Hirven sarvityypit metsästäjäkunnan arvostuksissa

Suomen Riista 52: 110 122 (2006) Hirven sarvityypit metsästäjäkunnan arvostuksissa Tuire Nygrén ja Riitta Tykkyläinen Photo Tuire Nygrén Hirvikantojen muuttuminen entistä hankosarvisemmiksi on tiedostettu jo vuosikymmeniä sitten, mutta muutoksen taustoja ei edelleenkään tunneta. Kyselytutkimus hirviseurueiden edustajille on ensimmäinen yritys selvittää missä määrin hirvenmetsästäjäkunnan sarvityyppiarvostuksilla on voinut ollut vaikutusta saalisvalintaan ja sitä kautta kannan sarvityyppifrekvensseihin. Hirven Alces alces lapiosarvet ovat kautta aikojen olleet arvostetumpia kuin hankosarvet (Munsterhjelm 1937, Voipio 1948, 1952, Koivisto 1965, Lampio 1967). Sotien jälkeen käytiin keskustelua jopa hankosarvisuuden karsimisesta lapiosarvisuuden vakiinnuttamiseksi Fennoskandian hirvikannoissa (Bäckström 1948, Skuncke 1949, Voipio 1952). Tämäntyyppiset pyrkimykset ovat vuosikymmenien mittaan likimain tyrehtyneet, mutta edelleen hankosarvisuutta pidetään jossain määrin ei-suotavana ilmiönä hirvikannassa. Näin siitä huolimatta, että parhaimmillaan hankosarvet voivat olla lapiosarvien veroiset sarvikruunut. Vallitsevat käsitykset hirven sarvityypeistä perustuvat valtaosin kokemusperäiseen tietoon. Tut- 110

kittua tietoa aiheesta on julkaistu erittäin vähän. Tiedetään, että kaikki amerikkalaisen hirven alajajit (A. a. gigas, A. a. andersoni, A. a. americana ja A. a. shiras) edustavat varsin puhdasta lapiosarvityyppiä (Cringan 1955, Peterson 1955, Rülcker & Stålfelt 1986, Gasaway ym. 1987), mutta kaikkialla eurooppalaisen hirven (A. a. alces) elinalueilla hirvet luokitellaan kolmeen sarvityyppiin: lapiosarvisiin, sekamuotoisiin sekä hankosarvisiin (Boeskorov & Puzachenko 2001, Nygrén, T., Pusenius, Korpelainen & Tiilikainen julkaisematon; kuva 1). Tyyppien määrällinen jakautuminen levinneisyysalueen eri osissa tunnetaan kuitenkin heikosti. Empiiristä aineistoa on julkaistu vain Fennoskandiasta (Bäckström 1948, Voipio 1952, Koivisto 1965, Nygrén, K. & Nygrén, T. 1976, Stålfelt 1974, Nygrén, T. 1997, Engan 2001). Hirven sarvityypit määräytyvät yleisen, vaikkakin tutkimuksin vahvistamattoman käsityksen mukaan geneettisesti (Voipio 1948, Bäckström 1948, Rülcker & Stålfelt 1986, Haagenrud 1995, Geist 1998, Engan 2001). Vuosien saatossa hankosarvityypin on arveltu yleistyneen useiden alueiden hirvikannoissa (Collett 1911 12, Munsterhjelm 1937, Voipio 1948, 1952, Koivisto 1965, Nygrén, T. 1997). Dokumentoitua aineistoa tyyppijakautuman ajallisista muutoksista on esittänyt Engan (2001), joka trofeeaineistoja tarkastellen osoitti, että hankosarvisuus on vuosina 1950 1997 lisääntynyt Norjassa keskimäärin 0.39 % ja lapiosarvisuus vähentynyt keskimäärin 0.52 % vuodessa. Myös Suomessa hankosarvityyppi on metsästäjäkunnan avustuksella kerätyn sarvityyppitilaston perusteella yleistynyt (Nygrén, T. 1997, Nygrén, T., Pusenius, Korpelainen & Tiilikainen julkaisematon). Havainnot hankosarvisuuden yleistymisestä herättävät kysymyksiä. Mistä yleistyminen johtuu? Pitävätkö vanhat väittämät hankosarvisuuden paremmuudesta kiimataistelussa paikkansa (Munsterhjelm 1937, Bäckström 1948, Skuncke 1949, Voipio 1948, 1952, Koivisto 1972)? Onko kannan ikärakenne muuttunut? Ovatko hirven ruokamaat heikentyneet? Vai onko metsästyksellä mahdollisesti muutettu kannan rakennetta tavalla, joka on johtanut myös sarvityyppijakautuman muutokseen? Kun joka vuosi on jo pitkään poistettu hirvikannasta noin kolmannes, onko tämä tapahtunut siten valikoiden, että hankosarviset ovat päässeet yleistymään lapiosarvisten kustannuksella? Onko metsästystilanteessa ylipäätään mahdollista valikoida kaadettavia uroksia sarvityypin perusteella ja jos on, niin tapahtuuko valikoimista myös käytännössä? Kuva 1. Tyylitelty piirros nuoren (vasemmalla), keski-ikäisen (keskellä) sekä parhaassa lisääntymisiässä olevan (oikealla) hirviuroksen tyypillisistä lapiosarvista (ylärivissä), sekamuotoisista sarvista (keskirivissä) sekä hankosarvista (alarivissä). Piirros Maija Wallén Fig. 1. Stylized drawing of typical palmate (top row), intermediate (centre), and cervina (bottom row) antler types on young (on the left) and middle-aged (in the middle) bulls and on bulls at their prime breeding age (on the right). Drawing Maija Wallén 111

Taulukko 1. Kyselylomakkeen väittämät Table 1. The claims of the questionnaire form. Väittämät, claims: 1 Hankosarvinen hirvi on yhtä arvokas saaliina kuin lapiosarvinenkin, a moose with cervina-type antlers is as valuable a catch as a moose with palmated antlers. 2 Suurisarvinen lapiosarvihirvi on arvokkaampi saalis kuin suurisarvinen hankosarviuros, a bull with large palmated antlers is a more valuable catch than a bull with large cervina-type antlers. 3 Sarvityypillä ei ole merkitystä saalisarvolle kun on kaadettu sarviltaan pieni tai keskikokoinen uros, antler type is of no significance to the value of a bag when a bull with small to mediumsized antlers has been harvested. 4 Seurueeni kaataa yleensä mieluummin lapio- kuin hankosarvisia uroksia, my hunting association generally prefers to harvest bulls with palmated antlers rather than ones with cervina-type antlers. 