KIRJALLINEN KYSYMYS 1389/2001 vp Kuurojen oikeus käyttää äidinkieltään Eduskunnan puhemiehelle Kuurojen oma äidinkieli, viittomakieli, on yksi Suomessa käytettävistä vähemmistökielistä. Eri maissa on omat viittomakielensä. Koska viittomakielten rakenteet ovat samankaltaiset, pystyvät kuurot kommunikoimaan yli kielirajojen helpommin kuin puhuttujen kielten käyttäjät. Maamme yhteensä noin 8 000 kuurosta 5 000 käyttää ensikielenään/äidinkielenään viittomakieltä. Viittomakieltä tuotetaan käsien liikkeillä, ilmeillä sekä suun ja vartalon liikkeillä ja otetaan vastaan näön avulla. Viittoessa voi tuottaa ja nähdä yhtäaikaisia, kerrosteisia viestejä. Kielen tuottamisen kanava mahdollistaa kolmiulotteisen tilan käyttämisen. Muuten viittomakieli on samanlainen kuin mikä tahansa muukin kieli. Se muuttuu käyttötilanteen mukaan ja siinä esiintyy myös sosiaalisia ja alueellisia murteita. Kuuroilla ei kuitenkaan ole samankaltaisia mahdollisuuksia toimia omalla kielellään kuin muilla suomalaisilla. Heillä tulisi olla vastaavat mahdollisuudet saada koulutusta, informaatiota ja muita palveluita, pitää yhteyttä jne. omalla kielellään kuin kuulevilla suomalaisilla. Kuuroilla on subjektiivinen oikeus tekstipuhelimeen, ja monilla se onkin jo käytössä. Tekstipuhelimen käyttö ei kuitenkaan ole ongelmatonta, koska puhelinta käytettäessä ei voi käyttää omaa äidinkieltään. Kuurojen kommunikointia ja mahdollisuutta toimia täysivaltaisina kansalaisina helpottaisi kuvapuhelimen käyttö. Kuvapuhelinta käytettäessä kuuro voi kommunikoida omalla äidinkielellään. Kuvapuhelin toisi myös helpotusta tulkkauksen tarpeeseen ja säästäisi siten myös rahaa. Nykyisinhän tulkkeja on tarpeeseen nähden liian vähän ja tulkin päivästä saattaa kulua suurin osa liikkumiseen paikasta toiseen tulkkaustarpeen mukaan. Nykyaikainen tekniikka mahdollistaa monia keinoja kuulovammaistenkin arjen ja elämän parantamiseksi. Hyvinvointiyhteiskunnan vastuulla on kantaa huolta ja auttaa tarvittaessa kaikkia kansalaisia ja saada heidät tuntemaan itsensä yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Oman itsenäisen elämän edistämisen tulisi olla tavoitteena niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisellakin taholla, ja tämän vuoksi yhteiskunnan tulee tarjota tarvittavia apukeinoja tasa-arvoisesti kaikille kansalaisille. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallitus tietoinen kuurojen vaikeuksista saada tietoa, pitää yhteyttä ja toimia omalla äidinkielellään, viittomakielellä ja mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä epäkohtien poistamiseksi? Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2001 Saara Karhu /sd Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Saara Karhun /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1389/2001 vp: Onko hallitus tietoinen kuurojen vaikeuksista saada tietoa, pitää yhteyttä ja toimia omalla äidinkielellään, viittomakielellä ja mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä epäkohtien poistamiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Hallitusmuodon perusoikeussäännösten tultua voimaan vuonna 1995 oikeusministeriö asetti vuonna 1996 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää, mitä toimenpiteitä edellyttää hallitusmuodon 14 :n 3 momentin (nykyisin 17 ) säännös, jonka mukaan viittomakieltä käyttävien perusoikeudet turvataan lailla, ja millä toimenpiteillä voidaan varmistaa, että viittomakieltä käyttävät saavat turvatun ja tasavertaisen aseman muiden kieli- ja kulttuurivähemmistöjen kanssa. Työryhmä piti viittomakielisten oikeusaseman turvaamisen kannalta keskeisinä mm. tiedonsaantia, opetusta ja tulkkipalvelujen järjestämistä, joihin kysymyksessäkin viitataan. Opetusta koskevan lainsäädäntöuudistuksen yhteydessä vuonna 1998 viittomakielinen opetus sisällytettiin lainsäädäntöön. Käytännössä opiskelutulkeista on kuitenkin puutetta ja opiskelutulkkauksen rahoitustavoista vallitsee erilaisia käytäntöjä. Opetusministeriön vuonna 2000 asettama ammatillisen erityisopetuksen strategiaa