Päätoimittajan sananen. Ajankohtaista. Kuulumisia maailmalta. Menneitä. Puuhasivut. Johtajien yhteystiedot



Samankaltaiset tiedostot
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Toimintakertomus vuodelta 2010

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Keskiviikko

o l l a käydä Samir kertoo:

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Toimintasuunnitelma 2016

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Matkakertomus Busiasta

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Saa mitä haluat -valmennus

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Council Meting Portugal

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä

Tekninen ja ympäristötoimiala

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta Sivu 2

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Keskiviikko

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Nuoret kilpailunjärjestäjinä

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Uuden lippukunnan perustaminen -Piirin aloitteesta-

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Maanantai : Aktiivinen alku viikolle

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

Tervetuloa selkoryhmään!

Haukan Sanomat Saapumislehti

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

苏 州 (Suzhou)

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Etelä Hesaan. Lomamieli ilman lentomatkaa!

Maanantai Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Pietarin matka. - Sinella Saario -

epostia Jyväskylän Versojen koteihin

lehtipajaan! Opettajan aineisto

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

HIIRIKAKSOSET. Aaro Lentoturma

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013. Ilves13-piirileiri Evolla Vielä ehdit mukaan!

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29

Osallistujan palautelomake

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

Kolmannen luokan luokkalehti

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Hailuoto Olsyn ja Helsyn retki

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Lucia-päivä

Metsä/Luonto

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Transkriptio:

KIERTÄJÄ 2 / 13

SISÄLLYS Päätoimittajan sananen 3 Tilastonurkkaus Partiouutisia meiltä ja muualta Wanhat Porot rekrytoi 4 5 6 Ajankohtaista Kuulumisia maailmalta Kuulumisia Lontoosta Samoajien suklaa arvostelu Yhteistyössä seurakunnan kanssa Menneitä Päivä sudenpentuna Kala kuivalla maalla ROK 13: Baywatch Karvamatojen päiväretki TIPAUS Lippukuntafoorumi ja L SP:n kevätkokous Lupauksenanto Puuhasivut Terkut Johtajien yhteystiedot Ilmari 4 7 7 9 10 11 11 12 13 15 16 19 20 22 24 26 27 Kannessa: Emma, Ada ja Julia siililumiveistoksensa äärellä (kuva: Satu Rantanen) Lippukuntalehti Kiertäjä (nettiversio) Päätoimittaja: Maarit Heikkinen Toimittajat: Satu Rantanen ja Sanni Salonen Taittaja: Jasmin Salonen Toimituksen osoite: Poikluomantie 9, 20760 Piispanristi Julkaisija: RajakivenKiertäjät ry Painopaikka: Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän monistamo Levikki: 110 Numero: 2/13

P Ä Ä TO I M I T TA J A N SANANEN Kiertäjä Kiertäjän teko on Kiertäjän teko on aitiopaikka lippukuntamme toimintaan! Aina kun uutta lehteä lähdetään kokoamaan, otetaan käteen kalenteri ja pohditaan mitä kaikkea muutaman kuukauden aikana on taas ehtinyt tapahtua! Lisäksi juttujen kautta pääsee usein kurkistamaan eri ikäisten johtajien ajatuksiin sekä ryhmien toimintaan. Lehden kautta pääsee lukemaan myös parhaista ideoista, joita johtajat ovat ryhmiensä toimintaan keksineet. Ja ideoiden lainaaminenhan on aina sallittua! Kiertäjän teko on täynnä yllätyksiä! Koskaan ei tiedä tulevatko kaikki pyydetyt jutut ajoissa ja joskus taas yllättyy iloisesti, kun sähköpostiin kolahtaa juttu jostakin sellaisesta tapahtumasta, jota ei ole tiennyt tapahtuneenkaan. Tällä tavalla toivon tulevani yllätetyksi jatkossakin! Joskus sitä taas yllättäen löytyy itsensä naputtamassa jotakin juttua kiireellä juuri ennen lehden lähettämistä painoon, jotta taittajamme Jasmin saa sivumäärät täsmäämään. Kiertäjän teko on loistavaa tiimityötä! Lehden tekemisestä on jo muutaman vuoden vastannut huipputiimi eli Satu, Sanni ja Jasmin. Vain muutama viikko sitten pidimme jälleen kololla suunnittelu ja ideointikokousta siitä, mitä kaikkea lehtemme voisi jatkossa pitää sisällään ja tuon palaverin tuloksia saatte lukea jo tästä lehdestä. Ja odottakaa vain, jossain vaiheessa pääsette ehkä lukemaan RKK:n tatuointitarinoita. Päätoimittajana olen nakittanut kirjoitushommia tiimillemme tasapuolisesti, enkä kertaakaan ole kuullut mutinoita siitä, että tuosta en kyllä halua kirjoittaa. Tiimimme myös lukee lehteen tulevia muita juttuja aina sillä silmällä, että ketä seuraavaksi pyytäisimme mukaan tiimiimme Muutama ehdokas taitaa taas olla kiikarissa! Kiertäjän teko on osoitus vastuunkannosta! Juttujen kirjoitusvastuuta jaetaan myös muille kuin tiimimme jäsenille. Tiedän osan johtajistamme kirjoittavan erilaisista tapahtumista mielellään, mutta osalle tiedän kirjoittamisen olevan aikamoista pakkopullaa ja korkean kynnyksen takana. Silti lähes sataprosenttisesti kaikki pyydetyt ovat tulleet kirjoitetuksi, vaikka sitten ihan pelkästä vastuuntunnosta. Kiitos teille kaikille siitä. Kiertäjä tiimi pyrkii jatkossakin pitämään kiinni siitä, että lehtemme ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja on sisällöltään yhtä monipuolinen kuin tähänkin saakka. Koska monia muitakin lippukuntalehtiä nähneenä tiedän, että Kiertäjä on huippuluokkaa! Ilman kaikkien muiden RajakivenKiertäjien apua emme siihen kuitenkaan pysty, joten olkaa aktiivisia; osallistukaa, kirjoittakaa, kuvatkaa ja piirtäkää! Niistä aineksista on hyvä lehti tehty! Kiitos kaikista tähänastisista lehdistä, uusia numeroita odotellessa, Päätoimittaja Maarit 3

A J A N KO H TA I S TA Tilastonurkkaus Tällä uudella palstallamme Kiertäjän toimitus kokoaa yhteen erilaista nippelitietoa lippu kuntamme jäseniin liittyen. Tällä kertaa perehdyimme tarkemmin RKK:laisten osoitteisiin. Listasimme lippu kuntalaistemme seitsemän suosituinta katuo soitetta, jotka näet alla olevasta taulukosta. Näistä kaduista kuusi sijaitsee Kaarinassa ja yksi Turussa. Voittajaksi selviytyi Saukonka tu, jossa asuu lähes kymmenen prosenttia lippukuntalaisistamme! Yhteensä näillä seit semällä suosituimmalla kadulla asustaa siis 37 rajakivenkiertäjää, joka on noin kolman nes koko lippukuntamme jäsenistöstä. Löydätkö sinä oman kotikatusi taulukosta? Turussa 14.9.2013 4 Lisää osoitefaktaa: Lippukuntamme suosituin postinumero on 20760, eli 59 rajakivenkiertäjää asuu Piis panristillä. Lähimpänä koloa asuvan lippukuntalaisem me partiomatka on kävellen vain 120 metriä. Kauimpana asuvalla matkaa kertyy sen sijaan jopa 322 kilometriä! Rajakivenkiertäjistä 82 asuu kadulla, 21 tiellä, 8 kujalla, 2 kaaressa, 1 boulevardilla, 1 taipaleella ja 1 hännässä. partiopop.fi