5 Käsitykseni mukaan metsästystilanteessa on mahdollista valikoida kaadettavia uroksia sarvityypin perusteella, according to my understanding, it is possible to select the bulls to be harvested according to antler type while hunting. 6 Seurueeni pyrkii yleensä kaatamaan mahdollisimman suuria uroksia, my hunting association generally aims to harvest bulls that are as large as possible. 7 Seurueeni kaataa yleensä uroshirviä valikoimattomasti niiden sarvien koosta piittaamatta, my hunting association generally harvests bull moose indiscriminately regardless of the size of their antlers. 8 Lapiosarvisten urosten osuudet ovat viime aikoina pienentyneet seurueeni metsästysalueilla, the proportion of bulls with palmated antlers in my hunting association s hunting area has declined in recent times. 9 Hankosarvisuus on epäedullinen ominaisuus, joka pitäisi karsia pois suomalaisesta hirvikannasta, the prevalence of cervina-type antlers is an unfavourable characteristic that should be eliminated from the moose population in Finland. 10 Hirvikannan hyvätuottoisuus on tärkeämpää kuin sen kyky tuottaa suuria sarvia, the productivity of the moose population is of greater importance than its ability to produce large antlers. Tutkittua tietoa em. kysymyksistä ei ole, joten johtopäätösten teko hankosarvisuuden yleistymisen taustoista on vaikeata. Tästä syystä lähdimme etsimään ensimmäisiä vastauksia suppealla kyselytutkimuksella. Kyselyllä selvitettiin mm. metsästäjäkunnan sarvia ja sarvityyppejä koskevia arvostuksia sekä metsästysaikaisia valintapainotuksia sarvityypin, sarvien koon sekä lihapainon suhteen. Työn keskeisimpänä tavoitteena oli selvittää: 1) onko sarvityyppien välillä arvostuseroa ja 2) onko sarvityyppien valikointi käytännössä mahdollista. Tulosten perusteella arvioimme valikoivan urosverotuksen potentiaalista roolia sarvityyppijakautuman muutosprosessissa. Aineisto ja menetelmät Tiedonkeruumenetelmänä käytettiin kymmenen väittämän sarjaa (ks. taulukko 1), jonka mitta-asteikkona sovellettiin Likertin asteikkoa (Eskola 1967). Vastaajaa pyydettiin merkitsemään rastittamalla onko hän kunkin väittämän osalta täysin tai jokseenkin samaa mieltä, täysin tai jokseenkin eri mieltä vai eikö hän osaa sanoa mielipidettään. Kysymykset lähetettiin kaikkiaan 538:lle hirvenmetsästysseurueen vastuuhenkilölle, jotka olivat syksyllä 2004 toimittaneet Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen hirvitutkimukselle hirvihavaintokortin. Kaavake lähetettiin vastattavaksi valikoimattomasti noin joka kymmenennelle sellaiselle havaintokortin lähettäjälle, jonka edustaman seurueen kaatolupamäärä oli keskisuuri tai suuri (keskimäärin n. 11 kaatolupaa/seurue). Pienimpien seurueiden karsimisella kyselyn piiristä haluttiin varmistaa, että vastaukset perustuvat riittävän suureen kokemukseen hirvenpyynnistä. Rajauksella ei ollut vaikutusta otoskokoon. Vastaajilta pyydettiin tieto riistanhoitoyhdistyksestä, jossa seurue metsästää. Muiden seuruetta koskevien tietojen antaminen oli vapaaehtoista, 112

Riistanhoitopiiri Lähetetty Palautettu Palautus-% Game management Sent out Returned Return rate district (%) Taulukko 2. Kyselyn jakelu- ja palautusmäärät riistanhoitopiireittäin Table 2. Number of questionnaires distributed and returned per game management district Etelä-Häme 19 10 52.6 Etelä-Savo 42 31 73.8 Kainuu 41 30 73.2 Keski-Suomi 39 31 79.5 Kymi 33 27 81.8 Lappi 82 66 80.5 Oulu 68 51 75.0 Pohjanmaa 28 18 64.3 Pohjois-Häme 14 10 71.4 Pohjois-Karjala 45 33 73.3 Pohjois-Savo 45 32 71.1 Ruots. Pohjanmaa 11 6 54.5 Satakunta 24 19 79.2 Uusimaa 28 21 75.0 Varsinais-Suomi 19 11 57.9 Koko Suomi, Finland 538 396 73.6 mutta yleensä vastaajat ilmoittivat myös edustamansa seurueen nimen sekä omat yhteystietonsa. Hirven sarvityyppejä ei kysymyskaavakkeessa kuvattu eikä määritelty. Oletamme, että hirvenmetsästäjäkunnalle hankosarvet, sekamuotoiset sarvet ja lapiosarvet ovat tuttuja käsitteitä. Sarvityyppien luokittelemiseen sisältyy aina jonkin asteista rajan vedon häilyvyyttä, josta merkittävää virhelähdettä ei näytä ainakaan laajojen aineistojen kohdalla aiheutuvan (Nygrén, T., Pusenius, Korpelainen & Tiilikainen julkaisematon). Käyttökelpoiset vastaukset saatiin kuukauden määräajassa 396 seurueelta palautusprosentin ollessa 73.6 (taulukko 2). Kymmenestä väittämästä neljään saatiin kannanotto kaikilta, viiteen väittämään (1, 3, 4, 7 ja 10) yksi ja yhteen väittämään (8) kaksi vastaajaa jätti vastaamatta (taulukko 3). Yksi vastaus hylättiin, koska ilmoitus riistanhoitoyhdistyksestä puuttui. Kolme vastausta saapui myöhästyneinä. Etelä-Hämeestä, Pohjois-Hämeestä, Ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta ja Varsinais-Suomesta saatujen vastausten määrät jäivät pieniksi (taulukko 2). Vastaukset tallennettiin tietokantaan ja laadittiin väittämittäin yhteenvedot koko maasta (kuva 2) sekä kaikista riistanhoitopiireistä (taulukko 3). Riistanhoitopiirikohtaiset tulokset laskettiin kunkin väittämän osalta myös prosentteina vastauksista, joissa esitettyyn väittämään otettiin kantaa puolesta tai vastaan. Väittämäryhmittäin (1, 2, 3 ja 1, 4 sekä 4, 6, 7) tuloksia tarkasteltiin koko maan aineistosta. Väittämäryhmän 1, 2, 3, 4 ja 9 perusteella määritettiin riistanhoitopiirien keskinäinen järjestys lapiosarviarvostuksessa Likertin asennemittaustekniikkaa (Eskola 1967) soveltaen. Pohjatietona