KEMIJOEN VESIENHOITOALUEEN TOIMENPIDEOHJELMA PINTAVESILLE VUOTEEN 2015

KEMIJOEN VESIENHOITOALUEEN TOIMENPIDEOHJELMA PINTAVESILLE VUOTEEN 2015 Kemijoen vesienhoitoalue 2009

SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 4 1.1 Johdanto... 4 1.2 Toimenpideohjelma-alueen kuvaus... 4 1.3 Tarkasteltavat vedet... 6 1.4 Toimenpideohjelmien laatiminen ja yhteistyö... 6 2 VESIENHOITOON LIITTYVÄT OHJELMAT JA SUUNNITEL- MAT... 8 2.1 Kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset... 8 2.2 Kansalliset ohjelmat ja suunnitelmat... 9 2.3 Alueelliset suunnitelmat ja ohjelmat... 10 2.4 Vesihuoltoon liittyvät suunnitelmat... 11 2.5 Säännöstelyjen kehittäminen... 12 2.6 Tulvariskien hallintaan liittyvät selvitykset ja suunnitelmat... 12 3 ILMASTONMUUTOS JA MUUT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET... 13 3.1 Ilmastonmuutos... 13 3.2 Maa- ja metsätalous... 16 3.3 Asutus ja matkailu... 17 3.4 Energia- ja kaivosteollisuus... 17 4 VESIENHOIDON NYKYTILA... 17 4.1 Kuormittava ja muuttava toiminta... 17 4.1.1 Ravinne- ja kiintoainekuormitus... 17 4.1.1.1 Asutus... 22 4.1.1.2 Teollinen toiminta ja yritystoiminta... 23 4.1.1.3 Maatalous... 24 4.1.1.4 Metsätalous... 24 4.1.2 Haitalliset aineet... 25 4.1.3 Vedenotto... 26 4.1.4 Vesien säännöstely ja rakentaminen... 26 4.1.5 Muu vesien tilaa heikentävä toiminta... 28 4.2 Erityiset alueet... 29 4.2.1 Vedenhankinta-alueet... 29 4.2.2 Uimavedet... 30 4.2.3 Suojelualueet... 30 4.3 Keinotekoiset ja voimakkaasti muutetut vedet... 34 4.4 Vesien tila... 36 4.4.1. Virtavedet... 37 4.4.2 Järvet... 38 4.4.3 Rannikkovedet... 40 4.4.4 Erityiset alueet... 42 4.4.5 Keinotekoiset ja voimakkaasti muutetut vedet... 42 5 VESIEN TILAN PARANTAMISTARPEET... 46 5.1 Vesien tilatavoitteet ja niiden toteutuminen... 46 5.1.1 Yleiset tilatavoitteet... 46 5.1.2 Erityiset alueet... 46 5.2 Kuormituksen vähentämistarpeet... 47 5.3 Tarpeet vaikuttaa hydrologis-morfologisiin muutostekijöihin... 49 5.4 Uudet hankkeet... 49 2

6 VESIENHOIDON TOIMENPITEET... 50 6.1 Asutus... 50 6.1.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet... 50 6.1.2 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi... 53 6.1.3 Rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut... 55 6.1.4 Yhdyskuntien ja haja-asutuksen ohjauskeinot ja niiden kehittäminen... 55 6.2 Teollisuus ja yritystoiminta... 57 6.2.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet... 57 6.2.2 Kustannukset, rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut... 58 6.2.3 Teollisuuden vesiensuojelun keskeiset ohjauskeinot... 59 6.3 Maatalous... 61 6.3.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet... 61 6.3.2 Kustannukset, rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut... 61 6.3.3 Maatalouden vesiensuojelun keskeiset ohjauskeinot... 62 6.4 Metsätalous... 64 6.4.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet... 64 6.4.2 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi... 66 6.4.3 Kustannukset, rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut... 66 6.4.4 Metsätalouden vesiensuojelun keskeiset ohjauskeinot... 67 6.5 Vedenotto... 68 6.5.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet... 68 6.6 Vesistöjen säännöstely, rakentaminen, tulvasuojelu ja kunnostus... 68 6.6.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet... 68 6.6.2 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi... 73 6.6.3 Kustannukset, rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut... 74 6.6.4 Ehdotukset ohjauskeinojen kehittämiseksi... 74 6.7 Lisätoimenpide-ehdotukset vesimuodostumittain ja -ryhmittäin... 76 6.8 Arvio toimenpiteiden riittävyydestä... 81 6.8.1 Ravinnekuormitus... 80 6.8.2 Rakenteelliset tekijät... 82 6.9 Tarpeet pidentää määräaikoja ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi... 86 6.10 Toimenpiteiden toteutuksen seuranta... 87 7 YHTEENVETO TARVITTAVISTA TOIMENPITEISTÄ... 87 7.1 Tavoitteet... 87 7.2 Tarvittavat toimenpiteet ja arvio niiden kustannuksista... 88 7.3 Toimenpiteiden vaikutukset... 90 8 SELOSTUS VUOROVAIKUTUKSESTA... 91 8.1 Kuulemiskierrokset... 92 8.2 Vesienhoidon yhteistyöryhmä... 92 VIITTEET... 94 LIITTEET... 96 Liite 1. Perustietoja vesimuodostumista... 96 Liite 2. Vesimuodostumien ekologinen tila ja tilatavoitteet... 96 Liite 3. Kemijoen vesienhoitoalueella tehdyt järvikunnostukset... 96 Liite 4. Voimassa olevat merkittävimpien pistekuormittajien lupatiedot vuodn 2008 alussa... 96 Liite 5. Rannikon mallitarkastelu... 96 Liite 6. Yhteistyöryhmän kokoonpano... 96 Liite 7. Alueelliset yleisötilaisuudet... 96 3

1 YLEISTÄ 1.1 Johdanto Toimenpideohjelmien laatiminen kuuluu olennaisena osana vesienhoitoon, joka on koko Euroopan laajuista, vesipolitiikan puitedirektiiviin pohjautuvaa työtä. Sen päätavoitteena on vesien hyvän tilan turvaaminen. Vesipolitiikan puitedirektiivi (VPD, 2000/60/EU) on Suomessa pantu toimeen lailla vesienhoidon järjestämisestä (vesienhoitolaki, 1299/2004) ja siihen liittyvillä asetuksilla vesienhoitoalueista (1303/2004), vesienhoidon järjestämisestä (vesienhoitoasetus, 1040/2006) ja ympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista (1022/2006). Lisäksi on tarvittavin osin muutettu ympäristönsuojelulakia ja vesilakia. Näillä säädöksillä vesipuitedirektiivin vaatimukset on liitetty osaksi suomalaista vesien käyttöön, hoitoon ja suojeluun liittyvää toimintaa, jonka olennaisena perustana on edelleen ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukainen lupajärjestelmä. Vesienhoitotyössä biologista näkökulmaa painottava vesien tilan arviointi, tilan seuranta, tilatavoitteiden asettaminen ja tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeelliset toimenpiteet kootaan vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi. Vesienhoitoalueen toimenpiteistä laaditaan erikseen yksi tai useampia toimenpideohjelmia, joiden yhteenveto on osa vesienhoitosuunnitelmaa. Toimenpideohjelmat ja vesienhoitosuunnitelmat päivitetään kuuden vuoden välein. EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisesti vesienhoidossa ja toimenpideohjelmien laadinnassa pyritään seuraaviin tavoitteisiin: Pinta- ja pohjavesien tila ei heikkene Pintavesien ekologinen ja kemiallinen tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään hyvä Pohjavesien kemiallinen ja määrällinen tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään hyvä Keinotekoisten ja voimakkaasti muutettujen vesien ekologinen tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään niin hyvä kuin näiden vesien muuttunut tila mahdollistaa, "hyvä saavutettavissa oleva tila" Pilaavien sekä muiden haitallisten ja vaarallisten aineiden pääsyä vesiin rajoitetaan Tulvien ja kuivuuden haitallisia vaikutuksia vähennetään Tulvariskien hallitsemiseksi tehtävä työ tulee seuraavan suunnittelujakson aikana liittymään entistä läheisemmin vesienhoitotyöhön. Sen taustalla on tulvariskien hallinnasta ja arvioinnista annettu direktiivi (tulvadirektiivi, 2007/60/EU). Työn keskeisenä osana ovat tulvariskien hallintasuunnitelmat, joiden laadintamenettelyt ja sisältö sovitetaan yhteen vesienhoitosuunnitelmien kanssa. 1.2 Toimenpideohjelma-alueen kuvaus Toimenpideohjelma-alue muodostuu Kemijoen, Simojoen ja Kaakamojoen vesistöalueista. Viantienjoen vesistö sekä Kemin ja Simon kuntien edustan merialue kuuluvat myös alueeseen (kuva 1). Kemijoen vesienhoitoalue ulottuu pohjoisesta Saariselän tuntureilta ja Pöyrisjärven erämaasta etelään Perämeren rannikolle. Aluetta luonnehtivat suuret pohjoiset joet, joille ovat tyypillisiä suuret vuodenaikaiset ja vuosittaiset virtaamavaihtelut. Virtaamien suureen vaihteluun vaikuttavat veden juoksua tasaavien järvialtaiden vähäisyys, pitkä talvi ja maan routaisuus lumen sulamisen aikoihin. Soiden osuus vesienhoitoalueen pinta-alasta on huomattava, laajoilla alueilla yli kolmannes maaalasta; Simojoella jopa yli puolet. 4

