Suomen energia alan rakenne liikevaihdolla mitattuna:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen energia alan rakenne liikevaihdolla mitattuna:"

Transkriptio

1 Suomen energia alan rakenne liikevaihdolla mitattuna: Energiayrityskanta käsittää vain itsenäisiä, voittoa tavoittelevia energiayhtiöitä ja konserneja. Yksittäisiä yrityksiä tarkastellessa kaikki luvut perustuvat Balance Consultingin tietokantaan. Sähköverkkoyhtiöiksi katsottuja toimijoita otoksessa on 45 kappaletta. Pieniä energiayhtiöitä (liikevaihto alle 50 M ) on yhteensä 110 kappaletta ja suuria energiayhtiöitä 33 kappaletta. Seuraavassa taulukossa on esitetty avaintiedot yritysotoksen 30 suurimmasta yrityksestä liikevaihdon mukaan. Toimialan suurimpia yrityksiä Suomessa ovat Fortum, Helen, Fingrid, Caruna Networks ja Vantaan Energia. Tutkimuksessa mukana olevien yritysten liikevaihto vuonna 2015 oli yhteensä noin 9,9 miljardia euroa. 30 suurinta energiayritystä ja niiden liikevaihdon kehitys:

2 Vuoden 2015 suurimmista kasvajista voidaan todeta, että Caruna Networks konsernin kasvu selittyy mm. yritys ja liiketoimintaostoilla (Lapin Sähköverkko Oy ja sen omistama sähkönsiirtoverkko Kemijoki Oy:ltä). Kuopion Energia konserni muodostettiin vuoden 2015 alussa Kuopion Energia Oy:stä ja Kuopion Energia Liikelaitoksesta. Vastaavasti Katternö konserniin kuuluva Oy Herrfors Ab otti Pietarsaaren Energialaitoksen sähköverkko ja kaukolämpötoiminnan sekä sähkökaupan haltuunsa lähtien. Toimialan liikevaihdon ja kertynyt vuotuinen kasvuprosentti: Toimialan liikevaihto on kääntynyt laskuun vuoden 2012 jälkeen Energiatoimialan kokonaisliikevaihto (sisältäen otokseen kuuluvat yritykset ja pois lukien Mankalaperiaatetta noudattavat energiantuotantoyhtiöt) kasvoi. Kasvuvaihe kuitenkin päättyi vuoteen 2012, jolloin toimialan kokonaisliikevaihto nousi 12,7 miljardiin euroon. Tämän jälkeen toimialan liikevaihto on laskenut keskimäärin 8 prosenttia vuodessa kolmessa vuodessa 2,8 miljardilla eurolla vuoden 2015 noin 9,9 miljardiin euroon. Lasku johtuu pääosin sähkön tukkumarkkinahinnan laskusta. Sen lasku on laskenut sähköntuotannon arvoa, mikä näkyy erityisesti paljon sähköä tuottavien yritysten kuten Fortumin liikevaihdon laskuna. Toimialan lukuihin sisältyy myös suomalaisten energiayhtiöiden ulkomaan toiminta ja osa erityisesti vuosien kasvusta selittyy ulkomaisilla yrityskaupoilla, kuten Fortumin TGC 10 ostolla vuonna 2008 (liikevaihtovaikutus n. 0,5 mrd. euroa). Kannattavuuskehitys segmenteittäin käyttökateprosentilla mitattuna:

