Aluepolitiikka yhteiskunnallinen aikakauslehti #3/2014 METROPOLIN HEGEMONIA TIIVISTÄ VAI HAJAU- TETTUA ASUTUSTA? PAIKALLIS- TUOTANTO MUSLIMINUORTEN RADIKALISOITUMINEN
Matka maailman ympäri on matka takapajulasta toiseen, ja niistä jokainen pitää yksinäisyydessään itseään kaikkein kirkkaimpana tähtenä. ryszard kapuściński Peruste on voittoa tavoittelematon neljä kertaa vuodessa ilmestyvä yhteiskunnallinen aikakauslehti. Julkaisun voi tilata maksutta osoitteesta www.vasemmistofoorumi.fi. Päätoimittaja: Kuutti Koski Toimituskunta: Elina Aaltio, Teppo Eskelinen, Jouko Kajanoja, Antti Kurko, Patrizio Lainà, Sakari Laurila, Olivia Maury, Jukka Peltokoski, Johanna Perkiö, Martina Reuter, Riikka Taavetti & Elina Vainikainen Graafinen suunnittelu ja taitto: Anna Kalso Kannen kuva: Anssi Ylirönni (Etanajoutsenet) Julkaisija: Vasemmistofoorumi Osoite: Peruste / Vasemmistofoorumi, Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki Paino: Miktor/Vammalan Kirjapaino Oy ISSN 1798-985X Peruste on Kulttuuri-, mieli pide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. Osuuskunta Tradeka-yhtymä on tukenut tämän julkaisun tuottamista. 2014
002 Kuutti Koski Alueellisesti neutraalia politiikkaa ei ole pääkirjoitus ALUEPOLITIIKKA 004 Timo Harjuniemi Metropolin hegemoniaa haastamassa aluepolitiikka ja poliittinen mielikuvitus 012 Michael Kitson, Ron Martin ja Peter Tyler Leikkauspolitiikka: Emme ole kaikki samassa veneessä 018 Veikko Eranti / Alia Dannenberg debatti Keskittävää vai hajauttavaa aluepolitiikkaa? 028 Tuomas Koponen Markkinakäsitykset ja aluepolitiikka 036 Ville Luotola Elovena Suomi 2.0 042 Kati Peltola Monipuoliset peruskunnat ja paikallistuotanto 048 Matti Ronkainen Kuusi ehdotusta punavihreän aluepoliittisen keskustelun herätteeksi PERUSTELUJA 053 Kristiina Koivunen Euroopan musliminuorten radikalisoituminen on estettävissä 058 Petra Malin Näkymättömät sosiaalipalvelut KIRJAT 063 Glenn Greenwald: Edward Snowden Ei pakopaikkaa. Kertomus NSA:sta ja vakoiluvaltio USA:sta. (Karla Malm) 066 John Urry: Offshoring. (Matti Ylönen) 068 Juha Suoranta & Sanna Ryynänen: Taisteleva tutkimus. (Teppo Eskelinen) TAITEILIJA 071 Taiteilijan esittely: Anssi Ylirönni
002 PÄÄKIRJOITUS Peruste #3 2014 ysyin parilta itsensä punavihreäksi kaupunkilaiseksi mieltävältä ystävältäni, mitä heille tulee mieleen aluepolitiikasta. Ensimmäiset mielleyhtymät olivat turve, Mauri Pekkarinen, Keskusta, siltarumpupolitiikka ja virastojen älytön siirtely. Timo Harjuniemi kirjoittaa, kuinka aluepolitiikka mielletään julkisessa keskustelussakin usein jonkinlaiseksi kansanedustajien kotiinpäin vetämiseksi. Tällaiset mielleyhtymät perustuvat kuitenkin hyvin kapeaan käsitykseen siitä, mitä aluepolitiikka ylipäänsä on. Tämän lehden teemaosiossa lähdetään liikkeelle siitä, että aluepolitiikka tarkoittaa toimintaa, jolla vaikutetaan väestön maantieteelliseen sijoittumiseen ja ihmisten hyvinvointiin eri alueilla. Aluepolitiikka voi tähdätä myös väestön keskittämiseen. Onkin turha kysyä, pitäisikö aluepolitiikkaa tehdä kaikki poliittiset toimijat tekevät aluepoliittisia valintoja joka tapauksessa, sanoivat sen ääneen tai eivät. Oleellista on kysyä, millainen aluepolitiikka olisi mielekästä. Suuret hallinnolliset ratkaisut (kuten vaikkapa pääkaupungin siirto aikoinaan Rio de Janeirosta Brasíliaan tai Turusta Helsinkiin) ovat luonnollisesti vaikuttaneet väestön sijoittumiseen. Valtion työpaikkojen sijoittaminen on kaikkine kerrannaisvaikutuksineen aialueellisesti neutraalia politiikkaa ei ole na aluepoliittisesti merkittävä valinta. Jos esimerkiksi Kainuusta ja Lapista ei olisi poistettu 2000-luvun aikana noin 16 prosenttia valtion työpaikoista, muuttotappiot tuskin olisivat ainakaan yhtä mittavat (toki valtion työpaikat vähentyivät Tilastokeskuksen mukaan muualtakin, esimerkiksi Uudeltamaalta hiukan yli prosentin). Lisäksi se, minkälaisia palveluita, liikenneyhteyksiä ja yritysten toimintaympäristöjä eri puolille luodaan vaikuttaa työpaikkojen ja väestön sijoittumiseen. Myös valtioiden energiapoliittisilla tai koulutusverkkoa koskevilla ratkaisuilla on väistämättä alueellisia seurauksia. Ajatus, että voisimme tehdä alueellisesti neutraalia politiikkaa, on harha, joka ei ota riittävästi huomioon valtion roolia talousjärjestelmässämme. Alueelliset erot väestön määrässä, työllisyydessä, tuloissa ja terveydessä lähtivät kasvamaan Suomessa 1990-luvun lamasta lähtien. Väkiluku on kasvanut lähinnä yliopistokaupungeissa tai niiden ympärillä. 2010-2012 syntyneen miehen keskimääräinen elinajanodote voi heittää Tilastokeskuksen mukaan yli viisi vuotta riippuen siitä, missä päin Suomea hän sattuu asumaan. Työllisyydessä on isoja eroja jo isoimpien kaupunkienkin välillä: Oulun työttömyysprosentti on noin kaksi kertaa Espoon vastaava lukema.
