1 10-1. Talouskasvun historiaa Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa, Taloustieteen oppikirjasta tuttua asiaa) Taloudellisella kasvulla tarkoitetaan kansantalouden tavaroiden ja palvelujen tuotantokyvyn kasvua. Sitä mitataan asiayhteyden mukaan joko bruttokansantuotteen (bkt) tai asukasta kohden lasketun bruttokansantuotteen kasvulla. 1 Talouskasvu merkitsee aineellisen elintason kasvua siinä mielessä, että asukasta kohden käytettävissä olevien tavaroiden ja palvelujen määrä sekä niiden hankkimiseksi tarvittavat tulot kasvavat. Kansakunnan hyvinvointia talouskasvu lisää siten periaatteessa samalla tavoin yhtä hyvin tai huonosti kuin yksittäisen ihmisen hyvinvointi kasvaa hänen tulojensa noustessa. Taloudellinen kasvu on ihmiskunnan historiassa verrattain uusi ilmiö. Maata on viljelty 12 000 vuoden ajan, mutta vasta viimeiset 200 vuotta ovat olleet aineellisen elintason (bkt/asukas) jatkuvan kasvun aikaa. Maailman kokonaistuotanto ja väkiluku kasvoivat suunnilleen samaa tahtia molemmat hitaasti aina 1800-luvun alkuun saakka. Keskimääräinen elintaso säilyi vakiona. Sen jälkeen tuotanto on kasvanut väkilukua nopeammin siten, että elintaso on moninkertaistunut. Talouskasvun merkitystä voi kuvata vanhalla tarinalla shakkilaudan keksijästä, joka pyysi hallitsijalta seuraavalla tavalla laskettavan palkkion keksinnöstään: asetetaan yksi riisinjyvä shakkilaudan ensimmäiselle ruudulle, kaksi toiselle, neljä kolmannelle, kahdeksan neljännelle ja niin edelleen. Lukumäärä kaksinkertaistuu aina siirryttäessä ruudusta seuraavaan. Palkkioksi hän halusi sen määrän riisiä, joka on viimeisellä ruudulla. Jotta lopputulos olisi helpompi ymmärtää, niin muutetaan tarinaa hiukan. Oletetaan, että palkkio onkin rahamääräinen: sentti ensimmäiselle, kaksi toiselle, neljä kolmannelle ja niin edelleen. Kuinka suuren palkkion keksijä saa? Jos maksuun käytetään vain shakkilaudan valkoisia ruutuja, joita on 32 kappaletta, tuloksena on 0,01 2 31 21,5 miljoonaa euroa. Jos käytetään sekä valkoisia että mustia ruutuja, on palkkio 0,01 2 63 92 233 720 miljardia euroa. Tarina opettaa, että tärkeämpää kuin se, kuinka suuren summan saa tietyllä hetkellä (sentti vai kaksi) on se, kuinka nopeasti summa kaksinkertaistuu (valkoiset vai kaikki ruudut). Ihmiset ovat hyviä arvioimaan yhteenlaskun tuloksia, mutta huonoja laskemaan kertaantumisen vaikutuksia. Talouskasvu on siksi usein aliarvostetussa asemassa sekä talouspolitiikassa että yhteiskunnallisessa keskustelussa. 1 Bruttokansantuote (bkt) on kansantalouden tiettynä aikana (esimerkiksi vuodessa) tuottamien lopputuotteiden rahamääräinen summa eli kokonaistuotannon arvo. Se kuvaa yritysten ja muiden tuotantoyksiköiden aikaansaamien arvonlisien (tuotannon arvo miinus käytettyjen välituotteiden arvo) summaa. Se vastaa myös kotimaassa syntyneitä tuotannontekijätuloja, joten se toimii kansantalouden tulotason mittarina. Verrattaessa bruttokansantuotetta eri vuosina on hintatason yleisen muutoksen eli inflaation vaikutus poistettava. Tämä tehdään mittaamalla bruttokansantuote tietyn perusvuodeksi valitun vuoden hinnoin. Bruttokansantuotteen määrällä tarkoitetaan tällaista, valitun viitevuoden hintoihin laskettua bruttokansantuotteen arvoa. Sen muutosaste on talouskasvun keskeisin mittari. Kansainvälisiä vertailuja tehtäessä muutetaan eri valuutoissa ilmaistut bkt-luvut vertailukelpoisiksi ns. ostovoimapariteettien avulla. Ne ottavat valuuttamarkkinoilla vallitsevia valuuttakursseja paremmin huomioon erot maiden välisissä hintatasoissa eli tulojen ostovoimassa.
