Prevestor Partnersin yrityskauppauutiset

Samankaltaiset tiedostot
Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy

Aloita omistajanvaihdos ajoissa Loppi

Osavuosikatsaus Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Prevestor Partnersin yrityskauppauutiset

Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet. Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Antti Vuori

Yrityskaupan toteuttaminen - ostajan ja myyjän ajatuksia

Sosiaali- ja terveysalan yrityskaupat teknologianäkökulmasta. Satu Ahlman Myyntijohtaja AWD Oy

TALOUSJOHTAJABAROMETRI SYKSY

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä.

Kamux puolivuosiesitys

Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu

Osavuosikatsaus 1-9/

Omistajanvaihdosilta Akaa

Digia Oyj. Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös Juha Varelius Toimitusjohtaja

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Asianajotoimisto Heikkilä & Co Helsinki Oy

KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN Pääjohtaja Mikko Helander

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Vesa Mäkinen

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus

Osuuskunta KPY. Tilinpäätösinfo 2018

Henkilöstön kehittämisen haasteet

Yrityskaupan rahoitus. Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Juha Ketola

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana

Oriola KD Venäjän kasvaville lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppamarkkinoille. Eero Hautaniemi, toimitusjohtaja

Yritysmarkkinoiden tila. Toimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat Finlandia-talo

YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy

CapMan ostaa teollisuuskunnossapidon Fortumilta. Jukka Järvelä, partneri, CapMan Buyout

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin

Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan?

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä:

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Vesa Mäkinen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kamux osavuosikatsaus

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.00

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Työkaluja omistusvaihdoksen rahoitukseen

TULOSPRESENTAATIO Johanna Lamminen

Yrityskaupan rahoitus

Mikroyrittäjän OV kartoitus. Erkki Petäjä

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE klo 9.00

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

Yritysten kasvun suunta Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen

Kuinka pääomasijoittaja toimii? Millaiset yritykset voivat olla pääomasijoituksen kohteena?

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

LBOyrityskauppojen. vaikutus Suomen pääomamarkkinoilla. Elokuu 2012

Kaatuvatko vientikaupat rahoitusosaamisen puutteeseen?

Ibero Liikelahjat osaksi Wulff-konsernia

Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus

Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja

Alueraporttien yhteenveto Syksy 2007

Jakelutoiminta kansainvälistymisen toisena tukijalkana?

TaxAdvisers Oy

BASWARE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS. 14. helmikuuta 2013 Finlandia-talo Helsinki

TULOSLASKELMA (MILJ.EUR) 1-9/ /2001 muutos-% 1-12/2001

Listautumiskysely 2010

YRITYKSESI TUKENA JOSEKIN NEUVONTA- PALVELUT

Ramirent ostaa Stavdal AB:n. 8. huhtikuuta 2019

Atria Oyj

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p , kirsi.niskala@hyria.fi

Nordea mukana yrityskaupoissa

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Osavuosikatsaus Vesa Korpimies toimitusjohtaja

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Juha Ketola

Vuosikatsaus Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne

PK-hallitusbarometri Kysely PK-yritysten hallitustyöskentelystä ja hallinnoinnin kehittämisestä

Alueraporttien yhteenveto 2/2006

Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja. Hannu Puhakka

Pk-yritysten johtaminen ja hallinto Yrittäjägallup helmikuu 2019

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, Helsinki

Suomen energia alan rakenne liikevaihdolla mitattuna:

Prevestor Partnersin yrityskauppauutiset

HALLITUN KASVUN SALAISUUS. JOUKO HAVUNEN Vaasa

Omistajanvaihdoksista ja niiden rahoittamisesta

Osavuosikatsaus 1-6/

Seuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia.

Maailmanlaajuiset asiantuntijapalvelumme

Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea YHTEYSHENKILÖIHIMME!

Ensimmäisen neljänneksen tulos

YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa?

Suominen ostaa Ahlstromin Paulinian tehtaan Brasiliassa, kauppa aiotaan rahoittaa hybridilainalla Nina Kopola, toimitusjohtaja 10.1.