003 Väestön alueellinen keskittyminen voi aiheuttaa ongelmia kasvukeskuksissa. Pääkaupunkiseudulla erityisesti vuokra-asuntojen hinnat ovat nousseet pilviin, eivätkä palvelut ole pysyneet väestönkasvun perässä. Tämä aiheuttaa eriarvoisuutta pääkaupunkiseudun sisällä. Väestön alueellisella sijoittumisella on ylipäänsä väliä, koska sillä on sosiaalisia, ekologisia, taloudellisia ja ihmisten valinnanvapauteen liittyviä vaikutuksia. Hajautetumpaa aluepolitiikkaa kannattavat argumentit pohjautuvat usein siihen, ettei alueellisesti hyvin epätasaarvoinen kehitys mahdollista ihmisten aitoa vapautta valita asuinpaikkaansa ja elämäntapaansa (urbaania, maaseutumaista, nurmijärveläistä jne.). Kyse on loppujen lopuksi arvovalinnasta siitä, kuinka paljon tällaisella valinnanvapaudella koetaan olevan väliä. Erilaisten arvomaailmojen lisäksi erilaiset aluepolitiikat pohjautuvat toisistaan poikkeaville käsityksille markkinoiden toiminnasta (ks. Tuomas Koposen artikkeli). Niihin sisältyy usein myös erilainen ymmärrys valtion taloudellisesta roolista tai siitä, mikä sen tulisi olla (ks. Timo Harjuniemen artikkeli). Kekkoslainen aluepolitiikka perustui valtiovetoiseen teollistamisohjelmaan, jonka lähtökohta oli koko maan asuttaminen. Suomen nykyinen aluepolitiikka perustuu ajatukseen, jossa innovatiiviset kaupunkikeskukset kilpailevat globaaleilla markkinoilla ja tuovat Suomeen menestystä. Tässä ajattelumallissa markkinat nähdään globaalina kilpakenttänä, johon valtion ei tulisi sekaantua Michael Kitson, Ron Martin ja Peter Tyler kirjoittavat, kuinka Euroopan valtioiden harjoittama vyönkiristyspolitiikka iskee rankimmin köyhiin ihmisiin köyhillä alueilla. Suomi ei tee tässä poikkeusta. Esimerkiksi vuonna 2013 sovitun rakennepaketin leikkaukset kuntien valtionosuuksista iskevät todennäköisesti kovimmin niin kutsutuilla syrjäseuduilla, jotka ovat niistä riippuvaisimpia. Kekkoslaiseen aluepolitiikkaan tuskin on kuitenkaan enää paluuta. Elinkeinorakenne on nyt hyvin toisennäköinen, eikä vastaava teollistamisohjelma olisi ekologisestikaan kestävä (tämä ei tarkoita, etteikö hajauttava aluepolitiikka voisi olla ekologista, ks. esim. Ville Luotolan ja Matti Ronkaisen tekstit). Markkinaideologiaan perustuva, itsensä neutraaliksi naamioiva kilpailukykyjargon tulisi haastaa, oli lopputulema sitten keskittävämpi tai hajauttavampi politiikka. Juuri tämä on lehden teemaosion tarkoitus. Kuutti Koski Päätoimittaja VÄESTÖN ALUEELLISELLA SIJOITTUMISELLA ON YLIPÄÄNSÄ VÄLIÄ, KOSKA SILLÄ ON SOSIAALISIA, EKOLOGISIA, TALOUDELLISIA JA IHMISTEN VALINNANVAPAUTEEN LIITTYVIÄ VAIKUTUKSIA.