Kuva 1. Kemijoen vesienhoitoalue. Suurimmat säännöstelemättömät joet ovat Simojoki, Ounasjoki sekä Kemijoen yläjuoksu ja sen sivuhaarat Tenniö- ja Värriöjoki. Alueella on edustettuna pääosa suomalaisista jokityypeistä. Pääosa alueen joista on pieniä ja keskisuuria, soiden runsaudesta johtuen humuspitoisia jokia. Kevät tulvat voivat olla rajuja. Yli puolet alueen järvistä on pieniä ja kohtalaisen humuspitoisia. Korkeimmilla alueilla on myös kirkkaita tunturijärviä. Suurimmat järvet ovat Simojärvi, Kemijärvi, Suolijärvet sekä Lokan ja Porttipahdan tekojärvet. Perämeren rannikkovedet ovat kokonaisuudessaan matalia ja pääosin tuulelle alttiita, mutta alueella on myös suojaisia lahtia. Oman lisäpiirteensä tuo maankohoaminen. Jokivesien vaikutus näkyy selkeästi korkeana humuspitoisuutena ja alhaisena suolapitoisuutena. Jääpeitteinen kausi on pitkä ja vedet suhteellisen kylmiä. Monet alueen eliölajeista elävät sekä suolapitoisuuden että lämpötilan osalta sietokykynsä äärirajoilla. Järvien ja jokien tilaan vaikuttavat niin haja- ja pistekuormitus kuin maa- ja vesiympäristön fyysinen muokkaaminen. Kemijoen pääuoma sekä Kitinen ja Raudanjoen alaosa ovat säännösteltyjä sähköntuotantoa varten. Suurista järvistä voimataloutta varten säännöstellään Kemijärveä ja Suolijärviä sekä Lokan ja Porttipahdan tekojärviä. Vesistöjä kuormittavat tekijät painottuvat vesienhoitoalueen eteläosaan. Merkittävin osa alueen ihmistoiminnasta peräisin olevasta fosforista ja typestä tulee sisävesiin hajakuormituksena maa- ja metsätaloudesta sekä haja- ja loma-asutuksesta. Pistemäinen ravinnekuormitus on pääosin peräisin teollisuudesta ja yhdyskuntien jätevesistä. 5

1.3 Tarkasteltavat vedet Toimenpideohjelmaa varten on tarkasteltu yksilöllisesti kaikkia yli 5 km 2 kokoisia järviä, valumaalueeltaan yli 200 km 2 jokia sekä kaikkia rannikkovesiä. Lisäksi on tarkasteltu niitä pintavesiä, joissa on otettava huomioon erityisiä käyttötarkoituksia. Näitä ovat alueella Natura 2000 -alueet ja uimavedet. Lisäksi toimenpideohjelmassa on tarkasteltu ryhminä pienempiä virtavesiä sekä joitakin pienempiä järviä, joissa on tiedossa olevia järven tilaan tai käyttökelpoisuuteen liittyviä ongelmia. Alueellisten tarpeiden pohjalta on tarkasteluun otettu muitakin vesiä tarkemman ongelma-analyysin ja mahdollisen toimenpidesuunnittelun kohteiksi. Huomioon on otettu vesiensuojeluongelmien vakavuus ja yleinen merkitys, vesien käyttötarpeet sekä käytettävissä olevat resurssit. Pintavesien osalta mukana voi olla myös sellaisia esimerkkitapauksia, jotka kuvaavat yleisiä vesiensuojeluongelmia. Karkealla ongelma-analyysillä on määritetty, mitä pintavesityyppejä tai muita ongelmavesiä on tarpeen tarkastella ryhmittäin. Vesistöihin liittyviä tietoja ja toimenpiteitä on tarkasteltu myös osaalueittain (kuva 2). Kuva 2. Toimenpideohjelmassa käytetty osa-aluejako. 1.4 Toimenpideohjelmien laatiminen ja yhteistyö Toimenpideohjelman laatiminen on aloitettu vesien tilaongelmien määrittämisestä. Tätä varten on kerätty vesien tilaa ja siihen vaikuttavia toimia koskevia tietoja. Vesien luokittelun ja asiantuntijaarvioinnin avulla on asetettu tilatavoitteet. Tavoitteiden saavuttamiseksi on ongelmakohteissa tarkasteltu erilaisia toimenpiteitä ja tehty toimenpide-ehdotukset (kuva 3). 6

Tunnistetaan ja luokitellaan tarkasteltavat vedet. Arvioidaan, riittävätkö nykykäytännön mukaiset toimenpiteet tilatavoitteen saavuttamiseksi viimeistään vuonna 2015 ottaen huomioon toimintojen todennäköinen kehitys. Riittävät Esitetään nykykäytännön mukaisia toimenpiteitä Eivät riitä Saavutetaan Suunnitellaan lisätoimenpiteitä. Arvioidaan, saavutetaanko niillä tilatavoite viimeistään vuonna 2015. Esitetään kustannustehokkaita lisätoimenpiteitä Ei saavuteta Arvioidaan, onko tilatavoitteen saavuttaminen lisätoimenpitein mahdollista viimeistään vuonna 2021 tai 2027. On Ei ole Esitetään tavoitteen myöhentämistä Selvitetään vähemmän vaativien tavoitteiden asettamista Kuva 3. Kaaviokuva toimenpideohjelman laatimisesta. Vesien tilan merkittävimmät ongelmat on esitetty yhteenvedossa vesienhoitoa koskevista keskeisistä kysymyksistä Kemijoen vesienhoitoalueella. Siitä sekä vesienhoitosuunnitelmasta saatu palaute on otettu huomioon lopullisen toimenpideohjelman valmistelussa. Kemijoen vesienhoitoalueen keskeisimpiä kysymyksiä ovat haja-asutuksen vesihuollon parantaminen ja pohjavesien suojelu, hajakuormituksen vähentäminen, tulvista aiheutuvien haittojen vähentäminen, vesirakentamisesta ja säännöstelystä aiheutuneiden haittojen lieventäminen sekä vesistöjen kunnostus. Vesien tilan parantamiseen ja ylläpitoon soveltuvia toimenpiteitä on etsitty vaiheittain etenevänä prosessina, jossa ensin on kartoitettu nykykäytännön mukaiset perustoimenpiteet ja jo käytössä olevat lisätoimenpiteet. Tämän jälkeen on arvioitu em. toimenpiteiden vaikutusta vesistöjen tilaan ja tarvittaessa tehostettu tai laajennettu käytössä olevia lisätoimenpiteitä sekä esitetty uusia toimenpidevaihtoehtoja. Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmään kuuluu runsaat 30 alueen eri viranomaisen, kuntien, elinkeinojen ja järjestöjen edustajaa. Toimenpideohjelman laatimisen vaiheita on esitelty yhteistyöryhmän 7