Kiertäjä Partiouutisia meiltä ja muualta Partiotoimintaa on oman lippukuntamme lisäksi joka puolella ja mielenkiintoisia juttuja on meneillään kaiken aikaa. Kiertäjän toimitus kokoaa välähdyksiä partiomaailmasta tiedoksi meille kaikille! Nettisivut uusiksi Suomen Partiolaisten nettisivujen uudistaminen jatkuu. Tuorein uu distus ovat toimintasivut, jotka on tarkoitettu partiotoiminnassa jo mukana oleville! Toimintasivut täy dentävät partio.fi sivuja, jotka jul kaistiin heinäkuussa 2012 partion markkinointiin ei vielä partiolaisil le. Käy kurkkaamassa www.partio.fi ja valitse yläpalkista toimintasi vusto. Uudet toimintasivut kokoavat par tiotoiminnan materiaalit, ohjeet ja käytännön tiedot helppokäyttöiseksi kokonaisuudeksi. Sivujen jakaminen kahteen osaan on tulosta vanhoille sivuille tehdystä kävijätutkimuk sesta: sivuilla kävi todella vähän potentiaalisia partioon liittyjiä ja todella paljon johtajarooleissa toi mivia aktiivipartiolaisia. Kun näille kohderyhmille oli tehty yksi ja sama sivusto, se ei palvellut kumpaakaan ryhmää kunnolla. Nyt uusilta sivuil ta löytyy kaikille jotakin! Piirileiri sai nimen: Piiru2014 Lounais Suomen Partiopiirin toinen kesäleiri järjes tetään Gyltön saarella Paraisilla 22. 30.7.2014. Leirin nimi valittiin nimikilpailun perusteella ja sen on keksinyt Milla Ala Äijälä Littoisten Pirtapiioista. Nimikilpailun voittajan valitsi leiritoimikunta, joka mieltyi sekä nimeen että sen perusteluihin: "Par tiossa ja muussakin elämässä täytyy aina pyrkiä ylit tämään itsensä olla piirun verran parempi. Piiru on suunnan yksikkö ja piirileiri on hyvä tapahtuma näyttää, mihin suuntaan piirimme on menossa. Leirin nimeen ja ajatukseen liittyy myös yksi leirin teemoista, itsensä ylittäminen. Naisia johtoportaaseen Partiosäätiö Scoutstiftelsen rs tekee Suomen suu rimman nuorisojärjestön, eli Suomen Partiolaisten, talouden turvaamiseksi. Säätiön puheenjohtajaksi valittiin huhtikuussa Maarit Toivanen Koivisto, yksi suomalaisen liike elämän vaikutusvaltaisimmista naisjohtajista. Toivanen Koivisto näkee partion hyödyt myös omasta naisjohtajan näkökulmastaan: Partio kouluttaa hienolla tavalla johtajia. Tätä kautta myös tytöillä on mahdollisuus kouluttautua johtajiksi, kun he eivät suurissa määrin mene ar meijaan. Samalla tavalla pojat oppivat johtajiksi. Eteneminen partiossa on hyvin harkittu ja vastuun kantamisen oppiminen tapahtuu oikeaan aikaan. Olitko esillä partioviikolla? Partioviikkoa vietettiin 22. 28.4.2013 teemalla 100 % partiolainen, sillä partiolaisuus on monen asian summa. Partioviikolla haluttiin tuoda näkyvästi esiin, että meitä partio laisia löytyy Suomessa ihan kaikkialta; Koulubändin rumpalina, TV1:n kuuluttajana, tu kioppilaana, pörssiyhtiön hallituksessa, vegaanikokkina, skeittirampilla ja Tavastian lavalla! Partiolaisuudesta saa ja kannattaa olla ylpeä! 5

A J A N KO H TA I S TA Wanhat Porot rekrytoi Koskaan ei ole auttavista käsistä haittaa kun ollaan lähdössä leirille tai muuhun partiota pahtumaan. On myös mukava tarjota partioelämyksiä muillekin kuin nykyisille aktiivipar tiolaisille. RajakivenKiertäjien Sytytyspala keskustelussa lippukunnanjohtaja Jessica pyysi apua Poroilta aikuisten rekrytointiin. Projekti päätettiin jakaa kahteen osaan. Takaisin huipulle! Ensimmäisen osan Porot pääsivät aloit tamaan jo nyt keväällä. Littoisten Pir tapiioilta saimme mallia kyselykorttiin, joita lähetimme entisille rajakiven kiertäjäaktiiveille. Kortissa kyselimme kiinnostusta lähteä mukaan mm. lu pauksenantoon, retkeilyreitin huolto talkoisiin ja tulevien piirikisojen rastimiestehtäviin. Tarkoituksena on siis antaa helppo mahdollisuus palata mukaan partiotoimintaan ja löytää vanha huippuharrastus uudestaan. Muutamia kortteja olemme jo saaneet takaisin ja vielä keväällä pyrimme ta paamaan nämä aktiivit Wanhojen Porojen laavuretkellä Porojoella. Innostuneet ja innostetut (uus)wanhat Porot Hankkimaan uusia kokemuksia Toinen osa aikuisten rekrytointia koskeekin sitten jokaisen rajakivenkiertäjän vanhem pia. Syksyllä jokaisen lapsen mukana kulkee kotiin lippukuntamme uusi jäsenrekisteri kaavake. Jatkossa kaavake annetaan vain uusille jäsenille, mutta nyt syksyllä kartoite taan koko RKK:n porukka. Kaavakkeessa ky sellään vanhempien halukkuutta tai kyvykkyyttä olla jossain muodossa mukana tukemassa lippukuntamme toimintaa! Vanhemmat ovat tärkeä osa lapsen harras tusta ja harrastuksesta tulee lapselle sitäkin tärkeämpi, kun myös omat vanhemmat osoit tavat toiminnallaan sen olevan tukemisen ar voista. Tukemisen muoto ja määrä tietenkin on jokaisella perheellä omanlainen eikä ketään pakoteta mukaan väkisin. Kyselyn yhtenä päämääränä olisi saada lippukunnal lemme vanhempien ryhmä, joka voisi suunni tella ja toteuttaa erilaisia ja erikokoisia 6 tempauksia, jotka tukevat kiertäjien toimin taa joko toiminnallisesti tai taloudellisesti. Jos jo nyt uutena tai vanhana aikuisena tunsit kipinän syttyvän, saa ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen tai muihin Wanhoihin Poroihin! Teksti: Johanna Jonski Laitinen (j.k.kuusisto@gmail.com)

