BUS 2016 - LAPPEENRANTA uyksi kolmesta uudesta Scania Interlinkistä oli Oravaisten Liikenteen uusin hankinta. Näyttävyyttä korostivat teliakseli, arvokkaat vanteet sekä pirteä värikaavio. Saimaan helmet Bussinäyttely pidettiin tämän hetkisen suunnitelman mukaan viimeisen kerran ulkoalueella. Sää kuitenkin onneksi suosi hienosti lajissaan viimeistä näyttelyä Lappeenrannassa. Vuonna 2017 nähdään sisätiloissa Jyväskylässä TEKSTI JA KUVAT VESA RIIHINEN Lappeeenrannan Holiday Club Saimaalla nähtiin kaikkiaan 36 yrityksen tuotteita ja palveluita. Joukossa oli jälleen kerran paljon uusia alan toimijoita. Bussikaluston osalta huomiota herätti pikkubussien runsas määrä suhteessa isoihin busseihin. Isoja busseja oli esillä vain alun toistakymmentä. Näistä odotetuimmat uutuudet olivat Scanian uusi Interlink sekä Setran takaovella ja taka-wc:llä varustettu S 515 HD. Scanioita oli esillä kolme, joista Oravaisten Liikenteen kolmiakselinen HD oli erikoisvanteineen selvin vetonaula. Loppuvuoden rekisteröintitilastoihin uusia Interlinkejä on kuitenkin tulossa vähän, sillä Lahden tehtaan myynti on vetänyt Suomen ennätysvauhtia vientiin. Kaikkiaan tänä vuonna tullaan toimittamaan noin 400 Scaniaa, mutta Suomen toimituksiin niitä on luvassa vain pari kourallista. Eniten isoja busseja toi näytille Volvo, jonka vetonaulana oli jopa koulukuljetuksissakin käytettävä Viking Line Bussin 9700H isolla takaosan kokousosastolla. Länsilinjojen Volvo 8900-kaupunkibussi, jossa oli yhteistyössä Finlaysonin kanssa tehty kuositus ja tarroitus herätti niinikään ansaittua huomiota. Hieman samalla linjalla isojen osalta oli VDL, jonka Citeassa oli panostettu stailaamiseen. Kahdella erilaisella kuosilla varustellut istuimet, koristetapetti seinissä ja parkettilattia säväyttivät erilaisuudellaan. Kilpailu pikkubussisektorilla näyttää olevan kuumaa ja esimerkiksi bussien toinen toistaan edullisempia hintoja markkinoitiin poikkeuksellisen näkyvästi. Uusina pikkubussikauppiaina debytoivat Finneoplan Myynti Oy ja Mercus Scandinavia. Ei sinänsä olisi mikään ihme, jos uusia yrittäjiä tulisi alalle vielä lisää, sillä sisustajia esimerkiksi Puolassa on kymmenittäin. Lappeenrannassa paistoi aurinko, väkeä oli paljon liikkeellä ja myös kalusto, tuotteet ja palvelut vaihtoivat mukavasti omistajaa. Ensi vuodesta alkaen linja-autonäyttely ja liittokokous pidetään Jyväskylän Paviljongissa sisätiloissa. Näyttely uudistuu näin ollen täysin eikä ainakaan vaihtelevilla sääolosuhteilla ole vaikutusta asiak-kaiden liikkeisiin. BUS 2017 on myös Lappeenrannasta poiketen kaksipäiväinen. 20 BUSSIAMMATTILAINEN 4 16
20. 21.6.2016 pusetra S 515 HD on saanut jalansijaa Suomen bussimarkkinoilla pari vuotta. Nyt mallisto laajentui takaovella ja taka-wc:llä varustettuun versioon. Ensimmäisestä teki kaupat Anjalankosken Linja. Mikko Hyvärinen oli tyytyväinen yhtiönsä uusimmasta hankinnasta. ttviking Line Bussin Volvo 9700H:ssa on vain 40 paikkaa ja komea kokousryhmä auton takaosassa. Volvon myyntipäällikkö Petteri Reku puolestaan esittelee Kaj Forsblomille toimitettua 9500 Optimalia, jonka erikoisuus on kahdelle tarkoitettu oppaanistuin. tuvdl oli liikkeellä turisti-futuralla ja erikoisemmin sisustetulla Citea-katurilla. Auton astetta mukavammissa istuimissa oli kaksi erilaista kuosia, seinällä koriste tapetointi ja lattialla parketti. pvehico toi näytille Iveco Indcar Mobin. Linjaliikenteeseen soveltuvia midikokoluokan busseja on näytillä harvakseltaan. Tästä autosta on myös Bussiammattilaisen koeajo, joka julkaistiin numerossa 3/16. uyksi näyttelyn todellisista helmistä oli Buslandin kunnostama Ikarus 55. Mootor Group satsaa museobusseihin paljon. Marraskuussa on niiden osalta luvassa kolmipäiväinen näyttely Tallinnassa. Lue lisää sivulta 15. BUSSIAMMATTILAINEN 4 16 21