kokouksissa ja yhteistyöryhmä on myös osallistunut toimenpideohjelman laatimiseen. Keinotekoisten ja voimakkaasti muutettujen vesien tilaa ja toimenpiteitä on valmistellut erillinen alatyöryhmä, jossa on ollut edustettuna 12 eri tahoa. 2 VESIENHOITOON LIITTYVÄT OHJELMAT JA SUUNNITEL- MAT 2.1 Kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset Suomen vesiensuojelun ja -hoidon politiikkaan vaikuttaa eri tasoilla kansainvälinen yhteistyö. Seuraavassa esitellään keskeisimmät vesienhoitoon liittyvät kansainväliset sopimukset. UNECE:n rajavesisopimus (1996) ehkäisee, rajoittaa ja vähentää sellaista vesien pilaantumista, jonka vaikutukset ulottuvat tai todennäköisesti voivat ulottua maasta toiseen. Sopimuksella edistetään ekosysteemien säilymistä ja tarvittaessa niiden tilan palauttamista ennalleen. Tähän sopimukseen liitetyllä "Vesivarat ja terveys" -pöytäkirjalla (2005) tähdätään veden välityksellä leviävien sairauksien ehkäisyyn. Suomella on Venäjän (1964), Ruotsin (1971) sekä Norjan (1980) kanssa rajavesistösopimus, joilla edistetään vesiensuojelua yhteisissä vesistöissä. Kokemuksia hyödynnetään UNECE:n yhteistyössä sekä muussa vesiensuojeluun ja vesivarojen yhdennettyyn suunnitteluun liittyvässä kansainvälisessä yhteistyössä. Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevan Helsingin yleissopimuksen (1974, uudistettu vuonna 1992) tarkoituksena on pysäyttää kaikenlainen Itämeren alueen saastuminen ja luoda paremmat edellytykset Itämerelle kokonaisuudessaan. Sen osapuolina ovat Itämeren rantavaltiot Venäjä mukaan lukien sekä EU. Sopimus käsittää nykyään meren, merenpohjan ja koko Itämeren valuma-alueen. Sopimuksen puitteissa on luotu kuormituksen vähentämistavoitteet, laadittu Itämeren suojeluohjelma, seurattu Itämeren tilan ja kuormituksen kehittymistä sekä annettu erilaisia suosituksia mm. kuormituksen ja merenkulun ympäristöhaittojen vähentämiseksi. Itämeren suojelun uusi toimintaohjelma valmistui 15.11.2007. Sen toimeenpanon sekä EU:n meriensuojelua koskevien säännösten ja strategioiden vaikutus vesienhoitosuunnitelmiin tulee ottaa huomioon. YK:n alainen Kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO) hyväksyi vuonna 2005 koko Itämerelle Venäjän aluevesiä lukuun ottamatta erityisen herkän merialueen aseman (PSSA). IMO on myös kehittänyt etenkin merenkulun turvallisuutta parantavia ja ympäristöriskejä vähentäviä pelisääntöjä, mikä tehostaa myös Itämeren alueen suojelua. Itämeren liikenteen päästöjä voidaan ehkäistä vaikuttamalla kansainvälisten määräysten tiukentumiseen ja valvontaan. EU:n ja Venäjän yhteistyö- ja kumppanuussopimus, neljä yhteistyöaluetta ja rahoitusvälineenä toimiva naapuruusinstrumentti (vuodesta 2007) luovat pohjan Itämeren ja Suomenlahden tehostetuille suojelutoimille. Myös Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuus tarjoaa hyvän työkalun. Suomen rannikkostrategia on laadittu Euroopan unionin rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon suosituksen (2002) mukaisesti. Sen tavoitteena on rannikkoalueiden käytön ja hoidon kestävyyden lisääminen. Itämeren lisääntyvää ilmaperäistä typpikuormitusta on rajoitettava sekä kansainvälisen ilmansuojelupolitiikan keinoin että kotimaisin toimin liikenteen päästöjen vähentämiseksi. 8

Merivesien suojelua koskee myös syksyllä 2008 voimaan tullut Euroopan unionin neuvoston hyväksymä direktiivi yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista (meristrategiapuitedirektiivi) KOM(2005)504. Direktiivin päätarkoituksena on, että yhteisön meriympäristöt ovat hyvässä tilassa vuoteen 2020 mennessä. Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan kahden vuoden kuluessa voimaantulopäivästä. Lisäksi direktiivin toimeenpanoa on tehostettava ja helpotettava vesipuitedirektiivin rinnalla. Samoin tulee arvioida päällekkäisyyksiä ja synergiaa muiden säädösten kanssa. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden tulee määritellä merialueiden ekologisen tilan tavoitteet sekä laatia toimenpideohjelmat niiden saavuttamiseksi. EU:n unionin neuvoston 23.10.2007 hyväksymä tulvadirektiivi liittyy olennaisesti vesienhoitoon, ja se otetaan huomioon vesienhoidon suunnittelussa. (ks. 2.6). 2.2 Kansalliset ohjelmat ja suunnitelmat Suomen vesiensuojelua ja -hoitoa ohjaavat useat valtakunnallisella ja alueellisella tasolla laaditut ohjelmat ja suunnitelmat. Kansainvälisesti sovitut tavoitteet huomioidaan niissä. Suomessa vesiensuojelun valtakunnalliset tavoitteet on määritetty ja niiden toteuttamiseen tähtääviä tavoiteohjelmia on laadittu jo 1960-luvulta lähtien. Vesiensuojelun tavoiteohjelma vuoteen 2005 painottui rehevöitymisen torjuntaan. Vuonna 2006 valtioneuvostossa hyväksytty vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 jatkaa aiempaa vesiensuojelupolitiikkaa ja painopisteenä on edelleen vesistöjen ravinnekuormituksen vähentäminen. Vesiensuojelun suuntaviivoilla määritellään vesiensuojelun tarpeet ja tavoitteet valtakunnallisella tasolla, ja ne tukevat alueellista vesienhoidon suunnittelua. Vesiensuojelun suuntaviivoissa on tarkasteltu eri toimenpidevaihtoehtojen vaikutuksia suhteessa vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisiin yleistavoitteisiin. Keskeisiä vesiensuojeluun ja -hoitoon liittyviä toimia vuoteen 2015 mennessä ovat mm.: Rehevöittävän kuormituksen vähentäminen Haitallisista aineista aiheutuvan kuormituksen vähentäminen Vesistöjen kunnostus sekä rakentamis- ja säännöstelyhaittojen vähentäminen Pohjavesien suojelu Vesiluonnon suojelu ja vesien monimuotoisuuden turvaaminen Vuonna 2002 valtioneuvosto hyväksyi Suomen Itämeren suojeluohjelman. Ohjelman päätavoitteet ovat: Rehevöitymisen torjunta Vaarallisten aineiden aiheuttamien riskien vähentäminen Itämeren käytön aiheuttamien haittojen vähentäminen Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja lisääminen Ympäristötietoisuuden lisääminen Tutkimus ja seuranta Itämeren suojeluohjelman toteutumisen edistämiseksi ympäristöministeriö hyväksyi vuonna 2005 Itämeren ja sisävesien suojelun toimenpideohjelman. Vesiensuojelun tavoitteita vuoteen 2005, Suomen Itämeren suojeluohjelmaa sekä näitä koskevien toimenpideohjelmien toimia toteutetaan edelleen siltä osin, kun tavoitteita ei ole saavutettu. 9

Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia määrittää ilmastonmuutoksen tulevia vaikutuksia Suomessa. Strategian tavoitteena on parantaa sopeutumisvalmiutta ilmastonmuutoksen tuomiin muutoksiin. Strategiassa on kuvattu ilmastomuutoksen vaikutusta ja määritelty toimenpiteitä eri toimialueille: maatalous- ja elintarviketuotanto, metsätalous, kalatalous, porotalous, riistatalous, vesivarat, luonnon monimuotoisuus, teollisuus, energia, liikenne, alueidenkäyttö ja yhdyskunnat, rakentaminen, terveys, matkailu ja luonnon virkistyskäyttö ja vakuutustoiminta. Toimialakohtaisten toimenpide-ehdotusten lisäksi esitetään tutkimusohjelman käynnistämistä. Kansallisen metsäohjelman 2015 lähtökohtana on metsiin ja puuhun perustuvan tuotanto- ja palvelutoiminnan uudistaminen ja laajentaminen niin, että toiminnot ovat yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä, taloudellisesti kannattavia sekä ekologisesti ja kulttuurisesti kestäviä. Ohjelman toimeenpanossa otetaan huomioon saamelaisten erityisasema alkuperäiskansana. Maatalouden ympäristötuki on osa Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 2013. Ohjelman yksi painopistealue on maa- ja metsätalouden harjoittaminen taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla koko Suomessa. Uudella ohjelmakaudella ympäristötuki jakautuu perustoimenpiteisiin, lisätoimenpiteisiin ja erityistukisopimuksiin. Ohjelman toimintalinjan 2 ensisijainen vesistöihin vaikuttava tavoite on vähentää maataloudesta maaperään, pinta- ja pohjavesiin sekä ilmaan kohdistuvaa ympäristökuormitusta ympäristöystävällisten tuotantomenetelmien käyttöä edistämällä. Maa- ja metsätalousministeriö on laatinut myös vesivarastrategian ja luonnonvarastrategian. Vesivarastrategiassa linjataan vesivarojen käytön, vesihuoltopalveluiden ja vesistörakentamisen periaatteita. Yksi visioista on, että vesivarojen käyttö on yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää. Tulvasuojelun merkittävyyttä painotetaan mm. turvallisuussyistä. Luonnonvarastrategian perusperiaate on uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö ja tavoitteena ihmisen ja luonnon hyvinvointi. Kalataloudelle on laadittu sekä elinkeinokalatalouden että vapaa-ajankalastuksen strategiat. Molempien strategioiden tavoite on kalavarojen hyödyntäminen kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti. 2.3 Alueelliset suunnitelmat ja ohjelmat Maakuntien keskeiset suunnitteluasiakirjat ovat maakuntasuunnitelma, maakuntakaava ja maakuntaohjelma. Maakuntasuunnitelma on pitkän aikavälin strateginen suunnitelma, joka osoittaa maakunnan tavoitetilan ja sen saavuttamiseksi tarvittavat strategiset linjaukset. Maakuntaohjelmat ovat maakuntasuunnitelmia toteuttava suunnitteluasiakirja, joka sisältää maakunnan keskeiset hankkeet ja muut olennaiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Maakuntakaava on ylin kaavamuoto, joka ohjaa kuntien kaavoitusta ja viranomaisten muuta alueiden käytön suunnittelua. Lapin maakuntaohjelmassa vuosille 2007 2010 ympäristön laadun ja luonnonvarojen kestävän käytön toimintalinjan tavoitteena on luonnonvarojen kestävä käyttö, viihtyisän ja terveellisen ympäristön luominen sekä luonnon biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden turvaaminen. Vesienhoidossa keskeisimmät tavoitteet kohdistuvat vesistöjen ja niiden valumaalueiden kunnostamiseen ja vesistöihin kohdistuvan hajakuormituksen vähentämiseen, vaelluskalakantojen palauttamiseen jokiin ja kalakantojen hoitoon. Vesienhoitoon liittyviä kärkihankkeita ovat mm.: ylikunnallisen jäte- ja vesihuollon kehittäminen, tulvasuojelun kehittäminen ja säännösteltyjen vesistöjen monikäytön kehittäminen, vaelluskalakantojen jokiin palauttamista ja vahvistamista edistävät toimenpiteet Kemi-, Ounas- ja Simojoella sekä ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointi ja niihin sopeutuminen. 10

Lapin metsäohjelman 2006 2010 metsänhoito- ja perusparannustöiden tavoitteet ovat suuremmat kuin edellisellä ohjelmakaudella 2001 2005. Ohjelmassa on arvioitu, että seuraavan 10 vuoden aikana kunnostusojitusten tarve Lapissa olisi noin 200 000 ha. Nykyisin kunnostusojituksia tehdään 5 000-6 000 ha vuodessa eli tarve olisi noin nelinkertainen nykytasoon verrattuna. Metsäsektori on metsäohjelman tavoitteiden mukaisesti sitoutunut huolehtimaan metsätalouden vesiensuojelusta kaikissa metsätalouden toimenpiteissä kiintoaine- ja ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Toimenpiteiksi metsäohjelmassa esitetään parannettavan vesiensuojelusuunnitelmien ja -toimenpiteiden laatua sekä luonnon monimuotoisuudelle tärkeiden kohteiden tunnistamista jatkamalla metsäammattilaisten ja urakoitsijoiden koulutusta, kehittämällä valuma-aluekohtaista vesiensuojelua osana EY:n vesipuitedirektiivin mukaista vesienhoitoa sekä käynnistämällä ohjelmakauden aikana kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisia luonnonhoitohankkeita pääasiassa vesiensuojelun ja monimuotoisuuden ylläpitämiseen ja lisäämiseen. Lapin valuma-alue- ja virtavesikunnostusohjelmaan 2007 2013 on koottu Lapin ympäristökeskuksen, Lapin TE -keskuksen, Metsähallituksen ja Lapin Metsäkeskuksen suunnittelemat valumaalue- ja virta-vesikunnostustoimenpiteet aikataulu- ja rahoitussuunnitelmineen vuosille 2007 2013. Valuma-alue ja virtavesikunnostusten yhteistyöryhmä on perustettu koordinoimaan eri organisaatioiden harjoittamaa vesistöjen kunnostustoimintaa. Simojoen kehittämisen yleissuunnitelman yhtenä tavoitteena on pienentää maalta peräisin tulevaa vesistökuormitusta ja siten parantaa vesistön tilaa ja sen käyttökelpoisuutta. Ounasjoen vesistön monikäytön kehittämisen yleissuunnitelman tavoitteena on parantaa Ounasjokialueen maisemaa, vesistön käyttökelpoisuutta ja ehkäistä luonnon roskaantuminen ja kuluminen. Lisäksi yleissuunnitelman toteuttamisella pyritään edistämään paikallista elinkeinoelämää ja lisäämään jokivarren matkailullista vetovoimaa. Perämeren toimintasuunnitelmassa korostetaan viittä teemaa: rehevöitymisen vähentäminen, ympäristölle vaarallisten aineiden seuranta, alueidenkäytön kokonaissuunnittelu, luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen ja valmius uusien lajien varalta. Suunnitelmassa esitetään rannikkoalueiden rehevöitymisen vähentämiseksi toimenpiteitä kaikista valuma-alueen toiminnoista, kuten maa- ja metsätaloudesta sekä asutuksesta ja teollisuudesta, peräisin olevan ravinnekuormituksen pienentämiseksi. Haitallisista aineista tulee Perämerellä ottaa erityisesti huomioon dioksiinit, PCByhdisteet, elohopea ja hiilivedyt. Vedenalaisen ympäristön tärkeyttä tulee korostaa, ja asenteisiin ja kiinnostukseen merellisen ympäristön suojeluun tulee vaikuttaa. Lapin Natura 2000 -verkoston hoidon ja käytön yleissuunnitelman tavoitteena on määritellä suojelualuekohtaisen suunnittelun tarve ja tärkeysjärjestys Natura 2000 -alueittain. Lapin lintuvesien suojelun, hoidon ja käytön järjestämiseksi on laadittu ohjelma, joka kattaa lintuvesiensuojeluohjelman kohteet. Ohjelma sisältää esitykset toimenpidetarpeista hoidon ja käytön järjestämiseksi. Tieliikenteestä ympäristöön kohdistuvien haittojen ja kuormituksen vähentämistavoitteet on kirjattu Tiehallinnon ympäristöohjelma 2010:een. Ohjelma painottuu vesien osalta pohjavesien suojeluun. Vuoteen 2010 mennessä tiehallinnon tavoitteena on vähentää tiesuolausta pohjavesialueilla osallistumalla muun muassa vaihtoehtoisten liukkaudentorjunta-aineiden tutkimukseen. 2.4 Vesihuoltoon liittyvät suunnitelmat Vesihuoltolaki (119/2001) velvoittaa kunnat laatimaan kuntakohtaiset vesihuollon kehittämissuunnitelmat ja osallistumaan ylikunnalliseen vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun. Vesihuollon 11