KU U L U M I S I A M A A I L M A L TA Kiertäjä Kuulumisia Lontoosta Meitä RajakivenKiertäjiä pyörii tälläkin hetkellä monella muullakin paikkakunnalla, kun ihan vain Kaarinan lähimaastoissa! Anniina asustaa tällä hetkellä Lontoossa ja tässä tuoreimpia kuulumisia muilta mailta. Aika lentää kun on kivaa! Kaksikymmentä kuukautta täällä Euroopan suurimmassa kaupungissa on vierähtänyt todella nopeasti, mikä ei sinänsä ole ihme, silla tekemistä kyllä riittää! Muutin siis elo kuussa 2011 Lontooseen aluksi viiden kuukau den yliopistoharjoittelua varten. Harjoittelupaikasta, Middlesexin yliopistosta Pohjois Lontoosta, löytyi kuitenkin myös en simmäinen valmistumisen jälkeinen työpaik ka, ja marraskuussa 2012 sain vakinaisen paikan Middlesexin yliopiston Akateemisen yhteistyön keskuksesta, jossa tällä hetkellä siis työskentelen kansainvälisen yhteistyön koordinaattorina. Töistä puhuminen on kuitenkin tylsää, joten siirrytäänpä vapaa aikaan ja siihen, mitä kaikkea Lontoossa on tähän mennessä tullut nähtyä ja koettua. Yksi ehdottomista koho kohdista oli Lontoon kesäolympialaisissa työskentely kahdeksan päivän ajan viime kesänä. Työporukka oli us komaton, yhteishenki aivan mahtava ja pääsin käymään muun muassa ki sakylässä sekä Olympiasta dionilla, jossa saimme seurata avajaisseremonian kenraaliharjoituksia. Rumasta Bettysta tuttu America Ferrera!). Olen myös käynyt katsomassa erinaisia näyt telyjä lukuisissa Lontoon museoissa, joista suurimpaan osaan on ilmainen sisäänpääsy! Lisäksi luistelu Natural History Museumin puutarhassa ja Valentinon pukujen näyttely Somerset Housessa ovat jääneet mieleen. Hiljainen disko Science Museumissa oli myös erityinen kokemus yleistä musiikkia ei ollut, vaan kaikilla oli päässään kuulokkeet, joista voi valita erilaista musiikkia, mikä siis tar koitti sitä, että ulkopuolisten silmissä kaikki tanssivat hiljaisuudessa eri musiikin tahtiin! Tänä keväänä tulee myös kunnolla nautittua Lontoon kulttuuritarjonnasta. Olen menossa muun muassa Dirty Dancin dance along ta pahtumaan, jossa ulkoilmassa Lontoon Cityssä ammattitanssijat opettavat osallistu jille Dirty Dancing elokuvan tanssiliikkeet ja tämän jälkeen elokuva laitetaan pyörimään isolle screenille, ja tanssikohtausten tullessa kaikkien on tarkoitus tanssia mukana! Musiikkia, tanssia, laulua kaikkea löytyy Lontoosta Olen myös Lontoossa oloaikanani nähnyt reip paasti yli kymmenen musi kaalia West Endissa (mm. Mamma Mia, Singing in the Rain, We Will Rock You, Viva Forever ja Chicago, jossa pääosaa Roxya esitti Pohjois Lontoo lumen alla 7

KU U L U M I S I A M A A I L M A L TA Partiolaiselle riittää aina tekemistä oma takapiha. RajakivenKiertä jiäkään en ole kokonaan jättä nyt vastaan johtajien sähköpostilistan päivittämisestä ja maaliskuussa Suomessa vie raillessani autoin myös Tyttiä vetämään Frettien kokouksen Ala Lemun metsässä (terkkuja Freteille! Ja Tytille!). Seuraan myös ahkerasti kuulumisianne netin välityksellä ja Kiertäjästä. Arkisin töiden jälkeen käyn yleensä salilla juoksemassa, sillä treenaan tällä hetkellä Greenwich Parkissa järjestet tävää 10 kilometrin juoksua varten. Olen myös huoman nut, että kerran partiolainen on aina järjestöihminen! Olen tällä hetkellä Lontoon Nuor kauppakamarin hallituksen jäsen sekä Hackeny Playbus nimisen hyväntekeväisyysjär jestön johtokunnan jäsen. Molemmat vievät sopivasti aikaa ja niiden kautta olen myös tutustunut kaikenlaisiin uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Toivon myös, että tänä kesänä pääsen tutustumaan pe rienglantilaiseen ajanviettoon eli puutarhanhoitoon, nykyi seen asuntoomme kun kuuluu 8 Toivotan kaikille oikein mahta vaa partiokesää, ja uskon myös näkeväni teitä silloin tällöin partion merkeissä ja muutoinkin Suomessa käydessäni! With all the best wishes, Anniina x Olympialaisuniformu

Kiertäjä Samoajien suklaa arvostelu Tipaus leirin lauantai illassa saivat samoajaikäiset vastuulleen erityistehtävän: suklaa ar vostelun tekemisen Kiertäjää varten. Salli oli hankkinut maisteltavat ja samoajat hoitivat homman! Samoajat arvostelivat Tipaus leirillä viisi eri laista suklaata. Arviointikriteereinä olivat koostumus, pureskeltavuus ja makeus. Suklaille annettiin myös kokonaisarvosana as teikolla 1 5 ja tuotteesta sai myös sanoa muuta, mitä mieleen juolahti. Ensimmäisenä arvioitiin perinteinen Fazerin maitosuklaa. Pureskeltavuus oli hyvä ja se lohkesi helposti. Maku oli sopivan makeaa ja Fazerin sininen todettiin täydelliseksi perus suklaaksi, joka on tuttu ja turvallinen. Koko naisarvosanojen keskiarvo: 4,5 Seuraavana vuorossa oli Maraboun maito suklaa. Suklaa oli koostumukseltaan kermais ta ja pureskeltavuudeltaan jämäkkää ja helppoa. Hyvää pieninä määrinä, ja toinen hyvä perussuklaa. kokonaisarvosanojen kes kiarvo: 4 Uutena tuttavuutena suklaa arvostelussamme oli Rainbow Delizione, päärynä & karamelli maitosuklaa. Koostumukseltaan suklaa oli rapeaa, pehmää ja suussa sulavaa kaikkea yht aikaa sekä pureskeltavuudeltaan hyvä. Suklaa oli melko makeaa ja päärynä sopi ar vostelijoiden mielestä hyvin tähän. Päärynä & Karamelli oli hauskan erilainen tuttavuus. Kokonaisarvosanojen keskiarvo: 3, 6 Neljäntenä arvosteluun päätyi myös monille tuttu Pandan maitosuklaa, joka oli täyteläis tä ja helppo pureskella. Osa kuitenkin kom mentoi, etteivät pureskele suklaata. Tämä suklaa omasi myös makean ja kermaisen maun sekä sen palaset olivat arvostelijoiden mielestä sopivan kokoisia. Kokonaisarvosa nojen keskiarvo: 4 Viidentenä suklaana arvosteltiin Brumbergin sokeriton ja laktoositon suklaa. Koostumus oli keksikova ja nihkeä kun pureskeltavuus oli helppoa. Suklaasta todettiin sen olevan hyvin imelää ja keinotekoisen makuista. Suurin osa arvostelijoista oli sitä mieltä, että tämä suklaa ei maistu suklaalta ollenkaan. Koko naisarvosanojen keskiarvo: 1,4 Oheisesta taulukosta voidaan huomata, että perinteinen Fazerin Sininen vei suklaissa voiton täpärästi. Teksti: Salli Suominen 9

