Tampereen aluetyöterveyslaitos LIITE 5 Jorma Lappalainen & Päivi Piispanen Työpaikkojen riskinarviointi. Peruskäsitteet ja toimintamalli. Työterveyden ja -turvallisuuden perustyökalu Työpaikalla työpaikan omin voimin tehtävästä kattavasta riskinarvioinnista on tullut suomalaisen työterveys ja -turvallisuustoiminnan perustyökalu. On ymmärretty, ettei turvallisuustoimintaa voida suunnata ja mitoittaa oikein, jos pohjana ei ole järjestelmällistä ja kattavaa töiden riskinarviointia. Merkittäviä kehityksen vauhdittajia ovat olleet EU:n työolojen puitedirektiivi /1/, EU:n riskien arviointiopas /2/, STM:n tiedote riskin arvioinnista /3/ ja erityisesti STM:n julkaisema Riskien arviointi työpaikalla -työkirja /4/. Vaikuttavia henkilöitä suomalaisten julkaisujen takana ovat olleet Mervi Murtonen VTT:ltä sekä Hannu Alén ja Harri Halme STM:n työsuojeluosastolta, jotka ovat mm. laatineet mainion listan hyvän riskinarvioinnin ominaisuuksista /5/. Lisäksi myös BS 8800 standardin /6/ määrittelyt riskinarvioinnista esitöineen (esim. prof. Richard Boothin luennot ja artikkelit /7/) ovat olleet merkittävä esikuva. Salme Rantanen ja Rauno Pääkkönen puolestaan ovat vieneet merkittävästi suomalaisen riskinarvioinnin käytäntöä eteenpäin tekemällä yleisestä mallista tarkennetun toimintaoppaan työhygieenisten riskien arviointiin /8/. Nämä julkaisut ja niiden soveltamista edistänyt laaja koulutus ovat luoneet pohjan työpaikkojen hyville käytännöille, joista löytyykin loistavia esimerkkejä eri aloilta. Uusia haasteita riskinarvioinnille asettaa sekä työterveyshuolto- että työturvallisuuslakien lähes samanaikaisesti tapahtuvat uudistukset, joissa työpaikan riskinarviointi näyttää saavan entistä korostuneemman aseman. Peruskäsitteet On todettu hyödylliseksi erotella vaaran ja riskin käsitteet. Vaaralla tarkoitetaan mahdollisen vahingon lähdettä tai vahingon/terveyshaitan mahdollistavaa tilannetta. Riskillä tarkoitetaan vaarallisen/haitallisen tapahtuman todennäköisyyden ja seurauksen vakavuuden yhdistelmää. Tarkasteltaessa käytännön vaaroja ja tehtäessä riskinarviointia on todettu tarvittavan niiden välille tarkentavia käsitteitä (vaaratilanne ja tapahtuma). Riskinarvioinnin kohteena olevaa toimintaa voidaan kuvata tapahtumaketjuna, josta tässä on esitetty vain osa. Tapahtumaketjun alkupäähän kuulu vielä vaaran syntysyyt ja ketjun loppuun riskin toteutumisen seuraukset (toipuminen jne.). Tämä ajatusmalli sopii kaikkiin vaaralajeihin (tapaturmavaarat, fyysinen kuormitus, henkinen kuormitus jne.). VAARA (-TEKIJÄ) (Hazard) VAARATILANNE (Exposure) TAPAHTUMA (Incident) RISKI (Risk) mahdollinen vahingon/terveyshaita n lähde tai vahingon/ terveyshaitan mahdollistava tilanne tilanne, jossa henkilö altistuu vaaratekijälle tapahtuma, jossa henkilö vahingoittuu/ sairastuu määrätyn vaarallisen tapahtuman todennäköisyyden (esiintymistaajuuden) ja seurausten yhdistelmä Kuva 1. Riskinarvioinnin käsitteet