yleissuunnittelun tarvetta korostetaan myös vesipolitiikan puitedirektiivin toteuttamisen kannalta ja suunnitelmissa tuotettua tietoa voidaankin hyödyntää myös vesienhoitoalueiden hoitosuunnitelmissa (Vikman & Santala). Vesihuollon alueellisten yleissuunnitelmien toteutuksesta huolehtivat kunnat yhteistyössä alueen tärkeimpien vesihuoltolaitosten ja alueellisten ympäristökeskusten kanssa. Vesienhoitoalueen kaikkiin kuntiin on vuosina 2002 2004 laadittu vesihuoltolain mukainen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma. Kehittämissuunnitelmassa kiinnitetään erityistä huomiota vesihuollon järjestämiseen alueilla, joilla on voimassa maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettu yleistai asemakaava tai joilla em. kaavojen laatiminen on vireillä sekä alueilla, joita koskevat ympäristönsuojelulain 19 :n nojalla annetut ympäristönsuojelumääräykset. Kehittämissuunnitelma ei kuitenkaan ole kuntaa sitova oikeusvaikutteinen suunnitelma vaan se on tarkoitettu joustavaksi kunnan vesihuollon suunnittelun välineeksi. Sen sisältö ja tarkkuus riippuvat kunkin kunnan tarpeista. Suunnitelmassa esitetään mm. alueet, jotka kunnan on tarkoitus saattaa vesihuoltolaitosten vesijohto- ja viemäriverkoston piiriin. Kemijoen vesienhoitoalueelle on laadittu vuosina 2004 2006 Ounasjokivarren, Ala-Kemijokivarren, Ylä-Kemijokivarren ja Simojokivarren vesihuollon alueelliset yleissuunnitelmat. Vesihuollon alueellisen yleissuunnittelun peruslähtökohtana on löytää alueellisesti tarkoituksenmukaisia vesihuoltoratkaisuja. Suunnitelmien tarkoituksena on antaa kokonaiskuva niistä vesihuollon investointitarpeista, jotka ovat toteutettavana noin 15 vuoden aikajänteellä. Suunnitelma on pohjana yksityiskohtaisempien selvitysten ja suunnitelmien laatimiselle sekä taloudellisen varautumisen ohjaamiselle. 2.5 Säännöstelyjen kehittäminen Vuosina 2000 2004 Kemijärvellä tehtiin laaja selvitystyö säännöstelyn haittavaikutuksista ja laadittiin suositukset haittojen vähentämiseksi. Hankkeesta laadittiin loppuraportti "Kemijärven säännöstelyn kehittäminen - yhteenveto ja suositukset". Kemijärven säännöstelyn kehittämistyössä esitettiin kaikkiaan 18 suositusta Kemijärven säännöstelyn parantamiseksi. Pääosa suosituksista tullaan toteuttamaan vuosina 2005 2010. Suositusten täytäntöönpanoa ohjaamaan on perustettu seurantaryhmä.lapin läänin säännöstellystä järvistä on tehty esiselvitys vesistösäännöstelyjen vaikutuksista ja kehittämistarpeista (Keto ym. 2005). Lokan ja Porttipahdan tekoaltaan säännöstelyn kehittämisen esiselvitys on aloitettu vuonna 2007. Varsinainen kehittämisselvitys tehdään vuosina 2008 2010. 2.6 Tulvariskien hallintaan liittyvät selvitykset ja suunnitelmat Euroopan unionin neuvosto hyväksyi direktiivin tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta (tulvadirektiivi) 23.10.2007. Tulvadirektiivi asettaa jäsenvaltioille kolme velvoitetta: tulvariskien alustavan arvioinnin sekä tulvavaara- ja tulvariskikarttojen ja tulvariskien hallintasuunnitelmien laatimisen. Tulvadirektiivin toimeenpanossa kiinnitetään erityistä huomiota ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Toimenpiteet sovitetaan yhteen vesipolitiikan puitedirektiivin (2000/60/EY) kanssa. Jäsenvaltioiden tulee vuoteen 2011 mennessä arvioida alustavasti tulvariskit ja kartoittaa ne vesistöt ja rannikkoalueet, joilla tulvimisen riski on merkittävä. Tunnistetuille tulvariskialueille tulee laatia tulvavaara- ja tulvariskikartat vuoteen 2013 mennessä. Tulvariskialueille tulee valmistella tulvariskien hallintasuunnitelmat vuoteen 2015 mennessä. Hallintasuunnitelmilla pyritään vähentämään tulvien aiheuttamia haittoja päätavoitteen mukaisesti. 12

Kemijoen vesienhoitoalueen merkittävimmät tulvariskialueet, joille tulvavaarakartat ovat tehdyt tai ovat tekeillä, ovat Rovaniemen keskusta, Kittilän keskustaajama ja Simojoen alaosa. 3 ILMASTONMUUTOS JA MUUT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET 3.1 Ilmastonmuutos Ilmastonmuutos vaikuttaa monella tavoin vesivaroihin, muuhun ympäristöön ja yhteiskuntaan. Vaikutukset ovat jo osin havaittavissa, mutta niiden arvioidaan lisääntyvän olennaisesti vuosisadan loppupuolelle edettäessä. Tiedot ilmastonmuutoksen vaikutuksista ovat vielä puutteellisia, ja lyhyellä aikavälillä monet muut vesienhoitoon liittyvät tekijät ovat selvästi merkittävämpiä vesien tilan kannalta. Sen vuoksi ilmastonmuutosta tarkastellaan tällä suunnittelukaudella yleisellä tasolla ja tarkennetaan lähestymistapaa tulevilla kierroksilla. Veden kiertokulussa liikkuvat vesimäärät ja niiden ajallinen vaihtelu ovat keskeisiä vesien ekologisen tilan kannalta. Tulvien ja kuivuuden haittavaikutusten vähentäminen on toisaalta vesienhoidon eräänä tavoitteena, ja riippuu suoraan vesimääristä ja niihin kohdistuvista säätelytoimista. Tulvadirektiivin toimeenpanon kytkeminen vesienhoitoon varmistaa ilmastonmuutoksen riittävän tarkastelun molemmista näkökulmista seuraavilla suunnittelukierroksilla. Myös kuivuusriskien käsittelyyn vesienhoidossa ollaan kehittämässä yhteiseurooppalaista lähestymistapaa ilman varsinaista direktiiviä. Seuraavien suunnittelukausien toimenpideohjelmissa ja vesienhoitosuunnitelmissa pyritään täsmentämään tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista veden kiertokulkuun, vesistön kuormitukseen ja tilaan sekä tilaa parantaviin toimenpiteisiin. Samalla tarkastellaan mm. tarvetta kehittää seurantaohjelmia vaikutusten havaitsemiseksi tehdä muutoksia vesimuodostumien tyypittelyssä ja tyyppien referenssioloissa kehittää tietoperustaa ilmastonmuutoksen huomioon ottamiseksi toimenpideohjelmissa ja kytkeä suunnittelua tässä mielessä entistä läheisemmin muihin vesien käyttötarkoituksiin ja maankäytön suunnitteluun käyttää ilmastonmuutoksesta aiheutuvia poikkeavia ympäristötavoitteita ottaa huomioon ilmastonmuutoksen tarkasteluun paremmin soveltuva, vesienhoitolain ulottuvuutta (2027) pidempi aikaskaala, esim. 40 vuotta. Ilmastonmuutoksen vaikutukset Tuoreimpien ilmastoskenaarioiden1 mukaan Suomen keskilämpötila vuonna 2020 on 1,2 1,8 ºC korkeampi kuin vertailujaksolla 1971 2000. Vuodelle 2050 kasvuskenaario on 2,3 3,7 ºC, vuodelle 2080 se on 3,1 6,2 ºC. Vastaavat sadannan kasvuskenaariot ovat 4 6 %, 8 13 % ja 11 23 %. Sadannan rankkuus kasvaa enemmän kuin keskisadanta. Suurin vuorokausisadanta kasvaa talvella 20 40 %, kesällä 10 30 % vuosisadan loppuun mennessä. Nämä uudet skenaariot eivät merkittävästi poikkea aiemmista; sadannan kasvuennuste on kuitenkin jossain määrin noussut erityisesti loppukesällä. 1 Perustuu 19 globaalin ilmastomallin tuloksiin. http://www.ilmatieteenlaitos.fi/organisaatio/yhteys_92.html 13