2 Niitä hallitsevat kansalaisten arkeen tulotason kautta suoraan vaikuttavat tekijät kuten palkat, verotus ja työllisyys. Tulojen kasvuvauhtia ei voi kukaan suoraan säädellä, vaan se määräytyy lukuisten tekijöiden vuorovaikutuksesta yrityksissä ja muilla työpaikoilla. Pitkällä aikavälillä talouskasvu peittää kuitenkin alleen kaikki muut talouskysymykset. Jos tulot kasvavat prosentin vuodessa, kaksinkertaistuvat ne vain joka 70:s vuosi. Jos vauhti on 2 prosenttia, aikaa kuluu enää 35 vuotta, jos 10 prosenttia niin vain 7 vuotta. Ei ole väliä sillä, saako ihminen ansiotulonsa dollareissa, euroissa vai juaneissa tai onko kansantalous rikas vai köyhä, tärkeämpää on kuinka nopeasti tulotaso kasvaa. Koska kasvu toimii korkoa korolle periaatteella, kertaantuvat kasvuvauhtien pienet erot suuriksi eroiksi tulotasoissa muutamassa vuosikymmenessä. Suomi on yksi talouskasvusta parhaiten hyötyneistä maista. Se pääsi kasvuprosessiin mukaan myöhemmin kuin monet muut nykyisin rikkaat maat, mutta onnistui kuromaan elintasoeroa johtaviin maihin kiinni siten, että sijoitus OECD-maiden keskinäisessä elintasovertailuissa on Ison-Britannian ja Ranskan välissä 16:s. Kuten myöhemmin nähdään, monissa hyvinvoinnin kansainvälisissä vertailuissa saavutukset ovat vieläkin parempia. Kuvio 2.1 näyttää asukasta kohden mitatun bruttokansantuotteen kehityksen Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Suomessa vuodesta 1860 vuoteen 2015. Eri valuutoissa ilmaistut kansantuotteet on muutettu euroiksi maiden väliset hintatasoerot huomioon ottavilla ostovoimapariteeteilla eli valuuttakursseilla, joilla valuuttojen ostovoimat ovat yhtä suuret. Yhdysvallat on valittu vertailukohteeksi maailman elintasojohtajana, Saksa eurooppalaisena ja Ruotsi pohjoismaisena esikuvana. 64 000 32 000 Yhdysvallat Ruotsi Saksa Suomi 16 000 8 000 4 000 2 000 1 000 1860 1870 1880 1890 1900 1910 1920 1930 1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 2020 Kuvio 2.1. Bruttokansantuote asukasta kohden vuosina 1860 2015 (euroa viitevuoden 2010 hinnoin, ostovoimakorjattu; lähteet: Kansalliset tilastokeskukset, http://www.ggdc.net/maddison/maddisonproject/home.htm ja OECD). (päivitetty heinäkuussa 2016)
3 Tarkastelujaksolla bkt asukasta kohden kasvoi Saksassa keskimäärin 1,8 Yhdysvalloissa 1,9, Ruotsissa 2,0 ja Suomessa 2,1 prosenttia vuodessa. Erot näyttävät mitättömän pieniltä, mutta kuvion suhdelukuasteikko tuo esiin niiden merkityksen 155 vuoden aikana: elintaso kasvoi Suomessa 25, Ruotsissa 22, Yhdysvalloissa 18 ja Saksassa 15-kertaiseksi. Kolme keskeistä havaintoa käy kuviosta hyvin ilmi. Ensimmäinen on se, että kaikissa maissa talouskasvu kiihtyi lyhyitä taantuma- tai lamajaksoja lukuun ottamatta 1800-luvulta aina 1970-luvulle saakka. Sen jälkeen se on ollut selvästi hitaampaa, ja erityisen heikkoa kasvu on ollut kansainvälisen finanssikriisin jälkeen. Kasvun