004 Peruste #3 2014 aluepolitiikka METROPOLIN HEGEMONIAA HAASTAMASSA ALUEPOLITIIKKA JA POLIITTINEN MIELIKUVITUS Tämän päivän aluepolitiikka perustuu ideologiaan, jossa valtio tavoittelee kansainvälistä kilpailukykyä keskittämällä toimintaa suuriin kaupunkeihin ja trimmaamalla itseään mahdollisimman houkuttelevaksi investointiympäristöksi. Mikäli kuitenkin haluamme, että ihmisillä olisi aito mahdollisuus asuinpaikkansa valintaan, tulisi julkisen vallan taloudellinen rooli miettiä uusiksi. timo harjuniemi
Metropolin hegemoniaa haastamassa aluepolitiikka ja poliittinen mielikuvitus 005 ulun yliopiston maantieteen laitoksen professori Sami Moisio jakaa erinomaisessa teoksessaan Valtio, alue, politiikka (Moisio 2012) Suomen 1950-luvun jälkeisen aluepolitiikan kolmeen suureen kauteen. Toisen maailmansodan jälkeen suomalaista aluepolitiikkaa leimasi pyrkimys alueellisten erojen aktiiviseen tasoittamiseen: sosiaalidemokraattis-maalaisliittolaisen aluepolitiikan tavoitteena oli koko maan teollistaminen ja kansallisten resurssien tehokas käyttöönotto valtion voimin. Esimerkiksi alueellinen yliopistoverkosto, valtionyhtiöissä toteutunut aktiivinen investointipolitiikka ja suorat alueelliset tuet olivat kekkoslaisen aluepolitiikan keskeisiä instrumentteja. Kunnallishallinto toimi valtionhallinnon työrukkasena koko kansallisvaltion alueella kunnat saivat niin velvoitteensa kuin resurssinsa paljolti valtiolta. Tässä aluepoliittisessa mallissa kunnat toimivat ikään kuin valtion tilallisina merkitsijöinä kansallisvaltion alueella. Pyrkimyksenä oli saattaa koko Suomi tehokkaan taloudellis-poliittisen kontrollin piiriin, palvelemaan keynesiläistä täystyöllisyyden ja aktiivisen kysynnänsääntelyn politiikkatavoitetta. Taustalla vaikuttivat myös turvallisuuspoliittiset intressit: laaja hyvinvointivaltio ja täystyöllisyys olivat oiva ase kamppailussa Suomi-neidon perifeerisimpien osien radikalisoitumista ja kommunismin kavalaa käärmettä vastaan. Alueellisesti hajautetun hyvinvointivaltion mallia on haastettu voimakkaasti viimeistään 1990-luvun lamasta lähtien. Suomalaiset eliitit OECD:n ja kansainvälisten ajatuspajojen käännyttäminä tulkitsivat lamavuodet seuraukseksi suomalaisen yhteiskunnan auttamattomasta vanhakantaisuudesta. Tässä tulkinnassa suomalainen yhteiskunta devalvaatioineen, kasvavine julkisine sektoreineen ja säänneltyine rahoitusmarkkinoineen oli yksinkertaisesti käynyt vanhaksi globaalitalouden oloihin (esim. Kantola 2002). Suomi oli sairas, kovat lamaleikkaukset ja pääomamarkkinoiden vapauttaminen olivat lääke. Osansa kritiikistä sai myös maamme aluerakenne: alueellista eriarvoistumista tasaavan politiikan sijasta alettiin korostaa kaupunkialueiden innovatiivisuutta ja kykyä liittyä osaksi kansainvälisiä arvonlisäysverkostoja. Keskittymisestä tuli kirosanan sijasta toivottava kehityskulku, merkki kaikkein kilpailukykyisimpien seutujen vitaalisuudesta. Moisio kuvailee tätä vaihetta hajautetuksi kilpailuvaltioksi: siinä uusliberaali kilpailuvaltiodoktriini elää rinnan hyvinvointivaltiollisten tasa-arvoperiaatteiden kanssa muodostaen eräänlaisen ideologisen sekasikiön. metropolikonsensus Aluepolitiikkamme nykyistä vaihetta Moisio kuvailee siirtymäksi kohti metropolivaltiota. Tässä ajattelutavassa huoli kansallisesta selviytymisestä ja kilpailukyvystä on irronnut periaattees-
006 Peruste #3 2014 Anssi Ylirönni Kauneus pelastaa maailman ta, jonka mukaan taloudellisesti tehokas kansallisvaltio on kokonaan asuttu ja teollistettu. Kansallisen selviytymisen kannalta olennaisinta on kaikkein kilpailukykyisimpien alueiden kyky muovautua vetovoimaisiksi metropoleiksi ja kiinnittyä pääomien ja globaalien huippuosaajien verkostoihin. Innovatiiviset kaupunkialueet ovat metropolivaltion aluepolitiikan ideologista ydintä, luovat luokat ja start-up-gurut sen sankareita. Ajatushautomo Demos Helsingin tutkija Roope Mokka tiivistää uuden metropolikonsensuksen ideologisen sanoman osuvasti Suomen Kuvalehden helmikuisessa haastattelussa (Numminen 2014). Jutussa Mokka esittää, että Suomessa on kolme kehityskelpoista kaupunkia: Suur-Helsinki, Turku ja Tampere. Kehityskelpoisimpia kaupunkiseutuja ja muuta Suomea on Mokan mukaan käsiteltävä erillisinä tapauksina. Vastakkainasettelu syntyy, kun on yritetty pitää samoja normeja, samoja
