Perusturvalautakunta 126 19.11.2013 Kaupunginhallitus 247 02.12.2013 Kaupunginvaltuusto 124 11.12.2013 Tekninen lautakunta 13 28.01.2014 Perusturvalautakunta 39 15.04.2014 Kaupunginhallitus 135 19.05.2014 Kaupunginvaltuusto 76 11.06.2014 Palvelurakennemuutokset senioriasumisessa - konsulttiyritys Tamora Oyn raportti koskien senioripalveluiden tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon kehittämissuunnitelman ensimmäistä vaihetta 797/00.01.05/2013 PL 19.11.2013 126 Valmistelijat:palvelupäällikkö Lisbeth Forsblom, puh. 0440 555345, ja perusturvajohtaja Carola Klawér, puh. 0440 555360. Loviisan perusturvalautakunta päätti (21.5.2013 66) hankkia asiantuntijapalvelua Loviisan senioripalvelun tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon kehittämissuunnitelman laatimiseen. Hanke kilpailutettiin ja kehittämistyön tekemiseen valittiin konsulttiyritys Tamora Oy. Työ alkoi elokuun puolessa välissä ja raportti piti valmistua marraskuun aikana vuonna 2013. Tamora Oy: n henkilöstö on tehnyt tiivistä yhteistyötä senioripalveluyksikön ja teknisen keskuksen kanssa. Tamora Oy on kehittänyt suunnitelman senioripalvelun uudelleen organisointiin, erikoisesti ajatelleen tehostettua palveluasumista, laitoshoitoa ja lyhytaikaishoitoa. Vanhusneuvosto ja ikäpoliittinen työryhmä ovat saaneet ottaa kantaa raportin sisältöön. Vanhusneuvoston ja työryhmän lausunnot raportista olivat hyvin positiivisia eikä toivottu lisäyksiä tai muutoksia raporttiin. Visio on rakennettu rohkeasti vanhusten oikeudesta asua omassa kodissaan valtakunnallisten linjausten mukaisesti. Strategia on, että 91 % 75-vuotiaista oikeasti voisivat asua kotona, mikä merkitsee uusi ajattelutapa Loviisan senioripalvelussa ja Loviisan kaupungissa. Tarvitaan uusia rakenteellisia ratkaisuja ja suuria muutoksia tavassa työskennellä. Uusi ajattelu vaatii paljon puitteilta mutta investoinnit ovat kuitenkin maltillisia ja käyttötalouden hallintaan saamisen näkökulmasta hyvin perusteltuja. Palvelurakenne senioripalvelussa muodostuu kolmesta keskeisestä elementistä: Kuntoutuskartanot, 50 paikkaa laitosasuminen muuttuu Kuntoutuskartanoiksi Taasiajoen kuntoutuskartano, 24 p
Pernajan kuntoutuskartano, 14 p (lisärakennus Onnelaan) Hambergin kuntoutuskartano, 12 p (kahvilatoiminta + leipomo) Hyvän Elämän Talot, 100 paikkaa tehostettu palveluasuminen muuttuu Hyvän Elämän taloiksi Onnela, 26 p (12 p + lisärakennus 14 p) Rosenkulla 18 p (14+ terveystalon muuttaminen 4 p) uudisrakennus 56 p (Harmaakallion alueella, S- Marketin läheisyydessä) Kotona asumisen mahdollisuus, 300 asiakkuutta kotihoito muuttuu kotona asumisen mahdollistamiseksi Liite 34. Esittelijä: perusturvajohtaja Carola Klawér. Perusturvalautakunta tutustuu tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon kehittämissuunnitelman ensimmäiseen vaiheeseen, ja merkitsee raportin tiedoksi sekä pyytää tekniseltä lautakunnalta lausunnon. Teknisen lautakunnan lausunto on perusta perusturvalautakunnan jatkettuun käsittelyyn sekä tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon ensimmäisen kehittämissuunnitelman hyväksymiselle. Perusturvalautakunta päättää samalla kehittämissuunnitelman toisesta vaiheesta. Sen jälkeen perusturvalautakunta päättää esittää kehittämissuunnitelman kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi. Muutettu ehdotus: Perusturvalautakunta tutustuu tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon kehittämissuunnitelman ensimmäiseen vaiheeseen, ja merkitsee raportin tiedoksi sekä pyytää tekniseltä lautakunnalta lausunnon. Teknisen lautakunnan lausunto on perusta perusturvalautakunnan jatkettuun käsittelyyn sekä tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon ensimmäisen kehittämissuunnitelman hyväksymiselle. Senioripalvelukeskuksen kehittämissuunnitelma on valmistunut sen jälkeen kun kaupunginvaltuusto on jo tehnyt päätöksen tulevan vuoden investointiohjelmasta. Kehittämissuunnitelman aikataulussa esitetään, että kokonaishanke käynnistetään välittömästi, joka tarkoittaa 247 000 investointitarvetta Liljendalin Terveystalon muuttamisesta Hyvän Elämän Taloksi. Tällöin saadaan 6 uutta asukaspaikkaa. Ripeä aikataulu on välttämätön, koska terveyskeskuksen osasto 5 suljetaan kesäksi ja syksyllä avataan vain puolet paikoista. Perusturvalautakunta ehdotta kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että investointiohjelman kohtaan perusturvakeskus tehdään 247 000 lisäys Liljendalin terveystalon muutostöiden vuoksi ja samalla annetaan perusturvakeskukselle lupa hankkeen käynnistämiseen välittömästi.