2 Riskin suuruuden arvioinnissa ei yleensä ole käytettävissä tietoa seurauksen (vahingon/haitallisen tapahtuman) todennäköisyydestä vaan sitä kuvaamaan käytetään vaaratilanteen (altistumistilanteen) esiintymisen todennäköisyyttä. Tällöin riskikin tulee ymmärtää todellisen riskin arviona (estimaattina). Käsitettä riski ei ole syytä innostua käyttämään silloin, kun kysymys on selvästi vaarasta. Mikä on riskinarviointia ja mikä ei ole? Nyt kun riskinarvioinnista on tullut "muodikasta", on alettu mm. entisiä turvallisuusanalyysejä nimittää riskinarvioinniksi. Olisi kuitenkin rajattava riskinarviointi käsitteen käyttöä. Varsinaista riskinarviointia on toiminta, jossa tunnistetaan vaaroja, joille työntekijävälittömästi altistuu ja arvioidaan niihin liittyviä riskejä. Tällöin turvallisuusanalyysit tai työympäristön tason mittaukset (esim. TR-mittari tai ELMERI) eivät ole riskinarviointia, koska niissähän mitataan tiettyjen riskinhallintakeinojen olemassaoloa. Turvallisuusanalyysiä on kartoittaa esim. kuulonsuojainten käyttöä tai käyttämättömyyttä, sen sijaan riskinarviointia on pohtia melualtistuksen (ilman suojaimia tai suojainten kanssa) vaikutusta työntekijän terveyteen. Perinteiset työterveyshuollon työpaikkaselvitykset voivat olla riskinarviointia silloin, kun ne tehdään jollakin järjestelmällisellä tavalla /9/. Usein työpaikkaselvityksistä kuitenkin puuttuu riskien suuruuden määrittely eli priorisointi, joka on olennainen osa riskinarviointia. Riskinarvioinnin toimintamalli Riskienhallinta perustuu riskinarviointiin, jossa muodostetaan kokonaisnäkemys olemassa olevien vaarojen aiheuttamista riskeistä. Tunnistettuihin vaaratekijöihin liittyvät riskit arvioidaan eli määritetään riskien suuruus analysoimalla haitallisen tapahtuman seurauksia ja todennäköisyyttä sekä määritetään riskien merkittävyys (hyväksyttävyys). Riskien suuruuden määrittely mahdollistaa riskien priorisoinnin, mikä puolestaan mahdollistaa turvallisuustoimien rationaalisen suuntaamisen. Tätä voidaan pitää riskinarvioinnin tuomana merkittävimpänä lisäarvona perinteisiin vaarakartoituksiin verrattuna. Merkittävyyden arviointi (hyväksyttävyys) on syytä pitää omana vaiheenaan. Työsuojelulainsäädännössä on määrätty, mitä vaaroja ei voida hyväksyä ja miten niiden torjumiseksi on toimittava. Tällöin riskin hyväksyttävyyttä ei tarvitse miettiä. Suurimmalle osalle riskejä ei lainsäädännöstä kuitenkaan löydy yksilöityjä määräyksiä. Työpaikalla päätös hyväksyttävyydestä tehdään samoin kuin muistakin päätöksistä. Työsuojeluasioissa hyvä käytäntö on, että päätökset tehdään yhteistyössä henkilöstön kanssa. Seuraavaksi määritetään toimenpiteet merkittäviksi arvioitujen riskien poistamiseksi tai minimoimiseksi ja toteutetaan ne. Lopuksi seurataan toteutettujen toimenpiteiden vaikuttavuutta (kuva 2). Hyvään riskinarviointiin kuuluu järjestelmällinen dokumentointi, joka mahdollistaa seurannan ja antaa pohjan ja vertailukohdan uudelleen tehtäville riskinarvioinneille.