käytettiin vastausten suhteellista jakautumaa. Väittämien 1 4 vastauksille annettiin 1 5 pisteittä ja väittämän 9 vastauksille 0.5 2.5 pistettä siten, että asenneobjektin eli lapiosarvien arvostuksen suhteen myönteisimmästä vastauksesta sai eniten pisteitä. Pisteet laskettiin yhteen riistanhoitopiireittäin ja kokonaispistemäärien perusteella piirit asetettiin järjestykseen lapiosarvien arvostuksen suhteen (kuva 3). Systat 10 -ohjelmiston Kruskall-Wallisin ei-parametristä testiä käytettiin riistanhoitopiirien vastausjakautumien välisten erojen tilastollinen merkitsevyyden testaamiseen. Tulokset Sarvityyppien arvostus saaliissa Vastaajista 87.1 % oli joko täysin tai jokseenkin yhtä mieltä siitä, että saaliina hankosarvinen hirvi on yhtä arvokas kuin lapiosarvinen (kuva 2, väite 1). Vähemmistö (10.6 %) oli joko täysin tai jok- 113

Photo Asko Hämäläinen Lapiosarvisten sonnien arvioitiin erityisesti vähentyneen Etelä- ja Länsi-Suomessa. Hunters viewed the proportion of moose with palmated antlers has become less prevalent in southern Finland. seenkin eri mieltä. Vastanneista 2.3 % ei osannut ottaa asiaan kantaa. Riistanhoitopiirien väliset jakautumaerot vastauksissa eivät olleet tilastollisesti merkitseviä (H = 13.684, df = 14, P = 0.473; taulukko 3). Niitä väittämään kantaa ottaneita, joiden mielestä hankosarvinen uros ei ole saaliina yhtä arvokas kuin lapiosarvinen, oli eniten Uudellamaalla (23.8 %) ja Keski-Suomessa (20.0 %). Vastaajista 29.0 % oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteen kanssa, jonka mukaan suurisarvinen lapiosarvihirvi on arvokkaampi saalis kuin suurisarvinen hankosarviuros (kuva 2, väite 2), mutta enemmistö eli 62.9 % oli eri mieltä eli ei pitänyt edes suurta lapiosarviurosta kookasta hankosarvisonnia arvokkaampana. Vajaa kymmenes (8.1 %) ei osannut ottaa kysymykseen kantaa. Riistanhoitopiirien välisiä eroja vastausjakautumissa ei ollut (H = 13.755, df = 14, P = 0.468; taulukko 3). Suhteellisesti eniten niitä, joiden mielestä suurisarviset lapiohirvet ovat hankosarvisia arvokkaampia, oli Kainuun (44.0 %), Pohjanmaan (43.8 %), Keski-Suomen (42.9 %) ja Uudenmaan (40.0 %) riistanhoitopiireissä. Kyselyyn vastanneista 92.7 % oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että sarvityypillä ei ole merkitystä saalisarvolle kun on kaadettu sarviltaan pieni tai keskikokoinen uros (kuva 2, väite 3). Erimielisiä oli 4.1 %. Väittämään ei ottanut kantaa 3.3 %. Riistanhoitopiirien väliset jakautumaerot olivat tilastollisesti merkitseviä (H = 33.782, df = 14, P = 0.002; taulukko 3). Eri mieltä olevia eli niitä, joiden mielestä sarvityypillä on väliä myös pieni- ja keskikokoisten sarvien kohdalla, oli kantaa ottaneissa eniten Etelä-Savosta (13.3 %) ja Pohjanmaalta (11.1 %). Väittämien 1, 2 ja 3 rinnakkainen tarkastelu paljasti, että 58 % vastanneista ei arvosta lapiosarvia missään kokoluokassa hankosarvia korkeammalle. Vastaavasti 1.3 % vastaajista pitää lapiosarvia aina hankosarvia arvokkaampina. Vastaajista 114

Kuva 2. Väittämiin 1 10 annettujen vastausten jakautuminen. Fig. 2. Distribution of the responses to the ten claims in the questionnaire. 115

Riistanhoitopiiri Game management district Väite, claim 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Vastaajia/ respondents Etelä-Häme 9.3 ± 0.9 7.4 ± 1.4 9.4 ± 0.7 7.0 ± 0.9 7.1 ± 1.1 6.9 ± 1.0 9.3 ± 1.3 8.9 ± 1.3 7.0 ± 1.2 9.4 ± 1.1 10 Etelä-Savo 9.3 ± 1.0 7.5 ± 1.5 9.3 ± 1.1 6.6 ± 1.0 8.0 ± 1.5 6.8 ± 1.1 8.5 ± 1.5 8.2 ± 1.3 6.8 ± 0.9 9.6 ± 0.7 31 Kainuu 9.4 ± 1.1 7.6 ± 1.5 9.8 ± 0.4 6.5 ± 1.0 8.4 ± 1.5 6.6 ± 0.7 8.6 ± 1.6 8.0 ± 1.2 6.7 ± 0.8 9.5 ± 0.6 30 Keski-Suomi 9.2 ± 1.3 7.9 ± 1.6 9.6 ± 0.7 7.2 ± 1.3 8.4 ± 1.2 7.4 ± 1.4 8.6 ± 1.4 8.6 ± 1.3 6.7 ± 0.9 9.4 ± 1.1 31 Kymi 9.3 ± 1.0 7.2 ± 1.3 9.2 ± 0.9 6.7 ± 1.0 8.4 ± 1.4 6.8 ± 1.1 8.3 ± 1.7 8.7 ± 1.1 6.6 ± 0.7 9.5 ± 0.5 27 Lappi 9.4 ± 1.0 7.3 ± 1.5 9.8 ± 0.5 6.7 ± 1.1 8.2 ± 1.5 7.1 ± 1.3 8.7 ± 1.4 8.2 ± 1.4 6.4 ± 0.8 9.9 ± 0.3 66 (65) Oulu 9.5 ± 0.9 7.2 ± 1.3 9.9 ± 0.4 6.6 ± 0.9 7.9 ± 1.3 7.0 ± 1.3 8.6 ± 1.6 8.9 ± 1.2 6.7 ± 0.9 9.8 ± 0.6 51 (50) Pohjanmaa 9.4 ± 1.0 7.7 ± 1.5 9.5 ± 1.0 6.7 ± 1.0 8.7 ± 1.2 7.3 ± 1.4 8.9 ± 1.2 9.3 ± 1.2 6.6 ± 1.1 9.6 ± 0.8 18 Pohjois-Häme 9.9 ± 0.3 6.7 ± 0.9 9.4 ± 1.0 6.7 ± 0.8 8.1 ± 1.7 6.7 ± 1.1 8.1 ± 1.7 8.5 ± 1.4 6.3 ± 0.7 9.5 ± 0.7 10 Pohjois-Karjala 9.5 ± 1.1 7.2 ± 1.5 9.5 ± 0.9 6.9 ± 1.2 7.7 ± 1.4 6.9 ± 1.0 9.1 ± 1.2 8.5 ± 1.1 6.9 ± 1.0 9.4 ± 0.8 33 Pohjois-Savo 9.6 ± 1.0 7.4 ± 1.4 9.7 ± 0.6 6.2 ± 0.4 8.5 ± 1.6 6.2 ± 0.6 7.2 ± 1.6 8.6 ± 1.5 6.5 ± 0.8 9.8 ± 0.7 32 Ruots.Pohjanmaa 9.7 ± 0.5 6.3 ± 0.5 9.8 ± 0.4 7.0 ± 1.2 8.3 ± 1.5 7.2 ± 1.5 8.3 ± 1.5 8.8 ± 1.2 6.7 ± 0.8 9.8 ± 0.4 6 (5) Satakunta 9.4 ± 1.0 7.2 ± 1.4 9.3 ± 1.0 6.5 ± 1.0 8.1 ± 1.5 6.8 ± 1.1 8.6 ± 1.4 8.7 ± 1.7 6.5 ± 0.8 9.4 ± 0.8 19 Uusimaa 9.0 ± 1.2 7.7 ± 1.8 9.3 ± 1.1 6.8 ± 1.1 7.7 ± 1.4 7.0 ± 1.3 9.1 ± 1.3 9.0 ± 1.0 6.8 ± 1.0 9.4 ± 0.9 21 Varsinais-Suomi 9.5 ± 0.9 7.5 ± 1.3 9.5 ± 1.2 7.1 ± 1.0 8.0 ± 1.6 7.9 ± 1.3 7.9 ± 1.7 9.0 ± 1.4 7.4 ± 1.4 9.0 ± 1.2 11 Koko maa Whole country 9.4 ± 1.0 7.4 ± 1.5 9.6 ± 0.8 6.7 ± 1.0 8.1 ± 1.4 6.9 ± 1.2 8.5 ± 1.5 8.6 ± 1.3 6.6 ± 0.9 9.6 ± 0.7 396 (394) Taulukko 3. Tyypilliset vastaukset väittämiin 1 10 riistanhoitopiireittäin. Väitekohtaiset tunnusluvut ovat keskiarvoja (± keskihajonta) vastausten jakaumasta, jossa vastausvaihtoehdot: 6 = olen täysin eri mieltä, 7 = olen jokseenkin eri mieltä, 8 = en oikein osaa sanoa, 9 = olen jokseenkin samaa mieltä, 10 = olen täysin samaa mieltä. Table 3. Key figures per game management district for the responses obtained to claims 1 10. The values (average ± SD) describe the typical responses in a scale, where 6 = strongly agree,7 = agree, 8 = cannot say, 9 = disagree, 10 = strongly disagree. 116