3 Sähköverkkoyhtiöiden toiminta on säänneltyä ja niiden kannattavuus on riippuvainen sijoitetulle pääomalle määritellystä sallitusta tuotosta. Sallittu tuotto on ollut viime vuosina laskussa alhaisesta riskittömästä korosta johtuen. Tämä näkyy myös käyttökateprosentin laskuna. Suurten energiayhtiöiden käyttökateprosentti on laskenut ja pienten pysynyt tasaisena. Liiketulosprosentin kehitys: Sähköverkkoyhtiöiden liiketulosprosentti on laskenut vuoden 2012 jälkeen käyttökateprosenttia nopeammin. Liiketulosprosentin laskussa on nähtävissä pääomasijoittajien tulo sähköverkkomarkkinoille. Pääomasijoittajien maksamat korkeat hinnat Eleniasta ja Carunasta näkyvät yrityskaupoissa syntyneiden konsernien kasvaneina liikearvopoistoina (ja velkaisuuden kasvuna). Poistojen kasvu laskee liiketulosprosenttia (ja velkaisuuden kasvu omavaraisuusastetta, ks. kohta taserakenteen kehitys ). Pienten energiayhtiöiden liiketulosprosentti on pysynyt tasaisena. Euromääräisesti tarkasteltuna toimialan yhteenlaskettu käyttökate oli suurimmillaan noin 4 miljardia euroa vuosina 2010 ja Vuodesta 2012 käyttökate on laskenut noin 1,1 miljardia euroa (29 %) 2,8 miljardiin euroon. Siitä Fortum vastasi yli 40 prosenttisesti. Sen jälkeen eniten käyttökatetta kerryttivät Fingrid konserni (254 M ), Helen konserni (228 M ) ja Elenia konserni (136 M ). Investoinnit ja taserakenteen kehitys Investointiasteen kehitys yrityssegmenteittäin:

4 Energia ala on pitkään ollut Suomen teollisuuden suurimpia investoijia. Alan investoinnit olivat 3,1 miljardia euroa vuonna Keskimääräinen investointien kasvuprosentti on vuodesta 2008 alkaen ollut runsaat 6 prosenttia. Vuoden 2012 investoinnit erottuvat johtuen Elenian 1,8 miljardin euron investoinneista, joista Vattenfallin sähkönjakelu ja kaukolämpöliiketoimintojen ostot muodostivat yli 1,5 miljardia euroa. Suhteellisesti aktiivisimpia investoijia ovat sähköverkkoyhtiöt, jotka ovat vuosittain investoineet % liikevaihdostaan. Investoinnit suuntautuvat pääsääntöisesti sähköverkkoon. Pienten yhtiöiden investoinnit ovat olleet laskussa. Ne olivat noin 15 % liikevaihdosta vuonna 2015 ja edelleenkin noin puolitoistakertaiset poistoihin verrattuna. Investointien pysyminen poistoja suurempina tarkoittaa, että yhtiöt investoivat edelleenkin kasvuun eivätkä vain omaisuutensa ylläpitämiseen. Omavaraisuusasteen kehitys: Vuonna 2015 alan yritysten yhteenlaskettu omavaraisuusaste oli 45 %. Se merkitsee vuoden 2013 tilanteeseen verrattuna 8 prosenttiyksikön kasvua johtuen suurten yhtiöiden, varsinkin Fortumin omavaraisuusasteen noususta Caruna kauppojen sekä Ruotsin jakeluverkkoliiketoiminnan myynnistä johtuen. Omavaraisuusaste kuitenkin eroaa segmenttien välillä:

5 Sähköverkkoyhtiöiden yhteenlaskettu omavaraisuusaste notkahti vuonna 2012 johtuen Elenia kaupoista ja vuonna 2014 johtuen Caruna kaupoista. Pääomasijoittajien tulo sähköverkkomarkkinoille näkyy sähköverkkoyhtiöiden velkaisuuden kasvuna. Esim. Elenia Verkon omavaraisuusaste oli 38 prosenttia vuoden lopussa ennen Elenia järjestelyä ja painui sitten negatiiviseksi ( 7 % vuonna 2015). Ilman Eleniaa sähköverkkoyhtiöiden yhteenlaskettu omavaraisuusaste olisi selvästi yli 30 prosenttia. Pienten energiayhtiöiden omavaraisuusaste on pysynyt tasaisena. Energiayhtiöiden omavaraisuusasteiden suhteen on otettava huomioon, että yhtiöillä on merkittäviä Mankala vastuita, jotka eivät näy yhtiöiden omavaraisuusasteissa. Suomessa yleisessä Mankala mallissa energiayhtiöt omistavat yhdessä tuotantoyhtiön, mutta harvoin yksi energiayhtiö omistaa tuotantoyhtiön osake enemmistön. Näin ollen tuotantoyhtiön lukuja (ja velkoja) ei konsolidoida energiayhtiöiden tilinpäätöksiin. Tuotantoyhtiön osakasyhtiöt vastaavat silti tuotantoyhtiön veloista kuten omista veloistaan. Näiden velkojen kulut ja lyhennykset näkyvät energiayhtiön hankkiman energian omakustannushinnassa. Lähde: Suomen energiatoimiala 2017; strateginen katsaus; Balance Consulting ja VALOR