Perusturvalautakunta päättää samalla kehittämissuunnitelman toisesta vaiheesta. Sen jälkeen perusturvalautakunta päättää esittää kehittämissuunnitelman kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi. Päätös: Muutetun ehdotuksen mukainen. Tämä pykälä tarkastettiin välittömästi. --- KH 247 Liite nro 88. Esittelijä: kaupunginjohtaja Olavi Kaleva Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että investointiohjelman kohtaan perusturvakeskus tehdään 247 000 euron lisäys Liljendalin terveystalon muutostöiden vuoksi ja samalla annetaan perusturvakeskukselle lupa hankkeen käynnistämiseen välittömästi. Pykälä tarkastetaan välittömästi. Päätös: Ehdotuksen mukainen. Pykälä tarkastettiin välittömästi. --- KV 124 Päätös: Kaupunginvaltuusto päättää, että investointiohjelman kohtaan perusturvakeskus tehdään 247 000 euron lisäys Liljendalin terveystalon muutostöiden vuoksi ja samalla annetaan perusturvakeskukselle lupa hankkeen käynnistämiseen välittömästi. Valtuutettu Mia Heijnsbroek-Wirén esitti lisäyksen ehdotukseen: Valtuusto päättää myöhemmin senioripalveluiden tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon kehittämissuunnitelmasta. Valtuutettu Pertti Lohenoja kannatti valtuutettu Mia Heijnsbroek-Wirénin ehdotusta ja ehdotti lisäksi, että liite poistetaan. Valtuutetut Armi Lindell, Antti Väkevä, Kimmo Eloranta ja Camilla Antas kannattivat Mia Heijnsbroek-Wirénin ja Pertti Lohenojan ehdotuksia.
Ehdotukset hyväksyttiin yksimielisesti. Päätös muutetun ehdotuksen mukaisesti. --- TL 13 Valmistelija: Tekninen johtaja Ulf Blomberg, puh. 0440 555 405. Tamora Oy on tutkinut miten tehostettu palveluasuminen on järjestetty nyt ja miten sitä kannattaisi järjestää tulevaisuudessa. Lisäksi on tutkittu miten olemassa olevat rakennukset kannattaa hyödyntää, peruskorjata tai purkaa sekä mitkä uudisrakennustarpeet ovat olemassa. Selvityksessä on huomioitu miten rakennukset täyttävät tämän päivän vaatimukset ja mitä muutoksia olisi tehtävä, jotta niitä voisi käyttää jatkossa. Selvityksessä on myös huomioitu sekä palvelun taloudellisuutta että rakennus- ja korjaustöiden vaikutusta taloudellisuuteen. Rakennusten suhteen vaikutukset olisivat seuraavat: - Taasiakodissa ei tapahtuisi suuria muutoksia - Hambergin koti peruskorjataan - Hemgården jää pois käytöstä ja puretaan mahdollisesti, kun keskuskeittiö on korvattu uudella ratkaisulla - Onnelaan tehdään melko iso laajennus - Rosenkullassa terveyskeskustiloista tehdään neljä asuinhuonetta lisää - Harmaakalliolle rakennetaan uusi melko iso rakennus - Eemilkoti jää pois käytöstä - Maritakodin tilat otettaisiin terveyskeskuksen käyttöön. Tarkastelussa on esimerkiksi tullut selväksi, että Hemgårdenin tilojen korjaaminen vastaamaan tämän päivän vaatimuksia ja määräyksiä on kalliimpaa paikkaa kohti kuin mitä se on uudisrakennuksessa. Eemilkoti taas on liian pieni yksikkö ja lisää henkilökunnan tarvetta, jolloin sitä ei ole taloudellista säilyttää. Liite 10 Esittelijä: Tekninen johtaja Ulf Blomberg Päätös: Tekninen lautakunta puoltaa selvitysten ja suunnittelun jatkamista Tamora Oy:n raportin mukaisesti. Tekninen lautakunta puoltaa selvitysten ja suunnittelun jatkamista Tamora Oy:n raportin pohjalta, kuitenkin niin, että: - Emil-kodin käyttö ja mahdollinen laajennus tutkitaan - uudisrakennuksen sijoituspaikka tutkitaan
