Yrittäjyysluokan toimintaa 2013 2014, 8 luokka Yrittäjyysluokan opetussuunnitelmassa painottui 8 luokalla oma valinnaisaine Yrittäjyys ja työelämä. Valinnaisaineessa kaikilla oppilailla oli oma kummiyritys, jonka toimintaan ja ammatteihin oppilaat tutustuivat syvemmin ja tekivät yrityksestä tai työpaikasta esitelmän. Esitelmät onnistuivat hienosti sekä kirjallisina että suullisina esityksinä. Kaikissa esityksissä oli mukana kummipaikalta yksi tai useampi työntekijä. Valinnaisaineessa tutustuttiin myös yrityksen perustamiseen ja perustettiin luokalle oma harjoitusyritys The Ämpärit. Oman yrityksen toimiala oli ikkunanpesu ja oppilaat saivatkin kevään aikana työtehtäviä ympäri Lieksaa. Työtä oppilaat tekivät omalla ajallaan ja saivat positiivista palautetta iloisesta ja hyvästä työotteestaan. The Ämpärit, ikkunanpesupuuhassa oppilas Kiia Kokkonen. Luokka osallistui lukuvuoden aikana näkyvästi myös useisiin Lieksan tapahtumiin. Luokan bändi ja luokan iloinen myyntipöytä ovatkin jo tuttuja juttuja luokan kummikylän, Vuonislahden, vuosittaisilla muikkumarkkinoilla. Joulun alla luokan tiernatytöt toivat hyvää mieltä moneen pikkujouluun Tiernapojat-esityksellään. Samalla he kartuttivat esityksillä hienosti luokkaretkirahastoa.
Luokan bändi The Muikut esiintymässä Vuonislahden Muikkumarkkinoilla. Edessä Noora Karjunen, Veera Laakkonen ja Tanja Turunen. Yrittäjyysluokan myyntikojutunnelmaa Hämärän kaupan illassa. Ja luokan myyntikojutunnelmaa Vuonislahden Muikkumarkkinoilla.
Hämärän kaupan illassa riitti monenlaista työtä omalla kojulla. Edessä oppilaat Tomi Liimatta ja Tanja Turunen. Kummiyritys Joptekin kojulla töissä oppilas Noora Räisänen Hämärän kaupan illassa.
Hyvin meni! Tyytyväinen illan myyjä Aleksi Saastamoinen, joka oli huippu hattarantekijä. Erityisen paljon hyvää mieltä luokka toi monille kehitysvammaisille ja heidän kanssaan työskenteleville tekemällä huomattavan hyväntekeväisyyslahjoituksen Lieksan kehitysvammaisten tuki ry:lle kevätlukukaudella. Lahjoitus sai positiivista huomiota mediassa, luokka pääsi Pohjois-Karjalan uutisiin televisiossa ja radiossa. Tuhannen euron hyväntekeväisyyslahjoitus Lieksan Kehitysvammaiset ry:lle. Kuvassa oppilaita ja lahjoituksen vastaanottajia.
The Ämpärit, luokan yrityksen oppilaita ikkunanpesudemossa paikallisuutisiin. Yle-tv:n haastattelussa oppilas Noora Karjunen. Muita luokan hyväntekeväisyystapahtumia olivat vanhusten kanssa ulkoilu, avustaminen ja esiintyminen vanhainkodin pikkujoulussa. Lisäksi osa oppilaista kävi auttamassa ja ilahduttamassa vanhainkodin asukkaita parin viikon välein syyslukukauden aikana.
Luokka esittelemässä Hoitokoti Hopeapajun asukkaille uudistettua Pielisen tietä kaupungin keskustassa. Edessä toimintaa ohjaamassa Leena Pesonen. Näiden lisäksi luokka on päässyt vierailemaan yrityksissä ja työpaikoissa omalla ja lähipaikkakunnilla. Erityisen mieleenpainuva oli osallistuminen yrittäjäpäiville Valtimolle, jossa puhujina oli nuoria yrittäjiä ja Duudsonien edustajana Jarkki. Luokka on saanut tehdä myös yhteistyötä joidenkin lieksalaisten yritysten ja Lieksan yrittäjien ja Lieksan Naisyrittäjien kanssa. Lukuvuoteen kuului hygieniapassien suoritus, joka onnistui lieksalaisten yritysten tuella. Duudsonien Jarkki ja oppilas Tanja Turunen, Valtimolla yrittäjäpäivillä.
Oppilas Anni Turpeinen työn touhussa yritys Amcor Flexibles Oy:n toimeksiannossa. Luokka on ollut oma-aloitteinen, positiivinen, yhteistyötä taitava ja tekevä. Heidän kanssaan on ollut ilo touhuta.