Valtion tutkimuslaitos- ja rahoitusuudistuksen eteneminen TEM:n hallinnonalan tutkimuspäivä 18.3.2014
Tilannekatsaus 1. Tutkimuslaitos- ja rahoitusuudistuksen tavoitteet 2. Uudistuksen toimeenpanon tilanne 3. Uudet rahoitusinstrumentit: aikataulut ja prosessit
Uudistuksen lähtökohta ja tavoitteet Lähtökohta: yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisut edellyttävät kokonaisvaltaisempaa näkemystä ja monialaisempia ja toimivampia ratkaisuja kuin aiempi sektorilähtöinen malli on kyennyt tuottamaan Tähän vastaamiseksi tutkimuslaitos- ja rahoitusuudistus (TULA) pyrkii seuraaviin tavoitteisiin: vahvistaa monitieteistä, korkeatasoista ja yhteiskunnan kannalta merkityksellistä tutkimusta, vapauttaa resursseja tutkimuksen tukipalveluista ja kiinteistä rakenteista tutkimustoimintaan, muodostaa tutkimuslaitoksista aihepiireittäin nykyistä suurempia ja vahvempia kokonaisuuksia sekä lisätä yhteistyötä tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen välillä
19.3.2014
Toimenpide Vastuutahot Ajankohta ja status Hallituksen esitykset Tutkimuslaitosten yhteen sulauttaminen 2015 Moniteknologinen tutkimus- ja kehittämiskeskus Paikkatiedon tutkimus- ja kehittämiskeskus Luonnonvarakeskus TEM, kuullen STM ja YM MMM MMM toimeenpano ja seuranta ministeriöissä, Kirsi Kanslialainen, yksikkö Edennyt aikataulussa, Tavoitteena saada yhtiöittämistä koskeva hallituksen esitys lausuntokierrokselle 3/2014. Uusi yhtiö käynnistyisi 2015. Neuvottelut perustettavan yhtiön rahoituksesta on käynnistetty VM:n kanssa. Suunnitteluvaihe valmistunut, toteutusvaihe käynnistynyt. Organisaatiomuutos on tarkoitus toteuttaa samanaikaisesti Luonnonvarakeskus-hankkeen kanssa. Tämä on perusteltua, koska samassa yhteydessä tehtäviä siirtyy MMM:n tietopalvelukeskuksesta (Tike) myös Luonnonvarakeskukseen. Lausuntokierros käyty, Tavoitteena on saada laki eduskunnan käsittelyyn kevätistuntokaudella ja vahvistetuksi tämän vuoden puoliväliin mennessä. Strategia hyväksytty, tutkimusagenda valmistuu 3/2014. Tutkimuslaitosten yhdistäminen Helsingin YO:oon 2015 Kuluttajatutkimuskeskus OKM yhteistyössä TEM ja HY Työryhmä KTK:n yhdistämiseksi asetettu 4.11.2013. Tavoitteena on, että sopimus on allekirjoitettu ennen juhannusta. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen yhteistyön syventäminen OKM yhteistyössä OM ja HY OKM, yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa Työryhmä asetettu 1/2014. Työryhmä laatii yhdistämissuunnitelman (lainsäädännölliset, hallinnolliset ja voimavaroihin liittyvät näkökohdat sekä henkilöstön asemaan, rekistereihin ja tiloihin liittyvät kysymykset). 2014 2017, materiaalin kerääminen aloitettu, selvitystyö suunnitteilla liittyen yhteistyöesteisiin, valmistelukokouksia OKM-TUNE-UNIFUI-ARENE, 17.3.2014 tapaaminen tutkimuslaitoksia ohjaavien ministeriöiden kanssa. 8.4. kick-off seminaari (+taustakysely) Tutkimuslaitosten yhteenliittymien toiminnan kehittäminen LYNET 2014 2017, valmistelu käynnistetty tutkimusjohtajien tapaamisella 1/2014. Laajentumisesitys käsittelyssä MMM ja YM yhteistyössä 5.2.2014 (MMM:n, YM:n, LVM:n ja TEM:in kansliapäälliköt sekä nykyisten ja uusien LYNET-laitosten LVM ja TEM yli/pääjohtajat.) SOTERKO STM yhteistyössä YM, LVM 2014 2017, johtoryhmän käsittelyt 9/2013 ja 1/2014 ja TEM THL:n ja TTL:n arviointi STM yhteistyössä OKM 30.6.2014 mennessä, alustavat tulokset käytössä 4/2014, kp-työryhmä asetetaan johtopäätösten käsittelyyn. Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston päätöksentekoa tukevan tutkimus-, arviointi- ja selvitystoiminnan vahvistaminen Tutkimusrahoituksen kokoaminen ministeriöissä Henkilöstön asema toimintojen uudelleen järjestelyissä Periaatepäätöksen OKM ja VNK 2015 alkaen (erilliset kalvot), lakimuutos lausuntokierroksella 17.2.2014 saakka (ml. STN-perustaminen) Valtioneuvoston käsittelyssä 27.3. VNK 2014 alkaen, selvitys- ja tutkimussuunnitelma VN yleisistuntoon 3.4. Ministeriöt, VNK 2014 2017, TEA-toiminnan voimavarat koottu 2014 talousarvion osalta, jatkuu vastaavasti 2015-2016 Kaikki osapuolet Ohjekirje VNK/VM 11/2013 Huomioidaan kaikissa ao. VNK asettanut 2013 > hallituskaudeksi, suunnitelman mukaisesti. 19.3.2014 HE Teknologian tutkimuskeskus VTT:n Yhtiöittämisestä, 472014 HE Maanmittauslaitoksesta annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, 4/2014 HE luonnonvarakeskusta koskevaksi Lainsäädännöksi, 4/2014 Ei suunnitelmassa kevät 2014 Ei suunnitelmassa kevät 2014 HE laiksi Suomen Akatemiasta annetun lain (922/2009) muuttamisesta 3/2014
Uudet päätöksentekoa tukevat strategisen tutkimuksen rahoitusvälineet Strateginen tutkimus VN:n päätöksentekoa tukeva selvitys- ja tutkimustoiminta Strategisen tutkimuksen rahoitusväline: Rahoittaa ongelmakeskeistä, pitkäjänteistä ja ohjelmamuotoista tutkimusta, joka etsii ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin. Mahdollistaa tutkimuksen suuntaamisen tutkimuksen katvealueille ja niille tutkimuksen osa-alueille, joilla ei ole tutkimuslaitostoimintaa. Rahoituskriteerit: yhteiskunnallinen relevanssi, vaikuttavuus ja tieteellinen laatu v. 2017 käytettävissä 70 miljoonaa euroa Valtioneuvosto asettaa OKM:n esityksestä strategisen tutkimuksen neuvoston (STN), joka sijoitetaan Suomen Akatemian yhteyteen Itsenäinen ja riippumaton Tekee aloitteen keskeisimmistä teema-alueista ja painopisteistä, jotka VN:n yleisistunto määrittää. VN-päätös valmistellaan VNK:n koordinoimana yhteistoiminnassa eri ministeriöiden kanssa, tutkimustoimijoita ja TIN:oa kuullen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan rahoitusväline: Rahoittaa selvityksiä, arviointeja ja tutkimuksia, joilla vastataan VN:n ja ministeriöiden päätöksenteon tietotarpeisiin. Vahvistaa tietoon perustuvaa toimintapolitiikkaa ja strategista kokonaisnäkemystä. Edistää TEAS-tiedon systemaattista ja laajaalaista käyttöä päätöksenteossa (tiedolla johtaminen). Lisää selkeyttä, avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja suunnitelmallisuutta. Rahoituskriteerit: yhteiskunnallinen relevanssi, vaikuttavuus ja laatu. v. 2014 käytössä 5 M, 2015 7,5 M ja 2016 12,5 M sitomattomia varoja Osoitetaan horisontaalisiin hankkeisiin ja ministeriöiden hallinnonalakohtaisiin päätöksentekoa tukeviin selvityshankkeisiin, joita koordinoidaan suunnitelmassa, jonka valmistelusta vastaa VNK:n johdolla TEA-työryhmä. Suunnitelman vahvistaa VN yleisistunto. Hankkeiden suuntaamisesta päättää ja tilaajaryhmänä toimii VNK:n johdolla TEA-työryhmä. Temaattisten toimenpiteiden kesto: pääsääntöisesti 1-3 vuotta, yksittäiset toimeksiannot voivat olla huomattavasti lyhyempiäkin.
Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen OKM:n asettama laajapohjainen ohjausryhmä kokoontunut 3 kertaa ja valmistellut osaltaan STN-osiota hallituksen esitykseksi laiksi Suomen Akatemiasta 23.1.2014 keskustelutilaisuus lausuntokierroksella olevasta lakiehdotuksesta. Jatkoaikataulu: 10.3.2014 sivistyspoliittinen ministerityöryhmä, 26.3.2014 raha asianvaliokunnan käsittely, 27.3.2014 HE valtioneuvoston päätettäväksi, 1.7.2014 Akatemialain säädösmuutokset voimaan VNK valmistelee VN:n päätöstä teema-alueista ja painopisteistä yhteistoiminnassa ministeriöiden kanssa (TEA). VNK kokoaa ministeriöiden esitykset strategisen tutkimuksen teemaehdotuksista keskusteltaviksi TEA-työryhmän kokoukseen 20.5. Taustamateriaalina huomioidaan myös ministeriöiden yhteinen toimintaympäristökuvaus (6/2014) ja tulevaisuuskatsaukset Valmistelussa kuullaan tutkimusasiantuntijoita ja tutkimus- ja innovaationeuvostoa: Suomen Akatemian tilaisuudet 17.3. tutkimuslaitosten edustajille, 24.3. korkeakoulujen edustajille ja 25.3. elinkeinoelämää hyödyntävän tutkimuksen asiantuntijoille. Kesä-/elokuu VN nimittää strategisen tutkimuksen neuvoston ja Suomen Akatemian hallituksen Tavoitteena on, että hallitus voi tehdä VNK:n esityksestä päätöksen tutkimuksen teema-alueista ja painopisteistä, sekä tarvittaessa rahoituksen suuntaamista määriteltyjen painopisteiden välillä 10/2014
Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Teematyöpajat (Suomen Akatemian kokoon kutsumina) 17.3.: tutkimuslaitosten edustajille, 24.3. korkeakoulujen edustajille ja 25.3. strategisen tutkimuksen tuloksia hyödyntäville asiantuntijoille Hallituksen päätös (VNK:n esittelystä) vuodelle 2015 tutkimuksen teema-alueista ja painopisteistä, sekä tarvittaessa rahoituksen suuntaamisesta määriteltyjen painopisteiden välillä 11/2014 OKM:n asettama ohjausryhmä aloittaa toimintansa Teematyöpajat ministeriöiden edustajille / TEA-ryhmälle VNK:n kutsumana (16.4. ja 20.5.) Kriteerien määrittely STN:n jäsenille, 4-5/2014 Kuuleminen hallituksen esitykseen sisällytettävistä teemoista STN:n asettaminen (OKM:n esittelystä) 7-8/2014 VNK:n kutsumana 6 ja 10/2014 STN käynnistää ohjelmahaun 11-12/2014 HE Suomen Akatemiasta 3/2014, lakiehdotus lausunnoille 17.1., keskusteltutilaisuus 23.1. -> laki voimaan 7/2014 STN:n aloite teemaalueista ja painopisteistä 9/2014 STN tekee rahoituspäätökset 3-5/2015 2013 2014 2015 11 01 03 06 09 01 06
Tulevaisuusselonteko 01/2014 Tulevaisuuskatsaukset 10/2014, Toimintaympäristökuvaus 6/2014, Tutkimustulosten hyödyntämismenettelyt Jatkuva ennakointi & tutkimustulosten hyödyntämismenettelyt päätöksenteossa ennakointi & Jatkuva tutkimustulosten ennakointi ja tutkimustulosten hyödyntämismenettelyt päätöksenteossa päätöksenteossa Tulevaisuusselonteko 01/2018, Tutkimustulosten hyödyntämismenettelyt Hallitusohjelman seuranta HOT Hallitusohjelman seuranta HOT Hallitusohjelman seuranta HOT Hallitusohjelman Hallitusohjelman seuranta seuranta