP V 0 nukkuu V 5
CP ja TP ovat funktionaalisia kategorioita Niissä ei ole (aina) leksikaalista sisältöä, kuten VP:ssä tai :ssä, vaan ne ovat ainoastaan kieliopin käytössä. CP:ssä on kysymys- ja relatiivilauseen elementit TP:ssä on aikamuoto ja kongruenssi Negaatio Negaatio voi sijaita joko TP:n yläpuolella tai alapuolella Suomessa se sijaitsee TP:n yläpuolella ja esim. englannissa TP:n alapuolella Oletetaan, että negaatiolla on positio lauserakenteessa NegP Suomen kielen kielteisen väitelauseen rakennepuu Mitä on tutkittu? CP C C NegP Pekka i Neg 0 ei Neg TP t i T 0 T Subjektittomat ilmaukset Kongruenssi Funktionaaliset kategoriat Juuri-infinitiivit [Preesens] VP t i V 0 V rakasta Merjaa 6
Subjektittomat ilmaukset (mm. Bloom 1993, Hyams 1986, Rizzi 1994) Lapset tuottavat ilmauksia, joista puuttuu subjekti Myös kielissä, joissa subjekti pitää fonologisesti ilmaista Tavallisesti subjekti on selvillä kontekstista Subjektin puuttumista on selitetty useilla eri tavoilla Parametriehdotuksessa aloittavat pro-drop kieliopilla (mm. Hyams 1986) Esitysrajoitukset (Bloom 1990) Topic-drop (Hyams and Wexler 1993) Esimerkkejä: See window. Minä/hän näen/näkee ikkunan. (Hyams 1986) Ei pese. (Saikkonen 2005) Kongruenssi (mm. Guasti 1993/1994, Pizzuto & Caselli 1992) Lapset käyttävät yksikön 3.persoonan muotoa puhuessaan itsestään Ville: Ville laittaa koloon. (Toivainen 1980) Myös aikuiset käyttävät yksikön 3.persoonan muotoa puhuessaan lapselle Äiti: Saako äiti auttaa? Lapsi: Ei saa. Lapset omaksuvat ensimmäisenä yksikkömuodot ja aikamuodoista nykyhetken Voidaan olettaa, että yksikön 3.persoonan muoto ja nykyhetken verbimuoto ovat oletusmuotoja lapsen kieliopissa Lapset voivat käyttää yksikön 3.persoonan muotoa muiden subjektin kanssa, mutta he eivät käytä toisten subjektien muotoa yksikön 3.persoonan kanssa Lapsi: Sinä ei ole syönyt. (Saikkonen 2005) *Pekka en syö omenaa. (ei esiinny lapsen kielessä) 7
Miten lapsen kielioppi kehittyy? Universaalikieliopissa on kaksi oletusta siitä, miten lapsen kielioppi kehittyy: Lapsella on alusta asti kaikki aikuisen kieliopin kategoriat Pitää selittää miksi lapsi silti tekee virheitä Lapsella ei ole kaikkia aikuisen kieliopin kategorioita Pitää selittää miten kategoriat sitten omaksutaan Kieliopin kehittyminen Radford (mm.1990, 1998) on olettanut, että ensin lapsella on pelkkä VP, tämän jälkeen kehittyy TP ja viimeiseksi CP Mommy V ride horse Seuraavassa vaiheessa lapsella olisi TP, mutta ei CP:tä eli lapsi ei kykenisi muodostamaan kysymyksiä tai relatiivilauseita Hypoteesia on kutsuttu pienen lauseen hypoteesiksi Funktionaaliset kategoriat (mm. Guasti 1993/1994, Meisel 1997, Wexler 1994) Lapset voivat jättää pois joitain elementtejä, jotka ovat pakollisia aikuisen kieliopissa Esimerkiksi apuverbejä ja artikkeleita Tämä on selitetty sillä, että lapsilta puuttuvat funktionaaliset kategoriat 8