Uusi pyyhintäkuitukankaiden globaali markkinajohtaja

Tilinpäätöstiedote

Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä. Osaamissijoitusyhtiö Comset

Transkriptio:

Valikoituja referenssejä 2 2005 vuonna 1996 perustettu, riippumaton konsulttiyritys erikoistunut yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin sekä kauppojen rahoitusjärjestelyihin ostajien, myyjien ja rahoittajien identifiointi arvonmääritykset ja sukupolvenvaihdosjärjestelyt valmius kokonaisvastuuseen yritysjärjestelyjen toteutuksessa toimistot Suomessa ja Ruotsissa lähes 90 toteutettua toimeksiantoa 10 vuodessa Toimintamme perustuu luottamuksellisiin, asiakaskohtaisiin ratkaisuihin. in yrityskauppauutiset Ota yhteyttä! P R E V E S T O R PA R T N E R S O R P O R A T E onen yrittäjän arkea F I N A N E Suomi - vain yksi ostajaehdokas Riku Hildén, T Riku Hildén Sinimäentie 8 B FIN-02630 Espoo Sähköposti: Internet: revestorin keväällä 2005 teettämä yrityskysely osoitti, että 67 % yrittäjistä neuvottelee yrityskaupasta ainoastaan 1-3 ostajatahon kanssa. Lähes kolmasosa vastaajista oli neuvotellut yrityskaupasta pelkästään yhden ostajatahon kanssa. Suurimmassa osassa kauppa oli toteutettu sellaisen tahon kanssa, joka oli itse ottanut suoraan yhteyttä myyjään - usein entinen kilpailija tai muu tuttu. +358-9-8190 2174 +358-9-8190 2176 office@prevestor.fi Ruotsi Henrik arkkula, T Grev Turegatan 7 SE-102 32 Stockholm Sverige yselyn lopputulos on hämmästyttävä, koska ostajien näkemys yrityksen arvosta vaihtelee hyvin paljon, mikä kävi ilmi myös tutkimuksessa. Tutkimus osoitti, että moni yrittäjä, joka on johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti suunnitellut omaa yritystoimintaansa, saattaa hoitaa elämänsä tärkeimmän kaupan hyvin sattumanvaraisesti. oating Tech Oy Prevestor pyrkii hyvin varhaisessa vaiheessa analysoimaan ostajatahon rahoitusmahdollisuuksia. Epävarmoissa tilanteessa ei ole harvinaista, että ostajataholta pyydetään kirjallinen selvitys, jossa käy ilmi myös rahoittajataho, joka on yrityskaupan takana. DI Olli Vesikivi on nimitetty johtajaksi in yritysjärjestelyryhmään. Hänen toimipaikkansa on Prevestor Partnersin Espoon toimisto. Olli Vesikivi on toiminut yritys- ja rahoitusjärjestelyiden neuvon-antajana vuodesta 1998 alkaen, muun muassa Ernst & oung orporate Finance Oy:n Senior anagerina ja Head onsulting Oy:n partnerina. Hän on vastannut lukuisista yritysjärjestelyhankkeista eri toimialoilla. Vesikivellä on kaikkiaan yli 20 vuoden kokemus liiketoiminnan kehittämisen, investointien ja rahoituksen asiantuntijatehtävistä. Asioita, joista usein syntyy erimielisyyksiä, ovat muun muassa maksuaikataulu, varaston arvostus, tuotevastuut, tuotekehityksen aktivoinnit, yrittäjän palkka vs. markkinaehtoinen palkka, ympäristöriskit jne. Näitä asioita kokenut asiantuntija osaa tuoda esille riittävän varhaisessa kaupantekovaiheessa siten, että niihin ei enää myöhemmin välttämättä