- muiden kiinteistöjen toiminnallisuus tutkitaan tarkemmin. --- PL 15.04.2014 39 Valmistelija: Lisbeth Forsblom, palvelupäällikkö, senioripalvelut, puh. 0440 555 345, Carola Klawér, perusturvajohtaja, puh. 0440 555 360, ja Antti Kinnunen, tilapäällikkö, puh. 0440 555 412. Kehittämissuunnitelman ensimmäinen vaihe lisäselvityksineen Tekninen lautakunta on kokouksessaan 28. tammikuuta 2014 päättänyt puoltaa konsulttiyritys Tamoran senioripalvelujen tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon kehittämissuunnitelman ensimmäistä vaihetta koskevaa raporttia seuraavin lisäyksin: Emil-kodin käyttöä ja mahdollista laajentamista tutkitaan uudisrakennuksen sijoituspaikkaa tutkitaan muiden kiinteistöjen toiminnallisuutta tutkitaan tarkemmin. Emil-kodin käyttö, 9 paikkaa Emil-koti on pieni, yhdeksän asiakkaan tehostetun palveluasumisen yksikkö. Pienissä yksiköissä kustannustehokkuus on vaikeasti saavutettavissa, koska henkilökuntaa on oltava paikalla vuorokauden ympäri. Päivä- ja iltavuoroa kohti on paikalla oltava aina vähintään kaksi työntekijää. Emil-koti sijaitsee Taasiakodin lähellä ja yhteistyön avulla Taasiakoti on selvinnyt yhdellä yöhoitajalla 28 asiakasta kohti. Tämän ansiosta Taasiakodin kustannukset ovat pysyneet kohtuullisella tasolla. Koska Taasiakodin paikkaluku on jo nyt suurempi (28 paikkaa) ja siellä on tarkoituksenmukaisemmat, suhteellisen hyvässä kunnossa olevat yleiset tilat, voisi Taasiakodin laajentaminen olla järkevämpi ratkaisu kuin Emil-kodin laajennus, mikäli tulevaisuudessa on tarvetta useammille ympärivuorokautisen hoidon paikoille. Edellytyksenä Emil-kodin säilyttämiselle on: vesikaton uusiminen, noin 70 000 euroa jäähdytysjärjestelmän rakentaminen, noin 50 000 euroa sprinklerien asennus (laki vaatii), noin 40 000 euroa. Koska pienessä yksikössä kustannustehokkuutta on vaikea saavuttaa, ja Taasiakodin laajennuksen ollessa sekä toiminnan että talouden kannalta järkevämpi ratkaisu ja Emil-kodin vaatiessa mainitut kunnostukset, ei Emil-kodin kaltaisen pienen yksikön säilyttäminen ole tarkoituksenmukaista. Suunnitelman mukaisesti Emil-koti voisi toimia 3 5
vuoden siirtymäjakson ajan tukemassa siirtymistä laitospainotteisesta hoidosta vahvasti ennakoivaan kotihoitoon. Tämän jälkeen Emil-kotia voitaisiin muuttaa tuetuksi palveluasumiseksi, joka vaatii vähemmän henkilökuntaa kuin tällä hetkellä. Uudisrakennuksen sijoituspaikka perustelut Hyvän Elämän Talolle Harmaakallion alueella, 56 paikkaa Ajatuksena on rakentaa Harmaakalliolle tehostetun palveluasumisen yksikkö 56 ikäihmiselle. 