Työfysioterapeutti 2/2008 sisällys 3 Hallitus esittäytyy 4 Sähköinen asiakirjahallintatyö ja näkeminen 9 Tavoitteena työkykyinen ääni 13 Toimistoakustiikka 15 Mobiilityö 22 Mobiilityöpisteen ergonomia ja käytettävyys 24 Viisi tyypillistä virhekäsitystä valaistuksesta 28 Työfysioterapeutti yrittäjänä -koulutus 11.4.2008 Helsingissä 30 Koulutuskalenteri syksy 2008 Teemana toimisto Yhdistyksemme lehtityöryhmä päätti julkaista toimistotyötä käsittelevän teemalehden, joka on nyt kädessäsi. Aihe on erittäin ajankohtainen. Toimistotyössä on tapahtunut ja tapahtuu merkittäviä muutoksia, minkä vuoksi työterveyshuoltojen on syytä olla ajan tasalla arvioidessaan näiden muutosten vaikutusta työntekijöihin. Uuden tieto- ja viestintäteknologian kehittyminen on vaikuttanut ja vaikuttaa tulevaisuudessakin työelämään. Työpaikoilla ja kirjallisuudessa on alettu puhua mobiilista työstä. Tällä tarkoitetaan uutta työskentelymuotoa, jossa varsinaista yhtä kiinteää työpaikkaa ei ole vaan työntekijät liikkuvat useissa erilaisissa tiloissa tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen. Organisaatiot ovat järjestäytyneet hajautetuiksi tiimeiksi ja yhteistyötä tehdään useimmin virtuaalitiloissa kuin kasvokkain. Työvälineet ovat muuttaneet työn tekemistä ratkaisevasti. Teknologian avulla voi työtä tehdä lähes missä tahansa työpisteessä ympäri maailman. Monet kysymykset, jotka liittyvät uusiin työskentelytapoihin, ovat vielä ratkaisematta. Erilaisten työympäristöihin liittyvien tekijöiden painoarvo on muuttunut. Esimerkiksi tilojen hyvän akustiikan merkitys ja koko tilan, ei ainostaan yksittäisen työpisteen, toimivuuden merkitys on kasvanut. Tiloja suunnittelevien on osattava luoda tasapainoinen kokonaisuus erilaisten (esimerkiksi keskittymistä vaativaan työhön sopivien, pari- tai tiimityöskentelyyn sopivien) tilojen välillä. Entiset toimistotyön arviointimenetelmät ja suositukset ovat jääneet auttamattomasti vanhanaikaisiksi. Tutkimustyötä uusista työtavoista ja niiden kuormittavuudesta on tehty vasta vähän. Muutosvauhti on nopea eikä työterveyshuollon ammattilaisten ole helppo pysyä siinä mukana. Myös toimistokalustetoimittajat ovat uusien vaatimusten edessä. Heidän pitäisi pystyä toimittamaan helposti ja nopeasti säädettäviä sekä muunneltavia kalusteita joustaviin työympäristöihin. Käytettävyyden merkitys kalusteissa ja laitteissa korostuu. Tiloja pitää voida muuttaa joustavasti sekä yrityksen että käyttäjien tarpeiden mukaan. Mobiilin työn vaatimusten ymmärtäminen on myös kalustetoimittajien laadukkaan toiminnan edellytys. Samalla kun koko maailma on muuttunut työtilaksi, ovat myös kokonaiset toimistorakennukset kahviloineen, taukotiloineen ja neuvottelutiloineen muuttuneet tiloiksi, jossa työtä tehdään pääosin samoilla työvälineillä kuin varsinaisissa työpisteissä. Toivoisin, että viimeistään nyt näkisimme toimistok alustetoimittajien henkilökunnassa asiantuntevia ergonomian ammattilaisia tuotekehityksen ja myynnin tukena. Tällä hetkellä tarvitaan tutkimusta ja käytännön kokemusta siitä, miten työtilat parhaiten tukevat työntekijän hyvinvointia nyt sekä vaatimusten muuttuessa tulevaisuudessa, kun siirrytään yhä virtuaalisempaan maailmaan. Uusien työskentelytapojen ja työympäristöjen kehittäminen on moniammatillista yhteistyötä parhaimmillaan. Sekä fyysiset että psyykkiset kuormitustekijät ovat erilaisia tai eri tavoin painottuneita kuin perinteisessä toimistotyössä. Työterveyshuollon tulee luoda hyvä yhteistyö sekä henkilöstö- että kiinteistöhallinnon kanssa, jotta uusien toimintatapojen ja työympäristöjen kehittämisessä voitaisiin ottaa huomioon kaikki terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavat tekijät. Henkilöstöhallinto on tärkeä yhteistyökumppani alusta asti. Mobiilin työn johtamisen osaaminen tulee jatkossa olemaan tärkeä osa johtamisvaatimuksia, koska uuteen työskentelytapaan siirryttäessä tarvitaan muutosjohtamista. Myös tilojen käyttöönoton jälkeen esimiehet tukevat niiden tehokasta käyttöä ja auttavat alaisiaan löytämään työn tavoitteita tukevia toimintatapoja. Kokemus näissäkin asioissa kertyy vain tekemällä. Uskaltakaa lähteä mukaan kehittämistyöhön! Kysymyksessä on uusi tapa tehdä työtä. Virheitä sattuu ja niistä oppii. Vain siten uusien työympäristöjen kehittäminen on mahdollista. JOhanna Koroma TYÖFYSIOTERAPEUTTI: TYÖFYSIOTERAPEUTIT Ry: Jäsenlehti: 4 krt vuodessa veyshuollossa tai yhteistyössä Julkaisija: Työfysioterapeutit Ry Perustettu: 1976 Koulutusta: 2 krt vuodessa muun työterveyshenkilöstön kans- Taitto: Mainostoimisto Hasardi Jäsenmäärä: 680 Varsinaiseksi jäseneksi hyväksytään sa. Varsinaisen jäsenen on oltava Jäsenmaksu: 50e/vuosi fysioterapeutti, joka toimii työter- Suomen Fysioterapeutit ry:n jäsen
HALLITUKSEN JÄSEN: Arnikki Bogdanoff KYSYMYS 1 : Kuka olet? Kerro itsestäsi ja intresseistäsi? KYSYMYS 2: Missä olet opiskellut, missä työskentelet? kuvaile organisaatio jossa työskentelet ja millainen henkilöstörakenne työterveyshuollossa on? KYSYMYS 3: Kerro miten pitkään olet ollut TFT ry:n hallituksessa ja mikä erikoisalasi? Minkä koet asiaksi jota haluat edistää tft ry:n hallituksessa? Hallitus esittäytyy 1. Olen espoolainen työfysioterapeutti yrittäjä. Vapaa-aikani vietän liikunta- ja kulttuuriharrastuksissa yhdessä mieheni kanssa; marathoneja ja oopperoita, ja kaikkea siltä väliltä. Aikuiset poikani ovat löytäneet hyvät tyttöystävät, mutta jälkikasvua ei vielä kuulu. Näin ollen aikaa jää vielä purjehtimiselle ja matkustelulle. 2. Valmistuin lääkintävoimistelijaksi Helsingistä 1986, erikoistuin ortopediaan ja työterveyteen Tampereella 1992. Tärkeänä pidän myös vuosittain käymiäni fysioterapeutin sekä työfysioterapeutin ammattitaidon ylläpysymiseen liittyviä kursseja, jotka antavat työhöni lisää näkemystä ja ymmärrystä. Aloitin yksityisyrittäjänä 2007 toiminimellä RightMove. Yritykseni palveluihin kuuluvat sekä fysioterapiaettä työfysioterapiapalvelut. Toimin myös yhteistyössä Me-fysiotiimi Oy: n kanssa Espoossa, ja teen lisäksi kehittämistyötä ja markkinointia FysioProvita Oy:ssä Helsingissä Asiakasyrityksissä teen yhteistyötä heidän työterveyshuoltojensa kanssa, kuuntelen heidän tarpeitaan ja pyrin tarjoamaan heille laadukkaita palveluita. Useat yritykset ovat ulkoistaneet työterveyspalvelut niin, että itse yrityksessä on korkeintaan työterveydenhoitaja paikalla organisoimassa palveluita. Autan häntä omalla asiantuntijuudellani ergonomisissa selvityksissä, työtilojen suunnittelussa ja työssä kuormittumisen arvioinneissa. Luennoin työyhteisön hyvinvointiin vaikuttavista asioista, ohjaan työkykyä ylläpitäviä ryhmiä, laadin kuntoutusohjelmia sekä ohjaan ja neuvon yksilöasiakkaita. 3. Olen ollut mukana tft ry:n hallituksen varajäsenenä vuodesta 2007 alkaen. Haluan kehittää työfysioterapeuttien koulutusmahdollisuuksia, auttaa verkostoitumisessa sekä erilaisten yhteistyömuotojen löytymisessä. Haluan olla myös mukana työfysioterapeuttien ammattitaidon arvostamisen lisäämisessä. Kuinka saadaan työfysioterapeuttien tietotaito käyttöön ennalta ehkäisevässä vaiheessa, ennen kuntoutustarvetta? Miten kuntoutus saadaan alkamaan tarpeeksi varhain? Kuinka pidetään kunnossa ikääntyvä väestömme? Näistä kysymyksistä haluan keskustelua niin, että myös päättäjämme ymmärtävät fysioterapeuttien ja työfysioterapeuttien merkityksen. 3
TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2008 Liisa Rosqvist Pro gradu tutkielma, Kuopion yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, Biolääketieteen laitos (ergonomia), maaliskuu 2008. Sähköinen asiakirjahallintatyö ja näkeminen Ergonomian mielenkiinnon kohteena on ollut kolmenkymmenen viime vuoden ajan tietotekniikka ja sen näkyvin työväline, näyttöpääte. Näyttöpäätteellä työskentelee päivittäin noin kaksi kolmasosaa suomalaisista. Monet jatkavat vapaa-aikanaan päätteen ääressä istumista näyttöä katsellen. Istuminen jatkuu iltaisin television ääressä katsomalla isoa ruutua ja tekstiä lukien. Tietokoneen käyttötavat ovat monipuolistuneet; yksi esimerkki tästä on sähköinen asiakirjahallinta eli (SAHA). Menetelmä on syrjäyttänyt toimistoissa paljolti paperilta lukemisen. SAHA-työn keskeinen toiminto on paperiasiakirjojen skannaus ja tallentaminen sähköiseen muotoon datatiedostoiksi. Istumatyössä kuvataan liikuntaelimistön haitallista kuormitusta usein huonoina staattisina asentoina ja toistuvina, virheellisinä työliikkeinä päätteen äärellä. Päätetyön tyypilliset näkemisen ongelmat kuvataan samalla tavalla rasitusoireina, jotka johtuvat mm. silmien staattisesta lähityöstä. 4
Tämän kvantitatiivisen poikkileikkaustutkimuksen tavoitteena oli tutkia, mitkä tekijät sähköisessä asiakirjahallintatyössä (SAHA-työssä) ja työympäristössä edistävät vaivatonta näkemistä sekä miten niskan asennot ja näkeminen liittyvät toisiinsa. Tutkimuksen mallina toimi viitekehys, jonka tekijät, mm. ikä ja näön korjaus, työympäristö, työnteon tavat ja tottumukset sekä SAHAtyömenetelmät perusoletuksen mukaan vaikuttavat näkemiseen ja fyysiseen kuormitukseen. Tutkimuksen kohteena olleen vakuutuslaitoksen Sähköisen asiakirjahallinnan tietojärjestelmä (SAHA) on keskeinen työväline asiakaspalvelu- ja etuuskäsittelytyössä. Tietojärjestelmää käyttää päivittäin noin 4 000 työntekijää. Järjestelmää käytetään asiakastietojen ja asiakirjojen hakuun, lukemiseen ja tallentamiseen sekä arkistointiin. Työ tapahtuu pääosin istuen työaseman ääressä. Näyttöpäätetyötä on keskimäärin runsaat kuusi tuntia päivässä. Työntekijän käyttämän työaseman varustukseen kuuluu keskusyksikkö, näppäimistö, hiiri, 20 tuuman litteä näyttö ja kirjoitin. Skannaustyöpisteeseen kuuluu lisäksi skanneri, joka sijaitsee aputasolla. Sähköisen asiakirjahallinnan keskeinen toiminto on paperiasiakirjojen skannaus ja tallentaminen sähköiseen muotoon datatiedostoiksi. Tietojärjestelmään tallennetaan noin 20 000 asiakirjaa päivittäin. Skannattujen asiakirjojen sisältämä informaatio on käytettävissä työasemilta kaikissa organisaation yksikössä. Työtä voidaan ohjata haluttuun toimipaikkaan käytettävissä olevien resurssien mukaan. Perinteistä paperiasiakirja-arkistoa ei enää tarvita, vaan asiakirjat säilytetään sähköisessä muodossa koko niiden elinkaaren ajan. Ihminen on jatkuvasti alttiina erilaiselle kuormitukselle. Niska-hartiaseudun ja käsioireiden taustalla ovat useat syyt. Ne saattavat olla työperäisiä, ei-työperäisiä, esim. urheiluvammoja, tai yksilöllisiä tekijöitä, tai johtuvan näiden alueiden yhteisvaikutuksesta (Hagberg 2000). Yksilöön liitettävät riskitekijät ovat myös sukupuoli, tupakointi, ylipaino ja depressio (Hagberg & Styf 2007). Sopiva kuormitus niin työssä kuin vapaa-aikanakin edistää yksilön terveyttä. Liian vähäisen liikunnan vapaa-aikana katsotaan olevan yksi niska- hartianseudun riskitekijöistä. Tämä ilmenee laajasta tutkimuksesta, johon osallistui 1283 tietokoneella työskentelevää toimihenkilöä. Naisia oli tutkimuksessa hieman enemmän kuin miehiä. Tutkittavat raportoivat harrastamansa liikunnan määrää. Niskan, hartiaseudun ja käsien itseraportoidut oireet lisääntyivät, kun tutkimusta edeltävänä kuukautena harrastettiin liikuntaa vähemmän kuin 8 kertaa (Hagberg ym. 2007). Työntekijöiden ohjauksesta ja neuvonnasta on tutkimusnäyttöä. Pillastrini ym. (2007) painottavat henkilökohtaisen opastuksen merkitystä. Tuomivaara ym. (2007) tutkivat tietokoneen käytön kompetenssin vaikutusta ergonomisen koulutuksen tehokkuuteen. Seurannassa löydettiin merkitsevä yhteys tietokoneen käytön osaamisen ja oireiden vähyyden välillä. Todettiin, että tietokoneen käytön osaamattomuus aiheuttaa stressiä, joka estää omaksumasta annettua ergonomian ohjausta. Ryhmä ehdottaa, että ergonomisen koulutuksen ohella kiinnitetään huomio myös tietokoneen käytön koulutukseen. Pään luonnollinen keskiasento on kaularangan ja niskan lihasten kannalta sopivin työasento. Jos näkemisen kohde sijaitsee huonosti, tästä seuraa huonoja asentoja, esimerkiksi pään eteen tai taakse taipumista. Pään huomattava kallistus eteenpäin moninkertaistaa kaularangan nikamien, välilevyjen ja niskalihasten kuormaa. Ääriasennot kuormittavat erityisesti nivelsiteitä, -kapseleita ja -rustoja (Takala & Nevala-Puranen 2001). Myös vartalon kumaran ja kiertyneen asennon yhteydestä niskakipuihin on jonkin verran näyttöä (Ariens ym. 2000). Delisle ym. (2006) tutkivat, miten kyynärvarsia tulisi tukea oireiden ehkäisemiseksi. Parhaimmaksi osoittautui vaihteleva tuki, mikä tarkoittaa, että välillä tuetaan kyynärvarsia työpöytään ja välillä työtuolin kyynärnojiin. Havainto tukee hyvin sitä yleistä käsitystä, jonka mukaan staattiset asennot ovat haitallisia. Conlon ym. (2007) vertasivat käsivarren kuormitusta tavallisen hiiren, vaihtoehtoisen hiiren sekä kyynärtuen vaikutusta kummankin hiiren kanssa. Osoittautui, että kyynärtuella oli eniten positiivista vaikutusta hiiren mallista riippumatta. Gerrin ym. (2004) kirjallisuuskatsauksen mukaan päätetyöskentelyn kestoaika selittää parhaiten fyysisiä oireita. Hughesin ym. (2007) mukaan taas 5
TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2008 psyykkinen kuormitus ja aikapaine aiheuttavat lihasjännitystä mm. lisäämällä voimankäyttöä näppäimiä paineltaessa ja lisäämällä näin yläraajojen kivun riskiä. Rempel ym. (2007) tutkivat näytön katseluetäisyyden vaikutusta sekä näköaistiin että tuki- ja liikuntaelimistöön tekstin koon pysyessä samana kaikilla etäisyyksillä. Yleensä sopivana katseluetäisyytenä pidetään 70 100 cm, olettaen, että tekstikoko kulmaminuutilla mitattuna pysyy samana. Käytännössä tekstin kokoa harvoin korjataan katseluetäisyyden mukaan. Laboratoriokokeessa annettiin 24 nuorelle, alle 35-vuotiaalle henkilölle visuaalisesti vaativia tehtäviä, jotka suoritettiin kolmella eri katseluetäisyydellä. Etäisyydet olivat 52 cm, 73 cm ja 85 cm. Kunkin tehtävän lopuksi mitattiin näön mukauttamiskykyä ja selvitettiin mahdollisia oireita. Tuloksena havaittiin, että tutkittavat kokivat lyhyen katseluetäisyyden mukavampana ja se aiheutti merkittävästi vähemmän sumeaa näkemistä, vähemmän kuivasilmäisyyttä, silmien ärsytystä tai päänsärkyä. Samoin silmien yhteistoiminta palautui nopeammin verrattuna kahteen pidempään etäisyyteen. Pitkillä katseluetäisyyksillä koehenkilöt pyrkivät siirtämään päätään ja ylävartaloaan lähemmäksi näyttöä. Johtopäätöksenä todetaan, että tekstin koon ollessa näkökyvyn äärirajoilla, tulee näyttö sijoittaa lähemmäksi käyttäjää, 52 73 cm:n etäisyydelle silmistä. Suosituksena todetaan, että näyttöpäätteen sijoituksessa tulee ottaa samanaikaisesti huomioon käyttäjän näkökyky ja näytöllä olevan tekstin koko. Näyttöpäätetyön suurimmat ongelmat katsotaan liittyvän näkemiseen ja niska-hartiaseudun oireisiin, joilla on todettu olevan yhteyttä keskenään. Myös sopiva valaistus, hyvälaatuinen näyttö ja itselle sopivat säädöt päätetyössä yhdessä silmien taittovirheiden korjausten kanssa helpottavat näkemistä (Horgen ym. 1995; Aarås ym. 1998; Aarås ym. 2000; Horgen ym. 2002). Oireet saattavat olla hyvin laaja-alaisia: lihassäryn ja jäykkyyden lisäksi voi esiintyä päänsärkyä, silmäsärkyä, huimausta tai huonoa oloa (Kouri & Taimela 2002). Todennäköisenä näkemisen ja niskan alueen oireiden syytekijänä pidetään pitkäkestoista viikon aikana tapahtuvaa intensiivistä päätetyöskentelyä. Oirehtimisen ei katsota niinkään liittyvän monivuotiseen päätetyöskentelyyn (Taino ym. 2006). Näyttöpäätetyössä tarvitaan vaivatonta näkemistä. Käyttäjän näköominaisuuksien lisäksi näytöltä lukunopeuteen vaikuttavat käyttöliittymässä tiedon sijoittelu ja määrä, merkkien koko, kontrasti ja sopiva lukuetäisyys lukunopeuteen. Pienin käyttöliittymän merkin korkeus on 3 4 mm katseluetäisyyden ollessa noin 60 cm. Tämä perustuu normaalinäköisen ihmisen silmien erottelutarkkuuteen. Tekstin koon ollessa 4 5 mm:n korkuista näytön sopiva etäisyys on noin 70 cm (SFS- EN 894-1). Rasitusoireiden vähentämiseksi suositellaan päivittäisen päätetyöskentelyn vähentämistä ja työn tauottamista (Ye ym. 2007). Sanotaan, että silmät johtavat kehoa. Jos silmiin kohdistuu ulkoinen rasitus, kehon asentoa muutetaan rasituksen vähentämiseksi. Näyttöruudun näkyessä epätarkkana, mukauttamisjärjestelmä ylireagoi ja tarkentaa liian lähelle, jolloin henkilö refleksinomaisesti siristelee silmiään nähdäkseen paremmin ja nojautuu eteenpäin kohti näyttöä (Anshel 1999). On tyypillistä, että päätetyön aiheuttamat oireet alkavat määrätyn ajan kuluttua työn aloittamisesta, ne ovat yleisempiä loppuviikosta Näyttöpäätetyön suurimmat ongelmat katsotaan liittyvän näkemiseen ja niska-hartiaseudun oireisiin. 46