tarvitse palata. yyjien neuvonantajan tulisi prosessin alkuvaiheessa tehdä oma, alustava due diligence -selvitys, jonka yhteydessä yrityksestä kerätään erillisiin kansioihin ostajan myöhemmässä vaiheessa tarvitsemia tietoja. Tämä säästää aikaa prosessin loppuvaiheessa ja antaa tehokkaan kuvan kilpailutilanteesta. jatkuu sivulla 3 >> ustannustehokas ja joustava asiantuntijaorganisaatio. Boyfoodin entinen omistaja atti Ruuska jää mukaan yrityksen toimintaan hallituksen jäsenenä. rityskaupalla Boyfood haluaa varmistaa kilpailukykynsä tulevaisuudessakin. Fram Foodsille tehty kauppa antaa vahvan jalansijan Suomen markkinoilla. toimi myyjän neuvonantajana. En olisi yksin pystynyt toteuttamaan yrityskauppaa toteaa atti Ruuska. Voin lämpimästi suositella Prevestorin palveluja. rityskyselyssä tuli esille useita tapauksia, joissa myyjä oli pitkään neuvotellut ostajatahon kanssa, ja kun hinta ja muut ehdot oli sovittu, rahoitusta ei järjestynytkään. Tyypillistä on myös se, että myöhäisessä vaiheessa ryhdytään keskustelemaan yksinkertaisista asioista, jotka pahimmassa tapauksessa saattavat kaataa koko kaupan. Nimitys Boyfood Oy on siirtynyt islantilaisen Fram Foodsin omistukseen 16.9.2005 tehdyllä kaupalla. Boyfood valmistaa ja markkinoi jatkossakin sillituotteita oman BO-merkin alla ja on tuoteryhmänsä markkinajohtaja. Boyfoodin johto ja henkilöstö jatkavat entisissä tehtävissään. li 40 % kaupoista oli vienyt aikaa yli 12 kuukautta. Ainoastaan 53 % myyjistä oli sitä mieltä, että taloudelliset tavoitteet saavutettiin hyvin. ysely kohdistettiin sattumanvaraisesti yrittäjille, jotka olivat myyneet yrityksensä lähivuosina. Edellytykset esiin +46 8 407 46 40 +46 8 611 36 40 Sähköposti: office@prevestor.se Fram Foods osti Boyfoodin Uusi konsepti teollisuusmaalauksen kokonaispalvelussa esällä 2005 perustettu oating Tech Oy on uusi yritys, joka tarjoaa teollisuudelle kokonaan uuden konseptin jauhemaalaukseen liittyen. Vaikka yritys on uusi, ovat sen taustavaikuttajat vanhoja konkareita alalla. Uusi yritys hankki liiketoimintakaupalla omistukseensa Lankapaja Oy:n koukku- ja telineliiketoiminnan sekä jauhemaalaukseen tarvittavien suojaustuotteiden edustuksen. Uuteen yritykseen siirtyi myös DuPont Suomen jauhemaaliliiketoiminta ja henkilöstö. olmantena osapuolena uudessa rakenteessa on oating-linen jauhemaalauksen osaava henkilöstö. "Uudella konseptilla pystytään tarjoamaan asiakkaille hyvin monipuolinen tuotekokonaisuus, jossa asiakkaille ei tarjota pelkästään tuotteita, vaan ennen kaikkea tehokkaita ja edullisia ratkaisuja", toteaa oating Tech Oy:n hallituksen puheenjohtaja ajus Hartwall. toimi projektissa neuvonantajana. Axel Johnsson International asvua haetaan Suomesta Axel Johnsson International harjoittaa teknistä kauppaa ja on osa Axel Johnsson -ryhmää. Ryhmä on 90-luvun aikana muuttunut merkittävästi. rityskaupoilla on ollut rakennejärjestelyissä merkittävä osuus. jatkuu sivulla 2 >>