BUS 2016 - LAPPEENRANTA u tsisänäyttelyssä oli 11 yritystä. Teknowaren osastolla riitti kuhinaa, kun esillä oli mm. uusia LED-tekniikkaa perustuvia valoja ja opasteita. ubussialan Kehittämispalvelut Oy:n yhteiskumppani Valmius ja sen toimitusjohtaja Helena Pahkajärvi esittelivät työhyvinvointiin liittyvää osaamistaan. tbussiyrittäjät Petteri Eteläpää ja Jyrki Kosonen pohtivat seuraavaa tutustumiskohdetta Pusatecin jälkeen. pvdl:n liiketoimintajohtaja Sami Ojamo (vas.) esitteli Porin Linjojen toimitusjohtaja Markku Hermoselle stailattua Citeaa. uyhdeksättä vuosikymmentään aloittaneen Carrus Deltan Petteri Vuori (vas.) ja Harri Varjonen ovat tyytyväisiä kuluvan vuoden tuotantotilanteeseen. putarviketoimittajia oli paikalla runsaasti ja kelitkin suosivat; teltoissa ei tullut kylmä eikä sellaista kaikki edes tarvinneet. Raskassarja oli rohkeasti esillä ilman telttaa. 22 BUSSIAMMATTILAINEN 4 16
20. 21.6.2016 pqupikkubussimarkkinat käyvät kuumina. Lappeenrannassa oli esillä enemmän toimijoita kuin bussinäyttelyissä on koskaan aikaisemmin ollut. Näkyvä hintamarkkinointi on uusi ja mielenkiintoinen mauste. pqnäyttelyssä uusina pikkubussitoimijoina esittäytyivät Finneoplan Myynti Oy ja Mercus. Molemmat tuovat Puolassa sisustettuja tuotteita. BUSSIAMMATTILAINEN 4 16 23
uvarkauden paikallisliikenne sopii hyvin yrityksen toimintaan, sillä sitä ajavat autot ovat liikenteessä aamusta iltaan ilman keskipäivän taukoja, toimitusjohtaja Ilkka Nissinen kertoo. Taustalla on tauolle lähdössä linja-autonkuljettaja Veijo Pöllänen. Soisalon Liikenne kasvaa Itä-Suomessa Varkautelainen Soisalon Liikenne on lyhyessä ajassa kaksinkertaistanut kokonsa. Kasvua on syntynyt kilpailuvoitoista Varkauden ja Mikkelin paikallisliikenteessä. TEKSTI JA KUVAT PETRI P. PENTIKÄINEN Päättynyt kesä oli Varkaudessa toimivalle Soisalon Liikenteelle hyvin kiireistä aikaa. Kesäkuun alussa käynnistyi ensimmäistä kertaa kilpailutettu Mikkelin kaupunkiliikenne, ja samalla alkoivat ely-keskuksen kilpailussa voitetut Mikkelin suunnan linjat. Mikkelin paikallisliikenteen projekti oli erityisen pikainen, sillä viivästynyt tarjouskilpailu ratkaistiin vasta keväällä. Aikaa kaluston ja henkilökunnan järjestämiseen jäi vain muutama viikko. Kuukauden varoitusajalla ei hirveitä pysty tekemään. Liikenne aloitettiin viikko siitä, kun kirjoitettiin nimi paperiin, toimitusjohtaja Ilkka Nissinen muistelee. Kesäkuun 1. päivä kaikki oli kuitenkin valmista, ja Soisalon Liikenteen vihreiksi maalatut bussit lähtivät reiteilleen. Kalustoa hankittiin käytettynä pohjoismaista. Eipä siinä muuta tarvitse kuin netistä etsiä ja kysellä oikeilta henkilöitä, ja tartuttava siihen, mitä sattuu löytymään näin nopealla aikataululla. Autot ovat olleet ihan siistejä ja kokonaistaloudellisia, ja jos jotain on tarvinnut laittaa, on laitettu itse. Tilaaja otti kiireen huomioon, ja kohteen kalustomääräykset astuvat voimaan vasta lokakuussa. Tällöin keski-ikä saa olla enintään kahdeksan vuotta. Linja-autoja on jonkin verran uusittava myös sopimuskauden aikana. Soisalon Liikenteen voittama sopimus on kolmevuotinen kahden vuoden optiolla. Mikkelissä otettiin käyttöön myös valtakunnallinen Waltti-kortti. Sen toteutuksessa on ollut paljon hankaluuksia. Waltti tuli keskeneräisenä, ja keskeneräinen se on vieläkin. Viranomaisen pitäisi ottaa Waltin tiedotus enemmän tosissaan. Se on ollut aivan liian vähäistä, ja liikennöitsijä on joutunut selittelemään ongelmia. KULJETTAJIA SAATIIN HÄVINNEILTÄ YRITYKSILTÄ Mikkelissä kuljettajiksi palkattiin Lonkasopimuksen kautta myös seitsemän entisen liikennöitsijän, eli Savonlinjan työntekijää. Aivan alkuun Mikkeliä hoidettiin Varkauden kuljettajilla. Varikko löytyi läheltä keskustaa, kuljetusyhtiö Schenkerin käyttämältä tontilta. Sijainti on hyvä, varikolta on lyhyt matka torille. Juuri lähempää ei varikkoa voi saada. Varikolla on kaikki palvelut, ja 24 BUSSIAMMATTILAINEN 4 16