Photo Jere Malinen Metsästäjät eivät arvosta kyselyn mukaan lapiosarvia hankosarvia korkeammalle. The majority of hunters do not value moose with palmated antlers more than those with cervina-type antlers. 9.1 % katsoi lapiosarviset hankosarvisia arvokkaammiksi yleensä sekä suurissa kokoluokissa, mutta yhtyi väittämään, jonka mukaan sarvityypillä ei ole merkitystä saalisarvolle, kun on kaadettu sarviltaan pieni tai keskikokoinen uros. Vain pieni vähemmistö (8.1 % vastaajista) yhtyi täysin tai jokseenkin täysin arvioon, että hänen seurueensa kaataa yleensä mieluummin lapio- kuin hankosarvisia uroksia (kuva 2, väite 4). Toista mieltä oli 80.8 % vastanneista. Kantaa ei osannut ottaa 11.1 % vastaajista. Riistanhoitopiirien välillä ei havaittu eroja (H = 19.940, df = 14, P = 0.132; taulukko 3). Keski-Suomessa 24.0 % yhtyi väittämään. Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla samoin ajattelevia oli kantaa ottaneiden joukossa 20.0 %, Pohjois-Karjalassa 14.8 % ja Varsinais-Suomessa 12.5 %. Väittämien 1 ja 4 rinnakkaistarkastelulla selvitettiin vastaajan ja hänen seurueensa arvostusten yhteneväisyyttä. Arvostukset tulkittiin yhteneväisiksi, jos vastaaja ilmoitti mielipiteenään, että hankosarvinen hirvi on yhtä arvokas kuin lapiosarvinenkin eikä hänen seurueensa tee eroa lapio- ja hankosarvisten urosten välillä (83.8 % vastaajista) tai vaihtoehtoisesti, että sarvityypit eivät ole hänen mielestään yhtä arvokkaita ja myös hänen seurueensa kaataa mieluummin lapio- kuin hankosarvisen uroksen (3.2 %). Vastauksista 13.0 % oli sellaisia, joissa vastaajan ja hänen seurueensa arvostukset olivat erilaiset. Kaikista vastaajista 5.5 % piti sarvityyppejä yhtä arvokkaina, vaikka heidän seurueensa kaataakin mieluummin lapiosarvihirviä ja 7.5 % vastasi, ettei pidä hankosarvihirviä lapiosarvisten arvoisina, vaikka hänen 117

seurueensa ei tee eroa sarvityyppien välillä kaatotilanteessa. Mahdollisuudet valita sarvityypin perusteella Kyselyyn vastanneista 52.7 % oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että metsästystilanteessa on mahdollista valikoida kaadettavia uroksia sarvityypin perusteella (kuva 2, väite 5), kun eri mieltä oli 42.5 %. Vastausta ei osannut antaa 4.8 %. Muista väittämistä poiketen kannastaan epävarmoja vastaajia eli jokseenkin samaa mieltä tai jokseenkin eri mieltä olevia oli selvästi enemmän kuin täysin samaa tai täysin eri mieltä olevia. Tilastollinen ero riistanhoitopiirien vastausjakautumien välillä oli suuntaa-antava (H = 21.059, df = 14, P = 0.100; taulukko 3). Suhteellisesti eniten niitä, joiden mielestä sarvityypin perusteella valikoiminen on mahdollista, oli kantaa ottaneiden joukossa Pohjanmaalla (76.5 %), Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla (66.7 %) ja Keski-Suomessa (65.5 %). Saalisvalinnan perusteet: ruhon koko, sarvien koko vai sarvityyppi Väittämään Seurueeni pyrkii yleensä kaatamaan mahdollisimman suuria uroksia vastaajista täysin tai jokseenkin samaa mieltä oli 16.1 % (kuva 2, väite 6). Eri mieltä oli valtaosa vastaajista (80.9 %). Kantaansa ei osannut ilmoittaa 3.0 % vastaajista. Riistanhoitopiirien väliset erot vastausjakautumissa olivat tilastollisesti merkitseviä (H = 32.388, df =14, P = 0.004; taulukko 3). Eniten väittämän hyväksyjiä eli vastaajia, joiden seurueet pyrkivät kaatamaan mahdollisimman suuria uroksia, oli Varsinais-Suomesta (45.5 %), Pohjanmaalta (33.3 %) ja Keski-Suomesta (30.0 %). Vähiten heitä oli Pohjois-Savon (3.1 %) ja Kainuun (3.5 %) riistanhoitopiireistä. Väittämään, jonka mukaan Seurueeni kaataa yleensä uroshirviä valikoimattomasti niiden sarvien koosta piittaamatta yhtyi täysin tai jokseenkin 64.1 % vastaajista (kuva 2, väite 7). Eri mieltä olevia eli niitä, jotka metsästävät uroshirviä niiden sarvien koon perusteella valikoiden, oli 32.4 %. Kantaansa ei osannut ilmoittaa 3.5 %. Erot vastausjakautumissa riistanhoitopiirien välillä olivat tilastollisesti merkitseviä (H = 33.819, df = 14, P = 0.002; taulukko 3). Eniten kantaa ottaneita, joiden mielestä heidän seurueensa kaataa yleensä uroshirviä niiden sarvien kokoon katsomatta, oli Etelä-Hämeessä (samaa mieltä 90.0 %), Uudellamaalla (85.7 %) ja Pohjois-Karjalassa (87.0 %). Piirejä, joissa tapahtuu eniten sarvien koon perusteella valikoimista, olivat Pohjois-Savo (eri mieltä 74.2 %), Pohjois-Häme (50.0 %), Ruotsinkielinen Pohjanmaa (50.0 %) ja Varsinais-Suomi (45.5 %). Väittämien 4, 6 ja 7 rinnakkainen tarkastelu osoitti, että seurueista 32.4 % valikoi saalisuroksia sarvien koon perusteella, 16.1 %:n uroksen koon perusteella ja 8.1 %:n sarvityypin perusteella. Sekä sarvien koon että uroksen koon perusteella valintaa suorittaa 4.5 % seurueista. Sekä sarvien koon että sarvityypin perusteella valikoi 2.5 % seurueista. Sekä sarvityypin että uroksen koon perusteella valikoi samoin 2.5 % seurueista. Kaikkien