rityskaupat vahvassa kasvussa rityksen myynti urrosvaihe muiden joukossa erkittävien yrityskauppojen toteutumisia uutisoidaan nykyisin lähes päivittäin. Näissä kaupoissa on maiden rajojen yli tapahtuvien transaktioiden määrä vahvassa kasvussa. ämän hetkinen tilanne on se, että markkinat ovat erittäin suotuisat yrityskaupoille. Jos yritysjohtajat kertovat julkisesti alustavista yrityskauppastrategioistaan, niin pörssikurssi saa jo siitä noususysäyksen. rityksillä on suuret kassavarat, ja taloudelliset indikaattorit ovat positiiviset. atalat korot antavat mahdollisuuden alentaa tuottovaatimuksia, jotka korkomarkkinoihin nähden ovat olleet pitkän aikaa ylimitoitettuja. T Vuoden 2005 alkupuoliskolla yrityskauppojen lukumäärä kasvoi Suomessa 22 % verrattuna vuoden 2004 alkupuoliskoon. asvu on suurimpia tällä vuosituhannella. Toimialoista graafinen teollisuus, kauppa, liikenne ja palvelusektori kasvoivat eniten tältä osin. Palvelusektori on viidessä vuodessa kasvatanut osuuttaan hyvin voimakkaasti. auppojen lukumäärällä mitattuna sen osuus on yli neljännes kaikista kaupoista. rityskauppojen kokoluokassa ei tapahtunut suuria muutoksia. eskisuurten yritysten (liikevaihto 5-50 2) osuus oli hieman laskussa ja vakiintuneiden yritysten (liikevaihto 2-4 2) osuus oli sen sijaan hieman kasvussa. Pienten ja suurten yrityskauppojen osuus oli edellisen vuoden tasolla. Suurimpia yrityskauppoja alkuvuonna olivat muun muassa Outokumpu opper, Tradeka ja Sanitec, joissa kaikissa ostajana oli pääomasijoittaja. Nämä kaupat nostivat myös merkittävästi kohdeyritysten henkilökunnan yhteenlaskettua määrää. aiken kaikkiaan yrityskaupat koskivat alkuvuonna yli 30.000 henkilöä. uita merkittäviä kauppoja, joissa pääomasijoittaja oli Ruotsalaisyritykset kiinnostuneita laajentumaan Suomeen AB Tukholma, Henrik arkkula ritykset pyrkivät kasvuun entistä useammin yrityskauppojen avulla. Etabloitumiset uusiin maihin hoidetaan tänä päivänä useimmiten yrityskaupoilla. rityskauppa on lähestulkoon ainoa tapa saada kustannustehokkaasti jalansijaa uusilla markkinoilla. uunlaiset operaatiot ovat yleensä erittäin hitaita ja kalliita toteuttaa. Suomalaiset keskisuuret yritykset tarjoavat ulkomaisille yrityksille erinomaisen väylän Suomen markkinoille pääsemiseen. Erityisesti ruotsalaiset ja muut pohjoismaiset yritykset hakevat entistä enemmän ostokohteita Suomesta. Ruotsalaiset yritykset ovat vuosina 2000-2005 ostaneet Suomesta lähes 250 yritystä - erityisesti kaupan ja palvelun alalta. Lukumäärä voisi olla suurempikin, mikäli suomalaiset yritykset olisivat tältä osin aktiivisempia, toteaa partneri Henrik arkkula Ruotsin toimistosta. Ruotsi tarjoaa puolestaan suomalaisille yrityksille erinomaiset mahdollisuudet laajentaa kotimarkkina-alueettaan. Ruotsissa on käynnissä täsmälleen samanlainen sukupolvenvaihdosboomi kuin Suomessa. 