Metropolin hegemoniaa haastamassa aluepolitiikka ja poliittinen mielikuvitus 007 Anssi Ylirönni Kosminen paralleeliaktio (55 X 46 cm, akryylit, kangas) 2014 lakeja, samoja veroja, samoja hallintomalleja, samoja budjetteja, muka. Mutta silti pääkaupunkiseutu on rahoittanut aika paljon muuta Suomea, Mokka kertoo Suomen Kuvalehdelle. Mokan tulevaisuuskuvassa maaseudulle jäisi rajamaan rooli. Se olisi mahdollisuuksineen ja mahdottomuuksineen jonkinlainen Villi länsi, jutun kirjoittanut toimittaja Mikko Numminen tiivistää. Mokan analyysissä tiivistyy näkemys, jossa Suomen tulevaisuus riippuu olennaisesti maamme kaikkein vetovoimaisimpien alueiden kyvystä kilvoitella kaupunkialueiden globaalissa sarjassa. Alueellisesti hajautettu hyvinvointivaltio on mokkalaisessa ajattelussa riippakivi, jota pääkaupunkiseutu rahoittaa. Perifeerisellä Suomella voi toki olla tässä ajattelumallissa rooli kenties raaka-ainereservinä tai myyttis-eksoottista joulupukin Suomea britti- ja japanilaisturisteille näyttelevänä kuriositeettina.
008 Peruste #3 2014 JULKISESSA KESKUSTELUSSA ALUEPOLITIIKKA SAMASTUU HELPOSTI SILTARUMPUPOLITIKOINTIIN TAI KANSANEDUSTAJAN KOTIINPÄINVETOON; ALUEPOLITIIKKA ON TÄLLÖIN MELKEINPÄ VASTAKOHTA YHTEISKUNNAN TEHOKKAALLE JA JÄRKEVÄLLE HOITAMISELLE. POLITIIKKA ON KUITENKIN POHJIMMILTAAN KÄSITTEELLISTÄ KAMPPAILUA YHTEISKUNNAN KEHITTÄMISEN SUUNNASTA, EIKÄ ALUEPOLITIIKKA OLE TÄSSÄ MIKÄÄN POIKKEUS. Ajatus alueellisesti hajautetusta Suomesta on kuitenkin korvautunut tyystin toisenlaisella aluepoliittisella ideologialla: kilpailukyvyttömien valtio-osien tyhjeneminen on vain luonnollinen osa innovatiivisen metropolivaltion synnyn edellyttämää luovaa tuhoa. vasemmiston vaihtoehto Minkä vuoksi aluepolitiikan suurten ideologisten linjojen ymmärtäminen on vasemmistolaisittain tärkeää? Ennen kaikkea siksi, että aluepolitiikka tulisi ymmärtää nimenomaan ideologisiksi valinnoiksi ja kamppailuiksi siitä, miten aluerakennetta ja yhteiskuntaa on syytä kehittää. Julkisessa keskustelussa aluepolitiikka samastuu helposti siltarumpupolitikointiin tai kansanedustajan kotiinpäinvetoon; aluepolitiikka on tällöin melkeinpä vastakohta yhteiskunnan tehokkaalle ja järkevälle hoitamiselle. Politiikka on kuitenkin pohjimmiltaan käsitteellistä kamppailua yhteiskunnan kehittämisen suunnasta, eikä aluepolitiikka ole tässä mikään poikkeus. Yhteiskunnalliset kehityskulut eivät ole sattumanvaraisia tai seurauksia globaalitalouden vääjäämättömyyksistä, vaan poliittisten valintojen seurausta. Tässä on nähdäkseni vasemmistolaisen aluepolitiikan tehtävä. Vasemmiston on tuotettava myönteisiä ja kestäviä visioita yhteiskuntamme kehityksen suunnasta. Aluepolitiikan käsite tarjoaa tähän ajatustyöhön oivallisen lähtökohdan, sillä aluepolitiikkaa ei tule tarkastella muusta yhteiskuntapolitiikasta irrallisena lohkona, jonkinlaisena kekkoslaisena anakronismina, jolle ei enää ole tilaa 2010-luvun poliittisissa väittelyissä. Aluepolitiikka pitäisi päin vastoin asettaa vasemmiston poliittisen mielikuvituksen ytimeen. Ensinnäkin aluepolitiikka limittyy oleellisesti työllisyys- ja teollisuuspolitiikkaan. Tulisiko 2000-luvun aluepolitiikassa valtiolla olla nykyistä aktiivisempi rooli teollisuuspolitiikassa, vai tuleeko valtion vain nykydoktriinien mukaisesti keskittyä trimmaamaan itseään mahdollisimman houkuttelevaksi investointiympäristöksi ja haalimaan maahan hakukoneinvestointeja kilpailukykyisellä yritysverotuksella ja edullisella ydinsähköllä?
Metropolin hegemoniaa haastamassa aluepolitiikka ja poliittinen mielikuvitus 009 Jos vasemmisto haluaa kuten kesäkuussa 2013 hyväksytyssä Punavihreä tulevaisuus asiakirjassa (Vasemmisto 2013) linjataan säilyttää maaseudun houkuttelevana asuinpaikkana, lienee rehellistä myöntää, että alueilla, jotka eivät onnistu kiinnittymään globaalien arvontuotantoketjujen kaikkein tuottoisimpiin solmukohtiin, tarvitaan edelleen julkista teollisuus- ja investointipolitiikkaa taloudellisen toimeliaisuuden ylläpitämiseksi. Suhtautuminen pääomien maantieteelliseen jakautumiseen ja kasautumiseen on edelleen aluepolitiikan ydinkysymys. Kysymys julkisen vallan roolista alueiden kehittämisessä liittyy elimellisesti myös yhteiskuntamme ekologisen kestävyyden parantamiseen. Myönteisen ja kestävän aluepolitiikan tulisi ajaa voimakkaita julkisia investointeja uusiutuvan energian tuotantoon. Voimakkaalla panostuksella ekologiseen energiantuotantoon olisi myönteisiä seurauksia niin ilmastonmuutoksen torjunnan, työllisyyden kuin alueellisen tasa-arvon näkökulmasta. Jos vasemmistolaiseen ajatusmaailmaan yhä kuuluu ajatus eloisasta Suomesta myös kilpailukykyisten metropolialueiden ulkopuolella, tulisi vahvojen julkisten panostusten kestävään energiantuotantoon olla vasemmistolaisen aluepolitiikan keskiössä. Vasemmiston on haastettava mokkalaisten urbanistien hegemoninen ideologia metropolista ainoana oikeana yhdyskuntarakenteena. Myös hajautettu kansallinen aluerakenne voi toimia ekologisesti tämä voidaan taata fiksulla kaavoituksella, toimivalla julkisella liikenteellä ja kestävällä energiantuotannolla. On syytä muistaa, että esimerkiksi Helsingin Energia tuottaa tällä hetkellä noin kolmanneksen energiastaan kivihiilellä (Helsingin Energia). Kansainvälisen metropolialueemme hiilijalanjälki on siis melkoisen iso. Samalla aluepolitiikassa on kyse myös vapaudesta. Haluammeko taata ihmisille aidon mahdollisuuden asuinpaikkansa valintaan, vai hyväksymmekö pääomien ja työpaikkojen kasautumisen Etelä-Suomen suurimpiin kaupunkeihin ja ehkä Oulun seudulle? Kelpuutammeko ajattelutavan, jonka mukaan kyse on kapitalismin ja luovan tuhon lainalaisuudesta, jota ei tulisi sorkkia? lopuksi VASEMMISTON ON HAASTETTAVA MOKKALAISTEN URBANISTIEN HEGEMONINEN IDEOLOGIA METROPOLISTA AINOANA OIKEANA YHDYSKUNTARAKENTEENA. MYÖS HAJAUTETTU KANSALLINEN ALUERAKENNE VOI TOIMIA EKOLOGISESTI. Olen tässä kirjoituksessa yrittänyt argumentoida ensinnäkin aluepolitiikan politisoinnin puolesta. Vasemmiston on pystyttävä tarkastelemaan kriittisesti aluepoliittisia kehityskulkuja ja purkamaan sellaisia aluekehittämisen muotikäsitteitä kuin metropoli, innovatiivinen kaupunkialue tai älykäs kaupunki. Aluepolitiikka on kamppailua ideoista ja visioista, ja 2000-luvun vasemmiston on
010 Peruste #3 2014 Anssi Ylirönni Ihmisen jälkeen (40 X 50 cm, akryylit, kangas) 2014
Metropolin hegemoniaa haastamassa aluepolitiikka ja poliittinen mielikuvitus 011 osallistuttava tähän kamppailuun. Toiseksi olen yrittänyt väittää, että aluepolitiikan pitäisi olla osa laajempaa vasemmistolaista poliittista mielikuvitusta. Viime kädessä kyse on nähdäkseni siitä, minkälaiseksi julkisen vallan rooli koetaan kapitalistisen talouden sääntelyssä. Tällä hetkellä suomalainen vasemmisto ei kykene jäsentelemään uskottavia vaihtoehtoja kansalliselle ja eurooppalaiselle talouspolitiikalle, jossa yhteisvaluutta euron krooniseen ja rakenteelliseen kriisiin (esim. Holappa 2014) reagoidaan julkisen sektorin supistamisella ja jatkuvilla vyönkiristyksillä. Tämä tekee myös aluepoliittisten ideoiden toteuttamisesta entistä vaikeampaa. Aluepolitiikassa Suomi ei tietenkään toimi eurooppalaisesta kehyksestä irrallaan. Muiden muassa Neil Brenner (2009) on dokumentoinut, miten erilaisten tilojen kansainvälistä kilpailukykyisyyttä korostavat opit ovat korvanneet keynesiläiset kehittämisajatukset länsieurooppalaisessa aluepolitiikassa. Perifeeriseen ja perinteisesti vahvan aluepolitiikan Suomeen ylikansalliset doktriinit ovat vain rantautuneet viiveellä. Vasemmiston olisi viipymättä kyettävä haastamaan ideologinen ortodoksia myös eurooppalaisella tasolla. Kysynnänsääntely, aktiivinen investointipolitiikka