ko. ominaisuuksien eli sarvityypin, sarvien koon ja uroksen koon perusteella kaadettavia uroksia valikoi 1.0 % seurueista. Muutokset sarvityyppien yleisyydessä Vastaajista 57.0 % oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lapiosarvisten urosten osuudet ovat viime aikoina pienentyneet heidän seurueensa metsästysalueilla (kuva 2, väite 8). Eri mieltä olevia eli niitä, joiden mielestä lapiosarvisten osuudet eivät ole pienentyneet, oli 21.0 %. Kantaansa ei osannut sanoa 22.0 % vastaajista. Erot riistanhoitopiirien vastausjakautumissa olivat tilastollisesti merkitseviä (H = 29.264, df = 14, P = 0.010; taulukko 3). Eniten niitä, joiden mielestä lapiosarvisten osuudet ovat pienentyneet, oli kantaa ottaneiden joukossa Uudellamaalla (93.8 %), Pohjanmaalla (87.5 %), Oulussa (82.2 %) ja Pohjois-Karjalassa (81.0 %). Eniten vastaajia, joiden mielestä lapiosarvisten osuudet eivät ole pienentyneet, oli Etelä-Savon (42.9 %), Kainuun (40.0 %) ja Lapin (39.2 %) alueilla. Suhtautuminen hankosarvisuuteen Väittämään, jonka mukaan hankosarvisuus on epäedullinen ominaisuus, joka pitäisi karsia pois suomalaisesta hirvikannasta, yhtyi täysin tai jokseenkin 3.6 % vastaajista (kuva 2, väite 9). Eri mieltä oli valtaosa (79.1 %) vastaajista. Kantaansa ei osannut ilmaista 17.4 %. Tilastollisesti merkitseviä eroja riistanhoitopiirien vastausjakautumien välillä ei esiintynyt (H = 20.381, df = 14, P = 0.119; taulukko 3). Etelä-Savon, Kainuun, Kymen, Pohjois-Hämeen, Pohjois-Savon, Ruotsinkielisen Pohjanmaan ja Satakunnan vastaajista yksikään ei yhtynyt väittämään. Eniten hankosarvisuuden karsiminen sai kannatusta Varsinais-Suomesta (kantaa ottaneista samaa mieltä 37.5 %), Etelä-Hämeestä (20.0 %) ja Uudeltamaalta (11,1 %). Väittämien 1, 2, 3, 4 ja 9 rinnakkaisessa tarkastelussa asetettiin riistanhoitopiirit keskinäiseen järjestykseen vastaajien lapiosarvisuutta arvostavien asenteiden suhteen. Piirit ryhmittyivät kuvan 3 mukaiseen järjestykseen. 118

Kuva 3. Vastaajien lapiosarvisuutta arvostavat asenteet riistanhoitopiireissä. Mitä suurempi pistemäärä sitä korkeampi arvostus. Fig 3. Adopted attitudes towards palmated antlers in game management districts. High score = high regard. Suuria sarvia vai hyvä lihantuotto Valtaosa (92.9 %) kyselyyn vastanneista oli täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että hirvikannan hyvätuottoisuus on tärkeämpää kuin sen kyky tuottaa suuria sarvia (kuva 2, väite 10). Vastaajista 2.8 % oli täysin tai jokseenkin toista mieltä. Kantaansa ei osannut ilmoittaa 4.3 % vastaajista. Riistanhoitopiirien välillä esiintyvät erot vastauksissa olivat tilastollisesti merkitseviä (H = 36.065, df = 14, P = 0.001; taulukko 3). Kaikki Kainuun, Kymen, Lapin, Pohjanmaan, Pohjois-Hämeen ja Ruotsinkielisen Pohjanmaan vastaajat yhtyivät väittämään. Eniten sarvien arvoa suhteessa kannan hyvätuottoisuuteen korostivat Etelä-Hämeen (kantaa ottaneista eri mieltä 11.1 %), Keski-Suomen (10.0 %) ja Varsinais-Suomen (10.0 %) vastaajat. Tulosten tarkastelu Tulostemme perusteella suomalaisten hirvenmetsästäjien suuri enemmistö arvostaa kannan hyvätuottoisuutta enemmän kuin suuria sarvia. Valtaosa metsästäjistä ei arvosta lapiosarvisia hirviä hankosarvisia enempää, eikä katso aiheelliseksi pyrkiä karsimaan hankosarvisuutta pois hirvikannasta. Enemmistö kaataa uroshirviä valikoimattomasti niiden sarvien koosta piittaamatta ja pyrkimättä kaatamaan mahdollisimman suuria uroksia. Yli puolet vastaajista oli myös sitä mieltä, että lapiosarvisten osuudet metsästysalueilla ovat viime aikoina pienentyneet. Vastaaminen väittämiin 1, 3, 5, 6, 7 ja 10 ei näytä tuottaneen ongelmia ( en osaa sanoa -vastauksia < 5 %), mutta ilmeisen vaikeata on ollut ottaa kantaa väittämiin 8 ja 9. Molemmat koske- 119

vat asioita, joita harvemmin tullaan metsästäjäpiireissä pohtineeksi. Todennäköisesti myös omaa seuruettaan koskeviin väittämiin vastaaminen on ollut vaikeampaa kuin oman käsityksensä ilmaiseminen, mutta pääosin vastausaktiivisuudesta, vastaamatta jättämisen vähäisyydestä ja en osaa sanoa -vastausten kohtuullisen pienestä määrästä päätellen väittämien aihepiiri on varsin hyvin hahmottunut vastaajille. Virike kyselyn toimeenpanoon lähti tarpeesta selvittää, onko käytännön metsästystilanteessa edes mahdollista valikoida kaadettavia uroksia niiden sarvityypin perusteella. Alun perin kirjoittajien käsitys oli, ettei kaadettavia uroksia juurikaan kyetä/ haluta valita sarvityypin perusteella, vaikka sarvien kokoon ja piikkien lukumäärään kiinnitetäänkin kaatotilanteessa huomiota. Aivan selvää vastausta tähän asiaan ei kyselyllä saatu. Likimain saman verran oli niitä, joiden mielestä valikointi on mahdollista, kuin niitä, joiden mielestä se on mahdotonta. Väittämään saadut vastaukset olivat myös tavanomaista epävarmempia. Suhtautuminen hirviuroksen sarvityyppiin riippuu sarvien koosta. Kun yleisellä tasolla 10.6 % vastaajista oli sitä mieltä, ettei hankosarvinen hirvi ole yhtä arvokas kuin lapiosarvinen, sarviltaan pienten ja keskikokoisten urosten kohdalla tätä mieltä oli vain 2,8 % ja suurten kohdalla peräti 29.0 % vastaajista. Vastaajista vain 3.5 % oli sitä mieltä, että hankosarvisuus tulisi karsia pois suomalaisesta hirvikannasta. Tässä asiassa mielipiteet jakautuivat alueellisesti varsin