hidastumisen syitä ja seurauksia tarkastellaan jäljempänä tarkemmin luvussa 5. Toinen havainto on elintasoerojen supistuminen. Vielä 1800-luvun puolivälissä Suomi ja Ruotsi olivat selvästi Saksaa ja Yhdysvaltoja köyhempiä, mutta ovat kuroneet elintasoeroa umpeen sadan viime vuoden aikana. Ruotsi on jopa ohittanut Saksan, jonka Suomikin saavutti ainakin hetkellisesti viime vuosikymmenellä. Eurooppalaista elintasoa on meillä tavoiteltu kautta historian, mutta vasta hiljattain siihen päästiin. Käyntiin lähdettyään talouskasvu on tehokas elintasoerojen tasaaja. Yhdysvalloissa saavutettiin ja ohitettiin läntisen Euroopan elintaso jo 1800-luvun alussa. Suomen lisäksi myös muun muassa Japani pystyi samaan toisen maailmansodan jälkeen 30 vuodessa. Kiina tehnee tämän seuraavan 20 vuoden aikana. Siellä on jo nyt ylitetty maailman keskimääräinen elintaso, vaikka maa oli Afrikkaa köyhempi vielä 1980-luvulla. Taloudellinen kasvu on suuri lupaus paremmasta kehittyville maille. Optimistisimpien arvioiden mukaan maailma onkin uuden aikakauden kynnyksellä siinä mielessä, että talouskasvu voi supistaa elintasoeroja seuraavan 100 200 vuoden ajan. 2 Eriarvoisuuden aikakausi saattaa näin jäädä lyhyeksi, vain muutaman sadan vuoden mittaiseksi, ihmiskunnan historiassa. Kun ennen tasa-arvo toteutui siten, että kaikki maat olivat likimain yhtä köyhiä, voi se tulevaisuudessa toteutua siten, että kaikki ovat aineellisella elintasolla mitattuna rikkaita. Kolmas havainto on, ettei talouskasvu ole missään maassa ollut tasaista, vaan erityisesti lamaperiodit erottuvat selvästi. Kullakin maalla on oma historiansa. Maailmansotien tuhoisat vaikutukset näkyvät Saksan elintason romahtamisena 1910- ja 1940-luvulla. Päinvastoin kuin joskus kuulee väitettävän sodat eivät ole talouskasvulle hyväksi. 1930-luvun lama vaikutti kaikkein eniten Yhdysvalloissa, jonka kasvuhistoriassa se on täysin poikkeuksellinen kausi. Vuosien 2008 2009 finanssikriisin aiheuttama taantuma on siihen verrattuna vähäpätöinen. Ruotsi näyttää selvinneen kaikkien vähimmillä kasvuvaurioilla sekä sodista että maailmantalouden taantumista. Ensimmäisen maailmansota ja kansalaissota ovat Suomen talouskasvun synkintä aikaa. 3 Asukasta kohden mitattu bkt putosi peräti 35 prosenttia vuodesta 1913 vuoteen 1918. Rauhan ajan kriiseistä 1990-luvun lama on toistaiseksi syvin, sillä elintaso laski 11 prosenttia vuosina 1990 1993. Sitä seurasi 2 Robert E. Lucas Jr. Lucas, R.E., Some Macroeconomics for the 21 st Century, Journal of Economic Perspectives 14, 2000, 159 168. 3 Väestön hyvinvoinnin kannalta nälkävuodet 1866 68 ovat vieläkin synkempiä, sillä väkiluku supistui 6 prosenttia. Bruttokansantuote putosi tuolloin kuitenkin vain vuonna 1867 ja elpyi heti jo seuraavana. Asukasta kohden laskettu bkt näin ollen kasvoi, mutta ei suinkaan talouskasvun ansioista. Se käynnistyi vasta nälkävuosien jälkeen.