1940-luvulla syntyneiden osuus yrittäjistä on Ruotsissa pienempi kuin Suomessa, mutta heidän omistamiaan yrityksiä on määrällisesti paljon enemmän kuin Suomessa. Tämä tarjoaa hyviä kasvumahdollisuuksia suomalaisille yrityksille, koska molemmissa maissa yritysten toimintatavat ja kulttuuri ovat suhteellisen samanlaisia. mukana joko ostajana tai myyjänä, olivat esimerkiksi Setec, Norpe, Finnmodo sekä etso Drives. Uusia ennätyksiä yös Euroopan tasolla on yrityskauppojen määrä nopeassa kasvussa. Erityisesti IT-sektorilla saavutettiin yrityskauppojen lukumäärässä uusi ennätys. The European Technology Acquisition Review n mukaan tehtiin heinä-syyskuussa 820 yrityskauppaa tekniikka-alalla. Edellinen ennätys tehtiin IT-huuman aikaan ensimmäisellä vuosineljänneksellä vuonna 2000, jolloin tehtiin 781 yrityskauppaa. yös yrityskauppojen arvo on noussut kohisten. olmannella vuosineljänneksellä yrityskauppoja tehtiin 71,5 miljardilla dollarilla, mikä oli yli kaksinkertainen määrä edelliseen vuoteen verrattuna. Skypen myynti Ebaylle nostaa kuluneen vuosineljänneksen yrityskauppojen arvoa. Erittäin suuria kauppoja tehdään kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin vuonna 2000. Tänä vuonna ei ole tehty yhtään kauppaa, jonka arvo ylittää 80 miljardia dollaria. Vuonna 2000 tehtiin 13 tämän suuruista kauppaa, raportissa kerrotaan. Prevestorin näkemyksen mukaan ensi vuonna tehdään ennätysmäärä yrityskauppoja. ikäli suhdannekatsausten korkonäkemykset ja muut taloudelliset syklit toteutuvat, kääntyvät yrityskaupat laskuun vuonna 2007. Ryhmän liikevaihto on noin 5 miljardia kruunua ja se jakautuu viiteen eri liiketoiminta-alueeseen, joiden pääasiallinen markkina-alue on Pohjoismaat. Orgaanisen kasvun lisäksi ryhmä hakee jatkuvasti uusia ostokohteita, jotka täydentävät olemassa olevia yrityksiä. AxIndustries on yksi viidestä liiketoiminta-alueesta johon kuuluu Nomo ullager, Eigenbrodt, Sundqvist omponents, arosseritillbehör sekä APE Industri. Toimitusjohtaja ikael Stöhrin mukaan yhtiö on kiinnostunut tekemään uusia yrityskauppoja etenkin Suomesta, josta heillä on hyviä kokemuksia. Heidän kasvumielenkiintonsa kohdistuu erityisesti laakeri-, voimansiirto- sekä raskaiden ajoneuvokomponenttien markkinaosuuden lisäämiseen. "Olemme kiinnostuneita jatkossakin kasvattamaan liiketoimintaamme Suomessa uusien yritysostojen avulla", toteaa toimitusjohtaja ikael Stöhr, AxIndustries. illa on hyviä kokemuksia AxIndustriesin toiminnasta. Prevestor edusti heitä kuin he myivät APE Fordonskomponenterin Suomalaiselle Atoy Oy:lle. Autonosien maahantuoja Atoy Oy osti Ruotsin APE Fordonskomponenter Ab:n. aupan myötä Atoy:n liikevaihto kaksinkertaistui lähes 70 miljoonaan euroon. Atoylla oli aikaisemmin toimintaa Suomessa ja Virossa. APE:lla oli toiminut Ruotsin lisäksi myös Latviassa, joten Atoy:sta tuli kerralla alansa suurimpia yrityksiä Itämeren alueella. rityksen myynti - joko kokonaan tai osittain - on yrittäjälle ainutkertainen ja merkittävä tapahtuma. Luopuminen merkitsee yleensä totutusta, säännöllisestä työstä pois jäämistä. Sen lisäksi yrittäjä jättää taakseen koko elämäntyönsä ja mahdollisuuden kehittää edelleen omaa aikaansaannostaan. Vastapainoksi hän vapautuu raskaasta kokonaisvastuusta ja saa rahallisen korvauksen pitkään tehdystä työstä. uopuessaan yrittäjä saa kuitenkin mahdollisuuden omistautua perheelleen ja harrastuksilleen tai uudelle uralle - vaikkapa uuteen yrittäjyyteen tai yrittäjyyden tukemiseen. Luopuminen voi avata kokonaan uusia mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen. Usein on hyvin vapauttavaa jättää hyvän juoksun jälkeen kapula seuraavalle viestinviejälle - luottavaisin mielin. L ritysjärjestelyprosessin