ja korkean työllisyyden tavoittelu ovat tässä kirjoituksessa luonnehdittujen aluepoliittisten vaihtoehtojen edellytys. Myönteinen vasemmistolainen aluepoliittinen visio on samaan aikaan visio sosiaalisesti oikeudenmukaisemmasta ja ekologisesti kestävämmästä maailmasta. Kirjoittaja on apurahatutkija Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan sosiaalitieteiden laitoksella. lähteet: Brenner, Neil (2009) New State Spaces. Urban Governance and the Rescaling of Statehood. Oxford University Press, Oxford. Helsingin Energia. Energianlähteet. https://www.helen.fi/kotitalouksille/neuvoa-ja-tietoa/energiaja-ymparisto/energiantuotanto/energianlahteet/ (viitattu 21.8.2014) Holappa, Lauri (2014) EU, kamppailu talouspolitiikan välineistä ja EMU:n tulevaisuus. Teoksessa Mykkänen, Juri & Paakkunainen, Kari (toim.) Johdatus Euroopan Unionin politiikkaan. Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos & Avoin yliopisto, Helsingin yliopisto. Saatavilla: https://helda.helsinki. fi/bitstream/handle/10138/135785/koko_kirja_final_helda.pdf?sequence=1 Kantola, Anu (2002) Markkinakuri ja managerivalta. Poliittinen hallinta Suomen 1990-luvun talouskriisissä. Loki-kirjat, Helsinki. Moisio, Sami (2012) Valtio, alue, politiikka. Suomen tilasuhteiden sääntely toisesta maailmansodasta nykypäivään. Vastapaino, Tampere. Numminen, Mikko (2014) Unelmien kaupunki. Suomen Kuvalehti 8/2014. Vasemmisto (2013). Punavihreä tulevaisuus -asiakirja. http://www.vasemmisto.fi/politiikka/ ohjelmat/punavihrea-tulevaisuus/ (viitattu 21.8.2014)
012 Peruste #3 2014 aluepolitiikka LEIKKAUS- POLITIIKKA: EMME OLE KAIKKI SAMASSA VENEESSÄ michael kitson, ron martin ja peter tyler Oxford University Press Alkuperäinen artikkeli Austerity: we are not all in it together (Michael Kitson, Ron Martin ja Peter Tyler) on julkaistu Oxford University Pressin blogissa: http://blog.oup.com/2011/11/austerity/ (2014) Käännös on julkaistu Oxford University Pressin luvalla. Tekstiä ei saa uudelleenjulkaista ilman Oxford University Pressin lupaa. http://www.oup.com/
Leikkauspolitiikka: Emme ole kaikki samassa veneessä 013 urooppaa koettelee Kreikan tragedia, Yhdysvallat painiskelee Teekutsuliikkeen kanssa ja Isoa- Britanniaa rasittavat vyönkiristyspolitiikan taloudelliset seuraukset. Puheenvuorot keskittyvät budjettialijäämiin, julkisten menojen leikkauksiin ja siihen, kuinka olemme kaikki samassa veneessä. Mutta me kaikki emme tietenkään ole oikeasti samassa veneessä. Vyönkiristyspolitiikka vaikuttaa hyvin epäsuhtaisesti. Koko sotkun aiheutti rahoitussektori, sitä motivoiva ahneus ja toiminta vapaiden markkinoiden oletuksen suojissa. Seuraukset saavat kuitenkin tuntea nahoissaan köyhät, työttömät ja muut huono-osaiset ihmiset. Tämä eriarvoisuus vaikuttaa eri tavoin Ison-Britannian, Euroopan ja Yhdysvaltojen eri alueisiin. Kriisi sai alkunsa 1980-luvulla rahoitusmarkkinoiden vapauttamisesta. Se johti kotitalouksien räjähdysmäiseen velkaantumiseen, jota siivittivät omaisuusarvojen kohoaminen asunto- ja osakemarkkinoilla, Kiinasta ja muualta Kaukoidästä tuodut halpatuotteet sekä ylisäästäminen Kiinassa, Japanissa ja öljynviejämaissa. Sääntelystä vapautettu globaali talousjärjestelmä kehitti entistä luovempia keinoja rahantekoon. Näihin aikoihin monilla kehittyneillä mailla oli kasvava rakenteellinen kauppavaje, kun taas muiden (Kiinan, Japanin ja öljynviejämaiden) talous oli rakenteellisesti ylijäämäinen. Ensin mainitut siis kuluttivat jatkuvasti enemmän kuin tienasivat, kun taas jälkimmäiset tienasivat jatkuvasti enemmän kuin kuluttivat. Tämä toimii vain, jos alijäämäiset valtiot voivat lainata tai myydä omaisuutta. Ja näin siinä kävi. Globaali talousjärjestelmä kehitti yhä kekseliäämpiä tapoja kierrättää varoja ylijäämäisiltä valtioilta rahoittaakseen alijäämäisten valtioiden kulutustottumuksia. Se keksi myös uusia keinoja siirtää varallisuuden (maan, kiinteistöjen ja yritysten) omistusoike- PUHEENVUOROT KESKITTYVÄT BUDJETTIALIJÄÄMIIN, JULKISTEN MENOJEN LEIKKAUKSIIN JA SIIHEN, KUINKA OLEMME KAIKKI SAMASSA VENEESSÄ. MUTTA ME KAIKKI EMME TIETENKÄÄN OLE OIKEASTI SAMASSA VENEESSÄ. VYÖNKIRISTYSPOLITIIKKA VAIKUTTAA HYVIN EPÄSUHTAISESTI.