56 asiakkaan yksikkö on liiketaloudellisesta näkökulmasta kustannustehokas. Henkilöstökulut pysyvät kohtuullisina, koska mm. henkilöstömäärä on yöaikaan tehokkaassa käytössä, osastonhoitajien määrä vähenee ja henkilökunnan väliset yhteistyömahdollisuudet lisääntyvät, kun kaikki ovat töissä saman katon alla. Alue sijaitsee lähellä keskustaa, noin 1 km torilta, ja aluetta tullaan kehittämään tulevaisuudessa. Tulevaisuutta silmällä pitäen on samalla ajatuksena suunnitella tilat päiväkodille Hyvän Elämän Talon lähelle. Harmaakallion tontti on Loviisan keskustaa lähimpänä oleva tontti, jolle on mahdollisuus rakentaa n. 60-paikkainen tehostettu palveluasuminen yksitasoisena. Loviisan keskustassa on prosentuaalisesti keskimääräistä enemmän yli 75-vuotiaita tarkoittaen, että suuri osa asumispaikkaa odottavista ikäihmisistä on Loviisan keskustan asukkaita. Nämä henkilöt ja heidän omaisensa toivovat, että asunto voitaisiin järjestää Loviisaan keskustasta. Tällä hetkellä kaupunki ei kykene tarjoamaan kaikille paikkaa Loviisan keskustasta kohtuullisen ajan kuluessa (kolmessa kuukaudessa). Iäkkään ihmisen muutettua kotoaan esim. ympärivuorokautista hoitoa tarjoavaan palveluasumisyksikköön hänen täytyy voida elää siellä pelkäämättä tutun elinympäristön ja siihen kuuluvien ihmissuhteiden menettämistä ( Vanhuspalvelulaki 2013, 14 ). Harmaakallion tontti on riittävän suuri, jotta talo voidaan rakentaa yhteen tasoon, jolloin ikäihmisten on helpompi mennä ulos tai henkilökunnan viedä heitä ulos. Alue on luonnonkaunis ja sinne on mahdollisuus rakentaa iso puutarha, joka voidaan aidata niin että asiakkaat voivat liikkua alueella vapaasti, mutta turvallisesti. Piha ja puutarha tarjoavat mahdollisuuksia luontoelämyksille, joilla on voimaannuttava vaikutus ihmisen hyvinvoinnin kannalta (Ikääntyvien palvelujen laatusuositukset, STM 2008). Hyvän Elämän Talon (= aktivoiva talo, joka tukee sosiaalisen arjen mielekkyyttä) tunnusmerkit: oma huone + WC/suihku huoneessa; aviopareille isompi huone ei lukittuja tiloja, vaan aidattu alue, jossa on turvallista liikkua vapaasti; sisäpiha kodikkaat yleistilat luontevat liikkumistilat; asukas aktivoidaan kuntouttamaan itse
itseään saunomismahdollisuus kuntosalimahdollisuus mahdollisuus ravintolatyyppiseen ruokailuun turvallista asumista vaikeasti muistisairaille henkilöille (integroitu asumiseen) yhdistyksillä ja kerhoilla mahdollisuus harjoittaa erilaista sosiaalista toimintaa, johon asukkaat voivat osallistua ja tuntea osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta huoneita omaisten yöpymistä varten ympäristö inspiroi havainnoimaan, kokemaan ja liikkumaan; ei laitosmaista ympäristöä tai ankeutta mahdollisuus osallistua talon päivittäiseen toimintaan omien halujen mukaan ihmisarvoista hoitoa elämän loppuvaiheessa. Nykyisten kiinteistöjen toiminnallisuus Maritakoti, 17 paikkaa siirretään Harmaakalliolle Maritakoti toimii Loviisan terveyskeskuksen sairaalan osastona. Kaikki huoneet ovat kahden hengen huoneita ja ympäristö on sairaalamainen. Omia huonekaluja ei ole mahdollista ottaa mukaan. Maritakodissa hoidettavat asiakkaat eivät tarvitse varsinaista sairaanhoitoa. Maritakoti soveltuu sairaalan osastoksi, mutta ei ikäihmisten hoiva-asumiseen. Osasto ei täytä niitä vaatimuksia, jotka vanhuspalvelulaki tai sosiaali- ja terveysministeriön laatusuositukset asettavat ikäihmisten hoiva-asumiselle. Kunnan