Vaikutukset hydrologiaan Ilmastonmuutoksen tärkein vaikutus Suomen sisävesien hydrologisiin oloihin on siitä aiheutuva muutos valunnan, virtaamien ja vedenkorkeuksien vuodenaikaiseen jakaumaan. Vuosittaisen valunnan on arvioitu muuttuvan -5 +10 % vesistöalueesta riippuen. Ilmaston muuttuessa talven valunta kasvaa merkittävästi lumen sulamisen ja vesisateiden lisääntymisen vuoksi. Pohjois-Suomessa varastotilavuutta tarvitaan edelleen lumen sulamisesta aiheutuvien kevättulvien pienentämiseen. Järvien säännöstelylupia joudutaan tarkistamaan muuttuvien hydrologisten olojen myötä. Lumen sulamisen aiheuttamien kevättulvien oletetaan yleistyvän tulevina vuosikymmeninä Pohjois- Suomessa. Sulamisvedet tulvivat voimakkaasti esimerkiksi Kittilässä ja Ivalossa keväällä 2005. On todennäköistä, että Pohjois-Suomessa lisääntyvät talvisademäärät yhdistettynä aluksi vähäiseen lämpötilan nousuun johtavat mahdollisesti lähivuosikymmeninä kevättulvien riskin kasvuun (Tammelin et al. 2002). Pohjois-Suomen jokivesissä kevättulvien odotetaan vielä kasvavan muutaman vuosikymmenen aikana lisääntyneen lumisadannan takia erityisesti Kemijoen, Ivalonjoen ja Tornionjoen valuma-alueilla, mutta pienenevän myöhemmin lämpenemisen edetessä skenaarioiden mukaisesti. Pohjois-Suomessa suurimmat tulvat ovat tulevaisuudessa kuitenkin edelleen lumen sulamistulvia. Periaatteessa lumipeitteen vähenemisellä ja talvella sulana pysyvän alueen laajenemisella voi olla myönteisiä vaikutuksia, koska ne helpottavat kevättulvia ja tasaavat vesistöjen vuodenaikaisvaihtelua. Samalla pohjavesien imeytymisaika pitenee ja pohjavesivarat kasvavat. Muutokset tulvien ajoittumisessa vaikuttavat vesivoimatuotantoon ja vesistöjen säännöstelykäytäntöihin. Talvivalunnan kasvun ja kevättulvien pienenemisen aikaansaama ohijuoksutustarpeen väheneminen johtaisi vesivoimalla tuotetun energian määrän kasvuun. Vedenhankinnan kannalta tärkeiden alivirtaamien määrällisistä muutoksista ei tiettävästi ole tehty arvioita, mutta järvien vedenkorkeusskenaariot viittaavat alivirtaamajaksojen pitenemiseen ja kesäkauden alivirtaamien pienenemiseen. Taulukko 1. Ilmastonmuutoksen vaikutukset Kemijoen vesistön P-padoissa käytettäviin mitoitusvirtaamiin (keskimäärin kerran 5000 vuodessa tapahtuva tulva) (Vehviläinen & Veijalainen 2006). Pato Lokka ja Porttipahta tulovirtaama juoksutus, yhteensä Kemijärvi tulovirtaama juoksutus Mitoitustulva nykytilanteessa 698 m 3 /s 382 m 3 /s 5 204 m 3 /s 3 339 m 3 /s Pienin mitoitustulva 2070 2100 795 m 3 /s 400 m 3 /s 4 404 m 3 /s 2 750 m 3 /s Suurin mitoitustulva 2070 2100 1 011 m 3 /s 519 m 3 /s 5 820 m 3 /s 3 489 m 3 /s Muutos +14 +45 % +5 +36 % 15 +12 % 18 + 4 % Valajaskoski tulovirtaama 6 188 m 3 /s 5 776 m 3 /s 7 322 m 3 /s 7 +18 % Petäjäskoski tulovirtaama 6 269 m 3 /s 5 809 m 3 /s 7 352 m 3 /s 7 +17 % Ossauskoski tulovirtaama 6 468 m 3 /s 5 873 m 3 /s 7 469 m 3 /s 9 + 15 % Taivalkoski tulovirtaama 6 780 m 3 /s 5 990 m 3 /s 7 652 m 3 /s 12 + 13 % Isohaara tulovirtaama 6 860 m 3 /s 6 025 m 3 /s 7 692 m 3 /s 12 + 12 % 14

Vaikutukset ainevirtaamiin ja vedenlaatuun Vesistöt ovat pilaantumiselle erityisen herkkä ympäristö. Ilmastonmuutoksen vaikutukset veden laatuun aiheutuvat ennen kaikkea virtaamien äärevöitymisen seurauksena yleistyvistä tulva- ja kuivuuskausista. Näiden vaikutuksia veden laatuun voidaan arvioida aikaisempien tapausten perusteella. Tulva lisää erittäin merkittävästi ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormitusta vesistöön. Kesätulvan aikana veden mukanaan tuoma kuormitus on satakertainen verrattuna kesän normaaliin virtaamaan. Osa kuormituksesta on peräisin luonnosta, osa johtuu ihmisen toiminnasta. Ravinteita ja kiintoaineita huuhtoutuu veteen pelloilta ja metsistä. Talven lauhtuminen lisää hajakuormitusta ainakin maa- ja metsätalousvaltaisilta valuma-alueilta, vaikka vuositasolla keskimääräinen valunta ei lisääntyisi. Kuormituksen lisääntyminen johtuu siitä, että ravinteita pidättävät kasvillisuusvyöhykkeet puuttuvat ja pintavalunnan suhteellinen osuus kasvaa maan ollessa roudassa. Ilmastonmuutos saattaa myös johtaa metsämaahan vuosituhansien aikana kertyneen orgaanisen aineen nettomineralisaatioon ja sen seurauksena metsämaiden typpihuuhtoutumat voivat kasvaa merkittävästi. Ilmastonmuutoksen suoran vaikutuksen erottaminen muista metsämaiden huuhtoutumien taustatekijöistä on vaikeaa, mutta metsämaiden runsaan typpivaraston liikkeellelähtö on riskitekijä. Suurimmat vaikutukset kohdistuvat Etelä- ja Lounais-Lapin alueelle. Veden lämpötilan noustessa levien kasvu lisääntyy ja happitilanne heikkenee järvissä ja rannikkovesissä etenkin pienten virtaamien aikana. Sinilevät voivat runsastua. Myös vesien bakteerimäärät saattavat lisääntyä. Jääpeitekauden lyheneminen on toisaalta happitilanteen kannalta eduksi. Peltojen ja metsien lumettomuus tullee lisäämään ravinteiden, fosforin ja typen, huuhtoutumista vesistöihin. Ravinnekuormituksen seurauksena rehevöityneissä vesissä planktonlevästön perustuotanto kasvaa, vesi samenee ja valon tunkeutuminen veteen vähenee ja hapenkulutus kasvaa. Rehevöitymisen myötä pohjaan vajoavan orgaanisen aineksen määrä lisääntyy ja pohjan happitila huononee. Kasvillisuus ja myöhemmin myös pohjaeläimistö muuttuvat. Rehevöitymisen edetessä lajisto yksipuolistuu. Simojoella ilmastonmuutoksen vaikutuksia ravinteiden huuhtoutumiseen on tarkasteltu INCAtyppimallilla. Mallissa huomioidaan kaikki tärkeimmät typen lähteet ja simuloidaan eri kuormituslähteistä peräisin olevaa typpeä ja muutuntaprosesseja alueen maaperässä sekä vesiuomissa. Mallissa käytettiin kahta FINSKEN projektista saatua alustavaa ilmastonmuutosskenaariota (matala ja korkea). Niiden mukaan vuoden keskilämpötila muuttuu 2050 mennessä 1,5 C (matala) tai 4,0 C (korkea) ja sademäärä kasvaa vastaavasti 4 % ja 12 % 50 vuoden kuluessa. INCA-mallin mukaisen alustavan arvion mukaan ilmastonmuutoksen vaikutukset alueen hydrologiaan vuoteen 2050 mennessä ovat tuntuvat. Etenkin syksyn ja talven sadanta lisääntyy ja lumi sulaa pitkin talvea monessa jaksossa. Nykyinen suuri kevättulva korvautuisi pienemmillä myöhäissyksyn ja talven tulvilla. Epäorgaanista typpeä huuhtoutuisi ennusteen mukaan vesistöön 2 6 % enemmän kuin nykyisin. Maankosteuden ja lämpötilan muutosten myötä typpeä vapautuu maaperästä entistä enemmän, mutta myös kasvillisuuden typenotto lisääntyy. Typpioksiduulia voi vapautua maaperästä ilmaan jopa 30 prosenttia enemmän kuin ennen. Vaikutukset pohjavesiin Ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjavesivaroihin on tutkittu paljon vähemmän kuin pintavesiin kohdistuvia vaikutuksia. Talviaikaiset pohjavedenkorkeudet näyttäisivät nousevan, kesäaikaiset laskevat hieman loppukesästä. Kesän ja syksyn alimmat pohjavedenkorkeudet painuvat entistä alemmas. Tämä kuivien kausien paheneminen lisää pohjavesivarojen varassa olevan vesihuollon 15