paljon. Selvimmin karsimishalut ilmenivät maan eteläisimmissä riistanhoitopiireissä, missä hankosarvisten urosten osuudet hirvikannassa ovat perinteisesti olleet suuria. Näiltä alueilta saapuneissa vastauksissa esiintyi myös lisäkommentteja tyyliin lapiosarvet ovat erittäin harvinaisia alueellamme tai yli 10 vuoteen ei ole saatu lapiosarvista hirveä. Vastaajien enemmistö katsoi, että lapiosarvisten urosten osuudet ovat viime aikoina pienentyneet seurueensa metsästysalueilla. Voimakkaimmin tätä mieltä olivat maan etelä- ja länsiosissa metsästävät. Kainuun ja Lapin vastaajista vain alle puolet katsoi lapiosarvisten osuuksien pienentyneen. Tulos on linjassa suomalaisesta sarvityyppiaineistosta saatujen tietojen kanssa. Lapiosarvisten osuudet saaliissa ovat pienentyneet merkitsevästi kaikilla suuralueilla (Nygrén, T., Pusenius, Korpelainen & Tiilikainen julkaisematon). Koko aineistossa (n = 47 157) lapiosarviset vähentyivät 6.2 % -yksikköä ja hankosarviset lisääntyivät 8.1 % -yksikköä jaksolta 1976 86 jaksolle 1997 99. Ikävakioidussa 6.5 9.5-vuotiaiden urosten joukossa (n = 996) lapiosarviset vähentyivät samalla aikajaksolla 3.8 ja hankosarviset lisääntyivät 0.4 % -yksikköä. Sarviominaisuuksista sarvien koko näyttää olevan valintatilanteessa merkityksellisempi kuin sarvityyppi. Kun 32.4 % vastaajista ilmoitti seurueensa suorittavan saalisvalintaa sarvien koon perusteella vain 8.1 % suorittaa valintaa sarvityypin perusteella. Mahdollisimman suuria uroksia pyrkii kaatamaan 16.1 % seurueista. Tulos, jonka mukaan sarvien koon perusteella saalisvalintaa suorittavia on kaksin verroin enemmän kuin seurueita, jotka pyrkivät kaatamaan mahdollisimman suuria uroksia, voi tuntua yllättävältä, mutta selittynee sillä, että useiden riistanhoitopiirien valikointisuosituksissa on korostettu toisaalta tarvetta suunnata kaadot nuoriin urosikäluokkiin (ts. pieniin/pienisarvisiin uroksiin) ja toisaalta tarvetta huolehtia siitosuroskannasta säästämällä suuria/suurisarvisia uroksia. 1980-luvun alussa omaksuttiin laaja-alaisesti tavoite säästää 6 12 piikkisiä uroksia. Suositusten mukaisesti menetelleet seurueet suorittivat valikointia sarvien koon perusteella painottaen saaliinsa pienempiin urosyksilöihin ja välttämällä 6 12-piikkisten kaatamista. Sittemmin tämäntyyppisistä säästämissuosituksista on lähes luovuttu (11 riistapäällikön kirj. ilm.). Väittämiin annetut vastaukset vahvistavat vallitsevan käsityksen, jonka mukaan suomalainen metsästäjä arvostaa saalisyksilöiden ja lihan määrää enemmän kuin sarvisaalista (esim. Suomus 1965). Vain 2.8 % vastaajista jätti yhtymättä väittämään Hirvikannan hyvätuottoisuus on tärkeämpää kuin sen kyky tuottaa suuria sarvia. Myös Ruotsissa elää lihatraditio toisin kuin Manner- Euroopassa, jossa hirvieläinmetsästyksen vallitsevana piirteenä on sarvien arvostus selvästi lihatuottoa korkeammalle (Alm 1979). Metsästysseurojen toiminta on joukkotoimintaa, jossa enemmistön mielipiteet ratkaisevat tavan millä toimitaan. Valtaosassa vastauksia vastaajan ja hänen seurueensa arvostukset olivat yhteneväiset, mutta 13 % oli sellaisia, joissa vastaajan ja hänen seurueensa näkemykset sarvityyppien arvosta menivät ristiin. Kyselyn perusteella voidaan tehdä se johtopäätös, että osalle hirveä metsästävistä seurueista ja hirvenmetsästäjistä lapiosarvet ovat edelleenkin halutumpi saalis kuin vastaavankokoiset hankosarvet. Karkeasti arvioiden 5 10 % kaikista uroskaadoista ja lähes kolmannes suurisarvisten kaadoista on sellaisia, jotka kohdistuvat lapiosarvisiin mieluummin kuin hankosarvisiin silloin, kun edellytykset valikoinnin suorittamiselle ovat olemassa. Tämä tieto on hyödyntämiskelpoinen arvioitaessa hankosarvisuuden yleistymiseen johtaneita syitä. Käytännössä mahdollisuus valikointiin toteutunee varsin harvoin ja on riippuvainen paitsi vallitsevasta hirvitiheydestä myös käytetystä metsästysmenetelmästä, hirvien laumautumisesta 120

ym. seikoista. Voitaneen päätellä sekä väittämiin saatujen vastausten että maan eri osissa vallitsevien olosuhteiden perusteella että lapiosarviuroksen tietoinen valinta saaliiksi on ollut helpommin toteutettavissa ja myös tietoisempi pyrkimys maan lounais- ja keskiosissa kuin muualla maassa. Sarvityyppifrekvenssin muutos on ollut siellä selvempää kuin maan koillisilla ja pohjoisilla alueilla, missä hirvitiheydet ovat olleet alhaisempia, sarvisuosituksia ei yleensä ole sovellettu ja lapiosarvisten osuudet ovat edelleen suurempia (Nygrén, T. ym. 2000, 11 riistapäällikön kirj. ilm., Nygrén, T., Pusenius, Korpelainen & Tiilikainen julkaisematon). Väittämien 1, 2, 3, 4 ja 9 rinnakkaistarkastelu osoitti, että voimakkainta lapiosarvisten hirvien arvostus on Keski-Suomessa sekä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Etelä-Hämeessä ja vähäisintä Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, Pohjois-Hämeessä, Pohjois-Savossa ja Satakunnassa sekä maan pohjoisimmilla alueilla. Vähäisemmän arvostuksen alueeseen sijoittuvat siis yhtä lailla Pohjois- Häme ja Satakunta, jotka ovat kautta sarvityyppien tunnetun historian olleet hankosarvityypin ydinaluetta (Voipio 1948, Nygrén, K. & Nygrén, T. 1976, Nygrén, T., Pusenius, Korpelainen & Tiilikainen julkaisematon), kuin Oulu ja Lappikin, missä taas lapiosarvityyppi on yleisempi kuin