on toteutettava iäkkään henkilön pitkäaikainen hoito ja huolenpito ensisijaisesti hänen yksityiskotiinsa tai muuhun kodinomaiseen asuinpaikkaansa järjestettävillä sosiaali- ja terveyspalveluilla, jotka sovitetaan sisällöltään ja määrältään vastaamaan iäkkään henkilön kulloisiakin palveluntarpeita. Pitkäaikainen hoito ja huolenpito voidaan toteuttaa laitoshoitona vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai jos se on iäkkään henkilön arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta muuten perusteltua ( Vanhuspalvelulaki 2013, 14 ). Hamberginkoti, 15 paikkaa vähennetään 12 paikkaan Hamberginkotia on ajateltu kuntoutuskartanoksi henkilöille, jotka tarvitsevat lyhytaikaista laitoshoitoa. Hoito on kuntouttavaa ja asiakas palaa aina kotiinsa. Intervallihoito on tarkoitettu henkilöille, joita hoitaa kotona omaishoitaja, ja ikäihmisille, jotka tarvitsevat kuntoutusta sairaalassaolojakson jälkeen kyetäkseen palaamaan kotiin. Senioripuisto sijaitsee aivan Hamberginkodin vieressä, jolloin sitä voivat käyttää sekä asiakkaat että kotona asuvat henkilöt. Tällä tavoin asukkaiden ja kotona asuvien ikäihmisten välinen sosiaalinen vuorovaikutus voi toteutua luonnollisella tavalla.
Hamberginkodin ympäristö on aktivoivaa ja virikkeellistä. Kellariin suunnitellaan kahvilaa sekä Hamberginkodissa hoidettaville että ulkopuolisille. Ajatuksena on, että Hamberginkodissa voidaan järjestää erilaista päivätoimintaa kotona asuville ikäihmisille. Kahvilatoiminnasta huolehtivat työttömät nuoret. Tavoitteena on siten luoda inspiroiva ja aktiivinen ilmapiiri ja ympäristö, joka tukee sosiaalista kuntoutusta. Hamberginkoti ja sen tontti soveltuvat hyvin tämänkaltaiseen toimintaan. Rakennus ei sovi tehostettuun palveluasumiseen, jossa asiakkaiden hoitotarve on suuri. Lisärakentamiseen tontilla ei ole mahdollisuutta. Hemgården ja Kodinonni, 38 paikkaa - siirretään Onnelan lisärakennukseen ja Harmaakalliolle Hemgården on huonokuntoinen iso vanhainkoti. Osa talosta on rakennettu 1950-luvun lopussa ja lisärakennus 1960-luvulla. Asiakashuoneet ovat pieniä eikä niissä ole WC:tä tai suihkua. Talo on rakennettu kolmeen kerrokseen eivätkä asiakkaat pääse ulos suoraan osastoilta. Sisäilma on kehnoa ja sprinklerit puuttuvat. Aluehallintovirasto on jo vuonna 2010 antanut lausunnon, jossa edellytetään kunnostamista. Rakennus on lisäksi rakennettu useaan tasoon, mikä estää asiakkaan aktiivisen ja itsenäisen liikkumisen ulkona. Talo vaatii täydellistä peruskorjausta. Peruskorjausaste nousee yli 100 %:n ja kunnostus tulisi kalliimmaksi kuin vastaava uusi rakennus. Tilatehokkuus laskee merkittävästi peruskorjauksen yhteydessä, esim. neliömetrimääräksi henkilöä kohden tulisi noin 75 m², kun vastaava neliömetrimäärä uudessa rakennuksessa olisi noin 45 m²/henkilö (hoidettavan huone ja WC 25 m² + yleiset tilat 20 m²). Talon käyttökustannukset olisivat noin 1,7 kertaa suuremmat kuin uudessa rakennuksessa. Onnela on aivan Hemgårdenin läheisyydessä oleva palvelutalo ja se täyttää hyvin nykyajan vaatimukset. Asunnot ovat suuria ja niistä pääsee suoraan omille pienille