valmistelussa on neuvonantajan yhtenä roolina nähdä ulkopuolisin silmin yrityksen keskeiset ominaispiirteet ja liittää ne oikeisiin yhteyksiin. On nähtävä kohteen kiinnostavuus ja arvo eri näkökulmista - pystyttävä generoimaan vaihtoehtoiset ratkaisut sekä esittävä ne oikealla tavalla. hdistymislogiikan ymmärtäminen ja esilletuominen on onnistuneen yrityskaupan keskeisimpiä asioita. Numeroiden taustalla ainutlaatuisuus Hyvissä ajoin liikkeelle Ulkopuolisen neuvonantajan kokemus ja näkemys auttavat järjestelyn onnistumisessa. Hyvä neuvonantaja on osaaja, jonka ammattitaitoon ja kokemukseen liittyy aimo annos analyyttista kykyä, vuorovaikutustaitoja ja tahdonlujuutta - ominaisuuksia, joita tarvitaan missä tahansa yrittämisessä. rityksen myyntiprosessi kestää kuukausia. Tyypillinen kesto on 6-12 kuukautta, mutta on melko yleistä, että neuvottelut venyvät myyjästä riippumattomista syistä yli tämän aikajänteen. ukaan lukien siirtymäkausi, jonka ajan vanhan yrittäjän edellytetään kaupan jälkeen olevan yrityksen toiminnassa mukana, irtautuminen voi kestää kaikkiaan pari vuotta. Prosessin valmistelu kannattaa aloittaa ajoissa. On hyvä, jos luopujalla ei ole kiirettä hypätä pois "kyydistä", vaan vahdinvaihto voidaan totetuttaa tältäkin osin hallitusti. Laskentamenettelyt sinänsä ovat varsin universaalit ja yksiselitteiset. Erilaiset arvokäsitykset liittyvät tyypillisesti näkemyksiin yrityksen ydinosaamisesta ja sen kehittämisestä. un ryhtyy harkitsemaan yrityksen myymistä, kannattaa hyvissä ajoin ennen ajateltua myynnin ajankohtaaa analyyttisesti tarkastellla myynnin edellytyksiä. Tuon ajanjakson aikana voi myös toteuttaa olennaisia toimenpiteitä yrityksen arvon kehitykseen ja myytävyyteen liittyen. Johdonmukaisia kehitysprojekteja Prevestor on kehittänyt käyttökelpoisia menetelmiä strategisen suunnittelun avuksi - helpottamaan tulevaa omistanvaihdosta. Niiden avulla haetaan vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin: mikä on yrityksen arvopotentiaali vaihtoehtoisten kehityslinjojen pohjalta? iten yrityksen kiinnostavuutta ja arvoa kehitetään parhaiten 2-3 vuoden periodilla? rityskauppatilanteessa syntyy huonoimman ja parhaimman tarjouksen välille ero, jonka kerroin on keskimäärin 2,5. rittäjillä ja useimmilla asiantuntijoilla on tavallisesti eri näkemys siitä, mikä on yrityskaupan tarjoama kilpailuetu. Joku painottaa enemmän valmistusta, tuotteita tai patentteja, joku toinen taas asiakkaita, kilpailutilannetta ja markkinoita. Erityisosaamista arvioitaessa asetetaan muun muassa seuraavia kysymyksiä: kuinka ainutlaatuista ydinosaaminen on? ihin se voidaan liittää, ja mitä synergiaetuja tällöin voidaan saavuttaa? uinka paljon vaaditaan lisäpanostuksia? Onko erityisosaaminen korvattavissa tai onko vastaava osaaminen kehitettävissä itse, ja millä hinnalla? itä riskejä osaamisen hyödyntämiseen ja jatkokehitykseen liittyy? On ymmärrettävää, että jo pelkästään näiden kysymysten osalta vastaukset vaihtelevat hyvin paljon sen mukaan, kenen näkökulmasta asioita tarkastellaan ja mitkä heidän suunnitelmansa ovat. Näiden vastausten pohjalta arvotarkastelu saa toisistaan poikkeavia lopputuloksia. Vuosi yrityskaupan jälkeen Esa Sillanpää etsii uusia haasteita...onen yrittäjän arkea - vain yksi ostajaehdokas Arvonmääritys