Suomen elintarviketoimiala 2014

Suomen elintarviketoimiala 2014 Suomen elintarviketoimiala 2014 Strateginen toimialakatsaus Sisällysluettelo Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Tiivistelmä 8 1 Suomen talous ja elintarviketoimiala 10 1.1 Kansantalouden kehitys 10 1.2

Lisätiedot

SUOMEN ENERGIATOIMIALA 2018

SUOMEN ENERGIATOIMIALA 2018 ESITE SUOMEN ENERGIATOIMIALA 2018 Strateginen toimialakatsaus Suomen energiatoimiala 2018 Ylimmän johdon tarpeisiin suunniteltu Strateginen toimialakatsaus on laadukas kotimainen selvitys, joka katsoo

Lisätiedot

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019 Vakaa kehitys jatkui 2 2019 kohokohdat LIIKEVAIHTO 163,0 (167,5) miljoonaa euroa, laskua -2,7 % tai -0,7 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla VERTAILUKELPOINEN LIIKETULOS (EBIT) 17,3 (21,2) miljoonaa

Lisätiedot

Toinen vahvan kehityksen vuosi

Toinen vahvan kehityksen vuosi Toinen vahvan kehityksen vuosi Tanskan konevuokrausliiketoiminnan myynti vaikutti lukuihin 2018 kohokohdat Liikevaihto ja vertailukelpoinen kannattavuus paranivat 2 LIIKEVAIHTO 711,7 (685,5) miljoonaa

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa

Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa Omakustannushintainen mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähköntuotannossa Mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähkömarkkinoilla Omakustannushintainen mankalatoimintamalli tuo mittakaava- ja tehokkuusetuja

Lisätiedot

OMISTAJUUS KUULUU KAIKILLE J U H AN I E L O M AA, TO I M I T U S J O H TAJ A

OMISTAJUUS KUULUU KAIKILLE J U H AN I E L O M AA, TO I M I T U S J O H TAJ A OMISTAJUUS KUULUU KAIKILLE J U H AN I E L O M AA, TO I M I T U S J O H TAJ A TAALERI MONIPUOLINEN FINANSSITALO Taaleri on Helsingin pörssiin listattu kasvava suomalainen varainhoitoa ja rahoitusta tarjoava

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Jakeluverkonhaltijoiden sähköverkkoliiketoiminnan tilinpäätöstietojen

Jakeluverkonhaltijoiden sähköverkkoliiketoiminnan tilinpäätöstietojen Muistio 1 (5) Jakeluverkonhaltijoiden sähköverkkoliiketoiminnan tilinpäätöstietojen yhteenveto tilikaudelta 2018 Vuoden 2018 lopussa Suomessa harjoitti sähköverkkotoimintaa 77 jakeluverkonhaltijaa, 10

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS

YHTIÖKOKOUS YHTIÖKOKOUS 26.4.2017 YHTIÖKOKOUS 26.4.2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS: MARKKU VIRTANEN VUODEN 2016 TÄRKEIMMÄT TAPAHTUMAT Tammikuu Helmikuu Smile Henkilöstöpalvelut osti TOR-Palvelut Classic American Diner,

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

Osuuskunta KPY. Tilinpäätösinfo 2018

Osuuskunta KPY. Tilinpäätösinfo 2018 Osuuskunta KPY Tilinpäätösinfo 2018 Osuuskunta KPY -konserni Toukokuu 2019 Osuuskunta KPY Kiinteistösijoitukset Yrityssijoitukset Finanssisijoitukset Technopolis Kuopio Oy Koy Siilinjärven Lentokapteeni