3 Kuva 2. Riskienhallinnan vaiheet, joista neljä ensimmäistä vaihetta ovat puolestaan riskinarvioinnin vaiheita. Yleinen riskinarviointi työpaikalla on hyvä tehdä työpaikan omin voimin. Ryhmätyömalli on osoittautunut toimivaksi. Arviointiryhmä koostuu päättäjistä, asiantuntijoista (esim. työterveyshuolto) ja arvioitavan työn tuntijoista (PAT-periaate). Työyhteisön yhteisin voimin tehtävä riskinarviointi muuttaa organisaation turvallisuuskulttuuria myönteisempään suuntaan, koska siinä kehitetään yhteistä näkemystä työhön liittyvistä kriittisistä tekijöistä, niiden tärkeysjärjestyksestä ja parannustoimenpiteistä. Vaaratekijöiden tunnistaminen Vaaratekijöiden tunnistamista pidetään yleensä helppona ja yksinkertaisena vaiheena. Tämä on vain osittain totta. Työpaikalla on periaatteessa kolmenlaisia vaaroja. On sellaisia vaaroja, jotka ovat kaikkien tiedossa. Toiseksi on sellaisia vaaroja, joita ei ole tiedostettu, mutta jotka ovat kuitenkin aistein havainnoitavissa ja havaitaan esimerkiksi tarkastuslistan avulla. Kolmanneksi on sellaisia vaaroja, jotka ovat vaikeasti suoraan havainnoitavissa (piilovaarat). Arvioitavaa työtä tekevä on periaatteessa paras työnsä vaarojen asiantuntija. Kuitenkin normaaleissa työtilanteissa ihmisen havaintokyky on työn vaatimusten vuoksi rajoittunut ja valikoiva, siksi monet vaarat jäävät havaitsematta. Kun vaaroja on paljon ympärillä, niitä ei voi ajatella koko ajan (tarve ns. haavoittumattomuuden tunteeseen). Syntyy ns. suojakuori, joka seuloo ajattelusta mahdollisten vaarojen liiallisen pohtimisen, joka voisi jähmettää ihmisen toimintakykyä. Vaarojen tunnistusmenetelmä tulee olla sellainen, että sen avulla voi suunnata havaintokyvyn omaan työhön vapaana normaaleista työn vaatimuksista kuitenkin työntekijän rikasta (osittain tiedostamatonta) kokemusmuistia hyödyntäen. Tarkastelu tulee tehdä sopivasti ositeltuna ja kattavasti työprosessin eri vaiheet läpikäyden. Havainnointi tulee tapahtua turvallisessa ilmapiirissä ja jossain määrin normaalista työstä etäännytettynä (ikään kuin ulkopuolisena tarkkailijana). Tämän vuoksi vaarojen tunnistusryhmässä on hyvä olla myös ko. työhön nähden ulkopuolisia havainnoitsijoita. Hyvin tehdyt vaaratekijäkohtaiset tunnistuslistat on havaittu toimiviksi työkaluiksi. Niissä kannattaa rajoittua pääsääntöisesti välittömästi aistittaviin vaaroihin.
4 Riskien suuruuden määrittäminen Riskien suuruuden määrittämiseen työpaikan riskinarvioinnissa on vakiintunut menetelmä, jossa ensin arvioidaan haitallisen seurauksen vakavuus ja sen jälkeen haitallisen tapahtuman todennäköisyys /4,6/. Näiden kahden erillään pitäminen tuntuu joskus vaikealta. Kuva 3. Riskin suuruuden määrittämisen osatekijät. Hyvä tapa on aloittaa kuvaamalla arvioitu terveydelle haitallinen seuraus mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Tällöin voidaan ajatella pahinta mahdollista seurausta, mutta hyödyllisempää on ajatella tyypillistä seurausta. Kun arvioidaan haitallisen tapahtuman todennäköisyyttä (kuten jo aiemmin todettiin) on käytännössä usein tyydyttävä arvioimaan vaaratilanteen (altistumistilanteen) todennäköisyyttä, josta työpaikan riskinarvioitsijoilla on yleensä kokemusta. Olennaista työpaikan riskien suuruuden arvioinnissa ei ole ehdoton (objektiivinen) tarkkuus vaan yhteismitallisuus ja johdonmukaisuus. Kaikki vaarat punnitaan samalla vertailukelpoisella tavalla. Näin saatua riskien suuruuden arvioita on pidettävä vain suuntaa-antavana, josta vielä erityisen edellä kuvatun riskien merkittävyyden (hyväksyttävyyden) arvioinnin kautta päästään toimenpiteiden tärkeysjärjestykseen. Erityinen riskinarviointi Yleistä riskinarviointia täydentää erityiset riskinarvioinnit, joita tehdään johonkin rajattuun vaaraan kohdistuen. Kyseessä voi olla esimerkiksi ainekohtainen riskinarviointi tai yksilön työssä selviytymiseen liittyvä riskinarviointi. Impulssi erityiseen riskinarviointiin voidaan saada yleisestä riskinarvioinnista. Hyvän riskinarvioinnin ominaisuuksia Hyvä ja laadukas riskinarviointi /5/ on mm. järjestelmällistä, kattavaa, yhdenmukaista, työnantajan organisoimaa, yhteistyössä henkilöstön kanssa tapahtuvaa, käytössä olevia asiantuntijoita hyödyntävää, totuudenmukaista ja erottelevaa ja priorisoivaa. Kattavuudella tarkoitetaan sitä, että riskinarvioinnin tulee kattaa yrityksen kaikki työt, myös harvinaisemmat kuten vuosihuollot tai vastaavat. Koko henkilöstön tulee kuulua arvioinnin piiriin. Riskinarvioinnin tulee kattaa myös kaikki vaaralajit.