seuranta HOT HOT HOT Hallitusohjelman seuranta Tutkimussuunnitelmat ja teemaehdotukset 29.1. Täydennysehdotukset 8/2015, Tutkimussuunnitelmat ja teemaehdotukset valmistuvat 12/2015 Tutkimussuunnitelmat ja teemaehdotukset valmistuvat joulukuussa Tutkimussuunnitelmat ja teemaehdotukset valmistuvat ja teemaehdotukset valmistuvat ja teemaehdotukset joulukuussa valmistuvat joulukuussa Tutkimussuunnitelmat ja teemaehdotukset valmistuvat joulukuussa Tammihelmikuu VNK yhteensovitus Joulu-tammikuu TEA VNK yhteensovitus TEA, KPkokous Helmikuumaaliskuu Maaliskuu VN-yleisistunto Helmikuu VN-yleisistunto Kehyskäsittely 2014 2015 2016 2017 2018 2019
Valtioneuvoston päätöksentekoa tukevan selvitys- ja tutkimussuunnitelman painopisteet ja kärkiteemat 2014- luonnos I Sivistys, yhteisöllisyys ja osallisuus hyvinvoinnin perustana (TEA-jaosto, pj. STM) 1. Yhteiskunnan polarisaation ehkäisy vastuuministeriö STM 2. Koulutuksellisen tasa-arvon vaikutukset osaaminen, kasvu ja hyvinvointi - vastuuministeriö OKM 3. Avoin ja yhdenvertainen osallistuminen: kansalaisvaikuttaminen ja osallisuus vastuuministeriö OM II Työn, osaamisen ja yrittämisen liitto (TEA-jaosto, pj. TEM) 1. Arktisuuden mahdollisuudet vastuuministeriö LVM 2. Niukkuuden ja vihreän kasvun mahdollisuudet vastuuministeriö YM 3. Työpoliittisten toimenpiteiden vaikuttavuus ja vaihtoehdot vastuuministeriö TEM 4. Teollinen Internet ja automatisaatio vastuuministeriö TEM III Kestävä julkinen talous (TEA-jaosto, pj. VM) 1. Finanssipoliittiset säännöt vastuuministeriö VM 2. Julkisen talouden sopeutustoimien ajoitus ja rakenne vastuuministeriö VM 3. Maankäytön ja asumisen kehittäminen vastuuministeriö YM Luonnosversio, johon saattaa tulla muutoksia. IV Turvallinen yhteiskunta (TEA-jaosto, pj. SM) 1. Turvallisesti arjessa, yksilöiden turvallinen arki vastuuministeriö SM 2. Turvallinen yhteiskunta menestyksen ja hyvinvoinnin mahdollistajana vastuuministeriö SM 3. Uudet teknologiat mahdollisuutena ja uhkana vastuuministeriö SM V Hallinto mahdollistajana (TEA-jaosto, pj. VNK) 1. EU:n uusien 2030 ilmasto- ja energiatavoitteiden vaikutukset Suomelle vastuuministeriö YM 2. Tieto yhteiskunnan kilpailuetuna vastuuministeriö MMM 3. Kunta- ja palvelurakenteet vastuuministeriö VM 4. Ohjauksen uudet työkalut ja kokeilukulttuurin tuki vastuuministeriö VNK
SELVITYS- JA TUTKIMUSSUUNNITELMAN AIKATAULU Suunnitelman tarkentaminen ministeriöiden yhteistyönä Käännös (sv) Selvitys- ja tutkimussuunnitelma VN:n yleisistunnossa 3.4. VNK:lta toimeenpanoohjeistus ministeriöille TEA-jaostotoiminnan aloitus Ensimmäiset hakuilmoitukset jaostoilta 13.5. TEA-käsittely 20.5. Ensimmäiset haut auki 26.5. Hakuaika päättyy 11.8.2014 arviointija hankintapäätösesitykset (1 kk valmisteluaikaa) TEA-käsittely viikolla 37 1. hankintapäätökset viikolla 38 (15.9. alkava viikko) Täydentävät hakuilmoitukset jaostoilta 11.8. mennessä TEA-käsittely viikolla 34 ( 18.8. alkava viikko) Toinen haku auki viikolla 35 Hakuaika umpeutuu viikolla 42 1 kk valmistelua, valmistelua, TEA-käsittely käsittely 47 (17.11. viikolla alkava 47 viikolla (17.11. viikko) alkava viikko) viimeiset 2014 hankintapäätökset viikolla 48 2014 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12