terasseille. Yleiset tilat ovat valoisia ja tilavia. Yksikkö on tällä hetkellä liian pieni täyttämään toiminnan tehokkuusvaatimukset. Rakentamalla 28 paikkaa käsittävä lisärakennus paikkojen kokonaismääräksi tulisi 40. Onnelan lähellä on rivitalohuoneistoja ja eläkeläistaloja, minkä vuoksi useilla ikäihmisillä olisi mahdollisuus käyttää yhdessä ruokasalia, saunaa, kuntosalia jne. Hemgårdenin asiakkaat muuttavat Onnelan uudisrakennukseen, kun Hemgården poistetaan käytöstä. Onnelan/Hemgårdenin tontti on riittävän suuri mahdolliselle lisärakentamiselle tulevaisuudessa. Tämä edellyttää Hemgårdenin purkamista. Rosenkulla, 14 paikkaa + 6 paikkaa osastolta 5 Rosenkulla on muistisairaiden asiakkaiden asumisyksikkö. Talo on vasta 12 vuotta vanha ja täyttää nykyajan tehostetun palveluasumisen vaatimukset. Terveystalon tilat Rosenkullan yhteydessä kunnostetaan lyhytaikaiseen asumiseen henkilöille, joita hoitaa kotona omaishoitaja ja ikäihmisille, jotka
tarvitsevat kuntoutusta sairaalassaolojakson jälkeen kyetäkseen palaamaan kotiinsa. Kunnostustyön arvioidaan valmistuvan toukokuun puolivälissä 2014. Intervallihoito siirretään osastolta 5 Rosenkullaan kunnostustöiden valmistuttua. Osasto 5 suljetaan kesäksi ja avataan syksyllä 11-paikkaisena. Tavoitteena on vähentää edelleen laitospaikkoja Loviisan terveyskeskuksessa. Lisärakentaminen ei ole mahdollista. Tontin alue on kokonaan hyödynnetty. Taasiakoti, 28 paikkaa paikkojen mahdollinen vähennys Taasiakoti on hyvin toimiva vanhainkoti, joka täyttää nykyajan tehostetun palveluasumisen vaatimukset. Taasiakodissa on 28 paikkaa, joista 26 yhden hengen huoneissa, jotka ovat riittävän kokoisia ja niissä on oma suihku ja WC. Kahta huonetta oli alun perin ajateltu kahdelle henkilölle, mutta ne ovat kooltaan liian pieniä. Yleiset tilat ovat suuria ja ilmavia. Lähistöllä on rivitalohuoneistoja, joista ikäihmiset voivat tulla Taasiakodille ruokailun tai sosiaalisen kanssakäymisen merkeissä sekä osallistumaan erilaisiin aktiviteetteihin. Taasiakoti muutetaan osittain tehostetun palveluasumisen yksiköksi ja kuntoutuskartanoksi tukemaan omaishoitajien työtä sekä palvelemaan kuntoutusta sairaalassaolojakson jälkeen tarvitsevia ikäihmisiä heidän kotiutumisessaan. Taasiakodin tontti on riittävän suuri mahdollista lisärakentamista ajatellen tulevaisuudessa. Kokonaiskuva Paikkatilanne Kaupungin omat paikat Nyt 2015 2016 2017 2020 (6/14) Taasiakoti, laitoshoito 26 0 0 0 Taasiakoti, lyhytaikainen 2 6 12 12 laitoshoito Taasiakoti, tehostettu 20 12 12 palveluasuminen Hamberginkoti, tehostettu 14 14 0 0 palveluasuminen Hamberginkoti, 1 1 12 12 lyhytaikainen laitoshoito Maritakoti, laitoshoito 17 17 0 0 Hemgården, laitoshoito 24 24 24 0 Hemgården, lyhytaikainen 2 2 2 0 laitoshoito Kodinonni/Mäntykoto, 12 12 2 0 palveluasuminen Onnela, palveluasuminen 12 12 12 26 Onnela, lyhytaikainen 14 laitoshoito Rosenkulla 13 13 13 13 Rosenkulla, lyhytaikainen 5-7 5-7 5-7 5-7