muualla Suomessa (Koivisto 1972, Nygrén, K. & Nygrén, T. 1976, Nygrén, T., Pusenius, Korpelainen & Tiilikainen julkaisematon). Sen sijaan Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Etelä-Hämeessä, jossa lapiosarvisten osuudet ovat vaatimatonta luokkaa (Nygrén, T., Pusenius, Korpelainen & Tiilikainen julkaisematon) arvostetaan lapiosarvisuutta lähes yhtä paljon kuin Keski-Suomessa. Arvostuseroista lapiosarvisten hyväksi saattaa olla kysymys myös parhaiden suomalaisten trofeesarvien jakautumassa (Nygrén, K. 2000). Lapiosarvia mitattiin 511 kappaletta samalla aikajaksolla kuin ei-lapiosarvia (non-palmated) mitattiin 178, vaikka selvä vähemmistö suomalaisista hirviuroksista edustaa lapiotyyppiä (Nygrén, T., Pusenius, Korpelainen & Tiilikainen julkaisematon). Sarvinäyttelyihin ei tuoda komeitakaan hankosarvia yhtä herkästi kuin vastaavankokoisia lapiosarvia (Nygrén, K., suull. ilm.). Vaikka sarvityypin perusteella tapahtuvan saalisvalinnan mahdolliset vaikutukset hirviurosten sarvityyppijakautumaan eivät kuulu tämän tarkastelun piiriin, metsästäjille suunnatun kyselyn perusteella voidaan pitää ilmeisenä sitä, että lapiosarvia arvostetaan ja pyritään kaatamaan enemmän kuin hankosarvisia uroksia ja tämä valintapaine on osaltaan voinut johtaa hankosarvisuuden yleistymiseen suomalaisessa hirvikannassa. Samaan suuntaan on voinut vaikuttaa pitkään jatkunut 6 12 piikkisten säästäminen, jolla parhaat (vain harvoin yli 10-piikkisiksi kehittyvät) hankosarviyksilöt on tehokkaasti rauhoitettu. Koska arvostuseroihin perustuvan sarvivalinnan teho lienee kuitenkin varsin alhainen ja aikajakso, jonka kuluessa havaitut muutokset ovat tapahtuneet, on evolutiivisessa mielessä hyvin lyhyt, sarvityyppivalinta tuskin yksin selittää muutosta. Pohdittavaksi jää, missä määrin kehitykseen on ollut vaikuttamassa myös muu hirvikannan ikäja sukupuolirakenteeseen vaikuttanut metsästyksellinen valikointi sekä esim. sarvityyppien välillä esiintyvät evolutiiviset erot painonkehityksessä, lisääntymiskypsyyden saavuttamisnopeudessa, sopeutumisessa vesakoituneeseen suomalaiseen metsäluontoon jne. Kiitokset: Kiitämme lämpimästi kaikkia kyselyyn vastanneita, Maija Wallénia piirroksesta sekä kirjoituksen viimeistelyssä apuaan antaneita kahta anonyymiä arvioitsijaa, Kaarlo Nygréniä, Heikki Hyväristä sekä Jyrki Puseniusta. Summary: How do moose hunters rate different antler types? The proportion of moose with cervina type antlers has become more prevalent in several moose habitats in Europe, but the background to this increase is still unknown. The primary aim of this study was to examine, by means of a small-scale questionnaire, how hunters evaluate the different antler types (Fig. 1) and how possible variations in value affect the selective hunting of the different antler types. It may be possible to use this information when considering the extent to which the antler-type selection practised could explain the discernible change in antler-type frequencies. The methodology used was ten claims (Table 1) to which respondents provided their opinions. Based on the responses obtained (Table 2 and Fig. 2), the vast majority of Finnish moose hunters place greater value on the productivity of the moose population than they do on large antlers. The majority of hunters do not value moose with palmated antlers more than those with cervina-type antlers, but differences between game management districts do exist (Fig. 3). The hunters see no reason for eliminating the prevalence of moose with cervina antlers from the moose population. The majority of hunters kill moose bulls indiscriminately irrespective of the size of their antlers and without seeking to harvest the largest possible bulls. The majority of respondents were also of the opinion that the proportion of moose with palmated antlers has declined in hunting areas over recent years. However, no outright clear response was obtained for the most interesting claim, number 5. Of the respondents, 53.7% were of the opinion that it is possible to select the bulls to be harvested on the basis of antler type, and 42.5% were of the opposite opinion. Furthermore, 32.4% reported that they practised the selection of bulls to be killed based on the size of the antlers, 16.1% based on the size of the male and 8.1% based on antler type. The result may seem surprising; it indicates that the selection based on antler size is 121

double the number of selections based on bull size. The result may well be explained by the fact that the game management districts have used bag selection recommendations in an endeavour to direct harvests at young (= small/small-antlered) bulls as well as to conserve large and large-antlered bulls and bulls with 6 12 tines. Although the respondents were not asked directly whether they had succeeded in practising antlertype selection in the field, it is possible to conclude that 5 10 % of all harvested bulls and almost onethird of the bags of moose with large antlers are such that they prefer to seek moose with palmated antlers rather than moose with cervina-type antlers whenever the conditions are right for making a selection. This information is useful when assessing the causes that have led to the prevalence of moose with cervina-type antlers. Although