4 kuitenkin erittäin ripeän kasvun kausi, joka päättyi 9 prosentin romahdukseen vuonna 2009. Sen jälkeinen ajanjakso on ollut siinä mielessä erikoinen, ettei kasvu ole elpynyt Ruotsin ja Yhdysvaltojen tavoin. Suomen pitkään jatkunut vaurastuminen näyttää pysähtyneen. Talouskasvu ei ole itsessään päämäärä, vaan se on keino hyvinvoinnin kasvattamiseksi. Kasvun pysähtyminen merkitsee sitä, etteivät esimerkiksi julkisten hyvinvointipalvelujen rahoittamiseksi kannettavat verotulotkaan enää kasva, mikä pakottaa palvelujen karsimiseen. Lisäksi eriarvoisuus kasvaa, sillä taloudessa, jossa keskimääräiset tulot (bkt/asukas) eivät kasva, voi joku lisätä tulojaan vain siten, että jonkun toisen tulot vastaavasti laskevat. Monia yhteiskunnallisia ongelmia on siksi helpompi hoitaa vakaan kasvun oloissa. Talouskasvun merkityksen ymmärtämiseksi tarkastellaan ensin sen vaikutusta hyvinvointiin. Palataan sen jälkeen kasvun pysähtymisen syihin ja uuden nousun keinoihin.
5 Tuottavuuden merkitys Talouskasvun historian tarkastelu paljasti Suomen elintason kasvaneen vertailumaita nopeammin. Eroa rikkaimpiin maihin kurottiin kiinni ensin 1950-luvulta aina 1980-luvulle saakka ja jälleen 1990-laman jälkeen kuluvan vuosikymmenen alkuun saakka. Nyt kasvu on pysähtynyt, ja kuilu Ruotsiin, Saksaan ja Yhdysvaltoihin kasvaa jälleen. Mikä selittää yhtäältä talouskasvun kiihtymisen ja hidastumisen ja toisaalta eri maiden väliset erot kasvuvauhdeissa? Miksi nopea kasvu voi yht äkkiä pysähtyä ilman näkyvää ulkoista syytä? Mistä talouskasvu siis syntyy? Kasvun lähteiden jäljittäminen on hyvä aloittaa jakamalla elintaso osatekijöihinsä: bkt asukasta kohden = bkt tehtyä työtuntia kohden tehdyt työtunnit asukasta kohden. Näistä tekijöistä ensimmäinen kuvaa työn tuottavuutta ja toinen työn määrää. Heti nähdään, että elintason jatkuva kasvu voi pitkän päälle perustua vain tuottavuuden kasvuun, sillä työn määrä ei voi rajatta kasvaa. Väkiluku ja työajan pituus asettavat sille luonnollisen ylärajan. Työn tuottavuudelle ei sen sijaan ole olemassa mitään käsitteellistä kattoa. Bruttokansantuote työtuntia kohden voi kasvaa rajatta varsinkin silloin, kun kasvu on luonteeltaan tuotteiden laadun paranemista tai niiden lukumäärän kasvua. 32,0 Bkt asukasta kohden 16,0 Bkt tehtyä työtun;a kohden Työtunnit asukasta kohden 8,0 4,0 2,0 1,0 0,5 1860 1870 1880 1890 1900 1910 1920 1930 1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 2020 Kuvio 2. Elintaso ja sen osatekijät, indeksejä, 1860 = 1 (lähde: omat laskelmat, Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito ja historiasarjat) (päivitetty)
6 Suomen elintason kasvu 155 vuoden aikana on syntynyt yksinomaan työn tuottavuudesta (kuvio 2). Bruttokansantuote asukasta kohden on noussut 25-kertaiseksi, vaikka työn määrä on hieman supistunut. Selityksenä on työn tuottavuuden kasvu 26-kertaiseksi. Nobelisti Paul Krugmanin sanoin productivity isn t everything but in the long run it is almost everything. 4 Työn määrä suhteessa asukaslukuun kohosi 1900-luvun alusta 1960-luvulla saakka, mikä näkyy kuviossa elintason tuottavuutta suurempana kasvuna. Sen jälkeen työ on vähentynyt vuotuisen työajan lyhentymisen vuoksi, jolloin elintaso on noussut yksinomaan tuottavuuden kasvusta. Viisipäiväiseen työviikkoon siirryttiin 1960-luvun lopulla ja viisiviikkoiseen vuosilomaan 1970-luvun aikana. Näin osa tuottavuuden kasvusta hyödynnettiin vapaa-ajan kasvuna. 1990-luvun laman aikana työn määrä supistui voimakkaasti, kun työttömyysaste nousi kolmesta lähes 17:ään prosenttiin. Työn tuottavuus ei sitä vastoin silloinkaan supistunut. Se on kasvanut kaiken aikaa 1800-luvulta viime vuosiin saakka sotien aiheuttamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Suomen nykyisten talousongelmien kummallisin piirre onkin tuottavuuden kasvun pysähtyminen. Bruttokansantuote tehtyä työtuntia kohden ei ole noussut vuoden 2007 jälkeen. Näin ei ole käynyt koskaan ennen rauhan oloissa. Viime aikoina myös tehdyt työtunnit ovat vähentyneet, mikä selittää elintason (bkt/asukas) alenemisen vuoden 2011 jälkeen. Työn kysyntä on supistunut aina ennenkin taantumassa ja lamassa eli tilanteessa, jossa tavaroiden ja palvelujen kokonaiskysyntä on kokonaistarjontaa vähäisempää. Tuottavuuskasvun lakkaaminen merkitsee sen sijaan, ettei työllä aikaan saatu arvonlisäys (bkt) enää kasva, mikä on pitkällä aikavälillä suhdanneluonteista taantumaa vakavampi ongelma. Kuten myöhemmin nähdään, tuottavuus syntyy viime kädessä ideoista siitä, että tuotannossa osataan yhdistää raaka-aineita tavalla, joka tekee niistä arvokkaampia kuin raaka-aineet itsessään ovat. Sen kasvun heikentyminen merkitsee siten arvonlisäystä kasvattavien ideoiden hiipumista kasvun reseptin hukkaamista. Tuottavuuden kasvun hidastuminen ei ole pelkästään suomalainen ilmiö, vaan paljastuu useampien teollisuusmaiden tilastoista. Kuviosta 3 (b) näkyy työn tuottavuuden kasvun hidastuminen myös Yhdysvalloissa, Saksassa ja Ruotsissa. Havainto on synnyttänyt keskustelun talouskasvun mahdollisesta loppumisesta, mihin palataan jäljempänä. Kuvio 3 paljastaa Yhdysvaltojen muita korkeamman elintason syntyneen sekä ylivertaisesta tuottavuudesta että työn suuresta määrästä. Suomen vertailumaita alhaisempi bkt asukasta kohden johtuu puolestaan heikosta työn tuottavuudesta, sillä työtunnit ovat asukasta kohden olleet Ruotsin ja Yhdysvaltojen tasolla ja selvästi Saksaa suuremmat. Saksa menestyy elintasovertailussa hyvän tuottavuuden ansiosta työn määrän ollessa vertailumaita pienemmän. Monissa Keski-Euroopan maissa aineellinen elintaso Yhdysvaltoja alempi samasta syystä kuin Saksassa: eurooppalaiset tekevät pääsääntöisesti vähemmän töitä kuin amerikkalaiset muun muassa pitkien vuosilomien takia. OECD:n tilastojen mukaan työvuoden pituus on Saksassa 1 370 ja Yhdysvalloissa 1 790 tuntia. Suomessa tehdään 1 650, Ruotsissa 1610 tuntia. Asukasta kohden laskettuun työn määrään vaikuttaa työajan pituuden lisäksi se, kuinka suuri osa väestöstä käy töissä, jolloin esimerkiksi naisten työvoimaan osallistumisen asteella on merkityksensä. 4 Paul Krugman, The Age of Diminished Expectations, MIT Press 1990, s. Xx.