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Toisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 6.7% edellisvuodesta ja oli EUR 31.3m (EUR 19.5m /2) Toisen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.7.2004 30.9.2004 1 Elisan Q3 2004 Markkinakatsaus ja taloudellinen tilanne Toiminnan kehittäminen Tulevaisuuden näkymät Voitonjakopolitiikka 2 Elisan Q3 2004 keskeiset asiat Kilpailutilanne

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156

Lisätiedot

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies 30.10.2008 Q1-Q3/2008 ja Q3/2008 lyhyesti Q1-Q3/2008 lyhyesti Konsernin toimintojen uudelleenjärjestely on saatu pääosin päätökseen ja keskitymme pääliiketoimintamme

Lisätiedot

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Julkaisuvapaa 28.10.2016 kello 9:00 Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuodesta Jimm s verkkokaupan

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Paikallista energiaa Sinun eduksesi! Sähköä jo yli 100 vuotta

Paikallista energiaa Sinun eduksesi! Sähköä jo yli 100 vuotta Paikallista energiaa Sinun eduksesi! Sähköä jo yli 100 vuotta Arvot LUOTETTAVUUS -> osaamme ja hoidamme tehtävät -> kehittyminen tehtävissä PAIKALLISESTI PARAS PALVELUT -> lähellä asiakasta - kasvot kaikelle

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001 POWEST OY toimii sijoittajana ja omistusten hallinnoijana energia-alan palvelu- ja teknologiayhtiöissä. Yhtiöt keskittyvät siirto- ja jakeluverkkojen urakointiin ja kunnossapitoon energiakauppapalveluihin

Lisätiedot

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia.

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia. Helsinki 213 2 Viron nopea talouskasvu 2-luvulla sekä Suomea alhaisempi palkkataso ja keveämpi yritysverotus houkuttelevat Suomessa toimivia yrityksiä laajentamaan liiketoimintaansa Virossa. Tässä tutkimuksessa

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma MUUTETTU JA AIKAISEMMIN JULKAISTU (VANHA) TIETO VUODELLE VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Fortum allekirjoitti 13 maaliskuuta 2015 sopimuksen Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä. Kauppa saattaa päätökseen

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot

Lisätiedot

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015 Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta

Lisätiedot

ALMA MEDIA DIGITAALISTA KASVUA MEDIAAN

ALMA MEDIA DIGITAALISTA KASVUA MEDIAAN ALMA MEDIA DIGITAALISTA KASVUA MEDIAAN Q3/2017 TULOSKEHITYS Kai Telanne, toimitusjohtaja Helsingin Osakesäästäjät Alma talo 30.10.2017 Praha, Tšekki Alma Media tänään 2016 LIIKEVAIHTO 353 MEUR 2016 OIKAISTU

Lisätiedot

Caruna. Urakoitsijapäivät 2015

Caruna. Urakoitsijapäivät 2015 Caruna Urakoitsijapäivät 2015 1 2 Uusi yritys sadan vuoden kokemus Uusi yhtiö sadan vuoden kokemuksella Aloitimme sähkönsiirron vuonna 1912 kylässä nimeltä Karuna. Suomi oli silloin pimeä maa, johon halusimme

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.217 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Toisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 38.9% edellisvuodesta ollen EUR 52.m (EUR 37.5m /2) Toisen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6

Lisätiedot

SÄHKÖN KANTAVERKKOTOIMINTAA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2013

SÄHKÖN KANTAVERKKOTOIMINTAA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2013 SÄHKÖN KANTAVERKKOTOIMINTAA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2013 viite: EMV määräys sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta 21.12.2011. Yhtiön nimi Fingrid Oyj Sähkön kantaverkkotoiminnan laajuus

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Sähkön siirron hinnoittelu

Sähkön siirron hinnoittelu Sähkön siirron hinnoittelu Kenneth Hänninen Energiateollisuus ry kenneth.hanninen@energia.fi www.energia.fi Puh. 09 5305 2501 GSM 050 3202439 Suomessa toimii 80 verkkoyhtiötä hyvin erilaisissa olosuhteissa