ja ne myös katoavat viikonlopuksi tai loman ajaksi. Ellei näin ole, oireet eivät todennäköisesti liity näyttöpäätetyöhön. Yleismoniteholasit rajoittavat normaalia silmänliikkeiden käyttöä, sillä lähinäön tarkkuus on riittävä vain kapealla keskialueella. Tämä lisää päänliikkeiden käyttöä korvaamaan silmän sakkadiliikkeitä (Sheedy & Shaw-McMinn 2003). Tutkimusjoukko ja menetelmät SAHA-työtä tekee yrityksessä noin 4 000 henkilöä. Yritys jakautuu maantieteellisesti ja osin hallinnollisesti viiteen erilliseen alueeseen. Alueet jakautuvat vakuutuspiireihin, jotka muodostuvat toimistoista. Otantamenetelmänän käytettiin ryväsotantaa, jossa kukin toimisto muodostaa oman ryppäänsä (Pahkinen & Lehtonen 1989). Aineisto kerättiin kyselylomakkeella helmi-maaliskuussa 2006. Vastauksia kertyi 275, vastausprosentin ollessa 78. Tutkimusote on kvantitatiivinen poikkileikkaustutkimus. Vastaajista 43 % on yli 45-vuotiaita. Suurimman ikäryhmän muodostavat 1 5 vuotta yrityksessä olleet; heitä on lähes kolmannes. Yli 15 vuoden työkokemus on 40 %:lla. Naisia on 91 %. Vastaajista 43 % on yli 45-vuotiaita. Suurimman ikäryhmän muodostavat 1 5 vuotta yrityksessä olleet; heitä on lähes kolmannes. Yli 15 vuoden työkokemus on 40 %:lla. Naisia on 91 %. Tilastollinen analyysi Aineisto tallennettiin vastauslomakkeista SPSS 14.0 tilasto-ohjelman datatietokannaksi. Tilastollisesti aineistoa kuvattiin suorilla jakaumilla ja prosenttiluvuilla. Kahden muuttujan välistä yhteyttä selvitettiin ristiintaulukoinnilla x²-testillä. Nollahypoteesin hylkäämiskriteeriksi hyväksyttiin melkein merkitsevä (p<0,05). Lineaarisen riippuvuuden yhteydestä käytettiin Pearsonin korrelaatiokerrointa (r) aina, kun sen edellytykset katsottiin olevan voimassa. Tutkimustulokset Vastaajista noin 25% ilmoitti näkevänsä erittäin hyvin ja vain 10 % huonosti. Tyypillinen vastaus oli niiden väliltä. Vastaajista 20 % koki aina näkevänsä vaivattomasti päätteellä, noin kolmanneksella esiintyi usein silmien kuivumista, punoitusta tai vetistelyä. Näkemisen koki erilaiseksi alku- ja loppuviikosta 27 % käyttäjistä. Lähes kaikissa avovastauksissa (35 mainintaa) tuli ilmi silmien väsyminen loppuviikkoa kohti, joskus myös jo työpäivän lopussa. Ikä oli yhteydessä sekä hyvään näkemiseen (p<0,003) että vaivattomaan näkemiseen päätetyössä (p<0,001). Kummassakin tapauksessa huonoimmin näkivät 46 55-vuotiaat. Ikä oli yhteydessä myös siihen, oliko näkeminen erilaista alku- ja loppuviikosta (p<0,02). Ikä ei vaikuttanut silmien rasittumiseen, mutta jonkin verran silmäoireisiin, kuten kuivumiseen, punoitukseen, hiekan tunteeseen ja vetistykseen (p<0,04). Silmälasityyppi oli yhteydessä työssä näkemiseen (p<0,001). Parhaiten näkivät kaukolaseilla ja ilman silmälaseja työskentelevät nuoret ikäryhmät. Näön korjaaminen erilaisilla silmälaseilla riippui iästä erittäin merkitsevästi (p<0,001). Yli 45-vuotiaista päätetyöntekijöistä 75 % käytti joko moniteholaseja tai työlaseja. Tätä nuoremmat olivat pääsääntöisesti ilman tai käyttivät kaukolaseja. Lähilasit yleistyivät yli 35-vuotiailla. Kaukolasit oli käytössä alle 45-vuotiaiden ikäryhmässä 51 %:lla. Fyysisistä oireista esiintyi eniten niska- ja hartiaoireita, usein (päivittäin tai viikoittain) niitä ilmeni 47 %: lla. Usein päänsärkyä esiintyi 24 %: lla ja selkäoireita 25 %:lla. Vähiten vaivoja esiintyi kyynärpäissä, usein niistä kärsi 11 %. Silmäsärkyä päivittäin tai viikoittain esiintyi 15 %:lla. Ikä oli yhteydessä olkapään vaivoihin (p<0,001), kyynärpään vaivoihin (p=0,004) ja vaivoihin ranteissa ja sormissa (p<0,006). Ikä ei ollut yhteydessä muihin oireisiin. Silmäsärkyoireet ja silmien väsyminen tai rasittuminen (r=0,47), kuivuminen (r=0,40) ja vaivalloinen näkeminen (r=0,42) olivat kohtuullisesti yhteydessä toisiinsa. 73 % koki työasentonsa yleisesti mukavaksi. Työpäivän aikan tuolin säätömahdollisuuksia hyödynsi vain kolmasosa käyttäjistä, kun perussäädöt oli kerran suoritettu. Selkänojan tukea käytti hyväkseen 75 %. Käsinojista koki saavansa riittävästi tukea 83 %. Vastaajista 34 % joutui nojaamaan eteenpäin nähdäkseen ruudulla olevan tekstin. Tekstiä näytöltä lukiessaan 17 % ilmoitti kääntävänsä sivusuunnassa päätään, ja 25 % kertoi nyökyttävänsä päätään ylös-alas näytöltä lukiessaan. Vain 32 % vastaajista koki työskentelevänsä niska suorassa. Näkeminen oli yhteydessä niskan asentoon (p<0,001), ja huonosti näkevät pitävät päänsä eteen työntyneenä kohti näyttöä. Silmälasityypillä oli jonkin verran vaikutus- 7
TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2008 ta niskan asentoon (p<0,05). Paras niskan asennoista, niska suorana, oli ilman silmälaseja työskentelevillä henkilöillä. Huonoin vaihtoehdoista, pää eteen työntyneenä, leuka pystyssä, oli kaksi- tai moniteholaseja käyttävillä henkilöillä. Tilastollisesti merkitsevää yhteyttä niskan asennon ja oireiden välillä ei kuitenkaan voitu osoittaa. Vain 9 % päätteellä työskentelevistä SAHA-käyttäjistä oli säätänyt näyttöruudun silmien tason yläpuolelle. Silmälasityyppi ja sivusuunnassa kääntely olivat yhteydessä toisiinsa (p<0,001), samoin silmälasityyppi ja nyökyttely ylös-alas (p<0,001). Sivusuunnassa kääntely ja nyökyttely ylös-alas olivat myös vahvasti yhteydessä toisiinsa (r=0,61). Samoin näkeminen ja eteenpäin nojaaminen olivat kohtuullisesti yhteydessä toisiinsa (r=0,44). Työpäiväänsä tauotti tietoisesti päivittäin tai viikoittain 51 % vastaajista (Taulukko 5). Vain 18 % osallistui taukoliikuntaan, mutta 31 % teki kuitenkin omatoimisesti liikkeitä. Silmien lepuuttamista harrasti 31 %, mutta silmäjumppaa vain 7 %. Tavallisin yhtäjaksoinen päätetyöskentelyjakso oli 1 2 tuntia (53 %), ja yli 2 tuntia yhtäjaksoisesti työskenteli 21 %. Tauotuksen, taukovoimistelun ja silmien jumpan tai lepuuttamisen välillä löytyi kohtalainen yhteys. Tauotuksella tai taukovoimistelulla ei ollut yhteyttä näkemiseen. Vapaamuotoisista vastauksista käy ilmi, että yli tunnin kestävien päätetyöskentelyjaksojen aikana tehtiin pääasiassa tietopainoitteista etuusratkaisutyötä (93 mainintaa). Vapaamuotoisista vastauksista käy ilmi, että työtuolien perussäädöt oli yleisesti tehty oikein, mutta sen jälkeen säätöihin ei koettu olevan tarvetta koskea (47 mainintaa). Tekstin pienuutta moittivat etenkin moniteholasien käyttäjät. Peräti 167 moitti skannausjälkeä ja piti sitä vaikealukuisena. Skannatun tekstin luettavuuden ja tekstin suurentamisen välillä oli kohtalainen yhteys (r=0,59). Ikä oli yhteydessä työssä vaivattomaan näkemiseen (p<0,001). Huonoimmin näkivät 46 55-vuotiaat. Näkemiseen liittyvät oireet lisääntyivät loppuviikosta vanhemmilla työntekijöillä (p<0,02). Ikä oli yhteydessä myös vastaajien käsityksestä työkyvystään (p<0,002). Heikoin käsitys työkyvystään oli 46 55-vuotiailla. Näyttöpäätetyön olosuhteiden koettiin olevan kunnossa, olipa kysymys työstä, työympäristöstä tai SAHA-työhön liittyvistä tekijöistä. Näyttäisi siltä, että suuri näyttö ja joiltain osin pieni tekstikoko lisäisivät yhdessä ikänäköisten SAHA-työntekijöiden erityistyölasien tarvetta. Liikuntaelinoireet ja näkeminen eivät olleet yhteydessä toisiinsa. Myöskään työn tauottaminen ja taukoliikunta eivät edistäneet työnäkemistä tai helpottaneet silmäoireita. Pohdintaa Yhdistelmä heikentynyt näkö, numeroiden ja kirjaimien pieni merkkikoko, moniteholasit, skannattu teksti ja suuri näyttöruutu, luovat yhdessä tilanteen, jossa henkilö joutuu kurkottamaan kohti näyttöä, pää eteenpäin työntyneenä, niska taakse taipuneena nähdäkseen näytölle. Pään liikkeillä joutuu tarkentamaan katsettaan tekstiin. Erityisesti tekstiä lukiessa liikutetaan päätää sivuille sekä ylös ja alas. Näyttöjen koon kasvaessa ongelma korostuu. Näytön varsi, joka helpottaisi näytön liikuttamista, saattaisi osaltaan helpottaa lukemistä, kun näyttö tuotaisiin lähemmäksi katsojaa eikä katsoja lähemmäksi näyttöä. Näyttöpäätetyön olosuhteiden koettiin olevan kunnossa, olipa kysymys työstä, työympäristöstä tai SAHAtyöhön liittyvistä tekijöistä. Näkemiseen liittyi tyytymättömyyttä, joka koski eniten huonoa skannausjälkeä ja joissakin tapauksissa liian pientä tekstikokoa. Tutkimushetkellä oli toimstoissa käytössä vaihteleva työmenetelmä, jossa eri tyvaiheita vuoroteltiin. Lisääntynyt näyttöpäätetyö sähköisessä asiakirjahallintatyössä ei näyttäisi juurikaan lisänneen liikuntaelimistön ja näkemiseen liittyviä oireita verrattuna esim. Työterveyslaitoksen Suomessa tehtyihin tilastoihin. Valikoitumista ja ennenaikaista eläköitymistä on silti saattanut tapahtua, sitä ei ole selvitetty tässä tutkielmassa. 8
Tavoitteena työkykyinen ääni ennakoivan äänikoulutuksen vaikuttavuus ja tehtävänjaon selkiyttäminen eri yhteistyötahojen kesken. Laura Lehto, FT, lailliste u puheterapeu i Väittelin syyskuussa 2007 aiheenani työperäiset äänihäiriöt. Englanninkielisen väitöskirjani nimi on suomeksi Ääni työvälineenä Äänentuoton tutkiminen ja ääniongelmien ennaltaehkäiseminen, kohderyhmänä puhelimessa työskentelevä asiakasp alveluhenkilöstö. (Lehto 2007) Suoritin jatko-opintoni poikkitieteellisesti Teknillisessä korkeakoulussa Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osastolla, pääaineena ni akustiikka ja äänenkäsittelytekniikka, sekä sivuaineenani työpsykologia. Työn ohjaajina toimivat puhekommunikaatiotekniikan professori Paavo Alku ja HUS:n Korvaklinikan Puhe-ja äänihäiriöiden poliklinikan ylilääkäri professori Erkki Vilkman. Tässä artikkelissa käyn läpi yleisiä asioita äänestä työvälineenä ja esittelen väitöskirjani tuloksia. Pohdin myös sitä, kuinka eri yhteistyötahot voisivat tulevaisuudessa panostaa enemmän yhteistyöhön ja tutkimukseen saadakseen ääntään työvälineenä käyttävien ammattiryhmien äänen jatkuvaan huoltoon kiinnitettyä nykyistä enemmän huomiota. Ääni työvälineenä Ääni on monessa tämän päivän ammatissa keskeinen työväline. Jo vuosikymmen sitten Suomen työssä käyvästä väestöstä yli 40 % käytti ääntään työssään runsaasti (Laukkanen 1995) eikä määrä ole vähenemään päin. Äänen merkitys työssä 9
TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2008 selviytymisessä on kuitenkin jäänyt vähälle huomiolle, vaikka arvioiden mukaan Suomessa pidetään noin 8000 sairauslomapäivää vuodessa äänihäiriöiden vuoksi. Monesti sairauspoissaolot kuitenkin kirjataan esim. hengitystietulehduksina tai muina flunssaoireina, ja ääniongelma poissaolon syynä ei suoranaisesti näy tilastoissa. Äänihäiriöstä on kyse silloin, kun ääni ei kestä käyttötarpeita. Äänenkäytön ongelmat ja äänihäiriöt ovat usein toiminnallisia ongelmia: ääni ei kestä, käheytyy, on painunut, pätkii tai puhuminen tuntuu monin tavoin työläältä. Äänihäiriön syntyyn vaikuttavat yksilölliset tekijät, kuten henkilön äänenkäyttötaito ja -tapa, ääniharrastukset, persoona ja yleinen terveydentila. Useasti toistuvat hengitystietulehdukset voivat altistaa ääniongelmalle, samoin esim. astma ja erityisesti sen lääkitys. Äänen kestävyys myös vaihtelee paljon eri yksilöillä: synnynnäiset yksilölliset erot ovat suuret. (Sihvo 2007). Äänihäiriöstä puhutaan silloin, kun oireet ovat toistuvia ja henkilö itse kokee niistä olevan haittaa äänen käytölleen. Vaikka oireet eivät aina näy päällepäin, on tärkeää huomioida, että mikäli henkilö kertoo kärsivänsä ääniongelmistaan ja on niistä huolissaan, kenenkään ei pitäisi kiistää niitä. Opettajien ammattikunta on työntekijäryhmä, jonka runsaan äänenkäytön seurauksia on tutkittu eniten. Tämä on ymmärrettävää, sillä opettajat muodostavat isoimman työtekijäryhmän, jonka työkykyisyys on äänestä lähes täysin riippuvainen. Muita ammattiryhmiä, joiden keskuudessa ilmenee tavallista useammin ääniongelmia, ovat lastentarhanopettajat, näyttelijät, liikunnan (erityisesti aerobick) ohjaajat ja asiakaspalvelutöissä työskentelevät. Nykypäivän työelämässä kuitenkin moni muukin puhuu valtaosan päivästä, vaikkei niin sanotussa puhetyössä olisikaan. Näitä ovat esim. hoitoala, myynnin ja markkinoinnin ala, sekä monet toimisto- ja asiantuntijatyöt. Ammatikseen ääntään käyttävien äänihäiriöitä pitäisi kuitenkin voida ennaltaehkäistä sen sijaan, että alistutaan siihen, että ongelmia syntyy. Äänenkäytön tottumuksiin liittyen alalla törmää vieläkin siihen, että puhutaan siitä, että jollain on väärä äänenkäyttötapa. Parempi ilmaisu mielestäni olisi, että ääniongelmien taustalla ymmärrettäisiin olevan epätaloudellinen äänentuottotapa. Ihanteena on tuottaa ääntä, joka tulee helposti, ilman erityistä ponnistelua. Mikäli lihaksia käytetään enemmän kuin mikä on välttämätöntä, seuraa rasittumista. Kurkun alueen jännitykset ovat ääniongelmien yleisin syy. Jännitykset voivat johtua niska-hartiaseudun kireyksistä, pinnallisesta hengitystekniikasta tai hampaiden kiristelystä. Kuitenkin myös (työ)ympäristöön liittyvät tekijät vaikuttavat henkilön äänenkäyttöön. Näitä ovat työn ergonomia, taustamelu, sisäilman laatu sekä stressi. Työskentelen itse sekä äänenhuoltoon erikoistuneena puheterapeuttina että äänenkäytön kouluttajana. Kymmenen vuoden kokemusten nojalla uskallan väittää, että ohjatun harjoittelun kautta jokainen pystyy kehittämään äänenkäyttöään. Tärkeintä on tulla tietoiseksi omista äänenkäytön tavoistaan ja mikäli (työ)ympäristö on äänenkäytön kannalta epäoptimaalinen, sen vaikutuksen minimoimisesta. 10
koulutuspäivän toinen osa koostui äänenkäytön harjoituksista. Harjoitusten avulla koulutettavat opettelivat taloudellista ja vapaata äänenkäyttöä. He saivat myös tietoa siitä minkälaisia harjoituksia voi käyttää äänen avaamiseen tai rentouttamiseen. Toinen kurssipäivä oli kokonaan omistettu ääniharjoituksille. Väitöskirjan tulokset ennaltaehkäisevästä äänen hoidosta Väitöskirjan aiheena oli puheääni ja sen kestävyys työvälineenä. Kohderyhmänä olivat puhelimessa työskentelevät asiakaspalvelutoimihenkilöt, jotka edustavat kasvavaa toimialaa. Puhelintyön erityispiirre on se, ettei puhuja voi tukeutua elekieleensä tai kirjalliseen materiaaliin. Aloite puhelintyöntekijöiden tutkimiseen tuli alun perin teleoperaattori Soneralta (nykyisin TeliaSonera Finland Oyj) yrityksen halutessa laajentaa tietojaan puhelinhenkilöstön hyvinvoinnista. Tutkimuksen kohteena oli 48 Sonera Oyj:n Kuusamon puhelinpalvelukeskuksessa työskentelevää puhelinneuvojaa, joista 38 oli naisia ja 10 miehiä. Tutkimuksen ensimmäinen tavoite oli selvittää, kuinka paljon puhelimessa työskentelevät asiakaspalvelutoimihenkilöt kokevat ääniongelmia. Tulokset osoittivat, että äänen käyttö työvälineenä voi johtaa äänioireisiin, vaikka työpaikan olosuhteet (esim. taustamelun kohtuullinen taso ja ilmanlaatu) olisivat äänenkäytön kannalta hyvät. Puhelintyöntekijöille järjestettiin äänenkäytön koulutusta. Koulutukseen kuului kaksipäiväinen äänenkäytön kurssi, jonka vetäjänä toimi puheterapeutti. Tavoitteena oli antaa ääntään paljon käyttäville puhelintyöntekijöille ajoissa, eli ennen varsinaisten ääniongelmien ilmaantumista, tietoja siitä, kuinka epätaloudellisesta ja äänentuottoelimistöä rasittavasta äänen käytöstä aiheutuvan äänihäiriön voi välttää. Ensimmäinen päivä koostui luentomuotoisesta koulutuksesta, jossa käytiin läpi äänentuoton ja äänenmuodostuksen perusteita. Perusteet äänihygieniasta (esim. huutamisen ja rykimisen välttäminen), hyvästä ryhdistä ja hengitystekniikasta käytiin läpi, ja niiden merkitystä päivittäisen rennon äänenkäytön tukena korostettiin. Ensimmäisen Koulutus vähensi työntekijöiden kokemia äänioireita. Koulutuksen vaikuttavuus kyselyn vastauksista kävi ilmi, että 65 % koki äänen väsymisen vähentyneen koulutuksen jälkeen, 63% kertoi äänen laadun parantuneen ja 62,5 % oli sitä mieltä, että koulutus oli parantanut heidän äänenkäytön tottumuksiaan. Merkittävä osa niistä henkilöistä, jotka olivat kokeneet äänen väsymistä työpäivän aikana, eivät enää kokeneet äänen väsyvän samalla tavalla koulutuksen jälkeen (p=.004). Koulutuksella oli myös pysyvä vaikutus: vielä 1,5 vuotta koulutuksen jälkeen siihen osallistuneet arvioivat oireensa vähäisemmiksi kuin ennen koulutusta. Kaiken kaikkiaan tutkittavat olivat kokeneet äänikoulutuksen hyödyllisenä ja myönteisenä kokemuksena. Koulutuksen tärkeimmäksi anniksi mainittiin: Sain hyödyllistä ja tärkeää tietoa työni kannalta, Sain tietää yleensä äänenkäytöstä asioita, joita en tiennyt aiemmin ja Osaan kontrolloida ryhtiäni ja asentojani puhuessani paremmin kuin ennen. Väitöskirjatutkimus selvitti myös, miten työpäivän aikaiset muutokset äänen tuotossa voitaisiin objektiivisesti mitata akustisesta puhesignaa- 11
TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2008 lista. Selvää yhteyttä ääniongelmien kokemisen ja äänen parametrien välillä ei kuitenkaan tässä tutkimuksessa löytynyt. Tutkimushanketta tukivat Työsuojelurahasto, Korvatautien tutkimussäätiö, Suomen Akatemia, Kulttuurirahasto ja TKK. Eri asiantuntijatahojen rooli äänen hoidossa Olen työskennellyt äänenhuoltoon erikoistuneena puheterapeuttina HUS:n Korvaklinikan Puhe- ja äänihäiriöiden poliklinikalla syksystä 1999 lähtien, sekä yhtä kauan äänenkäytön kouluttajana omalla toiminimelläni. Tänä aikana minulle on muodostunut jonkinlainen kuva siitä, kuinka ääniongelmiin suhtaudutaan eri työpaikoilla ja työterveyshuolloissa. Haluan tässä yhteydessä korostaa, että ajatukseni nojaavat omiin kokemuksiini, jotka ovat enemmänkin mutu - tuntumaa (=musta tuntuu) kuin tilastollisiin yhteenvetoihin perustuvaa. Osa ääniongelmia valittavista asiakkaista on saanut alusta alkaen asianmukaista kohtelua. Joukossa on silti yhä liian paljon henkilöitä, joiden ääniongelmia lääkäri esim. terveyskeskuksessa tai työterveyshuollossa on vähätellyt vuosien ajan. Vaikutelmani on, että monelta lääkäriltä puuttuvat edelleen perustiedot ääniongelmista sekä siitä, kuinka oireisiin voi pyrkiä vaikuttamaan. Tämä on harmittavaa sikäli, että tarpeeksi aikaisin hoidon piiriin saatu potilas todennäköisesti hyötyy nopeammin ja tehokkaammin saamastaan ääniterapiasta. Näin säästyisi arvokkaita sairauslomapäiviä. Äänen toimivuus on kiinteä osa ihmisen kokonaishyvinvointia ja sen toimivuuden ongelmat aiheuttavat paitsi terveydellisiä, myös sosio-ekonomisia seurauksia (Ma & Yiu 2001). Puheterapeutit saivat oikeuden osallistua Työterveyshuollon erikoisasiantuntijan pätevyyden antavaan koulutukseen ensimmäisen kerran vuonna 2004. Tämän jälkeen työnantaja on voinut saada Kelalta korvauksia puheterapeutin suorittaman terveystarkastus/konsultaatio/ ohjauksen kustannuksista, jos se on työterveyshuollon ammattihenkilön määräämää. Käyntejä hyväksytään yhtä henkilöä kohden 1-3. Myös työpaikkaselvitys ja luentotyyppisesti työpaikalla tapahtuva konsultaatio Kehon ongelmat ovat jo tunnetumpia ja hyväksyttävämpiä kuin jos vain ääni (kuten ongelmia siis monesti vähätellään) oireilee. voidaan tietyin ehdoin hyväksyä tällaisen toiminnan piiriin. Äänihäiriön hoidossa työterveyshuollot voisivat asettaa haasteekseen hoitoon pääsyn nykyistä nopeammin. Puheterapeuttien palvelukset ovat kuitenkin harvoin käytettyjä, osittain juuri siksi, ettei ääniterapian hyödyistä tiedetä. Fysioterapiaan pääsykin on huomattavasti helpompaa. Kehon ongelmat ovat jo tunnetumpia ja hyväksyttävämpiä kuin jos vain ääni (kuten ongelmia siis monesti vähätellään) oireilee. Monet ääniongelmat saavat kuitenkin alkunsa kehon muista jännitystiloista. Ihmiskeho on se kaikukoppa jossa ääni soi, ja jonka rentous on vaivattoman äänentuoton edellytys. Moniammatillinen yhteistyö, jossa työterveyslääkäri, äänenhuoltoon erikoistunut puheterapeutti ja (työ)fysioterapeutti työskentelevät yhdessä henkilön ongelmien ratkaisemiseksi, olisi tulevaisuuden haavekuva monen puhetyössään uupuvan henkilön kokonaishyvinvoinnin kannalta. LÄHTEET: Laukkanen A-M. On speaking voice exercises. Väitöskirja. Acta Universitatis Tamperensis. 1995; A 445. LehtoL. Occupational voice Studying voice production and preventing voice problems with special emphasis on call-centre employees. Teknillinen korkeakoulu, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio, Report 82, 2007. (Saatavissa verkosta osoitteesta http://lib.tkk.fi/) Ma EP-M, Yiu EM-L. Voice activity and participation profile: assessing the impact of voice disorders on daily activities. J Speech Lang Hear Res 2001;44:511-524. Sihvo M. Terve ääni Äänen hoidon ABC. Kirjapaja 2007 Väitöskirjan tulokset on julkaistu mm. seuraavissa artikkeleissa: Lehto L, Rantala L, Vilkman E, Alku P, Bäcktröm T: Help-desk personnel s voice symptoms during the working day and the subjective effects of a short-term voice training course. Folia Phon Log, 2003; 55: 163-176. Lehto L, Alku P, Bäcktröm T, Vilkman E: Voice symptoms of call-centre customer service advisors experienced during a work-day and effects of a short vocal training course. Log Phon Vocol, 2005; 30(1): 14-27. Lehto L, Laaksonen L, Vilkman E, Alku P: Occupational voice complaints and objective acoustic measurements - Do they correlate? Log Phon Vocol, 2006; 31(4): 147-152. 12
Toimistoakustiikka Toimiston ääniympäristön luonne Toimiva sisäympäristö toimistossa muodostuu tarkoituksenmukaisen työpisteen lisäksi sisäilman laadusta, kunnollisesta valaistuksesta ja akustiikasta. Yhä useammin jokapäiväiset ääniolosuhteet nousevat esille myös kalustevalintoja tehtäessä - kalusteet ovat kuitenkin vain yksi osa toimivaa kokonaisuutta ja akustisten asioiden huomioiminen pitäisi parhaassa tapauksessa lähteä jo tilan tai rakennuksen suunnitteluvaiheesta liikkeelle. Toimiston äänimaisema syntyy pääasiassa ihmisten toiminnasta ja puheen sorinasta. Puheäänet naapurityöpisteestä tai käytävältä, huudahdukset ja nauru kauempaa, puhelinten soittoäänet ja askeläänet kuuluvat jokapäiväisiin ääniin. Vaikka kommunikointi ja ajatuksenvaihto ovat avotoimistossa vaivatonta, äänet eivät saisi häiritä työntekoa. Lisäksi työntekijät kokevat ja reagoivat ääniin yksilöllisesti. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan (esim. Työterveyslaitoksen Ääniympäristökysely) suurimmaksi häiriötekijäksi koetaan puheäänet ja nauru lähityöpisteistä sekä käytäviltä. Puheen häiritsevyys perustuu puheen sisältämään ymmärrettävään tietoon. Kun informaatiosta saa selvää, siihen reagoidaan ja se häiritsee keskittymistä. Äänen voimakkuus ei siis välttämättä ole se häiritsevin tekijä. Häiritsevä ääniympäristö heikentää työhön keskittymistä, työtehoa sekä työssä viihtymistä ja saattaa aiheuttaa jopa fyysisiä oireita. Tutkimukset (Teknillisen korkeakoulun ja Työterveyslaitoksen Tuottava toimisto 2005 -tutkimuksen) osoittavat, että työajan menetys puhemelun takia voi olla 20 min/pvä ja kognitiivisesti vaativammissa työtehtävissä jopa enemmän. Toimivan ääniympäristön määrittäminen Ääniympäristöön liittyviä ongelmia toimistoissa aiheuttavat mm. alhainen taustaäänitaso, puutteellinen vaimennusmateriaali katossa ja pystysuorissa pinnoissa sekä riittämätön äänen etenemisen pysäyttäminen esim. seinäkkeillä ja kaapeilla. Standardi SFS-5907 Rakennusten akustinen luokitus sisältää akustisia tavoitetasoja erityyppisille rakennustyypeille käyttötarkoituksen 13
TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2008 mukaan. Tarkoituksena on tukea arkkitehtien ja suunnittelijoiden työtä asianmukaisten ratkaisujen tekemisessä. Toimistotilan akustiset ominaisuudet määrittävät jälkikaiunta-ajan T, puheenerotettavuuden, puheenvaimenemisen sekä taustaäänitason. Toimistojen akustisessa suunnittelussa pyritään puheäänen nopeaan vaimenemiseen, sen etenemisen ja erottumisen estämiseen. Puheensiirtoindeksi STI kertoo, miten hyvin puhe erottuu puhujan ja kuulijan välillä, suositusarvo on alle 0,5. Tavoitteena on myös mahdollisimman pieni häiriösäde rd, jolloin puheäänen haitta on mahdollisimman pienellä alueella (suositustaso <8m). Puheen leviämisvaimennusaste DL2 kertoo puolestaan puheäänen äänitason vaimenemisen, kun etäisyys puhujaan kaksinkertaistuu. Tavoitteena on mahdollisimman suuri vaimeneminen (suositusarvo >8dB). Riittävän taustaäänitason ohjearvoksi on määritetty 40-42 db. Taustaääni peittää alleen kuulijaa ympäröivää puheensorinaa. Akustisen suunnittelun vaiheet Akustiikka-asiantuntijan käyttäminen jo varhaisessa suunnitteluvaiheessa mahdollistaa parhaan mahdollisen, koko toimistotilaan kohdistuvan äänenvaimentumisen huomioimisen katossa ja muissa pinnoissa, sekä paljastaa mahdollisia tulevia ongelmakohtia. Äänen vaimentamiseen katto- ja seinäpinnoilla on saatavissa monentyyppisiä akustiikkamateriaaleja, joilla on erilaiset ominaisuudet absorboida ääntä. Toimistoakustiikan onnistuminen edellyttää eri akustisten materiaalien ja kalusteiden ominaisuuksien tuntemista sekä niiden oikeaa mitoitusta ja käyttöä. Peruspintojen jälkeen ovat vuorossa kalusteet. Avotoimistoissa oikein sijoitettuna kovapintaiset kalusteet toimivat äänen leviämisen esteenä ja kalusteet, joissa on ääntä absorboivia ominaisuuksia, kuten akustoivat seinäkkeet, toimivat myös tarpeellisina lisävaimennuspintoina. Kalusteissa vaimennuspintoina voidaan käyttää myös kaapien ovia ja taustalevyjä. Toisaalta pelkästään kalusteilla ei voida toteuttaa tilaan hyvää akustiikkaa. Ilman riittävää kattoakustointia, kalusteet eivät toimi edes äänen etenemisen esteinä, koska ääni heijastuu kovien kattoja seinäpintojen kautta Viimeisenä vaiheena on taustaäänitason tai peittoäänen huomioiminen. Usein riittävä taustaäänitaso syntyy itsestään ilmastoinnin, liikenteen ja kiinteistössä käytössä olevien laitteiden aiheuttamana. Mikä on mahdollista saavuttaa? Toimistoissa, ja etenkin avotoimistoissa, akustiikan parantamiseen on mahdollisuuksia, mutta ymmärrettävä on myös rajat. Hyvin äänieristetyn huoneen kaltaista luottamuksellisuutta ja hiljaisuutta ei avotoimistoissa voida saavuutta. Mahdollista on kuitenkin esimerkiksi lisätä puheäänen vaimenemista ja vähentää puheen erotettavuutta. Kun tilan kaikuisuus ja äänen vaimeneminen on saatu kuntoon ääntä absorboivilla pinnoilla katossa, seinillä ja mahdollisesti kalusteissa, on vielä mahdollista kasvattaa taustaäänitasoa. Tavallista on, että toimistojen taustaäänitaso jää suositustasojen alle, eikä siten peitä ympäröivää puheääntä niin tehokkaasti kuin olisi mahdollista. Menetelmiä löytyy kattoon asennettavista peittoäänijärjestelmistä työpistekohtaisiin kaiuttimiin. 14
Mobiilityö Johanna Koroma, Kuopion yliopisto, Pro gradu -tutkielma Uuden tieto- ja viestintäteknologian kehittyminen on vaikuttanut ja vaikuttaa tulevaisuudessakin työelämään. Sekä työpaikoilla että kirjallisuudessa on alettu puhua mobiilista työstä. Mobiilin työn lisääntyminen vaikuttaa fyysisiin työympäristöihin, jotka ovat monipuolistuneet ja monimutkaistuneet. Teknologian avulla voi työtä tehdä neuvotteluhuoneissa, kotona, lähes missä tahansa työpisteessä ympäri maailman, liikennevälineissä, odotustiloissa, kahviloissa tai hotellihuoneissa. Työvälineet ovat vaihtuneet kynän ja paperin käytöstä kannettavan tietokoneen ja muiden kannettavien työvälineiden käyttöön. Kevyemmiksi ja pienemmiksi muuttuneet laitteet saattavat jopa hankaloittaa varsinaisen fyysisen työn tekemistä, vaikka ovatkin helpommin ja kevyemmin liikuteltavia. Kalusteilta ja työvälineiltä vaaditaan enemmän joustavuutta sekä säädettävyyttä työtapojen ja työn sisällön muuttuessa. Työt ja työn organisointitavat, työtilojen suunnittelu sekä niiden käyttö, osaamistarpeet, työn ja vapaa-ajan suhde ovat muuttuneet, mikä vaikuttaa työntekijöiden hyvinvointiin. Teknologia mahdollistaa, että työntekijät ovat useammin tavoitettavissa myös työajan jälkeen, mikä vaikeuttaa työajan säätelyä. Työn muutos mobiiliksi työksi Organisaation luonne ja työntekijöiden roolit ovat muuttuneet. Andrienssen ja Vartiainen (2006) kuvaavat tätä uutta tapaa tehdä työtä käsitteellä mobiili virtuaalinen työ. Monissa yrityksissä uusi työskentelytapa on jo käytössä. Pyöriän (2005) mukaan perinteinen toimistotyö on muuttunut liikkuvammaksi ja hajautetummaksi liiketoiminnan muutosten myötä tieto- ja viestintäteknologian kehittyessä 1980-luvulta lähtien. Monet taloudelliset ja poliittiset vaikuttajat, kuten Euroopan unionin komissio (European Commission 2001, 2006a, 2006b), haluavat tukea mobiilin työn lisääntymistä ja kehittymistä. Andrienssen ja Vartiainen (2006) painottavat, että muutokset kohti mobiilia ja virtuaalista työtä ovat tapahtuneet sekä yksityisellä että julkisella 15
TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2008 sektorilla. Taustalla ovat sekä yhteiskunnalliset muutokset, joihin kuuluu myös teknologian kehittyminen, että organisatoriset tekijät ja yksilölliset valinnat. Useat ilmiön takana olevat muutosvoimat saavat tutkijat uskomaan, että muutosvauhti tulee kiihtymään tulevaisuudessa. Voidaan kysyä, onko työhön muodostumassa uusi paradigma. Mobiilissa työssä liikkuvat työntekijä, työvälineet ja työn kohde. Työn siirrettävyys tarkoittaa juuri työvälineiden ja työn kohteen siirrettävyyttä työntekijän mukana siten, että työympäristöä on mahdollisuus vaihtaa. Työntekijän mobiilius voi olla joko fyysistä liikkumista paikasta toiseen tai virtuaalista liikkumista tietoverkoissa sekä usein niiden yhdistelmä. Myös työympäristö voi liikkua työntekijän tehdessä työtään liikennevälineissä. Työvälineet eli mukana kannettava mobiili teknologia mahdollistaa ajan ja paikan suhteen joustavan kommunikoinnin ja yhteistyön. Työn kohde liikkuu tai siirretään paikasta toiseen fyysisessä (aineellisessa) tai sähköisessä (digitaalisessa, virtuaalisessa) muodossa. Mobiilissa työssä joko kaikki tai osa työn osatekijöistä liikkuu. (Vartiainen 2005) Tulevaisuudessa joustavat ja mobiilit työskentelytavat tulevat korvaamaan kiinteät ja tiukasti aikataulutetut tavat tehdä työtä. Virtuaalitiimit ja verkostot lisääntyvät. Useat toimialat ottavat käyttöön älykästä, kaikkialla käytettävää ja verkostoitunutta teknologiaa, joka sallii sekä ajasta että paikasta riippumattoman vuorovaikutuksen ja joustavuuden. Nekin organisaatiot, jotka jatkavat vähemmän kehittyneen teknologian käyttöä, tarvitsevat sopivia liittymiä tehdäkseen yhteistyötä niiden kanssa, jotka käyttävät kehittyneempiä systeemejä. Käsityksemme työtiloista ja työympäristöistä (fyysisistä, psyykkisistä, sosiaalisista ja emotionaalisista) täytyy muuttua. Tekniikka mahdollistaa tulevaisuudessa virtuaalisten työtilojen luomisen hajautettujen työskentelymuotojen tueksi. Ne perustuvat langattomaan kommunikointiin, tiedonkäsittelyn nopeutta ja yhteistyövälineitä, kuten etäinstrumentointia ja virtuaaliympäristöjä, lisäävään grid-teknologiaan (grid = yhtenevä liittymä eri puolilla sijaitsevaan tietoon) ja informaatiota hienovaraisesti antaviin ympäristöliittymiin. Liikuteltavat laitteet yleistyvät tulevaisuudessa. Elektroniikkaa ja prosessointikykyä sulautetaan yhä useampiin teknisiin järjestelmiin. (European Commission 2006b) Pyöriä (2006) muistuttaa väitöskirjassaan, että vaikka tulevaisuuden henkeäsalpaavat työskentelytapojen muutosvisiot saavat paljon huomiota, ei ihminen itse eivätkä ihmisen käyttäytymisen lajityypilliset piirteet ole muuttuneet viimeisten vuosituhansien aikana. Mistään perustavaa laatua olevasta muutoksesta ei tällä alueella ole näyttöä, joten terveellisen ja tuottavan työympäristön rakentamisperiaatteisiin ei hänen mukaansa ole syytä ainakaan kovin kevein perustein tehdä muutoksia. 16
tekemään yhteistyötä. He arvostavat kasvokkain kohtaamista ja yhteisiä keskusteluja. Keskittymistä ja työrauhaa vaativat tehtävät tehdään muualla. Kun työn sisältö on muuttunut tietointensiivisemmäksi, luovuus, innovaatiot ja yhteistyötaidot korostuvat työn tuottavuustekijöinä. (Hyrkkänen ja Vartiainen 2005, Lattanzi ym. 2006, Wilson 2006) Mobiilin työn vuorovaikutuksellisuus ja tietointensiivisyys Mobiiliin työhön liittyy paradoksi vuorovaikutuksen korostumisen ja liikkumisen mukanaan tuoman tiimin hajautuneisuuden välillä. Laso (2003) pitää mobiilille työlle tunnusomaisena teknisten tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntävien välineiden mahdollistamaa ihmisten välistä samanaikaista (synchronous) ja eriaikaista (asynchronous) vuorovaikutusta. Vuorovaikutus on mahdollista yli aikavyöhykkeiden eri maanosissa työskentelevien ihmisten välillä. Pekkolan (2005) mukaan asynkronisuus viittaa siihen, että useat eri henkilöt voivat käsitellä yhtä työn kohdetta useina eri ajankohtina. Mobiilista työstä puhuttaessa käytetään myös termiä collaborative work, joka viittaa juuri tähän yhdessä, tavallisesti tiimissä tai virtuaalitiimissä, tehtävään työhön. Vartiainen (2005) pitää vuorovaikutusta mobiilin työn olennaisena piirteenä. Vuorovaikutuksen onnistuminen on tietointensiivisen työn ja työssä oppimisen edellytys. Monet tutkijat (esim. Wilson 2006, Pyöriä 2006) ovatkin pitäneet juuri tieto- ja viestintäteknologian avulla käytävää vuorovaikutusta hajautetun organisaation ongelmana sen viestintää kapeuttavan ja hidastavan ominaisuuden vuoksi. Polanyin (1968) esittämän tietotyölle ja innovoinnille välttämättömän hiljaisen tiedon siirtyminen estyy tai vähenee. Näyttääkin siltä, että työntekijät tulevat työpaikalle tapaamaan toisiaan ja Mobiilin työn kuormittavuus ja sen arviointi Mobiilin työn kuormitustekijöitä ovat psyykkinen ja visuaalinen kuormitus, työn tietointensiivisyys, poikkeavat työajat ja staattinen lihaskuormitus sekä fyysinen alikuormitus. Ergonomian näkökulmasta lisääntyvässä mobiilissa ja tietointensiivisessä työssä eivät fyysisen kuormittumisen ongelmat myöskään rajoitu vain liikuntaelinten ongelmiin vaan niissä yhdistyy istumatyöstä johtuvan liikkumattomuuden sekä työn psyykkisestä kuormituksesta aiheutuvan stressin toisiaan voimistava yhteisvaikutus. Työn vaatimusten lisääntyminen ja niiden jatkuva muuttuminen aiheuttaa työn psyykkistä ja psykososiaalista kuormitusta. Kiireen kokemuksen seurauksena väsymys, unihäiriöt ja niska-hartiavaivat ovat lisääntyneet. Uusi teknologia ei ole vähentänyt työn kuormittavuutta (Härmä 2004). Ergonomiatoiminnan haasteina nyt ja tulevaisuudessa ovat jatkuvasti ja nopeasti muuttuvat organisaatiot, jotka saattavat olla osittain tai jopa kokonaan virtuaalisia, monikulttuuriset työyhteisöt sekä työntekijöiden mahdollisuus työskennellä vapaasti lähes missä tahansa. Vaikka työym- 17
TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2008 päristöjä pyritään kehittämään toimintoja tukevaksi sekä niitä suunnittelemalla että työpaikkaselvityksien perusteella arvioimalla ja kehittämällä, se ei yksin riitä. Käytössä olevat toimistotyön ja työympäristön ergonomian arviointimenetelmät, esimerkiksi Näppärä (Rasa ja Ketola 2005) ja Tikka (Lindström ym. 2005), on suunniteltu pysyvän työympäristön arviointiin, eikä niissä huomioida mobiilin työn erikoisominaisuuksia. Työntekijöiden liikkuessa ja työskennellessä eri ympäristöissä heitä on vaikea ellei mahdoton havainnoida. Hyrkkänen ja Vartiainen (2005) painottavat, että työtiloja on myös pystyttävä muuttamaan työn muuttuessa. Tuotteiden lyhyt elinkaari ja markkinoiden sekä asiakkaiden tarpeisiin nopea reagoiminen muuttaa työtä, työvälineitä, tiimejä, työyhteisöjä ja organisaatioita. Tilojen tulee pystyä muuttumaan näiden tarpeiden mukaan. AINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa mobiilin työn työympäristön ja välineiden ominaisuuksista työhyvinvoinnin kannalta työntekijöiden kokemana. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita mobiilia työtä tekevien työntekijöiden yksilöllisistä kokemuksista heidän työympäristöstään ja työvälineistään. Tutkimushenkilöiden päiväkirjojen avulla pyrittiin saamaan mahdollisimman konkreettinen kuva työpäivän rakenteesta sekä työn kohteen, työntekijän ja työvälineiden liikkumisesta. Haastattelujen tarkoituksena oli muodostaa käsitys mobiilin työn työympäristö- ja työvälinetekijöistä työntekijän hyvinvointia edistävinä tai haittaavina tekijöinä. Tutkimuksessa käytettiin fenomenologista lähestymistapaa. JOHTOPÄÄTÖKSET Tässä tutkimuksessa tutkimuskohteena olleen mobiilin työn työympäristöinä olivat pääasiallisesti yrityksen omat toimistotilat ja neuvottelutilat. Kotitoimistossa työskentelyyn kului myös merkittävä osa tutkittavien yhteenlasketusta viikkotuntimäärästä. Muissa työskentelytiloissa (hiljainen huone, puhelinhuone, vierailijapaikka, yleiset tilat, juna, kahvitila) työskentelyyn työntekijät käyttivät vain alle 10 % työajastaan. Työntekijät vaihtoivat työpistettä tavallisimmin 30 minuutin - 2 tunnin välein. Toimintaympäristön muuttuessa kompleksisemmaksi työntekijöiltä vaadittiin enemmän kykyä säädellä sisäisesti työn tekemistä ja työympäristöjen valintaa. Sekä yksittäisten työpisteiden että kokonaisten tilojen ominaisuuksia pidettiin tärkeinä. Työtilan miellyttävyyttä haastateltavat pitivät niin tärkeänä, että se vaikutti heidän mielestään jopa mielialaan ja työn tuottavuuteen. Yksittäisen työpisteen kalustuksesta haastateltavat nostivat esiin kalusteiden monipuolisuuden sekä niiden yksilöllisen ja yksinkertaisen säädettävyyden. Staattisia ja huonoja työasentoja esiintyi muualla kuin varsinaisissa toimistotyöpisteissä. Niitä esiintyi työpaikan neuvotteluhuoneissa ja kotitoimistossa, mutta pääasiallisesti työmatkojen aikana erilaisissa liikennevälineissä, hotel- 18
leissa, vierailijatyöpisteissä sekä konferenssi- ja neuvottelutiloissa. Haastateltavat liittivät fyysisiin työympäristöihin ja työvälineisiin samaan aikaan sekä hyvinvoinnin että kuormittumisen kokemuksia. Ne saattoivat liittyä myös samoihin työympäristöjen ominaisuuksiin ja olla ristiriidassa toistensa kanssa. Haastattelujen perusteella tärkeiksi tekijöiksi muodostuivat vaihtelevia työtehtäviä tukevat tilaratkaisut, erityisesti rauhallisten sekä vuorovaikutusta edistävien tilojen merkitys. Muut huomioon ottava työtapa oli haastateltavien mukaan tärkeä. Työvälineet olivat liikkuvaan työhön sopivia kannettavia mobiilin työn työvälineitä. Monet hyvinvoinnin kokemuksista liittyivät työvälineisiin, koska ne olivat mobiilin työn tekemisen edellytys. Haastateltavien mukaan työvälineet tukivat vaihtelevia työtehtäviä ja liikkuvaa työtä. Eri tilanteissa yhteydenpitoa tukevat laitteet ja toiminnot lisäsivät hyvinvointia. Kuitenkin kooltaan pienemmät laitteet ja niiden jatkuva mukana kantaminen aiheuttivat kuormittumista ja heikensivät hyvinvointia. Haastateltavat tunsivat olevansa laitteiden armoilla silloin, kun ne toimivat huonosti tai hitaasti, tai kun harvoin käytettäviä ja toisistaan jonkin verran eroavia laitteita ei ollut riittävän helppo käyttää. Työhyvinvoinnin edistymisen ja heikentymisen kokemuksia haastateltavilla oli henkisen, fyysisen, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja työn tuottavuuden alueilla. Kokemukset olivat yhteydessä toisiinsa. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus väheni työn luonteen vuoksi, kun mobiilit työntekijät olivat usein pois varsinaiselta työpaikaltaan ja tiimit olivat hajautettuja. Haastateltavien mielestä tähän voitiin vaikuttaa työympäristön hyvällä suunnittelulla, kalustejärjestelyillä ja johtamisella. TULOSTEN TARKASTELUA Ergonomiatutkimuksissa tavallisimmin käytettyjä havainnointi- ja mittausmenetelmiä on vaikea soveltaa mobiilin työn tutkimiseen, koska työntekijän työtilat ja paikat vaihtuvat useita kertoja päivässä. Kysymys on yksittäisen ihmisen toiminnasta, hänen kokemuksiinsa ja niistä syntyneeseen tietoon perustuvista päätöksistä toimia tietyssä tilanteessa valitsemallaan tavalla. Mikään yksittäinen ympäristöön tai välineisiin liittyvä ratkaisu ei pakota ketään toimimaan halutulla tavalla vaan yksilön on valittava, miten hän käyttää työvälineitään ja -ympäristöään. Ergonomia syntyy yksilön toimintana vaihtelevissa työympäristöissä hänen havaintojensa ja kokemustensa sekä niistä syntyneen tiedon perusteella. Tämän vuoksi mobiilin työn ergonomiaa voi tutkia ilmiönä kokemusten kautta. Osa kokemuksista on hyvin fyysisiä ja ilmenee myös fyysisinä oireina. Vaikka ihminen työskentelee virtuaalitilassa, hän on aina myös samalla jossain fyysisessä tilassa. Ihminen on aina ruumiillinen. Hän käyttää fyysisesti työvälineitä ja laitteita myös päästäkseen virtuaalitilaan. Hän ei tarkkaile itseään ja toimintaansa ulkopuoleltaan vaan havainnoi ympäristöään omalla kehollaan subjektii- Työntekijät pitivät tärkeänä, että heillä oli työpaikalla tai kotona mahdollisuus tehdä keskittymistä vaativia tehtäviä rauhassa ja keskeytyksettä. visesti aistien välityksellä (Heinämaa 1996). Nämä havainnot ovat usein hiljaista tietoa, joka ohjaa yksilön toimintaa, mutta jota on vaikea tehdä näkyväksi tai josta on vaikea kertoa muille (Polanyi 1968). Mobiilin työn työympäristöt ja välineet Vaikka työntekijät työskentelivätkin pääosan työajastaan yritysten toimitiloissa, myös kotona työskentely oli tavallista. Työntekijöiden erilaisten työskentelyprofiilien perusteella vain puolet tutkittavista työskenteli kotona. Heidän kohdallaan kotitoimistossa tehdyn työn määrä oli merkittävä. Kotona työskentely pidensi työntekijöiden työpäivää 6 % verrattuna niihin, jotka eivät lainkaan työskennelleet kotona. Sekä yritysten toimitilojen että kotitoimistojen olosuhteet liittyivät työntekijöiden hyvinvoinnin kokemuksiin. Nämä ovat myös niitä työympäristöjä, joiden olosuhteisiin sekä työnantaja että työntekijä voivat vaikuttaa. Työntekijät pitivät tärkeänä, että heillä oli työpaikalla tai kotona mahdollisuus tehdä keskittymistä vaativia tehtäviä rauhassa ja keskeytyksettä. Toisaalta he kaipasivat vuorovaikutusta tukevia ja helpottavia tiloja, joissa he voivat tavata kollegoja ja keskustella heidän kanssaan. Tähän
TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2008 heidän mielestään pystyi vaikuttamaan työtilojen suunnittelulla ja kalustamisella sekä tiimien sijoittelulla esimerkiksi nimetyille alueille avotilassa. Myös Hyrkkänen ja Vartiainen (2005) totesivat tutkimuksessaan, että mobiilia työtä tekevät työntekijät tulevat työpaikalle tapaamaan toisiaan ja tekemään yhteistyötä. Vuorovaikutusta hankaloittavat tilaratkaisut heikensivät vuorovaikutuksen määrää ja laatua sekä yksipuolistivat sen pääosin sähköpostiviestinnäksi. Haastateltavien mielestä oli tärkeää, että erilaisia tiloja, kuten neuvottelu- ja kahvitiloja sekä rauhalliseen työskentelyyn tarkoitettuja huoneita tai muita tarvittavia tiloja, oli riittävästi tarjolla. Akustiikalla oli suuri merkitys vuorovaikutusta tukevien ja rauhallisten tilojen luomisessa. Hyvä akustiikka mahdollisti kommunikoinnin myös avotilassa. Viime aikoina on korostettu vuorovaikutustilanteissa siirtyvän hiljaisen tiedon merkitystä esimerkiksi erilaisissa oppimiseen ja työyhteisöjen toimintaan liittyvissä tutkimuksissa. Mobiilin tietointensiivisen työn onnistumisen ja innovaatioiden syntymisen edellytyksenä pidetään vuorovaikutuksen ja työssä oppimisen onnistumista (esim. Vartiainen 2005, Pyöriä 2006, Wilson 2006). Epämiellyttäväksi koettu tila vaikutti helposti säädettäviä työpisteen kalusteita painavammin päätökseen, jäikö työntekijä tekemään töitä työpisteeseen vai lähtikö hän muualle, esimerkiksi kotiin. Haastateltavat toivoivat, että työtilassa on miellyttävä sisustus, valaistus ja lämpötila. Työtilan miellyttävyyden vaatimus Mobiilin työn kuormittavuutta on erittäin vaikeaa arvioida nykyisillä, muun muassa työterveyshuollon käyttämillä, menetelmillä, meni ohi mobiilin työn idean, jonka mukaan työskentelypaikka valitaan työn luonteen mukaan siten, että se tehdään siellä missä tavoitteet voidaan tehokkaimmin saavuttaa (Hyrkkänen ja Vartiainen 2005). Näin ei näytä käyvän, jos työtilaa pidetään epämiellyttävänä. Newellin ym. (2002) mukaan inspiroivalla työympäristöllä voidaan tukea juuri tietointensiivistä työtä ja innovaatioiden syntymistä. Haastateltavien mielestä tärkeä ominaisuus oli myös kalusteiden sopivuus mahdollisimman monelle käyttäjälle ja eri käyttäjien tarpeisiin. Työpaikan toimistotyöpisteissä kuormittumisen kokemukset liittyivät lähinnä hankaliksi koetuista säädöistä aiheutuneeseen työpisteen säätöjen käyttämättömyyteen ja siitä johtuviin huonoihin työasentoihin. Tutkimusten mukaan yksilöllisesti tehdyt säädöt ja työpisteiden muutokset vähentävät fyysistä kuormittumista (Takala 2004). Huonojen työasentojen vaikutukset kertautuivat päivän kuluessa ja siirryttäessä paikasta toiseen. Työntekijät pitivät matkustamista erittäin kuormittavana. Staattisia ja huonoja työasentoja esiintyi esimerkiksi odotustiloissa, hotelleissa ja liikennevälineissä. Myös Hyrkkäsen ja Vartiaisen (2005) tutkimuksessa kuormittavimmat kokemukset liittyivät matkustamiseen eivätkä työntekijät silloin kokeneet pystyvänsä vaikuttamaan työoloihinsa. Työn tauottaminen oli sekä hyvinvointia lisäävä että vähentävä tekijä. Työntekijöiden mielestä työ tauottui osittain luonnollisesti työskentelypaikkaa säännöllisesti vaihdettaessa, mutta toisaalta tauotus jäi heidän mielestään liikaa pelkästään yksittäisen työntekijän vastuulle. Lisäksi kokonaispalautumisaika jäi helposti vähäiseksi, koska työtä saattoi tehdä missä tahansa ajasta ja paikasta riippumatta. Päiväkirjaa täyttäneiden viikkotyöaikojen keskiarvo oli 42 tuntia. Kotona työskentelevät tekivät pidempää työviikkoa kuin muut. Laukkanen (2003) pitää yli 41 tunnin viikkotyöaikaa ylipitkänä työaikana. Hyvät etäyhteydet, tiedon jatkuvan saatavuuden, liikkumisen ja rauhallisen keskittymisen mahdollistavat tekniset ratkaisut sekä helposti liikuteltavat ja tehtävän kannalta tarkoituksenmukaiset työvälineet olivat haastateltavien mukaan mobiilin työn tekemisen edellytyksiä. Aina ei työpisteissä ollut myöskään erillistä kuvaruutua, näppäimistöä tai hiirtä käytettävissä, jolloin työskentely jäi usein pelkästään kannettavan tietokoneen käytön varaan. Haastateltavat pitivät pieneneviä laitteita ajoittain hankalina käyttää eikä sopivia ergonomia-apuvälineitä ollut heidän mielestään helppo löytää. Työpisteistä tai neuvottelutiloista puuttuvat työvälineet, niiden hakeminen ja huoltotilanteet hankaloittivat heidän työtään. Huolto- ja vikatilanteet vaativat mobiilissa työssä työntekijöiltä tavallista enemmän aktiivisuutta. 20