Ohjeita ympäristöoikeuden kirjallisten töiden laadintaan Itä-Suomen yliopisto Historia- ja maantieteiden laitos Seminaarin tai opintosuorituksen nimi 19.8.2009 (esityspäivämäärä) Tekijä: (nimi ja opiskelijanumero) Ohjaaja:
II Sisällys LÄHTEET... III LYHENNELUETTELO... VII KUVIOT JA TAULUKOT... VIII 1 Johdanto... 1 2 Essee... 2 3 Referaatti... 4 4 Oppimispäiväkirja... 5 5 Seminaariraportti ja kandidaatin tutkielma... 7 6 Työn rakenne ja muoto... 8 7 Lähdeluettelo... 10 8 Alaviitteet... 13 9 Säädöksiin viittaaminen... 17 10 Oikeustapauksiin viittaaminen... 19 11 Lisätietoja... 21 Liite I Liite II
III LÄHTEET KIRJALLISUUS Hirsjärvi, Sirkka Remes, Pirkko Sajavaara, Paula: Tutki ja kirjoita. 5. painos. Tampere 2000. Husa, Jaakko Mutanen, Anu Pohjolainen, Teuvo: Kirjoitetaan juridiikkaa. Ohjeita oikeustieteellisten kirjallisten töiden laatijoille. 2. uudistettu painos. Tampere 2008. Joutsamo, Kari Aalto, Pekka Kaila, Heidi Maunu, Antti: Eurooppaoikeus. Kolmas uudistettu painos. Jyväskylä 2000. Kuusiniemi, Kari: Ympäristölupa. 2. uudistettu painos. Jyväskylä 1995. Kuusiniemi, Kari Majamaa, Vesa Vihervuori, Pekka: Maa-, vesi- ja ympäristöoikeuden käsikirja. 2. uudistettu painos. Jyväskylä 2000. Kuusiniemi, Kari Ekroos, Ari Kumpula, Anne Vihervuori, Pekka: Ympäristöoikeus. Juva 2001. (Kuusiniemi ym. 2001). Kuusiniemi, Kari: Ympäristöoikeus oikeudenalana. Teoksessa Kari Kuusiniemi Ari Ekroos Anne Kumpula Pekka Vihervuori: Ympäristöoikeus. Juva 2001, s. 45 96. Laakso, Tero: Lahopuuta pykäläviidakossa. Edilex 22.5.2003 [www.edilex.fi, 3.8.2005]. Lahopuu, hyönteistuhot ja oikeudellinen sääntely tutkimusretki oikeuden ja ekologian rajaseudulla. Ympäristöjuridiikka 2003, s. 63 118. Laakso, Tero Leppänen, Tanja Määttä, Tapio: Metsärikollisuus empiirisen oikeustutkimuksen kohteena. Defensor Legis 4/2003, s. 647 667. Määttä, Tapio: Opitun kontrolloimisesta oppimiseen innostamiseen: kokemuksia oppimispäiväkirjasta ympäristöoikeuden opetuksessa. Oikeus 2001, s. 219 236. Ympäristöoikeudellisen tutkimuksen uudet suuntaukset ja menetelmät. Teoksessa Tarmo Miettinen (toim.): Oikeustieteellinen opinnäytetyö. Joensuu 2004, s. 113 166. Soft law kansallisen oikeuden oikeuslähteenä. Tutkimus oikeudellisen ratkaisun normipremissin muodostamisen perusteista ympäristöoikeudessa. Oikeustiede Jurisprudentia 38 (2005), s. 337 460. Pölönen, Ismo: Ympäristövaikutusten arviointimenettely ympäristöoikeudellisena instrumenttina. Joensuu 2004.
IV de Sadeleer, Nicolas: Environmental Principles. From Political Slogans to Legal Rules. Oxford University Press 2002. Seppälä, Mika: Vesienhoitosuunnitelmien huomioon ottaminen ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisessa lupaharkinnassa. YJ 2004, s. 91 103. Timonen, Pekka: Johdatus lainopin metodiin ja lainopilliseen kirjoittamiseen. Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta. Helsinki 1998. Vihervuori, Pekka: Maa-ainesten ottaminen ja suojelu. Jyväskylä 1989 (Vihervuori 1989a). Ympäristöoikeuden ja esineoikeuden suhteesta. Teoksessa Jarmo Tuomisto (toim.): Esineoikeuden rajat. Turku 1989, s. 26 51 (Vihervuori 1989b). Luonnonsuojelun henkilörelaatiokysymyksiä. Teoksessa Pekka Vihervuori Kari Kuusiniemi Jari Salila (toim.): Juhlajulkaisu Erkki J. Hollo 1940 28/11 2000. Helsinki 2000, s. 353 377. Arviointi teoksesta Roberth Nordh: Talerätt i miljömål. Särskilt om vattenrättsliga ansökningsmål samt om talan rörande allmänna intressen. Iustus förlag 1999. JFT 1 2/2000, s. 181 185. VIRALLISLÄHTEET Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 96/92/EY sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä. Julkaistu 30.1.1997 EYVL N:o L 27, 20-29. EV 209/1996 vp: Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen (HE 63/1996 vp) metsälaiksi sekä laeiksi kestävän metsätalouden rahoituksesta ja rikoslain 48 luvun 1 :n 3 momentin muuttamisesta. HE 101/1998 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle rakennuslainsäädännön uudistamiseksi. HE 73/2005 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle Eurooppalaisen maisemayleissopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. KM 1996:11 ja 12: Ympäristölupatoimikunnan ja ympäristöoikeustoimikunnan mietinnöt. KOM(2000) 402, lopull.: Euroopan yhteisöjen komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi ympäristöä koskevan tiedon julkisesta saatavuudesta. KOM(2000) 839, lopull.: Euroopan yhteisöjen komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yleisön osallistumisesta tiettyjen ympäristöä koskevien suunnitelmien ja ohjelmien laatimiseen sekä neuvoston direktiivien 85/337/ETY ja 96/61/EY muuttamisesta.
V MmVM 2/2005 vp: Maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 278/2004 vp) metsästyslain muuttamisesta ja lakialoitteesta (LA 16/2005 vp) metsästyslain 62 :n muuttamisesta. PeVL 45/2004 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 120/2004 vp) laiksi vesienhoidon järjestämisestä, laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta ja laiksi vesilain muuttamisesta sekä maasta toiseen ulottuvien vesistöjen sekä kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn vuoden 1992 yleissopimuksen vesivaroja ja terveyttä koskevan pöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. PeVM 25/1994 vp: Perustuslakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 306/1994 vp) perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta. Rio de Janeiron julistus: Julistus ympäristöstä ja kehityksestä. Rio Declaration on Environment and Development. United Nations Conference on Environment and Development. U.N. Doc. A/CONF.151/%/Rev. 1 (1992). UaVM 8/1994 vp: Ulkoasiainvaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 55/1999 vp) biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen hyväksymisestä. VEPO-toimikunnan mietintö. Ehdotus vesipolitiikan puitedirektiivin täytäntöönpanoa koskevaksi lainsäädännöksi. Ympäristöministeriön moniste 146. Helsinki 2005. VNp:t 20.8.1998 ja 25.3.1999: Valtioneuvoston päätös Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkoston Suomen ehdotuksen hyväksymisestä 20.8.1998 ja valtioneuvoston päätös Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkoston Suomen ehdotuksen täydentämisestä 25.3.1999. Ympäristöministeriö, alueidenkäytön osasto: Natura 2000 -verkoston Suomen ehdotus. Suomen ympäristö 299. Helsinki 1999. VNp 8.5.2002: Valtioneuvoston päätös Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkoston Suomen ehdotuksen täydentämisestä 8.5.2002. VNp 2.6.2005: Valtioneuvoston päätös Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkoston Suomen ehdotuksen täydentämisestä 2.6.2005. YmVM 6/1998 vp: Ympäristövaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 101/1998 vp) rakennuslainsäädännön uudistamiksi. YVA-työryhmä 1998: YVA-lainsäädännön tarkastamistyöryhmän mietintö. YM, Suomen ympäristö 240. Helsinki 1998.
VI INTERNET-LÄHTEET Juridiikkaonline-palvelu http://www.wsoypro.fi>juridiikkaonline>teokset>ympäristö>ympäristöoikeus (16.9.2008). Ohjeita tutkielman laatimiseen. http://www.joensuu.fi/oikeustieteet>valtiosääntöoikeus>opinnot ja opetus> ohjeita tutkielman laatimiseen (16.9.2008). Oikeustiede Jurisprudentia -vuosikirjan kirjoittajaohjeet. http://www.lakimies.org > julkaisut> ohjeet kirjoittajalle> ohjeet kirjoittajille (16.9.2008). Proseminaarityön arvioinnin perusteet. http://www.joensuu.fi/oikeustieteet >rikos- ja prosessioikeus >opinnot ja opetus >arvosteluohje (16.9.2008). Sertyn toiminta ja jäsenet http://www.serty.fi/fi/sertyn-toiminta-ja-jasenet (14.9.2008). (sisällöntuottaja sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajayhteisö Serty) Vanhojen kodinkoneiden vastaanotto maksuttomaksi 13.8.2005. Pirkanmaan ympäristökeskuksen tiedote 21.7.2005. http://www.ymparisto.fi>alueelliset ympäristökeskukset> Pirkanmaan ympäristökeskus> lisää tiedotteita> tiedotteet 2005 (16.9.2008). OIKEUSTAPAUKSET Korkein oikeus KKO 2005:78 Korkein hallinto-oikeus KHO 1980 A II 78 KHO 1999:30 KHO 31.12.1999 t. 4328 (ATK) KHO 12.9.2002 t. 2154 KHO 30.1.2004 t. 163 (LRS)
VII KHO 11.7.2005 t. 1762 (LRS) EY-tuomioistuin C-26/62 Van Gend en Loos v Nederlandse administratie der belastningen, ECR 1963 s. 1. C-435/97 World Wildlife Fund (WWF) ym. v Autonome Sektion für die Provinz Bozen ym., Kok. 1999 s. I-5613. C-251/07 Gävle Kraftvärme AB v. Länsstyrelsen i Gävleborgs län (tuomio annettu 11.9.2008, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Eduskunnan oikeusasiamiehen päätökset AOA 3130/4/02 (31.8.2004): Apulaisoikeusasiamiehen päätös 31.8.2004 kanteluun Forssan Konikallion alueen metsähakkuita ja liito-oravien suojelua koskevassa asiassa. LYHENNELUETTELO A asetus AOA Eduskunnan apulaisoikeusasiamies ATK KHO:n ennen 30.9.2002 julkaisema muu kuin vuosikirjapäätös alav. alaviite Bernin sopimus Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelusta tehty yleissopimus (SopS 29/1986) Bonnin sopimus Muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelua koskeva yleissopimus (SopS 62/1998) DL Defensor Legis. Suomen asianajajaliiton äänenkannattaja ECR European Court Reports EUVL Euroopan unionin virallinen lehti (1.2.2003 jälkeen) EV Eduskunnan vastaus EYTI Euroopan yhteisöjen tuomioistuin EYVL Euroopan yhteisöjen virallinen lehti (ennen 1.2.2003) HE hallituksen esitys
VIII IPPC Neuvoston direktiivi 96/61/EY ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi. EYVL L 257, 10.10.1996, s. 26 JFT Tidskrift, utgiven av Juridiska Föreningen i Finland Kasvigeenivaroja koskeva sopimus Elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskeva kansainvälinen sopimus (SopS 89/2004) KHO korkein hallinto-oikeus KKO korkein oikeus L laki LA lakialoite LM Lakimies. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen aikakauskirja LRS lyhyt ratkaisuseloste (KHO:n 30.9.2002 jälkeen julkaisema muu kuin vuosikirjapäätös) MmVM maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintö MRL maankäyttö- ja rakennuslaki 132/1999 PeVM perustuslakivaliokunnan mietintö SopS Suomen säädöskokoelman sopimussarja t. taltio UaVM ulkoasiainvaliokunnan mietintö VNp valtioneuvoston päätös vp valtiopäivät YJ Ympäristöjuridiikka. Suomen ympäristöoikeustieteen seuran aikakauslehti YM ympäristöministeriö YmVM ympäristövaliokunnan mietintö YSL ympäristönsuojelulaki 86/2000 KUVIOT JA TAULUKOT Kuviot Taulukot
1 1 Johdanto Tämän ohjeen tarkoituksena on esitellä lyhyesti ympäristöoikeuden kirjallisten töiden esitysmuodot. Ohjeessa esitellään ympäristöoikeuden eri opintojaksoihin laadittavien kirjallisten töiden rakenteen ja dokumentoinnin pääpiirteet. Ohje on tarkoitettu johdatukseksi juridiikan kirjoittamiseen. Se on laadittu erityisesti niitä opiskelijoita varten, jotka opiskelevat ympäristöoikeutta sivuaineenaan. Tämän vuoksi ohjeessa annettavat mallit ja neuvot on laadittu mahdollisimman yksiselitteisiksi. Ohjeessa käytetty ja suositeltu viittaus- ja dokumentaatiotekniikka ei ole ainoa mahdollinen. Ympäristöoikeuden kirjallisessa työssä on sallittua poiketa tässä ohjeessa esiteltävistä malleista. Viittaus- ja dokumentaatiotekniikan on yksittäisen työn sisällä kuitenkin aina oltava johdonmukainen. 1 Eri oikeudenaloille on vakiintunut joidenkin yksityiskohtien osalta jossakin määrin erilaisia viittaus- ja dokumentaatioperinteitä. 2 Tämän ohjeen ohella mallia voi ottaa esimerkiksi oikeustieteellisten julkaisujen kirjoitusohjeista. Ympäristöoikeudellisessa kirjallisuudessa on suhteellisen vakiintunut viittaustekniikka, joka vastaa muun muassa Oikeus -lehden 3 ja Oikeustiede Jurisprudentia -vuosikirjan 4 kirjoitusohjeita. 1 Yksityiskohtaisempaa tietoa juridiikan kirjoittamisesta ks. Timonen 1998 ja Husa Mutanen Pohjolainen 2008. Ks. yleisemmin tutkimisesta esimerkiksi Hirsjärvi Remes Sajavaara 2000. 2 Esimerkiksi valtiosääntöoikeus-oppiaineen kandidaatti- ja pro gradu -tutkielman kirjoitusohjeessa esitetyt tekniset kirjoitusohjeet poikkeavat joidenkin yksityiskohtien osalta tässä ohjeessa esitettävistä malleista. Kyseistä ohjetta saa seurata myös esimerkiksi ympäristöoikeuden kandidaatin tutkielmassa, kunhan viittaus- ja dokumentaatiotekniikka on johdonmukainen. Valtiosääntöoikeuden ohje on sivulla: http://yliopisto.joensuu.fi/oikeustieteet/valikko/index_3.html (31.8.2009) 3 Oikeus-lehden kirjoitusohjeet julkaistaan lehden jokaisessa numerossa. 4 Ks. Oikeustiede Jurisprudentia -vuosikirjan kirjoittajaohjeet. http://www.lakimies.org > julkaisut> ohjeet kirjoittajalle> ohjeita kirjoittajalle (31.8.2009).
2 2 Essee Essee on pohtiva teksti, jonka lähdemateriaaliin on kuuluttava oikeuslähteitä (ennen kaikkea säädöksiä, niiden esitöitä ja oikeustapauksia). Essee laaditaan suoritettavan opintojakson aihepiiriin kuuluvasta rajatusta teemasta oikeudellista kirjallisuutta apuna käyttäen. Kirjoittajan oma analyysi ja kommentit ovat keskeinen osa essee-kirjoitelmia. Kirjoittajan on siis käsiteltävä aihetta omaan ajatteluunsa pohjautuen omin sanoin. Kirjoittajan on esseessä osoitettava, että hän hallitsee asiakokonaisuuden ja osaa rajata työnsä esseelle annettuun laajuuteen. Esseen sopiva laajuus on noin 10 sivua. Esseen on oltava rakenteeltaan johdonmukainen ja kiinteä, toisin sanoen hyvin jäsennelty kokonaisuus. Kirjoitustavan tulee noudattaa tieteelliselle tekstille tyypillisiä ominaisuuksia: objektiivisuus, lähteiden referointi (omien ja muiden ajatusten erottaminen), asiaan keskittyminen (rönsyilemättömyys), selkeä argumentointi, tiivis esitystapa jne. Esseen tarkoituksena on harjoitella oikeudellista kirjoittamista ja oikeudellisten lähteiden itsenäistä käyttöä. On suositeltavaa, että ennen kandidaatin tutkielman laatimista opiskelija olisi tehnyt useita esseitä tai muita kirjallisia suorituksia. Ympäristöoikeudessa esseen laatiminen on opintojaksojen osasuoritus, jonka osalta ympäristöoikeuden opetus jakautuu kolmeen ryhmään: a) esseen suorittaminen pakollista - ympäristöoikeuden yleiset opit (J00770) b) esseetä ei voi tehdä jakson osasuorituksena - ympäristöoikeuden perusteet (J007704), ympäristövaikutusten arviointi (J160403), kemikaalilainsäädäntö- ja hallinto (J007721), ympäristö- ja luonnonvarapolitiikka ja -oikeus Venäjällä (J007524), seminaarit ja oikeustapausharjoitukset c) esseen suorittaminen vapaaehtoista - kaikki muut paitsi ryhmien a ja b opintojaksot Vapaaehtoisesti suoritetusta esseestä saa opintojakson hyväksymiseen ja kokonaisarvosanan määrittämiseen 5-10 hyvityspistettä. Tentissä voi tällöin jättää vastaamatta yhteen, vapaavalintaiseen kysymyk-
3 seen. Esseen aihe on hyväksytettävä opintojaksosta vastaavalla opettajalla, joka tarvittaessa auttaa aiheen valinnassa ja rajauksessa. Ennen esseen aiheen ehdottamista opiskelijan on syytä alustavasti tutustua opintojakson tenttikirjallisuuteen, jota voi myös käyttää lähdeaineistona. Essee palautetaan paperiversiona opettajalle. Essee on palautettava ennen tenttiä, viimeistään tenttipäivänä, jolloin se tarkastetaan tentin tarkastuksen yhteydessä. Hylättyä tenttiä ei voi korottaa esseellä tentin jälkeen. Ympäristöoikeuden yleiset opit -jaksolla essee on pakollinen osasuoritus ja se otetaan huomioon opintojakson kokonaisarvostelussa. Esseen aihe on sovittava etukäteen opintojaksosta vastaavan kanssa.
4 3 Referaatti Ympäristöoikeudessa tehtävä referaatti on essee, joka laaditaan oikeustieteellisestä tutkimuksesta, esimerkiksi väitöskirjasta tai monografiasta. Referaatin tarkoituksena on valikoida ja esittää pääasiat tarkastelun kohteena olevasta teoksesta. Onnistuneen referaatin vaatimuksena on, että kirjoittaja tiivistää käyttämästään lähteestä ydinasian ja kertoo sen omin sanoin. Lisäksi referaatissa on selitettävä niitä valintoja, joilla referoija on erottanut keskeiset asiat toissijaisista, esimerkiksi sen suhteen, miten kirjoittajan oma jäsennys referaatissa poikkeaa referoitavan tekstin jäsennyksestä. Referaatin muotovaatimukset ja laajuus ovat samat kuin esseellä. Referaattia käytetään ympäristöoikeudessa lähinnä syventäviin opintoihin kuuluvien opintojaksojen osasuorituksena.
5 4 Oppimispäiväkirja Oppimispäiväkirja on luentojen tai tieteellisten seminaarien seuraamisesta tehtävä kirjallinen esitys. Keskeisenä ideana oppimispäiväkirjassa on kommentointi ja luentojen tai seminaarin keskeisten teemojen esiin nostaminen. Kun oppimispäiväkirja laaditaan luennoista, on siinä lisäksi käsiteltävä luennoilla annetut kotitehtävät ja niiden ratkaisemisessa eteen tulleet ongelmat. Oppimispäiväkirjassa raportoidaan myös, mitä luennoilla esille tulleiden kysymysten selvittämiseksi on tehty ja mitkä asiat luennoilla eivät tulleet riittävästi selvitetyiksi. Laadukkaassa oppimispäiväkirjassa hyödynnetään oheislähteitä (esimerkiksi kirjallisuutta, internetlähteitä, sanomalehtikirjoituksia), joiden avulla luentojen keskeiskysymyksiä syvennetään. Oppimispäiväkirjan keskeisenä tarkoituksena on kirjata omia kokemuksia, mielipiteitä ja kysymyksiä seuratusta esityksestä. Oppimispäiväkirjalla ei tarkoiteta referaattia luennoista. 5 Oppimispäiväkirjaa on tarkoituksenmukaista laatia päiväkirjan tapaan päivittäin esimerkiksi luennoista luentojen etenemisen tahdissa. Oppimispäiväkirja palautetaan kuitenkin luennoitsijalle/tentaattorille vasta kun siitä on tehty jäsennelty yhtenäinen esitys. Esityksen on oltava yleensä laajuudeltaan noin 10 15 sivun mittainen (ympäristöoikeuden perusteiden luentosarjalla noin 15 20 sivun mittainen). Oppimispäiväkirjan muotovaatimukset ovat muita kirjallisia töitä väljemmät, esimerkiksi alaviitteiden käyttöä ei edellytetä. Riittää, että esityksen ulkoasu on huoliteltu. Oppimispäiväkirjan kieliasulta ei edellytetä tiukasti tieteellisen kirjoittamisen asiatyylissä pysymistä. Pikemminkin on toivottavaa, että oppimispäiväkirjan laatija kommentoi kuulemaansa ja kuvailee kokemuksiaan vapaalla tyylillä ja koko sanavarastollaan. 5 Ks. oppimispäiväkirjan laadinnasta Määttä Oikeus 2001, s. 227 231.
6 Oppimispäiväkirjan laatiminen on seuraavien opintojaksojen osalta pakollinen osasuoritus: - ympäristöoikeuden perusteet 5 op (J007704) - ympäristövaikutusten arviointi (J160403) - ympäristöoikeuden ekskursio 2 op (J007719) - ympäristö- ja luonnonvarapolitiikka ja -oikeus Venäjällä (J007524) Näissä opintojaksoissa oppimispäiväkirja arvostellaan käyttäen arvosanoja 1 5. Arvosanan 1 saa, jos osoittaa ymmärtäneensä olennaisimman siitä, mistä luennoilla tai seminaarissa oli puhe ja dokumentoi sen, mitä on tehnyt mahdollisten kotitehtävien ratkaisemiseksi, mutta ei uskaltaudu lainkaan kommentoimaan tai esittämään omia näkemyksiään. Arvosanan 2 3 saa, jos päiväkirja on johdonmukainen ja huolellinen esitys luentojen tai seminaarin keskeisistä teemoista, se osoittaa kirjoittajan paneutuneen mahdollisiin kotitehtäviin ja pohtineen niitä ja mukana on myös omia kommentteja. Arvosanan 4 5 saa, jos päiväkirja sisältää luentojen tai seminaarin olennaisten teemojen huolellista ja argumentoitua kommentointia ja siinä on omaperäisiä, kriittisiä ja itsenäisiä ajatuksia luennoilla käsitellyistä teemoista. Oppimispäiväkirjat ovat seuraavilla luentosarjoilla vapaaehtoisia osasuorituksia: - Ympäristönsuojeluoikeus 5 op (J007706), - Luonnonsuojelu- ja luonnonvaraoikeus 5 op (J007707), - Kaavoitus- ja rakentamisoikeus 5 op (J007708), - Metsäoikeus 6 op (J007709), - Kiinteistöjen vaihdanta ja kiinteistönmuodostus 6 op (J007710) sekä - Ympäristövastuu 4 op (J007711) Näillä luentosarjoilla hyväksytyn oppimispäiväkirjan tai sitä vastaavan, erikseen ohjeistettavan kirjallisen työn laatimisesta saa 5 10 hyvityspistettä kirjallisuustenttiin opintojakson hyväksymistä ja kokonaisarvosanaa määritettäessä. Tentissä voi tällöin jättää vastaamatta yhteen vapaavalintaiseen kysymykseen. Tentissä voi vastata myös kaikkiin kysymyksiin, jolloin arvostelussa jätetään huomiotta pienimmän pistemäärän antava tehtävä tai oppimispäiväkirja. joten luennoille voi osallistua myös tekemättä oppimispäiväkirjaa. Luentosarjojen opettajat antavat tarkempia neuvoja oppimispäiväkirjoihin liittyvistä vaatimuksista kullakin luentosarjalla.
7 5 Seminaariraportti ja kandidaatin tutkielma Seminaariraportilla tarkoitetaan pienimuotoista tutkielmaa tai tutkielman osaa, jonka laajuudeksi riittää yleensä 10 15 sivua. Seminaariraportin sisällöllisenä vaatimuksena on, että kirjoittaja kykenee itsenäisesti hahmottamaan valitun aiheen kannalta olennaisimman sisällön. Tarkastelukohteen on oltava niin täsmällinen sekä sillä tavoin rajattu ja määritelty, että myös muut kuin työn laatija voivat saada kokonaiskuvan tarkastelukohteesta. Seminaariraportin laatiminen on suoritusmuotona opintojaksossa Seminar on International and European Environmental Law 5 op (J007717). Jokainen opiskelija laatii ympäristöoikeuden aineopintosuorituksen osana kandidaatin tutkielman 10 op (J007749), joka on noin 20 25 sivun mittainen kirjallinen esitys. Kandidaatin tutkielman tavoitteena on harjaannuttaa tieteellisen tutkimustyön alkeisiin ja opettaa tieteellistä kirjallista raportointia. Kandidaatin tutkielma ei ole tutkimus sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan kirjoitusharjoitus. Hyvän kandidaatin tutkielman oletetaan kuitenkin sisältävän aiheen olennaisen sisällön hahmottamisen lisäksi kirjoittajan omaa pohdiskelua aiheesta. Vaatimuksena on, että kirjoittaja osoittaa perehtyneensä oikeustieteellisen kirjoittamisen ja lainopillisen argumentaation peruslähtökohtiin, erityisesti oikeudellisen lähdeaineiston (säädösten, esitöiden, oikeustapausten yms.) käyttöön. Kandidaatin tutkielmana voidaan hyväksyä myös kuvaileva kirjoitelma, jos se teknisesti täyttää oikeustieteellisen kirjoittamisen perusvaatimukset. Lähdeaineiston kuvailuksi jäävän kandidaatin tutkielman maksimiarvosana on kuitenkin 1 2, vaikka kirjoitelman kieli olisi virheetöntä, esitetyt asiat paikkansa pitäviä ja ulkoasu moitteeton. Tulkintavaihtoehtoja perustellusti punnitseva tai oivaltava oikeudellista ainesta systematisoiva kandidaatin tutkielma voi tuottaa arvosanan 3 4. Korkeimman arvosanan (5) saaminen edellyttää vaativaa tehtävänasettelua ja oikeudellisten argumentointia. 6 6 Ks. kandidaatin tutkielman arvosteluperusteista laajemmin rikos- ja prosessioikeuden proseminaareja varten laadittu ohje Proseminaarityön arvioinnin perusteet. http://www.joensuu.fi/oikeustieteet >rikos- ja prosessioikeus >opinnot ja opetus >arvosteluohje (11.9.2007).
8 6 Työn rakenne ja muoto Työn rakenteesta, muodosta, lähdeluettelon rakentamisesta ja lähteiden käytöstä jäljempänä annettavat ohjeet on laadittu lähinnä kandidaatin tutkielmaa ajatellen. Soveltuvin osin näitä ohjeita seurataan myös muissa kirjallisissa töissä. Työn alkuun sijoitetaan lähdeluettelo, lyhenneluettelo sekä tarvittaessa kuvio- ja taulukkoluettelo. Teksti kirjoitetaan normaalein asetteluin: - riittävät marginaalit - riviväli 1,5 (riviväliä 1 käytetään alaviitteissä ja sitä voidaan käyttää luettelosivuilla sekä sisennetyissä kappaleissa), - fonttikoko 12 pt (Alaviitteissä fonttikoko 10 pt. Otsikoissa voi käyttää suurempaa fonttia sekä muita korostuskeinoja, kuten lihavointia. Sisennetyissä kappaleissa, joissa esimerkiksi selostetaan jonkin oikeustapauksen sisältöä, voi käyttää fonttikokoa 11 pt.), - fonttimuotona joko Times New Roman tai Arial, - tekstin molemmat reunat tasataan, myös alaviitteissä, - asiakirjassa käytetään tavutusta, - kappaleiden väliin jätetään tyhjä rivi, kappaleen ensimmäistä riviä ei sisennetä. Tekstissä suositellaan käytettäväksi enintään kolmitasoista otsikointia, ettei työn rakenne muodostu pirstaleiseksi. Mikäli alaotsikointia käytetään, alaotsakkeita on oltava kunkin yläotsakkeen alla vähintään kaksi (esim. 1.1 ja 1.2 jne. / 1.1.1 ja 1.1.2 jne.). Työn loppuosan muodostavat liitteet. Hakemistoja ei seminaaritöihin ole tarpeen laatia. Kansilehti on kirjallisen työn ensimmäinen sivu, jossa ilmaistaan työn nimi, tekijän nimi ja opiskelijanumero sekä työn tarkoitus (esim. kandidaatin tutkielma). Kansilehteen merkitään myös paikka, johon työ suoritetaan (yliopisto, tiedekunta ja oppiaine), työn esittämispäivämäärä sekä työnohjaajan nimi. Sivunumeroinnissa käytetään työn luettelosivuilla roomalaisia numeroita (I, II, III tai i, ii, iii) ja tekstiosuudessa arabialaisia numeroita (1, 2, 3). Tekstiosuus alkaa sivunumerosta 1. Kansilehteen ei laiteta sivunumeroa näkyviin.
9 Sisällysluettelo on kansilehteä seuraavalla sivulla (sivu II), ja se otsikoidaan: Sisällys. Sisällysluetteloon 7 kerätään työn kaikki otsikot ja niiden hierarkkiset numeroinnit sekä otsikoiden osoittamien lukujen, alalukujen ja -jaksojen alkamissivut. Sisällysluettelon alkuun merkitään ennen varsinaisen tekstiosan otsikoita työn luettelosivujen otsikot ja niiden numerointi. Vastaavalla tavalla työssä olevista kuvioista ja taulukoista tehdään oma luettelo ja kuviot ja taulukot -otsake sijoitetaan sisällysluetteloon viimeisenä ennen varsinaisia tekstiosan otsikoita. Liitteet merkitään sisällysluettelon loppuun ilman sivunumeroita. Muista päivittää sisällysluettelo sekä kuvio- ja taulukkoluettelot aina ennen lopullisen työn jättämistä. Sisällysluettelossa on suositeltavaa sisennyksin erottaa eritasoiset otsikot esimerkiksi seuraavasti: 3 PÄÄLUKU 10 3.1 Ensimmäinen alaluku 10 3.2 Toinen alaluku 11 3.2.1 Ensimmäinen alajakso 11 3.2.2 Toinen alajakso 13 3.3 Kolmas alaluku 15 Tekstissä ei käytetä ilman otsikkoa jääviä johdanto-kappaleita pääluvun ja alaluvun välissä. Työn rakenteen ja muodon osalta voit katsoa mallia esimerkiksi tästä oppaasta. 7 Automaattisen sisällysluettelon saat luotua käyttämällä otsikoissa kirjoitusohjelman otsikkotyylejä.
10 7 Lähdeluettelo Lähdeluettelon tarkoituksena on informoida lukijaa siitä, millaista lähteistöä kirjoittaja on käyttänyt. Kandidaatin tutkielmaa laadittaessa on käytettävä useita erityyppisiä lähteitä. Lähdeaineistona voidaan käyttää säädöksiä ja hallituksen esityksiä, eduskunnan valiokuntien mietintöjä ja lausuntoja, oikeustapauksia, oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen ratkaisuja, hallintopäätöksiä, kirjoja ja artikkeleita, opinnäytteitä, internet-lähteitä, haastatteluja yms. Kirjoituksessa käytetyt lähteet ilmaistaan sekä tekstissä että lähdeluettelossa. 8 Lähdeluetteloon ei saa jättää esimerkiksi sellaista kirjallisuutta, jota tutkittavasta aiheesta on tutkimusprosessin aikana luettu, mutta jota ei lopulta hyödynnetä valmiissa työssä. Eri lähdelajit erotellaan lähdeluetteloon väliotsikoin, esimerkiksi: kirjallisuus, virallislähteet, internetlähteet ja oikeustapaukset. Kovin yksityiskohtainen eri lähdetyyppien erottelu erillisiksi ryhmiksi ei ole lukijaystävällistä. Kirjallisuus- ja virallislähteet voidaan myös esittää samassa luettelossa. Säädöksiä (lakeja ja asetuksia) ei merkitä lähdeluetteloon. Erillinen säädösluettelo ei ole tarpeen. Säädöksistä käytetyt lyhenteet merkitään lyhenneluetteloon. Jos työssä ei käytetä jostakin säädöksestä lyhennettä, säädös esiintyy vain tekstissä. Lähdeluettelomerkinnän yleisrakenne kirjallisuuden osalta on seuraava: kirjoittajan sukunimi, etunimi: Teoksen nimi. Painopaikka ja -aika. Kuusiniemi, Kari: Ympäristölupa. 2. uudistettu painos. Jyväskylä 1995. Ulkomaisista teoksista mainitaan painopaikan sijasta kustantaja eli lähdeluettelomerkinnän rakenne on seuraava: kirjoittajan sukunimi, etunimi: Teoksen nimi. Kustantaja ja julkaisuvuosi. de Sadeleer, Nicolas: Environmental Principles. From Political Slogans to Legal Rules. Oxford University Press 2002. 8 Säädöksiin ja oikeustapauksiin viitataan tekstissä, muut viittaukset tehdään alaviittein.
11 Jos työssä käytetään saman kirjoittajan samalta vuodelta olevia useampia lähteitä, lähteet on erotettava toisistaan lisäämällä vuosiluvun perään a, b, c jne., jos lähteet eivät niihin viitattaessa ole muuten erotettavissa toisistaan. Teokset on tällöin yksilöitävä myös lähdeluettelossa kirjoittamalla julkaisusta alaviitteissä käytettävä lyhenne sulkeisiin muiden tietojen perään. Tällaista sulkeissa olevaa lähteen viittaustapaa yksilöivää merkintää käytetään lähdeluettelossa vain silloin, kun se on välttämätöntä. Pääosin lähteeseen viittaamisen tapa on lukijalle selvä ilman sen erillistä yksilöimistäkin. Tämän ohjeen lähdeluettelossa Vihervuoren kaksi julkaisua vuodelta 1989 on yksilöitävä käyttäen merkintöjä Vihervuori 1989a ja Vihervuori 1989b. Sitä vastoin Vihervuoren vuodelta 2000 olevissa julkaisuissa a/b - merkintöjä ei tarvita, koska JFT:ssä ilmestyneeseen kirja-arviointiin viitataan muodossa Vihervuori JFT 2000 (ks. luku 8) ja Erkki J. Hollon juhlajulkaisussa ilmestyneeseen artikkeliin tällöin ilman sekaantumisen vaaraa muodossa Vihervuori 2000. Vuonna 2000 ilmestyneiden julkaisujen merkintätavat ovat selviä eli niitä ei tarvitse sulkeissa erikseen selittää lähteiden jälkeen: 9 Vihervuori, Pekka: Maa-ainesten ottaminen ja suojelu. Jyväskylä 1989 (Vihervuori 1989a). Ympäristöoikeuden ja esineoikeuden suhteesta. Teoksessa Esineoikeuden rajat. Turku 1989, s. 26 51 (Vihervuori 1989b). Luonnonsuojelun henkilörelaatiokysymyksiä. Teoksessa Pekka Vihervuori Kari Kuusiniemi Jari Salila (toim.): Juhlajulkaisu Erkki J. Hollo 1940 28/11 2000. Helsinki 2000, s. 353 377. Arviointi teoksesta 10 Roberth Nordh: Talerätt i miljömål. Särskilt om vattenrättsliga ansökningsmål samt om talan rörande allmänna intressen. JFT 1 2/2000, s. 181 185. Elektroniset lähteet, kuten internetistä saatavat sivustot merkitään lähdeluetteloon mainitsemalla sivun otsikko, täydellinen internet-osoite sekä päivämäärä, jolloin tieto on haettu kyseiseltä sivulta. Jos täydellinen internet-osoite on kovin pitkä ja sisältää runsaasti erikoismerkkejä, lukijaystävällisempää on mainita sivun otsikko, sivun sisällöntuottaja, internet-osoite ja polku sivustolle. Vanhojen kodinkoneiden vastaanotto maksuttomaksi 13.8.2005. Pirkanmaan ympäristökeskuksen tiedote 21.7.2005. 9 Kun kirjoittajalta on lähdeluettelossa useita teoksia, kirjoittajan nimi mainitaan vain kerran ja toisesta julkaisusta alkaen nimi korvataan ajatusviivalla. 10 Kirja-arvostelut, erityisesti lähinnä Lakimiehessä kirja-arviointeina julkaistavat vastaväittäjien lausunnot, voivat olla hyödyllisiä kandidaatin tutkielman lähteitä. Tällaisilla teksteillä ei aina ole erillistä otsikkoa. Lähdeluettelossa on kuitenkin syytä kuvata, millaisesta julkaisusta on kysymys. Tässä teksti Arviointi teoksesta on lähdeluettelon laatijan tuottama selventävä lisäys varsinaisen lähteen tietoihin.
12 http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=142957&lan=fi (16.9.2008) TAI http://www.ymparisto.fi>alueelliset ympäristökeskukset> Pirkanmaan ympäristökeskus> lisää tiedotteita> tiedotteet 2005 (16.9.2008). Kun internet-lähteen osoitteesta ei ilmene, mikä taho on sivujen ylläpitäjä, on se syytä erikseen mainita, jolloin lähteen luotettavuutta voidaan arvioida. Esimerkiksi viitattaessa SER-tuottajayhteisön toimintaan, sivuston http://www.serty.fi/ -osoitteesta on vaikea päätellä, minkä tyyppinen taho on sivustojen sisällöntuottaja. Tällöin on syytä mainita, että sivun sisällöntuottaja on sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajayhteisö Serty. 11 Työssä käytetyt internet-lähteet merkitään lähteisiin erillisen otsakkeen alle omaksi ryhmäkseen. Internetistä haetut artikkelit merkitään kuitenkin muiden kirjallisuus- ja virallislähteiden kanssa samaan ryhmään. Artikkelin yksilöinnin yhteydessä lähdeluettelossa mainitaan internet-sivu, jolta artikkeli on saatavissa sekä päivä, jolloin sivulla on vierailtu. Laakso, Tero: Lahopuuta pykäläviidakossa. Edilex 22.5.2003 [www.edilex.fi, 16.9.2008]. Ympäristöoikeus-teoksesta on käytettävissä myös internet-versio wsoypro-palvelussa. 12 Tämä versio on painettuun kirjaan verrattuna päivitetty, joten vanhentuneiden asioiden kohdalla on suositeltavaa käyttää nettiversiota. Tällöin dokumentointi kirjoitetaan kuten painettuun kirjaan viittaaminen, mutta painetun kirjan tietojen lisäksi annetaan myös wsoypro-palvelimen osoite ja viittauspäivämäärä, kuten internet-artikkeleihin viitattaessa. Internet-versiossa ei ole sivunumeroita, joten viittaus on yksilöitävä muutoin mahdollisimman tarkasti mainitsemalla luku, alaluku jne. Virallisaineisto, esimerkiksi hallituksen esitykset 13, eduskunnan valiokuntamietinnöt, oikeustapaukset ja vastaava EU-aineisto yksilöidään lähdeluetteloon asianmukaisilla tunnistetiedoilla. Vaikka tällainen aineisto olisi haettu internetistä (esimerkiksi Finlex), virallisaineiston yhteydessä oikeustieteellisessä tekstissä ei lähdeluettelossa koskaan mainita internet-sivua. 11 http://www.serty.fi/fi/sertyn-toiminta-ja-jasenet (14.9.2007). 12 Juridiikkaonline-palvelu: http://www.wsoypro.fi>juridiikkaonline>ympäristö>ympäristöoikeus (13.9.2007). Palveluun pääsee Joensuun yliopiston kirjaston sivuilla olevan Nelli-portaalin kautta valitsemalla Aineistonvalinta > Juridiikkaonline. 13 Hallituksen esitysten internet-versioissa ei aina ole sivunumerointia, jolloin viittauskohta on yksilöitävä muutoin mahdollisimman tarkasti, esimerkiksi: yksityiskohtaiset perustelut, 5.
13 8 Alaviitteet Tekstissä tiedot käytetyistä lähteistä on dokumentoitava eli on ilmoitettava, mistä lähteestä ja miltä kohtaa tieto on saatu. Oikeustieteissä dokumentointi tapahtuu alaviittein sivun alareunassa. Alaviitteeseen käytetty lähde merkitään seuraavasti: tekijän sukunimi/tekijöiden sukunimet + julkaisuvuosi + sivu(t). Alaviitteissä kirjoittajan/kirjoittajien nimet kursivoidaan. Kirjoittajan nimen ja vuosiluvun jälkeen tulee pilkku ja s-kirjain ennen sivunumeroa/-numeroita. Lyhenteen s. jälkeen tulee välilyönti ennen sivunumeroita. Kirjaan viitattaessa alaviitteeseen merkitään esimerkiksi: Kuusiniemi 1995, s. 66, 69. (Tietoa on otettu sivuilta 66 ja 69.) Esitöihin (esimerkiksi hallituksen esitykseen tai valiokuntamietintöön) viitataan alaviitteissä kuten kirjallisuuteen (huomaa myös kursivointi): HE 73/2005 vp, s. 6. PeVL 45/2004 vp, s. 2 3. Aikakausjulkaisuissa ja vastaavissa (esimerkiksi Edilex) ilmestyneisiin artikkeleihin on tapana viitata muodossa: tekijän sukunimi/tekijöiden sukunimi + aikakauslehden nimi tai nimen lyhenne (esimerkiksi: LM, JFT, YJ, DL, Oikeus) + lehden julkaisuvuosi + sivu(t). Artikkeliin viittaus on siis esimerkiksi seuraavanlainen: Määttä Oikeus 2001, s. 235. Laakso Edilex 2003, s. 5. Laakso YJ 2003, s. 115 117. 14 14 Laakson vuonna 2003 ilmestyneet kaksi artikkelia erottuvat toisistaan Edilex ja YJ -merkintöjen kautta, jolloin niiden osalta ei tarvitse käyttää muotoja Laakso 2003a ja Laakso 2003b.
14 Jos kirjoittajia on useampia, tekijöiden nimet erotetaan toisistaan ajatusviivalla: Kuusiniemi Majamaa Vihervuori 2000, s. 130 135. (Tietoa on otettu sivuilta 130 135.) Sellaiseen kokoomateokseen, jossa lukujen tai artikkeleiden yhteydessä on ilmoitettu kirjoittaja erikseen, viitataan kuten aikakausjulkaisussa ilmestyneisiin artikkeleihin (mutta ilman kokoomateoksen nimeä). Esimerkiksi Pekka Vihervuoren luonnonsuojelun henkilörelaatiokysymyksiä koskevaan artikkeliin teoksessa Vihervuori Kuusiniemi Salila (toim.): Juhlajulkaisu Erkki J. Hollo 1940 28/11 2000 ja Kari Kuusiniemen ympäristöoikeutta oikeudenalana käsittelevään jaksoon teoksessa Kuusiniemi, Kari Ekroos, Ari Kumpula, Anne Vihervuori, Pekka: Ympäristöoikeus, viitattaisiin seuraavasti (lähdeluettelosta kyseiset artikkelit löytyvät tällöin kohdista Vihervuori ja Kuusiniemi): Vihervuori 2000, s. 354 357. Kuusiniemi 2001, s. 45 46. Samoin menetellään viitattaessa artikkelikokoelmiin eli sellaisiin yhteisjulkaisuihin, joissa jokaisen kirjoittajan osuus on itsenäinen kokonaisuus. Esimerkiksi viitattaessa teokseen Tarmo Miettinen (toim.): Oikeustieteellinen opinnäytetyö lähdeluetteloon merkitään erikseen jokainen artikkeli, ja niihin viitataan kirjoittajan nimen mukaan. Alaviitteissä merkitykseltään samanarvoiset lähteet mainitaan ilmestymisjärjestyksessä vanhemmasta nuorempaan ja ne erotetaan toisestaan pilkulla. Alaviite päättyy aina pisteeseen. Kuusiniemi 1995, s. 50, KM 1996:11 ja 12, s. 98, Laakso Leppänen Määttä DL 2003, s. 649. Jos jokin tai jotkut lähteet ovat muita tärkeämpiä, se tai ne mainitaan ensin ja erotetaan vähemmän tärkeistä pisteellä ja merkinnällä ks. myös. Kuusiniemi 1995, s. 50. Ks. myös KM 1996:11 ja 12, s. 98, Laakso Leppänen Määttä DL 2003, s. 649.
15 Merkintää vrt. käytetään, jos lähteessä oleva kannanotto on osin tai täysin erilainen kuin kirjoittajan oma kanta tarkasteltavaan kysymykseen. Oikeustieteessä alaviitteet voivat olla joko dokumentoivia (vain lähdeviite mainitaan) tai keskustelevia (kirjoittaja esittää alaviitteessä täydentäviä kommentteja). Alaviitteissä voi siis olla muutakin tekstiä kuin vain lähdeviitteet. Ympäristöoikeudessa käytetään kotimaisessa oikeustieteellisessä kirjallisuudessa vakiintunutta dokumentointitapaa. Alaviitenumero tulee tekstissä aina lähtökohtaisesti pisteen jälkeen. Tästä pääsäännöstä on kaksi poikkeusta. Jos viittaus koskee selvästi vain virkkeen sisällä olevaa yksittäistä käsitettä, alaviitenumero voidaan sijoittaa keskelle virkettä. Kappaleen lopussa alaviitenumero voidaan poikkeuksellisesti sijoittaa ennen pistettä, jos viittaus kohdistuu selvästi vain kappaleen viimeiseen virkkeeseen ja tämä olisi muutoin epäselvää. Tekstissä esiintyvät nimet kursivoidaan nimen esiintyessä ensimmäisen kerran. Jos käytetystä lähteestä lainataan suoraan useiden sanojen muodostama kokonaisuus, suora lainaus merkitään lainausmerkkeihin. Lähteiden käytöstä ja viitteiden merkitsemisestä esimerkiksi käy seuraava sisennetty tekstikatkelma. 15 Huomiota voi kiinnittää muun muassa oikeustieteessä tyypilliseen keskustelevaan alaviitteeseen (alav. 16), esitöiden käyttöön lähteenä kirjallisuuden tavoin (alav. 17), tekstissä esiintyvän kirjoittajan nimen (Seppälä) kursivointiin, lainausmerkkien käyttöön pitkässä suorassa lainauksessa sekä kappaleen lopussakin olevan viitenumeron sijoittamiseen pisteen jälkeen, vaikka viite koskee vain viimeistä virkettä (epäselvyyttä siitä, että viite koskee vain viimeistä virkettä, ei ole). Alaviitteestä 16 ilmenee myös, että siinä viitatut ympäristönsuojelulain ja vesilain säännökset ovat muuttuneet lakien säätämisen jälkeen (ks. aiheesta myös luvun 9 lopussa). Vesienhoitolain 28 :n mukaan valtion ja kuntien viranomaisten on soveltuvin osin toiminnassaan otettava huomioon vesienhoitosuunnitelmat. 16 Perustuslakivaliokunta korosti lakiehdotuksesta antamassaan lausunnossa, että vesienhoitosuunnitelmat voivat vaikuttaa lu- 15 Katkelma on artikkelista Määttä 2005, s. 354. 16 Ympäristönsuojelulain 50.2 :ssä (1300/2004) ja vesilain 2:11a:ssä (1301/2004) on erikseen säädetty, että vesienhoitosuunnitelmat on otettava huomioon näiden lakien mukaisessa lupaharkinnassa. Kyseisten lakien mukaisessa päätöksenteossa on vesienhoitosuunnitelmalle tarkoitettu antaa muuta lainsäädäntöä syvällisempi merkitys, ks. Seppälä YJ 2004, s. 98.
16 paviranomaisen lakiin perustuvaan harkintaan vain liitännäisaineistona. 17 Suunnitelmiin sisältyvät tavoitteet saavat oikeudellista merkitystä muun lainsäädännön, lupapäätösten ja mahdollisesti annettavien paikallisten ympäristönsuojelumääräysten kautta. Seppälän mukaan vesienhoitosuunnitelman oikeudellista vaikutusta kuvaavaksi termiksi valittiin huomioon ottaminen, koska se mielletään ympäristönsuojelulainsäädännön kontekstissa vähemmän velvoittavaksi kuin suora noudattaminen. 18 17 PeVL 45/2004 vp, s. 3. 18 Seppälä YJ 2004, s. 97.
17 9 Säädöksiin viittaaminen Säädöksiin, kuten lakeihin, asetuksiin, direktiiveihin ja valtiosopimuksiin viittaaminen tapahtuu tekstissä. Tekstiin merkitään suoraan näkyviin, mistä lain tai asetuksen pykälästä tieto on saatu. Säädöksen nimeä tai lyhennettä ja pykälän numeroa ei siis merkitä alaviitteeseen. Ensimmäisen kerran säädökseen viitattaessa ilmoitetaan myös säädöksestä myöhemmin tekstissä käytettävä lyhenne, säädöskokoelman numero ja säädöksen antamisvuosi: ympäristönsuojelulaki (YSL, 86/2000). Säädöksiin viitattaessa käytetään yleensä vakiintuneita lyhenteitä, jotka selitetään lyhenneluettelossa. Säädösviittaukset ovat osana tekstiä esimerkiksi seuraavasti: Metsän käyttöä koskevien velvoitteiden rikkominen tulee metsälain ja RL 48a luvun sijasta rikosoikeudellisesti arvioitavaksi rakentamisrikkomusta (maankäyttö- ja rakennuslaki, MRL, 132/1999, 185 ) tai ympäristön turmelemista (RL 48:1 4) koskevien säännösten perusteella, kun teko tapahtuu MRL:n mukaisessa kaavassa suojelualueeksi osoitetulla alueella. 19 Tekstinäytteessä MRL mainitaan ensimmäisen kerran, mutta metsälaki ja rikoslaki on mainittu tekstissä jo aiemmin. Huomaa tekstinäytteessä myös säännökset (pykälät) yksilöivien numeroiden ja -merkin erilainen käyttö maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä rikoslaissa. MRL:n kohdalla -merkki lisätään aina lainatun/tulkitun/jne. säännöksen perään. Sen sijaan RL:n kohdalla menettelytapoja on kaksi: RL 48:1 tai RL 48 luvun 1. Erilainen merkitsemistapa johtuu siitä, että MRL:ssa on juokseva -numerointi lain alusta loppuun, kun taas RL:ssa jokainen luku alkaa -numerolla yksi ja tästä syystä on aina erikseen yksilöitävä, mistä luvusta on kulloinkin kysymys. 20 Tekstinäytteestä on syytä huomioida myös peräkkäisten ajatusviivojen käyttö:. Ne kertovat siitä, että alkuperäisestä virkkeestä on tässä esityksessä jätetty tuolta kohtaa jotakin pois. Toisin sanoen tätä merkintätapaa tarvitaan, kun lainausmerkkien sisällä olevan suo- 19 Laakso Leppänen Määttä DL 2003, s. 647 667. 20 Muitakin RL:a vastaavia lakeja on, muun muassa ulosottolaki (37/1895), vesilaki (264/1961, VL) ja maakaari (540/1995).
18 ran lainauksen sisältä poistetaan joitakin alkuperäiseen tekstiin sisältyviä sanoja. Huomaa myös tekstikatkelmassa näkyvä ero ajatusviivan ( ) ja yhdys-/tavuviivan (-) välillä 21. Säädösviittauksissa käytetään seuraavia muotoja: MRL 185.2 (= maankäyttö- ja rakennuslain 185 :n 2 momentti). VL 6:27.2,6 (= vesilain 6 luvun 27 :n 2 momentin 6 kohta). Jos jokin säännös ei ole sisältynyt alkuperäiseen säädökseen tai säännöstä on myöhemmin muutettu, tulee tekstiin sisällyttää myös annetun tai muutetun säännöksen säädöskokoelman numero ja antamisvuosi, ainakin kun säännökseen ensimmäisen kerran 22 viitataan: Metsälain (1093/1996) 14b (552/2004) koskee menettelyä liito-oravailmoituksesta. Metsälain (1093/1996) 8 :n 2 momentin (1224/1998) mukaan taimikon perustamista koskevat toimenpiteet on saatettava loppuun viiden vuoden kuluessa uudistushakkuun aloittamisesta tai kolmen vuoden kuluessa uudistushakkuun päättymisestä. Lakien ja asetusten nimet kirjoitetaan tekstissä pienellä alkukirjaimella. Sama koskee myös esimerkiksi tuomioistuimien ja viranomaisten nimiä: korkein hallinto-oikeus (KHO), ympäristöministeriö (YM) ja niin edelleen. Virallislähteisiin (esimerkiksi säädösten valmisteluaineistoon) viitataan alaviitteessä samaan tapaan kuin kirjallisuuteen eli myös hallitusten esitysten jne. lyhenteet kursivoidaan alaviitteessä. Kansallisesta lainsäädännöstä poiketen EY-direktiiveistä (ja asetuksista) käytetään tekstissä niiden pitkien nimien vuoksi vakiintunutta lyhennettä, esimerkiksi IPPC-direktiivi. 23 Säädöksen virallinen nimi kirjoitetaan kokonaisuudessaan alaviitteeseen silloin, kun säädös mainitaan tekstissä ensimmäistä kertaa. Lyhenneluetteloon kirjoitetaan vastaavat tiedot sekä säädöksen julkaisutiedot. 21 Ks. Yhdys-/tavuviivan ja ajatusviivan erosta ja niiden käytöstä esim. Oikeustiede Jurisprudentia -vuosikirjan kirjoittajaohjeet. http://www.lakimies.org > julkaisut> ohjeet kirjoittajalle> ohjeita kirjoittajalle (11.9.2007). 22 Tarvittaessa muutetun säännöksen yksilöintitiedot on mainittava tekstissä myöhemminkin riippuen asiayhteydestä. Tämä siksi, ettei synny sekaantumisvaaraa siitä, tarkoittaako kirjoittaja nimenomaisesti vanhaa jo kumottua säännöstä vai uutta säännöstä. 23 Neuvoston direktiivi 96/61/EY ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi.
19 10 Oikeustapauksiin viittaaminen Oikeustapauksiin viitataan tekstissä samalla tavoin kuin säädöksiin. Oikeustapauksista merkitään tekstiin (ei alaviitteeseen) näkyviin tuomioistuimen nimilyhenne ja tapauksen tunnistetiedot. Esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut vuosilta 1980 ja 1999: KHO 1980 A II 78 KHO 1999:30 Yllä olevat esimerkit ovat korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisuja, joiden tunnistetietoina on käytettävä vuosikirjanumeroa. Tietokannoista 24 löytyy myös muita julkaistuja ratkaisuja. KHO:n ratkaisujen osalta näiden tunnistetietoina annetaan ratkaisun antopäivämäärä sekä taltionumero. Ratkaisun tunnistetietojen perään on lisäksi kirjoitettava lyhenne ATK tai LRS (riippuen siitä, onko ratkaisu annettu ennen 30.9.2002 vai sen jälkeen) kertomaan siitä, että kyseessä on muu kuin vuosikirjaratkaisuna julkaistu KHO:n ratkaisu. 25 Julkaisemattomiin KHO:n ratkaisuihin merkitään vain päivämäärä ja taltionumero: KHO 31.12.1999 t. 4328 (ATK) KHO 11.7.2005 t. 1762 (LRS) KHO 12.9.2002 t. 2154 Kirjoittajan on tekstissä tiivistäen kuvattava oikeustapauksen sisältö omin sanoin ja pyrittävä itsenäisesti analysoimaan kyseessä olevaa tapausta. Esimerkiksi tuomioistuimen laatiman vuosikirjaotsikon/selosteen toistaminen sellaisenaan ei ole riittävää. 26 Seuraavasta tekstikatkelmasta näkyy, miten oikeustapaukseen viitataan osana tekstiä samalla tavoin kuin säädöksiin. 24 Esim. www.finlex.fi > Oikeuskäytäntö; www.kko.fi > Ennakkoratkaisut; www.kho.fi > Päätöksiä; www.edilex.fi > Oikeuskäytäntö. 25 KHO antoi ensimmäisen lyhyeksi ratkaisuselosteeksi nimetyn päätöksensä 30.9.2002. Tätä aiemmin julkaistujen muiden kuin vuosikirjaratkaisujen yhteydessä KHO käytti ATK-merkintää. Sanottu koskee vain korkeinta hallinto-oikeutta. Korkein oikeus ei julkaise lyhyitä ratkaisuselosteita, vaan kaikki KKO:n julkaisemat ratkaisut ovat vuosikirjaratkaisuja. 26 Ks. laajemmin oikeustapausten käyttämisestä oikeudellisen tutkimuksen aineistona Määttä 2004, s. 123 124.
20 Kysymys luonnonsuojelulain 77 :ssä tarkoitettujen vanhojen luonnonsuojeluohjelmien normatiivisesta merkityksestä voi niiden muodollisesta legalisoinnista huolimatta olla edelleen epäselvä. Esimerkiksi ratkaisussa KHO 30.1.2004 t. 163 (LRS) arvioitiin, mikä merkitys on yleiskaavoituksessa annettava sille, että rantojensuojeluohjelma on ollut tarkoitus ottaa huomioon maankäyttö- ja rakennuslain nojalla hyväksyttävässä yleiskaavassa ensisijaisesti maakuntakaavan välityksellä. Ratkaisussa KHO linjasi, että tästä sääntelystä huolimatta rantojensuojeluohjelmaan sisältyvien alueiden luonnonarvot tulee maankäyttöja rakennuslain 39.2 :n 8 kohdan ja 73.1 :n nojalla kuitenkin ottaa myös välittömästi huomioon osana yleiskaavan sisältövaatimuksia. 27 Vastaavalla tavalla lähteenä voidaan käyttää myös eduskunnan oikeusasiamiehen 28 ja valtioneuvoston oikeuskanslerin 29 ratkaisuja. Alla on esimerkkinä tunnistetiedot eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksestä kanteluun, joka tehtiin Forssan Konikallion alueen metsänhakkuista ja liito-oravien suojelusta: AOA 3130/4/02 (31.8.2004) Myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen (EYTI) ratkaisujen käyttäminen ympäristöoikeudellisen opinnäytetyön oikeuslähteenä on usein välttämätöntä. Myös EYTI:n ratkaisun tunnistetiedot yksilöidään tekstissä kansallisten ratkaisujen tapaan esimerkiksi seuraavasti: Tapauksessa C-201/02, Wells, yksityisellä oli oikeus vedota soveltamisalaa koskevaan YVA-direktiivin 2 artiklan 1 kohtaan, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 1 artiklan 2 kohdan ja 4 artiklan 2 kohdan kanssa. 30 27 Määttä 2005, s.354. 28 www.oikeusasiamies.fi > Oikeusasiamiehen ratkaisut. 29 www.finlex.fi > Viranomaiset > Valtioneuvoston oikeuskanslerin tietokanta. 30 Asia C-201/02 Wells, Kok. 2004 s. I-723, kohdat 55 61. Teksti on hiukan muokattuna lainaus teoksesta Pölönen 2004, s. 63.
21 11 Lisätietoja Ympäristöoikeuden opintojaksojen vastuuopettajat antavat lisätietoja kunkin jakson kirjallisiin töihin liittyvistä vaatimuksista.