laitoshoito Hyvän Elämän Talo/Harmaakallio 0 0 56 56 128-130 128 130 150 15 150-152 150-152 2 Terveyskeskus, osasto 5 11 0 0 0 Väestöennuste 75 vuotta täyttäneiden määrästä Suositusten mukainen 75 vuotta täyttäneiden paikkatarve Ostetut paikat (tehostettu palveluasuminen) Kotihoito, 75 vuotta täyttäneistä, % 1645 1713 1952 160-177 182-201 42 65 32 47 32 49 12,5 13 13,5 14 15-18 Kotona asuvia 75 vuotta täyttäneistä, % 75 vuotta täyttäneistä säännöllisessä kotihoidossa, % 75 vuotta täyttäneistä omaishoitoa saavia, % 75 vuotta täyttäneistä tehostetun palveluasumisen piirissä, % 75 vuotta täyttäneistä laitoshoidossa, % 2013 Loviisa (tilinpäätös) 2017 (uusien suositusten mukaan) 89,2 91 92 91,5 12,6 13 14 14 4,3 6 7 6 6,8 6 7 4,9 5,5 2017 2020 Loviisa (oma toiminta) 4 2-3 2,3 2,9 (lyhytaikainen laitoshoito) Liite 12. Esittelijä: perusturvajohtaja Carola Klawér. Päätös: Perusturvalautakunta hyväksyy konsulttiyritys Tamoran senioripalvelujen tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon kehittämissuunnitelman ensimmäistä vaihetta koskevan raportin sekä hyväksyy teknisen keskuksen ja perusturvakeskuksen vastaukset teknisen lautakunnan toivomiin lisäkysymyksiin. Ehdotuksen mukainen.
--- KH 135 Liite nro 61. Esittelijä: kaupunginjohtaja Olavi Kaleva Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto 1) hyväksyy konsulttiyritys Tamoran senioripalvelujen tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon kehittämissuunnitelman 1-vaihetta koskevan raportin 2) toteaa, että teknisen lautakunnan toivomiin lisäkysymyksiin on saatu vastaukset teknisestä keskuksesta ja perusturvakeskuksesta. Päätös: Ehdotuksen mukainen. --- KV 76 Liite nro 46. Kaupunginvaltuusto 1) hyväksyy konsulttiyritys Tamoran senioripalvelujen tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon kehittämissuunnitelman 1-vaihetta koskevan raportin 2) toteaa, että teknisen lautakunnan toivomiin lisäkysymyksiin on saatu vastaukset teknisestä keskuksesta ja perusturvakeskuksesta. Päätös: Valtuutettu Timo Noroviita ehdotti, että päätösehdotukseen kohtaan 1 lisätään loppuun jatkosuunnitelman pohjaksi. RKP:n valtuustoryhmä, valtuutettu Sonja Ilvetsalo-Koskinen, Vasemmistoliiton valtuustoryhmä, SDP:n valtuustoryhmä, Perussuomalaisten valtuustoryhmä ja KD:n valtuustoryhmä kannattivat Timo Noroviidan ehdotusta. Valtuutettu Timo Noroviidan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kokoomuksen valtuustoryhmä ehdotti, että päätökseen lisätään 3. kohta Harmaakallion hankkeelle selvitetään edelleen vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja.
Valtuutettu Kari Hagfors kannatti Kokoomuksen valtuustoryhmän tekemää ehdotusta. Äänestys: Pohjaehdotus JAA 43 ääntä, Kokoomuksen valtuustoryhmän muutosehdotus EI 16 ääntä pohjaehdotus jäi voimaan. Teknisenä korjauksena korjattiin ruotsinkielisessä liitteessä 5 6 sivulla 18 sanamuoto för äkta par muotoon för par. Kaupunginvaltuusto 1. hyväksyi konsulttiyritys Tamoran senioripalvelujen tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon kehittämissuunnitelman 1-vaihetta koskevan raportin jatkosuunnitelman pohjaksi 2. totesi, että teknisen lautakunnan toivomiin lisäkysymyksiin on saatu vastaukset teknisestä keskuksesta ja perusturvakeskuksesta. ---