5 Riskinarvioinnin haasteita Riskinarvioinnin menetelmien kehityksen haasteita ovat mm. riskinarviointi muuttuvissa työoloissa, riskilajikohtaisten arviointikriteerien kehittäminen ja syventäminen (vrt./8/), hyvien työpaikkatason toteutusmallien edelleen kehittely, eri asiantuntijatahojen (ml. työterveyshuollon) nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen ja riskinarvioinnin tulosten tiedonhallinta. Työterveyshuollolla on nykyistä paljon enemmän annettavaa riskinarvioinnissa. Työterveyshuollon ammattilaisilta löytyy tutkimustietoa sekä työpaikkatason kokemustietoa vaaratekijöiden terveysvaikutuksista. Vaikka kaikista vaikutuksista ei olekaan eksaktia tietoa, voivat työterveyshuollon edustajat ainakin poistaa pahimmat ali- tai yliarvioinnit, joihin maallikot joskus syyllistyvät. Myös etenkin suurissa yrityksissä työterveyshuollon kokemustieto henkilöstön sairastavuudesta on arvokasta terveysvaikutuksia arvioitaessa. Erityisesti työterveyshuollon edustajien mukanaoloa tarvitaan kemiallisten ja biologisten vaarojen terveysvaikutuksia arvioitaessa. Samoin heillä on paljon annettavaa ergonomisten kuormitustekijöiden arvioinnissa. Viitteet 1. Neuvoston direktiivi, annettu 12 päivänä kesäkuuta 1989, toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä (89/391/ETY) 1. Riskien arviointi työssä. EU-opas. Työsuojeluhallinto. Tampere, 1996. 2. Riskin arviointi. Sosiaali- ja terveysministeriö. Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 14. Tampere 2000 (2.p.) 3. Riskien arviointi työpaikalla. Työkirja. Sosiaali- ja terveysministeriö. Työsuojeluosasto. Tampere 2000 (uudistettu versio). 4. Murtonen M., Halme H., Alen H.: Millainen on hyvä riskien arviointi?. Muistio 1999-2001. 5. BS 8800. Guide to Occupational Health and Safety Management Systems. British Standard Institution 1996. ja BS 8800:fi. Ohje työterveys- ja turvallisuusjohtamisjärjestelmistä. Suomen Standardisoimisliitto SFS 1997. 6. Booth R.: Practical Risk Assessment. Tampere University of Technology. Seminar 1994. Luentomoniste 14s. 7. Pääkkönen R., Rantanen S.: Työympäristön kemiallisten ja fysikaalisten riskien arviointi ja hallinta. Työterveyslaitos. Helsinki 1999. 101s. 8. Lappalainen J., Oksa P., Mattila M., Kivi P.: Miten selvitetään rakentamisen terveysriskit. Työpaikkaselvitysmenetelmät ja niiden käyttö. 9. Työterveyslaitos, Helsinki 1997. 53s. 10. 10. Lappalainen J., Piispanen P.: Työpaikkojen riskinarviointi kehittyy. Työterveyslääkäri 3/2001, 291-294.