014 Peruste #3 2014 Anssi Ylirönni Matalien vesien sukeltaja
Leikkauspolitiikka: Emme ole kaikki samassa veneessä 015 Anssi Ylirönni Alakerran muukalaiset (tussi, A3) 2011 uksia alijäämäisten maiden kuluttajilta ylijäämäisten maiden säästäjille. Velalla kustannettu kulutusbuumi on kuitenkin riippuvainen siitä, että velalliset maksavat velkansa. Kun kävi ilmi, ettei niin tulisi tapahtumaan, riskisijoittamisen, vivuttamisen ja luottamuksen varaan rakennetun globaalin talousjärjestelmän perustukset alkoivat murentua. Kuten Keynes havaitsi jo vuonna 1936: Kun maan pääoman kehityksestä tulee kasinotoiminnan sivutuote, asiat on todennäköisesti hoidettu huonosti. Ja kun kasino meni konkurssiin, julkinen sektori tuli hätiin pelastamaan pankit ja estämään talouksien syöksymisen vapaapudotukseen. Valtion rahankulutuksen lisääminen ja budjettivajeiden kasvattaminen oli tarpeellista ja tärkeää. Mutta nyt hallitukset ovat lähes kaikkialla aloittaneet tai aloittamassa ohjelmia julkisen kulutuksen leikkaamiseksi ja supistamiseksi sellaisella mittakaavalla, jollaista ei ole nähty vuosikymmeniin. Julkisten palveluiden tukeminen, julkiseen infrastruktuuriin sijoittaminen ja rahan käyttö hyvinvointiin ovat kaikki joutuneet huomattavien leikkausten ja vähennysten kohteeksi sekä keskus- että paikallishallinnon tasoilla. Hallituspiireissä keskustellaan nyt innokkaasti uudesta strategiasta talouden
016 Peruste #3 2014 ISOSSA-BRITANNIASSA HALLITUKSEN LINJAUKSET KOETTELEVAT ENITEN TYÖIKÄISIÄ MATALAPALKKAISIA TALOUKSIA. JULKISTEN MENOJEN LEIKKAAMINEN NÄYTTÄISI VAIKUTTAVAN MAANTIETEELLISESTI SITEN, ETTÄ JULKISEN SEKTORIN TYÖMAHDOLLISUUDET VÄHENEVÄT ERITYISEN VOIMAKKAASTI MONILLA BRITANNIAN ALUEILLA, JOIDEN TALOUS ON HISTORIALLISESTI OLLUT HEIKOIN JA JOTKA OVAT JO KÄRSINEET ENITEN TAANTUMASTA. tasapainottamiseksi valtion koon pienentämisestä ja yksityisten markkinoiden laajentamisesta. Valtionvelan pienentämistä pidetään näissä keskusteluissa keskeisenä keinona, jolla voitaisiin palauttaa valtioiden taloudellinen riippumattomuus, ehkäistä velkojen maksamatta jääminen, rauhoittaa rahoitusmarkkinoita, torjua velkakirjamarkkinoiden uhkia ja käynnistää talouskasvu uudelleen. Tunnuslauseena on vaurauden palauttaminen vyönkiristyksellä. Eräät merkittävät kriitikot ovat kyseenalaistaneet strategian esittämällä, että valtioiden budjettien merkittävät ja äkkinäiset leikkaukset saattavat vain pitkittää taantumaa elpymisen sijaan. Valtioiden tulisi kuluttaa tiensä pois taantumasta ja huolehtia budjettivajeista vasta myöhemmin: kasvu auttaisi pienentämään budjettivajeita. On tärkeää huomata, että nousukaudesta taantumaan vajoamisen negatiiviset talousvaikutukset eivät ole taantumasta kärsivissä maissa koetelleet tasapuolisesti koko väestöä. Jotkut ihmiset joissakin paikoissa ovat joutuneet kestämään suhteettomasti enemmän kuin muut. Näin tapahtui erityisesti silloin, kun talouskriisin seuraukset alkoivat tuntua, mutta jakautuminen kertoo myös valtionvelan vähentämiseen tähtäävien talouskuritoimenpiteiden vaikutuksesta. Talouskriisin alkuvaiheessa huomio kiinnittyi Euroopassa siihen, miten kriisi vaikuttaisi työllisyyteen rahoitusalalla. Tämänkaltaiset työt ovat perinteisesti keskittyneet Euroopan maiden vauraisiin osiin ja niissä oletettiin näkyvän merkittäviä vaikutuksia. Nyt on kuitenkin selvää, että pankkijärjestelmää kriisin kehittyessä koetelleen luottolaman vaikutus on iskenyt raskaasti teollisuuden ja monien perinteisten palvelualojen työllisyyteen. Asunto- ja kiinteistömarkkinoihin liittyvät alat ovat myös kärsineet erityisen pahasti, olihan finanssialan löyhä lainananto näille aloille osasyy koko kriisin puhkeamiseen. Euroopan eri alueiden kokemukset kriisin puhkeamisesta lähtien merkitse-