KU U L U M I S I A M A A I L M A L TA Yhteistyössä seurakunnan kanssa Partiotoiminta Kaarinassa on osa seurakuntien lapsi ja nuorisotyötä ja niin myös oman lippukuntamme toiminta. Yhteistyötä tapahtuu monessa muodossa ja sunnuntaina 21.4.2013 vietettiin kirkolla Kaarinamessua teemalla Onni ja Rauha. Onnea ja rauhaa monessa muodossa Tämänkertaisen Kaarinamessun järjestelyissä ja suunnittelussa oli partiolaisten helppo olla mukana, koska ovathan partiopolkumme usein täynnä suurempia tai pienempiä on nenhetkiä ja välillä ehtii istua nuotiollakin ihan rauhassa! Kirkolle kokoontui noin tuntia ennen messua porukka reippaita partiolaisia auttamaan Laura ja Merja pappeja illan jär jestelyissä. Teemaa oli jo ennakkoon sovittu lähestyttävän kaikilla aisteilla eli mukana oli paljon musiikkia ja laulua eikä paikallaan tarvinnut istua kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Kaarinamessun ideana on se, että ehtoollisen aikana kirkossa on lisäksi erilaisia alttareita tai partiokielellä toimintapisteitä, joita kierrellään omaan tahtiin. Eli messun aikana saa ihan luvan kanssa liikkua edestakaisin ja olla hiukan tavallista jumalanpalvelusta ren nommin! Alttareita suunniteltaessa lähdettiin pohtimaan sitä, millaisissa tilanteissa par tiossa koetaan niitä onnen ja rauhan hetkiä? Esille nousivat ainakin hetket nuotiolla, ko kemukset luonnossa ja kokoukset päättävät iltahartaudet ja näistä lähdettiin liikkeelle. 10 Jo kirkkoon saapuessa jokaiselle tulijalle an nettiin käteen pieni kivi. Kivi kuvasti kaikkia niitä asioita, joita jokaiselle on mielessä ja jotka estävät kokemasta onnea ja rauhaa. Kivet kerättiin myöhemmin koriin pääalttaril le ja samalla osan murheista sai pois sydä meltään. Alttareita kierreltäessä oli mahdollisuus istua hetkeksi kuuntelemaan il tasatua, katselemaan ihania partiotouhujen lomassa otettuja luontokuvia, kirjoittamaan omia mielleyhtymiään onnesta ja rauhasta tai tutkimaan mitä oman onnenkukan sisältä paljastuu. Kaarinamessussa vakiona oleva helmialttari oli myös paikoillaan ja helmien avulla syntyi monenlaisia rukouksia. Messu päätettiin sisaruspiiriin ja kaikille par tiolaisillekin tuiki tärkeään iltapalaan! Hehkua Facebookissa Pienet ja välillä suuremmatkin henkiset ja hengelliset hetket ovat osa partiotoimintaa! Välillä hidastamisen ja hiljentymisen hetkiä on vaikea saada sujuvasti lomittumaan muuhun toimintaan ja siinä Kaarinan seura kunta ja erityisesti pappina siellä oleva Laura Kajala on tarjonnut auttavan kätensä Face bookin kautta. Hehku sivusto tarjoaa henkireikiä Kaarinan alueen partiolippukunnille. Sivulle tulee säännöllisesti uusia vinkkejä, linkkejä ja ta rinoita, joita lukiessa voi viettää oman pienen hengähdyshetken tai käyttää niitä suoraan ryhmien omiin iltahartaushetkiin ja erilaisiin ikäkausien aktiviteetteihin. Kan nattaa ehdottomasti käydä katsomassa ja hehkuttaa myös kavereille! Teksti: Maarit Heikkinen Kuvat: Maija Lahtinen

MENNEITÄ Kiertäjä Päivä sudenpentuna Turussa 2.3.2013 Joukko lippukuntamme akeloita, eli sudenpentujohtajia, päätti yhdessä suunnata akela vihjareille Turkuun. Odottavaisin mielin lähdimme ottamaan selvää, mitä olikaan luvassa, kun meidän piti viettää päivä konkreettisesti sudenpentuina. Pikkuritarit kierroksellaan Essi, Satu ja Sanni pakkasivat itsensä autoon ja huristelivat lauantaiaamun ratoksi partio päivän viettoon. Suuntana ei kuitenkaan ollut tuttu ja turvallinen kolo tai edes leirielämäs tä tuttu metsämaasto vaan Turun linna. Linnan pihalla kohtasimme joukon muita lau manjohtajia ja viiltävän tuulen vuoksi siir ryimmekin aika vikkelästi sisätiloihin. Linnassa lähdimme linnanneidon opastamalle pikkuritarikierrokselle. Opimme paljon uutta linnaan liittyen ja matkalla tehtävänämme oli bongailla erilaisia ritarin varusteita (extrana bongasim me ikkunasta myös Milka lehmän!) Lopuksi kuningatar löi meidät ihan oikeiksi Turun linnan pikkurita reiksi. Vaikka kovasti oli kuningatarkin sitä mieltä, että ehkä olisi sen pikku sanan voinut siitä sillä kertaa pois jättää Ja saimmepa kokeilla linnannei tojen ja ritarien asusteitakin. Kierros linnassa oli kaikkiaan hauska ja avar tava ja ihan loistoidea myös partiokerralla toteutettavaksi. Ja sopii myös aikuisemmal lekin väelle, tässäpä siis hyvä toimintavinkki ihan jokaiselle lippukuntamme ikäkaudelle! Sudenpentusapuskaa Toimistolla tarkoituksena oli herätellä lisää sisäisiä sudenpentujamme ja valmistaa ruokaa kuin sudenpennut. Kirjaimellisesti. Lopputuloksena oli kuitenkin palelua ja melko epäilyttävän näköistä ruokaa. Mutta ainakin opimme seuraavia partiossakin hyö dyllisiä asioita: a) Kun ruoka valmistetaan sudenpentujen kanssa, läsnä on oltava useita johtajia. b) On erittäin turhauttavaa, kun omia kykyjä aliarvioidaan. c) Trangia kan nattaa sytyttää heti, kun se sinol on kaadettu polttimoon, sillä kyllä, se sinol todellakin haihtuu. Sinolin kaatamisessa kannattaa myös olla tarkkaa, ellei halua, että koko trangia loimuaa. d) Sipulin pilkkomiseen on olemassa tietty tarkka taktiikka. Essi on mahdollisesti koko elämänsä ajan pilkkonut sipulin väärin. Ja e) kun lähdet johonkin partiotapahtumaan, ota aina mukaan ulko vaatteet. AINA! Tämän takia leirilapuissakin aina lukee, että olemme paljon ulkona, voi lapset kuinka tietäisittekään, miten me palelimme, kun meille ei ollut ul koilusta infottu ja Essi oli jättänyt jopa hanskat kotiin Jälkiruokaa valmistimme palelevin sormin sisätiloissa. Otimme tosin hieman omat ohjat käsiin ja sokerikuorrutimme jälk käriämme aika huolella. Jotenkin emme ni mittäin uskoneet, että karamellisointi onnistuu ihan pelkän rasvan avulla, eivätkä rasvassa liotetut hedelmät mitenkään erityi sen houkuttelevilta näyttäneet... Onneksi tarjolla oli jätskiä, se piristää aina, vaikka ei tuonutkaan kaivattua lämpöä. No mutta, ainakin oli ikimuistoinen reissu. Ja vaikka partiotapahtuma olisi millainen kaaos tahansa, kaikesta selviää ja aina on hauskaa, kun mukana on parhaita partiokavereita! Pikkuritarit kuittaa! Teksti: Sanni Salonen Kuvat: Satu Rantanen 11