riskejä ja ongelmia. Suurissa pohjavesimuodostumissa sadannan ja sulannan vuodenaikaisrytmi vaikuttaa vähemmän kuin pienissä. Alimmat korkeudet ovatkin esiintyneet kaikkein suurimmissa pohjavesimuodostumissa vasta pintavesien kuivakausien päätyttyä. Kesäsateet päätyvät harvoin pohjaveteen saakka eivätkä näin ollen ole niin tehokkaita pohjaveden muodostumisen kannalta kuin vesisateet ja sulamisvedet syksyllä ja talvella, kun maan pintakerros on jo vedellä kyllästynyt ja pintavedet pääsevät suoraan pohjaveteen. Myös pohjaveden laatu saattaa heiketä pienissä pohjavesimuodostumissa, koska alentuneet pohjavedenvirtaamat johtavat hapen puutteeseen sekä liuenneen raudan, mangaanin ja metallien korkeisiin pitoisuuksiin. Tästä saatiin viitteitä vuosien 2002 2003 kuivuuden aikana. Muut vaikutukset FINADAPT-projektissa on arvioitu ilmastonmuutoksen vaikutuksia muilta osin ympäristöön, ihmisiin ja elinkeinoihin. Ilmastonmuutoksen ei odoteta vuoteen 2050 mennessä aiheuttavan merkittäviä terveysriskejä Suomen väestölle. Eliöstöön sen odotetaan vaikuttavan yhä voimakkaammin. Uudet lajit ja elinympäristöt valtaavat alaa yhä pohjoisemmasta alkuperäisen lajiston ja elinympäristöjen kustannuksella. Jotkut kalalajit, etenkin lohikalat, voivat kärsiä muutoksesta. Hyötyviä tuotantosektoreita voivat Suomessa olla maa- ja metsätalous sekä lämmitysenergian kuluttajat. Vesivoiman tuotantopotentiaali kasvaisi nykyisissä laitoksissa 10 % (Ilmava tutkimus, Tammelin et al, 2002) ja matkailuala voi saada suhteellista hyötyä Euroopan mittakaavassa. Kiinteistöjen ja liikenteeseen liittyvän rakentamisen kustannukset lisääntyisivät jonkin verran lähivuosikymmeninä ja enemmän myöhemmin. Koko kansantalouden kannalta muutoksia on pidetty melko vähäisinä, mutta korostettu niiden epävarmuutta sekä kansallisesta että varsinkin globaalien vaikutusten näkökulmasta. 3.2 Maa- ja metsätalous Maidontuotantotilojen lukumäärä on vähentynyt erittäin voimakkaasti: vuonna 1965 Lapissa oli 10 530 maitotilaa, vuoden 2007 lopussa vain 572. Tuotettu maitomäärä on kuitenkin pysytellyt suunnilleen samalla tasolla, hieman alle sadassa miljoonassa litrassa. Naudanlihan tuotanto on lievässä kasvussa, varsinkin emolehmien lukumäärä on viime vuosina kohonnut. Samoin lammastilojen lukumäärä on ollut viime vuosina kasvava. Vaikka kotieläintuotantoa harjoittavien tilojen lukumäärä laskee, ei maatilojen lukumäärä laske samaa vauhtia, vaan tilat jatkavat kasvinviljelytiloina. Vuonna 2006 Lapissa oli 1 850 tilaa, joista 800 oli kasvinviljelytiloja. Maidontuotannon rakennemuutos tulee johtamaan siihen, että maitotilojen määrä vähenee edelleen noin 5 prosentin vuosivauhtia. Samanaikaisesti osa tiloista kasvattaa yrityskokoaan, jolloin tuotannon määrä säilynee nykytasollaan. Voitaneen ennakoida, että käytössä olevan maatalousmaan määrä lisääntyy jonkin verran seuraavan kymmenen vuoden aikana, kun tuotantoaan kehittävät tilat raivaavat uutta peltoa tilakeskusten lähelle. Lapin metsäohjelman mukaan tulevina vuosina keskitytään nuorten metsien hoitoon ja kunnostusojitukseen. Hakkuutavoitteet ovat suuremmat kuin edellisellä ohjelmakaudella. Energiapuun korjuumäärä on kasvamassa. Asetettujen uudistushakkuu- ja kunnostusojituspinta-alatavoitteiden toteutumisen on arvioitu lisäävän laskennallisesti fosfori- typpi-, ja kiintoainekuormitusta. Metsäohjelma on laadittu ennen nykyistä taantumaa ja puunjalostusteollisuuden rakennemuutoksen vaikutukset puun kysyntään voivat olla ennakoitua erilaisemmat. 16