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.4.2004 30.6.2004 1 Elisan Q2 2004 Markkinakatsaus ja taloudellinen tilanne Toiminnan kehittäminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q2 2004 keskeiset asiat Matkaviestinnässä liittymämäärän kasvu

Lisätiedot

MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

24 Sijoitukset osakkuus- ja yhteisyrityksiin

24 Sijoitukset osakkuus- ja yhteisyrityksiin TILINPÄÄTÖS 2012 1 24 Sijoitukset osakkuus- ja yhteisyrityksiin Lataa Excel Hankintameno Hankintameno 1.1. 1 637 1 661 Kurssierot ja muut oikaisut 41-6 Hankinnat 10 9 Uudet osakeannit ja osakkaiden sijoitukset

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

Fingrid konsernin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2011: Investoinnit ennätystasolla, tulos aleni

Fingrid konsernin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2011: Investoinnit ennätystasolla, tulos aleni 1 (5) Fingrid Oyj Tilinpäätöstiedote klo 11.00 EET Fingrid konsernin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2011: Investoinnit ennätystasolla, tulos aleni - konsernin liikevoitto 57 (74 vuonna 2010)

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

VMP Oyj osavuosikatsaus. tammimaaliskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller

VMP Oyj osavuosikatsaus. tammimaaliskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller VMP Oyj osavuosikatsaus tammimaaliskuu 2019 22.5.2019 Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller Sisältö 1. VMP ja toimintaympäristö 2. Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen Yhtymä Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3. Esitys 25.4. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q1 Q1 26 26 Liikevaihto 54,3 49,3 22,6 Liikevoitto 1,3,6 1,2 Katsauskauden

Lisätiedot

Pakettivolyymit säilyivät ennätyksellisellä tasolla merkittävä tulosparannus viime vuoteen verrattuna

Pakettivolyymit säilyivät ennätyksellisellä tasolla merkittävä tulosparannus viime vuoteen verrattuna Posti Group Oyj Osavuosikatsaus Q3/2018 Pakettivolyymit säilyivät ennätyksellisellä tasolla merkittävä tulosparannus viime vuoteen verrattuna 1 Postin heinä-syyskuun kohokohdat Pakettimäärät jatkoivat

Lisätiedot

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen Pienyritykset taantumassa Suomalaiset yritykset vuosiliikevaihdon mukaan Kumulatiivinen osuus 100,00 % 90,00 % 80,00 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,0000 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % Noin 95:llä prosentilla

Lisätiedot

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 2010 Marimekko Oyj CREATIVE DESIGN SINCE 1951 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 TAMMI-MAALISKUU 2010 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Ensimmäisen vuosineljänneksen kehitys oli rohkaisevaa. Liikevaihtomme hienoinen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.4.2014 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,1 (2,3) miljoonaa euroa Kannattavuus vahvistui

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa Juha Näkki 31.10.2012 K es keis et as iat Q3/2012 Liikevaihto kasvoi 9,5 % ja oli 28,9 (7-9/2011: 26,4) miljoonaa euroa. Orgaaninen kasvu

Lisätiedot

Tausta vahva. hyvä. tyydyttävä välttävä heikko > ei luokittelua

Tausta vahva. hyvä. tyydyttävä välttävä heikko > ei luokittelua Suomen Asiakastieto Oy 13.03.2019 00.57 Rating Alfa MJV-Sähkö Oy Norokatu 2 15170 Lahti PL 188, 15101 Lahti Tiedot luovutettu 13.03.2019 Puhelin: +358 3 876760 Telefax: 03 8767611 Kaupparekisterinumero:

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

Tilinpäätös. Vuosikertomus 2013

Tilinpäätös. Vuosikertomus 2013 Fortumin vuosikertomus 2013 Fortum on vahvasti kestävään kehitykseen sitoutunut energiayhtiö. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan

Lisätiedot

VMP Oyj tilinpäätöstiedote Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja

VMP Oyj tilinpäätöstiedote Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja VMP Oyj tilinpäätöstiedote 2018 28.2.2019 Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q4/2018 lyhyesti 2. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet 3. Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot