2. Oikeusapujärjestelmän luonne ja oikeusavun myöntämisen edellytykset

1 OIKEUSAPUTOIMISTOJEN LIIKETALOUDELLISET TOIMEKSIANNOT JA KILPAILUNEUTRALITEETTI 1. Toimeksianto Suomen Asianajajaliiton hallitus asetti kokouksessaan 15.11.2013 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää: 1. Oikeusaputoimistojen hoitamien toimeksiantojen laatua ja sitä, missä määrin oikeusaputoimistot hoitavat ns. liiketaloudellisten asiakkaiden toimeksiantoja sekä toimeksiantoja, joihin liittyy oikeusavun lisäomavastuu tai oikeusturvavakuutus. 2. Oikeusaputoimistoissa noudatettavaa hinnoittelua ja kustannuksia sekä kustannusvastaavuutta edellä mainittujen toimeksiantojen osalta. 3. Onko oikeusaputoimistojen toiminta edellä mainittujen toimeksiantojen osalta tarkoituksenmukaista suhteessa valtion rooliin oikeudellisten palvelujen tuottajana ja kohdentuuko oikeusapu oikein. 4. Vääristääkö oikeusaputoimistojen toiminta edellä mainittujen toimeksiantojen osalta vapaata kilpailua. 2. Oikeusapujärjestelmän luonne ja oikeusavun myöntämisen edellytykset Julkisella oikeusavulla tarkoitetaan sitä, että henkilö voi saada itselleen oikeudellisen asian hoitamista varten oikeudellisen avustajan osittain tai kokonaan valtion varoilla. Oikeusapu kattaa periaatteessa kaiken tyyppiset oikeudelliset asiat, ja oikeusapujärjestelmän keskeisin tehtävä on taata kansalaisille pätevän oikeusavun yhdenvertainen saanti. Asian laatu ja merkitys vaikuttavat kuitenkin siihen, mitä palveluja oikeusapuun kussakin tapauksessa kuuluu. Julkinen oikeusapujärjestelmä on perinteisesti suunnattu varattomille ja vähävaraisille. Näin asia oli jo maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetussa laissa ennen kiinteiden tulo- ja omaisuusrajojen omaksumista, ja sama on tilanne oikeusministeriön vahvistamaan käyttövarataulukkoon perustuvassa järjestelmässä. Oikeusapulain (5.4.2002/257) mukaan oikeusapua annetaan hakemuksesta korvauksetta tai omavastuuosuutta vastaan hakijan taloudellisen aseman perusteella. Oikeusapu myönnetään hakijan käyttövaran ja varallisuuden perusteella siten kuin oikeusavusta annetussa asetuksessa (23.5.2002/388) säädetään. Oikeusavun saajan omavastuu oikeusavusta muodostuu perusomavastuusta ja lisäomavastuusta. Perusomavastuu on oikeusavun saajan maksettavaksi tuleva prosenttiosuus avustajan palkkiosta ja kulukorvauksesta arvonlisäveroineen. Se määräytyy hakijan käyttövaran mukaan. Oikeusapua ei myönnetä, jos yksinäisen henkilön käyttövara on yli 1.300 euroa tai puolisoiden käyttövara on yli 1.200 euroa henkilöltä (OAA 5 ja 6 :t). Lisäomavastuu tulee oikeusavun saajan maksettavaksi, jos hänellä ja hänen puolisollaan on muuta kuin oikeusapuasetuksen 7 :n 2 momentissa tarkoitettua varallisuutta, jonka arvo on yli 5.000 eu-

2 roa. Lisäomavastuu on puolet 5.000 euroa ylittävästä varallisuudesta. Varallisuus lasketaan vähentämällä sen käyvästä arvosta siihen kohdistuvat velat. Lisäomavastuulla katetaan sitä osaa avustajan palkkiosta ja kulukorvauksesta, joka jää jäljelle sen jälkeen, kun siitä on vähennetty 5 :n mukainen perusomavastuu. 1 Kuten oikeusavun myöntämisedellytyksistä käy ilmi, julkiseen oikeusapujärjestelmään turvautumista pidetään perusteltuna lähtökohtaisesti vain silloin, kun kansalainen ei taloudellisen asemansa vuoksi kykene itse vastaamaan tarvitsemansa oikeusavun kustannuksista tai kun hän ei saa niitä muuta kautta katetuiksi. Oikeusapua annetaan vain hakijoille, jotka tarvitsevat julkisin varoin kustannettavan oikeusavustajan palveluita. Tällaista yhteiskunnan tukea oikeusapunsa kustantamisessa ei tarvitse henkilö, jolla on sanotut kustannukset kattava vakuutus. Siksi oikeusapua ei anneta, jos hakijalla on kysymyksessä olevan asian kattava oikeusturvavakuutus, vaikka hän muutoin taloudellisten olosuhteidensa perusteella täyttäisi oikeusavun saamisen edellytykset. Oikeusapua voi kuitenkin saada vakuutuksen omavastuuosuuteen, jos hakijalla on oikeus oikeusapuun kokonaan ilman omavastuuosuutta, tai vakuutuskorvauksen ylimenevään osaan kuluista. Julkisen oikeusapujärjestelmän tarkoituksena on siis vastata oikeusavun kustannuksista vain siltä osin kuin kansalaiset eivät itse kykene suoriutumaan tarvitsemansa oikeusavun menoista. Myös julkisesta oikeusavusta aiheutuvien menojen pitäminen hyväksyttävällä tasolla edellyttää kansalaisten osallistumista kykyjensä mukaan oikeusapunsa rahoittamiseen. Julkisten terveyspalveluiden tavoin oikeusapujärjestelmä toimii ympäristössä, jossa sille on ainainen kysyntä, mutta rajalliset resurssit. 3. Oikeusaputoimistojen rooli oikeudellisten palvelujen tarjoajana Tuomioistuimissa käsiteltäviä oikeusapuasioita hoitavat sekä valtion oikeusaputoimistot että yksityiset avustajat, lähinnä asianajajat ja luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat. 2 Muualla kuin tuomioistuimessa käsiteltävissä eli ns. ulkoprosessuaalisissa asioissa, kuten esimerkiksi oikeudellisessa neuvonnassa, asiakirjojen laadinnassa, osituksissa ja perinnönjaoissa, valtion varoin kustannettavaa oikeusapua antavat lähtökohtaisesti vain julkiset oikeusavustajat. 1 Lisäomavastuuta kerryttävää varallisuutta eivät ole: 1) perheen vakinainen asunto, tavanomainen vapaa-ajan asunto ja auto, jos niiden arvo on kohtuullinen suhteessa perheen kokoon ja tarpeeseen; 2) osuus kuolinpesästä siltä osin kuin sen varallisuus muodostuu muusta omaisuudesta kuin talletuksista ja niihin rinnastettavasta varallisuudesta; 3) elinkeinotoimintaan tai maatalouden harjoittamiseen liittyvä omaisuus siltä osin kuin sen myymisestä aiheutuisi merkittävää haittaa elinkeinotoiminnalle tai maatalouden harjoittamiselle. Myöskään tällaisen varallisuuden hankkimiseksi otettua velkaa ei oteta huomioon lisäomavastuuosuutta laskettaessa. Jos oikeusapua haetaan perunkirjoitusta varten, lisäomavastuuosuuteen lisätään täysimääräisesti vainajan varat ennen velkojen kattamista. Kun oikeusapu on myönnetty perinnönjakoa tai ositusta koskevassa asiassa, asian päätyttyä lasketaan hakijan saama perintö tai tasinko hänen varoikseen ja vahvistetaan oikeusavun saajan lopullinen lisäomavastuuosuus. Samoin menetellään, kun oikeusavun saaja saa rahanarvoisen hyödyn muussa asiassa, jossa oikeusapu on myönnetty. 2 Kaikista vuonna 2013 yksityisille avustajille myönnetyistä oikeusapupäätöksistä asianajajat hoitivat noin 60 prosenttia ja muut lakimiehet 40 prosenttia. Suomen kaikkiaan noin 20.000:stä lakimiehestä asianajajia on noin 2000. Kaikkiaan Suomen noin 800:ssa asianajotoimistossa työskentelee yhteensä noin 600 muuta lakimiestä. Lakiasiaintoimistoja arvellaan olevan kaikkiaan noin 500-550.