rittäjä uskoo usein, että eri ulkopuoliset tahot katsovat hänen yrityksensä arvoa hyvin samanlaisella tavalla, ja siksi hän tyytyy neuvottelemaan ainoastaan muutaman turvallisen tahon kanssa. Arvonmääritys perustuu kuitenkin pitkälti siihen, miten kukin ostajakandidaatti näkee yrityksen tulevaisuuden mikä on heidän rahoituksellinen asemansa ja mikä riskinottokykynsä, ja minkälaisia synergiahyötyjä on olemassa. otimainen kilpailija saattaa arvioida, etteivät he tarvitse kyseistä yritystä, tai että siitä ei kannata maksaa kovinkaan paljon, koska heillä on samat asiakkaat ja sama osaaminen. Ulkomaiselle taholle kyseisen yrityksen ostaminen saattaa olla ainoa keino markkinoille pääsemiseen, jne. Ostaja ei osta yrityksen tulosta jollain kertoimella, vaan he ostavat tuotteita, patentteja, organisaation, markkinoita, jne. Totta kai tuloslaskelmalla ja taseella on oma merkityksensä, mutta ostaja ostaa ennen kaikkea lukujen takana olevaa tietotaitoa. Talouselämä-lehdessä 33/2005 Amerikan kauppakamariyhdistys Suomessa ry:n toimitusjohtaja Natasha Seeley kiteyttää liike-elämän kulttuurierot Olli Vesikivi, johtaja, yritysj rjestelyryhm äsitykset yrityksen arvosta vaihtelevat kokemuksemme mukaan hyvin paljon. On ymmärrettävää, että yrityskauppatilanteessa, varsinkin alustavissa neuvotteluissa ostajan ja myyjän näkemykset poikkeavat toisistaan. yyjän kannalta on olennaista tiedostaa, että ostajakandidaatit näkevät kohteen arvon usein eri tavoin. Eri vaihtoehdot kannattaa siten käydä huolella läpi yrityskauppaa suunniteltaessa. ritysjärjestelyn suunnittelu ja läpivienti ei ole salatiedettä, vaan johdonmukainen kehitysprojekti, joka toteutetaan tarvittavin asiantuntijaresurssein. Tärkeää on kohteen erityispiirteiden ja -tarpeiden huomioonottaminen sekä prosessin kokonaishallinta. Luottamuksellisuus kuuluu olennaisena osana yritysjärjestelyprosessin läpivientiin. Ulkopuolinen neuvonantaja on yrittäjän keskustelukumppani, sparraaja hänen pohtiessaan luopumisprosessiin ryhtymistä, luopumiseen liittyviä monia vaihtoehtoja sekä eri vaihtoehtojen merkitystä hänelle itselleen ja yritykselleen. rityksen kannalta omistuksen kehittäminen on hyvä mahdollisuus. Sen avulla turvataan toiminnan jatkuminen ja avataan myös kokonaan uusia kehitysmahdollisuuksia. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna omistajanvaihdos on yritykselle eräs murrosvaihe muiden joukossa. rityksen kiinnostavuus ja arvo osuvasti: Suomalainen kertoo faktat, amerikkalainen haluaa kuulla hyvän tarinan. Eri ostajatahojen kulttuurierojen tunteminen yrityskauppatilanteessa on ensiarvoisen tärkeää. Tämä kertoo siitä, että me suomalaiset olemme aika vaatimattomia ja ajattelemme joskus asioita liiankin varovaisesti matemaattisilla kaavoilla. ritysjärjestelyissä, joissa Prevestor on ollut mukana, on lähdetty yhdessä yrittäjän kanssa aktiivisesti kartoittamaan yrityksen vahvuuksia, arvoa ja mahdollisia ostajatahoja. Ainoastaan 11 % järjestelyistä on vienyt aikaa enemmän kuin 12 kuukautta. 