MENNEITÄ Kala kuivalla maalla Pallokalojen retki Paraisilla 8. 9.3.2013 Seikkailijaryhmä Pallokalojen oma leiri sai alkunsa Paraisilla, PaMeKon kämpällä. Kirpeäs tä pakkasesta, kämpän saunaremontista ja sähköjen pienestä alkukankeudesta huolimatta Pallokalat lämmittivät mökin iloisella tunnelmalla ja tiiviillä yhdessäololla, sekä tietysti takan sytyttämällä! Huopakalaa tekemässä Perjantai ilta kului jouhevasti Pallokalojen omaa viiriä tehden. Tytöt (Inka, Ronja ja Vilja) pääsivät nopeasti yhteisymmärrykseen viirin ulkoasusta, joten huopapalojen leik kaus ja liimaus alkoi silmänräpäyksessä. Yh teislaulujen soidessa ja liiman lennellessä ilmassa viiri valmistui, ja hienohan siitä tuli! Viirin valmistumisen jälkeen oli aika nauttia illallista, kalapuikkoruishampurilaisia monella eri täytteellä! NAM! Jokainen sai mahansa täyteen, joskin tilaa jäi myös kotoa tuoduille herkuille. Tiskauksen ja viimeisten rupattelujen jälkeen Pallokalat painuivat unten maille makuupusseihinsa, vieri viereen. Lauantaiaamu alkoi auringon täyttäessä mökin. Herkkuja alettiin syömään jo aamu tuimaan, aamupalaakin oli tarjolla runsaas ti. Aamupalaa syödessään kirjoittivat Pallokalat PaMeKon kämpän vieraskirjaan tervehdyksensä ja lukivat vanhoja kirjoituk sia. Aamuvenyttelyjen ja täyden mahan kanssa oli hyvä lähteä ulos nuotion tekoon. Ikäväkseen joutuivat Pallukat hyvästelemään yhden Pallokalojen johtajista, Maaritin, joka lähti kohti omia seikkailujaan Thaimaahan! Tuli syttyy tanssimalla Jotta Pallukatkin saisivat vähän lämpöä ja lounasta, oli nuotio tehtävä huolella. Aikaa kului ja kirpeä pakkanen pisti poskipäitä, mutta kovan taistelun tuloksena (ja monen Turun Sanoman avulla) nuotio vihdoin syttyi! Tyttöjen hienolla tulitanssilla saattoi myös olla osuutensa nuotion syttymiseen. Ihanan lämmön ja nuotion tuoksun ohella tytöt ottivat nuotiopannut esiin ja alkoivat läm mittää kanaa ja jauhelihaa tortillojen väliin. Kun lihat kypsät, oli lounaan aika, joka nau tittiin kyllä sisätiloissa! Koska kello alkoi jo olla melko paljon, oli sii vouksen aika. Nopean siivouksen, tiskauksen ja puiden tuonnin jälkeen Pallokalat saivat viettää viimeisen tunnin rentoutumalla ja pelaillen. Suosioon nousi kololta löyty nyt Party peli, jossa Aliaksen tapaan selitettiin sanoja ja myöskin piirrettiin! Johtajat vastaan lapsukaiset pelattiin viimeisille minuuteille asti eikä naurulta säästytty! Lähdön aika koitti, hyvästit heiteltiin ja kaikki lähtivät omien kyytien mukana kotiin. Ihana ja rento leiri oli ohi, toki muistoksi jäi nuotiolta tuoksuva takkia ja lämpimät muistot! Teksti ja kuva: Amanda Numminen Viiriä tekemässä perjantai illan tunnelmissa 12

Kiertäjä ROK 13: Baywatch Vuolahdessa 15. 17.3.2013 Kymmenyslippukunnat järjestävät kerran vuodessa yhteisen ryhmänohjaajakoulutuksen eli ROK:n. Tällä kertaa mukana oli Anniina, josta kurssin myötä saatiin jälleen yksi loistava uusi johtaja kaikkien lippukuntalaisten iloksi! Eksottisia hedelmiä ja eläinhahmoja Baywatch aiheinen ryhmänohjaajakoulutuk semme alkoi kaupunki illalla Turun partiotoi mistolla, jonne oli määrä tuoda itsensä lisäksi valikoima trooppisia hedelmiä. Partio toimistolla saimme selkiimme laput, joissa luki jonkin eläimen nimi. Tehtävänämme oli selvittää oma eläin muilta kurssilaisilta kyse lemällä. Eläimen nimeä ei saanut mainita. Kun eläimet olivat selvillä, muodostimme niiden avulla ryhmät, jotka piti nimetä uu delleen vesi teeman mukaisesti. Ryhmämme nimeksi tuli Loiske. Seuraavaksi menimme ryhmien kanssa etsi mään toimistosta lappuja, joissa oli erilaisia kysymyksiä partioon liittyen. Samalla partio toimisto tuli tutuksi. Kun kaikki laput oli metsästetty, oli aika istua alas ja tarkistaa oikeat vastaukset. Tämän jälkeen saimme kotitehtävälaput, joihin oli tarkoitus kerätä tietoa omasta lippukunnasta. Lappujen jaon ja lyhyen leiriselostuksen jälkeen alkoi hauska osuus: hedelmäsalaatin tekeminen! Loiskeen hedelmäsalaatti oli ehkä kaikista eksoottisin: banaanin, mandariinin, omenoi den ja päärynöiden lisäksi mukaan tuli sharo neja, mangoa, papaijaa, karambolaa sekä kalansisälmyshedelmää, joka oli hyvin jännit tävän makuista Tunnelmavalaistusta teltassa Itse leiri alkoi perjantaina, jolloin paikalla oli toimittaja Kaarina lehdestä. Toimittajan mentyä aloitimme leirin pienellä kisalla, jossa piti heittää Baywatchista tuttuja hahmoja vesi ilmapalloilla. Pelin jälkeen aloimme koota telttoja. Leiriläisten piti opettaa toisilleen telttojen pystyttämistä, sillä tämä kuului etätehtävään. Telttojen noustua alkoi suuri puidenkanto operaatio, mikä oli hieman hankalaa jäisellä polulla. Illemmalla teimme suurille kartongeille tie topaketit lippukunnastamme ja esitimme ne toisillemme. Tämäkin kuului etätehtävään. Koska olin ainoa RajakivenKiertäjistä, oli Salli tullut auttamaan minua tässä. Söimme myös mahtavan iltapalan: Subway tyylisiä patonkeja! Pappi piti meille iltaohjelman, jossa hän kertoi uskonnosta partiossa. Saimme illan lopuksi kukin mukaamme omat tuohuskynttilät. Kipinävuorossa poltin yöpu kuhousuihini reiän, sillä eräs oli pystyttänyt omat tuohuksensa kipinämikon paikalle valoa tuomaan myrskylyhdyn sammuttua. Sinänsä ihan hyvä idea, muttei ehkä sitten kuiten kaan Mitä tapahtui lautaselle? Aamulla meidän täytyi pukea päällemme vii dessä minuutissa, minkä jälkeen meidän piti mennä lumiselle lentopallokentälle pelaa maan lentopalloa hetkeksi. Lyhyen pelin jälkeen söimme aamupalaa ja saimme ohjeet suunnistukseen. Suunnistimme ryhmämme kanssa lähialueella, ja teimme erilaisia ras titehtäviä, jotka liittyivät ryhmän ohjaami seen ja erilaisten retkien järjestelyihin. Kaaduimme monesti jäisellä tiellä, ja rikoin lautaseni samalla. Ruokapaikalla piti olla klo 12, ja pelkäsimme olevamme auttamatta myöhässä. Juoksimme nopeasti aamupäivän viimeisen rastin jälkeen ruokapaikalle, ja mietimme samalla sopivia tekosyitä myöhästymisellemme. Perille päästyämme meille selvisi, että olimmekin ensimmäisiä! Teimme ruuaksi makkaraperu noita trangialla. Istuin rikkinäisen lautaseni päällä, sillä minulla ei ollut istuinalustaa mukanani. (Eikös se ole sitä muovin uusio käyttöä)? Jälkkäriksi oli tarkoitus tehdä 13