3 Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos (OPTL) on julkaissut tutkimustiedonantoja-sarjassa selvitykset 2013:117 (Julkisen oikeusavun kohdentuminen) ja 2014:124 (Julkinen oikeusapu: Yksityisten avustajien toiminta), joissa kummassakin on tarkasteltu oikeusaputoimistojen palveluiden kohdentumista. 3 Seuraavassa esitetty perustuu pitkälti selvityksissä tehtyihin havaintoihin. Koko maassa käsiteltyjen oikeusapuasioiden määrä on viimeisten vajaan kymmenen vuoden aikana ollut 70.000 asian molemmin puolin, joskin trendi on pääosin ollut laskeva. Julkisten oikeusaputoimistojen osuus kaikista oikeusapuasioista on viime vuosina ollut noin kaksi kolmasosaa. Aikaisempina vuosina jatkunut käsiteltyjen oikeusapuasioiden määrän lasku on lähes yksinomaan seurausta valtion oikeusaputoimistojen asiamäärien pienenemisestä. Pääasiallisena syynä siihen ovat olleet oikeusaputoimistokentän rakenteelliset muutokset, etenkin oikeusaputoimistoverkon tiivistyminen sekä henkilöstövähennykset. Ajanjaksolla 15.11.2012 15.11.2013 tasaisimmin oikeusapuasiat jakautuvat kahden palveluntarjoajamallin välillä Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla, jossa yksityiset avustajat hoitivat noin puolet kaikista oikeusapuasioista. Yksityisten avustajien osuus oikeusapuasioista on suurin niillä alueilla, joissa ovat suurimmat väestökeskittymät. Eniten oikeusapuasiat ovat oikeusaputoimistojen varassa Satakunnassa, Kainuussa, Etelä-Pohjanmaalla ja Etelä-Savossa, joissa oikeusaputoimistot hoitivat neljä viidestä oikeusapuasiasta. Kaiken kaikkiaan, kun oikeusaputoimistojen antamaa oikeudellista puhelinneuvontaa tai oikeusaputoimistojen täyden korvauksen asiakkaita ei oteta huomioon, yksityisen avustajien osuus mainitulla aikavälillä käsitellyistä oikeusapuasioista oli vajaat 40 prosenttia. Oikeusaputoimisto voi valtion oikeusaputoimistosta annetun lain 8 :n nojalla antaa oikeudellista apua muullekin kuin oikeusapulaissa tarkoitetulle oikeusapuun oikeutetulle henkilölle, jos siihen on palvelun hakijan kannalta tai oikeusaputoiminnan asianmukaisen järjestämisen kannalta perusteltu syy. Tällöin palveluista peritään täysi korvaus. 4 Lainkohtaa koskevissa esitöissä (HE 82/2001) todetaan, että oikeudellista apua voidaan antaa myös henkilölle, joka ei täytä yleisen oikeusavun saamiseksi asetettuja edellytyksiä, jos se helpottaa yleisen oikeusaputoiminnan järjestelyä tietyllä alueella tai jos henkilö ei saa asianajopalveluja paikkakunnan asianajajilta. Vastaavasti myös ne, jotka tulojensa puolesta olisivat oikeutettuja oikeusapuun omavastuuosuutta vastaan, mutta joilla on oikeusturvavakuutus, voitaisiin ottaa oikeusaputoimiston asiakkaiksi. Perusteluiksi edellä kerrotulle lain esitöissä mainitaan, että toimeksiannon alussa ei välttämättä voida tietää, onko asia sellainen, että oikeusturvaetuus kattaa sen. Oikeudenkäynnit kehittyvät usein siten, että asiakas tulee ensin oikeusoppineen luo kysymään neuvoa, sen jälkeen asiassa otetaan yhteys vastapuoleen, voidaan käydä sovintoneuvotteluja ja lopulta nostetaan kanne. Toisaalta sama asia voi päättyä joko neuvontaan tai sovintoon lyhyen neuvottelun jälkeen niin, ettei asiaa viedäkään tuomioistuimen käsiteltäväksi. Esimerkiksi vahingonkorvausvaatimus kuuluu ensin mainitussa tilanteessa oikeusturvavakuutuksen piiriin, mutta jälkimmäisessä ei. Olisi asiakkaiden 3 OPTL on myös julkaissut selvityksen 2013:119 Oikeusturvavakuutus ja julkinen oikeusapu, jota tässä raportissa ainoastaan sivutaan. 4 Oikeusavun käsikirjan mukaan tuntihinnoittelua virastoissa harkittaessa on huomioitava kustannusvastaavuus eli palkkiot/asiankäsittelyjärjestelmä Tarmosta saadut työaikatiedot. Yleisesti hintahaitari on 150 180 + alv. Tuntimäärät on laskutettava oikein.

4 kannalta tarkoituksenmukaista, että asian tutkimisen aloittava oikeusaputoimisto voisi myös hoitaa asian. Edelleen esitöiden perusteluissa todetaan, että oikeusapua voi laajaan asiaan saada silloinkin, kun oikeusturvavakuutuksen enimmäismäärä ylittyy. Koska yleensä on ennakolta vaikea arvioida, missä asioissa näin käy, olisi tarkoituksenmukaisinta, että oikeusaputoimistot voisivat hoitaa mainittujen oikeusavun hakijoiden asian alusta loppuun. Siltä osin kuin oikeusturvavakuutus kattaa näiden asioiden hoitamisen, oikeusaputoimistot antaisivat asianajopalvelunsa täyttä korvausta vastaan esittäen laskut vakuutusyhtiölle, joissa asiakkaalla on oikeusturvavakuutuksensa. Samanlainen menettely jatkuisi myös niissä tilanteissa, joissa oikeusaputoimiston asiakas, jolla on asian kattava oikeusturvavakuutus, saa oikeusavun korvauksetta. Ottaen kuitenkin huomioon, että oikeusaputoimistojen pääasiallinen tehtävä on tarjota oikeusapulain mukaisia oikeusapupalveluja henkilöille, jotka täyttävät niiden saamiseksi oikeusapulaissa asetetut edellytykset, täyden korvauksen asiakkaiden avustaminen ei saa haitata oikeusapulain mukaisten palvelujen antamista. Toisin sanoen täyden korvauksen asiakkaiden vastaanottamisen ehtona on, etteivät he vie resursseja oikeusapuun oikeutettujen asiakkaiden asioiden hoidosta. 4. Julkisen oikeusavun kohdentuminen 4.1. Oikeusaputoimistojen hoitamien juttujen rakenne Valtion oikeusaputoimistojen jutturakenne on erilainen kuin yksityisellä puolella. Noin puolet oikeusaputoimistoissa käsitellyistä asioista on perhe- ja perintöasioita. Rikosasioiden osuus oikeusaputoimistoissa on alle viidennes. Ero johtuu pääosin siitä, että oikeusaputoimistoilla on monopoliasema ulkoprosessuaalisiin eli tuomioistuinten ulkopuolella käsiteltäviin oikeusapuasioihin. Kaiken kaikkiaan oikeusaputoimistojen osuus näissä asioissa on korkea. Vuonna 2013 oikeusaputoimistojen käsittelemistä asioista noin 60 prosenttia oli tuomioistuimen ulkopuolisia, kun vastaava luku yksityisillä avustajilla oli vain yhdeksän prosenttia. Noin puolet kaikista oikeusaputoimistoissa hoidetuista asioista on jo pitkään koskenut perhettä ja perintöä. Taloudellisen rakenteen osalta oikeusaputoimistojen hoitamissa jutuissa oikeusavustajan käyttämisestä aiheutuvien kustannusten kattamiseen asiakkaalla on jokin seuraavista vaihtoehdoista: 1) Oikeusapu ilman omavastuuosuutta 2) Oikeusapu perusomavastuuosuudella 3) Oikeusapu lisäomavastuuosuudella 4) Oikeusapu perus- ja lisäomavastuuosuudella 5) Asian kattava oikeusturvavakuutus, jonka omavastuuosuuteen asiakas saa oikeusapua 5 6) Asian kattava oikeusturvavakuutus, jonka omavastuuosuuden asiakas maksaa itse 7) Asiakas maksaa laskunsa itse 5 Sellaisten asiakkaiden määrä on pieni, joiden käyttövarat ovat alle 600 euroa kuukaudessa, mutta joilla on oikeusturvavakuutus osana jotain muuta vakuutusta. Oikeusapu voidaan myöntää erityisestä syystä myös vakuutuksen enimmäismäärän ylittävään osaan. Käytännössä näitäkin juttuja on erittäin vähän, koska oikeusavun saaminen tällöin edellyttää, että juttu on poikkeuksellisen laaja ja vaikea. Ajalla 14.5.2012-15.3.2013 oikeusapua vakuutuksen omavastuuosuuteen myönnettiin 489 tapauksessa, ja oikeusavun vakuutuksen enimmäiskorvausmäärän ylimenevään osaan 29 tapauksessa. Vuonna 2012 oikeusaputoimistot käsittelivät kaikkiaan n. 37.000 asiaa, mikä määrä ei sisällä puhelinneuvontaa.

5 Täyden korvauksen eli ns. liiketaloudellisia asiakkaita ovat kohtien 5-7 asiakkaat, mutta sellaisiksi on perusteltua katsoa myös kohtien 3-4 asiakkaat lisäomavastuun määrään saakka, koska sen osalta asiakas maksaa avustajan työn kokonaan itse. Tästä huolimatta lisäomavastuun osalta laskutuksessa noudatetaan oikeusapunormien mukaista tuntitaksaa, eikä ns. markkinahintaa, mitä voidaan pitää epäkohtana. Kuten oikeusapuun oikeutetut, myös täyden korvauksen asiakkaat saavat oikeusaputoimistoista yleisimmin oikeudellista apua erityisesti perhe- ja perintöoikeudellisissa asioissa, kuten perunkirjoitusten, perukirjojen, testamenttien ja avioehtojen sekä omaisuuden ositusten laatimisessa. OPTL:n vuoden 2013 selvityksessä todetaan, että täyden korvauksen asiakkaiden määrä saattaa alueellisesti olla jopa 25 % kaikista asiakkaista (Itä-Suomen ja Rovaniemen oikeusapupiirit). Selvityksen mukaan julkisista varoista kustannettujen oikeusapuasioiden määrä on vähentynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana, mutta lasku ei ole kohdistunut yksityisten avustajien hoitamiin oikeusaputapauksiin. Yksityisten avustajien hoitamien oikeusapuasioiden osuus on jopa hieman noussut 2000-luvun alkupuolen luvuista. Tämä tarkoittaa, että oikeusaputoimistojen hoitamien oikeusapujuttujen määrä on laskenut. Samalla kuitenkin täyden korvauksen asiakkaiden osuus oikeusaputoimistoissa on viime vuosina hieman kasvanut: kun vuonna 2010 itse maksavia asiakkaita oli 8 %, niin vuonna 2013 heitä oli 11 % eli 37,5 prosenttia enemmän. Oikeusaputoimistojen liiketaloudellisten toimeksiantojen määrä ei kuitenkaan ole kasvanut kolmessa vuodessa absoluuttisesti aivan näin paljon, koska kyse on suhdeluvusta kokonaisjuttumääriin. Oikeusapujuttujen määrän laskiessa liiketaloudellisten toimeksiantojen suhteellinen määrä kasvaa silloinkin, kun niiden tosiasiallinen määrä ei muutu. Täyden korvauksen asiakkaiden määrä on kuitenkin noussut asiamäärien laskusta huolimatta sekä absoluuttisella tasolla että suhteelliselta osuudeltaan. Vuoden 2012 kehitys, jossa ilman korvausta oikeusapua saavien asiakkaiden määrä ja osuus on laskenut ja vastaavasti täyden korvauksen asiakkaiden osuus noussut, on seurausta siitä, että yleinen asiamäärien lasku julkisissa oikeusaputoimistoissa on kohdistunut voimakkaimmin sellaisiin oikeusapupiireihin, joissa käsitellään suhteellisesti enemmän ilman korvausta apua saavien asiakkaiden asioita. Tällaisia ovat mm. Helsinki ja Kouvola. Toisaalta taas monessa myös täyden korvauksen asiakkaita käsittelevässä toimistossa on riittänyt resursseja ottaa vastaan täyden korvauksen asiakkaita entiseen tai jopa kasvavaan tahtiin. 4.2. Liiketaloudellisista toimeksiannoista perityt maksut Vuoden 2013 OPTL:n selvityksen mukaan vuonna 2012 oikeusaputoimistot perivät asiakkailta kuluja 4.332.376 euron edestä. Summa koostui oikeusavustajien palkkioista ja kuluista sekä kerätyistä oikeusapumaksuista. Oikeusaputoimistojen veloittamista kuluista 69 prosenttia (2.966.280 euroa) perittiin muilta kuin liiketaloudellisilta asiakkailta. Nämä asiakkaat maksoivat oikeusavustaan 20 75 prosentin osakorvauksen, heitä veloitettiin lisäomavastuun kautta tai asiakkaalla oli oikeusapupäätös oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuuteen, jolloin oikeusaputoimisto laskutti vakuutusyhtiötä oikeusturvavakuutuksen perusteella vakuutuksen omavastuuosuuden ylittävältä osalta.

6 Loput 31 prosenttia (1.355.096 euroa) kuluista perittiin liiketaloudellisilta asiakkailta, jotka maksoivat oikeusaputoimistoilta saamastaan palvelusta täyden korvauksen. Oikeusaputoimistojen asiakkailtaan perimien maksujen osalta oikeusapuasiakkaiden ja liiketaloudellisten asiakkaiden suhteellinen osuus oli seuraava (prosentteina): Helsinki 94 / 6 Kouvola 91 / 9 Turku 76 / 24 Vaasa 67 / 33 Rovaniemi 63 / 37 Itä-Suomi 59 / 41 Kuten havaitaan, oikeusapupiirien sisällä perityt maksut jakautuvat hyvin eri tavoin oikeusapuasiakkaiden ja liiketaloudellisten asiakkaiden kesken. Itä-Suomessa peräti 41 prosenttia kaikista perityistä maksuista on peräisin liiketaloudellisilta asiakkailta ja vain 59 prosenttia oikeusapuasiakkailta. Helsingin ja Kouvolan oikeusapupiirien pienet osuudet ovat seurausta lähinnä siitä, että näissä piireissä ilman korvausta oikeusapua saavien asiakkaiden osuus on korkea ja täyden korvauksen asiakkaiden vastaavasti matala. Rahamääräisesti liiketaloudelliset asiakkaat toivat kaikista toimistoista eniten tuloja Kainuun oikeusaputoimistolle (121.850 euroa) ja vähiten Kouvolan oikeusaputoimistolle (852 euroa). Vuoden 2014 OPTL:n selvityksen mukaan vuonna 2013 kaikista valtion oikeusaputoimistojen asiakkaista, joille tehtiin käyttövaralaskelma, noin 10 prosenttia maksoi saamastaan avusta täyden korvauksen. Suomen Asianajajaliiton suorittamassa haastattelussa lukua pidettiin korkeana, kun julkisen oikeusavun kentässä samanaikaisesti puhuttiin vahvasti oikeusaputoimistoverkoston harvenemisen vaikutuksista oikeusavun saantiin. Julkisten oikeusaputoimistojen perustamishistorian arveltiin vaikuttavan korkeaan osuuteen. Toiminnan siirtyessä valtiolle ketään ei irtisanottu ja maahan perustettiin henkilöstömäärältään ylimitoitettuja oikeusaputoimistoja. Ne kilpailivat ainakin alkuvaiheessa asiakkaista yksityisten asiamiesten kanssa hoitamalla täysin maksavien asiakkaiden juttuja tai juttuja, joissa palkkiot maksettiin oikeusturvavakuutuksesta. OPTL:n selvitysten perusteella trendi ei ole viime vuosinakaan ollut heikkenemässä. Vuonna 2012 korvausrakenteessa tapahtui vuosiin 2010-2011 verrattuna muutos, jossa kokonaan korvauksetta oikeusapua saavien määrä sekä suhteellisesti että absoluuttimääräisesti laski, kun taas täyden korvauksen palvelusta maksavien asiakkaiden vastaavat osuudet nousivat asiamäärien laskusta huolimatta. Samaan aikaan myös osakorvausasiakkaiden suhteellinen osuus ja absoluuttimäärä pienentyivät. Suhteessa yksityisiin avustajiin tilanne eri puolilla maata on erilainen. Viimeisimmän vuonna 2012 asianajajien keskuudessa suoritetun kyselytutkimuksen ( Asianajajatutkimus ) mukaan 64 prosenttia Kymin, Mikkelin ja Itä-Suomen osaston kyselyyn vastanneista asianajajista koki oikeusaputoimiston merkittävimmäksi kilpailijakseen. Prosenttiluku Vaasan, Oulun ja Lapin osastossa oli 61. Suunnilleen samoilla alueilla oli myös eniten täyden korvauksen maksavia asiakkaita julkisissa oikeusaputoimistoissa. Sen sijaan Helsingin piirissä vain 21 prosenttia vastanneista piti oikeusaputoimistoja merkittävimpinä kilpailijoinaan. Koko maan prosenttiluku oli 38. Pääkaupunkiseudulla 19

7 prosenttia kaikista vastaajista ilmoitti oikeusaputoimiston merkittävimmäksi kilpailijakseen, 70 000-250 000 asukkaan paikkakunnilla prosentti oli 44 ja muualla Suomessa 54 prosenttia. OPTL:n vuoden 2013 selvityksessä on todettu, että Oikeusaputoimistojen noudattama täysi korvaus vastaa alueen yksityisten palveluntarjoajien palkkioita alueellisen palkkion vaihdellessa 130-200 euron välillä. Selvityksestä ei kuitenkaan ilmene, että perittyjen korvausten markkinahintaisuutta olisi erityisesti tutkittu. OPTL:n selvityksestä ei riidattomasti ilmene, sisältävätkö taksat arvonlisäveron osuuden. 6 Oletettavasti eivät sisällä, sillä muutoin niillä ei olisi minkäänlaista vastaavuutta yksityisten palveluntarjoajien perimiin taksoihin. Vuonna 2012 toteutetun Asianajajatutkimuksen mukaan asianajajien tuntilaskutuksen mediaani sekä tuomioistuinasioissa että tuomioistuinten ulkopuolella käsiteltävissä asioissa oli 200 euroa ilman arvonlisäveroa. Pääkaupunkiseudulla mediaani tuomioistuinasioissa oli 220 euroa ja tuomioistuimen ulkopuolella käsiteltävissä asioissa 240 euroa. Paikkakunnilla, joissa on 70.000 250.000 asukasta, mediaani oli 190 euroa, ja tätä pienemmillä paikkakunnilla 180 euroa. Toimeksiantojen luonteen perusteella pääasiassa muita kuin liikejuridisia toimeksiantoja hoitavien tuntilaskutuksen mediaani oli 180 euroa. Hoitaessaan liiketaloudellisten asiakkaiden toimeksiantoja oikeusaputoimistot toimivat de facto asianajotoimistoina ja kilpailevat suoraan asianajotoimistojen kanssa mm. hinnalla. Ongelmallista asiassa on muun ohella se, että valtion omien laskelmien mukaan liiketaloudellisten toimeksiantojen hoitaminen on tappiollista. Valtiontalouden tarkastusviraston tilintarkastuksen yksikkö on suorittamissaan tilintarkastuksissa kiinnittänyt vuosina 2008-2010 huomiota liiketaloudellisen maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuden alijäämäisyyteen. Vuodesta 2006 kustannusvastaavuusprosentti oli laskenut 71 prosentista 64 prosenttiin vuoteen 2008 mennessä. Oikeusapupalvelujen liiketaloudellinen maksullinen toiminta oli edelleen vuonna 2010 alijäämäistä kustannusvastaavuuden ollessa 72 prosenttia. Tilintarkastuksen mukaan oikeusministeriön tuli ryhtyä toimenpiteisiin liiketaloudellisen maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuden parantamiseksi muun muassa selvittämällä, ovatko toimistojen perimät palkkiot asianmukaisella tasolla. Vuonna 2011 oikeusministeriön tilinpäätösasiakirjassa tavoitteeksi asetettiin, että julkisen oikeusaputoiminnan kannattavuutta parannetaan vuosina 2011-2012. Valtiontalouden tarkastusviraston tilintarkastusyksikön tietojen perusteella euroissa laskettuna oikeusaputoimistojen liiketaloudellisten suoritteiden tulokertymä oli säilynyt useiden vuosien ajan suunnilleen samansuuruisena eli noin 1,1-1,5 miljoonana eurona. Vuonna 2011 kertymä oli ollut yhteensä noin 1,4 miljoonaa euroa samoin kuin vuonna 2012. Euromääräisesti suurimmat kertymät vuonna 2012 olivat Itä-Suomen oikeusapupiirissä olevilla Kajaanin (132.590 euroa) ja Joensuun (112.318 euroa) oikeusaputoimistoilla sekä Vaasan oikeusapupiirissä olevalla Porin (99.731 euroa) oikeusaputoimistolla. Suurimmat tulokertymät vuonna 2011 olivat samoissa toimistoissa, mutta toimistojen järjestys oli toinen. 6 Oikeusavun käsikirja 2013, s. 58: Mikäli asiakkaalla on oikeusturvavakuutus ja hänelle on myönnetty oikeusapua korvauksetta, laskutetaan vakuutusyhtiötä arvonlisäverollisella asianajopalkkiolla (150 180 euroa/tunti).

8 Oikeusministeriön tilinpäätöksessä 2013 todetaan, että oikeusaputoimistojen liiketaloudellisen maksullisen toiminnan tuotot olivat 1,4 me vuonna 2012 ja 1,5 me vuonna 2013 ja kustannusvastaavuus vastaavasti 81 % ja 91 %. Kustannusvastaavuuden laskentatapaa on vuoden 2013 tilinpäätöksessä muutettu aikaisemmasta, joten luvut eivät ole keskenään täysin vertailukelpoisia. Laskentatapaa on kuitenkin muutettu vain siltä osin, että oikeusapupäätösten tekemisestä aiheutuvia kustannuksia ei lueta mukaan täyden korvauksen asioiden kustannuksiin, sillä oikeusapupäätöstä ei näiden asioiden osalta tehdä. Myös Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomuksessa 10.6.2014 on kiinnitetty huomiota oikeusaputoimistojen liiketaloudellisen maksullisen toiminnan alijäämäisyyteen. Täyden korvauksen asiakkaiden avustaminen kuuluu liiketaloudellisen maksullisen toiminnan piiriin. Toimistojen on hinnoiteltava palvelut sijaintipaikkakuntansa asianajopalkkioiden tason perusteella, sillä oikeusministeriö ei keskitetysti ohjaa hinnoittelua. Liiketaloudellisen maksullisen toiminnan lähtökohta on, että toiminnan tuotot kattavat toiminnan kokonaiskustannukset. Tarkastuskertomuksen mukaan liiketaloudellisten asiakkaiden vastaanottoa oikeusaputoimistoissa on perusteltu sillä, että näin voidaan turvata myös vähävaraisten asiakkaiden julkiset oikeusapupalvelut, ja että näillä alueilla ei ollut tarjolla yksityisten asiamiesten palveluja lainkaan tai riittävästi. Oikeusministeriö asetti 17.12.2013 työryhmän selvittämään, miten parannetaan oikeusavun liiketaloudellisen toiminnan kustannusvastaavuutta. Toimeksiannossa todettiin: Oikeusministeriön tavoitteena on, että oikeusaputoimistojen liiketaloudellisen toiminnan kustannusvastaavuus on 100 %. Työryhmän tehtävänä oli selvittää, miten nykyisin käytössä oleva liiketaloudellisen toiminnan kustannusvastaavuuden laskentatapa tukee tavoitteen saavuttamista ja pitäkö nykyistä laskentamallia muuttaa tavoitteen saavuttamiseksi. Toimeksianto koski vain laskentamallia, jota on muutettu vuoden 2013 tilinpäätöstä laadittaessa siten, että liiketaloudellisten toimeksiantojen kuluina ei ole enää huomioitu oikeusapupäätösten tekemisestä aiheutuneita kuluja, koska oikeusapupäätöksiä ei tehdä liiketaloudellisissa toimeksiannoissa. Työryhmän mietintö valmistui 4.9.2014, ja sitä käsitellään tarkemmin kohdassa 6. Lisäomavastuun ja oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuuden kautta veloitettujen maksujen kohdistaminen asiakaskohtaisesti ei ollut selvityksessä mahdollista. Myöskään sellaisten ajojen tekeminen Romeosta ei onnistunut, joilla olisi saatu selville summamäärät, jotka veloitettiin asiakkailta lisäomavastuun tai vakuutuksen omavastuun osuuden perusteella. 4.3. Oikeusaputoimistojen markkina-asemasta ja oikeusavun ongelmakohdista Oikeusaputoimistot hoitavat OPTL:n selvitysten mukaan liiketaloudellisia toimeksiantoja erityisesti harvemmin asutuilla seuduilla, joissa yksityisten lainopillisten palveluiden määrä on vähäinen tai ne ovat keskittyneet tietylle alueelle. OPTL:n mukaan Usein taustalla on se, että asiakkaan on helpompi hakea apua lähempänä olevasta oikeusaputoimiston toimipisteestä kuin yksityiseltä avustajalta. Työryhmän käsityksen mukaan joidenkin oikeusaputoimistojen varsin suuria liiketaloudellisten asiakkaiden määriä ei voitane ainakaan kokonaan perustella tästä näkökulmasta.

9 Täyden korvauksen asiakkaiden vaikutus oikeusaputoimistojen työmäärään näkyy erityisesti Lapissa, jossa jopa viidennes oikeusaputoimistojen asiakkaista oli asiansa kokonaan itse maksavia. Vastaavasti heidän määränsä oli pienin Uudenmaan ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Väestön ikärakenteen ja keskimääräisen tulojakauman kannalta samankaltaisten Lapin ja Etelä- Karjalan eroavaisuuksien taustalla ovat valtion oikeusaputoimistojen hoitamat täyden korvauksen asiakkaat. Lapissa näiden asiakkaiden vastaanottamiseen on OPTL:n mukaan oikeusaputoimistoilla hyvät perustelut, sillä yksityisiä asianajaja- ja lakiasiainpalveluita ei juuri ole kasvukeskusten ulkopuolella, vaikka niiden asukaslukuun suhteutettu määrä on suhteellisen korkea. Sen sijaan Etelä- Karjalassa oikeusaputoimisto 7 ei käytännössä hoida täyden korvauksen asiakkaita lainkaan. Tämä johtunee siitä, että Etelä-Karjalan alueella oikeusapuasioita vuonna 2013 käsitteli vain 13 yksityistä toimistoa. Näiden tulosten perusteella julkisuudessakin esillä ollut huoli oikeuspalveluiden katoamisesta tietyiltä seuduilta konkretisoituu mukaan voimakkaimmin juuri Kaakkois-Suomessa. OPTL:n selvityksessä ilmaistiin huoli myös pienten paikkakuntien osalta siitä, että ihmisten oikeusongelmia, etenkin niin sanotusti pieniä sellaisia, jää kokonaan hoitamatta sekä oikeusaputoimistoverkon kutistuessa että yksityisten avustajien vähetessä. OPTL:n selvitystä varten suorittamissa haastatteluissa oikeusavun paikalliseen saatavuuteen liittyen tuotiin esiin myös kysymys muiden kuin tuomioistuimissa hoidettavien asioiden rajaamisesta vain oikeusaputoimistojen hoidettaviksi. Rajausta pidettiin esimerkiksi oikeusaputoimistojen jonotusaikojen valossa oikeusapuasiakkaiden käytännön elämää hankaloittavana tekijänä, joka saattaa viime kädessä johtaa siihen, että apu jää kokonaan hakematta. Toisaalta tutkimusten valottama nykyinen kehitys, jossa oikeusaputoimistojen asiamäärät laskevat ja yksityiset avustajat kokevat hoitavansa vaativimmat asiat liian pienellä (oikeusapu)palkkiolla, ei ole kestävä. Kustannustehokkaimman mallin löytäminen vähävaraisimmille tarkoitetuissa palveluissa vaatii OPTL:n selvitysten mukaan usein kokeiluja erityyppisten palveluntarjontamallien välillä, ja siihen sisältyy nykyisin tyypillisesti kysymys julkisten palveluiden kumppanuudesta yksityisen sektorin kanssa. Asiakkaiden yleisin väärinkäsitys oikeusavusta liittyy siihen, että sen luullaan olevan ilmaista. Asiakkaille saattaa usein myös jäädä toisen viranomaisen ohjeistuksesta käsitys, että oikeusapu on ilmaista. Sekä sihteerit että avustajat kertoivat OPTL:n haastatteluissa, että asiakkaille täytyy usein moneen kertaan painottaa avun mahdollisesta maksullisuudesta. Myös puolison tulojen huomioon ottaminen omavastuuosuutta laskettaessa aiheuttaa haastattelujen mukaan usein hämmennystä asiakkaissa. Erityisiä vaikeuksia korvausosuuden hahmottamisessa aiheuttaa monen haastattelun mukaan mahdollinen lisäomavastuu ja sen ymmärtäminen. 7 Etelä-Karjalan alueella toimii vain yksi hallinnollisesti itsenäinen oikeusaputoimisto, jolla on kaksi toimipistettä.

10 5. Kilpailuneutraliteetti 5.1. Käsite ja tulkinta Kilpailuneutraliteetilla tarkoitetaan tässä yhteydessä tavoitetilaa, jossa eri toimijat osallistuvat keskinäiseen kilpailuun markkinoilla ilman, että osalla olisi käytössään sellaisia taloudellisia etuja, joista toiset ovat jo säädösten perusteella poissuljettuja, tai ne saavat ainoastaan vähäisemmän osan näistä eduista kuin muut, ja jotka tekijät eivät perustu toimijoiden omaan tehokkuuteen elinkeinotoiminnassa. Kilpailuneutraliteetin vaatimus on jaettavissa useampiin ryhmiin. Sääntelyn on ensinnäkin oltava toiminnanharjoittajaneutraalia: kaikkien toiminnanharjoittajien tulee olla samassa asemassa riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta, toimialasta, yrityksen koosta, omistuspohjasta ja muista vastaavista seikoista. Toiseksi sääntelyn on oltava myös toimintomuotoneutraalia: merkitystä ei saa olla esimerkiksi sillä, missä muodossa taloudellinen tuki ohjataan toiminnanharjoittajille. Kilpailuvirasto kiinnitti lausunnossa dnro 1018/14.00.20/2009, 11.12.2009: Yleishyödyllisten yhteisöjen verotus erityistä huomiota siihen, että yleishyödyllisten yhteisöjen toiminnan verovapaudella ja tällaisten yhteisöjen elinkeinotoimintaa koskevalla veronhuojennuksella saattaa olla haitallisia vaikutuksia kilpailuneutraliteetille, mikäli verovapauden ja veronhuojennuksen vaikutuksia kilpailevien elinkeinonharjoittajien toiminnalle ei oteta riittävässä määrin huomioon lainsäädäntöä sovellettaessa. Kilpailuneutraliteetin näkökulmasta toiminnan yleishyödyllisten yhteisöjen elinkeinotuloon liittyvää verohuojennusta koskevassa arvioinnissa tulisi panna korostetusti merkille se, harjoitetaanko toimintaa kilpailutilanteessa muiden elinkeinonharjoittajien kanssa, sekä se, heikentääkö veronhuojennus vastaavaa toimintaa harjoittavien elinkeinonharjoittajien kilpailuedellytyksiä. Kilpailuneutraliteettihäiriöiden korjaaminen ei aina voi tapahtua käden käänteessä, vaan voi edellyttää siirtymävaiheen ratkaisuja. Näin on kysymys niin sanottua palomuurijärjestelmää sovellettaessa. Tällaiseen järjestelyyn jouduttiin ottamaan kantaa esimerkiksi lausunnossa Dnro 1272/14.00.20/2010, 13.1.2011: Hallituksen esitys metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä. Esityksen mukaan uusi metsäkeskus olisi edelleen osa niin sanottua välillistä valtionhallintoa. Esityksessä oli myös viitattu siihen, että metsäkeskuksen liiketoiminnalle olisi erotettava oma tase ja muutoinkin valtionaputoiminnan ja liiketoiminnan varat tulisi pitää selkeämmin erillään. Kyseessä olevan metsäkeskusorganisaation osalta pidettiin ilmeisenä, että se osana välillistä valtionhallintoa olisi ainakin suurelta osin tosiasiallisesti edelleen konkurssisuojan piirissä. Kilpailuneutraliteettiongelmien ratkaiseminen pysyvällä tavalla edellytti siirtymävaiheen palomuurijärjestelmästä luopumista ja yleensä liiketoiminnan selkeää yhtiöittämistä. Yksinomaan konkurssisuoja ei ole ongelmana julkisoikeudellisten laitosten kohdalla: Dnro 1083/14.00.20/2010, 1065/14.00.20/2010, 26.11.2010: Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi Julkisen hallinnon IT-palvelukeskuksesta. Kyseinen palvelukeskus on julkisoikeudellinen laitos, joka noudattaa toiminnassaan liiketaloudellisia periaatteita, vaikka sen tarkoituksena ei ole voiton tuottaminen. Julkisoikeudellinen laitos katsottiin ongelmalliseksi organisaatiomuodoksi kilpailuneutraliteetin kannalta, koska tällainen liiketoimintaa harjoittava yksikkö on tosiasiallisesti konkurssisuojan piirissä, ja siltä voidaan tehdä suorahankintoja ilman kilpailutusta.

11 Julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan tasapuolisten kilpailuedellytysten merkitys on tunnistettu myös Euroopan unionin neuvoston 6.7.2012 hyväksymän Eurooppa 2020 strategian Suomea koskevassa osuudessa, joka suosittelee varmistamaan kilpailun neutraalisuuden yksityisen ja julkisen yritystoiminnan välillä. OECD on puolestaan nostanut kilpailuneutraliteetin keskeiseksi tekijäksi silloin, kun valtiot pyrkivät yhdistämään kilpailullisen talouden ja valtion tai muiden julkisten tahojen omistajuuden yrityksissä. 5.2. Milloin julkisyhteisö harjoittaa elinkeinotoimintaa? Kielletyistä kilpailurajoituksista elinkeinotoiminnassa säädetään kilpailulaissa (948/2011). Laissa elinkeinonharjoittajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä sekä yhtä tai useampaa yksityistä tai julkista oikeushenkilöä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa. Säännöksessä elinkeinotoiminnan käsitettä ei sidota toiminnan harjoittajan oikeudelliseen muotoon, vaan myös julkisyhteisö voi olla laissa tarkoitettu elinkeinonharjoittaja siltä osin kuin se harjoittaa laissa tarkoitettua taloudellista toimintaa. Elinkeinon harjoittaminen edellyttää yleensä ansiotarkoitusta. Tämä puolestaan ilmenee siinä, että tavaroita tai palveluksia myydään vastiketta vastaan. Sen sijaan voiton tavoittelua ei välttämättä edellytetä. Omakustannusperiaatteen mukainen hinnoittelukin voi olla kilpailunrajoituslaissa tarkoitetussa mielessä ansiotarkoituksessa tapahtuvaa. Vastikkeellisena toimintaa pidetään, vaikkei jokaisesta suorituksesta vaadittaisikaan vastasuoritusta. Lisäksi toiminnan tulee olla jossain määrin laajaa ja suunnitelmallista, jotta se voidaan katsoa elinkeinotoiminnaksi. Elinkeinotoimintaa harjoitetaan markkinaympäristössä. Toiminnan markkinaehtoisuus ei välttämättä ole ratkaistavissa jonkin yksittäisen tekijän perusteella. Esimerkiksi julkisen sairaalan toiminta ei ole taloudellista toimintaa pelkästään sillä perusteella, että lähellä sijaitseva yksityinen sairaala olisi halukas ja kykenevä tuottamaan samoja palveluja. Taloudellisen toiminnan luonne ratkaistaan sen mukaan, miten toiminta on säännelty lainsäädännössä ja missä määrin toimintaa harjoitetaan markkinasignaalien ohjaamana. Keskeistä on kuitenkin käsitteen laaja tulkinta: tulkinnanvaraisissa tapauksissa lähtökohtana on, että toiminnanharjoittajaa pidetään elinkeinonharjoittajana. Julkisyhteisön katsominen elinkeinonharjoittajaksi riippuu olennaisesti kilpailuneutraliteetin toteutumisesta. Jos julkisyhteisön harjoittama toiminta kilpailee yksityisten yritysten harjoittaman toiminnan kanssa tai jos julkisyhteisö voi uskoa määrätyn toiminnan yksityiselle elinkeinonharjoittajalle, myös julkisyhteisön toiminta katsotaan elinkeinotoiminnaksi. Osin tällä perusteella on esimerkiksi työvoimahallinnon harjoittama työvoimapalvelulain (1005/1993, kumottu) 3.2 :ssä tarkoitettu henkilöstövuokraus katsottu elinkeinotoiminnaksi. Samoin sairaanhoitopiiriä on pidetty elinkeinonharjoittajana silloin, kun sen toiminta suuntautuu yksityisille markkinoille. Kilpailuneutraliteetin vaatimusta ei ole kuitenkaan venytetty äärimmilleen. Kilpailuneuvosto on todennut päätöksessään dnro 57/690/99, että julkista palvelutuotantoa ei voida pitää elinkeinotoimintana ainoastaan sillä perusteella, että myös yksityiset yritykset tarjoavat samantapaisia

12 palveluja. Kilpailuoikeudelliselta interventiolta on edellytettävä sitä, että julkisyhteisö on selkeästi ulottanut toimintansa yksityisen liiketoiminnan puolelle ja saanut toiminnallaan aikaan kilpailuvääristymän. Kilpailuneutraliteettia on syytä korostaa, koska muutoin edellytykset yksityiselle elinkeinotoiminnalle saattavat heiketä olennaisesti. Esimerkiksi julkisyhteisön ollessa määräävässä markkina-asemassa sen harjoittamaan saalistushinnoitteluun ei päästäisi kilpailunrajoituslain nojalla lainkaan käsiksi. Kilpailuvääristymiä on omiaan aiheuttamaan se, että julkisyhteisö laajentaa toimintaansa maksulliseen palvelutoimintaan siten, että se käyttää tähän verovaroja tai vyöryttää liiketoimintansa kustannuksia liiketoiminnalta suojattuun lakisääteiseen tai muuhun toimintaan. Tällöin yksityisten yritysten edellytykset kannattavaan liiketoimintaan olisivat heikot, ja pian toiminnot olisivat yksin julkisyhteisön hallussa. Yhtenä kulmakivenä elinkeinotoiminnan rajanvedossa onkin organisatorinen neutraliteetti: elinkeinonharjoittajan tunnusmerkistön täyttymisen kannalta on yhdentekevää, missä oikeudellisessa muodossa toimintaa harjoitetaan. Näin ollen on samantekevää, harjoittaako yhtä ja samaa toimintaa kunta tai sen perustama osakeyhtiö vai harjoittaako toimintaa valtio tai sen perustama valtion liikelaitos. Perusteluna tälle voidaan esittää erityisesti se, että muutoin avattaisiin portit mitä moninaisimmille kilpailunrajoituslainsäädännön kiertämisjärjestelyille. Myös EU:n kilpailuoikeudessa on korostettu sitä, että yrityksiä ovat kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta. Elinkeinonharjoittajan rajanvedon problemaattisuutta kuvastaa muun muassa se, että virastotoiminta ei kuulu kilpailulain soveltamisalaan, mutta virastomuotoinenkin tuottaja voi olla kilpailulaissa tarkoitettu elinkeinonharjoittaja. Tässäkin tapauksessa siis toiminnan luonne sanelee viime kädessä sen, onko toiminta elinkeinotoimintaa vai ei. Elinkeinotoiminnan rajanvedon kannalta tärkeä asia on joka tapauksessa se, katsotaanko toiminta julkisen vallan käytöksi vai ei. 5.3. Voidaanko kilpailulakia soveltaa oikeusaputoimistojen liiketaloudellisiin toimeksiantoihin? Kilpailulaki on yleislaki, jota sovelletaan kaikkeen elinkeinotoimintaan, minkä vuoksi siitä säädettyjä poikkeuksia on tulkittava suppeasti. Kilpailulaki perustuu kieltoperiaatteelle. Kiellettyjä ovat kilpailua rajoittavat elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset (kilpailulaki 5 ja 6 ) ja määräävän markkina-aseman väärinkäyttö (kilpailulaki 7 ). Säännökset perustuvat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) artikloihin 101 ja 102, jotka koskevat sekä yksityistä että julkista elinkeinotoimintaa. Unionin oikeuden kilpailunrajoituskieltojen soveltamisessa yksityisen ja julkisen sektorin harjoittamaa taloudellista toimintaa arvioidaan samojen periaatteiden mukaisesti. Säännösten nojalla ei sen sijaan voida puuttua julkisyhteisön viranomaistoimintaan eikä muuhun sellaiseen toimintaan, jota ei voida pitää taloudellisena toimintana. Tätä on käsitelty edellä. Kilpailuneutraliteetin turvaamisessa kilpailulain säännöksistä voi käytännössä tulla sovellettavaksi lähinnä määräävän markkina-aseman väärinkäyttökielto lain 7 :ssä. Määräävän markkina-aseman väärinkäyttökiellon soveltamisen esikysymyksenä on määräävän markkina-aseman toteaminen tietyillä merkityksellisillä markkinoilla. Kilpailulain 4 :n mukaan elinkeinonharjoittajalla on määräävä markkina-asema, jos sillä on koko maassa tai tietyllä alueella yksinoikeus tai muu sellainen määräävä asema tietyillä hyödykemarkkinoilla, että se merkittävästi ohjaa hyödykkeen hintatasoa tai

13 toimitusehtoja taikka vastaavalla muulla tavalla vaikuttaa kilpailuolosuhteisiin tietyllä tuotanto- tai jakeluportaalla. Kilpailulaissa tarkoitetun määräävän aseman tai sen väärinkäyttämisen toteamiskynnys on ylittynyt julkisen ja yksityisen toimijan väliseen kilpailuneutraliteettiin liittyvissä asioissa vain harvoin. Eräissä tuomioistuinratkaisuissa on kuitenkin puututtu julkisen sektorin elinkeinonharjoittajan määräävän aseman väärinkäyttöön esimerkiksi hinnoittelussa (Helsingin satama KHO 30.8.1993/5053). Saalistushinnoittelu on kiellettyä. Saalistushinnoittelussa on yksinkertaistaen kysymys siitä, että julkisyhteisö hinnoittelee tuottamansa hyödykkeet alle todellisten tuotantokustannusten. Toisaalta, jos määräävässä markkina-asemassa oleva yritys on voitollinen, sen ei katsota syyllistyneen saalistushinnoitteluun. Samoin jos hinnoittelu on kattanut hyödykkeiden myynnistä aiheutuneet muuttuvat kustannukset, kysymyksessä ei ole katsottu olleen saalistushinnoittelu. Määräävässä markkina-asemassa olevalta elinkeinonharjoittajalta on edellytetty kohtuullisuus- ja tasapuolisuusvaatimuksen täyttämistä. Tähän liittyen on korostettu asiakasmaksujen kustannusvastaavuutta eli sitä, että maksut seuraavat asiakkaiden palvelemisesta myyjälle aiheutuvia kustannuksia. Keskimääräisiin kustannuksiin pohjautuva hinnoittelu on kuitenkin sallittua, jos tarkkojen asiakaskohtaisten kustannuserojen laskenta vaatisi elinkeinonharjoittajalta enemmän lisäresursseja kuin voimavaroja voitaisiin yhteiskunnallisesti säästää tarkemmalla maksujen kohdentamisella. Samalla on tähdennetty markkinoiden läpinäkyvyyttä keinona varmistaa hinnoittelun tasapuolisuus ja kohtuullisuus. Näin ollen hinnoitteluperiaatteiden tulee olla julkisia sekä riittävän selkeitä ja yksiselitteisiä, jotta asiakkaat voivat itse tehdä päätelmiä hinnoittelunsa oikeellisuudesta ja tasapuolisuudesta. Syyskuun alusta 2013 voimaan tulleen kilpailulain (12.8.2011/948) 4 a luvun 30 a :n nojalla Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi puuttua menettelyyn tai toiminnan rakenteeseen, joka vääristää tai estää taikka on omiaan vääristämään tai estämään kilpailua. Menettely viittaa kaikkeen sellaiseen toimintaan, jonka tuloksena julkinen toimija saa ylimääräistä kilpailuetua yksityisiin kanssakilpailijoihinsa nähden. Säädöksen tavoitteena on turvata tasapuoliset kilpailunedellytykset eli kilpailun neutraalisuus julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan välillä. Lain esitöiden (HE 40/2013 s. 32-34) mukaan kysymys voi olla esimerkiksi julkisen toimijan saamasta poikkeuksellisesta tuesta tai kustannuksia vastaamattomasta alihinnoittelusta. Kilpailuneutraliteetin kannalta kielteisillä rakenteilla puolestaan tarkoitetaan esimerkiksi liikelaitos- tai virastorakenteessa harjoitettua elinkeinotoimintaa, joka juuri rakenteesta johtuvien verotuksellisten etujen ja konkurssisuojan vuoksi saattaa vääristää kilpailua yksityisten toimijoiden kanssa. Rakenteellisen kilpailun vääristymän korjauskeinona olisi esimerkiksi toiminnan yhtiöittäminen yhdenmukaisesti kuntalain yhtiöittämisvelvollisuutta koskevien säännösten kanssa. Kilpailulain säännöstön soveltaminen edellyttää kuitenkin, että rakenne vaikuttaa kielteisesti kilpailuun. Näin ollen toiminnan rakenteeseen ei olisi edellytyksiä puuttua, jos sinänsä elinkeinotoimintana pidettävää taloudellista toimintaa harjoitetaan tilanteessa, jossa markkinoilla ei ole kilpailua eikä kilpailijoiden ilmaantumista voitaisi pitää realistisena olettamana, vaikka toiminnan rakenteesta ja sen tuottamista kilpailueduista luovuttaisiinkin.

14 Valvonta toisin sanoen koskee kaikkia sellaisia julkisen sektorin toiminnan rakenteesta (elinkeinotoiminta virastomuodossa) tai menettelystä (alihinnoittelu) tarjontamarkkinoilla seuraavia kielteisiä kilpailuvaikutuksia, jotka oleellisesti vaikuttavat markkinamekanismin toimintaan. Kysymys on julkisen sektorin toiminnan aiheuttaman neutraliteettipuutteen tunnistamisesta ja sen selvittämisestä, miten toiminta kanavoituu mahdolliseksi kilpailun esteeksi, rajoittumiseksi tai vääristymiseksi. Johtopäätöksenä otsikon kysymykseen voidaan todeta, että oikeusaputoimistojen toiminta on lakisääteistä siltä osin kuin se kohdistuu oikeusapujuttujen hoitamiseen. Liiketaloudellisten toimeksiantojen hoitaminen ei ole lakisääteistä toimintaa, vaan kyse on yksityisten toimijoiden kanssa samoilla hyödykemarkkinoilla tapahtuvasta kilpailevasta elinkeinotoiminnasta. Toiminnan laajuuden näkökulmasta oikeusaputoimistoilla ei ole suhteessa yksityisiin toimijoihin määräävää markkinaasemaa millään maantieteellisellä alueella. Tästä huolimatta Kilpailu- ja kuluttajavirasto voinee puuttua oikeusaputoimistojen toiminnan rakenteeseen, jos se esimerkiksi liiketaloudellisten palveluiden kustannuksia vastaamattoman hinnoittelun johdosta olisi omiaan vääristämään tai estämään kilpailua. 6. Oikeusministeriön mietintö 39/2014 Oikeusministeriö asetti 17.12.2013 kohdassa 4.2. kerrotuin tavoin työryhmän laatimaan ehdotuksen oikeusavun liiketaloudellisen toiminnan kustannusvastaavuuden parantamiseksi. OM:n työryhmän mietintö valmistui 4.9.2014. Oikeusaputoimistojen perimien tuntihintojen vastaavuutta paikallisten asianajopalvelujen hintatasoon selvitettiin oikeusaputoimistoille tehdyllä kyselyllä. Vastausten perusteella todettiin oikeusaputoimistojen täyden korvauksen asiakkailta perimien tuntihintojen olevan 130-200 euroa (ilman arvonlisäveroa). Mietinnön mukaan täyden korvauksen asiakkaalta peritään palkkio, joka vastaa paikallisen asianajopalvelun mukaista hintaa. Mietinnön mukaan täyden korvauksen asiakkailta perittävä tuntihinta on oikeusaputoimistoissa alimmillaan 130 / 140 / 145 / 160 / 170 / 180 euroa ja ylimmillään 170 / 190 / 200 euroa vaihdellen oikeusapupiireittäin. Oikeusaputoimistojen työajankirjauksessa ja toimintolaskennassa ei mietinnön mukaan ole toimintoja, joihin voitaisiin kohdistaa täyden korvauksen asiakkaiden asioihin käytetty työaika. Kustannusvastaavuuslaskelmassa ei oteta huomioon lainkaan niitä toimistoja, joissa on ollut enintään 14 täyden korvauksen asiakasta. Kustannukset kohdistetaan maksulliseen toimintaan suoritteiden painotetun työmäärän mukaisessa suhteessa. OM:n työryhmä on arvioinut toimintolaskennan työajankirjausten ja kustannusten kohdistamisen luotettavuutta sekä painotetun työmäärän mukaisen prosenttiosuuden käyttämistä kustannusten jakoperusteena kustannusvastaavuuslaskelmassa päätyen siihen, että kokonaiskustannusten jakauma vaikuttaa luotettavalta mutta painotetun työmäärän mukaisen prosenttiosuuden käyttäminen vaikuttaa epätarkalta menetelmältä. Keskimääräistä painotetun työmäärän prosenttiosuutta (7,1 %) käyttäen täyden korvauksen oikeusapupalveluiden kustannusvastaavuus on vuonna 2013 vaihdellut oikeusaputoimistoittain välillä 6 % - 320 %.

15 Oikeusministeriön työryhmä on esittänyt uuden kustannusvastaavuuslaskentamallin käyttöönottamista. Laskentamallissa täyden korvauksen toiminnan kustannukset kohdistuisivat kokonaiskustannuksiin todellisen tehdyn työajan mukaan. Täyden korvauksen asiakkaiden toimeksiantojen hoitamiseen käytetty aika tulisi työryhmän esityksen mukaan raportoida asiankäsittelyjärjestelmässä (Romeo). 7. Työryhmän kannanotot Oikeusturvan periaatteellinen lähtökohta on turvata kaikille samanlaiset oikeudensaantimahdollisuudet asuinpaikasta, tulotasosta tai muista seikoista riippumatta (access to justice). Yhtäläiset oikeudensaantimahdollisuudet on turvattu Suomen perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Lähtökohtana tulee olla, että oikeudellisen avun tulee olla ammattitaitoista ja asiantuntevaa riippumatta siitä, antaako oikeusapua julkinen oikeusavustaja vai yksityinen asianajaja. Työryhmä jakaa OPTL:n selvityksistä ilmenevän yleisen huolen siitä, miten oikeusapupalvelut ja asianajopalvelut turvataan tulevaisuudessa myös maakunnissa. Työryhmän näkemyksen mukaan palvelujen turvaaminen ja sitä kautta oikeusturvan paras mahdollinen toteutuminen vaativat julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä sekä molempien palveluntuottajien sitoutuneisuutta pitkäjänteiseen toiminnan kehittämiseen. Tätä näkökulmaa vasten työryhmä esittää kannanottonaan seuraavaa: 1. Työryhmän näkemyksen mukaan liiketaloudellisten toimeksiantojen hoitamiselle oikeusaputoimistoissa tulee olla oikeusapulaista ja sen esitöistä ilmenevät erityiset perusteet. Oikeusaputoimistojen tulisi keskittyä oikeusapujuttujen hoitamiseen ja jättää liiketaloudelliset toimeksiannot pääsääntöisesti yksityisten palveluntarjoajien hoidettaviksi. Liiketaloudellisten toimeksiantojen hoitaminen oikeusaputoimistoissa on perusteltua vain silloin, kun asiakas ei aidosti kykene saamaan apua yksityisiltä avustajilta. Kustannusvastaavuus ei ole kilpailuneutraliteetin kannalta ongelma, mikäli toimeksianto syntyy hinnoittelusta riippumatta. Valtion tarkoituksenmukaisen varojen käytön kannalta ei siinäkään tapauksessa voida pitää hyväksyttävänä, että toimeksiantoja hoidetaan valtion oikeusaputoimistoissa muutoin kuin kustannusvastaavasti. 2. Oikeusaputoimistojen hoitamien liiketaloudellisten toimeksiantojen kustannusvastaavuutta on selvitetty tämän työryhmän työskentelyn aikana oikeusministeriön perustaman työryhmän toimesta. Aiemmin liiketaloudellisten asiakkaiden hinnoittelua oikeusaputoimistoissa ei ollut juurikaan tutkittu, ja vallitsevassa tilanteessa hinnoittelu vaihtelee paikkakunnittain. Tutkimustiedon saamista on vaikeuttanut se, ettei Romeo-järjestelmällä saada tehdyksi sellaisia tietokanta-ajoja, joilla voitaisiin asiakaskohtaisesti selvittää ne summamäärät, jotka veloitetaan asiakkailta lisäomavastuun tai oikeusturvavakuutuksen omavastuun perusteella. OM:n työryhmän esitys täyden korvauksen asiakkaiden toimeksiantojen hoitamiseen käytetyn ajan raportoimisesta Romeo-asiankäsittelyjärjestelmään on kannatettava, kuten myös niistä aiheutuvien kustannusten kohdistamiseen kokonaiskustannuksiin todellisen tehdyn työajan mukaan. Uuden laskentamallin käyttöönotosta huolimatta oikeusaputoimistojen hoitamien liiketaloudellisten toimeksiantojen todellisen kustannusvastaavuuden toteutumista tulee jatkossa seurata.

16 3. Oikeusaputoimistojen ei tule saada kilpailuetua palvelujen hinnoittelussa yksityisiin palveluntarjoajiin nähden, vaan liiketaloudellisen toiminnan tuotoilla tulisi vähintään kyetä kattamaan siitä aiheutuvat kulut. Muussa tapauksessa kysymys on verovaroin tuetusta toiminnasta, joka vääristää kilpailua ja tuottaa oikeusaputoimistoille perusteetonta kilpailuetua. Epäterve kilpailu oikeusaputoimistojen ja asianajotoimistojen välillä ei ole omiaan säilyttämään maakunnissa kumpiakaan palveluja. 4. Työryhmä näkee ongelmalliseksi, että toimeksiannoissa, joissa asiakkaalle määrätään varallisuuden perusteella ns. lisäomavastuu, käytetään laskutuksessa ns. oikeusaputaksaa (1.1.2014 alkaen 110 euroa/ tunti), vaikka asiakas lisäomavastuun osalta maksaa laskun kokonaan itse. Lisäomavastuuseen tulisi soveltaa ns. markkinahintaa ja palkkiolle tulisi tältä osin periä arvonlisävero. Lisäomavastuuasiakkailta perittävän markkinahintaisen arvonlisäverollisen palkkion ja sitä koskevan arvonlisäveron perinnän vaikutuksia tulisi vielä tarkemmin selvittää, koska muutos edellyttäisi oikeusapulain muuttamista. 5. Työryhmä keskusteli myös oikeusavustajien laskutuksesta. Laskutus saattaa olla suurpiirteistä ja useissa tapauksissa tehtyjä työtunteja näyttäisi jätettävän laskuttamatta. Jos kaikkia työtunteja ja toimenpiteitä ei kirjata laskuihin ja toimenpide-erittelyihin, annetaan oikeusaputoiminnan kustannuksista virheellinen kuva asiakkaille, tuomioistuimille ja muille tahoille verrattuna vastaavasta työstä asianajajan veloittamiin todellisiin kustannuksiin. Tämä osaltaan vääristää tilastoja, ja saattaa ainakin yksittäistapauksissa aiheuttaa yksityisen palveluntarjoajien laskujen aiheetonta leikkaamista tuomioistuimissa. Lisäksi se on omiaan luomaan virheellistä kuvaa yksityisten avustajien tehottomuudesta tai synnyttämään mielikuvan perusteettomasta laskutuksesta. Tästä syystä oikeusaputoimistojen yhdenmukaiseen laskutukseen ja laskutuksen oikeellisuuteen tulisi kiinnittää aktiivisesti huomiota. 6. Oikeusaputoimen ensisijaisena tarkoituksena on taata kansalaisille pätevän oikeusavun yhdenvertainen saanti. Siksi toiminnan järjestämisen lähtökohtana tulee olla taloudellisen tuottavuuden sijasta palvelujen taloudellinen ja tehokas kohdentaminen niille henkilöille, joita varten oikeusapujärjestelmä on luotu. Oikeusavun kenttä on ollut viime vuosina monien rakenteellisten muutosten kohteena. Merkittävin muutoksista on ollut oikeusaputoimistojen määrän väheneminen: 60 toimistoa vuonna 2008 ja 29 toimistoa vuonna 2014. Valtion oikeusaputoimistojen rakennetyöryhmä (OM 25/2014) on esittänyt, että 1.1.2015 alkaen oikeusaputoimistoja olisi 27. Oikeusaputoimistojen henkilökunnan henkilötyövuosien määrä on laskenut vuodesta 2008 (444,9) vuoteen 2013 (403,8) eli 9,23 prosenttia. Näiden rakenteellisten muutosten vuoksi voidaan olettaa, että yhä enemmän oikeusapuasioita joudutaan vastaisuudessa delegoimaan yksityisille avustajille. Mikäli nykyinen kehitys, jossa yksityiset avustajat hoitavat suhteessa yhä suuremman määrän oikeusapujuttuja ja oikeusaputoimistot enenevässä määrin liiketaloudellisia toimeksiantoja, jatkuu, herää kysymys, onko oikeusaputoimistojen liiketaloudellisten juttujen hoitamisessa kyse jo niin merkittävässä määrin markkinoilla yritysten tapaan liiketoimintaa harjoittavasta laitoksesta, että sen tulisi vastata omasta taloudestaan liiketaloudellisin perustein (valtion liikelaitos). Tulisiko toiminnot tällöin hajauttaa virastomuodossa harjoitettavaan oikeusaputoimeen ja liikelaitoksena toimivaan Valtion asianajotoimistoon.

17 7. Työryhmä toteaa myös, että arvioitaessa oikeusaputoimistojen asemaa ja tehtäviä on jatkossa kiinnitettävä erityistä huomiota esteellisyyskysymyksiin, joita väistämättä aiheutuu lisääntyvässä määrin vähennettäessä oikeusaputoimistojen määrää toimistoja yhdistämällä. 8. Lopuksi Työryhmässä nousivat esille varsinaiseen toimeksiantoon kuulumattomana seikkana ns. ulkoprosessuaalisiin asioihin liittyvät kysymykset. Taustalla on ajatus, että myös oikeusapujärjestelmän puitteissa asiakkaalla tulisi olla aidosti mahdollisuus valita avustajansa (access to a lawyer) riippumatta siitä, käsitelläänkö hänen asiaansa tuomioistuimessa tai sen ulkopuolella. Muutos osaltaan varmistaisi, että oikeusapuun oikeutetuilla olisi mahdollisuus saada apua kaikkiin oikeudellisiin ongelmiinsa oikeusaputoimistojen verkoston supistumisesta ja resurssien vähentymisestä huolimatta myös tulevaisuudessa, kun palveluja tuomioistuimien ulkopuolella käsiteltävissä asiaoissa voisivat tarjota myös yksityiset avustajat. Kysymys oikeudesta valita avustajansa ei ole uusi. Oikeusapujärjestelmän jatkokehittämistoimikunnan mietinnössä 1999:7 nykyisin vallitsevaa ratkaisua perusteltiin seuraavasti (s. 87): Perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden edellyttämää avustajaa koskeva valinnanvapaus on turvattava myös säädettävässä laissa. Mainitut velvoitteet eivät estä rajoittamasta avustajan vapaata valintaoikeutta nykyiseen tapaan ns. ulkoprosessuaalisen oikeusavun kohdalla. Luontevaa onkin se, että julkisin varoin kustannettavaa, vireillä olevaan tai vireille tulevaan oikeudenkäyntiin liittymätöntä oikeudellista neuvontaa ja avustamista, joka on luonnehdittavissa yhteiskunnan tarjoamaksi oikeudelliseksi peruspalveluksi, antaisivat ensi sijassa juuri valtion oikeusaputoimistot, kun yhteiskunta on nimenomaan tätä tarkoitusta varten perustanut kattavan ja toimivan valtion oikeusaputoimistojen verkon. Ulkoprosessuaalisen oikeusavun jättämistä ensi sijassa yhteiskunnan tuottamana palveluna järjestettäväksi tukevat myös taloudelliset syyt. Tällaisen toiminnan laajentaminen yksityisen sektorin hoidettavaksi julkisin varoin rahoitettavana ostopalveluna merkitsisi väistämättä toiminnan kokonaiskustannusten nousemista. Valtion oikeusaputoimistojen kokonaiskustannukset eivät ole riippuvaisia käsiteltävien asioiden määrästä eikä myöskään asiamäärän kasvu vaikuta valtion oikeusaputoimistosta aiheutuviin menoihin niin kauan kuin asiamäärä pystytään hoitamaan nykyisellä organisaatiolla. Ulkopuolisena palveluna ostettaviksi siirrettävät oikeusapupalvelut sitä vastoin lisäisivät valtion menoja palveluksista valtiolta veloitettavien kustannusten määrällä, koska valtion oikeusaputoimistoista aiheutuvat kokonaiskustannukset eivät vastaavassa määrin alene. Koska oikeusapu-uudistus aiheuttaa huomattavia taloudellisia panostuksia, on perusteltua, että yksityisen avustamisjärjestelmän laajentamisesta pidättäydytään ainakin siihen asti, kunnes toteutettavien laajennusten kustannus- ja muista vaikutuksista saadaan lisätietoa. Lakivaliokunta totesi mietinnön johdosta mm. seuraavaa: Oikeusavun laajentaminen aikaisempaa suuremmalle osalle väestöä merkitsee julkisen oikeusavun kustannusten kasvua. Esityksen perusteluissa arvioidaan poikkeuksellisen laajasti esityksen kustannusvaikutuksia. Uudistuksen valtiontaloudellisista kustannusvaikutuksista on kuitenkin vaikea esittää tarkkaa arviota. Kustannusten kasvun rajoittaminen on välttämätöntä, ja koska vaikutusten arviointi on epävarmaa, on ulkoprosessuaalisten asioiden rajaamista ensi sijassa valtion oikeusaputoimistojen tehtäväksi pidettävä perusteltuna. Valiokunta yhtyy esitykseen kirjattuun käsityksen, että yksityisen avustajajärjestelmän laajentamisesta on perusteltua pidättäytyä, kunnes järjestelmän laajentamisen vaikutuksista on saatu kokemuksia.

18 Valiokunta on samaa mieltä myös siitä, että on järjestettävä asianmukainen seuranta uudistukselle asetettujen oikeuspoliittisten tavoitteiden toteutumisesta ja menojen kertymisestä. Tällöin on tarkasteltava myös, miten julkisin varoin kustannettavan oikeusavun tarjontaa voidaan kehittää ja onko ulkoprosessuaalisia asioita koskeva rajaus tarpeellinen. Valtion oikeusaputoimistojen ja yksityisten lakimiesten palvelut täydentävät toisiaan ja tarjoavat kansalaiselle mahdollisuuden valita itselleen avustajan, johon hän luottaa. Seurannan yhteydessä on syytä selvittää, millä vaihtoehtoisilla keinoilla oikeusapukustannusten kasvua voidaan hillitä. On esitetty, että käyttökelpoinen keino voisi olla esimerkiksi terveydenhuollossa käytetyt enimmäiskorvaustaksat. Kannanotoista on kulunut jo pitkä aika, eikä työryhmän tiedossa ole, minkälaisia kokemuksia järjestelmän laajentamisen vaikutuksista on saatu, tai onko sille ylipäänsä ollut seurantajärjestelmää. Työryhmän enemmistön mukaan ulkoprosessuaaliset asiat tulisi saattaa oikeusavun piiriin myös yksityisille avustajille. Asia on kuitenkin monisyinen ja vaatisi perusteellisempaa pohdintaa ja valmistelua kuin työryhmän työskentelyn puitteissa on mahdollista tehdä. Itsestään selvää on, että asia vaatisi lainmuutoksen. Työryhmä tiedostaa järjestelyyn liittyvät taloudelliset ja hallinnolliset kysymykset mm. oikeusapupäätöksen laatimiseen ja palkkioiden maksatukseen liittyen. Muutosta ei ole omiaan edistämään se, että muiden oikeudenhoidon alojen ohella myös oikeusapuun on käytettävissä yhä niukkenevat resurssit. Käytännössä oikeusapua ei voitaisi yksityisten avustajien toimesta ulottaa pelkkiin neuvonta- ja ns. tienviittapalveluihin. Nämä jäisivät jatkossakin oikeusaputoimistojen hoidettaviksi. Marjo Kurjen eriävä mielipide liitteenä. Työryhmän jäsenet: Tero Artimo, asianajaja, Jyväskylä Merja Eskonpekka, asianajaja, Suomussalmi Marjo Kurki, johtava julkinen oikeusavustaja, asianajaja, Helsinki Suvi Lahtinen, käräjätuomari, Espoo Johanna Ojala, asianajaja, Helsinki

1 (2) Helsingin oikeusaputoimisto Viite Suomen Asianajajaliiton hallituksen 15.11.2013 asettaman ns. oikeusaputyöryhmän mietintö koskien oikeusaputoimistojen liiketaloudellisia toimeksiantoja ja kilpailuneutraliteettia ASIA ERIÄVÄ MIELIPIDE Työryhmän kannanotot: Olen samaa mieltä työryhmän kanssa työryhmän kannanotoista selvityksen kohteena oleviin kysymyksiin. 1. Oikeusaputoimistojen hoitamien liiketaloudellisten toimeksiantojen kustannusvastaavuutta tulisi selvittää ja parantaa. 2. Oikeusaputoimistojen ei tule saada kilpailuetua palvelujen hinnoittelussa yksityisiin palveluntarjoajiin nähden. 3. Ns. lisäomavastuuasiakkailta perittävää palkkiota ja sen perusteita ja vaikutuksia tulisi tarkemmin selvittää. 4. Oikeusaputoimistojen yhdenmukaiseen laskutukseen ja laskutuksen oikeellisuuteen tulisi kiinnittää aktiivisesti huomiota. 5. Liiketaloudellisten toimeksiantojen hoitamiselle oikeusaputoimistoissa tulee olla oikeusapulaista ja sen esitöistä ilmenevät erityiset perusteet. 6. Oikeusaputoimistojen rakennetta uudistettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota esteellisyyskysymyksiin. Ns. ulkoprosessuaaliset asiat Työryhmän toimeksiannon ulkopuolelta keskusteluun ja edelleen työryhmän esitykseksi on noussut ehdotus ns. ulkoprosessuaalisten asioiden saattamisesta oikeusavun piiriin myös yksityisille avustajille. Kysymys oikeudesta valita avustaja on laaja ja monisyinen. Asiaan perehtyminen vaatisi syvällisempää pohdintaa, valmistelua sekä kustannusten ja muiden vaikutusten selvittämistä, kuin mitä työryhmän työskentelyn puitteissa on mahdollista tehdä. Em. syystä en voi yhtyä työryhmän esitykseen. Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi Sähköposti PL 600 Porkkalankatu 13 G, 2. krs 029 56 60100 029 56 60139 helsinki.oikapu@oikeus.fi 00181 Helsinki 00180 Helsinki

2 (2) Lopuksi Oikeusavun lähtökohta on turvata kaikille samanlaiset oikeudensaantimahdollisuudet asuinpaikasta, tulotasosta tai muista seikoista riippumatta. Oikeusapupalvelujen turvaaminen ja oikeusturvan toteutuminen vaativat julkisen ja yksityisen sektorin hyvää kumppanuutta ja yhteistyötä sekä molempien palveluntuottajien sitoutuneisuutta pitkäjänteiseen toiminnan kehittämiseen. Haluan kiittää Suomen Asianajajaliittoa aktiivisista toimista ja panoksesta suomalaisen oikeusapujärjestelmän kehittämisessä. Pidän erittäin tärkeänä ja arvokkaana sitä, että voimme yhdessä pohtia suomalaisen oikeusavun tulevaisuutta, toimintaa ja tehtäviä. Toiminnan laadukas toteuttaminen nyt ja tulevaisuudessa tarvitsee yhteistä panostamme. Helsingissä 1. lokakuuta 2014 Marjo Kurki johtava julkinen oikeusavustaja, asianajaja Helsingin oikeusaputoimisto