Nykyisin oletetaan, että lapsilla on ainakin yksi funktionaalinen kategoria, TP Lapset siirtävät subjektin oikeaan paikkaan, ja silloin täytyy olla paikka mihin subjekti voi siirtyä Lapset ovat tietoisia taivutuseroista, jotka liittyvät funktionaaliseen kategoriaan Child: Where Daddy go? Where did Daddy go? (Boser 1997) Juuri-infinitiivit (mm. Harris & Wexler 1998, Rizzi 1993/1994) 2-vuotiaat lapset tuottavat väiteilmauksia, joissa pääverbi on infiniittisessä muodossa Verbistä puuttuu aikamuoto ja kongruenssi Ilmiö on löydetty useista eri kielistä Ilmiö ei voi seurata siitä, että lapset eivät pystyisi erottamaan infiniittisiä ja finiittisiä verbejä toisistaan Juuri-infinitiiveissä on oikea infiniittinen morfologia Samaan aikaan juuri-infinitiivien kanssa, lapset tuottavat kieliopillisia finiittisiä ilmauksia Harris and Wexler (1998) olettavat, että juuri-infinitiivejä esiintyy, koska lapset eivät ole omaksuneet aikamuodon syntaksia Rizzi (1993/1994) olettaa, että lapsilla on rakenteita, joissa on TP ja joista se puuttuu samaan aikaan Esimerkki: Hun sove, Jens 2;0 hän-fem nukkuu Hän nukkuu Guasti (2002) 9
Suomen kielessä, jossa on rikas verbimorfologia, lapset taivuttavat verbiä subjektin kanssa alusta asti Suomen kielessä lapset käyttävät paljon oletusmuotoa, mikä on yksikön 3.persoona ja preesens Gradu Suomen kielen negaation omaksuminen 1-6-vuotiailla lapsilla Päätulokset: Lapset tekevät vain vähän virheitä Lapset osaavat sijoittaa negaation oikeaan paikkaan kielen omaksumisen alusta lähtien *Pekka syö ei leipää. *Syö ei Pekka leipää. Lapset osaavat taivuttaa verbiä oikeassa muodossa *Minä ei syön omenaa. (*:llä merkittyjä muotoja ei esiinny lainkaan aineistossa) Nykyinen tutkimus Suomen kielen kieliopin omaksumista ei ole tutkittu kovin paljon Kauppinen 1982, Lieko 1992 ja Toivainen 1980 Koska suomen kielessä on monia erityispiirteitä verrattuna muihin kieliin, kielen omaksumista tutkimalla voidaan saavuttaa uutta tietoa Suomen kielessä on mahdollista tutkia hypoteeseja, joita ei voida tutkia muissa kielissä Voidaan tutkia myös samoja hypoteeseja ja katsoa eroavatko tulokset ja jos eroavat niin miten 10
Suomen kielen CP ja kielen omaksuminen Lapset jättävät pois elementtejä, jotka ovat pakollisia aikuisen kieliopissa Yksi mielenkiintoinen tutkimushypoteesi olisi suomen kielen CP:n rakennetta kielen omaksumisessa Kuten kysymyksiä ja relatiivilauseita Anneli Lieko (1992) on tutkinut väitöskirjassaan The development of complex sentences in Finnish suomen kielen monimutkaisten lauseiden kehittymistä Tässä tutkimuksessa seurattiin yhden lapsen kielen omaksumista usean vuoden ajan Päätulos oli, että suomalaislapset omaksuvat monimutkaisia lauseita samassa järjestyksessä ja samanikäisinä kuin muita kieliä puhuvat lapset Lapset omaksuvat monimutkaiset lauseet yksinkertaisimmasta monimutkaisempaan Suomenkielessä kysymyslause muodostetaan kysymyssanalla, kuten miksi tai mikä Suomen kielessä ei tarvita apuverbiä Mihin menet? Suomen kielessä voidaan käyttää myös affiksia (-Ko/Kö) Menetkö kotiin? Relatiivilauseissa tarvitaan konjunktio, kuten jos tai kun Lähden kotiin, kun Pekka tulee. Hypoteesit Tekevätkö lapset virheitä muodostaessaan kysymys- ja relatiivilauseita? Ja jos tekevät niin minkälaisia ja miten ne mahdollisesti eroavat muiden kielten virheistä Missä iässä lapset alkavat muodostaa kysymys- ja relatiivilauseita? Onko ikä sama kuin muissa kielissä Kuinka suomen kielen CP:n muodotuminen mahdollisesti eroaa muiden kielten CP:stä? Voisi olla mahdollista tutkia juuri-infinitiivejä suomen kielessä? Lähteet: Bever, T. (1975). Psychologically Real Grammar emerges because of its Role in Language acquisition. In D. Dato (ed.), Developmental Psycholinguistics: Theory and Applications. Washington, DC: Georgtown University Press. Brown, E. & Hanlon, C. (1970). Derivational Theory