valmisteleva työryhmä antanee lähiaikoina em. asiaan liittyvät ehdotuksensa. Jyväskylän yliopistossa on meneillään viittomakielinen luokanopettajakoulutus, jonka tuloksena saadaan viittomakielisiä opettajia jatkossa. Stakes selvitti sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta vuosina 1999 2000 tulkkipalvelun nykytilaa ja toimivuutta. Tulkkipalvelulla on suuri merkitys kuulovammaisten ja vaikeasti puhevammaisten ihmisten arkipäivässä. Tulkkipalvelun kehittämishaasteina nousivat esille pula viittomakielen tulkeista, palvelun saatavuuden erot eri vammaisryhmien kesken, alueelliset erot ja laatukysymykset sekä joissakin tapauksissa tulkkaustuntien riittämättömyys. Selvityksen mukaan myös kommunikaatiota ja tulkkipalvelua tukevaa tietoteknologista tietoa ja osaamista tulee vahvistaa. Tulkkipalvelun saajien määrä on kasvanut hitaasti koko 1990-luvun ajan: vuoden 1999 lopussa tulkkipalvelun käyttäjiä oli 3 071. Stakesin selvityksen mukaan Suomessa on tällä hetkellä 23 tulkkikeskusta. Vuonna 1999 tulkkipalveluissa työskenteli 100 opiskelutulkin lisäksi 38 muuta päätoimista tulkkia, 87 päätoimista freelancetulkkia sekä 90 satunnaisesti tulkkausta tekevää tulkkia. Yksittäinen kunta on monesti liian pieni yksikkö järjestämään laadukasta tulkkipalvelua. Siksi tulkkipalvelua on järkevää organisoida kuntien välisenä yhteistyönä. Laadukkaat tulkkipalvelut perustuvat asiakkaiden tarpeisiin, suunnitelmalliseen yhteistyöhön sekä tiedon ja kokemuksen vaihtoon. Sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta Stakes toteuttaa vuosina 2001 2003 Veturi-hankkeen, jonka tavoitteena on tukea kuntia tulkkipalvelun järjestämisessä siten, että eri tavoin vammaiset ja maan eri puolilla 2
Ministerin vastaus KK 1389/2001 vp Saara Karhu /sd asuvat henkilöt saavat palveluja tasa-arvoisesti asuinkunnastaan riippumatta. Hankkeessa tuetaan alueellisten tulkkipalveluverkostojen rakentamista ja seudullisen yhteistoiminnan kehittymistä sekä edistetään sopimuskäytäntöjen syntymistä. Sosiaali- ja terveysministeriö on osana ns. tulevaisuuspakettihanketta käynnistänyt maata kattavan ITSE-kehittämishankkeen. Siinä on tavoitteena edistää ikäihmisten ja vammaisten henkilöiden itsenäistä suoriutumista lisäämällä käyttäjien ja henkilöstön osaamista asumiseen ja kommunikointiin liittyvistä uuden teknologian hyvistä ratkaisuista. Hankkeessa muodostetaan alueellisia osaamisverkostoja, jotka kehittävät asiantuntijuutta, uusia palveluja ja toimintamalleja. Henkilöstölle ja käyttäjille järjestetään koulutusta ja levitetään tietoa uusista teknisistä ratkaisuista ja niihin liittyvistä palveluista. Hankkeeseen osoitetaan yhteensä noin 2 236 900 euroa vuosina 2001 2003. Pohjois-Karjalassa sijaitsevan Honkalampisäätiön kanssa on valmisteilla sopimus kuvapuhelinhankkeen käynnistämisestä vuonna 2002. Honkalampi-säätiön tulkkikeskus on aikaisemmin kokeillut kuvapuhelinten käyttöä etätulkkauksessa. Kokemukset ovat rohkaisevia, mutta tarvitaan vielä teknistä kehittelyä kuvansiirtoominaisuuksien parantamiseksi. Kuvapuhelimen odotetaan tuovan merkittävän parannuksen etätulkkauksen järjestämismahdollisuuksiin tulevaisuudessa. Helsingissä 10 päivänä tammikuuta 2002 Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Saara Karhu /sd undertecknade skriftliga spörsmål SS 1389/2001 rd: Är regeringen medveten om de dövas svårigheter att få information, hålla kontakt och agera på sitt eget modersmål, teckenspråket, och vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att åtgärda missförhållandena? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Efter att regeringsformens bestämmelser om de grundläggande fri- och rättigheterna trädde i kraft 1995, tillsatte justitieministeriet 1996 en arbetsgrupp som skulle utreda vilka åtgärder som krävs för förverkligandet av bestämmelsen i 14 3 mom. (numera 17 ) regeringsformen, enligt vilken de grundläggande rättigheterna för personer som använder teckenspråk skall tryggas genom lag. Dessutom skulle arbetsgruppen utreda vilka åtgärder som behövs för att de som använder teckenspråket skall ha samma säkra och jämlika ställning som andra språk- och kulturminoriteter har. Arbetsgruppen ansåg att det centrala med tanke på tryggandet av teckenspråksanvändarnas rättsliga ställning var att ordna bl.a. information, undervisning och tolktjänster, alltså det som avses i spörsmålet. I samband med reformen av lagstiftningen om undervisning 1998 införlivades undervisning på teckenspråk i lagstiftningen. I praktiken råder det emellertid brist på utbildningstolkar och praxis varierar i fråga om finansieringen av detta. Den arbetsgrupp som undervisningsministeriet tillsatte 2000 för att bereda en strategi för specialundervisningen inom yrkesutbildningen torde inom kort ge ett förslag i ärendet. Vid Jyväskylä universitet pågår utbildning av klasslärare på teckenspråk och genom den fås i fortsättningen lärare som behärskar teckenspråk. Stakes utredde på uppdrag av social- och hälsovårdsministeriet under åren 1999 2000 det nuvarande läget i fråga om tolktjänster och hur de fungerar. Tolktjänsten har stor betydelse i det vardagliga livet för personer med hörselskada eller en grav talskada. Utmaningarna när det gäller att utveckla tolkverksamheten är bristen på teckenspråkstolkar, skillnaderna mellan olika grupper av handikappade i fråga om tillgången på tjänsterna, regionala skillnader och kvalitetsfrågor samt i en del fall det otillräckliga antalet tolktimmar. Enligt utredningen bör också datateknologiska kunskaper och färdigheter som stöder kommunikationen och tolktjänsten förstärkas. Antalet personer som får tolktjänst har ökat långsamt under hela 1990-talet: i slutet av 1999 fanns det 3 071 personer som utnyttjade tolktjänsten. Enligt Stakes utredning finns det i Finland för närvarande 23 tolkcentraler. Under 1999 fanns det förutom 100 utbildningstolkar dessutom 38 andra heltidstolkar, 87 personer som arbetade som frilanstolkar på heltid samt 90 tolkar som tolkar sporadiskt. En enskild kommun är ofta en alltför liten enhet för att kunna arrangera högklassig tolktjänst. Av den anledningen är det klokt att ordna tolktjänsten i samarbete med flera kommuner. Högklassig tolktjänst baserar sig på kundernas behov, ett genomtänkt samarbete samt på utbyte av kunskap och erfarenheter. På uppdrag av socialoch hälsovårdsministeriet genomför Stakes un- 4
Ministerns svar KK 1389/2001 vp Saara Karhu /sd der åren 2001 2003 Veturi-projektet, vars mål är att stöda kommunerna i ordnandet av tolktjänsten, så att personer med olika handikapp och i olika delar av landet skall behandlas jämlikt, oberoende av boningsort. I projektet stöds uppbyggandet av lokala nätverk för tolktjänst samt utvecklandet av regionalt samarbete och dessutom främjar projektet uppkomsten av en avtalspraxis. Social- och hälsovårdsministeriet har som en del av det så kallade framtidspaketsprojektet inlett ett landsomfattande utvecklingsprojekt vid namn ITSE. Målet med detta är att göra det lättare för äldre och handikappade personer att klara sig på egen hand genom att användarnas och personalens kunnande i fråga om goda, nya tekniska lösningar som hänför sig till boende och kommunikation utökas. Inom projektet bildas regionala kunskapsnätverk, som utvecklar expertis, nya tjänster och verksamhetsmodeller. Utbildning arrangeras för personal och användare och information ges om nya tekniska lösningar och de tjänster som hänför sig till dessa. För projektet anvisas under åren 2001 2003 sammanlagt 2 236 900 euro. Tillsammans med stiftelsen Honkalampi-säätiö i Norra Karelen förbereds ett avtal om inledande av ett bildtelefonprojekt under 2002. Honkalampi-säätiös tolkcentral har tidigare prövat på att använda bildtelefon vid tolkning på distans. Dessa försök har gett uppmuntrande resultat, men när det gäller bildöverföringen behöver tekniken ännu utvecklas. I framtiden förväntas bildtelefonen medföra en betydande förbättring av möjligheterna att ordna tolkning på distans. Helsingfors den 10 januari 2002 Omsorgsminister Osmo Soininvaara 5