7 50 000 45 000 40 000 35 000 Yhdysvallat Ruotsi Saksa Suomi 30 000 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 1950 1955 1960 1965 1970 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 2015 (a) Bruttokansantuote asukasta kohden (viitevuoden 2010 hinnoin, euroa, ostovoimakorjattu) 60 55 50 45 40 Yhdysvallat Ruotsi Saksa Suomi 35 30 25 20 15 10 5 0 1950 1955 1960 1965 1970 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 2015 (b) Bruttokansantuote tehtyä työtuntia kohden (viitevuoden 2010 hinnoin, euroa, ostovoimakorjattu) 1 100 1 000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 Yhdysvallat Ruotsi Saksa Suomi 0 1950 1955 1960 1965 1970 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 2015 (c) Tehdyt työtunnit asukasta kohden Kuvio 3. Elintaso ja sen osatekijät, 1950 2015 (lähde: omat laskelmat, OECD Productivity Database) (päivitetty)
8 Tuottavuuden merkitystä talouskasvun lähteenä kuulee joskus talouspoliittisessa keskustelussa tulkittavan sillä tavoin väärin, että sen nähdään johtavan työn vähenemiseen ja siten työttömyyteen. Virhe on siinä, ettei bruttokansantuotteen määrä ole suinkaan vakio, vaan se kasvaa joko työn tuottavuuden noustessa tai tehdyn työn lisääntyessä. Taloustiede tekeekin elintason ja sen osatekijöiden suhteesta kausaalisen selittämällä, mitkä asiat vaikuttavat tuottavuuden kasvuun ja mitkä työn määrän kasvuun. Työn määrä ei vaikuta elintason kasvuun, mutta vaikuttaa toki sen tasoon. Mitä suurempi osa väestöstä on töissä ja mitä pitempää työpäivää tehdään, sitä korkeampi on bruttokansantuote asukasta kohden. Työn tuottavuuden ja siten elintason kasvuvauhtiin eivät nämä tekijät kuitenkaan vaikuta. Tämä pätee myös yksittäisiin palkansaajiin. Tekemättä työtä emme saa palkkaa. Tulotasomme ei kuitenkaan nouse vuodesta toiseen ensisijaisesti siksi, että tekisimme enemmän töitä, vaan ennen kaikkea siksi, että palkkatasomme kohoaa. Palkkojen nousu perustuu puolestaan työn tuottavuuden kasvuun kansantaloudessa. Talouspolitiikan kannalta työn tuottavuuden ja sen määrän erilaiset kasvuvaikutukset tarkoittavat muun muassa sitä, ettei työmarkkinoiden rakenteella ole yksiselitteistä vaikutusta talouskasvuun. On vaikea kuvitella, miten työmarkkinat vaikuttaisivat yhteiskunnallisesti tai kaupallisesti käyttökelpoisten ideoiden eli innovaatioiden syntymiseen, joista talouskasvu syntyy. Paljon helpompi on ymmärtää, miten ne vaikuttavat esimerkiksi työttömyyteen. Talouspolitiikassa voi siten harjoittaa työnjakoa: teknologia- ja innovaatiopolitiikka keskittyy talouskasvun edistämiseen, työvoima- ja työllisyyspolitiikka työmarkkinoiden toimivuuden parantamiseen. Kuvion 3 vertailusta käy ilmi, että Suomella on parantamisen varaa elintason molemmissa osatekijöissä. Työnteon lisääminen ei kuitenkaan välttämättä kasvata hyvinvointia, sillä vapaa-aika on hyvinvoinnin keskeinen osatekijä. Se, että Euroopassa tehdään vähemmän töitä kuin Yhdysvalloissa, voi johtua siitä, että eurooppalaiset arvostavat vapaa-aikaa amerikkalaisia enemmän. Elintason kasvattaminen tapahtuisi näin hyvinvoinnin kustannuksella. Työn tuottavuuden parantaminen olisikin parempi keino, sillä sen avulla tavoitella kahta hyvää asiaa: korkeaa elintasoa ja runsasta vapaa-aikaa. Tuottavuuskasvun pysähtyminen on kasvavan huolen aihe siksi, että tiedämme työpanoksen vähenevän tulevina vuosikymmeninä väestön ikääntyessä. Olemme ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa työikäisen väestö supistuu. Elintaso voi silloin kasvaa vain tuottavuudesta. Mutta miten se saataisiin uuteen nousuun?