MENNEITÄ suklaabanaaneja, mutta koska foliota ei ollut, söimme banaanit ja suklaan erikseen. Etsimme vielä viimeiset rastit ja saavuimme takaisin leiripaikalle. Muita ryhmiä odotelles samme vakoilimme pellon takana olevia muita ryhmiä ja kuvittelimme olevamme kaukopartiosotilaita, kannoimme lisää puita telttaan ja laskimme pulkalla. Kun kaikki ryhmät olivat saapuneet, menimme sisään syömään välipalaa. Välipalan jälkeen seurasi luennointiosuudet, joita kuuntelimme tark kaavaisina. Johtajat puhuivat mm. kokousten suunnittelusta ja retkien turvallisuudesta. Meille jaettiin neljä erilaista kirjaa/vihkoa, jotka sisälsivät paljon vinkkejä, tietoa ja ideoita. Ohjaajat myös näyttelivät meille esimerkit hyvistä ja huonoista johtajista. Teimme lisäksi Baywatch aiheiset leirimer kit, jota esittivät uimahousuja. Rantabileet sisällä ja saunassa Pian olikin jo ilta ja kaikkien oli aika laittaa beach party vaatteet päälle! Taloon oli loihdittu kahluualtaat ja palmuja ja ympäril lä kuului kesäisiä lauluja. Tehtävänämme oli kerätä pisteitä erilaisia tehtäviä tekemällä. Ryhmän piti esimerkiksi juoda 1,5 litraa vettä tietyssä ajassa, juosta Baywatch juoksua, esittää lyhyt näytelmä ja muistaa neljä asiaa jokaisesta ryhmäläisestä. Pisteki san jälkeen oli hieman vapaata hengailuaikaa ja sitten myös erilaisia viestikisoja, joista oma ryhmämme voitti kananmunankuljetus kisan! Samaan aikaan saunalla kamppailtiin kiukaan sytytyksen kanssa. Telttojen kamiinatkaan eivät meinanneet millään syttyä, aivan kuten edellisenäkään iltana. Beach partyistä naki tettiin pari ihmistä sytyttämään kamiinoita, ja minäkin menin jossain vaiheessa autta maan, vaikken ollutkaan varmaan kovin hyö dykäs. Onneksi eräs oli ottanut mukaan sytykeruusun, ja kamiinat saatiin lopulta syt tymään. Palattuamme iltapala oli jo katettu, ja suuri osa olikin syöty. Saimme silti vat samme täyteen. Saimme myös juoda tuo miemme kookoksien maitoa, mutta oma kookokseni oli vaeltanut jonnekin. Kävimme 14 kahden ryhmäläiseni kanssa saunassa (kova työ lämmittää ja vain kaksi menivät saunaan!), teimme kipinävuorolistan ja menimme nukkumaan lämpimiin telttoihin. Salaisuus löytyy keittiöstä Aamulla pelasimme taas lentopalloa. Söimme aamupalan ja kuuntelimme johtajien luen nointia. Teimme myös omat vihreät osmon solmut, mikä oli aika hankalaa. Sitten söimme hyvää nuudelikeittoa, jonka jälkeen alkoi erityisen hauska osuus: täytekakkujen teko! Saimme jokainen ryhmä omat kakkupohjat ja valitsemamme täytteet. Omaan kakkuumme laitoimme banaania, päärynää ja vadelma hilloa. Saimme myös kuuman vihjeen keit tiössä olevasta väriaineesta. Sillä saimme kermavaahdostamme vaaleansinistä! Mikään muu ryhmä ei tätä hoksannut. Koristeluun käytimme banaaneja ja suklaakeksejä, joita olin sattumalta ottanut mukaan. Kakku näytti ja maistui mahtavalta! (Meidän kakkumme oli tietenkin kaikkein kaunein ja upein). Lopuksi puimme partiopaidat päällemme ja menimme rantaan ottamaan kurssitodistuk set vastaan. Leiri päättyi lipunlaskuun, ja kaaduin vielä hyvästien jälkeen jäisessä ala mäessä. Olimmehan liukastelleet leirin aikana vasta noin kaksisataa kertaa! Teksti: Anniina Laitakari

Kiertäjä Karvamatojen päiväretki Kaarinassa 23.3.2013 Aarrejahtia, kädentaitoja, savunhajua ja uima altaassa pulikointia näistä on hyvä päivä retki tehty! Kahdeksan Karvamatoa, heidän johtajansa Essi ja Satu ja kumminsa Heidi kokoontuivat aurinkoisena lauantaiaamuna Kuusiston lin nanraunioiden parkkipaikalle. Kun kaikki olivat paikalla, kävelimme liukasta tietä pitkin raunioille. Lapset pysyivät hyvin pys tyssä, mutta johtajilla oli pieniä vaikeuk sia... Raunioilla lauloimme ensimmäiseksi tietenkin "Reilut pennut" ja huusimme Karva matojen huudon. Sitten siirryimme nuotio paikalle tekemään retkimerkkiä. Teimme nahkaiset huivisoljet, joihin jokainen sai naulan ja vasaran kanssa hakata haluamansa kuvion. Lisähaastetta lumesta Puuhasteluhetken jälkeen veistelimme kiehi siä nuotiota varten. Lounaan valmistimme pakeilla nuotiossa. Ruokana oli herkullista makkararisottoa. Lasten toiveena oli ennen retkeä paistaa makkaraa, joten paistoimme ensin makkarat, ja pilkoimme ne sitten risoton joukkoon. Jälkiruuaksi paistoimme vielä lettuja. Kun kaikki olivat saaneet vat Helmi ja Emma väkertävät nahkasolkia sansa täyteen herkkuruokaa, pääsimme vihdoin ja viimein tutustumaan linnanrau nioihin aarrejahdin parissa. Lapset jaettiin pieniin ryhmiin, joissa he etsivät kuvavinkkien perusteella johtolankoja aarteen sijainnista. Kuvat oli otettu kesällä, joten lumiset maisemat toivat hieman lisä haastetta. Viimeinen kuvavihje johdatti aarteen luo, joka oli välipalapatukka. Lumessa tarpomisen jälkeen ei kenelläkään varmasti ollut enää kylmä! Linnanraunioilta uimahallille Sitten olikin aika lähteä jännittäviltä linnan raunioilta ja mennä johtajien autokyydeillä Kaarinan uimahallille. Johtaja Henna odot teli meitä jo siellä. Ripeästi uimaparien jaon jälkeen olimmekin jo polskimassa altailla. Suosikkiallas taisi olla (johtajien mielestä) hieman viileähkö iso allas, jossa sai kellua kaikenlaisten lötköpötköjen ja lauttojen kanssa. Kun viimeisetkin nuotiosavuhajut olivat huuhtoutuneet iholta, oli aika jättää altaat ja lähteä vanhempien kyydillä kotiin. Merin ja Hannan loistoidea: takiaispipot! Teksti ja kuvat: Satu Rantanen 15