84 prosentissa toimeksiannoista on ostajakandidaatteja ollut enemmän kuin kolme - usein merkittävästi enemmän. Useimpien toimeksiantajien mielestä taloudelliset tavoitteet toteutuivat hyvin. - Tutkimus osoittaa selkeästi, että aktiivisella ja johdonmukaisella toiminnalla yrityskaupoissa saavutetaan merkittävästi parempi lopputulos ja nopeutetaan tuntuvasti aikataulua. ilpailuttaminen on on tekijä, joka tuottaa tulosta, toteaa in Riku Hildén. sa Sillanpäällä on vahva tausta it- ja telekommunikaatioalalla. Hän toimi aikaisemmin muun muassa A Novo Finland Oy:n toimitusjohtajana sekä sitä ennen pitkään Teliassa Suomen eri yksiköiden toimitusjohtajana. E Syksyllä 2004 Esa Sillanpää ja muut omistajat myivät Powermill Oy:n ruotsalaiselle pääomasijoitusyhtiölle. Powermill toteutti puolentoista vuoden aikana Esa Sillanpään johdossa kolme yrityskauppaa Suomessa sekä perusti tytäryhtiön Viroon. Powermill saavutti kauppojen myötä markkinajohtajan aseman Suomessa. Powermill lähes kaksinkertaisti liikevaihtonsa puolentoista vuoden aikana ja konsernin palveluksessa oli yli 130 työntekijää. un halukas ostaja ilmaantui ja tarjottu kauppahinta oli tyydyttävä, saatoimme hyvillä mielin luovuttaa kapulan uudelle viestinviejälle. Uudella omistajalla on erinomaiset mahdollisuudet kehittää yhtiötä edelleen", toteaa Esa Sillanpää. onia mahdollisuuksia Lähes vuoden sapattijakson jälkeen Esa haluaa jälleen hakeutua uusien haasteiden pariin. Sopiva yritys voisi olla pieni tai keskisuuri yritys, jolla on omia tuotteita tai palveluja, ja jota voitaisiin yritysjärjestelyillä rakentaa oman toimialansa merkittäväksi yritykseksi. okonaisuus hallinnassa rityksen keskeiset arvotekijät, kultajyvät eivät yleensä löydy pelkästään tulos- ja taselukuja tutkien. rityskauppaa suunniteltaessa ja toteutettaessa neuvonantajan kokemus on merkittävä. Hänen tehtävänsä on ydinosaamisen löytäminen ja esiintuominen, sekä sen asettaminen oikeaan yhteyteen. Hyvä neuvonantaja pystyy näkemään eri vaihtoehdot synergiamahdollisuuksineen, esittämään ne loogisesti ja argumentoimaan kauppatilanteessa. Prevestorin tehtävä on kohteen ainutlaatuisuuden löytäminen ja sen esilletuonti, sekä arvonmääritysten laatiminen eri näkökulmista. Prevestorin konsulteilla on myös monipuolinen kokemus hinnan muodostuksesta käytännön yrityskauppatilanteissa. Prevestorin Senior Advisor PhD Lars Strang on väitellyt murrosvaiheessa olevien yritysten kehittämisestä, ja erikoistunut muun muassa yritysten ydinosaamisen analyyseihin. Tämä erityisosaaminen on Prevestorissa kehitetty osaksi yritysjärjestelyprosessin hallintaa. Esa Sillanpää osti huhtikuussa 2003 Powermill Oy:n Fujitsu Invia Oy:ltä yhdessä pääomasijoitusyhtiön kanssa. Powermill oli jo tuolloin Suomen johtavia tietotekniikan ja elektroniikan huoltoyhtiöitä ja se tuotti huoltopalveluja laajalle asiakaskunnalle. rityksen liikevaihto oli ostohetkellä 6,5 miljoonaa euroa ja se työllisti 75 henkilöä. "Nykyinen omistaja pystyisi heti alkuvaiheessa muuttamaan rahaksi suurimman osan elämäntyönsä arvosta. Nykyinen omistaja halutaan kuitenkin mielellään pitää mukana myös uuden yrityksen omistajana ja vaikkapa hallituksen jäsenenä. Tällä tavoin aiempi pääomistaja hyötyy kauppahinnan lisäksi yrityksen arvonnoususta. rittäjä voi halutessaan myös vähentää työtahtiaan. un sopiva kohde löytyy, voi järjestely toteutua melko nopeastikin", toteaa Sillanpää hymyillen. Prevestorin kanssa on miellyttävää laatia suunnitelmia, koska heillä on erittäin vankka kokemus rahoitus- ja yritysjärjestelyistä", hän päättää.