Leikkauspolitiikka: Emme ole kaikki samassa veneessä 017 vät huomattavaa takaiskua eräälle EU:n keskeisimmälle tavoitteelle: alueellisen eriarvoisuuden ja mahdollisuuksien epätasa-arvon vähentämiselle. Myös Yhdysvalloissa taantuma on vaikuttanut eri alueisiin hyvin eri tavalla. Subprimelainakriisi, joka laukaisi pankkikriisin ja sen myötä taantuman, ei sinällään ollut koko Yhdysvaltojen laajuinen ilmiö. Se keskittyi tiettyihin osavaltioihin, kuten Floridaan, Nevadaan, Kaliforniaan, Michiganiin ja New Jerseyyn, ja samat osavaltiot ovat saaneet tuta taantuman voimakkaimmin. Vyönkiristyspolitiikan tämänhetkisessä vaiheessa epätasa-arvoisesti vaikuttavat julkisten menojen leikkaukset. Isossa-Britanniassa hallituksen linjaukset koettelevat eniten työikäisiä matalapalkkaisia talouksia. Julkisten menojen leikkaaminen näyttäisi vaikuttavan maantieteellisesti siten, että julkisen sektorin työmahdollisuudet vähenevät erityisen voimakkaasti monilla Britannian alueilla, joiden talous on historiallisesti ollut heikoin ja jotka ovat jo kärsineet eniten taantumasta. Vyönkiristys tarkoittaa valtion menojen leikkauksia, mutta syy siihen ei luultavasti ole niinkään se, että leikkaukset olisivat tässä taloudellisessa tilanteessa tarkoituksenmukaisia. Kyse on siitä, että monien maiden hallitukset ja poliitikot pyrkivät pitkällä aikavälillä pienentämään valtion roolia maan taloudessa. Tämä tulee kuitenkin olemaan erittäin hankalaa. Valtion osuus taloudesta on kasvanut kaikissa OECD-maissa toisesta maailmansodasta lähtien pääasiassa siksi, että rahaa on käytetty enemmän koulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan. Voimakkaat taloudelliset vaikuttimet ovat johtaneet siihen, VYÖNKIRISTYS TARKOITTAA VALTION MENOJEN LEIKKAUKSIA, MUTTA SYY SIIHEN EI LUULTAVASTI OLE NIINKÄÄN SE, ETTÄ LEIKKAUKSET OLISIVAT TÄSSÄ TALOUDELLISESSA TILANTEESSA TARKOITUKSENMUKAISIA. KYSE ON SIITÄ, ETTÄ MONIEN MAIDEN HALLITUKSET JA POLIITIKOT PYRKIVÄT PITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ PIENENTÄMÄÄN VALTION ROOLIA MAAN TALOUDESSA. että terveydenhuoltoon ja koulutukseen on käytetty lisää rahaa: kun valtiot vaurastuvat, kansalaiset haluavat parempaa koulutusta sekä elää pidempään ja terveempinä. Valtio pystyy usein tarjoamaan tällaisia palveluita yksityistä sektoria tehokkaammin. Merkittävien pysyvien leikkausten tekeminen terveydenhuolto- ja koulutuskuluihin tulee olemaan erittäin vaikeaa sekä taloudellisista että poliittisista syistä. Tämä viittaa siihen, että pahimmalle säästökuurille joutuu sosiaaliturva. Ja siksi eniten tulevat kärsimään köyhät, työttömät ja sairaat. Me kaikki emme suinkaan ole samassa veneessä. Michael Kitson toimii Cambridgen yliopiston Judge Business Schoolissa kansainvälisen makrotalouden lehtorina. Ron Martin on Cambridgen yliopiston talousmaantieteen professori. Peter Tyler on Cambridgen yliopiston maankäytön taloustieteen professori.
018 DEBATTI Peruste #3 2014 aluepolitiikka keskittävää vai hajauttavaa aluepolitiikkaa? Onko niin kutsuttuihin kasvukeskuksiin tukeutuva aluepolitiikka mielekästä? Minkälainen olisi ihanteellinen aluerakenne? Pitäisikö Suomen aluepolitiikan suuntaa muuttaa? Tulisiko maaseutumaista elämänmuotoa pitää yllä? Peruste kutsui helsinkiläisen sosiologin Veikko Erannin ja joensuulaisen kauppatieteiden tutkijan Alia Dannenbergin debatoimaan aiheesta.