3.3 Asutus ja matkailu Vuoteen 2015 mennessä vesienhoitoalueen väestön määrä vähenee edelleen ja keskittyy entisestään Rovaniemen seudulle. Haja-asutuksesta osa tulee keskitetyn viemäröinnin piiriin, mikä vähentää vesistökuormitusta. Pääpaino on viemäriverkostojen laajentamisessa keskusten läheisyydessä sekä keskitettyjen jätevesijärjestelmien rakentamisessa. Haja-asutuksen ravinnekuormituksen väheneminen riippuu myös jätevesiasetuksen toimeenpanon onnistumisesta. Matkailun määrä on kasvanut kaikissa seutukunnissa ja kasvanee edelleen. Vuoteen 2015 mennessä kaikkien isojen matkailukeskusten vesihuoltoratkaisut on saatettu nykyaikaiselle tasolle. Suomutunturin vesihuoltohankkeet valmistuvat vuosina 2010 2011. 3.4 Energia- ja kaivosteollisuus EU:n päästötavoitteet aiheuttavat paineita uusiutuvan energiantuotannon lisäämiseen. Energian tuotannon näkökulmasta Lapin vahvuudet ovat vesivoima, turve, puu ja tuulivoima. Kemijoen pääuomaan on suunnitteilla Sierilän voimalaitos, joka olisi viimeinen pääuomaan rakennettava voimala. Hanke on vuonna 2008 lupakäsittelyvaiheessa. Kemijoen vesistössä osittain rakennettuun Raudanjokeen on aikoinaan suunniteltu lisäksi muita vesivoimalaitoksia ja Kemijoki Oy on ilmaissut halunsa joen jatkorakentamiseksi. Kemijoen pääuoman vesivoimalaitosten tehonnostoja tehdään vielä Pirttikosken ja Vanttauskosken voimalaitoksilla. Turvetuotantopinta-alojen mahdollinen kasvu riippuu energiataloudellisista ratkaisuista. Lappi on malmikriittistä aluetta ja malmin etsintä on Lapissa nykyisin hyvin intensiivistä. Alueella toimii lukuisia malminetsintäyhtiöitä ja lähivuosina Lapissa avattaneen useampikin uusi kaivos. Kittilän Suurikuusikon kaivos on avattu ja vireillä on mm. Suhangon kaivoshanke Ranualla, Narkauksen kaivoshanke Rovaniemellä, Kevitsan kaivoshanke Sodankylässä sekä Soklin kaivoshanke Savukoskella. 4 VESIENHOIDON NYKYTILA 4.1 Kuormittava ja muuttava toiminta 4.1.1 Ravinne- ja kiintoainekuormitus Vesienhoitotyössä käytettävät vesien pistekuormitusta koskevat tiedot perustuvat valtakunnalliseen valvonta- ja kuormitustietojärjestelmään, VAHTI-rekisteriin, tallennettuihin tarkkailutuloksiin vuosilta 2001 2006. Hajakuormituksen arvioinnissa on käytetty Suomen ympäristökeskuksessa kehitettyä VEPS-arviointimallia, jonka avulla voidaan arvioida kolmannen jakovaiheen vesistöalueiden laskennallista ravinnekuormituksen suuruutta. VEPS-mallista saadaan erikseen arvio maatalouden, metsätalouden ja haja-asutuksen kuormituksesta sekä luonnonhuuhtoutumasta ja laskeumasta. VEPS on staattinen malli, joka tuottaa kyseisen vesistöalueen potentiaalisen kuormitusriskin, ei tarkkoja kuormitusarvoja. Tuloksia ei siksi voi suoraan käyttää esim. tavoitekuormitustasojen laskentaan. Laskennassa ei oteta huomioon erilaisten hydrologisten vuosien aiheuttamaa kuormituksen vaihtelua. Pistekuormituksen ja laskeuman osalta tulokset perustuvat mittauksiin, joten ainoastaan nämä kuormittajat muuttuvat ajallisesti. Maatalouden osalta kuormitusluku edustaa 10 vuoden keskimääräistä kuormitusta. Karjatalouden lanta oletetaan levitetyiksi pelloille, joten se sisältyy huuhtoumiin pelloilta. Käytetyt ominaiskuormitusluvut perustuvat eteläisempien alueiden tuloksiin ja 17

niiden soveltuvuudesta Lapin alueille kaivataan tarkempaa tietoa. Metsätalouden toimenpiteiden määrä (maanmuokkaus, kunnostusojitus) pohjautuu Metsätilastolliseen vuosikirjaan. VEPS:iä kehitetään lähivuosina nykyistä tarkemmaksi työkaluksi mm. maa- ja metsätalouden vesienhoidon tutkimusohjelman (2006 2008) tulosten pohjalta. Laskennallinen kokonaisfosforin ainevirtaama Kemijoessa on VAHTI ja VEPS-tietojen perusteella 304 t/v. Mitattujen virtaama- ja pitoisuustietojen avulla laskettu vuosien 2001 2006 keskimääräinen ainevirtaama on hieman suurempi, keskimäärin 309 t/v (kuva 4). Simojoen mereen kuljettama fosforikuorma VAHTI ja VEPS-tietojen perusteella on 23,1 t/v ja pitoisuustietojen avulla laskettuna 27 t/v. Kemijoen mereen kuljettama kokonaistypen ainevirtaama on VAHTI ja VEPS-tietojen perusteella 8 032 t/v. Virtaama- ja pitoisuustietojen avulla laskettuna ainevirtaama on huomattavasti pienempi, keskimäärin 6 042 t/v (kuva 5). VEPSin antama arvio pelkästään luonnonhuuhtoumasta (6 080 t/v) on suurempi kuin virtaama- ja pitoisuustietojen avulla laskettu kokonaisainevirtaama. Simojoen mereen kuljettama mitattu typpiainevirtaama on 676 t/v ja laskennallinen 630 t/v. Ravinnekuormituksen vaikutus vesistössä riippuu biologisesti käyttökelpoisten ravinteiden määrästä ja kuormituksen vuodenaikaisesta jakautumisesta. Esimerkiksi kalanviljelystä peräisin oleva fosforikuormitus ajoittuu kasvukaudelle, mutta rehujen kehityksen myötä fosforista alle kolmannes on leville käyttökelpoisessa muodossa. Metsätalouden ravinnekuormituksesta ja peltoviljelyn fosforikuormituksesta noin kolmannes on suoraan biologisen tuotannon hyödynnettävissä. Hajakuormituksesta pääosa tulee vesistöön keväällä tulvan mukana. Kuva 4. Jokien mereen kuljettama kokonaisfosforin ainevirtaama Kemi- ja Simojoessa vuosina 1992 2006. (Lähde: Perämeri-tietokanta). Kuva 5. Jokien mereen kuljettama kokonaistypen ainevirtaama Kemi- ja Simojoessa vuosina 1992 2006. (Lähde: Perämeri-tietokanta). 18

Eroosion aiheuttamaa kiintoainekuormitusta ilmenee siellä, missä vesi pääsee kosketuksiin paljaan maan kanssa. Eroosio voi olla merkittävä ongelma mm. viettävillä pelloilla, maa- ja metsätalouden ojituksissa ja metsämaan muokkauksissa. Eroosion irrottamiin maahiukkasiin on sitoutunut ravinteita, metalleja ja orgaanista ainetta. Hienojakoinen kiintoaines aiheuttaa pohjan liettymistä. Kemijoki kuljetti vuosina 2001 2006 mereen keskimäärin 37 300 tonnia kiintoainetta vuodessa ja Simojoki noin 3 400 t/v. Alueen ihmistoiminnasta sisävesiin tulevasta laskennallisesta fosforista ja typestä huomattava osuus tulee hajakuormituksena maa- ja metsätaloudesta sekä haja- ja loma-asutuksesta. Pistemäinen ravinnekuormitus on pääosin peräisin teollisuudesta ja yhdyskuntien jätevesistä (kuvat 6 ja 7). Kuva 6. Arvio sisävesiin kohdistuvan kokonaisfosforin ainevirtaaman ja kuormituksen jakaumasta Kemijoen vesienhoitoalueella (Lähde: VAHTI, VEPS). Kuva 7. Arvio sisävesiin kohdistuvan kokonaistypen ainevirtaaman ja kuormituksen jakaumasta Kemijoen vesienhoitoalueella (Lähde: VAHTI, VEPS). Kuormittava toiminta vesienhoitoalueella painottuu Kemijoen alaosalle (kuva 8 ja 9), missä ihmistoiminnasta peräisin oleva fosfori- ja typpikuormitus on noin puolet ravinteiden kokonaisainevirtaamista (taulukot 2 ja 3). Maatalous ja yhdyskuntien jätevedet ovat suurimmat sisävesien päästölähteet tällä alueella. Teollisuuden päästöt kuormittavat suoraan rannikkovesiä (taulukko 4). Vesienhoitoalueen rannikkovesiin suoraan maalta kohdistuva kokonaisfosforikuormitus on yhteensä 25 t/v, mistä 70 % on peräisin teollisuuden ja 17 % yhdyskuntien ja haja-asutuksen jätevesistä (taulukko 4). Vastaavasti rannikkovesiin suoraan maalta kohdistuva kokonaistyppikuormitus on yhteensä 413 t/v. Typpikuormituksesta yli 50 % on peräisin teollisuudesta ja 23 % yhdyskuntien jätevesistä. Pääosa rannikkovesiin tulevista ravinteista on kuitenkin peräisin joista, joiden mereen tuoman ainemäärän osuus kokonaisravinnemääristä on 75 95 %. Jokien mereen tuoma ravinneainevirtaama vaihtelee vuosittain riippuen voimakkaasti hydrologisista oloista (kuvat 4 ja 5). 19