the possible impacts of bag selection on the distribution of antler type within mooses population do not fall within the sphere of this study, the results would seem to indicate that moose with palmated antlers are valued and more sought-after than moose with cervina-type antlers. In turn, this pressure of selection may have led to the increasing prevalence of moose with cervina type antlers in the Finnish moose population. The long-term conservation of moose with antlers that have 6 12 tines, by means of which the best individuals with cervina antlers (only rare instances of antlers developing to more than 10 spikes) are protected, may have contributed to the same trend. However, since the impact of antler-type selection appears to be relatively minor and the time period during which the observed changes have occurred is extremely brief in evolutionary terms, it is unlikely that antler-type selection alone could account for the change that has been observed. What remains for further studies is the extent to which this trend has been affected by other causes. Some possible candidates are selection focused on the age and sex structure of the moose population, differences of adaptation to the increasingly coppiced Finnish forest landscape, and the evolutionary variations that occur between antler types in weight development and between the speed in which reproductive maturity is achieved. Kirjallisuus/References Alm, L. 1979: Om hjortdjur och deras horn. Elanders Boktryckeri. Kungsbacka (in Swedish). Boeskorov, G. G. & Puzachenko, A. Ju. 2001: Geographical variability of skull and horns in Holarctic moose (Alces, Artiodactyla). Zool. Zh. 80: 97 110 (in Russian with summary in English). Bäckström, K. 1948: Om de olika älgtyperna. Svensk Jakt 8: 191 193 (in Swedish). Collett, R. 1911 12: Norges Pattedyr. Aschehoug & Co. Kristiania (in Norwegian). Cringan, A. T. 1955: Studies of moose antler development in relation to age. Teoksessa/In: Peterson, R.L., North American Moose, pp. 239 246. University of Toronto Press, Canada. Engan, J. H. 2001: Changes in the relationship between palmate and cervine antlers in moose (Alces alces) in Southeastern Norway. Alces 37: 79 88. Eskola, Antti 1967: Sosiologian tutkimusmenetelmät 2. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo (in Finnish). Gasaway, W. C., Preston, D. J., Reed, D. J. & Roby, D. D. 1987: Comparative antler morphology and size of North American moose. Swedish Wildl. Res. Suppl. 1: 311 325. Geist, V. 1998: Moose. Teoksessa/In: Geist, V., Deer of the World. Their Evolution, Behavior, and Ecology, pp. 223 254. Stackpole Books, Mechanicsburg. Haagenrud, H. 1995: Elgjakt. Aschehoug & Co. Oslo (in Norwegian). Koivisto, I. 1965: Hankosarvi, lapiosarvi. Riistantutkimuksemme uusimpia tuloksia. Metsästys ja Kalastus 3: 98 100 (in Finnish). Koivisto, I. 1972: Hirvi. Teoksessa/In: Siivonen, L.(toim./eds), Suomen nisäkkäät. Vol 2., pp.356 382. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki (in Finnish). Lampio, T. 1967: Hankosarvetkin metsästysmuistoiksi. Metsästys ja Kalastus 10: 441 442, 466 467 (in Finnish). Munsterhjelm, L. 1937: Hirvikantamme hoidosta. Lapiosarvista hirveä ryhdyttävä suosimaan meillä kuten muuallakin. Metsästys ja Kalastus 9: 297 304, 10: 340 344 ja 11: 388 392 (in Finnish). Nygrén, K. 2000: Directional asymmetry in moose. Alces 36: 147 154. Nygrén, K. & Nygrén, T. 1976: Hirvi ja hirvenmetsästys Suomessa. Riistantutkimusosaston tiedonantoja 2: 1 33 (in Finnish). Nygrén, T. 1997: Hirvikanta ja sen säätely. Teoksessa/ In: Kairikko, J., Aatolainen, J., Louhisola, P., Nygrén, T. & Takamaa, S., Hirvieläinten metsästyksen käsikirja, pp 39 52. Gummerus Kirjapaino, Jyväskylä (In Finnish). Nygrén, T., Tykkyläinen, R. & Wallén, M. 2000. Syksyn suurjahdin kohteena erittäin tuottava, nopeasti kasvanut hirvikanta. Riistantutkimusosaston tiedote 168: 1 16 (in Finnish). Peterson, R. L. 1955: North American Moose. University of Toronto Press. Canada. Rülcker, J. & Stålfelt, F. 1986: Das Elchwild. Verlag Paul Parey. Hamburg und Berlin (in German). Skuncke, F. 1949: Älgen. Studier, jakt och vård. P.A.Norstedt & Söners Förlag, Stockholm (in Swedish). Stålfelt, F. 1974: Älgpopulationerna i län med samordnad älgjakt. Teoksessa/In: Stålfelt, F., Norling, I., Jägnert, C. & Lundahl, B. (eds), Rapporter angående försök med samordnad älgjakt i Kronobergs, Västmanlands och Norrbottens län, pp. 5 23. SNV PM 485. Statens Naturvårdsverk. Solna (in Swedish). Suomus, H. 1965: Hirvikannan hoidon päämääristä. Pyrimmekö saamaan paljon lihaa vai komeita sarvia? Metsästys ja Kalastus 3: 101 103 (in Finnish). Voipio, P. 1948: Riistan laadun parantaminen ja sen biologiset edellytykset./improving the quality of the game and the biological requirements therefore. Suomen Riista II: 7 76 (in Finnish with summary in English). Voipio, P. 1952: Miten hirvikantamme voitaisiin saada lapiosarviseksi? Suomen Riista 7: 52 59 (in Finnish). Hyväksytty/Accepted 14.3.2006 Tuire Nygrén & Riitta Tykkyläinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Ilomantsin riistantutkimusasema Finnish Game and Fisheries Research Institute Ilomantsi Game Research Station Haravapurontie 4 FI-82900 Ilomantsi, Finland email: tuire.nygren@rktl.fi 122