Arviointikriteerit hauissa (alustava) Relevanssi ja vaikuttavuus Arviointiasteikko 1 = Heikko 2 = Tyydyttävä 3 = Hyvä 4 = Erittäin hyvä 5 = Erinomainen 0 = Ei relevantti 1. Kysyntälähtöinen: kohdistuu VN:n päätöksessä linjattuihin teemoihin ja painopisteisiin ja ministerin/päätöksentekijän tunnistettuun / ennakoituun tarpeeseen 2. Osuva: ongelma- ja ratkaisukeskeinen, tarjoaa käytännössä hyödynnettävää tietoa ja ratkaisuja tunnistettuun tarpeeseen, vastaa tunnistetun päätöstilanteen tarpeeseen 3. Tutkimuksellisesti laadukas: täyttää asetetut kriteerit liittyen uutuusarvoon, menetelmälliseen luotettavuuteen ja teoreettiseen uskottavuuteen, ongelman- ja hypoteesin muotoilu, teoreettinen pohja, koottavan ja käytettävän aineiston laatu, projektisuunnitelma, vastuutoteuttajan ja toteuttajatiimin/konsortion osaaminen 4. Riittävän laaja-alainen: poikkihallinnollinen, huomioi eri hallinnonalojen tarpeet ja riittävän monitieteinen, kattaa tarvittavat osaamisalueet 5. Vaikuttava: Suunnitellulla aikajänteellä/tavalla hyödynnettävissä, hakemus sisältää kuvauksen uskottavasta vaikuttavuuden mekanismista. Vaikuttavuus edellyttää myös uskottavan viestintäsuunnitelman toimittamista.
Julkaisutoiminta ja tutkimustuloksista viestiminen periaatteet Päätöksentekoa tukevaa tutkimus- ja selvitystoimintaa toteutetaan avoimen ja aktiivisen viestinnän periaatetta noudattaen. Tämä sisältää sekä hankkeen perustietojen että tulosten julkisuuden, mutta myös aktiivisen hankkeesta ja sen tuloksista viestimisen päätöksentekijöille ja potentiaalisille hyödyntäjille. TEAjaoston tehtävänä on turvata tämä vuoropuhelu. Tutkimustuloksien julkaiseminen: tulokset, joihin ei liity immateriaalioikeuksia, on julkaistava siten, että ne ovat kaikkien hyödynnettävissä samoin ehdoin. Julkaisut ovat pääsääntöisesti sähköisiä. Selvityksen/hankkeen toteuttajalta edellytetään viestintäsuunnitelma ja tiedonhallintasuunnitelma. Hankkeissa kiinnitetään erityishuomiota siihen, että toteuttajalla on riittävä valmius ja resurssit välittää tietoa myös päätöksentekijöiden ja tiedon hyödyntäjien kannalta helposti hyödynnettävässä, ilmaisultaan selkeässä ja hyvin visualisoidussa muodossa. Viestinnän hyödyntäjälähtöisyyteen kiinnitetään erityisesti huomiota: Tiedon välittämisen muoto voi tutkimusraportin lisäksi olla esim. policy review -tyyppinen kooste, video, keskustelufoorumi tai seminaari.
Yhteystiedot sähköpostit: tula(at)vnk.fi projektipäällikkö Sari Löytökorpi (ministeriohjausryhmän sihteeri) p. 0295 160 187 tiedeasiantuntija Kaisa Lähteenmäki-Smith p. 0295 160 166 neuvotteleva virkamies Anne Miettinen p. 0295 160 196 projektisuunnittelija Jenni Lahtinen p. 0295 160 129 verkkosivut: http://vnk.fi/tula