and Order of Acquisition inchild Speech. In Hayes, J. (ed.), Cognition and the Development in Language. New York: J. Wiley and Sons. Chomsky, N. (1986). Knowledge of Language: its nature, orgin and use. Lontoo: Praeger. Crain, S. & Lillo-Martin, D. (1999). An introduction to linguistic theory and language acquisition. Massachusetts: Blackwell Publishers Inc. Curtiss, S., Fromkin, V., Krashen, S., Rigler, D. & Rigler, M. (1974). The linguistic development of Genie. Language, 50, 528-54. Gleitman, L. & Newport, E.L. (1995). The invention of language by children: environmental and biological influences on the acquisition of language. Teoksessa Gleitman, L. & Liberman, M. (toim.). Language: An invitation to cognitive science, volume 1. (s.1-24). 2.painos. Massachusetts: Institute of Technology. 11
Guasti, M. T. (2002). Language acquisition the growth of grammar. Cambridge, Massachusetts: MIT Press. Haegeman, L. (1994). Introduction to Government and Binding Theory. 2. painos. Cambridge, Massachusetts: Blackwell. Hyams, N. (1986). Language acquisition and the theory of parameters. Dordrecht: Reidel Hyams, N. (1987). The theory of parameters and syntactic development. In Roeper, T. & Williams, E. (toim.). (1987). Parameter setting (s. 1-22). Dordrect: Reidel. Hyams, N. & K. Wexler (1993). On the grammatical basis of null subjects on child language. Linguistic Inquiry 24, 421-459. Kauppinen, A. (1982). Kuinka negaatio kasvaa. Virittäjä 2, 140-163. Koopman, H. & Sportiche, D. (1991). The position of subjects. Lingua 85, 211-258. Lane, H. (1976). The Wild Boy of Aveyron. Cambridge, Mass.: Harvard University Press. Lieko, A. (1992). The development of complex sentences: A case study of Finnish. Helsinki: Suomlaisen kirjallisuuden seura. Lust, B. (2006). Child Language: Acquisition and Growth. Cambridge: Cambridge University Press. McNeill, D. (1966). Developmental psycholinguistics. In F. Smith & G. Miller (eds), The genesis of language: a psycholinguistic approach (pp. 15-84). Cambridge, Mass: MIT Press. Pinker, S. (1995). Language acquisition. Teoksessa Gleitman, L. & Liberman, M. (toim.). Language: An invitation to cognitive science, volume 1. (s. 135-182). 2.painos. Massachusetts: Institute of Technology. Pizzuto, E. & M. C. Caselli. (1992). The acquisition of Italian morphology: Implications for models of language development. Journal of child Language 19, 491-557. Radford, A. (1995). Phrase Structure and Functional Categories. Teoksessa Fletcher, P. & MacWhinney, B. (toim.) The Handbook of Child Language. (s. 483-507). Oxford: Blackwell Publishing Radford, A. (1997). Syntax: a minimalist introduction. Cambridge: Cambridge University Press. Shattuck, R. (1981). The forbidden experiment: the story of the Wild Boy of Aveyron. New York: Washington square press. Toivainen, J. (1980). Inflectional affixes used by Finnish-speaking children aged 1-3 years. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 359. Tomasello, M. (2000). Do young children have adult syntactic competence?. Cognition 74, 209-253. Tomasello, M. (2003). Constructing a language: A usage-based theory of language acquisition. Cambrigde, Massachusetts: Harvard University Press. Wexler, K. (1998). Very early parameter setting and the unique checking contraint: A new explanation of the optional infinitive stage. Lingua, 106, 23-79. 12