MENNEITÄ TIPAUS Vuolahdessa 5. 7.4.2013 Koko lippukunnan kevään viikonloppuretki vietettiin Putous, ei vaan Tipaus, hengessä monenlaisen ohjelman parissa. Kuka voittikaan RKK:n oman sketsihahmokilpailun? Muna selvisi tipautuksesta ehjänä! Kevätleiri talvisissa tunnelmissa Lippukunnan yhteinen leiri starttasi perjan taina kololta omin kyydein. Leiripaikkana palveli tuttu ja turvallinen Vuolahti, jonne saavuttuamme alkoi välitön telttojen pysty tys ja tavaroiden purku. Iltaohjelma vietet tiin perinteikkäästi iltanuotiolla laululeikkien siivittelemänä keväisestä pakkasesta ja lumi HANGESTA piittaamatta. 16 Lauantaina lipunnoston ja aamupalan jälkeen päästiin heti putousten, tipahtelujen pariin. Jaettiin leiriläisiä sekaryhmiin rasteja varten, koska on hyvä oppia tuntemaan hieman muitakin lippukunnan jäseniä kuin niitä omia tuttuja ja turvallisia omasta ryh mästä! Rastikierroksella puuhailtiin köysira dan ja kananmunien tiputtelun parissa. Lämmittelemään pääsi tulikokeen äärelle ja luhtiin näytelmän pariin. Aurinkoinen sää suosi meitä niin että päivällinen/lounas tehtiin ulkona trangioilla. Uusi nimitys ma karoni jauheliha hernemaissipaprika sekoi tukselle oli Pääkallo ja itse ainakin voin allekirjoittaa että toimii leiriruokana oikein hyvin. Hiukan haastetta mukana Pientä draamaa tai vastoinkäymistä arkias kareissa on jokaisella leirillä hyvä olla hieman mukana, että saadaan pidettyä yllä jännitystä. Tällä kertaa saunaosasto ilmoitti vesiputkien olevan roudan peitossa niin että saunaan ei illalla ollut asiaa. Osaa tämä uutinen näytti ilahduttavan sen verran, että suuremmilta pettymyksiltä vältyttiin Enemmän aikaa siis valmistautua illan Tipaus ohjelmaan! Illan ohjelma koostui pienehkön kilpailun ympärille. Kolme tipaus hahmoa kilpailivat

Kiertäjä Sanni esittelee sudarien leipomia kookospalloja parhaan hahmon tittelistä ja estradilla nähtiin jo tutuksi tullut tortun pyörittäjä Marja Tyrni, uusvanha mäkikotka Olli Nykänen ja jonnekin menneelle 80 luvulle jumittunut diiva Hilda Hulda. Laululeikkimi sen, haastattelujen ja sketsien pohjalta yleisö sai valita mieluisensa ja voiton korjasi kotiin valloittava Hilda Hulda. Illan aikana pääsi myös yleisö esittämään omien ryhmien sä näytelmät (maidon, pesukarhun ja Kana riansaarten yhdistely onnistui onneksi kaikilta mutkitta..)ja pakko todeta toistami seen että oli jos minkä moista hahmoa pai kalla. Munamiestä, Veli Sikiötä, bilehileitä, kokonaan uusia hahmoja Jokainen oli panos tanut asuunsa, mikä on aina mukava huomata! Kansainvälisesti tutuissa maisemissa Sunnuntaina oltiin Woomal tunnelmissa mm. Afrikkalaisten tanssien parissa. Woomal on Suomen Partiolaisten hanke, jossa kerätään Temppurata vaatii keskittymistä! rahaa Senegalissa tehtävään kehitysyhteis työhön. Hanke edistää kestävää kehitystä Senegalissa organisoimalla ympäristökasva tusta sekä järjestämällä mikroluottoja ym päristöllisesti kestäville pienyrittäjyyshankkeille. Hankkeen nimi on wolofin kieltä ja tarkoittaa kehitystä. Leiri läiset saivat sunnuntaipäivän päätteeksi Woomal2 merkin, joiden ostamiseen käytetyt rahat menevät hankkeen myötä Senegaliin lahjoitettavaan pottiin. Ennen kotiin lähtöä oli ohjelmaa järjestetty myös vanhemmille. Köysirataa ja muita lau antain rasteja testailtiin toistamiseen ja oh jelmassa oli myös lettujen paistoa. Jälleen kerran ISO kiitos kaikille johtajille ja leiriläisille! Seuraavia läpändeeruksia odo tellessa Teksti: Tiia Alhaisi Kuvat: Sanni Salonen, Jasmin Salonen 17

MENNEITÄ Lisää kuvasatoa Tipaukselta 18

Kiertäjä Lippukuntafoorumi ja Lounais Suomen Partiopiirin kevätkokous Turun Kristillisellä opistolla 7.4.2013 Toiset viettävät Tipaus leirin viimeistä päivää lumisateessa lettuja paistellen, kun taas toiset vetävät partiopaidat päällensä ja pääsevät kuuntelemaan piirin uusimpia kuulumisia. Todellinen ääripäiden partiosunnuntai! Itse kuuluin jälkimmäiseen porukkaan. Päivän oh jelmana oli ensin L SP:n ihka ensimmäinen lippukuntafoorumi, jonka jälkeen seurasi piirin kevätkokous. Lippukuntaamme pääsi edustamaan lippu kuntafoorumissa lippukunnanjohtajamme Jessican lomaillessa minä ja Jasmin. Maarit oli mukana järjestämässä tapahtumaa. Foo rumin teemoina olivat mm. partiolaisten jä senmäärän kasvattaminen, aluetoiminta ja tulevan piirileirin 2014 ohjelma. Partiotoimintaa monelta kantilta Ensin pääsimmekin keskustelemaan siitä, miten kukin oli päätynyt partioon ja mitä itse voisi tehdä jäsenmäärän kasvattamiseksi. Seuraavaksi pääsimme kirjoittamaan toivo muksia tulevalle piirileirille. Valtavat kirjoi tuspaperit täyttyivätkin ripeästi hyvillä ehdotuksilla, kuten kesätyötakuu johtajien leiri ilmoittautumisissa. Jännityksellä saamme odottaa, kuinka moni toive toteu tuu! Ennen lounastaukoa pohdimme aluetoi minnan vahvuuksia ja heikkouksia. Meidät oli jaettu päivän alussa annettujen nimikylttien värikoodien perusteella pieniin ryhmiin, joissa oli partiolaisia piirin eri puolilta. Omassa ryhmässämme oli oman alueemme kymmenyksiä sekä partiolaisia Porin suunnal ta. Huomasimme melko nopeasti, että omassa Kymmenykset alueessamme asiat ovat todella hyvin. Tätä kuvastaa varmasti se, että emme oikeastaan keksineet mitään järkevää kritiikkiä alueellemme Lounaan jälkeen kuulimme napakan esityksen siitä, millaisen kuvan partiojohtaja antaa it sestään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Tämän jälkeen oli vuorossa vielä melko sy vällinen puheenvuoro ennen foorumin päät tymistä. Sitten olikin aika ilmoittautua piirin kevätkokoukseen ja nauttia iltapäiväkahvit. Lähdetkö mukaan Piirulle? Ennen kevätkokouksen alkua palkittiin piirin partiotaitokisojen voittajajoukkueita. Tämän jälkeen koitti melko jännittävä hetki, sillä ensi kesän piirileirin nimi paljastettiin. Nimeksi tuli Piiru, joka tarkoittaa kompassin mittayksikköä. Piiru leireillään Gyltön saa rella Paraisilla 22. 30.7.2014 ja sinne on myös jokainen rajakivenkiertäjä tervetullut sudenpennuista aikuisiin. Varsinainen kevätkokous päästiin aloittamaan hieman aikataulusta myöhässä. Kevätko kouksessa päätettiin mm. vuoden 2012 toi mintakertomuksen ja tilinpäätöksen vahvistamisesta, vaalitoimikunnan asettami sesta ja vuoden 2014 jäsenmaksun korotuk sesta. Suurin keskustelu saatiin aikaan jäsenmaksusta, jota päätettiin korottaa 2,5 eurolla. Kun kokouksen puheenjohtaja oli lyönyt nuijalla pöytään viimeisen kerran, oli aika päättää päivä ja lähteä lumen valtaamia katuja pitkin kotiin. Teksti: Satu Rantanen Kuva: Kris Loimaala, L SP:n kuvapankki 19

MENNEITÄ Lupauksenanto Rajakivellä 23.4.2013 RajakivenKiertäjien perinteistä lupauksenantoa vietettiin jälleen Yrjönpäivänä uusien merkkien ja huivien parissa. Kuten valitettavan monena vuonna aikaisem minkin, Yrjönpäivä valkeni melko synkkänä ja harmaana. Siitäkin huolimatta johtajat elät telivät toivoa, ettei lupauksenantoa tarvitsisi tälläkään kertaa siirtää sisätiloihin. Ja niin kävi, että lupauksenantoa saatiin jälleen viettää Rajakivellä ja sateen tihkutuskin vaihtui lopulta jopa auringonpaisteeseen. Lupaukset annettiin jännityksen vallitessa ja muutamia ansiomerkkejäkin päästiin jaka maan. Samalla saatiin kuulla kaikkien ikä kausien kuulumisia viimeisen vuoden varrelta. Monille lapsillekin tuttu, itsekin pitkään par tiota harrastanut Henkka pappi, piti loppu hartauksen, josta siirryimme sisaruspiiriin. Yhteinen tapahtuma huipentui jälleen tie tenkin herkulliseen munkkitarjoiluun. Sudenpentulupauksen antoivat: Ada Calvo Alonso, Enna Eklöf, Ida Enroth, Moona Kaituri, Julia Kurokallio, Maya Leino, Kia Lindholm, Fanny Luomala, Hanna Merjonen, Ida Muhos, Jenna Nummela, Julia Ruohonen, Helmi Tuominen, Sofia Vallenius Seikkailijalupauksen antoivat: Tanja Aalto, Emmi Lummevuo, Suvi Mäki, Rosa Maria Oivukka, Katariina Tuokko Tarpojalupauksen antoivat: Sina Kunnas, Nelli Kytöluhta, Vilma Laaksonen, Kati Pousi, Mari Pylkkänen, Jessica Sillanpää, Henna Mari Vasama Samoajalupauksen antoivat: Tiia Maria Karisto, Noora Laaksonen, Annika Tirkkonen, Linda Valtonen Vuoden Tarpojaksi valittiin Kaisla Pousi Lisäksi Essi Alpille ja Satu Rantaselle myönnettiin Pyhän Yrjön soljet ansiokkaasta toimi misesta johtajana ja vaeltajana. 20

Kiertäjä Vuoden Tarpojan haastattelu Tänä vuonna Vuoden Tarpojaksi valittiin 15 vuotias Kaisla Pousi. Kaisla on osallistunut aktiivisesti partiotoimintaan ja erilaisiin ta pahtumiin monista muista harrastuksistaan huolimatta. Perinteitä kunnioittaen Vuoden Tarpoja sai palkinnoksi Simo Suomisen lah joittaman partiopuukon. Kiertäjän toimitus haastatteli vastapalkittua Kaislaa: Noh, miltä nyt tuntuu? Oikein mahtavalta, palkinto tuli ihan yllä tyksenä. Mikä on kaikkein paras partiomuistosi? Se kun olimme yhdessä Anniinan kanssa Korpitaival partiotaitokisoissa. Meillä oli ihan hirveän kylmä ja minä kadotin piponi. Sitä etsiessämme eksyimme metsään, ja saavuimme sen takia viimeisinä ja hyvin nälkäisinä ruokarastille. Siellä meidän piti valmistaa kerroskiisseliä, jonka joukkoon lorahti vähän sinolia ja se maistui aivan ka malalle. (Sekä Kaisla että vieressä seisova Anniina nauravat. Anniinan kommentti: Onks toi oikeasti paras? Kaisla: No on, se oli just hauskaa!) Mitä odotat kesältä? No jo ennen kesää tulevaksi odotan lippu kunnan Linnanmäen reissua. Kesältä odotan aurinkoisia ilmoja ja tietysti riparia. Mitäs sitten syksyllä, kun ura tarpojana on ohi ja siirryt johtajaksi? Suunnitelmissa on ollut ottaa Anniinan kanssa ryhmä johdettavaksi, katsotaan miten käy. Odotan innolla :) Kyselimme myös Kaislalta kumman partio aiheisen asian hän valitsisi. Lue alta Kaislan valinnat ja vertaa, miten olisit itse valin nut! trangia/pakki teltta/laavu kesäleiri/talvileiri tikkupulla/nuotiolettu otsalamppu/taskulamppu Teksti ja kuvat: Sanni Salonen 21

P U U H A S I VU T 1. Tunnistatko lippukuntamme johtajat sudenpentu ja vartiovuosien kuvista? 2. 1. 3. Kuvat: johtajien omat arkistot 22 4.

Kiertäjä 5. 6. 2. Väritä Tammileirin maskottikrokotiili! 1. 2. 3. 4. 5. 6. Oikeat vastaukset löydät osoitteesta rajakivenkiertajat.fi 23

TE R KU T Hyvää kesää Idalle, Idulle, Julialle, Fannylle ja Kialle. Terkkuja kaikille Tammileirille lähtijöille, siellä on varmaan huippukivaa! Paljon isoja terkkuja Fisuille, Jessicalle, Sonjalle ja Tiialle T:Kultakala Hyvää kesää Fanny T:Kia Terkkuja Pullahiirille Kiitos Frettipoppoolle: Eve, Tanja, Anni, Olivia, Katarina, Venla, Suvi, Emmi ja Rosa! On ollut mahtavan kiva vuosi! Terkuin jätti Fretit 24 Idalta terkkuja Sannille Hyviä partiohetkiä kaikille Hyvää kesää Julialle ja Iidalle Terkkuja Moonalle! T:Enna Terveisiä Idalta mummulle Ihan mahtavaa kesän alkua armaat vaeltajatoverit, nähdään Irlannissa (!) Terveisiä Idalta äidille ja isille Terkkuja Palliksille! On ollut ilo olla kanssanne melkein täydet kaksi vuotta! Pitäkää hauskaa kalapuikkoina ;) Maarit Kouristelija Fretti! Olet paras johtajakaveri! Moi Julia! Moi Ida! Moi Idu! Paljon terkkuja kaikille Tipaus leirillä olleille Terkkuja Sannille! Hyviä partiokertoja kaikille Terveisiä kaikille Oseloteille Terkkuja kaikille johtajille! Meidän lippukunta on ihan paras!

Kiertäjä Iloiset terveiset Poroille, toivottavasti aurinko porottaa pian oikein kuumasti Hauskoja partiokertoja Kialle ja Fannylle Terkkuja Kiertäjän toimitukselle! Ilman teitä tätäkään lukupakettia ei olisi! Hyvää kesää Oselotit, nähdään taas syksyllä! Toivoo Sanni Iloista kesää Karvamadoille Terkkuja RKK aktiiveille! Partio on parasta, unohtuu muu järjettömyys ja tylsyys Lämpimät terveiset Irkkutovereille, kohta lähdetään! T: Yksi vaeltaja Ihanaa kesää Karvamatojen superkummiheidille! T: Karvamadot Aurinkoiset terkut JR:lle! T.Satu Kiitos Sallille a, muonitusseurast hyvää tuli! Love ya Fisut! T: Muikku :D Terkkuja Kaisalle ja Jonskille, maailman parhaalle Sunny Sunday tiimille Hellurei Fisuille! Jessicalle,Sonjalle ja Tiialle! Helouuuuuu! ;) ( :D :S :F xd xf xp 1D on paraaaas! :*<3 T: salainen Fisuli + terkkuja super hyper kyber fisuille Kiitos kaikille marssijoille ja iloista kesää! 25